Pokémon GO-NOT

Viime päivinä "Pokémon GO" -pelistä on tullut jonkinlainen muodikas harrastus. Itse en ole peliä kokeillut, se vaatinee sen tasoista mobiiliteknologiaa, että pidän sellaisen omistamista syntinä. Ja lisäksi haluan pelata yksin sisätiloissa, se on pelaamisessa parasta. Lisäksi jos haluan skannata ympäristöäni ja nähdä siellä jotain olentoja mitä siellä ei ole, toteutan intoni ennemmin hallusinogeeneilla tai jopa herännäiskristillisyydellä.

Muodikkuuteen on liittynyt myös kritiikin puolta. Osa tästä on melko järkevää ja perusteltua. Auschwitzin keskitysleirillä pokemoneja metsästäneet ovat ymmärrettävästi moitittava lieveilmiö. Samoin on ymmärrettävää varoitella jos ihmisiä kuolee siksi että he varomattomasti ja asiattomasti läpikuljeskelevat ja jäävät auton alle.

Osa moitteista on sitten omituisia. Peli on esimerkiksi tulkittu olevan islaminuskon opin mukaan haram Egyptissä. Myös aika vankasti ei-islamilaisella Venäjällä peliin on suhtauduttu erikoisesti. Tai oikeastaan "maan tavan mukaan". Mutta maa on varsin erikoinen suhtautumisissaan yleisesti. Kun maassa aiemmin torjuttiin homoseksuaaleja, monet kristityt iloitsivat. Kuulin jopa esityksiä siitä että tämänlaista olisi hyvä saada meillekin. Mutta Venäjän suhtautuminen on muuttunut myös uskonnonjulistamisen suhteen. Keinot ovat samoja ja tämä suututtaa esimerkiksi Sari Essayahia, ynnä monia muita sellaisia jotka joko kannattivat tai olivat ainakin hiljaa Venäjän homosensuurin kanssa. Pokemonien kohdalla Venäjällä on toteutettu tätä maan tavaksi muuttunutta käytännettä. "On sellainen tunne, että perkele on saapunut tämän mekanismin kautta ja yrittää hajottaa meidät henkisesti sisältäpäin, kommentoi peliä Venäjän federaation liittokokouksen puolustuskomitean varapuheenjohtaja Franz Klinzewitsch." ... "Monikansallisen videopeliyhtiö Nintendon julkaiseman Pokémon Go -pelin nähdään uhkaavan Venäjän sisäistä turvallisuutta."

Suomessa paheksunta on ollut tavallisenomaista. Täällä ollaan sen verran moderneja että esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko ei ole tuominnut peliä vaan on päinvastoin nähnyt että jos peli houkuttaa kirjon ja seurakunnan tiloihin niin hyvä. (Kirkko onkin ehkä tiedostanut että sillä on erityinen suhde öttiäisiin joita terve ihminen ei näe siinä.) Liisa Nyqvist kirjoitti "Helsingin Sanomiin" asti pelin heikkoudesta. Perusongelmana on hyötyajattelu: "Tuo kaupungilla poukkoilu on hauskaa ja näyttää hauskalta, mutta se hyödyttää ainoastaan Nintendo-yritystä – ei meitä suomalaisia millään tavalla." Toisin oli jonain menneinä aikoina. "Niinä vuosikymmeninä, joina Suomesta rakennettiin hyvinvointivaltio, lähes kaikki yli 15-vuotiaat ja vähän nuoremmatkin olivat töissä – paitsi jos olivat koulussa. Jos vakituista työtä ei ollut, hoidettiin lapsia, poimittiin marjoja tai tehtiin jotain muuta avustavaa työtä." Hän tekee tähän liittyen ehdotuksen. "Ehdotus Nintendolle: kehittäkää peli, jossa pelaajat etsivät marjoja metsästä. Yksi olio voisi olla varvullinen mustikoita tai puolukoita, yksi olio kymmenen hillaa. 10–20 oliosta kertyisi litra marjoja. Kaikki nuoret, joilla ei ole kesätöitä, metsään vaan Pokémon-hilloja keräämään. Myös mustikkasato on tänä vuonna runsas."

Nyqvistin mielipide on vallan kummallinen. Ei vain siksi että marjanpoiminta on monilla kaupunkialueilla mahdotonta. Ei vain siksi, että marjanpoiminta on tylsää. ei vain siksi että marjanpoimintapeli olisi todennäköisemmin niin tylsä että siitä ei tulisi Pokemonin kaltaista menestystä. (Miksi Nintendo tekisi ei-suosittuja pelejä. Miksi he olisivat tehneet jotain väärin kun he ovat peliohjelmia tuottava yritys jolla on käsissään megasupermenestys?)

Ymmärrän toki että tietokonepelaamisesta ei ole hyötyä Suomen kansantaloudelle jos sen ohjelmoijat ovat jotain muuta kansallisuutta. Mutta en ymmärrä miten kansantalous muuttuisi mihinkään suuntaan siitä, että pokemon -pelin sisällä ei kerättäisi pokemoneja vaan mustikoita. Virtuaalimarjat eivät nekään hyödytä kansantaloutta. Olisi helppoa tuomita Niqvist idiootiksi tai mielenvikaiseksi ihan sen vuoksi että tämänlainen symbolifunktion sotkeuma vaatii jo jotain hyvin erikoista. (Idioottien asioiden tekeminen ja sanominen silloin tällöin ei toki sinällään tee idioottia. Mutta idioottius kuitenkaan tekee sellaisesta paljon helpompaa.) Mutta en lähde tälle tielle koska tässä kohden on selvää että Nyqvist paheksuu enemmän pelin aihetta kuin sen tarjoama hyötyä. Olen toki tietoinen, että on olemassa ihmisryhmä jonka huomio ja symbolifunktio on sen verran häiriintynyt että aihe, eikä seuraukset, ovat niitä jotka kiinnostavat. Hyödyn sijaan moite kohdistuukin tätä kautta kansantalouden sijaan johonkin aivan muuhun.

Siitä mistä mielestäni on kyse onkin blogattu toisaalla: "Kokovartalofiilis" -blogiassa nelikymppinen Pokemonin pelaaja kuvasi sitä miten suhtautuminen tähän peliin on vähättelevää hyvin tietyllä tavalla. Asenteellisuus johtuu siitä että aikuisten halutaan tekevän tietynlaisia asioita. Moni ihminen ei rakasta vapautta eikä siksi halua että ihmiset viettävät tietynlaista vapaa -aikaa. Syynä ei ole vapaiden täyskielto. Ei, vaikka argumenteissa kieltämättä toistuukin hyödyllisyysteema ja kansantalouden tapaiset ajatukset. Sillä vapaa-ajanviettojen hyödyttömyys nostetaan esiin vain yksissä asioissa. Toiset taas ovat sitä oikeaa tapaa viettää vapaa-aikansa. "Lomakuvissa bissejen ja festaridrinkkien kanssa heiluminen on sellaista aikuisuutta, jota meillä pidetään tavallisena, hyvänä ja oikeana. Tavoittelemisen ja odottamisen arvoisena. Sen kansanhuvin rinnalla muut tavat olla aikuinen näyttävät tyhmiltä ja ovat lapsellista ajanhukkaa. Turhaa puuhastelua. Outoa vähintään." ... "Asetelmasta tekee hassun se, että ne samat tyypit, jotka tiuhimmin lataavat itsestään lomadokailukuvia, ovat usein ne samat, jotka ovat ensimmäisinä ilkkumassa, miten tyhmää on innostua milloin mistäkin uudesta jutusta. Jos minä mieluummin lataan Pokémon Go:n, koska haluan nähdä millainen se on ja haluan leikkiä sillä, tai jos käytän iltapäivää vaikka siihen, että treenaan miten tubekanavalle saa uuden logon, vesileiman tai muuta vastaavaa, niin se on monen mielestä omituista ja tyhmää aikuisen käytöstä. Sille voi ihan päin naamaakin vähän tuhahdella ja naureskella. Mitä sä nyt tollasia jaksat?"

Itse nostaisin alkoholismin sijaan esiin hieman toiset asiat. Nyqvistin tapaiset ihmiset todennäköisesti väheksyvät myös alkoholinkäyttöä. Mutta he arvostavat jalkapalloa ja luonnossa kävelyä. Moni korostaa että jalkapallon pelaaminen hyödyttää koska siinä tulee liikuntaa. Samoin luonnossa kävellessä ei tarvitse opetella biologiaa vaan pelkkä kävely sellaisenaan riittää. Se on hyödyllistä ja suositeltavaa. Mutta jos kävelemään tai juoksentelemaan menee siksi että saisi jonkun virtuaaliesinen GPS -teknologiavemputtimella, niin se muuttuu sitten pinnalliseksi ja vääräksi tavaksi liikkua. Tämä asenne-ero, jossa kansantalouden hyötyyn suhtaudutaan kaksoisstandardilla, on osa sitä ihme kulttuuria jossa esimerkiksi joukkueurheilusta ja oluellakäymisestä intoileva voi pitää minun elämäntavallani toimivaa miekkailijanörttiä kidultina.

Kansantalous, naurettavuus ja hyöty ovat tässä sivuseikka. Todelliset syyt ovat siinä että halutaan kontrolloida ihmisten elämäntapoja myös heidän vapaa-aikanaan. Näistä vaan tulisi noloja argumentteja ja siksi käytetään niitä jotka tuntuvat perustaltaan järkevämmiltä ja sellaisilta jotka voidaan hyväksyä. (Ei vaan sitten noudateta näitä argumentteja muualla missä niitä voidaan soveltaa. Ja tästä syntyy niitä kaksoisstandardeja. Koska syynä ei ole kansantalous, ei tätä skeemaa sovelleta laajasti. Domeenispesifiys sellaisenaan vihjaa siihen että kyse on jostain muusta kuin tästä argumentista.) Turhuus ja tyhmyyskin ovat tässä siviseikkoja. Tärkein vastustettavuuden syy on "outous". Kun jokin turha vapaa-ajanviettotapa ei ole tavallinen sitä ei suvaita vaan sitä halveksitaan. Halveksitaan, vaikka en keräilisi ulkona pokémoneja vaan sisätiloissa hienoja ja opettavaisia kemiallisia yhdisteitä.

Paranneltu Joulun tarina

Sari Essayah kertoi siitä miten tärkeää jouluperinteiden pitäminen on. Hän kertoo miten ihana joulun tarina vaikuttaa jopa kaikista paatuneimpiin. "Lasten esittämän Simojoen laulun viimeisen säkeen aikana hämärässä salissa ihmiset pyyhkivät salaa silmiään ja nielivät liikutustaan: "Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen, Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on". Saliin laskeutui ilmapiiri, jossa kukaan ei pahoittanut mieltään ja paatuneinkin kohtasi armoa ja aitoa joulutunnelmaa. Elimme laulun sanoman; juhlasta tuli todellinen kun joulun Herra oli siihen tervetullut!" Tämä on hyvin toistuva idea. Joulujuhlan perinteiden arvo ja liikuttavuus nostetaan keskiöön. Korostetaan että joulutunnelmaa ei ole ilman jeesustelu ja että ateistikin voi nauttia kauniista joulun tarinasta.

Tosiasiassa tämä tuntuu hyvin epäuskottavalta. En ole nähnyt mitään massahurmosta ja kyynelten historiaa. Koskaan. Edes kaikista hihhuleimmilla uskovaisilla joulujuhla ei vetele kyynelkanavia auki. Saati sitten meiltä paatuneilta, joille jeesustelu tuo lähinnä myötähäpeän ja kiusallisuuden tunteita. Essayah puhuu porsaita äidin oommeista, mutta ei muista kertoa siitä miten Juicen "Sika" saattaa nostaa sensuurihaluja. Isäni toimiessa erityisopettajana tämä laulu laulettiin ja se haluttiin kieltää uskonnollisin ja vakaumuksellisin syin. Sillä ei ollut väliä, että tarkkailuluokan oppilaat olivat innoissaan projektista. Tämä kokemus on vaikuttanut hyvin voimakkaasti siihen miten suhtaudun vakaumuksiin, sensuuriin ja joulujuhliin.

Jouni Vilkka huomauttikin, että tosiasiassa uskonnolliset perinteet eivät ole lapsia vaan aikuisia varten. Perinteet nimittäin elävät nostalgiasta. "Kokemukseni mukaan ne uskonnolliset asiat lähinnä herättivät myötähäpeää noloudellaan tai olivat ahdistavia. On joka tapauksessa naurettavaa väittää, että niiden poistaminen olisi hämmentävää tai vaikuttaisi kielteisesti kouluviihtyvyyteen. Katsomuksellisesti neutraaleihin juhliin voisivat kaikki osallistua, mikä lienee edellytys yhteisöllisyyden kehittämiselle. Koululaiset voisivat pitää hauskat, itse suunnittelemansa juhlat, mikä voisi lisätä viihtyvyyttä. Uskontoa ei yleensä yhdistetä etenkään Suomessa hauskuuteen, hyvästä syystä. Kaikki traditiot ovat aikuisia - eivät lapsia - varten. Vasta aikuisille ne muodostuvat perinteiksi ja joillekin heistä menneisyyden kuviteltujen kulta-aikojen muistelun aiheiksi. Ehkä jotkut heistä niistä "nauttivatkin". Luultavasti tärkein syy traditioihin on kuitenkin vain luovuuden vähyys." Perinteet ovat junnaamista ja epäluovaa ja tylsää. Kiusallista tempuilua jossa lapset pistetään opettelemaan redundantteja rituaaleja jotta aikuiset saisivat nautintokicksinsä.

Tämä on tietysti toinen ääripää. Suhtaudun siihenkin varauksella. Näkisin, että joulun tarinaa pitää oleellisesti muuttaa, jotta siitä saadaan mitenkään kiinnostava. Samaa tarinaa pitää ikään kuin katsoa luovasti, jotta paatunut saa siitä mitään irti. Se, että pömpöösi kakara pyöräytetään saastan ja paskan keskelle lantalaan ei ole mikään kaunis tarina. Samoin kansanmurhasta kertominen ei ole ihanaa ja herttaista. Ja enkelien sotajoukot on vain mahtipontista egoiluskeidaa, jonka saa laadukkaampana minkä tahansa nykyelokuvan erikoistehosteista. Samoin Marian suitsutus on ylitsevuotavaista ja kliseistä.

Itse ottaisin joulun tarinasta esille Joosef aisankannattajan.

Hän tuo minun mieleeni Marty McFlyn isän, joka on myös aliarvostettu sankari. Jos katsomme "Paluu Tulevaisuuteen" -elokuvaa, voimme muistaa siinä olleen uhkaavan aikaparadoksin. Marty McFly lensi menneisyyteen, jossa hänen oma äitinsä ihastui häneen. Näin Marty McFlyn äiti miltei ei päätynyt yhteen Marty McFlyn isän kanssa ja tämä uhkasi lopettaa Marty McFlyn olemassaolon. Tarinan implisiittinen kertomus on jännittävä. Sillä Marty McFly näyttää luonnollisesti kovasti "Calvin Kleiniä" - eli Marty McFlyn pseudonyymiä menneisyydessä johon hänen äitinsä on ihastunut. On toki selvää että isä huomaa yhdennäköisyyden. Ja on vaikeaa ajatella että hän ymmärtäisi aikamatkailun salaisuudet jotta osaisi nähdä yhteydet oikein. On aivan selvää että hän pitää Martyä syrjähypyn tuotoksena, lapsena joka ei ole hänen biologinen lapsensa. Silti hän pitää suunsa kiinni, eikä tarina vihjaa yhtään että tämä asia painaisi hänen mieltään pätkääkään. (Koska kyseessähän ei mitenkään voisi olla se, että elokuvantekijät eivät mieti asioita loppuun asti, eihän?)

Samoin joulun tarinassa. Joosef on parempi pitkämielisyyden ja rakkauden osoitus kuin Maria jolla on kaikki evidenssi vauvan erikoisuudesta. joosefille on tarjolla vain epäuskottava tarina, omituinen tekosyy, jolle löytyy arkisia ja jopa tavanomaisia selityksiä.

Tätä voisi kertoa lapsille joulujuhlissa. Tämä olisi tarina jonka jopa minä, paatunut, ymmärrän.