Miksi muskettisotureilla ei ollut buckleria?

Jos seuraa televisiosta vaikka muskettisotureiden seikkailuja, voi huomata että he käyttävät pistomiekkoja. Tämän lisäksi heillä saattaa nähdä vasemman käden asetta. Joka on yleensä joko viitta tai tikari. Sen sijaan heillä ei näy buckleria, pientä kilpeä. Yksityiskohta voisi olla merkityksetön, mutta todellinenkin historia näyttää heijastavan täsmälleen samaa. Varhaisin säilynyt miekkailumanuaali, I.33, käsittelee yhdenkädenmiekan ja kupurakilven yhdistelmää. Buckler oli suosittu hyvin pitkään. Mutta renessanssiajalla tyypillistä oli että vasemman käden aseeksi valittiin ns. main-gauche. Joka on tikari.

Tästä trendistä voi tietysti syyttää vaikkapa muotia. Muoti vaikuttaa aina jonkin verran asemieltymyksiin ; Esimerkiksi smallsword ei ole ylivoimainen miekkailuase, mutta kun muodissa oli että "herrasmies ei hikoile", oli muodikasta kantaa kevyempää aseistusta. Mutta nähdäkseni tässä ei ole kysymys tästä. ; Kysymys ei ole siitä että tikari olisi erityisen paljon parempi kuin bucker, ainakaan aina. Kysymys on nähdäkseni taistelun kontekstista. Oman näkemykseni mukaan on selitys miksi bucker oli aiemmin suositumpi kuin tikari ja miksi tikari oli suositumpi myöhemmin.

Nähdäkseni kysymys on siitä miten torjunta tapahtuu.
* Jokainen bucklerin kanssa toiminut tietää että se ei pysäytä iskua vaan enemmänkin siirtää sitä syrjään. Pelkällä kilvellä torjuessa seurauksena on joko kilven reunaa tai pintaa pitkin liukuminen. Tämä siirtää hyökkäyslinjaa pois, ja hoitaa jossain määrin yksinkin sen pääfunktion että vihollisen ase ei osu itseen. Mutta jos halutaan vastapuolen aseen hallintaa, on kilven tueksi asetettava oma ase. Silloin kilven avulla saadaan ikään kuin kaapattua "suuremmalta mahdollisuuksien alueelta" tulevia hyökkäyksiä niin että vihollisen ase liukuu oman aseen käsiteltäväksi. Näin varsinainen kontrolli tapahtuu samaan tapaan kuin yhdenkin käden aseilla. Eli vihollisen miekan teräosaa siirretään oman miekan kahva-alueen avulla syrjään ja raivataan tilaa oman miekan kärjelle.
* Tikarin kohdalla taas renessanssiajan tikareissa on tyypillisesti koko suunnilleen sama kuin bucklerissa. Mutta näissä tikareissa on väisti. Joko palkki tai jopa ulospäin kaartuva U -mallinen väisti. Torjuessa vihollisen terää, aseiden kontakti siirtyy terän ja väistin liitoskohtaan. Ja tästä sitä pystyy siirtämään syrjään ilman että toista asetta tarvitaan tukena. Näin vihollisen pitkä terä voidaan siirtää syrjään omalla tikarilla samalla kun oma miekka pysyy täysin vapaana niin että sillä voi yrittää pistää vastustajaa. (Jolla on toki ikävä kyllä omakin tikari torjuntaa varten.)

Tällä erilaisella profiililla on väliä. Sillä vaikka jo I.33 piti sisällään pistoja, rapiiri on lähes täysin pistoase. Bucklerilla on helpompi ottaa vastaan viiltotyylisiä iskuja kuin pistoja. Toinen merkittävä muutos on siinä että pistot ovat, paitsi nopeita ja muuten kenkkuja, niin niiden torjuminen itse asiassa vaatii vähemmän voimaa. Pitkä rapiiri on helppo siirtää syrjään ilman kovin suurta voimaa. (Kunhan sen vain ensin saa kiinni ja osaa toimia oikeaan suuntaan oikealla tavalla.) Joten torjunta on aivan järkevää tehdä tavalla joka ei sido molempia käsiä prosessiin. (Ja toki tikari on itsessäänkin ase, joten se tarjoaa mahdollisuuden tehdä myös iskuja. Mikä ei tosin selittäisi sitä miksi niihin ei ole siirrytty jo aiemmin. Buckler on selvästi ollut hyvin hyödyllinen, koska sitä on suosittu jopa silloin kun se on ollut epämuodikasta ja swashbucklerit halveksuttavia riidanhaastajia..)