Huonosti suunniteltu on jo puoliksi ID

Monesti evoluutiota puolustetaan – tai oikeastaan kreationismia vastustetaan – sellaisella tavalla jossa viitataan siihen miten luonnossa on ”huonoa suunnittelua”. Tämä on usein argumenttina aika lähellä pahan ongelmaa. Voidaan jopa sanoa, että se on yksi tapa osoittaa että luonnossa ei ole hyvä ja kaikkivaltias Jumala.

Tämänlaisella argumentaatiolla tuppaa olemaan hyvin vähän vaikutuksia perinteisiin kreationisteihin koska heillä paras mahdollinen maailma on falsifioimattomissa oleva. Heillä on kokoelma ad hoc -selityksiä joiden avulla he estävät väitteensä parhaasta mahdollisesta maailmasta kumoutumisen. Näin siitä huolimatta että itse voisin uskoa että he olisivat mukana jos väittäisin että maailma olisi vähän parempi paikka kuin nykyään jos minä tai kuka muu tahansa ateistiyksilö kääntyisi kristityksi. Intelligent Designissä asialla on vielä vähemmän merkitystä koska siellä etsitään designiä miettimättä sitä kuinka hyvää se on.

Tässä kohden on hyvä miettiä miten paha suunnittelu -argumenttia voisi tehostaa. Itse asiassa helpoin tapa on tehdä se miten Esko Valtaoja on tehnyt. Hänhän herätti ärtymystä kreatinisteissa kertomalla evoluutiota puolustavia argumentteja ollessaan kotona maailmankaikkeudessa ja tehdessään kävelyretkiä kaikkeuteen. Hän esitti tässä yhteydessä argumentin huonosta suunnittelusta jossa hän korosti että selkäkivut ovat tavallisia ja että syynä on se, että selkä on monin paikoin rakenne jossa on tuttu vaakasiltaan liittyvä rakenne joka on sitten nostettu pystyyn. Tässä argumenttina ei enää ole pelkkä huono suunnittelu vaan se miksi se on juuri tällä tavalla huono. Taustalla on ajatus fylogeneettisesta inertiasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisillä on viisi varvasta. Samoin simpanssilla. Syynä ei ole se, että viisi olisi jotenkin pakotettu lukumäärä. Se ei ole mikään "selvästi paras lukumäärä". Lukumäärä johtuu siitä että ne liittyvät sukulaisuuteen. ; Tässä yhteydessä Reinikainen jämähti pahan ongelma -näkökulmaansa eikä voinut muuta kuin väittää että selkä on kuitenkin rakenteena ylivertainen. Se että voimme tanssia ja nostaa painoja ei tee siitä kuitenkaan jotain muuta kuin mitä Esko Valtaoja sen toteaa olevan. Taipumuksemme alaselkäsärkyihin jää lääkäriltä selittämättä. Tässä mielessä pahan ongelman näkökulma tekee sen mitä pahan ongelmaan tottunut tekee, eli selittää miksi epätäydellisyys onkin jotenkin kenties ehkä parasta mahdollista. Mutta se ei kykene selittämään miksi juuri tämälaiset jutut sitten ovat odotettavissa.

Tämä viekin huomion tavallaan suurempaan ja syvempään huomioon. Nimittäin siihen miten kreationismi on sitoutunut funktioon. Ja samalla funktion filosofia on äärimmäisen heikosti määritelty. Tässä näkökulma on usein teleologinen ja tässä yritetään luoda analogisuutta sen kanssa että monet adaptiiviset selitykset evoluutionkin puolella synnyttävät teleologisia perustelurakenteita.

Kuitenkin evoluution puolella on se, että adaptaatiota ei selitetä yhtä tiukasti funktion toiminnallisen kuvauksen kautta kuin ID:ssä. Adaptaatio nimittäin on määritelmällisesti sitä että jonkin DNA -juosteen kanssa on jossain kontekstissa ei-fluktuoiva korrelaatio lisääntymään pääsevien jälkeläisten kanssa.

Toisin sanoen evoluutiossa ei lainkaan tarvitse tuottaa mekaanista kuvausta miksi jokin toimii. Periaatteessa riittää että (1) löydetään DNA juoste tai (2) proteeini tai (3) ilmiasussa oleva rakenne joka korreloi jonkin DNA juosteen ja proteiinin kanssa ja tämä sitten antaa lisääntymisedun. Adaptiivisuuden todistaminen ei vaadi siksi sitä että ajatellaan että evoluutiolla on jokin tavoite tai funktio sellaisessa mielessä joka kutsuisi mitään näiden korrelaatioiden ulkopuolelta.

ID:n ongelma on tavallaan siinä että kaikessa puhutaan funktiosta mutta tälle ei anneta kunnon määritelmää. Tämä ongelma on monella tavalla kiehtova kun he puhuvat esimerkiksi siitä miten jokin on kauhean epätodennäköinen. Näissä onglmana on se, että tosiasiassa näissä ei määritetä kohdeavaruutta vaan luodaan käsienheiluttelu kuvitteellisilla numeroilla tai yliyksinkertaistetulla kombinaatioiden kartoittamisella joissa tuotetaan ehdoton yläraja kohteen kompleksisuudelle.

Yliyksinkertaistettu analyysivirhe tunnetaan Hoyle fallacyna. Siinä ajattelutapa on varsin simppeli. Jos meillä on DNA sekvenssi jonka pituus on tietty, niin ajatellaan että joka ikisen kohdan tulisi olla täsmälleen tuo tai sitten osutaan yli maalin. Ja että tähän päädytään suoraan pelkästään arpomalla kuin DNA syntyisi puhtaasti kuin täydellisellä nopanheittosarjalla eikä jostain muusta sekvenssistä. Tämänlaista näkökulmaa on tavattu myös Douglas Axen tuotannossa jossa korostuu ajatus jossa katsotaan yhden tietyn proteiiniytimen muotoa ja katsotaan miten kaukana ne ovat keskimäärin muista samanlaisista. Ja komplelksisuus katsotaan tästä avaruudesta eikä kaikkien mahdollisten funktionaalisten ytimien avaruudesta. Mikä on tietenkin tärkeää koska tällä saadaan maksimaalisen vaikeasti lähestyttävä kartta joka antaa vaikeimman kuviteltavissa olevan avaruuden eikä sitä mikä voisi olla hyvinkin mahdollista.

Eli todennäköisyyspeli pistetään mahdollisimman hankalaksi todistamatta että se on mahdollisimman hankala. Tämä on tietysti tarpeen koska jos mietitään jotain Dembskin kompleksia spesifiä informaatiota, niin siinä ongelma ei ole pelkästään kompleksisuudessa vaan myös spesifisyydessä. Joka näkyy hänen esimerkeistään. Esimerkiksi jos meillä on korttipakka joka sekoitetaan ovat kaikki järjestykset yhtä todennäköisiä mutta suurin osa ei ole spesifiä mutta kuningasvärisuora on. Kompleksisuutta tarvitaan jotta saadaan mahdollisimman pieni todennäköisyys ja funktion määritelmä jätetään epätäsmälliseksi jotta tilanteen mukaan mitä tahansa voidaan väittää spesifiksi.

Todennäköisyysavaruutta katsellen voidaan sitten katsoa vaikka Royal Societyyn julkaistua Dryden Thomsonin ja Whiten kemiaperustaista tutkimusta jossa he vuonna 2008 osoittivat että tosiasiassa proteiinien rakenteet eivät ole niin yksilöllisiä kuin voitaisiin kuvitella ja siksi erilaisten proteiinien määrä on huomattavasti pienempi kuin jos vain oletettaisiin että joka ikinen DNA:n pienikin mutaatio johtaisi totaalisesti erilaiseen lopputulokseen. Tässä itse asiassa syntyi hyvinkin helposti evoluutiolla pompittava kokonaisuus jossa aminohapot eivät ole analogisia kirjaimille ja proteiiniketjut eivät ole verrannollisia lauseisiin Shakespearen töissä. Itse asiassa tämän kokoinen avaruus on sellainen että jo maaplaneetalla ollut elämä olisi ehtinyt skannata sen varsin hyvinkin. ; Kun proteiineissa onkin redunanssia niin sekä Axen kuvaama proteiinista toiseen -avaruus pienenee. Että Hoylen kuvaama maali siitä mikä pitäisi saada arvottua kasaan pienenee. Ja tätä kautta sama havainto pienentää evoluution kokemia ”todennäköisyysesteitä” kahtaa eri kautta ja lopputuloksessa oleva ero on matemaattisesti todella huikaisevan valtaisa. Näin käy tietenkin odotetustikin jos ymmärretään että realismi ja oikeat todennäköisyydet asetetaan vastakkain sen kanssa että joku on tehnyt kaikkensa saadakseen todennäköisyyden vaikuttamaan edes jollain teoreettisella viitekehyksellä mahdollisimman vaikealta.

Toisaalta ID taitaa tietääkin tämän kikkailunsa. Sillä jos katsomme sen argumentteja niin monesti siellä törmää asiaan joka on nimenomaan syvästi ristiriidassa sen kanssa, että vain harva DNA -sekvenssi olisi funktionaalinen ja miten proteiineihin on vaikeaa osua. ID piirit nimittäin pitävät yllä näkemystä jossa he taistelevat tilke-DNA:ta vastaan. Heistä kaikessa siinä joko on funktio tai voi olla funktiota. Tässä heillä on täysin falsifioimattomissa oleva peli jossa nollahypoteesina on että siinä on jotain toiminnallisuutta ja jossa se että ei todisteta funktiota ei ole todiste että siinä ei voisi olla toiminnallisuutta. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä että tässä kontekstissa ei eletäkään missään ”vaikeasti osuttavien proteiinien maailmassa” vaan yht’äkkiä kaikki sekvenssit joita DNA vaan missään pitää sisällään ovatkin spesifejä. Ja he vaativat että spesifisyys todistetaan puuttuvaksi. Mikä on tietenkin kätevää koska tätä spesifisyyttä ei ole määritelty ja näyttääkin että kun IDisti laskee näitä niin maali määritetään vaan tilanteen mukaan. Eli vaikka väitetään että CSI vaan jotenkin ilmentyy niin laskentatapa kuitenkin lähtee siitä että ensin oletetaan onko kohde suunniteltu vai ei ja sitten todennäköisyyslaskut rakennetaan after the fact tämän ympärille ja tässä keskeisin osio on nimenomaan spesifisyyden ja funktion huono ja epätäsmällinen määrittely. Funktio on heille intuitiivinen konsepti, ei jokin joka voidaan objektiivisesti mitata. Mikä on tietenkin kiehtovaa koska niin kauan kuin jotain tapahtuu todellisuudessa – kuten käy aina kun atomi liikahtaa ja molekyyli reagoi toisen kanssa – voidaan sanoa että se on funktio. Ja tässä ei sitten tarvitse ID:n kohdalla edes miettiä onko tämä funktio täydellistä.

Esimerkiksi itse näen että on lukuisia syitä katsoa että intronit ovat enimmäkseen ei-funktionaalisia. ;
1: Intronien määrä ja suhdeluku eri eläimillä ei ole vakio tai pysyvä.
2: Intronijaksojen muutosnopeudet – mitattava asia – ovat suoraan sidottavissa neutraaliteorian populaatiogeneettisiin kaavoihin jotka mittaavat neutraalia muutostahtia ja fiksoitumista neutraalin ajautumisen kautta. Geneettinen ajautuminen selittää niiden muutokset. Tätä tukee sekin että introneihin tunkee erilaisia transposoneita ja muita jotka viittavat siihen että luonnonvalinta ei karsi mitenkään näitä mukaan putkahtaneita muutoksia.
3: Monet eliöt ovat menettäneet introneita. Tutkijat myös rutiininomaisestu tuottavat intronittomia versioita eukaryoottien geeneistä ja liittävät niitä genomiin. Geenimanipuloinnissa ja muussa käytetyt geenit toimivat aivan normaalisti.
4: Hiivasta on evoluution ja tutkijoiden toimesta poistettu miltei kaikki intronit ja tällä ei ole mitään vaikutusta toimintaan. Itse asiassa jos mietitään ei-proteiininkoodaamiseen liittyviä proteiineja niin vain hyvin pienessä murto-osassa sille on löydetty jotain vaikutuksia. Valtavat määrät poistoja eivät kuitenkaan näy mitenkään toiminnassa joten on vaikeaa selittää miten ne olisivat funktionaalisia. Jos niillä olisi edes minimaalinen vaikutus voisi monien monien tuhansien intronien poistamisten yhteisvaikutusten näkyvän. Etenkin kun tässä poistuu aika iso määrä kokonaisDNA:sta. ; Intronien poisto ei ole heikkoa evidenssiä koska se sitoutuu suoraan adaptaatiomääritteeseen ja siihen liittyviin korrelaatteihin. Joku voisi aina sanoa että yksittäisessä intronissa voisi olla jokin hyvin pieni ja vaikeasti havaittava vaikutus. Mutta jos niitä voidaan poistaa jättimääriä ilman että efektiä voidaan huomata olisi niiden yhteisvaikutuksenkin oltava havaittavissa olevan pieni. Tämä on aika vahva todiste sille että joko mitään funktiota ei ole tai sitten se on niin mitätöntä että siitä ei oikeastaan edes voida relevantilla tavalla puhua. Ja vaikka olisikin ei tätä tiedettäisi vaikka tässä nyt on annettu testi jossa se voisi osoittaa tilanteen toisenlaiseksi. ; Intronien poisto voisi falsifioida väitteen funktiottomuudesta joten testi korroboroi funktiottomuutta mutta ei sen sijaan korroboroi mitenkään sitä että jokin funktio olisi.

Intronien funktionaalisuuden selitykset ovatkin ad hoc -selityksiä jotka ovat hyvin samantapaisia kuin pahan ongelman kritiikit. Ne eivät itse asiassa osoita että vasta-argumentit ovat väärässä eivätkä rakenna ennusteita siitä miten maailma on. Vaan ne suojautuvat kritiikiltä epämääräistämällä asioita. Käsiä heiluttamalla päästään aina livahtamaan kritiikiltä. Valitettavasti tämä ei riitä perustelemaan miksi asiat ovat totta vaan pikemminkin miksi ollaan sitä mieltä kuin ollaan tosiasioista huolimatta. Tämä on ad hoc -puolustusrakenteiden perusolemus. Tilke DNA:kin on siis spesifiä koska se oletetaan maaliksi ja sitten leikitään Hoylen fallacya ja vaaditaan että vastapuoli falsifioi funktionaalisuuden joka on ad hoc -selityksin muutettu falsifioimattomissa olevaksi..

---

Viitteet:
Esko Valtaoja, ”Kotona maailmankaikkeudessa” (2006)
Esko Valtaoja, ”Ihmeitä: Kävelyretkiä kaikkeuteen” (2007)
Älykkään suunnitelman idea, ”Selän suunnittelusta”
Kupuramiekka, ”Hermoon ottaminen” 
Tryden, Thomson & White ”How much of protein sequence space has been explored by life on Earth?” (2008)
The Skeptical Zone, ”Journal club – Protein Space. Big, isn’t it?”
Hooks, Delneri & Griffiths-Jones, ”Intron Evolution in Saccharomycetaceae” (2014)
Sandwalk, ”Are introns mostly junk?” 

Ennakoiva syntiyttäminen

William Dembski oli Intelligent Designin kantava voima. Hän oli liikkeen valovoimaisimpia, ellei peräti aivan valovoimaisin, stara. Ainoastaan Michael Behe kykeni kilpailemaan hänen kanssaan merkittävyydessä. Jopa ID -liikkeen perustaja Phillip Johnson jäi merkittävyydessä jälkeen. ID oli käytännössä pääasiassa Dembskin CSI -konsepti ja Behen IC -konseptien varassa. Ne olivat ideologian "raskasta tykistöä".

Kuitenkin kun Dembskin suosion romahdusta katsoo, on syytä huomata että liikkeen alkuvaiheessa oltiin kovin vihaisia siitä miten Dembskiä sorretaan. Se, että toiset tieteentekijät eivät halunneet keskustella CSI -asiasta tai olleet kiinnostuneita koko konseptista oli kauhistuttavaa. ID myikin itseään sananvapaudella.

Tässä suhteessa sananvapaus näyttää olevan sama kuin tarpeettoman monella maahanmuuttokriittisellä ; Pinnallisesti kannattavat kyllä sananvapautta. Mutta kuitenkin ei tarvitse kovin hirveästi raaputtaa kun löytyy ihmisiä jotka kannattavat sananvapautta mutta vihaavat suvakkeja niin että ratkaisuksi mielipide-eroon tulee (Itsekin pääsin toissa yönä seuraamaan keskustleua melko suuressa ja julkisessa foorumissa sitä miten jossa tosiaan komppaavat maahanmuuttokriitikot keskustelivat siitä tarvitaanko suvakkeja mihinkään ja mitä turhalikoille voidaan tehdä. Valitettavasti tämä ketju "katosi" moderoinnin myötä. Siitä olisi nimittäin varmasti saanut rikosnimikkeitä. Itse suosin evidenssin esillelaittoa ja jakamista vain ja ainoastaan kaikkialla. Nimet ja profiilikuvat ei-sensuroituina.)

ID -liikkeen kohdalla onkin seurannut se, että Dembski esitti kannanottoja Nooan arkista. Ja sen jälkeen on käynyt siitä erikoisesti, että häntä on haluttu kuulla aika vähän luennoimaan myöskään sananvapaudesta kiinnostuneiden kreationistien pariin. Jostain syystä tämä paariointi ei ollut sortamista, toisin kuin tiedemiesten kiinnostumattomuus. On hämmentävää miten Dembskin suosio romahti äärimmäisen vahvasti ja melko nopesti. Erityisen vaikeaa on ymmärtää miten sananvapautta ja akateemista vapautta niin kovasti puheissaan toitottaneet tahot tekevät tätä. Ja tekevät tätä niin suurissa määrin että yksi Nooalausunto muuttaa kaiken. ID oli kuitenkin aika laaja ilmiö.

Syynä on varmasti osaltaan se, että kyse on tavallaan moraalista eikä tieteestä. (Vaikka kreationistit eivät näitä kovin tiukasti toisistaan eriytä. Ja evoluutiota vastaankin soditaan hyvin ankarasti ad hominem -linjalla selittämällä että evoluution täytyy olla väärässä koska eugeniikka ja natsit nähdään sen hedelminä.) Dembski on valaissut tätä eroa tuoreessa haastattelussaan. Haastattelussa jonka pohja on kiinnostava. Dembski korostaa että kristittyjen tulisi voida keskustella asioista sisäisesti. Oikeaoppisuusvaateet johtavat siihen että kristityt toimivat huonosti. "There’s a mentality I see prevalent in conservative Christian circles that one can never be quite conservative enough. This got me thinking about fundamentalism and the bane it is. It’s one thing to hold views passionately. It’s another to hold one particular view so dogmatically that all others may not even be discussed, or their logical consequences considered. This worries me about the future of evangelicalism." Tämä on tietenkin helppoa nähdä hänen omien kokemustensa kautta. Itsestänikin tuntuu että kristityt aika harvoin kykenevät kesksuteluun. Oikeaoppisuutta vaaditaan aina vain enemmän. Ja kristinuskon ongelmien kritisointi on kiellettyä koska sen nähdään kohdistuvan koko kristinuskon essenssiä vastaan. Kristitty ei siis voi tätä edes tehdä muuttumatta paariaksi.

Onkin huvittavaa muistaa että ID -liikkeen sisällä tuotettiin, rummutettiin ja mainontakikkailtiin elokuva "Expelled: No Intelligence Allowed" jossa selitettiin miten ID -liikkeen hahmot eivät saaneet sanoa sanomisiaan yliopistoissa. Tätä kauhisteltiin ja pidettiin tieteellisen asenteen vastaisena. Dembski huomauttaa kuitenkin miten häneen kohdistettiin kritiikkiä. "Ken Ham went ballistic on it, going around the country denouncing me as a heretic, and encouraging people to write to my theological employers to see to it that I get fired for the views I take in it." Ken Ham on vielä suvaitsevaismainen kreationisti, koska hän on tiukkuudessaan sieltä löysemmästä ja liberaalimmasta päästä.

Toisaalta Dembski on tehnyt mitä ID -liike ei. Se kun ei kaivellut skismoja YEC ja OEC -kreationistien välille. Ei ollut väliä uskoiko tuhansien vuosien vai miljoonien vuosien ikäiseen maahan. "Suuri teltta" (Big Tent) oli tärkeämpi. Että saadaan yhteisvoimin riittävästi ihmisiä jotta darwinismi saadaan päihitettyä ja ajettua "Wedge" -dokumentin hengessä kulttuurista taiteita myöten. Dembskin mukaan YEC-OEC -skisman ydin on tavallaan pahan ongelmassa. (Nämä erot ovat varmasti joillekin ajatus siitä että ID ei ole kreationismia. Ero ei kuitenkaan ole kreationismin ja ei-kreationismin välillä vaan nuoren maan kreationismin ja vanhan maan kreationismin välillä.) Dembski esittää, että "The reason this divergence between young-earth and old-earth creationists is relevant to the problem of evil is that Christians have traditionally believed that both moral and natural evil are a consequence of the fall of humanity. But natural evil, such as animals killing and parasitizing each other, would predate the arrival of humans on the scene if the earth is old and animal life preceded them. So, how could their suffering be a consequence of human sin and the Fall? My solution is to argue that the Fall had retroactive effects in history (much as the salvation of Christ on the Cross acts not only forward in time to save people now, but also backward in time to save the Old Testament saints)." Eli nuoren maan kreationisteja huolettaa ennen kaikkea se, että maailmassa oleva kärsimys selitetään syntiinlankeemuksen kautta. Luonnossa on julmia tauteja, petoeläimiä, inhottavia parasiitteja ja vastaavia koska ihmiset ovat tehneet syntiä. Jos tätä menoa on ollut miljoonia vuosia ennen ihmisiä tämä koetaan uhaksi tälle selitykselle.

Karkeasti sanoen tästä on seurannut se, että erimielisyys koetaan synniksi jo ennakkoon eikä asiaan haluta tutustua. Koska syntiä pitää yrittää välttää. Näin OEC -asenne ja Nooan tulvan kritisoiminen syntiytetään ennakoivasti. Toisaalta Dembski tarjoaa ajatuksen siitä että Jumala ei ole ajallinen perinteiseen malliin. Ja siksi perisynti voi vaikuttaa ajassa taaksepäin aivan kuten Jumala voi pelastaa ihmisiä Taivaaseen vaikka nämä ovat kuolleet ennen kuin Jeesus on edes syntynyt, saati sovittanut heidän syntejään kuolemallaan.

Kristinuskosta, positivismista ja ihmeistä

Nykyaikana kristinusko asetetaan hyvin usein skismaattiseen suhteeseen luonnontieteiden kanssa. Tässä on kaksi näkökantaa ja lähestymistapaa. (Joista toista kutsutaan "tieteen kanssa sopusoinnussa/ ei ristiriidassa olevaksi" siksi että jännitteitä ei oikein jakseta katsoa loppuun asti. Tai jännite on määritelty uudestaan.)
1: Ensimmäinen on useiden maallikoiden ja esimerkiksi Intelligent Designin kanta. Tässä korostetaan sitä että Jumala on olemassa ja tämä tiedetään koska on koettu jotain joka rikkoo luonnonlakeja. Toisin sanoen tiedetään että luonnonlait eivät riitä. Toisin sanoen ihmeen ja naturalistisen maailman välillä on konflikti. On tärkeää että on jokin tapahtuma joka rikkoo luonnonlakeja.
2: Toinen on se, että luonnonlait eivät ole konfliktissa Jumalan kanssa. Sen sijaan luonnontieteet ovat riittämättömiä selittämään kaikkea. Ihmisten kokemusmaailma viittaa asioihin joita voidaan lähestyä uskolla. Silti ei uskota ihmeisiin. Tässä ei olla haastamassa luonnontieteilijöitä, joten moni pitää tämän NoMa -mallin jonain joka on hyvä jos haluaa uskoa ja pitää luottamusta moderniin tieteeseen. Tämä on toki totta. Mutta skismaattisuus nouseekin juuri siinä miten "naturalisteihin" tai "skientisteihin" suhtaudutaan. Välit eivät ovat skismaattisia. Sillä tällekin näkemykselle tärkeää on, jos ei saada väärinajattelijoilta suita suppuun, niin ainakin korostaa sitä että uskolla on jokin oleellinen bonuslisä jota tiede ei voi antaa. Ja tämän eron on oltava tärkeä ja ylitsepääsemätön. On oltava uskon oma magisteria joka määritelmällisesti ei saa olla osa luonnontieteen valta-aluetta.

Tämä konflikti on mielenkiintoinen. Sillä kun mietitään historiaa, asiat eivät ole näin yksiselitteisiä. Itse asiassa kun katsotaan aikaa jolloin luotettiin sekä matematiikkaan että tieteisiin hyvinkin vahvasti, oltiin aika vahvasti kristillisessä maailmassa. Ja siellä uskottiin vahvasti että matematiikka saadaan valmiiksi. Ja oli tärkeää selittää miten tieteen menestys sopi niin hyvin yhteen kristinuskon kanssa.

Tämänlaiset asiat paistavat Galileo Galilei -sitaatissa "I do not feel obliged to believe that the same God who has endowed us with sense, reason, and intellect has intended us to forgo their use." Tätä rationaalis-kristillistä asennetta puolustaa myös kirjailija Edgar Allan Poe.. Hän panee älykkösalapoliisinsa Auguste Dupinin sanomaan "The Mystery of Marie Rogêt":issa seuraavaa "That Nature and it's God are two, no man who thinks can deny. That the latter, creating the former, can, at will, control and modify it, is all unquestionable. I say 'at will'; for the question is of will, and not, as insanity of logic has assumed, of power. It is not that the Deity cannot modify His laws, but that we insult Him in imagining a possible necessity for modification. In their origin these laws were fashioned to embrace all contingencies, which could lie in the Future. With God all is now." Poe ei tietenkään ollut filosofi. Mutta heijasti taatusti aikansa ajatusvirtauksia.

Kuinka hitossa entinen Jumalinen havaintojen varmuus ja maailman läpijohdonmukaisuus muuttuu pahaksi naturalismiksi?

Sävynä onkin että jos metodologista naturalismia katsotaan, se on ehdottomuudessaan jotain joka on ollut osana nimenomaan kristillistä perinnettä. Erikoista kyllä voidaan sanoa että Tapio Puolimatkan kirjoissa on yhtenä päätavoitteena selittää miten kristinusko on synnyttänyt luonnontieteet. Se, mitä Puolimatka näyttää yrittävän on se että kristinusko ja vain kristinusko voisi synnyttää luonnontieteet. Kuitenkin se mitä hän enemmänkin todistaa on se, että kristillisellä asenteella on ollut hyvin vahva osa positivismin synnyssä. Puolimatka vetoaa tässä esimerkiksi Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta.

Ja tässä kohden erikoista on se, että Tapio Puolimatka pitää metodologisen naturalismin mahtia äärimmilleen vetävää naturalismia vihollisenaan. Ja Puolimatka ottaakin mukaansa Poen kuvaaman teesin antiteesin. Intelligent Designin perustuu nimenomaan siihen että naturalismi on rikki selitysmallina joissain kohden. Ja Jumala voidaan nähdä jos ja vain jos on tämänlainen rike.

Tässä mielessä onkin mielenkiintoista huomata että Paleyn kelloseppäargumentti vetoaa siihen että kun katsomme kelloa, tiedämme (tai jossain yksinkertaisissa versioissa) tunnemme sen olevan suunnittelun tuotos. Tässä ytimessä on alun perin ollut analogisuus. Se ei viittaa sattuman ja lainomaisuuden ylittävään. Se sanoo että on olemassa kohde, vaikkapa eliö, jonka alkuperä on kenties tuntematon mutta jolla on paljon yhteisiä piirteitä kellojen ja muiden suunniteltujen kohteiden kanssa (ja näiden syntytavan tiedämme) joten sekin on suunniteltu. Kellon johdonmukaisuus, ei sen yliluonnollisuus, on se mikä voi periaatteessa vedota enemmän. (Periaatteessa sillä argumentti ei ota tähän kantaa mitenkään. Se ei ole ytimeltään sellainen että naturalismi-supernaturalismi -jaottelu olisi sille mitenkään relevantti.)

Tämä versio koettiin haastetuksi Darwinin evoluutioteorian kautta. Sillä näille selitettäville piirteille saatiin toisenlainen selitys. Siksi ID -kannattajakunta onkin muuttanut Paleyn argumenttia suuntaan jossa korosteaan sitä että kello ei voi syntyä mitenkään sattumalta tai lainomaisesti. ID -piirit esittävätkin että Paleyn argumenttia on modifioitava siten että katsotaan että kelloissa on CSI -informaatiota. Joka saadaan esiin kun lainomaiset ja sattumaperustaiset selitysmallit eliminoidaan eliminatiivisella filtterillä.

Toki on syytä huomata että kristinusko ei ole vain positivismi.

On selvää että kristinuskossa on ollut heti alusta lähtien mystisiä suuntauksia. Kuitenkin tieteen ja tekniikan kehitys on sellainen, että ne herättävät vähintään kysymyksiä siitä miksi ihmeessä ne toimivat niin hyvin kuin toimivat. Tässä mielessä tieteellinen ajattelutapa ja säännönmukaisia puolia korostavat tahot ovat olleet vahvoilla. Näin ollen on ollut luontevaa selittää kristinuskoa myytillisten versioiden sijasta niillä jotka painottavat positivistisia suuntauksia.

Koska tieteellinen menestys tuo mukanaan helposti menestystä myös poliittisessa vallassa, syntyy ajatus jossa kristinusko eroaa taikauskoista juuri sillä että ihmeet jätetään pois ja keskitytään siihen miten maailma toimii. Toiset tulkinnat eivät kuitenkaan olleet niinkään suoraan ei-kristillisiä vaan ne hylättiin tai jätettiin vähemmälle painotukselle after the fact.

Tämä on "hieman hassua". Sellaisella tavalla jossa on vähän huumoria ja liiallisuutta. Jos alussa on oppinäkemys joka sanoo että "asia on joko a tai sen vastakohta b" ja sitten selviää että b on tosi, se selittää miten hyvin tämä sopii alkuperäisen lauseen kanssa ja miten se on koko ajan ajanut että b. Ja miten se, että on tieto b:stä on sen ansiota että on se uskonto joka on opettanut tämän asian. Tämä vaikuttaa siltä että sääntöjä muutetaan tilanteen mukaan jälkikäteen ja sitten leikitään että asia on ollut näin alusta asti. Se ei ole rehellistä. Tai ainakaan se ei ole älyllisesti selittämistä. Se on sitä että omaa maailmankuvaa sovitetaan havaintoihin väkisin jälkikäteen ja leikitään että tieto on tämän oman maailmankuvan ansiota jo etukäteen. Tämä on kiemurtelua ja sen seuraaminen vuosisatojen ajan ei ole kannustavaa. Se kertoo enemmän ihmisen absurdiudesta ja heikkoudesta ja saivarteluhalusta sukupolvelta toiselle siirtyvässä maailmankuvanpuolustusprosessissa. Se ei ole jotain joka kasvattaa kunnioitusta tätä maailmankuvaa kohtaan. Se on jotain joka saa sen näyttämään, jos vain mahdollista, entistäkin tyhmemmältä.

Hieman samaan tapaan kuin se, että teologiassa oli vuosituhantinen perinne tehdä jumalatodistuksia. Kun nerokkaimmat miehet eivät ole saaneet tuloksia, on laji jäänyt marginaaliin. Ja nykyään onkin muodikasta ajatella että jumalatodistuksien vaatimisessa olisi jotain ei-kristillistä. Siksi nykyään kuullaan että on naurettavaa vaatia Jumalatodistuksia koska eihän sitten enää tarvittaisi uskoa. Painotukset ovat muuttuneet ; Aina on ollut sekä jumalatodistuksia että uskoa vaativia suuntauksia. Se, miten tiede onnistuu ja jumalatodistukset epäonnistuvat ovat sitten vain tuottaneet painotuseroja siihen mikä milloinkin on sitä oleellisesti kristillistä.

Näissä muutoksissa kyseessä onkin eräänlainen narraatio jossa oppia muotoillaan ja leikitään että se on koko ajan ollut sama.

 Ennen Darwinia Paleyn argumentti riitti ilman yliluonnollist twistiä koska oli tärkeää suojautua taikauskoisilta näkemyksiltä ja selittää miten selvästi toimiva tiede oli kristinuskon opin mukaista. Sitten kun vääräoppiset toivat menestyviä vaihtoehtoja, oli Darwiniin reagoitava jotenkin. Ja näkökulmaa oli korjattava. Ja sitten kristinusko alkoikin näyttämään joltain hieman muulta.

On syytä muistaa että ajassa jolloin Gödelin epätäydellisyysperiaatetta ei oltu keksitty, oltiin varmoja että matematiikka on varmaa ja se saadaan joskus valmiiksi. Ja tässä nähtiin jumalisuutta. Nyt kun asia muuttui, ihmiset näkevät matematiikassa mystisyyttä. Samoin ennen Einsteiniä ajateltiin että fysiikka oli enemmän tai vähemmän valmista. Ja optimistisesti luotettiin loogisen positivismin mahtiin. Nyt kun tämä tie on käyty loppuun, kristityt ovat sitten nähneet nämä asiat lähinnä ateistien ongelmana.

Merkittävää on toki sekin että siinä missä kaikki tietämäni ajattelukykyiset naturalistit ovat siirtyneet loogisesta positivismista ja verifiointiperiaatteesat eroon, vaativat uskovaiset skientisteiltä loogisen positivismin todistusehtoja. Se tuntuu istuvan kristillisessä maailmasta todisteiden hakemisessa tiukasti. Kenties siksi että ne ovat kristillisessä ajatteluperinteessä tiukassa. Koska positivistiset arvot on suoraan valettu kristinoppiin silloin kun oli tärkeää selittää miten tieteen menestys oli kristinuskon ansiota.

Näistä jäänteistä ei oikein osata päästää irti. Ja siksi suhde luonnontieteisiin pysyy samana senkin jälkeen kun systeemit on huomattu tehottomiksi. Kun positivismi ei onnistunutkaan tuottamaan metafysiikatonta tiedettä, niin luonnontieteitä katsotaan silti positivistin silmin ja tämän päälle vaan liimataan metafyysistä Jumaluusoppia mystiikasta. Kristitty ei päästä irti positivismista ja tämä näkyy siitä minkälaisia olkiukkoja luonnontieteen filosofiaan ja naturalisteihin säännönmukaisesti heitetään nykyään.

Lopputulos näyttää tietenkin helposti Tapio Puolimatkalta ; Ensin pitkästi selitetään miten kristinusko on äärimmäisen positivistinen ja täten luonnontieteellinen ajattelu ja luottamus siihen että kaikkiin sillä hetkellä tuntemattomiinkin ilmiöihin saadaan luonnontieteellinen selitys on kristinuskon ylivertaisuuden ansiota. Ja sitten sen jälkeen selitetään että on maailmankuvallista ja pahaa ateismia uskoa luonnontieteisiin ja vain niihin.

Algoritmitaide

Viime aikoina erilaiset taidealgoritmit ovat saaneet suosiota. Teknologia on kehittynyt. Ne ovat vielä hieman gimmickinomaisia. Mutta ne tekevät varsin mielenkiintoisia asioita. Tietokoneohjelmien hahmontunnistus toimii merkittävän hyvin. Ja tämä on mielenkiintoista. Ennen kuvienkäsittelyn efektit, kuten maalauksennäköiseksi renderointi, oli parasta mitä voitiin tehdä. Tässä tekstuuria modifioitiin hyvin karkeasti. Tämä taso on selvästi menneisyyttä. Aihe on saanut uusia kierroksia.

Itselleni hyvin vakuuttava on Ostagram. Siinä ideana on se, että siinä ei ole Googlen DeepDreamin tyylistä vakiintunutta hahmontunnistusta. Vaan se hakee kahdesta kuvasta sille tyypillisen hahmonmuodostuksen. Ja yhdistää nämä. Lopputulokset ovat minusta varsin vakuuttavia ja taiteellisia.

Tässä suhteessa olenkin siinä mielessä huvittunut että Ostagram toi mieleeni maalauksia joita monet oikeat ihmistaiteilijat tekevät. Jos joku läimäisisi esiini Ostagram -kuvia ja kysyttäisiin näyttääkö se tietokoneohjelman vai ihmisen tuotokselta, vastaisin että se on ihmisen tuotantoa. Tämä tilanne on jokseenkin inhottava jos on vaikka ideologisista syistä sitä mieltä että taide on jotain joka on henkistä ja vaatii ei-naturalistisen komponentin. Että taide on jotain johon kylmä kone ei mitenkään koskaan ikinä taivu.

Intelligent Design -debatissa onkin tähän verrattavat kuhmut tullut jo käydyksi. ID -liikkeen eräs perusidea oli että biologisissa kohteissa olisi CSI -informaatiota jota luonnolliset prosessit eivät voisi tuottaa. Ja jos jokin kohde sitten näytti tuottavan designiä, se johtui siitä että algoritmit tekevät mitä ne ohjelmoidaan tekemään ja koodari salakuljettaa informaatiota algoritmiin. Odotankin milloin taideihmiset alkavat arvostamaan William Dembskiä, tuota informaatiotieteen Paris Hiltonia.

Evoluutiolla on yhä enemmän selitettävää...

Kreationismin kohdalla on klassikkovitsi/vasta -argumentti. Se koskee välimuotoja. Ja se vastasi melko lailla sitä kokemusta mikä syntyi kreationistien kanssa keskustelusta. Kreationisti ensin selitti että välimuotoja asian A ja B välillä ei ollut. Ja sitten kun tähän toi esiin välimuodon, selityksenä oli että välimuoto ei ollut validi. Tarkassa analyysissä kun tämä välimuoto pitäisi selittää liittämällä se niihin pääsuuntiin. Ja näin ollen jokainen löydetty välimuoto lisäsi kaksi aukkoa todistustaakkaan. Toki kreationistit itse eivät ajatelleet asiaa näin, mutta argumenttien takana oleva henki oli juuri tämä. Jokainen välimuoto oli siis entistä suurempi ongelma evoluutiolle.

Ajattelin että tämä oli vaipunut niiden kliseiden joukkoon joita ei käytännössä enää käytetä. Mutta sitten luin Paul Myersin blogia. Aiheena on Paul Nelson päivän sankari, Paul Nelson. "Paul Nelson, Philosopher of Biology at the Discovery Institute, is a real corker. He has decided that nematodes could not possibly have evolved, because scientists (real ones, not creationist pseudoscientists) have produced an extremely detailed literature documenting their development."

Idea on sama. Kun ensin on vaadittu että evoluutiohistoria täytyy selittää, on evoluutiohistorian luominen pohjana jollekin jossa evoluutiolla onkin paljon enemmän selitettävää. Nelsonin retoriikka iskeekin siihen että jokainen uusi datapiste on uutta tietoa ja nyt tätä käytetään pohjana sille että tunnettu kohde onkin "kompleksi". ; Tähän liittyen tuon esiin pari ajatusta/huomiota. (Myersin kritiikki Nelsonille kannattaa lukea koska se on opettavainen ja tämä blogaus ei ole referaatti.)

Tämä luultavasti liittyy siihen että kreationistien maailmassa ollaan hyvin vahvasti lukkiuduttu siihen että vain deterministinen selitys on selitys. He vaativatkin evoluutikoilta selitysmalleja joissa pitäisi selittää miksi evoluutio on tuottanut juuri tuolla tunnetulla tavalla tuon tunnetun piirteen. Evoluutikot itse harvemmin nojaavat tähän. Sillä jos prosessissa on satunnaisuutta, tämän vaatiminen on yhtä järkevää kuin vaatisi että lottoarvonnan jälkeen selitettäisiin miksi juuri tietty lottorivi eikä jokin toinen selitys toteutuisi. Ja kaikki tästä poikkeava nähtäisiin antiselityksenä. (Mikä toki pakottaisi ajatuksia kohti "älykkäästä suunnittelua" koska vain huijaus voi tarjota selitysken jossa kerrotaan miksi juuri tietty henkilö on voittanut. Peli on pakosti eisatunnainen, eiarvonta ja sitä kautta jotain muuta kuin lottoarvinta.)

Tämä ei toki ole vierasta ID -piireille. He lainaavat yleisesti Stephen Gouldia. Ja Gould on useastikin nostanut esiin sen että evoluutio ei ole prosessi joka "toistuisi samanlaisena" jos ajassa voitaisiin mennä taaksepäin ja aloittaa jostain aiemmasta pisteestä uusiksi. ID -piirien probleema tässä onkin se, että he yrittävät tehdä evoluutioteoriasta ristiriitaista ja he tuntuvat hokevan "ei olla synnytty sattumalta" -tyylisiä asioita. Mutta sitten he luovat evoluutioon ristiriitoja joiden perusoletuksena on että evoluutio olisi ultimaattisesti täysin ei-satunnainen.

Lisäksi on toki hupaisaa katsoa CSI -konseptin rappiota. Aluksi sitä myytiin lajittelevana filtterinä joka tunnistaa kohteesta onko se Suunniteltu. Kontekstia ei tarvittu. Sattuma ja lainomaisuus eliminoitiin. Jos kohde oli kompelsi ja spesifi, se oli Suunniteltu. Siihen liittyi monia omituisia asioita kuten (a) Dembski näytti käyttävän aina erilaista metodia näiden arviointiin ja monet tavat olivat keskenään ristiriitaisia. Jolloin jokainen kohde saadaan kompleksiksi tai spesifiksi. (b) Hyvin usein kun katsottiin spesifioivaa patternia se olikin itse asiassa lainmukainen, jopa äärimmäisen lainmukainen, (näistä kenties pahin klassikkoesimerkki on ns. Caputo -case joka koostui lainomaisesta kolikonheittotulosrivistä). Ja kun patternin täytyi olla ei-lainomainen selvitäkseen eliminoivasta filtteristä oli tilanne hyvin omituinen. Eli asian täytyi olla samanaikaisesti keskenään ristiriitaisia asioita.

Näistä virheistä on, ihme ja kumma, otettu opiksi sen verran että niistä on joustettu. Nykyään spesifiys onkin todellakin alkanut näyttää siltä mitä Myers sanoo "“Specified”, as they use it in the term “specified complexity”, means something entirely different. It means built to a plan or specification; it implies a pre-existing blueprint that lays out the instructions to produce a desired end result. In the case of intelligent design creationism, it attempts to turn an assumption into evidence." Eli jos jokin nähdään spesifinä niin esioletetaan että kohde on suunniteltu. Suunnitellut kohteet ovat spesifejä ja spesifit kohteet ovat suunniteltuja. Näin joudutaan tekemään koska muuten paha evolutionisti antaa esiin pahoja salakirjoitustehtäviä. Jotka ovat kuitenkin helpompia arvioitavia kuin biologinen DNA -rimssut, joiden informaatiomäärät hyvät ID -soturit tunnistavat ilman matematiikkaakin.

Selvää on että Nelsonin logiikalla evolutionisteilla on koko ajan enemmän ja enemmän selitettävää. Valitettavasti samanaikaisesti on yhä vaikeampaa olla ajattelematta että Nelson on asioissaan aivan pihalla. En tiedä, jos hän on tuijottanut liikaa ontogeneettisiin syvyyksiin ja sitten tämä ontogeneettinen syvyys on tuijottanut häntä takaisin.

"Ei pidä sekoittaa mekanismia ja suunnittelua"

Larry Moran saamastaan erikoisesta reaktiosta. Hän oli ihmetellyt miten Intelligent Designin kannattajat eivät ota neutraaliteoriaa huomioon kritiikeissään. Hehän aina moittivat evoluutiota kuvaten sen mutaation ja luonnonvalinnan kombinaatioksi ja vain täksi. ID -sloganhan asiaan on peräti "We are skeptical of claims for the ability of random mutation and natural selection to account for the complexity of life. Careful examination of the evidence for Darwinian theory should be encouraged." Tämä on hämmentävää sillä jopa sellaiset "arkkiadaptationistit" kuin Dawkins ja Coyne tunnustavat geneettisen ajautumisen ja muut neutraaliteorian mekanismit. Tässä kohden keskustelunaiheena on enemmänkin voimakkuusasteet, mittakaava. Moran kutsuukin tilannetta perustellusti joskin epäkohteliaasti muotoillen "The reason this is so upsetting is that the IDiots know full well that the complexity of life is due to far more than just mutation + selection. They also know that evolutionary biologists have been "examining" Darwinian theory for a century and have decided that it is not sufficient to account for evolution. The obvious question is: are IDiots stupid or liars, or both?" Tämä oli luonnollisesti saanut jonkinlaisia reaktioita. ID -puoli oli vastannut hänelle

"1. Dr. Moran fails to understand that ID is not inherently at war with every possible theory of evolution, or evolutionary biology as a whole. The fact that the ID movement doesn’t address your favorite part of evolution probably means that this part of evolutionary biology does not confuse mechanism and design.
2. Dr. Moran fails to understand that the shift of evolutionary biology away from Darwinian mechanisms shows that ID and its proponents were correct. ID was the one to predict this move, while everyone else was hailing Darwinism as the highest point of evolutionary biology. Darwinism is no longer the pivotal feature of evolutionary biology, thus ID was correct.
3. Dr. Moran fails to understand the different roles that different theories of evolution play, and why they are important. Genetic drift and neutral theory are not theories of the origin of complex adaptation, thus, they do not function as design substitutes like Darwinism does. They are theories of what happens to the organism after the design. These fail, too, when stretched beyond their bounds to become design substitutes, but that happens much more rarely. Many design opponents tend to agree with ID’ers assessments of this possibility."

Vastaus on monella tavalla asenteellinen ja absurdi samanaikaisesti. Vastaan lyhyesti numeroiden vastauksen samalla numerolla millä vastaus on annettu.
1. Ensinnäkin vastauksessa korostettiin että neutraaliteoria ei sekoittaisi mekanismia designiin. Syynä on varmastikin se, että ID on hyvin fiksoitunut funktionaalisuuden selittämisen korostamiseen. Heistä vain se mikä selittää luonnon hienosäädön voi uhata heidän teoriaansa. Tässä mielessä on ymmärrettävää että ID ei suoraan koe neutraalien ominaisuuksien heilahtelua uhaksi omalle näkemykselleen.
   1.1: Valitettavasti neutraaliteorian mallit kuitenkin iskevät juuri tälle alueelle. Sillä ID:tä voi uhata "ei oikeasti pahan ongelman kautta, vaikka siltä tuntuukin". Sen parissa on helpompi korostaa sitä että luonnossa on virheellisyyksiä joita evoluutioteoria ennustaa. Näin ollen ID:n moittimiset siitä että erilaiset surkastumat olisivat evoluutioteorian kannattajille yhtä ongelmallisia kuin ID:n kannattajille ovat väärässä. ID on joutunut tässä harjoittamaan omituista strategiaansa jossa surkastumat ovat toisaalta epäolennaisia koska ID ei tarkoita täydellistä suunnittelua. Joten ne eivät voi olla ongelma ollenkaan. Mutta kuitenkin kristittyjä faneja on pakko rapsutella niin että keksitään selityksiä sille miksi tosiasiassa surkastumilla onkin funktio ja ne eivät siksi ole oikeasti surkastumia. Jonka jälkeen ne ovat tärkeitä ID:n todisteita-
   1.2: Toisaalta ID on sitoutunut liikkeenä yllättävän vahvasti ajatukseen jossa DNA:ssa on pelkästään funktionaalisia osia. Kaikki se mitä he kutsuvat "roska-DNA:ksi" on heistä vain jotain jonka funktiota ei ole vielä keksitty. (Ja jos sitä ei ole keksitty, niin se keksitään tulevaisuudessa. Asenne josta he moittivat evolutionisteja mielellään.) Ja Neutraaliteoria on siitä ikävä että sen mekanismit määrittävät rajoja funktionaalisten geenien määrälle. Ei ole väliä onko neutraaliteoria tapahtunut "Designin jälkeen vai ei", sillä jos sen konseptit ovat tosia, DNA on väistämättä täynnä tilke-dna:ta. Tämän luulisi olevan hyvin keskeinen ID -motiivi kritisoida neutraaliteoriaa. Mutta he eivät tee tätä koska he eivät tosiasiassa ymmärrä evoluutiota kovin hyvin. Mielikuva neutraaliteoriasta ei tunnu uhkaavalta, eikä populaari-ihmiset usein tunne kuin luonnonvalinnan ja mutaation käsitteet (ja nekin vähän sinne päin), joten tälläisten asioiden kritiikki ei olisi PR -taktista. Moni voisi ahdistua kun on liikaa vaikeita konsepteja ja tieteelliseltä kuulostavia termejä darwinistisatanistien puolella.
  1.3: Tosiasiassa neutraalien mutaatioiden kasautumista on käytetty argumentaationa joilla selitetään ID:n konsepteja. Behen palautumaton kompleksisuus on tästä malliesimerkki. Eli tosiasiassa neutraaliteorian tarjoamat geenialleelien yleistymiset toimivat kanavina uudenlaisille ominaisuuksille. Se mitä evoluutio ei voisi tuottaa muuttuukin joksikin jota se nimenomaan voi tuottaa. Joten neutraaliteorian kritiikki olisi oleellista jotta voitaisiin suojella ID:n rakasta konseptia jota se pitää evoluutiokritiikkinsä kovimpana ytimenä. Behen perusongelma onkin tässä ollut se, että hänen päällään on tonni multaa. Hän on päätynyt laskemaan neutraaleja mutaatioita hyvin erikoisella tavalla. Nimittäin siten että hän ottaa valmiin tuotoksen ja arvailee todennäköisyyksiä sille miten vaikeasti juuri tämä yksi tietty piirre syntyy eikä jotain muuta. Tämä on erikoista sillä hän laskee kuin asian pitäisi syntyä sattumalta. Mutta jos pitää päästä yhteen tiettyyn lopputulokseen, väitetään että lopputuloksessa ei voisi olla variointia. (Jos pelaa lottoa, ei voi vaatia että voittaja selittää että miksi juuri hän on voittanut eikä jokin muu, se vaatisi oletuksen siitä että lotossa huijataan niin että kukaan muu ei voisi voittaa.) Behen pitäisi arvioida todennäköisyys sille miten todennäköisesti jokin yhtä todennäköinen syntyisi. Juha Leinivaaralla on tähän hauska vertaus siitä miten "apina rakentaa auton".
     1.3.1: Tämä sama ongelma oli toki myös Dembskin CSI -informaatioon liittyvässä universaalissa todennäköisyysrajassa (10¹⁵⁰) jonka hän laski kertomalla näkyvän universumin hiukkasten määrän näkyvän universumin pyörimällä ajalla (alkeishiukkasten reaktioajalla arvioiden). Hän esitti että jos jokin noin epätodennäköinen syntyisi itsestään niin se olisi mahdotonta. Ja ID -piirien henki on latistunut siihen että tämä tarkoittaa että käytännössä niin epätodennäköinen että on "mahdoton". Muistan huvittuneeni kun eräs Diplomi-Insinöörituttuni näki kaavan tietämättä mitä varten se oli tehty. Hän kertoi suunnilleen sen, että "Tuon kaavan mukaan näkyvässä universumissa, joka on fyysikoiden mukaan pienempi kuin koko universumi, 50% tuon todennäköisyyden asioista tapahtuvat itsestään." Eli jos löydämme noin kompleksisen niin ei nimenomaan pidä ihmetellä, koska pelkkä sattuma tuottaisi tuollaisia niin että puolet niistä toteutuisi.
2. Motoo Kimura esitti neutraaliteorian ajatuksen jo vuonna 1968. ID on myöhempi innovaatio. Itse asiassa ID osoittaa tässä miten jäljessä se on evoluution ymmärtämisessä. On hyvin vaikeaa nähdä millä logiikalla naturalististen teorioiden kehittyminen muutoinkaan kertoo että ID on oikeassa. Se, että "Darwin ei tiennyt kaikkea" ei tarkoita että yliluonnollinen selitys olisi tosi. Logiikka on sama kuin selittäisi että se, että Newtonin vanha hyvä fysiikka korjattiin tätä tarkemmalla suhteellisuusteorialla tarkoittaisi sitä että ne jotka ovat korostaneet luonnon yliluonnollisuutta ja fysiikan kaavamaisten selitystapojen heikkouden ovat olleet koko ajan oikeassa. Tuollaisia argumentteja heittävien parista minä en hae neuvoa. Paitsi ehkä jos haluan tietää millä huumeella saa pään nopeasti ja pahasti todella todella sekaisin.
3. Kolmas kohta ei itse asiassa ole edes uusi kohta. Se on käytännössä uudelleen muotoiltu ensimmäinen kohta. Argumenttien määrä ei kasva tämänlaisella redundanssilla.

Mieleeni tuli analogia.

Satuin miettimään näitä katsellessani erästä arkeoloaa koskevaa dokumenttiohjelmaa maksutelevisiosta. Siinä käytiin läpi Clovisin ihmisiin liittyviä asioita. Kykenin kuvittelemaan mieleeni nuoren maan kreationistin moittimaan dokumenttia. Kykenen tekemään tämän sillä olisin itse asiassa taitavampi kreationisti kuin moni ns. ammattikreationisti
1: Etenkin Suomessa ongelmana näyttää olevan se, että kreationistipiirit YECistä ID:hen (osittain siksi että nämä koostuvat suuressa määrin samoista tyypeistä) tarjoavat huononnettua kreationismia. He ovat lukeneet ulkomaalaisten kirjoittamia kirjoja ja yrittävät aukaista ja popularisoida näiden ideoita suomen kielellä. He eivät kehitä argumentteja eteenpäin, he toistavat niitä. Ja peräti tavalla jossa he tekevät niistä yksinkertaisempia ymmärtää. Tämä tehdään usein sisällön tarkkuuden kustannuksella. Lisäksi useat kreationistit ovat vakiohahmoja jotka ovat olleet kuvioissa kymmeniä vuosia. He eivät ole korjanneet vanhoja virheitään vaan enemmänkin toistavat niitä. ID -piirissä hahmot eivät ole konventionalisoituneet vanhoihin virheisiinsä samalla tavalla. Osittain juuri siksi että siellä ID keräsi nuoria uusia uskovaisia sen sijaan että vanhan polven YECit olisivat kääntäneet takkinsa opportunistisesti. Kuten Suomessa kävi.

Ohjelmassa oli yksi kallo. Se oli ihmisen kallo. Se oli hautautuneena maahan. Arkeologit laskivat kerrostumia. Näin he saivat arvion siitä millä ajalla kallo on maahan hautautuneena. Katsojakin näki kerrokset maassa omin silmin. Kun ne osuivat suunnilleen siihen aikaan mihin Clovisin ihmiset, tulkittiin että tulos oli uskottava. - Tässä YEC kreationisti tunnistaa klassikon ; He korostavat kehäpäätelmäargumenttia. Kerrostuman vanhuus varmistetaan sen mukaan mitä siitä löytyy. Ja toisaalta kallo ajoitetaan tämän saman kerroksen mukaan.

Koska kallo oli itse asiassa hieman syvemmällä kuin on totuttu, tämä olisi haastanut Clovis -teorian. Siksi siihen oltiin skeptisiä. Ajateltiin laskuvirhettä. YEC näkee maailmankuvan sokeuttavan. Että selvästi tuo osoittaa että kerroksien arviointi on mielivaltaista. Koko ajatus pitäisi siksi kumota.

Kallosta otettiinkin DNA:ta ja hiiliajoitus. YEC ei pidä näitä ajoituksia luotettavina, niissä on epävarmuutta. Siksi ajoitukset eivät merkitse mitään. Epäpätevää, epäpätevää, epäpätevää. Kreationisti nyökyttelee että ainut tapa tietää menneisyydestä on nähdä itse, että ajassa taaksepäin ei voi tehdä tiedettä kuin kirkonkirjojen ja luotettavien silminnäkijöiden avulla.

Kiinnostavaa kuitenkin on se, että hiiliajoituksen olisi sovittava hyvin tarkasti siihen samaan ikään mihin ne kerrostumat viittaavat. Asiaa mutkisti sekin että tosiasiassa kerros ei ole jokin jossa on vain yksi asia. Samassa kerroksessa voi olla muitakin eliöitä. Jos kerros ajoitetaan ihmiskallon avulla tiettyyn aikaan, niin miksi samasta kerroksesta löytyy mammutteja joita ajoitetaan samaan aikaan. Mutta ei tyrannosauruksia joiden ajatellaan olevan eri ajoilla. Jos kerroksilla ajoittaminen on mielivaltaista, näin tulisi tapahtua. Mutta näin ei tapahdu.

Tosiasiassa kreationistien ongelmana on se, että he yrittävät voittaa taisteluita. YEC omistaa kritiikit jokaista yksittäistä koetta kohtaan. Mutta suuremmassa kontekstissa niissä ei ole mitään järkeä. Jos katsoo tutkimuskokonaisuutta on selvää että argumentit ovat väärässä. Jos ajoitusmenetelmät olisivat epäluotettavia niin ne tuottaisivat mitä vai tuloksia eivätkä ne osuisi niihin kerroksiin ja kalloihin. Tosiasiassa kallojen avulla voidaan arvioida kerroksia vain sen vuoksi että ne sattuvat olemaan käytännössä aina näillä tietyillä kerroksilla eivätkä muilla. Näitä testaillaan ristiin. Se, että kaikki eri huonot menetelmät muka vain sattumalta antaisivat toisiaan tukevia tuloksia on hyvin hyvin epäuskottavaa. Kreationistit itse vetoavat usein epätodennäköisyyksiin tavalla joka vihjaa että heidän olisi ikään kuin vähän pakko ymmärtää miksi.

Mutta he eivät tee tätä. Siksi kreationistit taistelevat yksityiskohdista näkemättä kokonaisuutta. Tässä saattaa sitten jäädä huomaamatta vaikkapa neutraaliteorian vaikutus luonnonvalinnan ja sattuman kanssa yhdessä. Tai se että ajoituksen epäluotattavuus on oikeasti luottamusväli. Ja kun montaa mekanismia käytetään rinnakkain, kokonaisuus kalibroidaan yllättävän eksaktiksi. Ja sitten he ihmettelevät miksi me kutsumme heitä IDiooteiksi...

Pyhä Yksinkertaisuus

Jumalaan uskovat näyttävät usein yksinkertaisilta. Mutta tämä ei tietenkään tarkoita samaa kuin että Jumala olisi yksinkertainen konsepti. Tosin modernisoidun klassisen teologian mukaan juuri näin olisi kysymys.

Jossain mielessä Jumalan kaikkivoipuus liittyisi siihen että Jumala olisi hyvinkin kompleksi. Tämä huomio on tuottanut ongelmia esimerkiksi William Dembskille. Hän kun on korostanut että CSI -informaatio on kompleksisuutta ja se liittyy todennäköisyyteen. Hän korostaa että CSI -informaation alkuperäksi saadaan jokin jonka takana on enemmän CSI -informaatiota. Tätä kautta universumissa on tätä designiä koska Jumala on siirtänyt sen siihen. Ongelmana on vain se että jos universumin olemassaolon kohdalla ongelmana on se että CSI -informaatiota ei voi mitenkään syntyä itsekseen ja tämän CSI -informaation olemassaolon selittäminen on ongelma, olisi meillä kaksi vaihtoehtoa (a) Vain on olemassa CSI -informaatiota joka on universumi ja (b) on olemassa universumia enemmän CSI -informaatiota ja universumi. On selvää että jälkimmäinen on kompleksisempi selitys. Tämä demonstroi haastetta joka on klassisessa teologiassa.

Richard Swinburne on ajanut - esimerkiksi klassikkoteoksessaan "The Existence of God" - asiaa jossa korostetaan sitä että Jumala on nimenomaan yksinkertainen. Tällöin voidaan unohtaa kompleksisuuden kaltaiset konseptit. Swinburne ei siis korosta Jumalan kompleksisuutta ja monimutkaisuutta vaan hän pitää tätä sen sijaan hyvin yksinkertaisena. Swinburnen argumentin erikoisuudet nousevat kuitenkin melko vahvasti esiin kun katsotaan miten hän käsittelee ihmisiä. Swinburne selittää että ihmiset kykenevät kompleksiseen ajatteluun koska heillä on kompleksiset aivot. Tämä on siitä kiinnostavaa että Jumala on luonut universumin ja ihmiset. Ja näitä voidaan pitää kompleksisina mestariteoksina. Näin ollen herää kyllä kysymyksiä siitä että olisiko Swinburnenkin Jumalan, ikään kuin väistämättä, oltava kompleksinen. Kun Hän on luonut kompleksiset ihmisaivot ja antanut meille sielun ja kaikki!

Silloin kun Jumalasta puhutaan äärettömyysmetaforalla voidaan helposti ajatella että tämä voidaan tiivistää yksinkertaiseksi "pelkästään kaatamalla kahdeksikko". Mutta samalla tämän takana on ajatus siitä että mitä kaikkea se ääretön pitää sisällään. Tästä seuraakin jännittävä dilemma joka kattaa teologian. Teologit pitävät asioita mielellään yksinkertaisina.

Alvin Plantingan "The Dawkins Confucion" sisältää jopa teesin että äärettömän ja kaikkivoipuuden kompleksisointi on "naturalismia". Mikä on erikoista koska se on teistinen siinä mielessä että siinä käsitellään sitä minkälainen Jumala on tai ei ole. Ja sen mukaan William Dembski olisi asenteiltaan naturalistinen. "suppose we concede, at least for purposes of argument, that God is complex. Perhaps we think the more a being knows, the more complex it is; God, being omniscient, would then be highly complex. Given materialism and the idea that the ultimate objects in our universe are the elementary particles of physics, perhaps a being that knew a great deal would be improbable – how could those particles get arranged in such a way as to constitute a being with all that knowledge? Of course we aren't given materialism." Plantingan argumentti on tosin kiinnostava sillä hän ohittaa kompleksisuuden ja siirtyy puhumaan osasista "according to classical theology, God is simple, not complex. More remarkable, perhaps, is that according to Dawkins's own definition of complexity, God is not complex. According to his definition (set out in The Blind Watchmaker), something is complex if it has parts that are "arranged in a way that is unlikely to have arisen by chance alone." But of course God is a spirit, not a material object at all, and hence has no parts. A fortiori (as philosophers like to say) God doesn't have parts arranged in ways unlikely to have arisen by chance."

Tässä mielessä onkin kenties hyvä huomata että teistisissä argumenteissa on eroja. Intelligent Designin kohdalla on usein esitetty että Behen RC -konsepti on yhtenevä Dembskin CSI -informaation kanssa. Kuitenkin periaateessa "palautumatonta kompleksisuutta" rakentamaan ei tarvita palautumatonta kompleksisuutta. Behen mukaan on mahdollista että RC -konseptin on luonut vaikkapa avaruusolento joka on kehittynyt evolutiivisesti. Tässä avaruusolennossa on luultavasti kompleksisuutta mutta kuitenkaan ei RC -kompleksisuutta. Ja näin ollen tässä konseptissa on naturalismin haastamisessa kysymys on palasista eikä kokonaisuudesta. Dembskin kohdalla CSI on CSI:tä vaikka voissa paistaisi. Ja hänellä naturalismin haastamisessa kysymys ei ole osasista vaan kokonaisuudesta.

Pieni ajatus ; Algoritmihuoneesta ja sen kriittisyyden tasoista

Wesley Elsberry kirjoitti "Algorithm room" -ajatuskokeen koettelemaa William Dembskin näkemystä Intelligent Designin luonteesta. ID -linjamassa on nähty että Suunnittelijan persoonasta, luomistavasta ja intentioista ei tarvitse tietää mitään. Riittää että eliminoidaan sattuma ja lainomaisuus ja vastaavat "naturalistiset hypoteesit".

Elsberryn haasteena on tila johon syötetään materiaalia ja josta tulee ulos vastauksia. Dembskin pitäisi sitten kyetä tunnistamaan mikä niistä heijastaa designiä ja missä vastaus on koneen tuottama.

Kiinnostavinta on kenties se, että ajatuskoe on hyvin läheistä sukua John Searlen kiinalaiselle huoneelle. Eli mielenfilsofian ajatuskokeiden klassikolle. Searlen näkemys oli että se, että huoneen teko imitoi ihmistä ei tarkoita että se olisi tietoinen tai intentionaalinen tai suunniteltu.

Koska ID:n perusviestinä on että design eroaa eidesignistä essentiaalisesti - koska vain silloin ei tarvitse tietää "Kuka, miten, minkä vuoksi" - on ajatuskokeen seuraus se, että jos ongelman ratkaisee niin olisi ikään kuin pakko olla erimielinen Searlen kiinalaisen huoneen sisältämän pääargumentin kanssa. Jos jokin näyttää älylliseltä se on älyllistä. Eli olisi jokin tunnistettava ero generoidun ja älyllisesti kehitetyn vastauksen välillä. Tämän tunnustaminen taas on monille ID -läisille häiritsevää koska he korostavat että mekanistinen maailmankuva on ikävä ja miten he eivät ole "vain kemiaa". Ja tässä yhteydessä he ovat mielellään ja usein käyttäneet argumentteja Searleasta Thomas Nageliin. Ja näitä rinnastuksia on tehty osoituksena naturalismin onttoudesta.

Periaatteessa tämä voidaan toki kiertää sillä millä aina. "Algoritmihuone" on tehty joten vastaus näyttää designiltä koska huoneen rakentaja on salakuljettanut CSI -informaatiota algoritmihuoneen rakenteisiin.
1: Tässä kuitenkin pakotetaan tunnustamaan sellainen seikka että kenties ihmisen tuottanut prosessi ei olekaan tietoinen, jolloin huomiota olisi ikään kuin pakko siirtää poispäin siitä että ID:lle olisi tärkeää tuijottaa sellaisia piirteitä joita evoluutio ei voi tuottaa. Huomio siirtyisi tällöin enemmän antrooppisen periaatteen kaltaisiin hienosäätökysymyksiin kuin evoluution kykyjen tutkimiseen.
2: Samalla ihmisen tietoisuuskin voi sisältää Jumalan salakuljettamaa CSI -informaatiota jonka seurauksena meillä ei välttämättä olisi sielua. Tämä antaa monelle ID -läiselle epämiellyttävää tilaa sille että "olemme vain kemiaa".

Tätä kautta voidaankin huomata että Elsberryn argumentti on vain pinnallisesti filosofista ID -kritiikkiä. Se on jotain jonka ongelmat voidaan kiertää ID:n perusitsesuojauskäsienheilutteluilla. Sellaisilla jotka ovat olleet kliseitä jo silloin kuin Elsberry on ajatuskokeensa kirjoittanut. Kritiikki onkin syvemmillään eksistentiaalista. Se iskee ID -filosofian sijasta siihen mikä on ID:läisten oikea maailmankuva. Jossa on mukana sellaisia asenteita ja kannanottoja joista ID filosofiana periaatteessa irtautuu. (Kognitiivisessa uskontotieteessä erotetaankin ideologiatason teologinen korrektius käytännön asenteista joita uskovaiset uskontoonsa liittävät. Ihan siksi että niillä on varsin löyhä suhde toisiinsa, usein teologinen korrektius on käytössä after the fact, asenteiden ja toimintojen rationalisoinnin muodossa.) Ja tämä on sen ikävin seuraus. Ongelma on ikään kuin pakko paikata koska muuten tulisi tunnustaa että ID ei ole järkevä filosofia. Ja kun tämän ratkaisun tuottaa se tuo väistämättä takaovesta sellaista materiaalia joka ahdistaa suurinta osaa opin seuraajista.

Barry Arrington ja ID:n pseudohaaste

Barry Arrington on ollut vauhdissa "Uncommon Descentissä". "As I’ve said before, I will abandon ID, shut down this site, and become a dyed-in-the-wool Darwinist just as soon as chance/law forces are demonstrated to have created complex specified information."

"Uncommon Descentissä" kuitenkin esitetään toisaaalta aivan suoraan erikoisia lausuntoja "Elizabeth Liddle has offered a challenge to CSI that seems worth considering. She presents a mystery image and asks for a calculation of CSI. The image is in gray-scale, and looks a bit like the grain in a plank of wood. Her intent is either to force an admission that such a calculation is impossible or to produce a false positive, detecting design where none was present. But as long as we remain in the dark about what the image actually represents, calculating its probability is indeed impossible. Dembski never intended the design inference to work in the absence of understanding possible chance hypotheses for the event. Rather, the assumption is that we know enough about the object to make this determination."

Tämä lausuntopari paljastaa mielenkiintoisen asian. Eräs kreationisti aikanaan selitti että luomisopin voi kumota löytämällä todisteet jotka kumoaisivat Jumalan. Hän ei kuitenkaan asettanut ehtoja siitä miten tämä voisi olla mahdollista. Hän kuitenkin piti tätä lausuntoa ovelana tapana todistaa että kreationismi on falsifioitavissa ja siksi tiedettä. (Moderni kreationisti tosin korostaa että "falsifioituvuudella ei ole niin väliä".) Arringtonin ongelmana onkin se, että CSI -informaatio on siitä ovela konsepti, että jos jonkin kohteen synty selitetään se ei olekaan ollut aitoa CSI -informaatiota. Koska CSI on määritelty eliminatiivisesti, "ei sattumaa, ei lakia" se on rakenteeltaan sellainen että jos laki ja sattuma ja muut luononilmiöt tuottavat kyseisen piirteen se ei ole ollut CSI:tä in first place. Parhaimmillaan voidaan tehdä niin että aluksi ei tunnu olevan selitystä, ja siksi se nähdään CSI:nä. Mutta uusi tieto paljastaa tämän ennenaikaiseksi. CSI onkin ollut "näennäistä", koska esitaustatieto ilmiöstä oli puutteellista ja väärää sillä joka arvioita teki.

Tämä olisi tietenkin lähtökohtaisesti käytännöllistä ja ID:n tieteelle positiivista. Jos he voisivat mitata ja ilmaista että kohteessa todella on CSI -informaatiota. Jos se voitaisiin havaita ja mitata, se olisi todellinen haaste. Laki ja sattuma eivät tietenkään voi tuottaa sellaista mikä ei määritelmällisesti ole lain ja sattuman tuottamaa. Mutta, kuten jälkimmäinen lausunto paljastaa, tästä ei ole kysymys. CSI ei ole jotain joka vain havaitaan ja mitataan. Se on aina suhteessa oletettuun-tiedettyyn syntyhistoriaan ja siihen että nämä laskelmat on tehty oikein.

Ja tämä johtaa perimmiltään siihen että CSI -informaatio on parhaimmillaan aukkojen Jumala -konsepti. Joka on tietenkin ristiriitainen siinä mielessä että jos tunnettu selitys paljastuu riittämättömäksi, emme tiedä miten se on syntynyt. Tästä on sisäisesti ristiriitaista väittää että sen syntytapa tunnetaan. ID -kreationistit ovat usein väittäneet että kyseessä ei ole aukkojen Jumala, koska CSI on luokitteleva filtteri joka tunnistaa ja lajittelee ovatko kohteet suunniteltuja vai eivät. Mutta jotta tämä voitaisiin tehdä pitäisi CSI:n olla jotenkin sellaisenaan mitattava ja havaittava ominaisuus.

Barry Arrington ei voi hävitä haastettaan juuri sen takia koska ID on roskaa. CSI on niin paska konsepti, että sitä ei voi havaita ja sitä ei voi edes falsifioida. Perimmiltään tämä paljastaa että ID on biologista evoluutiota koskevissa kannanotoissaan vain lausunto "näyttää minun intuitioihin ja uskonnoollisiin tunteisiini Luodulta, en voi ymmärtää miten evoluutio voisi tuottaa sitä vaikka en osaakaan tehdä evoluutioon aidosti sidottuja todennäköisyysarvioitakaan, ja siksi sen on pakko olla vain ja ainoastaan Jumalisen luomistyön tuotos" ja sitten se vain kääritään retorisesti varovaiseen muotoon "Ilmentää CSI -informaatiota joten olisi epätodennäköistä että kohde olisi syntynyt luonnollisesti, joten sen takana on todennäköisesti älyllinen toimija." Eli mielipide jonka mielipiteenvaraisuus ja ideologisuus kätketään heittelemällä sivistyssanoja. Ja käyttämällä eri tilanteissa keskenään ristiriitaisia menetelmiä.

Jo tässä blogauksessa esiin lattamissani sitaateissa Liddleä moitittiin että hän piti sellaista CSI -mallia relevanttina mihin ID-läiset itse viittaavat toisenlaisissa tilanteissa. Argumenttimallit vaihtuvat lennosta ja muut mallit ovat naurettavia heti jos ne ovat ID -ajatuksen perusteesiä siitä että biologiassa on Suunnittelua ja tärkeintä on keksiä argumentit jotka missä tahansa tilanteessa tukevat tätä a priorista uskonnollista vakaumusta. Liddlen menetelmä on väärä koska se antaa väärät tulokset. Tämä tiedetään koska vakaumus antaa intuition joka määrää a priori sen minkä lopputuloksen ID -laskelmien tulee antaa. Ja loppuosa Suunnittelu-Informaatiotiedettä onkin se, että etsitään keskenään ristiriitaisista malleista se joka sattuu antamaan oikeat halutunhurskaat lopputulokset. (Joka onnistuu väistämättä ja helposti kun sallitaan keskenään ristiriitaiset konseptit.)

Ei oikeaa yritystä kommunikoida

"Uncommon Descentissä" on esitetty hyvin klassinen ID -haaste. "Support the claim that one must always understand the context of a message in order to know that it is, indeed, a message. Describe a specific context, the absence of which would make it impossible to know if a meaningful message consisting of 100 characters was designed by an intelligent agent." Kysymys on tietyllä tavalla kiinnostava. Se liittyy koko intelligent designin ydinkysymykseen. Siihen, että miten tunnistetaan järkevä viesti ns. nonsensestä. Ja koska ID:n argumentaatiossa olennaista on, että ID:n luonnetta, tavoitteita ja muita vastaavia ei voida tietää, on oleellista että mitään kovin tiukkaa kontekstia ei tarvita.

Toki tämä haaste näyttää olevan varsin normaali ID -harhaanjohto. Red herring, jolla huomio viedään syrjään ID:n kannalta relevanteista ja äärimmäisen syvistä ongelmista. Kikka ei ole edes kovin hyvin piilotettu tai sofistikoitunut. Kaava voitaisiin luetella siten että
a: Meillä on jotain oikeasti tiedettyä tietoa siitä että jokin kohde on Suunniteltu. Eli meillä on ainakin joskus keino erottaa onko kohde suunniteltu vai eisuunniteltu.
b: Solut ja DNA:n jotkun rakenteet ja eläimet vaikuttavat kuin ne olisivat suunniteltuja. Ei nyt välitetä eroavaisuuksista, joita on kenties syviäkin. Mutta kaikissa asioissa on epäanalogisuutta. Jos samanlainen kohde on eri lokaatiossa, on se paikkaa koskeva epäanalogia. Joten vain samanlaisuuksilla on väliä.
c: Ja koska emme nyt halua tunnistaa DNA:n suunnittelua samalla tavalla kuin kohdassa a oleviin kohteisiin, joihin meillä täytyy olla jokin keino koska emme muuten tietäisi että ne ovat Suunniteltuja, viittaamme vain kohdan b huomioon ja yliviivaamme ainakin joskus -sanan a kohdassa irrelevantiksi.
+: Joten nyt evoluutiobiologeilla on tutkimusvastuu ja todistusvastuu tehdä tutkimuksia, publish or perish, ja ID -väen ei sen sijaan tarvitse muuta kuin esittää tätä argumenttia uudestaan ja uudestaan. Kaikki mitä ID tämän jälkeen sitten tekee tietessä on se, että se puolustaa kohdan a validiteettia, jolloin puhutaan koodeista ja informaatiosta ja viesteistä ja mahdollisesti salauksesta ja SETI:stä. Ja sitten kohta b vain kaikessa heikkoudessaan livautetaan jotta kohta c saadaan vaikuttamaan täydeltä tieteelliseltä faktalta. Ja valtaosa lopusta on sitä että keinolla millä hyvänsä yritetään olla kiinnittämättä johtopäätöksen laadun ja uskottavuuden kannalta äärimmäisen relevanttiin kohtaan b. Ja siirtämällä puhe takaisin kohtaan a. Mutta ei siihen, että jos a:n tunnistamiseen on metodi, se ei ole analogia itsensä kanssa, koska muuten lopputulos olisi kehäpäätelmäinen. Siksi pitää puhua a:sta mutta ei siitä miten a tunnistetaan Suunnitelluksi. Ja näin valtaosa koko aihepiirin keskustelusta onkin tiivistetty ID:n "red herring -kaavaksi", joka tiivistää valtaosan aiheesta käytävästä ns. "ns. keskustelusta".

Mutta en jaksa jäädä tähän.

On toki helpottavaa huomata että joku huijaa ja tämän petkuhuiputuksen havaitsee. Mutta itse vastaisin kuitenkin myös haasteeseen. Sillä tätä kautta voidaan nostaa esille uusia asioita.
1: Nostamalla esille vaikka Voynichin käsikirjoituksen. Se on ainakin riittävän pitkä. Ja sen kohdalla on todellakin hyvin vaikeaa tietää miten siinä oleva merkkijono on generoitu. Ja siitä keskustellaan paljon. Viestin kielirakenteen puolesta puhuu ainakin Gabriel Landinin huomio siitä että teksti noudattaa Zipfin lakia. Mutta toisaalta moni muukin ilmiö tuottaa Zipfin lain vaatimia jakaumia. Ja itse asiassa Gordon Rugg on luonut menetelmän jolla käsikirjoituksen sisältämä jakaumarakenne olisi voitu generoida ilman että sen takana olisi mitään aitoa kieltä.
2: Toisaalta StephenB:lle voisi muistuttaa vanhanaikaisesta salausmenetelmästä (One-time pad, OTP), joka perustuu kertakäyttöisiin sivuihin joissa on arvottu satunnainen kirjainjono. Jokaisella aakkosella on lukuarvo. Ja kirjaimet lasketaan yhteen ja jos kirjaimet "menevät ympäri", se kiertää siten että aakkosen viimeisen kirjaimen jälkeen tulee A. (Kirjaimet ovat ikään kuin ringissä ja piiriä kierretään.) Tämä tuottaa salattuja viestejä joita ei voi erottaa satunnaisesti arvotuista jonoista yhtään mitenkään.

Jotta haaste saadaan pelastetuksi on tähän kulmaan kuitenkin jo vastattu. "I have no doubt that someone could craft a message in a code that I can’t crack or in a language that I cannot translate into English. In such cases, there has been no real attempt to communicate." Tämä on tietysti surullista siinä mielessä että ID:n päätututkimusaihe on DNA, se onko biologiassa merkkiä Älykkäästä Suunnittelusta. Ja tämän vuoksi emme voi sanoa tästä tärkeimmästä aiheesta oikein mitään muuta kuin sen, että sekään ei näytä pitävän sisällään mitään oikeaa yritystä kommunikoida. Samoin ID:n tunnistusvoima näyttää menevän hämmästyttävän heikoksi koska tässä taustamerkitys on, että jos vaikka avaruusolennot lähettävät viestin jota emme ole kykeneviä kääntämään, niin että se voitaisiin sitten muuttaa englannin kielelle tai muuten ymmärrettäväksi, ei voitaisi tunnistaa viestiksi vaan se olisi pakosti pelkästään "no real attempt to communicate". Kuitenkin valtaosa ID:n vetoomuksista perustuu siihen miten SETI voi etsiä älyn merkkejä avaruudesta. Ja nämä ovat oleellisen epäanalogisia tämän ja muiden vastaavien ID -haasteiden kanssa.

Itse asiassa koko haaste menee omituiseksi, koska se perimmiltään esittää väitteen että jos on olemassa jokin yli 100 merkin mittainen englanninkielinen viesti, niin sitä on pidettävä älyn tuotoksena. Ja jos viesti ei täytä näitä ehtoja se ei ole aidosti älykäs viesti. Joka johtaa siihen että jos on olemassa muunlainen viesti, sen merkitys haasteelle on merkityksetön. Mutta jos se täyttää nämä ehdot sitä pitää pitää suunniteltuna. Huvittavinta on kuitenkin se, että testi joka selittää että viestin kontekstilla ei ole väliä asettaa haasteelleen hyvin spesifin kontekstin. Sen, että viestin täytyy olla englanninkielinen jotta sen viestin voi ymmärtää. Ja tätä tarvitaan siksi että merkkijono on kontekstoitu viestintäyritykseksi jossa viestillä on sisältö joka voidaan ymmärtää kielellisesti, tavalla joka on käännettävissä englannin kieliseksi puheeksi. Eli selittäessään että tietääkseen onko viesti älyllisesti suunniteltu, ei tarvita kontekstia tai Suunnittelijan tavoitteiden ymmärtämistä. Ja tämän "kontekstittomuusteorian" kyseenalaistajille asetetaan todistusvastuu haasteelle jossa viestin tunnistamisen kannalta oleelliseksi laitetaan se, että tiedetään että älyn olisi tavoiteltava viestintää. Ja että viestin on oltava tietyssä kielellisessä kontekstissa.

Hupaisaa onkin, miten samat henkilöt saattavat harjoittaa keskenään ristiriitaisia selitysmalleja tältä osin. Ilman selvää kontekstia ei voida erottaa satunnaista viestiä. Mutta sitten ajatellaan kuitenkin että "That we have a MESSAGE as opposed to noise, implies a context of a communication system involving sources, encoders and/or modulators, transmitters, channels and possibly storage units, receivers, demodulators and/or decoders and sinks or destinations. That whole technical context is replete with purpose, irreducible complexity and more, pointing to design." Mutta valitettavasti tämä tunnistetaan sillä että kohteiden konteksti ja sisältö on jo tunnistettu. ID ei siis tunnista ja johda yhtään mihinkään. Emme saa apuja heidän supertieteestään, vaan vasta sitten kun jo tiedämme että kyseessä on jokin jossa on merkityksellistä viestintää tunnistamme ylipäätään, että se on viesti.
1: Tai sitten jos kohde tunnistetaan sellaiseksi missä ID:läiset haluavat tunnistaa asian he väittävät että sekin edustaa tätä. Mutta he eivät osaa tunnistaa näitä ennen kuin se mistä kohteesta data on saatu kerrotaan. Mikä on kontekstointia sekin. Ja lisäksi paljastaa hyvin paljon siitä miten he osaavat niin ilmiselvästi ja varmuudella sanoa että ruuviavain ja bakteerimoottori pitää sisällään Suunnittelua. On erikoista miten tämä varmuus puuttuu heti kun ID ei tiedä mitä tulosta hänen maailmankuvansa tässä kyseisessä kohteessa tavoittelee.

Kun merkkijonoa halutaan tunnistaa, ja vaaditaan että tähän sovelletaan ID:n viestin sisällölliseksi paljastavia laskelmia, näitä ei osata tehdä vaan sanotaan "I do not need FSCO/I to tell me that an intelligent agency was involved." mutta sitten kun esillä on jokin jonka viesti on jo dekoodattu niin sitten tilanne onkin niin, että aivan sama henkilö kertoo että "Also FSCO/I will tell you if an intelligent agency is required to bring the thing into existence." Eli kun konteksti on selvä, ja viesti kääntyy englannin kielelle, on se sitten kontekstittomasti tunnettu. Mutta ennen tätä selvittämistä ei laskelmia joilla arvioidaan onko se designiä vai ei osatakaan soveltaa. Tämä on oireellista. Ja on hämmentävää, miten erilaisia menetelmiä ja sivistyssanarykelmiä mitä ID:n kannattajat käyttävätkin, niissä on kaikissa se sama oleellinen ongelma

Jos otamme vaikka SETI -esimerkin ja saamme radioteleskoopista tavaraa, miten voimme erottaa onko viesti satunnaista kohinaa, lainomaista rytmistä toimintaa vai merkityksellinen viesti. ID perimmiltään ottaa kohteita jotka muutenkin tiedämme edustavan Suunnittelua ja väittää että ne vastaavat näitä heidän taianomaisia konseptejaan. Ja väittävät että tietyt, heidän teologiassaan merkittävät kohteet, kuten DNA, myöskin heijastaa näitä samoja periaatteita. Mutta tosiasiassa nämä esimerkit näyttävät miten he tulkitsevat aineiston sen mukaan mitä siitä kerrotaan. He osaavat varmasti erottaa onko DNA:n viesti satunnaiskohinaa vai ei kertomalla ensin onko se DNA:ta. Loput päättelee heidän teologiansa. Tätä prosessia ei tietenkään voi pitää tieteellisenä ajatteluna. ID ei siis tunnista menetelmillään mitään viestiä, vaan kun muut keksivät miten se on viesti, he tästä röyhkeästi päättelevät että heidän epämääräinen laskukaavastonsa jota ei voi muutoin käyttää mihinkään, varmasti antaisi tässä kohden oikeita tuloksia. Koska he sanovat että nämä luvut mittaavat näitä asioita. Tämä on hyvin hyvin kummaisaa.

Mitä tämä epäonnistuminen tarkoittaa?

Väittäisin että huomatessaan vaikeuksia viestien tunnistamisessa UD:ssa on itse asiassa demonstroitu juuri se, miten konteksti tarvitaan jotta voidaan sanoa että kohde on todella design. Ja tämä todistaa sen, että Intelligent Designin perusteesi on hyvin heikoilla. Sen mukaanhan Suunnittelijan intentioista ja Suunnittelijan luonteesta ei tarvitse tietää mitään, koska kohteet heijastavat jotain sellaista ominaisuutta kuten CSI -informaatiota (ja muita ID -konsepteja) jota voidaan vain tunnustaa kohteista. Ja että tämä tunnistustapa on hyvä keino, koska vaikka ei voida mitenkään osoittaa että jokin kohde ei olisi Suunniteltu, niin tässä tapauksessa prosessissa eliminoidaan se, että kohde olisi voinut syntyä luonnollisin prosessein kuten algoritmein, luonnonlaein tai sattumalta.

Ja nyt sitten haasteille asetetaan tämänlaisia rajoitteita, koska menneistä haasteista on huomattu, että erilaisin menetelmin käsitellyt älylliset viestit eivät niin vain erotukkaan esimerkiksi satunnaiskohinasta (heikko pakattavuus) tai luonnonlakien tuottamasta merkkijärjestelmistä (korkea pakattavuus). ID väittää kykenevänsä erottamaan luonnolliset merkkijärjestelmät älyn tuotoksista, joten epäonnistuminen on kova paikka. Haasteiden pitää olla nokkavia mutta sellaisia että niissä ei voisi hävitä. Helpoin tapa tehdä tämä on tietysti asettaa keinotekoisia esteitä vastapuolelle. Riippumatta siitä onko tämä rajoite täysin ristiriidassa sen kanssa mitä tässä pitäisi todistaa. (Kuten tässä haasteessa ilmiselvästi kävi.)

Miksi he vihaavat minua?
Tarkastelujeni mukaan koko
Uncommon Descent -blogi
on minun ja kollegoideni
tuottamaa materiaalia.
Olisivat kiitollisia!

Haaste onkin nähtävissä sitä kautta että ID ei pidä ns. infinite monkey theorem:asta. Ja tämä sitoo kaiken hyvin klassiseen kreationismiin. Ja perinteistä perinteisempään Dembskin argumentistoon. Sillä William Dembskin mukaan sattuma tuhoaa informaatiota ja luonnonlait siirtävät sitä eteenpäin. Ja tälle näkemykselle haasteena on se, että matemaatikot ovat jo kauan tunteneet "infinite monkey theorem" -nimellä tunnetuksi tulleen näkemyksen siitä että jos apinalle annetaan riittävästi aikaa, se naputtaa koko Shakespearen tuotannon. Metafora on saanut nimensä Émile Borel -nimiseltä matemaatikolta vuodelta 1913. Mutta ajatus siitä on paljon vanhempi. Ja sen takana on se, että apina on lähinnä satunnaisuuden vertauskuva (ja satunnaisuuden ominaisuudet on matemaattisesti määritelty) ja tällä tuodaan esiin lähinnä sitä, että yritysten määrä on oleellinen kun huomioidaan jonkin asian tapahtumisen todennäköisyyttä. Tämä tarkoittaa sitä että jos annetaan riittävästi aikaa, mikä tahansa älykkäältä vaikuttava sekvenssi syntyisi millä tahansa satunnaisgeneraattorilla. Tämä ei ole mitenkään erityisen kyseenalainen keksintö. Intelligent Designin puolella tätä periaatetta yritetään diskreditoida toistuvasti.

Ja toisaalta miksipä tätä ei tehtäisi. Dembskin "universal propability bound" (upb) yritti ratkaista tätä antamalla luvun 10¹⁵⁰ jonka hän oli laskenut näkyvän universumin koosta ja kvanttien liikkeistä, jotka hän oli kertonut yhteen. Jotka hän oli olettanut tyystin satunnaisiksi.
1: Ajatus on lähtökohdiltaan huono, että universumi on nykytiedon mukaan suurempi kuin pelkkä näkyvä universumi. Inflaatio heikentää näkyvyyttä siten että emme edes teoriassa voi nähdä tietyn rajan ulkopuolelle. Ja lisäksi jo atomien olemassaolo kertoo siitä että tosiasiassa kvantit eivät heilahtele satunnaisesti satunnaisiin kombinaatioihin, eikä universumi ole täysin satunnainen koska siellä on vähintään yksi luonnonlaki. (Enemmänkin.) joten Dembskin arvioissa on muutoinkin syviä puutteita. Dembskin arviot kun muuttuvat kontekstin mukana. Ja eliminointiprosessi tässä upb -ympäristössä vaatisikin kaikkien relevanttien ja mahdollisten, myös eikeksittyjen, luonnonlakien vaikutuksen tunnistamista jotta voitaisiin sanoa että sen takana ei todella ole lainomainen prosessi. Jota taas tarvitaan siksi että ID ei olisi aukkojen Jumala argumenttivirhe joka hyppäisi "emme tiedä miten on syntynyt" -selityksestä siihen että "tiedämme että sen takana on Suunnittelija". (Joka pitää sisällään ristiriidan : Jos emme tiedä emme voi tästä päätellä että tiedämme.) Ja upb -ajatuksen rakenne itsessään pakottaa tähän ajatuskehään, joten selvästi jotain muutoksia tarvitaan.
     1.1: Ja kuten eräs todennäköisyyksiä miettinyt Diplomi -Insinööri näki asian ; Hänestä universal propability bound oli jo ensivilkaisulta "aivan saatanan typerä" koska se ei itse asiassa laskenut sitä millä todennäköisyydellä universumissa syntyisi näin tarkkaa informaatiota. Vaan itse asiassa teoreeman perusteella pitäisi sanoa että 50% kaikista niin paljon CSI:tä sisältävistä informaationpätkistä pitäisi syntyä sattumalta ihan odotetusti. Kuitenkin Dembski nimenomaan otti tämän rajana jonka jälkeen jos luonnosta löytyy mitään niin kompleksista, niin sen takana täytyisi olla Suunnittelija. Tämä vihjaa että tässä lukuarvoissa on hyvin syvällisiä ja valtavia valuvikoja.

Mutta tämä ei toki muuta sitä että hieman sympatiseeraan ID:läisiä tässä asiassa. Sillä meillä ei ole "äärettömästi aikaa". Nuoren maan kreationistien parissa on usein tiedostettu että äärettömästä määrästä apinoita ei tarvitse välittää jos käytettävissä oleva aika on lyhyt. Mutta OEC ja ID -puolella ollaan sitten astetta vahvemmin vastustamassa tätä periaatetta. (Mikä on jossain määrin hilpeää koska moni kreationisti pitää Dembskin tuloksia absoluuttisina ja koskemattomina koska ne ovat matematiikkaa. Ja että on "matemaattinen tosiasia" että informaatio vaatii lähteen jossa on enemmän informaatiota. Koska Dembskin wtf. Tämä "infinite monkey theorem" on sekin perimmiltään matematiikkaa.) Toki asia voitaisiin hoitaa pelkästään merkkijonon pidentämisellä. Johon tämän mainitun ID -haasteen merkkipituusrajoitekin itse asiassa viittaa.

Toki se jättää yhä huomaamatta sen, mitä Diplomi -insinööriltä saamani lausunto kertoo jopa luonnontieteellisistä havainnoista ; Osa tieteellisistä löydöistä jotka täyttävät kovatkin tilastolliset rajat ovat itse asiassa vääriä positiivisia (false positive). Tiedämme että osa vallitsevan tieteen tunnustamista luonnonlaeista on tilastojen valossa väärin, mutta emme tiedä mitkä prosentit.

Mutta pääasiani sille miksi en hyväksy ID:n tapaa pelata "haasteineen" on se, että he eivät pelaa reilua peliä. Kun teoriana on että informaatio ei tarvitse kontekstia, tämä pitää demonstroida jotenkin muuten kuin vaatia tarkkaa kontekstia jotta merkkijono hyväksytään "sopivaksi". ID:n ongelmana itse asiassa onkin se, että (1) Dembskin alkupään informaatioversiot olivat jotain jossa konteksti oli hyvin heppoinen ja jossa tehtiin laskelmia ja todennäköisyysarvioita. Ne vain sitten havaittiin syvällisesti vääriksi. (Tai oikeastaan helpoilla tavoilla vääriksi.) Oli siis piirre jonka määrää voitiin laskea ja arvioida, mutta joka ei sitten kertonut mitään sellaista mitä sen väitettiin kertovan. (2) Uusilla tavoilla asioita on epämääräistetty. Ja uudelleenmääritelty. Ja muutenkin kikkailtu. Ja tämän seurauksena minkään CSI -pitoisuuksia ei oikeasti voida enää arvioida ilman että olisi hyvinkin tarkkarajainen konteksti. Mutta ID ei silti ole luopunut väiteestään siitä että Suunnittelijan luonteesta ja tavoitteista tarvitsisi tietää.

Tälläistä mallia ei voi soveltaa eikä tätä kautta voida tietenkään väittää että "DNA:ssa todella on CSI -piirre joka ylipäätään tarvitsee yhtään minkään selityksen". Lisäksi en pidä ylenmääräisestä "fiksoitumisesta ikuisiin apinoihin". (Heil Kitler!)  ID:ssä yksinkertaisesti keskitytään liiaksi yksittäisiin havaintojoukkoihin ja niiden permutaatioihin. Ne taas kaikki ovat useinkin yhtä epätodennäköisiä, ja erityisyys viittaa enemmän synkronisiteetin kaltaisiin psykologisiin - ja pahimmillaan suoraan taikauskoisiin merkitysten näkemiseen jossa esimerkiksi nähdään itselle suunnattuja henkilökohtaisia viestejä teelehtien asennossa kupin pohjalla. Kombinaatioiden arviointi taas on oleellisesti vähemmän taikauskoista. Mutta se vaatii sitten kontekstin tajua.

Eli lyhyesti;

Eli vaikka - tai oikeastaan juuri siksi että - UD -blogissa oma ideani haasteen ratkaisusta torjuttiinkin "ei oikeana yrityksenä kommunikoida", niin korostan että Voynichin käsikirjoitus on hyvä esimerkki siitä miten älyllisen viestinnän merkkejä haetaan nimenomaan kontekstin tunnistamisella. Ruggin huomio on tärkeä, se ratkaisi ongelman kombinatorisesti. Mutta toisaalta Voynichin käsikirjoituksesta on myös yritetty todella purkaa auki kieltä. Ja sanoja onkin löytynyt. "The manuscript has a lot of illustrations of stars and plants. I was able to identify some of these, with their names, by looking at medieval herbal manuscripts in Arabic and other languages, and I then made a start on a decoding, with some exciting results." Konteksti on kaikki kaikessa.

Siksi toivotankin ID -läisille onnea projektissaan. Projektissaan jossa tärkein yksittäinen tehtävä on se, miten DNA:n sisältämä CSI voidaan kuvata englannin kielellä. (Tai jollain muulla kielellä joka sitten käännetään englannin kielelle.) Tässä onnistumisen välttämättömyys näyttääkin olevan se tieteellinen sisältö joka tähän "haasteeseen" sisältyi ja josta se kertoi. Väitän että tämä ei ollut sitä mitä UD:ssa haluttiin. Mutta kuten sanottua, tekijän intentioilla ei ole aina niin suuresti merkitystä. Kontekstilla on sen sijaan paljonkin. Ja siksi, UD -haasteiden hengessä, vaadinkin että tämä vaatimaton prosessi toteutetaan. Ja ennen tätä sanon vain sen, että yritykset löytää mitään Suunnittelua Designin takana on pelkkää "ei oikeaa yritystä kommunikoida".

Behe ja ID:n julkaisutahti

Behen historia on täynnä vaikeuksia "publish or perish" -lausunnon kanssa. Hän on nimittäin aikanaan korostanut miten evoluutikoiden kohdalla olisi seinä vastassa koska heidän olisi julkaistava tai tuhouduttava. "In effect, the theory of Darwinian molecular evolution has not published, and so it should perish." Tuntui varmasti vakuuttavalta näpäytykseltä kirjaa kirjoittaessa. Behe joutui kuitenkin kohtaamaan Doverin oikeudenkäynnissä sitä miten ID ei ole julkaissut. Ongelmana oli se, että "And you also propose tests such as the one we saw in "Reply to My Critics" about how those Darwinians can test your proposition?" mutta "But you don't do those tests?" Tämä ironisuus ei saanut medianäkyvyyttä ja muistan tämän lähinnä sen vuoksi että jostain mielisairaasta syystä luin koko oikeudenkäynnin alusta loppuun. Ja lakijargon ja lakimiesten solmuunsaamisyritykset lakkaavat olemasta kiinnostavia varsin pian. Ne kun eivät ole oikein tiedettä eivätkä filosofiaa vaan ... jotain ihan muuta.

Tämä oli tarpeen sillä Larry Moran kuvaa blogissaan sitä miten Behe on astunut esiin haasteella. Hänestä evoluutikot ovat suurisuisia koska pitää laittaa numerot sinne missä suu on. (Linkin takana on haasteen lisäksi vastaus, ja ne antavat todellakin paljon erilaisia tuloksia. Behen ongelma on kuitenkin se, että hän lainailee varsin kliseisiä laskentatapoja joiden mukaan ainut mikä universumissa tapahtuu on puhdasta kombinatoriikkaa. Hän ei ota huomioon juuri mitään aiheeseen liittyviä ilmiöitä. Hänen ideanaan näyttääkin olevan se, että kun esiin laittaa laiskasti numeroita, ei tarvitse välittää esimerkiksi tosiasioista. Tiede kuitenkin vaatii paitsi numeroita, myös oikeat numerot ja oikeat kaavat. Ja tässä Behe on, kuten aiemmin olenkin argumentoinut, todella ontto. Behe toistaa näitä laskelmia. Ja sitten ihmettelee että "publish or perish" -ironia seuraa hänen kantapäillään kuin rotta. Huomiotaherättävää onkin, että Behe on yhä liikenteessä tutun IC -argumenttilaskelmatapansa kanssa. Ja samalla asenteella kuin ennen Doveria. Hän ei siis ole oppinut yhtään mitään kaikkina vuosinaan. Totisesti ID edistyy harvinaisella tavalla toistamalla vähälukuista määrää korkeintaan marginaalisesti muuttuvia perusargumentteja.

Näkisin Behelle oikeasti enää yhden roolin. Sen, että hän ottaisi Dembskiin yhteyttä. Syynä on se, että
1: Dembskiltä on tullut lausumia jossa behen "Irreducible Complexity" (IC) on jotain jossa on hänen Complex Specified Information:iaan (CSI). Ja Dembski pyörittelee numeroita. Syytökseni olisi ikävä jos laskelmia olisikin tehty paljon ja osuvasti. Silloin olisi julkaistu (publish) joten ei olisi syytä laittaa turpaa kiinni ja poistua tiedemiehiä häititsemästä nollatiedehumpuukilla (perish).
2: No, Dembski on itse asiassa ollut hiton laiska juuri sen suhteen että hän mielellään laittaa sanoja ja statementteja ties mihin, mutta hän ei laita numeroitaan missä hänen suunsa on. Ja kuluttaa ns. saatanasti aikaa kiemurteluun juuri sillä että suuta pitää laittaa moneen paikkaan ja laskeminen on sen sijaan vain sitä varten että sen avulla voidaan suoltaa sivistyssanoja joiden taustaa enemmistö ei ymmärrä tai jaksa seuloa niin että he eivät huomaa että hän ei laita numeroita sinne missä hänen suunsa on. Publish or Perish -lausunto ja Behen sarkasmi, ollessaan perusteltua argumentointia, iskeekin siis tätäkin kautta hänen omaan nilkkaana, ikään kuin uudestaan nurkan takaa. Tai sitten Behe puhuu paskaa käyttäessään näitä haasteitaan, joka kuvaakin sitten sitä mitä ID on ilmiönä noin tieteellisten argumenttiensa lisäksi ja sen ulkopuolella (sosiologisena valtapelinä).

Dembski kun kirjoitti aikanaan IC -konseptia ja spesifisyyttä koskevan argumentin. Tätä kuvasi erikoinen epäselvyys ja epämääräisyys. Itse asiassa päällimmäisin asia koko artikkelissa on se, että vaikka sen aiheena on spesifin kompleksin informaation spesifikaation määritteleminen, siinä itse asiassa pääasiassa vältetään koko asian määrittelemistä. Hän selittää "voi ollaa", mutta ei koskaan iske määritelmää pöytään. Saati että loisi tästä kaavan jonka avulla voitaisiin laskea onko kohteessa CSI -informaatiota ja kuinka paljon. (Dembski on tosin hyvin epäselvä siitäkin onko CSI vain jotain jota ilmennetään ja jota ei siis mitata määrällisesti. Vai onko se todella mitattava suure joka voi olla suurempi ja pienempi.)

Dembskin erikoisin puute on siinä että hänen määritelmänsä ovat väärin. Ja tämä on oikeastaan melko ainutlaatuista. Normaalisti filosofiassa ajatellaan että jokaisella on valta tehdä määritelmiä ja johtopäätökset ovat sitten suhteessa niihin vääriä. Mutta Dembskin teoria on tässä hyvin erikoinen. Syynä on se, että hän soveltaa vakiintuneita informaatioteorian käsitteitä. Ja tätä kautta on selvää että niissä on määritelmällinen virhe.

Dembskin spesifin kompleksisuuden idea on siinä että ID:n tuottamalla piirteellä - joka ei ole ehdottomasti luonnollinen vaan varmasti älyn tuotos - on piirteinä spesifisyys ja kompleksisuus. Jos siis törmätään kohteeseen jolla on molemmat ominaisuudet ei kohde ole voinut syntyä muuta kuin älyllisellä interventiolla. Mutta hän kirjoittaa muualla kompleksisuudesta. Ja näin kokonaiskuva selviää kyllä. ; Itse asiassa kaikki kilahtaa siihen miten hän käsittelee Kolmogorov-Chaitinin näkemystä algoritmisesta informaatioteoriasta. Dembski puhuu paljon myös todennäköisyyksistä. Että tapahtuman todennäköisyys tulee olla sellainen että se ei synny sattumalta.

Oleellinen huomio onkin siinä että algoritminen kompleksisuus ei ole itse asiassa todennäköisyysarvio. Sen peruskysymys on mitata sitä miten pitkällä merkkijonolla jokin tapahtuma voidaan kuvata. Dembski on kirjoissaan käyttänyt esimerkkinä ns. Caputo Casea. Hän esittää että se olisi esimerkki siitä miten älyä tunnistetaan. Caputo Casessa tulos on kuulemma spesifi ja epätodennäköinen. Sillä Caputo heitti kolikolla monta kertaa tietyn ja saman tuloksen. Ja näin syntyi poliittista valtaa. Tämä on todella erikoinen laitettava algoritmisen kompleksisuuden yhteyteen. Sillä jos Caputon kolikonheitto muutetaan bittijonoksi jossa 1 on kruuna ja 0 on klaava, on samasta merkistä koostuva luku pakattavissa. Pakattavuus taas tarkoittaa sitä että sen algoritminen kompleksisuus on hyvin pieni. Yhteys on hyvin syvällinen. Ja se liittyy siihen mitä aikaisemmin kirjoitin entropiasta ja informaatioteoriasta. Sattuma tuottaa helposti algoritmista kompleksisuutta. Nämä ovat selvästi eri asioita, joten on hyvä etsiä a+b:tä.

Mutta toki Dembskin spesifi ja kompleksisuus pitää kohtauttaa, ja tällöin syntyy erikoisuuksia. Jos nimittäin oletetaan että Dembskin "voi olla tätä" -määritelmiä otetaan käyttöön relevantteina vaihtoehtoina ja niiden pohjalta tehdään arvioita, päädytään nimenomaan siihen tulokseen että Dembskin spesifi on "lyhyt" ja "kompleksisuus" on "pitkä". Ja näitä keskenään ristiriitaisia asioita etsitään samanaikaisesti samasta kohteesta. (Tavalla joka ei ole niin epämääräinen tai harmaasävyinen kuin pituus ihmisillä.) Mark Chu-Carroll onkin kirjoittanut siitä mitä tapahtuu kun Dembskin spesifin ja kompleksisuuden laittaa yhteen. "But to make matters worse – this statement explicitly invalidates the entire concept of specified complexity. What this statement means – what it explicitly says if you understand the math – is that specification is the opposite of complexity. Anything which posesses the property of specification by definition does not posess the property of complexity. In information-theory terms, complexity is non-compressibility. But according to Dembski, in IT terms, specification is compressibility. Something that possesses “specified complexity” is therefore something which is simultaneously compressible and non-compressible." (Minä tosin olen niin avomielinen että tunnustan että jos joku löytää nelikulmaisen ympyrän tai vastaavan matemaattisen ristiriidan, niin hän antaa kyllä vahvan keissin Jumalallisesta väliintulosta. Ja tämä kysymys toimii vahvana kannanottona siihen voiko Jumala luoda niin suurta kiveä että ei jaksa itse nostaa sitä. Moni ei tämänlaisia ajatuksia kuitenkaan arvosta ja iso osa teologeista pitää tämänlaisia vaihtoehtoja naurettavuuksina jotka eivät ole oikeasti mitään "vaihtoehtoja" koko kaikkivoipaisuustematiikassa.) Chu-Carrollin mukaan Dembskin suojana toimiikin lähinnä hänen epämääräisyytensä, joka taas vie kaiken merkityksen koko spesifisyydestä kirjoittamiselle. "The only thing that saves Dembski is that he hedges everything that he says. He’s not saying that this is what specification means. He’s saying that this could be what specification means. But he also offers a half-dozen other alternative definitions – with similar problems. Anytime you point out what’s wrong with any of them, he can always say “No, that’s not specification. It’s one of the others.” Even if you go through the whole list of possible definitions, and show why every single one is no good – he can still say “But I didn’t say any of those were the definition”." (Itse tosin huomauttaisin että Chu-Carrollin kritiikistä voidaan luikahtaa muualle. Ja nämä reitit olen sitten tukkinut jo aikaisemmin.)

Publish or perish -lausuman hengessä kun voitaisiin esittää että Dembskillä pitäisi olla CSI -informaation määriä laskevat algoritmit valmiina ja pöydässä pitäisi olla tosiasioihin sidottuja laskelmia jotka näyttäisivät sen lisäksi että sitä on myös luonnossa. Ilman tätä tasoa arvon evoluutikoilla ei ole mitään selitettävää. He saattavat sen sijaan vaikka katsoa entropiaan ja miettiä kompleksisuuden trendejä. Sellaisen kompleksisuuden joka ei kenties ole spesifiä, mutta johon on sentään vakiintunutta matematiikkaa jolla on oikeasti määritelmät joissa sanotaan mitä ne tarkoittavat sen sijaan että heitettäisiin ilmaan jotain epämääräistä "voi ollaa". Ja joita sitten on menestyksekkäästi sovellettu esimerkiksi tietotekniikassa ja muualla ihmiskuntaa hyödyttävästi. (Siis toisin kuin Intelligent Designin mitään tuotosta koskaan.)

Tämä herättää lisähuvitusta kun tajutaan että Behe on korskeana vaikka ID -piireissä häneen aletaan suhtautumaan tavalla jonka kuvaa "Quantum Non-Linearity" -blogin esiintuoma lausunto ; "Irreducible/reducible complexity: I don’t use these terms in the sense of Micheal Behe’s flawed concept of irreducible complexity. Irreducible complexity and reducible complexity as I conceive them are to do with how stable organic structures are laid out in configuration space. If a set of structures are reducibly complex they form a connected set in configuration space: This means that the diffusional computational process of evolution can bring about considerable change in organic structure. Irreducible complexity, on the other hand, is the opposite. That is, when such structures are widely separated in configuration space it is not possible for evolutionary diffusion to hop from one organism to another. Irreducible complexity, if defined properly (that is, not in the Behe sense), is an evolution stopper." Behen määritelmää ei siis oteta enää vakavasti edes ID:n kannattajien puolella. Se on niin viallinen että hän ei voi muuta kuin olla oppimatta mitään ja vaeltaa ympäri internettiä kysymässä "onx tiatoo" ja sitten leikkimällä että vastauksia ei ole olemassa vieläkään. Maailmassa on pian vain yksi ihminen johon tämä menee läpi. Behe itse. Näin käy kun toiset sitä vaan julkaisevat ja toiset eivät vaan tajua laota.