Behe ja ID:n julkaisutahti

Behen historia on täynnä vaikeuksia "publish or perish" -lausunnon kanssa. Hän on nimittäin aikanaan korostanut miten evoluutikoiden kohdalla olisi seinä vastassa koska heidän olisi julkaistava tai tuhouduttava. "In effect, the theory of Darwinian molecular evolution has not published, and so it should perish." Tuntui varmasti vakuuttavalta näpäytykseltä kirjaa kirjoittaessa. Behe joutui kuitenkin kohtaamaan Doverin oikeudenkäynnissä sitä miten ID ei ole julkaissut. Ongelmana oli se, että "And you also propose tests such as the one we saw in "Reply to My Critics" about how those Darwinians can test your proposition?" mutta "But you don't do those tests?" Tämä ironisuus ei saanut medianäkyvyyttä ja muistan tämän lähinnä sen vuoksi että jostain mielisairaasta syystä luin koko oikeudenkäynnin alusta loppuun. Ja lakijargon ja lakimiesten solmuunsaamisyritykset lakkaavat olemasta kiinnostavia varsin pian. Ne kun eivät ole oikein tiedettä eivätkä filosofiaa vaan ... jotain ihan muuta.

Tämä oli tarpeen sillä Larry Moran kuvaa blogissaan sitä miten Behe on astunut esiin haasteella. Hänestä evoluutikot ovat suurisuisia koska pitää laittaa numerot sinne missä suu on. (Linkin takana on haasteen lisäksi vastaus, ja ne antavat todellakin paljon erilaisia tuloksia. Behen ongelma on kuitenkin se, että hän lainailee varsin kliseisiä laskentatapoja joiden mukaan ainut mikä universumissa tapahtuu on puhdasta kombinatoriikkaa. Hän ei ota huomioon juuri mitään aiheeseen liittyviä ilmiöitä. Hänen ideanaan näyttääkin olevan se, että kun esiin laittaa laiskasti numeroita, ei tarvitse välittää esimerkiksi tosiasioista. Tiede kuitenkin vaatii paitsi numeroita, myös oikeat numerot ja oikeat kaavat. Ja tässä Behe on, kuten aiemmin olenkin argumentoinut, todella ontto. Behe toistaa näitä laskelmia. Ja sitten ihmettelee että "publish or perish" -ironia seuraa hänen kantapäillään kuin rotta. Huomiotaherättävää onkin, että Behe on yhä liikenteessä tutun IC -argumenttilaskelmatapansa kanssa. Ja samalla asenteella kuin ennen Doveria. Hän ei siis ole oppinut yhtään mitään kaikkina vuosinaan. Totisesti ID edistyy harvinaisella tavalla toistamalla vähälukuista määrää korkeintaan marginaalisesti muuttuvia perusargumentteja.

Näkisin Behelle oikeasti enää yhden roolin. Sen, että hän ottaisi Dembskiin yhteyttä. Syynä on se, että
1: Dembskiltä on tullut lausumia jossa behen "Irreducible Complexity" (IC) on jotain jossa on hänen Complex Specified Information:iaan (CSI). Ja Dembski pyörittelee numeroita. Syytökseni olisi ikävä jos laskelmia olisikin tehty paljon ja osuvasti. Silloin olisi julkaistu (publish) joten ei olisi syytä laittaa turpaa kiinni ja poistua tiedemiehiä häititsemästä nollatiedehumpuukilla (perish).
2: No, Dembski on itse asiassa ollut hiton laiska juuri sen suhteen että hän mielellään laittaa sanoja ja statementteja ties mihin, mutta hän ei laita numeroitaan missä hänen suunsa on. Ja kuluttaa ns. saatanasti aikaa kiemurteluun juuri sillä että suuta pitää laittaa moneen paikkaan ja laskeminen on sen sijaan vain sitä varten että sen avulla voidaan suoltaa sivistyssanoja joiden taustaa enemmistö ei ymmärrä tai jaksa seuloa niin että he eivät huomaa että hän ei laita numeroita sinne missä hänen suunsa on. Publish or Perish -lausunto ja Behen sarkasmi, ollessaan perusteltua argumentointia, iskeekin siis tätäkin kautta hänen omaan nilkkaana, ikään kuin uudestaan nurkan takaa. Tai sitten Behe puhuu paskaa käyttäessään näitä haasteitaan, joka kuvaakin sitten sitä mitä ID on ilmiönä noin tieteellisten argumenttiensa lisäksi ja sen ulkopuolella (sosiologisena valtapelinä).

Dembski kun kirjoitti aikanaan IC -konseptia ja spesifisyyttä koskevan argumentin. Tätä kuvasi erikoinen epäselvyys ja epämääräisyys. Itse asiassa päällimmäisin asia koko artikkelissa on se, että vaikka sen aiheena on spesifin kompleksin informaation spesifikaation määritteleminen, siinä itse asiassa pääasiassa vältetään koko asian määrittelemistä. Hän selittää "voi ollaa", mutta ei koskaan iske määritelmää pöytään. Saati että loisi tästä kaavan jonka avulla voitaisiin laskea onko kohteessa CSI -informaatiota ja kuinka paljon. (Dembski on tosin hyvin epäselvä siitäkin onko CSI vain jotain jota ilmennetään ja jota ei siis mitata määrällisesti. Vai onko se todella mitattava suure joka voi olla suurempi ja pienempi.)

Dembskin erikoisin puute on siinä että hänen määritelmänsä ovat väärin. Ja tämä on oikeastaan melko ainutlaatuista. Normaalisti filosofiassa ajatellaan että jokaisella on valta tehdä määritelmiä ja johtopäätökset ovat sitten suhteessa niihin vääriä. Mutta Dembskin teoria on tässä hyvin erikoinen. Syynä on se, että hän soveltaa vakiintuneita informaatioteorian käsitteitä. Ja tätä kautta on selvää että niissä on määritelmällinen virhe.

Dembskin spesifin kompleksisuuden idea on siinä että ID:n tuottamalla piirteellä - joka ei ole ehdottomasti luonnollinen vaan varmasti älyn tuotos - on piirteinä spesifisyys ja kompleksisuus. Jos siis törmätään kohteeseen jolla on molemmat ominaisuudet ei kohde ole voinut syntyä muuta kuin älyllisellä interventiolla. Mutta hän kirjoittaa muualla kompleksisuudesta. Ja näin kokonaiskuva selviää kyllä. ; Itse asiassa kaikki kilahtaa siihen miten hän käsittelee Kolmogorov-Chaitinin näkemystä algoritmisesta informaatioteoriasta. Dembski puhuu paljon myös todennäköisyyksistä. Että tapahtuman todennäköisyys tulee olla sellainen että se ei synny sattumalta.

Oleellinen huomio onkin siinä että algoritminen kompleksisuus ei ole itse asiassa todennäköisyysarvio. Sen peruskysymys on mitata sitä miten pitkällä merkkijonolla jokin tapahtuma voidaan kuvata. Dembski on kirjoissaan käyttänyt esimerkkinä ns. Caputo Casea. Hän esittää että se olisi esimerkki siitä miten älyä tunnistetaan. Caputo Casessa tulos on kuulemma spesifi ja epätodennäköinen. Sillä Caputo heitti kolikolla monta kertaa tietyn ja saman tuloksen. Ja näin syntyi poliittista valtaa. Tämä on todella erikoinen laitettava algoritmisen kompleksisuuden yhteyteen. Sillä jos Caputon kolikonheitto muutetaan bittijonoksi jossa 1 on kruuna ja 0 on klaava, on samasta merkistä koostuva luku pakattavissa. Pakattavuus taas tarkoittaa sitä että sen algoritminen kompleksisuus on hyvin pieni. Yhteys on hyvin syvällinen. Ja se liittyy siihen mitä aikaisemmin kirjoitin entropiasta ja informaatioteoriasta. Sattuma tuottaa helposti algoritmista kompleksisuutta. Nämä ovat selvästi eri asioita, joten on hyvä etsiä a+b:tä.

Mutta toki Dembskin spesifi ja kompleksisuus pitää kohtauttaa, ja tällöin syntyy erikoisuuksia. Jos nimittäin oletetaan että Dembskin "voi olla tätä" -määritelmiä otetaan käyttöön relevantteina vaihtoehtoina ja niiden pohjalta tehdään arvioita, päädytään nimenomaan siihen tulokseen että Dembskin spesifi on "lyhyt" ja "kompleksisuus" on "pitkä". Ja näitä keskenään ristiriitaisia asioita etsitään samanaikaisesti samasta kohteesta. (Tavalla joka ei ole niin epämääräinen tai harmaasävyinen kuin pituus ihmisillä.) Mark Chu-Carroll onkin kirjoittanut siitä mitä tapahtuu kun Dembskin spesifin ja kompleksisuuden laittaa yhteen. "But to make matters worse – this statement explicitly invalidates the entire concept of specified complexity. What this statement means – what it explicitly says if you understand the math – is that specification is the opposite of complexity. Anything which posesses the property of specification by definition does not posess the property of complexity. In information-theory terms, complexity is non-compressibility. But according to Dembski, in IT terms, specification is compressibility. Something that possesses “specified complexity” is therefore something which is simultaneously compressible and non-compressible." (Minä tosin olen niin avomielinen että tunnustan että jos joku löytää nelikulmaisen ympyrän tai vastaavan matemaattisen ristiriidan, niin hän antaa kyllä vahvan keissin Jumalallisesta väliintulosta. Ja tämä kysymys toimii vahvana kannanottona siihen voiko Jumala luoda niin suurta kiveä että ei jaksa itse nostaa sitä. Moni ei tämänlaisia ajatuksia kuitenkaan arvosta ja iso osa teologeista pitää tämänlaisia vaihtoehtoja naurettavuuksina jotka eivät ole oikeasti mitään "vaihtoehtoja" koko kaikkivoipaisuustematiikassa.) Chu-Carrollin mukaan Dembskin suojana toimiikin lähinnä hänen epämääräisyytensä, joka taas vie kaiken merkityksen koko spesifisyydestä kirjoittamiselle. "The only thing that saves Dembski is that he hedges everything that he says. He’s not saying that this is what specification means. He’s saying that this could be what specification means. But he also offers a half-dozen other alternative definitions – with similar problems. Anytime you point out what’s wrong with any of them, he can always say “No, that’s not specification. It’s one of the others.” Even if you go through the whole list of possible definitions, and show why every single one is no good – he can still say “But I didn’t say any of those were the definition”." (Itse tosin huomauttaisin että Chu-Carrollin kritiikistä voidaan luikahtaa muualle. Ja nämä reitit olen sitten tukkinut jo aikaisemmin.)

Publish or perish -lausuman hengessä kun voitaisiin esittää että Dembskillä pitäisi olla CSI -informaation määriä laskevat algoritmit valmiina ja pöydässä pitäisi olla tosiasioihin sidottuja laskelmia jotka näyttäisivät sen lisäksi että sitä on myös luonnossa. Ilman tätä tasoa arvon evoluutikoilla ei ole mitään selitettävää. He saattavat sen sijaan vaikka katsoa entropiaan ja miettiä kompleksisuuden trendejä. Sellaisen kompleksisuuden joka ei kenties ole spesifiä, mutta johon on sentään vakiintunutta matematiikkaa jolla on oikeasti määritelmät joissa sanotaan mitä ne tarkoittavat sen sijaan että heitettäisiin ilmaan jotain epämääräistä "voi ollaa". Ja joita sitten on menestyksekkäästi sovellettu esimerkiksi tietotekniikassa ja muualla ihmiskuntaa hyödyttävästi. (Siis toisin kuin Intelligent Designin mitään tuotosta koskaan.)

Tämä herättää lisähuvitusta kun tajutaan että Behe on korskeana vaikka ID -piireissä häneen aletaan suhtautumaan tavalla jonka kuvaa "Quantum Non-Linearity" -blogin esiintuoma lausunto ; "Irreducible/reducible complexity: I don’t use these terms in the sense of Micheal Behe’s flawed concept of irreducible complexity. Irreducible complexity and reducible complexity as I conceive them are to do with how stable organic structures are laid out in configuration space. If a set of structures are reducibly complex they form a connected set in configuration space: This means that the diffusional computational process of evolution can bring about considerable change in organic structure. Irreducible complexity, on the other hand, is the opposite. That is, when such structures are widely separated in configuration space it is not possible for evolutionary diffusion to hop from one organism to another. Irreducible complexity, if defined properly (that is, not in the Behe sense), is an evolution stopper." Behen määritelmää ei siis oteta enää vakavasti edes ID:n kannattajien puolella. Se on niin viallinen että hän ei voi muuta kuin olla oppimatta mitään ja vaeltaa ympäri internettiä kysymässä "onx tiatoo" ja sitten leikkimällä että vastauksia ei ole olemassa vieläkään. Maailmassa on pian vain yksi ihminen johon tämä menee läpi. Behe itse. Näin käy kun toiset sitä vaan julkaisevat ja toiset eivät vaan tajua laota.