Näytetään tekstit, joissa on tunniste Texas sharpshooter fallacy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Texas sharpshooter fallacy. Näytä kaikki tekstit

perjantai 22. elokuuta 2014

Korttipeli ; Kun Smith&Wesson päihittää täys käden.

Ollakseni muodikkaasti interaktiivinen suosittelen että otat tämän blogauksen alun vakavasti. Varaat siihen aikaa ja leikit mukana. Siihen on syy. Aloitan asian pienellä korttitehtävällä. Kuvittele, että sinulle näytetään korttipakka. Ja sitten sinulle kerrotaan että toisella puolella on aina kirjain. Ja toisella numero. Lisäksi sinulle kerrotaan että aina jos kortissa on A -kirjain, sen toisella puolella on 4. Tämä A:n ja 4 yhteys sinun kuitenkin pitäisi varmistaa. Ja tätä varten sinulle läimitään eteen neljä korttia. Joista kahta sinun täytyy kääntää. Näiden kääntämisten tarkoituksena on siis koetella tätä väitettä. Että A:n takana on todellakin neljä.
Näet kortit edessäsi. Valitse niistä kaksi. Tökkäää vaikka sormella tai lyijykynällä näytölle. (Älä kuitenkaan piirrä kynällä näyttöön, ainakaan permanenttitussilla.) Suurin osa varmasti valitsee kortit vain mielessään ja se on aivan soveliasta, kunhan ei sitten vaihda sitä tulosta.

Tämänlaisia korttitehtäviä on tehty paljon. Ja jos valitsit kääntäväsi A:n ja 4:sen, toimit kuten suurin osa ihmisistä. Tämä tehtävä muistuttaa siitä, miten 80% ihmisistä kokee olevansa keskivertoa älykkäämpiä. Ja noin 80% ihmisistä jotka eivät ole kuulleet tästä tehtävästä aikaisemmin vastaavat tuolla tavalla. Kääntävät A:n ja 4:sen.

Tämä ei ole ollenkaan tyhmä vastaus. A on relevantti tehtävän testaamisen kannalta. Ja jos valitsit kaksi korttia joista kumpikaan ei ollut A niin kuulut vähemmistöön. Tampioon vähemmistöön. Älä onnittele siis itseäsi. Paitsi jos käänsit A:n, se kun on testaamisen kannalta aivan relevantti kääntö. Tehtävässä vaikeaa onkin sen toisen kortin oikein valitseminen. Pitäisi nimittäin kääntää 7. Nimittäin sääntönähän oli se, että A:n takana on aina neljä. Ei että nelosen takana ei voisi olla jotain tahansa muuta kirjainta. (A;n ja 4 suhteessa kyseessä on implikaatio ei ekvivalenssi.) Jos 7 takana sen sijaan on A, niin sääntö A:n ja nelosen yhteydestä kumoutuu. (Jos sen sijaan valitsit K:n niin edustat paranoidia tyyppiä joka epäilee että toisella puolella on kirjain ja toisella numero. Jota tässä ei testattu. Onnittelut kyvystä kyseenalaistaa kaikki, mutta sen sijaan se että ei tämän epäilyn vuoksi suoriudu tehtävistä on sitten jo hieman huolestuttavampaa.) Jos vastasit oikein, voit onnitella itseäsi. Paitsi jos tunsit Wasonin korttitehtävän ennalta, jolloin kaikki arvokkaat ponnistelusi valuivat maahan kuin Oonanin siemen.

Wasonin korttitehtävä oli hienoa ladata pöytään, sillä tämänlaatuiset auttavat tähtäämään huomioita oleelliseen. Wasonin korttitehtävässä ongelmaa ei ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla. Eli seulomalla kaikki A -kortit erilleen ja katsomalla jokaisen taakse. Sen sijaan siinä toimitaan järkevästi epätäydellisessä maailmassa. Silloin täytyy osata ladata oleelliset tiedot esille ja varmistaa että ne ovat todella paikkaansapitäviä. Ei voi vain räimiä unelmamaailmassa vaan huomioida myös rajallisuus.

Miksi Wasonin korttitehtävä on niin vaikea?

Helppo vastaus olisi sanoa, että ihmiset ovat tyhmiä. Ja se voisi teknisesti olla oikeinkin. Mutta on paljon kiinnostavampaa tietää miksi me ihmiset olemme tyhmiä. Pääsyynä on se, että ihmiset tarkistavat sääntöjä varsin erikoisella tavalla. Tavalla johon liittyy ns. vahvistusharha. Testatessaan ihmiset yrittävät vahvistaa sääntöä, eivät kumota sitä. Ihmiset ovat tottuneet ennakko-oletustensa varmistamiseen eivätkä niiden koettelemiseen.

Itse asiassa Wasonin korttitehtävän onnistuminen muuttuu hyvinkin tavalliseksi jos se esitetään arkisena tehtävänä jossa yritetään narauttaa huijareita. Jos Wasonin korttitehtävä esimerkiksi muotoillaan siten, että sääntönä on että Alkoholia on vain täysi-ikäisillä ja kysytään että keitä vartijan pitäisi kyylätä jotta sääntö myös toteutuisi, ihmiset vastaavat useimmiten oikein.

Jos tehtävää muutetaan siten että kirjaimet viittaavat siihen mitä jonkun korissa pilkottaa ja ikä siihen että jonkun ikä tiedetään, voidaan saada aikaan vaikka se, että kirjain A viittaa Alkoholiin ja K kahviin, he tarkistavat iän siltä jolla on Alkoholia. Ei ole mitään järkeä tarkistaa Kahvinjuojien papereita. Samoin koriin kurkistetaan vain jos tiedetään että henkilö on alaikäinen. Täysi-ikäisen korissa ei ole mitään kiinnostavaa. Olkoon siellä sitten kahvia tai viinaa.

Tämä itse asiassa liittyy hyvin vakavasti siihen miksi arkijärki sopii harvinaisen huonosti tieteentekoon. Ja samalla se selittää oikein sen miksi skeptikot vaikuttavat inhottavilta tyypeiltä. ; Hyvässä tieteenteossa yritetään kontrolloida muuttujia niin että varmistetaan että ilmiö todella johtuu teoriasta. Ei siten että on teoria ja sovitetaan havainnot siihen.

Ja kuten Wasonin korttitehtävä (tai ainakin sen huono onnistumisprosentti) demonstroi, vahvistusharhaan on kuitenkin äärimmäisen helppo astua. Se on ihmisen pääasiallinen tila. (En siis halua nöyryyttää epäonnistuneita tai rapsuttaa terävimpien egoa. Ajattelin päin vastoiin lähinnä konkretisoida "rationaalisena ihmisenä olemisen" perustaa. Nöyryyttäminen ja rapsutteli olivat siis vain miellyttävä lisämauste.) Tämän vuoksi argumentistoon saattaa kasautua esimerkiksi Texas sharpshooter fallacy. Jossa omaa teoriaa sovitetaan havaintoaineistoon jälkikäteen. Selitetään miten havaintoaineisto sopii omaan teoriaan erityisen hyvin, mutta vasta kun aineisto on käsillä. (Argumenttivirheen taustaidea kuvataan usein vertauksena jossa Teksasilainen tarkka-ampuja ampuu ensin seinää ja sitten piirtää maalitaulun luodinreikien ympärille. Ja selittää sitten että hän on hemmetin hyvä ampuja kun on luodinreikä pilkassa ja kaikkea.)

Vahvistusharhalla on jännittäviä seurauksia.

Psykologi Ray Hyman kertoo siitä miten hän oli tekemässä tutkimusta vaihtoehtohoitoväen kanssa. Kiropraktikoiden kanssa oli yhteistyöhanke jossa testattiin "hyvän sokerin" ja "pahan sokerin" välistä eroa. Testeissä glukoosia pidettiin pahana ja fruktoosia hyvänä. Tätä testattiin nivelmanipulointitempulla. Kun testissä kiropraktikot ja potilaa tiesivät nauttivatko he glukoosia vai fruktoosia, ilmiö oli selvästi havaittavissa. Koeryhmien välille syntyi selvä ero.

Koska nivelmanipuloinnissa työnnettiin kättä, ja tässä pienet ja mahdollisesti ideomotoriset liikkeet (pienet, ei edes tiedostetut, liikkeet) ja ennakko-odotukset tai ihan puhdas halu saada tietyt tulokset saattaisivat vaikuttaa siihen kuinka kovasti kiropraktikko ponnistelee kättä työntäessään - tai miten vahvasti potilas pistää vastaan - haluttiin eliminoida tämänlainen puoli prosessista. Siksi testiä jatkettiin siten että kone arpoi koeputkiin glukoosit ja fruktoosit. Kaksoissokkoutetussa kokeessa koetta tehtiin muutoin samoin mutta nyt kiropraktikot ja potilaat eivät tienneet kumpaa sokeria oli nautittu. Verrokkien väliin ei syntynyt eroa.

Hyman kertoo miten kiropraktikot nyökyttelivät tuloksille. Heistä ensimmäinen testi todisti että ilmiö oli todellinen. Sen lisäksi kiropraktikoiden johtaja nyökytteli myös kaksoissokkotutkimukselle. Sillä hän oli sitä mieltä että tämä demonstroi täysin selvästi sen, miksi he ovat lakanneet kaksoissokkokokeiden tekemisestä. Lähtökohtana oli se, että kun sokerin hyvyys ja pahuus ilmiönä on tosi, niin tämänlaatuinen epäonnistuminen kaksoissokkokokeessa todisti että kaksoissokkokoe ei kelpaa lääketieteeseen.

Tämäntapainen vahvistusharhailmiö toteutuu toki muutenkin vaihtoehtohoitopiireissä. Ei ole ollenkaan tavallista että sama henkilö reagoi kokeisiin joissa vaihtoehtohoito ei saa tukea siten että tiedeyhteisön tutkimus on vain niin rajoittunut että se ei vielä kykene pysymään vaihtoehtohoidon hienouksien perässä. Tämä kriittisyys katoaa heti jos tutkimus paljastaa koeryhmien välissä eroja jotka miellyttävät. Nyt asia sitten onkin täysin tieteen ulottuvilla ja itse asiassa tieteenkin todistama. ; On selvää että tämänlainen peli on epäreilua. Kiropraktikoiden johtaja selvästi yliampui, hän halusi ladata totuuksia mutta ei varmistaa että ne todella toimivat.

Itse asiassa "skepsishaasteissa" ja kaikessa muussa on usein vähän sellainen maku että vaihtoehtotyypit ovat mielellään kokeilemassa. Ja vaikka testi suunnitellaan yhdessä heidän kanssaan, niin kokeessa epäonnistumista ei lasketa. Onnistuminen kuitenkin tasan tarkkaan laskettaisiin. Eli vaihtoehtohoitaja kokeilee mielellään jotta saa mahdollisuuden onnistua. Mutta mahdollisuutta epäonnistumiseen ei hyväksytä. Tätä tukee se, että vaihtoehtohoidot toimivat usein asiakaskokemuksien ja siihen liittyvien anekdoottien kautta. Anekdootti toisensa perään lauotaan ja tätä kasaumaa pidetään empiirisenä todisteena.

Maailmankuva.

Mutta ei asia tietysti jää vaihtoehtohoitoihin. Vaihtoehtohoidot sentään tarkastelevat varsin konkreettista asiaa, paranemista. Ja sen puolella kaksoissokkokokeen kohdalla ollaan heikoilla ihan sen vuoksi että kaksoissokkokokeessa ei välitetä paranemisen mekanismista. Siinä paranemista tarkastellaan tilastollisesti ja tätä kautta katsotaan miten toimintavarma jokin parannustapa on. Mutta kaikki eivät ole näin konkreettisia. Osa ihmisistä nojaa aikaansa paljon paranemista abstraktimpien asioiden parissa.

Ja vahvistusharha ei suinkaan ole vain empiiristen asioiden kohdalla tapahtuva ilmiö. Itse asiassa voidaan sanoa että filosofisissa ja maailmankuvallisissa asioissa se on vielä vahvempi. Niissä turpaansaaminen on niin paljon vaikeampaa. Ja siksi tätä asiaa harvemmin jarrutetaan.

Täsmälleen sama ilmiö tapahtuu käytännössä joka ikinen kerta kuin Intelligent Designin kannattaja laukoo sen tyyppisiä sanoja kuin "naturalismi". Esimerkin täysin kiropraktikon lausunnon kanssa analogisesta heitosta on William Dembskin puuskahdus. "As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering." Ja tämäkään lausunto ei johdu siitä että ID:läiset olisivat idiootteja. Kenties he ovat tyhmiä, mutta he eivät ole tyhmiä millään ihmiskunnalle poikkeuksellisella tavalla. (Kenties me kaikki olemme tyhmiä, kun oikein silmiin katsotaan.) Henkenä näissä argumenteissa on yksinkertaisesti se, että ID on tiedettä, ja jos tiedemaailmasta tulee vastalauseita niin se johtuu siitä että tiede itse on väärää.

Maailmankuva vaikuttaakin tulkintoihin hyvin vahvasti. Vahvistusharha näkyy esimerkiksi siinä miten tiedeuutisia tulkitaan. Esimerkiksi jos koehenkilöiden mielipiteitä kysytään ja heidät jaetaan konservatiivisiin ja liberaaleihin, on selvää että epämieluisa tiedetulos tulkitaan huonommin tehdyksi kuin sitä tukeva. Ja näin luettu tulos voidaan jopa kokea niin vääräksi että oma alkuperäinen näkemys vahvistuu sen sijaan että heikkenisi. (Ja jos tämän mainitun testin mainitsisi huijaukseksi niin tämä ennakkonäkemys vahvistuisi vielä lisää. Mikä on erikoista kun faktoja koskeva tietomäärä ennen tämänlaista koetta olisi sama kuin ennen sitä.) Ja erikoista on jopa se, että ihminen voi koeaineistoja lukien tulla huonommaksi asiassa josta lukee. Vahvistusharha on aivan tavallista, eikä mitenkään mielisairasta.

Tätä kautta on ymmärrettävä miten osan ihmisistä on helppoa naureskella pseudotieteilijöille tai huonoa tiedettä tekeville. Vahvistusharha kun vaikuttaa siihen miten kriittisesti tutkimus luetaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, miten Regnerus asetti itsensä tuoreesti hieman noloon tilanteeseen. Hän nimittäin moitti maailman suurinta homo- ja lesboliittojen lasten onnellisuutta koskevaa tutkimusta metodologisista puutteista. Tämä kritiikki oli sinänsä oleellista että koe ei ollut täydellinen. Kuitenkin se oli tiedostettu ja huomioitu jopa tässä tutkimuksessa itsessään. Regneruksella oli tähtäin terävällä kun hän argumentatiivisesti tarkkalaukoi sen mikä testissä oli puutteellista. 

Regneruksen kannalta noloa vain on se, että hän itse on ratsastanut homoseksuaalien perheiden tutkimuksella jonka tilastolliset puutteet ovat vielä suurempia. Ja tietysti se, että sosiologiassa täydellistä aineistoa harvoin on saatavilla ja moitittu koe oli tehty niin hyvin kuin sellainen on käytännössä mahdollista tehdä. (Toisin kuin Regneruksen kokeen, jossa ryhmien valinta ja hallinta ei ollut ollut lainkaan tasapuolinen.) ; Tässä kohden ilmassa onkin tietty epäsymmetria. Regneruksen on maailmankuvansa ja vahvistusharhansa vuoksi vaikeampaa huomata omaa virhettään. On todellakin helpompaa huomata rikka toisen kuin malka omassa silmässään. Kuitenkin vahvistusharha ei tee asiasta relativistista. Regnerus ei ole oleassa maailmankuvassaan. Vaan vahvistusharhan vuoksi heikoissa kantimissa. Tilastotieteen ja otosten ja tutkimuksen varmuuden kannalta hän on tässä yhtä taatusti väärässä kuin se joka kääntää Wasonin korttipelissä A:n ja 4:sen, ja joka moittii pelin järjestäjää siitä että onniteltu vastapuoli ei tee täydellistä tutkimusta eli käännä joka ikistä A -korttia esille ja tarkista niiden taakse. ; Regnerus ampui siis tässä itseään jalkaan, tavalla joka näytti olevan aivan ilmiselvää suunnilleen kaikille paitsi hänelle itselleen.

Asiasta saa tietysti lisähupia Suomen kamaralla. Sillä Tapio Puolimatka jysäytteli täyslaidallisia Seurakuntalaisesta. Puolimatkan oma lausunto eduskunnalle piti viitteissään Regneruksen tutkimuksen, joten se oli selvästi tarpeeksi hyvä metodologisesti. Tämä väärä tulos oli sitten kuitenkin huonosti tehty eikä sitä siksi saisi käyttää.
Tosin on mahdollista sekin,
että Puolimatkan virheen
lähde selittyy sillä että
Jyväskylän yliopiston
kasvatustieteen puolelta
on tullut kaikenlaista.
Toki tunnustan myös, että
Rauhalakorttini on yliampuva;
Dosentti Rauhala kun on 
ihan kiinnostava ja asiallinen
ja karismaattinen tyyppi.
On toki mahdollista, että Puolimatka tässä lähinnä toisti Regneruksen lausuntoa, joten kenties virheen lähde sekä asiantuntijalausuntoon että tähän tutkimuskritiikkiin ovat peräisin samasta lähteestä. Puolimatkan hihat ovat kenties siksi täynnä kuin (Pasi?) Turusen pyssy sillä hän on lukenut paljon tämänlaatuista aineistoa ja hänellä on hieman minimoinut luovaa panostaan.

Ja tämä ei tarkoita että Puolimatka olisi pöljä. Hänen ongelmansa on vahvistusharhassa, joka käytännössä ilmentää itseään joka ikisen kerran kun hän päästää suustaan sanan "naturalismi". Hänelle voi olla helppoa naureskella. Mutta tosiasiassa meillä jokaisella on riski tähän. Puolimatka ei edusta mitään tyhmää laukojaa joka sihtailee vihollistaan miettimättä totuutta. Vaan hän päinvastoin on juuri sitä missä me jokainen tavallaan olemme aina ja koko ajan. Toiset ihmiset - ja etenkin skeptikot jotka varmistelevat kuin huijareita joka paikassa nähden - tietävät tyhmyydestämme enemmän kuin me itse.

Ja nyt, tämän blogauksen luvun päätteeksi toivon että otat osaa toiseen kokeeseen. Tällä kertaa se on assosiaatiokoe. Valitse se mikä ensimmäisenä tulee mieleen; "Miekat vai pistoolit?" Vastaa mielessäsi heti, älä jää märehtimään strategialla.
Mikäli valitsit "pistoolit" syynä voi olla se, että käytin paljon tuliasepohjaista kieltä tässä tekstissä ja näin ankkuroin sinua tiettyyn skeemaan. Tarjosin toistuvan teeman, johon ehkä et tietoisesti kiinnittänyt huomiota, ja sitten tarjosin valikoidun pääsyn assosiaatioihin sanavalinnoillani. Tai sitten sinulla on vain huono maku ja sinun pitäisi hävetä! Hävetä!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Pilkkaan ampujat ja pilkattavat ammuskelijat.

"You are not so smart":issa kirjoitettiin kenties vaikeimmin tunnistettavasta argumenttivirheestä, "Texas sharpshooter fallacysta". Kyseessä kun on se, että faktoja ei osata tulkita oikeassa kontekstissa. Tätä kautta yhteensattumista rakentuu sääntöjä.

Texas sharpshooter -fallacyssä asiaa ja aineistoa tarkastellaan "faktojen jälkeen" ikään kuin ne olisivat tulkittu samalla tavalla kuin "ennen faktoja" tilanteessa. Tilannetta kuvataankin sillä että ensin ammutaan ladon seinään ja sitten osumakohdan ympärille piirretään maalitaulu. Tämän jälkeen ampuja näyttää mestarillisen hyvältä. (Siitä nimi.)

Texas sharpshooter fallacy syntyy montaa kautta. Monesti nämä ovat vahinkoja:
1: Systemaattisia virheitä ei huomata. Eli esimerkiksi kartassa nähdään että syöpään kuolemiset ovat painottuneet tietyille asuinalueille. Eikä huomata että ihmiset asuvat asuinalueilla kaikkea muuta kuin satunnaisesti. Elämäntavat, ikä, varallisuus ja muut vastaavat liittyvät asuinalueeseen joka valitaan. Ja moni näistä liittyy jollakin tavalla syöpään. Näin syöpäkuolemat eivät johdukaan asuinalueen myrkyttymisestä vaan vaikkapa siitä että siellä asuu vanhoja rikkaita ihmisiä jotka eivät ole ehtineet kuolla vaikkapa auto -onnettomuuksissa.
2: Aineistoa tarkkaillaan huolimattomasti : Tapahtuu jollakin tavalla cherry picking. Näin käy esimerkiksi silloin kun törmätään erilaisiin "pieni maailma" -ilmiöihin. Tuntemattoman kanssa huomataan jokin yhtäläisyys ja tätä ihmetellään. Kuitenkin moni asia on ihmisten kesken epäanaloginen. Näitä eroja ei huomata ja huomio kiinnittyy vain yhteneväisiin asioihin, kuten siihen että molemmilla on yhteinen tuttu, tai he ovat asuneet samalla alueella lapsena, tai heillä on sama etunimi... Jos ollaan asuttu samalla alueella ja on eri etunimi, ihminen ikään kuin liian helposti kiinnittää huomiota yhteyteen ja pitää yhteensattumaa "pikkuisen maagisena" samankaltaisuutena. Vaikka tilastollisesti olisikin epätodennäköistä törmätä tyyppiin jolla ei olisi mitään yhteistä.
3: Maailman kontingentti luonne unohdetaan. Esimerkiksi jos joku saa lottovoiton, se tuntuu ihmeelliseltä yhteensattumalta. Ja lasketaan todennäköisyyttä tälle tapahtumalle jälkikäteen. Vaaditaan selitys miksi juuri tämä nykyinen tila on toteutunut eikä jokin toinen ja tätä kautta moni lottovoittaja kiittääkin Jumalaa. Kuitenkin lottovoittojen tilanne on se, että tietystä määrästä pelattuja lottopelejä tulee tietty määrä voittoja. Voittojen määrä selittyy sattumalla, mutta lottovoittaja ikään kuin vaatii ylenmääräistä todistamista. On selitettävä "joku voittaa" -tilan sijasta se, "miksi juuri minä voitin". Todennäköisyyslaskennan kautta tämänlainen on kuitenkin ylenmääräistä vaatimista.

Kaiken kaikkiaan tässä tapahtuu niin että sattumasta tulee selitys. Monesti on helppoa ajatella että asia on vain tiedettävä ja otettava huomioon. Siinä voi kuitenkin tehdä virheen. Esimerkiksi William Dembski käsittelee hienosti teoreettisella tasolla tätä ongelmaa kirjoissaan. Hän varoittaa että tätä kautta saadaan riskejä väärintulkinnoille. Hän kutsuu tälläistä tilannetta nimellä "fabrication". Kuitenkin hän itse ei onnistu noudattamaan tätä ihannetta. Hän laskee säännönmukaisesti toteutuneesta tilasta "miten juuri nykyinen tila toteutuu" sen sijaan että laskisi "miten yhtä kompleksinen asia syntyisi evolutiivisesti." Hän muistuttaa miten asian tietäminen ja sen noudattaminen ovat eri asioita. Ja miten hyväntahtoisesti ja hyvää uskoen voidaan tehdä virheitä.
1: Moni tosin väittää suoralta kädeltä että Dembski ei tee tätä virhettä koska hän on sen ääneen maininnut. Siitähän on luku, varoittava termi ja kaikkea.

On tietenkin helppoa olla ylenkatseinen tämäntapaisten edessä. Mutta tosiasiassa Texas sharpshooter fallacy on hyvin ihmisten arkijärjen ja intuition mukainen. Useimmiten niiden kautta tuotetut ajatukset tuntuvat hyviltä, loogisilta ja perustelluilta. Ja niiden osoittaminen vaatii usein laajemman kontekstin tajuamista ja perustelijan käyttämän laatikon ulos menemistä. Irrottautuakseen liian kapeasta kontekstista olisi aina kyettävä nousemaan, ajateltava "out of box". Se taas ei ole yleensä kovinkaan helppoa.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Maalitauluista.

"Enough research will tend to support your theory."
(Murphy's Law of Research)

Synti tulee sanana kreikan sanasta ἁμαρτία, "maalin ohi ampuminen". Tässä ajatellaan että synti on hairahtumista. Synnitön elämä on tätä kautta moraalista tarkka -ampujan elämää ja synnin tekijä joko ampuu vahingossa tai tahallaan ohi. Ohiampumista voi välttää tietämällä maalin ja osaamalla kohdistaa toimet oikein.

Muutenkin filosofiaa voisi kuvata ampumisprosessina. Hyvä argumentaatio on sitä että on maalitaulu, johon osuminen on tärkeää. Argumentaatiossa sitä parempi tulos, mitä pienempi ja kauempana maali on, eli mitä vaikeampia ehtoja käydään läpi. Tätä kautta filosofista "syntiä" voisi olla esimerkiksi:

Texas sharpshooter fallacy: Se on looginen virhe jossa kaksi erillistä asiaa joilla ei ole yhteyttä liitetään epämääräisillä analogioilla ja muilla tempuilla niin että niillä näyttää olevan yhteys. Erikoiselta kuulostava virheen nimi tulee tarinasta Texasilaisesta, joka ampui ladon seinään ja maalasi sitten maalitaulun luodin ympärille ja väitti että tämä todisti hänen olevan tarkka -ampuja. Kun normaalisti ensin on taustateoria, ja tästä nostetaan hypoteeseja joiden onnistumista ja epäonnistumista testataan aineistolla, kun joku ottaa aineiston, muokkaa sen tulkinnan ennakko -oletustensa mukaiseksi ja sen jälkeen sanoo että hänen näkemyksensä sopii havaintoihin täysin, kyseessä on juuri tämä päättelyvirhe. Samalla datalla ei voida sekä rakentaa että testata samaa teoriaa. Tämä on loogisesti uskomattoman selvää, mutta kun ihmisellä on tapana nähdä sääntöjä ja yhteyksiä sielläkin missä niitä ei ole, tämä on yllättävän toimiva ja käytetty manipuloimisstrategia. Toisaalta tämmöisen luomiseen ei tarvita edes pahaa tahtoa: confirmation bias on "lajinmukainen tapamme olla epäloogisia", me muokkaamme tulkintoja ja informaatiota siihen malliin että se sopii ennakko -oletuksiimme sen sijaan että hyväksyisimme sen että ne ovat ristiriidassa perususkomustemme kanssa. Muun muassa tämän vuoksi assimilaatio on yleistä.

Toinen suoraa maalimetaforaa käyttävä virhe on "Maalin siirtäminen" (engl. moving the goalpost). Se on looginen virheargumentti, jossa toiminnan reuna -ehtoja muutetaan niin että kritiikkiä väistetään sen sijaan että se otettaisiin vastaan. Kun "jalkapallomaali muokataan ampumatauluksi" saadaan vertaus jossa toinen ampuu siihen missä maali on laitettuna, niin tuomari sitten viekin maalin muualle ja sanoo sitten että on ammuttu huonosti koska maali on eri paikassa mihin osuttiin. Karkeasti tässä tarkoitetaan sitä että ikävä evidenssi joka vastustaa väitettä esitetään, siihen reagoidaan muuttamalla ehtoja, jolloin se kritiikki on "ei riittävän hyvä". Tämän jälkeen tietenkin vaaditaan vahvempaa todistetta. Tämän tekee virheelliseksi se, että se yleensä kuulostaa vakuuttavalta, ja sellaiselta että kritiikki on kuultu ja otettu huomioon, mutta tosiasiassa on vain sanottu että "ei riitä". Maalin siirtämisen tunnistaminen on kuitenkin erityisen hankalaa, koska:
1: Itsekriittisessä keskustelussa voi olla tilanne että todiste ei todella ole riittävän hyvä. Silloin on oikein sanoa että "ei riitä". Tosin tätäkin kannattaa tukea perusteluilla, jotta kaikille on selvää miksi se ei ole "riittävän hyvä". Tätä kautta ihmiset tietävät mikä on "riittävän hyvä".
2: Takana voi olla sekin, että taustalla on ollut oletuksia jotka toisesta ovat olleet niin itsestäänselviä että ne on voitu jättää implisiittiseksi. Tällöin on hyvä tarkentaa ja tuoda impisiittiset esitykset kaikkien kuultavaksi, jolloin ne muuttuvat tunnetuiksi. Tosiasiassahan aidot itsestäänselvyydet ovat harvinaisia, mutta me käytämme niitä koska muuten joutuisimme käyttämään tuhottomasti aikaa niiden kirjaamiseen. Ongelmatilanteessa ne on tietysti syytä nostaa esiin. On epäreilua syyttää toista siitä että tämä ei ole ajatuksenlukija ja osaa valita kaikkia samoja taustakäsityksiä automaattisesti. Sitäpaitsi ne kertomalla voi helposti osoittaa kunnioittavansa keskustelua, toista keskustelijaa sekä ennen kaikkea osoittaa että nämä implisiittiset säännöt ovat todella olemassa. Jos joku sanoo että "mieti itse", kuten helposti tietenkin tekee mieli, käyttää temppua johon voi turvautua silloin kun mitään argumenttia asian puolesta ei ole.
3: Lisäksi itsekorjautuvuus tarkoittaa juuri sitä että kun kohdataan ongelmia, sen alla korjataan näkemystä. Tällöin voi käydä niin että esimerkiksi määritelmää muutetaan niin, että se ottaa tästä lähtien huomioon tuon annetun kritiikin, joka vanhassa määritelmässä "oli riittävän hyvä", mutta ei toimi enää tähän nykyiseen. Kun käytössä on aina yksi määritelmä, eikä siihen hylättyyn enää palata muualla, homma on OK.

Tämän lisäksi voidaan kehittää uusia:
1: Epäselvät määritelmät, jolloin määritelmä on niin epämääräinen että "riittävän hyvä" ei ole joko lainkaan mahdollinen kenenkään mukaan tai sitten se on sellainen että kukaan ei oikein näytä tietävän minkälainen tämä on. Kun tämä ehto toteutuu, käy niin että tarjoutuu tilaa ikuiselle kikkailulle, jossa mikä tahansa ongelma voidaan lakaista maton alle. Tällöin kyseessä on "saippuoitu luikertelu, ei argumentaatio". Tällä tavalla luodaan iso maalitaulu, esimerkiksi kun koko ladonseinä on iso maalitaulun keskus, se on niin epämääräinen että siihen on helppo osua.
2: Määritelmiä on useita, ja niitä vaihdetaan tilanteen mukaan. Eli jos määritelmää korjataan, tämä uusi määritelmä ei hallitsekaan tämän jälkeen pelikenttää. Yleensä tämä tehdään väittämällä että kaksi määritelmää ovat yksi ja sama asia. Kuitenkin kun toista käytetään aina toisessa tilanteessa ja toista toisessa kontekstissa, se kertoo yksiselitteisesti sen, että näin ei ole. Tätä voisi kuvata sillä että piha ripotellaan täyteen maalitauluja niin että johonkin osutaan. .
3: Cherry picking, jossa sopivat aineistot valitaan ja epämiellyttävät hylätään. Tässä ikään kuin ammutaan pirusti ja ohiammutut unohdetaan ja vain osutut hyväksytään ja kun taulussa on räiminnän jälkeen reikiä, katsotaan että tilanne on itselle edullinen.
4: Lisäksi voidaan ottaa haasteiden esittäminen, Gish gallop, jossa sen sijaan että oma mestaruus osoitetaan ampumalla hyvin, asetetaankin toinen haasteiden eteen. Tässä kysytään kysymyksiä, ja "osutut hylätään merkityksettöminä" ja niihin reagoidaan antamalla uusi haaste, kun taas osumaton lasketaan heti "ratkaisemattomaksi ongelmaksi".

Ja tämän vuoksi meidän olisi tärkeintä aina miettiä sitä, että millä ehdoin olisimme aidosti valmiita hylkäämään jonkun meille rakkaan ja puolustamamme näkemyksen. Tässä ei ajeta takaa edes "falsifioinnin välttämättömyyttä" vaan enemmänkin "itsekriittisyyden välttämättömyyttä". Jos "mikään ei riitä", on selvää mikä keskustelun lopputulos itsen kannalta on. Valitettavasti objektiivinen todellisuus ei ole sitä miten me sen ajattelemme. Ainoastaan subjektiivinen tapamme kokea tosiasiat ovat riippuvaisia sitä miten me sen ajattelemme.

tiistai 20. tammikuuta 2009

Naturalismi.

"Even so, this entry will not aim to pin down any more informative definition of ‘naturalism’. It would be fruitless to try to adjudicate some official way of understanding the term. Different contemporary philosophers interpret ‘naturalism’ differently. This disagreement about usage is no accident. For better or worse, ‘naturalism’ is widely viewed as a positive term in philosophical circles -few active philosophers nowadays are happy to announce themselves as ‘non-naturalists’"
(Stanford Encyclopedia of Philosophy "naturalism")

Eri aikoina filosofiassa on keskitytty erilaisiin asioihin. Esimerkiksi Platonin ideamaailmassa keskityttiin ideoiden metafysiikkaan ja maailman ilmiöt nähtiin vain heijastumia, ja keskiaikana keskiössä olivat sieluun liittyvät käsitteet, kuten tietoisuus, tahto ja muut asiat, joiden arvo saatiin teologiasta -joka korostaa tuonpuoleista tämänpuoleisuuden sijasta. Voisi sanoa, että jos nykyään olisi pakko valita jokin yksi, se olisi ehkä parhaiten naturalismi. Tämä on filosofinen suuntaus, jonka sisältö on joustanut aikojen saatossa. Sen vuoksi sen sisältö vaihtelee historiallisten ajankohtien vuoksi. Syykin tähän on selvä, kun katsoo mistä lähtökohdista termiä on lähdetty kehittämään ; John Dewey, Ernest Nagel, Sidney Hook ja Roy Wood Sellars halusivat lähentää filosofiaa tieteeseen. He korostivat sitä että luonnontieteellisiä menetelmiä pitäisi käyttää myös radikaalilta tuntuvissa alueissa, kuten ihmisen mielen tutkimuksessa.

Tämä tarkoittaa sitä, että naturalisti keskittyy tutkimuksessaan tieteellisten metodien käyttämiseen. Naturalismissa onkin sitten enemmän variaatiota monissa kohdissa. Keskeisin lienee seuraava jako:
1: Ontologinen naturalismi, jossa kaikki mitä luonnossa on, on fysikaalista. Tämä on sinänsä erikoinen näkemys, että se voidaan tulkita ateistiseksi. Kuitenkin sen piirissä voisi periaatteessa uskoa jumalolentoihin, kunhan nämä vaan toimisivat fysikaalisilla tavoilla ja olisivat esimerkiksi energiasta koostuvia olentoja, joilla on vaikka kyky manipuloida aikaa. Ja tästä päästään itse asiassa siihen, että esimerkiksi ainuttakaan Raamatun tai edes Bhagavad Gitan kertomusta ei tarvitsisi hylätä. (Mistä minusta ihan hauskana esimerkkinä on kvanttijoulupukki.) Tässä on takana se mielenkiintoinen huomio, että "riittävän hienostunut teknologia tuottaa samanlaisia asioita kuin magia".
2: Metodologinen naturalismi eli tietoteoreettinen naturalismi on sitä mieltä että kaikki luonnossa havaittavat piirteet selviävät parhaiten sen hetken luonnontieteellisillä menetelmillä. Tässä kohdassa näkemykset voidaan jakaa kahteen päänäkemykseen: (1) Luonnontieteellinen tutkimus on ainut tapa saada tietoa, joten jos on jotain muutakin ilmiöitä, emme voi saada siitä tietoa ja tätä koskevat väitteet ovat arvailua. (2) Luonnontieteellinen metodi on paras, ja muut ovat huonompia ja niitä tulee käyttää vain kun on aivan välttämätöntä. Jos vastakkain on muuten samanarvoiset luonnontieteellinen näkemys ja eiluonnontieteellinen näkemys, luonnontieteellinen näkemys on uskottavampi. Tästä seuraa automaattisesti yliluonnollisten selitysten karsiutuminen (Tämä johtuu oikeastaan yliluonnollisen määrittelytavasta: Se on määritelty eiluonnolliseksi. Valitettavasti yliluonnollisen määrittely on siksi aika epämääräistä. Luonnontieteellisen selityksen ja yliluonnollisen ihmeen erottaakin toisistaan se, että esimerkiksi sattuman tai gravitaatiolain ominaisuuksia tunnetaan ja niistä saadaan tätä kautta ote, ja tätä kautta niitä voidaan myös "tunnistaa kohdatessa" eli havaitessa.) Metodologiselle naturalismille voidaan tietenkin antaa aina jonkinlainen kuvaus, joka on sama kuvaus kuin sen ajan empiirisen teen sisällä kulkevat kuvaukset. Se siis toisaalta myös muuttuu ajan kanssa, ja voi olla että tämän päivän yliluonnollinen on ylihuomisen luonnollista.
3: Lisäksi on konsilienssia, eli kaikkien tieteiden yhteyttä korostava naturalismi, jota edustavat esimerkiksi Quine ja George Santayana. Heistä tiede ja filosofia tutkivat samaa todellisuutta, ja tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman yhtenäisiä ja sisäisesti ristiriidattomia verkkoja. Tiede ja filosofia ovat ikään kuin toistensa jatkumoja, ja toisiinsa kietoutuvia. On hyvä huomata, että tässä naturalismissa ei tämän tarkemmin määritellä tiedonhakemisen menettelyjä.

Koska naturalismissa sinällään ei ole metodia, vaan se pikemminkin mukailee aikansa tieteellisiä käsityksiä, on hyvä huomata, mitä aihetta käsitellään milloinkin. Jos tätä ei huomata tehdä, syntyy paljon sammakkoja skeittilaudoilla, eli Texas sharpshooter fallacyja. Otan esiin lainauksen Karl Popperilta, joka kirjoitti "The Logic of Scientific Discoveryssä" seuraavaa: "I reject the naturalistic view: It is uncritical. Its upholders fail to notice that whenever they believe to have discovered a fact, they have only proposed a convention. Hence the convention is liable to turn into a dogma. This criticism of the naturalistic view applies not only to its criterion of meaning, but also to its idea of science, and consequently to its idea of empirical method." Kuitenkin nykyään ei ole tavatonta törmätä naturalistiin, joka olisi fallibilisti, eli henkilö, jonka mielestä tieteen on oltava nimen omaan Popperin ehdottamien ehtojen mukainen: Se on voitava kumota jollain havaintoaineistolla. Ja juuri tämän puutetta Popper kritisoi tuossa lainauksessaan. Naturalismissa on siis selvästi myös ajallinen ulottuvuus. Siksi osa sinänsä osuvasta kritiikistä on ikään kuin vanhentunutta. Muutenkin se on sisällöltään joustava : Yleensä tähän näkemykseen liitetään reduktionismi ja fysikalismi, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Eli kuten Internet Encyclopedia of Philosophyn "Naturalism" -artikkeli sanoo: "That does not require that in embracing naturalism one also embrace determinism, physicalism, and reductionism. (However, it is true that many advocates of some or all of those are also very often naturalists.)" Toisin sanoen se, että olet holisti tai uskot Jumalaan ei tarkoita että et olisi naturalisti. Mutta jos olet ateisti, joka uskoo reduktionismiin, determinismiin ja pelkkään fysikaaliseen todellisuuteen, olet miltei varmasti naturalisti.

Naturalismin tai ainakin siitä juttelemisen suurin ongelma on muuntuvuus : Oikeastaan, kun puhutaan naturalismista tai kritisoidaan sitä, pitäisi aina erittäin huolellisesti määritellä mitä tarkoittaa, ja kun sitä käsitteleviä lainauksia tai juttuja lukee, pitäisi aina selvittää ajallista kontekstia. Tämä aikaansaa tiettyjä vaikeuksia. Kuitenkin jotain voidaan sanoa. Otan esiin ontologisen ja metodologisen naturalismin kahtiajaon järkevyyden kritiikkiä.

Alun perin naturalismin ensisijaisena tavoitteena oli se, että metafysiikasta ei pidetty. Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata Wittgensteinin keksimä asia: Kun lähdemme hakemaan luonnontieteellistä tietoa, emme aluksi tiedä että onko sitä mahdollista saada. Siksi jo tutkimuksen tekeminen on metafyysinen hyppäys. Samanlaista ajattelua on Suomessa edustanut Sami Pihlström, jonka mielessä naturalismi on ylipäätään järkevä vain muodossa, jossa kaikki yliluonnolliset tai muut luonnontieteen maailmankuvaan sopimattomat oliot poistetaan järkiperäisen ajattelijan todellisuuskäsityksestä.
1: Mielestäni hän on unohtanut ignoraation mahdollisuuden. Kieltämättä Pihlström on siinä mielessä oikeilla jäljillä, että eiluonnontieteellisiä väitteitä ei tulisi esittää perusteltuina empiirisinä väitteinä. Kuitenkin jos myöntää että nämä ovat mielipidekysymyksinä ja vakaumusasioina, tilanne mielestäni muuttuu radikaalisti.
2: Olen toisaalta myös sitä mieltä, että luonnontieteiden menetelmä on toiminut hyvin. Se tarkoittaa sitä, että vaikka emme kenties ennen hyppyä ole tienneet onko mahdollista saada tieteellistä tietoa, nyt tiedämme että voimme tietää sillä jotain, eli tälläistä tietoa todella on olemassa. Ainoana vaihtoehtona tälle näkemykselle on tietenkin täydellinen tieteenvastaisuus aina ja kaikkialla, jolloin sen tuloksetkin voi tulkita vaikka jonkinlaisiksi konstruktioiksi. Myönnettävä kuitenkin on, että ainakin minä olen vakuuttunut siitä että mikään metafysiikasta vapaa naturalismi ei silti ole. Mutta tämän ei pitäisi olla yllätys. Olenkin metafysiikan kanssa samaa mieltä kuin mitä olen alkuoletusten kanssa: Niitä on aina mukana, mutta tavoite on niiden minimoiminen.

lauantai 30. elokuuta 2008

Sammakko skeittilaudalla.

Sammakko skeittilaudalla on ilmiö, jolla kutsun kaikkia sellaisia väitejoukkoja, jotka esittävät tietynluonteisia (1) positiivisia kannanottoja jonkun näkemyksen puolesta tai (2) kritiikkiä jollekin näkökulmalle.

Tietynluonteisuus tässä yhteydessä taas tarkoittaa virheellisyyttä, joka on syntynyt siten että oikeita sanoja laitetaan vääriin yhteyksiin. Tällöin pinnallisesti asia saattaa näyttää sopivan näkemykseen, mutta tosiasiassa se johtuu käytettyjen asioiden väärinymmärtämisestä. Lopputulos osaavissa silmissä näyttää siis samalta kuin sammakko joka on skeittilaudalla: Kyllä niitä näkee siinä yhteydessä, mutta ei se sammakko silti skeittaa, ja se ei skeittaa koska tällä ei ole käsitystä siitä miten skeittilautailu ylipäätään tapahtuu. Virallisesti tätä kontekstivirheellisyyttä kutsutaan Texas sharpshooter fallacyksi. Se on hyvin monipuolinen virheargumentaation muoto.

Yleisiä erilaisia väitteitä on:
1: Misquote, joka on väärään kontekstiin asennettu sitaatti. Kun sanat irrotetaan yhteydestään, siitä tulee jopa täysin päinvastainen tai muutoin vääristynyt kannanotto. Yhteyteen asetettuna voidaan kuitenkin huomata sen virheellisyys. Syynä voi olla ekvivokaatio eli monimerkityksellisyys, jossa jollain sanalla on esimerkiksi homonyymejä. Toinen yleinen tapa on valikoitu karsinta, jossa lauseen ympäriltä leikataan osat pois siten, että ymmärtämiselle olennainen konteksti poistuu ja merkitys vääristyy.
2: Olkiukko, eli straw man joka on toisen näkemyksestä esitetty karkeistus joka ei ole olennaisiltaan osiltaan osuva. Tällöin kyse ei siis ole väärästä lainauksesta vaan laajemmin väärin ymmärtämisestä. Tämä voi olla tahallista tai tahatonta. Tämän oikaiseminen on monimutkaisempaa kuin väärän kontekstin, koska asiat pitää usein selittää laajemmin. Enää ei riitä että selittää mitä henkilö on jossain asiassa sanonut, pitää myös ymmärtää mitä tämä on tarkoittanut. Yleisimmät keinot rakentaa olkiukko ovat (1) lörpöttely, toiselta nimeltään red herring, jossa luetellaan asiaan kuulumattomia sinänsä fakta -asioita, tai käytetään muutoin pitkällistä jaarittelua joka ei "argumentatiivisesti" johda mihinkään paitsi siihen, että kuulijan käsittelykapasiteetti, hrair raja (hrair limit) ylittyy (2) bifurkaatio, eli esittämällä vastakkain näkemyksiä jotka eivät ole ainuita vaihtoehtoja - tai edes toisilleen vastakkaisia. (3) Slippery slopella, eli viettävällä pinnalla, jossa argumenttiketju on näennäisesti pätevä, mutta tosiasiassa kasautuvuutta ei tapahdu. Lopputulos on tällöin liioiteltu. (4) Manipuloimalla tunteita esimerkiksi käyttämällä kielenkäyttöä joka muutoin vain ajaa ihmisen "common sense -intuition" virheelliseen päätelmään.
3: Cherry picking, eli kerman kuorinta joka taas on sitä että otetaan jokin näkemys ja etsitään kaikki mikä vain voisi tukea sitä. Tällöin itse asiat ovat aivan oikeita ja peräti aivan oikein ymmärrettyjä, mutta kokonaiskuva vääristyy. Jos esimerkiksi kerrotaan vain kun joku ennustaa tai arvaa oikein pari kertaa, ja unohdetaan kaikki kymmenet kerrat kun hän ei ole arvannut tai ennustanut oikein, näyttää helposti siltä että hän on hyvä arvaamaan tai ennustamaan. Cherry pickingin tunnistaminen vaatii suuresti työtä, koska asioiden kontekstin lisäksi on osattava katsoa kokonaisuutta, koska itse asiakin voidaan mainita oikeansuuntaisesti, mutta sitä käytetään tavalla, jonka seurauksena päätelmä vääristyy, tulee jonkinlainen non sequitur, eli "ei seuraa" -tilanne. Cherry pickingin huomaamisen tekee erittäin haastavaksi se, että mitä enemmän ja laajemmin sitä harjoittaa, sitä vaikeampi sen olemassaoloa on todistaa. Siksi, jos joku esimerkiksi viettää 20 vuotta aikaa kirjastossa todistaakseen jonkun väitteen ja kerää kaiken, joka vaan voi jollain lailla tukea hänen näkemystään, cherry pickingin osoittaminen vaatisi itse asiassa vähintään samanlaisen urakan.
4: Argumentum ad fictio, jossa ei enää loppujen lopuksi vääristellä toisen sanomisia vaan itse asiassa pistetään sanoja tämän suuhun. Ulkopuoliselle ja asiaa ymmärtävälle tästä jää käsiin pelkkä ällistys. Henkilön voidaan esimerkiksi väittää sanoneen jotain jota tämä ei ole lainkaan sanonut. Ja jos hänen väitetään esittäneen jonkin kannanoton, jota hän ei ole sanonut tai jossa hänen väitetään jättäneen huomiotta jotain jota hän on nimen omaan sanonut. Tässä kohdassa on syytä huomata, että on tunnettava koko kyseisen kirjoittajan tuotanto. Viattomimmillaan tämä on sitä, että henkilö on myöhemmin muuttanut mielipidettään, jolloin esitetään ainoastaan vanhentunut näkemys. Pahimmillaan kyseessä on täydellinen keksitty fiktio.

Tässä vaiheessa monesta varmasti tuntuu, että lähes kaikki virheet ovat jollain lailla tähän kategoriaan sopivia. Kuitenkaan perinteiset virhepäätelmät, kuten ristiriita tai kehäpäätelmä tai muuten vain virheellinen päättely, jonka henkilö tekee itse, eivät kuulu tähän versioon lainkaan. Olennaista on ymmärtää, että jonkun muun sanomisia käytetään tavalla, jota tämä ei ole sanonut tai ainakaan tarkoittanut.