Halmetta koskeva kolumni sai tuomiota julkisen sanan neuvostolta. Siinä missä minä hyväksyin jutun laajat linjat, antoi tuomio nootit sanojen käytöstä. Kieltämättä tekstissä oli varsin rajuja sanoja. Halmeesta käytettiin pilkkanimiä, kuten "mulli".
Toisaalta Hazardin kritiikki on nähtävissä myös toista kautta. Aikaisemminhan korostin alter egoa. Mutta tosiasiassahan Halme on aivan kuten sinä ja minä. Nyt, kun minä olen elossa, on ihan asiallista ja mahdollisesti totuudenmukaistakin mainita erinäköisistä ureakefaaliuksista. Jos joku sanoo että "on siinä vaan kieroutunut tyyppi jonka nyökkäillessä hölskeen oikeen kuulee" on kyseessä mielipiteenilmaisu johon on vaikeaa olla yhtymättä. Mutta kun kuolen, olen hautajaisissa ties mikä "monista asioista kiinnostunut" (enkä "utelias kyylä", joka on sen arkisynonyymi).
Hazardin kolumni käsitteli, ainakin minun käsittääkseni, Halmeen kuvaa ja sitä miten kuolema oli "oikea aikainen" tarinan kannalta. Lautakunta oli tässä kohden kanssani erimielinen. Siitä se rinnastui henkilöön eikä tarinaan.
1: Toisaalta tälle "minusta poikkeavalle tulkinnalle" on annettava tilaa : Hazardin virhe oli se, että hän laittoi hautajaispuheeksi kritiikkiä imagosta. Hän siis unohti ihmisen. Jonkun joka on lakannut elämästä ja hengittämästä. Tämä on melko raavas teko. Eikä tätä itse asiassa voi ihan täysin ohittaa. Etiikan kannalta olennainen kysymys on: Minkälainen ihminen tekee näin - Eli kuolemantapauksen kohdatessa hylkää ihmisen ja tarttuu imagoon? Tätä miettiessä voi muistella niitä asioita joista Halmeen äiti kirjoitti : "Journalistin ohjeessa, kohdassa 28 todetaan, että kuolemantapauksista uutisoitaessa on aina noudatettava hienotunteisuutta. Kohta 26 toteaa, että jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava." Tosin minun oli vaikea sitä huomata, ehkä sen vuoksi koska en ole kovin humaani. Tosin itse hieman ihmettelen ylipäätään "kuolleiden kumartelua". Ihmisiä pitäisi kai muistaa ja arvostaa elävänä, koska kuoltua ei enää ehdi. (Toki tiedän että tässä kohden en ole elämässäni kovin onnistunut.)
Arhi Kuittisen kommentaari avasi minut miettimään asiaa lisää. En ehkä alleviivaa jokaista sanaa, mutta se avasi miettimään asiaa tasa -arvokysymyksen kautta. Ja tasa -arvolla tarkoitan tässä sekä sukupuolten välistä tasa -arvoa, että elitismin puutetta. Kirjoittelen tähän teemaan liittyviä asioita aika usein soveltamaani scrapbook -tyyliin. Teema yhdistäköör irralliset sirpaleet, jos kykenee.
Aloitan siitä elitismin puolelta.
Hazardin käyttämä kova kieli muistuttaa vahvasti omaa käyttämääni sekakieltä. Sellaista jossa on kirosana ja sivistyssana vierekkäin. Ja jossa karut ja julmanmakuiset ilmaisut ovat osana. Ehkä siksi minun oli vaikeaa nähdä Hazardin tekstin sävyjen kovuutta. Kun asiat ovat vaikka verkossa ja joku käyttää samaa kieltä, hän on tomppeli, ja minä olen sanomassa tätä hänelle. Taustalla on seuraava henki : "Aatelihumanistit saavat olla kärjistäviä kun taas nettikeskustelut ovat kansakunnan viemäri." Kärjistys ja sarkasmi ovat paitsi ilmaisun keino, myös vastuunpakenemisen keino. Se on sitä samaa, mitä lapsi tekee hiekkalaatikolla : "vitsi, vitsi" -sanominen muuttaa pilkan leikiksi. Jos pilkasta saa loukkaantua, on vitsistä loukkaantuminen huumorintajuttomuutta. Joskus juttu hiekkalaatikolla on tietysti aidosti leikkiä ja siitä suuttuminen hienohelmaisuutta. Mutta joskus kiusaaminen kätketään ja naamioidaan tällä keinoilla. Tämän kahtiajaon vuoksi on helppoa sallia itseltä sellaista mitä ei muilta sallisi. Olisi hyvä muistaa että "Hazard yritti kirjoittaa parodiaa mutta ei ymmärtänyt, että hyvä parodia vaatii empatiaa." Halpa sarkasmi on tosin paljon helpompaa.
Toisaalta Hazard on itse aggressiivinen ja kärjekäs. Arvomaailma on toki erilainen kuin Halmeen. Hazard saa toki itsekin kovin paljon suosiota, joten en usko että "kateudesta" on kyse. Pikemminkin ymmärrän että Hazard näki Halmeen "väärän ideologian kannattajana". Tälläisessä syntyy helposti vihankin tunteita, ja tavat ja toisen ihmisyyskin voivat unohtua. Hazard kritisoi Halmetta tavallaan omista synneistään.
Yhtenä syynä on tietysti se, että yleinen telaketjufeministinen diskurssi korostaa naisten uhriutta. Miehet ovat rikoksen tekijöitä. Ongelmana tässä on tietysti se, että nainen elää jo vapautetussa maailmassa, jolloin hän ei ole kohdannut itse uhriutta. Hän saa statuksen sukupuolensa kautta. Miehet sen sijaan saavat rikollisen statuksen sukupuolensa takia. Tässä on tasa -arvo kaukana, koska tässä ei enää katsota ihmistä, vaan sukupuolta. (Olen itse kohdannut tämän esimerkiksi siinä, että naiset puolustavat sitä että naisille tulisi antaa aseistusta koska "kaveria on yritetty raiskata". Miehille samaa lupaa ei haluta tarjota, koska hehän ovat rivien välissä "niitä rikollisia". Naisilla aseet ovat uhrilla ja miehillä rikollisilla, ja vain "puolustusaseet" sallitaan. Minulta ei ole näissä jännitteissä kysytty että montako kertaa olen saanut turpaani kadulla vain siksi että kävelen ohi. Ja tämä määrä on aikusten oikeasti iso.)
1: Tässä kohden tarjoan ihanteeksi Martin Luther Kingin "I have a dream" -puheen "I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin, but by the content of their character." Rodun lisäksi laittaisin sukupuolen yhdeksi lisäelementiksi.
Hazardin toiminta on siis sallittu koska hän on nainen. Kun nainen on aggressiivinen ja käyttää kärjekästä kieltä, hän on vapautunut. (Koska hän rikkoo sukupuolistereotypiaa.) Jos mies tekee samoin hän on stereotypian edustaja ja siksi hän on "vanhoillinen". Itse vastustan hegemonian vastustamista hegemonian vuoksi aivan samoin kuin hegemonioiden kannattamista hegemonioiden vuoksi. Minulle se on vain irrelevanttia. Se on sitä nimittäin juuri samaan tapaan kuin ihonväri on "irrelevanttia" Kingin unelmassa. Jos mustat pistävät valkoihoiset orjiksi poimimaan pellavaa, tai pakottaa heidät tietyille paikoille busseissa ja rajoittaa heiltä ravintoloita, ei kyseessä ole minusta mikään tasa -arvo. Orjuusasetelmien kääntäminen nurin päin ei vain yksinkertaisesti ole "mitään muutosta parempaan". Asiathan vain muuttuvat mutta pysyvät samoina.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste King. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste King. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. huhtikuuta 2010
torstai 19. maaliskuuta 2009
Voltinheittäjät.
"Kaikki homoseksuaalisuuteen johtavat tekijät eivät ole täysin selvillä. Tutkimukset viittaavat siihen, että homoseksuaalisuus olisi osittain geneettistä, mutta harvemmin kuitenkaan perinnöllistä. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että homoseksuaalisuus on valinta - ja huono sellainen, ottaen huomioon yleisen asenneilmapiirin ja esimerkiksi tämän artikkelin."
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")
Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.
"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."
Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.
Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.
Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.
Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.
Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.
Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.
Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.
(Hikipedia, "Homoseksuaalisuus")
Tieteen kuvalehti 5/2009 sisälsi juttua homoseksuaalisuudesta eläimillä. Siinä mainittiin myös homoseksuaalisuuden tutkimuksen estämisestä. Kun suuret tiedekeskukset olivat konservatiivien hallussa, he eivät sallineet tutkimuksia joissa homoseksuaalisuutta tutkittiin. Esimerkiksi Linda Wolfe jonka tutkimukset näyttivät siltä että joidenkin lajien naaraat suosivat seksikumppaneinaan urosten sijasta naaraita. Tästä vedettiin johtopäätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan. Tämä on kuitenkin pientä. Konservatiiviset tahot ovat pitäneet homoseksuaalisuutta opittuna tapana, ja tästä on seurannut erilaisia yritteitä tukahduttaa näitä tuntemuksia. Tästä on melko paljon esimerkkejä. Yksi lempeimmistä keinoista oli therapy by tedium, joka tarkoitti sitä että homoseksuaaleille näytettiin alastomia miesten kuvia niin paljon että ajateltiin että he tympääntyvät niihin. (Oi, parantakaa minut heteroseksuaalisuudesta!) Koska ajateltiin että homoseksuaalisuudessa oli kyse opitusta reaktiosta, sovellettiin tähän behaviorismiin pohjaavaa parannuskeinoa, aversion therapya, joka tarkoitti sitä että homoseksuaalisille miehille näytettiin alastomien miesten kuvia ja samalla heille annettiin sähköshokkeja. Myös lobotomia ja kastraatio olivat keinovalikoimassa, eikä kuolonuhreiltakaan vältytty. Toisaalta myös natsit eivät pitäneet homoseksuaaleista, heitä laitettiin keskitysleireille - heille tehdystä monumentista nousi jonkin verran meteliäkin. Heinrich Himmler yritti jopa parantaa homoja tarjoamalla heille vierailuaikaa ns. maksullisissa naisissa. Konsti ei toiminut kovin hyvin. Nykyisin tietenkin on tilanne aivan toisin, koska suomessa homoseksuaalisuus ei ole ollut rikos sitten vuoden 1971 ja sairausluokituksestakin se ymmärrettiin poistaa jo niinkin aikaisin, kuin vuonna 1981. Nykyäänkin toimintaa jatketaan: Omien sanojensa mukaan "Hyvää tarkoittavat" lääkärit käsittävät usein homoseksuaalisuutta tautina, josta olisi parannettava, ja yrittävät parantaa sitä terapialla vaikka edes terapian vaikutuksesta ei ole näyttöä.
"Tiedämme, että ihmisen seksuaalisuuden muuttaminen on hyvin epätodennäköistä ja aiheuttaa todennäköisesti vain suunnatonta vahinkoa potilaalle, professori Michael King Lontoon yliopistosta totesi. Psykiatreja kouluttavan yliopiston mukaan jokaisella homoseksuaalilla on oikeus välttää terapiaa, joka on mahdollisesti haitallista. Erityisesti niitä, joissa heidän seksuaalisuuttaan yritetään "parantaa". Asiantuntijoiden mukaan huolestuttavaa oli se, että osa ammattilaisista ei välittänyt tästä tosiasiasta. Olipa kyseessä hyvä tahto tai ei."
Mutta ei tästä enempää. Sillä me tiedämme miten tämän tosiseikan esiintuominen loukkaa kristillistä oikeistoa. Puhutaan siis muusta. Sillä kaikkihan me tiedämme, että kreikka oli poikarakkauden kotimaa. Homoseksuaalisuuden pakanalliset perät täytyy kaivella. Jos niin on soveliasta sanoa.
Aloitetaan homouteen tutustumisretki kielestä. Kreikan kantasana homios, "sama" eikä sanaan homo, ihminen. Heteros taas tarkoittaa yksinkertaisesti eriä. Homoeroottinen ja homofiilinen taas tulevat kreikan sanoista eros, rakkaus ja filos, rakas. Kreikassa tosin päivän sanana oli pederastia, joka kohdistuu poikaan ja tyttöön. Tosin antiikin kreikan tapauksessa on kyse nimen omaan poikarakkaudesta.
Tähän kohtaan sopii pieni tarina platonisesta rakkaudesta; Platonin dialogeissa "Symposion" = "Pidot" ja "Faidros" käsitellään pederastista suhdetta. Siinä Platon pistää naisen kehumaan kuinka poikarakkaus on kaikista rakkauksista hienointa. Diotima, joka on se kehuva nainen, kertoo että oikeaa rakastamista on se, että itse kulkee ja antaa toisen ohjata, ja matka kulkee askel askeleelta niin että lopulta saavutetaan tieto siitä mitä on kauneus. "Pidot" -dialogissa rinnastuu kalos (kauneus) ja agatos (hyvä). "Pitoja" on tulkittu selvästi kahdella tavalla:
1: Teoreetikot ovat filosofioineet, että kyseessä on epäeroottinen rakkaus, jossa täysikasvuinen rakastaja ja tämän rakastettu kulkevat yhdessä ilman seksuaalista suhdetta kohti kauneuden ja hyvyyden ideaa.
2: Antropologisesta näkökulmasta asia taas näyttää pikemminkin institutionaalinen pederastia, jossa mieheksi varttuvia poikia opetetaan seksuaalielämän kiemuroihin, ja että tämä liittyy kasvamiseen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.
Lisäsävyä siihen, mistä tässä on kyse voidaan saada Aristofanekselta. Hänen mukaansa ikiaikoina oli kolmea sukupuolta, mies, nainen ja androgyyni. Zeus oli suuttunut kun näin rakentunut ihmiskunta kapinoi. Siksi Zeus halkaisi ihmiset ja ne miespuoliskot, jotka olivat peräisin androgyynistä hakeutuivat naisten seuraan, ja ne miehet jotka olivat peräisin kokonaan miehestä olivat homoseksuaaleja. (Naisista tarina ei kerro, mutta voinemme päätellä jotain taustalogiikasta, sekä siitä mitä on jätetty mainitsematta. Sen sijaan jos naisten suhteet kiinnostavat, niin Sapfo kirjoitti neidoille rakkaudentunnustuksia. Tosin hän on samanaikaisesti suhteessa Faonin kanssa, joka oli mies. Näin ollen hän edusti biseksuaalisuutta.) Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska "Heissä on eniten miestä." Platonin esittämä homoseksuaalisuus ei minun mielestäni voi mitenkään kuvata epäeroottista rakkautta, koska "Faidronissa" Platon kirjoittaa koskettelusta, suutelusta ja kiihkosta joka tulee kun he makaavat vierekkäin "kun hän vihdoin syleilee ja suutelee rakastajaa." (Ei minusta kovin epäfyysistä.) Platon siis piti homoseksuaalisuutta hyvänä. Tosin Platon kieltää "Valtiot" teoksessaan suoran seksin asteelle yltävän poikarakkauden, mutta on vaikeaa sanoa mitä tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa, koska hän samassa teoksessa kieltää myös runouden harjoittamisen valtiossa, kaikki kiihkeys on poistettava. Heteroseksuaalisuus asetettiin etusijalle, koska valtio tarvitsi lapsia. Kun tarve käy, rakkaudesta viis.
Tosin kreikassa ei ollut asiat aivan näin yksioikoisia. Sillä kreikassa homoseksuaalisuutta paheksuttiin suuresti, jos se täytti kaksi ehtoa:
1: Poika vaatii maksua eli prostituoi itsensä. Sen sijaan pieniä lahjoja voitiin jakaa, mutta varsinainen maksulliseksi ryhtyminen ei ollut soveliasta. (Jos tämä tuntuu erikoiselta, katsokaa suomalaista nykyistä pariutumishärdelliä lahjanvaihtoineen, niin ymmärtänette että niiden välillä ON jotain eroa.)
2: Mies vielä täysi -ikäisenä salli passiivisena osapuolena olemisen. Tämä taas johti tietenkin aikuisparien vastustamiseen. Suhde aktiivisen ja passiivisen osapuolen välillä oli yllättävän suuri ja merkittävä.
Miesten tuli siis olla vapaita miehiä, eli ei orjia, ja toisen tuli olla passiivinen nuorukainen ja toisen vanhempi, täysi -ikäinen ja aktiivinen mies.
Roomassa Plautus käänsi ahkerasti kreikkalaista kirjallisuutta, jossa esiintyi myös kreikkalaisia miessuhteita. Hän jätti kääntämättä nämä kohtaukset. Saara Liljan mukaan rooman varhaiskaudella homoseksuaalisuus tuomittiin, mutta hänen graffitoihin eli vanhoihin seinäkirjoituksiin, sekä runouteen perustuvien tutkimusten mukaan roomassa ei kuitenkaan ollut sen loppukaudella varsinaista homoseksuaalisuuden kieltoa, toisin kuin joskus luullaan. Kuitenkin ainekset kristillisen kirkon suhtautumiseen tulivat hyvin pitkälti roomalaisesta perinteestä. Tämä ei liene yhtään yllättävää, kun muistaa että Jeesus Nasaretilainen ei "Raamatussa" suoraan puhu mitään homoseksuaalisuudesta, ja eräs Paulus eli tutummin Paavali oli roomalaista syntyperää. Kukaan meistä ei elä kulttuurityhjiössä. Ei edes rohkea apostoli.
Tässä kohden voidaankin laittaa kehä kiinni. Lopetuskohta on siinä, mihin katsot sen sopivan.
Tämän jutun kirjoittaja ei ole läheskään niin homoseksuaalisuuteen taipuvainen saati siihen niin halukas että kokisi valitsevansa suuntautumistaan. Hän on niitä outoja, joiden mielestä homoseksuaaleilla on sama oikeus taipumuksiinsa kuin muilla, mutta joista silti tuntuu loukkaavalta jos heitä rinnastetaan homoihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)