Maistuuko se vapaudelta vai vallalta?

Jos USA:lla olisi jokin symbolinen alkoholijuoma, se todennäköisesti olisi Fish House Punch. Kyseessä on Philadelphiassa 1700 -luvun loppupuolella kehitetty juoma josta esimerkiksi George Washington piti. Siihen on muutamia keskenään hieman eriäviä reseptejä. (Keskustelua siitä mikä on virallinen ainesosa ja mikä koristelua ovat usein syynä näihin eroihin.) Myös mittasuhteissa on jonkin verran eroja. Esittelen tässä niistä lähinnä yhden reseptin. Sillä se on sekä käytetty resepti, mielestäni toimiva, että sitä kautta saan loppublogaukseeni parhaimman väännön symbolisesti. (Resepti on yksi mutkikkaimmista. Joskin ei virallisimmista.)

Ainekset (kohtuu isoon määrään):
1 kuppi sokeria.
3½ kuppia vahvaa mustaa teetä. (Ei maustettua teetä.)
6-8 sitruunan kuori raastettuna.
6-8 sitruunan mehu. (Kätevää kun sitruunan numerot ovat samansuuruisia.)
3 kuppia tummaa rommia.
1½ kuppia konjakkia. (Parempi konjakki on parempaa.)
¼ kuppi persikkabrandyä.
¼ kuppi arrakkia.
ripaus muskottipähkinää

Tekotapa.
Keitetään teetä. Otetaan sokeri ja sekoitetaan siihen sitruunankuoret. Tähän kaadetaan arrakkia, joka sytytetään. Poltetaan jonkin aikaa, kaadetaan päälle mustaa teetä. (Viimeistään tässä vaiheessa sammuu juoma, vasta myöhemmin juoja.) Kaadetaan mukaan kaikki muu. Annetaan maustua varttitunnin verran.  Raavitaan päälle muskottipähkinää mausteeksi. Nautitaan kylmänä, mielellään jäiden kanssa. (Juoma ei näytä kiinnostavalta mutta sitä jostain syystä nautitaan usein läpinäkyvästä kupista, kupista jossa on aika usein myös korva.)

Mitäpä miettiä tästä syntyvällä krapulalla?

Kuin katsotaan tätä juomaa, voidaan huomata että siinä on aika paljon erilaisia osia. Ja nämä osat eivät ole samoilta alueilta. Eivätkä varsinkaan Philadelphian alueelta. Arrakki on tropiikin paloviinaa (pohjana kookos, riisi tai sokeri.) Rommi vie mielikuvat Karibian alueelle. Brandy taas on imagoltaan mannermaista, viitaten vahviten Saksan ja Ranskan alueille. Sitruuna taas on ollut perinteisesti Etelä-Euroopan ja Kiinan alueiden hedelmä. (Tosin sitä oli viety kasvamaan Amerikkoihin jo Kolumbuksen aikana.) Tämä tekee juomasta melko globaalin. On selvää miksi tämänlaisia ei ole kehitetty varhaiskeskiajalla. Ainekset vaativat hyvin laajaa kaupankäyntiä.

Tee ja muskottipähkinä ovat tässä kuitenkin se symboli johon on hauskaa tarttua. Ne ovat jotain jotka liittyvät mielikuvissa vahvasti Brittiläiseen imperiumiin vaikka ne ovat Euroopan kannalta periaatteessa aika eksoottisia tuotteita. Kun Bostonissa oli omanlaisensa teejuhlat, on tässä juomassa teeosansa kautta vielä hieman alleviivaavampia lisävivahteita. (Kas kun ei hittovie kiniiniä tungeta tähän juomaan!) Nämä voisivat viitata siihen että juomassa ei olekaan globalisaatiota siinä mielessä että maailma olisi vapaa vaan juuri sitä kautta että maailmassa on globaalia valtaa.

Tälläisestä liiasta vallasta voi saada päänsä kipeäksi.

Mikä onkaan se mielipiteenvapaus?

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksimisessä" on käsitelty globaalin maailman ongelmaa. Hän korostaa sitä että maailmassa olisi historian varhaisimmissa vaiheissa ollut kulttuureja jotka ovat olleet joko sellaisia että (1) ne ovat olleet kohtuu pieniä ja tätä kautta kokonaisuus on ollut monipuolinen ja monimuotoinen tai (2) sitä ollaan oltu yhtenäiskulttuurissa ja suuria. Globaalissa maailmassa yritetään sen sijaan tasapainoilla vapauden ja monimuotoisuuden ja suuruuden kanssa. Tätä Kauffman pitää uutena haasteena jota tulee ratkaista osittain uusilla keinoilla. Siksi se Pyhäkin pitää keksiä uudelleen. Ei toistaa entisenlaisenaan.

Kysymys on kiinnostava koska se asettaa mielipiteenvapauden keskiöön. Ja tekee sen tavalla jota modernissa maailmassa usein kierretään. Tässä on jännittävää että konservatiivit kyllä jossain määrin nostavat esiin Kauffmanin kuvaamaa asiaa moittiessaan liberaaleja ; He korostavat miten monikulttuurisuus johtaa siihen että vahvin kulttuuri helposti voittaa. Eli suuri ja monipuolinen olisivat jännitteisiä. Toisaalta he itse unohtavat tämän huomion hyvin usein välittömästi kun alkavat puhumaan siitä miten konservatiivi arvostaa vapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta ja taistelee poliittista korrektiutta vastaan.

Toki jännite ei ole täysin mahdoton kiertää. Siihen tosin vaaditaan väistämättä jonkinlaista Tapio Puolimatkan kannattamaa dialogista pluralismia. Puolimatkalla kun on ajateltu että ihmiset olisivat Jumalan armosta ja antamista takeista - Alvin Plantingan reformoidun teologian warrant -konseptista - johtuen erityisen rationaalisia olentoja. Eli kun keskustelisimme oppisimme toisiltamme ja mielipiteemme yhdenmukaistuisivat. Ja lähestyisimme tässä muutakin kuin kulttuurista koheesiota, lähestyisimme Totuutta. Totuutta, joka ei tietenkään ole mielipiteistä riippuvainen. Tässä mallissa erimielisyys voi kertoa siitä että jossain on aivopesua ja indoktrinaatiota. (Ja Puolimatkan tuntien hän itse ei edusta tämänlaatuista demagogiaa koska hän on tietenkin mielipiteenvapauden vihollisten ja muiden darwinistien viaton uhri.)

Mutta jos on minunkaltainen ihminen, jolle taloustieteen rationaalinen kauppaa käyvä homo economicus on yltiöoptimistinen, ja jolle jokainen ihminen on ennen kaikkea maailmankuvaansa jähmettyvä hahmo, ei ole tarjolla mahdollisuutta jossa se että aivopesu lopetettaisiin ja ihmisille sanoo Sapere Aude johtaisi siihen että mielipiteiden kirjo vähenisi. Päinvastoin, vapausasteiden lisääminen ajatteluun lisää vapausasteita lopputuloksissa. Tämän vuoksi kultit ja ideologiat joutuvat käännyttämään, eristämään vääristä mielipiteistä ja harrastamaan sosiaalista kontrollia. ; Koska muuten ihmisille tulisi vääriä mielipiteitä.

Tämä tekee Kauffmanin kuvaamasta riskistä itselleni relevantin. Toki en ole kovin yhteiskunnallinen olento. Arvostan vapautta melko korkealle ja tässä kohdassa tilanne on rehellisesti sanoen monesti sellainen että jos koko muu yhteiskunta sanoo jotain ja tämä on itseäni vastaan, on ensimmäinen ja kenties viimeinenkin vastaukseni asiaan se, että jokaiseen junaan on ihmisiä ja junia menee Toijalaankin. Että voitte laittaa yhteiskuntaanne minne se kuuluu, jos vaan persaus kestää.

Kauffmanin tiivistelmästä voi saada tähän liittyen jotain jännittävää. Hän nimittäin hakee jonkinlaista raakavedosta. Ja tuottaa seuraavia arvoja ; Ihmiskunnan tulee tavoitella kokonaisuutta, eikä sitä että ollaan fragmentoituina eriarvoistettuihin yksiköihin yhteisön täytyy olla myös avoin. Tätä ideaalitilaa tavoitellaan sitten korostamalla oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta ja nöyryyttä. Tuho ja ahnehtiminen tulee kieltää ja ajattelun monimuotoisuutta on erikseen tuettava. Demokratian ja tasavallan tukeminen on myös jotain jota on erikseen tehtävä. Samoin pitää välttää yhtä valtakeskusta, valtakeskuksien on oltava monessa paikassa ja jakautettuna. Kauffman mainitsee tässä yhteydessä kielestä sen että pitää panostaa edistyvään dialogiin jonka ytimessä on neutraali kieli.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska siinä on henkenä se, että ajatusten yksipuolistamista ja monokulttuuriin menoa on erikseen vastustettava tai muuten se tulisi tapahtumaan. Samalla mielipiteenvapautta tulisi tukea jotta ei päädyttäisi monokulttuuriin jossa vahvimmilla on eniten mielivaltaa jota toteuttaa vapaasti niin että toisilla ei ole vastaavia oikeuksia.

Huomio tarttuu tässä myös siihen mitä mielipiteenvapaus ylipäätään on. Osalla on tästä jopa sellaisia ajatuksia että mielipiteenvapaus tarkoittaisi sitä että sanomisilla ei voisi olla mitään seurauksia. Eli mielipiteenvapaus tarkoittaa sitä että vastapuoli ei esimerkiksi saa suuttua tai sakottaa mistään sanotusta. Itselläni mielipiteenvapaus ei ole sananvastuuttomuutta. Mutta se koskee sekä mielipiteiden sisältöä että sitä miten se muotoillaan.

Kauffman on tässä selvästi itseni kanssa eri linjoilla. Hänen näkemyksensä on sellainen että on ikään kuin mielipidesisältö ja sitten se miten se muotoillaan. Tässä kohden hän vaatii rajoitteita retoriikkaan, ei siihen mitä mielipidesisältöjä saa olla. Tässä mielessä hän sallii mielipiteitä ties mistä kysymyksistä mutta rajoittaa sitä sävyä ja asennetta jolla niitä esitetään. Räväkkä ja loukkauksia sisältävä kielenkäyttö on tässä jotain joka enemmänkin rajoittaa muiden ilmaisua ja vapautta kuin on itsessään oleellista ilmaisua ja vapautta. Ajatus on varmasti sopiva sivistyshenkiselle tiedemiestyypille jota Kauffman itse ilmaisee.

Sen sijaan kaltaiselleni puolihullulle pellelle tämänlaatuinen muotoilu on melko vieras. Sillä usein retoriikka on enemmän kuin puolet viestistä. Retoriikka välittää tunnetta, kuvaa sanojan identiteetistä ja tulkintaa yleisöstä. Ja tässä mielessä en pidä Kauffmanin rajoitteita kovin hyvinä. ; Se tuntuu nojaavan sellaiseen vanhaan järjen ja tunteen dikotomisuuteen jossa asia on kuvattu mielipiderakenne ja tunneväritys vain irrelevanttia koristelua.

Tosin on huomautettava että minulla ei ole tarjota mitään keinoa jolla yhteiskunnan monokultturisoituminen ja valtaideologioiden harjoittama mielipiteenvapauden rajoittaminen saataisiin loppumaan. Voin toki ehdottaa että tyypit lähtevät Toijalaan ja menevät itseensä ideologiansa kanssa - eli laittavat jutut paikkaan jonne aurinko ei paista - mutta epäilenpä että eivät tottelisi. Ja vaikka tottelisivatkin olisi auktoriteetti ja mielipidekirjon rajoittaminen lähinnä minun suunnassani eivätkä olemattomia...

---

Olen tosin syvästi erimielinen gobaali+yksipuolinen -näkemyksestä. Esimerkiksi Rooman valtakuntaa usein kuvataan moniliittina, mutta se oli moniuskontoinen ja monikulttuurinen. Teknologiaa varastettiin kaikkialta ja lähinnä infrastruktuurin levittäminen moniin paikkoihin oli monoliittista. Itse asiassa suuret yhteisöt näyttävät toimivan siten että ne tulevat toimeen sen kanssa että siinä on moniarvoisuutta ja monia mielipiteitä. Monokulttuurisuuskeskiset valtiot paisuvat ja romahtavat nopeasti kuin Natsien kolmas valtakunta ja Stalinin neuvostoliitto.. Edes kohtuullisesti pysyvä monoliittivaltion tulee olla pieni kuten Pohjois-Korea. Samoin kaikista monoliittisimmat ja muutenkin huolestuttavimmat ja pysyvät uskonnot ovat pieniä kultteja, eivät suuria valtauskontoja. Pienet valtauskonnon sisällä olevat ääriryhmät ovat tässä oikeastaan lähinnä se poikkeus joihin kannattaa kiinnittää huomiota relevantteina mahdollisesti-poikkeuksina..

Maahanmuuttajataustaisista ranskalaisista

Kalevassa oli kirjoitus siitä miten britit ovat ranskassa kartoittamassa viikinkien kolonialismin reittejä 800-900 -luvuilla "Normandiaan saapuneet brittitutkijat ovat paikantaneet dna-näytettä varten noin sata paikallista, joilla on skandinaavinen tai vähintään lähes tuhat vuotta vanha sukunimi tai joiden kaikki isovanhemmat ovat asuneet samalla alueella." Tämä on pahastuttanut monia. Tutkimus liitetään rasismiin. "Se voi rakentaa käsitystä, että on olemassa aitoja ja epäaitoja normandialaisia. Rasistit voivat esimerkiksi sanoa, ettei heissä todistetusti ole yhtään arabiverta." Toki tutkijat eivät tutki koko genomia joten sen tuloksista ei voi tämänlaista sanoa "huoli on turha, koska tutkimukseen osallistuvien dna:sta tutkitaan vain kahta prosenttia".

Minun on vaikeaa ymmärtää miksi se, että jotain voidaan käyttää rasismiin olisi sama kuin se että koko asia pitäisi kieltää. Minä esimerkiksi näen silmilläni ihmisten ihon sävyjä ja teen tästä päätelmiä. Se että tämä mahdollistaa rasismin ei ole vielä syy repiä silmiä päästäni. (Toivon.) On toki syytä tarttua rasismiin mutta jos tämä tehdään tutkimusta rajoittamalla, etenkin kun itse tutkimusmenetelmässä ei tehdä tutkimuseettisesti kyseenalaisen tyylisiä ihmiskokeita, kysymys on jo jostain muusta.

Mutta asia sikseen. Sillä huvituin muusta.

Nykyään ei ole muodikasta olla rasisti. Pitää puhua maahanmuutosta. Tässä mielessä viikingit ovat hauska esimerkki. Moni arvostaa viikinkejä. Uusnatsit käyttävät mielellään viikinkisymboleita. Ihailu on valkoisen rodun ihailua. Kuitenkin on vaikeaa olla "ei rasisti vaan maahanmuuttokriittinen" jos ilmapiiri on viikinkejä ihaileva.

Globalisaatio ja maahanmuutto ei ole mikään uusi asia. Imigrantteja on vihattu usein. Ja tuskin mitään ihmisryhmää on yhtä syystä dissattu kuin viikinkejä. Nämä maahanmuuttopainajaiset tekivät jännittäviä asioita, ja usein kaikkea muuta kuin reiluin keinoin. Tuossa tilanteessa heitä ei ole kiinnostanut mikään "maassa maan tavalla" -ajattelu. Päällimmäisenä ajatuksena heillä ei ole ollut sekään, että miten he voisivat onnistua integroitumaan paikalliseen kulttuuriin. ( Toki tässä puhuttua aikaa edelsi aika, kansainvaellusaika. Puhutaan Rooman valtakunnan kaatumisen ajasta, vuosista 375-476. Globalisaatio on viikinkejäkin vanhempaa.)

Britit ovatkin Ranskassa kartoittamassa sitä miten monissa on ehtaa maahanmuuttajaverta.

Pieni ajatus ; Pankkikriiseistä, pörssiromahduksista ja Rooman vakaudesta

Minun lapsuusaikana Suomessa oli lama. Tämän taustalla oli periaatteessa se, että ensin pankit myönsivät tilejä melko hyville koroilla. Tämä teki niistä suosittuja. Valitettavasti korkojen antaminen tarkoittaa sitä että pankki antaa tallettajille rahaa. Joten ne tarvitsivat lainoja voidakseen kattaa nuo edellämainitut korot. Tämä johti löyhtyneisiin lainanantokriteereihin. Periaatteessa lainaa sai hyvin vähäisin tai olemattomin takuuksin. Joka johti siihen että pankit antoivat lainaa asioille jotka eivät kannattaneet. Ja tekivät tätä yhä useammin ja useammin, mitä enemmän heidän piti kattaa korkomaksuja antamilla lainoillaan. Kun investoinnit joihin lainaa oli annettu romahtivat, pankki joutui perimään karusti. Koska ne tarvitsivat ehdottomasti varoja niiden korkojen kattamiseen.

Toisaalta Amerikoissa on tapahtunut 1929 alkanut lama johtui pörssistä. Pörssissä oli usein tapahtunut kuplia, joiden puhkeaminen kadottaa osakkeiden arvoa. Senkin taustalla oli se, että kun osakkeita pidettiin varmoina ja niihin luotettiin, pankki myönsi niiden hankintaan hyvin helposti lainaa. Kun lainojen arvo romahti, oli sillä karuja seurauksia. Toisin sanoen pörssi on keino tuottaa samantapaisia ongelmia kuin tuossa itselleni tutummassa lamassa.

Toisaalta voidaan ajatella, että niissä yhteiskunnissa joissa on ollut erityinen koroillaeläjien luokka ovat lietsoneet tämänlaisia ongelmia. Erityisiä ongelmia tulee jos koroillaeläminen on kannattavampaa kuin investointien tekeminen. Tästä voi tulla jopa yhteiskunnan romahduksia, tai vallankumouksia. Sillä jos investoinnit tuottavat vähemmän kuin koroillaeläminen, on kannattavaa antaa koron kasvaa korkoa korolle samalla kun vähemmän onnekkaat sitten jäävät eksponenttisääntöjen mukaisesti yhä syvemmälle ja syvemmälle köyhyyteen.

Tästä minulle seurasi pieni hupaisa ajatus.

Menneinä aikoina koronkiskonta oli kiellettyä. Teologia -sivusto kertoo tästä hienosti Simo Knuuttilan tekstissä. "Vaikka taloudellinen toiminta laajeni ja monipuolistui 1100-luvulla, kirkko jatkoi korkokiellon opettamista. Se sai myöhemmin tukea myös Aristoteleen raha- ja korkoteoriasta. Rahaa sellaisenaan pidettiin tuottamattomana, minkä ajateltiin lisäävän korkokiellon järkevyyttä. Lainattu raha siirtyi lainanottajan omaisuudeksi maksupäivään saakka. Hyötymistä toisen omaisuudesta pidetiin sopimattomana, varsinkin kun myös riski omaisuuden häviämisestä siirtyi lainanottajalle. Koron ottamista kutsuttiin nimellä usura. Se käännetään usein koronkiskonnaksi, mikä on hiukan harhaanjohtavaa, koska usura tarkoittaa roomalaisessa oikeudessa vain korkoa. Keskiajalla termi sai negatiivisen merkityksen juuri korkokiellon takia."

Tämänlainen on jotain joka kenties johtaa vakauteen. Tosin tämä voidaan nähdä siihen mistä syystä kristittyjen maailmaa pidetään "hitaasti etenevänä". Jos yhteiskunnassa ei ole kannattavaa antaa lainaa, sitä ei helposti anneta investoimiseen, uusien keksintöjen tekemiseen. Tämänlainen yhteisö romahtaa helposti ulkopuolelta tulevaan uhkaan, kun joku muu maa sitten panostaa investointeihin ja jyrää tämän varovaisen ja sisäisesti vakaan järjestelmän ylivoimalla.

Nähdäkseni tässä on jotain joka voidaan liittää Roomaan.

Roomassa oli vahva sotilasvoima. Se oli myös tunnettu siitä että se ei niinkään tuottanut ideoita vaan kopioi niitä muilta. Siihen aikaan laaja valtakunta jossa oli paljon kohtaamisia toisilleen vieraiden kulttuureiden kanssa ja jossa tieto kulki teillä kykeni harjoittamaan tätä strategiaa. Ja se toimi yllättävän pitkän aikaa.

Nykyaikana se vaatisi ankaraa tiedostelua ja hirvittävää panostusta teollisuusvakoiluun. Ja siitä huolimatta globaalissa maailmassa tieto kiertää maailmaa ympäri salamannopeasti. Jo Neuvostoliiton aikana kävi selväksi että ei riitä että kansantalouden saavutuksia haluttiin näytellä ja keksittiin hienoja tiedemiehiä keksiviä tiedemiehiä ja panostettiin reverse engineeringiin. Maailma juoksee eteenpäin nopeasti, ja mukana pysymiseen tarvitaan investoinetja ja innovaatioita loppumattomana ryöppynä. Ja tässä mukana pysyminen tehdään sille ehdoin että riskinä ovat hyvinkin totaaliset ja syvät lamakaudet.

Tohtorinmiekka

"Man who wears a Sword, without knowing how to use it, runs as great a Hazard, and is full as ridiculous, as a Man who carries Books about him without knowing how to read."
(Andrew Mahon, "The Art of Fencing", 1734)

Jukka Hankamäki blogasi "voiman pimeästä puolesta". Koska tapanani on kiinnittää huomiotani relevanteista relevanteimpiin yksityiskohtiin, huomioni kiinnittyi lopussa olevaan valokuvaan jossa Hankamäellä on seinällään tohtorinmiekka.

Puoskarinmiekka. "Naru" on ns. swordknot,
joita näkee monissa upseerimiekoissa.
Rimpsulla on funktio ; Sen avulla miekkaa ei
tarvitse laittaa tuppeen jos välistä
pitää vaikka ampua kiväärillä.
Käytettiin erityisesti ratsumiesten
parissa, koska hevosen selässä ei
ole miellyttävää pudottaa miekkaa
ja huotraan laittaminenkin on
tavallista vaikeampaa.

En ole itse miekkaillut tohtorinmiekalla. Ja vielä vähemmän omistan sellaista. Minulla tosin on oma "puoskarinmiekka" joka on teknisesti oleellisesti samantyylinen ns. smallsword kuin mitä Suomen yliopistojen käyttämät tohtorinmiekatkin. Se on peräti huotrassa siinä tuolissa jonka ääressä yleisesti ottaen blogaan. Minun ja akatemian tarjoaman miekan välillä on tosin se ero, että oma smallswordini on ns. battle ready, kun taas  tohtorinmiekkoja tuppaa vaivaamaan sama mikä monia nykyajan upseerinmiekkojakin. Eli se, että ne on tehty sellaisesta teräksestä että on selvää että ne eivät ole lainkaan esineitä joilla ns. miekkailtaisiin.

Tohtorinmiekalla on myös historiaa.

Teknisesti tohtorinmiekka on ns. siviilimiekka. Ja tämä antaa erikoisen aseman akateemisille ihmisille. Kun mietitään sitä miten Turun Akatemiassa opetettiin 1600-luvun lopulta alkaen miekkailua nuorille ylioppilaille, on huomattava että jo heidän univormuihinsa kuului miekka. Miekka kuului asiaan - myös aatelittomille ylioppilaille. Turun Akatemia otti miekkavaikutteet Uppsalan yliopiston esikuvasta. Ja sinne ideaali oli saatu sydänkeskiaikaiseen Pariisin yliopiston käytänteistä. Ja tässä kohden on syytä muistaa että Sorbonne sijaitsi tuohon aikaan Pariisin muurien ulkopuolella ja hyvin vaaralliseksi tunnetulla alueella. Miekkoja on siis jouduttu käyttämään itsepuolustuksellisesti. Tässä mielessä korostuukin se, että akateemikot ovat tehneet miekoillaan muutakin kuin haastaneet toisia herrasmiehiä kaksintaisteluihin. Tai pitäneet sitä tiedemaailmaa koskevana statusesineenä (joka on lisäksi cool seinällä, toisin kuin juuri mikään muu statusesine joita akateeminen maailma käyttää).

Suomessa vaarat olivat tietenkin pienempiä. Mutta yliopistoissa oli myös yleisemmin liikuntaa. Ja tässä harjoitusmestarit olivat tärkeä ammattikunta. He olivat aluksi nimenomaan miekkailunopettajia, mutta ajan mittaa heidän vastuualueensa laajenivat vastaamaan kaikesta liikunnasta. Helsingin yliopisto sai vuonna 1834 ensimmäisen voimistelulaitoksensa, jossa ensimmäinen opettaja oli italialaissyntyinen Gioacchino Otta joka opetti miekkailua. Lisäksi miekkailua opettaneina akateemisina tekijöinä on mainittava ainakin saksalainen Hans Porat ja ranskalainen Pierre De Moret. Kansalaisuus on tässä tärkeä, koska se korostaa sen aikaisen akatemian kansainvälisyyttä. Tämä oli tosin myös osittain yliopiston ajamaa vedätystä. Sillä kasainvälisyyttä pidettiin siihen asti yleisesti jonain joka oli yliopistoille ansioksi. Ilman miekkamestareita Turun akatemia oli äärimmäisen vahvasti suomalaistunut ja on vähän erikoista että ilman liikunnanopettajia sen aikainen akatemia olisi jäänyt tyystin vaille sellaista kansainvälistä elementtiä kuin ulkomaisista yliopistoista lähtöisin olevat opettajat.

Tohtorinmiekka on kuitenkin hyvä symboli

Jos katsotaan tohtorinmiekan asemaa nykyajassa, se on rituaaliesine. "Tohtorin miekka on hengen ase. Se symboloi totuuden, oikean ja hyvän puolustamista, sitä kuinka tohtorin arvon saanut on tiedettä kunniakkaasti puolustanut. Aikoinaan miekkaa on kannettu ja käytetty kampuksilla ihan konkreettisten uhkien vuoksi, joten miekka akatemian itsepuolustuksen, tieteen vapauden symbolina ei ole kaukaa haettu." Tässä mielessä se muistuttaa vahvasti menneiden aikojen kulkueissa käytettyjä miekkoja jotka ovat suuria, näyttäviä ja yhtä funktionaalisia taisteluissa kuin nykyajan fantasiapelejen monet luomukset. (Eli eivät yhtään käyttökelpoisia.)

Lisäksi on syytä huomata se erikoinen asia, jonka Mike Loades tuo esiin kirjassaan "Swords and Swordsmen" ; Hön on laittanut kirjan esipuheeseen korostuksen siitä että "Swordsmen have often been authors. There is something profoundly and intrisically poetic about the use of the sword, as strange as that may sound to many people." ... "This tradition has left us with an extraordinarily rich legacy of fencing manuals, or 'fight books'. These works were often written by true 'Reneissance man', people like Camillo Agrippa, mathematician, architect, engineer and friend of Michelangelo" Ja kieltämättä on jossain määrin niin että miekkailija tarvitsee samantapaisia hyveitä kuin hyvä akateemikko. Miekkailijan täytyy nähdä kauneutta jossain joka on monista brutaalia. Hänen on kyettävä ymmärtämään säännöt jotka rajaavat hyvän tekniikan huonosta. Mutta hyvä duelisti ei ole hyvä duelisti jos säännöt eivät ole jotain jota sovelletaan. Mekaaninen toistaminen ei tee hyvää kaksintaistelijaa, vaan korkeintaan itsepuolustusmiehen.

Itse tosin kääntäisin tämän siihen että kenties miekka korostaa jollain tavalla sitä miten akateemikon kenties pitäisi tavoitella jonkinlaista "renessanssimieheyttä". Onhan fyysinen miekkailu hyvin erilaista kuin tieteenteko. Tosin nykyään, aikana jolloin tieteilijät ovat yhä enemmän ja enemmän spesialisteja, juuri se että saatu miekka on käyttökelvoton demonstroi oikeastaan kaiken sen mitä tarvitsee tietää akatemiasta ja sen suhteesta menneisyyden ihanteisiin. Tohtorinpromootio on rituaali, ja jossain matkan varrella ideaalit joita rituaaliesineet kuvaavat ovat etääntyneet tai jopa muuttuneet.

Siitä huolimatta tohtorinmiekka on siisti, koska se on miekka. Ja sen lisäksi tohtorinmiekka on siitä erinomainen statusesine, että sen taustalla oleva ajatus ei ole se, että sen avulla näytetään miten paljon rahaa on hallussa. Vaan sen sijaan se ansaitaan suoraan osaamisella. Senlaiset statusesineet ovat parhaita statusesineitä.

Maailmassa on virhe(itä)

Jos asiaa katsotaan käytettävyyden kannalta, CAPS LOCK on harvinaisen huono keksintö. Se on luultavasti lähinnä jonkinlainen jäänne kirjoituskoneiden ajoilta. Kuten myös QWERTY -näppäimistö, eli se yleisin tapa asetella näppäimet näppäimistölle.

QWERTYä ja CAPS LOCKia yhdistää tehottomuus. Itse asiassa QWERTY on kehitetty sen vuoksi, että kirjoituskoneissa liian nopea naputtelu johti usein kirjoituskoneen varsien sotkuun ja lukkiutumisiin. Tätä haluttiin välttää ja siksi näppäimet aseteltiin niin, että niillä olisi huono kirjoittaa. Ja näin meillä on käytössä näppäimistö joka on itsetarkoituksellisen huono kirjoittamiseen.

CAPS LOCK on myös nappula jota on aikaisemmin painettu pohjaan jos on pitänyt kirjoittaa paljon suurilla kirjaimilla, esimerkiksi otsikoita. Tässä on ollut järkeä koska saman hoitaminen SHIFTillä, joka nimensä mukaisesti nosti koko kirjoitusaseman asentoa ja sen pohjassapitäminen vaati huomattavan määrän voimaa. CAPS LOCK auttoi säästämään sormia ja oli aikanaan hyvinkin viisas innovaatio. (Lisäksi jos pääset käsiin vanhaan mekaaniseen kirjoituskoneeseen voit omin silmin nähdä että niiden CAPS LOCK oli melkoisen pieni, mikä itsessään vähensi virhelyönnin mahdollisuutta. Nykynäppäimistössä se on suurempi kuin muut kirjaimet.)

Sen painaminen tuntui hyvin erilaiselta kuin muiden näppäimien, ja jo tämä toimi jonkinlaisena typonestomekanismina. Nykyään CAPS LOCK on sen sijaan nappula jonka poistaminen näppäimistöstä kokonaan todennäköisesti tekisi näppäimistöstä paremmin toimivan. (Mutta sehän rikkoisi näppäimistöjä koskevan yhtenäistävän teeman, huonon käytettävyyden.)

Siis kuka HELVETIN ÄÄLIÖ on keksinyt laittaa ylikokoisen CAPS LOCK -nappulan keskiriville, jossa sormet usein ovat, ja peräti A -kirjaimen viereen. Siis sen A -kirjaimen jota käytetään vain aivan helvetisti verrattuna vaikka Q -näppäimeen. Pahinta on se, että tietokoneiden näppäimet eivät vaadi takomista samalla tavalla kuin vanhat kirjoituskoneet. (Mikä on toki itsessään hyvä asia. POIKKEUS on kun katsotaan näppäimistöjä kaiken kaikkiaan.) Voit nimittäin painaa vahingossa a:ta ja samaLLA TULET LYÖNEEKSI caps lockIN PÄÄLLE, ETKÄ HUOMAA MITÄÄN HETI, vaan tulet kirjoittaNEEKSI suurilla kirjaimilla. Jos on vähänkin epätarkemmat sormet, CAPS LOCK itse asiassa menee yllättävän helposti ja usein vahingossa päälle.

Ja, toisin kuin kirjoituskoneissa joissa CAPS LOCKin painaminen tuntui erilaiselta, aikaansai näkyvän muutoksen itse laitteessa, että yleensä voit myös kuulla miten se kuulosti erilaiselta joten niiden kanssa (a) mahdollisuus virheeseen ja (b) mahdollisuus tehdä virhe ilman että huomaat sen olivat minimaalisia. Kirjoituskoneiden virhekontrolli oli siis paljon paremmalla tolalla kuin nykynäppäimistöissä.

Nykymaailmassa CAPS LOCK viittaa huutamiseen. Ja siksi vahinkonäppäin tuottaa ilmoille tekstiä joka tulkitaan vihaiseksi. Että sinällään CAPS LOCK tuottaa sitä vihaa jota sen tuotokset symbolisoivat. Tämä näppäin myös ansaitsee kaiken siihen kohdistetun raivon. Vähintään. CAPS LOCK onkin jotain joka näkyy lähinnä raivohullujen salaliittoteoreetikoiden käytössä. Ja rehellisesti sanoen jos tämä heidän mielentilansa johtuu CAPS LOCK -näppäimestä, siitä tulee aivan ymmärrettävää. Kun katsoo omaa näppäimistöä ja siinä on tämänlainen "innovaatio" ei ole varmasti vaikeaa sen jälkeen kuvitella, että joku jossain fasadien takana suunnittelee jotain kavalaa pääsi menoksi.

Kenen idea oli laittaa CAPS LOCK näppäimistölle? Suuret kirjaimet saa paremmin SHIFTillä! Minkälainen kädetön ja toivon mukaan jalaton amatööri on päättänyt että kyllä, universaalisti tämä CAPS LOCK on se asia joka pitää ehdottomasti laittaa joka ikiseen näppäimistöön kaikkialla? Ovatko he kuolleet? Riittävän kiduttavalla tavalla myös? Varmasti kanssa? Silloin he nimittäin ovat ansainneet kohtalonsa. Teologit ja ateistologian mestarit voisivat kirjoittaa lukukaupalla siitä miten CAPS LOCK -näppäin yksinään on merkittävä demonstratiivinen lisä ns. teodikean ongelmaan. Taatusti asiat voisivat olla paremmin, taatusti ei ole mitään hyötyä eikä tee meistä jalompia ja pitkämielisempiä.

Itse asiassa jos mietitään sitä, miten paljon näppäimistöjä käytetään koko ajan, on selvää että CAPS LOCK on jotain joka tuottaa yksinään paljon hukattuja työtunteja. On arvioitu että keskimääräinen toimistotyöntekijä naputtaa jotain näppäintä noin 5 000-10 000 kertaa työpäivässä. Ja kuten näppäimistönkäytön määrää arvioivasta sivusta voi nähdä, A on hyvin ahkerasti käytetty. Jos ajatellaan, että sivistysmaiden noin 350 miljoonaa toimistotyöntekijää tekee keskiverrosti työtä, painetaan keskimäärin kuutisen miljoonaa kertaa spacebar -nappulaa ja E -kirjainta kolmisen miljoonaa kertaa sekunnissa, globaalisti. A -kirjain on hyvänä kolmosena, ja senkin kohdalla kysymys on useista miljoonista kerroista sekunnissa. Osa näistä on typotuksia joissa sormi osuu CAPS LOCKiin ja näiden lukujen valossa voidaan sanoa että on aivan turvallista arvioida että juuri nyt, juuri tällä sekunnilla, joku toimistotyöläinen, töitä tehden, kiroilee tätä saatanan perkeleen nappia joka ei kelpaa kuin. Tätä infernaalista baphomedin keksintöä. AAAAAA!

CAPS LOCK. Tätä näppäintä voi siis arvioida lähinnä taloudellisten tappioiden muodossa. CAPS LOCK ärsyttää tavallisia ihmisiä, tekee elämästämme vaikeaa ja haittaa jopa globaalia taloutta jollain varmasti mitattavissa olevalla määrällä, jossa hämmästyttävää on se, miten vaikeaa tätä määrää on suoraan mitata, mutta samanaikaisesti miten hämmästyttävän paljon se todennäköisesti on. Haitta on merkittävä, joskin "piilossa", ikään kuin kavalasti siinä A -kirjaimen vieressä väijymässä kuten se nappulakin.

---

SAATANA. Älkää edes kysykö kellojen siirrosta ja siihen liittyvistä kuolemista! Itse siirsin kelloa 20 senttiä vasemmalle.

Tarpeista ja paheista

Kun televisiosarja "Under the Dome" alkoi mainostamaan itseään, ajattelin että kyseessä olisi ekologinen sarja. Sen perusideana on se, että kupu eristää pikkukaupungin omaan kuplaansa niin että ulkopuolelta ei ei päästä sisälle eikä sisältä ulos. Kun kyseessä on pieni suljettu järjestelmä, sellaiset asiat kuin resurssit ja niiden jakaminen olisivat hyvin oleellisia.

Kuitenkin sarja ei sitten käsitellytkään tarpeita vaan paheita. Kuvun vaikutuksia erilaisiin luonnonvaroihin ja ruokaan kohdellaan yllättävän pintapuolisesti. Sarjan alussa keskityttiin lääkkeiden loppumiseen, mutta tämäkin jätettiin vähemmälle. Sarjan edetessä on lisäksi vahvistunut se, että kuvun toiminta tarinankerronnassa koskee sitä että se perustelee rajatun määrän hahmoja rajatussa tilassa, siten että salaisuuksia ei pääse pakoon ja että ne myös tulevat tietoon.

Jos kyseessä olisi tosimaailma, niin Maslown tarvehierarkia korostaisi tarpeita. Ja oikeastaan vasta kun perusasiat olisivat kunnossa olisi mahdollista mennä soveltamaan itsensä toteuttamisen alueelle, eli paheisiin. Ja kuvun pysyessä tilanteen pitäisi tältä osin vielä vahvistua sitä mukaa kun kaupat tyhjenevät. Ja lisäksi sarjan perusteeman ytimessä oleva salaisuusmateriaali - joka tässä sarjassa koostuu koulukirjaesimerkinomaisesta Boyerilaisesta strategisesta tiedosta - on jotain johon pääseminen onnistuisi paremmin tehostamalla valvontaa sen sijaan että rajoitettaisiin liikkuvuutta.
1: Itse asiassa "Under the Domen" vähintään puolihengellinen tunnelma on ymmärrettävissä, kun tiedostaa että uskonnot vaativat jonkin synnin tapaisen efektin, ja tämä toimii juuri strategisella tiedolla. Boyer on tutkinut sitä mikä tekee uskonnosta psykologisesti uskonnon. Ja yliluonnollisuus ei ole se, mitä välttämättä vaaditaan. Tärkeää on, että uskotaan että on jokin taho joka valvoo ja voi nähdä strategiseen tietoon, eli sellaisiin salaisuuksiin jotka joko rikkovat omaa identiteettiä tai yhteisön normeja vastaan. Siksi esimerkiksi avaruusolentojen kohdalla moni voi uskoa teknisesti ylivoimaisiin avaruusolentoihin, mutta jos näissä näkemyksissä korostuu strategiseen tietoon
pääseminen, alkavat esimerkiksi lepytysrituaalit ja oman käytöksen ohjaaminen uskonnolliseen suuntaan.

Itse asiassa jos katsomme maailmaa, niin se mikä tekee salaisuuksien vuotamisesta ja pakoonpääsemättömäksi on juuri sama voima mikä lisää globalisaatiota. Nurkkakuntaisuus taas mahdollistaa eksklusiivisen asenteen ja sisäpiirin salaisuudet. Kun taas esimerkiksi internet tarjoaa mahdollisuuden saada muista noloa tietoa ympäri maailmaa. Globalisaatiosta puhuttaessa korostetaan toki usein että "maailma pienenee" ja tässä mielessä "Under the Domea" on varmasti lähdetty tekemään. Mutta tosiasiassa globalisaatiossa lähinnä menee yksityisyys. Sillä globalisaatio mahdollistaa menesstyvien ihmisten kohdalla monenlaiset paheet - ja muidenkin kohdalla se levittää niitä tehokkaammin ympäriinsä.

Piilokalvinismia

Tupla-J:ssä keskusteltiin Pahan ongelmasta. Kommenteissa viitattiin apologetiikkawikiin. "Olettakaamme vielä sellainenkin skenaario, että Jumala ei edes pyri olemaan oikeudenmukainen; Hän vain väittää olevansa sellainen ja on mieleltään kiero sadisti-despootti. Hän on kuitenkin luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on. Hän päättää, mitä tehdään. Hän on luonut luonnonlait, kaikki planeetat ja eliöt. Hän on tehnyt säännöt. Vaikka hän sanoisi: "jos et ole valtavan innostunut helvettiin pääsemisestä, niin hypi oikealla korvallasi kyykkyhyppyjä muutama biljardi kertaa ja sitten voisit vaikka hirttäytyä suoliisi". Etpä voi paljoa muuta kuin totella, jos taivaaseen haluat. Jumala on kaikkivaltias. Kaikkivaltias päättää, mikä on oikein. Hän on siis filosofisesta näkökulmasta joka tapauksessa oikeudenmukainen. Väitettä voidaan demonstroida esmierkillä. Olet koodari ja kirjoitat kivan pelin. Pelissä on 100 ukkelia, joista 13 arvotaan bittitaivaaseen ja loput bittihelvettiin. 13 pääsee bittitaivaaseen ja that's it. Sinä loit säännöt, eikä sillä ole mitään väliä, vaikka 87 muuta ukkelia väittäisivät sinun olevan epäoikeudenmukainen." Toinen kommentoija (en minä) sanoikin tähän osuvasti "josta päästäänkin nopeasti predestinaatio-oppiin ja kalvinismiin." Joka on siitä mielenkiintoinen huomio, että itse viesti korosti vapaan tahdon merkitystä pahan ongelman ratkaisulle. Kommentoija korosti ratkaisun olevan hyvän. Ja antoi silti tuon tyyppisen vastauksen joka johtaa varsin suoraviivaisesti juuri kalvinismiin. Ja jossa predestinaatio -oppi kieltää että ihmiset oikeasti valitsevat yhtään mitään.
1: Itse asiassa tässä korostankin, että peleistä saa hyviä esimerkkejä moraalimalleihin. Jos otamme kommenteissa ilmenevän kommentin jonka mukaan jos ei ole valintoja hyvään ja pahaan, ei hyvällä ole väliä. Hyvä ilman valintaa jossa on paha olisi siis oksymoroni. Tässä, hyvin Kantilaisessa näkemyksessä, hyvä ja oikeassa oleva kalvinisti (kuten ei stoalainenkaan) on oksymoroni. Kalvinisti ei valitse joten hän ei voi olla hyvä. Tai hän valitsee ja hänen teologiansa on väärä. Kalvinistit tietysti, minun mielestäni äärimmäisen valitettavasti, näkevät tämän lähinnä näytteenä siitä että Kant on väärässä. Ne ihmisperseet!

Apologetiikkawiki on eräs kreationismin puolustuspaikoista. Selvästi uskonnollinen fundamentalismi on siellä laajennettu koskemaan tätä maailmaa. Ajatus voi olla yllättävä sillä moni, kuten allekirjoittanut, pitää jopa apologetiikkaa ja kreationismia astetta eri asioina jotka on joskus käsiteltävä erikseen. En siis vain "pidä fundamentalisteja erilaisina kuin muita uskovaisia" vaan luokittelen fundamentelistejakin. Kenties ei pidä lokeroida, mutta teologiassa on paljon aste-eroja.

Kalvinistiset sävyt eivät kuitenkaan ole mikään yllätys skeneä seuranneille. Kalvinismi monin paikoin oikein huutaa läsnäoloaan. Maamme kristillisyys on perinteisesti ollut luterilaista. Ja tässä mielessä se on yllätys. Tässä en mene niin pitkälle että väittäisin että hyvä ja oikeaoppinen luterilainen ei mitenkään voisi olla kreationisti - kreationisti ei voi vain olla koherentisti myös tomisti. Syynä on se, että Amerikan Yhdysvallat ovat fundamentalismissaan erilaista, huomattavasti suomea vahvemmin kalvinismin sävyttämää, ja kreationismi on sieltä. Ja kreationismin perusongelmana on ns. luovan panoksen minimoiminen. Tavalliset ihmiset eivät myöskään ole kovin taitavia filosofisia ajattelijoita, joten kopioidessaan copy-pastella - ahkerimmillaan suorina käännöksinä - materiaalia jolla pikku evosuut saadaan suppuun he helposti hyväksyvät omalle maailmankuvalleen ristiriitaisen asian, siksi että eivät jaksa analysoida konsistenssia aina. Ja ennen kaikkea siksi, että tärkeäpää - ja ainakin kivempaa - on hakata "ateisteja ja muita kerettiläisiä".

Tässä on kenties tarpeen viitata "mietteitä" -blogiin jonka kristitty - ja itse asiassa varsin uskonnottomuusvastainen - kirjoittaja moittii usein (YEC)kreationismia. Hän huomauttaa että keskustelu vedetään tässä turhan usein siihen että arkijärjenkin mukaan Jumala on luonut universumin. Eli jos vastustat kreationismia, vastustat luomisen ajatusta. Hän on huomannut syyn siihen miten piilokalvinismi siirtyy suomen luterilaiseen uskontokulttuuriin. Hän huomaa että mukana on luterilaisia yhteyksiä. Kreationismia USA:ssa levittää esimerkiksi "Lutheran Church Missouri Synod" ja "Seventh-Day Adventist Church", josta on aivan oikein oletettavissa että "Suomessa nuoren maan kreationismia edustaisi Adventtikirkko ja sen ohella Luther-säätiön ja muiden tunnustuksellisten luterilaisten piirissä liikkuvia henkilöitä, joilla on yhteyksiä Missouri-synodiin." Samalla hän huomaa ne suurimmat. "Yhdysvalloissa ja Australiassa eräät käytännölliset ja rahan arvon tuntevat kristityt ovat muodostaneet Nuoren maan kreationismia markkinoivia organisaatioita, joista tunnetuimpia ovat Creation Ministries ja Answers in Genesis. Suomessa näiden tuottamaa aineistoa markkinoi esimerkiksi www.luominen.fi. Suomalainen keskustelu nuoren maan kreationismista rakentuu paljolti sen todistusaineiston varaan, jota keskustelijat ammentavat näiden amerikkalaisten järjestöjen tarjoamista lähteistä."

Oikeakulttuurisuus, sisäkulttuurisuus

"Tahtoisinpa pitää suomalaista talonpoika-kansaa humorillisimpana kansana maailmassa, hänellä on mielestäni se syvin sisällisyys kuin kellään muulla."
(Aleksis Kivi)

Perussuomalaisia on moitittu monokulttuurisuudesta. Tästä asenteesta on saatu jopa natsipuolueen leimaa. Erikoista kyllä, sivistyneissä piireissä tunnetaan vastaavia kulttuurihygieenisiä asenteita. Ja niitä pidetään sivistyksellisinä. Silloin kysymys on äidinkielestä. Sitä pidetään kultturellina. Otan tästä asenteesta esimerkiksi "Aristoteleen Kantapään" facebookryhmässä olleen lausunnonpätkän.

"Miksi Suomessa yhä kiihtyvällä tahdilla tuntuu lisääntyvän englannin kielen käyttö jokaisessa mahdollisessa paikassa? Miksi englanti on muka hienompaa kuin oma äidinkielemme? Englantia pursuaa joka paikassa ad nauseum. Olen itse opiskellut englantia, en valita siis siksi, että minulla olisi jotain englannin kieltä vastaan - päinvastoin! Mutta eikö meidän suomalaisten tulisi vaalia omaa kieltämme? Onko suklaa parempaa, jos rasian teksti on englanniksi? Menevätkö vaatteet paremmin kaupaksi, jos mainostekstit ovat englanniksi? Pärjääkö pienen paikkakunnan sähkö- tai vesilaitos muka paremmin, jos firman nimi ei olekaan suomenkielinen? Olen huolissani siitä, minkälaisen kuvan tämän päivän lapset saavat kielestämme ja sen asemasta yhteiskunnassamme. Jopa itse Suomen valtio on vaihtanut valtionomisteisten yhtiöiden nimiä ahkerasti sellaisiksi, etteivät ne enää kerro tavan tallaajalle yhtään mitään. On Fortumia, Itellaa, Destiaa ja vaikka mitä! Mihin tämä kaikki vieä johtaa? Väitöskirjojakin kirjoitetaan yhä enemmän englanniksi. Milloin koittaa päivä, jolloin tutkimusta lakataan tekemästä ja painamasta suomeksi? Uskon sen päivän nimittäin vielä koittavan ja se tulee olemaan murheen päivä tässä maassa." ... "Me olemme suomalaisia, meillä on oma kielemme ja se on osa yhteistä identiteettiämme, erottamattomasti sidoksissa myös kulttuuriimme. Se erottaa meidät hyvällä tapaa muista kansoista, kertoo meille itsellemme, keitä me olemme. Miksi meidän täytyisi muuttua kansaksi, joka ei tiedä, puhuuko se englantia vieraskielenä, vaiko äidinkielenä! Jos annamme äidinkielemme rappeutua vain vetoamalla siihen, että muutos on välttämätöntä, silloin luovumme samalla myös omasta kulttuuriperinnöstämme ja identiteetistämme osana kansaamme. Tämä olisi mielestäni äärimmäisen murheellista ja huolestuttavaa.

Nähdäkseni tässä kohden asian kanssa voi olla vahvasti erimielinen kahtaa kautta (1) Kieli on tosiasiassa käytettävä asia. Sen tehtävä on viestintä. Kieli elää ja muuttuu. Siksi jos anglismit täyttävät kielen, suomen kieli kenties rapistuu, mutta se ei teknisesti ole murheen päivä. (2) Ajatus siististä ja kliinisestä kielestä ei pidä paikkaansa globaalissa maailmassa. Ja maailma on ollut globaali aina.

Kun puhutaan sivistyssanoista ja lainasanoista, voimme huomata varsin helposti miten ilmaisuissa on latinaa ad nauseam. Samoin ruotsin kielen opetuksesta muistan, kuinka ensimmäisinä tunteina yritettiin kannustaa ruotsin helppoutta : Suomen kielessä oli paljon lainasanoja. Ruotsin kielestä lainaaminen on yksinkertaisesti ollut aikaisemmin fiinimpää. Ruotsinopetuksesta en muista tarpeeksi paljoa, mutta se mikä oppi sieltä tuli suomen kieleen oli se, että aikanaan ruotsista on otettu sanoja, osittain koska ne ovat fiinimpiä. Aateli käytti aikoinaan ranskaa ainoana keskustelukielenä, koska Ranskan loisteliasta hovia ihailtiin ja ranskalainen sivistys oli korkeimmalle arvostetuinta ja jota matkittiin hoveissa ja aateliskartanoissa halki Euroopan. Nykyään suomen kieli ottavaa vaikutteita etenkin englannin kielestä. Puheeseenne tunkee anglismeja.

Kalevi Wiik on esittänyt että tässä on taustalla ajatus imitaatiosta. Ihmiset lainaavat menestyneiltä kansoilta piirteitä. Ja kaikki nämä piirteet eivät ole oleellisia menestykselle. Näin esimerkiksi kieleen tulevat lainasanat kertovat tietyn kulttuurin statuksesta ja vallasta. Idea muistuttaa hieman Jari Sarasvuon imitaatiokeskeistä lähestymistapaa, jossa M. A. Nummisen luovuutta ihaileva myös pukeutuu kuin Numminen ja harjoittelee puheeseensa myös Nummisen kiekaisuista koostuvan erikoisen puhetavan.

Suomen kieli on täynnä lainasanoja, sekä nykyajalta että menneiltä ajoilta. Eikä suomen kieli ole ainut, jossa näin käy ; Saksan kieli on vielä vastustuskyvyttömämpi englannista otetuille sanoille kuin suomi. Saksassa "kotisivu" on itsestäänselvästi "homepage", ja "heimseit" -sanan käyttö siellä vihjaa suoraan, että olet uusnatsi. Englannin kuningatar on paljon useammin "die queen" kuin "königin". On myös tärkeää ymmärtää, että englanti ei ole ollut kovin kauaa superasemassaan. "Crackedin" artikkeli englannin kielen oikeinkirjoituksesta paljastaa, että sanojen kirjoitusmuotoja on latinaistettu, koska sen on nähty olevan sivistyneempää.

Osittain sanoja lainataan koska kielen lisäksi ideat siirtyvät. Innovaatiot ovat levinneet kulttuurin mukana ja niille ei ole edes ollut mitään oikeakielistä vastinetta. Lisäksi, kuten Wiikin kohdalla huomautin, valta ja status vaikuttavat. ; Tässä mielessä voidaan sanoa, että monikielisyyttä vastaaan taistelu nojaakin samantapaiseen kansallisidentiteettillä halailuun kuin mihin perussuomalaisuus nojaa. Ainoastaan niiden arvioitu sivistyneisyys koetaan erilaiseksi. Uusnatsien oikeinkirjoitus on yleensä "vähintään luovaa". "Isän maan puollustajat" on muuttunut jonkinlaiseksi tätä piirrettä kuvaavaksi käsitteeksi, ja kieliasiaa pidetään nipojen pilkunviilaajien käsittämättömän tylsänä valtakuntana. Kielinipottajat taas eivät samastu natsikulttuuriin vaan katsovat kieltä pysyvänä ja kielitieteellisenä ja kulttuurin kunnioittamisena.

Tästä kiistämättä olemassaolevasta erosta huolimatta perussuomalaisten henki pitää sisällään samantyyppisen eetoksen ja jopa paatoksen kuin lainasanojen virtaamista kammoksuvien. "Aristoteleen Kantapäähän" tulleet kommentit valaisevat tätä mielestäni hauskasti ; "Kieli on kuitenkin avain käsitteelliselle ajattelulle ja omalla kielellä se käy parhaiten. Se on hienoa, kun osataan monia kieliä, mutta kyllä äidinkielen hallinta on A ja O. Tämä nimienmuutosvimma kuvastaa mielestäni heikkoa itsetuntoa." Jopa ironisuuteen asti. "Jos me emme vaali omaa äidinkieltämme, kuka sitä vaalii? Äidinkieli on ihmisen koti. Tällä ei ole kansalliskiihkoilun kanssa mitään tekemistä, vaan syvän henkisen ja emotionaalisen identiteetin."

Paremminkin pitäisi päästä eroon nollasummapeliajattelusta: nykymaailmassa on melkein pakko osata useampia kieliä, mutta se ei välttämättä ole suomen kieleltä pois. Normaalin ihmisen päähän kyllä mahtuu useampi kieli. Tämän takia minusta melkein isompi ongelma kuin se, että suomen kieltä ei arvosteta, on se, että mitään muuta kieltä kuin englantia ei osata, että englannista tulee se ainoa "The Vieras Kieli". Ja kyllähän se on pakko myöntää, että nykymaailmassa on vaikea tulla toimeen ilman englantia. Tarve sen opiskeluun on suurempi kuin monilla muilla kielillä

Kuitenkin on helppo ymmärtää myös oman kansallisen identiteetin puolustajia. Tästä saa hienon kuvan kuuntelemalla nuoria suomenruotsalaisia. Heillä on tapana puhua sekaisin suomea, ruotsia ja englantia. Eikä mitenkään siten, että ensin puhuttaisiin ehyt lause tai ajatuskokonaisuus yhdellä kielellä ja sitten vaihdetaan toiseen. He vaihtavat kieltä kesken lausetta, jopa monta kertaa. Syntynyt puhe muistuttaa enemmän kryptografiaa kuin kieltä, jonka funktio on käsittääkseni viestintä toisten ihmisten kanssa. Ja tässä syynä ei ole edes se, että kenties maailman tehokkain tapa muuttaa teksti salakieliseksi minun silmissäni on kääntää se ruotsin kielelle. Syynä on se, että kielen vaihtaminen on prosessin raskain osio. Kun yhden kielen "nappaa päälle" sillä on helpompi jatkaa. Sekakielisyydestä tulee vain häiritsevää.

Puheet poismenostanne ovat vahvasti liioiteltuja

Kulttuurimme elää maailmassa, jossa uhriuden status on suuri voimavara. Tämä tietysti ponnistaa kristillisestä kulttuurista ja sen varsin epätavanomaisesta suhtautumista pienuuteen, heikkouteen ja nöyryyteen. Kuitenkin nykymaailman uhiriutuminen on kristitylle vaikea asia. Sillä se nojaa (a) vähemmistönä olemiseen ja (b) länsimaalaisuuskeskeisyyteen jossa lokaali muuttuu globaaliksi.

Ei oikeasti ole tavatonta löytää ihmisiä jotka suhtautuva ajatukseen siitä, että kristityt voisivat olla vainon kohde horse laughilla. Toki samanlaisia ohitteluleimoja löytyy myös tasa-arvon puolella. "Lihaa syövien heteromiesten kokema vaino" on monista niin absurdi että sen ääneenmainitseminen muuttuu argumentin korvikkeeksi. Se jälkeen kun sanoo heh heh on argumentti valmis ja ohitettu.

Tämä aivan aito ongelma ja ajatusvääristymä korostuu kristittyjen kohdalla paljon vahvemmin kuin karnivoorin maskulinistin kohdalla. Sillä vaikka kristityt ovat enemmistössä länsimaissa, ja tilastollisesti katsoen kristinusko on valtavan suosittu uskonto globaalistikin, on silti lokaaleja alueita joissa kristityt ovat vähemistössä. Pasi Turunen korostaa sitä että kristittyjä kohtaa globaali vaino. Se johtuu siitä että lukumäärällisesti valtava määrä kristytyistä asuu vähemmistönä tai alueilla joissa kristityt ovat pääasiassa naisia tai eivalkoihoisia miehiä. Monet ateistis-kommunistiset maat ja islamilaiset valtiot ovat julistaneet kristinuskon torjuttavaksi asiaksi. Ja osassa alueista valtio on neutraali, mutta se ei ole aktiivinen ja suojele kristittyjä.

Toki "globaali vaino" on käsitteenä vahvasti liioiteltu. BBC toi esiin puheet siitä että kristittyjen vainottujen määrää on pidetty 100 000 ihmisenä vuosittain aina Vatikaania ja muita "aivan järkevinä pidettävien" tahoja myöten. Tässä luvussa on liioittelua. Usein asioiden tarkastelu johtaisi esimerkiksi siihen että kristityt vainoaisivat kristittyjä. Ja kaiken kaikkiaan kysymys on usein siitä, että jos ihminen kuuluu vähemmistöön jota vainotaan, ja hän on myös kristitty, niin hänet valjastetaan kristinuskon vuoksi vainotuksi.
1: Toki hieman vastaavaa olen havainnut täälä Suomessakin. Itse olin koulukiusattu ja kristitty. Mutta osasin pitää nämä asiat erossa toisistaan. Kiusaamisen syyt olivat muualla. Kuitenkin hyvin moni kristitty, heti kunhan vain kuuluu johonkin vähän täräkämpään suuntaukseen, näkevät että ainut syy josta heitä voidaan kiusata on se, että he ovat kristittyjä. Vastaava on tässä vain isommassa mittakaavassa.

Kristittyjä vainotaan, mutta se on määrällisesti yllättävän pientä. Kaikista surullisinta on kuitenkin se, että hyvin harva kristitty näyttää ottavan vainoamista siten kuin pitäisi. Esimerkiksi länsimaissa jonkun muun maan kristityn uhrius muuntuu kotimaan kristityn marttyyristatukseksi. Ja esimerkiksi jos kommunistinen venäjä vainosi kristittyjä, niin tästä saa humaani länsimainen uusateismikin sitten syyllisyyden. (Vastaavaa ei suostuta hyväksymään protestanttien tekemistä noitavainoista joita tehtiin esimerkiksi pohjoismaissa.) Lopputuloksena onkin se, että vainoja ei suinkaan lähdetä taistelemaan, vaan sen sijaan nipotetaan jostain jotka ovat enemmänkin "snobihtavia nettiääliöitä jotka sattuvat olemaan myös ateisteja".

Toki Turunen on tästä itse hieman koominen esimerkki.
* Hän on kauhuissaan jos islamisti sanoo kristityistä että "Apinat ovat sapattikansaa, juutalaisia; siat ovat Jeesuksen joukkoon kuuluvia vääräuskoisia, kristittyjä." Hän itse kuitekin levitteli vastaavia lausuntoja ateistien ideologian väkivaltaluonteesta Jokelan kouluampumisten jälkeen - teksti koki sittemmin sensuurin kun asiaa nostettiin esiin.
* Turunen ei tunnetusti kavahda jos evoluution kannattaminen liitetään holokaustiin ja siis aivan suoraan syytetään potentiaalisiksi kansanmurhaaksi. Turunen on tullut varsin tunnetuksi siitä että stalinkorttikin heilahtaa aina kun se vain on mahdollista. Hän ei vahingossakaan mainitse, että kristityt massoittain tappouhkailevat ateisteja, darwinisteja ja muita "samaan kerhoon niputettuja" ihan täällä länsimaissakin. (Mutta marttyyriydessään kierivät kristityt ovatkin usein niitä ihmisiä, joista vainoaminen sivistyssanoilla koristeltuna ei ole mitään vainoa ; Siksi he eivät välitä eugeniikka-natsismikytköksen tieteellis-historiallisista  puutteista vaan kokevat vainotuksi joutumiseksi sen, että eivät saa ilman rajoja ja vastaanpanemista kiusata darwinnatsihitlereitä jotka ovat vain uhka ihmiskunnalle ja koko yhteiskunnalle.)
* Turunen puhuu vainoista ja ihmisoikeuksista mielellään. Mutta vain kristittyjen kohdalla vainoaminen voi olla relevanttia. Hän ei ole niitä ihmisiä jotka nostavat esiin sen tutkimuksissa havaitun ilmiön, että länsimaissa ateistit ovat syrjityin vähemmistö. (Joka sai aikanaan julkisuutta, ja joka oli hyvin monen kristityn puheessa esillä lähinnä siten, miten epäluottamus ja työhönottamisessa ja muussa välttämisessä on takana oikeutus ja järki. Mikä kertoo oman sanansa siitä että tämä vainotilanne on aito ja todellinen ja syvärakennettu tiettyihin kulttuurimme piireihin.) Ja että ateistien vainot on sekin globaali ilmiö. (Ja jos kristittyjä sorretaan, niin kaikkia muunuskoisia sorretaan joten näissä maissa ateistitkin ovat vainottuja vähemmistöjä.)
* Turunen mielellään kertoo yksittäistapauksilla demonstroiden sitä miten kristittyjen uskonnollista kokontumista estetään ja että islaminuskoiset kohkaantuvat esimerkiksi siitä että kosketaan koraania likaisin käsin. Hän ei kuitenkaan jostain syystä mainitse miten kristinuskon noitavainot ja muut kohinat eivät ole menneisyyttä vaan jatkuvasti toistuva massahysteriailmiö, ja kuinka esimerkiksi kirkosta ulos viety ehtoollisleipä synytti länsimaissa kohua jossa ei tappouhkauksia säästelty.
* Turunen mielellään kertoo miten kristityt eivät saa kannustaa vakaumustaan, mutta ei kerro että Intelligent Designin päämajan "Discovery Instituten", toiminta nojaa "Wedge" -dokumentissa määriteltyyn toimintasuunnitelmaan jossa lopullisena päätavoitteena on että ateismi poistetaan yhteiskunnasta taiteita myöten.
* Turunen kertoo mielellään natseista ja holokaustista ja rinnastaa niihin, mutta jotenkin hän unohtaa sen, että "jumalaton kommunismi" oli natsien vihollinen siinä määrin että vasemmistolainen ateistinen vapaa-ajattelutoiminta kiellettiin natsien Saksassa.

Turunen edustaa tässä valtavirtaa. Hän ei ole mitenkään "erityisen paha". Itse asiassa valtava määrä - kenties jopa valtaosa - kristityistä ovat oikeasti asenteellisesti häntä paljon pahempia. Tämä ei lohduta. Se nimittäin alleviivaa sitä, että monesti ... sanotaan nyt julistushenkisten ... kristittyjen marttyyristatus elää vieraiden maiden kristittyjen vainomoottorilla, eikä länsimainen kristitty koe muuta vainoa kuin sitä että joku ei halua jatkuvasti kuunnella heidän julisteluaan eikä ole samaa mieltä heidän kanssaan. Lopputuloksena on se, että koska jossain toisessa maassa joku toinen kristitty kärsii kuin Jeesus siksi että joku käyttäytyy kuin Roomalainen, antaa kristityille luvan olla häijyläisiä täällä kotomaassa siten että he käyttäytyvät kuin roomalaiset ja kohtelevat muita kuin Jeesusta.

Suomessa fatwaenvy, fatwakateus, onkin siitä erikoinen, että sillä oikeutetaan asioita joita sillä ei pitäisi oikeuttaa. Se nimittäin nähdään lähinnä kristillisen kultuturin kritisoimisen kieltämiskeinona. Sen pitäisi olla syy aktivoitua ihmisoikeusrintamalla joka kohdistuisi niihin ulkomaihin jotka ovat tilastolliselta rakenteeltaan erilaisia kuin länsimaat. (Seikka jonka vuoksi ilmiötä ei tahdota huomata on se sama jonka vuoksi kristityt väärinkohdistavat nurinansa.) Sillä sanotaan että kristittyjen kritisoiminen on irrelevanttia. Islamin vakavat puolet ovat todellisia. Eimerkiksi (väitettyjä apologeetikkojen kauhistelupuheita huomattavasti vähälukuisempi, mutta kuitenkin olemassaoleva) kristittyjen vainottu joukko on asia jota ei saa painaa unohduksiin. Ei varsinkaan jos maailmankuva on niin lukossa ja länsimaalaiskeskeinen, että näkee hokea vain jotain sen tapaista kuin "sinulla ei ole lupaa puhua vainotuksi tulemisesta jos et ole ateisti." Kuitenkin moni kristitty ajattelee, että kristinusko ei olisi relevantti kritiikinkohde vain siksi että islam olisi jossain paikoissa julmempi. Että ateistit saavat niin lievää ja ihan vääränlaista vainoa jotta siitä pitäisi mitenkään välittää. Maailma ei toimi tämänlaisella logiikalla. Tai jos toimii, niin saan hakata ihmisiä ilman seuraamuksia koska joku muu tekee murhia.

Musta lippu ; Globalisaation ongelmat

"Assassins Creed IV: Black Flag"  ilmestyi. Hyvin harva on yllättynyt, että olen kuluttanut aikaani sen pelaamiseen. Itse asiassa sairastuin, joten olen pelannut vähemmän kuin olisin toivonut, mutta enemmän kuin normaalina työpäivänä olisin ehtinyt. Noin 10 tunnin pelaamisen jälkeen uskoisin saaneeni ennakkonäkemyksen pelistä. Karkeasti sanoen ;

Tämä peli teki pelisarjalle saman mitä "The Legend of Zelda: the Wind Waker" teki 3D -Zeldojen genrelle. Luulen, että syynä on laiva. ; "Wind Wakeria" myytiin vapaudentunteella. Laiva onkin symbolina hyvin tehokas. Ja siinä on historiallisestikin järkeä ; Menneinä aikoina liikehdintä oli vesiteitse nopeampaa kuin millään muulla keinolla. Kuitenkin käytännössä peleillä on jokin rajattu koko, jonka määrittelee jollain tavalla käytettävä teknologia. Ja siksi "Wind Wakerissa" oli runsaasti sirpalemaisen pieniä saarekkeita joissa oli deterministisen ohjattuja tarinanpätkiä. Saarilta pääsi toisilleen vain laivalla, johon on aina erikseen mentävä. Käytännössä yhtä suurta aluetta kuvanneet alueet ovat hyvinkin vapaita. Jos miettii vaikkapa pelikokemusta joka syntyy pelatessa Wind Wakeria varhaisempaa "Ocarina of Time"a, siinä vapaus oli hyvin paljon vahvemmin läsnä. Kaikkialla voi koko ajan mennä kaikkialle. Epona -hevonen oli siinä kuten Wind Wakerin leijonalaiva. Paitsi että hevonen oli jotain jota ei ollut usein pakko käyttää ja sen sai kutsuttua lähes minne tahansa haluamaansa paikkaan (Luolastojen ulkopuolella).

Samoin vapaudentunne "Assassins Creedeissä" on ollut sellaisissa yhden suuren paikan kiertelyyn keskittyneet "Brotherhood" (Rooma) ja "Revelationsissa" (Konstantinopoli). Muut ovat olleet sirpalemaisia. Ja tämä sirpalemaisuus on siitä jännittävää, että vapauden tuntu pieneni "AC III : Liberationissa", koska siinä oli useita eri paikkoja. Yhteensä niiden pinta-ala oli suurempi, mutta vapaus ei synny pelkästä kiertelypinta-alasta. ; Toki "Liberation" oli tairnankerronnallisesti syvällisempi kuin yksikään edeltäjistään, ja nähdäkseni se on liiaksi moitittu peli.

Assassins Creed IV taas on vielä tässä vaiheessa jäänyt hieman mysteeriksi. Sillä rehellisesti sanoen en ole päässyt pääjuonta kovinkaan paljoa eteenpäin. Peli kun tuntuu kovasti vaativan sitä, että asioita kerätään ja rakennellaan koko ajan. Etenkin laivaa pitää päivittää koko ajan, jotta oikeastaan edes voi pärjätä meritaisteluissa. Tämä vaatii kovaa kiertelyä, tarvikkeiden ja rahan keräämistä. Pelissä kaikki ongelmat tuntuvat jollain tavalla ratkeavan rahalla, tai paremmalla teknologialla joka taas yleensä hankitaan rahalla. Ja tässä pelissä raha on yllättävän niukassa.
1: Erikoista on, että oman majapaikan rakentaminen heijastelee pelin henkeä. Ezio Auditore rakensi kaupunkiinsa kauppoja ja sai niistä tuloja aina 20 minuutin välein. Connor Kenway taas ei saanut kaupoista tuloja ja kaupunki kehittyi tekemällä palveluksia ihmisille ja pelastamalla heitä pulasta ja auttamalla heitä erilaisissa sankarillisissakin aktioissa. Edward Kenwayn maailmassa oman kaupungin palvelut ostetaan käyttöön, mutta niistä ei saada tuloja. Maksat siitä että saat maksaa lisää. Tässä maailmassa osakkuuksia ei tunneta!

Summa summarum ; Laivaa tarvitaan paljon, kun merirosvon tulot ovat pieninä sirpaleina maailmalla. ; Peli onkin etääntynyt aikaisempien pelien ansaintalogiikasta. Kauppojen ostaminen oli Ezio Auditoren  maailmassa (ACII lisäosineen) sen ydin. Vapautta kannattava Ezio kannattikin selvästi uusliberalistisuutta. ACIII taas muutti tulonhankinnan hyvin vahvasti metsästyspohjaiseksi ; Kaupat olivat myymistä ja ostamista varten. Se vaati lähinnä aikaa. Tämä tuki Connor Kenwayn luonnetta, jossa vapaus oli vahvemmin "intiaanivapautta" eli riippumattomuutta kontrollista. Ezio Auditorella vapaus oli positiivista vapautta, vapautta johonkin. Connorilla se on negatiivista vapautta, vapautta jostakin. Merirosvo Edward Kenwaylla on lähinnä tilaa ; Metsästää voi, mutta riista on harvassa. Tehokkain tapa kerätä omaisuutta on kierrellä pikkusaarelta toiselle, tehdä välitehtäviä ja ampua pikkulaivoja ja välistä ryöstää vähän isompia. Ja tällä tilalla tuntuu olevan juuri es jännittävä piirre joka globalisoituneessa maailmassa helposti on. Nimittäin se, että maailma muuttuu pienemmäksi. Pienemmäksi sellaisella erikoisella tavalla jossa tuntuu siltä että vaikka kaikkea onkin tarjolla enemmän asioita tavalla jossa siinä on ikään kuin vähemmän.

Enkä ota tätä suoraan moitteena. Pieniä irralisia tehtäviä on mukavaa tehdä. Maailma koostuu pienistä, tavanomaistuneista asioista. Pikkusaarella käymiseen ei välttämättä ole edes tarinaa, sieltä vain haetaan lojuvaa rahtia. Tämä tekee maailmasta jollain tavalla aidomman. Pienissä sivutehtävissä ei tueta pääjuonta, mikä korostaa sitäkin että toisistaan irrallaan pelihahmot elävät muutenkin, kuin sankarin päätarinan tukemiseksi. Tarinakeskeisyydestä etääntyminen itse asiassa sopii merirosvogenreen. Peli koostuukin siitä, että tehdään kaikkia merirosvomaisia asioita. (Ja välistä saadaan hiipiä ja puukottaa selkään.) Tämä poistaa myös stressiä epäonnistumisista. Useissa AC -peleissä on ollut - varsin alkuvaiheessa peliäkin - kenkkuja kohtia jotka on pakko päästä läpi ennen kuin pääsee etenemään. - "Revelationin" vaunujen takana roikkumis-vaunulla-ajamiskombo on tässä suorastaan törkeä esimerkki. Se on nähdäkseni koko pelin vaikein tehtävä.
1: Toki vaikea on muuttunut varmasti käsitteelliseksi. (1) Olen esimerkiksi hyppinyt yhden "sokkelohipan" läpi, joka oli sellainen, että minun ei tarvinnut nähdä mihin pitää hypätä, koska olen aikaisempien sarjan pelien kautta sisäistänyt jonkun sellaisen intuitiivisen käsityksen siitä minkälaisia ratkaisuja ja missä järjestyksessä näissä on tehty. (2) Myös taistelujärjestelmää on "Liberationista" muutettu hyvin vähäsen, ja en ymmärrä mitä kukaan tekee haarniskanpäivittämisellä. Tai asepäivityksillä sen koomin. Aikaisemmissa peleissä taistelusysteemiä on aina muutettu hieman, jolloin murhaketjutus on vaatinut tottumista uusiin kontrolleihin. Nyt tätä ei ole tehty. Ja sen kyllä huomaa. Toki "Liberationin" taistelujärjestelmä vaati harjoittelua, eikä "Black Flagia" itsessään voi sanoa "liian helpoksi" taistelumekaniikaltaan. Se ei vain tarjoa haastetta niille jotka ovat monomaanisesti harjoitelleet aikaisempien versioiden taistelujärjestelmät.

Toki tämä ei kiistä sitä mahdollisuutta, että pelissä olisi hieno pääjuonikin. - Minun on mahdotonta sanoa tähän mitään, koska sirpalemainen keräily on vienyt aikani, eikä pääjuoni ole edennyt juuri ollenkaan. Tämä strategia on kuin antiteesi "Liberationista", jossa "pelin ensimmäinen kuusi tuntia" meni melko tiiviisti siten että tarjolla oli vain pääjuonta edistävää materiaalia jossa kaikki muu oli hyvin minimissään. ; "Black Flag"issa juonen eteneminen on ikään kuin ansaittava. Tämä onkin perinteinen tapa tehdä pelejä. Muistan ajan kun välidemot vielä olivat palkkio ja saavutus, eivätkä pelkästään jokin jota tarjotaan niin usein että peli lähestyy interaktiivista elokuvaa jossa sopivassa kohden painetaan jotain nappia jotta kohtauksen seuraava vaihe käynnistyy. "Blag Flag" on tämänlaisen lineaarisen pelin antiteesi. Jopa niin pitkälle, että vaikka on pelannut peliä sen verran että moni muu peli olisi vastaavalla jo juonellisesti varsin pitkällä, ei vielä oikeastaan edes tiedä mikä se juoni on ja mistä se kertoo. (Sen verran osaan sanoa että se liittyy jotenkin majakkaan jonka avulla voi vahtia kaikkia maailman ihmisiä. En ole vielä edes tavannut assassiineja. Itse asiassa olen vasta tappanut heistä muutaman.)
1: Itse asiassa on piristävää, että peliä ei tarvinnut aloittaa sillä että kantaa äidin ostoksia tai leikkii hippaa ja jonka täytyy pelata useita "lukuja" ("chapters") ennen kuin saa edes assassiininkaavut päälleen. Pelin koko henki on se, että aluksi on miekka ja tapetaan ensimmäinen vihollinen josta saadaan assassiinikaavut. Sillä, että kaavun taustasta ei ole mitään tietoa ei haittaa. Kunhan viuhdotaan menemään. Eikä se ole merirosvo eikä mikään joka ei käytä samanaikaisesti kahta miekkaa!

Tälle voi nähdä syvän eksistentiaalisen sisällön. Teknologiankin voidaan nähdä vapauttavan. Mutta aika usein vapautus on esimerkiksi vapautusta jonottamiseen. Voidaan jopa sanoa että Edwardin lähtö merille kuvastaa koko maailman logiikkaa (joka on ansaintalogiikka). Hän lähtee aluksi merille tavoitteenaan "vain kahdeksi vuodeksi, enintään", sillä hän on kyllästynyt niukkuuden maailmaan jossa kokopäiväinen työskentely farmilla johtaa vakaaseen ja varmaan kituuttamiseen, jossa tietää saavansa riittävästi ruokaa josta tulee kipeäksi. Maailmassa kaikki vapaudet ja valta saadaan käytännössä teknologialla ja alaisilla.
1: Jopa Edwardin alaiset ovat muuttuneet numeroiksi ; Connorilla avustavat assassiinit olivat ystäviä, ja Eziollakin veljeskunnassa oli kysymys ihmisistä joilla oli nimet. Kun Edward pelastaa merirosvoja joukkoonsa, ne tiivistyvät vain hahmoksi kannelle.

On johtajia joilla on ja johdettuja joiden on vaikeaa kiipiä maailmassa joka tuntuu toimivan Matteuksen säännöillä ; Heillä joilla on, annetaan lisää. Ja he joilla ei ole, otetaan sekin vähä pois. Kilpailu johtaa kuitenkin siihen että kisaat tasoistesi kanssa ja tarkasti katsoen uskallan jopa sanoa että "niukkuutta on aina huipulle saakka". ; Niukkuutta onkn oikeastaan kaikesta muusta paitsi tilasta. (Ja siksi jokaisessa paikassa halutaan salamurhata joku tyyppi joka haittaa paikallisia, mutta murhaaminen saattaa silti vaatia laivamatkan.)

Gentlemannin sielu

Intialaisella indigolla värjätty ultramariininsininen samettikangastakki. Kankaaseen on pikkuruisilla ompeleilla kuvioitu lehtikuviointia morsingonsinisellä silkillä joka paljastaa vaaleamman sinisävynsä ja kuviointinsa vasta läheltä katsottaessa. Puffihihoissa viiltoja joiden alta pilkahtelee kiinalainen silkki. Näin ihmiset näkevät ylellisen ja hienostuneen makuni. Rintamuksessa pieni kultainen neulakoru, jossa erektiossa oleva kyrpä jolla on siivet. Tämä paljastaa että olen sekä varakas että hauska seuramies. Takissa on napitus alhaalta aina ylös kaulaa myöten. Napit ovat pikkusormenpään kokoisia norsunluunappeja. Ne ovat lähekkäin, napitettuna välissä on alle milli kangasta. Nappeja on kymmenittäin ja niihin jokaiseen on kaiverrettu pieni paviaani, todellisen maailmanmiehen tunnus.

Alkuperäiskielellä

"Kieli on poikkeuksellinen opetusaine, joka kehittää oppijaa monipuolisesti. Se on vuorovaikutusta, itseilmaisua, aivojumppaa, äänteiden harjoittamista, tekstintuottamista ja -ymmärtämistä, sanaston kartuttamista ja loogisen ajattelun kehittämistä."

Näin mahtipontisesti tuore Opettaja 38/2012 kuvaa sivulla 25. Se kuvastaa sivistysnäkemystä joka on hyvin klassinen ; Ajatellaan että vasta kielitaito avaa ihmisestä maailmankansalaisen. Uusi kieli on siksi avain kohtaamiselle ja toisen ymmärtämiselle. Ajatuksena on se, että (s 23) "Mitä useampia kieliä ihminen osaa, sitä avarampi on hänen maailmansa." Tämä on laajan kielitaidon hallinta on historiassa osana jatkumoa ; Klassisena aikana sivistyneistön ikään kuin täytyi osata esimerkiksi latinaa.

Michel de Montaigne piti tämänlaisia taitoja sivistyksen kannalta vähemmän merkityksellisinä. Itsekin olen, koulussani hirvittävän huonona kielissä, ajanut yleensä sitä kantaa että kieli on työläs. Ja jos haluaa avartaa maailmankuvaansa maailmankansalaiseksi, niin sitten tulee tutustua erilaiseen ajatteluun. Näihin pääsee kyllä sisälle mylös käännöksinä. Enkä tietenkään alleviivaa sitä ett kielen opiskelu opettaisi logiikkaa. Ajatus on hyvin vieras.

Kuitenkin tässä on hyvä huomata, että suhteeni kielitaitoon on äärimmäisen pragmaattinen ; Kieli on oppiaineena minulle aivan helvetin tylsä. En ole vielä löytänyt mitään innostavaa niissä. Näin ollen olen käynyt kirjaimellisesti pakkoruotsin. Se on työllä ja tylsyydellä ja pänttäämisellä koetta varten hankittu taito joka minulla rapistuu käyttämättömyyttään. Sen sijaan englannin kieli, jonka kanssa minulla oli lukiossa vaikeuksia vielä ruotsin kieltäkin enemmän. Taitoni olivat näissä yhtä huonot ; oikeasti syy on siinä että ihmiset osaavat englantia paremmin koska sitä tulee televisiosta. Siksi vaatimustaso on kovempi. Itse en ole television vaan kirjojen, ja korostetusti suomenkielisten kirjojen, kasvatti.

Sittemmin ei ole vaikeaa huomata, että englantini on ollut nousujohteessa. Tämä on ilmiselvää. Minua kiinnostava materiaali on englanniksi eikä niitä oikein käännetä. Ja jos käännetään, niin se tulee myöhässä. Näin ollen on ollut tarvetta. Samoin miekkailukoulumme opetus ja siellä tehtävä kysyminen ja muu vastaava on täysin englanninkielistä. (Tosin selvisin englannin kirjoituksista lähinnä siksi että pelasin paljon "Ancient Domains of Mysteryä". Sen englanti ei ole täydellistä, mutta se on kuitenkin sanastoltaan moniaiheista ja yllättävän rikasta.)

On siis selvää että kielitaitoa tarvitaan jotta kykenee olemaan sivistyskulttuurin osana. Vähintään englanti on osattava. Tässä mielessä se, mikä on tuntunut ajatuksena ylitsepääsemättömänä, eli se että menneessä maailmassa on päntätty latinaa. Se on tuntunut turhanaikaiselta, mutta tosiasiassa se ei tunnu niin ylitsepääsemättömältä kun tajuaa että itsekin olen englantia harjoitellut tekemisen ohessa. Entisaikaan latina oli yleiskieli, roolipelimaailma commonin ja nykymaailman englannin korvike.

"Surullisena suomalaisen kulttuurin tulemana on, että yksi eläkeläinen Lauttasaaresta, siis minä, hoitaa edelleen yksinään omin voimin keskeistä suomalaisen kulttuurin osaa."
(Kimmo Pietiläinen)

Tämä kysymys sivistyksen ja kielitaidon suhteesta on oleellinen. "Voima" -lehdessä käsiteltiin Kimmo Pietiläisen pamflettia "väärin oikein". Pietiläinen on nimittäin sivistyksellisen toimen ytimessä. Tarkemmin ottaen hän kääntää tietokirjoja. Eikä mitä tahansa kirjoja. "Pietiläiselle on olemassa tietokirjoja ja Tietokirjoja. Ensin mainittuihin hän lukee poliitikkojen ja missien elämäkerrat sekä sota-, urheilu- ja keittokirjat. Nämä ovat kirjastoluokittelun ja tukijärjestelmien mukaan tietokirjoja, mikä luo harhakuvan runsaasta ja korkeatasoisesta tietokirjallisuudesta. Pietiläinen asettaa Tietokirjan riman erittäin korkealle: se haastaa aikaisemman ajattelun, pakottaa luopumaan siitä tai perustelemaan paremmin. Parhaimmillaan Tietokirja tuo kokonaan uuden ajattelutavan suomen kieleen. Tietokirja ei ole kuitenkaan tiedekirja, eli tutkijoiden kirjoittama uusia tutkimustuloksia meritoitumismielessä esittelevä teos, vaan laajemmalle yleisölle suunnattu laaja-alaisen tutkimustiedon synteesiin perustuva yhtenäinen esitys."

Pietiläinen kääntää englanninkielisiä tiedettä popularisoivia kirjoja Suomen kielelle. Koska Suomi on pieni maa, valmiiksi suomeksi niitä ei tehdä. Pieni maa tarkoittaa sitä että enemmistö maailman ihmisistä on muun kielisiä. Merkittävät suomalaisetkin kun julkaisevat mielellään englanniksi, suuremmille kielialueille.  "Pietiläisen pamfletin ydinkysymys kuuluu: kannattaako suomeksi ylipäätään julkaista suurelle yleisölle tarkoitettuja laadukkaita ulkomaisia Tietokirjoja? Toinen vaihtoehto on panostaa yhä enemmän englannin opetukseen ja lähteä siitä, että kirjat luetaan alkukielisinä." Tämä kysymys on oikeastaan se oleellinen. Ja se liittyy vahvasti toiseen teemaan "Globaali yhteisö jää kuitenkin abstraktiksi ja etäiseksi ilman lokaaleja yhteisöitä. Lokaaliyhteisö kuten Suomi tarvitsee oman kielen. Pietiläinen on oikeassa siinä, että suomi kuolee, jos sitä ei ravita modernilla ajattelulla." Käännöstyö tuo ajatukset ja kohtaamiset ilman kielitaitoa, mutta kehittää suomen kieltä. Globalisaatio onkin siksi riski kotimaiselle pienelle kielelle. Kotimaisuuden puolesta tosin puhuu ainakin se, että tosiasiassa vieras kieli on helposti jollain tavalla vieras ; Asioita ei sisäistetä yhtä kevyesti kuin omalla kielellä. (Tosin oma kieleni alkaa olemaan melkoista epäkieltä, kun englanti ja suomi vuorottelevat niin että oikein mitään tolkkua tästä pseudoesperantosta ei saa.)
1: Maalatkaa minut nurkkakuntajuntiksi, mutta edustan sitä näkökulmaa jonka mukaan sivistys vaatii tietoa ja näkemysten ja näkökulmien ymmärtämistä, eikä niinkään sitä että osaako kolmea vai neljää kieltä. Olen ainakin itse kohdannut useita, kaupallisilla aloilla pyöriviä, joiden kohdalla näyttää siltä että he osaavat olla sujuvasti pinnallisia erittäin erittäin monella kielellä. En ole oikein pitänyt heistä. Heille kielitaito on tietysti tarpeen koska esimerkiksi venäjän ja japanin kieli ovat arvokkaita "kauppakieliä".

Kielitaito vaaditaan sivistyskulttuuriin jos kääntämistoiminta on pientä ja vähäistä. Esimerkiksi itse olen kokenut välttämättömäksi opetella englantia jo sen vuoksi että Pietiläinen kääntää vain melko pienen määrän kirjoja vuodessa. Kun minä luen kirjan päivässä tai parissa (vaikeamman tai keskivertoa hieman paksumman viikossa) ei yhden miehen käännöstoimisto kykene tuottamaan minulle lukemista siihen tahtiin kuin sitä kulutan.

Tämän vuoksi haluaisinkin kääntää minulle pidetyn motivaatiopuheen ympäri. Eräs opettaja huolestui kielenopintojeni tasosta (verrattuna likimain kaikkiin muihin aineisiin joissa ei ollut aivan dramaattisia vaikeuksia, paitsi pitkän matematiikan joissain kursseissa.) Hän selitti että hänellä oli sukulainen joka oli kiinnustunut akvaarioista ja joka oli sen vuoksi opetellut aivan itse saksan. Hän korosti että kielitaidon hankkiminen on motivaatiokysymys ja että se ei ole oikeasti vaikeaa. Tämä on tietysti vain puoliksi totta. En ole nimittäin tänä päivänäkään keksinyt sellaista koutsaamista ja tsemppaamista jolla minut saadaan oikeasti motivoitumaan kielen opetteluun kielen opettelun vuoksi. Ja esimerkiksi ruotsin ja saksan kohdalla minulla ei ole oikein minkäänlaista tarvetta tutustua tällä kielellä tuotettuun materiaaliin. Sukulainenkin oppi akvaariolla, ei saksan kielellä.

Siksi olisikin kenties kätevää jos kieliä voitaisiin opettaa vaikkapa sitäkin kautta että niiden kautta todella opetettaisiin logiikkaa. Eikä vain kulttuuriin liittyviä ajattelutapoja, manipuloinnin konventioita ja retoriikkaa. Sitä kaverointia jolla kieliä usein kaupitellaan. Sitä kaverointia joka on aika huono motivaattori kun tiedostaa miten omassa äidinkielessäkin usein käyttöön nousee enemmänkin se teräväkielisyys ja "antikaverointi". Ei ole kovin inspaavaa opetella kiusaamaan muita ihmisiä monilla kielillä. Kielitaito tulisi sitoa muuhunkin kuin sosiaalisuuteen. Ihan siksi että kaikki eivät ole "sillai sosiaalisia". ; Jos tätä tarinointia olisi vähennetty ja opettaja olisi selittänyt että "kato, saksan kieli. Tässä sulle työkalut joilla voit debatoida, riidellä ja päteä miljoonille ihmisille lisää!" Olisi kielen opiskelu varmaan maistunut kivemmalta.

Toivoaksemme täysin fiktiivinen

Jukka Niemisen "Suomen Mysteerit" kirjoittaa tarinan (s. 102-104) suomessa mahdollisesti elävästä sarjamurjaajasta joka ei ole jäänyt kiinni. Hän ei ota tässä esiin ns "Hyvinkään hiekkakuoppasurmia" aka. "Järvenpään sarjamurhaajaa" joka olisi aihetta lähimpänä oleva "perustuu tositapahtumiin" -aineistoa sisältävä asia. Sen sijaan hän ottaa esiin tappajan joka tappaisi parinkympin korvilla olevia nuoria miehiä.

Niemisen suhtautuminen tarinaan on omituinen. Se on tekoasiallisella ns. "Minä vain kysyn kysymyksiä" -asenteella tehty. Mutta tätä on vielä korostettu tekemällä tähän asenteeseen lisävääntöä ; Jutun alustus sanoo kokonaisuutena seuraavasti "Tämä on karmein kertomus jota olen koskaan kirjoittanut, ja todettakoon että se on (toivoaksemme) täysin fiktiivinen. Lisäksi haluan pyytää anteeksiomaisilta, että olen heidän edesmenneet rakkaansa kietonut sepitteelliseen tarinaan. Tarkoituksenani ei ole repiä vanhoja haavoja auki, ja vielä vähemmän syöttää surevien omaisten päähän vääränlaisia ajatuksia. Provokaatioon on kuitenkin syynsä, sillä kaikki me - kollektiivisesti - haluamme tietää ja ymmärtää mitä tässä maassa tapahtuu, ja ennen kaikkea varmistuksen siitä, että edes 1% tästä tarinasta ei ole totta - muutoin seassamme kulkee hirviö." Eli tarina on "fiktiivinen mutta". Eli omaisten päähän halutaan syöttää oikeanlaisia ajatuksia. Tarina on fiktiota mutta se on jokin joka kertoo mitä maassamme tapahtuu. Tarina on siis tosi että ei ole.

Tarinan loppupuolella kysytäänkin "Onko seassamme siis sarejamurhaaja joka tappaa nuoria miehiä? Kaikissa näissä olosuhteissa tuntuu olevan identtiset olosuhteet, ajankohdat, sekä kuolintavat. Itsemurhan mahdollisuus tietenkin on myös, jos oletamme että muutaman kuukauden välein nämä nuorukaiset kävelevät järviin, jokiin ja mereen kuin tahdoton sopulilauma. Profiilin perusteella seassamme näyttää olevan hirviö, jota on lähes mahdoton saada kiinni, ja joka ei pysty - tuskin haluaakaan - lopettaa toimintaansa. Hänen tekotapansa kielii myös miten varovainen ja älykäs hän on, hän on tappanut ainakin 15 ihmistä vain muutamassa vuodessa, ja niin nuo teot täyttävät täydellisen murhan kriteerit, ettei hänen olemassaoloaan edes tiedosteta." Hän kuvaa murhaajan strategian seuravalla taalla "Heittäminen veteen oli ehdottomasti älykkäintä sillä vesi kadotti todisteet ja hukkuminen oli liian yleinen kuolinsyy jotta kukaan osaisi arvata. Tässä vaiheessa hän keksi ilmeisimmin sähkölamauttimen, joka ei jätä jälkiä. Tajuttomilla uhreilla ei olisi mitään mahdollisuuksia pudotessaan mustaan veteen." ... "Hänen etunaan oli muutenkin se, että tilastojen valossa nuoret miehet ovat onnettomuus- ja itsemurha -altista väkeä, jonka kuolemia poliisi tutkii lähes laiskasti." ... "Uhreista ei ollut pulaa, kymmenet- mahdollisesti sadat tuhannet nuoret miehet hoippuvat ravintoloista ulos umpihumalassa matkalla grillille ja kotiinsa, oikoen merenrantapolkua tai sataman kautta"

Mielenkiintoista on, että Niemisen tarina sarjamurhaajasta näyttää perustuvan pelkästään siihen että useita nuoria miehiä on hukkunut. Niemisen perustelut sille miksi murhaaja voisi teoriassa olla liikenteessä perustuu pelkästään siihen että miksi todisteita murhaan ei ole. Hän selittää että murhaaja iskee riskiryhmiin, että murhaaja käyttää asetta joka ei Niemisen mukaan jätä minkäänlaisia jälkiä. ; Tämä onkin tieteenfilosofian kannalta oikein malliesimerkki erilaisista ad hoc -selityksistä. Niemisellä on lähinnä puolustuksia kriittistä ajattelua vastaan. Tärkein kuitenkin unohtuu. Voi olla -saivartelun lisäksi hänellä ei ole mitään perusteluja sille miksi hän tietää että murhaaja liikkuu ylipäätään. Saati, että ne voitaisiin liittää juuri hänen nimeltä mainitsemiinsa uhreihin. (Niemisellä on artikkelissaan nimiä ja heidän kuolinpäiviään.) Jos murhaajan uhri näyttää samalta kuin humalassa mereen kaatuneen/sammuneen uhri, niin mikä on se peruste jolla Nieminen tietää että juuri tämä kohde a on uhri ja b ei.
1: Nähdäkseni Niemisen alustus artikkeliin on implisiittinen, sanomatta jätetty, tunnustus huonoudesta ja perusteluissa tehdystä vakavasta oikomisesta ; Syytös on vakava, esimerkiksi syytös poliiseille, ja jos tätä ei "myytäisi" tarinana olisi edessä mahdollisesti ikävä oikeusjuttu. ; Jos hän sen sijaan ajattelisi että ajattelu on perusteltua, hän jätäisi tämänlaiset tekemättä. Kysymykseksi jääkin se, että miksi hän muutoin vakavahenkiseen vaihtoehtohistoriaa esilletuovaan teokseen toisi yht'äkkiä aivan fiktiivisen jutun tähän teoksen jonka asiallisuutta hän muutoin peräti korostaa. Ellei hän siis halua oikeasti korostaa että sarjamurhaaja on enemmän kuin tarina. Että kirja on kokonaisuutenaan vakavastiotettava kokonaisuus eikä "pelkkä fiktiivinen mielikuvituksellisten tarinoiden kokoelma". (Itse tosin myisin sitä juuri tämänlaisena. Eräänlaisena kansanperinnearkiston kokoelmana, urbaanin kulttuurin tarinat voisi rinnastaa esimerkiksi kansanperinteen tutkimukseen ja vaikkapa agraariajan kummituskertomuksiin joista itseltänikin löytyy kokoelma kotoakin.)

Mielenkiintoisinta on tietysti se, että google ja tätä kautta löytyvät netin ikävämpi aineisto osaa kyllä näyttää sähkölamauttimen jättämiä vammoja ; Tämän ei tietysti pitäisi yllättää ketään koska ihmisen tainnuttamiseen tarvitaan kuitenkin jonkin verran virtaa. Ja sähkö tekee muutakin kuin vain menee läpi. Siitä jää jälkiä. (Itse olen kielellä kakarana nuoleskellut 9 voltin patteria testiksi, ja jos tätäkin pitää kielessä kauemmin, niin ei edes mene taju mutta merkkejä kieleen jää.) Näin ollen hänen tarinastaan puuttuu olennainen uskottavuuselementti ; Hänen pitäisi kyetä liittämään mainitsemiinsa ihmisiin sähkölamauttimesta syntyvät jäljet.

Niemisen ajattelussa onkin selvää teleologiaa. Hän ei koe mekanistista selittämistä riittävänä, tyydyttävänä tai miellyttävänä. Kokemuksieni mukaan juuri tämä asenne onkin takana suurimmassa osassa salaliittoteorioita ja vastaavia kuvitteellisten murhaajien näkijöitä ; Virallinen Tylsä selitys häviää viekottavuudessaan teleologiselle päämääräsuuntautuneelle selitykselle jossa perimmäinen syy on aina jonkin motiivi. Siksi esimerkiksi mekaaninen lentokoneen viiru taivaalla on tylsä jos sen selittää vain pilveksi. Mutta jos sen selittää myrkyttäjän juoneksi tai illuminatin sään kontrolloimiseksi, se tuntuu heistä heti jännittävältä.

Edes profiloinnin kannalta Niemisen ei kannattaisi tiputtaa termiä profilointi ; Hän nimittäin näkee pelkässä korrelaatiossa modus operandin vaikka oikeasti tämä kertoo enemmänkin vain sen, että kyseisessä tilastopiikissä on merkittynä riskiryhmä. ; Se, että vanhat mummot kuolevat sydänkohtaukseen ei tarkoita että ympärillämme pyörii joku pelästyttäjämurhaaja joka rasittaa mummeleiden elimistöä ja saa heidän kuolemansa näyttämään luonnolliselta. Se, miten nämä tulkitaan murhiksi liittyy juuri niihin jälkiin joita murhan tekemisestä väistämättä jää, etenkin jos tekoja toistetaan jatkuvasti kuten sarjamurhaamisessa on kyse. ; Samoin talvisin kaduillamme ei vaani mikään jäänuijamurhaaja, joka aikaansaa takaraivovammoja lyömällä uhreja jäisellä laakealla nuijalla niin että se näyttää täsmälleen kaatumisvammoilta. Ei vaikka sanoisin että nuijarusmaaja on niin ovela että lyö vain silloin kun kukaan ei ole katsomassa.
1: Itse asiassa Niemisen näkemys onkin varmasti ns. maahantuotu self claimed mystery / self build mystery. (Keksitään ongelma jota kukaan ei näe ja ratkaistaan se itse. Otetaan tästä kunnia ja saadaan pienissä piireissä arvostusta näkijänä.) Suuressa Maailmassa on nimittäin identtinen sarjamurhaaja, Smiley Face Killer ja "Jack The Pusher" Heidän modus operandinsa on tietysti identtinen tämän Suomen murhaajan kanssa. Nieminen itse asiassa referoi tähän tapaukseen. Valitettavasti se ei kuitenkaan tee asiaa uskottavammaksi ; Jos riskikäyttäytymisestään tuttu ihmisryhmä on globaalisti sarjamurhaajien uhreina ; Peräti niin että meidän täytyisi olettaa kaikkialla maailmassa olevan täsmälleen samalla tavalla työskenteleviä sarjamurhaajia joista yksikään ei koskaan ole jäänyt kiinni, joista jokainen tekee vain ja ainoastaan täydellisiä rikoksia. (Jos Nieminen vetoaisi kiinni jääneisiin vastaaviin olisi se uskottavampaa. Mutta ei.) Kun tämän huomaa alkaa kokonaisuus näyttämään siltä että maailmanlaajuista ihmiskäytökseen liittyvää ilmiötä selitetään sarjamurhaajilla. Ja kun sama ilmiö on niin laaja että yksi surmaaja ei kykenisi kaikkea tekemään, niin sitten ei auta muuta kuin keksiä useita.
___1.1: Kopiointi vieraan maan salaliittoteorioista ja urbaanilegendoista tuo näissä piireissä uskottavuutta että tämäkin olisi vakavasti otettava. Itse pidän tätä kuitenkin enemmänkin mielikuvituksettomuutena. (Joka on, jos faktuaalisuus ja perustelut jäävät pois kuten tässä, se ainut tapa olla jollain tavalla ansioitunut.) Ja näin jopa tällä jäänuijamurhaajallani on omissa silmissäni enemmän uskottavuutta ja arvostettavuutta. (Vaikka nekin ovat rehellisesti sanoen aika säälittäviä. Eikä lehtileikereferenssit talvisiin kuolemia aikaansaaneisiin kallovammoihin muuttaisi tätä mihinkään.)

Tämä ei tietysti yllätä kun katsoo sitä elämäntilannetta jossa moni mies 20 -vuotiaana elää. Heillä on ensimmäinen työ. Vanhempien valvonta on poissa, joko siksi että täysi-ikäistä on vaikeaa kontrolloida tai siksi että on muutettu pois kotoa. Ei ole muita huollettavia eikä ole naisystävää painamassa jarruja. Sitä on ensimmäinen tilaisuus kokeilla ilman moitteita ja varat joilla tämä tehdä. Omia rajoja ei välttämättä tunenta koska ei ole kokemusta. Alkoholi taas itsessään turruttaa ja sepalus auki veteen horjahtaneesta tuleekin helposti hukkunut. ~ Näin ollen Niemisen pitäisi tehdä tässä kohden tarkempaa tilastoanalyysiä. Hänen pitäisi vertailla kuolintilastoja. Murhaajan pitää nostaa riskiryhmän kuolintodennäköisyyttä. (Ihan sen takia että hän tappaa, hän vaikuttaa kuolintilastoihin. Ellei hän sitten ole niin ovela että murhaa niitä jotka ovat automaattisen 100% pelastuken ulkopuolella.)

Uskon kuitenkin tästä huolimatta vahvasti että ympärillämme on julma tappaja. Se on kuningas alkoholi. Se on siitä mielenkiintoinen aines, että sen nauttiminen on teknisesti katsoen myrkyttämistä, mutta tässä ei ole silti juridis-filosofisessa mielessä kysymys murhasta eikä itsemurhasta.

Paha Saatanallinen Gestapo Natsi Hitler

"Ilta-Sanomat" viittasivat taideteoksen kokemaan kohtaloon Helsingin kaupungintalolla. Teos on melko yksinkertainen ; "Lyhyessä videoteoksessa äiti makoilee vauvansa kanssa. Vauva tutkii äidin kasvoja ja suuta, josta paljastuu torahampaat. Vauvan jatkaessa tutkimista äiti alkaa murista." Teos on taiteilijan mukaan "tarkoitus oli kuvata teoksessa ehdotonta äidinrakkautta, joka on myös eläimellistä. Lapsi on teoksessa kuin leijonan pentu" teosta on sitten valitettu "Osan mielestä video symboloi saatananpalvontaa. Heidän mielestään lapsi näyttelee uhrin osaa" Valittaminen on tietysti olennainen osa taidekritiikkiä, eikä tämä ole itse asiasssa mikään ongelma. Provosoituminen taiteesta vähän kuin kuuluu asiaankin. "Teoksesta valittaneet ovat vaatineet teosta poistettavaksi. Kun Hasu kertoi näille henkilöille, että teos on esillä syyskuun loppuun, alkoivat tihutyöt." Tämä on sitten rankempi kannanotto, koska siinä ei olla provokatiivisessa erimielisyydessä vaan ajetaan sitä mitä saa ja mitä ei saa olla.

Toki tämä tapaus ei muutoin ole merkittävä. Mutta se muistuttaa yhdestä tärkeästä asiasta ; Usein kun puhutaan uskontojen kunnioittamisesta ja sananvapaudesta ja uskonnonvapaudesta, ajatellaan että asiana olisi vain uskontojen kunnioittaminen, sananvapaus ja uskonnonvapaus. ; Nämä taas ovat arvoja joita kaikki jakavat. Kuitenkin tosiasiassa uskonnonvapautta käytetään usein välineenä johonkin muuhun ; Esimerkiksi kun uskontoa tungetaan poliittiikkaan, sitä ollaan demokraattisessa maailmassa ja ollaan kritisoimassa muita ja vaikuttamassa asioihin mutta kuitenkin estetään uskonnonvapauden nimessä itseen ja omiin toimiin kohdistuva kritiikki.

Suurin osa uskonnonvastaisuudesta ei koske ollenkaan uskononvapautta. Kysymys on juuri siitä että jotain määritellään uskonnonvapausasiaksi. Esimerkiksi esiin nostamassani taideteoksessa taiteilija ei ole tietysti voinut kuvitellakaan että joku keksii tämän saatananpalvontatulkinnan hänen teoksestaan. Asiasta tulee tämä yhteys keksien välittömästi uskonnonvapauskysymys. Esimerkiksi roolipelaajiin kohdistetun saatanapaniikin kohdalla tilanne oli sama ; Nörttien hömelö mutta itsessään harmiton harrastus määriteltiin pahuudeksi ja tässä uskonto on aina ylilyövässä asemassa ja puolustautuminen on vaikeaa. Uskonnonvapauskeskustelussa usein unohdetaan se, että kiistan alla olevassa aiheessa ei juuri koskaan ole kysymys uskonnosta vaan jostain aivan muusta. Ja tämän eron unohtaen uskonnot saavat aivan käsittämättömän määrän poliittista valtaa.

Tästä on helppo hakea esimerkki meren takaa : USA:ssa oikeisto on hyvin nopeasti fundamentalistunut. Tämä tapahtumaketju on kenties monia yllättävä koska ihmiset usein ajattelevat että teokratiat olisivat jotenkin menneisyyttä tai kuuluisivat jonnekin takapajuisiin islamistisiin maihin. USA:ssa oikeiston linjat ovat kuitenkin tiukentuneet. ; Suomen nykytilassa "AIDS on Jumalan ruoska eli oikeutettu rankaisu homouden synnistä" -esityksiensä ja muidenkin kannanottojensa kautta äärimmäiseltä vaikuttava Ronald Reagan olisi tästä hyvä esimerkki kontrastista. Nykyoikeistossa hän ei olisi mitään ; "Ronald Reagan would be considered too moderate. After all, he pleaded with Congress to pass a clean debt relief bill when the deficit threatened to get out of hand. He passed several tax increases. So I think maybe the GOP has maybe passed me by." ... "He also of course signed an amnesty bill for undocumented immigrants. I agree with you very strongly that in today’s party, Ronald Reagan would probably be called a RHINO (Republican in name only)." Eli oikeiston käyttöön ottaman fundamentalistisuuden kautta myös mielipiteet ovat jyrkentyneet. Tämä tiukkuus ei tietysti yllätä koska se johtuu kompromissintekokyvyttömyydestä tämä asenne on vaikeuksissa demokratian kanssa "...is by definition incompatible with democracy, because democracy requires some compromise. When you believe your position is the word of God and the other guy’s position is the work of Satan you can’t really meet in the middle, can you?" ... Tämä asenne johtaa siihen että kysymys ei ole uskonnonvastaisuudesta vaan siitä että usein kun puhutaan uskonnonvapaudesta puolustetaan jotain aivan täsmälleen muuta "I am not criticizing religion per se. I’m criticizing the fusion of politics and religion, which debases both politics and religion."

Tämä asenne vaikuttaa politiikkaan. Sillä tosiasiassa uskonto sovellettuna politiikkaan (tai taidekritiikkiin tai koulutuspolitiikkaan tai lakiesitystorppauksiin liittyen...) ei ole koskaan "vain uskontoa". Uskomukset vaikuttavat todellisuuteen jossa elävät myös ne ihmiset jotka eivät jaa tätä kyseistä vakaumusta. USA:ssa kalvinistissävyinen oikeistofundamentalismi onkin tuonut mielenkiintoisia asenteita:
1: Asenne köyhiin, heikkoihin ja vastaaviin värittyvät menestysteologian kautta ""health and wealth, name it and claim it" wing of the fundamentalists that believes wealth is a sign of God’s favor, and therefore the wealthy are to be considered blessed. And if you’re not rich, well then, too bad. This seems to rationalize in some ways the domestic fiscal policies of the party, which is principally devoted to maintaining very low tax rates on wealthy contributors." On selvää että tässä ei ole kysymys vain uskonnosta, vaan että uskonnon nimissä tehdään uskonnonvapauden nimessä asioita jotka eivät ole reiluja kaikille uskonnonvakaumuksille. Ja tällä on uhreja jotka kärsivät aktuaalisessa elämässä eivätkä pelkästään nauti jostain abstraktista oikeudesta pitää tiettyjä mielipiteitä.
2: Kristinusko oikeuttaa myös sotimista. Itse asiassa sodan hakeminen on tärkeää "Some of the fundamentalists saw the invasion of Iraq as an invasion of ancient Babylon, and Saddam as the anti-Christ. They tend to rationalize any foreign foe as some religious enemy. In fact, Jerry Falwell once wrote an article saying that God is pro-war" Tämä tietysti sotii monista kristinuskon sisältöä vastaan, mutta tämä ei estä rationalisoimasta. Ja oikeistolaiset kohtelevat näitä sotakristillisyyttä kritisoivia. Itse asiassa Suomessakin tämä asenne jossa "yltiöliberaalius" jota pidetään "naivina" täälläkin on tuttua. Ja täällä on sentään leppeämmät luterilaiset juuret verrattuna USA:n vahvemmin kalvinistiseen henkeen.
3: Lisäksi ajatukset maailmanlopusta johtavat lyhytjänteiseen politiikkaan. Rahassa ei ajatella tulevaisuutta, vaan eletään kontrolloidusti kvartaalitaloudessa. "if you believe in Armageddon, and that we will all sleep in the bosom of the Lord, by and by, then it really doesn’t matter if you blow up the government or cause some terrible crisis, because of what you consider to be your principles." Tämä selittää tietysti osaltaan sitäkin, miksi oikeisto vastustaa myös ilmastonmuutosta ; Se viittaa pitkäaikaiseen riskiin. Se on riskinä joko irrelevantti. Ja jos odotat maailmanloppua, niin luonnollisesti se että tiedemiehet ennustavat maailmanloppua ilmastonmuutoksen kautta on vain todiste odotetusta lopusta.
4: Asenteet eivät tietysti jää tähän. Itse asiassa uskonnonvapauskysymykset kontrolloivat lain suosimaan vain yht' tiettyä uskonnollista näkemystä äärimmäisen laajalla skaalalla, esimerkiksi homosotilaisiin ja kuolemantuomioihin ; "example of Orwellian double-think." ... "That was the same one where they were cheering when Rick Perry was bragging about how many executions occurred during his administration in Texas. Of course they booed in another venue when a call-in question from a soldier in Iraq happened to be gay. I noticed that not one Republican candidate on the stage said those folks ought to be ashamed of themselves. Whatever they think of this person, he served his country and that should be respected." (Ilmastonmuutos taas muistuttaa että mukana ei ole vain politiikka, vaan lonkeroita ujutetaan taiteen, kulttuurin, yhteiskunnan ja veropolitiikan lisäksi siihen mikä on tiedettä. Evoluutiokritiikki ja kreationismi ovat tätä kautta osa vaikutusalaa. Uskonnonvapauden nimissä siis tehdään jopa tiedejunttaamista jossa maailmankuva on riittävä syy debunkata luonnontieteellisiä teorioita.)

Ja tämä sitten ilmenee käytännön elämässä. Usein politiikan suuret linjat hukuttavat asiat niin että siinä missä yksilön tarina on merkittävä on tuhannen tarina vain tilastotietoa. Tähän liittyen on hyvä ottaa esille yksittäistapaus joka heijastaa juuri näitä yllä näytettyjä suuremman linjan poliittisia ratkaisuasenteita. Homon elämä paljastaa että "Unfortunately, the LGBT debate has really been more of the "LG…B…what?" debate: to most people, trans-identified people are still Evil Satanic Marxist Nazi Gestapo Hitler Nazis."
1: Pahimmillaan mukaan tulee rajujakin sävyjä. Pelkästään se että kertoo olevansa homoseksuaali avoimesti on johtanut seuraavaan "Years of Southern Baptist teaching taught me that I was so wholly unclean and beyond redemption that the only thing I could do that would be pleasing to God was kill myself, which I attempted to do twice." ... "I have had a gun pulled on me and been informed that “people like me” would be shot if ever again seen in that part of town." ... "Offensive slurs are used to address me to my face multiple times per week; when asked to stop, people have claimed that I am infringing upon their "expression of religion."" ...
2: Semiystävälliset ihmiset joita fundamentalisteistakin on valtaosa eivät tietysti pelkästään huuda omituisuuksia. "in every little conversation I got in people kept saying that while I seemed really nice, they just didn’t want their family exposed to transgender people. But what about my family? I don’t get to choose if my family gets "exposed" to a different viewpoint." Tämä kaksoisstandardi on olennainen osa kaikkea uskonnonvapauskeskustelua. Jostain syystä vain tietyt näkemykset ovat suojattuja. Mielipiteenvapaus, sananvapaus ja uskonnonvapaus ei koskekaan kaikkia vaan vain tiettyjä maailmankuvia. "Most importantly: ninety-nine percent of the Christians in my life looked the other way while their brothers and sisters did these sort of things to me and my family." Tämä on koulukiusaamisesta tuttua sääliöporukkaa joka ei itse aktiivisesti tee mitään mutta jotka antavat muiden tehdä. Uskonnonvapauden nimissä saa vainota ja osoitella ihmisiä aseilla ja uhata heidän henkeään. Ja kyllä. Pahimpia ihmisiä eivät ole ne avoimesti räyhäävät fundamentalistit, vaan juuri nämä sääliöihmiset jotka voisivat oikeasti omalla aktiollaan rajoittaa sitä räyhäämistä mutta jotka sen sijaan eivät tee mitään. Pahimpia ovat ne jotka kääntävät oman posken muualle ja katsovat ohi, ja jotka kehottavat uhria alistumaan dominoinnille vaatimalla uhrilta armeliaisuutta, ymmärrystä tekijälle ja jotka odottavat posken kääntämistä. Että uhrin velvollisuus, rooli ja osa olisi passiivisuudellaan korostaa että hän on parempi ihminen kuin pahantekijät. Itsepuolustus, jossa oma nyrkki kääntää toisen tyypin poskea, nähdään vastaavana väkivaltana. ; No, rehellisesti sanoen tämän retoriikan varassa lepää koko uskonnonvapausnäkemyskin. Uskonnollisen näkemyksen kritisoiminen vaikkapa naurettavaksi taikauskoksi ei ole vakaumuksenilmaisu, kuten vaikka homojen avioliittojen rajoittaminen laisnäädännöllä joka on vain "uskonnollinen mielipide", vaan jotain joka on uskontosensuuria.
3: Ongelmana ei lisäksi ole pelkästään fundamentalistien jyrkkyys vaan myös muiden ihmisten jyrkkyyden puute "the one thing I cannot get over is the conversation I had with one particular woman, by far the nicest, most civil person there. She listened to some of my story, and then said that while she disagrees with "the gay lifestyle," she doesn’t hate LGBT people, and thought that it was horrible that I have experienced some of the things that I have. At one point I had to stop her, and say "I literally cannot hear what you are saying right now over this guy behind me yelling 'ABOMINATION!!!!' in my ear." Her response was, "Don't pay attention to that, it's not important.” But no, it is pretty important." Tämä on asenne jota tavataan Suomessakin. Itse asiassa tätä tavataan Suomessa aivan helvetin paljon. Se muistuttaa koulukiusaajien kuulemia ohjeita jossa vaan "pitää rohkaistua" ja "antaa mennä toisesta korvasta ulos". Näitä ohjeita kuulee käytännössä vain ihmisiltä jotka eivät ole itse kiusattuja. Näitä ohjeita huutelevat ihmiset joilla ei ole mitään käsitystä koko asiantilassa elämisestä. Kun he kuulevat tarinoita ja yksityiskohtia, he voivat jopa uskoa nämä mutta tämäkään ei auta heitä käsittämään tilanteessa elämistä.

Tämä voi näyttää kaukaiselta politiikalta, mutta on hyvä muistaa että globalisaation kautta Suomen fundamentalistit copy-pasteavat näitä asennevammoja täällä suomessakin. Moni ihminen tuntuu elävän "esi-internetajan" maailmassa, eikä huomaa mitä vauhtia esimerkiksi ilmastodenialismi tuli Suomeen ; Ideoita vasta kehitetään USA:ssa kun ne jo kiertävät valon nopeudella tänne Suomeenkin ihmisten näyttöruutuihin. ; Asenne näkyy jo siinä että kun tässä taannoin otin seikkaperäisessä ja melkoisen kohteliaassa facebook -kirjeessä yhteyttä erääseen saatanapaniikin aikana riemastuneen teologin, papin ja opettajan facebookviestikeskukseen, ja kerroin että tämä oli vaikuttanut minuun pahasti ja pyysin häntä selostamaan oman kantansa asiaan jotta siihen saataisiin sopu, hän päätti olla reagoimatta yhtään mitenkään. Sama ihminen on toki muille asiaan liittyvissä selityksissään suoraan selostanut että joku on tehnyt jotain ylilyöntejä, mutta hän ei itse ole tietysti myöntänyt omaa osallisuuttaan mihinkään. Nytkin hän käytännössä pelkästään käveli pois tilanteesta. Hän teki varsin dramaattisia asioita eikä joutunut kohtaamaan vastuutaan. ; Kun Jeesus mainitsi eräässä rukouksessa siitä miten pitää antaa itselle anteeksi kuten itse antaa anteeksi niille jotka ovat itseä vastaan rikkoneet, toivon että hän on todella todella anteeksiantavan armelias. Sillä hänen tekojensa vuoksi hän tulee todellakin sitä armoaan tarvitsemaan.

Ja samanaikaisesti moni kokee että uusateistit ovat Suomessa aivan väärässä paikassa. (Että on liian amerikkakeskeistä irtautua uskonnosta?) He unohtavat että internet tekee maailmasta yhden leikkipaikan. Ja että tosiasiassa suomen fundamentalistit ovat hekin amerikkakeskeisiä ja lainaavat USA:n uskontopolitiikkaa varsin suorasukaisesti ja sumeilematta. Ja näitä ihmisiä on yllättävän paljon. (Ja ennen kaikkea he ovat lukumääräänsä äänekkäämpiä, he saavat määräänsä enemmän valtaakin tätä kautta.) Ja kun katsoo esimerkiksi valtionkirkkomme toimintaa, se ei suinkaan näytä suojelevan luterilaista kansaamme kalvinististen sävyjen maahantulolta tai rajoita näiden ihmisten mekkalointia ja osallisuutta luterilaisessa kirkossa. Päin vastoin, perusstrategia on ollut näiden tahojen toimintaa kritisoivien väheksyntä, koko kritiikin tarpeen nollaaminen ; Kirkko vain katsoo toiseen suuntaan ja kiistää että koko ongelmaa ei edes ole. Kaikki suuttuminen on vain ylilyöntiä ja että pitäisi provosoitua vähemmän, kääntää toistakin poskea. Luterilainen kirkko on siis instituutio joka jos olisi ihminen olisi äärimmäinen sääliö. Sellainen on helppo olla silloin kun oma elämä ei ole pelissä, vaan voi mestaroida toisten kärsimyksillä. Tämä on pohjimmiltaan äärimmäistä aggressiivista vallankäyttöä, ja se muuttaa kirkosta pelkän fundamentalististen intoilijoiden suojakuoren jonka leppoisan PR -fasadin taakse voi mennä piiloon heti kun mekkalointi tuottaa vaikeuksia kuten vastakritiikkiä. Kirkkoa voidaan halveksua sen passiivisuudesta, mutta sen helmoihin on silti kiva mennä mediamylläköiden aikana suojaan. Ja jostain syystä ongelma vain katoaa kun mekkaloijasta sanotaan "ei edusta kirkon virallista kantaa." Siitä huolimatta että kirkko ei estä näiden vastaavia toimia jatkossa. Siksi näitä helmoihin palaajia onkin niin paljon. Ne on toistuvasti niitä samoja tyyppejä, jotka astuvat ikään kuin synninteosta armonantoon toistuvasti ja aina ja aina ja aina.