Näin viime yönä seuraavan unen;
Olin oppitunneilla, todennäköisesti yliopistolla. Ja kesken kaiken huomaan, että minulla ei ole housuja jalassa. Pusero oli, mutta ei housuja. En mieti miten olen päässyt luokkaan asti ilman tätä tiedostamista. Mutta tilanne ei ollut minulle ollenkaan nolo koska kaikki muutkin akuankkailivat.
Tämä on malliesimerkki klassisesta unesta. Tämänlaiselle on oikein oma nimensäkin; Se on melko tavallinen mutta ei hirveän yleinen. Mutta niin yleinen että sen nimeäminen on nähty järkeväksi.
Termi on; Enneuni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paranormaali. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. lokakuuta 2018
Unien tulkinta
Tunnisteet:
ennustaminen,
paranormaali,
psykoanalyysi,
pukeutuminen,
stand-up komiikka,
unet
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Kai sitä itse kutakin tekee mieli paiskoa esineitä seinille...
Kun katsotaan viihteessä olevaa telekinesiaa, sitä on kahta pääluokkaa ; Ensimmäistä edustakoot "Exorcism" -elokuva. Siinä demonin possessoima tyttö on telekinesian ympäröimää. Mutta aikaansaaja ei ole ihminen vaan hänessä oleva demoni. Toista edustakoot "Carrie" jossa telekineetikko tekee ympärilleen harmia ja vahingoitusta ilman demonista possessointia.
Näkemys on siitä kiinnostava että molemmat ovat elokuvan sisäisen logiikan kannalta yhtä loogisia ja sisäisesti ehyitä malleja. Mutta toisaalta manaamisteeman elokuvat tuntuvat usein vahvemmin kristilliseltä käännytystyöltä. (Mikä on jo sinällään kiinnostavaa koska hyvin usea kauhuelokuva näyttää olevan käännytysmateriaalia. Mutta samalla kristillisistä yhteisöistä löytyy niitä tahoja jotka haluavat kieltää kauhuelokuvat niissä olevan okkultismin vuoksi.)
Takana on kenties se, että näillä näkemyksillä on eri tavalla valtaa käytännön elämässä. Sillä tosiasiassa;
1: Tätä kuvaamaani metafyysisen mekaniikan välistä eroa halutaan usein häivyttää. Esimerkiksi "Harry Potterin" taikuutta halutaan kuvata herännäiskristittyjen kanssa juuri siten, että takana on demonien kanssa vaikuttamista ja kirja olisi jopa ohjeistusta siitä miten lapsi voi okkultismin avulla saada taikavoimia eli miten voi käskyttää demoneita.
2: Ja tosiaan, kun telekinesiaan liittyviä ilmiöitä tutkitaan tulee oikeasti vastaan se, että spiritualismissa oli poltergeist -tyylisiä selityksiä joita yritettiin pitää jonain muunakin kuin taiteen "vaihtoehtoisessa maailmassa olevana skenaariona", vaan joilla yritettiin todella selittää jotain ilmiöitä joita joko tapahtui tai väitettiin tapahtuvan erinäköisten silminnäkijöiden ja korvinkuulijoiden anekdooteissa..
Toisaalta näiden väliset tarinat ovat tavallaan hyvin erilaisia; Kun yliluonnollinen uhka iskee ulkopuolelta torjutaan ulkopuolista voimaa joka on syyllinen ympäröiviin tapahtumiin. Telekinesiatarinat taas keskittyvät ihmisen omaan vastuuseen koska mitään tälläistä ulkopuolista syytettävää ei ole.
Voidaan nähdä, että telekinesiatarinat ovat jännittäviä juuri siksi että telekineetikoilla on häivytetty tarinoissa ero ajatellun ja tehdyn välillä. Voidaan jopa sanoa että telekinesia on tässä mielessä lähinnä jotain jonka avulla ihmisen ajatukset muuttuvat teoiksi ja tuomitseminen saadaan askel kohti ajatusrikosten tuomitsemisen suuntaan. ; Kun ihminen on vastuussa tekemisistään ja ajatukset muuttuvat teoiksi, tulee esiin huolestuttavia piirteitä jotka varmasti ovat tuttuja suurimmalle osalle ihmisistä. Kuinka monta kertaa onkaan tehnyt mieli tai tullut pikaistuksissa impulssi tehdä jotain.
Itse asiassa manaamisteemat ovat hyvin samanlaisia. Mutta teologiassa nämä on helposti tulkittu demonien kuiskutteluiksi. Ja ajatusrikoksen suuntaan meneminen on tässäkin kohden selvä. Ja tuttu asia käytännön uskovaisista.
Teemat ovat samanlaisia, teemat tulevat piilotetuista ajatuksista ja teoista. Suhde omaan vastuuseen on eri. Suhde ajatusrikoksiin on molemmissa riskinä. Telekineetiikan puolella on vähemmän ihmisiä jotka pitävät juttua täysin uskottavana ja totena. Eksorsismi taas kelpaa jopa katoliselle kirkolle. Joten ei ihme miksi maallistuneemmat tyypit eivät ole näissä taikauskoasioissa aivan yhtä hankalia käytännössä. Teoriassa uskomuksissa ei ole paljoa eroa. Mutta se ero on oleellisissa paikoissa.

eksorsismi,
elokuvat,
kauhu,
okkultismi,
paranormaali,
taikausko,
taikuus,
uskonto,
vastuu
tiistai 10. marraskuuta 2015
Miksi skeptikot moittivat toisia ei-tieteellisiä teorioita eivätkä toisia?
"The Guardianissa" oli kirjoitus
spiritualismista. Siinä käydään läpi Ouija -lautaan ja hengille puhumisen taustoja. Asiaa lähestyttiin psykologisoiden, eikä se sisältänyt väheksyviä sanoja tai halveksuntaa. Se toki esitti tutkimusta ja kritiikkiä jota esimerkiksi (uskovainen) Faraday teki spiritualismin kumoamiseksi.
Kritiikki koetaan hyvin helposti halveksunnaksi joten Martti Muukkosen lausunto "Odottelen artikkelia, joka halveksii samalla tavoin kaikkia tieteen harharetkiä (eetteri-teoria ym)." voidaan nähdä humoristisessa sävyssä. Siinä on kuitenkin hyvin oleellinen kulma. Jos ajatellaan "skientismiä skientisminä" niin nykyajan mittapuulla flogistonteoria on aivan yhtä väärä kuin usko siihen että spiritismissä otetaan yhteyttä kuolleisiin. Kuitenkin flogistonteorialle ei naureskella yhtä vahvasti.
Lausunto on toki ilmiselvää ns. derailaamista.
Se on tavallista. Esimerkiksi maskulinistit usein siirtävät feministien keskustelua aivan toisiin aiheisiin. Ja kristinuskon kritiikkiin voidaan vastata, että tosiasiassa kriitikon pitäisi keskittyä islamiin. Nämä ovat arvotuskysymyksiä. Ja itseäni ihmetyttää niissä oleva vahva "liian pieni" -tematiikka. Aivan kuin asioiden tärkeysjärjestys olisi objektiivinen ja toisaalta vain kaikista suurimpia ongelmia ja asioita saisi seuloa ja niin kauan kuin nälänhätäongelmaa ei ole ratkaistu ei siis saataisi ratkoa vaikka lagittavan tietokoneen ongelmaa. Tosiasiassa aikana jona sensurismi ja uskonnonvapauden ja mielipiteenvapauden rajoittaminen ei ole muodikasta, pitää sensuuri tehdä kierommin. Tosiasiassa derailaaminen on asenteeltaan yritys sanoa että tietystä aiheesta ja asiasta ei saa keskustella. Ns. red herring -strategian käytöllä on siis strateginen ulottuvuus eikä pelkkä argumenttivirheulottuvuus.
Jos tuo tietyn aiheen kritisointi niin kovin kiinnostaa, niin heille voisi sanoa että "no, mene ja tee". Tai kysyä että "miten niin niitä ei ole tehty". Kun eetteriteorian kritiikkejä kuitenkin on olemassa. Minäkin olen lukenut monestakin kirjasta miten flogistonteoria aikanaan kumottiin. Ne eivät vain saa näkyvyyttä ja levikkiä. Joten tässä asia palautuu suosiokysymykseen eikä olemassaolokysymykseen. Mutta selvästi kyseessä ei ole se, että tässä haluttaisiin tuottaa eetterikritiikkiä, vaan vaatimus siitä että "tästä puhutte ettekä tuosta muusta".
Muukkosen näkemys voidaan toki liittää siihen "jännittävään" ajatussuuntaukseen jossa esitetään näkemys joka etenee siten, että (a) tieteen teoriat ovat osoittautuneet vääriksi joten tieteeseen ei voi luottaa joten skientismi on maailmankuva (b) hengellisiä asioita ei saa kritisoida koska se on herjaamista ja asiatonta ja toisen maailmankuvaa ei saa pitää epäluotettavana, ainakaan tavalla jossa tämä sanotaan ääneen. "Skientismi" onkin tässä yhteydessä usein jotain jota toisaalta ei pidetä "kunnolla maailmankuvana" ja esitetään että se ei voi antaa vastauksia tai tyydytystä. Mutta toisaalta "skientismi" sitten on vain maailmankuvallista.
Siksi esimerkiksi eetteriteoria nähdään toisaalta jonain joka on samanalainen kuin spiritualismi mutta se ei sitten saa olla samanlainen kun puhutaan ihmisten kokemista merkityksistä. Ja näin uskotaan että skeptikot vihaavat ennen kaikkea uskontoa. Eli kysymys olisi ennen kaikkea uskonnon ja tieteen väliin väkisin rakennettavasta kuilusta.
Mutta itse kysymys jää. Miksi skeptikot kuluttavat enemmän aikaa horoskooppien ja spiritistien kuin flogistonteorian ympärillä?
Tähän yleisin syy on tarve. Tarve taas riippuu siitä mitä ei-tieteellisiä näkemyksiä pidetään muodikkaana. Siksi skeptikoiden on ollut joskus toisen maailmansodan aikana tarpeen pilkata jotain Hanns Hörbigeriä. Nykyään hän on irrelevantti ja enemmän historiallinen kuriositeetti. ; Eetteriteorian kritiikki saa siis tätä kautta odottaa sitä päivää jolloin syntyy spirituaalisuutta vastaavan suosittu alakulttuuri joka kannattaa noita ajatuksia kovin laajasti totena nykypäivänä.
Tämä näkyy siinä että skeptikot usein kritisoivat paitsi kreationismia, joka on uskonnollinen denialismi. Mutta toisaalta on syytä huomata että suurta skeptikoiden pilkkaa ja kritiikkiä saa myös ei-uskonnollinen rokotedenialismi. Että ilmastonmuutoksen kiistäminen joka nojaa melko vahvasti ei-uskonnolliseen ideologiaan. Puhumattakaan erilaisista ikiliikkujahörhöistä. (Jotka tosin tuntuvat suhtautuvan tuotoksiinsa uskovaisen järkähtämättömyydellä.) Selvästi kyse on enemmän asioiden suosiosta kuin siitä että olisi jokin erityinen asennevamma uskontoja kohtaan.
Mutta suosio ei tule tyhjästä. Toiset asiat ovat todennäköisemmin suosittuja kuin toiset. On kiinnostavampaa vastata kysymykseen siitä miksi eetteriteoriaa ei kannateta yhtä innolla kuin spiritualistisia asioita. Asiassa ei itse asiassa ole mitään omituista kognitiivisen uskontotieteen kautta. Sen valossa on aikalailla ymmärrettävää miksi eetteriteoriasta tai flogistonista ei ole tullut samanlaista muoti-ilmiötä kuin tästä.
1: Eetteriteoria ei ole "paranormaali". Spiritualismi on. Tämä on hyvin erikoinen ajatus koska paranormaali eroaa yliluonnollisesta siten, että paranormaalia voi periaatteessa lähestyä tieteellisesti. Mutta mikä tahansa tuntematon luonnonilmiö ei kuitenkaan saa nimitystä "paranormaali". Siihen pitää liittyä hyvin tietynlaisia ilmiöitä. Tässä nyrkkisääntönä onkin että paranormaali ilmiö on - paitsi sen hetkisen tieteen ulottumattomissa mutta periaatteessa tutkittavissa - niin myös "epätavallista". Uskonnolliset teoriat on helppo muistaa koska ne perustuvat skeemojen sekoittumiseen. Ja paranormaaleissa asioissa tapahtuukin jotain jossa tapahtuu jotain "tuttua mutta oudossa kontekstissa". Esimerkiksi Ouija -laudassa sekoittuu esineen skeema kommunikoinnin skeemaan. Olemme tottuneet että ihmiset kommunikoivat. Kuolleet eivät kommunikoi, eivätkä pelilaudat.
2: Spiritualismi ja muut skeptikoiden moittimat teoriat nojaavat useimmin jonkinlaiseen intentionaalisuuden ylihavaitsemiseen. Eetteriteorian ei uskottu johtuvan jostain tahdosta ja tavoitteesta. Siksi esimerkiksi planeettojen ratojen selittäminen Newtonin malliin näkymättömällä voimalla ei ole intentioiden havaitsemista. Mutta jos planeettojen radat selitetään erityisillä kiertohengillä, intentioita on mukana. On melko eri asia kuvata mekaanisia rakenteita teoreettisesti ja rakentaa tästä malleja kuin rakentaa teleologiapohjaisia selityksiä.
Kognitiivisen uskontotieteen perushavaintojen mukaan intentioiden ylihavaitseminen on tavallista. Joten teleologisia selityksiä on helppo keksiä. Toisaalta skeemoja sekoittavat selitykset on helppo muistaa ja levittää. Näin ollen niitä sekä keksitään helposti ja usein, että niitä levitetään helpommin. Karusti ; Syyt eivät ole siinä että ovatko teoriat joskus olleet tieteellisesti orientoituneiden suosiossa vai eivät. Ihan muissa asioissa vaan samasta syystä miksi kummitusjuttuja taudeista keksittiin ennen bakteeriteoriaa.
Ja tämä onkin siitä kiinnostava huomio, että se vie huomion siihen että tosiasiassa spiritualistiset teoriat ja eetteriteoriat eroavat toisistaan hyvin oleellisella tavalla. Joka on metodinen. Ei edes muotiin liittyvä vaan metodinen. Eetteriteoria ja flogiston on nyt tällä hetkellä falsifioitu, joten ne ovat tämän jälkeen typeriä. Ennen tätä falsifiointia ne ovat kuitenkin olleet ennusvoimaisia teorioita. Ne ovat olleet paitsi ei-falsifioituja, niin myös jotenkin perusteltuja. Sen sijaan spiritualismin puolesta ei ole koskaan ollut mitään muita syitä tai perusteita kuin se, että niitä ei ole falsifioitu. Ne ovat "mahdollisuuksia joita voi tutkia ja joita ei ole kumottu". Ja tässä mielessä niitä on tietenkin voinut tarkastella. Mutta tämä ei selitä sitä miksi niihin on luotettu niin vahvasti ikään kuin totena ja perusteltuna. Tämä epäsymmetria on hyvin oleellinen.
1: Jopa esimerkkinä usein mainittu neutriino oli sellainen, että siihen tosiaan luotettiin ennen mittaamista koska vallitsevat muualla toimivat fysiikan teoriat olisi falsifioituneet ilman tuollaista hiukkasta, eikä tilalle ollut tarjota teoriaa joka olisi selittänyt nämä poikkeushavainnot jollain muulla tavalla. Mustat aukkojen olemassaolo nojasi siihen mitä fysiikan teorioiden mukaan voi tapahtua. Samoin aikamatkustus nojaa esim. suhteellisuusteorian mahdollisiin seurauksiin tietyissä tilanteissa. Tämä on olemassaolevasta tieteestä ponnistavaa ei-tiedettyä. Ei jotain joka vaatisi ihan toisenlaisia, teleologisia ja paranormaaleja, lakeja.
Ja siksi tieteen historian kumoutuneet teoriat todistavat enemmänkin tieteen itsekorjaavuudesta. Kun taas spiritualististen teorioiden kehittely ja suosio ja niiden pitkäjänteinen mukanapysyminen vielä kauan senkin jälkeen kun niiden perusväitteet on tieteellisesti punnittu ja köykäisiksi havaittu demonstroi miksi intentionaalis-skeemansekoitusmallit taas eivät itseäänkorjaa vaan perustuvat vain siihen että ne on helppoja keksiä (ja tämä "helposti mieleen tulo" sekoittuu monilla "yksinkertaisuuteen" ja "uskottavuuteen" koska moni on naïvi realisti) ja helppo muistaa ja verevä levittää ("kiinnostavuus" sekoittuu "relevanssiin" monella). Se, että uskovainen tässä kontekstissa sekä tunnistaa samanmielisyytensä spiritualistien kanssa että loukkaantuu spiritualismin kritiikistä pitäen sitä herjaamisena kertookin sitten jotain oleellista tästä uskonnosta.

torstai 7. elokuuta 2014
Elävät nuket
Lapset leikkivät nukeilla. Tämä on yllättävän mutkikas prosessi. Voisi ajatella että olisi jotenkin pölhöä ja eläinaivoista luulla nukkea eläväksi. Mutta asia on juuri toisin päin ; Nukkejen käyttäminen oikean olennon korvikkeena vaatii toimivaa symbolifunktiota ja draaman tajua. Joka on kenties hienoimmillaan nukketeatterissa. Nuket ovat tulkinnan kohteita. Otan tällä kertaa esille kuitenkin lähinnä kauhun, vähän kuin "Otakar Zich (1923), joka näkee elottomiksi havaitut nuket koomisina ja groteskeina, eläviksi kuvitellut taas mystisinä ja pelottavinakin."
Ja näitä pelottavia nukkeja onkin. Itse asiassa otan tässä blogauksessa esille muutaman sellaisen nuken joita pidetään aivan oikeasti paranormaaleina. Ajatus on hämmentävä. Nukkeja pidetään lapsellisina ja naïvius joka niihin liittyy voi synnyttää ajatuksen siitä että ne olisivat erityisen turvallisia. Mutta samanaikaisesti on paljon tarinoita ja kertomuksia ja "perustuu tositapahtumiin" -kauhutarinoita jotka kertovat että nuket, joita lapsena halataan nukkumaan mennessä, olisivatkin pahimmista painajaisista.
Ensimmäinen on Mandy. Siitä on kerrottu esimerkiksi "NightWatch Paranormal" -sivustolla. Se viittaa tiettyyn, Quesnel Museum:issa olevaan näyttelyesineeseen. Se on kuulunut näyttelyyn vuodesta 1991. (Itse nukke on noin sata vuotta vanha. Ja siksi se on ylipäätään museossa.) Tarinasta kuultiin kuitenkin vasta 1992 kun kuraattori kysyi mielenkiinnosta oliko museoon liittyen kerrottu mitään kummitustarinoita. Museon työntekijät ovat kertoneet kadonneista eväistä. Ja tarinan levittyä nuken lahjoittanut ihminen kertoi että hän oli ennen kuullut itkua kellarista jossa nukkea oli säilytetty. Ja että siellä oli ollut ikkunoita auki. Näyttelyvieraat myös valittavat että nukesta ei saa oikein hyviä kuvia. Ja tämä on kenties helpotus. Sillä museon omilla sivuilla olevat kuvat joissa tämä posliinipäinen nukke on, näyttää että aika on tehnyt halkeamia posliiniin ja nukke on itse asiassa melko creepyn näköinen. Nukesta tosin näkee myös että se on uutena ollut varmasti hieno ja sievä. Sen näköinen että on vaikeaa kuvitella sen ympärille kauhutarinaa. Nykyinen tila on toinen. Mandyn halkeillut silmäkulma taas on katu-uskottava missä tahansa slummialueella. Jopa Helvetissä. Asiaa ei auta se, että nukkeen on maalattu melko yleinen illuusio. Sen silmät näyttävät katsovan kohti. Katsoi nukkea mistä suunnasta hyvänsä.
Robert -nukke taas on sen verran kuuluisa että sillä on oma, melko laaja, wikipedia -artikkelinsa. (Syynä on se, että juuri tämä nukke on toiminut inspiraationa "Chucky" hahmolle "Child's Play" kauhuelokuvasarjassa.) Se on päässyt myös "Stranger Dimensions" -sivustolle. Tämä nukkekin on noin sata vuotta vanha, vuodelta 1906. Siihen liitetään syntytarina voodoosta. Muutoin Robert -nukke näyttää saaneen voimia vuosien varrella. Sillä aluksi vanhemmat vain luulivat että poika leikki nukella ja puhui eri äänillä. Mutta pian huomattiin että nukke vastasikin takaisin. Lapsi myös syytti nukkeaan jos huone oli esimerkiksi sotkettu yöaikaan. Naapurit väittivät nähneensä ikkunasta miten nukke tuijotti ulos ikkunasta. Ja joskus nukke katsoi ulos eri ikkunasta, eli se kykeni myös liikkumaan. Kun omistaja vanheni ja kuoli, nukke siirtyi uudelle lapselle joka väitti vanhemmilleen, että nukke yritti tappaa hänet. Nykyisin nukke on museossa näyttelyesineenä ja ihmiset pyytävät siltä luvan jotta siitä saa ottaa kuvia. Jos lupaa ei pyydetä kuvat eivät tahdo onnistua. Ja moni pyytää nukelta jälkikäteen anteeksi, koska nukke myös tarinoiden mukaan kostaa niin että elämässä tapahtuu epäonnekkaita tapahtumia. Nukke myös liikkuu. Se kääntää päätään. Ja se katsoa toljottaa koko ajan naamallaan joka näyttää ruttoiselta ja sulaneelta. Juuri sellaiselta jonka voisi helposti uskoa miksi tahansa voodookulttilaisen rievuksi.
Kolmas, mielestäni pelottavin, nukke jonka haluan tässä nostaa esiin on Annabelle. Siitä löytyy materiaalia esimerkiksi "Mysterious Universe:stä". Se ostettiin 1970 -luvulla syntymäpäivälahjaksi tytölle joka oli yllättävän saman näköinen ja saman kokoinen kuin tämä Annabellenukke. Mikä on kenties ollut syy miksi se on ostettukin. (Samannäköinen ja samannäköinen ; Ottaen tietysti huomioon sen, että Annabelle on hyvin karkeasti muotoiltu nukke jolla on kolmio nenänä.) Tämä nukke on tehnyt kaiken. Aluksi sen kerrotaan liikkuneen vain hyvin vähän. Mutta pikku hiljaa nukke on ollut oleellisesti eri paikoissa. Siirtyneensä risti-istuntaan. Ja lopulta se on löydetty jopa seisomassa pystyssä nojallaan toisessa huoneessa kuin mihin sitä oli laitettu. Nukke myös lähetti viestejä. Lapuille kasaantui lyhyitä tekstejä, kuten "Miss me?" Nuken kerrotaan myös vuotaneen runsaastikin verta. Lisäksi sen on kerrottu yrittäneen kuristaa yöllä omistajansa. Nykyisin nukke on tukevasti laatikossa näyttelyesineenä Warrens Occult Museumissa.
Ihan oikeasti. Minun ei edes tarvitse kertoa-argumentoida että nämä tarinat ovat ns. bullshittiä.
Meidän työpaikalla katoilee aterioita. Ja syy miksi minulla ei ole hirveää määrää valokuvia Wallace Collectionista johtui siitä että vitriinit ovat äärimmäisen haastava valokuvauskohde. Koska lasi heijastaa valoa. Salama tuottaa valopalloja ja ilman salamaa valokuvat helposti joko tärähtävät tai lasi heijastaa. Minä olin itse lapsena syyttämässä mitä tahansa. Ja lapset muutoinkin syyttävät nukkeja, silloinkin kun niihin ei liitetä kauhutarinoita. Samoin tiedetään että ihmiset näkevät mitä haluavat nähdä. Ja näin rukousvastaukset ja nuken kirotuksi joutumiset ovat molemmat näytteitä siitä miten vahvistusharha toimii. Näiden tarinoiden luotettavuus nojaa tarinaan. Siihen että anekdootteja ei tarkisteta vaan ne ikään kuin vain luotetaan. On helppoa ja massojenkin mielipiteen mukaista pitää esittämiäni tarinoita ns. puhtaana taikauskona jota ylläpidetään esimerkiksi turistien tuomien rahojen vuoksi. Ja ihan syystä, sillä taikausko on käsitteenä hyvin osuva. Faktojen tarkistaminen ei ole yhtä vetoavaa kuin tarina. Jos esimerkiksi huojuvia tiloja jätetään pois tarinoista, nukkejen liikkeet alkavat vaikuttamaan helposti yliluonnollisilta. Mutta jos ne kerrotaan, putoilevat taulut ja nukkejen asentojen muuttumiset ajan kanssa muuttuvat ymmärrettäviksi. (Kuten kävi aikanaan paljon näkyvyyttä saaneen egyptiläisen patsaan kanssa.) Lisäksi vaikka tarinoissa kerrotaan että on mietitty sitä vaihtoehtoa että joku tekisi ns. käytännön pilaa, ei näitäkään väitteitä oikein demonstroida. Ja auki jää ennen kaikkea se, miten paljon näistä tarinoista oikeasti on totta. On lisäksi melko haasteellista ottaa vakavasti "Warrens Occult Museumin" kaltaisia tahoja joiden kutsuminen museoiksi kertoo lähinnä luovasta tavasta määritellä paikka johon on koottu esineitä. (Jo se linkki museon omille sivuille korostaa ... tiettyä varsin omintakeista suhdetta objektiivisuuteen.)
Mutta näissä nukeissa ei skeptikolle kiinnostavaa ole se, miten ne ovat epätodennäköisiä. Sillä tosiasiassa nämä nuket ovat "uskottavia" samalla tavalla kuin "horoskoopit ovat uskottavia" monelle naiselle. Ne tiedetään huuhaaksi, mutta niihin ei uskota kuin vähän leikillään. Kiinnostavaa on enemmänkin se, miksi näihin epätodennäköisiin tarinoihin kuitenkin "sillei jotenkin uskotaan". Itselleni psykologisesti mielenkiintoiseksi juuri tämän puolen tekee se, että vaikka pidän jokaista tämänlaatuista nukketarinaa yhtä epäuskottavana kuin mitä tahansa kummitustarinaa, eli jos joku kertoo anekdootin totena se on silti "vain satu joka on kerrottu ensimmäisessä persoonassa".
Mutta siitä huolimatta näiden nukkejen kohdalla on sama mikä itselleni tuli tutuksi kun nuorempana vierailin erilaisissa kummitustaloissa. Vaikka ei usko kummituksiin ollenkaan, niin kyllä siinä yön pimeydessä silti pelottaa. Enkä minäkään viettäisi yksin yötä pimeässä hotellissa Annabellenuken kanssa vaikka saisin siitä tuhat euroa. Tai kymmenen tuhatta. Se ei ole yksinkertaisesti sen paskahalvauksen arvoista. Sillä vaikka en usko kummituksiin, pelkään niitä. Ja tämä on, kognitiotiedetaustani huomioiden, oleellisen kiinnostavaa. Sillä tämä on ns. "talon tapa" näissä asioissa.
Itseäni näissä nukeissa kuitenkin viehättää se, että ne ovat hyvin ymmärrettävissä.
1: Jos ajatellaan Pascal Boyerin skeemojen sekoittumisen kautta, voidaan huomata että jokainen ylläoleva nukke on varsin klassinen kahden eri skeeman sekoittuma, ns. kompleksi idea. Tämän vuoksi nuket muistetaan ja ne ovat outoja ja kiinnostavia. Skeemojen mukaiset eivät yllätä, ja liian sekavat taas ovat vain kaaoottisia eikä niistä synny intuitiivista käsitystä. Kompleksit ideat ovat juuri sopivasti "tästä välistä". Kun tarina tai uskomus on kompleksi idea, ne ovat kiinnostavia ja muistettavia. (Ne täytyy kuitenkin opettaa jotta ne leviäisivät.) Ja siksi niitä koskevat asiat leviävät helpomin kuin muunlaiset.
2: Skeemat selittävät myös sitä, miksi nukkejen vaikutuspiiriksi uskotaan jotenkin vain nukkejen lähialue vaikka niitä näyttelevissä museoissa. Mutta toisaalta niiden kirouksien voidaan ajatella toimivan pitkänkin matkan päästä sen jälkeen kun tarttuminen on tapahtunut. Boyer kuvaa miten pyhäinkuvien kanssa on täsmälleen sama asia uskonnossa. (Ja olisi tästä toki muitakin esimerkkejä.) Onkin jännittävää huomata miten uskonnot ja tappajanuket vetoavat samantyylisiin vaistoihin. Mikä osaltaan vihjaa ja muistuttaa siitä että monin paikoin "uskonto" ja "taikausko" ovat valtapoliittisia käsitteitä, samoja ilmiöitä joissa oma kulttuuri määrittää kerettiläisydyen tyhmäksi ja taikauskoiseksi kun taas oman kulttuuripiirin asiat ovat hyviä ja luotettavia. Toki varovainen muistaa että analogia ei ole identtisyyttä, kuten uskonnonkaltaisuus ei tuhoa ateismin olemassaoloakaan. Mutta jotain tämä samanlaisuus toki kertoo.
3: Marjaan Lindeman on Suomessa tuonut esille sitä miten "ydintiedon sekasotku" on intuitiivista ja syynä taikauskon suosioon ja siihen että miksi arkijärki itse asiassa ei pidä tieteestä. Ja intuitio kertoo juuri sen miksi uskottavuutta ei saada koettelulla ja testaamisella ja varmistamisella. Vaan se nimenomaan syntyy helposti ja ilman työtä. Joka selittää miksi osa ihmisistä voi tehdä helposti kummitusnukeilla rahaa.
4: Itselleni kaikki kummitusnuket paljastavat yhden hyvin toistuvan piirteen. Sen, että ne ovat creepyjä hyvin tietyllä tavalla. Ne kaikki ovat uncanny valleyssa. Tämä on tärkeä piirre. Sillä tämänlaatuiset asiat tekevät kompleksisesta ilmiöstä paitsi yliluonnollisen niin myös vastenmielisen.
Ihmisen mieli on ikään kuin syvärakennettu tämänlaatuiselle. Todellisuudentajuinen on se ihminen joka tietää että kiroillessaan lagittavalle tietokoneelle hän antropomorfistaa hupsusti esineen jolla ei ole tietoisuutta. Todellisuudentajuinen on se ihminen joka ei usko kummituksiin vaikka pelkää niitä. Tiede ja rationaalisuus kertovat mikä on epätodennäköistä ja epäuskottavaa. Ja jos tämän antaa voittaa tunteet, on minusta riittävästi meriittejä skeptikko -nimityksen käyttöön. (Osa toki voi olla viilipyttyluonteita. Luultavasti nämä nuket ja muut kummitusasiat tehoavat heikommin autisteihin, ihan hardwire -asteella. Eli he ovat tässä kohden tavallaan vajaita sellaisella tavalla joka ajavat heitä harhaan vähemmän kuin ns. neurotypaaleja. Mutta yllättävän harva kykenee parempaan kuin minä tällä osastolla.)
Psykologia kertoo miksi uskomme asioihin, riippumatta siitä että tiedämme että uskomus ei ole tosiasiallinen vaan yön pimeinä hetkinä koettu paskahalvaus. Intuitiivinen ajattelu on toki omaa egoa rapsuttavaa. Sillä silloin pelko ohjaa ajattelemaan että kokemus viittaisi jotenkin siihen että nukke olisi oikeasti vaarallinen. Skeptikko taas saattaa tiedostaa jotain nöyryyttävää. Sen, että pelko kertoo siitä miten hän, kuten kaikki muutkin intuitioitaan seuraavat ihmiset, ovat hoopoja ja hupsuja. Typeryksiä. Tämän typeryyden tunnistaminen ja tunnustaminen itsessä on kuitenkin hyvin kasvattavaa. Ja kasvukokemuksen jälkeen kenties käy niin että laiskanpulskean toukan maailmankuvallisesta kotelosta kuoriutuu kaunis skeptikko.
Tunnisteet:
antropomorfismi,
Boyer,
ghostbusting,
intuitio,
kauhu,
kirous,
kompleksi idea,
kummitus,
lapsuus,
Lindeman,
paranormaali,
pelko,
skeema,
skeptismi,
taikausko,
uncanny valley,
vahvistusharha,
Voodoo,
YouTube,
Zich
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Kuinka UFO:t ovat "evolutionistisia"
Ajatus siitä että avaruusolentojen uskominen olisi "evolutionistista" on huvittava. Evoluution kannattajat ovat useimmiten skeptikoita, jotka pitävät maassa vierailevia avaruusolentoja epäuskottavina. Ja siksi vastatakseni otsikon vaatimukseen jouduin tarjoamaan todellisen harvinaisuuden, jossa tarkastellaan jotain joka voidaan laajassa mielessä liittää evoluution kannalta oleelliseen kelpoisuuteen ja jälkeläistuotantoon. Otsikossa teemoitettua asiaa voi kuitenkin lähestyä myös vähemmän lennokkaasti ja filosofisemmin. (Joskaan en lupaa että yhtään faktuaalisemmin.)
Kirjoitin eilen kommentointia avaruusolentojen teologiaan. Tällä kertaa ajattelin jatkaa aiheesta ; ottaa siihen hieman erilaisen kulman. Aloitan ottamalla demonstraation "Bwana joen kynästä". Hän nostaa esille ajatuksen siitä että avaruusolennoissa on jotain evolutionistista. Hän reagoi vähän aikaa sitten ilmestyneeseen "yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopediaan". Jota on mainostettu skeptikkojamurskaavaksi, onhan sen tekijöinä oikein akateemisia ihmisiä joiden kohdalla on oleellista kertoa että he ovat tohtoreita.
"Bwana -joe" suhtautuu varsin ymmärrettävästi heidän ajatuksiinsa siitä että maan päällä olisi jo nyt vieraillut avaruusolentoja, joista osa näyttää sirkoilta. "Vaikka itse juttu oli kirjoitettu jokseenkin ironisesti, avaruusolennot tuntuvat kiinnostavan monia. Mutta miksi avaruusolioiden pitäisi näyttää sirkoilta? Ehkä siksi, että ne, jotka uskovat ulkoavaruuden elämään, uskovat myös evoluutioon, joskin ehkä hiukan epäortodoksiseen versioon siitä. Meillä ei todellisuudessa ole näyttöä siitä, että yksikään avaruusolento olisi koskaan vieraillut maapallolla. UFOihin vankasti uskovat evolutionistit voivat tietenkin olla eri mieltä, mutta he eivät kykene tekemään olevaksi sellaista, jota ei todennäköisesti edes ole olemassa." Samoin New Age nostetaan esiin "UFO-boomi ja new agen suosio kertovat siitä, että ihmiset tietävät pohjimmiltaan, että fyysisen todellisuuden tuolla puolen on yliluonnollinen maailma. Mutta monelle Raamatun näkemys yliluonnollisesta on liian pelottava. Raamattu kun puhuu synnistä ja parannuksenteosta. New agessä ei tarvitse tehdä parannusta." New Age ja evolutionismi siis kuuluvat jonkinlaiseen klimppiin. Bwana -joen kaltaisille kretationisteille on toki ymmärrettävää luokitella maailma "meihin" ja "kerettiläisiin". Joten en ota tätä yhdistelmää tällä kertaa niin vakavasti. Riittää että olen siihen hitusen ironinen.
Bwana joen ajatus avaruusolentojen uskonnollisesta ulottuvuudesta on itse asiassa varsin perusteltu. Vertailevassa uskontotieteessä niitä laitetaan yhteen. Helsingin yliopiston uskontotieteen yleisen teologian puolella voidaan aivan suoraan lukea miten viljaympyröiden muoto rinnastuu uskontojen kehäsymboliikkaan ja miten avaruusolentojen kaapatuksi tulemisesta jäävät merkit ovat yhteneväisiä stigmoja saavien ihmsten kokemuksiin. "Eräs suomalainen mies löysi herättyään vasemmasta olkapäästään teräväkulmaisen, "kirurginveitsellä" tehdyn haavan, jota hän ei osannut selittää. Mies oli nähnyt unta, että hän oli katsellut kukkulan laella taivaalla lentäviä valopisteitä. Selittämättömän tuntuiset, ufosieppauksissa saadut jäljet (haavaumat, arvet, ym.) kehossa tuovat helposti mieleen stigmat: vahvasti uskonnollisesti motivoituneet henkilöt voivat eläytyessään esimerkiksi Jeesuksen kärsimykseen saada kehoonsa haavoja paikkoihin, joihin Jeesus haavoittui." Ja miten pelastuskin on yksi osa tarinaa "Jumalan huoli ihmiskunnan moraalista on ilmeinen kristillinen teema, joka näyttäytyy myös avaruusolentojen nuhtelevassa suhtautumisessa ihmiskuntaan. Pelastuksen teema esiintyy myös ufokokemuksissa: Voidaan katsoa, että "uudet ihmiset" eli hybridit kestävät tulevan katastrofin - osittain siksi niitä on luotu." Esimerkkejä on toki enemmänkin, mutta idea on selvä. Ja siksi ufokokemuksia selitetäänkin usein siten että ihminen on uskonnollinen ihminen, homo religiosus, ja että avaruusolennot sitten voivat tarkoittaa hengellisen tarpeen ohittamista. Tähän liittyen Jehovan Todistajat korostavat että avaruusolentokokemukset ovat tosia. Mutta että demonit näyttelevät avaruusolentoja, eli humanoidien luonnetta ei ole ymmärretty oikein.
Itse en usko paranormaaleihin kokemuksiin ns. "hallusinaatiolinjaman ulkopuolella". Ja homo religiosus -ihmiskuvakin on sekin kaiken ihmiskognitiosta tietämäni valossa "oikeansuuntainen, mutta ylitulkinta". Ja tänä ylitulkintana oikeastaan "enemmän kuin väärin". Siksi kokisinkin että kenties kysymystä olisikin herttaisen omituista lähestyä "tietyissä piireissä porttokirkoksi" kutsutun katolisen kirkon kautta. Thomas F. O'Meara on tehnyt tulkintaa jossa avaruusolennot sopivat katolisen kirkon kristilliseen teologiaan. Hän on kuvannut kirjansa nimeltä "vast universe". Hänen näkökulmansa nojaa siihen että katolisen kirkon tehtävänä ei ole olla luonnontieteen oppikirja. Avaruusolentojen olemassaolokysymys on siis jotain jota ratkotaan tieteen keinoin. Ja tässä kaiken ytimessä ei ole Raamatun jakeet ja se tulkitaanko niitä "muinaisen astronauttiteorian" mukaan metaforiksi avaruusolentojen laskeutumisesta ja soviteta asioita yhteen. Hän sen sijaan ottaa yhtimeen Draken kaavan ja katsoo että universumin suuruus antaa vakavan tilan mahdollisuudelle että jossain muuallakin kuin maassa on älykästä elämää. Ei kenties maahan vierailevaa. Mutta että tätä pitää tutkia osana Jumalan tarkoitusta.
Itselleni tämänlainen henkinen pyörittely ei tietysti anna uskonnollisesti, hengelisesti tai muutenkaan oikein mitään. Ja tieteellisiähän nämä skenaariot eivät ole. Kuitenkin niillä on yhteys. Nimittäin olen aikaisemmin kirjoittanut universumin koon eksistentialismista. Ja tämän teeman voi yhdistää teologiaan ; Useinhan esitetään että suuri universumin koko mitätöi ihmistä. Eli jos ihminen on pieni tomupartikkeli, hänen eksistenssinsä olisi jotenkin mitättömämpää kuin jos hän olisi hyvin suuri. Monet ovat kuitenkin O'Mearan tapaan ajattelemassa että suuri universumi viittaa voimakkaaseen Jumalan suvereeniteettiin. Tämä nöyryys on kuitenkin historiallisesti ollut liikaa.
Kinan ydinteema ei nimittäin ole ensimmäistä kertaa ilmoilla. Ja sillä on syvä sidos nimenomaan luterilaisuuteen ja protestantismiin. Aikaisemmin universumi ajateltiin paljon nykyistä käsitystä pienemmäksi. Ja täällä kannatettiin maakeskistä näkemystä. Itse Martti Luther näki että aurinkokeskinen malli vähentäisi ihmisen keskeisyyttä ja merkitystä. Ihmisen status vähemmän keskeisellä paikalla olisi sekin vahva symboli joka mitätöisi ja nöyryyttäisi ihmistä. Riittävän nöyryyden edessä usko siis olisi koetuksella. Oikeasti kun havainnot sitten ovat ohjanneet ajattelua niin sitten on vain korotettu sitä miten ihmisen tulee olla nöyrä.
Ateistin on kuitenkin helppo ajatella kuten "Cosmos" -ohjelman juontajan Neil de Grasse Tysonin. Hänelle suuri universumi jossa ei ole elämää on nimenomaan jotain joka rikkoo hänestä keskeisimpiä teologisia argumentteja vastaan. Antrooppisessa periaatteessa ja muissa hienosäätöargumenteissa ei tunnu olevan mitään järkeä kun katsoo miten elämälle vihamielinen paikka suurin osa universumista on. Nöyryys menee siis kenties todellakin pohjasta läpi. Selvästi Lutherin argumentille on siis jotain perusteita. Avaruusolennot uhkaavat ihmiskeskeisiä teologian muotoja vihjaten että ihminen ei olekaan se ihmeellinen ainutlaatuinen lumihiutale jota useissa uskonnoissa ylikorostetaan (ja kutsutaan nöyryydeksi, joka on huvittavaa).
1: Ja tätä kautta on ymmärrettävää myös se miten "Bwana Joekin" näkee humanoideihin uskomisen "evolutionistisena" siitä huolimatta että suuri osa evoluution kannattajista jotka todella ovat evoluutiosta kiinnostuneita ovat nimenomaan skeptikoita, niitä jotka avaruusolentokysymysten kohdalla hokevat kliseissä että "suokaasua". Avaruusolennot ja viljaympyrämateriaalit nähdään skeptisissä piireissä hörhöilynä. Ja jos katsoo miten teistit moittivat ateisteja/evolutionisteja sulkusilmäisyydestä niin täsmälleen samat argumenttirakenteet ja asenteet skeptikko kohtaa avaruusolentovideoiden heiluttelijoilta. Mutta Bwana -joelle
Kaiken kaikkiaan.
* Ja itse asiassa "naturalistiselta" kannalta avaruusolentojen kohdalla on huomattava että moni pitää elämän harvinaisuutta osoituksena siitä että elämä on syntynyt maahan sattumalta. Jos elämän synty on epätodennäköistä - kuten Bwana joe, ja rehellisesti sanoen itsekin katson uskottavimmaksi - niin on todennäköistä että olemme yksin universumissa. Ja olemme olemassa lähinnä siksi että universumi on ällistyttävän suuri. Tällöin Hawkingin argumentaatio ei vaikuta uskottavalta ja Tysonin nähdään osuvan lähemmäs.
* Moni taas katsoo että elämän syntymisen olisi oltava sen verran todennäköistä että elämää tulisi olla muuallakin ja silloin syntyy esimerkiksi aikaisemmassa blogauksessani esittämä Hawkingin käsitys jossa avaruusolennot olisivat vahva syy ryhtyä ateistiksi. Tällöin Tysonin näkemys
* Lutherin ja laajan universumin ongelman ytimessä on sitten tilusta myös O'Mearan tyylisille ajatuksille joissa suuri universumi olisi liian kylmä pelkästään ihmisille. Siinä suuri universumi suorastaan kutsuu itseensä muita elollisia planeettoja. Sillä tämä ikään kuin vihjaisi vahvasti siihen suuntaan että universumi olisi sitten hyvin erilainen kuin Tysonin suuri ja kylmä universumi. Se olisi maailma jossa humanoidit vierailuineen huutaisivat sitä miten universumi on hienosäädetty elämälle.
Ja kaiken tämän aikana universumi on mitä on. Lopulliset arviot ja tulkinnat johtuvat tietysti siitä että emme tiedä onko avaruusolentoja muualla. Ja meillä ei ole eksaktia arviointia siitä kuinka todennäköistä elämän syntyminen unuversumissamme on. Vasta kun ensimmäiselle saadaan frekvenssi ja jälkimmäiselle estimaatti ja päästään vertaamaan miten hyvin nämä osuvat yhteen, voidaan tehdä lopullinen arviointi. Tysonin näkemys kumoutuu jos elämän synty on todennäköistä. Hawkingin jos se on hyvin epätodennäköistä. Teologia ei tietysti heivauta mikään koska Jumala voi hienosäädöllä tuottaa universumin joka tuottaa paljon elämää tai sellaisen jossa niitä kaikesta huolimatta luodaan todennäköisyyksiä vastaan. Joka johtaa jo aiemmin ilmaisemiini asioihin siitä miten vakavasti näitä uskonnollisia näkemyksiä voidaan ottaa.
Ja kaiken aikaa avaruusolennot ovat meidän uskomuksistamme huolimatta. Tai ovat olematta. Ihminen reagoi mahdollisuuteen tai kokee tämän puutteen. Ja tässä tilanteessa niin Bwana joe kuin de Grasse Tysonkin osoittavat että Sartre oli oikeassa siinä että ihminen rakentaa merkityksiä paitsi siihen mitä on, myös siitä mitä hän kokee olemattomaksi. Avaruusolentojen puuttuminen universumista on merkityksenluontia samalla tavalla kuin Jumalan puute on ateistille merkityksen luomista.
Tunnisteet:
Draken kaava,
eksistentialismi,
evolutionismi,
exotheology,
humanoidi,
Jehovan Todistajat,
katolisuus,
kristinusko,
Luther,
merkitys,
New Age,
O'Meara,
paranormaali,
Sartre,
skeptismi,
teologia,
Tyson,
UFO
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Jauholat kurkkuun ; enkelit ja kummitukset
Timo Jauhola otti Kaivolan kirkon turvakamerakuvasta kummituksen. Asiasta tiedotettiin niinkin oleellisessa lähteessä kuin 7 -päivää.
Videota hän kommentoi tällä tavalla ; "Viime tiistain tapahtuma Kalvolan kirkosta. Oli alkamassa kouluunlähtevien siunaus. Lapsia tuli kirkkoon ja osa kertoi iloisina että näkivät enkelin. Yksi näki haamun. Aikuiset pitivät enkeleitä lasten juttuina kun itse eivät mitään nähneet.
No valvonta kamera näytti aivan muuta ja siellä oli pääoven edessä jotain selittämätöntä. Koitan saada videon näkymään tänne.
Tämä näky alkoi puoli tuntia ennen tilaisuutta ja loppui kymmenen minuuttia jälkeen tilaisuuden.
Kukin olkoon mitä mieltä tahansa..."
Näkymä on vakuuttanut monia. Videon sivulla löytyy kommentteja, kuten "Jos toi valvontakameran nauha ei ole feikki niin toi on ehdoton paranormaali ilmiö." ... "Enkelit on olemassa tässä teille todistus." ... "Minun mielestäni tässä on selvästi pyhänhengen kyyhky. Pyysin myös poikaani katsomaan ja sanoin,että mitä siinä on hänen mielestään ja sain saman vastauksen.Jumalalla on ollut "sormensa pelissä"." ... "Tämä ei ole huijausta, eikä tämä ole vain "roska linssissä". Skeptisyys on harhaa. Henkimaailma alkaa pikku hiljaa näyttäytymään meille pienin palasin ja askelin ja tulee aika, jolloin kaikki tiedostavat ja uskovat heidän konkreettiseen olemassaoloonsa. Lapsen suusta sitäpaitsi tulee aina totuus, sillä he eivät ole ennättäneet luoda "mikä on totta ja mikä ei" uskomuksia itselleen, jolloin kaikki se, mitä he näkevät, ovat heille totuus."
Kyseessä oleva ihme on niin erikoinen, että sen kumoamiseksi ei oikeastaan tarvitse muuta kuin näyttää se nauha. On selvää että hämähäkin seitissä on jotain höytyvää joka heiluu tuulessa. Aika köyhä kummitus/enkeli kun siimat näkyi. Tämänlaisissa asioissa ei ole kysymys siitä että saako jokainen tehdä omat päätelmänsä ja pitää omat mielipiteensä. (Saa, mutta osat niistä ovat käsittämättömän tampioita.) Jos videoon syntyy millään lailla sellaisia fiiliksiä että se on mysteeri sillä tavalla, että olipa se sitten mikä oli niin sitä ei pysty järjellä selittämään, niin se johtuu lähinnä siitä että järjellistä vastausta ei löydy jos kaikki järkeilyyn tarvittavat työkalut puuttuvat.
Toki kriittisiä äänenpainojakin esiintyy. Skeptics United -blogissa huomautettiin miten Timo Jauhola saapui paikalle torppaamaan ja ehdottomasti kiistämään tulkinnan hämähäkinseitistä. Vaikka jokainen saa olla mitä mieltä haluaa, skeptinen näkökulma on ehdottomasti kiellettävä, sillä jokainen saa vapaasti valita kunhan valitsee enkelitulkinnan. Arvon suntio selittää että tuhru on liian suuri. Ajatus on omituinen, koska kameralla kuvaamista koskee samat lainalaisuudet kuin muutakin vastaavaa. Kameroissa on perspektiivi. Itse asiassa jos on joskus valokuvannut tietää että pieni roska tai sadepisara voi peittää valtavan määrän kuvan pinta-alasta. Aivan linssin lähellä roikkuva höytyvä on kuvapinta-alassa suuri. Jäljelle jääkin enää se että Jolkkonen kertoo lasten nähneen enkeleitä. Tämän videon enkeliys ei kuitenkaan riipu tästä, vaan hämähäkinseitistä. Anekdootit ovat anekdootteja, sellaisenaan todisteiksi kelpaamattomia. Jos tarinan uskottavuutta pitää lisätä tämänlaisella videolla, niin aika heikoilla kantimilla sitä mennään.
Tämän tason toiminnassa ei ole kysymys siitä onko enkeleitä tai kummituksia olemassa vai ei. Tässä ei ole edes kysymys siitä voidaanko saada hengellistä iloa hämähäkinseiteistä ja sen kauneudesta. Tässä ei ole kysymys edes tarinasta. Sillä siihen liitetään voimakkaita väitteitä, jotka pitävät sisällään selkeitä kannanottoja ilmiön fysiikanylittävästä luonteesta. Tämä kyseisen videon ilmiö on niin ilmiselvä että on noloa jos sen perimmäistä luonnetta ei huomaa aivan heti. On surullista että tämän videon postittanut ihminen on suntio kyseisessä kirkossa. Tämänlaatuinen toiminta ei nimittäin tee juuri muuta kuin korostaa sitä miten taikauskoisia ja typeriä ihmisiä uskovaisten parissa on. Ja joku varomaton voisi tehdä tästä induktioita koko uskonnon luonteesta. Kristittyjen pitäisi suuttua tämänlaisesta kummituseetoksen levittelystä. (Etenkin jos selitetään että "oppimattomuus on hyve", kun ainut mikä ohjaa näkemyksiä on vanhempien indoktronoima uskondogmatisto ja tähän liittyvä maailmankuva.)
Se, onko video sitten "huijausta" on sitten vaikeampi kysymys. En usko että hämähäkinseitti on erikoisefekti, joten mikään kuvamanipulointi ei tule kysymykseen. Sen sijaan roska on sellainen, että kuvatessa voi huomata että se on parin sentin päässä - ihan sen vuoksi että ihmisellä on stereonäkö. Koska kyseessä on kuitenkin turvakamera, ei kuvaajaa ole ollut läsnä. Ja lähellä roska näyttää hyvin suurelta ja kuvassa mittakaavaan syntyy helposti illuusio. Jos roskan "näkee" ruohikolle, se on parimetrinen. Se kuitenkin roikkuu ilmassa, ja tarkkaavainen videon katsoja voi jopa nähdä miten nöyhtää kannattava seitti näkyy muutamassa kohdassa melko selvästi. Ei pidä selittää enkeleillä sellaista minkä voi selittää tuulella. Ihan siksi että joissain tämänkaltaisissa tapauksissa "toiset tulkinnat ovat aivan käsittämättömän paljon todennäköisempiä kuin vaihtoehtonsa". (Tämän enkelien todistamisen filosofian voi purkaa varsin näppärästi viittaamalla aiempaan vastaavaan enkeli-ihmekohkaamiseen.)
Toki tässä kohden on hyvä muistaa että käsittämättömän syvätasoinen pöljyys ei ole uskovaisten erikoisoikeus. P. Z. Myersin blogissa keskusteltiinkin erikoisista ateistiskeptikoista jotka pilaava ateistien ja skeptikkojen maineen. "This is relevant to something I’ve been thinking about lately – the idea of there being such a thing as an ‘accidental sceptic’. Like the maths pupil who gets the right answer but shows no working, they have opinions on some things that coincide with what genuine sceptics and empiricists have found out. They attach themselves to ‘sceptic’ as an identity, even though they’ve never actually exercised scepticism. Then, as Zinnia describes, they go on to assume that every opinion they hold is equally well-founded, based on the misconception that they walked a rigorous path to the things they are accidentally right about. So, when contradicted on those other things, it’s clearly the other party that’s wrong because all their own beliefs are well-founded. Because they’re a sceptic, see. It must the the other person who is illogical. They say they have evidence? Nonsense, they can’t, by definition." Sosiaalisesti katsoen kriittinen ajattelu on monilla hakusessa. On tärkeämpää mennä tiimiin ja kantaa tiettyjä mielipiteitä ja tulkita asioita sitä kautta mitkä mielipiteet ovat omalle maailmankuvalle tärkeitä. Siksi joku voi torjua kaiken kummituksen jonain jossa ei tarvitse edes nauhaa katsoa. Ja täsmälleen sama asenne saa enkelin edessä ollaan niin häikäistyneenä että ei kyetä katsomaan mitään vaihtoehtoa, esimerkiksi hämähäkinseittivaihtoehtoa. Ja näin ollaan lukkiuduttu ensivaikutelmaan. Tyhmissä asioissa sitoutuminen onkin jossain määrin häiritsevää. Sillä se näyttää että olet hyvin lujasti porukassa. Jokaisen täytyy tietää että joku on syvästi uskossa, kun pölypallot muuttuvat hänelle yliluonnollisiksi Herran ilmestyksiksi.
Tämän tason roskaan (kirjaimellisesti) ja sen vakavasti yliluonnollisen enkelin todisteena ottajista ei oikein enää voi sanoa millään mittapuulla muuta kuin lainata "Da Vinci's Demons"ien Girolamo Riariota 2 kauden jaksosta "The Fall from Heaven"; Siinä kyynistynyt katolisen kirkon pappi ja jesuiitta selittää uskoaan ja skeptisyyttään seuraavalla tavalla ; "I once believed I heard the voice of God. - The mind plays shameful tricks when we want something too much." Arviointikyky opitaan ja se vaatii yrittämistä. Se, että haluamme asian olevan jotenkin muuttaa sitä miten tulkitsemme maailmaa. Mutta maailma ei muutu tämän halumme mukaisiksi. Ja joskus virheet ovat niin ilmiselviä, että osa mielipiteistä latistuu virheellisiksi tulkinnoiksi. Sellaisiksi jotka ovat niin harhautuneita että niiden selittäminen vaatii jo jonkin psykologisen selityksen.

enkeli,
ghostbusting,
hengellisyys,
huijaus,
Jauhola,
kansankirkko,
kristinusko,
kummitus,
Myers,
paranormaali,
pseudoskeptismi,
skeptismi,
usko,
yliluonnollinen
maanantai 28. lokakuuta 2013
Pieni ajatus : Hengen energioista
Kun kuuntelee nykyajan henkisyyspuhetta, korostuu usein sana "energia". Tämä on kenties omituisimmillaan New Agessa, mutta sana vilahtaa varsin tavallisesti myös "kristillisissä piireissä". Tämän puheen taakse on pakko nähdä pidempi perinne.
Humanismin ja teollitumisen jälkeen aikana on ollut suosittua lainata fysiikasta uskottavuutta henkisille asioille. Uskonto on nähty - ikään kuin renessanssin heristämänä ja valistushengen vaikutuksesta - jotenkin itsessään riittämättömänä. Siksi ei ole haluttu puhua klassisesta dualismista sen oikealla nimellä. Se, mikä ennen jaettuun aineeseen ja henkeen, jaettiin nyt vain aineeseen ja energiaan.
Siksi historialliset pseudotieteet toivat esille esimerkiksi animaalisen magnetismin ja liittivät sen monenlaisiin asioihin, kuten hypnoosi-ilmiöön ja paranormaaleihin voimiin kuten ajatustenlukuun tai poltergeist -henkiin. ~ Kummituspiireihin tutustuneena tiedän sen verran että jos vanhassa maailmassa fysiikan ylitti metafysiikka joka oli yliluonnollinen, ei jako aineeseen ja henkeen murtunut valistuksen voimasta. Kun yliluonnollisesta tuli naurettavaa, ei dualismista luovuttu ja yliluonnollisen tilalle livahti paranormaali, joka puhuu energioista eikä henkivoimiksi. Dualismi on muuten pidetty ennallaan, määrittely on vain filosofisesti uudelleennimetty "sama paketti".
Tämä johtaakin siihen erikoiseen tilanteeseen että kytkös "energiaan" siinä mielessä mitä tiede sen tarkoittaa on kävellyt tämänkin dualismin ohi. Nimittäin jos mietimme mitä tarkoittaa Einsteinin kuuluisa E=mc2, se viittaa nimenomaan siihen että aine ja energia ovat syvästi yhteydessä. Tässä suhteellisuuteorian jälkeisessä maailmassa olisi itse asiassa aivan mahdotonta sanoa, että "se koskee ainetta mutta ei energiaa". Ne ovat nimittäin perimmiltään samaa. Voidaankin nähdä, että modernissa taikauskossa on vanhentuneen tieteellisen energiakäsityksen jäänteitä yhdistettynä esimoderniin maailmantulkintaan. (Jota on toki yritetty kannatella väliaika esimerkiksi rationaalisen ihanteen mukaisella kartesiolaisen dualismin perinteellä.)
Se, että tämänlaisia ajatuksia kylvetään ja selitetään että "energiakenttiä" eivät "skientistien pelisäännöt" kahlitse, kertovat nimenomaan siitä, että niiden takaa kurkistelee vanha klassinen aine vs. henki -jaottelu. Jaottelu jossa esimerkiksi tietoisuus - ja aika monilla kummitustenmetsästäjillä myös sähkömagnetismi näyttää olevan osana "energioita", ikään kuin animaalisen magnetismin jäänteenä - nähdään perimmiltään ja lähtökohtaisesti eifysikaalisena. Tämä ei kenties ole väärin. Mutta tämänlainen käsitteiden uudelleennimeäminen haiskahtaa jonkinlaiselta käsitekillailulla tehdyltä petokselta. Huonolta filosofialta ja huonolta päättelyltä jossa tappiota ei tunnusteta tai sitä moitittua näkemystä puolusteta paremmin argumentein ja todistein, vaan ongelma haudataan piiloon uudelleennimeämällä keskeiset termit ja pitämällä niiden sisällöt käytännössä ennallaan. Tämänlainen ei ole opiksi ottamista, näkemysten kehittämistä tai virheiden korjaamista, vaan aivan puhdasta tappion ja häviön peittelyä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Outokainen ~ hallinnan harhasta vapautumista vai toiseuttamista?
Jouni Hokkasen ja Asmo Kosteen "Räjähtävä valas - sekä muita uskomattomia tositarinoita" koostuu hullu maailma -tyylisistä uutisista. Esikuviksi mainitaan "Kuilun partaalla" -ohjelma, jossa oli haastateltu eksentrikkoja jotka olivat ostaneet maailmanympärimatkalle meno-paluu -lipun, "Ratto" -lehden, jossa rupuisten seksifantasioiden lisäksi tarjottiin kuvauksia ihmisistä jotka istuivat alastomina muurahaispesissä ja "Hullu hullu maailma" -lehden jossa suhde totuuteen oli tiukka "ei tässä nyt niin jyrkkää kantaa voi ottaa, että onko jokin asia totta tai ei." Kirjan ideaalina on korostaa että "Omituisissa uutisissa kiehtoo tieto siitä, ettei maailma todellakaan ole täysin hallinnassamme. Emme voi tietää kaikkea, sillä odottamattomia asioita tapahtuu, ja paljon."
Tämänlainen oikeutus tuo mieleeni Jani Kaaron "Kaiken oudon ensyklopedian", joka oli aikanaan blogissani kilpailupalkintona asti. Tässäkin korostettiin oudon folkloristisuutta ja sen ote oli "Räjähtävää valasta" montaa astetta paranormaalikeskeisempi. Hokkanen ja Koste sen sijaan ovat journalismikeskeisiä. He eivät lähesty tapahtumia tieteellisyyden, hengellisyyden tai vastaavan teemoilla.
Hallinnan harhasta vapauttava asenne tietysti onkin hyvä oikeutettaessa paranormaaliin uskomista tai kiinnostusta niihin. Tämänlaista oudon tirkistelyä kun on helppo liittää esimerkiksi freakshow -perinteeseen jossa ytimessä oli melko moraaliton sosiaalipornon tarjoaminen. Kummituskertomuksissakin on helposti henkenä sen että tilanne redusoidaan saduiksi ja viihteeksi eikä niitä siksi pidetä lähtökohtaisestikaan totena tai edes tärkeänä.
Oudon ja eksentrikoista kiinnostumisen parissa on vaikeaa juuri se, että ei haluaisi tunnustautua sosiaalipornoilijaksi, mutta ei kuitenkaan myöskään halua lopettaa outojen kyyläämistä. Kun saman teon oikeuttaa eri taustafilosofialla, saadaan samalle teolle hyväksyttävyyttä ilman että mitään tarvitsee oikeasti muuttaa. Tirkistely oikeutetaan aivan liian usein "tiedostamisella". Silti tirkistely viehättää. Esimerkiksi itse olen seuraillut eettisesti hieman kyseenalaista "Darwin Awards" -sivustoa, jossa listataan tapoja joilla ihmiset ovat kuolleet tyhmyyspäissään. On selvää että tässä tiedostutaan tavalla jossa asetutaan ikään kuin muiden yläpuolelle. Kuolleiden haudoilla tanssiminen voidaan nähdä varsin kyseenalaisena aktiona. En tosin lopeta tämänlaisen tekemistä, vaikka kuinka "tiedostan" tämän ongelman. En kuitenkaan naamioi sitä eettisyydeksi, siihen en sentään taivu.
Hallinnan harhasta vapautuminen on hyvä asenne. Se muistuttaa että outoja voi katsoa muunakin kuin naureskelun kohteena jonka yläpuolelle asetutaan. Kysymyksissä on asenteita jotka vaikuttavat käytökseen ja outojen ihmisten kohteluun. Ero näiden asiallisten ja asiattomien välillä on aina oleellisesti ongelmana kaikessa oudon käsittelyssä. ; Outo kun käytännössä aina määrittyy suhteessa normaaliin. Jopa Hokkanen ja Koste joutuvat tämän teeman pauloihin määritteissään. "Perinteisen uutiskriteerin mukaan "ei se ole uutinen jos koira puree miestäm se on uutinen jos mies puree koiraa." Tässä mielessä Räjähtävässä valaassa on seurattu klassista uutiskriteeriä. Näitä outoja uutisiakin seuratessa jotkut asiat eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Esimerkiksi se, että joku ampuu itseään naulapyssyllä päähän tapahtuu pitkin maailmaa käytännössä joka viikko. Kelpo kamaa on sen sijaan se, että joku ampuu naulapyssyllä itsensä kivespussista kiinni kattolautaan." On selvää, että hallinnan harha on liittynyt enemmän keskivertoon kuin usein tapahtuvaan. Tietääkseen mikä on odotettavaa täytyy olla jonkinlainen hallinnan harha, käsitys maailmasta. Jos käsitys odotettavasta on ennakkoluuloa, stereotypiointia ja lokerointia, ei outojen tirkistely käytännössä voi vapautua siitä niin kauan kuin on jokin "outo" -konsepti johon viitata.
Itse asiassa näen että oudon viihteellistäminen, jossa etäännytää totuudesta "hullun hullun maailman henkeen", ei ole mitään hallinnan harhasta vapauttamista vaan tosiasioista vapauttamista. Epätodelle on tietysti paikkansa tarinaperinteessä - ja esimerkiksi "Onion" tai "Lehti" tekevät huumoria tekouutisilla. Tässä ei ole mitään väärää sanan varsinaisessa mielessä. Ne eivät kuitenkaan tosiasiassa vapauta hallinnan harhasta koska ne sanovat suoraan että "ei liian vakavasti" ja "saattaa sisältää todellisuudesta vieraantuvia osia jotka yli 3 -vuotiaskin saattaa ymmärtää ja niellä". Potentiaaliseen epätotuuteen nojaava on korostetusti viihdettä.
Mielestäni on melko banaalia, että "skientismi" nähdään pelkän keskiarvon tuijotteluna. Ihmettely ja tietäminen laitetaan usein toistensa vastavoimiksi. En pidä tätä jakoa minään kovin hyvänä totuutena.
Eihän Okhamin partaveitsikään kiistä epätodennäköisiä tapahtumia, vaan pitää niitä epätodennäköisempinä. Sagan ei sanonut että epätavalliset tapahtumat ovat mahdottomia, vaan että epätavalliset tapahtumat vaativat taakseen vahvemmin todisteita. ; Siksi minusta terveempi asenne löytyy niiltä skeptikoilta jotka eivät torju outoutta suoralta kädeltä. Esimerkiksi Isaac Asimov oli yhtenä kirjoittajana monten joukossa sellaisessa klassikossa kuin "Uskomatonta mutta totta - 516 kertomusta, jotka ovat eriskummallisia, harvinaisia, hämmästyttäviä, outoja, uskomattomua, mutta tosia." Tässäkin teoksessa paranormaalia toki painotettiin, ja suhde tieteellisyyteen oli monin paikoin varsin etääntynyttä. Mutta siinä kuitenkin pyrittiin varmistamaan asioita silloin kun se vain oli mahdollista. ; Teoksessa oli mukana kaikenlaista valtavirtatieteen kertomista epäintuitiivisista asioista erilaisiin keppostelijoihin, huijareihin ja kummituskertomuksiin.
Tämänlainen "toden oudon pänttääminen" on tietoa maailmasta. Sainkin teinivuosina lahjaksi Nick Arnoldin ja Tony De Saullesin "Karmea totuus : eläimistä" -kirjan. Se muistuttaa siitä, miten biologia on poikkeuksien tiede. Se muistuttaa, että tosiasiassa tietämättömyys tai käsittämättömyys ei tarkoita samaa kuin outo. Ihmettelyä ei tarvitse hakea mysteereistä, vaan se voidaan sitoa vaikkapa eläinten erikoisista symbiooseista, sammakoiden ihmeellisistä ominaisuuksista, lentävistä käärmeistä tai siitä minkälaisia hulluja eksentrikoita huipputason biologeissa on ollut. ; Biologia opettaakin ihmisille miten kirjavaa ja monipuolista maailma on. Hallinnan harhaa ei tarvitse hakea tieteen mysteereistä, paranormaalista tai henkiulottuvuuksista. Tai edes mielikuvituksellisesta kekseliäisyydestä, koska maailma on itsessään ihmeellisempi kuin mitä ihmiset osaavat kuvitella.

absurdi,
Arnold.N,
Asimov,
biologia,
De Saulles,
eksentrismi,
ennakkoluulo,
Hokkanen,
ihmettely,
journalismi,
Kaaro,
kansanperinne,
Koste,
mysteeri,
outo,
paranormaali,
Sagan,
sosiaaliporno,
toiseus
lauantai 1. kesäkuuta 2013
Pieni ajatus skientismin kumoamisesta
Skientismi on käsitteenä jokin jota ei pidetä hyvänä. Se tuntuu peräti olevan sana joka liitetään muihin. "Tiedeuskovaisuus" on siitä hämärä käsite, että siinä tunnutaan sekoittavan monia asioita yhteen. Esimerkiksi ajatus siitä että vain tieteellä voidaan saada tietoa nähdään moitittavaksi.
Joskus nämä ajautuvat relativismiin, jonka voi ohittaa sanomalla Niiniluodon tapaan että "relativismilla ei ole itselleni väliä". Mutta monesti nämä ovat itse asiassa jotain muuta. Ne nojaavat tällöin yleensä fenomenologiaan, humanismiin tai feminismiin. Ja niissä ei itse asiassa ole kysymys relativismista sanan vahvimmassa merkityksessä.
Näissä moitteissa on aina yksi perusongelma. Niissä väitetään, että on olemassa jokin sellainen kohde jota sanotaan "skientistiksi". Hänen sisäinen elämänsä voidaan myös analysoida, ja tätä kautta voidaan rinnastaa skientistin suhde hänen omaan subjektiiviseen olemiseensa ja kokemiseensa. Ja näin voidaan arvioida skientistiä kohteena ja toimijana. Ja näin mukaan voidaan värittää eettisiä, yhteiskunnallisia ja hyvää elämää ja onnellisuutta koskevia väitteitä. Lisäksi mukana on tieteenfilosofinen ulottuvuus siitä mitä tiede voi tai ei voi tehdä.
Näissä kaikissa ongelmana on se, että niissä tiedetään, ja asioista esitetään väitteitä joita väitetään jotenkin konkreettisiksi, aidoiksi, todellisiksi ja relevanteiksi. Koska ne kattavat monenlaisia teemoja. Lähtien siitä, että voidaan sanoa että on olemassa joku sellainen kohde kuin ihminen ja että tämän olemassaolo on jotenkin relevantisti tiedetty. Siihen että on olemassa ideologia joka voidaan lokeroida ja määritellä "skientismin" nimilapun alle. Siihen, että tämä skientismi interaktioi ihmisyyden kanssa oletetulla ja tiedetyllä tavalla. Siihen että nämä todella liittyvät etiikkaan. Ja niin edespäin. ~ Jopa tieteenfilosofisessa kannanotossa joudutaan aina ottamaan kantaa siihen mitä tiede on. Skientistien moittimisessa esille nousee korostettu demarkaatiokriteerien kritisoiminen, joka tarkoittaa sitä että tämä koko konsepti on epämääräinen ja voi olla mitä vain. Kuitenkin tästä epämääräisyydestä he selkeästi sanovat että mitä tiede on, mitä se tekee ja miten se vaikuttaa - ja mitkä kysymykset ovat tieteen ulkopuolella.
Skientismimoite vaatii tiedetyksi ja hallituksi jotain joka kielletään. Asioiden suhteellisuus toisiinsa ja vertailu tekevät tästä vähintään "vääränlasta lokeroivaa suhtautumista". Skientismikritiikki ei siis selviä itsestään ja omista ehdoistaan.
Itse näkisin, että taustalla on ajatus siitä että tiede liittyisi oleellisesti ja irrottamattomasti klassiseen ontologiaan. Ja siinä oletetaan että jako subjektiin ja objektiin on jotenkin oleellisesti erilainen. Tässä sekoillaan ainakin aistimuksen kanssa. ; Moni ajattelee että silmillä nähty olisi jotenkin jaettua kun taas oma tuskan tunne olisi subjektiivista. Kuitenkin jos ajatellaan aistit reseptorien kautta, voidaan sanoa että silmillä reagoimme fotoneihin ja sisäaisteina sitten reagoimme vaikka veren sokeripitoisuuteen. Reseptori ei näin ollen tee samaa jakoa sisäiseen ja ulkoiseen kuin arkijärki. Ihmiset voivat hämääntyä sitäkin kautta että aistimuksissa kivi on "intersubjektiivinen" eli toinen tarkkailija voi saada niistä tietoa kun taas kipu on "subjektiivinen" eli siitä voidaan kertoa mutta toinen ei koe sitä. Syy on kuitenkin enemmän reseptorien sijoittelusta. Minun aivoni eivät ole liitoksissa jonkun toisen ihmisen verisuonistoon, kun taas samasta kivestä lentää fotoneja eri suuntiin. (Ja tosiasiassa havainnoissamme kivien suhteen on pieniä eroja koska katsomme niitä eri kulmista ja niin edes päin.)
Quinelainen tieteenfilosofia on esimerkiksi lähes immuuni kaikelle skientismikritiikille. Skientismimoitteet eivät yksinkertaisesti osu siihen ; Syy on se, että
1: Se ei oikeastaan rajoita todellisuutta vaan tietämistä. Se ei selitä että ontologinen todellisuus kaiken takana olisi tieteellisesti täysin tutkittavissa.
2: Se ei myöskään perustu klassiseen "konkreettinen-abstrakti" -kahtiajakoon vaan on tässä juuri kaksinaisuuden purkava. Kaikki konseptit ovat osittain analyyttisiä ja osittain synteettisiä. Näin skientismikritiikin "kaksijakoinen menetelmä" -joka kumpuaa esimerkiksi Heideggeriltä - muuttuu sen kannalta tieteen olkiukottamiseksi.
3: Se ei ennen kaikkea erottele maailmaa fysikaaliseen ja yliluonnolliseen totutulla tavalla. Quinella jumala voi olla tieteen alainen vaikka Jumalaa itseään ei voida havaita. Skientismikritiikin klisee iskee tässä skientismikritiikkiä itseään jalkaan ; Kun joku selittää että Jumala voi olla rationaalinen koska higgsin hiukkasia tai mustia aukkoja itsessään ei ole havaittu, mutta niitä voidaan tutkia niiden vaikutusten kautta, Quine korostaakin että kaikki muutokset joita tapahtuu ja joita voidaan sanoa tapahtuviksi ovat konkreettisia. Näin ollen vaikka Jumala olisi kuinka yliluonnollinen, se olisi silti todistettava tieteellä koska esimerkiksi ihmeparannus on yliluonnollinen joka muuttaa luonnollista ihmistä jotenkin ja tekee tästä terveen. On havaittava ero, jota voidaan tutkia. Syntyy korrelaatioita. Jos näitä ei saada, ei voida sanoa että mitään ihmeparanemisia tapahtuu ja Jumalakysymyskin katoaa. Ei ole mitään selitettävää, joten ei tarvita selittäjää.
Quinelaisuuden silmin ontologinen rationalismi on filosofialle suunnilleen samaa kuin ikiliikkujan kehitteleminen fyysikoille tai ympyrän neliöiminen matemaatikoille. Ontologian kanssa puuhastelu ja sen käsittely kuin se olisi oleellisesti tieteen kanssa analoginen näyttäytyy samana kuin ns. "Cantor Crankismi" matematiikassa ; Cantor teki tiettyjä huomioita äärettömyydestä, mutta moni vastustaa niitä koska nämä tulokset ovat epäintuitiivisia, ja siksi moni yrittää keinolla millä hyvänsä osoittaa että Cantorin laskelmat ovat väärin. Tässä kohden he toimivat kuin matematiikka olisi fysiikkaa, eli koettu "tosiasioiden vastaisuus" tarkoittaisi epämatemaattisuutta, joten logiikassa olisi oltava virhe.
Tai niin kuin itse asian ilmaisin englanniksi. "Too many philosophers have strong tendency to discount mental content from the ontological calculus, as if information is free. I think this comes from a deep misunderstanding of what physics and natural sciences are. It isn't at all about what's present spatially, but about what interacts. And we can't just claim that something exist. Claim that something exist and you need argument to support that, you can not claim existence just by assumption. So science actually also binds together two consepts which usually are cut apart (via wrong dichotomy) ; "interaction" and "existing" are kinda same thing. This is appropriable because there cannot be a known difference that makes a difference and isn't a physical difference."

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012
Lotto-ongelma
Hyvin usein ennustuksiin uskovat, erityisesti Nostradamuksen kannattajat ja Raamatun ennusteita kaivelevat, harjoittavat hyvin ymmyrkäistä logiikkaa. Ennusteet ovat moniselitteisiä ja epätarkkoja tai perustuvat yleistyksiin jotka toimivat joka tapauksessa. Tämä on vain huonoa päättelyä.
Harvinaisen kriittisen kulman ennustamiseen löytyy Niemisen "Suomen mysteerit" -kirjasta sivulta 107 alkavassa tekstissä "Aidosti yliluonnollinen juttu", jonka hän sanoo olevan "..tässä kirjassa ainut tarina joka on aidosti yliluonnollista tavaraa." Hän esittääkin tarkkoja kriteereitä joiden mukaan ennusteita olisi analysoitava. Hän esimerkiksi varoittaa monitulkintaisuudesta. Jos ennustuksen sisältö ei ole eksakti, se ei oikeastaan ole ennuste ollenkaan. Hän varoittaa myös "varman päälle pelaamisesta", jossa ennustetaan asioita jotka tapahtuvat usein. Ne eivät ole hänestä aitoja ennusteita. Lisäksi Holmberg muistuttaa valikoinnista, jossa ihmiset usein valitsevat vain osuneet arvaukset ja unohtavat epäonnistumiset.
Lisäksi hän esimerkiksi muistuttaa arvailusta "Tietenkin aina väliin jotkut onnistuvat. He kertovat jonkun ennusteen joka kuin vahingossa menee oikein. Sellaista sattuu aina toisinaan, ja silloin on syytäkin hymyyn. Iloa tuskin pilaa se että kyse on aina yhdestä ennustuksesta, ei sarjasta jotka menisivät peräkkäin oikein juuri kuten ennustettiin. Lisäksi he eivät onnistu toista kertaa. Jo se yksikin onnistunut ennuste syntyy äärimmäisellä riskillä ja toisinaan sen otto kannattaa, mutta mikään ei kieli että kyse olisi muusta kuin arvaamisesta."
Tätä lähtökohtanaan Nieminen esittelee (mahdollisesti pseudonyymisen) Wolmar Holmbergin ennustuskirjan "Ennustuksia Suomen tulevaisuudesta" vuodelta 1923. "...jyrkimmin kriteerein voidaan näyttää, että hän on osunut yli kymmenen kertaa peräkkäin oikeaan, ja korostetaan että hänen ennusteensa käsittelevät hyvin suuria linjavetoja. Todetaan vielä erikseen, että tässä ei ole lukuisista ennustuksista ronkittu onnistuneimmat, vaan kaikki on tässä luetteloitu. Epäonnistuneita ennustuksia ei piilotella. Lisäksi hänen ennustuksensa ovat helppolukuisia, ne eivät piileksi sanahelinän takana ja jokaisen ennusteensa hän on koristanut vuosiluvulla, tai ainakin sitä kykenee seuraamaan kontekstista."
Nieminen on varma asiastaan ja lopettaa viittauksella skepsis RY:hyn. "Skepsis ry on tunnetusti luvannut muhkean rahapalkkion yliluonnollisen ilmiön tuottajalle, ja paha kyllä tämä kirja ei sääntöjen mukaan sovi kandidaatiksi, koska ei ole ketään jolle palkkion voisi edes osoittaa, ja toisekseen ehdot puhuvat henkilökohtaisesta kyvystä, eikä kirjasesta vuosisadan takaa. Olen kuitenkin varma että mikäli tämä kelpaisi, se voisi hyvinkin panna rahat pulitukseen." Rohkeita sanoja ja alku näyttää lupaavalta. Tässä on kuitenkin muutama ongelma. Jos mainittu kirjanen olisi todellakin todiste, niin jokainen lottovoittaja voisi laittaa vaatimuksena palkkion pulitukseen. Nieminen on toki ansiokkaati käsitellyt asiaa yksittäisenä tapauksena. Mutta hän on unohtanut aihepiiriin liittyvän meta-analyysin. On nimittäin suorastaan odotettavissa että hyviä ennuskirjoja löytyy. Syynä on se, että niitä tehdään paljon. Nieminen on toki viisas kun osaa varoa cherry pickingiä yhden lähteen sisällä. Mutta hän unohtaa ennuskirjailmiön kokonaisuutena ja cherry pickaa sen sisältä.
Nieminen unohtaa sen, että todennäköisyyttä arvioidessa on aina konteksti. Kysymys ei ole pelkästään yksittäistapauksen tarkkuudesta, vaan mukana on aina myös otoskoko. Lottovoitto juuri tietyllä kupongilla on ihme, mutta kun pelejä pelataan paljon, se että joku niistä voittaa on hyvinkin odotettavissa.
Lottovoittoja syntyy koska arvaajia on paljon. Nieminen jopa korostaa kirjan kirjoittajasta (s 108) "...Hän vain toteaa kuuluvansa yliaistillisia ilmiöitä tutkivaan seuraan, joita 1900 -luvun alussa varmaan oli kuin sieniä sateella, sillä nehän olivat aikansa muoti-ilmiö." Harrastuneisuus tarkoittaa sitä että aivan tosissaan olevat ihmiset tulkitsivat uniaan ja tekivät muuta vastaavaa mihin heidän maailmankuvansa ja muodin seuraaminen ajoi. Paljon ennusteita tarkoittaa sitä että mukaan mahtuu hyviäkin.
Toinen huomio jonka lotto helposti tuo mieliimme on siinä että Nieminen korostaa useiden peräkkäisten arvausten merkitystä. Kuitenkin "Skepsis ry" aivan taatusti tietää että ratkaisevampaa ei ole useiden peräkkäisten arvausten määrä, vaan kokonaistodennäköisyys. Toki perättäiset arvaukset ovat epätodennäköisempiä koska todennäköisyydet on tällöin kerrottava keskenään. Mutta mistä muusta lotossa on kysymys kuin siitä että osaa arvata useita perättäin tulevia numeroita? (Lottovoiton epätodennäköisyys on juuri tämän ilmiön ansiota.)
Joku voisi sanoa että tässä olisikin sitten se kammottava maailmankuvan ja kiistämisen seinä. Että mikään ei antaisi mahdollisuutta. Tosiasiassa näin ei ole. Tilannetta voidaan verrata siihen, että voisimmeko tietää jos joku huijaisi lotossa. Tämä on mahdollista selvittää. Mutta se vaatisi meta-analyysin voimakasta käyttämistä. Pelkästään lottovoiton epätodennäköisyys ei ole todiste siitä että voitto on ohjautunut vaikka illuminatin käden kautta määrätylle voittajalle. (Tai ole todiste siitä että kun lottovoittaja kertoo saaneensa numerot unessa, että tämä todistaisi unien paranormaalin voiman.) Voittomääriä voidaan arvioida pitkällä tähtäimellä voittojen odotusarvojen mukaan. Jos voittoja alkaa ropsahtelemaan enemmän kuin odotusarvot antavat odottaa normaalivariaation sisään tulevan, on syytä epäillä huijausta.
Toinen asia, joka koskee erityisesti ennustamista, on se, että after the fact tiedosta seulominen on yksinkertaisesti väärä tapa. Niemisen löydös on seurausta Niemisen ahkeruudesta ja perslihaksista. Hän on jaksanut penkoa ja kuunnella muiden töiden tuloksia, joten lopputuloksena on sitten tämä kiistatta hyvin osuva löytö. Kuitenkin ennustamisen kohdalla olisi olennaista että asioita ei todettaisi vain after the fact. Ennustelija joka ennustaa mitä tapahtuu ensi viikolla asettaa itsensä riskiin, mahdollisesti naurunalaiseksi. Tämä riski puuttuu kun vain pengotaan arkistoja yrittämättä ennustaa löytöhetken jälkeisiä tapahtumia. Tämäkin ennuskirja olisi parempi jos se ennustaisi vielä vaikkapa ensi vuoden tapahtumia.
Tämä voidaan liittää mukavasti meta-analyysiin.Kun ennuskirjoja olisi epäonnisesti käyty läpi useita, olisi lopputulos, yksi onnistuminen, selvästi arvausluonteisempi. Näin ollen Holmberg olisi näkyvästi metaisessa kontekstissa esimerkiksi satojen muiden ennusteluvihkosten kanssa ja se, että yksi niistä osuisi oikeaan ei olisi kovin suuri ihme. Nyt taas, kun katsotaan pelkkää onnistumista after the fact, nämä kilpailijat jäävät amatöörien töhertelynä ja arvailuna ohitetuiksi eikä niiden osuutta kokonaisuuden kannalta huomata kovin helposti.
Ilman tämänlaisia meta-analyysin käsittelyjä Skepsis ry:n palkinto muuttuisi lottoarvonnaksi. Olisi selvää että jos Holmbergin kirja olisi "kuitattavissa", se muuttaisi palkinnon luonteen. Skepsis ry haluaa korostaa että takana olisi aito yliluonnollinen ilmiö, eikä jokin joka olisi todennäköisyyksien lakien mukaan tapahtuva ennemmin tai myöhemmin. Siksi uskoisin että Niemisen perustelu ei riittäisi vielä alkuunkaan. Meta -analyysitaso puuttuu siitä täysin. Ja rehellisesti sanoen en ihmettele. (a) Metataso ei tule helposti mieleen ja (b) jos tulisikin, ja jos haluaisin todistaa yliluonnollisesta, vihaisin sydämeni pohjasta tämänlaisia seiniä. Niemisen yleisen asenteen - hän on hieman parodiahorisontissa ja pitää selvästi itseään siinä, kutsuu itseään "huuhologiksi" ja vitsailee asialla muutenkin - vuoksi uskon että hän on ollit nimenomaan tätä a -tyyppiä. Hän on toki crank, mutta sellaisella hyvällä tavalla jota arvostan.
Valokuvat Daniil I.
Harvinaisen kriittisen kulman ennustamiseen löytyy Niemisen "Suomen mysteerit" -kirjasta sivulta 107 alkavassa tekstissä "Aidosti yliluonnollinen juttu", jonka hän sanoo olevan "..tässä kirjassa ainut tarina joka on aidosti yliluonnollista tavaraa." Hän esittääkin tarkkoja kriteereitä joiden mukaan ennusteita olisi analysoitava. Hän esimerkiksi varoittaa monitulkintaisuudesta. Jos ennustuksen sisältö ei ole eksakti, se ei oikeastaan ole ennuste ollenkaan. Hän varoittaa myös "varman päälle pelaamisesta", jossa ennustetaan asioita jotka tapahtuvat usein. Ne eivät ole hänestä aitoja ennusteita. Lisäksi Holmberg muistuttaa valikoinnista, jossa ihmiset usein valitsevat vain osuneet arvaukset ja unohtavat epäonnistumiset.
Lisäksi hän esimerkiksi muistuttaa arvailusta "Tietenkin aina väliin jotkut onnistuvat. He kertovat jonkun ennusteen joka kuin vahingossa menee oikein. Sellaista sattuu aina toisinaan, ja silloin on syytäkin hymyyn. Iloa tuskin pilaa se että kyse on aina yhdestä ennustuksesta, ei sarjasta jotka menisivät peräkkäin oikein juuri kuten ennustettiin. Lisäksi he eivät onnistu toista kertaa. Jo se yksikin onnistunut ennuste syntyy äärimmäisellä riskillä ja toisinaan sen otto kannattaa, mutta mikään ei kieli että kyse olisi muusta kuin arvaamisesta."
Tätä lähtökohtanaan Nieminen esittelee (mahdollisesti pseudonyymisen) Wolmar Holmbergin ennustuskirjan "Ennustuksia Suomen tulevaisuudesta" vuodelta 1923. "...jyrkimmin kriteerein voidaan näyttää, että hän on osunut yli kymmenen kertaa peräkkäin oikeaan, ja korostetaan että hänen ennusteensa käsittelevät hyvin suuria linjavetoja. Todetaan vielä erikseen, että tässä ei ole lukuisista ennustuksista ronkittu onnistuneimmat, vaan kaikki on tässä luetteloitu. Epäonnistuneita ennustuksia ei piilotella. Lisäksi hänen ennustuksensa ovat helppolukuisia, ne eivät piileksi sanahelinän takana ja jokaisen ennusteensa hän on koristanut vuosiluvulla, tai ainakin sitä kykenee seuraamaan kontekstista."
![]() |
| Niemisen mukaan kaltaiseni skeptikon pitäisi näyttää tältä |
Nieminen unohtaa sen, että todennäköisyyttä arvioidessa on aina konteksti. Kysymys ei ole pelkästään yksittäistapauksen tarkkuudesta, vaan mukana on aina myös otoskoko. Lottovoitto juuri tietyllä kupongilla on ihme, mutta kun pelejä pelataan paljon, se että joku niistä voittaa on hyvinkin odotettavissa.
Lottovoittoja syntyy koska arvaajia on paljon. Nieminen jopa korostaa kirjan kirjoittajasta (s 108) "...Hän vain toteaa kuuluvansa yliaistillisia ilmiöitä tutkivaan seuraan, joita 1900 -luvun alussa varmaan oli kuin sieniä sateella, sillä nehän olivat aikansa muoti-ilmiö." Harrastuneisuus tarkoittaa sitä että aivan tosissaan olevat ihmiset tulkitsivat uniaan ja tekivät muuta vastaavaa mihin heidän maailmankuvansa ja muodin seuraaminen ajoi. Paljon ennusteita tarkoittaa sitä että mukaan mahtuu hyviäkin.
Toinen huomio jonka lotto helposti tuo mieliimme on siinä että Nieminen korostaa useiden peräkkäisten arvausten merkitystä. Kuitenkin "Skepsis ry" aivan taatusti tietää että ratkaisevampaa ei ole useiden peräkkäisten arvausten määrä, vaan kokonaistodennäköisyys. Toki perättäiset arvaukset ovat epätodennäköisempiä koska todennäköisyydet on tällöin kerrottava keskenään. Mutta mistä muusta lotossa on kysymys kuin siitä että osaa arvata useita perättäin tulevia numeroita? (Lottovoiton epätodennäköisyys on juuri tämän ilmiön ansiota.)
Joku voisi sanoa että tässä olisikin sitten se kammottava maailmankuvan ja kiistämisen seinä. Että mikään ei antaisi mahdollisuutta. Tosiasiassa näin ei ole. Tilannetta voidaan verrata siihen, että voisimmeko tietää jos joku huijaisi lotossa. Tämä on mahdollista selvittää. Mutta se vaatisi meta-analyysin voimakasta käyttämistä. Pelkästään lottovoiton epätodennäköisyys ei ole todiste siitä että voitto on ohjautunut vaikka illuminatin käden kautta määrätylle voittajalle. (Tai ole todiste siitä että kun lottovoittaja kertoo saaneensa numerot unessa, että tämä todistaisi unien paranormaalin voiman.) Voittomääriä voidaan arvioida pitkällä tähtäimellä voittojen odotusarvojen mukaan. Jos voittoja alkaa ropsahtelemaan enemmän kuin odotusarvot antavat odottaa normaalivariaation sisään tulevan, on syytä epäillä huijausta.
Toinen asia, joka koskee erityisesti ennustamista, on se, että after the fact tiedosta seulominen on yksinkertaisesti väärä tapa. Niemisen löydös on seurausta Niemisen ahkeruudesta ja perslihaksista. Hän on jaksanut penkoa ja kuunnella muiden töiden tuloksia, joten lopputuloksena on sitten tämä kiistatta hyvin osuva löytö. Kuitenkin ennustamisen kohdalla olisi olennaista että asioita ei todettaisi vain after the fact. Ennustelija joka ennustaa mitä tapahtuu ensi viikolla asettaa itsensä riskiin, mahdollisesti naurunalaiseksi. Tämä riski puuttuu kun vain pengotaan arkistoja yrittämättä ennustaa löytöhetken jälkeisiä tapahtumia. Tämäkin ennuskirja olisi parempi jos se ennustaisi vielä vaikkapa ensi vuoden tapahtumia.
Tämä voidaan liittää mukavasti meta-analyysiin.Kun ennuskirjoja olisi epäonnisesti käyty läpi useita, olisi lopputulos, yksi onnistuminen, selvästi arvausluonteisempi. Näin ollen Holmberg olisi näkyvästi metaisessa kontekstissa esimerkiksi satojen muiden ennusteluvihkosten kanssa ja se, että yksi niistä osuisi oikeaan ei olisi kovin suuri ihme. Nyt taas, kun katsotaan pelkkää onnistumista after the fact, nämä kilpailijat jäävät amatöörien töhertelynä ja arvailuna ohitetuiksi eikä niiden osuutta kokonaisuuden kannalta huomata kovin helposti.
![]() |
| Siksipä näytänkin tämänlaiselta illuminaatti-sodomiitilta. |
Valokuvat Daniil I.
Tunnisteet:
cherry picking,
crank,
ennustaminen,
Nieminen,
paranormaali,
skeptismi,
todennäköisyys,
valokuvaus
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Lukemisen verkoissa
Vaikka käytöstavoistani ja muusta voisi kenties muutoin päätellä, minut on kasvatettu. Ennen kaikkea minut on kasvatettu arvostamaan kirjallisuutta. Toki tässä arvostuksessa oli vanhempieni välillä eroja ; Isälleni kirjallisuus oli enemmän arkista käyttötavaraa ja äidilleni luettu kirjallisuus oli arvostettava saavutus. Tämä pieni asenne-ero sitten ilmeni lähinnä siinä oliko kirjahyllyssä järkevintä asetella kirjat koon, järjestyksen, aiheen tai värityksen mukaan.
Lisäksi näkemyserot painottivat sitä mitä kannatti lukea ; Äitini ei pitänyt kioskikirjallisuudesta ja dekkareista koska ne olivat rahvaita ja pinnallisia. Hänestä lukuaika kannatti panostaa kirjallisuuden klassikoihin, koska muutoin aika haaskautui. Muutoin hän oli hyvin avomielinen esimerkiksi hengellisen ja filosofisen kirjallisuuden puolella. Isällä oli sitten laatukriteerit viihteessä lähes olemattomat mutta tiedekirjallisuudessa hänellä oli standardit. (Olin ainut tietämäni perhe jossa tiedelehtien tilausten kohdalla tehtiin punnintoja ja vaihtoja sen mukaan kumpi oli milloinkin parempi.)
Itsestäni tuli melko laaduton lukija ; Viihdepuolella olen niin kriteeritön että hirvittää. (Neljä viimeksi lukemaani juonellista kirjaa ovat olleet dekkareita. Ja mikä pahinta, olen lukenut jopa pornografiaa!) Ja herraties kuinka moni pseudotieteilijä on ostanut taloonsa kahvia ostamillani kirjoilla. (Molemmissa tavoissa haaskaan kallista lukuaikaa laaduttomaan ja voisin lukea tänä aikana vaikka valistavan klassikon tai ihan oikean tiedekirjan.) Lisäksi siinä missä äitini arvosti kultturelliutta ja sivistystä ja isäni viisautta, itsestäni tuli sitten vain knoppailija-snobbailija.
Näistä epäonnistumisista huolimatta molempien vanhempieni kunnioitus kirjallisuuteen oli kuitenkin sen luonteista että perheessämme oli luontevaa että luettiin. ; Esimerkiksi minusta ei ole ihmeellistä että olen lukenut kirjaston filosofiahyllyt ja biologianhyllyt tyhjäksi. Tämä ihmetys kun kertoo enemmän nykykirjastojen valikoimasta kuin itsestäni. Ja tämän "saavutuksen" jälkeen on hyvä huomata, että eri kirjastojen valikoimissa on paljon päällekkäisyyksiä, jonka seurauksena "paikkakunnan kirjastojen hyllyt" menevät suhteellisen pienellä lisäpanostuksella.
Kuitenkin on olemassa paljon ihmisiä jotka eivät lue. He ihmetyttävät minua aina suunnattomasti. (Ajatus siitä että ihminen olisi lukenut alle 1000 kirjaa on minusta ajatuksena ällistyttävä. Kunnes huomaa että harva on lukenut edes 100 kirjaa. Ja niistäkään harvat ovat olleet tietokirjoja.) Olen esimerkiksi tavannut ihmisen joka oli vakaasti sitä mieltä että logiikka ei ole jotain jota voidaan oppia tai opetella tai määritellä. Hänestä ihminen oli looginen tai ei ollut. Ja että taitoa ei voinut siksi harjoitellakaan. Tämänlaisesta lähtökohdasta on tietysti vaikeahkoa sanoa mitään. ~ Paitsi tehdä kuten minä ja tuoda seuraavana päivänä yliopiston logiikan oppikirja näytille. Että kyllä opettavat siinä omituisessa laitoksessa jonne menee järkeviä ihmisiä ja joka suoltaa ulos hulluja ihmisiä ja että se järkevyys indusoituu johonkin, pakko sen on! Ja että tuossa kirjassa se suunnilleen on.
Ja on hyvin perusteltua esittää että tämä on yksi oleellinen ero tekee sen, että minä olen skeptikko ja he taas eivät.
"Center for Inquiryssä" on kirjoitus siitä miten ihmiset eivät lue. Ja tälle saatiin valtavia seuraamuksia. Kirjoitus huomauttaa että ihmiset ovat länsimaissa lukutaitoisia ja käyttävät taitoaan. Mutta taidot ovat lähinnä bussiaikatauluja, sähköposteja, käyttöohjeita (kuka niitä muka lukee?) ja muuta vastaavaa konkreettista. Ja kun tästä ponnistetaan kirjallisuuteen, on tämänkin jälkeen "suuri kuilu" siihen että luettaisiin tietokirjallisuutta tai esimerkiksi uutisten analysointeja. Lukeminen keskittyy ja on luonteeltaan hyvin omituista "Television and podcasts provide easy, passive, one-way communication that demands little attention or cognitive engagement from their audiences." Tämä passivoituminen taas kantaa ikävää hedelmää. Monet ihmiset eivät nimittäin oikeasti enää edes lue sitä mitä he itse ajattelevat lukevansa. Kun heidän eteensä laitetaan tekstejä he voivat tehdä lyhyestäkin tekstistä väitteitä jotka tekstissä on suoraan kielletty.
Tähän omituisuuteen voi vain arvailla syitä. Kenties sitä vain luetaan otsikot, tai sitten tekstinlukutaito on puutteellista eikä tekstiä ymmärretä. Lisäksi ajassamme on passiivinen epäilykulttuuri jossa oma peruslähtökohta otetaan ytimeksi ja tiedemiesten katsotaan olettavan asioita. Näin pelkkä oma erilainen lähtökohta voi riittää tekstin sisällön ohittamiseen ilman että asiasta argumentoidaan varsinaisesti mitenkään. "Still another possibility is that they read and understood the piece, but disagreed with it (though there's no evidence for this, since they didn't refute anything contained in the piece)." ~ Tässä viimeksimainitussa taas on edullinen tilanne pseudotieteilijöille. He voivat vähällä vaivalla ja juurikaan perustelematta tehdä likimain mitä tahansa. Ilmiselvistä puutteista ja muusta ei ole huolta koska lukijat joka tapauksessa olettavat tekstin sisällön ja ovat omaa mieltään riippumatta siitä mitä sanotaan ja miten hyvin sanotaan. "As skeptics we encounter this all the time; paranormal claimants ignore important (and in some cases mystery-solving) details in stories and accounts of mysterious phenomena. If you ignore, don't read, or don't understand important information in the claims then it's easy to create a mystery."
Ihmiset ajattelevat laiskasti ja olettavat tietävänsä jo valmiiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa näkemyksistä on intuitiivisia. Lähdekritiikki (se jolla äitini katsoi syytä panostaa kirjallisuuden klassikoihin ja isäni sai vaihtamaan tiedeaiheisen lehden tilausta kilpailijalle) on tällöin yksinkertaisesti "se mikä tuntuu musta kivalta ja oikealta". Tämä taas johtaa meidät suoraan kognitiotieteestä tuttujen ihmisaivojen heuristiikkaan, ajattelustrategianvalintakysymykseen ; Ihmisillä on olemassa kaksi erilaista strategiaa. On nopea intuitiolla tehty keino jossa saadaan vastaus joka on laadultaan kohtuullinen. (Paitsi jos ollaan tehty 10 000 tuntia töitä tämän kyseisen aiheen parissa jolloin se on erinomainen. Ihmiset kuitenkin usein unohtavat tämän harjoittelun...)
Oma ajattelustrategia on sitten usein sellainen, että toisenlainen näyttää tylsältä. Jos harjoitat "oikeita tuloksia tarkalla työllä" -strategiaa, tuntuu intuitiivinen strategia liian yksinkertaiselta, vähän kuin huijaamiselta. Siinä ei ole mitään ponnistelua ja siksi se ikävystyttää. Hommassa ei ole pureksittavaa ja työskentelyä. Vastaavasti jos olet tottunut "helppoon strategiaan" tyydyt saamiisi tuloksiin ja kaikki ylenmääräinen tuntuu stressaavalta työläältä ponnistelulta joka on kuivakkaa ja siksi tylsää. (~Toiselle työläys on tylsää ja toiselle työttömyys on tylsää.)
Tähän liittyvä kirjoitus "Los Angeles Timesissä" kertoo, että perinteinen tapa erottaa uskonto ja tiede NoMa -periaatteella on kieltänyt tietynlaista kognitiivista tutkimusta. ""There's been a long-standing intellectual tradition of treating science as one thing and religion as separate, and never the twain shall meet," he said. But in recent years, he added, there has been a push "to understand religion and why our species has the capacity for religion."" Nyt asiaa on tietysti alettu penkoa (koska muuten siitä ei kirjoitettaisi lehdissä ja korostettaisi että tutkimusta ei ole ennen hirveästi ollut.) Ja esille nousi ero joka tekee eroa uskonnollisen ajattelun lisääntymisen ja vähenemisen. "Scientists have revealed one of the reasons why some folks are less religious than others: They think more analytically, rather than going with their gut. And thinking analytically can cause religious belief to wane - for skeptics and true believers alike." Toisin sanoen maailmankuvasta riippumatta ajattelustrategian valinta on oleelliseti se joka saa mielipiteen muuttumaan.
Laiska lukija tietysti ajattelee että tämä tarkoittaa samaa kuin uskonnollisten ihmisten tyhmyys. Kysymys on kuitenkin strategianvalintatavasta. Kysymys on siitä arvostaako laatua vai nopeutta enemmän. Ongelmana tässä on se, että nykykulttuuri tarjoaa uutisoinnissaan vauhtia mutta tämä tehdään helposti samaa kuin laatu. Esimerkiksi viime päivinä tapahtunut ylilyönti jossa väitettiin virheellisesti että Muslimit olisivat ajamassa kuolleiden kanssa avioon menemistä näytti että kun ihmisten "fiilispohjalla" tehty lähdekritiikki iskee, lopputulos voi helpostikin olla globaalisti levinnyt ja kammottavan virheellinen huhumyllytys.
Nopea tahti vaatisi nimenomaan kunnollista lähdekritiikkiä jotta ei tulisi "isoa kasaa roskaa". Kun tarjonta on runsasta ja laadultaan epätasaista, voi väittää likimain mitä tahansa ja lähteistää tämän jollain.
Strategia on tuttu ja esimerkiksi "Tämä Päivä" näyttää miten kreationistimateriaalissa unohdetaan tavallisesti tarkistaa väitteiden oikeudellisuus. Kreationistien väitteiden virheet löytyvät jo ääripinnallisella googlaamis-wikipedioinnilla (ja lähteiden tieteelisyyden voi kätevästi varmistaa wikipedian viitekäytännön ansiosta). Päätelmä "argumenteista" on yksiselitteinen ; "ei ole vaivautunut tutustumaan argumenttiensa vastineisiin, vaan on kylmästi apinoinut Amerikkalaisten kreationistien esittämiä perusteettomia ja virheellisiä argumentteja ilman pienintäkään lähdekritiikkiä." Ja sitten kun näkemykselle tulee kritiikkiä jossa niiden onttous osoitetaan, kreationisti vetoaa väitteidensä oikeudellisuuteen antamalla niille lähde, eli karkeasti se että joku "oikeaoppinen" sanoo jotain on heille riittävä. "Vastauksena tuli pitkä listaus luomisoppisivuja joista "tieto" oli otettu. Kreationistien tapa väitellä Internetissä tuntuu aina olevan mukafaktoihin ja linkkeihin hukuttaminen." Argumentaation ohittaminen linkflood -papujaijailuksi ja "omaa ideologiaa lobbaavien" ajatushautomojen käyttäminen lähteenä on toki tavallista muuallakin. (Itse asiassa jo "think tankin" käyttäminen tieteellisten lähteiden sijaan pitäisi nykyään herättää itsessään hälytyskelloja. Niitä "yhden asian liikkeitä" nimittäin löytyy USA:sta likimain aiheeseen kuin aiheeseen. Jos asia on aidosti perusteltu ja tieteellinen siitä löytyy kyllä materiaalia näiden ajatushautomoiden ulkopuoleltakin.)
Onkin oleellista että käyttää vain hyviä lähteitä. Kun ei oikein viitsi edes lukea, on tietysti monin verroin vaikeampaa sekä miettiä laatukysymyksiä että ennen kaikkea hankkia tämän arvionnin tekemiseen tarvittavat taidot. ~ Medialukutaidon hankintaan taas ei oikein olla panostettu. (Minun kouluaikana ei oikein koulussakaan ehditty. Ja internet on räjäyttänyt tämän tarpeen sittemmin.) Kuinka voitaisiinkaan kun ei lueta ja opetella? Kuinka voisikaan kun "fiilispohjalta" toimiminen ei ole työlästä eikä stressaavaa. (Paitsi sosiaalisesti jos se skeptikonpaskiainen on erimielinen. Ja tuo vielä jonkun saivartelukirjankin näytille.) Ja ison määrän käsittely ja analyysi tuottaa työtä, vaivaa, stressiä ja kaikkea muuta sellaista joka ei sovi monille. Nykyään "itsetunnon pitää olla kohdallaan" ja ajatus siitä että esimerkiksi oma logiikka vaatisi treenaamista kuten kaikki muutkin on ajatuksena monille vastenmielinen. (Pitäisi tunnustaa että on tyhmä? Sehän on pahaksi itsetunnolle! Kenties, mutta hyvällä itsetuntemuksella on sellainen tapa, että se kasvattaa nöyryyttä noin yleisestikin...)
Kaiken kaikkiaan ei siis ole ihme, että pseudotieteilijät tuottavatkin likimain poikkeuksetta materiaalia joka kehottaa lukijaa vain uskomaan suoraan oman intuitionsa ja järkevyytensä erehtymättömyyteen. Ne kehottavat että totuus löytyy suoraan yksilön sisältä ja kehottavat luottamaan itseen ja omiin intuitioihin. Sillä jos lukija onkin pihalla kuin lumiukko, uskoisin että näiden kirjojen kirjoittajat tietävät että heidän oma toimeentulonsa elää sen varassa että lukija omaksuu tämän "laiskan lähdekritiikkistrategian".

heuristiikka,
huhu,
ignoraatio,
intuitio,
itsetunto,
kirjallisuus,
lukeminen,
luontokuvaaminen,
lähdekritiikki,
medialukutaito,
mysteeri,
NoMa,
oravan elämää,
paranormaali,
pseudotiede,
skeptismi
perjantai 16. maaliskuuta 2012
Tarvitseeko noita oppikirjaa?
Kun olin kakara, oli muodissa sellaisia lastenkirjoja kuin "Salapoliisin käsikirja", "Vakoojan käsikirja" ja "Noidan käsikirja". Näistä viimeisintä sensuroitiin ja kiellettiin innolla joka tuo sittemmin mieleen "Harry Potterien" ja joidenkin muiden, tyystin kääntämättä ja julkaisematta jääneiden, fantasiakirjojen kokema vastustus. Yhtenä perusteluna oli se, että ilman tämänlaisia kirjoja lapset ja nuoret eivät kiinnostuisi ollenkaan noituusasioista ja kummitusjutuista. Kirja nähtiin jonain joka houkutteli lapset ja nuoret kohti asioita joista he eivät olisi muuten kiinnostuneita. ; Asia ihmetytti koska yliluonnollinen ja paranormaali kiinnostaa lapsia ja aikuisiakin. Oli pikemminkin niin että kirja vetosi jo olemassaolevaan kiinnostukseen kuin herätteli sitä.
Kanta on oleellinen, koska tämä liittyy oleellisesti kysymykseen siitä onko ihminen ns. "homo religiosus" vai ei. Moni ihminen näkee että ihminen olisi luonnostaan hengellisyyteen ja henkiasioihin liittynyt. Tällöin ihmisen mielessä on ikään kuin synnynnäinen malli johon uskonto, paranormaalit ja yliluonnolliset uskomukset suoraan sopivat. Tämänlainen tuntuu järkevältä koska kaikkialla maailmassa hengellisyys ja yliluonnollinen ovat tunnettuja. Olisi vaikeaa selittää näiden suosiota jos ihmisillä ei olisi jotain peruskuvaa johon viitataan. Siksi ajatus luonnostaan uskonnollisista ihmisistä joihin "Raamattu" - ja vastaavasti esimerkiksi "Noidan käsikirja" - vetoaa onkin hyvin vallitseva. Asiaa on tutkittu yllättävän vähän, kenties siksi että sitä pidetään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä jota ei edes kannata kyseenalaistaa.
Uskontokeskustelussa tämä synnynnäisyys on jostain syystä noussut tärkeään rooliin. Osan mielestä totuusarvon sijasta oleellista on että lapsi on syntyessään taipuvainen johonkin ; Näin ateistit selittävät että jokainen on ensin ateisti ja vasta sitten kasvatetaan ja indoktrinoidaan johonkin uskontoon. Ja uskovaisista ihmisen sisäänrakennettu intuitio ohjaa kohti Jumalaa ja että kasvattajat eivät edes "niin paljoa kerro" Jeesuksesta kun opettavat ja osallistuttavat uskonelämään. Lasten oma oivalluskyky itse asiassa nostetaan uskovaisten puolella tärkeään rooliin. (Oikeastihan ihmisen intuitiivinen mieltyvyys ei ole samaa kuin asioiden totuusarvo, tämä on helppoa ohittaa kun keskustelu siirtyy puolin ja toisin "Älkää unohtako lapsia!" -tasolle.)
Toki jotain tutkimuksia on tehty. Niissä on tullut erikoisia tuloksia. "Epiphenomissa" viitattiin siihen kun on tutkittu lapsien suhdetta yliluonnolliseen. Siinä näytettiin että lapset eivät itse asiassa ole taipuvaisia ajattelemaan yliluonnollisten ja hengellisten konseptien kanssa. Rukousparannustarinaksi vanhempien parissa koetut tarinat "selitettiin lapsenkielellä" sillä että potilas nukkui sairaalassa paljon ja tämä auttoi paranemaan. Nämä täytyy opettaa heille. Yliluonnollinen ja paranormaali on enemmänkin "aikuisten juttu", aikuisista ne tuntuvat luontevilta. Mutta vasta kun ne on opeteltu. Näin ollen uskonnolliset konseptit ovat hieman kuin lukutaito. Ei lukuprosessin mekaniikkaa aikuisena mieti ja tiedosta, se ilmenee automaattisena, mutta lapsen lukemaanoppiminen on harjaannusta vaativaa. Tämä ei toki tarkoita suoraan sitä, että ihmiset eivät ajattelisi yliluonnollisesti joissain tilanteissa - antropomorfismista ja intuitionliitosta on merkkejä esimerkiksi siinä kun pimeässä olevissa pensaissa näkyy liikettä. Kuitenkin tämä tutkimus näyttää että tapa ajatella ihmistä "synnynnäisenä uskovaisena" on aivan liian yksinkertainen ollakseen realistinen ja totuudenmukainen.
Näin ollen on selvää että ihmisen mielessä ei ole mitään suoraa valmista skeemaa jossa olisi paranormaaleja, yliluonnollisia tai muita "taikamies-intentionaalisia" olentoja (esimerkiksi kummituksia, demoneja tai jumalia). Tässä vaiheessa ongelmaksi tulee tietysti se, miksi ihmeessä uskonnot sitten ovat suosittuja ja miksi "Noidan käsikirja" viehättää.
Pascal Boyerin näkemys asioista selittää juuri tämän puolen. Hän kuvaa esimerkiksi jumalauskoa skeemojen sekoittumisena joka muistuttaa hyvin paljon Humen kompleksia ideaa, jossa fantasiaolennot nähdään oikeiden olentojen yhdistelminä. Nämä ovat hieman yllättäviä mutta juuri tämän vuoksi kiinnostavia. Toisin sanoen juuri se, että ihmisillä ei ole suoraa hengellistä skeemaa johtaa siihen että heitä kiinnostaa hieman siitä poikkeava ja omituinen johon hengelliset konseptit sitten vetoavat. (Kunhan se ei ole mitä tahansa, mielivaltaisuus ei kiinnosta, vaan eri skeemojen sekoittuminen.) ~ Näin ollen esimerkiksi usko paranormaaliin ei ole ihmiselle luontaista, mutta jos joku kertoo siihen liittyvän tarinan se muistetaan helposti ja pidetään kiinnostavana kerrottavana muillekin. Näin syntyy kulttuuri. Ei siksi että kyseessä olisi "suora intuition totuuskäsitys" vaan oikeastaan juuri siksi että se ei ole.
Skeemojen sekoittuminen näyttää tietysti myös siltä että indoktrinaatiota tarvitaan vähän. Koska kysymys ei ole mielivallasta, lapsen omalle oivaltamiselle jää tilaa ; Konsepti ei ole mielivaltainen kokoonpano, joten lapsi osaa kysyä asiaan liittyvien skeemojen kautta oleellisesti liittyviä kysymyksiä ja huomioita. ; Minäkin kuvittelin "Noidan käsikirjan" tuottamassa paskahalvauksessa yön pimeinä tunteina ties minkälaisia kauhuskenaarioita jotka eivät olleet suoraan kirjoissa, mielessäni oli skeemoja joiden kautta kykenin arvaamaan "mahdollisia skenaarioita". Skenaarioita jotka olivat nekin aiemmin oppimani kompleksin idean mukailemista ja täten hyvin mieleenpainuvia joskin niiden keksiminen oli samalla luova aktio, hieman mielikuvitusta vaativaa. ; Lapset ovat kekseliäällä ja oudolla tavalla mielikuvituksellisia - ja aikuiset oikeasti huomaavat ja ymmärtävät kontekstoida tämän likimain kaikissa muissa asioissa paitsi uskonnon kohdalla.
Uskonto vaatii indoktrinaatiota eikä ole niin synnynnäistä kuin uskovainen ajattelee. Mutta vaatii tätä indoktrinaatiota vähemmän kuin mitä uskonnoton luulee ; Homo religiosus on väärä, suorastaan tosiasioidenvastainen ihmiskuva, mutta ei uskontokaan vaadi hirveää vaivaa ja työlästä aivopesujunttaamista mennäkseen läpi kuten monien kauhukuva hurmoshenkisyyden tartuttamisesta on. ; Molempien puolien kolikosta pitäisi tosin itse asiassa näkyä jo siitä miten uskovaiset kohtelevat lapsiaan. Pyhäkoulun arvo ja oleellisuus ymmärretään mutta ei se raipalla uskonnollistamistakaan ole.
Joku voi tietysti ajatella että tämänlainen on kauheaa uskonnonvastaisuutta. Ajatus siitä että "on luotuja uskomaan", "on uskossa luonnostaan" on samaa kuin uskonnollisuuden oikeutus ja tätä kautta tämän ihmiskuvan kritiikki nähdään samana kuin uskonnon ja uskomisen vastustamisena. Luonnollisuustematiikan ulkopuolella on kuitenkin toinen aihe ; Kokemus. On asiallista kysyä seuraavaa ; "Adults have much more experience of life than kids. If, therefore, adults are more likely to attribute "supernatural" explanations, does that not carry much more weight?" Kysymykseen on toki asiallista/luvallista/järkevää/mahdollista vastata "No, it doesn't" - Mutta se on kuitenkin hyvä kysymys.

elämänkokemus,
fantasia,
ihmiskuva,
kasvatus,
kauhu,
kirjallisuus,
kompleksi idea,
lapsuus,
luonnollisuus,
mielikuvitus,
oravan elämää,
paranormaali,
sensuuri,
skeema,
uskonnollisuus,
yliluonnollinen
maanantai 7. marraskuuta 2011
S¹
Kun mietitään pseudotieteitä ja tieteitä, on olemassa yksi erittäin mielenkiintoinen parivaljakko. Humanoidi -UFOukkeleiden kannattajat ovat yleensä pseudotieteilijöitä, mutta SETI -projektia taas pidetään tieteellisenä tutkimusohjelmana. Tämä parivaljakko onkin kätevä kun tarkastellaan sekä pseudotieteiden että tieteiden välimaastoa. ~ Uskoisin että seuraavaa ajattelu-huomiointipatternia voi soveltaa pseudotieteisiin laajemminkin. Tämän aihe on siis avaruusolentojen tieteellisyys-pseudotieteellisyys. Mutta tässä olevaa taustaideaa ja teemaa voi soveltaa niihinkin aiheisiin.
Kun tarkastellaan UFOissa matkaaviin avaruusolentoihin uskovia argumentaatiota, on hyvä huomata että he puolustautuvat valtavan paljon heidän pseudotieteeksi kutsumistaan vastaan.
1: He nostavat yleensä esiin sen, että avaruusolentoja ja heidän teknologiaansa voidaan tutkia tieteellisesti ja havainnoida, joten ne ovat selvästi tieteellinen tutkimusaihe.
2: He nostavat esiin sen, että tiedeyhteisö ja tieteen metodologiat eivät ole riittävän avarakatseista ottaakseen heidän näkemystään vakavasti ja että tiedemaailma sulkee avaruusoliovaihtoehdon suoralta kädeltä.
Luonnollisesti ei ole vaikeaa huomata, että tämä on aihekeskeistä lähestymistä. Ja tässä heillä on keskenään ristiriitaiset lähestymistavat. - Joko heidän aiheensa on tieteen metodologian mukaista tai sitten sitä vastaan. Kuitenkin tässä kenties isompi ongelma onkin siinä, että tässä tarkastellaan koko aihetta yhtenä nippuna eikä asioita tarkastella yksityiskohtien tasolla.
Ongelmana kun on se, että UFO:t ovat selvästi mahdollinen tutkimusohjelma, ja tähän ilmiöön avaruusolennot ovat periaatteessa yksi vaihtoehto. Tieteen menetelmät sallivat sen kaltaisten ilmiöiden tutkimisen. Avaruusolentojen ruumiinavauksia voidaan tosiaan suorittaa ja pudonneita hylkyjä havaita ja niiden teknologiaa havaita - jollei peräti reverse engineerata. Olennaista on kuitenkin se, että avaruusolentonäkemys ei nouse tästä minkäänlaiselle onnistumisen tasolle, ja siitä huolimatta he haluavat esittää että avaruusolennot ovat todellisia. Ja tämän tehdessään he käyttävät ihan erilaista metodologiaa kuin mitä tieteessä on katsottu hyväksi. Avaruusolennot voisivat olla logiikalla ja havainnoilla vahvistettavia, mutta tämän sijasta on sorruttu tekoargumentteihin.
Esimerkiksi seuraavat argumentaatiotavat ovat hyvin yleisiä niiden keskuudessa joiden mielestä avaruusolentojen tutkiminen on tiedettä ja itse asiassa avaruusolentojen olemassaolo ja maassa käyminen on jo todistettua:
1: Auktoriteetteihin vetoaminen (usein jopa anonyymeiksi jätettyihin "korkeisiin sotilashenkilöihin" vetoaminen). Näissä jonkun sana otetaan kritiikittömästi totena. Lisäongelmia tulee siitä, että vaikka nämä tahot olettaisi rehelliseksi, niin valtaosa koostuu kuitenin niistä lentäviksi lautasiksi tulkituista ilmiöistä. Ja niiden kohdalla huomataan, että vaikka sotilas kenties on harjaantunut havainnoimaan, hän ei kuitenkaan ole harjaantunut analysoimaan merkitystä ja sitä mikä ilmiön takana on. Kuuluisuus tai titteli ei vielä tee havaintojen tulkinnasta oikeanlaista.
2: Universumin suuruuteen vetoaminen. Tässä taustalla on ajatus että kun maailmankaikkeus on laaja, siellä syntyy varmasti elämää montakin kertaa. Näistä yksi voisi yltää maahan asti. Ongelmana tässä selityksessä on se, että tosiasiassa universumin etäisyydetkin tulevat vastaan. Tämä kaventaa sen todennäköisyyttä että avaruusolennot tulisivat juuri tänne.
3: UFO -näkemysten suosio. Eli kun moni ihminen uskoo, sen täytyy olla totta. Kuitenkin monesti on havaittu niinkin, että esimerkiksi netissä on pyörinut valokuvia joihin moni on uskonut. Mutta joiden takana on kuitenki ollut väärennös ja siihen on uskottu siltikin. Selvästi usko ei tarkoita samaa kuin näkemyksen oikeudellisuus.
3: Salaliittoteoriat salailusta. Nämä ovat siitä mielenkiintoinen, että ne eivät oikeastaan ole todiste avaruusolentojen puolesta, vaan selitys siitä miksi niistä ei ole todisteita. Tämänlaisissa ad hoc -selityksissä on tieteenfilosofin suuhun sellainen maku, että tässä yritetään isolla työllä selittää miksi vaikka kaikki todisteet viittaavat päinvastaiseen, olisi silti syytä uskoa juuri päinvastoin kuin mitä todisteet sanovat. Eli katsoa havaintoja ja sitten seurata niitä juuri sinne minne ne eivät vie.
4: Pelastusnäkemys jonka mukaan avaruusolennot antavat toivoa ja jos kypsymme, saamme heistä todisteetkin. Tässä vastustaminen nähdään epäeettisenä ihmiskunnan tuhoon ajamisena. Tässä voima tulee seurauksiin vetoamisesta. Ja mikä ongelmallisinta, se perustuu sellaisiin seurauksiin jotka tapahtuvat jos ja vain jos avaruusolennot ovat olemassa. Perustelu siis selvästi vetoaa niihin jotka uskovat avaruusolentoihin valmiiksi. Jos ei niihin usko, se näyttää naurettavalta satuilulla pelottelulta, jonka takana on haluttomuus kyseenalaistaa koko näkemystä.
Eli metodologialtaan avaruusolentojen kannattajat selittävät tieteenfilosofiaa yleisellä tasolla, mutta käytännössä heillä on eri metodit kuin mihin nämä yleiset periaatteet viittaavat. Lisäksi se, että jokin asia on mahdollista tutkia ja todistaa muuttuukin ikään kuin "mutkan takaa" samaksi kuin väite siitä että tässä ollaan jo onnistuttu.
Tälle on tosiaan hyvä laittaa kontrastiksi se, miten SETI taas on kuluttanut isosti vaivaa ensin metodologian kehittämiseen. Ja kuten LGM-1 näytti, se on valmis myös korjaamaan metodologiaansa. Se, että vanha metodi tunnisti pulsarit avaruusolennoiksi oli ongelma joka oltiin halukas korjaamaan. SETI ei myöskään korosta onnistumisiaan ennalta. Se etsii, mutta ei ole toistaiseksi löytänyt. Toisin sanoen SETI ei puhu aiheestaan tieteenfilosofian ja metodologian vastaan tullessa jonain abstraktiona, vaan se miettii miten niiden periaatteita voidaan käytännössä soveltaa tässä aiheessa. Ja sitten se tekee sen. Ja kun tämän metodin mukaiset vastaukset saadaan, arvioidaan onko tämä tulos seurausta puutteellisesta metodista vai todellisista avaruusolennoista. Se ei myöskään yritä väkisin etsiä rakeisia kuvia ja epämääräisiä monitulkintaisia anekdootteja joiden valossa se väittäisi taivaan älyn löytyneen.
Ja ironista on, että juuri tämä tekee siitä tieteellisen tutkimusohjelman, jolla saatetaan ehkä kenties joskus saada jotain tulostakin. Sen sijaan UFO -aktivistit jäävät anekdoottien tasolle ilman mahdollisuutta tuottaa luotettavaa "skeptisyydenkestävää" havaintomateriaalia aiheestaan. SETI ei ota onnistumista väistämättömänä mutta yrittää - ja juuri siksi se voi joskus onnistua. UFO -avaruusmiestematiikka taas on tuomittu sortumaan huonouteensa ; Kun he käyttävät huonoa metodiikkaa ja epämääräistä dokumentaatiotaan he eivät saisi tuotua esille näkemystään edes silloin kun todellinen avaruusolento todellisessa avaruusaluksessaan laskeutuu heidän pihalleen.
Kenties tämä onkin jo tapahtunut? Juttujen perusteella monta kertaa!
S.E.T.I. -projektin nimi tulee sanoista Search for Extra-Terrestrial Intelligence. Ilman yhtään ETI -ä jäljelle jää vain S.

ad hoc,
anekdootti,
humanoidi,
LGM-1,
metodologia,
paranormaali,
pseudotiede,
salaliittoteoriat,
SETI,
skeptismi,
tiede,
tieteenfilosofia,
tutkimusohjelma,
UFO,
valokuvaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)