Paheen pursi (puheen parsi)

Maailmalla pyörii runsaasti erilaisia näkemyksiä maailmasta. Useimmat niistä pitävät sisällään osatotuuden. Mutta kokonaiskuva tuntuu monilta hukkuneen. Tämän vuoksi minun korkeimman käden yksintyöksi jääkin paljastaa Totuus. Eikä mikä tahansa totuus vaan Perimmäinen Totuus. Ja tämä pitää sisällään esimerkiksi totuuden Illuminaateista ja vapaamuurareiden tarkoitusperistä.

Lähtökohdaksi on hyvä ottaa Ior Bockin suvun kronikka. Bockin sukuhan liittyy vahvasti muinaissuomalaiseen "Kalevalan" tarinaperinteeseen, esimerkiksi Lemminkäiseen. Samoin Bock on kertonut meille Atlantiksesta. Atlantis ei hänen mukaansa ole niinkään paikka kuin tila. Tämä muistuttaa siitä että Atlantis on viittaus kulta-aikaan. Kaikkialla kansanperinteessä on syvällä viisautta, jonka pitää sisällään nostalgisia tunteita johonkin erityisen hyvään maailmaan. Tämä on sittemmin tuhoutunut ja vain sirpaleet sen tiedosta ja suuruudesta on nykyään jäljellä. Kaikki kansat kuvaavat huippukauden ja tuhon oikein. Ja sen että tämä kaikki liittyy perimmäiseen totuuteen.

Bock on suomalainen. Tämä ei ole sattumaa. Sillä myös Jukka Nieminen on suomalainen. Nieminen taas on kertonut Suomen muinaiskuninkaista palkitussa ja kiitetyssä "Muinaissuomalaisten KADONNUT Kuningaskunta" -kirjassaan, joka on esimerkiksi vuoden 2010 rajatietokirja. Tässä ytimessä on se, miten muinaissuomi näyttää olleen geometrinen täydellinen suunnitelma. Suunnitelma joka liittyy ns. Ley-linjoihin Sittemmin kadonneessa kuningaskunnassa on ollut valtaa ja mahtia. Kirjassa tosin keskittyy enemmänkin siihen että jääkautta ei tapahtunut ja että Suomessa oli sen sijaan tuho jossa oli mukana esimerkiksi tulvia. Tämä tuho tapahtui hänen mukaansa 10 000 eKr. Hiidenkirnut syntyivät valtavasta plasmapurkauksesta joka taas on ollut niin mahtava, että kaikkialla maailmassa on kuvattuna kalliomaalauksia joissa on ikään kuin tikku-ukko pääalaspäin. Tältä plasmapurkaukset näyttävät, joten tämä on kaikkialla maailmassa tutuksi tullut kuvaus maailmantuhosta.

Bockin kulta-aikaisen Atlantiksen tuhoutuminen luonnollisesti viittaa tähän Niemisen kosmiseen tuhoon. Ne kertovat samoista asioista. Yhteys ei tietenkään muutenkaan ole kummalllinen koska Wettenhovi-Aspan kielianalyysien mukaan kaikki korkeakulttuurit ovat itse asiassa Suomalaista alkuperää. Linjaa jota ansiokkaasti jatkoi Matti Simonaho kieligenetiikkamietelmineen "suomalaiset.org":issa, paikassa joka on sittemmin joutunut illuminatin hampaisiin ja kadonnut internetistä. Mikä tietysti on itsessään todiste siitä että asia ei voi olla kuin totta!

Tämä kaikki antaa tietysti hyvän syyn ja oikeutuksen vilkaista "Kalevalaa", joka tätä kautta nousee arvoon arvaamattomaan. Kalevalaa on tutkinut esimerkiksi Pauli Ojala. Hän on tarkastellut "Väinämöisen veneenveistoa" ja liittää sen globaaliin tulvaan josta esimerkiksi Raamattu kertoo. Näin ollen esimerkiksi Nooa yhdistetään Antero Vipuseen. Ajatus ei ole mitenkään erityisen kummallinen koska esimerkiksi P. Mustapää -pseydonyyminä tunnetuksi tullut Suomalainen on aivan vakvasti otettavasti liittänyt veneenveiston raamatulliseen tulvakertomukseen. Samalla esille tulee että tulvakertomukset ovat kaikkialla kansanperinteessä, joten ne viittaavat samaan tapahtumaan.

Ajatus ei ole huono sillä Väinämöinen on Suomalainen maagikko jolla on taatusti ollut paljon voimaa. Veneenveisto liittyykin siksi siihen miten Väinämöinen on ollut mukana kuvioissa katastrofin aikana. Kerronkin perimmäisen totuuden nyt. Väinämöinen räjäytti Atlantiksen eli Muinais-Suomen magialla, mahdollisesti vuonna 10 000 ekr, mutta on mahdollista että tämä tapahtui niinkin äskettäin kuin 6000 vuotta sitten joka sopii erinomaisesti YEC -kreationistiseen maailmankuvaan ; Tämä luonnollisesti palauttaisi Ussherin arvokkaat Raamatun arvovaltaan perustuvat kalenterilaskelmat jälleen ajankohtaisiksi, joka on kumottu siksi että erilaiset ajoitusmenetelmät antavat kovempia ikiä. Magiapurkaukset kuitenkin uudistavat ionisoinnit ja radioaktiiviset aineet ja tämä sotku on kenties sattumalta tapahtunut juuri siten että maailma ja esimerkiksi ihmisten esineistö vain näyttää vanhemmalta. Toki on mahdollista että maailma ja ihmiskunta on vanhempikin, kansanperinne on vuosilukujen kohdalla epämääräisempi kuin tapahtumien faktuaalisuudessaan. Tapahtumien totuus on parempi ja tarkempi kuin ajoitus. Mutta tämä kuitenkin antaa luvan ajatella vakvasti otettavina kaikenlaisia uusia suuntia kuten Ussherin ajanlaskua!

Raamatun arvoa kukaan taas ei taatusti kiistä! Raamatun tulvakertomus on kuvaus globaalista katastrofista. On hyvä huomata, että ennen tuhoa maan päällä oli "Raamatun" mukaan nefilejä. Nämä olivat erittäin karkeita, suorastaan sieluttomia ihmisiä. Ne syntyivät kun demonit raiskasivat ihmisiä. Tämä on mielenkiintoinen huomio koska nefilit kuvataan erittäin väkivaltaisina ja turmelevina. Tämä viittaa vakavaan tapainturmellukseen ennen maailmantuhoa. Nefilit kuvataan myös erityisen kookkaina. Suuri koko taas on oleellinen indikaattori. Sillä suuri koko, jätit ja muut liittävät esitulvan nefilit suoraan Niemisen Kainuulaisiin ja suomen kansanperinteen jatuleihin. Kytkös Nefileistä - sopivasti Suomen vieressä oleviin - Norjalaisiin saadaan siitä että Thorin kerrottiin taistelleen pahoja jääjättiläisiä vastaan. Nieminen kertoo heidän olleen erityisen suurikokoisia. Tämä ei ole sattumaa.

Tulvan jälkeinenkin aika "Raamatusta" on hyvä ottaa huomioon. Tulvan jälkeen ensimmäinen asia jota yritettiin oli nimittäin Baabelin tornin rakentaminen. Tämä voi tuntua omituiselta, sillä ihmiset heti kapinoivat Jumalaa vastaan joka oli juuri tuhonnut kaiken. Olennaista onkin se, että tuhon jälkeen ihmisillä oli muistoja esitulvan aikaisesta viisaudesta. Kulta -aika, aika jona esimerkiksi ihmisten elinikä oli harvinaislaatuisen pitkä, oli luonnollisesti takana. Kuitenkin heillä oli muistoja siitä mikä johti kukoistukseen. Siksi he rakensivat tornin. Perusajatuksena oli varmasti se, että he yrittivät välttää sitä väkivaltaista anarkiaa joka edelsi tuhoja. Eli ohjaus olisi moraalis-eettistä ihmisten käsittelyä. Kuitenkin tornin rakentaminen paljasti että itse torni oli olennainen ; Vaikka tornia yritettiin rakentaa periaatteessa positiivisin yhteiskuntarakentamisen ja yhteistyön merkeissä, siitä seurasi hajaannus.

Syy tähän on tietysti yksinkertainen ; Magia on yksinkertaisesti voimaa. Kaikkialla kansanperinteissä puhutaan taikuudesta ja magiasta. Ilmiö on globaali. Jopa euroopan tieteellisessä ilmapiirissä tähän on tutustuttu, ja siksi täällä on käsitelty Blondlodtin sätetä ja animaalista magnetismia. Ne kaikki liittyvät siihen mitä jotkut kutsuvat telluriaanisiksi virtauksiksi tai maasäteilyksi. Baabelin torni on ollut keino kanavoida tätä voimaa. On fiksua että tuhon jälkeen entinen suuruus yritetään korjata suuruuden aiemmin tuottaneilla keinoilla jotka ovat vielä tuoreessa muistissa, etenkin jos tuhon syyksi on nähty jokin edeltävä ilmiö kuten moraalin rappeutuminen. Syyt ja seuraukset ovat tieteenfilosofiankin mukaan joskus vaikeasti havaittavissa. Ihmiset ovat vain tulkinneet tuhon syyt väärin.

Kaikki kulttuurit pitävät kulta-aikaa hienona asiana. Ja siksi esimerkiksi New Age pitää sen tavoittelua kauniina asiana. Kuitenkin pohjimiltaan Väinämöisen tulvakatastrofi ja pienemmässä määrin Baabelin tornikin näyttävät että magia on perimmiltään hieman kuten ydinvoima. Se on voimaa josta seuraa suuria riskejä. Ihmsiet ovat usein lyhytjänteisiä ja näkevät vain magian hyvät lyhytaikaiset vaikutukset. Erilaiset loitsut ja ihmeet ottavat myös matkijoita. Näin kulttuurit helposti ryhtyvät valjastamaan magiaa, samaan tapaan kuin ydinvoimakin tuntuu houkuttelevalta jos ei muista sitä jätettä jossa ei ole mukavaa kylpeä. (Mutanttivoimat ovat muuten muistoja telluriaanisille virtauksille altistumisesta ; Ydinvoima on niin samanlaista voimana ja riskinä että sen vaarallisuus yhdistyy kansanperinteen rotumuistiin ja siksi supersankarivoimat on puolitotuutta, sekasikiö modernia ja magiaa, jota ei ole ymmärretty aivan oikein.) Siksi kaikissa kulttuureissa onkin tarinoita faustisesta tapauksista jossa liika uteliaisuus tai voimien hankinta on suututtanut Jumalat tai rikkoo jotenkin muuten luonnollisuuden sääntöjä.

Tämä kaikki on oikeastaan niin ilmiselvää että kaikkia salaliitoterorioita ja esoteerisia näkemyksiä lukiessa ei voi kuin ihmetellä sitä, että kaikki kertovat kulta-ajasta joka on tuhoutunut, ja että tänä aikana oli tunnettu syvin totuus johon palaamista he haikailevat. Miksi he eivät laske voimaa ja tuhoa yhteen? Kaikkihan on suorastaan ilmiselvää kun vähän miettii. Maagikot ja esoteerikot ja hermeetikot ovatkin magian suhteen hieman kuten skientistiset tiedeuskovat joista tiede ratkaisee kaikki ongelmat eivätkä huomaa että tiede ei vain ratkaise ongelmia vaan myös luo uusia.

Tästä päästäänkin siihen mikä on illuminaatin ja skeptisen salaliiton perimmäinen motiivi.

Heitä kuvataan usein pahana. Tämä on ymmärrettävää : Magia on voima jonka hyödyt tuntuvat mukavalta. Ihmiset haluavat niitä. Lisäksi se on taatusti tietoa todellisuudesta, joten sensuuri ei tunnu mukavalta. Illuminaatin salaisuus on se, että he eivät niinkään luo uutta maailmanjärjestystä kuin yrittävät estää vanhaa maailmanjärjestystä tuhoamasta kaikkea ; Magian parissa pelleilevät eivät tiedä mitä tekevät ja yrittävät kontrolloida jotain joka kontrolloi itse asiassa heitä. Illuminatin tehtävänä on suojella tältä magiakatastrofilta. He eivät voi kertoa magiasta koska joku manipuloiva psykopaatti käyttäisi tätä hyväkseen hallitakseen muita. On pakko sensuroida, valehdella ja manipuloida koska ihmiset menevät muuten Faustin tielle.   Magiaa voi toki ohjailla ja keskittää. Siinä onkin oikeastaan kaikki ; Oleellista on, että Ley-linjat liittyvät tähän oleellisesti. Näitä linjojahan on kaikkialla. Ley-linjoista huomataan usein se, että heilurilla mittaavat kaivonkatsojalahjakkuudet huomaavat että ne kulkevat samoista paikoista kun erilaiset kohteet. Tämä onkin totta. Mutta tässä on hyvä huomata että vain osa Ley -linjojen rakennelmista ovat sitä varten että ne merkkaavat Ley-linjan luonnollista sijaintia. Osa on sitä varten että näitä energiavirtauksia ohjataan uusiin suuntiin.

Suuntaamisessa ja ohjaamisessa erilaiset tornit ovat tärkeitä. Tornit ohjaavat pystysuuntaisia virtauksia. Nämä ovat voimakkaita kokoajia, mutta niihin liittyy vahva riski Niemisen kertomiin plasmapurkauksiin. Telluriaaniset voimat kulkevat tämälaisen "ukkosenjohdattimen" tapaan voimia erilaisiin paikkoihin. Toinen asia, joka on huomattava on se, että lisäksi on olemassa maanpinnan suuntaisia virtauksia. Rakentamalla Linjoja nämä voimat voidaan ohjastaa kulkemaan kohti tiettyjä paikkoja. Näin kaikkien Ley-linjojen onkin huomattu osoittavan joihinkin keskeisiin paikkoihin. (Niemiselläkin kuninkailla oli keskittymä. Kainuun Kuninkaat olivat Pohjanmaalla.) Keskittymät taas ovat paitsi vaurauden lähteitä, myös potentiaalisesti vaarallisia.   Koska karkeasti ottaen linjat ja tornit ovat vaarallisia, voidaan mukaan ottaa kristinusko ja vapaamuurarit. Vapaamuurarithan ovat tunnettuja siitä että he rakensivat korkeita katedraaleja. Kristinuskossa taas ollaan mielellään ylhäällä. Tätä kautta meidän maailmaamme on tullut sellaisia asenteellisia sanoja kuin "ylistää" ja "alistaa" jossa korkea on positiivista ja matala huonoa tai kontrolloivaa. Yhteys magiaan on tietysti selvä. Kristinuskon takana on esoteerista tietoa jossa voimien hyvät ominaisuudet korostuvat. Toisaalta illuminatit ovat selvästi erityisen kristinuskovastaisia ; Tähän syy on tietysti se, että kristinusko sisältää tälläisiä asenteellisia ilmauksia ja pyrkii rakentamaan korkeita torneja. Tosin illuminateihin lujasti sitoutuneen skeptikkoliikkeen taipumus vastustaa islamiakin muistuttaa siitä että minareetit ovat muutakin kuin huutotorneja. Itse asiassa islamin riskit ovat vielä suurempia koska se yrittää kanavoida paitsi rakennelmiensa, niin myös jäseniensä kautta energiaa kohti Mekkaa. Kumarrus kohti mekkaa taivuttaa ihmisten kautta kulkevaa animaanista magnetismia eli telluriaanisia virtauksia.

Itse asiassa osa kansanperinteestä muistaa Faustin tarinat ja muut riskeistä varoittamiset. Tarkkaavainen voi huomata esimerkiksi miten Dan Brownin "Da Vinci -koodi" korostaa naiseutta. Tämä on usein ymmärretty väärin, sukupuolisesti. Kuitenkin tämä sukupuolisuus on metafora. Nykyfeministien maailmaan varoitukset menevät siihen että kaikki fallinen on pahasta, joka nähdään syytöksenä miessukukuntaa kohtaan. Tässä olennaisempaa on kuitenkin muotokieli. Falliset muodot ovat todellakin pahoja, ja tätä kautta "naiseus" on kannattavaa. ; Magia liitetään usein miehiin joilla on pitkät falliset sauvat. Nämä ovat ikään kuin antenneja magiaan. (Kaivonkatsontavarvut ovat muuten nekin pieniä falloksia eikä asia taatusti ole sattumaa!)

On hyvä huomata että ideologinen sisältö ei ole tähän asti korostunut. Sillä se ei ole ratkaisevaa, vaan telluriaaniset virtaukset : Kuitenkin on olennaista muistaa että ihminen on tolppamainen olento joka seisoo kahdella jalalla. Näin jokainen ihminen todellakin kanavoi jonkin verran telluriaanista voimaa. Energioilla on myös vaikutus ihmiseen. Ihmiset aistivat magiaa - tästä todistaa useiden kyky aistia auroja ja nähdä niitä omin silmin. Voimakas aura nähdään liitoksissa moniin mahtiasioihin ja täten se on liitetty Totuuteen ja Vapauteen. Ei kuitenkaan ole mietitty että tähän liittyvät myös riskit ; Ei ole sattumaa että nefilit ja jääjättiläiset kuvataan pahoina. He olivat mahtavia ja voimakkaita kuten demonit jotka ovat enkeleitä. (Kaksoissymboli jota ei voi olla väheksymättä edellä tarjoamani tiedon valossa.) Heidän sisällään on kuitenkin vajausta. Eräässä mielessä he ovat mahdin keskittymiä mutta heillä ei enää ole sielua. Tämä hajaannus korostuu hyvin buddhalaisessa maailmassa. He pyrkivät irtautumaan maailmasta, juuri siitä johon kytkeytymistä ja yhteenkuuluvuutta New Agelaiset korostavat. Matalasti istuva meditaatio -asentokin on enemmän kuin pelkkä kätevä tapa olla paikallaan. Buddhalaisia kuvaakin askeettisuus ja rauha.

Katolisen kirkon hyvistä ideologioista huolimatta heidän korkeissa katedraaleissa olevien munkkien pedofiiliset suhteet kuoripoikiin näyttäytyvätkin uudessa valossa; Fallisen muotokielen pahuus muuttaa reagointitapaa. Useinhan sitä väärin katsotaan että ideologia ohjaa käytöstä ja että siksi ideologian moraalinormit ylläpitävät järjestystä. Kutienkin tosiasiassa hajaannuksen aikana ihmiset käyttäytyvät huonosti. Ideologia korkeintaan heijastelee telluriaanisten virtausten yleistilaa mutta ei suuremmalti ohjaa sitä. Siksi katoliset papitkin voivat toimia vakaumustaan vastaan. Toki ideologialla on joskus väliä ; Se on kuitenkin käytöksen kautta tapahtuvaa. Esimerkiksi islamin kohdalla ideologia saa ihmiset samanaikaisesti eri puolilla maailmaa keskittämään telluriaanisen virtauksen purskeita kohti Mekkaa. Aluetta jota ympäröi aavikko ja joka on tunnettu väkivallasta ja sodista ja terrorista.

Magian ja hajaannuksen ja epämoraalisuuden suhekin on selvä ; Äärimaagiset nefilit käyttäytyivät ikävästi, mahdollisesti siksi että magia tuntuu käyttäjästään hyvältä ja heistä tuli ikään kuin narkomaaneja jotka ajattelivat vain seuraavaa annostaan. Kytkeytminen magiaverkkoon yhä syvemmin nousee tällöin tavoitteeksi. Tämä syventyminen ja sen tuoma mielihyvä on tuttua jokaiselle joka on yrittänyt olla maagikko. Tämä on kuitenkin vain pintasilausta siihen himoon verrattuna jota syvä magiaan kytkeytyminen tuottaa.

Onneksi on olemassa illuminati. Se hallitsee maailmaa joten elämme "latistuneessa" maailmassa jossa riskejä on minimoitu. Siksi magianharjoittajat ovat nykyään melko vähissä. Toiminta on ollut niin tehokasta että edes Tampereen, Niemisen mukaan vapaamuurareihin liittyvän kaupungin, Näsinneula ei ole johtanut meitä tuhoon. Illuminati osaa keskittää valtaa esimerkiksi puhelinverkkojen ja internetverkon kautta. Nämä rakenteet ohjaavat luonnostaan telluriaanisia virtauksia ja levittävät ne mahdollisimman laajaksi verkoksi sen sijaan että niistä rakentuisi verkko joka osoittaa kohti tiettyä paikkaa. Samoin ajatus kaupunkirakentamisesta on ollut tärkeä oivallus ; Suurkaupunki on hieman kuten metsä ; On paljon pystysuoria suuntauksia, mutta koska ne eivät ole pistemäisiä vaan lähellä on runsaasti muita vastaavia, yhdenkään niistä kautta ei kulje riittävää energiakeskittymää jotta kriititnen vaarallinen raja keskittymässä (vrt. ydinräjähdyksen kriittinen massa) ylittyy. Siksi maailmaa suojeleekin aidantekijöiden salainen järjestö. He muistavat että aidan tai muurin tehtävä on aivan päinvastainen kuin korkean tornin ; Se paitsi pitää eläimiä sisällään, niin myös rakentaa helposti verkoston joka ei ole linjamainen eikä korkea. Tämänlainen jakaa energiaa. Toki jopa vapaamuurarit ovat tiedostaneet tämän jollakin tavalla ja siksi linnoissa ei ole pelkästään tornit, vaan myös ympäröivät muurit ja kenties jopa vetinen vallihauta joka estää ylikuumenemisen. (vrt. ydinvoimalan lauhdealtaat.)

Näin ollen illuminatit eivät ole pahoja. Eivätkä oikeastaan kukaan muukaan. Kaikilla on hyvät intentiot. Ero asenteissa johtuu vain tiedon ja viisauden määrästä. Tämän vuoksi illuminatit voivat toki kritisoida kovastikin erilaisia esoteerikkoja, mutta he tietävät totuuden ja osaavat siksi arvostaa näitä ihmisinä. Sen sijaan New Agelaisissa ja muissa vastaavissa on magian kautta vihaa ja hajaannusta (jota äksyt nettiskeptikot vain imitoivat ja näyttelevät) ja sen takia illuminatit kuvataan salaliittolaisina joiden motiivina on usein puhdas pahuus. Tämän huomioiminen selittää monta asiaa aivan uudella tavalla.

 Loppupaljastus.

En ole saanut tiiltä päähäni ja seonnut. Sen sijaan yllä oleva on demonstraatio. Demonstraatio siitä miten helppoa esoteerinen ajatteluprosessonti ja mekanismi on. Usein ajatellaan että tietellinen ajattelu on helppoa asioiden dogmaattista ulkolukua. Kuitenkin tieteessä on kriittisyyttä jossa on mukana metodi ; Ei riitä että opettelee teorian vaan on opeteltava syyt miksi se on uskottava. Yhteys ei riitä. Siksi tieteellisen yhteyden kehittäminen on vaikeampaa. Luovuus ja avomielisyys joka salaliittoteorioiohin liitetään on siis itse asiassa vain asioiden helpottamista. ; Kun ei tarvitse miettiä perusteluja vaan pelkästään etsiä sitä että joku on sanonut jotain, on helpompaa liittää asioita yhteen. Lopputuloksena on tarina joka kyllä nivoutuu jopa koherentisti erilaisiin "tosiasioihin" (tai oikeaoppisten kannattamiin dogmiin) mutta jolla ei silti ole totuusarvoa tai rationaalisen maailmanselityksen asemaa. Näin varmistuu että pelkkä nimen esittäminen ja tätä kautta jonkun läheen antaminen väitteelle on pohjimmiltaan auktoriteetin antamista eikä perustelua.

Tämän osoittaakseni tein tänään itselleni pienen haasteen. Päätin että kun pidän temppuilua helppona olisi minun syytä kyetä tekemään sellaisia itsekin. Jos asioiden yhdistäminen on pelkkää lukeneisuutta, minulla pitäisi olla hyvät edellytykset kehittelyille. Tämän ylläolevan kaikenkattavan maailmanselityksen takana onkin oikeasti vain junamatka töistä kotiin. Annoin itselleni aikaa 24 tuntia. Käytin niist 1,5 tuntia miettimiseen ja tunnin kirjoittamiseen. Tosiasiassa sisältö yhdistelee "julkista esoteerikoiden totuutta" melko klassisella tavalla, mukana on vain joitain aivan omia kehitelmäideoiita jotka tekevät kokonaisuudesta omaleimaisen. Tavalla joka on esimerkiksi Luukanen-Kildeen jutuissa selvää että NWO -teorioissa on vain iso kasa peruslementtejä joita toistetaan. Loppu perussalaliitostakin on monomaniaa, jossa on kenties yksi omaleimainen idea joka nivoo kaiken yhteen. Siksipä salaliittoteoreetikot kehuvat omaleimaisuudella, mutta  he usein toistavat itseään väsyttävissä määrin. Itse asiassa jopa antamani kulma on varmasti NWO -maailmankuvalaiselle kerettiläisyyttä, sillä vaikka perustelumetodit ovat oikeita, se kuitenkin hyökkää jotain "ilmiselvyyksiä" vastaan ja ajattelee laatikon ulkopuolelta esimerkiksi illuminatin roolista.

Koska temppu on tämänkin verran helppoa, yritelmä itse asiassa oli itselleni henkilökohtaisesti tärkeä. Vauhtiin päästyäni juttu eteni nopeasti ja se oli hauskaa eikä työlästä. Kehitteleminen oli itse asiassa vielä helpompaa kuin ennalta kuvittelin. Näin ollen jos oma tuotokseni on "halpa mekaaninen herätyskello" on ammatikseenkin asioita kyhäilevien rakennelmat vain hädin tuskin laadukkaampia. Itse asiassa omia kyhäelmiäni hieman tiiviimmin lähteistetyn (en näe eroa laadussa vaan ainoastaan lähteiden määrässä joka johtunee siitä että hän ei kirjoita kirjojaan 2 tunnissa) Niemisen kohdalla on huomattava, että hänen kehitelmänsä on hänen itsensäkin mukaan niin hyviä että perustekstejä lukiessa hänen olonsa on kuin hän olisi "rolex-etsivä" jossain idän halvassa kopionyrkkipajassa. Arvostukseni New Age/uuspakana/esoteerikko/hermeetikkojen keskimääräisestä kekseliäisyydestä ja luovuudesta rapistui tässä parin tunnin rykäisyssäni. Ja se rapistui urakalla. ~ Toki salaliittoteorioihin uskova voi lohduttautua sillä että olen illuminati-skeptikko. Tässä tapauksessa on kuitenkin mietittävä sitä vaihtoehtoa että entä jos tämä olikin vähän kuin wikileaks? Ehkä Totuus onkin oikeasti tässä!

---

Jos jollakulla on kaikenkattava ymmärrys todellisuudesta eli aivan toisenlainen parissa tunnissa kyhätty kattava maailmanselitys joka sisältää kaiken, kuten vaikkapa kebabkioskit, marttakerhot ja judon, niin kommentteihin vain!

Taika ja tiede.

Siinä missä uskonto eroaa teknologiasta siten että uskonnon muutoskohde on ihminen, kun teknologian tarkoitus muuttaa ympäristöä. Ja mystiikan ja taikuuden ero on siinä että mystiikka on passiivista kun taas taikuus on aktiivista, ei magian suhde teknologiaan ei ole mikään kovin yksiselitteinen asia.) Tietenkin on hieman höpöä miettiä magian ominaisuuksia, kun se ei ole mikään kovin todistettu ilmiö. Eikä sen luonnekaan ole selvää vaikka olisikin. Käytän tässä käsittelyssä sen vuoksi populaarikulttuurin ilmiöitä, jotka kommentoivat ja reagoivat magiaan. Samasta syystä minkä vuoksi jumalakannanotoissa on tutustuttava (islamilaiseen, kristinuskon tai hindujen tai...) teologiaan. Ei siksi että niillä olisi tietoa ja että ne käsittelisivät todellisuutta itsessään. Vaan siksi että muut pidättäytyvät - kenties hyvästä syystä - kommentoimasta asian sisältöön.
1: Ensimmäinen näkemys on siinä että teknologia tekee samoja asioita, kuin mitä taikuus tekee. Tässä kohdassa Arthur J. Clarken muistutus siitä että riittävän kehittynyttä teknologiaa ei voida erottaa taikuudesta on ehkä lainatuin fraasi. Kuitenkin tämä näkyy myös erikoistehostefirmojen mimissä: "Magic" ja "Wizards" ovat yleisiä niiden nimissä. Ne ovat "nörttitiedettä" ja niihin liitetään "sormivelhous". Tässä kohden voidaan miettiä sitä, onko magia riittävän hienolla teknologialla tehtyä vai onko aitoa magiaa joka eroaa teknologiasta siten että teknologia tehdään eri tavoin. Osassa toimitaan jopa "Babylon 5" (televisiosarja) mukaan. Siinähän oli ilmiö nimeltä teknomaagit. Heillä oli esimerkiksi hologrammeja ja muita teknisiä aparaatteja, joita he käyttivät. Se, oliko takana myös aitoa magiaa jätettiin auki. Joko teknologia ja magia olivat yhtä tai ne toimivat yhdessä.
2: Toinen kohta tavallaan täydentää edellistä kysymystä: Sen mukaan magia on olennaisesti erilaista kuin teknologia. (1) Teknologia toimii aina luonnonlakien mukaisesti: Eli teknologia ei voi tehdä mitään mikä olisi luonnonlakien vastaista. (2) Magia sen sijaan on yliluonnollista, se rikkoo, muokkaa ja taivuttaa luonnonlakeja. Se tekee "luonnolle mahdottomia asioita". Tätä näkemystä edustaa esimerkiksi "Arcanum" (peli) jossa teknologia ja magia ovat vastavoimia. Tai "Final Fantasy" -sarjan monet pelit, joissa on erikseen teknikoita, mekaanikkoja ja maageja. Ja vaikka teknologianosaajakin oppii loitsuja, vain loitsujen käyttäminen kuluttaa magiapisteitä. Näiden kahden välillä on silloin selvä ero.

Todellisuus on tietysti tätä erikoisempi, koska keskiajalla yrtit, maamieskalenterit, astrologiset tähtikartat, alkemistien kullanetsintä ja niin edespäin ovat olleet sävyiltään maagisia. Osa niistä on latistunut "höpöhöpöksi", kun taas osa on toisilta osilta hylätty "vikatikkinä" ja toisilta osin on hyväksytty tieteelliseksi. (Nykyajan kemia on lähtöisin alkemiasta, mutta se ei ole sama kuin koko alkemia.) Tätä kautta maagisesta ajattelusta on noussut myös teknologiaa. Toisin päin ei ole tapahtunut: Toki nykyteknologia tekee erikoisia asioita, jotka näyttäisivät ihmeiltä vaikka luolamiesten silmissä, mutta samalla niiden ymmärrys ja hallinta on vienyt niiltä taikuuden viehättävän karisman. Ehkä syynä on se, että koneet ovat ihmisen orjia koska ne ymmärretään. Ihmisen taas on oltava varovainen magian kanssa koska se voi aina lyödä sormille. Tai ainakin näin kansantarinoissa ja saduissa monesti on tapana.

Toisaalta tarinankerronnan kannalta teknologia, Jumalat ja taikuus ovat eräällä tavalla samanlainen voimanlähde. Ne tarjoavat tarinankertojalle runsaan valikoiman deus ex machinoita. Kreikkalaisissa tarinoissa jos juoni meni liian pahaan solmuu, Jumala saatiin korjaamaan tilanne helposti. Samoin teknologia ja magia toimivat monissa sarjoissa pelastusrenkaana. Yksi tälläisen lähde on tietysti huippumekanistinen Batmanin varustevyö, toinen on Zeus ja kolmas on sankarin pahassa tilanteessa saama maaginen oivallus joka suorittaa jonkun supertehokkaan ilmiön. Tämä on siis hieman kuten "yhdenlaista macho bulsshittiä". Siinä missä barbaari katkoo köysiä ylimahtavilla lihaksilla, voi ruipelo ja nörtikäs velho tai muu maagikko vaikka lennättää yliluonnollisia liekkejä. Ja Zeus voi aina räimiä salamalla päähän.

Ja vaikka teknologia tekee ihmeitä ja käytännössä on jyrännyt maagisten keinojen uskottavuudenkin tehokkuudessan, rationalistinen ajankuva kuitenkin nostaa maagisen ajattelun pintaan : Erik Davis on osoittanut melko vakuuttavasti "TechGnosiksessa" että ne kulttuurit jotka muutoin ovat erityisen rationaalisia ovat juuri niitä joiden kansan parissa magiaan viehtyminen on suurinta. Tätä kautta eräs uskovaisen ihmisen esittämä kommentti, jossa hän ihmetteli sitä "miten joku voi tukea fantasiakirjallisuutta samalla kun vastustaa taikauskoja" oli tavallaan asian ääressä. Tosin on muistettava että fantasiakirjallisuutta voi lukea ja sitä tukea ilman että väittää että ne "perustuvat tositapahtumiin", kun taas taikausko itsessään väittää että ne ovat totta.

Usko taikaan.

Taikausko (Lat. superstitio; seisotaan päällä) tarkoittaa usein liioiteltua tai väärää uskoa tai pelkoa taikuuteen, joka ei perustu tietoon. Tältä kannalta se sisältää melko laajoja näkemyksiä.
1: Se, mitä tarkoitetaan tiedolla on tietenkin vaihdellut ajan mittaan: Keskiajalla se tarkoitti yksinkertaisesti kristinuskon näkemysten ulkopuolella olevia uskomuksia. Nykyään taas ajatellaan että se on näkemys joka ei ole tieteen mukainen, tai sitten tiukemmin, on tieteen nykyteorioiden vastainen.
2: Uskovaiset harvemmin pitävät uskontoa taikauskona, kun taas monista ateisteista uskonto edustaa taikauskoa, jonka ainut etu muihin nähden on se, että sillä on monta uskojaa.

Kuitenkin taikausko on näkemyksenä selvästi laajempi kuin pelkkä näkemys yliluonnollisesta. Esimerkiksi Marjaana Lindemanin jaottelun mukaan kaikki, mitä kutsutaan taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi ovat kaikki taikauskoisuuden kannalta sama asia. Ilmiö on siis eräänlainen samankaltaisten elementtien yhdistävä "yhteenliimaava luokitus".

Mutta määrittipä tilanteen millä tahansa, taikauskoja on paljon.
1: On positiivisia, onnen puolelle saamiseksi suoritettua toimintaa, kutensuolan heittämistä olan yli, hevosenkenkien pitäminen oven päällä, neliapiloiden kerääminen...
2: On negatiivisia asioita joita varotaan koska niihin liittyy kirous. Tällöin onni paranee estämällä ikäviä asioita. Esimerkiksi on perjantai 13. päivän varomista, mustien kissojen pelkäämistä, tikkaiden alta kävelyn välttämistä, laattojen rakoon astumisen välttämistä, peilien rikkomisen pelkoa..
3: Lisäksi on vaikeasti luokiteltavia, kuten Koreassa oleva uskomus jossa suljettuun tilaan laitettu puhallin aikaansaa kuoleman. Oikein laajasti määritellen kaikki tai useimmat pseudotieteet ovat taikauskoa. Samoin voidaan miettiä erityisesti vaihtoehtohoitoja, jotka voivat olla muita vääriä uskoja - kuten esimerkiksi ilmastonmuutoksen kieltämistä enemmän- taikauskoa koska niissä etsitään terveyttä ja muuta vastaavaa jota monet selvästi taikauskoiset rituaalit muutenkin tekevät. Samoin uskontojen kohdalla on erimielisyyttä. Kuitenkin on selvää että jotkut uskonnot ovat selvemmin taikauskoa - tai suorastaan pakosti taikauskoa - silloin niihin kuuluu uskomukset ihmeisiin ja muihin erikoisiin tapahtumiin joita voidaan aikaansaada aktiivisesti. Näin esimerkiksi onnenamuletteja, enteiden tuijottaminen, rukousparannus ja kiroaminen ja muut vastaavat toiminnat katsotaan yleensä taikauskoiseksi.

Kaiken kaikkiaan erilaisten taikauskojen luetteleminen olisi melkoisen runsas lista, jonka pituutta en uskalla edes kuvitella..

Taikauskoa ja sen syitä on tietysti tutkittu jonkin verran.

Vuonna 1948 B.F. Skinner teki behavioristisen tutkimuksen, jossa hän kuvasi kyyhkysiä. Ruokaa tuli satunnaisesti, ja tästä seurasi se että siinä missä normaalissa kokeessa, jossa vipua painamalla tulee jyvä tai on jokin muu vastaava asia, eläimet toistivat tätä. Kun palkinto oli satunnaistettu, eläimet alkoivat käyttäytymään kummallisesti. Niille syntyi erikoisia rituaaleja. Skinner ajatteli että kyyhkyset yrittivät vaikuttaa ruokintaansa samaan tapaan kuin vipua painelevat kyyhkyset. Hän vertasi tätä ihmisten taikauskoon. Kaikki eivät ole samaa mieltä kokeen tuloksista, ja esimerkiksi stressistä syntyvää toisteista käyttäytymistä tavataan monilla stressaantuneilla eläimillä, joilla ei ole riittävästi viihdettä. Toisaalta joko/tai -asetelma voi olla väärä. Ehkä se onkin sekä/että.

Hanna Kokko ja Kevin Foster ovat tehneet tutkimuksia evolutiivisesta näkökulmasta. Tälöin tutkitaan miksi olemme taikauskoisia. Heistä taikausko voi tuottaa käyttäytymistä, joka auttaa selviämään hengissä. Tätä voi verrata vaikka Matt Ridleyn kuvaamaan tilanteeseen jossa kivi tipahtaa jyrkänteeltä, voi olla että siellä ei ole mitään. Tällöin paranoia ei haittaa. Mutta jos siellä on joku tiputtelija, varovaisuus on hyväksi. Samoin Pascal Boyerin esittämät skenaariot piileskelevistä hahmoista, ihmisistä ja pedoista ovat elämää säilyttäviä: Jos pelästyt turhaan, panos ei ole suuri. Oikea pelästyminen sen sijaan voi pelastaa. On hyvä huomata, että usein taikauskoissa on kyse suolan sirottamisesta olan yli ja muusta melko harmittomasta. Näillä pienillä rituaaleilla yritetään hallita tulevaisuutta. Niiden panokset ovat usein melko pieniä, mutta jos ne toimivat edes yhtään, ne voivat auttaa paljon. Tätä kautta voisi jopa ajatella että taikauskoinen ajattelu on jossain määrin yleisinhimillistä. (Ehkä homo religiosus, uskonnollinen ihminen, pitäisi laajentaa homo superstitioksi, taikauskoiseksi ihmiseksi.)

Richard Wiseman taas on tutkinut taikauskon yhteyttä ihmisten hyvinvointiin. Hän kyseli enteistä, kuten apiloista ja luvun 13 vaarallisuudesta ja sai aikaan "taikauskon tason", jota hän vertasi kyselyyn jossa kartoitettiin sitä, kuinka huono -onnisina ihmiset pitivät itseään. Erikoista kyllä taikauskoiset ihmiset pitivät yleensä itseään normaalia huono -onnisempana. (Eivätkä ole optimism biasin tai Lake Wobegon effectin vallassa, vaan käänteisesti; He eivät olekaan se 80% joka uskoo olevansa keskivertoa parempi autoilija.) Tämä tutkimus - joka ei mitannut oikeaa onnea vaan koettua tilaa, jotka voivat olla eri asioita - voi viitata moneen asiaan, kuten siihen että (1) Taikauskoiset ihmiset turvautuvat tehottomiin keinoihin, jolloin tilanne ei korjaannu. Tällöin toiset toimivat fiksummin ja tämä vaikuttaa elämään laajemminkin. Näin yhteys voi olla oikeakin. (2) Taikauskoiset ihmiset odottavat enemmän koska pistävät erilaisia rituaaleja parantamaan tilaansa, jolloin he kokevat tilanteensa huonommaksi kuin se on, koska taikausko lisää heidän odotuksiaan, jotka sitten jäävät toteutumatta. (3) Toisaalta taikauskoiset voivat turvautua taikauskoon koska he kokevat itsensä valmiiksi huono -onnisiksi. Samaan tapaan kuin mielenrauhaa etsivät ne, jotka kokevat elävänsä liian hektisessä ja liian vaativassa maailmassa, voi epäonniseksi kokeminen johtaa taikauskoisiin asioihin turvautumiseen.

Lestatiolaiset.

"I am the poet of the Body and I am the poet of the Soul / The pleasures of heaven are with me and the pains of hell are with me / The first I graft and increase for myself / the latter I translate into a new tongue"
(Walt Whitman)

Lueskelin Esko Miettisen "Velhon uskontunnustus - Raamattu ja fantasiakulttuuri kohtaavat" -kirjaa. Hän tarkastelee sitä, mitä samoja teemoja fantasiakirjallisuus ja uskonnot tuovat. Hänestä perinteisten (1) eksistentialistisen teologian, (2)toivon teologian ja (3)vapautuksen teologian lisäksi tarvitaan (4)fantasian teologiaa, kuvittelun ja mielikuvituksen teologiaa. Hänestä suuren yleisön kiinnostus fantasiaan kertoo siitä, että se vastaa ihmisiä tällä hetkellä kiinnostaviin asioihin. Hän korostaa sitä, miten uskontokin muuttuu ajan myötä. Siinä missä Jeesusta verrattiin ennen Che Guevaraan, nyt sitä voidaan rinnastaa enemmän vaikkapa teräsmieheen. Hänestä kristinuskon tulee vastata yhteisön toiveisiin, koska muutoin uskonnon säilyminen kohtaa haasteita. Hän näkee kristinuskon ongelmaksi ääriviivattomuuden ; Media tekee siitä ympäripyöreää.

Miettinen korostaa sitä, kuinka "siskoni on noita" -tyyliset sarjat ovat nouseet suosituiksi. Tämä on minustakin ihan mielenkiintoinen ilmiö. Olen kutsunut sitä "uusromantiikaksi" - parempaakaan en ole keksinyt. Tämä rinnastuu siihen kun valistuksen ajan jälkeen alettiinkin korostamaan tunteen merkitystä. Valistuksen korostama järki nähtiin romantiikassa jotenkin elämää köyhdyttävänä voimana. Miettinen kertoo, kuinka taikakirjat muistuttavat Raamattua. Hän kuitenkin muistuttaa myös mystiikan ja magian erosta:
1: Magiassa loitsu on ikään kuin yksilöllinen ja maailmaa muuttava. Oikein tehty loitsu tekee tietyn reaktion jota voidaan hallita ja ennalta tietää.
2: Mystiikassa rukous ei ole yksilöllinen; Oikein tehty rukous vaatii vielä Jumalan hyväksynnän. (Moni uskovainen toki tulkitsee myös magian mystiikan kautta; Amerikoissa ei ole tavatonta nähdä televisiosta ohjelmaa, jossa kerrotaan kuinka noituus on aivan oikeasti tapahtuva ilmiö, ja joka perustuu siihen että noita itse asiassa komentaa demonia tekemään asioita. Ihmiset eivät vain näe demonia vaan lopputuloksen. Magian ja mystiikan ero on heille se, ketä rukoillaan.)

Miettisen tulkinta suosio - tarve -liitoksesta on aivan normaalia postmodernistista ajattelua - joka mielestäni saa tukea talousteorian puolelta. Ihmiset ostavat sitä, mihin heillä on tarve.

Kuitenkin olen hieman eri mieltä Miettisen kanssa. Tai oikeastaan olen samaa mieltä mutta haluaisin korostaa myös sitä eroa, mikä fantasiakirjallisuuden sisällä on tätä teemaa koskien. Siinä missä Miettinen katsoo sinänsä hyvin järkevästi, kristinuskon läpi, itse taas katson uskonnon ja fantasian suhdetta toisiinsa enemmän muuta kautta. Tämä voidaan tiivistää karkeasti siinä, että kun Miettinen näkee Voldemortin käärmemäisyydessä viittauksen Raamatun luomiskertomukseen, minä viittaan enemmän epigeneettisiin taipumuksiimme. Käärme pahana vain on yksinkertaisesti kiinnostava, ja sen lainaaminen - olipa se tehty kristinuskosta tai ei - ei ole niinkään sanoman kuin mielenkiinnon synnyttämisen elementti.

Lähestyn asiaa individualismin kautta. Miettinen korostaa sitä, kuinka fantasiakirjallisuudessa on John Bunyanin "Kristityn vaellus" -teoksen teemaa, jossa matkaa yritetään estää Saatanallisin voimin, mutta hän kristillisellä asenteellaan torjuu sen. Itse korostaisin kuitenkin sitä, että fantasiassa on selvästi muutama linja:
1: Supersankarin kaltaiset sankarihahmot. Malliesimerkkinä tästä on Conan barbaari ja Tarzan. Sankari on kova, yksilökeskeinen ja taidoissa ylivoimainen. Hän pelastaa.
2: Sankari kohtaa vaikeuksia, ja tiellä vain harvat ovat valitut, koska sankaruus ei ole niinkään ylivoimaisuutta kuin rohkeutta, kykyä ja halua uhrata itsensä ja vastustaa kiusauksia. Tämä on juuri Miettisen mainitseman kaltainen fantasiakirjallisuus. Tässä korostuu kristillinen yksilön pelastus. Voisi sanoa että tässä sankari on ikään kuin "Uskova, ehkä kuuluu seurakuntaan, mutta pohjimmiltaan vastaa omasta uskostaan". Kristillisyys ei ole mikään yllätys, koska lajityypin sisällä on useita kristittyjä kirjailijoita. Kuuluisin heistä lienee C. S. Lewis.
3: Sankari kohtaa vaikeuksia, jotka hän voittaa vasta tekemällä yhteistyötä. Yleensä tässä korostuu se, että apua myös saadaan ystäviltä - ja matkan varrella ulkopuolisiltakin. Apu ei välttämättä ole niinkään taistelujoukkoon liittymistä, vaan esimerkiksi tarvittavien taikaesineiden jakamista tai tietojen antamista tai muuta tukevaa toimintaa. Tyypillinen piirre on myös se, että sankarit kokeilevat yksin ja toteavat sitten häviävänsä. Tai sitten porukka on "yhtä perhettä", kuten esimerkiksi Eddingsin kirjoissa usein on. (Tässä lajityypissä pahuus voi olla yksilöllistä tai sitten laumoja örkkejä. Örkit ovat esimerkiski Tolkienin tuotannossa teknisesti taitavia, mutta niiden tuotoksista puuttuu "tyyli". Ja ne ovat laumaeläimiä hieman samaan tapaan kuin hait.)

Tosin Miettinen tekee ihan hyvää työtä ja muistuttaa että vaikka esimerkiksi ilmestyskirjan taistelu lohikäärmeen kanssa on kuin suoraan fantasiakirjasta, hyvän voitto pahasta ei ole fantasiassa välttämätöntä. Hän korostaa myös sitä, miten fantasiakirjat ovat dualistisempia kuin kristinusko. Fantasiassa paha on tärkeämpi, keskeisemmässä roolissa ~ Fantasia keskittyy enemmän jännitteeseen. Tosin hänkin muistuttaa että oikeastaan ilman Saatanaa kristinuskosta puuttuu jännite. (Ehkä pirujen piirtely seinille keskiaikaiseen tapaan olisi nykyään taas puhuttelevampaa? Siis muunakin kuin metaforana.) Mielestäni tekemäni eriyttäminen on kuitenkin tarpeen; Nykyään kun on enemmän niin, että vaikka laajempi yhteiskunnan ja kulttuurin postmodernistinen tutkimus on tärkeää, on nykyään pirstaloituminen korostunut; Tämä tunnetaan käsitteenä "suurten kertomusten kuolemasta" ; Ajatellaan että nykyinen monikulttuurisuus on hylännyt käsityksen "ainoasta oikeasta totuudesta", mikä tarkoittaa sitä että traditio ei ole mikään itsestäänselvyys. Sen sijaan yksilön omaa näkemystä korostetaan. Tämä tarkoittaa sitä että ihmiset heimoutuvat pienempiin osaryhmiin, joiden sisällä he rakentavat identiteetin. Alakulttuurien synnyn katsotaan kertovan siitä että tässä ei ole kysymys pelkästä "jokainen hakee mitä haluaa" -näkemyksestä jossa mitä vain sekoitetaan. Itse asiassa näyttää siltä, että ihmiset ovatkin "keskenään erilaisia samalla tavalla". Tästä mainio esimerkki on Eugenia DeLamotten esitys, ns. ostoslista -metodi, jossa hän määrittelee kauhugenren tarkastelemalla goottilaita lajityyppiä ja luetellen sen miljööseen, juonirakenteeseen ja muuhun vastaavaan liittyvien kaavojen perusteella. Eksoottinen ympäristö, rapistuva linna, viaton neito hepenissä, uhkaavia enteitä, muinaisuus, kiroukset, hirviö, yliluonnollista ... ja vasta kun nämä kaikki laitetaan yhteen, kauhugenre ilmaantuu.

Itse näkisin että fantasia vastaa eräänlaiseen aikamme haasteeseen. Tämä ei ole niinkään individualismia, kuin hedonismia. (Ei haluta olla niinkään ainutlaatuinen yksilö toteuttamassa itseään kuin olla omassa heimossa onnellinen ja nauttia siitä.) Ja ehkä hieman ironiseti, pidän "uusromantiikan" ongelmana juuri sitä mitä romantiikka on meille tuonut ; Odotuksia ja toiveita. En sinänsä pidä näitä asioita huonoina elementteinä, mutta niillä on jostain syystä tapana kulminoitua esimerkiksi "Se ainoa oikea" -tyyliseen näkemykseen parisuhteesta, jonka seurauksena se, että parisuhde ei suju täydellisesti tulkitaan helpommin sinä, että "Se on se väärä", joka taas johtaa uuteen vaihtamiseen. Toki parisuhteen vaihtaminen on joissain tapauksissa minusta erittäin järkevää, mutta tämä kuitenkin asettaa kohtuuttomia odotuksia. (Tosin eräät sanovatkin että markkinoinnissa luodaan tyytymättömyyttä ja kuvataan sellaista jota ihminen ei ole mutta jota hän haluaa olla ja joka voidaan korjata jollain tuotteella, ja ihmisen hedonismi muutetaan materialismin moottorin osaksi.) Järkevyyden sijasta tuottavuutta korostamalla moderni maailma on tavallaan hylännyt "yliluonnolliset olennot" ja ottanut sen sijaan tilalle "yliluonnolliset odotukset." Joita täytetään fantasiakirjallisuudessa yliluonnollisilla olennoilla - jotka taas eroavat uskonnollisista yliluonnollisista olennoista sillä että fantasiakirjallisuuden idea on eskapismissa, jossa paetaan toteutumattomia hedonistisia haluja. Fantasiakirjallisuus myös huutaa että "tämä tarina ei ole totta!" ja oikeuttaa yliluonnollisen käytön ikään kuin tätä kautta.

Vertaan näitä mielelläni vampyyri Anne Ricen Lestat -hahmoon, joka on ennen kaikkea yksilö ja voimakas sekä kiehtova persoona. Kirjoen vampirismin hankaluudet ovat individualismin moraaliongelmia; Vampyyriyksilön elämä - ja hänen perheensä elämä - riippuu toisten kuolemasta. Kaiken kaikkiaan hahmo on yksilö ja mielenkiintoinen, jopa jossain määrin ihailtava. Sanoisin että Lestatissa on juuri sitä samaa individualismia kuin uskonnollisessa fantasiassa yleisesti on, kuitenkin sillä erolla että sankari ei välttämättä enää teekään sitä itsensä uhrautumisen elettä, joka kristillissävyisessä fantasiassa on tyypillistä. Tosin valinta on yhä läsnä: Ricen kirjoissa Louis kauhistelee vampyyriyttä juuri sen takia että vampyyri joutuu elääkseen tappamaan. Mielestäni tässä on mukana vähintään lausumaton viittaus myös vampyyrin vampyyrinä olemisen vaihtoehtoon - itsetuhoon. Tässä mielessä kristillistäkin arvomaailmaa mukailevassa fantasiassa on mukana elementti siitä, kuinka egoismi ja utilitarismi eivät aina ole yhteneviä, vaan kilpailevia. Kristillinen näkemys taas hakee omaa pelastusta ja onnea - Taivashan on suorastaan hedonistin suurin palkinto ja Helvetti taas hedonistin kauhein asia - eikä näe tässä mitään massoja koskevaa ongelmaa tai ristiriitaa.

Käsitykseni tieteenhistoriasta.

Tieteen kehitys ei ole ollut mikään yhden portaan hyppäys. Päin vastoin, tärkein huomio on että siinä on useita välivaiheita. Se on vähittäisen kehittymisen tulos. Se, mikä on aikaansaanut sen kehityksen on riippunut kulttuurillisista olosuhteista. Ne olen lajitellut seuraavasti:
1: Abioottiset syyt. Tämä on Jared Diamondin "Tykit taudit ja teräs" -kirjassa esiintuoma resurssien virta. Tämä on perustana kaikelle. En siis väitä että jos yhteisölle annetaan riittävästi resursseja, se alkaisi jotenkin automaattisesti tuottamaan hyvää tiedettä. Mutta sanon, että jos tämä asia ei ole kunnossa, ei synny lainkaan mitään tiedettä. Syy on karkeasti sanoen Maslown tarvehierarkiassa. Ihminen ylipäätään miettii luovia kysymyksiä vasta kun hän ei ole kuolemassa nälkään tai puukkoon. Abraham Maslown näkemystä on toki kritisoitu siitä, että se olisi liian elitistinen: Hänhän teki tutkimusta ainoastaan älykkäiden tieteentekijöiden keskuudessa. Tässä kohden on siis huomattava, että vaikka myöntyisi tähän kritiikkiin, olisi silti hyväksyttävä tämä: Tiedettä tekevät tieteentekijät.
2:Kulttuurilliset syyt: Taustakulttuurissa on oltava tietynlainen henki. Jos tätä ei ole, resursseja käytetään johonkin muuhun. Sitä voidaan esimerkksi käyttää taiteeseen tai linnojen rakentamiseen.
___2.1: Viehtymys kieleen. Tämä taas on kaksitehoinen: Sitä seuraa (1) pyrkimys rationaalisuuteen. Toisekseen siitä seuraa (2) halu tiedon talletukseen. Tieteen teossa ollaan keskitytty kielellisesti ilmaistujen käsittelyyn kokeellisesti. Esimerkiksi kuvat ovat hyviä silloin kun pitää välittää tuntemuksia, tai tehdä analogioita. Kuvia voidaan käyttää myös eettisessä kannanotoissa. Päiviö Latvus onkin huomannut "ymmärryksen siivet" -kirjassaan sen, kuinka tieteen historiassa muutoksissa on ollut mukana monoteismi. Itse en korosta monoteismiä, se on vain markkeri siitä että toinen tärkeä elementti on mukana: Kun ajatellaan perusjakoa seemiläisiin ja indoeurooppalaisiin, muistetaan että seemiläinen kulttuuri keskittyy monoteismiin ja kieleen ja indoeurooppalainen taas polyteismiin ja kuviin. (Ja itämainen taas symboleihin ja holistiseen ajatteluun.) Kun tieto taas tallennetaan, se myös siirtyy seuraavalle sukupolvelle. Kun ajatellaan kultturia, on aivan varmaa, että oli ihmisiä joiden mielestä se että Pyhät Sanat kirjattiin saveen oli uskontoa häpäisevää, ulkoluku sen sijaan vaatii keskittymistä ja opettelua ja muuta ylevää. Heidän ajatuksiaan ei kuitenkaan ole säilynyt, koska niitä ei ole kirjattu ylös, heidän kannattajansa jäivät jälkeen koska siinä missä he opettelivat ulkoa jotain vaivalla, toiset voivat kuluttaa saman vaivan miettimällä jotain uutta.
___2.2: Viehtymys yleistyksiin. Tässä kohden olennaista on se, että ilman teoreettisia yleistyksiä, näkemykset jäävät irrallisiksi. Ne ovat toki premisseineen yhtenäisiä, mutta niiden avulla ei voida tehdä sovelluksia. Kun tämä yhdistetään edelliseen, saadaan aikaan se, että logiikassa on oltava sekä induktiivista että deduktiivista päättelyä.
___2.3: Viehtymys käytännöllisyyteen. Sekä induktiivinen että deduktiivinen päättely ei vielä riitä: Jotta systeemit toimisivat kunnolla, täytyy olla myös koettelu joka on suhteessa fysikaaliseen todellisuuteen. Ilman tätä vaihetta, tiede ei kehity, vaan jää loogisiksi systeemeiksi ja perusteluiksi, jotka ovat herkkiä rationalisoinneille. Systeemit ovat vain "mahdollisia" eivät "perusteltuja". Todistus pelkällä logiikalla jää "voi ollaksi". (Tämä on mielestäni olennainen lisäys ja parannus Latvuksen ajatteluun.)
3: Laskentateholliset syyt. Tämä tarkoittaa olennaisesti sitä, että asian eteen nähdään vaivaa. Lopputulos riippuu siitä (1) kuinka paljon vaivaa nähdään ja (2) miten sitä kohdistetaan. Lopputulos syntyy näiden yhteisvaikutuksesta.
___3.1: Populaatio. Tässä tarvitaan ihmisiä. Ihmiset voivat tiedon tallennuksen (2.1) avulla tehdä tämän ajallisesti ja paikallisesti erossa toisistaan. Esimerkiksi Baron-Cohenin tulosten mukaan on selvää, että tietty osa populaatiosta ajattelee tyypillisesti "oikealla tavalla". Syy voi olla geneettinen tai se on muusta syystä "kulttuurillinen vakio".
___3.2: Kohdentaminen. Tässä kohden on olemassa haittaavia ja tukevia elementtejä. Tukeva elementti on kriittisyys. Jotta järkeviin asioihin voidaan keskittyä, tulee voida ampua vääriä näkemyksiä jalkaan. Toisaalta jotta voitaisiin kehittyä, on oltava myös muutosta. Ja muutosta estävät aina ideologiat. Toisin sanoen, tiede tarvitsee avoimuutta. Kaikki ideat tulee tuoda kritiikin eteen. Jos jokin taho estää uusia ajatuksia, kehitys ei ole mahdollista. Toisin sanoen olennaista on huomata että nämä eivät ole ristiriidassa keskenään: Kaikki muutos ei ole kehitystä, mutta ei ole olemassa kehitystä joka ei olisi muutosta. Tämä taas ei tarkoita edes tieteen vallankumouksia ja uusia paradigmoja. Perustutkimuskin lisää ja täsmentää tietoa maailmasta. Myös käytännön tarpeet ohjaavat tutkimusta. Kreikkalaiset pitivät orjia, joten heidän ei kannattanut tehdä koneita muuta kuin Heronin leluiksi. Kun orjat tekevät halvalla saman työn, minkä koneet tekisivät kalliilla, ei ole mitään syytä satsata niihin.

Kun tämä ajatus lasketaan yhteen, olen vakaasti sitä mieltä, että Latvuksen huomaama naisten aseman tukeminen yhteydessä menestyviin kulttuureihin on ihan varmasti totta. Yleisesti ottaen kulttuurien tasoa voidaan arvioida sitä kautta miten niissä kohdellaan naisia ja lapsia. Miksi? Koska heille syydetään resursseja vasta kun vallanpitäjillä riittää jaettavaa. Se liittyy siis resurssien riittävyyteen. En kuitenkaan pidä sitä tieteen kehityksen syynä: Naisia alkoi olemaan tieteen teossa vasta myöhemmin. Lisäksi vaikka naisten ajattelu onkin tilastollisesti induktiivisempaa ja miesten deduktiivisempaa, tämä erojen korostaminen ei ole mikään kahden eri leirin taisto: Erot ovat tilastollisia ja mielestäni väite että naisten ajattelu aikaansaisi tieteen vallankumouksen on väärä, koska (1) induktiivisesti ajattelevia miehiä on ollut aina, kuten on lyhyitäkin miehiä. Myös pituushan on tälläinen "korrelaatio sukupuoleen" -ilmiö. (2) Tieteen alkuvaiheiden edustajat eivät olleet mitään naisten ystäviä. Esimerkiksi Newton oli harvinaien tapaus: On luultavaa että hän oli neitsyt. Itse asiassa on lähes selvää mistä induktiivinen ajattelu tuli tieteeseen: Se tuli maagisesta ajattelusta. Siinähän on induktio että käytännöllisyys: Onkin hyvä huomata, että sekä Latvuksen kehuma impetuksen keksijä Filoponos oli yhteydessä Aleksandrian filosofiseen koulukuntaan - siis yhteydessä induktion lähteeseen. Samoin kuin Newton oli alkemian ystävä. - itse asiassa hänen alkemian ystäväksi kääntymisensä ajankohta on juuri hänen tieteellisen tuotantonsa huippukausi. Selvästi kyseessä oli ajatusmaailmojen kohtaaminen. (Filoponoksen impetus ei saavuttanut suosiota, koska yleisesti ei tavoiteltu käytännöllisyyttä. Vasta tykistön tarpeet loivat edun tälläiselle ajattelulle.) Samoin Islamin tieteen huippukausi oli siitä merkittävä ja mielenkiintoinen, että astrologia ja astronomia olivat lujasti yhteydessä toisiinsa. (Kuten opimme lohikäärmeistä.) Euroopan puolella oli samankaltainen ilmiö: Alkemia ei kehittynyt kemiaksi sattumalta, vaan koska se oli käytännöllistä+induktiiivista (symboleihin ja analogioihin perustuvaa) ajattelua joka asetettiin toimintaan kulttuurissa joka oli kiinnostunut kielestä ja sen talletuksesta ja rationalismista (keskiaikainen filosofia oli logiikkakeskittynyttä ja itse asiassa tällä saralla erittäin hienostunutta, joskin kenties teologiakeskeistä.) Toki olen sitä mieltä että naisten pääsy tieteeseen kasvatti tieteen kehitystä lisää. Sehän kaksinkertaisi miettimiseen käytettävien tehokkaasti ohjattujen aivojen määrän. Valitettavasti tämä tapahtui kuitenkin "liian myöhään" ollakseen selitys tieteen lähdölle euroopassa - Naisethan hyppäsivät kelkkaan mukaan vasta kun oltiin jo lähdetty pitkän aikaa sitten eteenpäin. Ritariperinteestä naisten tuki ei missään tapauksessa ole voinut tulla, koska ritarien näkemys oli neitsytkultin mukainen. Ei arvostettu naisen ajattelua vaan sitä kuinka tämä kätki seksuaalisuutensa.

Sen sijaan näen Latvuksen mystiikan kritiikin osuvana siinä kohden, että siitä puuttuu halu ja pyrkimys käytännöllisyyteen. Magiassa tämä käytännön puoli sen sijaan oli mukana. Näen näiden ajattelujen erottelemattomuuden johtuvan kristillisestä perinteestä, jossa kritisoidaan muun muassa fantasiakirjallisuutta. Kun magia on kokonaisuutena vastustettavaa, se on helppo leimata kokonaisuutena huonoksi yksityiskohtien kautta. Kuitenkin kun Latvus korostaa induktiivisen ajattelun merkitystä, olisi syytä huomata että merkit, symbolit ja analogiat ovat olennainen osa mystistä ajattelua. Ja tämä taas on juuri sitä induktiivista päättelyä. Se, että tähän ei kiinnitetä huomiota on helppo ymmärtää kun sen näkee fundamentalistiskristillisen julistusperinteen jatkumona. (Se on siis samaa sukua sen kanssa, miten toisaalta valmis Latvus on kehumaan islamilaista menneisyyttä ja samanaikaisesti vastustamaan sitä kauheana nykypäivänä. Kun hän antaa tukea jollekin menneisyyden ilmiölle, hän voi osoittaa armeliaisuutta jota ei tarvitse kohdistaa konkreettisesti kehenkään joka on hänen kanssaan erimielinen. Hän kuitenkin haluaa kaiken tukensa monoteismille, joten menneisyyden islamin naismyönteisyyden korostaminen on kätevä apuväline tässä.)

Pystyn siis vetämään sellaisia ennustuksia tulevaisuudesta, että Latvuksen ennustama länsimaiden tiedeylivalta tulee romahtamaan. Syyt ovat tosin toiset, kuin mitä hän ajattelee. Syy on siinä, että länsimaissa väestönkasvu on saavuttanut huippunsa, jolloin tiedettä tekevien ikäisten määrä ei enää kohoa. Väkilukuhan ei kasvanut sen takia että oltaisiin alettu lisääntymään kuin kaniinit, vaan sen takia että ollaan lakattu kuolemasta kuin kärpäset. Hyvin ahmituissa länsimaissa on vähemmän lapsia per pärstä kuin kehitysmaissa. Muualla esteinä ovat olleet erilaiset haittaavat ideologiat. Samoin kuin euroopassa tiede pääsi valtaan vasta heti siinä vaiheessa kun tieteentekoikäiset eivät olleet uskontojen ristiriidassa poliittisen pelin välineitä eivätkä protestanttisten noitavainojen alaisia. (Sanon protestanttisen sen takia että katolilainen inkvisiitio oli lepsumpi kuin maineensa. Suurimmat noitavainot olivat protestanttien Saksassa - ja jopa pohjoismaissa - suorittamat. Protestanttisen noitavainon erottikin katolisesta noitavainosta juuri inkvisiitio: Katoliset antoivat edes jonkintasoiset oikeudenkäynnit, jotka olivat mainettaan kevyempiä, kun taas protestantit tekivät laajakirjoisia iskuja. Tosin väitän että protestanttien ankaran toiminnan alla oli se, että he olivat vähemmistö. Jotta he voisivat voittaa suuremman vihollisen tai edes pärjätä sen kanssa tasaveroisena, heidän oli käytettävä kovempaa voimaa.)

Ennustankin että tieteen kehitys suuntautuu isompien väkilukujen maihin: Ratkaiseva ei ole kristittyjen määrä maassa, vaan se miten vähemmän ideologisia maista tulee. Toisin sanoen, jos kommunistiset ideologiavaltiot romahtavat, ja korvautuvat, sitä parempi mitä vähemmän ankara ideologia sen korvaa. Ennustan että "rauhanomaisissa + monikulttuurisissa maissa", joissa ei voimavaroja kuluteta sisällissotiin ja uskondebatteihin, tai joissa valtauskonto ei vain "a priori" päätä mitkä tieteelliset teoriat ovat vääriä Pyhän Kirjansa perusteella, menestyvät parhaiten. Sen sijaan ne maat, jossa uskonto tai kommunistinen ideologia tai jokin muu taho estää, eivät tee tiedettä. Samoin maat joiden olot ovat kurjat, eivät tee tiedettä ennen kuin maan olot paranevat. Kurjissa oloissa olevat maat voivat tehdä tiedettä vain sen määrän mukaan, jotka ovat riittävän hyvässä asemassa, kiipineet tarpeeksi Maslown tarvehierarkiassa.

Henkien kätkemä.

"I am so high / I can hear heaven / I am so high / I can hear heaven / Whoa, but heaven / No, heaven / don't hear me."
(Nickleback, Hero)

Maagillisia sävyjä sisältävä ajattelu on ihmisille perinteisesti aika tavanomaista. Nykyään tätä pidetään humpuukina. Kuitenkin maaginen ajattelu on myös suosittua. Muun muassa New Age -liike kannattaa maagista ajattelua. Eikä monet uskonnolliset näkemyksetkään ole sen ulkopuolella. Aiheeseen liittyy jonkin verran erilaisia käsitteitä, jotka on hyvä erotella, jos haluaa ymmärtää mistä niiden kohdalla on kyse.

1: Magia on pyrkimystä vaikuttaa luonnossa vaikuttaviin henkiin ja sitä harjoitetaan erilaisten rituaalien ja taikaesineiden avulla. Magiaan perustuu ympäristön hallinta. Magia on aktiivista toimintaa.
___1.1: Okkultismi (lat. Occultus ; kätketty, salattu), eli salatiede on salaisten keinojen ja menojen, taikuuden tai salaisten oppien avulla tavoiteltavaa, henkimaailmasta saatavaa tietoa tai tähän tietoon perustuvaa todellisuuden hallintaa. Okkultismina voidaan pitää sellaista henkistä oppia ja toimintaa, jonka sisältöä tai menetelmiä ei ole päästetty yleiseen tietoon. Perinteisesti okkultismissa on hierarkia, jossa oppimestari opettaa oppipoikaa. Tiedon saaminen on ansaittua, kaikille ei kerrota kaikkea. Kuten Apotti Tritheumius kommentoi okkultistisen kirjan, "De Occultan" kirjoittaneelle Agrippa von Netteseheimille: "Anna heinää härälle, sokeria vain papukaijalle."
2: Mystiikka taas ei pyri vaikuttamaan henkiin, vaan etsii järkiperäisen kokemuksen
ylittävää yhteyttä luontoon ja/tai Jumalaan. Mystiikassa päämääränä on ns. "unio
mystica" eli sulautuminen osaksi luonnossa olevaa yhteyttä, tai Jumalaa. Mystiikka on luonteeltaan passiivista ja mietiskelevää.
___2.1: Esoterismi sisältää ajatuksen erityisestä pelastavasta tiedosta (gnosis) tai yksilön sisäisestä muutoksesta (illuminaatio, valaistuminen).

Itse asiassa on jännittävää huomata, että okkultismi oli erittäin suosittua nimen omaan renesanssiaikana, jolloin yleensä liitetään ihmisen rationalisoituminen ja nouseminen katolisen kirkon "ikeestä". Tämä on sinänsä aivan totta, sillä empiirisen tiedon leviäminen sijoittuu tähän aikakauteen. Ei siksi ole sattumaa, että Newton oli kiinnostunut okkultismista. (Itse asiassa hänen liikemäärän idean kaltaisia ajatuksia oltiin ajateltu aikaisemmin, mm. Heracleitos, varhainen kabbalismi, gnostikot ja uusplatonistit tunsivat ajatuksen.) Okkultismin yleistyminen sopi yhteen tieteen kehityksen leviämisen kanssa. Yhteys ei luultavasti ole sattumaa, sillä syynä on asenteet. Kirkko vastusti rituaalimagiaa, koska se tarjosi reseptin mystisten kokemusten hankkimiselle. Tässä ei vielä ollut se, mikä teki siitä vaarallisen kirkolle. Pääsyy tälle oli se, että tällainen suora, opittava toiminta, oli henkilökohtainen yhteys Jumalaan, johon ei tarvittu katolisen kirkon tapaista instituutiota. Lisäksi katolisen kirkon perinteet korostivat mystistä lähestymistapaa, he korostivat mietiskelyä, eivät käytäntöä. Siksi renessanssiajallakin kristilliset tahot vastustivat okkultistismia. Esimerkiksi Faust -legendahan kuvaa okkultistisesta saatananpalvonnasta, jossa okkultistinen tieto on demonien kanssa leikkimistä. Hinta hallinnasta on kova; Okkultismin käyttäminen on siis ikään kuin hakkaisi hiiriä kuoliaaksi elävällä kalkkarokäärmeellä. Kenties toimii, mutta siinä on niin pahassa vaarassa, että on syytä harkita muita juttuja.

Tässä kohden onkin syytä huomauttaa sivulauseessa, että keskiajan maailmankuva ei suinkaan pitänyt ihmistä suvereenina luonnon herrana. Eläinoikeudenkäynnit antavat päin vastoin kuvaa siitä että ihminen nähtiin osana luontoa. Hallitsemisen korostaminen on tullut tai palannut kuvioihin vasta myöhemmin. Ja tästä "Ihminen on luonnon herra" -ajatus on peräisin Aristoteelisesta luonnonjärjestyksestä, jota on perusteltu Genesiksen luomiskertomuksesta otetuilla jakeilla. Tätä tulkintaa taas on sovellettu muun muassa Carl von Linnén taksonomiassa. Ja se on yhä mukana arkielämässä liian usein esiintyvässä väärinkäsityksessä jossa evoluutio nähdään jonkinlaisena kehitystikkaina, jonka huipulla keikkuu ihminen. Keskiajalla hallinta ja aktiivisuus ei kuitenkaan ollut tärkeässä asemassa. Ajan henki oli mystiikkaa, Platonisia ideoita ja muita vastaavia hengellisiä ja henkisiä asioita ja arvoja korostava, ja se vastusti käytännön aktiivista toimintaa, kuten okkultismia. Silloin induktiivisia päätelmiä sisältävää empiriaa pidettiin vain mielipiteidentuottamisen välineenä. Tietoa omistettiin, sitä mietiskeltiin. Sen koettelussa suhteessa käytäntöön ei ollut niin paljoa väliä.

Sillä vaikka teologiassa on myöhemmin kannatettu paljon esimerkiksi Thomas F. Torrancen perustelun tapaisia ajatuksia, joissa
1: Jumalausko tukee empiiristä tutkimusta koska jos maailmankaikkeus on älyllisen tahon luoma, se on järjestynyt, mikä tämä tekee mielekkääksi tutkia maailmankaikkeutta kokemusperäisesti ja induktiivisesti.
2: Kun maailmankaikkeus kuitenkin on vapaan äärettömän Persoonan luomus, siinä on myös poikkeuksia laeista, mikä tekee tärkeäksi tutkia myös sitä missä Jumala puuttuu tapahtumiin, eli etsiä missä ja miten paljon ennustamattomuutta esiintyy.
3: Koska maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Tämä ajatus on toki osoitus siitä että usko ei ole empirian kanssa yhtään ristiriidassa. Mutta se ei vielä tarkoita että usko olisi empirian nousun takana. Sillä nämä selitykset on tehty pikemminkin jälkeen päin. Eli voidaan sanoa että aluksi uskonnot olivat empiriaa vastaan, mutta kun empiria sai vakaan aseman ja sen edut olivat jo kiistattomia, he sovittivat näkemyksensä sen kanssa yhteensopivaksi. Tässä ei tietenkään ole mitään väärää. (Torrancen perustelu muutti tieteenvastaisesta uskosta tieteen kannalta arationaalista, teologit ovat vain selittäneet kuinka kristillinen usko ei ole ristiriidassa tieteen teon kanssa, ja yrittäneet tavallaan tätä kautta tehdä yliluonnollisesta luonnollista ja järjellä käsittämättömäksi määritellystä käsitettävää.)

On kuitenkin aika jännittävää huomata, kuinka esimerkiksi juutalainen, okkultistisia sävyjä runsaastisisältävä kabbala, oli aikanaan lähimpänä nykyistä empirististä maailmankuvaa. (Toki merkitystä oli myös ympäröivällä, kiistatta kristillisellä, kulttuurilla, joka muuttui suvaitsevaisemmaksi renessanssin aikana. Mutta ei siksi että kristillisyys olisi samaa kuin tieteen etu, vaan sen takia että he eivät tappaneet näitä empiriaa harjoittavia okkultisteja. Tämän merkitystä ei voi vähätellä.) Kabbalan filosofia taas kehittyi runsaasti uusplatonismin pohjalle. Uusplatonikot olivat saaneet vaikutteita paitsi Aristoteleelta myös stoalaisilta ja eniten esoteerista ikivanhoista perimätiedoista. Seurauksena oli esimerkiksi se, että ajatus jatkuvasta liikkeestä on tärkeä kabbalismissa. Ja tämä käsitys oli yös monella gnostikolla ja uusplatonikolla. Tosin uusplatonismi ei ole ristiriidassa Torracen perustelujen kanssa, koska uusplatonisteillakin materialisen maailman oli luonut alempi demiurgi jota voitaisiin kutsua Jumalaksi, joka taas oli syntyjään Sofiasta, yhdestä Korkeimman emanaatiosta.

Kun tämän tiedostaa on oikeastaan hyvä huomata, että itse asiassa verrattuna sen ajan kristilliseen perinteeseen, renessanssiajan maagikkojen suhtautuminen oli suorastaan käytännönläheinen. Tämä taas edesauttoi nimen omaan kokeellisen tieteen syntyä: Maagikot eivät halunneet vain tietää, kuinka maailma toimii, vaan tavoitteena oli myös aktiivisesti ohjata ja hallita sitä. Ja tässä tilanteessa ei enää pelkkä puhdas rationalismi riitä. Systeemin on oltava paitsi looginen, myös jollain lailla todellisuuteen sopiva. Ja tämän vuoksi alkemian harrastus johti, sen nykyään hupsulta tuntuvista elementeistä huolimatta, ihan oikeiden vaikutussuhteiden löytämiseen. Myöhemmin kokeellinen tiede kuitenkin uhkasi magiaa. Kenties merkittävin, tai ainakin ymmärrettävin tälläinen vaikutus oli tietysti astrologian romahtaminen kopernikaanisen vallankumouksen takia. Maakeskisyys tuli ja vei perustelut astrologialta. Okkultistisesta asennteesta oli siis kenties etua jotta maailmankuva saatiin epiriamyönteisemmäksi, mutta kun tikkaat oli kiivetty, oltiin jo paikassa jossa oli kierreportaan ja tikkaat voitiin potkaista pois sen sijaan että ne vedettäisiin ylös uudelleenkäytettäväksi. Se, mikä oli ennen ediste, oli nyt hidaste.

Tästä voidaan huomata se, että ajattelun kehityksessä on erilaisia välivaiheita, joita tarvitaan jotta ajattelu voisi kehittyä eteenpäin. Nämä välivaiheet voidaan kuitenkin heittää syrjään kun ne ovat raivanneet tien. Tätä voisi kuvata myös tienraivausmetaforalla: Jos me haluamme tehdä tien, ensin joku on mennyt vesurin kanssa metsään ja kaatanut pajuja ja merkinnyt kaadettavia puita. Sitten vesurimiestä ei ole tarvittu, ja tilalle ovat tulleet metsätyökoneet. Jonka jälkeen metsätyökoneita ei enää tarvita vaan tienrakentaminen voidaan aloittaa. Me taas emme välttämättä tarvitse muuta kuin auton, jolla ajaa sitä valmista tietä.

Eli se, että jotain on tarvittu jossain vaiheessa ei tarkoita että sitä tarvittaisiin aina. Ja juuri tämän vuoksi filosofia onkin oppi, jossa selkeästi mietitään aina samoja kysymyksiä, mutta niihin vastaamistavat muuttuvat. (Toki kaikki eivät yhdistä tätä tiedon karttumiseen. Itse kuitenkin olen Ilkka Niiniluodonkin kannattaman "totuudenkaltaistamisen" ystävä. Vaikka uskonkin erilaisiin loogisiin järjestelmiin, uskon että niiden sisälläkin lähestytään totuutta, vaikka niiden paremmuusjärjestystä ei voidakaan käsitellä yhteismitattomuuden vuoksi.)

Ritarit vs. Samurait ja Kulttuurirelativismi.

Kulttuurirelativismi on antropologien käyttämä periaate, jonka mukaan kutakin kulttuuria tulee ymmärtää sen omista lähtökohdista käsin. Siinä ihmisiä ja heidän kulttuuriaan ymmärretään sitä kautta, että heidän oletetaan olevan täysjärkisiä ihmisiä. (Tätä ei tietenkään tule sekoittaa moraalirelativismiin, jonka mukaan moraali on mielipidekysymys, vaikka tämä väärinjako onkin erittäin yleinen.)

Länsimainen ja itämainen taistelu eroavat toisistaan; Jo pinnallisesti, ilman mantereiden metallien määrän analysointiakin, tarkastellen katana on kaarevateräinen ja nopea kun taas eurooppalainen pitkämiekka on väistimellinen, suora ja hieman painavampi. Syynä tähän on sopeutuminen juuri tietynlaisiin taisteluolosuhteisiin ja mentaliteettiin. Eurooppalainen miekka on suora nimenomaan siksi, että purkkiin pääseminen viiltävällä liikkeellä on "ns. rajoitettua". Täytyy pistää ja tähän suora terä kelpaa paremmin. Japanissa suojaukset taas suojasivat lähinnä huolimattomilta iskuilta. Koska he arvostivat liikkuvuutta. Siksi heillä on kaarevat, nopeisiin viiltoihin soveltuvat miekat. Molemmat taistelutyylit ovat osin samanlaisia, ja ympäristöstä huolimatta niissä on tiettyjä eroja, kuten kaarevuus. Eroavaisuus ei vielä kuitenkaan tarkoita että toinen olisi järjetön ja toinen tätä kautta oikeampi ja parempi.

Tämä on ollut antropologisesti järkevää. Fyysikko Murray Gell - Mann käsittelee kirjassaan "Kvarkki ja Jaguaari" sitä, kuinka ihmisten järkevyyden odottaminen on ollut viisasta. Hänen mukaansa etnobotanistit ovat esimerkiksi koulukunta joka hyödyttää lääketiedettä siten, että se tutustuu shamaanien lääkekasveihin ja tutkii sitten mitkä niistä toimivat. Gell-Mann kuitenkin korosti myös sitä, että kaikki shamanistinen tieto ei ole hyödyllistä, vaikka osa onkin. Hänen mukaansa niistä on hyötyä vain jos ne on tiedemaailmasta erilleen selvitetty kysymällä tieteenkaltaisia kysymyksiä. Sellaisia, kuten "paraneeko haava kun sen päälle laitetaan tälläinen haude". Sen sijaan muut kysymysmenettelyt eivät tehosta tiedonetsintää, eli painota arvailuamme. Esimerkiksi on tavallista että shamaani parantaa samanlaisuuden periaatteella, jossa esimerkiksi keltatautia parannetaan jollain keltaisella, vastakkaisuuden periaatteella, jossa kaksi asiaa katsotaan vastakkaisiksi ja niitä käytetään toisiaan vastaan esimerkiksi jos tauti aiheuttaa paiseita, etsitään kasvi jossa on kuoppia pinnassaan. Tai jossa kasvin muodon yhteys taudin ajateltuun syyhyn katsotaan selitykseksi. Nämä ovat tavallisia, mutta toimimattomia menettelyjä, jotka luultavasti antavat kansan silmissä uskottavuutta mm. homeopatiassa.

Vastaavasti voimme miettiä, onko eurooppalaisessa miekkailussa tavanomainen tervehdys tai se että kendokan miekan yli kävely on epäkunnioittavaa välttämättä järkevää. Koska emme tietenkään aina tiedä eroa suoraan, eli tiedä esimerkiksi sitä onko katanan terä ylöspäin pitäminen telineessä rakenteellisesti säilyttävämpi, vai onko kyseessä perinne ja tapa ilman sen järkevämpää syytä, näitä asioita tulee myös tutkia. Se ei muutu järkeväksi tavaksi vain sen takia että se on jonkun tapa. (Samoin kuin etnobotanistikaan ei voi vain ottaa jokaikistä shamaanin esittämää lääkettä suoraan aitona uutena parannuskeinona. Vaikka monet luontaislääkinnän kannattajista toisin ajattelevatkin.)

Eli toisin sanoen meidän on otettava huomioon että tutkittavat ihmiset ja kulttuurit ovat paitsi rationaalisia myös irrationaalisia. Tämä on ihan rationaalinen yleistys, koska länsimaalaisetkin ihmiset ovat sekä rationaalisia että epärationaalisia. Voidaan siksi sanoa että "kulttuurirelativismin" määrittelyn voisi soveltaa siihen, että ihmiset kaikkialla ovat "sekä rationaalisia että epärationaalisia". (Näin ympäripyöreä määrittely sen vuoksi että en halua ottaa kantaa siihen onko eri kansalaisuuksien älykkyydessä joitain eroja. Tämä ei ole välttämätöntä. Ja vaikka se olisi tottakin, sillä on merkitystä vain jos siitä ei tehdä kehäpäättelyä, jossa ensin kaikki kulttuurit määritellään yhtä älykkäiksi ja tältä pohjalta päätellään niin.)

Tästä päästäänkin sujuvasti budolajeihin. Ki -voimaan viittaaminen joko suoraan tai epäsuoraan on niissä ihan tavallista. Silti ainakin jotkut taistelutaitojen mestarit osaavat myös oikeasti esittää toimivia kamppailumetodeja. Kriittisyys on kuitenkin tarpeen, koska jotkin kamppailumenetelmät sisältävät toimimattomia huuhaalemenettejä enemmän kuin toiset eivät. Kaikkea huuhaata ei kuitenkaan välttämättä tule lytätä. Ne voivat olla harmittomia ja luonteeltaan sellaisia että niillä ei tavoitella kaupallista etua. Eikä niihin uskomista vaadita.
Siksi minulla ei ole mitään esimerkiksi Guy Windsorin shamanistisia näkemyksiä vastaan. (Itse asiassa kunhan opiskelupaine vähenee, ajattelin aloittaa swordschoolissa harjoittelun.) Hän itse on kertonut avoimesti uskovansa tiettyjen harjotteiden henkisempään pohjaan, mutta ei kiellä että niille ei saisi keksiä muita, esimerkiksi ateistisia, selityksiä tai että niihin pitäisi edes uskoa. Keinoja käytetään pohjimmiltaan vain koska ne toimivat, olipa syy mikä tahansa

Toisin sanoen avomielisyys on tärkeä asia. Aikidon perustaja "O-sensei" Ueshiba harjoiteli useita eri kamppailulajeja ennen kuin kehitti niistä omansa. Tämä tutustuminen on tärkeää, koska siten ihminen saa perspektiiviä; Hän saa vähintään arvokasta tietoa siitä minkälaisia vahvuuksia ja heikkouksia muilla lajeilla on, ja mitä heikkouksia omalla systeemillä on suhteessa niihin. - Ja näitä tietoja voi aina käyttää edukseen vaikka ei lajista muutoin vakuuttuisikaan. Ja hyvät periaatteet voi lisäksi ottaa omaan käyttöön. Mutta mitä tahansa ei voida ottaa. Toimimattomat periaatteet eivät ole vain taikauskoa. Ne ovat lisäksi vaarallisia niille jotka niihin luottavat. Eli skeptikon kielellä: "Pitää olla avomielinen, mutta ei niin avomielinen että aivot valuvat korvista."