Tuleeko meidän pitää olemisesta?

Humen giljotiinin mukaan siitä miten asiat ovat ei voi suoraan päätellä miten niiden pitäisi olla. Eli olemassaolo ei tee asioista hyvää tai pahaa. Huomio on oleellinen osa moraalifilosofiaa. Sen kanssa erimielisyyttä löytyy toki paljon. Moni esimerkiksi uskoo objektiiviseen moraaliin. Siinä olemassaolo ja moraali ovat vahvasti liitoksissa.
1: Klassisesti objektiivista moraalia on lähestytty Jumalan avulla - ja tämän näkökulman korostajat ovat usein korostaneet että ilman Jumalaa todella olisi arvotyhjiö jossa tosiasioista ja maailmasta ei voida johtaa moraalisia päätelmiä siitä miten asioiden pitäisi olla. Näissä teistisissä objektiivisissa moraaleissa yleensä selitetään niin että (a) Jumala on olemassa ja hänellä on (b) kyky ja (c) valta jotenkin määrittää moraali ja (d) kertoa tämä ihmisille. Jos moraali on tämänlaista, voidaan todella sanoa että Jumalan olemassaolo johtaa siihen että moraali on objektiivista.
2: Vastaavalla logiikalla asiaa lähestyy Sam Harris, joka olettaa että moraalin luonne on se, että se on (a) ihmiselle lajityypillistä käytöstä joka (b) on olemassa ja jota (c) voidaan myös tutkia psykologiatieteen keinoin. Jos moraali on todella tämänlaista, objektiivisista tieteellisistä tosiasioista voidaan päätellä miten asioiden pitää olla.

Tämä on tietyllä tavalla hyvin triviaali tapa ratkaista is-ought -ongelma. Sillä tosiasiassa tässä moraali määritellään tietynlaiseksi. Ja tähän tarvitaan oletuksia. Saman tien voitaisiin vain olettaa että olemisesta seuraa pitäminen ja lopputulos olisi tällöinkin koherentti. Tämä muistuttaa siitä että is - ought -ongelman syvin ongelma paljastuu ns. avoimen kysymyksen argumentista. Se johtaa siihen että kaikki ratkaisut korkeintaan metauttavat ongelman. Moraali määritetään erilaisin premissein jonkinlaiseksi. Aina voidaan kysyä onko todellakin näin. Siksi ei pidä hämmästyä miksi William Lane Craigin ratkaisut euthyfronin ongelman ja objektiivisen moraalin ratkaisemiseksi eivät ole ratkaisuja vaan ongelman metauttajia. Oletus peitetään uusilla oletuksilla. Ja olisi kenties siistimpää vain suoraan olettaa asia ilman näitä saivartelevia mutkistamisia.

Tässä prosessissa on kuitenkin ymmärrettävää miksi uskonnollisten objektiivisten moraalien ongelmana on ollut äärimmäinen moraalirelativistisuus. Jokaisessa uskonnossa on vain oletettu että juuri heidän Jumalansa ratkaisee ongelman. Samalla voi ymmärtää miksi muiden uskontojen vastaukset tuntuvat riittämättömiltä. Ja ennen kaikkea selittyy miksi Sam Harrisin moraalin objektivointiyritys ei tyydytä uskovaisia ja he ovat argumentin luettuaan sitä mieltä että ateismi johtaa nihilismiin ja arvotyhjiöön. Argumentti joka metauttaa ongelman uusiin premisseihin ei ole tyydyttävä.

Voidaan siis sanoa että Humen giljotiini on vahva periaate joka on jollain omituisella tasolla epäongelma. Tämä tuskin pahastuttaisi Humea itseään. Sillä hän yritti kaikkea muuta kuin pyyhkiä moraalia epäobjektiiviseksi. Hän yritti tomerruttaa ihmisiä. Hume nosti esiin induktion ongelman ja Humen giljotiinin esiin siinä hengessä että ne eivät vie uskottavuutta moraalilta tai empirialta. Hän halusi osoittaa, että puutteet eivät ole ongelma näiden uskottavuudelle. Eli moraalia että tiedettä voitaisiin lähestyä epätäydellisyyksistä huolimatta.

Epätäydellisyys ei estä keskustelemista.
Toisaalta oletuksellisuuteen liittyy helposti
maailmankuvallista valtaa, esimerkiksi siten
että sillä yritetään oikeuttaa yksi maailmankatsomus
yli muiden. Ja tätä ei tehdä välttämättä reilusti.

Tässä hengessä Hume tuskin olisi hirvittävän vihainen Charles Taylorille. Charles Taylorin mukaan tietyt tosiasiaväitteet nimittäin vaikuttavat oleellisesti moraalisiin arvioihin. Eli jos aiheena on arvokeskustelu, tosiasiat vaikuttavat siihen miten asioiden pitää olla. Ja kun katsomme miten objektiivisia moraaleita ratkaistaan, selviää että moraalin tausta ON jotain (tai määritelty joksikin) siitä todellakin seuraa miten asioiden pitäisi olla.

Otan tässä avuksi Jyväskylän yliopiston kautta julkistetun Arto Laitisen käsittelyn Charles Taylorin filosofiasta. Taylor kannattaa pluralismia, jonka ytimessä on ajatus siitä että ihmiset tekevät vahvoja arvioita arvoista ja moraalisuudesta. Perustana on se, että ihmisillä on intentioita jotka värittävät asioita. "Such understandings concerning meanings, values and norms are often implicit in the emotions, know-how and pre-understandings of the agent. Values and norms are to be understood in this engaged manner: they are not mere projections of sentiments or ideas, nor are they Platonic Ideas somewhere beyond the everyday lifeworld. They are aspects of the world." Taustatieto on siksi oleellista ja Taylorin mukaan moraalissa onkin aina kysymys tietyistä moraalioletuksista. "He accepts that moral theory always needs some moral sources or constitutive goods, such as God, or the Platonic idea of the Good, or Nature, or the capacities of autonomous reason." Ajatus vihjaa siihen, että Taylorin dialogisessa pluralismissa arvokeskustelu pitää aina sisällään näitä oletuksia. Ja se tukee hyvin ajatusta siitä miten sekä uskovaiset että ateistien Sam Harris puuhaavat tosiasioiden määrittelyllä ja ennakkotiedoillaan määritellessään moraalia.

Ja Jumalalla Torppa ei tarkoita
Ainoaa Tosi Jumalaa, Skyrimin
Clavicus Vileä. Ei, vaikka hän
näyttääkin seuraavan tämän
älykkään, ovelan ja charmantin
puijaamisen Jumalan oppia.

Toki Suomen kreationistit ovat ihailleet Puolimatkaa joka korostaa pluralismia. Ja heidän suussaan teksti on vääntynyt muotoon jonka voi löytää vaikkapa Arno Kotron blogikommenttiin eksyneestä Mikael Torpasta. "Olen täysin eri mieltä tästä sillä maailmankatsomukselliset kysymykset ovat aina uskomuksiin perustuvia. Identiteetin ja asenteiden ja arvojen pohjalla on syvimmillään se miten ihminen ymmärtää elämänluonteen. Se minkä päälle ihmisen identiteetti, asenteet ja arvot kasvavat. Tämän kaiken pohja on jokaisella ihmisellä siinä miten ihminen selittää ja tulkitsee elämänluonteen sen mistä, miten ja miksi elämä on olemassa. Jokaisen ihmisen maailmankatsomuksella on pohja ja tämä pohja on jokaisella uskomuksiin perustuva. Filosofi Charles Taylorin mukaan tosiasioita ei ole mahdollista käsitteellistää neutraalisti ottamatta kantaa Jumalaan. Jokainen tutkija olipa hän ateisti tai agnostikko ottaa tiedettä tehdessään kantaa Jumalaan koska kysymys Jumalasta määrittää perustavalla tasolla kaikkien tosiasioiden käsitteellistämistä. Taylorin puolustaman dialogisen pluralismin mukaan tutkijan uskonnollisilla (teistisillä, ateistisilla, agnostisilla) vakaumuksilla on vaikutusta siihen miten hän tieteessä tulkitsee tosiasia-aineistoa." ... "Keskustelussa maailmankatsomuksista on syvimmillään kyse siitä onko Jumala Luoja ja elämänantaja ja omistaako Jumala ihmiset vai onko ihminen vain sattumalta kehittynyt ja näin oikeutettu keksimään omat sääntönsä. Keskustelu maailmankatsomuksista on itseasiassa väittelyä siitä mikä maailmankatsomus on oikea. Jotkut ihmiset vaativat että keskustelussa elämänkatsomuksesta ei saa käyttää Raamattua. He sanovat ettei "uskoa" saa sotkea tosiasioiden sekaan. He sanovat että tosiasiat ovat neutraaleja. Kuitenkaan ei ole olemassakaan neutraaleja "faktoja" vaan faktatkin ovat tulkintoja. Kaikki ihmiset tulkitsevat tosiasioita - "faktoja". Se miten ihmiset tulkitsevat tosiasia-aineistoa riippuu siitä minkälainen ennakko-oletus eli minkälainen maailmankatsomus ihmisellä on."

Selvästi Taylor ei aja tätä mitä Torppa hänen väittää ajavan. Torppa on sekoittanut asioita hyvin syvällisesti. Taylor ei puhu pelkästään Jumalasta, vaan laajemmin oletus platonisesta ideamaailmasta tai vaikka ihmisen autonomisuudestakin ovat hänelle riittäviä. Kysymyksen ei siis tarvitse olla vain Jumalasta. Sinulla täytyy olla jotain taustanäkemyksiä - vaikka oletus siitä että moraali on ihmisen lajinmukaista käytöstä - ei että tämän taustanäkemyksen täytyy olla teistinen, ateistinen tai agnostinen. Jumala on vain yksi tapa hoitaa asia, ja teismikysymys on enemmänkin yksi vaihtoehto kuin jokin välttämätön vaihtoehto.

Sen sijaan teismissä ja kysymyksessä arvotyhjiöstä on kysymys objektiivisesta moraalista joka tavoitetaan. Silloin selitetään, aivan toisin kuin Taylor, että moraaliset tematiikat eivät ole oikeasti pohjimmiltaan maailmankuvallisia oletuksia. Eli moraali voidaan todella selvittää tosiasioiden pohjalta. Taisto siitä mikä on oikea maailmankatsomus saavutettaisiin siis keskustelun kautta.

On aika kutsua paikalle maailmankuvallisiin vainoihin
erikoistunut illuminatin whaambulance. Se on ohjelmoitu
ajamaan lämpöhakuiseti päin turhanpäiväistä marttyyrikitinää.

En ihmettele mistä Torppa on tulkintansa rakentanut. Sillä tiedän mistä tämä näkemys kumpuaa. Lähestymistapa kun on ehtaa Puolimatkaa. Puolimatkan filosofiassa kun on myös warrant -ajattelu ja luottamus ihmisen kykyyn kognitiivisesti päätellä nimenomaan tosiasiat. Faktat warrant -maailmassa ovat tulkintoja korkeintaan väliaikaisesti. Ongelmiin löytyy ratkaisut koska ihminen voi luottaa niihin aisteihin joita Jumala on hänelle antanut. Ja kun mukana tulee sensus divinitatis, Jumala-aisti, niin kysymys Jumalan olemassaolostakaan ei ole mikään mieltymysasia. Tässä maailmassa väittely siitä mikä maailmankatsomus on oikea voidaan tehdä. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että arvot ja tosiasiat eivät ole mitään maailmankuvallisia tulkintoja ja konstruktioita. Ja jos näin on, ei voida sanoa että jonkin kysymyksen poisrajaaminen olisi sama kuin keskustelukentän epäreilu rajaaminen! ; Olenkin toistuvasti moittinut Puolimatkaa siitä että hän tasapainoilee relativismin ja loogista positivismia lähestyvän skientismin oikeuttavalla warrant-varmuus -ajattelun väliä edestakaisin aina sitä mukaa mikä on hänen omalle agendalleen parasta kulloisenakin nanosekuntina.

Jos reilun keskustelun ehdot olisivatkin Taylorilla pätevät ja reilut, Puolimatka viittaa häneen oikeuttajana ja auktoriteettina tuomatta reiluutta mukaan keskusteluun. Ja tämä on se kaikista syvin ongelma. Reilukin filosofi johon vedotaan olisi vedottava oikein ja sovellettava oikein. Muuten reiluutta ei tavoiteta. Ja luulen että Puolimatka ei tunnistaisi reiluutta edes silloin kun se hakkaisi häntä naamaan tiiliskivellä.

Warrant ja Taylorin oletusttaustainen arvokeskustelu jossa tosiasiat ovat maailmankuvallisia eivät ole kovin hyvin yhteensovitettavissa. Se, mitä Puolimatka itse asiassa tekee on klassisessa apologetiikassa tunnettu ilmiö jota minä pidän asennevammana. Sen räikein esimerkki löytyy C.S. Lewisiltä. Hän selitti että järki on hyvä apuväline Jumalaa lähestyttäessä. Mutta jos ja vain jos tulokset osoittivat kohti Jumalaa. Jos joku keksi vakuuttavan argumentin jonka mukaan Jumalaa ei ole, syynä oli Lewisin mukaan se, että tavalliset ihmiset pitävät neroja hölmöinä. Jumala joka on kaikista suurin järki ylittää helposti rajallisen järjen ja niin joku voi nähdä Jumalan hölmöyden kautta.

Lewis määritteli keskustelukentän, jossa henki oli "kruuna, minä voitan - klaava sinä häviät". Mutta hän toisaalta olikin fantasiaan ja kyynisyyteen taipuvainen asennevammainen ihmisperse. (Ts. ihminen johon tunnen syvää samastumista, pahassa ja ennen kaikkea pahassa.)

Puolimatkalla pluralismi ja sananvapaus ovat esillä Lewisin hengessä. Jopa koomisella tasolla.
1: Vapaa keskustelu on esillä käytännössä vain kun hän nostaa esille vainokorttia. "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" on käytännössä nurinakirja siitä miten muut akateemiset ihmset eivät ottaneet häntä vakavasti, ja miten julkisuudessa ihmset tekivät päätelmiä ja ääneen lausuttuja lausuntoja jotka olivat Puolimatkan kantaa vastaan. Sillä akateeminen vapaus tarkoittaa sitä että Puolimatka määrittää keskustelukentän niin että se sanelee mitkä asiat ovat reiluja ja mitkä eivät. (Tämä ei yllätä kun muistetaan miten hän mielellään kuvaa monia keskustelukenttiä epäreiluksi ja tietyin maailmankuvin rajoitetuiksi. Mutta korostaa että uskonnonopetus kouluissamme on aivan ehdottomasti asiallista ja reilua. Sillä reiluus on ja ei ole maailmankuvallista, aina sen mukaan tuleeko siitä valtaa uskovaisille sananjulistajille vai ei.)
2: Surullista onkin se, että Puolimatka ei huomaa että vaikka hän moittii naturalismia Plantingan evolutiivisella argumentilla naturalismia vastaan, niin esimerkiksi Quinen filosofiassa tämänlaatuiset ongelmat ovat pseudo-ongelmia jotka esiolettavat tieteen. Puolimatka kuitenkin olettaa että naturalismi on näin käsitelty ja teismi olisi ainut rationaalisen ihmisen vaihtoehto ja että ateismi on hölmöläisille. (Se siitä ajatuksesta jossa pitäisi keskustella eri maailmankuvista. Vapaus bashata ateismia ilman että tämä olisi muuta kuin faktuaalistasoista. Vastapoolin näkemykset ovat sitten aina rajoittuneita ja epäreiluja ja maailmankuvallisia koska kukaan ei mitenkään voi post hoc -ajatella että Jumala ei kuulu tiedeverkkoon saati että warrant olisi hölmöihin ongelmiin johtava pseudo-haaste. Tai että Plantingan Jumala ei tosiasiassa selviä samoista haasteista joilla hän ateisteja yrittää kurmottaa. Ja että itse asiassa koko argumentti toimii jos ja vain jos teistien maailmankuva yritetään salakuljettaa naturalismin premisseihin. Eli maailmankuvan sisäinen epäkoherenssi saadaan aikaan sillä, että siihen tuodaan ulkopuolisia maailmankuvallisia vaatimuksia, eli toisin sanoen Puolimatkan omia valituspuheista oppimamme mukaan keskustellaan epäreilusti ja vainoten!

Kokonaisuutta kaunistaa tietysti sekin, että Taylorin argumentti itsessään koostuu oletuksista. Torppa esittää asian kuin faktan, tiukan väistämättömän tosiasian. Tämä on mielenkiintoista, koska esimerkiksi jo aiemmin tässä blogauksessani viittaamani Taylorin filosofiaa käsittelevä työ sanoo aivan suoraan, että "It is possible to distinguish three steps in Taylor's argument: 1) the claims for the inevitability of strong evaluation, 2) pluralist value realist interpretation of strong evaluations, 3) the attempts to back up value realism with the notion of ontological constitutive goods/moral sources. I think these steps are logically separable, and I hope to drive a wedge be tween the last two steps in particular." Toisin sanoen jos naturalismi perustuu tiettyihin perusoletuksiin ja tämä on rajoittavaa, niin myös Taylorin diskursiivisessa pluralismissa on samoja piirteitä joten senkin asettaminen mittatikuksi on maailmankuvallista keskustelun sävyttämistä. Siis perimmiltään intressien sävyttämää, maailmankuvallista ja epäreilua.

SikaSikaSikaSikaSika....

Ylioppilaslehden numerossa 5/2010 oli haastateltu Elina Loisaa jutussa "Röyhkimys" . Hän oli tehnyt kirjan jossa on seksuaalisesti vapautunut nainen ja homo. Artikkelin mukaan kirjan heteroseksuaalit miehet vaikuttavat hölmöiltä. "Hahmon Loisa loi osittain siksi, että häntä ovat aina kyllästyttäneet sellaiset elokuvien ja kirjojen naiset, joiden seksuaalista holtittomuutta selitetään traumalla tai itsetunto -ongelmilla. "Naisten seksikäyttäytyminen kuvataan usein negatiivisesti. Se on joko terapiakeino tai itsetuhoista toimintaa. Miehet saavat porsastella ja sekoilla ilman selittelyä".

Yllä oleva on osittain totta. Kirjoissa ja tosimaailmassakin naisten ja miesten seksuaalisuuteen suhtaudutaan eri tavoin. Naiset nähdään rikkonaisina. Miehet taas nähdään hormoniensa vieminä. Mutta itse asiassa kumpaakaan näistä ei sinällään hyväksytä. Naista säälitään ja miehelle nauretaan. Molemmat ovat tavallaan toiseuttamiskeinoja. Naurun kannalta on ehkä syytä ottaa esimerkiksi komediasarja "Huonosti käyttäytyvät miehet". Siinä hahmot ovat varsin nimensä mukaisia. Hahmot ovat hassuja. Mutta heitä ei arvosteta, vaan pidetään nimen omaan "porsaina". Suhtautuminen on itse asiassa hyvin samanlaista kuin mitä "Pokka pitää" -komediasarjassa suhtaudutaan teeskentelevään ja yläluokkaista elämää yrittävään ja tavoittelevaan Hyacinth Bucket -hahmoon. Nauru ei ole useinkaan hyväksymistä. Myöskään Uuno Turhapuro ei ole mikään ihannoitu hahmo, hänelle nauretaan ja ehkä hieman sympataankin - samoin kuin käy Hyacinthille. Tästä on kuitenkin pitkä matka "hyväksymiseen". Aivan kuten seksuaalisesti vilkkaan naisen rikkinäiseksi luokittelu ei ole sympatiseeraavaa myötätuntoa vaan nimen omaan toiseuttavaa sääliä.
1: Sama on tietysti myös "Pekka Puupäässä". Justiina kaulimineen on hyväksyttävä ja koominen "jalat maassa" -hahmo, jonka Pekan harmiton haihattelu ikään kuin oikeuttaa. Jos Pekka toimisi samoin, hän olisi kertomuksessa helposti julma tyranni. Kuitenkin Justiina ei ole ihanne, hän on itse asiassa enemmän naurettu naishahmo kuin jokin "naisen malli". Haluaisin kuitenkin muistuttaa tässä "Mutkimusta" lainaten sitä mikä on kotona tapahtuvassa väkivallassa oleellista. Hänestä siinä "Väkivallan käyttäjä turhaan selittää omaa osuuttaan toisen käytöksellä."

Tästä päästään siihen, mitä muuta samainen ylioppilaslehti sisälsi. Johanna Laitinen kirjoitti kolumnin "Tosielämän kauniit ja rohkeat." Hän nosti esiin sen, miten lehtimiehet ja muut vastaavat tahot torppaavat termin "rohkeus" erikoisiin asioihin "Rohkean titteli on varattu kelteisillään lehdessä poseeraavalle sutjakalle ja pystyrintaiselle naiselle, base -hyppyjä harrastavalle miehelle, perheen vuoksi kansanedustajan uran jättäneelle naiselle ja kettupuuhkaan kääriytyvälle rokkarimiehelle." Sukupuolinormien rikkominen ei ole tämän sisältöä. Miehen tulee olla isosti miehinen jotta voisi saada kutsumanimen "rohkea". Laitinen korostaa miten "mieshupakot" ovat hyvä asia. Esimerkiksi Jari Sarasvuo osaa innostua ja saada tunteikkaita purkauksia, jotka elehtivät, ylilyövät, ovat tunteellisia ja jotka loukkaantuvat ja katuvat välistä julkisesti koko prosessia. Tätä kautta rohkeus muuttuu Laitisella muotoon "sovinnaisuuden rikkominen".
1: En ole asiasta kovasti erimielinen. Tosin ihmettelen hieman sitä että Laitinen vihjaisi että tämä olisi sama asia kuin ne asiat joita nykyään pidetään pelottomina. Sillä sanoissa on usein myös perinteen taakkaa. Esimerkiksi alastonkuvauksella on ollut vahvaa sensuuria Suomessakin. - Itse asiassa alastomuudella on nykyäänkin kovia ikärajoja, ja saa olla aika rankkaa väkivaltaa että saa saman K18 -leiman, jonka seksin kuvaus saa. Tässä mielessä esimerkiksi poseeraus on ollut joskus aikaisemmin rohkeaa. Tässä suhteessa tilanne on hieman sama, kuin väittäisi että radioiden säätiedotukset sisältäisivät maakeskistä maailmankuvaa, kun "auringon noususta" puhutaan hyvinkin usein. Fraasi on tarttunut aikaisemmin, ja se on luultavasti aikanaan ollut aikansa kuva. Käytetty muoto kertoo siksi ehkä enemmän menneestä kuin nykyisestä.

Otan vielä kolmannen kohdan samaisesta ylioppilaslehdestä. Keskustelupuolella on tullut mielikuvituksellisen nerokkaan "Nimetön palautteenantaja" -nimimerkin takaa kirjoitettu kommentti joka on otsikoitu "Sinkkumiehiltäkin saa munaa." Tässä paheksutaan ylioppilaslehdessä ollutta "Panin täällä" -sarjaa, jossa on ollut erilaisia seksuaalisia aktioita jotka on tehty jossain erikoisessa paikassa tai tavalla. (Esimerkiksi yhdessä kuvattiin miten henkilö harrasti seksiä poikaystävänsä kanssa. Tarina oli sanamuodoiltaan sellainen että oli ikään kuin itsestäänselvästi kuvitteli että kyseessä on heteropari. Vasta allekirjoitus "Tapio" sisälsi pakotteen normaalin sukupuolijakauman kumoukselle.) Paheksunnan aiheena oli se, että "Siitä on tullut itsekehupalsta etenkin naisille jotka ovat pokanneet varattuja miehiä. Tulen todella surulliseksi lukiessani näitä tarinoita. Miten itsekkäitä naiset voivat olla?"..."Entä vaimo ja lapset? Eivät he tarinaan kuulu. Mielestäni tuollainen nainen ei ole mikään seksuaalisuuttaan vapaasti toteuttava sankaritar, vaan pelkkää tuhoa ja tuskaa ympärilleen kylvävä reikä". Hän vertaa kertomista retosteluun siihen että kehuisi pahoinpitelyillä tai vanhusten huijaamisella. Toki seksi on siitä erikoinen asia, että siinä on yleensä kaksi osallistujaa ja molemmat ovat mukana vapaaehtoisesti tietäen mitä ovat tekemässä. Tätä kautta on löydettävissä isoja ja eettisesti relevantin oloisia epäanalogioita näihin esimerkkeihin. Mutta se kuitenkin kertoo yhdestä asiasta: Ylioppilaslehti, kuten monet muutkin lehdet, kuvaavat tälläisiä seksuaalisia seikkailijoita varsin ymmärtäväisesti, jopa niin positiivisesti että "retostelu" -sanakaan ei ole välttämättä yliampuva.
1: Nämä naiset tosin toimivat juuri kuten elokuvien James Bond. Yllättävää onkin se, että esimerkiksi vanhoilliset uskonnolliset tahot ovat usein varsin konsistentteja: He kauhistelevat Bondin aviorikoksia samaan tapaan kuin "panin täällä" -palstan tarinoita ja vastaavia ylioppilaslehdessä. Sen sijaan on tahoja joille sukupuolella on väliä. Ja he ovat joko sovinisteja tai telaketjufeministejä. Osa uskoo että "miehen osa" on ikään kuin levittää siementä ja heille Bond on sallittu sankari - joka selityksissä esimerkiksi kompensoi raskaat työt raskaalla huvilla ja kun on kuolemanvaarassa, niin on huvitkin vaarallisia ja lyhytjänteisiä. Toisille taas mies "porsastelee" ja tätä voidaan pitää pahansävyisenä. Mutta nainen joka tekee saman, on ihan piristävä seksuaalisesti vapautunut ja itseään toteuttava sankari, aktiivinen "Kissojen Kissa".

---

Vesa-Matti Loirin "Vesku Show" on jo aika vanha sketsisarja. Sen yksi teema oli puistonpenkkisketsi, jossa on nainen ja mies. Mies sanoo jotain joka joko on härskiä tai sitten nainen tulkitsee sen sellaiseksi. Lopulta nainen lyö miestä päähän käsilaukulla, sanoen otsikon tekstin. Tämä oli pirun hauskaa. Jos mies löisi sanomalehdellä naista joka joko yrittää iskeä tai sanoo jotain joka voidaan tulkita sellaiseksi, se ei olisi jostain syystä "yhtä hauskaa". Tälläinen ero sen mukaan kuka lyö ketä viittaa oikeaan sukupuolten väliseen epätasa -arvoon.

Opportunismi ja sukupuoliroolit : Paljon vihattu näkökulma.

"Evoluutioteoria ei todellakaan ole syypää, jos yhteiskunnat näyttäytyvät kilpailevina ja hyötyajatteluun sidottuina. Ja vaikka yhteiskunnat sellaisina näyttäytyisivätkin, silläkään ei voi perustellusti - tai edes helposti - puolustaa eriarvoisuutta. Wahlstedt myös valittelee, että evoluutiota käsittelevät kirjat ovat "niin täynnä taloudellisia termejä ja vertauksia, että usein kokee lukevansa taloustieteellistä teosta." Wahlstedtin huomio evoluutioteorian läheisyydestä taloudelliseen ajatteluun on oikeansuuntainen, mutta hän ei näytä kykenevältä ymmärtämään, miksi näin on. Miksi siis evolutionistit käyttävät taloustermejä? Evoluutioteoriassa (kuten taloustieteessäkin) puhutaan hyödystä paljon sen takia, että luonnonvalinta punnitsee juuri hyötyjä ja haittoja."
(Osmo Tammisalo, "Evoluutio ja eriarvoisuus.")

Kirjoitin aikaisemmin jutun joka käsitteli työtä ja riskinottoa sekä voittajia ja häviäjiä. Voittaja määräytyy tietyllä tavalla, eikä parhaiden katsominen anna aitoa kuvaa tilanteesta. Jos apinoit parhaita, voit olla jopa typerä. Lottovoittajat ovat rikkaita, mutta lottoaminen ei tee rikkaaksi. Eikä lottovoittajien rikkaus tarkoita sitä että yhteiskunta epäreilusti suosisi opportunisteja ja pelaajia. Päin vastoin, katsomalla pelivelkaisia ja köyhiä pelurimummoja voidaan huomata että tämä väite on ns. bullshittiä.

Strategianvalinta, ja miten syylliset ja uhrit jakautuvat epätasaisesti.

Roy Baumeisterin "Is There Anything Good in Man" esittääkin tämän pohjalta muutamia tärkeitä huomioita. Hän nostaa esiin sen huomion että feministit katsovat aina vain yhteiskunnan johtoportaaseen. Siellä on miehiä. Kuitenkin miehiä on enemmän myös aivan pohjalla. Tilanne onkin se, että miehiä pidetään ison riskin jutuissa, joissa on seurauksena isoimmat voitot. Häviäjiä on paljon ja heitä ei huomata. Luuserit ja sosiaalisista verkoista läpipudonneet ovat useammin miehiä

Jos tähän sovelletaan lottoesimerkkiäni, voidaan nähdä että esityksen mukaan miehet ovat "vahvoilla yhteiskunnassa", ei ole mikään ilmiselvä fakta. Heikoilla olevat unohdetaan. Ikään kuin vain naisten menestymättömyys voisi olla yhteiskunnan vika, kun miehet olisivat aina vastuussa tappiostaan. Menestys miehellä voi taas johtua vain naisten tallaamisesta. (Telaketju)feministi toisin sanoen tekee tässä aivan saman, kuin se jonka mielestä Idolsiin osallistuminen kannattavaa ja että yhteiskunta epäreilusti tukee Idolsiin osallistujia koska siellä on muutamia hyvin tienanneita. Ne jonot joita ensimmäisissä koelauluissa on, unohtuvat.

Ehkä tasa -arvoa pitäisikin parantaa siten että miesten tilannetta tasapuolistetaan. Eli naisia on sen jälkeen enemmän johtotehtävissä ja miehiä vähemmän turvaverkkojen ulkopuolella.

Baumeister nostaa esiin evoluutioon viittaavan perustelutavan. Miehet ja naiset ovat joutuneet vastaamaan erilaisiin lisääntymispaineisiin, joka taas on vaikuttanut genetiikkaamme : "Today’s human population is descended from twice as many women as men. I think this difference is the single most underappreciated fact about gender. To get that kind of difference, you had to have something like, throughout the entire history of the human race, maybe 80% of women but only 40% of men reproduced" Tätä voi ymmärtää ihan lisääntymiserojenkin kautta. Nainen, joka on koko ajan raskaana voi tuottaa vain tietyn määrän jälkeläisiä. Tämä ei ole kovin suuri verrattuna miehiin. Esimerkiksi Tsingis Kaanilla oli useita satoja jälkeläisiä. Tästä lisääntymiserosta johtuu se, että miehet evolutiivisesti pakotetaan "aarteenmetsästyspeliin", kun naisen taas on ollut viisaampaa valita turvallisempi strategia. Baumeister vetää tästä päätelmiä siitä mihin suuntaan luonnonvalinta on ohjannut käyttäytymistä. "...taking chances like that would be stupid, from the perspective of a biological organism seeking to reproduce. They might drown or be killed by savages or catch a disease. For women, the optimal thing to do is go along with the crowd, be nice, play it safe. The odds are good that men will come along and offer sex and you’ll be able to have babies. All that matters is choosing the best offer. We're descended from women who played it safe. For men, the outlook was radically different. If you go along with the crowd and play it safe, the odds are you won't have children. Most men who ever lived did not have descendants who are alive today. Their lines were dead ends. Hence it was necessary to take chances, try new things, be creative, explore other possibilities."

Tässä on hyvä muistaa että Idolsvoittajat ja Kaani ovat kovin ääriesimerkkejä. Esimerkiksi ihmisellä pysyvä parisuhteen muodostus vähentää seksuaalivalintaa ja lisääntymiseroja. Samoin jos mies joutuu "deittaamaan" saadakseen naisen suosion, se lisää sen tarvetta että pysytään yhdessä liitossa. Prosenttiosuudet kuitenkin näyttävät että tämä ei ole täysin tasannut pöytää. Eroja on. Myös molempien sukupuolten, sekä naisetn että miesten mustasukkaisuuden tunteet viittaavat siihen suuntaan että parisuhdetta on haluttu tastata. 40% miehistä on kuitenkin "miltei puolet" kaikista miehistä. Ja 80% ei ole "ihan kaikki naiset". Toki erot ovat aidosti samanaikaisesti isot ja merkittävät. Strategiaerot ovat, mutta niitä voi olla erilaisissa mittasuhteissa. Eli se että miesten kannattaa olla vaikka opportunisteja ei tarkoita sitä että kaikkien miesten tekisi mieli hyppiä benjihyppyjä ja elämään "nopeista autoista". Naisten turvallisuushakuisuuskaan ei tarkoita sitä että nainen olisi vain passiivinen. Mittasuhteet ovat olemassa mutta se ei tarkoita äärimmäisyyksiin menemistä, juttuja ei pidä liioitella.

Evolutiivisesti miesten "kannattava strategia" eroaa siis jonkin verran naisten "kannattavasta strategiasta". (Kannattavuus on fittnessiä, lisääntymistä. Ei mitään "onnellista elämää" välttämättä!) Tässä on hyvä muistaa tilastollisuus. Evoluutiossa on hyvin usein niin, että se mitä muut tekevät ja missä olosuhteissa, vaikuttavat paljon.

Eikä tasapainotilassa ole välttämättä "yhdellä tavalla toimivia". Jos esimerkiksi kaikki miehet lähtevät sotaan, ja tähdätään "sotasankaruuteen" voikin käydä samanaikaisesti myös niin että "kotiin jäävä mammaripelkuri" saa lohduttaa jäljelle jääviä naisia. Ja tähän voi liittyä seksiäkin, nainen kokeekin kotiin jääneen lempeänä ja hoivaavana, mukavana. (Baumeister ei mielestäni tarpeeksi painota tätä vaihtoehtoa ja muistuta strategioiden rikkaudesta.)

Geeneillä selittämisen kammo : Pelko ihmisten ajattelusta biologisena reagointisysteeminä.

Moni tietenkin suutahtaa tässä kohden. Ihmisen käyttäytymistä kun ei pitäisi monien mielestä selittää lainkaan biologian kautta. Osaa tämä raivostuttaa. Osasta on fallosentristä vainoa ajatella asioita sukuelinten kautta. Ja kapitalistista miettiä selviämisstrategioita.

Tästä saadaan hauskoja esimerkkejä esimerkiksi tuoreesta "Ylioppilaslehdestä" (16/2009), jossa Johanna Laitinen kertoo leikkineensä barbeilla. Nukkejen tukka leikattiin lyhyeksi, ja tukka värjättiin vaikkapa kynsilakalla. Tehtiin arpia, käännettiin sätkä barbin huuleen ja ne pistettiin rietastelemaan keskenään. Tämä voi kuulostaa aggressiiviselta, ja rikkovan normeja. Laitinen jopa lopettaa juttunsa sanoihin "Voi meitä tyttöjä, meillä on synnynnäinen tarve ja taito hoivata, sehän näkyy muun muassa nukkeleikeissä." Jos unohdetaan sen yksittäistarinan luonne, on kuitenkin selvää että leikit eroavat niistä sotaleikeistä joita pojat leikkivät. Selvästi aikuisten valvonta ei määrää leikkien luonnetta: Olihan Laitisellakin se äiti ovensuussa kehumassa "nättiä leikkiä" tietämättömänä. Ja silti normejarikkovana kuvattuja leikkejä oli. Nuo tyttöjen leikit olivat kuitenkin erilaisia kuin poikien leikit.
1: Tosin tästä saadaan helposti jännittävä sivuraide tasa -arvopuheisiin. Jos tyttö pilkkoo barbien, hän ei suinkaan osoita naisten kilpailuviettiä ja halua sabotoida muita naisia, vaan tässä pilkotaan teennäistä naiskuvaa. Jos poika sen sijaan kärtsää muovisotilasta, hän on malliesimerkki siitä miten hän seuraa normeja ja osoittaa tuhoisia yhteiskunnan tunkemia aggressiivisuusarvoja. Teko on kuitenkin minun silmiini ihan sama. Nukke silvotaan. Nukke edustaa "samaa sukupuolta itsen kanssa". Yleisesti ottaen feministien keskusteluissa miehen harjoittama väkivalta on aina sortavaa. Naisen taistelua. Sitä yritetään jonkin verran kieltääkin.
___1.1: Tosin on vaikeaa sanoa onko esimerkiksi reagointi siihen että naiset ovat yllättävän väkivaltaisia (muotoa) : "Raiskauksesta saa ehdollisen tuomion. Miehet tappavat vaimojaan, avovaimojaan ja exiään. Työhön otetaan mieluummin mies - joka ei tule raskaaksi - kuin nainen - joka voi tulla raskaaksi. Mitä tässä oikein odotettiin, tottakai on luonnollinen seuraus että tyttöjen ja naisten väkivaltaisuus lisääntyy. Eikä se tähän jää." asian selittävä mutta ei oikeuttava, vai peräti uhkailunsävyinen asian oikeuttamisen perustelemista yrittävä. Itse en kykene näkemään miten tasa -arvosta voidaan puhua näistä lähtökohdin.
_______1.1.1: Aggressiivisuus on osa kaikkia ihmisiä, eikä tätä vastaan kai kukaan evoluutiosta tai ideologioistakaan selityksiä hakeva ole mitään sanomassa. Lyöminen ei kuitenkaan ole oikein. Vaikka aggressiivisuuteen on helppo löytää evolutiivisia hyötyjä, se ei anna tekoon oikeutta, se pikemminkin pakottaa miettimään sitä, miten tämän asiantilan kanssa tulee toimia.

Yritys toimia kriittisenä sillanrakentajana.

Suutahdukset johtuvat kuitenkin pääosin väärinymmärryksistä. Kun ymmärtää mistä ne tulevat, ymmärtää miksi ollaan vihaisia. Väärinkäsitysten korjaaminen alkaa kiinnostamaan, jos ei muuten niin yhteisymmärryksen ja sovun toive mielessä. Tosin joskus väärinymmärrykset johtuvat siitä että henkilöllä on ennakko -oletus ja ideologinen sitoumus päättää että asia on tietyllä tavalla. Mutta heidän kohdallaan ongelma on heidän. (He vain häiritsevät sillä muita.)

Syynä on se, että selityksen takana oleva biologia ymmärretään väärin, joko tahallaan tai tahattomasti. Ja tästä sitten vielä vedetään moraalisia tulkintoja tavalla joka ei suinkaan ole mikään "automaattinen seuraus". Muutamia asioita mainiten saadaan seuraava lista:
1: Ensimmäinen syy on tietysti siinä että usein evoluutioon vedetään tietynlaisia tarinoita. Ne ovat kuitenkin tarinoita, jotka kertovat lähinnä siitä että evoluution kokonaiskuvaa ei katsota. Malliesimerkkinä tästä on tietysti "itsekkyydestä" syyttäminen. Tässä on takana virheymmärrys..
2: Pelotellaan yksilöllisyyden menettämisellä. Eli jos jokin tapa on lajityypillinen se tarkoittaa että ihminen olisi tuomittu orjuuteen ja että ihminen ei voisi valita toisin. Geneettisyys ei tarkoita sitä että ajettaisiin takaa jotain geneettistä determinismiä, eli että jos on geeni se pakottaa tekemään juuri tietyllä tavalla, se ainoastaan painottaa todennäköisyyksiä. Harva biologi uskoo "puhtaisiin geeneihin" edes rakenteissa. Heritabiliteetti on prosenttiluku, joka peräti vaihtelee erilaisissa ympäristöissä. Geeni ei komenna "joko-tai" -tilaa, vaikka kyseessä olisi fyysinen ominaisuus. Ja käytöksessäkin tuoreesti kohuttu löytö "soturigeeni" tekee miespuolisista keskimäärin aggressiivisempia jos sen kantajilla on sekä geeni että huonot elintilanteet. He reagoivat kokemiinsa ikävyyksiin useammin kuin ne jotka ilman geeniä kokevat vaikeuksia. Ihminen on myös joustava olento, ja tämä liikkumisväli myönnetään. (Tosin itse asiassa aivomme, jotka ovat geenien ohjaamat, sallivat tämän joustavuuden. Mutta avaruuden tyhjiössä kuolemme, joten tietyllä tavalla aivot vaativat myös oikeanlaista ympäristöä.) Pelottelu geneettisen determinismin peikolla on siksi epäasiallinen ja kertoo lähinnä tiedon puutteesta. Ja minimivaatimus asian kritisoimiselle taas on se, että sen tuntisi. Lisäksi "yksilöllisyyden kiistossa" Evolutiivisen ja välittömän selityksen väliset erot jäävät ymmärtämättä. Yksilö ja massat erotetaan. Selitys sille mikä on keskimäärin hyvä lisääntymisstrategia selittää yleisempää ilmiötä. Ihmisyksilön ei väitetä olevan sen orja. Ja muita vastaavia virheitä tehdään. Lisäksi on hyvä muistaa että se että kun tutkitaan evoluutiota ja käytöstä, se vaatii sitä että ominaisuuden takana geenin vaikutusta. Toisin sanoen evolutiivisuus voidaan kieltää vain olettamalla että ihminen on "tabula rasa", jonka luonteessa ei ole lainkaan synnynnäisiä ominaisuuksia, kuten vaistoja. Ja toisaalta evoluutiolähtöinen käytöstutkimus ei tarkoita sitä että joka ikinen ihmisen käytöstapa olisi geneettinen. Tässä vain nähdään helposti "joko-tai" -maailma. Entä jos se onkin "sekä-että"? Silloin molempia tapoja tarvitaan.
3: Ideologioita ja harkintaa ja valitsemista korostetaan ihmisen muokkaajina, jolloin ajatellaan että ihmisen vapaa tahto ja muiden hallinta määräävät. Evoluutio voi eräiden puheiden mukaan selittää vain ja ainoastaan fyysisiä rakenteita. Kuitenkin kun muistetaan että evoluutiossa rakenteesta on "hyötyä" vain lisääntymisen kautta, on selvää että seksuaalisuuteen liittyvä käytös voi hyvinkin kuulua juuri sen ydinasioihin. Osmo Tammisaloa lainaten: "Seksuaalinen käyttäytyminenhän on alue, jonka selittämisessä evoluutioteoria on parhaimmillaan. Mikä muu kuin seksuaalinen käyttäytyminen lopulta on määrännyt sen, kuka pääsi jatkamaan sukuaan, siis siirtämään ominaisuuksiaan - eli geenejä niiden takana - tulevaisuuteen? Harvaan asiaan on kohdistunut yhtä voimakasta valintapainetta." (Valintapaine ja sen erot sukupuolten välillä ovatkin jo tässä jutussani aiemmin nostettu esiin.) Ne ovat sinällään fakta. Ihmisten moraalikäsitykset ovat hyvinkin kulttuurista riippumattomia sekä intuitiivisia. Jokainen hammaslääkärin tai kiimantunteen kokenut tietää miten vaikeaa sen hallitseminen jonkin ideologisen utopian tai järjen kautta on. Ihanteet on enemmänkin rakennettu tukemaan ja mukailemaan näitä tunnetiloja, kuin ohjaamaan niitä : Jos ideologia ei ole valmiiksi yhteensopiva ihmisen oman näkemyksen kanssa, ihminen vaihtaa uskontoa tai ideologiaa.
4: Rakennetaan teorista jonkinlainen is-ought virhe. Eli ajatellaan että jos evoluutio ohjaa ihmisten valintaa ja käytöstä, niin siitä pitäisi tehdä sitä mikä on oikein. Tämä on typerää. Voidaan jopa sanoa että eettinen yhteiskunta on mahdollista vain yhdistettynä hyvään tietoon. Mistä heitin juttua esimerkiksi noituudesta tuomitsemisen yhteydessä. Syynä on se, että jos jokin tila, esimerkiksi tasa -arvo, nähdään tavoiteltavana asiana, siihen liittyy muokkaamispyrintöjä. Ihmistä ja yhteiskuntaa halutaan kohti utopiaa. Jos asioita yritetään muokata väärällä mallilla tehdään enemmän virheitä. Toisin sanoen "luonnontieteen pelko" estää asioiden huomioonottamista, ja tätä kautta haittaa eettisiä pyrintöjämme. Tammisalolta löytyy sanottavaa tähänkin aiheeseen.
5: On hyvä muistaa että kaikki piirteemme eivät ole hyödyllisiä. Osa on neutraaleja, ne ovat yleistyneet geneettisen ajautumisen kautta. Olemassaolo ei siis tarkoita edes strategista etua.
6: On syytä muistaa myös että vaikka evoluutio tavoittelee seksuaalisuutta, se pyrkii keräämään lähinnä siihen liittyviä asioita. Esimerkiksi ruumiinrakenne auttaa selviämään hengissä lisääntymisikään. Ja lisääntyminen on myös fyysinen suorite. Tätä kautta tietyt merkit aikaansaavat siihen liittyvää toimintaa. Näin ihmiselle syntyy kummallisiakin tapoja. Esimerkiksi miehet maksavat strippareille ja ostavat pornoa lehtikioskilta. Siinä on naisen ruumiinmuotoja ilman lisääntymistä. Sen sijaan miehet eivät jonota päästäkseen maksulliseen spermapankkiin. Tämä olisi evolutiivisesti fiksua koska tähän liittyisi lisääntymistä. Kuitenkin ennen ei ole ollut spermapankkkia, ja lisääntyminen on aina tehty naisten kanssa. Evoluutiossa yleistyminen on liittynyt hyötyihin jonain ajanjaksona. Evoluutio on myös hidasta. Ihminen on geeneineen menneisyydestä, ja yleistyminen on kohti nykyhetkeä. Se ei ole tulevaisuudesta eikä se välttämättä ole ehtinyt saavuttaa nykyajan vaatimuksia. (Aikaa ei ole ollut tarpeeksi.) Evoluutio ei siksi tarjoa mitään automaattista "kaikkiviisasta järkevyyttä" ja "oikeinta strategiaa".