Argumenttivirhelistat virheargumentoinnin lähteenä.

Skepsiksen palstoilla keskustelimme siitä millä tavalla ihmisten kanssa pitää keskustella. Aiheeksi nousi luonnollisesti kohteliaisuus. Sillä skeptikoilla on "huono maine". Että ei pitäisi olla näsäviisas tai ärsyttävä tai yleenkatseellinen. Koska se on huonoa toimintaa ja pilaa keskustelun.

Tässä esille nousi tietysti monia strategisia syitä. On ihan kannattavaa olla olematta ihan hirvittävä kusipää. Ihan siksi että kenties ystävällisyys käännyttää paremmin kuin epäystävällisyys joka lietsoo riitaa. Ja jos ei, niin ainakin yleisö suhtautuu kohteliaaseen ja mielevään ihmiseen paremmin pitäen häntä muutenkin osaavampana. Samoin keskustelun eettisyys ja esteettisyys olivat hyviä vahvoja teemoja joiden kannalta vittuilua kannattaa vähentää.

Mutta nämä eivät toisaalta viehätä kaikkia. Esimerkiksi itse olen kusipää joka ei välitä käännyttämisestä. Minun argumentaationi ei noudata Marxin tai Beauvoirin perinnettä. Tai muutakaan sellaista perinnettä jossa ideana olisi argumentoinnin sijasta maailman muuttaminen.  Ja toisaalta moni on kokenut että skeptikoiden maine ei oikeastaan riipu useinkaan asenteesta vaan "vääristä mielipiteistä". Eli on sama millä tavalla muita kohtelee. Kun kohteliaskin keskustelu saa saman syytöksen, voi saman tien olla törkeä ja pitää hauskaa. ; Retoriikka muuttuu tässä helposti irrelevantiksi. Argumentilla on rakenne joka tiivistyy perimmiltään jonkinlaiseksi loogiseksi formalismiksi. Ja vittuilun kohdalla tämä on relevantti huomio. Ne usein eivät ole argumentaatiota lainkaan. Koska jos argumentoit muuten asiallisesti ja koristelet lausetta sanomalla "olet ääliö" ja tätä ääliöyttä käytetään toteamuksena eikä minään jota jatketaan "joten olet väärässä".

Siksi eräs ihminen päättikin nousta esille ja korosti että vittuilu on aina argumenttivirhe.

Argumentti oli ymmärrettävä. Se, että siinä keskustellaan asiasta eikä ihmisestä. Vittuilu onkin selvästi usein väärin. Sillä argumentoinnin lopputuloksen tulisi koskea asia-argumentteja. Klassinen periaate on, että se kuka sanoo argumentin ei muuta sitä paremmaksi tai huonommaksi. Tällöin tietysti myös syytös siitä että jos toinen on skeptikko, niin tämä on näsäviisas. Myös toisen näsäviisaus olisi negatiivinen piirre josta muistuttaminen olisi väärin. Keskustelussa nousi esille termi ad hominem. Joka on relevantti tapa joka on sekä vittuilua että argumenttivirhe.

Mutta nostin esille juuri sen onko vittuilu aina argumenttivirhe. Silloin se, että se joskus tai usein on on epäkiinnostavaa ja triviaalia. Ja se on myös itsessään logiikan hylkäämistä koskeva väite. Sillä tosiasiassa vaikka vittuilu on usein ad hominem, se ei aina ole ad hominem -virhepäätelmä. Joskus se on vain epämiellyttävä totuus. (Ja tätä varten väänsin netissä ja nyt tässä blogitekstissä.)

Nostin tästä esiin klassisen psykologian. Psykologiassa nostetaan toistuvasti esiin negatiivisiksi luokiteltavia piirteitä. Ihminen voi olla psykopaatti. Miten psykiatri pystyy tekemään näin jos negatiivisen piirteen liittäminen ihmiseen on lähtökohtaisesti virhe? Tämä kysymys on luonnollisesti relevantti. Sillä tieteenfilosofiassa on aivan tyypillistä että mietitään mitkä aksioomat ovat joidenkin periaatteiden takana. Ajatus psykiatrejen ad hominem -luonteesta on itse asiassa myös käytetty. Jyri Puhakaisen "persoonan kieltäjät" nojasi hyvin vahvasti siihen että "hulluus" on "normatiivista". Ja filosofit mielellään tämänlaisilla asioilla veivaavatkin.

Vastakeskustelija kommentoi että psykologia on tiede, joka ei tietenkään selittänyt sitä miten se olisi tiede. (Mikä on aika relevanttia. Jos epämiellyttävä lausunto josta voi pahastua on aina argumenttivirhe se tarkoittaisi että tieteenala rikkoisi logiikan perusrakenteita. Ja tiede ei tarkoita sitä että logiikka keksitään uudestaan tai keksitään uudet logiikan säännöt. Se ei ns. kuulu käytänteisiin.) Käytin toki tilanteen hyväkseni keskustelemalla siitä miten käsitteet syntyvät ja miten niitä voidaan käyttää. Keskustelukumppanini kutsui minua narsistiseksi eikä pitänyt tätä virhepäättelynä. En muuten minäkään. Etenkään kun vastakeskustelijani kertoi että narsisti on eri asia kuin narsistinen. Narsisti kun on diagnoosi joka vaatisi psykiatrin, ja narsistinen on laajempi käsite joten sitä voi käyttää vapaammin. Itse taas korostin että itse välttäisin nimenomaan diagnostisia termejä. (Koska sosiaalisessa kanssakäymisessä ei tarvitsisi ikään kuin miettiä että onko diagnostiikan paperi taskussa vai meneekö puoskaroinniksi. Ja jotain muitakin syitä.)

Itse korostin että jos meillä on "tyhmä" sana, niin sille voidaan nähdä kriteeriattribuutteja. Ja kun nämä kriteeriattribuutit osoitetaan jossain kohteessa, saadaan siitä argumentti. Määritelmä kertoo että jos B, C ja D niin A. Tällöin tyhmä on johtopäätös joka tehdään kun jossain havaitaan sitä vastaavia sanoja. Ensin vastaväittelijäni oli sitä mieltä että "tyhmä" -sana on tyhjä. Miten se siis voisi olla argumentatiivinen, eli ylipäätään olla väistämättä argumenttivirhe se jäi minulta auki. Mutta lähdinkin täsmentämään siitä että tosiasiassa tyhmä on tosiaan monikäyttöinen sana. Sillä on laaja eri käyttöympäristö. Mutta ei aivan mitä tahansa käyttöyhteyksiä. Ja itse asiassa kontekstissa sana peräti täsmentyy. Eli kun lapsi huutaa tikkarin varastaneen miehen perään että "tyhmä setä" niin tämä täsmentää "tyhmä" sanaa hyvinkin tunnettuun ja ymmärrettävään muotoon. Jonka oikeutus voidaan jollain tavalla myös arvioida. Ja jos joku sanoo että "teki argumenteissa demonstroidut virheet A, B ja C joten hän on tyhmä" niin tämä täsmentää käsitteen aivan samalla tavalla. Ja että tätä juuri tapahtuu kun käytetään normaalia kieltä. Ja jos tätä ei sallita, niin miten voisimme ylipäätään keskustella mistään mitään.

"Salaisuus" on oikeastaan helppo.

Argumenttivirherakenne ad hominemissa nojaa koska A siis B -rakenteeseen. Jossa A on premissi ja B on johtopäätös. Kaikissa ad hominemin rakenteissa premissinä on esimerkiksi "tyhmyys" ja johtopäätöksenä on sitten jotain jota tästä ei voi päätellä. Ja siksi vittuilu niin usein onkin argumenttivirhe. Herjaaminen tuntuu vakuuttavalta mutta logiikan kannalta se on non sequitur. (Jos A niin B ; C  ; Joten ei B.) Tätä kautta tyhmää voi käyttää eiargumenttivieheenomaisesti kahdella tavalla:
1: Käyttää "tyhmää" premissinä tavalla jossa johtopäätös juontaa nimenomaan tyhmyydestä. "Hän on tyhmä joten hänen ajattelunsa on hidasta."
2: Käyttää "tyhmää" johtopäätöksenä. Tällöin käsillä on tyhmän määritelmä. Kuten "huono perustelija" ja "toistaa samoja virheitä". Ja sitten huomataan että keskustelussa perustelut ovat virheellisiä ja hän toistaa niitä senkin jälkeen kun ne on osoitettu virheellisiksi häntä voidaan näissä käsittein aivan perustellusti kutsua tyhmäksi. (Jos A niin B. A. Siis B. Aivan klassista logiikkaa.) Tämän voi kyseenalaistaa vain kiistämällä että määritelmä on oikea. Mutta vika ei tällöin ole logiikan rakenteessa. Jos "tyhmälle" on mitään sovelluskenttää sitä voidaan käyttää perustellusti. Jos se on tyhjä termi, ei se voi olla epäkohtelias, loukkaava tai epämiellyttäväkään.

Toki asiaa on lähestytty monessa muussakin paikassa kuin tässä blogissani. "Patheos" -blogi kuvaa tätä selittämällä esimerkkien ja muun keskustelun voimalla että "Disparaging the character of a proponent of pseudoscience who is also a bad person, such as Stanislaw Burzynski, in addition to criticizing their faulty arguments is not a fallacy at all. Ineffectual treatments are one issue to criticize him on, but his lack of morals is another one that also needs to be addressed. A good rule of thumb is to see how the sentence works with “therefore” added to it. “Burzynski is a maggot infested ghoul who bullies teenagers, therefore don’t trust his claims about antineoplastons and cancer” doesn’t work but “All the scientific evidence and the consensus of the medical community goes against Burzynski’s claims, and he’s a shitty person to boot” works just fine."

Ja klassinen syy on juuri se erottelu mikä on "ad hominem" ja mikä "mere insult". Esimerkki on jotain jota olen itsekin jo tuonut esille tässä blogitekstissä ; "As you can see, merely insulting someone does not rise to the level of an ad hominem attack or fallacy. One must make the insult as a PREMISE of the argument, rather than as part of the CONCLUSION." Eli Perusideana ei ole se, että ad hominem ei olisi argumenttivirhe. Se on. Se on aina. Mutta kaikki vittuilu vain ei ole ad hominemin rakenteen mukaista. Ad hominemin taustalla oleva syy on looginen ja tämän logiikan toimintarajat määrittävät sen mikä on ad hominem -virhepäätelmä ja mikä ei ole virhepäätelmä vaan kenties jopa "epämiellyttävä hyvin perusteltu tosiasia". Joten ad hominem ei pyyhi kaikkia mahdollisia vittuilurakenteita pois kuvioista. Joten ad hominem ei ole mikään jonka avulla voidaan osoittaa että kaikki vittuilu olisi perusteetonta.

Wikipedioiden universumi, joka lähinnä demonstroi miten vakiintunut oma kantani on

Englanninkielinen wikipedia käyttää tässä erikoista muotoa "Ad hominem reasoning is not always fallacious, for example, when it relates to the credibility of statements of fact." Henki ja sisältö on tässäkin sama. Ja se korostaa miten jo aivan perusmäärittelyt usein tuovat asiaa esiin. Siitä huolimatta että turhautunut vastaväittelijäni mainitsi ad hominemin ja selitti että se on väärin eikä hänen tarvitse vakiintuneesta termistä käsitellä miksi se on väärin. Mikä oli varsin huvittavaa koska keskustelu oli käytännössä loppu kun hän selitti tuoneensa "ansan". Voittoisa argumenttiketju päättyi siis siihen että hän nosti esiin sen että ad hominem on argumenttivirhelistassa. En tiedä minä hän minua piti, kun luuli että tämä ei olisi yleissivistystä. Minä luulin koko ajan puhuneeni ad homimen -käsitteen toimintarajoista.
1: Mikä on hämmentävää koska jos "tyhmä" ja muut "eipsykologiset" termit ovat heikkoja koska ne ovat epämääräisiä niin sitten myös alatyylinen "vittuilu" lienee tyhjä termi. Molemmat kuitenkin jotenkin mystisesti ymmärsivät että "vittuilun" loogisuuden ratkaisemisessa tarkasti määritelty konsepti "ad hominem" oli jotenkin relevantti. Mielestäni tämä tukee sitä että termit määrittyvät sosiaalisesti ja jaetusti, vaikka niillä ei olisi tiukasti denotoituja määritteitä jotka määritellään ennen keskustelua. Ja sitä että konteksti täsmentää. Kun puhutaan logiikasta on argumenttivirhe oleellinen täsmennin vittuilussa. Jos vittuilun suhdetta tapakäytökseen oltaisiin sovellettu olisi käyttöön otettu toinen konteksti, vaikka "käytöksen kultaisen kirjan" kautta.)

Hupaisampaa saa jos menee Suomenkieliseen wikipediaan. Siellä kun selitetään että "Ad hominem määritellään useimmiten argumentointivirheeksi, mutta joissain yhteyksissä käytettynä ad hominem on kuitenkin hyväksyttävä, jopa välttämätön, menettelytapa." Ja selitetään reunaehto "Henkilön persoonassa on jotain vastenmieliseksi koettua, ja argumentti kohdistuu siihen asian sijasta." (Johtopäätös on se miten "asia" näissä kohden määritellään. Ihminen ja hänen attribuuttinsa voivat olla aihe. Ihmisten luotettavuutta arvioivat toki muutkin kuin psykiatrit, joiden koko elinkeino nojaa sen varassa että ihminen ja tämän negatiivisiksi mielletyt ominaisuudet voivat olla validi aihe josta saadaan keskustella, argumentoida ja joita voidaan tutkia.) Hupaisaa on että siellä myös määritetään ad hominemin kaava.

"Ad hominem -argumentin yleinen kaava on seuraava:
Henkilö X esittää argumentin A
Henkilön X ominaisuuksissa on jotain vastenmielistä
Siispä argumentti A on epätosi"

On nimittäin hyvin vaikeaa nähdä miten "joten olet tyhmä" -rakenne voisi rikkoa tuota. Siinä negatiivinen tulos kun on johtopäätöksessä. Mutta koska keskustelukumppanini kehui olevansa hyvin perehtynyt en voi kuin äimistellä huuli pyöreänä sitä miksi hän ei suuresta osaamisestaan huolimatta osannut demonstroida että miten johtopäätöksessä oleva "tyhmä" olisi väistämättä ja automaattisesti ad hominem. Hän valitettavasti lähinnä määritti itsensä voittajaksi, eli vihjasi että vastaus on olemassa hänen hallussaan. (Löytyisikö tämänlainen ajatusrakenne jostain logiikan kirjasta. Kenties loogisten virhepäätelmien kohdalta, vihjaan vähän vain tavalla jota en tässä tarkemmin määrittele koska se on niin ilmiselvä että olen voittanut tämän keskustelun.)

Wikipedialähteet ovat tietenkin kevennys. Sillä se ei ole läpiluotettava tiedonlähde. Mutta kun asiat on siellä, lähdeviittauksin klikattavina, voidaan sanoa että asiani oli ns. varsin vakiintunut. Sen ei pitäisi olla hirveän uusi ja yllättävä. Mutta silti siitä joutuu melkoisen usein vääntämään.

Pieni jatkohuomautus.

Jos otetaan esimerkki jossa "tyhmyys" laitetaan johtopäätökseksi. Joku voisi sanoa että siitä että joku tekee perustason virheitä toistuvasti eikä suostu oppimaan vaikka korostaa sitä että on opetellut asioita paljon, jopa enemmän kuin minä, ei olisi jotain joiden perusteella jotakuta voitaisiin sanoa tyhmäksi. (Siis loogisesta syystä. Ei esteettisistä ja eettisistä kohteliaisuussyistä.) Tällöin on mahdollista että kyseessä on ns. semanttinen erimielisyys. Eli tyhmyydellä olisi erilainen määritelmä.

Premissi 1. Jos perustason virheet + kyvyttömyys huomata virheitä + kyvyttömyys korjata + kauan nähty aika asian eteen niin on tyhmä. (Jos A niin B)
Premissi 2: Henkilö tekee perustason virhettä + ei huomaa sitä + ei korjaa sitä ja korostaa itse harjoitelleensa asiaa (A)
Johtopäätös: Hän on tyhmä. (Siis B)

Tämä on usein tavallista. Itse asiassa eräs nyrkkisääntö onkin, että monesti filosofien ongelmat ja erimielisyydet eivät johdu siitä että joku olisi epälooginen. Vaan sen vuoksi että käsitteet on määritelty eri tavalla. Eli tavalla jossa premissejen luotettavuuskysymykset nähdään eri tavalla. Ja tällöin tyhmä -sanan käyttäminen ei olisi looginen argumenttivirhe vaan sanoja on erimielinen "premissistä yksi".

Semanttisessa tyhmyys -sanan käsittelyssä on oikeastaan vain se ongelma että se ei poista sitä että sitä ei voitaisi käyttää johtopäätöksenä. Sillä jos sanotaan että "tyhmä" -sanaa ei voida käyttää tuolla tavalla se tehdään siten että otetaan "tyhmä" -sanan määritelmässä olevat attribuutit. Sitten katsotaan että sovelluksessa tämä ei olekaan vastaava. (Logiikka ei siis ole väärin vaan Premissi 1 ei vain ole uskottava.) Mutta nyt kun meillä on kriteeriattribuutit "tyhmyydelle" niin tiedämme että on olemassa asiantila jossa Premissi 2 kohdalla henkilö demonstroi niitä. Ja voimme laittaa tämän kuvauksen Premissi 1 kohdalle. Ja tämä argumentti on sekä loogisesti pätevä että semanttiselta tasoltaankin korrekti.

Miksi, oi miksi?

Tulkitsen syyksi sen, että ihmiset eivät tajua että argumenttivirhelista on kävelykeppi. Ne ovat intuitiivisia keskusteluntapoja joita käytetään siksi että ihmisillä on tiettyjä hyvin yleisiä ajatteluvääristymiä. Ja koska nämä eivät ole satunnaisia vaan osaa niistä sovelletaan toistuvasti, niille on kätevää antaa nimi. Ne eivät kuitenkaan muutu virhepäätelmiksi jonkun auktoriteetin voimasta. Vaan niiden takana on jokin looginen syy. Itse suosittelisin että ihminen opettelisi suoraan logiikan. Ja sen jälkeen psykologiaa niin että erilaiset vääristymät tulevat tutuiksi. Sillä kun moni pänttää argumenttivirhelistoja käy helposti juuri niin että ymmärretään että ad hominem on argumenttivirhe. Mutta ei käsitetä mitä ad hominem oikeasti tarkoittaa. Ja näin asiassa oiotaan, ja ajatellaan esimerkiksi että "vittuilu on ad hominemia". Mielikuvissa tämä osuu hyvin usein oikeaan. Mutta se ei aina pidä paikkaansa. Ja näin oikotien valinnut tekee virheitä. Ja argumenttivirhelistan sanat ovat latinaa jotka luovat luuloteltua varmuutta siitä että sanoja on oikeassa kun hänellä on hieno vakiintunut käsite puolellaan.

Mutta meitä tieteenfilosofiasta innostuneita, logiikkarunkkareita ja monia muita vastaavia kaivataan juuri sen vuoksi että on tilanteita jossa ne eivät osu kohdalleen. Ja näiden tunnistaminen on kiinnostavaa. Etenkin jos niiden voimalla saa sanoa keskustelukumppaniaan dogmaattiseksi mäntiksi jolla on johtopäätös ennaltalyöty lukkoon ja joka saivartelee keskenään ristiriitaisin argumentein epätoivoisesti räpiköiden.
1: Tavalla joka jos hän olisi oikeassa, niin ei tulisi esille. Joten jos asia olisi todellakin niin kuin hän sanoo, niin se asia ansaitsisi paremman puolestapuhujan kuin jonkun jolle "tyhmä" on ensin liian epämääräinen mutta joka sitten onkin niin eksaktisti määritelty että "se ei kelpaa missään nimessä tuossa ja tuossa yhteydessä", jolloin käsite onkin nimenomaan hyvin eksakti. Mutta joka ei tuota ongelmia siinä vaiheessa kun keskustellaan siitä onko "narsisti" vai "narsistinen" jotain jota nyt on hyvä sanoa toisesta. Mikä on toki itsessään mielenkiintoinen huomautuksena kun aiheena on kuitenkin että argumentaation logiikka automaattisesti, väistämättä ja ilman ainuttakaan poikkeusta heikkenee jos toista nimittelee. Mutta virheet ovat kaiken kaikkiaan niin kaikkialletunkevia, että en edes jaksa luetella niitä kaikkia. Keskenään ristiriitaiset asiat ovat mahdollisia ja kehäpäätelmästä voidaan mennä paradoksin kautta kontradiktioon vain siksi että keskustelukumppani tietää että vittuilu=ad hominem ilman ainuttakaan poikkeusta koska ad hominemin määritelmä, joka ei edes ole se. (Jumalauta!)

Kaiken kaikkiaan en siis ymmärrä miksi minun tulisi muuttaa tapojani. Miksi skeptikko, joka kannattaa tieteellistä ajattelua, olisi väistämättä joku joka ei voisi käyttää vittuilua kommunikoinnissaan jos näin valitsee tehdä. Nähdäkseni tärkein yksittäinen syy vittuiluun on se, että se on itseterapiaa jonka tekeminen tuntuu hyvältä. Minua turhauttavat monenlaiset huonot argumentaatiot jotka ovat liian helppoja ja liian toistettuja ollakseen kiinnostavia. Ja niitä joutuu vuolemaan uudestaan ja uudestaan jos vastakeskustelija sekoittaa "olivat kohteliaita" siihen että "olivat kiinnostuneita meidän käymästä hyvästä keskustelusta". Ja kun vittuilen, niin ihminen pelästyy ja painuu vittuun. Ja kun saan kompensoida ja kostaa siitä tulee helkkarin hyvä mieli hänelle itselleen. Hitot käännynnäisistä. Sillä minä olen  narsistinen. (En narsisti. Narsistinen. Ne ovat eri asia.)