Joku minun ikäluokastani saattaa muistaa Kevin Sorbon. Hän näytteli "Herkules" -televisiosarjassa Herkulesta. Ja tämä sarja oli upea. Sarja oli aivan kuten "Xena" ilman tissejä. Joten se oli aikamoisen hyvä sarja.
Sen näyttelijä on nyt sitten päätynyt esittämään teologis-psykologisen lausunnon jossa hän selittää ateistien mielentilan. Hän kutsuu sitä vihaisuudeksi. Ja vihaisuus johtuu siitä että he oikeasti tietävät että Jumala on olemassa ja että Jumala tuomitsee heidän elämäntapansa. Eli ateistit tietävät että heidän elämäntapansa on moraaliton ja että Jumala on olemassa. Ja jatkavat silti menoaan.
Sorbon näkemys on hyvin tavallinen. Ja hän on siinä mielessä väärässä, että suurin osa ateistejen vihaisuudesta on illuusiota. Kun uskova sanoo mielipiteensä, se on vain juttelua mutta kun ateisti avaa suunsa hän provosoi ja uhkaa kulttuuriperinnettä ja ajaa suunnilleen kristittyjä giljotiiniin ja on muutenkin loukkaava, jopa silloin kun ei ole. Ja sitten toisaalta ateisti uskoo kyllä kristittyihin. Sellaisiin jotka ihan avoimesti ja julkisesti tuomitsevat ateistien elämäntapaa vain aina ja kaikkialla. Koska se on monien uskontojen mukaan se, mitä uskonnonvapaus nimenomaan tarkoittaa. Ja kun ihmisryhmä tekee tämänlaista tuomitsemista, niin siinä varsin pian suhtautuminen on vastavuoroista. Jos jokin taho on aina avoimesti tuomitsemassa sinua, on hyvin helppoa palauttaa palvelus samalla mitalla. Ja tämä on todella helppo tulkita vihaksi. Kenties siksi että se hyvin usein on nimenomaan sitä.
Muutenhan tämä lausunto ei herättäisi mitään tunteita, mutta se on silti ikävää kuulla Herkuleksen suusta. Tämä on tunne-elämykseltään vähän sama kuin Ihmemies MacGyver - tai hänen näyttelijänsä Richard Dean Anderson - tulisi ja päin naamaa haukkuisi itseä paskiaiseksi. Paitsi että se paskiaisuus olisi todennäköisesti totta. Mutta silti sekin viiltäisi jotenkin erikoisesti. Jostain syvältä.
2 kommenttia:
Muistan ikuisesti, kun sarjassa Hera-jumalatar sanoi aina: "Höökjyliiiz."
Mutta juu, tuollainen näkemys on hieman outoa tavaraa.
Ja sitä paitsi angloelokuvantekijät ovat niin kovin roomalaismielisiä, että lausuvat Herakleen nimen roomalaisittain. Vaikka tämä voi kyllä liittyä siihen, että englannin kielessä on melkoisen paljon latinaperäistä aineistoa.
Mutta miksi muinaiset roomalaiset sitten eivät osanneet lausua nimeä "Herakles"?
Lähetä kommentti