Kirkon yhtenäiskulttuurin ylläpitämisestä

"Helsingin Sanomat" korosti miten Suomeen on ilmestynyt "Raamattuvyöhyke". Tällä tarkoitetaan sitä että kaupunkien ja maaseudun välille on rakentunut juopa. Toki tässä on kenties tarpeen puhua enemmän uskonnollisuuden "säilymisestä" ei-kaupungeissa kuin sellaisen "syntymisestä" siinä mielessä, että uskonto jotenkin olisi alkanut innostaa (saati fundamentalisoida) maaseudun asukkaita. Siksi esimerkiksi Helsingissä lasten kastamisprosentti on 50%.

Tämänlaatuinen kaupunkien maallistuminen tuntuu minusta hitusen erikoiselta, koska olen tottunut hieman toisenlaiseen maailmaan. Esimerkiksi omasta ateistisesta vaiheestani (joka todellakin oli "vaihe") voi saada valaistusta sen verran että se on selkeästi ollut jonkinlainen oma ajatukseni. Sillä lukiossa ainutkaan sosiaalisesta piiristäni, kavereistani tai tutuistani ei ollut tiettävästi ateisti. (Nörtit eivät kenties tavanneet toisiaan ennen internettiä, mutta lukioaikanani he kyllä verkostoituivat täyttä päätä. Nörttikulttuuri ei ollut siis oma innovaatio samaan tapaan kuin tämä uskonnottomuuspuoli.) Nykyään uskonnottomaan törmääminen ei ole kovin kummallista tai harvinaista. (Kenties se on "muotia". Mutta minä tietysti kannatin sitä silloin kun se ei vielä ollut cool, kuten jokaisen hipsterin tiemmä ironisesti pitää.) Mutta nämä erot ovat kuitenkin maantieteellisiä. Uskonnoton ei ole erikoinen kohdattava kaupungeissa.

Ville Jalovaara kirjoitti tähän liittyen ajatuksen siitä miten uskontoa kannattaisi kenties kohdistaa tietyille alueille. Tai ainakin vaihtaa strategioita tilanteenmukaisesti. Tämä on rehellisesti sanoen niitä ajatuksia joita olen itsekin kannattanut. (Niistä jotka tietävät epävirallisista kytköksistäni keskustalaispoliitiikkaan, ihmisiin jotka oikeasti tekevät politiikkaa puolueen piirissä, saattavat tietää että olen ehdotellut nimenomaan sitä että uskonnonvapausasioista päätettäisiin paikallisesti ja oppilaslähtöisesti, ja esimerkiksi suvivirsi ja uskonnolliset aamunavaukset kalibroitaisiin oppilaiden yleisen tahdon kautta sen sijaan että se joko olisi aina tapahtuva perinne tai jotain jota ei koskaan saisi tehdä missään. Keskusta on tunnetusti kiero puolue, joten älkää hämmästykö liikaa.)

Tätä näkemystä kritisoitiin sitten hämmästyttävällä tavalla. Siinä käytettiin tilastoja, mutta hyvin erikoisella tavalla. En epäile itse lukuja. Sen sijaan epäilen että lukuja ei käytetä aihepiirin kannalta relevantilla tavalla. Henkenä tuntui olevan se, että paikalliseen tilanteeseen sovittamista ei tarvita koska kirkkokuva saadaan mediasta. "Gallup Ecclesiatican mukaan vuonna 2011 erilaisilla uskontoon liittyvillä uutissivustoilla kävi jotenkin säännöllisesti lähes joka kymmenes eli yli puoli miljoonaa suomalaista vierailee uskontoon liittyvillä internetsivuilla vähintään joitakin kertoja kuukaudessa. Kun tähän lisätään vielä Facebook, Twitter ja kaikki muu kirkon ympärillä pyörivä satunnainen mediajulkisuus – esimerkiksi juuri Hesarin tämän päiväinen juttu – niin ei kirkon tulevaisuuden kannalta olennaista enää olekaan Helsingin ja Pohjanmaan erilaiset toimintaympäristöt. Olennaista on se, minkälainen kuva kirkosta välittyy julkisuudessa."

Tämä toki on siitä relevantti tieto että henkilökohtainen suhde papin kanssa ei määrittele varmasti näkemyksiä kirkosta. Kuitenkin samalla tässä kuitenkin peilataan lähinnä sitä miten paljon aihetta seurataan. Ja tässä esille nousee
1: Luvut ovat itse asiassa marginaalia. "Kirkollisista verkkolehdistä Seurakuntalainen.fi sivustolla oli kirkon nelivuotiskertomuksen mukaan jo 300 000 eri kävijää, Kotimaa24 sivustolla oli vuonna 2010 yli 800 000 eri kävijää." Jne. Ensimmäinen asia on tietysti se, että luettelosta saa helposti mielikuvan että eri ihmiset kävisivät näissä paikoissa. Luultavasti samat ihmsiet ramppaavat useissa paikoissa. Mieleen tuleekin lähinnä ID -strategiat joissa he keräävät erilaisia nimilistoja joissa on evoluutiota kritisoivien tutkijoiden nimiä. He pitävät useaakin tämänlaista listaa ja tavatonta ei ole törmätä ihmiseen joka luettelee listat erikseen kuin korostaen että kokonaisuus on suurta. Kuitenkin eri listoilla on pääasiassa samoja nimiä. (Ja jos darwinistit todella vainoaisivat kreationisteja tämä olisi mitä kätevin apuluettelo hitmanien palkkaamiseen. Paitsi että ID:n nimilistoille on esimerkiksi livahtanut sekaan sellainen suomalaistutkija kuin Aku Ankka.) Lisäksi klikkien huumassa tuntuu unohtuvan että klikit ovat halpoja. (Minullakin on hyvin lukuisia satoja tuhansia vierailuja, toki useiden vuosien ajalta. Mutta en myöskään ole instituutio eikä budjettini ole kirkon suuruinen. En myöskään vieraile aamunavauksissa kautta maan viikottain, eivätkä lappuhihhulit jaa ahkerasti blogini osoitetta kouraan puoliväkisin. Jne. Ja tämä ei kerro siitä että olisin merkittävä mediavaikuttaja joka vaikuttaa ihmisten reagointeihin vaan siitä että klikit. ovat. halpoja. ; Blogini ei ole erityisen suosittu, ja se on yksityisen kylähullun pitämä. Isoja numeroita esiintyy silti.)
2: Toisaalta käyminen ei tarkoita sitä että oltaisiin myötämielisiä. Jos facebookin sosiaalista mediaa läpikäy, voinee helposti huomata että ns. naureskelulinkit ovat yleisiä. Eli linkissä esitetään vastapuolen näkemyksiin linkki. Ja sitten tätä pilkataan. Tämä tuo "hittejä" kun ihmiset klikkaavat nähdäkseen mitä tyhmää kukin on sanonut. Ja ne päätyvät näille listoille siksi että monilla, kuten minulla, ei ole mitään parempaa tekemistä kuin haaskata ainoaa elämäänsä sitä varten että ovat varustautuneita. (Kristinusko ilmenee minulle pääasiassa jonain joka haastaa ja uhkaa minua jollain pilkalla ja syytöksellä. Aihepiirin seuraaminen on minulle pääasiassa itsepuolustuksellista. Kyllä minä melko tarkkaan tiedän missä jokainen minua koulukiusannut asuu, käy töissä ja missä heidän lapsensa ovat päivähoidossa. Samalla logiikalla. Kun hölmöilee niin sitten on seurannassa ja siitä ei pääse millään pois. Just in case.)
3: Kolmas asia on se, että se selvästi yrittää tukea yhtenäiskulttuuria. Mutta luvuista puuttuu se olennainen. Eli se, miten asiat ovat keskittyneet maantieteellisesti. Tosiasiassa tämä tarvitaan jotta media millään tavalla torjuisi tarvetta maantieteelliseen eriyttämiseen. Itse asiassa meidän ei tosin tarvitse tietää tätä jakaumaa. Sillä tämä on tarpeen jos ja vain jos media selittäisi jonkun ilmiön. Mutta kun meillä on käsissämme fakta siitä että uskontoon suhtaudutaan eri tavalla kaupungeissa ja maaseudulla. Tätä faktaa kautta tiedämme että media ei ole tasannut ihmisten reagointeja. Moni saattaa itkeä "vääränlaista uskontouutisointia" urbaanien ympäristöjen maallistumiessa. Että enemmän Pyhää Henkeä ja vähemmän pedofiiliskandaaleja. Mutta tässä unohtuu se, että maaseudulla silti suhtaudutaan eri tavalla kuin kaupungissa. Kun ero on olemassa kaikki yritykset selittää maailmaa sosiologisesti niin että olisi jokin oleellinen, relevantti ja tehokas tasaava voima, ovat yksinkertaisesti falsifioituja.
4: Neljäs asia joka tästä nousee esiin on se, että kommentissa media nähdään hyvin klassisesti. Siis tavalla jossa on jokin mediatalo tai muu instituutio joka lähettää viestiä. Sosiaalinen media taas nähdään jonain jossa nämä instituutiot ovat mukana. Että he luovat viestit jota sosiaalisen median asiakkaat lukevat. Tämä on nähdäkseni "hieman vajaata". Sillä nähdäkseni esimerkiksi blogikommentit ovat nekin uskontomediaa. Moni ei ymmärrä sitä että jos esittää argumenttivirheitä, ei suostu edes ymmärtämään mitä erimielinen sanoo (joka on oleellisesti eri asia kuin olla erimielinen tai että ei hyväksy mitä toinen sanoo), että se etäännyttää uskosta. Ja uskosta etääntyminen mutkan kautta vaikuttaa aina kirkon kannatukseen riippumatta siitä edustaako kommentoija kirkon virallista kantaa vai ei. Sillä usko ei ole tunnetta instituutioon. Se on lähinnä sitä että kun tunne menee, instituutio menee helposti mukana. Siksi ehdottaisin että uskontomedia olisi sitä että jos ei ole esittää pätevää argumentaatiota jossa ei ole argumenttivirheitä, jos ei voi esittää muuta kuin mediasensuurivaatimuksia siitä mistä saa uutisoida ja mistä ei pitäisi uutisoida, ja muutenkin kaikki aika menee siihen että pitää tuomita ja halveksia asioita joista ihminen sattuu pitämään (musiikki, pukeutuminen...) niin sitten pitäisi pikkuturvan kiinni. Tämänlainen ajatus tuntuu olevan monelle kristitylle aivan totaalisen vieras. Ajatus siitä että jos he kiertävät argumenttivirheilemässä ja sekoilemassa ja vittuilemassa ihmisille, niin sillä saattaisi olla sellainen vaikutus että heitä pidetään kusipäinä. Ja kun kusipäisyys selvästi kumpuaa uskonnosta, eikä kirkkokaan tässä tule kusipäisyyttä jarruttamaan - vaan selittää että se päinvastoin on rikkautta että tämä kusipäisyys on kirkossa - niin kyllä siitä syntyy ajatus siitä miten uskonto on aiankin osaltaan oleellisen epäeettistä. Sillä jos uskonto tekisi hyviä ihmisiä, ei uskovaisuus näkyisi aina kusipäisyytenä.

Katson että uskonnosta puhumista kannattaisi todellakin kalibroida tarkemmin. Kenties jopa henkilö kerrallaan. Uskovainen voisi kommentoidessaan muistaa että hän on mediatyötä tekemässä. Työtä jossa on erilaisia segmenttejä ja viestinnän kohderyhmiä. Yhtenäiskulttuurin sijaan voisi maantieteellisen eriyttämisen lisäksi tehdä vaikka yhteen henkilöön kohdistuvan eriyttämisen. Sitä kutsutaan "ihmisen kohtaamiseksi". Mutta koska tämä strategia on suurimmalle osalle arvon argumenttivirheilijöistä tyystin vieras - heidän mieleensä kun sopii lähinnä absoluutit jotka ilmenevät raamatunlauseiden hokemisena - toivon että uskontoasiat todellakin eriytetään maantieteellisesti jonnekin sellaiseen paikkaan jossa minä en ole. Ja tilastojen valossa hyvin moni urbaani kaupunkilainen näyttää ajattelevan samansuuntaisesti. Tässä kulmassa ei ole ihme että sekularismi on suosiossa. (Vaikka itse en olekaan sekularisti.)

---

Ei minulla muuta kuin "Shoplifters will be prostituted" ; Myyköön vaikka persettä, kunhan maksavat varastamansa!