Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuliaseet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuliaseet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. tammikuuta 2016

true dichotomy

You see, in this world there's two kinds of people, my friend:
Those with loaded guns and those who dig.
I dig jazz.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Tuliaseiden välisistä eroista

Ylläoleva meemi kierteli internetissä. Taustalla intoon oli Barack Obaman lausunto tuliaseista ja niiden saatavuuden tiukentamisesta. En ole itse ajamassa tuliaseiden rajoittamista tai niiden vapaampaa levittelyä. En ole niin kiinnostunut niistä. Kuitenkin kuvassa on erikoinen väite. Niitä lähestytään automaattiaseiden nimityksen kautta. Eli niitä kielletään kun niiden nimi on "assault rifle". On periaatteessa vaikeaa uskoa että tuliaseita kielletään siksi että niiden nimessä on jotain. Mutta toisaalta olen itsekin 90 -luvun loppupuolella ostanut Suomessa veitsiä joiden paketissa lukee maireasti "throwing knives". Ja myyjä on myynyt niitä metsästyspuukkoina. Syynä oli varmasti jonkinlainen lakipykälä. Tai sitten myyjä halusi luoda kielletyn hedelmän lisämausteita tämänlaisella tempulla.

Mistä päästäänkin siihen että jos assault on toimintaa, niin niin on kyllä metsästyskin. Eli jos ei ole mitään assault riflejä niin sitten ei ole mitään throwing knivesejäkään?

Tämän kaiken ytimessä on tietenkin tarkoitettu käyttö. Se mitä teräaseista olen oppinut on se, että puukko on puukko on puukko. Mutta kuitenkin samanaikaisesti niiden käytettävyydessä eri tehtäviin on huomattavia eroja. Esimerkiksi harjoitusmiekka ei kelpaa viiltoharjoituksiin tai sotimiseen. Ja seinillä roikkuva viiden euron katana ei kelpaa oikein muuksi kuin koristeeksi. Tosin silläkin pystyy oikeasti tappamaan ihmisiä. Mutta helppous tässä asiassa on sitten aivan eri kertaluokassa.

Miekalla voi periaatteessa kaivaa maahan kuoppia vaikka kukkaistutuksia varten. Mutta suosin kuitenkin lapiota. Ja sellainen tyyppi joka ostaa itselleen 3000 euron damaskusmiekan sitä varten että kaivelisi takapinhaa on minun kirjoissani virallisesti ja vakavasti vikapäinen.

Toki tästä tarkoitetusta käytöstä ei saa mennä liian pitkälle. Esimerkiksi minulla on ns. "war sword". Ja lisäksi sellaisia teräaseita joiden käytettävyys jopa modernissa sodassa olisi oikein hyvä. (Ne tosin eivät ole "war swordeja" koska sodankäynti on muuttunut vuosisatojen varrella.) En muutu soturiksi tai tappajaksi sillä että minulla on tälläinen. Aivan yhtä vähän muutun upseeriksi siksi että puoskarimiekka "kunniani" on "officer sword". En ole stabaamassa tai olemassa sotilas edes joka päivä. Tuliaseiden kohdallakin on syytä korostaa sitä että sen käyttäjät ovat oikeasti vastuullisia. Ei ole syytä kieltää teräviä miekkoja kaikilta vain sen takia että niiden "intended use" on ollut tappaminen sodassa. Ja esineiden käytettävyys muuhun on hyvin rajallista sen jälkeenkin.

Tosiasiassa tämä unohtuu etenkin amerikkalaisilta konservatiiveilta. Joka on hyvin erilaista verrattuna vaikka Suomen ajatteluun.
* Sillä siellä yleisenä näkemyksenä on että oikeus kantaa asetta on perustuslaissa (2nd Amendment). Ja tämän lisäksi on kehitetty narraatio jonka mukaan tämä lakipykälä on oikeutettu sillä että kansalaisille olisi mahdollista rakentaa oma sisäinen militia. Tässä on tietenkin asenteena se, että USA itsenäistyi siten että se oli ensin juridisesti osa Yhdistynyttä Kuningaskuntaa ja sitten se sisällissodanomaisesti irtautui. Tätä kautta USA:n konservatiiviudessa onkin hyvin vahva epäluottamus hallitusta kohtaan. Ja toisaalta tähän liittyy myötämielisyys kaikenlaisiin lynkkauspartioihin.
* Suomessa konservatiivit ymmärtävät yleensä tukea ajatusta jossa mennään armeijaan puolustamaan maata ja sen hallitusta. Ihmisillä on asevelvollisuus ja armeijan käyminen jotta voidaan puolustaa maata ja hallitusta on kova. Ja tässä lynkkauspartioasenne on periaatteessa, ei ehkä käytännössä monille mutta filosofisesti, astetta vieraampaa. Ajatus sivistysvaltiosta jonain jossa on Montesquieun tyylinen vallan kolmijako on täällä vahvempi. Täällä vallan ylikäyttöä on estetty sillä että eri tahot määräävät lain sisällöstä, valvovat lakia ja hoitavat tuomioistuimet. Lynkkauspartio taas noudattaa korpilakia jossa korpilain oikea ja väärä on saman tahon hallussa joka päättää tuomitsemisesta ja joka toteuttaa sen. Tässä mielessä maamme konservatiivius on huomattavasti terveempää. Täällä tuliaseitakin puolustetaan yleensä sillä että sillä metsästetään tai harrastetaan tarkka-ammuntaa. Tai koska aseet ovat kivoja peniksenjatkeita kotona. (Tämä on aivan validi, aseenomistajalle mukava ja rauhanomainen - joskaan ei ehkä eettisesti kovin ylevä ja hienostunut - syy omistaa tuliaseita.) USA:ssa taas tämä ajatus siitä että kansalaisten tulisi voida rakentaa oma armeija jolla hyökkää omaa maataan vastaan on aivan normaali ajatuskulku. (Joskin kiitos internetin copy-pasten hengen tämä on tullut tutuksi omassa maassakin.)
* Toki tässä on vielä kolmaskin kulma. Ihmisillä oleva tuliaseet voidaan nähdä "Sveitsin tyyliin" siten, että ihmisillä on mahdollisuus harjoitella niiden käyttöä. Ja näin sodan tullen valtion ei tarvitse panostaa niin monen tuliaseen ostoon ja toisaalta ihmiset osaavat käyttää tuliaseita vaikka hallitus niitä ostaisikin. Tämä "säästölinja" voisi itse asiassa sopia hyvin yhteen sekä USA:n että Suomen aseajatteluun. Se on siitä jännittävä kulma, että se onnistuu tässä vaikka periaatteessa näkemykset USA:n ja Suomen välillä ovat monin paikoin keskenään ristiriitaisia.

Kuitenkin kotimaassammekin on jonkin verran sellaisia ihmisiä jotka luokittelevat tuliaseet siten että tuliase on tuliase on tuliase. He unohtavat sen että tosiasiassa se mikä kiinnostaa tuliaseissa on niiden tappotehokkuus. Ja se voimmeko todella luottaa kansalaisiin niin että aseita ei käytetä väärin. Jopa nykyajan tuliasemyönteinen konservatiivi voi kokea kauhua jos islamilaisille maahanmuuttajille annettaisiin lupa kantaa AK 47 kadulla julkisesti. Ja koska heillä on tämänlaisia pelkoja niin hekin kyllä kannattavat jonkinlaisia aserajoituksia. Se ei vain ehkä tule heille mieleen koska on helpompaa toimia yksinkertaisin iskulausein kuin miettiä jokaista sovelluskulmaa. (Asenteellinen lausuma jossa argumentin sijaan on väitelause joka on enemmän statement kuin jokin josta ollaan kaikki yhtä mieltä toimii tehokkaasti kognitiivisesti rajoittuneilla.)

Kysymys ei käytännössä olekaan se, että kielletäänkö aseet vai sallitaanko ne. Kysymys on siitä missä määrin rajoitetaan ja missä määrin ei. Edes aselaeistaan hyvin tunnettu Singapore ei voi kieltää lyijykyniä vaikka niiden avulla voi tappaa ihmisiä. Kysymys on aina mittasuhteista.

Karkeasti sanoen jopa atomipommi on vain ase. Mutta sen tuhopotentiaali on sellainen että sitä ei voi antaa kelle tahansa. Toisaalta jos valtiolla on ydinpommi niin se tarkoittaa sitä että tosiasiassa kansalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia. Jos mietitään USA:n hallitusta jolla on hävittäjälentäjiä ja ydinaseita. On aivan selvää että stereotyyppinen harvahampainen etelävaltiolainen pontikantiputtelija ei konetuliaseineen mahda yhtään mitään tällaiselle voimalle. Heillä ei tosiasiassa ole mahdollisuutta tuottaa tuliasein ryhmää joka oikeasti voisi päihittää hallituksen jos sinne iskisi paha ja moraaliton despoottihallitus. Jos despoottihallitus tiputtaa atomipommia heidän niskaansa niin ei taida auttaa edes se omalle pihalle valettu betoninen maailmanloppubunkkeri. Eli tässä mielessä heidän argumentationsta kansalaisten itsepuolustuksesta hallitusta vastaan ei ole kovin uskottava. Sillä on enemmän itsenäistymistaisteluihin liittyvä nostalginen symboliarvo.

Tämä stereotypiointi näkyy tietenkin jokaisen kouluampumisen yhteydessä. Siinä vaiheessa osataan kertoa että keittiöveitselläkin voi tappaa. Että tuliaseiden rajoittaminen ei voi tulla kysymykseen. (Tätä näkemystä esitetään Suomessakin säännöllisesti.) Tässä ei katsota pääasiaa. Eli tuhoamiskyvyn asteita. Jos annetaan keskiverrolle koululaiselle tuliase tai veitsi ja heidän käsketään tappamaan parhaansa mukaan mahdollisimman monta, niin on selvää että heidän tehonsa veitsellä on keskimäärin pienempi kuin tuliaseilla. Tuhon asteiden kohdalla ei voi sanoa muuta kuin että Breivik ei olisi voinut tehdä massamurhaansa kynäveitsellä "vaikka silläkin voi tappaa ihmisiä". Konservatiivikin ymmärtää että sotaan ei voida lähettää tyyppejä joilla on leipäveitsi. Ja että tuliase ei ole tuliase. Ei voida antaa mustaruutimusketteja moderniin sodankäyntiin. Minun isäni aikana armeijan käytössä olleet "pystykorvat" on jätetty syrjään ja tilalle on otettu automaattiaseita. Perusaseena maasotilailla on rynnäkkökivääri. Ei esimerkiksi kynäveitsi jolla kyllä voi tappaa ihmisiä.

Se, että väittää että tuliaseet ovat tuliaseita ei tässä mielessä ole kovin älyllistä. Tuon tyyliset lausumat eivät ole perusteltuja. Jos jotain kivääriä kutsutaan arkisesti "Assault rifle" -nimellä, niin syynä on varmasti se että kun esineen tarkoitettu käyttö on ollut jokin, niin sen tuhopotentiaali on kova verrattuna vaikkapa suustaladattavaan mustaruutimuskettiin. Kenties automaattiaseiden vapauttamiselle on muita syitä. Mutta silloin kannattaa käyttää niitä. Eikä sen sijaan esittää että kivääri on kivääri ja "assault" on teko eikä esine. Jos käyttää huonoja argumentteja, siihen on yleensä vain yksi syy. Se, että parempia ei ole. Jos ei halua luoda mielikuvaa että oma asia on hyvin heikosti perusteltavissa, ei kenties kannata levitellä typeryyksiä vaan sen sijaan esittää sellaisia argumentteja jotka ovat järkeviä eivätkä höpöjä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Sijaissynnytyksen etiikkaa

Monilla ihmisillä tuntuu olevan syvä tarve tuottaa omia biologisia lapsia. Tämä halu on monilla niin voimakas, että he haluavat adoption sijasta harjoittaa sijaissynnytystä. (Keskityn tässä siihen jossa sijaissynnytys on puoliksi tai kokonaan kohtua vuokraavan parin jälkeläinen. Eli joko kohdunvuokraaja on syntyvän lapsen biologinen äiti ja toinen kohtua vuokraava on biologinen isä. Tai sitten kohdunvuokraaja "vain kantaa sikiön joka on hedelmöitetty koeputkimallilla".)

Tässä prosessissa, joka tunnetaan arkisesti kohdunvuokrauksena, on hyvin mielenkiintoisia puolia. ; Eräs ehkä keskeisimmistä asioista on se, että se on jotain joka on adoption ja oman biologisen lapsen hankkimisen väliltä. Mutta sen eettiset kysymykset ovat silti hyvin omanlaisiaan.

Vähän kuin adoptio - mutta ei kuitenkaan

On kenties hyvä katsoa lyhyesti sitä miten kohdunvuokraus eroaa adoptiosta:
- Adoptiossa on helposti sellainen sävy että autetaan orpoja. Kenties jopa pois köyhien maiden kurjuudesta. Sijaissynnytyksessä sen sijaan tuotetaan uusi lapsi. Adoptiolapsen elämä on ja sen laatu ja pituus joko muuttuu tai ei. Sijaissynnytyksessä muuttujana on lapsen olemassaolo.
- Adoptiota puolustetaan usein antiaborttisena aktiona. Eli jos ei halua pitää lasta mutta abortti on epäeettinen on tarjolla vaihtoehto. Sijaissynnytys ei ole tämänlaatuinen.

Tätä kautta sijaissynnytys on hyvin lähellä oman biologisen lapsen hankkimista. Mainitut kohdat siis tuskin tekevät siitä epäeettistä. Adoptiolle leimallisia eettiseksi nähtäviä puolia sillä vain ei ole. Se ei siis arvoiltaan ole harmaasävyisesti adoption ja oman biologisen lapsen väliltä vaikka se jossain mielessä määritelmältään onkin tätä.

Ongelmia - rajaavatko ehtoja vai ovatko syy kieltää?

Muutoin sijaissynnytykseen liittyy haasteita jotka liittyvät vapaaehtoisuuteen ja rahaan. Nämä kysmykset on helppoa nähdä ongelmina. Ja tällöin ne esiintyvät helposti "Six Feet Under" -televisiosarjan sijaissynnytyskohtauksen tavalla. Saman jakson alussa homopari perustelee haluaan saada biologinen lapsi "Yeah, but there are so many kids who already exist who need homes, Why would we want to make another one?" ... "For the same reason straight people do." Tämä on sitten johtanut sijaissynnyttäjän valitsemiseen listalta. Ja tällä listalla on kolme verevää arkkityyppiä:
1: "Hi. I'm Sierra. I'm 20. I have a combined S. A. T. Score of 675. And I want to be your egg donor-surrogate Because, although I'm not ready to start a family of my own, I want to put as many versions of myself on the planet as I possibly can." Tämä kohta viittaa siihen että kenties halu saada biologinen lapsi yhdistettynä kypsyyden puutteeseen johtaa tilanteeseen. Onko tämä vastavuoroisuutta vai hyväksikäyttämistä? Kysymys ei ole ainakaan helppo sillä kypsymättömyys äidiksi vie jossain määrin pontta siitä että sijaissynnyttäjä olisi jotenkin kypsä tekemään omia päätöksiään.
2: "Hi! I'm Deedee from san pedro. I'm 27 years old. I love outdoor sports, and i'm your dream surrogate Because I've given birth to nine healthy babies. And it's my personal mission to have children For Bourgeois narcissists who can't conceive on their own." Tämä kohta muistuttaa siitä että vapaaehtoisuutta on montaa laatua. On hieman erikoista että joku voi ryhtyä "ammattilisääntyjäksi" tällä tavalla. Toisaalta tässä korostuu se että kenties kohdunvuokraajan toiminta on eettistä mutta tähän tilaisuuteen tarttuja ei kenties heijasta hyveellisyyttä.
3: "Hi. I'm Lindsay. I've got a degree in applied science from yale, A masters from M. I. T. And $60,000 of school loans to repay. I'm hoping you pick me so I won't have to resort To more obvious forms of prostitution to get out of debt." Tämä taas alleviivaa sen kohdan joka näkyy eniten lainsäädännössä. Omasta mielestäni tämä pragmaattinen näkökanta on kohdunvuokraajan kohdalla "selvin peli". Kuitenkin useiden maiden lainsäädännössä - ja myös Suomessa tapahtuvassa arvokeskustelussa - korostetaan että nimenomaan taloudellisin intressein harrastettu sijaissynnytys on epäeettistä. Siksi siihen pitäisi suostua ilmaiseksi. Rinnastus prostituutioon on tässä hyvin mielenkiintoinen. Sillä jossain mielessä prostituoidun palvelun ostaminen ei ole raiskaus koska siinä on kuitenkin suostumus mukana. Mutta yleisenä arvona on että tämän lisäksi seksin pitäisi olla myös ilmaista.

Näiden kaltaiset eivät ole kovin liioiteltuja. Esimerkiksi köyhien maiden ihmisten hyväksikäyttö seksityöläisinä ja synnytyskoneina olisi aivan mahdollinen. Ja niinden kautta voidaan rajata erilaisia ongelmia. Mielenkiintoinen kysymys näiden kohdalla ei yleensä ole se, ovatko ongelmat olemassa tai relevantteja vaan se, että ovatko nämä ongelmat syy täysin kieltää sijaissynnytys vai määräävätkö ne sijaissynnytykselle lisäehtoja (kuten "ei saa ottaa rahaa palvelua vastaan").

Tasa-arvokysymys?


Sijaissynnytys on siitä jännittävä aihe, että siinä on lihallisen perinteisesi määritellyn biologisen sukupuolen (ei välttämättä koetun sukupuolen) kohdalla se tilanne että jokainen kohdunvuokraaja on nainen. ; Tämä ero on mielestäni hyvin huomattava. Sillä jos puhutaan vapaaehtoisuudesta ja sopimisesta, niin on melko selvää että miesten ja naisten tilanteet eivät tässä ole yhteismitallisia.

Esimerkiksi itselläni ei ole mitään sitä vastaan että joku lesbopari maksaisi minulle muutaman kympin vaivanpalkkaa "muumimukimenetelmästä". (Minulla ei tosin ole opintolainaa MIT:stä.) Tässä ei olisi ongelmaa koska minun ei tarvitsisi olla raskaana. Prosessi vaatisi minulta yhden laukeamisen. Ei yhdeksän kuukauden raskausaikaa päälle.

Tässä mielessä ei kenties pidä tehdä sitä mikä konservatiivikristillisissä piireissä on tavallista. Eli pysähtyä katsomaan lapsen suhdetta biologiseen vanhemmuuteen. (Monissa uusioperheissä lapsi saa isän ja äidin. Jossa toinen ei ole biologinen vanhempi. Harva homojen adoptiota vastustava pitää relevanttina kieltää uudelleenavioitumista vaikka tässä "sosiaalinen äiti" tai "sosiaalinen isä" on katkaissut sen paljonpuhutun "biologisen vanhemmuuden" aivan yhtä paljon kuin homopareillakin. Uusioperheistä ei pidetä mutta niitä ei haluta kieltää. Synnin ja laillisesti bannitun ero onkin kiinnostava koska kun kristitty kieltää hän yleensä kieltää siksi että jokin on syntiä. Se, miksi toiset synnit ovat laillisia on se kiinnostava kysymys johon ei yleensä haluta vastausta.)

On sen sijaan syytä katsoa sitä että naiselle raskaus kestää kauemmin ja siihen liittyy vaaroja. Muumimukimenetelmässä suurin terveysriski liittyy suunnilleen siihen että jos laukeaakin mukiin niin voimallisesti että menettää tasapainonsa ja lyö päänsä vieraan ihmisen keittiön lattiaan ja kuolee tähän.

Kohdunvuokrauksessa on erilaiset riskit ja tämän vuoksi on aivan mahdollista vastustaa kohdunvuokrausta siitä huolimatta että perusasetelmana on se, että arvostaa sitä että täysi-ikäinen ihminen saa sopia keskenään mitä sitten sopiikin. (Ilman että kysymys on edes "lapsen oikeuksiin vetoamisesta" fundamentalistikristittyjen hyvin tietyllä tavalla määritetyllä tavalla.) Riskinä tietenkin on se, että "kaupallisuus" muuttuu "pahuudeksi". Se, että jotain asiaa pitää epäeettisenä muuttuu helposti hyväksikäytöstä (exploitation) puhumiseksi heti jos siinä on taloudellinen interaktio.
1: Pienessä määrin voidaan sanoa että kenties opintoveloissa rypevä roskakuski voisi selittää että hän toivoo että voisi saada yhdeksän kuukauden määräaikaisen työsuhteen roskakuskina jotta hänen ei tarvitsisi sortua toisenlaiseen orjuuteen. Ja olla samalla tavalla "kapitalismista pahuutta" -linjalla kuin "Six Feet Underin" opintovelallinen suhtautui prostituutioon ja kohdunvuokraukseen.

Kun hyväksikäyttöä lähestytään onkin tavallaan korostettava kaupallisuuden demonisoinnin sijaan jotain muuta. Eikä se, että omat eettiset mieltymykset ovat jotain ole sellaisenaan hyviä livautettavia koska tässä yritetään kuljettaa johtopäätös premissiksi. Siksi onkin puhuttava reiluudesta ja epäreiluudesta hyvin erityisillä tavoilla.
1: Esimerkiksi tilanne voidaan nähdä hyväksikäytöksi jos on hyvin epätodennäköistä että osapuoli suostuisi vaihtoon jos hän tietäisi sen seuraukset. Käytännössä motivaationa on epätoivo, ei epätietoisuus vaan vaihtoehtojen puute.
2: Toisaalta voidaan nähdä että hyväksikäyttävä yksilö ei kykene tekemään merkityksellisiä valintoja. Eli päätös ei ole hyvin informoitu tai sitten osapuoli ei ymmärrä sitoumista.
3: Hyväksikäytetyllä ei ole suostumusta vaan sen sijaan joko hyväksikäyttäjä tai hyväksikäytetyn sosiaalinen sidosryhmä osallistuvat päätöksentekoon hyvin voimakkaasti.

On huomattava että monissa tuossa alussa esitetyissä verevissä stereotyypeissä osa kohdista koskevat toisia ja osassa heikkoutena nähtävä on jopa argumentti teon puolesta. Voidaan aivan oikeasti kysyä että onko äidiksi kykenemätön kykenevä tekemään päätöstä. Toisaalta lapsen poisantaminen vihjaa siihen että päätös voi olla informoitu. Itsetuntemus on kunnossa ja oma kyvyttömyys tiedetään ja tätä kautta lapsen poisantaminen voi olla tietoinen ja perusteltu ratkaisu. Ja halu saada oma biologinen lapsi viitaa että tekoa ei tehdä epätoivosta vaan halusta. (Joka kyllä voi olla sellaista että joku kutsuisi sitä epätoivoiseksi käytökseksi. Mutta se ei olisi epätoivoa niissä määrittein jota tässä tarkoitetaan.)

Selvää on että jotkut sijaissynnyttäjät kuitenkin osuvat syvästi näihin kaikkiin kohtiin. Joten kenties tästä pitäisi tehdä ehdollista. (Hieman kuten minusta on hyvä olla aseidenkin kanssa. Sitä on sanottu että aseet eivät tapa ihmisiä vaan ihmiset tappavat ihmisiä. Mielestäni tämä on hyvä argumentti sen puolesta että joillekuille on hyvä sallia aseita. Mutta jotkut ihmiset ovat sellaisia että heille asetta ei pidä antaa. Jos ase tappaisi, aseet pitäisi täysin kieltää. Jos ihminen, niin ihminen on se muuttuja jota pitää kontrolloida.)

Olen siis tätä kautta itse sitä mieltä että sijaissynnytys voisi olla perusteltu ratkaisu. Kunhan sen ehdoista ollaan hyvin tarkkoja. Synnytyksen kaupallistaminen voisi johtaa suuriin ongelmiin. (Itse asiassa Intiassa se on jo ongelma tällä hetkellä.)

tiistai 27. lokakuuta 2015

Anarkotyrannia? Eli ajatuksia itselataavien aseiden kieltämisestä


"Takkiraudassa" käsiteltiin EU:n tuliaserajoitusta. Itselataavat aseet halutaan kieltää yksityishenkilöiltä. "Syyksi ilmaistaan Ranskan islamistinen rynnäkkökiväärihyökkäys." Tämä laki ei rajoittaisi monia revolvereja tai haulikkoja. Mutta toisaalta tämä rajoittaisi monia muitakin aseita kuin "konetuliaseita". Monet aivan tavallisessa tarkkuusammunnassa käytetyt pistoolit ovat "itselataavia". Ja joitain metsästysaseita. Tässä suhteessa en itsekään pidä tästä laista.

Tuliaseet ovat minusta banaaleja, mutta tämä on esteettinen kannanotto enkä halua laajentaa tätä pidemmälle. Näen että jos maaliin ampuminen ja metsästys ovat sallittua harrastetta, niin sellaisiin käytetyt aseet ovat aivan hyväksyttäviä. Siitä huolimatta että on olemassa murhaiskuja omistavia ääliöitä jotka tuskin ansaitsevat happea jota hengittävät.
1: Tosin oikeus hengittämiseen lienee perusoikeus, joten ansaitseminen ei ehkä merkitse kovin paljoa niiden kohdalla. Perusoikeuksia ei voi riistää ihmiseltä milloinkaan, ei edes kusipäiltä, rikollisilta ja idiooteilta, tai edes idioottimaisilta kusipäisiltä rikollisilta. Palaan tähän myöhemmin tässä blogauksessa.

Olen nimittäin elänyt sellaisessa maailmassa, jossa perusasetelmana on se, että ihminen on syytön kunnes hänet osoitetaan syylliseksi. Näin ollen valtion tulee jossain määrin luottaa kansalaisiinsa - ainakin siihen asti kunnes nämä töppäilevät. Tätä asennetta kuvaakin sellainen - nykytilaa kuvaava - järjestelmä jossa aseisiin tarvitaan kantolupa mutta tämän saa melko helposti jos taustalla ei ole rikosrekisteriä.
1: Se, että rikolliset hankkivat aseita laittomasti on toki ilmiselvä asia. Mutta valtio ei valitettavasti voi tehdä muuta kuin tehdä asioita laittomiksi. Se ei voi tehdä asioita mahdottomiksi. Siksi esimerkiksi ylinopeuksista sakotetaan eikä estetä autoja ajamasta niin lujaa. Eikä poliisien ylinopeutta valvovia kamerajärjestelmiä kielletä sillä että hoopot kuitenkin ajelevat ylinopeutta.

Kannatetaan samaa asiaa, mutta eri argumentein ja maailmankuvin.


Kuitenkin "Takkiraudan" tekstissä on sellaisia piirteitä että olen hyvin erimielinen niiden kanssa. ; Nykymaailma on jostain syystä sellainen että moni näkee asiat ikään kuin agendojen kautta. Se, että haluaa tukea jotain asiaa tarkoittaa että hänen tulee kannattaa tätä puoltavia argumentteja ja vihata sitä vastustavia argumentteja. Asian ei kuitenkaan pitäisi olla näin. Lähes kaikkiin asioihin on argumentteja puolesta ja vastaan. Ja puolustavissa ja vastustavissa argumenteissa on seassa yleensä sekä hyviä että huonoja argumentteja. Arvio syntyy siitä että nämä tunnetaan ja sitten näitä arvioidaan. Tämä ei toki tiivisty näppäriksi statementeiksi joita suun kautta hengittäväin osasto voi hokea näppärästi ulkolukuna. Jossa on yksi siisti oikea vastaus joka on ehdoton ja jonka vaihtoehtoja ei edes tarvitse harkita. Mielestäni tämä onkin näppärä tilanne katsoa tilannetta jossa samaa asiaa puolustetaan hyvin vastakkaisista näkökulmista.

Käyn niitä läpi koska ne ovat (kuitenkin) toistuvia. Moni arvostaa niitä ja ne kuvaavat monien mielipiteitä. Ja tätä kautta ne on hyvä (vähintään) tuntea. Osa niistä jopa ansaitsee lähemmän tarkastelun. Valitettavana ja toistuvana teemana on orjuus -sanan ylikäyttö. "Ruukinmatruunan on pakko todeta, että mitäs minä sanoin. EU on koko ajan kehittymässä enemmän ja enemmän totalitaristisen Eurostoliiton suuntaan. Aseeton kansa on puolustuskyvytön kansa, ja aseettomia ihmisiä on helppoa tylyttää, kiusata, nöyryyttää ja nujertaa. Kun ihmisiltä viedään viimeinen keino puolustaa itseään, heistä tulee orjia." Tämä on oikeasti sukua sille uhriutumisasenteelle jota vihaan nyky-yhteiskunnassa. Tämä on johtanut hyvin omituisiin tilanteisiin. Esimerkiksi moni on siirtänyt kiusaamisen tekojenkuvaamisesta kokemukseen. Ja tästä on syntynyt tilanne jossa "jokaistahan kiusataan". Tämä väheäntää kiusaamis -sanan arvoa ja vakavuutta ja on poissa kiusatuilta. Samoin "orjuus" -sanan käyttö EU:n sisällä nykysuomessa tavallisen kansalaisen kohdalla on liioittelu.

Takkirauta -blogi toki elää konservatiivisen muodin pinnalla, osittain siksi että blogi tuntuu elävän ulkomaisia blogiartikkeleja lukien ja niitä osittain kääntäen. Siksi, kun vielä muutama vuosi sitten konservatiivit kauhistelivat uusateisteja koska nämä haittasivat yhteiskuntarauhaa ja voisivat surmata ihmisiä koska vain kristinusko ja muu vastaava uskonto voi antaa ei-nihilistiset arvot, on nyt ääni muuttunut kellossa. Kun pari vuotta sitten ranskan vallankumous oli vaarallinen esimerkki siitä, miten ateismi johtaa väkivaltaiseen anarkiaan ja kansannousuihin, voidaan konservatiivisissa blogeissa tänä päivänä siteerata "marseljeesia" aivan vakavasti.
1: "Aux armes, citoyens! Formez vos battaillons!" Minua paranoidimpi voisi nähdä tämän jopa kutsuna väkivaltaan. Tämänlainen varustautuminen ja valmistautuminen onkin äärioikeiston puolella tällä hetkellä muotia. Minun on kuitenkin vaikeaa liittää "Ruukinmatruunaa" äärioikeistoon. Joskin hän on vaikuttanut olevan jonkinlaisessa kurimuksessa jonka lopputulemana saattaa olla niin että hänestä tulee sellainen.

Näin ollen en ole yllättynyt siitä että aseiden kantamisessa vedotaan enemmänkin "korpilain tarpeeseen". "Euroopassa väkivalta-, omaisuus- ja seksuaalirikoksissa. Samoin olemme nähneet, kuinka kyvytön ja haluton poliisi on kaikkialla turvaamaan han-eurooppalaisten oikeuksia ja turvallisuutta. Meidät han-eurooppalaiset on jätetty oman onnemme nojaan ja lainsuojattomiksi kehitysmaalaisten väkivaltaa kohtaan. Näin se anarkotyrannia etenee. Anarkiaa rikollisille, tyranniaa lainkuuliaisille kansalaisille." Tuota lainausta tarvitaan tietenkin jotta saadaan oikeutettua otsikossa käytetty "anarkotyrannia".

Asenteista argumentteihin


Yllä kuvasin lähinnä erimielisyyttä. On asenteita ja mielipiteitä jotka ovat erilaisia. Tämä on kenties tärkeä taustoittava tieto. Mutta se ei ole kovin argumentatiivista. Se on lähinnä sellaista mielipidekirjoittamista joka tehdään mielipide edellä. Monet näyttävät arvostavan sellaista. Minusta sellaisessa ei panosteta riittävästi. Se on oikomista. Se on älyllistä laiskuutta. Ja tälläinen ei ansaitse kunnioitusta, jota osoitetaan esimerkiksi kirjoittamalla pitkiä vastineita. (Ajankäyttö on minulle kunnioitusta ja relevanssin antamista. Jopa silloin kun seassa on "haista paskaa". Se on temperamenttini ilmentymistä jossa sisäinen rumuuteni pulpahtaa pinnalle.)

Mutta tätä on toki katsottava hitusen tarkemmin. Takkirauta ilmaisee näkemystään ei-argumentatiivisesti. On ilmeisesti näppärää ilmaista itseään statementein. Sillä tavalla saadaan esimerkiksi seuraavia lauseita "Aseenkanto on vapaan ihmisen perimmäisin perusoikeus. Ei sananvapaus, ei omistamisenvapaus, ei liikkumisenvapaus vaan aseenkanto. Vain vapaa ihminen saa kantaa aseita. Orja ei saa." Jossain määrin tämä statementjoukko voidaan nähdä perusteltuna. Tai ainakin se voidaan sovittaa aatehistoriaan ymmärrettävällä tavalla.

Konservatiivit käyttävätkin usein tässä statementien sijaan lainausta jossa on perustelu. Kyseessä on Jeffersonin näkemys, tai ehkä oikeastaan hänen suuhunsa laitettu sitaatti. "Founding Fathers" on USA:ssa hämmentävä lähes pyhimyksenkaltaisiksi nostettu ihmisjoukko. Ja tätä kautta lausunnolla on USA:ssa argumentaation lisäksi vahva symboliarvo. Suomessa on helpompaa olla neutraali ja katsoa onko sanotussa järkeä. Samalla tulee määriteltyä keskeisiä käsitteitä. Ja ne määrittynevät tavalla jolla niitä on "Takkiraudassa" käytetty. "When governments fear the people, there is liberty" ... "When the people fear the government, there is tyranny. The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government."

Argumenttina on siis se, että on riskinä että valtio on julma ja sortava. Ja tätä kautta olisi tarve ihmisten puolustaa itseään. Takkiraudassa ollaan usein melko vahvasti anarkiaa vastaan, joten ei ole ihme että anarkia nähdään vain rikollisten, haittamaahanmuuttajien ja vastaavien ominaisuutena. Tosiasiassa itse näkisin että asekielto ei ole anarkotyranniaa. Se on anarkotyrannian antiteesi. Jos vain keskusjohdetulla hallinnolla on aseet ja sitä kautta sitä vastaan ei olisi mitään keinoja - parlamentaarisia tai muita - on määritelmällisesti keskusjohdettua systeemiä. Anarkisti ei kannata tämänlaista. Anarkismi on määritelmällisesti tämänlaisia rakenteita vastaan hyökkäämistä. Joten itse asiassa Jeffersonin sitaatti voidaan nähdä hyvinkin pro-anarkistisena. Tämä ei toki tee ongelmaa olemattomaksi. Se tekee "anarkia" -termin liittämisen tähän ongelmaan perustelemattomana, jopa tyhmänä.

Toinen asia joka tuosta monien konservatiivien arvostamasta Jefferson pseudo-sitaatista saadaan irti on sitten se, että selvää on että aseet eivät ole itseisarvo. Ne ovat välinearvo. Tätä kautta ne eivät mitenkään voi olla perimmäisin tai syvin arvo. Välinearvolla kun on arvo vain sitä kautta että ne takaavat muita arvoja. On kieltämättä mahdollista että tuliaseilla voidaan taistella ranskan tai venäjän vallankumouksen hengessä keskusjohtavaa hallitusta vastaan. Mutta tämä oikeutetaan sillä että taistelemalla puolustetaan esimerkiksi mainittuja liikkumisen ja sanomisen vapauksia. Ja muitakin vastaavia vapauksia. (Kuten mahdollisuutta saada reilu ja julkinen oikeudenkäynti.) Aseilla voidaan puolustaa omaisuutta vain jos omistusoikeus on puolustamisen arvoinen itseisarvo.
1: Ja itse asiassa tätä korostaa sekin että aseen omistaminen vaatii omistusoikeuden tunnustamista. Voit omistaa ilman aseita mutta et voi omistaa asetta ilman omistusoikeutta. Joten se siitä "perimmäisyydestä". Aseenkantoa voi pitää tärkeänä mutta tämänlaiset lausunnot viittaavat että "älykkyys" ja "perusteltavuus" ja "ei-sentimentaalinen sepeäminen" eivät ole niitä käsitteitä joita itselataavien aseiden kantamista koskeva teksti piti sisällään...

Ja tästä oikeastaan päästään siihen miksi orjilla ei ole aseita. Aseet eivät ole perimmäinen ja syvin oikeus johon olisi lupa kaikilla rikollisilla ja ihmisillä. Aseet eivät ole se joka esimerkiksi oikeusvaltioissa lakijärjestelmässä otetaan viimeisenä pois. Ihmisen oikeutta esimerkiksi ravintoon pidetään keskeisempänä. Putkaan otettu epäilty riisutaan tyypillisesti aseista jo ennen kuin häneltä viedään vapaus. Vapauden menetys arvioidaan oikeudessa oikeudenkäynnissä ja jos on tullut ilman syytä pidätetyksi, tästä on mahdollista saada korvauksia. Sen sijaan siitä jos viattomana putkaan viedyltä on pidätystilanteessa kiistetty mahdollisuus hakea kotoa tuliaseita mukaan putkaan ei vaadita korvauksia. Aseet ovat privileegio. Ja privileegioita ei ole kaikilla ihmisillä. Orjilla on kaikista vähiten privileegoita. Orjilla on vain syvimmät perusoikeudet.
1: Jos monissa paikoissa niitäkään. Kenties orjuus on sitä, että syvimpiä perusoikeuksia on viety. Kenties orjuus on sitä että vapaus on viety ilman rikollisuuteen osallistumista. Kenties orjuus on enemmänkin käytännössä samaa kuin "palkaton työntekijä" kuin sitä että hän olisi "joku joka ei saa kantaa sanotaan nyt vaikka konetuliasetta". Jos konetuliaseissa tulee raja niin onko orja sellainen jolla ei ole lupaa omistaa omaa panssarivaunua? Miksi ei jos kerran tuohon tuliasepuolellekin on jo lähdetty? Olenko orja kun hallitus ei anna minulle mahdollisuutta ydinaseen omistamiseen? Tuskin. Joku voisi selittää tähän vastaukseksi jotain mitä itse tykkään sanoa ; Eli se, että terve normaali kansalainen käyttää asetta metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Mutta tätä tietä ei voi käyttää siinä vaiheessa kun ollaan pseudo-Jeffersonin hengessä selittämässä siitä miten kansalaisten täytyy hyökätä väkivaltaisesti hallitusta vastaan. Sillä poliitikkojen tarkka-ammuta metsästysmielessä ei ole tätä vaihtoehtoista funktiota. Kun tuolle tielle lähdetään rauhanomainen funktio argumenttina on pakko heittää ikkunasta.

Tältä osin tuliaseet ovat minulle tässä osin kuin miekkoja ; Minulle on ilmiselvää että on kunnia harrastaa miekkailua, koska se on jotain joka sallitaan sillä että ollaan riittävän tolkullisia vastuullisia aikuisia. Tämä on etuoikeus ja ilo. Ei mikään riisumaton perusoikeus joka kuvaa jotain alinta väkivaltarikollista muta-aivojen ryönää jossa ei eroteta "siistejä asioita" "yleisoikeuksista". Jos joku väkivaltainen aseveljiään vaarantava riehuja saa potkut salilta, olen vain tyytyväinen. Ja jos tämä poispotkittu valittaa "perusoikeuksista puolustaa itseään" niin näen sen vain demonstraationa siitä että hän ei kykene erottamaan "mä haluun" -tasoa "mä tarvitsen" -tasosta ja "minulla on oikeus" -tasosta. Tämänlainen kitisijä on lapsen tasolla ja demonstroi valituksellaan sitä että hän nimenomaan ei ansaitse.

Ironinen twisti.

Asekielto ei ole totaalinen tuliaseiden kantamisen kielto. Tämä on mielenkiintoinen detalji. Sillä "Takkiraudan" teksti muistuttaa kovasti tekstiä yleisestä kaikkien tuliaseiden kieltämisestä. Tämänlainen lokeroimattomuus ei ole toki yllättävää. Mutta sillä on omituinen implikaatio.

Konservatiivipiireissä on totuttu käyttämään melko paljon aseidenkanto-oikeuden puolustamista koulusurmien tyylisissä tilanteissa. Tilanne on toki tässä tapauksessa hyvin rinnastettava, että "Charlie Hebdo" -lehteen tehty isku on luonteva reaktio (pelkureille). Vastaavat halutaan (sinänsä ymmärrettävästi) estää. (Tehdä mahdollisimman mahdottomiksi sillä tavalla jolla oikeusvaltioissa voidaan, kieltämällä lailla.) Koulusurmiin reagoiminen kiellolla nojautuu varmasti samanlaiseen järkyttymiseen ja vastaavan torjumisen haluun.

Kiinnostavaa onkin, että koulusurmien yhteydessä on korostettu että tuliaseita ei tarvitse kieltää. Koska sitä voidaan puolustaa itseään puukolla tai millä vain. Symboliseksi aseeksi tässä on näyttänyt muodustuvan ruuvimeisseli, jolla kuulemma voi näppärästi tappaa ihmisiä silläkin. Joten vaarallisten asioiden kieltämiselle ei olisi tarvetta tuliaseiden kohdalla. (Vaikka ruuvimeisseli ei tietysti kenestäkään ole tuliase. Kyse on siitä että sillä voi tappaa.) Ja tuore tapaus Trolhättanista näyttääkin että koulusurmiin kyetään ei-banaaleinkin asein. (Toki miekalla varustautunut hyökkääjä sai hengiltä melko pienen määrän ihmisiä. Verrattuna siihen mihin pistoolilla voi. Joten asekieltojen kannattajien asenne siitä että aseet joilla on helppo tappaa paljon ihmisiä on syytä kieltää vahvemmin on yhä jossain määrin perusteltu.)

Tässä asekieltokohdassa sitä voitaisiin kuitenkin sanoa että miten niin sitä ei voida hyökätä hallitusta vastaan. Kun kyllähän sitä saa ihmisiä hengiltä niillä ruuvimeisseleilläkin. Jos tämä koulusurmien asepuolustuksessa otetut argumentit otetaan vakavasti, niin tosiasiassa Pseudo-Jeffersonilainen argumentti ei murru. Ihmiset voivat yhä puolustaa itseään hallitusta vastaan.

Itse en toki ole arvostanut tuota "ruuvimeisselintappoteho" -argumenttia. Joten minulle tilanne ei merkitse mitään. Minusta kysymys on mittakaavasta. Ihmisillä on privileegioita, joita voidaan karsia esimerkiksi tappoteho mielessä siten että harmaasävyisessä vaarallisuuslistausmaailmassa jokin vain kielletään. Mutta moni konservatiivi välttää tätä harmaasävyistä ajattelua "ruuvimeisselillätappamistehoargumenteissaan", joten tosiasiassa heidän ei pitäisi välittää. Sillä mitä väliä on että kielletään yksi tietynlainen tuliasetyyppi kun tosiasiassa hallitusta vastaan voisi taistella ihan kertalaukeavilla tuliaseilla ja revolvereilla. (Tai ruuvimeisseleillä.) Ollakseen sisäisesti koherentti "ruuvimeisseliargumentin" kannattajan tulisi korostaa sitä miten triviaalia on kieltää itselataavat aseet kun terroristit voivat tosiasiassa tehdä vastaavia terrori-iskuja K -raudan kautta.

Toki minun on tunnustettava että ostan tämän "ruuvimeisseliargumentin" siinä mielessä että olen tiedostanut että halutessani minä, kuten oikeastaan ihan kaikki muutkin, voimme tappaa oikeastaan lähes kenet tahansa muun ihmisen Suomessa. Tässä on toki joitain rajoitteita. Tilanteet vaativat usein MAD -hengen. (Mutually Assured Destruction.) Eli jos tekijä ei välitä kuoleeko prosessissa ja jääkö kiinni ja vankilaan, hän voi tosiasiassa tehdä melko paljon kaikenlaista. Kunhan suunnittelee. (Olenkin vääntänyt tästä sellaista juttua että kun joku kertoi että "siinä vaiheessa kun hyttynen istahtaa omille kiveksille tietää että kaikkia ongelmia ei voi ratkaista väkivallalla" olen täsmentänyt että väkivalta on tuossakin ratkaisu, jos vain oikein kovasti haluaa tuhota sen itikan. Kysymys on siitä miten välittää siitä miten itselle käy.) Tässä mielessä jossain määrin Jeffersonin periaate siitä että hallituksen on pelättävä kansalaisia on olemassa jossain ruuvimeisselien tasolla. Käytännössä olisi toki helpompaa hoitaa tälläiset pikkuseikat sillä että jokainen saa omistaa tankkeja, sinkoja ja maamiinoja. (Sirpalemiinat ovat tiettävästi varsin edullisiakin per kappale.) Joten jossain määrin ruuvimeisselit eivät tarjoa ihan tasapuolista suojaa. Kamppailullisesti tuliase on "great equalizer". Miekkakin tasavertaistaa ihmisiä. Tämä on taatusti antielitististä siinä määrin että fyysisten ominaisuuksien ja taitojen tarve muuttuu. Miekalla pärjää taitava mutta fyysisesti heikompi. Tuliaseilla pärjää kuka tahansa. (Joka tekee "kenestä tahansa tuliaseenkäyttäjästä" tehokkaamman koulusurmaajan kuin miekasta joka sentään vaatii sen että osaa tehdä jotain.)

maanantai 24. marraskuuta 2014

Mitä "Walking Dead" opettaa yhteiskunnasta?

"Walking Dead" on käytännössä sarja yhteiskunnan romahtamisesta ja zombieista. Sen sarjan päähenkilöt ovat rapistuneet jonkinlaiseksi metsästäjä-keräilijöiksi, joskin melko suurelta osin ilman metsästystä. Kaupat ovat muuttuneet yleisiksi ruuanhamstrauspaikoiksi. ; Tässä tärkeintä on huomata totaalinen yhteiskuntarakenteen puuttuminen ; Yhteiskunnasta on jäänyt jäljelle vain infrastruktuuri. Joka näyttää hyvin pian rapistuvan ja tuhoutuvan.

Tämänlaatuinen ajatustapa sopii libertaarissävytteiseen konservatiiviseen maailmankuvaan. Sen viesti on se, että maailmanlopun tullen jokainen vastaa itsestään. Tässä maailmassa ei ole tilaa millekään sosialismille tai heikoimpien tukemiselle. Sivistys on vain pintaa joka rapisee pois. Avuliaisuudesta luovutaan tosipaikan tullen. Nyhjöt ihmisen, hyvää korostavat haihattelijat ja kommunistit ovat väärässä. Ja he joutuvat zombieiden syömäksi. Vain kovimmat soturit ja zombieidenlistijät selviävät.
1: Itse asiassa sarja vihjaa jopa siihen suuntaan että tästä ei ole kohoamista. Aina kun sarjassa annetaan toivoa suuremman yhteiskunnan rakentamisesta, tämä tuhotaan. Maatila kestää syrjässä ja ilman uhkia kunnes zombiet lopulta tulevat laumoissa tuhoten kerralla kaiken. Vankilassa suljetussa tilassa iso määrä ihmisiä muuttaa yhteisön tautiepidemian vuoksi. Kuvernöörin kaupunki murtuu despootin vallan alle. Kun edessä on lupaus lääkkeestä tai epidemian kukistumisesta tieteen avulla, tiedemies paljastuu huijariksi.

Toisaalta sitten myös epäeettiset vankilakundit kuolevat. Vaikka he olisivat kovia yksinäisiä susia. Sarjassa on paljon pahoja ihmisiä jotka kuolevat koska uhkaavat Rickin perhettä. Tässä vihjataan että olisi oltava jotenkin itsellinen mutta eettinen. Mikä onkin hyvin vahvasti libertaarien konservatiivien arvojen mukaista. Hyvin Patrioottiseen Amerikkalaiseen tyyliin hallitukseen pitää suhtautua epäluottavasti mutta uskoa pienyhteisöjen voimaan. Kyseessä on siis heimoyhteiskunta. Joka ei ole demokratia kunnes asiasta äänestetään. Rick edustaa tätä ihannetta hyvin vahvasti. Ja hän näyttää ajavan varsin situationistista etiikkaa. Sillä hänen johtamistapansa näyttää olevan se, että hän sitoutuu syvästi päätöksiinsä ... kunnes sitten enää ei. Hänen toimintansa on hyvin inkonsistenttia, ja koostuu joltain joka näyttää lupausten rikkomiselta tai ideaalien pettämiseltä. (He eivät tapa ihmisiä kuin hyvin vahvoista syistä kunnes sitten tappavat puolituntemattomia.)

Tässä on moitittavaa.


On oikeastaan ihme että kaupat vain ovat täynnä tavaraa. Zombieinvaasion taudinleviämistapa ei ole kovin ripeä eikä puremisesta leviäminen ole kovin helppoa. Siksi on ihmeellistä että kauppiaat eivät ole piilottaneet tavaroita kellareihin ja muualle piiloon lukkojen taakse. Tämä on todella yllättävää ihan siksi että sota-ajoista ja vaikkapa yhteiskunnan romahtamiseen liittyvästä "arabikeväästä" tiedetään sen verran että musta pörssi alkaa kukoistamaan.

Jos ajattelemme yhteiskuntaa jossa on zombieita ei voi kuin muistaa että ihmiset ovat aina olleet tekemisissä esimerkiksi metsän petojen kanssa. Ja suojaksi on rakennettu nimenomaan yhteisö. Jos "Walking Deadin" julman ympäristön laki pitäisi paikkaansa olisi ihme että Amerikkaa libertaarikonservatiivisine arvoineen olisi edes olemassa valkoihosille. Onhan maan luonto karua ja julmaa, siellä on petoja ja intiaaneja. Tosiasiassa siellä kuitenkin jonkinlainen kauppias ja muut palveluja tekevät ja mahdollisesti muutama puusepän tapainen rakentaja otti suojakseen jonkinlaisen sheriffin joka esti ketä vain ryöstämästä tätä. Ja tämänlainen klimppi on vahva.

Ei ole ollenkaan omituista ajatella että esimerkiksi paikallinen apteekki muuttuu kerralla valtavaksi aarteeksi. Mutta se ei itse asiassa ole pelkästään aarre. Se on aarre joka on suurin aarre silloin kuin sitä käytetään oikein. Apteekkari on arvokas muutoinkin kuin siten että hänellä on iso kasa lääkkeitä. Hänet voi kenties ampua ja rikastua kertarysäyksellä, mutta toisaalta jokainen ryöstäjä saattaa itse sairastua vuoden kuluttua johonkin johon lääkäri tietäisi että mitä siihen pitää ottaa siitä isosta kasasta tuotemerkkejä. Siksi asemiehen kannattaakin liittoutua apteekkarin kanssa. On itselle terveempää pyytää suojelurahaa eli palkkaa siitä että suojelee lääkärin saalista. Niin poliisitkin tekevät, tavallaan.

Toisaalta ei.


Kun katsotaan "Walking Deadin" maailmaa, ei ole aivan varmaa miten muu yhteiskunta toimii. Hahmot eivät näytä osuvaa riittävää otosta koko maailmasta. Sen sijaan he näyttävät kuitenkin esimerkiksi mielenterveysongelmia. Henkilöiden keskustelunaiheet ovat melko synkeitä. Kaikki joutuvat ampumaan yliluonnollisen taitavasti zombieita päähän koska tämä on se taito jota tarvitaan paljon. Autot eivät tuppaa käynnistymään. Ties mikä osa on tukossa ja toinen palasina.

Olisi kenties hyvä jos tiimissä olisi joku joka esimerkiksi osaisi korjata autoja. Heillä on onneksi mukana Daryl Dixon joka osaa metsästää. Mutta heillä oli myös paljon hyötyä Hershelistä joka osasi lääketiedettä. Hän oli periaatteessa merkittävä hyöty ryhmälle jopa yksijalkaisena. Heillä ei ole mukana ihmisiä jotka tukisi toisten mielenterveyttä. Kenties jostain geneerisestä hassusta läskistä olisi ryhmän kannalta pitkässä tähtäimessä hyötyä yllättävänkin paljon. Mutta koska yhteisön rakentaminen ei tule "selviytyjille" vastaan he joutuvat koko ajan vaikeuksiin juuri tämän vuoksi.

Kaiken kaikkiaan.

Sarjaa voisi periaatteessa kuvata jonain jossa korostetaan hajautettuja järjestelmiä. Eli systeemiä joka ei ole keskitetty. Nämä ovatkin tunnetusti hyviä turvallisuuden kannalta. Jos kaikki asuisivat tiiviisti yhdessä kaupungissa, vihollinen voisi tuhota sen yhdellä pommilla. Hajautettuja joutuisi pommittamaan enemmän. Joka tarkoittaa sitä että keskittyneessä yhteiskunnalla on riski.

Toisaalta taas elintaso ja menestys vaativat sitten jonkinlaista keskittymistä. Jos halutaan nousta koiranruokaa varastavasta ja oravia ja rottia syövästä metsästäjä-keräilijästä on pakko keskittää. Tällä on myös jännittävä puoli. Nimittäin valta. Jos ajatellaan valtaanottoa ja hallintaa, niin hajautetut järjestelmät ovat kaikista helpoimmin valloitettavissa. Yksittäinen mökkihöperö libertaari saattaa omistaa monta tuliasetta ja osata käyttää niitä. Mutta armeijalla on aseiden lisäksi mahdollisuus yhteistyöhön. Ja siksi monta vs. yksi -tilanteessa toivoa mökkihöpreöillä ei ole ennen kuin he tiimiytyvät yhteen ja ovat sitten tätä kautta keskittäneet voimiaan. ; Tämän takana on viisaus "jos maassa ei ole armeijaa siinä on jonkun toisen armeija". Se pitää jossain määrin paikkaansa.

Ja toisaalta ihmiset eivät ole rottia. Jos mietitään esimerkiksi sitä miksi ISIS on noussut valtaan on huomattava että he itse asiassa iskevät hajautettuihin järjestelmiin. Ja monella tavalla. Pikkukyliin on helppo hyökätä koska siellä ei ole paljoa puolustusta. Ja toisaalta kun he ovat luvanneet tuoda mukanaan mustan pörssin tapaisia asioita, ihmiset eivät ole edes haluttomia antautumaan. Ei ole tavallaan mitään syytä taistella minkään vallitsevan puolella.

Libertaarit ovatkin usein tyytymättömiä elämäänsä. Ja tässä usein syylliseksi nähdään nimenomaan hallitus. Valtiaat despotoivat. Mutta kenties tässä onnettomassa elämäntavassa on toinenkin taustasyy. Se, että tämä libertaarinen elämäntapa on raskas ja ahdistava. Että kenties vikaa on yhteiskunnan lisäksi myös siinä elämäntavassa joka on valittu. Kun valitsee elämäntavan jossa individualisminsa ansiossa lähestyy rotan elämäntapaa, ei pidä ihmetellä jos maailma tuntuu paikalta jossa ei hallitse mitään vaikka koko elämä koko ajan meneekin itsepuolustuksen ja puolustuskyvyn ja selviämisen harjoitteluun. ; Kenties "Walking Deadia" fanittavien kannattaisikin katsoa "Walking Deadia" hieman tarkemmin.

torstai 18. syyskuuta 2014

Aseet eivät ammu ihmisiä vaan sen sijaan ihmiset ovat idiootteja

Keskustelu oli sen verran
rasittavaa että jos minulla
olisi syntynyt kiinnostus
ostaa itselleni tuliase, se
olisi ollut jotain tämänkaltaista.
Itsemurha-ase olisi ollut myös
argumentatiivisesti puolellani.
Olen tehnyt sen mitä teen harvoin. Kirjoitin tuoreesti pienen kikkailevan tilastojutun aseista ja itsemurhista. Juttu sai tuomiokseen ja arviokseen "ala-arvoisen". Aiheesta on keskusteltu blogauksen yhteydessä. Ja tämän seurauksena kommenteissa esiintyneelle anonyymille on tarjolla, en tiedä miten sanoisin asian kohteliaasti, banaania. Eli päätin että hän ei enää tähän paikkaan kommentoi. Jos edes aavistan että tämä henkilö on jonkun kommentin takana, seurauksena on poisto. Riippumatta siitä onko kommentissa asiasisältöä vai ei. Blogiani seuranneet tietävät että en muista koskaan antaneeni anteeksi kenellekään yhtään mitään, joten banni on sitä ikuista sorttia. Päätöksestä saa valittaa. Jossain muualla.

Syynä on blogini kommentointiehtojen rikkominen. Ja koska kommentointiehtoni ovat varsin runollisesti ilmaistuja korostan että kommentointiehtojen rikkominen toistuvasti sen jälkeen kun olen ilmoittanut että ne ovat kommentointiehtojen rikkomista. (Osa ihmisistä saa rikkoa kommentointiehtoja. Esimerkiksi minun isäni on usein kommentoinut anonyymisti. Mutta koska tunnistan hänen tyylinsä aika hyvin ja tiedän kommenteista että ne ovat hänen, olisi nimimerkin vaatiminen aika tyhjää ja onttoa. Juristit tekevät tämänlaisia ratkaisuja. Muitakin joustoja olen tehnyt. Mutta ne on ansaittu esimerkiksi kestämällä minun kusipäistä luonnetta rakentavasti ja pitkään. Ei näitä luottamusprivileegioita voi vain ottaa. Eihän kuka tahansa saa tulla kuseksimaan minun olohuoneeni lattiallekaan, vaikka joku hyvä kaveri joka niin tekee humalassa saattaa saada hymähdyksiä ja komennon hakea siivousrätin.)
1: Eli anonyymikommentointi. ("Ennen taistoa näytän caswoni cuhin tekee tosi gentlemanni, tahi raotan cybäräin cantta antaen taiteilijanimen jolla minua puhuttaa") Tämä ja muut kommentointiehdot ovat kommentointiruudun yhteydessä itse kunkin luettavissa. Ja koska asiaa ei korjattu huomauttamisen jälkeen.
2: Olisin toki periaatteesssa voinut tarjota bannia myös siitä että kommentit edustivat ns. Ignoratio elenchi -argumenttivirhestrategiaa jossa oli vaikeaa nähdä mikä osa oli olkiukottamista ja mikä puhdasta red herring -argumentointia. Joka sekin on kielletty blogini kommentointiehdoissa. ("Mittelömme on cescittyy vahin tähän asiaan, encä halua tuoda muita rienoia, cinoia ia riitoia cun mist tässä hengen mieccain mittelemme.") Mutta koska kommentoija ei selvästi tiedostanut tätä en teon tahattomuuden vuoksi antanut banaania tämän vuoksi.
3: Olisin toki voinut harrastaa muunlaistakin bannimista, esimerkiksi sen vuoksi että kommentoija oli ärsyttävä itseääntoistava idiootti joka ei ilmiselvästi tiennyt mitä argumentti tarkoittaa ja esitti asioita varsin statementinomaisesti kykenemättä esimerkiksi ottamaan jo kirjoittamiani kritiikinvastauksia huomioon. Lisäksi hän harrasti varsin ärsyttäviä ilmaisumuotoja. Mutta koska tässä blogissa idioottikusipäisyydestä kostetaan vittuilulla, ja koska tämä vittuilu on niitä harvoja asioita joista saan säälittävään pikku elämääni jotain iloa - ja koska haluan kirjoittaa omaan blogiini ilman että minun täytyy bannata itseäni - en tehnyt bannaamista tämän vuoksi.

Mutta kenties on rakentavinta napata esille sitä mitä tästä voidaan oppia.

Nähdäkseni komemntoija edustaa malliesimerkkiä Dunning-Kruger -efektistä. Kommentoija on selvästi niin pihalla keskustelunaiheesta että hän ei edes käsitä miten pihalla hän on siitä. Ja minun ei oikeastaan pitäisi olla yllättynyt. Sain nimittäin kimmokkeen kirjoitukseeni pesäpallosta. Kuuntelin "jostain nettiradiossa" pesäpallotilastopuhetta.

Siinä kommentaattori selitti että pesäpallotilastoissa yleisö on ylikeskittynyt tiettyihin ilmiöihin, joissa taas ei tilastotieteellisesti ole niin suuresti väliä. Kun numeroita murskataan, tiedetään että jotkut toiset tilastomittaukset ennustavat otteluiden tuloksia ennakkoon paremmin kuin nämä joista kerrotaan isoja tarinoita. Samalla monet paljon pesäpalloa seuraavat alkavat näkemään "hot streak" -tyylisiä illuusioita jotka ovat satunnaisheiluntaa. Sattumaa ei näiden kohdalla nähdä sattumana.

Tilastotieteilijä oli hieman huvittunut siitä miten vahvoja pesäpalloon liittyvät tarinat ovat. Sillä kun hän oli esittänyt laskelmiaan "jossain" niin ihmiset olivat antaneet niistä pikaista palautetta jonka mukaan tulokset ovat väärin. Narraatiota oli yleensä puolustettu tarinoilla. Ja tyypillisesti niissä oli varsin spekulatiivista uskottavuudenluomista eikä matematiikkaa. Parhaimmillaan ne olivat sellaisia että ne olivat voi olla -tarinoita jotka perustuivat tilastotiedon sijaan Simpson's paradox -mahdollisuuden olemassaoloon. Ja matemaatikko sanoikin että tässä suhteessa tilastollisuutta sovelletaan induktiivisesti. Ja näissä tilanteissa on aina mahdollista että Simpson's paradox toteutuu. Eli jokin ennen tuntematon muuttuja jopa kääntää korrelaatiot päinvastaiseksi. Mikä ei johda siihen että tilastot olisivat aina arvottomia. Kuten pitäisi jos abstrakti Simpson's paradoxiin vetoaminen olisi pätevä argumentti. Tarinat ovat vahvoja. Tilastotieteilijä arveli että syynä on se, että ihmisten päätöksenteossa on kaksi hyvin erilaista järjestelmää. Intuitiivinen arkijärki koetaan loogiseksi mutta se ei ole kovin matemaattista. Ja jos matematiikka antaa vääriä tuloksia niin sitten ajatellaan että laskemisen täytyy olla väärin. Koska ihminen ei kuitenkaan myönnä olevansa epälooginen.

Ajatus ei tuntunut huonolta. Olen itsekin huomannut miten nimenomaan kokeneet uhkapelaajat - lue "bingomummot ensimmäisessä työpaikassani" - keräsivät satunnaiseen onnenpeliin uskomuksia joilla he uskoivat voivansa hallita voittomahdollisuuksiaan. Tilastollisesti näin ei ollut. Mutta kun esimerkiksi vahvistusharhan vallassa ollut mummo kieltäytyy pelaamasta tietynlaisilla lapuilla ja vetoaa perustelukseen sen että ei koskaan ole voittanut niillä, ollaan hyvin syvissä syövereissä. Tilastomatematiikan opettaminen ei sujunut kovin hyvin. Sillä kuin opetin matematiikan seurauksena oli yleensä se, että mummelit kehittivät jonkinlaisen selityksen huijaamisesta. Kun tämä heidän uskomansa ilmiö oli kokemuksen mukaan tosi, ja tilastomatematiikan mukaan sillä ei ole väliä jos peli on satunnainen. Niin sitten peli ei ole satunnainen. - Poikkeuksena oli eräs miellyttävä mummeli joka valitti huonoja voittoprosenttejaan ja jolle opetin tilastomatematiikkaa. Hän ei sen jälkeen enää palannut pelisaliin. Hänkin ilmeisesti oivalsi että bingo on vähän kuten lotto ja muut uhkapelit. Niissä hävitään pitkässä juoksussa enemmän kuin voitetaan. 

Koska en käytä "satunnainen lähde väitti satunnaisia asioita, en nyt muista tarkemmin" -tyylistä lähteistämisenä, esitin tämän taustan lähinnä sitä kautta että otin keskustelusta esiinnousseita temppuja muualla. Minä en ymmärrä mitään baseballista. En edes tiedä mitä nämä eri pelaajatyypit pelissä tekevät. Eikä minua kiinnostakaan tietää. Mutta tilastotieteellisiä temppuja voi käyttää muualla. Ja siksi keksin että otan käyttöön jonkin aiheen johon liittyy vahvoja tarinoita. Mutta joissa on kuitenkin selkeästi ilmaistavia lukuja.

Jostain syystä mieleeni tuli baseballin ohella toinen minun mielestäni hyvin "Amerikkalainen Ilmiö", tuliaseet. Lisäksi niissä on selvästi tarinoita. Esimerkiksi USA:ssa moni patriootti puolustaa oikeutta kantaa asettaan tarinalla itsepuolustuksesta ja tarinalla siitä miten on tärkeää että jos valtio ryhtyy pahaksi niin että hyvä perusamerikkalainen kykenee taistelemaan tätä mielivaltaa vastaan. Nämä tarinat toistuvat erilaisissa kuvissa joissa osoitetaan ruutua kohti kiväärillä "tulkaa hakemaan" -hengellä.

Samanaikaisesti suurin osa tuliaseista kuitenkin ostetaan varmasti samassa hengessä kuin miekkoja ostetaan. Minun on vaikeaa kuvitella että miekkaa ostaessa mietittäisiin että ollaanko sillä tappamassa joku, ollaanko sillä puolustautumassa hyökkääjiä vastaan tai ollaanko ostamassa jotain seppukuvälinettä. Yleensä miekkoja ostetaan koristeeksi, leluiksi, harjoittelukäytöön tai jotta on jotain jota pitää nurkassa ja jolla elvistellä kavereille. Uskoisin että valtaosa tuliaseista on ns. tarkkuusammuntakäyttöön tai koriste-esineenä.

En vain sitten uskonut että tarina olisi niin vahva.


Tilastotiede on matematiikkaa. Ja tässä kohden deduktiivinen logiikka on helppoa. Asian vääryys tai oikeus tai "ala-arvoisuus" analysoidaan katsomalla premissejä ja johtopäätöstä. On katsottava mitkä ovat premissit ja mitkä johtopäätökset tästä vedetään. Jos premisseistä seuraa johtopäätös, argumentti on validi. Jos premissit ovat tosiasialliset on argumentti sen lisäksi aivan oikea argumentti.

Itsemurhan ja tuliaseella tehdyn surman kohdalla kysymys oli luvuista joita keskustelussa ei juuri kyseenalaistettu. Joten selvästi kysymys on logiikasta. Ottamalla tuliaseen sijasta jonkin neutraalin esimerkin voi huomata miten käyttämäni argumentti oli varsin yksinkertainen.

Kuvitellaan että meillä on erivärisiä kuulia. Punaisia on 873 kappaletta. Sinisiä on 89 kappaletta. Sen lisäksi on muunvärisiä kuulia jotka eivät ole punaisia eivätkä sinisiä. Ne laitetaan säkkiin ja sekoitetaan. Sen jälkeen nostat pussista kuulia. Kumpi on todennäköisempää, se että nostat pussista punaisen kuulan vai se että nostat pussista sinisen kuulan? Kukaan ei lähde tässä selittämään että päättelen väärin jos sanon että vaikka otossa saattaa tulla sininen kuula niin punainen kuula on lähes kymmenen kertaa todennäköisempi.

Tilanne ei tilastotieteelliseti muutu siitä että otetaan joukko aseita joista tarkasteltavat ominaisuudet vaihdetaan. Sininen voidaan vaihtaa murhiin ja punainen itsemurhiin. Pussi voidaan korvata käytössä olevien aseiden listalla josta sitten vain otetaan jokin ase tarkasteluun. Tulokset ovat samoja ja tulokset ovat suoraan luvuissa. Mutta asekeskustelussa on tarina joten minun päätelmääni syytettiin ala-arvoiseksi.

Tosiasiassa on ilmiselvää että vaikka aseisiin liittyy tarina siitä että niitä ostetaan jotta voidaan puolustaa perhettä ulkopuolisia hyökkääjiä vastaan niin tämä tarina on ontto koska suurin osa aseiden aikaansaamista kuolemista ovat kuitenkin itsemurhia. Eli perheenjäsen tappaa itsensä aseella jonka olet ostanut ties millä intressein. (Oikea ostointressi ei ole tässä relevantti koska peilattava myytti on kerrassaan suosittu tarina itsepuolustusaseesta.) Erikoisinta ja mielenkiintoisinta tässä on sitten se, että ihminen ei osta itsemurhatrendejä tai yhteiskunnan asennetta aseisiin tai murhaamiseen vaan hän ostaa aina yhden aseen.

Raivostuttavinta piirre keskustelusta on kuitenkin ymmärrettävä.

Asekeskustelua nimittäin käydään tavallisesti yhdestä näkökulmasta. Nimittäin siitä pitäisikö yhteiskunnallisella tasolla aseita sallia tai kieltää. Siinä ei kuitenkaan yleensä ottaen kannata miettiä yksilötason tapahtumia vaan katsoa tilastotiedettä aivan toisin. Sainkin blogiini sinänsä mielenkiintoisia tilastoja joissa aselakien tiukentamisella ei ole yhteyttä kasvaneisiin murhalukuihin tai itsemurhalukuihin. En katsonut että minulla olisi syytä moittia niitä tai niiden esittämiä yhteyksiä. Kun kysymys on "Would Banning Firearms Reduce Murder and Suicide?" ja vastaus on "No", niin asia on ainakin tuon datan mukaan aivan totta. (Eikä minulla ole kiinnostusta kaivaa dataaa päinvastaisestakaan joten se olkoon paras keskustelussa pyörivä argumentti aiheesta.) Mutta argumenttini kannalta tämä on true but irrelevant. En voi sanoa muuta kuin kysyä retorisesti että "entä sitten?"

Kun syytös on että argumenttini on huono sen täytyy argumenttianalysoida ja löytää vikaa johtopäätöksistäni tai premisseistäni. Nyt anonyymi lähinnä demonstroi että aselakien löyhentäminen - ei siis edes aseiden ostaminen vaan nimenomaan aselakien löyhentäminen - ei johtaisi itsemurhalukujen kasvuun. Argmenttini koski nykytilannetta jossa aseen itsepuolustus ja itsemurhaluvut olivat vertailussa jossa näiden lukujen suuruusluokka oli se olennainen asia. (Toki tuohonkin asiaan liittyen pienessä määrin moititut mainintani itsemurhien spontaaniudesta ja siitä että silloilta puhutaan pois ihmisiä näkyvät aseaiheessa ihan tutkitusti.) Eli argumenttini on huono koska siitä ei voi vetää jotain sellaista johtopäätöstä jota en vetänyt? Eli argumenttini on huono koska käyttämällä eri premissejä saadaan jokin ihan toinen johtopäätös? Tässä ei ole nimenomaan matemaattisessa tai argumentatiivisessa mielessä mitään järkeä. Mutta tämän toitottaminen ei mennyt jakeluun.

Tähän liittyvä keskustelu oli vain siitä erikoista että siinä oli aivan eri premissit kuin mitä käytin ja siinä oli aivan eri johtopäätöskin. Se ei siis ollut argumenttianalyysi joka olisi ottanut käyttämäni premissit ja osoittanut logiikan tai faktat vääriksi. On äärimmäisen mielenkiintoista huomata miten "Voisihan sitä tietysti laittaa partakoneenterät ja köydetkin luvanvaraisiksi?" Kun en argumentoinut mitään siitä pitäisikö tuliaseiden saatavuutta lisätä vai vähentää. Ilmaisin vain että tuliaseella tapahtuu nykyfaktojen valossa enemmän itsemurhia kuin mitään missä tapetaan tai haavoitetaan jotain päällekarkaajaa. Kun olen yrittänyt jo aikaisemmin valaista miten "Näkökulmani ei ollut yhteiskunnallis-utilitaristinen", en voi enää sanoa paljoa enempää sanoa. Mutta kun keskustelun perushenki on se, että kun minä samassa yhteydessä sanon että "Katsoin asiaa siis "aseen näkökulmasta". Mielestäni varmistin tätä laittamalla blogin loppuun uimarivertauksen." ja saan tiivistykseksi vastukseksi että "Ei kai se ampuma-ase sitä kuolemaa aiheuta vaan se joka vetää liipasimesta? Eihän veitsikään itsenäisesti hakeudu valtimoon... Miten muuten uinti liittyy aseisiin? Aseethan ei pysy pinnalla jos ne heittää veteen." Tämän edessä mykistyy ihmisen mieli. Kommentoija on tässä kohden yhtä ällistyttävä ja järjen ylittävä kuin Jumala. Jumala tosin hoitaa ällistyksen "kaikkivaltaisuudella" kun tällä kommentoijalla ällistyttämisen strategia on päinvastainen.
1: Mutta jos aseen itsemurhassa ja murhassa käyttämisen tilastolaskelmat pitää rakentaa jopa kuviteltavissa olevien vaihtoehtoisten maailman skenaariot huomioiden "On todennäköisempää että jos itsemurhan tekijällä olisi käytössään aseen sijasta esim. annos pentobarbitaalia niin hän olisi valitsisi sen. Valitettavasti useammin on ollut saatavilla ase pentobarbitaalin sijaan." niin voi vittu.

Kommentoija oli selvästi lukkiutunut aiheeseen. Hänessä oli käynnistynyt ns. domeenispesifisyys. Asekeskustelussa on silloin tietyt argumentit ja asiaa ei katsota argumenttirakenteiden tasolla. Eli sillä tasolla jolla minä toimin.  Blogini on metodiblogi. (Joku saattaa jopa nähdä että skitsofreenisesti hypin aiheesta toiseen. Syynä on se, että otan käsittelyyn jonkun metodin ja käytän sitä eri aiheissa. Esimerkit ovat eri aihepiireistä mutta teema ja ajattelutapa ja perustelurakenne on sama. This is what I do!) Samoin tässä aiheessa oltiin lukituttu tiettyyn aiheeseen. Eli aina kun aseista puhutaan niin puhtaan aselakien tiukentamisesta tai löyhentämisestä. Jolloin argumentistani korvataan sitten johtopäätös jollain aivan muulla. Joka on by definition olkiukko -argumenttivirhe.

Keskustelu redusoituukin tässä mielessä siihen että argumenttini on asekeskustelun yleisiin narraatioihin nähden triviaali. Se käsittelee poikkeavasta näkökulmasta asioita. Mutta sen logiikka on validia. Tilastokikkailua tai muuta virheilyä ei tehdä. Huomiota ei manipuloida harhaan valheellisilla luvuilla ja johtopäätös ei ole non sequitur.

Ja enemmän. Koska toinen toistuva teema on se miten arkijärki pettää on aivan selvää että jos jokin arkijärkeä vääristävä ilmiö, käytän sitä perustelurakenteissa tai blogauksenaiheissa ihan siksi että voin. (Tälläisistä selviäminen on sitä hyvää filosofiaa kiitos vain. Kyky irtautua narraatioista on laadun, ei ala-arvoisuuden, tae.) Tämä poikkeaa siitä missä ihmisillä on jokin ideologia, poliittinen johtopäätös, jota sitten yritetään läpiviedä. ; Uiminen liittyy tilastollisesti asiaan juuri siksi että siinäkin on eri näkökulmia jotka ovat tosia. Ja osa niistä on intuitiivisesti yllättäviä.

Jos asia on vielä tämänkin jälkeen epäselvä, on kenties hyvä ottaa esille toinen vertaus. Ihmiset tunnetusti pelkäävät enemmän haita kuin lehmiä. Mutta tosiasiassa tilastollisesti lehmät tappavat enemmän ihmisiä kuin hait. Joka taas johtuu siitä että ihmiset ovat lehmiä lähellä, lehmiä on enemmän kuin haita ja kontaktia tätä kautta on runsaammin. Yhden lehmän kanssa viisi minuuttia on kuitenkin turvallisempi kuin yhden hain kanssa viisi minuuttia haialtaassa. Ei ole niin että toinen näistä väitelausumista olisi väärä. Molemmat ovat oikein. Yleisellä ilmiötasolla hait tappavat vähemmän kuin lehmät. Partikulaarilla yksittäistasolla katsoen lehmät ovat turvallisempia kuin hait. Eikä tässä ole mitään ristiriitaa jos pitää sellaisista asioista kuin logiikka tai matematiikka. Tasoja ei pidä sekoittaa. Johtopäätökset ovat päteviä. Ja periaatteessa molempia kannattaa miettiä. Jos vaikka miettii kannattaako yhteiskunnan kuluttaa rajallisia resurssejaan enemmän haiverkkojen vai navetoiden suunnitteluun, on tulos varmasti yksi. Ja kun taas mietitään kannattaako vedonlyönnissä hävinneen pulahtaa haialtaassa vai navetassa niin tulos on toinen.

Kuten baseball-tilastotieteilijä asian sanoi. Tilastot ja niiden vertailu ovat numeroita. Jos numerot ovat oikeita ja laskut oikeita ovat tulokset oikeita. Yleensä kysymys on siitä että lukujen sovellusalueita ei ymmärretä. Ja usein narraatio on pahin harhauttaja. Ihmisen ei pidä seurata sydäntä ja heittää asiaankuulumatonta tilastoa luullen että tämä on sama kuin rationaalinen keskustelu. Sen sijaan rationaalisuus syntyy vain katsomalla esilläolevia argumentteja, niiden premissejä ja johtopäätöksiä. Ja sitä miten käytetyt premissit ovat uskottavia.
1: Tässä kohden kommentoinut anonyymi ei selvästi ymmärtänyt johtopäätöstäni ja sen suhdetta premisseihin. Ja hän pahastui koska hänellä on ilmeisesti jotain mielipiteitä aselaeista. Ja hän on se joka valittaa minulle liiallisesta emotionaalisuudesta aiheesta ja että tämä vie uskottavuutta. Noin tyhmyyden riivaamalta tämä on jo kehu. Vaikeampaa tosin on sitten suhtautua kehuihin. Mutta tässä onneksi itsetunnon romahduksen sijaan tarjolla on ällistys siitä miten tuon verran perusasiassa sekoileva voi ylipäätään arvioida asiantuntemustasoja ja antaa niistä jotenkin relevantteja lausumia.

Keskustelun hauskin osuus koskee sitten yleistä asekeskustelua.

"Ei kai se ampuma-ase sitä kuolemaa aiheuta vaan se joka vetää liipasimesta? Eihän veitsikään itsenäisesti hakeudu valtimoon" on hyvin mielenkiintoinen teema. Se nimittäin sävyttää asekeskustelua. Ja jostain syystä vallitsevana on ajatus siitä että "Gun's don't kill people - people kill people" olisi jonkinlainen argumentti eikä lainkaan näkökulma.

Tämänlaisella ajatuksella on toki jonkinlaista kunniakasta perinnettä. Aristoteles nimittäin luokitteli "Metafysiikka" -teoksessa syy-seuraussuhteita. Ja tämä luokitelma on sittemmin saanut vankan klassikon aseman. Aristoteles syyt oli jaettu neljään osaan. Oli (1) materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty, (2) formaalinen syy, eli muoto tai olemus joka on malli sille, millainen asian tulisi olla, (3) aiheuttava syy josta muutos sai alkunsa, joka on kausaliteettia sekä (4) finaalinen syy, eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä. Tämän luokitelman kohdalla kysymys ei ollut pelkästään näkökulmista vaan niiden välillä oli laatuhierarkia. ; Teleologia, finaaliset syyt, ovat kaikkein tärkeimpiä ja perimmäisimpiä ja aineelliset syyt olivat kaikista triviaaleimpia.

Tässä mielessä voitaisiin kenties sanoa että on relevantimpaa puhua intentioista kuin mekanismeista. Mutta modernissa maailmassa Aristoteleen hierarkia on varsin heikoilla. Toki uskovaisilla on järkeä miettiä että gravitaatiolaki ei ole tärkeä koska relevanttia on tietää että Jumala on luonut gravitaation jostain Jumalan mielessä olevista syistä ja tavoitteista. Jumalan Tahto hallitsee siis gravitaatiot ja on keskeisempää. Mutta tämä teleologian ehdoton ylivoimaisuus ei ole mikään ilmiselvyys. Esimerkiksi jos neurologi miettii miten aivokasvain vaikuttaa käyttäytymiseen tai psyykenlääkkeissä mietitään litiumin vaikutusta emootioihin, voidaan huomata että mekanistiset syyt ovat jopa keskeisempiä ja vallitsevampia kuin teleologia.

Lisäongelma on myös siinä että iskulause on itse asiassa hyvin ehdoton. Sehän sanoo että "aseet EIVÄT tapa ihmisiä VAAN ihmiset tappavat ihmisiä". Tämä kielto-vahvistusrakenne vihjaa siihen että toinen selitys on väärä ja toinen oikea. Joka taas on Aristoteleen logiikassakin huonosti ajateltu. Se vertautuisi siihen kun murhaoikeudenkäynnissä syyttäjä toisi eteen "todistusaineisto A":n jota kutsuisi "murha-aseeksi". Ja puolustusasianajaja nostaisi kättään että "vastalause, aseet eivät murhaa ihmisiä, ihmiset murhaavat ihmisiä". Ei siinä hirveästi voisi mitään sanoa. Oikeassa murhatutkimuksessa murha-ase (kausaalisyy) samoin kuin motiivit (telologia) ovat tärkeitä. Ja ne ovat nimenomaan toisiaan täydentäviä. Ei ole mitään "joko-tai" vaan nimenomaan "sekä-että".

Loppukaneetti.

Eli paljon voitiin oppia siitä että läpikäytiin toisen virheitä eikä vain sanottu niitö tyhmiksi ja jatkettu matkaa kuin mitään keskustelua ei tapahtuisi. Jos sen sijaan olisin vain sanonut pelkän statementin ja syyttänyt typeräksi ilman argumentteja, käsiin olisi jäänyt tekstaripalstan aivotonta ryönää. "Edelleen kyllä se tekijä on se liipasimesta vetäjä ja tilastoja kikkailemalla sekä erilaisia väittämiä esittämällä saa kaikennäköisiä hauskoja juttuja aikaiseksi." Toivoisin että kommentoijat rikastuttaisivat minua, mutta jälleen kerran jouduin tekemään sen itse. Tämä on erityisen surullista kun kommenttiketju alkoi hierarkisella asenteella jossa joku tuli opettamaan minua. Se olisikin ollut riemun ja ilon paikka. Se olisi mukavaa vaihtoehtoa sille "itse työn tekemiselle".

Tällä kertaa kuitenkin itse opin lähinnä sen, että anonyymiyden synti on jotain jota olen kohdellut liiankin armeliaasti. Olen toistuvasti muidenkin kanssa joutunut patistamaan edes pseudonyymin käyttöön. Ja olen tähän väsynyt. Perusasetelmani on että aito hyvyys mitataan sillä että ihmisellä on mahdollisuus tehdä väärin mutta tämä ei tee. Mutta koska ihmiset ovat liian usein pahoja, olen muuttanut pysyvästi blogini kommentointiehtoja niin että ihmiset eivät enää voi näyttää hyvyyttään. Pahoittelen tätä, mutta en jaksanut enää oikein muutakaan. Opin myös sen että bannien antaminen on joskus tarpeen. Sillä "ymmärrän että jatkuva perseily on tärkeä tekijä arvioitavissa minkä kanssa ainutlaatuista elämäänsä haluaa haaskata. Kaikki ei todellakaan ole lukemisen arvoista, eikä jokainen ihminen ole kohtaamisen arvoinen ainutlaatuinen lumihiutale. Suurin osa blogeista, blogauksista ja ihmisistä on rasittavia kusipäitä. Ja tärkein mitä voimme elämällämme tehdä on se, että valikoimme ne kusipäät joiden kanssa elämä on säällistä. Edes joskus." Ja ilman banneja väistämättä joutuu uudelleenkohtaamaan ihmisiä jotka muistuttavat kusipäidenvalintaihanteen mahdollisuudesta tavalla joka pakottaa toteamaan kommunikatiivisesti että "And still. There. You. Are." Olen yksinkertaisesti liian vanha tämänlaiseen, you know.

Syytän suhteettomuusteoriaa. Maailmankuvallinen sitoumus tai Dunning-Kruger -efektin vaikutus estää kaiken rationaalisen keskustelun jossa voidaan oppia mitään. Esimerkiksi ottamaan käytyä argumentaatiota huomioon omia arviointeja täsmennettäessä. Esimerkiksi kirjoittamaan nimeä tai nimimerkkiä sellaisen pyytämisen jälkeen. Ja vastaavia.

tiistai 16. syyskuuta 2014

Murhatuksi tulemisen pelko : Eli onko järkevää ostaa tuliase suojaksi?

Lehtiä lukiessa näkee paljon uutisia murhista ja tapoista. Itsemurhista ei sen sijaan kovinkaan usein lueta. Tämä saattaisi johtua murhien ja itsemurhien määrästä. Eli siitä että itsemurhia tapahtuisi vähemmän kuin murhia. Tämä sopii normaalin ihmisen intuitioon. Harva haluaa kuolla, moni haluaa puolustaa itseään. Ja suuri määrä ihmisistä pelkää ryöstäjiä ja murhamiehiä. Se, että uutiset rummuttavat jatkuvasti murhia saa tietysti näyttämään että maailma on paha paikka - ja kokemaan että yhä hullummaksi menee.

Mutta ei. Pelon yleisyys ei tarkoita samaa kun pelätyn ilmiön yleisyys. Tilastokeskuksella on rikostilastoja. Ja niiden joukosta löytyy kätevä taulukko jossa näkee kätevästi eri vuosien rikostapauksia. Poliisin tietoon on esimerkiksi vuonna 2012 tullut kohtaan "Tappo, murha, surma" luku "89". Itsemurhat löytyvät muualta. Vuodelta 2012 luku on "873". Luvut on tuossa valittu vain siksi että saadaan esille sama vuosi. Muunlaisenkin kombon voisi hakea koska suuruusluokat ovat kuitenkin aivan eri tasoilla. Itsemurhia tapahtuu tasaiseen tahtiin aivan älyttömän paljon enemmän kuin erilaisia hengenriistorikoksia yhteensä.

Syy on siis muualla. Ja nämä syyt saattavat unohtua kun uutisia katselee. Sillä niissä näkee tarinan joka kuohuttaa. Murha tuntuu epäreilulta. Tämä tunnekuohu myy. Kostonhimo ja oikeustaju kolkuttavat. Itsemurhat taas ovat surullisia asioita ja niiden kohdalla joutuu vakavasti miettimään sellaisia kysymyksiä kuin että mitä lukija itse olisi voinut tehdä toisin jotta yhteiskunnassa ei niin moni haluaisi kuolla. Ja tämä ei herätä mitään kostonhimoa tai oikeustajua, vaan se suoraan sanoen loukkaa - tai sen nykyisillä itsemurhatilastoilla ainakin pitäisi loukata - uutisia lehdestään tai netistään lukevaa. Tämänlaiset syyt saattavat todellakin unohtua.

Mutta tilastoja katsellessa on hyvä sentään huomata että parannusta tapahtuu. Tilastokeskuksen taulukoita katsomalla näkee jo silmämääräisesti että sekä itsemurhat että murha/tappo/surmat ovat viime vuosina olleet laskusuunnassa. Mutta suuruusluokat ovat hämmästyttävät. Itsemurhia tapahtuu aivan hirvittävän paljon useammin. Ja mikä erikoisinta, kun katsotaan kuolintapoja, Suomalainen mies tykkää ampua itsensä hengiltä. Duodecimissa oli muutaman vuoden takaa juttu jossa "Valtaosa ampuma-aseiden aiheuttamista kuolemista on itsemurhia. Vuonna 2009 Suomessa kuoli 181 henkilöä ampuma-aseella tehtyyn itsemurhaan. Näistä 96 % oli miehiä. Ampumalla tehdyt itsemurhat ovat Suomessa selvästi yleisempiä kuin muissa Pohjoismaissa. Samana vuonna ampuma-asetta käytettiin Suomessa henkirikoksen välineenä parissakymmenessä tapauksessa."

Kun ase tappaa, on aseen tappoluvut niin että vain yhdeksäsosa kohdistuu muuhun kuin aseen käyttäjään itseensä. Suhdeluku on siitä mielenkiintoinen tematiikka, että se nostaa esille sen ironian missä joku ampuu itsensä hengiltä sillä aseella joka on ostettu jotta voitaisiin suojella itseä ja perhettä. Aseen kohdalla oleellista on huomata, että sen oleellisuus itsemurhan kohdalla on se, että pillereillä itsemurhassa onnistuminen on vaikeampaa. Ja sillalta hyppääjiä voidaan puhua ulos teoista. Moni itsemurha on tunnekuohussa tehty joten uusintaa ei välttämättä kaikilla yrittäjillä tule. Aseen kanssa vain harvoin tulee vastaavaa tilaisuutta.

Tilastojen valossa jos haluaa puolustaa henkeään tuliaseella, tehokkain keino on jättää ase liikkeeseen. Ne, jotka taas näkevät itsemurhan perimmäisenä ihmisoikeutena. No, heitä kannustan ostamaan sen aseen.

Mene uimakouluun jotta et huku, sanoivat. Sitten kuitenkin uimareilla on yliedustus hukkumiskuolemissa. Koska he ovat koko ajan vedessä. Koskaan ei ole urheilun välttäminen enemmän pidentänyt elämää!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Älkää ottako meiltä aseita pois - sillä haluamme käyttää niitä väkivaltaan

Ylläoleva kuva on kooste kuvista joita konservatiivit ovat floodanneet facebookiin viime päivinä. Syynä on se, että Sandy Hookissa tapahtuneet lasten tappamisten jälkeen aselakeja on haluttu tiukentaa. USA:ssa ase taas on hyvin tärkeä vapauden symboli. Itse en ole oikein koskaan ymmärtänyt katastrofinjälkeisellä pelolla ohjailua - tämä on itse asiassa yksi syy jonka vuoksi USA:n konservatiivit ja liberaalit tuntuvat niin kammottavilta. Näissä tapahtumat masinoidaan oman idean välineiksi. On epäeettistä itsekeskeistä moralisointia puuhata rajoitteita ja ohjailuja, kun ne selvästi ovat sellaisia että teosta ehtii kulua viisi minuuttia kun sille on keksitty selitys. Joka on tietysti aina se selitys joka annetaan kaikkeen muuhunkin. Suomessakin tätä tapahtuu, mutta Amerikka on tämänlaisen katastrofista "mukajärkyttyneellä moralisoinnilla politiikan ohjailua" tapahtuu järkyttävissä määrin.

Kuitenkaan tämä blogaus ei ole tästä. Sillä noissa ylläolevissa kuvissa on yhdistävä teema. Teema joka tuntuu tänne kotosuomeen hyvin vieraalta.

Esimerkiksi miekkailukoulullamme kannatetaan sitä että ihmiset saavat omistaa miekan. Tätä perustellaan vapaudella. Tämän vapauden taustaideana on selkeä Harm Principle. Eli meidän herrasmiesmäisenä velvollisuutenamme on olla sen verran aikuisia järkeivä ihmisiä, että käytämme miekkoja vain eiletaaleilla tavoilla. Eli vaikka miekkaa voidaan käyttää vahingoittamiseen, tämä ei ole se mitä sillä tehdään ikinä missään. (Itse en edes yhdistä miekkaa väkivaltaan, edes mielikuvissani. Sen vuoksi minä kerron väkivaltavitsinnikin aina siinä muodossa miten hakkaan ihmisiä naamaan aggressiivisesti tiiliskivellä.) Näkemys ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Nähdäkseni suomessa asekerhot ajavat tätä asennetta. Korostetaan siis sitä että aseita saadaan käyttää koska niistä ei ole uhkaa kenellekään. Että niitä käytetään asianmukaisesti.

USA:n oikeistokonservatiivien rakastama vapauskäsite on liberty. - Käsite joka hakee gloriansa vapautumissodasta jossa kansalaiset kävivät Englantia vastaan. Tyrannien teet heitettiin Bostonin jorpakkoon jne. Ja ylläolevasta näkee että tämä ei todellakaan aja harm principleä periaatteenaan. ; Suomessa taas gloriaa tuo valtiojohtoinen talvisota ja kansalaisia sisältä ja ruohonjuuritasolta raastanut sisällissota. Ero on tätä kautta kenties ymmärrettävä. 

Liberty -käsitteen taustalle voidaan nähdä Jeffersonin sanoma siitä että vallan jakautumisessa tyrannia on sitä että hallituksella on aseet ja se ohjaa ja komentaa ihmisiä. "Liberty" taas vallitsee siellä missä ihmisillä on aseet joilla he voivat puolustautua hallitusta vastaan. Moni konservatiivi ajaa tämän siten että vaihtoehtoina on joko tyrannia tai liberty. Se on toki Jeffersonin ylitulkintaa, sen pohjalta tehty väärä dikotomia. Moni näkee että ääripäiden välillä on harmaan sävyjä ja kenties tulisi hakea jonkinlaista kompromissia näiden väliltä. (Ajatus siitä että kenties poliittinen salamurha ei ole tapa ajaa politiikkaa on kuitenkin kohtuullisen uusi ja radikaali ajatus..)
1: Tämä käsitys on tärkeä myös kun mietitään sananvapautta ja uskonnonvapautta ; Harm principleä noudattavassa näkemyksessä ihminen saa valita vakaumuksensa itse. Teokratiassa valta on tyrannimaisesti keskitetty valtionkirkolle tai vastaavalle keskusjohdolle. Ja liberty -tilanteessa ryhmäpaine ajaa yhteen klimppiin. Siksi esimerkiksi libertyä kannattava dominionisti ei koe tunnontuskia siitä että hän kurmottaa julmastikin ateisteja ruotuun. Sillä kun hän itse käyttää valtaa, se ei ole hallituksella. Joten kyse ei voi olla tyranniasta.

Kirjoittaja tosin ihmettelee myös sitä että toisen kuvauksen mukaan aseita ei tarvitse sensuroida koska ihmisiä voi tappaa muutenkin. Slogan "aseet eivät tapa ihmisiä, ihmiset tappavat ihmisiä" on peräti USA:n asekannattajien toistelema klisee. Ainakin minun silmiini tuo lause näyttää siltä että monet aseenkantoa kannattavat ovat juuri niitä ihmisiä jotka ovat enemmän kuin valmiita tappamaan muita ihmisiä. Sillä mikä ensimmäinen kuva on muuta kuin uhkaus? Ja muissakin on luurankoja ja hyökkäysvalmiita myrkkykäärmeitä ja vihjeitä että tyrannien tarvitseekin pelätä. 
1: Libertyn pääongelma onkin se, että siinä itsepuolustus ja toiseenhyökkäys sekoittuvat toisiinsa. Syy on periaatteessa sama, joka ilmenee monilla postmodernin ajattelun ystäviltä. Syynä on se, että siinä valtaa käsitellään sitä kautta kuka sitä hallitsee eikä sitä kautta mitä sillä tehdään. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä jos USA:n konservatiivin silmiin Amerikan puolustaminen tarkoittaa roistovaltioihin hyökkäilyä ja maailmanpoliisina olemista. Tämän jälkeen ei pidä ihmetellä jos arvon postmodernin kulttuurirelativismin ystäville vähemmistö on oikeassa vain koska on vähemmistö. (Ihastuttava rinnastus joka loukannee vain kaikkia.)

Mutta saattaa tietysti olla, että olen vain pirun tyhmä. Sillä aina kun ihmiset ovat kertoneet siitä että aseet eivät tapa ihmisiä ja ovat kertoneet että ihmisiä voi tappaa puukolla, vasaralla,  ruuvimeisselillä ... he kuitenkin ovat jossain vaiheessa selittämässä siitä miten liberty ajaa ihmsiet puolustamaan itseään ja kotiaan tyranniaa vastaan. Tässä en ymmärrä että mihin sitä ampuma -asetta tarvitaan kun heillä kuitenkin on kotonaan puukko, vasara, ruuvimeisseli...

Blogger is those "make love not war" -guys. So he would gladly bang that sexy girl. But not involuntarily, off course. Luckily the girl is even more pleased and she would gladly bang bang the blogger.

torstai 6. syyskuuta 2012

Pieni ajatus : Kuula kalloon

"Uuden Suomen" puolella oli mainintaa "aseista ja ihmisistä". Sen aloituspointtina oli että itsemurhat eivät ole samanarvoisia. "Voit hirttää itsesi, viiltää ranteesi ja vuotaa kuiviin, myrkyttää itsesi, hukuttaa, voit hypätä parvekkeelta. Luoja sinua auttakoon, jos menet ampumaan itsesi. Et ainoastaan aiheuta paheksuntaa ja suunnatonta raivoa, herätät myös äärettömän, silmittömän tuomiovirran muuten niin poikkeuksellisen täydellisissä ihmisissä."

Tekstin pääpointti tosin näytti olevan jotain aivan muuta. Se tuomitsi aserajoituksia murhaamisteemassa. "Mikä ampuma-aseesta tekee niin ehdottoman ja ainutkertaisen vaarallisen? Sekös, ettei kukaan oppilas ole vielä keksinyt miten massamurhata luokkatovereitaan muutoin kuin ampumalla heitä? Ottakaa joka ikinen ase pois tästä maasta, niin lupaan teille, että vielä joku yhteiskunnalta turpiin saanut, syrjäytynyt ja kemian tunnilla valppaana ollut neropatti keksii siihenkin keinon." ... "Jokainen meistä on jossain vaiheessa elämäänsä käsitellyt esinettä, jolla on mahdollista tappaa ihminen. Keittiössä ilman sellaista ei oikein pärjää. Pesäpallossakaan ilman sellaista ei pärjää. Tappoesineitä on tuhansia, ampuma-aseet vain yksi niistä. Pelottaako ampuma-aseissa niiden liian kova ääni? Päällä olevalla pölynimurillakin saa ihmisen tapettua. Moottorisahasta puhumattakaan." Itse asiassa koko aloituspointti jäi tuohon lausumaan ja ihmettelyä herättääkin lähinnä se, miksi se on siinä ylipäätään koko tekstissä ; Jos ampuma -aseella tehty joukkomurha -itsemurha todella laitetaan oleellisesti analogiseksi esimerkiksi pelkästään itsensä lääkeyliannoksella myrkyttämiseen, niin jossakin olisi isoja jäsentämisongelmia. En halua uskoa että näin on.

Sen sijaan uskon että on erikseen aloituspointti ja tekstin pääsanoma jotka on jostain omituisesta syystä laitettu samaan tekstiin ; Pääargumentti ei toki muutoin ole kovin laadukas. Ennen kaikkea ihmetyttää se, miten reflektoimaton puolustus se on. Aseissa katsotaan pelottavaksi kova ääni ja tätä pidetään naurettavana. Itse huomautan että ääni tekee aseesta hieman psykologisen aseen, mutta tämä ei ole sen pääfuntkio. Kritiikissä tärkeintä on se, että ase on samanaikaisesti montaa vaarallista asiaa tavalla johon oikein mikään muu nykyään oleva asia ei anna mahdollisuutta (a) ampuma -aseita on paljon, joten ne ovat tilastollisesti merkittävä asia poliittisen puheen aiheeksi (b) käsiaseet saa hyvin kätketysti vaikka kouluun, (c) ampuma -aseilla voi tappaa pitkältä etäisyydeltä (e) ampuma -aseen murhakäyttö tehokkaasti ei vaadi mieletöntä harjoittelua tai teknistä taustatietoa ; Kemiankaavojen kanssa läträäminen on taitoa vaativampaa kuin osoita tuolla kohti ja paina liipasinta -tyylinen tilanne. (f) Ja lisäksi psykologia tuntee asevaikutus -nimisen ilmiön. Ampuma -ase on nimittäin napinpainamisineen hyvin kliininen. Näin sillä surman tekeminen on helpompaa. Yksinkertaisesti se, että tunkee toista puukolla on konkreettinen ja tähän ryhtymiseen on isompi kynnys.

Eli ampuma -aseesta tekee ensiluokkaisen on sen helppous. On todennäköistä että jos minulle antaa pesäpallomailan, saan sillä aikaan paljonkin tuhoa. Mutta tämä vaatii vuosien harjoittelua, sellaista asiaa jota suurin osa ei viitsi kun on helpompia koston keinoja jotka eivät viivytä projektia vuosilla (joka taas voi itsessään poistaa halun tehdä koko asiaa, koska aijalla on tapana parantaa ainakin joitain haavoja) . Tosiasiassa tiedän monia sellaisia ihmisiä joiden massamurhayritys puukolla päätyisi taitojen puutteesta yhteen tai korkeintaan kahteen kuolemaan. Samat rajoitteet koskevat moottorisahoja ja muitakin jokakodin tappoesineitä ; Ne ovat joko tehottomia tai niiden valmistus, hankinta ja käyttö vaatii ydinfyysikon taitoja. Ampuma -aseen salaisuus on siinä mikä niistä minun silmissäni tekee banaaleja ja kunniattomia ; Niillä pystyy tappamaan ilman harjoittelua ja panostamista. Toki jos ampuma -aseensa ja sen panokset kokoaisi ja rakentelisi, niin tämäkin tilanne voisi olla toinen koska tässä mukaan tulee omaa luovaa panosta ja työtä. Mutta tämä taitaa olla enemmän poikkeus kuin pääsääntö.
1: Uskon toki, että aseiden kannattajilla on hyviä argumentteja näille relevantimmille tilanteille, onhan ampumakerhoja, vastuullisia aseenomistajia, metsästyskerhoja ja vastaavia pitkin maailmaa. Mutta tästä mainitusta tekstistä ne eivät tule esille. Näin ollen näiden argumenttien olemassaolo jossain muualla ei pelasta sitä että tämä kyseinen kirjoitelma on varsin huono. Se, että "ajan oikeassa olevaa asiaa" vajavaisilla argumenteilla ei muuta sitä että argumentaatio on rakenteellisesti huonoutta.

Mutta tosiasiassa minua ei kiinnosta tämä pääpointti, vaan ajatus siitä että erilaiset itsemurhat ovat todellakin eriarvoisia. Toki joka ikinen itsemurha aikaansaa ympärillään aivan uskomattoman kohinan. Mutta kirjoittajan ajatus siitä että eri välineillä ja tavoilla tehdyt itsemurhat eivät ole tasa-arvoisia on silti mielenkiintoinen.

On nimittäin tavallaan selvää että toiset itsemurhat ovat pahempia kuin toiset eivät. Tämä on helppo unohtaa jos opiskelee itsemurhaan liittyviä filosofisia käsitteitä. Itsemurhia on tavallisesti jaoteltu niiden taustan, kuten motivaation ja mukanaolijoiden kautta. Durhkeimin klassinen itsemurhajaottelu jossa keskiössä on itsemurhan motiivi ; Tehdäänkö itsemurha oman edun vai toisen auttamisen vuoksi. Myös itsemurhan poliittisuus ja vastaavat tulevat esiin : Näin esimerkiksi japanin juridinen itsemurha seppuku on eri luokassa kuin se, että itse omassa yksinäisyydessään vetäisi vatsansa auki terävällä veitsellä vaikka teko onkin aktiona hyvin samankaltainen. Tämä toki sinänsä mielenkiintoinen ja omalla tavallaan elegantti ja toimiva klassinen luokittelu saa ihmiset helposti unohtamaan että itsemurhalla on käyttövälineestä riippuvainen väkivaltaisuusaste. Tämä sotkuisuuspuoli taas on selvää jokaiselle joka on esimerkiksi nähnyt itsemurhan tehneen ihmisen jäänteet.

Näin esimerkiksi itsensä myrkyttäminen on eri asteella kuin vaikkapa aseella tehty murha aivan sen takia että ampuma -aseen käyttäjä jättää jälkeensä siivoamistyötä. Itse asiassa ne itsemurhat jotka ovat ns. "itselleni mieluisia", eli joita itse tekisin, olisivat luonteeltaan nimenomaan näitä. (Ja kyllä, olen reflektoinut tätä aihetta äärimmäisellä vakavuudella aivan liikaa.) Tämä on luontevaa sillä aikoinaan itsemurhan teossa suurin pelon aihe ja jarru ei ollut kuoleminen vaan eläminen. Nimittäin eläminen epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Kun kuolemista varmistaa, erityisen mieluisilta tuntuvat keinot ovat väkivaltaisia. Ja niihin liittyy väistämättä sotkuisuus. Siksi "Uusi Sherlock" -televisiosarjan ensimmäisen tuotantokauden jaksossa "Elämä pelissä" oleva junailija kertoo miksi hän vihaa junan alle hyppääjiä. Hän näkee heidät itsekkäinä. Ei siksi että itsemurha on itsekäs, vaan se että hyppääjä ei ollenkaan mieti junailijaa eikä niitä jotka joutuvat siivoamaan tästä väistämättä runsaasti syntyvää sotkua.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Trigger (Ammuskelijoita pitkällä tähtäimellä)

Hyvinkäällä tapahtunut ammuskelu on herättänyt voimakkaasti puheita tämäntapaisten väkivaltaisuuksien ennaltaehkäisemisen tarpeesta. Erilaisia tapoja ehkäistä tämäntapaisia on ollut useita. Usein ratkaisuesitys kertoo enemmän ehdottajasta kuin maailmasta, mutta tämä näkökulma on kuitenkin ollut varsin viihdyttävä.

Karkeasti ottaen näyttää siltä että ratkaisuehdotukset keskittyvät tiettyyn tematiikkaan. Ja tämä tematiikka on rikosoikeudellinen ja poliisisarjoista tuttu "Means, motive and opportunity". Eli strategia joka ei oikeasti todista syyllisyyttä tai syyttömyyttä mutta joka on kuitenkin tärkeä työkalu joidenkin mahdottomien epäiltyjen poisrajaamisessa ja juryn puolellesaattamisessa. "In US Criminal law, means, motive, and opportunity is a popular cultural summation of the three aspects of a crime needed to convince a jury of guilt in a criminal proceeding. Respectively, they refer to: the ability of the defendant to commit the crime (means), the reason the defendant had to commit the crime (motive), and whether or not the defendant had the chance to commit the crime (opportunity). Opportunity is most often disproved by use of an alibi, which can prove the accused was not able to commit the crime as he or she did not have the correct set of circumstances to commit the crime. Ironically, motive is not an element of many crimes, but proving motive can often make it easier to convince a jury of the elements that must be proved for a conviction."

Eli keskitytään siihen että ihmiset eivät motivoidu tappamisesta, heillä ei ole taitoja suorittaa tappotyötä ja että heille ei anneta mahdollisuutta tehdä tekoja. Tämä muotoilu on siitä mielenkiintoinen, että se tuntuuu kattavan kaikki tietämäni esitykset. Ihmiset siis selvästi ajattelevat ratkaisua "käänteisesti" ; Kun rikollinen tuntuu arkijärjellä uskottavalta näillä ehdoilla, on rikollisuuden ennaltaehkäisykin näiden samojen elementtien kautta tapahtuvaa ; Periaatteessa idea ei ole läpeensä huono, joskin tämänlaisia käännelmiä tehdessä on hyvä miettiä sitä että "ehkäiseekö sormenjälkien poishiominen rikollisuutta?". Eli onko rikoksen todistamisen ja rikoksia aiheuttavan vaikuttavan syyn välillä tässä kohden yhteys vai ei.

Esimerkiksi ammuskelupelien kohdalla arkipsykologia rakentaa helposti yhteyden. Siksi ammuskelupelejen ja väkivaltaviihteen rajoittamista kannatetaankin vetoamalla (a) siihen että se iskee motiiviin rajoittaen ihmisellä väkivaltaan normaalisti olevaa aversiota tehden tätä kautta tappamiseen motivoitumisen helpommaksi esimerkiksi opettamalla käyttäytymismalleja (b) tai pelit nähdään harjoitteluna jossa totutetaan katsomaan tähtäimen läpi.
1: "Tämä Päivä" toki kirjoitti siitä että väkivaltaistentietokonepelien ja väkivallantekojen välille ei ole tieteellisesti saatu kunnon yhteyttä. Tällä ei ole näkökulmassani hirveästi väliä koska arkipsykologisesti kysymys on siltikin samasta "motiivi, kyky" -ajattelusta. Se on vain epätieteellistä, mutta niitä kannattavien ihmisten mielessä ne ovat totta. Mutta muistutan kuitenkin että väkivaltapeli on vain "liian helppo mutta väärä ratkaisu". Pikemminkin näyttää siltä että väkivaltaiset luonteet pelaavat tietokonepelejä, mutta on vaikeaa sanoa johtaako tämä aggression turvalliseen purkautumiseen vai elävässä elämässä tapahtuvan väkivallan harjoittamiseen. Harjoittelupuolella kysymys on varmasti enimmäkseen pelistä. Sillä esimerkiksi jos joku kertoisi oppineensa tappelemaan katsomalla kung-fu -elokuvia ja kamppailupelejä, niin nauraisin ääneen koska niiden väkivalta on teknisesti katsoen melko erilaista. Nyrkkisääntönä on että kamppailutaitoja "ei opi pelkästään katsomalla". Toki jotkut ampumapelit voivat olla harjaannuttavia, käytetäänhän niitä armeijassakin.

Toinen hyvin yleinen ja paljon suosiota saanut näkökulma on aseiden rajoittaminen. Tämä on klassinen "opportunity" -rajoite. Tavoitetaan sitä että halutessaankaan ei saisi asetta käsiinsä joten tässä tilanteessa ei tietenkään oikein voisi ampua ketään. Tämä rajoite varmasti toimiikin tässä tarkoituksessa ; Hyvinkään ampuja ja muut ovat saaneet käsiinsä aseita, ja he eivät ole olleet rikollisia. Laillisia aseita koskevat rajoitukset ehkäisevät tämänkaltaisia ampuma-aserikoksia. Toki esimerkiksi rikolliset hankkivat aseitaan muutoinkin, samaa laitonta kautta kuin laittomat huumeensakin. Mutta rikolliset tuppaavat käyttämään aseitaan lähinnä keskenään. Hyvinkään ammuskelijat ja kouluampujat taas ovat niitä jotka järkyttävät tavallista ihmistä koska ne ovat hallitsemattomia. Ja jos tähän "rikollisen henki on vähemmän arvoinen yhteiskunnalle" -ajatteluun ei menisi mukaankaan, niin on hyvä huomata että jos rajoite toimii, niin se toimii. Ei ole väliksi jos ratkaisu ei ratkaise kaikkia ongelmia, kunhan se parantaa tilannetta. Se, että joku voi väärentää seteleitä ei tee setelienväärennösvaikeutusten tekemisiä turhiksi. Ilman niitä seteleiden väärentäminen olisi helpompaa.
1: Ja vaikka vihaankin ampuma -aseita hyvin paljon ja pidän ampuma -asetta tappamisessa surkeimpana mahdollisena, säälittävien olentojen valintana, koska siinä tavoite ja toimintatapa ovat mahdollisimman etäällä toisistaan (tästä myöhemmin). Tosin olen tässä sitä mieltä että jos ampuma-aseita säilytettäisiin metsästyskerhojen ja ampumaratojen kohdalla, se voisi ennaltaehkäistä jotain olematta silti itsetarkoituksellinen kiusa ampuma-aseharrastajille ja metsästäjille. (Moni vastustaa aseita myös siksi että eivät hyväksy näitä harrastuksia. Vastenmielisyys ei riitä.) Toki tällöinkin voi tapahtua murhia - onhan Suomessakin tapahtunut ampumaradalla ihmisen surmaamisia.
___1.2: Toisaalta aseiden totaalikielto ei olisi välttämättä kovin kummoinen ratkaisu. Ilman asetta voidaan käyttää "luovuutta" ja "muita keinoja" ; Jos joku on todella sitä mieltä että aserajoite on ratkaisu, muistutan vain että Myyrmannissa käytettiin pommia. Ja pommiohjeita löytää netistä, joten mitään korkeimman luokan erityistaitoja niiden värkkäämiseen ei tarvita.

Näkisin että tässä, kuten monissa muissakin ongelmissa on paras ratkaisu ennaltaehkäisy. Tätä voidaan lähestyä psykologisesti. Sillä tässä taustalla on ennen kaikkea motiivi. Siinä missä taitojen rajoittaminen on itse asiassa estoratkaisujen tekemistä tiedoille ja mahdollisuus on aina jonkinlainen vapauteen liittyvä aktio, motiivien kautta asian ennaltaehkäisyä voidaan pitää jopa ihanteellisena. Kun puhutaan väkivaltaisesta murhaamisesta voidaan suoritetta pitää sen suuntaisena että ennaltaehkäisy joka estää traumatisoitumista ja traumojen purkautumista tämänlaiseen toimintaan ei ole vakava vapaata tahtoa vastaan käyty loukkaus. Se on luonteeltaan hyväksyttävä.

Tästä on sitten mentävä eteenpäin miettimään ensi sijassa terapiaratkaisuja ja muita vastaavia. Tässä on syytä katsoa tilastoja eikä ennakkoluuloja - sillä, kuten "Napoleonin Komplekseista" voi lukea, ei tätä varotointa riittävän usein muisteta soveltaa ja silloin ei enää argumentoida ja ratkaista aitoa ongelmaa vaan känistään ja ollaan omaan maailmankatsomukseen lukkiutuneita idiootteja.
"Kyllä nyt ihmetellään mistä noita tappajia oikein tulee? Mietitäänpä aikoja 20-vuotta taakse. Suomi oli konkurssissa ja kaikesta leikattiin. Kukaan ei enää muista mitä leikkaukset vaikuttivat perhetukiin, kouluihin, neuvoloihin. Ihmisen kohdalla sadonkorjuuaika vain on niin kaukana ettei kukaan enää muista mitä kylvettiin ja milloin."
(Erkki Hämäläinen)

Vaikka "Means, motive, opportunity" on asetelmana ihan kohtuullinen, on hyvä huomata, että arkijärkiset selitykset ovat usein aivan korostetun lyhytjänteisiä. ; Itse näkisin että motiiveihin voidaan tarttua parhaiten pitkäjänteisellä ajattelulla. Tässäkin voidaan iskeä aluksi esittämääni "klassiseen kolmikkoon". Pitkäjänteisyys on tärkeää koska arkiajattelu on usein erittäin lyhytjänteistä. Selitän ensin tätä hieman auki. Otan esimerkiksi motiivin ja siihen liittyvän selityksen hakemisen.

Kun jossain tapahtuu väkivallanteko, etsitään usein jonkinlaista motiivia. Etenkin arki-ihmiset kaipaavat tätä. Rikosteknisesti syyllinen voi selvitä jättämänsä DNA:n vuoksi mutta tekijän kiinnisaaminen ei tunnu riittävän monille ; Esimerkiksi töissä moni ihminen ihmetteli miksi en pitänyt Hyvinkään ampujan motiivin selviämistä oleellisena. Heistä tieto motiivista oli jotenkin lohdullinen. Itse näin sen vain medikalisaatiota kaikkialla vaativan kulttuurimme mysteerinsietämättömyytenä. (Vaikka motiivi onkin tietysti osa selitystä ja tietona hyvä asia. Usein ongelma onkin se, että medikalisoivassa keskustelukulttuurisssa motiivi keksitään tiedosta huolimatta.)

Motiivissa esimerkiksi viha on yksinkertainen selitys. Esimerkiksi jos jollekulle tulee kinaa ennen puukotusta, ajatellaan että tämä kina olisi selitys teolle. Uskallan kuitenkin väittää että tämä ei tosiasiassa ole kovin kummoinenkaan selitys. Nyrkkisäännöksi ihmisyyteen kun voidaan ottaa "Criminal Minds" -sarjan quote "Think of [the unsub] as a living murder weapon: the genetics load the gun, the psychology aims it, and environment pulls the trigger." (Tämä on toki viihdesarja, mutta se on oikeammilla jäljillä kuin arkijärkeä käyttävät ihmiset yleensä ovat.) Kina ja siitä seurannut viha on toki totta ja asian kannalta relevanttia, mutta se on myös selityksenä varsin lyhytjänteinen. Taustalla voi olla esimerkiksi synnynnäinen temperamentti ja taustalla oleva elämänkokemus joka on rakentanut tietynlaisen stressireaktion. Näin saadaan tietysti "lisämedikalisaatiota" kun käyttäytymiseen saadaan monia oleellisia psykologisia syitä.
1: Ei ole hyvä katsoa tilannetta vain vapaana valintanakaan, ihminen ei seuraa esimerkiksi maailmankuvansa moraaliohjeita orjallisesti ja siksi esimerkiksi uskonnollisten maiden ja väkivaltaisten maiden välillä on yllättävä korrelaatio, sellainen joka on päinvastainen kuin voisi odottaa.

Tätä teemaa voidaan tukea pienellä määrällä opettavaista sosiaalipornoa. Suomen Kuvalehti haastatteli "potentiaalista koulusurmaajaa" joka kertoi kokemastaan väkivallasta ja vaikeuksista ja että tämä johti hautomaan tekoa joka ei toteutunut. Tämä korosti että pitkäjänteinen tapahtumahistoria isän kuolemasta kiusaamisen kokemiseen olivat taustalla. Myös temperamentti "valkoinen viha" on mahdollinen taustasyy ; "Hän puhuu kahdenlaisesta raivosta: mustasta ja valkoisesta. Musta raivo on sitä, kun ihminen suuttuu silmittömästi, hän sananmukaisesti sokaistuu raivosta eikä pysty hallitsemaan käyttäytymistään. Usein hän ei muista asioita jälkeenpäin. Mustan raivon vallassa ihminen ampuu tolkuttomasti." ...  "Valkoinen raivo ei sisällä hetkellistä impulssia eikä kiihtymystä. Tunnekylmästi todetaan, että tämä on epäoikeudenmukaista ja minun täytyy valmistautua kostamaan." ... "Nämä murhaajat ovat äärimmäisen rauhallisia, jopa ystävällisiä. He voivat saattaa mummon kadun yli ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Ja sen jälkeen kävellä koululle ja kylmästi teloittaa ihmisiä. Kun Lauri on tutkinut kouluampumisia tehneiden nuorten profiileja, hän on huomannut, että lähes kaikki ovat toimineet juuri tällaisen valkoisen raivon motivoimina. Ampumisia on suunniteltu kauan, harkiten ja rauhassa." ; Toki tässä valkoisessa raivossa on se ongelmallinen puoli että on vaikeaa sanoa opitaanko se omakohtaisesti koetun väkivallan kautta, vai onko se synnynnäinen temperamenttityyppi. (Tosin sen sitten tiedän että itselläni on juuri tämä riskaabeli vihaprofiili.)

Jari Sinkkonen reagoi tähän kirjoitukseen ja muistuttikin että kaikista kiusatuista ei tule murhaajia. Toki tämä muistutus on jotain niin ilmiselvää että sille voisi sanoa "Thank you Captain Obvious" , mutta se kuitenkin muistuttaa että yhteen kohtaan tarttuva selitys ei ole usein riittävä. Yhden altistavan piirteen näkeminen on arkijärjelle lohdullista, mutta ei riittävää. "Sinkkonen muistuttaa, että kaikista koulukiusatuista ei tule murhaajia. Hän uskoo kuitenkin, että kasaantuneet traumaattiset voimattomuuden kokemukset yhdistyneinä muihin asioihin voivat siihen johtaa. "Laurin kohdalla isän kuolema oli varmasti sellainen tekijä. Ehkä Lauri ajatteli, että jos isä olisi ollut elossa, isä olisi tullut hänet pelastamaan." "Laurilla oli ilmeisesti kuitenkin ollut myös hyviä vuorovaikutuskokemuksia, joissa hän oli kokenut tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi", Sinkkonen arvelee. Se on voinut osaltaan auttaa siinä, että hän osasi hakea apua ja että hän kykeni purkamaan raivonsa esimerkiksi hakkaamalla halkoja." Tämä muistuttaa siitä että on mietittävä kaikenlaisia piirteitä, eikä hakea pelkkää yhtä altistavaa seikkaa.

Omakohtaisesti tämä on hyvin mielenkiíntoinen aihe. Sillä tunnistin Suomen Kuvalehden kuvauksesta eritäysen monia piirteitä itsestäni. Olen kokenut ns. dissosiaatioilmiötä, minulla on taipumus juuri tuohon valkoiseen raivoon, ja minun kostofantasiani ovat olleet sen verran julmia että niiden pohjalta mieltäni voi rehellisesti kutsua varsin häiriintyneeksi. Ja lisäksi perheessäni "vihanhallinta" on ollut "sen verran mielenkiintoista" että olen saanut luuötavasti sekä perimää että opittuja toimintamalleja jotka eivät ole kovin rakentavia. Itse asiassa koko perhettämme tuntuukin vaivaavan "jonkinlainen rageilu" joka sitten pulpahtelee esille henkilöstä riippuen hieman erilaisissa tilanteissa. Ja minulla se ei ole kaunista. Se, mikä minua ja SK:n haastateltua yhdistää on se, että tämä ei ole toteutunut käytännössä väkivaltaisia fantasioitaan.

Tosin on myönnettävä että minusta ei saa kouluampujaa tekemälläkään. Syy on hieman erikoinen. Sillä minun kostofantasioinnissa parhaat kicksit syntyvät juuri pitkäjänteisyydestä ja maksimaalisesta aversiokynnyksestä. Toisin sanoen se, mikä normaalisti suojelee ihmisiä ja estää heitä tekemästä väkivaltaisia aktioita ovat niksahtaneet päässäni ikään kuin palkitseviksi. Ampuma-aseissa taas on ns. asevaikutus joka tekee ampumisen kliinisemmäksi ja etäisemmäksi. Tämä helpottaa normaalisti sen käyttämisessä, mutta minusta tuntuu varsin vastemieliseltä "toteuttaa elämäni tärkeintä kostoa" jollain noin etäisellä. Halusin yksinkertaisesti "kokea kaiken" ja ennen kaikkea "nauttia joka hetkestä". Siksi en olisi halunnut ampua ketään, vaan toteutuksessa keskiössä oli kaksi pääteemaa (a) maksimaalinen lyhytaikainen tuskan synnyttäminen (b) pysyvien ruumiinvammojen aiheuttaminen. Itse asiassa minusta ei oltaisi saatu edes murhaajaa, koska tavoitteenani oli nimenomaan se, että käsittelyni jälkeen elettäisiin "vaikka ei yhtään tahtoisi".

Nykyään olenkin sitten ihan terve. Tai siis...
Kostoteeman kanssa painiskelussa meni useampi vuosi ja vasta nykyään kykenen näkemään ne kuvottavina ja eihaluttavina. En siis toteuttanut suunnitelmiani ikinä. Nykyään en näe asiassa olevan ongelmaa itsessään. En jaksa välittää tästä osasta menneisyttäni oikeastaan kovin hirveästi. Silti menneisyydelläni on ollut seurauksena jonkinlaista "kaavaoppimista", joka on opettanut tiettyjä käyttäytymisstrategioita. Eli perusluonteeni stressitilanteessa on tietynlainen, eikä se taas ole kaikiltap uolin kovinkaan terve.

Tosin minulla on tätä kautta yksi kulma joka mielestäni sekin ansaitsee pienen maininnan. Siitä huolimatta tai kenties juuri sen vuoksi että sitä harvemmin missään kuulee. Esimerkiksi Sinkkosen artikkelissa kommentoija selittää että SK:n surmansuunnittelijan ongelmana on huono itsetunto. "Laurin itsetunto on nollissa, joten mielestäni pitäisi miettiä ensiksi keinoja sen nostamiseen. Olin itsekin aikoinani koulukiusattu vätys, mutta lopulta minusta kuoriutuikin pitkä ja komea adonis hyvien geenien ja miehekkäitten harrastuksieni ansiosta. Pimppiä tulee ovista ja ikkunoista, toisinkuin osalla yhä perheensä kanssa asuvilla nuoruusvuosien kiusaajillani. Suosittelen hoidoksi; kamppailuharrastusta, ajoittaisia baarinujakoita sekä pitkää seksilomaa Thaimaan lämmössä. Viagraa unohtamatta... ;)" Tässä olen toki siinä kohden samalla linjalla, että (a) asioiden vatvominen ei aina hyödytä muuta kuin terapeutin palkkapussia - ainakaan itselläni se ei ole ollut hyödyllistä. Asiaan palaaminen palauttaa tilanteen mutta ei välttämättä ratkaise sitä, ja asiaan palaaminen voi johtaa jopa tässä ikävässä menneisyydessä elämiseen. (Jos on olemassa jokin "torjunta" joka unohduttaa tapahtuneet, niin ei ole tullut vastaan. Ja jos sellaista kykenette minulle jotenkin rakentamaan niin "Bring it on!") Olisi kenties hyvä edetä eteenpäin. (b) ja että sillä että pimppiä tulee ovista ja ikkunoista saa itsetuntoa.

Kuitenkin omakohtaisesti on pakko mainita että minulla yhdistyy kummallisesti itsetuhoisuus että aggressiivisuus. Näiden kohdalla tuntuu olevan yhteys itsetuntoon. Nimenomaan silloin kun itsetuntoni on matalalla, itsemurha tuntuu mielekkäämmältä. Ja silloin kun itsetuntoni on hyvä (ellei peräti ylikorostunut egoiluksi) on nimenomaan kostaminen ja muiden vahingoittaminen ensimmäisenä pinnalla. Tässä tuntuu vallitsevan jonkinlainen "pienimmän nilkin kadottamissääntö". Uskoisin että en ole tämän kanssa yksin. Ja näin ollen en pidä itsetuntoa itsessään ratkaisuna. Toki sitä nykyään jostain syystä tunnutaan käsittelevän kun se olisi jonkinlainen maaginen "cure all". Kenties tästä voisi arvailla jopa niin pitkälle että juuri itsetuntokasvatukseen arvokeskustelun sijasta painottaminen nykykasvatusjärjestelmässä on jotain joka samanaikaisesti karsii itsemurhia että altistaa koulusurmien kaltaisille ilmiöille?