Huono kuolema - eli kuinka uskonto siirtää huomion aiheesta syrjään

Eutanasia on aihe, joka on etiikkaa. Siihen voidaan tätä kautta liittää paljon erilaisia mielipiteitä. Ja perusteluja. Joskus sitä kuitenkin vastustetaan argumentaatiolla joka on niin selvästi virheellistä ja harhaanjohtavaa että on käytännössä mahdotonta pitää sen esittäjää järkevänä tai vilpittömänä.

Pekka Särkiön kirjoitus "huono kuolema?" on erinomainen esimerkki tästä. Siinä luodaan retorisia red herringejä jonka kautta ongelma sysätään syrjään. Vastapuolen argumentteja ei kumota eikä tarjolla ole mitään päättelyketjua josta voisi johtaa mitään lopputuloksia. Tämänlaisia päästää sitten kynästään ihminen joka ns. tekee kristinuskoa työkseen. Tämä ei kannusta luottamaan siihen että asiat hoituisivat noin muutenkaan hyvin.

Särkiön teksti on varsin helposti analysoitavissa.

Hän alkaa määrittelemällä eutanasian kannattajien näkökannat. Hän korostaa, että "...Kansalaisaloitteessa eutanasian ehdot on rajattu tarkkaan tilanteeseen, jossa ihminen on parantumattomasti sairas, lähellä kuolemaansa ja kärsii sietämättömistä kivuista." mutta hän asettaa sen jännitteeksi toisen asian "Näyttäkin siltä, että kipujen aiheuttama kärsimys ei olekaan ensimmäinen syy edistää eutanasiaa vaan ihmisen itsemääräämisoikeus ja "oikeus päättää omasta kohtalostaan." Se on linjassa muiden liberaalien vapauksien edistämisen kanssa. Kivut eivät olisikaan tässä sietämättömintä vaan se, ettei ihminen voi hallita muun ohella myös elämän alkua ja loppua. Ensimmäiseen liittyvät hedelmöityshoidot, geenimanipulaatio tai abortti, jälkimmäiseen ihmisen vapaus lopettaa elämänsä, kun mielekäs elämä on eletty."

Hän myös trivialisoi eutanasian tarvetta ylipäätään sanomalla, että "Muutamissa yllä olevissa kansanedustajien kommenteissa poiketaan eutanasia-aloitteen perusteluista, joita ovat potilaan sietämättömät kivut ja niistä armahtaminen. Tehokkaalla lääkityksellä kivut voidaan muutamia tapauksia lukuun ottamatta poistaa." Ja korostaa riskejä. "eutanasiaa rajaavat tiukat perusteet alkavat kohta väljentyä. Ensin vain kuolemansairaille ja kivuista kärsiville täysi-ikäisille sallittu eutanasia liukuu vähitellen myös masentuneille, elämäänsä kyllästyneille tai alaikäisille."

Kolmanneksi hän luo rippisalaisuuden asiallisuusrajoja hipoilevan anekdootin. (Luotetaan nyt tässä että hän puhuu edes totta.) ALS -potilaiden kanssa on koettu jotain "Olen itse ollut oppijana sairasvuoteiden äärellä. Sen jälkeen olen usein vielä arkun päässä siunannut heidät Jumalan syliin. Ovatko näin, ilman eutanasiaa loppuun asti sairastaneet kokeneet huonon kuoleman?" Edelläolevan valossa hän selvästi esittää kysymyksen ns. retorisena kysymyksenä.

On selvää että Särkiön argumentaatio on hyvin tavanomaista.

Sen perusteluissa on kuitenkin hyvin omituisia asioita. Hän esimerkiksi asettaa autonomian ja tuskan vaihtoehtoisina asioina. Ikään kuin ne olisivat irrallisia osasia eivätkä esimerkiksi jotain jotka molemmat toteutuisivat kerralla jotta tilanne on relevantti. Tosiasiassa eutanasia on relevantti vain jos toteutuu kaksi ehtoa samanaikaisesti. (1) ihmisellä on kovia tuskia ja (2) ihmisellä on vapaus päättää omasta kohtalostaan.

Tilanne ei ole kovin hyvä sillä jos Särkiön omaa retoriikkaa soveltaisi häneen itseensä voisi huomata että hänen omissa kommenteissaan esiintyy sellaisia argumentteja ja kommentteja kuin "Ihminen ei koskaan voi täysin hallita elämää, vaikka jotkin asiat antaisivatkin tunteen elämän hallinnasta. Ihminen voi vain tunnustaa: Sinun kädessäsi on päivieni määrä." Samalla asenteella kävisi niin että tosiasiassa esimerkiksi hyvä onnellinen ALS -kuolema olisi muka jotenkin irrelevantti asia koska taustalla olisi toinen asenne, asenne siitä että ihmisellä ei saisi olla valtaa päättää omasta elämästään. Toki voitaisiin aina virittää sellaisia asennevammoja joissa selitettäisiin, että jos ihmisellä ei olisi vastuuta omien elämänsä päivistä, niin sitten kärsimys olisi vain siedettävä, että Herran haltuun. Särkiö oikookin mutkia non sequiturin ja straw man -argumenttivirheen avulla.

Toisaalta hänen trivialisoinneissaan hän tekee kaksi erikoista asiaa;
1: Kun hän korostaa että eutanasia olisi relevantti, hän korostaa määrän vähäisyyttä. Eutanasia ei ole kuitenkaan koskaan jotain jota olisi ehdotettu päämääräiseksi ja yleisimmäksi kuolemisprosessinhoitomudoksi. Tässä mielessä hän tekee lähinnä ab absurdo -heiton jossa vaihtoehtoa väitetään triviaaliksi. Mielekästä on sentään se, että lääketieteen ja ihmisen rajallisuutta korostavat eutanasian vastustajat eivät pidä lääketiedettä enää nykyisin kovinkaan usein kaikkivoipana. Ilmeisesti lääketieteen ammattilaiset ovat onnistuneet tuomaan edes sen verran tietoisuuteen että paljon puhuttu palliatiivinen  hoito kivunlievityksineen ei olekaan kaikkivoipaa. Eutanasialla on jonkinlaista perustaa niin kauan kuin näitä voidaan nähdä olevan yksikin.
2: Toisaalta hän korostaa sitä että eutanasia laajentuu. Näissä esimerkeissä on kuitenkin erikoinen yhteinen piirre. Niissä puhutaan itsemääräämisoikeuden laajenemisesta. Tämä on siitä kiinnostavaa että hän on itsekin tiedostanut että itsemääräämisoikeusasia on liitoksissa eutanasiaan. Toisin sanoen hän ei osoita että vastapuolen logiikka olisi ristiriitainen vaan että hän on erimielinen sen premissien kanssa. Näin ollen hän ei teknisesti ottaen perustele vaan vetoaa. Tämänlaisen kanssa on helppoa olla erimielinen. Petitio principii pieni pyörii. Toisaalta aina kun puhutaan slippery slopeista, on syytä tiedostaa että ongelmien estäminen on yleensä ottaen jotain johon voidaan puuttua valvonnalla. (Tai jos kaiken valvonnan voi muka jotenkin ohittaa ja kiertää ja niillä ei olisi vaikutusta, niin aivan yhtä hyvin niitä nykyajan juttujakin voitaisiin kiertää..)

Lisäksi Särkiö tekee tarinallaan huomion siirtymisen oleellisesti epäanalogisiin tapauksiin, joten hän tekee ignoratio elenchin ja secundum quidin. Hän tarttuu hyviin kuolemiin joissa ei ole tehty eutanasiaa. Hän todistaa tässä korkeintaan sen että joskus on mahdollista kuolla hyvä kuolema ilman eutanasiaa. Hän viittaa tässä johonkin eutanasiaa vaativien tilanteiden kanssa epäanalogiseen.

Ironisinta on että perustelurakenteeltaan Särkiön lausuma asia tuskanlievityksen yli olevien kuolemien harvinaisuudesta johtaa siihen että hänellä uskottavasti ei ole tullut vastaan relevanttia kuolintapausta. Jos joka toinen olisi palliatiivisen hoidon ulkopuolella ei montaa kuolinvuodetta tarvittaisi jotta relevantti kokemus olisi kasassa. Omakohtaisuus ja kuolleen tahtoa tämän puolesta narratoiva piispa onkin tässä kohden metodisessa pulassa. Hänen keinonsa syövät toiseltaan pohjan. Tätä on huvittavaa kuulla "ammattilaiselta". Heiltä ei saisi löytyä yhtään argumenttivirhettä tämänlaisissa. (Tuolla osaamistasolla olevaa tyyppiä tarvinnemme Särkiötä armeijassakaan vasta sitten kun vampyyrit hyökkäävät ja Super Soakerimme tarvitsevat piispan pyhittämää vettä toimiakseen aseena epäkuolleita vastaan. Eli emme koskaan.)

Itse asiassa on uskottavaa että hän vierailee ei-satunnaisesti valikoidun otoskoon paissa ja että hänen kokemuksensa ALS -kuolemansairaista eivät ylittäisi mitään relevanttia otoskokoa eikä hänen raportointitapansa ole sekään puolueeton. ; On selvää että jos jonkun uskonvakaumuksessa kuolema ei kuulu hänelle itselleen ja eutanasia on syntiä he eivät halua tarttua eutanasiaan. Ja vaikka haluaisivatkin, ei Särkiö niistä raportoisi vaan niistä jotka ovat urheasti tuskakuolleet tavalla jossa kirkastuvat hampaisiin asennetut kruunutkin. Sen sijaan Särkiö tuskin on vieraillut vaikkapa Esko Valtaojan, Veikko Sorvaniemen perheen kuolinvuoteella. Tai vastaavien. Tässä kohden voidaankin palata siihen että kuka päättää.

Voidaan jopa nähdä että Särkiön virhesynnit eivät jää tähän. Hän lieneekin niin syvällä että on kaiken armon, hyvyyden ja rakkauden ulkopuolella. ; Hän nimittäin ei ymmärrä elämisen ja kuolemisen symmetriaa. Hän korostaa miten ihminen ei voi päättää elämästään. Tämä on kuitenkin hyvin erikoinen. On totta että ihminen ei voi täysin estää sitä että hän kuolee. Mutta
1: Ennen pitkää jokainen meistä kuolee. Kuitenkin elämää voi pidentää. Itse asiassa lääketieteen ja elämäntapoihin liittyy hengen pelastamista sellaisella tasolla että kirkkolaiset ovat paljon heikomminkin korrelaatioin selittämässä hyvinkin relevanteista uskonnon elämänlaatua parantavista voimista.
2: Kukaan ei päätä sitä milloin syntyy. Mutta kuolemasta voikin sitten päättää sitäkin enemmän. Kuolema on hyvinkin hallittavissa. Itse asiassa itsemurha voidaan nähdä niin keskeiseksi osaksi päätäntävaltaamme että elossaolemisemme on sinällään statement sen puolesta että elämä on elämisen arvoista. Jos tämä olisi mitenkään paikkaansapitävä niin eutanasia olisi mahdoton. Ihminen kuolisi kun kohtalo sallii. Eutanasiapiikillä tai muilla vastaavilla ei olisi mitään vaikutusta.

Kaiken kaikkiaan;

Särkiön huomio on toki sinällään paikallaan että eutanasiaa on yritetty medikalisoida puolin ja toisin. Tässä yhteydessä esimerkiksi Päivi Räsänen on puhunut palliatiivisen hoidon kaikkivoipuudesta ja trivialisoinut eutanasian joksikin joka ei ratkaise mitään lääketieteellistä ongelmaa. Ikään kuin kysymys olisi pelkästään lääketieteellisestä eikä eettisestä kysymyksestä. Tämä on ollut etenkin eutanasian vastustajille tarpeen, koska eettisen kysymyksen kohdalla vastaan tulee se että argumentisto muuttuu maailmankuvalliseksi. Ja tätä kautta uskonnonvapaus ja muut vapaudet tuppaavat syömään tehoa siitä että kukaan ei saisi tehdä eutanasiaa.

Etenkin kun perusasetelma on synergiassa Särkiön mainitsemien asioiden kanssa. Jotka ovat muuten länsimaisen oikeusjärjestelmän kannalta aika ytimellisiä. Niiden kutsuminen liberaaleiksi on tässä yhteydessä tarkoitushakuista ja luulen että myös varsin tahallista ; Kun toinen puoli sanoo että "kukaan ei saa tehdä eutanasiaa" on tässä maailmankuvan pohjalta tehty kategorinen kielto. Ja vastakohtana on jokin jossa ihminen saa valita. Vaikka sen "hyvän ALS -kuoleman". Särkiön kysymys muuttakin muotoaan. Eutanasian kohdalla se ei enää olisi retorinen kysymys. ALS -potilaan kuolema on hyvä tai huono sillä mittarilla miten ALS -potilas sen kuolee. Hyvän kuoleman voi teoriassa saada vaikka kenttäpiispan vieressä.
1: Joskin jos itse joutuisin letkuihin ja joku Särkiö tulisi kelmein käsinensä silittämään kättäni ja kieltäisi minulta armokuoleman.kieltäisi minulta armokuoleman. Ja kertoisi,että Jeesuksen rakkauden vuoksi olisi taisteltava puolestani koska muuten julma lääkintäyhteisö ja rahanahne valtio tahtoisi minut ja kaltaiseni murhata. Vetoaisi myös siihen, että elämä on Jeesuksen antama ihana lahja, josta tulee nauttia niin kauan kuin pystyy -vaikka väkisin. Kyllä minäkin siinä tilanteessa varmasti tuntisin oloni ylpeäksi, kun saisin noin hyvää asiaa tukea, ilman että minulta mitään kysytään asiasta.

Tässä valinnassa tuodaan esille ajatuksia siitä miten mummoja "manipuloidaan"  sanomaan asioita jotka ovat heidän mielipiteitään vastaan. Joka on kiinnostava siinä mielessä että on oireellista että se tulee ihmisiltä jotka muuten puhuvat uskonnonvapaudesta mutta ovat toimimassa tavoilla joissa tämä valinta olisi mahdollisimman painottunut heidän puoleen. ; Voidaan jopa kysyä että entäpä jos eutanasiaa vastaan vahvasti oleva piispa kuolinvuoteen äärellä manipuloikin ALS -potilaan kantaa niin että tämä ei taivaspaikan menetyksen pelossa suostu ottamaan eutanasiaa?

Ajatus olisi salaliittoteorianomainen ja asennevammainen. Se voi olla myös kenties toteutuva asia. Ja se on identtinen sen kanssa että mummot ajetaan kokemaan elämänsä turhaksi ja että he ovat vain rasitteita ja näin he tekisivät eutanasian suunnilleen migreenistä. On selvää että tämä on lähinnä esimerkki miten kävisi jos kristittyjä "ammattilaisia" kohdeltaisiin sillä asenteella joilla he muita kohtelevat. (Kultaisen säännön noudatus kaikissa toimissa on mielestäni muuten jotain joka on syytä asettaa oletukseksi jokaiselle kristitylle, aina ja kaikkialla. Ei ole kiitosta tullut tästä kyllä. Ystävällinen olen yrittänyt olla.)

Särkiö on niitä eutanasian vastustajia joilla ei ole argumentteja. Siksi he joutuvat kikkailemaan koko asiattomuuden kirjolla. Vihollisen olkiukottamisesta huomion siirtämiseen niihin tapauksiin joille ei edes olla ajamassa eutanasiaa. (Esim. kristityille jotka haluavat kärsiä koska ovat sitoutuneet filosofiseen kannanottoon että Jumala omistaa heidän elämänsä. Ja joita ärsyttää jos ateistit laajentaisivat omaa maailmankuvaansa ja sen premissejä heidän elämäänsä. Vaikka ovatkin iloisia jos saavat omista maailmankuvapremisseistään pakotettuja maan lakeja.)

Onneksi eutanasia on vuosi vuodelta suositumpi vaihtoehto. Ja demokratiassa tämä trendi tarkoittanee tulevaisuudessa yhtä asiaa. Sitä odotellessa joudumme elämään maailmassa jossa laki toimii kuten Särkiö toimii. Mutta omalta puoleltani voin sanoa että jos huomenna laki on tervehtynyt niin varmaa on että logiikan ja perustelujärjestelmien rakenteen valossa Särkiö on yhä silloinkin väärässä.

---

Kirjoittaja on, pitkälti kristittyjen ihmisten ansiosta, elänyt varsin huonon elämän. On tavallaan kokonaisvaltaista palvelua kristityiltä pyrkiä tekemään parhaansa jotta myös kuolema olisi mahdollisimman kurja.

Vastaavaa toimintaa

Minun nuoruudessani koulussa mentiin kirkkoon. Jumalanpalvelukset kuuluvat opetukseen ja niiden jättäminen väliin oli lintsaamista. Nykyään tarjotaan vaihtoehtoista toimintaa. Vuonna 2015 kävi niin että kun uskonnottoman Veikko Sorvaniemen lapset jäivät koululle muiden mennessä jumalanpalvelukseen, vanhemmat saivat tietää mitä vastaava toiminta on. "Jos olette miettineet mikä on jumalanpalvelusta vastaava toiminta niin päästän teidät nyt jännityksestä. "Kaunokirjoitus, ja mahdollisimman kauniilla."

Mieleen voisi tulla että kaunokirjoitus on valintana on sitä samaa ns. "toiveikkuutta" jolla uskonnottomia perheitä pommitetaan. Perusasia on saatu kuntoon, eli perusoletuksena on että uskonnottomien lapset eivät mene kirkkoon. Joka on johtanut siihen että ennen jumalanpalvelusta lähetetään toiveikkaasti ilmoituksia joissa toivotaan että lapsi lähtisi jumalanpalvelukseen, riittää kun raksii näppärän laatikon. (Uskovaisten lapsilla ei ole vaihtoehtoja. Saati että heille lähetettäisiin näppärä lappu jonka rastimalla lapsi ei piruntorjuntabunkkeriin menisi.) Jos jumalanpalveluksen vaihtoehtotoiminta on vielä tylsempää kuin jumalanpalvelus - kieltämättä vaikea haaste jonka kanssa kaunokirjoitus kyllä ansiokkaasti kilpailee - niin lapset itse haluaisivat mennä kirkkoon. Eivät hengen palosta vaan siksi että vaihtoehtoisuus on tylsää.

Perinteisesti kaunokirjoitusta on pidetty rangaistuksena. Mutta nykyään kouluissa ei enää saa tarjota rangaistuksia joihin kaunokirjoitus liittyy joten kyseessä täytyy olla jokin muu.

Tämä jokin muu voi olla todellakin sitä että toiminta on hyvin vastaavaa. Ei mielekästä, vaan vastaavaa. ; Jonkin sellaisen asian harjoittelua millä ei tee oikeassa elämässä oikein mitään. Jotain jonka ytimessä on vanhan maailman käytäntö joka on muuttunut turhaksi ajan mittaan. Jotain jossa fanaattinen tekstinpalvonta etenee muotojohtoisesti, käytännön tarkoitukset sivuuttaen. Molempien asioiden pakko-opetuttaminen ärsyttää lapsia. Ja molemmat lähentävät Jumalaa siinä mielessä että tulee huudettua etymologialtaan teologis-avuntarpeellinen "Jumalauta".

Pimeyden ydin

Teemu Laajasalo esitti televisiossa tulkintansa siistä, miksi kirkosta erottiin viikonlopun aikana hyvin vahvasti. Yhtenä syynä tähän on arvioitu olleen kirkon näkyvyys seurakuntavaaleissa. "Laajasalon mielestä ”kirkko näkyy liikaa” -ajatus on ”pimeyden ytimestä tuleva trollaus”. Kirkosta eroaminen ei hänen mielestään auta muuttamaan kirkkoa." Laajasalon lausumaa on hyvä katsoa myös laajemmin. Ja selviää että "Se, että kirkon sanotaan näkyvän liikaa, on kyllä näitä ”paholaisen juonia”! Ei meitä hiljaiseksi pidä tehdä, ja meidän tehtävämme on näkyä. Ajatus siitä, että kirkon näkyminen ärsyttäisi ja ajaisi ihmistä eroamaan, on tuulesta temmattu, eikä meidän pidä siihen lähteä mukaan." ... "On joitain pieniä porukoita, jotka odottavat millaisen cocktailin kirkon mahdollisista mokailuista saisi aikaiseksi, ja kuinka sitä sosiaalisessa mediassa saisi trollattua mahdollisimman paljon." ... "Televisio-ohjelmistakin tuttu Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo kutsuu Vapaa-ajattelijoiden liittoa ja eroakirkosta.fi-sivustoa ”pimeyden ytimeksi”, tosin pilke silmäkulmassa." En tiedä miten kommentoisin asiaa Laajasalolle, joskus on vaikeaa välittää viestiä maailmankuvasta toiseen. Mutta kenties sanoisin sen näin:

Laajasalon kommentti on mielenkiintoinen. Tärkein sisältö tuntuu olevan se, miten hän käsittelee ns. vapaa-ajattelijoita. Selityksestä voisi saada sellaisen kuvan että he jotenkin masinoisivat eroamista ja olisivat jotenkin relevantti ilmiö. Vapaa-ajattelijoiden eropiikin koko ja sen syiden arvailu haki syitä muualta. Trollausta ei mainittu. Tämä määrä on oireellinen, sillä jos katsotaan kirkosta eronneita, viikonlopun eropiikissä yksinään oli noin tuhat ihmistä. Se on saman verran kuin (toki hieman vajaat) puolet kaikista vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenistä. Yhdellä vapaa-ajattelijalla olisi siis hirvittävästi valtaa. He osaisivat mediapelin älyttömän paljon paremmin kuin kirkko. Mikä on epäuskottavaa, ottaen huomioon keskivertoisen vapaa-ajattelijan kommunikointi ja vakuuttamistaidot.

Kun Laajasalo analysoi sitä miksi sadat tuhannet ovat vuosien mittaan eronneet kirkosta, hän ei selvästi hae syyllisiä oikeasta kulmasta. Toisaalla Veikko Sorvaniemi on hakenut asialle monia syitä. (Hän on kirjoittanut asiallisen tekstin, ja niin minun ei tarvitse.) Ja niissä löytyy kulmia jotka osuvat Laajasaloon itseensäkin. "Eropiikit syntyvät vastalauseeksi epätasa-arvosta ja arvomaailman eroista. Laajasalo antaa ymmärtää, että nämä humanistiset arvot ovat lähtöisin pahuudesta. Ehkä niistä samoista pahuuden henkivoimista, joista Pirkko Jalovaara puhui Laajasalonkin kirkossa ennen kuin ikävä julkisuus pakotti sulkemaan ovet Jalovaaralta. Laajasalo julistaa, että kirkosta eroamisella ei voi auttaa kirkkoa. Tuskin kukaan erova edes kuvittelee auttavansa kirkkoa. He vain eivät jaa samaa ahdasta arvomaailmaa kuin kirkko."

Toisaalta Laajasalon selitys näkyvyyden vääryydestä tuntuu kumpuavan enemmän toiveajattelusta. Asia näyttää olevan nimenomaan niin että aina kun kirkko muistuttaa olemassaolostaan, siitä seuraa sivutuotteena myös eroamisia. Laajasalo kieltää tämän mahdollisuuden viitaten siihen että kirkon täytyy saada näkyä. Tämä on hyvin omituinen kulma. Laajasalon hengen mukaan koska kirkon täytyy jonkin eettisen periaatteen mukaan saada olla näkyvissä ja saada viestiä, siitä ei voida erota siksi että kirkon näkyvyys ärsyttää. Maailmassa on esimerkiksi sekulaareja ihmisiä jotka ajavat sitä että usko on henkilökohtainen asia samaan tapaan kuin seksi. Osa ärsyyntyy muutoin vain. Mutta jos he ärsyyntyvät ja eroavat rangaistukseksi tai koska haluavat ottaa pesäeroa, ei syy voi olla ärsyyntymisessä koska uskonnonjulistamisen ihanne on jollain abstraktilla tasolla eri. Ja jos tämä olisi totta, kirkolla ei olisi toivoa laajentaa jäsenkuntaansa. Mikä ei saa olla totta koska vaikeuksissa oleva kirkko olisi ilmeisesti jotenkin hirmu ikävä asia. Toiveajattelun ja tosiasioiden sekoittelu tällä tasolla ei tuo kuvaa älykkäästä uskosta johon haluaisi olla osallisena. Itse asiassa en korostaisi edes sitä että näkyvyysreagointi olisi rangaistus. Kenties näkyvyys on enemmänkin vain muistutus joka saa miettimään sitä miksi kuuluu kirkkoon. Ja tämän neutraalina eivihareaktiona saattaa olla kirkosta eroaminen. Eli kaikkea ei pidä nähdä rankaisuteemana. Ja itse asiassa jos joku miettii kirkkosuhdettaan, se on mielestäni hyvä asia. Siitä huolimatta eroaako vai liittyykö kirkkoon, asioiden miettiminen on parempi kuin passiivinen rahaa lypsävä jäsenyys tai ajattelemattomuuttaan tehty kirkon ulkopuolella hilluminen.

Kolmas asia koskee sitten sitä "pimeyden ydintä". Jostain syystä "Uutisvuoto" on tuonut näkyvyyteen varsin ärsyttäviä uskovaisia. Laajasalon lisäksi Heinimäki on ollut siellä. Molempia ihmisiä itse asiassa yhdistää noin yleisesti ottaen hyvä huumorintaju. Molemmat ovat suurimmassa määrin hauskoja veikkoja joilla on älyä ja kykyä tuottaa rakenteellisesti kiinnostavaa ja muutoinkin hauskuttavaa huumoria. Molemmilla on myös aivan karsea asennevamma ateismia ja uskonnottomuutta kohtaan. Ja tämä valitettavasti näkyy vitsien tasossa. Yleinen huumorimiehen maine näyttää myös antaneen molemmille luvan toimia kusipäisesti. Ja siksi jos Laajasalo sanoo että vapaa-ajattelijat ovat "pimeyden ydintä" hän tekee kuvauksen ideologisesta ryhmittymästä. Ja koska hän on huumorimies, hän tekee sen "pilke silmäkulmassa". Ja itse asiassa ymmärrän tämän. Itsekin väännän varsin aggressiivista vitsiä uskovaisista. Vastaavaa asenteellista huumoria löytyy tästä blogista paljon, esimerkiksi kun aikanani vihjasin siitä että Kari Mäkinen nukkuu arkussa. Tätä kuitenkin kutsutaan "militantiksi" ja "epäkunnioittavaksi" ja "törkeäksi". Eikä mikään "hikipedian ylläpitäjän status ja arvovalta"^(WUT?) tätä muuksi muuta.

Itse asiassa uusateisteja ja vapaa-ajattelijoita moititaan tyypillisesti juuri siksi että he eivät kielenkäytössään tunne joustavuutta vaan leimaavat uskovaiset tietynlaisiksi. Laajasalo itse saa kuitenkin tehdä tämänlaisia yleistyksiä ja kutsua näitä asennevammaisia stereotypioita jonkinlaiseksi "skenen tuntemiseksi" ja "sosiologiseksi ymmärtämiseksi".  Vastapuolella tämänlainen toiminta luokitellaan "militantiksi", "kusipäiseksi", "vihaiseksi" ja "trollaamiseksi", mutta kirkon puolelta tehtynä sama on pilkesilmäkulmassa -huumorintajuista modernia ja muodikasta sekä korkeintaan räväkkää. Laajasalon kannattaakin miettiä sitä, miten hän televisiossa Brotheruksen kanssa uskonnonopetuksesta debatoidessaan hoki sitä miten ateistit olivat fundamentalisteja, fundamentalisteja, fundamentalisteja. Joiden asioihin ei tarvitse puuttua koska he ovat fundamentalisteja. Ehkä kenties dogmaattinen joustamattomuus onkin hänen puolellaan - ja se ironista kyllä paistaa läpi juuri silloin kun Laajasalo hokee sellaisia sanoja kuin "fundamentalisti", "trolli" (ja kenties "fundamentalistitrolli"). Ja kenties normaali ihminen kykenee näkemään tämän asennevian muodikkaan kravatin takaa. (Ei sinänsä, eivät vapaa-ajattelijat minunkaan silmissäni mitään miellyttäviä ole.)

Laajasalo selvästi tiedostaa trollaamisen mahdollisuuden, jolloin hänen kannattaisi kenties valita sanojaan huolellisemmin. Sillä tuonlaista toimintaa pidetään trollaamisena, ja sellaisen ympärille on hyvin helppoa luoda erilaisia tulkintoja. Sellaisia jotka tuskin auttavat kirkon väkimäärän kasvussa. [Älä klikkaa!]

Pieni huomautus ; Jalalla Pohjois-Koreasti jos vaan persu kestää.

Perussuomalaiseen ideologiaan on klassisesti kuulunut ajatus siitä että asiat tehdään maan tavalla tai maasta pois. Tämä on koskenut erityisesti maahanmuuttajia. Tuoreessa virsivisoihin, koulujen uskonnollisiin aamunavauksiin ja muuhun vastaavaan aihepiiriin liittyvässä keskustelussa on melko vahvasti noussut esiin se, että saman nähdään koskevan myös Suomalaisia. Useammin kuin kerran olen törmännyt ihmiseen joka selittää että tietyt asiat kuuluvat Suomen perinteisiin. Ja että jos niistä ei tykkää niin voi mennä muualle, vaikkapa Pohjois-Koreaan.

Esimerkiksi kieliopillisen mestarinäytteen, ilmeisesti jonkinlaisella maahanmuuttajakielellä joka ei sovi Oikealle Suomalaiselle ; "Jumalauta anna sen suvivirren olla. Se on vittu kulttuuria enemmän kuin kristillisyyttä. Vain noin 2-3 paikassa niin mainitaan Jumala. Ei se on niin vitun vaikea laulaa yks pieni KULTTUURI laulu yks kerta vuodessa. Jos lapsenne tykkää että laulamalla yks pieni virsi vuodessa on että kristilliset tunkee kristillisyyttä niiden kurkkuun niin lähetkää se jonnekki vittu Ateisti ignorantti kouluun. Ja jos pieni virsi on niin vaikee niin muuda vittu pohjois-korealle." Pohjois-Korea on tässä ilmeisesti muotia. Ilmaisua käytetään tavalla tai toisella toistuvasti ja se ei ole aiemmin leimannut uskontokeskustelua tällä tavalla. Mikä kertoo siitä että huoleni suvivirren "kansalaisuustestiluonteesta" on huolena suurempi kuin olisin itsekään halunnut toivoa. Ja relevantimpi kuin esimerkiksi minä presidentti Sauli Niinistö sitä pitää.

Kuitenkin Veikko Sorvaniemi demonstroi miten kenties esimerkiksi Australian uskonnonvapaus voisi sopia Suomalaiselle ateistille täydellisesti. Petri Karisma taas näyttää haikailevan Ranskaan. Nämä ateistien uskonnonvapausmalliin paremmin sopivat maat eivät tietysti kelpaa vastaesimerkeiksi, koska ne eivät ole kahjojen johtamia totalitarioita joissa on vain yksi Maan Tapa josta poikkeavien on parasta poistua katukuvasta.

Itse asiassa jos mietitään Mikko Puumalaista tai mitä tahansa asiaa katsoessa on hyvä muistaa yksi asia. Asiasta puhuminen on demokraattisessa maassa maan lainsäädäntöön ja sen toteutumiseen liittyvää juridista keskustelua ja arvokeskustelua. Jos siihen osallistumista kohdellaan tällä tavalla, on melko selvää että Pohjois -Korean malliseen yhteiskuntaratkaisuun vetoa tuntevat nimenomaan PerusSuomalaiset.

Tuoreesti oltiin listailtu pelottavia äärioikeistopuolueita. Perussuomalaiset päätyivät globaalissa tarkastelukannassa neljänneksi eniten pelottavaksi. Tästä kannustuneena pyrkimykset mitalisijoille ovat sitten nousseet vahvemmin näkyviin. Perussuomalaisaktiivien kesken on esimerkiksi haikailtu sitä miten Suomessa olisi tarvetta sotilasvallankaappaukselle. Sillä jostain syystä PerusSuomalaisten ajatus "maan tavalla tai maasta pois" on siitä erikoinen, että he olettavat itsensä Suomalaisuuden standardiksi. Siksi jos he ovatkin marginaalissa vähemmistömielipiteenä, he huutavat esiin "sensuuri" ja "poliittinen korrektius". Korostavat että vallitsevaa suosituinta kulttuuria ei tarvitse tehdä dogmaksi vaan pitää vastustaa sensuuria ja puhua rehellisesti aroistakin asioita ilman että hyysätään ja mietitään loukkaantuuko jonkun islamistin tai kenen tahansa muunkaan ideologinen tai uskonnollinen tunne.

Ja nyt kun maa ei makaa kuten heitä miellyttää niin sitten yht'äkkiä eivät noudata omia oppejaan koherentisti kuten älykkäiden pitäisi. Eli eivät oleta, että oikea tapa hoitaa asia olisi se, että he itse voisivat joko elää maassa maan tavalla tai muuttaa maasta pois. Eivät tiedosta että heidän pitäisi niellä kaikki "mokutus" koska emme poliittisen korrektiuden vihollisina voi välittää heidän pikkupikkutunteistaan ja vittuuntuneisuudestaan koska niin asiat toimivat hyvissä maissa. Eivät ajattele että tämän "suck it up" -tilanteen ollessa sietämätön heidän itsensä tulisi kokeilla elämäntapaa jossain muualla. Jossain ehdottoman monokulttuurisessa maassa.

He korostavat Kansan tahtoa samanaikaisesti kun heillä on selkeitä vaikeuksia elää demokraattisessa maassa jossa asioista päättää "kulttuuristen arvojen ja uskonnollisten absoluuttien" sijasta sen hetkinen perustuslaki ja enemmistön ääni. Maassa jossa sotilasvallankaappaus ei kuuluisi poliittisten kysymysten ratkaisemisen aihepiiriin mitenkään. Maassa jossa vaientamisen ja maasta internoimisen syyksi riittäisi mielipide yhdestä laulusta ja siitä haluaako tätä yhtä laulua laulaa vai ei - ja pitääkö tätä yhtä laulua vähentämättömänä ja oleellisena osana maan relevanteinta kulttuuria joka tulisi opettaa joka ikiselle kansalaiselle.

Maassa maan tavalla tai maasta pois -olmit eivät mieti että he itse voisivat joko elää ihmisiksi tai vaihtoehtoisesti muuttaa asenneilmapiirinsä kanssa yhteensopivampaan maahan, sotilasvallankaappaushaaveineen heillä olisi ollut varmasti tilausta ennen jossain Pinochetinaikaisessa Chilessä. Nykyään Pohjois-Korea taas näyttää olevan niitä harvoja monokulttuurisia maita joiden ummehtuneisuus täyttäisi PerusSuomalaisten tiukat laatustandardit. PerusSuomalaisten haluttomuuden ymmärtää ; Näissä paikoissa kyllä lauletaan kenties vähän toisia lauluja kuin virttynyttä "Suvivirttä".

Suomen Evankelis-Synkretistinen kirkko

Jäljet paljastavat uljaalle wannabedawycrockettille
lammasten vaatteissa kulkevan susilauman
luterilaisen kirkon sisällä vaeltavan kalvinistiparven
kulkeneen juuri vähän aikaa sitten ohitse.

MOT:n ohjelma "Riivaajat kirkossa" kuvasi maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran touhuiluja valtionkirkkomme tiloissa. Jalovaaran demonienkarkottaminen ja lääketiededenialismi nosti esimerkiksi eroamispiikkiä. Häntä kutsuttiin manaajaksi. Pelkän sairaiden puolesta esirukoilemisen sijaan toimeksi nähtiin demonien karkottamiseen liittyvä eksorsismi.

Arkkipiispa Kari Mäkinen puuttui asiaan. Hänen lausunnoissaan irtisanoudutaan Jalovaarasta, mutta on vaikeaa sanoa irtautuvatko he Jalovaaran teoista ; "tämänkaltaiseen julistukseen ja toimintaan on syytä suhtautua hyvin pidättyvästi" ... "Ajattelen enemmän niitä ihmisiä, jotka hakevat elämäntilanteeseensa sairauden keskellä apua ja tukea. Heitä pitäisi pystyä tukemaan." Kovin jyrkkää tuomiota asialle ei tehty. Asian voi tulkita oikeastaan miten päin tahansa. Mutta uskoisin että Mäkinen on pääasiassa tämänlaista toimintaa vastustava.
1: Moni pahastui siitä että Jalovaaraa kritisoitiin. Osa esimerkiksi selitti että Jalovaara on vilpitön ja että kristinuskossa uskotaan demoneihin. Ja että jos kirkko kieltää sairaiden puolesta rukoilun, he kyllä eroavat kirkosta. Se, että näitä lausuntoja esitettiin, vihjaavat siitä että kyseessä ei ole mikään yksittäistapaus. Jalovaaraa seuraavat toki pääasiassa maallikot. Mutta kyllä kutsuvierasblogiksi muuntuneesta kotimaa -blogistakin löytyi niitä joista MOT oli huonoilla linjoilla. Kantana on ollut yleensä ottaen se että onko kristillistä uskoa demoneihin ja saako sairaiden puolesta rukoilla.

Pirkko Jalovaara on tietysti "vain" maallikkosaarnaaja, joten hän ei varmasti edusta sitä kuuluisan epämääräistä "Kirkon virallista kantaa" vaan hän lienee vähän samaa kuin natsikoheltajat perussuomalaisissa. Olivatpa he miten suurilukuisia määrissä tahansa ja vaikka ne kattaisivat kuinka suuren osan toiminnasta, ne ovat "yksittäistapauksia joista ei voi yleistää." Onkin tältä osin aivan järkevää kysyä että miksi kirkon edes tarvitsee reagoida. Kun kyseessä ei ole kirkon henkilökunta, on vastuu tietysti jossain muualla.
1: Tosin "kirkon virallisella kannalla" tuntuu olevan sellainen piirre että tiedämme lähinnä kuka sitä ei edusta mutta. Näyttää siltä että pääsyy sille miksi kukaan ei voi kannattaa kirkon mielipidettä koska kirkolla ei ole sellaista ; Esimerkiksi tiedämme että Päivi Räsänen ei edusta kirkon virallista kantaa, mutta emme tiedä kannattaako ja suvaitseeko kirkko täsmälleen sitä samaa vouhotusta josta Päivi Räsäsen mielipidemaailmasto koostuu..

"Vilpittömän mielen" vastakohta on "mieletön vilppi". (Tai vähintään "Mielettömyys" tai "Vilppi".)

Kirkolla on kuitenkin vastuuta. Syy on se, että se on antanut tilansa käyttöön. Kysymyksessä onkin siitä onko kirkolla vilpitön mieli vai ei. Vilpittömän mielen määritelmä on se, että "ei tiennyt eikä pitänytkään tietää". Ja sen roolia on helppo peilata katolisen kirkon pedofiliaskandaalin kautta ; Jos kirkossa pappi hyväksikäyttää lapsia ja kirkko puuttuu asiaan, rikos ei ole kirkon vastuulla. Kirkko ei ole "rikoskumppanina". Sen sijaan jos asiaa yritetään lakaista maton alle, siihen ei puututa, se kieltäydytään huomaamasta ja vasta siinä vaiheessa kun asia tulee ulkopuolisten selvitystyön kautta ilmi, aletaan kikkailemaan. Silloin vastuu on nimenomaan instituution. Kysymys on ehkä yhden tekijän rikoksesta mutta katolinen kirkko on rikoskumppani. (Ja katolisen kirkon kohdalla juuri näin tehtiin. PR -asiat mielessä pitäen asiasta ei puhuttu jotta ei nousisi meteliä.)

Tässä kohden olennainen kysymys löytyy helposti. "Kotimaan" blogeista löytyy nimittäin paras kysymys olellisen hyvin muotoiltuna ja taustoitettuna. "Minä mietin kovasti, mikä tässä on muuttunut. Jalovaarahan on kiertänyt seurakuntia jo kymmeniä vuosia. Onko hänen ajattelunsa muuttunut vai muuttuiko seurakuntien suhtautuminen salamana maanantai-iltana?"  Veikko Sorvaniemi taustoittaa tästä lähtökohdasta oleellisia. "Toiminta on tosin ollut kaikkea muuta kuin nopeaa. Kirkonväen (Laajasalo mukaan lukien) on ollut pakko tietää Jalovaaran tilaisuuksien luonteesta. Jopa me uskonnottomat olemme olleet perillä Jalovaaran tilaisuuksien luonteesta, joten salaisuus se ei ole voinut olla kirkkoherroille tai muulle kirkon henkilöstölle. Evankelista Jalovaara on myös mukana karismaattisessa Nokia Missiossa, jonka entinen johtaja, seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytteen saanut Markku Koivisto seuraajineen yritti aikoinaan muun muassa manata henkiin kuollutta lasta, jonka uskoi olevan uusi Jeesus. Mitään uutta tässä sinänsä ei ole. Muutama vuosi sitten kirkko osoitti miten se suojelevasti se suhtautuu lestadiolaisten tapaan hoitaa useat paljastuneet lastenhyväksikäyttötapaukset. Kantaa otetaan vasta kun on jääty kiinni. Ehkäpä kannattaisi päivittää kirkolliset toimintatavat 2010-luvulle, mikäli aikoo selvityä nykyajan haasteista."

Herranjestas minä olen tiennyt Pirkko Jalovaaran toimista ja luonteesta vuosia. Helluntaisaarnaajat ja monet henkistyneet uskovaiset floodaavat häntä facebookmerkintöihinsä, eikä hänen juttunsa muutenkaan ole mitenkään salaisia. Kahden minuutin googelointi selvittää sen mikä selviää kuuntelemalla lähes ketä tahansa satunnaista uskovaista ja heidän juttujaan. Jalovaara ei ole voinut olla mikään piilossa toiminut. Hän on hyvin näkyvä hahmo - joka esiintyy mm. TV7 -kanavalla ihan eetterissä asti. Hän on näkyvä mediapersoona uskovaisten keskuudessa ja on ollut tätä todella monta vuotta.

Ja se, mitä uskontokriitikkona olen kuullut vuosia on se, että kritiikki koskee anglosaksista uskontoa eikä ole relevantti nykykirkossa. Että pitäisi käydä seurakunnissa ja tutustua toimintaan niin että näkee ja tietää. Nähtävästi kutienkin asia on niin että minulle - joka olen täysin toope, idiootti, uskontoa ymmärtämätön, maailmankuvan sumentama paatunut naturalisti, arvotyhjiönatsi, fasisti, hitlerin darwinistikätyri, evonkelista, paskanjauhaja, muoti-ilmiötä aivottomasti seuraava marionetti - ei ole mysteeri mitä kirkon sisältä löytyy. Sen sijaan Herra Arkkipiispa joka saa minua huomattavasti parempaa vuosipalkkaa ja jolla on koko kirkon tutkimuskeskuksen monipäinen miehistö ja työvoima takanaan joutuu olemaan yllättynyt ilmiöstä joka liittyy kristillisyyden näkyvään massakulttuuriin.
1: Olen huvittunut. Uskontokritiikin kun väitetään joksikin joka ei tunne kohdettaan, että ulkopuolelta räkytetään anglosaksisuuskritiikkiä joka osuu johonkin amerikankalvinisteihin mutta joka on irrelevanttia maassamme joka on luterilainen. Jotenkin jos Mäkisen lausunto olisi totta, asia olisi juuri toisin päin. Uskontokriitikot tuntevat kirkon toiminnan ja paskan paremmin kuin kirkko itse, joka on vain jokin palkkaanostava taho jonka tärkein tehtävä on pyörittää mediaan epäselvää saivartelua ja näyttää masentunutta mopsinnaamaa PR -lausunnoissa kun taas joku uskonnon puoli on tullut julkisuuteen ja tätä kutsutaan skandaaliksi eikä uskoon tutustumiseksi. (Tosin itse en usein kykene erottamaan näitä kahta toisistaan.)

En usko että Kari Mäkinen voi olla niin tampio että hän ei olisi huomannut ja tiennyt mitään. Hänen lausuntonsa malli9a "tämä ei ole PR -lausunto" oli nimenomaan PR -lausunto. Se tehtiin hätäselityksenä välittömästi kun paskat olivat housussa. Ripeä toiminta olisi tarkoittanut sitä että mitään MOT -ohjelmaa ei olisi tapahtunut. Kirkon toiminta ei ole ollut ripeää. Kirkko ja uskovaiset ovat olleet ongelmien esiintuojille karuja ja ylimielisiä. Asioiden selvittely johtaa "uskontokriitikot ei ymmärrä kritiikkinsä kohdetta, mene lukemaan Tillichiä" -haistapaskatteluun. (I fucking know that part.) Ripeitä ollaan vasta PR -syistä. Ja samalla pitäisi luottaa tälläiseen instituutioon? Vakavasti?

Kirkon toiminta onkin ymmärrettävissä vain julkisuusstrategianvalinnan käsittein. Homoskandaalista opittiin että mitään ei tarvitse tehdä jos nousee ripeästi julkisuuteen irtisanoutumaan kohun ytimessä olevasta henkilöstä. Tämän jälkeen touhuun ei tarvita tehdä muutosta. (Homokysymykseen luvattiin muutosta. Ei näy homoavioliittoa kirkossa. Montako vuotta on "ripeää"?) Lausunto ja lupaus muutoksesta ja pieni paheksunta ja irtautuminen juuri kyseisestä yksittäistapauksesta johtaa siihen että kaikkeen muuhun täsmälleen samanlaiseen toimintaan kirkon sisällä ei tarvitse puuttua mitenkään. Kirkko opettaa että toiminta on OK, mutta kiinni ei saa jäädä. Tai saa, mutta ei medialle.) Kirkon toiminnan kannalta olennaista onkin tajuta edes se, että kirkon suvaitsevaisuus on määrittynyt mielenkiintoiseksi tavaksi katsoa asioita sormien läpi paitsi jos se aikaansaa eroamispiikkejä jolloin annetaan hätälausunto eikä tehdä muuta. "Kirkko ja sen johtajat ovat kyllä tienneet aina mistä on kyse. Suomen kirkko on ollut konsensus-laitos josta ei ole tapahtunut paljon irtiottoja. Kaikki on aina haluttu ymmärtää parhain päin. Käytännössä Suomen kirkko on riemunkirjava kokonaisuus kaikkine suuntauksineen ja korostuksineen. Se on käytännössä paradoksien paradoksi joka pysyy kasassa vain sen takia koska erilaisuus ja eri korostukset ovat olleet suurelle yleisölle aivan käsittämätön asia." Kirkko esittää yhtenäistä ja lempeyttä. Mutta käytännössä sen suvaitsevaisuus kohdistuu myös suvaitsemattomuuteen. Moniäänisyys on jotain joka halutaan lakaista piiloon, sillä se olisi konflikti. Siksi saa tehdä mitä vain kunhan se ei nosta mediassa mitään meteliä.
1: Tästä strategiasta laajemmin saa hyvänä näkymän kun miettii kotimaa -blogimetsän historiaa. Aluksi se oli avoin. Kirkon ideana oli korostaa että se sallii moniäänisyyden ja keskustelun. Osa käsitti tämän siten että he saivat tuoda näkemyksiään esiin. Ja koska kirkosta löytyi paljon kaikkea sellaista jolle ei haluta julkisuutta, päätettiin että asioista ei keskustella vaan tehdään laitoksesta kutsuvieraspaikka jonka kommentointia on rajoitettu omituisesti. Kotimaa ei kestänyt sitä että kirkko näyttäytyikin monin paikoin vähintään yhtä kamalasti kuin mitä uskontokriitikot sanoivat. Homokysymys on tässä maailmassa vain rikka rokassa. Monet teemat koskevat miltei jokaista ihmistä eikä kohdistu vain muutaman prosentin väestänosaan. Kirkko ei tarttunut näihin ongelmiin vaan päätti että sovun säilymiseksi leikitään kaikki sillai kivasti että niitä kohkaamisia ei muka olisi olemassakaan. Blogistonin ulkopuolella ihmisten toimintaa ei tietysti rajoitettu mitenkään joten ratkaisu oli sensuristis-kosmeettinen. Ongelmaa ei ratkaistu vaan lakaistiin syrjään. Ja tämä on virallisen kirkon käytännön toimintatapa.

Rehellisen luterilaisuuteen livahtaneen kalvinistin tunnistaa siitä että hänen valheensa ovat huonoja (tai hän vaikuttaa muuten vaan vilpittömältä toopelta). - sillä muut ovat tottuneet valehtelemaan, saivartelemaan ja kiemurtelemaan asiat parhain päin.

Jalovaaran puheet demoneista ovat mielenkiintoisia. Eivät siksi että luterialiset eivät uskoisi demoneihin. Vaan se, että Jalovaaran tapa käsitellä sairauksien ja demonien yhteyksiä ei ole luterilainen. Manaamisesta tulee tietysti mieleen katolisuus. Mutta tosiasiassa Jalovaaran teemat voi löytää ihan muualta. Hän ei nimittäin ole manaaja. Hän päinvastoin tekee asioita jotka ovat tyypillisiä kalvinisteille.

Kalvinisteista tulee ymmärtää pari asiaa. Ensimmäinen on se, että uusateismi on argumenteissaan keskittynyt kalvinismikritiikkiin. Tätä on pidetty vääränä ja eiosuvana ja kristinuskoa todella huonosti kuvaavana koska Suomen virallinen valtionkirkko on viralliselta teologialtaan luterilainen. Eli edustaa hyvin erilaista linjamaa. Kalvinismi taas on melkoisen kauheaa. "Takkirauta" muistuttaa että esimerkiksi pelleinä ja kohkaajina tunnettu Westboron Baptistikirkko edustaa tyylipuhdasta kalvinismia. "Todettakoon kaikille, että Westboron baptistikirkko ja sen nokkamies Fred Phelps edustavat kalvinismia puhtaimmillaan. He edustavat kalvinismia juuri sellaisena kuin miksi Jean Calvin sen tarkoitti ja millaisena myös Jean Calvin sitä Genevessä toteutti. Vaikka hänen teologiansa on äärimmäisen perverssiä ja hänen eksegeesinsä hirvittävän kieroutunutta, se on kaikki täysin raamatullista. Ja ruukinmatruuna on valmis väittämään, että sosialismin luhistuttua juuri kalvinismi ja sen jumalakuva on tärkein syy sille, miksi ateismia on yhä olemassa. Kaikki se, mitä Richard Dawkins kirjoittaa, on nimenomaan kalvinismin inspiroimaa. Ei katolisuuden, ei ortodoksisuuden, ei luterilaisuuden." Olen tästä hyvin samaa mieltä ; Nykymuotoista uusateismia ei olisi ilman kalvinismin suurta vaikutusvaltaa USA:ssa. (En tosin usko että ateismi olisi olematon ilmiö ilman sitä. Mutta nykymuotoinen uusateismi elää niin vahvasti kalvinistisessa uskontokritiikkitaustassa, että ilman kalvinismia sen muoto olisi oleellisesti erilainen. Ilman kalvinismia nykymallinen uusateismi ei yksinkertaisesti olisi. Olisi luultavasti aivan muunlaista ateismia.)

Ongelmana onkin se, että USA:n uskontomarkkinat, esimerkiksi Pat Robertson, tulee luterilaiseen kulttuuriin internetin kautta valon nopeudella. Kun analysoi suomalaista fundamentalismilinjamaa, ei ole vaikeaa huomata että se on hyvin globaalia. Ihmiset ovat siinä mielessä valveutuneita että he osaavat käyttää googlea ja copy-paste -toimintoa. Suomessa on yllättävä määrä kreationist eja, joka on USA;n tuliainen. Amerikkalaiset kreationistit taas ovat hyvin usein maansa tapaan kalvinisteja. Argumentteja lähinnä siirretään.

Esimerkiksi jos katsotaan Matti Leisolan kreationismituotantoa, se koostuu pääosin kirjojen kääntämisistä. Samoin Pekka Reinikainen on lähinnä toistanut ulkomaisten kreationistien argumentteja. Kieliasu Reinikaisella on ollut toki "omintakeisuuteen päin" ; Esimerkiksi "Unohdettu Genesis" oli käytännössä kirjankäännös johon Reinikainen oli lisännyt Raamatunjaeviittauksia kun USA yritti siinä vaiheessa vähentää kreationismin ja uskonnon yhteyttä että saisi sen koululuokkiin. ; Moni tietysti esittää että kreationismi on marginaalista eikä edusta kirkon virallista linjaa. Kuitenkin kun katsotaa uskonaktiiveja, ei kreationismivaikutteiden löytäminen ole vaikeaa. Kouraani tungettiin puoliväkisin tänään "Sana 2.1.2013 -lehti" (ilmaiseksi vaikka suositushinta oli 2€, hattuni on niin söpö ja uskovainen niin antelias). Jo siitä löytyy lausuma (s. 8) "evoluutioteoria on pelkkä ajatusrakennelma, jota yritetään tieteen keinoin todistaa oikeaksi siinä onnistumatta." Kreationismi on tietysti vain pieni markkeri kalvinismista, mutta jo se kertoo miten globaalia fundamentalismi nykyään on.

Ei olekaan ihme että Jalovaaran tematiikka liittyy Pat Robertsonin juttuihin. Joista voi mainita esimerkiksi sen verran, että hänkin manaa demoneja esimerkiksi vaatteista. (Paha hajukin voi joskus selittyä demoneilla. Eikä tämä ole tietysti naurettavaa koska Pat Robertson uskoo myös että paska haisee ja että joskus vaatteet ovat vain likaisia.) Ihmiset yksinkertaisesti lukevat kalvinistien näkemyksiä ja argumenttejaan siinä hengessä että he ovat kristittyjä jotka uskovat "Raamattuun". He ajattelevat hyvin vähän teologisia erikoistapauksia. Esimerkiksi heidän on kenties vaikeaa suhtautua siihen että katoliset ja luterilaiset ovat eri kirkkokunta joilla on sama pyhä kirja. Osalle fundamentalisteista katolisuus on vääräoppinen porttokirkko, mutta he eivät selkeästi osaa soveltaa koulukuntaeroja esimerkiksi suhteessa kalvinismiin.

Siksi he eivät ymmärrä että jos he tulkitsevat Raamattua kalvinistisesta viitekehyksestä he eivät voi  tuomita luterilaista kirkkoa tai esittää että kirkko olisi hylännyt oman oppinsa. Kirkkokaan ei tietysti näe että miten uskontokriitikot tai Jalovaara olisivat oleellisia kun heidän teologioissaan on niin oleellinen ero. Ongelmana onkin se, että toiminta joka ei liity teologisesti korrektiin tasoon voi olla olemassaoleva ilmiö. Se, että uskonto kieltää jotain ei tarkoita että sitä ei tapahdu ollenkaan. (Eihän katolinen kirkkokaan missään tapauksessa teologisesti korrektilta tasoltaan määrittele pedofiliaa hyväksyttäväksi.) Uskovaiset elävät uskonelämän käytänteiden kautta. Ja tämä piutpaut välittää teologian saivareista.
1: Sotkua tietysti haittaa se, että termejä myös liitetään yhteen varsin sulavasti. Tästä minulta löytyy hitusen löysää kirkon puolelle. Kirkko ei välttämättä aluksi huomaa että Jalovaaran toiminta on kalvinistista harhaoppia, kun sitä kutsutaan "sairaiden puolesta rukoiluksi". Tämänlainen uusiokieli - vakiintuneiden sanavartaloiden sisällön uudelleenmäärittely - tekee tietysti myös ilmiöihin tarttumisen vaikeaksi kun seurauksena on helposti ohipuhuntaa. Näin ollen käy helposti niin että jos vastustat "sairauden pouolesta rukoiluksi" nimettyä kalvinistista synnieistä puhdistamista, eivät ihmiset tajua että vastustat kalvinistista (luterilaisuuden kannalta) vääräoppisuutta. He katsovat nimilappua ja luulevat että nyt demoneista ei saa puhua ollenkaan tai että kirkossa ei saa esirukoilla sairaiden puolesta.

Lisäksi on huomattava että kalvinistisuus ei ole tapahtunut yllättäen. Se on tapahtunut pikku hiljaa, asteittain. Moni onkin ottanut puolustuksekseen sen että Jalovaaran lausunnot ovat muuttuneet ajan kanssa. Kuitenkin kun trendi fundamentalismin kalvinististumiseen on ollut pitkäaikainen, se on ilmiönä jotain joka olisi pitänyt huomata. Pirkko Jalovaaraa ei suostuta liittämään tähän kulttuurimuutokseen.
1: Joka kertoo joko valehtelusta tai siitä että ollaan niin inkompetentteja että ei ymmärretä sen tasoisia perusasioita kuin että internet tarjoaa globaaleja lähteitä nykymaailmassa ja että ihmiset lukevat niitä Tai että fundamentalistien parissa oleva muodikas kreationismi on USA:n tuliainen, joka on suomessa copy-pastemuotoista. Tässä ei ole mitään pelastusta kummastakaan suunnasta. Että ollaanko tyhmä vai paha. Vilpitön mieli ei täyty kummassakaan tapauksessa, koska tutkimuslaitos ja akateeminen tutkinto ja vastuullinen virka vihjaavat että jos ei tiedä niin siltikin pitäisi tietää.

Tosin väitän aivan suoraan että koko sinä aikana kun minä olen ollut tekemisissä fundamentalismin kanssa, se ei ole ollut tyylipuhdasta luterilaista fundamentalismia. Se on yleensä ottaen yllättävän synkretististä. Vaikutteita on otettu paljon juuri kalvinismista. Tämä on niin vahva ja näkyvä ilmiö että se ei voi olla salaisuus kirkonkaan puolella. Uusateismikritiikki on suomessa yllättävän tehokasta ja osuvaa. Ja se on se ikävä julkinen salaisuus jota kirkko peittleee omituisin lässyköin PR -lausuntoinensa.

Mielestäni Jalovaarakohussa ei pidä tuijottaa Jalovaaraa. Hän on maallikko. Hän on innostunut ja lukee internettiä. Hänellä ei ole ammattitaitoa analysoida uskonnon hienouksia. - Tosin on vähän noloa olla kristitty joka ei osaa kristinuskoa. Se on vähän eri asia kuin uskova joka ei osaa evoluutiota. Jos ei jotain kannata, niin ei siihen syvästi tutustumiseenkaan välttämättä ole hirveästi intoa. On järkeävää panostaa elämäntapaan jota haluaa elää. Mutta ihmiset ovat typeriä ja heillä on siihen peräti oikeus.
1: Se, että uskoo demoneihin tai on kalvinisti ei siis tarkoita että näin ei saisi uskoa ja olla kristitty. Vaan lähinnä sitä että pitäisi miettiä sellaista että kenties LUTERILAINEN kirkko ei ole silloin se oikea taho olla. Sillä jos kannattaa kalvinistista Raamatunlukutapaa, edustaa luterilaisuus by definition harhaoppisuutta. Kalvinisteista luterilaiset lukevat "Raamattua" väärin, tulkitsevat ja tekevät institutionalisoituja Raamatunväännöksiä kun taas kalvinistit näkevät "Raamatun" ja sen sisällön Oikein.

Korostankin että Jalovaarakohussa ei edes pidä erota kirkosta. Kari Mäkisen pitäisi erota virastaan - ja jos hän ei tätä tee, niin sitten pitäisi erota kirkosta protestina tästä. Kari Mäkisellä ei yksinkertaisesti voi olla vilpitöntä mieltä. Hän on joko tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää. Jos Kari Mäkinen ei ano eroa, kehotan ihmisiä eroamaan kirkosta tässä ja vain tässä tapauksessa. Lisäksi olisi iloista jos kirkko tunnustaisi sen että Jalovaara ei ole mikään yksittäistapaus, vaan on liitoksissa kirkon sisällä kulkeviin yllättävän suurilukuisiin virtauksiin. Eli kyseessä on kirkon sisällä oleva suojattu syöpä.
1: Valitettavasti tämä tarkoittaisi lähinnä sitä että kirkko vihdoin tunnustaisi että esimerkiksi ne lausunnot joissa olen esittänyt suvaitsemattomuuden suvaitsemisen olevan keino jossa fundamentalistinen ääritoiminta menee "valtavirtaluterialisuuden selän taakse suojaan" jos siihen kohdistaa yhtään kritiikkiä. En usko että tätä tapahtuu.. On turvallisempaa lakaista ongelmat maton alle ja kutsua minua ja kaikkia muita uskontokriitikoita (ja muita iniseviä itikoita) räyhääjäidiootiksi jotka eivät tiedä mitään kirkosta, uskonnosta tai teologiasta (ja jotka ovat mahdolllisesti niin militantteja arvotyhjiöpaskoja että ei pahemmasta väliä koska natsit ja Stalin.) Toki se faktatasolla vastaisi sitä että selittäisi että Jalovaaraa ole koskaan ollut olemassakaan ja että tämä olisi Joulupukkiin verrattavissa oleva satuolento korkeintaan. Mutta ihmiset kokevat asian aivan eri tavalla, joten ennustan että juuri näin tulee tapahtumaan.