"Man must not think he is on a level with either beast or angels, and he must not be ignorant of those levels, but should know both."
(Blaise Pascal)
Ihminen on usein ajatellut itsensä jatkumoon jossa hän on eläimiä henkevämpi mutta vähemmän henkinen kuin vaikka Jumala. Tässä mielessä ihmisen on ikään kuin ollut pakko reagoida molempiin tasoihin. Ja fantasia, sadut ja tarinat ovat ollut tässä apuvälineenä. Esimerkiksi C. S. Lewisin mukaan fantasian miettiminen ei onnistu oikein muuten kuin miettimällä sitä ainutta oikeaa "toista maailmaa". Mutta toisaalta hän kirjoittikin kristillistä ideologialla alleviivattua fantasiaa. Joka taas ei vastaa suurta osaa muiden tekemästä fantasiasta.
Ja tästä on seurauksia. Syntyy omituisia puolia. Fantasia on mielikuvitusta ja eskapismia. Ja ne kulminoituvat fantasian kohdalla. Sillä fantasia on jotain joka ylittää fysikaalisen maailman, mutta se määritellään kuitenkin samalla epätodeksi. Epätodeksi joka kuvitellaan vaikka se onkin epätotta. Ellei peräti juuri sen vuoksi.
Ja tässäkin kulmassa fantasia nähdään jonain jonka tulisi olla ihmisille tuttu. Eikä siksi että fantasia tekee elämän jotenkin paremmaksi. Että elämä huijataan miellyttäväksi vaikka se ei olekaan. Joka tekee fantasiasta eräänlaisen Jumalan ilman minkäänlaisia voimia.
On kenties innostavaa uskoa uskomiseen ja tukea fantasiaa. Etenkin kun fantasia, toisin kuin uskonto, ovat hyvin muodikkaita. Ja korostaa että ihminen kaipaa jotain sen tapaista. Mutta tähän ei voi muuta kuin lainata fantasiakirjailijaa. Josta voi varomattomampi saada sellaisen kuvan että kenties fantasiassa darwinisti kättelee itseään sielunvihollista.
"REALLY? AS IF IT WAS SOME KIND OF PINK PILL? NO. HUMANS NEED FANTASY TO BE HUMAN. TO BE THE PLACE WHERE THE FALLING ANGEL MEETS THE RISING APE."
(Terry Pratchett)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti