Hyvin usein kun ateismia käsitellään, nostetaan esiin teema jossa ateisteilla olisi jotain oleellisia metafyysisiä ongelmia hyvän kanssa. Ajatellaan että tämä johtaisi moraalittomuuteen tai katkeruuteen. Nämä metaeettiset ajatukset ovat yleisesti ottaen sellaisia että niiden taustaoletukset ovat melko maailmankuvallisia. En puutu tähän tässä blogauksessa.
Sen sijaan voidaan kysyä toisenlainen kysymys. Kysymys kiitollisuudesta. Tai toisaalta katkeruudesta. C. S. Lewis esimerkiksi esitti että luonnossa kulkeminen voi vain lähentää Jumalaa koska tässä yhteydessä ihminen kokee kiitollisuutta. Ja toisaalta Raamatussa esimerkiksi Jeremia kiroaa syntymänsä. (Jeremia 20:14-18). Voi olla vaikeaa syyttää muita syntymästään jos ei ole ketään jolle olla vihainen. Voi olla vaikeaa kiittää kokemuksista jos kiitokselle ei ole kohdetta.
Tässä kohden on hyvä miettiä mitä kiitollisuus tarkoittaa. Kiitollisuus on usein määritelty sitä kautta että siinä on monta ehtoa joiden täytyy toteutua samanaikaisesti. Kiitollisuus on (1) eksistentiaalinen reagointi joka on (2) reaktio johonkin itseen kohdistuvaan hyvään (3) joka koetaan ansaitsemattomaksi ja saajan kontrollin ulkopuoliseksi ja (4) joka on kohdistettu jotain henkilöä kohtaan.
Kenties tämä on hieman tiukasti määritelty
On toki totta että ihminen voi kokea toisenlaista kiitollisuutta vaikkapa luonnossa. Esimerkiksi Richard Dawkins on "Unweaving the Rainbow" -kirjassa kertonut siitä miten olemme onnekkaita siinä mielessä että toisinkin olisi voinut käydä. Evoluutioon liittyvä satunnaisuus johtaa suoraan siihen että on tuuria että olemme ylipäätään elossa. Tämä johtaa tunteeseen jossa on ensimmäiset kolme ehtoa mutta ei neljättä. ; Dawkinsin kanta onkin tavallaan se että hän kokee luonnossa hyviä tunteita. Ja että teisti lähinnä tulkitsee nämä tunteet kiitollisuutena jotakuta tiettyä tahoa kohtaan. Dawkins toisin sanoen viittaa siihen että kiitollisuudella ei eksistentiaalisella tasolla tarvitse olla kiitoksen kohdetta. Tai jos on niin intentioton sattuma kelpaa ilmiönä. Ihminen voi olla kiitollinen lottovoitosta ilman että tämän lottovoiton takana olisi joku Jumala joka sanotaan nyt vaikka vastasi lottovoittoa pyytävään rukoukseen.
Voidaan nähdä että kun kiitollisuus määritellään moniehtoisesti, siitä tulee jotain joka kenties määrittelee ulos jotain oleellista. Ja kenties ne koetut tunteet eivät muutu oleellisesti jos niistä hylätäänkin joitain taustaoletuksia. Näin ollen määritelmän taustaoletukset eivät ole eksistentiaalisesti kovin vakuuttavia. Ellei sitten sitoudu valmiiksi teistiseen viitekehykseen.
Tätä rajoittuneisuutta alleviivaa kenties sekin että karmaan luottavat uskonnot eivät oikeastaan voi olla aidosti kiitollisia koska heidän maailmankuvansa on läpitunkevan kompensatorinen. Harva lähtisi argumentoimaan että buddhalainen ei voisi olla kiitollinen. Ja jos lähtisi, olisi ensimmäisenä reaktiona se että jos annettu kiitollisuuden määritelmä johtaa tämänlaisiin tuloksiin niin kenties kiitollisuus on jotenkin oleellisesti väärin määritelty. Ateismin kohdalla tilanne on toki toinen. Argumentaation selventäminen kun usein lähinnä paljastaa asenteellisuuksia ja koherentisoi asenteisiin sidottuja maailmankuvia sen sijaan että johtaisi johonkin absoluuttisesti oikeaan määritelmään ja opettaisi meille jotain oleellista maailmasta ja siitä miten asiat siinä ovat tai eivät ole.
Itse näen tässä vielä jotain lisää.
Joku voi nähdä että ateisti voi olla täysin kiitollinen vain toisilta ihmisiltä (tai tietoisilta eläimiltä) saamaansa hyvään. Ja että ateistin suru on olla Sartrelaisittain maailmaan heitettynä niin että
hän ei voi olla kiitollinen omasta olemassaolostaan. (Ja jos on katkerampi tyyppi niin syyttää ketään olemassaolostaan.) Tässä on kuitenkin ongelma ; Lisä on itse asiassa löydettävissä jo em. Jeremialta. Hänhän sanoo ; "Kirottu olkoon päivä, jona synnyin, vailla siunausta päivä, jona äitini minut synnytti! Kirottu se mies, joka toi isälleni ilosanoman ja onnitteli häntä: "Sinulle on syntynyt poika!"" Syntymään liittyy moniakin ihmisiä. Itse asiassa kun mietitään niin ihmisiä syntyy panemalla. Ja panemisessa on yleensä vähintään kaksi tietoista intentionaalista olentoa joiden panokseen voi olla kiitollinen tai katkera. Ja jos syntymä tapahtuu epäluonnollisesti hedelmöityksellä, mukana on vielä useampia älyllisiä toimintoja joihin tätä asennetta voi sitten kohdentaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiitollisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kiitollisuus. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Suomalaiskansallisen asenteen juhlapäivä
Ollessani Pohjanmaalla sain jälleen kohdata sen, miten älykkyyttä on montaa sorttia. Olen siinä mielessä hyvin klassinen, jopa stereotyyppinen, filosofian harrastaja, että sovin haihattelevan mutta epäkäytännöllisen filosofin perusmalliin. Isosisareni on sen sijaan kykenevä esimerkiksi järjestämään juhlat. (Aihe josta tässä blogissa et lue.)
Jokainen lähisukuiseni kykenee myös esimerkiksi pakkaamaan auton. Kun minulle sanotaan komento laittaa tavarat autoon, pitää minulle määritellä mitä tavarat tarkoittavat. Kykenen suorittamaan hyvin yksinkertaisia, määrältään pienehköjä ja tarkasti määriteltyjä toimia. Pieni sisareni selitti, että olen niitä ihmisiä joita varten maailmassa on tuoleja joissa lukee lapulla, että niihin saa istua. ; Kotonani puolisoni on tottunut siihen että jos minun käskee tyhjentää astianpesukoneen, tottelen kyllä ja tyhjennän astianpesukoneen. Mutta en täytä sitä. Molemmat käskyt on suoritettava erikseen. Ja jos näitä ketjuttaa liikaa - yleensä 4 käskyä - en muista kaikkia.
Samanaikaisesti minulle ei tuota ongelmia pyöritellä mitä ihmeellisimpiä asioita jotka vaativat mitä ihmeellisimpien kuriositeettitietojen muistamista. Jos joku on koskaan nähnyt miten en huomaa sosiaalisia tilanteita (joiden huomaamiseen minulta puuttuvat ruuvit) tai nähnyt miten vaikeaa minun on tehdä suunnilleen mitään, voi ihmetellä että miten tämänlainen blogi voi syntyä sellaisen tampion, toopen ja sohlon toimesta.
Tämänlaiseen epäonnistumiseen ja onnistumiseen voi suhtautua monella tavalla. Esimerkiksi voi ottaa amerikkalaisen tavan. Ja suomalaisen tavan. Nämä heijastuvat juhlissa, niiden nimissä ja taustaperinteissä.
Amerikan tapa ; Kiitospäivä.
Amerikoissa tunnetaan kiitospäivä (Thanksgiving day). Sitä vietetään marraskuun neljäntenä torstaina. Se on hyvin Amerikkalainen Juhla ja sitoutuu historiaan. Suomi on hyvin irrallaan tästä historiasta. Samoin tuntuu että Suomi on hyvin irrallaan myös siitä kulttuurista jossa kiitospäivä on syntynyt.
Toki kiitollisuus kiitospäivässä on melko ironinen. Sillä kiitollisuus ohjataan yleensä johonkin joka on onnistunut tai jossa on ollut onnekkuutta. Mutta jos ensimmäistä kiitospäivää viettävien puritaanien elämää katsotaan, voimme huomata, että matka oli kaikkea muuta kuin onnekas. Vastoinkäymisiä oli itse asiassa niin paljon, suoranaisesti hikipediaisissa mitoissa, että vähän taikauskoisempi voisi uskoa että puritaanit olisi kirottu.
Vuonna 1620 puritaaneja vainottiin. Isosta-Britanniasta Hollantiin muuttaminen ei riittänyt ja pian puritaanit tajusivat, että heidän on pakko lähteä karkuun koko Euroopasta. Tämä ei ole onnekasta. "Mayflower"-laivalla pakoon lähdettyään he eivät päässeet halutuille alueille vaan he joutuivat menemään paljon karumpiin paikkoihin. Ihmisiä kuoli matkalla. Ja saapuminen oli myöhässä, joten istutuksia ei ehditty tekemään ja juuri tämä talvi oli, jopa aluen karuus huomioiden, epätavallisen kova. Siirtokunnalla ei siis ollut ruokaa eikä oikein suojaakaan. Puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli hyvin pian nälkään ja tauteihin. Kesällä alkoi intiaanien kanssa sotiminen. Lopputuloksena tästä kaikesta puritaanit halusivat laittaa kalkkunaa pöytään, koska he halusivat kiittää. Juuri heidän voisi luulla olleen vakuuttuneita siitä miten pahan ongelma on relevantti teologinen ongelma. Mutta ilmeisesti puritaanien mielessä oli vielä pahempia vaihtoehtoja joita tämä epäonnistumissikermä ei tuottanut.
Suomen tapa ; Kiitoksenriistopäivä
Suomessa ei kiitospäivää vietetä. Sen sijaan Suomessa taas vietetään lokakuisin epäonnistumisen päivää. Päivän järjestämisen mukaan epäonnistuminen on Suomen viimeisimpiä tabuja.
Tätä on vaikeaa ymmärtää. Sillä suomalaiset ovat perinteisesti olleet epäonnistumisessa rypeviä. Tämä on jopa korotettu jonkinlaiseksi nöyryydeksi. Suomalaisissa on siinä määrin körttiläisyyttä - uskontokunnasta riippumatta - että he ovat kyllä valmiita kertomaan tarinoita joissa he epäonnistuvat ja ovat huonoja. Tämä johtaa joko lannistumiseen tai vielä useammin siihen että epäonnistumisen edessä taivutaan mutta ei taituta. Mutta ei toisaalta nousta onnistumiseenkaan.
Sen sijaan onnistumista suomalainen kulttuuri kestää melko huonosti. Suomalaisessa kulttuurissa ylpeys omista saavutuksista nähdään egoismina. Brassailun tunnustamista pidetään helposti röyhkeänä ja jopa kusipäisenä. Paremmuusjärjestyksessä nähdään statusta, valtaa ja hierarkisuutta - ja huonompitaitoisten itsetunnon latistamista. Siksi esimerkiksi hyvä skeptikko nähdään sosiaalisena huonoutena. ; Ihmiset kestävät epäonnistumisjuttujani ja niitä pidetään jotenkin hauskoina. Onnistumisista ei kuitenkaan saisi iloita ja olla ylpeä saavutuksistaan koska se olisi ylpeyttä.
Kenties oikein tapa ; Yritä enempi -päivä.
Toki epäonnistumisen päivän tarkoituksena on virallisesti ollut korostaa enemmänkin lannistumattomuutta kuin epäonnistumista. Eli epäonnistumisten kestäminen liittyy ikään kuin Jari Sarasvuon ajamaan ideaaliin, jossa epäonnistumisia kestetään ja yritetään ja sitten lopulta onnistutaan.
Tämäntapaisessa asenteessa on hyviä puolia. ; Se tuo mieleen muusikon, joka selitti, että hänen esiintymistään kuvaa kaksi nyrkkisääntöä. (a) Jos hän tekisi virheitä vuosikymmenten harjoittelun jälkeen, hän ei voisi esiintyä ollenkaan. (b) Jos hän pelkäisi virheiden tekemistä, hän ei voisi ollenkaan nousta lavalle.
Kuitenkin tämä filosofia toimisi paremmin jos juhla nimettäisiin vaikkapa tulevien onnistumisten päiväksi. Silloin sankariksi voitaisiin nostaa vaikka Alexander Flemingin penisilliinin keksimisen ; Vahingossa ja erehdyksessä tehty unohdus johti bakteerinäytteiden kuolemaan homesienen läheltä. Ja Fleming teki tästä oivalluksen sen sijaan että jäi rypemään ja naureskellen jäänyt otsaansa takomaan.
Koska isosisareni ohjeisti minua osaavuudessaan, päätin ottaa joitain hänen ajatuksiaan ja muokata niistä jotain. Ja paras mitä voin tehdä, on toivoa että hän ei pystyisi ihan helposti tekemään samaa. Ylläoleva teksti opettaa toivottavasti sen, että elämässä on aina vaihtoehtoja. Joskus jopa kolme.
Jokainen lähisukuiseni kykenee myös esimerkiksi pakkaamaan auton. Kun minulle sanotaan komento laittaa tavarat autoon, pitää minulle määritellä mitä tavarat tarkoittavat. Kykenen suorittamaan hyvin yksinkertaisia, määrältään pienehköjä ja tarkasti määriteltyjä toimia. Pieni sisareni selitti, että olen niitä ihmisiä joita varten maailmassa on tuoleja joissa lukee lapulla, että niihin saa istua. ; Kotonani puolisoni on tottunut siihen että jos minun käskee tyhjentää astianpesukoneen, tottelen kyllä ja tyhjennän astianpesukoneen. Mutta en täytä sitä. Molemmat käskyt on suoritettava erikseen. Ja jos näitä ketjuttaa liikaa - yleensä 4 käskyä - en muista kaikkia.
Samanaikaisesti minulle ei tuota ongelmia pyöritellä mitä ihmeellisimpiä asioita jotka vaativat mitä ihmeellisimpien kuriositeettitietojen muistamista. Jos joku on koskaan nähnyt miten en huomaa sosiaalisia tilanteita (joiden huomaamiseen minulta puuttuvat ruuvit) tai nähnyt miten vaikeaa minun on tehdä suunnilleen mitään, voi ihmetellä että miten tämänlainen blogi voi syntyä sellaisen tampion, toopen ja sohlon toimesta.
Tämänlaiseen epäonnistumiseen ja onnistumiseen voi suhtautua monella tavalla. Esimerkiksi voi ottaa amerikkalaisen tavan. Ja suomalaisen tavan. Nämä heijastuvat juhlissa, niiden nimissä ja taustaperinteissä.
Amerikan tapa ; Kiitospäivä.
Amerikoissa tunnetaan kiitospäivä (Thanksgiving day). Sitä vietetään marraskuun neljäntenä torstaina. Se on hyvin Amerikkalainen Juhla ja sitoutuu historiaan. Suomi on hyvin irrallaan tästä historiasta. Samoin tuntuu että Suomi on hyvin irrallaan myös siitä kulttuurista jossa kiitospäivä on syntynyt.
Toki kiitollisuus kiitospäivässä on melko ironinen. Sillä kiitollisuus ohjataan yleensä johonkin joka on onnistunut tai jossa on ollut onnekkuutta. Mutta jos ensimmäistä kiitospäivää viettävien puritaanien elämää katsotaan, voimme huomata, että matka oli kaikkea muuta kuin onnekas. Vastoinkäymisiä oli itse asiassa niin paljon, suoranaisesti hikipediaisissa mitoissa, että vähän taikauskoisempi voisi uskoa että puritaanit olisi kirottu.
Vuonna 1620 puritaaneja vainottiin. Isosta-Britanniasta Hollantiin muuttaminen ei riittänyt ja pian puritaanit tajusivat, että heidän on pakko lähteä karkuun koko Euroopasta. Tämä ei ole onnekasta. "Mayflower"-laivalla pakoon lähdettyään he eivät päässeet halutuille alueille vaan he joutuivat menemään paljon karumpiin paikkoihin. Ihmisiä kuoli matkalla. Ja saapuminen oli myöhässä, joten istutuksia ei ehditty tekemään ja juuri tämä talvi oli, jopa aluen karuus huomioiden, epätavallisen kova. Siirtokunnalla ei siis ollut ruokaa eikä oikein suojaakaan. Puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli hyvin pian nälkään ja tauteihin. Kesällä alkoi intiaanien kanssa sotiminen. Lopputuloksena tästä kaikesta puritaanit halusivat laittaa kalkkunaa pöytään, koska he halusivat kiittää. Juuri heidän voisi luulla olleen vakuuttuneita siitä miten pahan ongelma on relevantti teologinen ongelma. Mutta ilmeisesti puritaanien mielessä oli vielä pahempia vaihtoehtoja joita tämä epäonnistumissikermä ei tuottanut.
Suomen tapa ; Kiitoksenriistopäivä
Suomessa ei kiitospäivää vietetä. Sen sijaan Suomessa taas vietetään lokakuisin epäonnistumisen päivää. Päivän järjestämisen mukaan epäonnistuminen on Suomen viimeisimpiä tabuja.
Tätä on vaikeaa ymmärtää. Sillä suomalaiset ovat perinteisesti olleet epäonnistumisessa rypeviä. Tämä on jopa korotettu jonkinlaiseksi nöyryydeksi. Suomalaisissa on siinä määrin körttiläisyyttä - uskontokunnasta riippumatta - että he ovat kyllä valmiita kertomaan tarinoita joissa he epäonnistuvat ja ovat huonoja. Tämä johtaa joko lannistumiseen tai vielä useammin siihen että epäonnistumisen edessä taivutaan mutta ei taituta. Mutta ei toisaalta nousta onnistumiseenkaan.
Sen sijaan onnistumista suomalainen kulttuuri kestää melko huonosti. Suomalaisessa kulttuurissa ylpeys omista saavutuksista nähdään egoismina. Brassailun tunnustamista pidetään helposti röyhkeänä ja jopa kusipäisenä. Paremmuusjärjestyksessä nähdään statusta, valtaa ja hierarkisuutta - ja huonompitaitoisten itsetunnon latistamista. Siksi esimerkiksi hyvä skeptikko nähdään sosiaalisena huonoutena. ; Ihmiset kestävät epäonnistumisjuttujani ja niitä pidetään jotenkin hauskoina. Onnistumisista ei kuitenkaan saisi iloita ja olla ylpeä saavutuksistaan koska se olisi ylpeyttä.
Kenties oikein tapa ; Yritä enempi -päivä.
Toki epäonnistumisen päivän tarkoituksena on virallisesti ollut korostaa enemmänkin lannistumattomuutta kuin epäonnistumista. Eli epäonnistumisten kestäminen liittyy ikään kuin Jari Sarasvuon ajamaan ideaaliin, jossa epäonnistumisia kestetään ja yritetään ja sitten lopulta onnistutaan.
Tämäntapaisessa asenteessa on hyviä puolia. ; Se tuo mieleen muusikon, joka selitti, että hänen esiintymistään kuvaa kaksi nyrkkisääntöä. (a) Jos hän tekisi virheitä vuosikymmenten harjoittelun jälkeen, hän ei voisi esiintyä ollenkaan. (b) Jos hän pelkäisi virheiden tekemistä, hän ei voisi ollenkaan nousta lavalle.
Kuitenkin tämä filosofia toimisi paremmin jos juhla nimettäisiin vaikkapa tulevien onnistumisten päiväksi. Silloin sankariksi voitaisiin nostaa vaikka Alexander Flemingin penisilliinin keksimisen ; Vahingossa ja erehdyksessä tehty unohdus johti bakteerinäytteiden kuolemaan homesienen läheltä. Ja Fleming teki tästä oivalluksen sen sijaan että jäi rypemään ja naureskellen jäänyt otsaansa takomaan.
Koska isosisareni ohjeisti minua osaavuudessaan, päätin ottaa joitain hänen ajatuksiaan ja muokata niistä jotain. Ja paras mitä voin tehdä, on toivoa että hän ei pystyisi ihan helposti tekemään samaa. Ylläoleva teksti opettaa toivottavasti sen, että elämässä on aina vaihtoehtoja. Joskus jopa kolme.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)