Suuren määrän aineistoa päätin vain hylätä, joko redundanttina tai sitten sen vuoksi että se oli sen verran häiriintynyttä että se vaivaannuttaa jopa esimerkiksi minut. Mutta koska tämä aineisto on hieman kuten auto-onnettomuus, sitä ei kuitenkaan tavallaan voi olla katsomatta. (Tai kuten Nalle Puh sanoi eräässä vähintään kohtuullisen mielenvikaisessa sarjakuvassa ; "What was the hardest thing about seeing that child get hit by the car?" ... "My dick.")
Seuraavaksi kuvaamani ilmiö voisi vaatia Tom Cruise -sitaatteja. Sillä hän liittyy seuraavaksi käsittelemääni alakulttuuriin oleellisesti. Hänhän sai aikanaan melko runsaasti negatiivista julkisuutta sen vuoksi että hän valmistautui syömään vaimonsa synnytyksen jälkeen istukan. Mutta ei tästä sen enempää. Oleellista on, että istukka on monessa eri alakulttuurissa arvostettu. (Siis ihmisravintona). Sitä voidaan jopa suositella. Ja seurapiirien lisäksi asia on muodikas myös siinä tahossa jonka voisi luulla välttelevän sitä mitä rikkaisto tekee. Nimittäin luonnollisuudesta ihastuneet "luomumammat" ajavat mielellään istukan syömistä. Mamanatural oikein luettelee syitä miksi näin tulisikin tehdä.
Ja tosiasiassa minä en ole niin järkyttynyt. Koulutukseni on maatalousalalta, ja olen siis mm. kiskonut vasikkaa ja possua maailmaan. Luonnossa eläimet voivat myös vain syödä oman istukkansa. Ja miksipä ei. Sillä yllättävän moni eläin jota pidetään kasvissyöjänä on kasvissyöjä omituisella tavalla jossa "olen kasvissyöjä, paitsi silloin kuin ahmin lihaa". (Toisin kuin monet kasvissyöjät jotka ovat biologisesti sekasyöjiä mutta eivät syö lihaa koskaan, edes salaa. Koska se on heistä luonnollista. Kuten varmasti onkin, en ole vielä ainakaan itse keksinyt mitään tapaa harjoittaa yliluonnollista tai paranormaalia elämäntapaa.) Mutta istukan käyttötavat eivät jääkään tähän. Ihmismieli on tälläisissä hyvin kekseliäs
Järkytykseni kohde onkin nalle. Placenta Teddy Bear on valmistettu siten, että istukka kuivataan ja käsitellään ja sitten siitä leikataan ja muotoillaan nalle. Itse asiassa itse prosessointi ja toteutustapa ovat jossain määrin fantastinen asia. Jos mietitään sitä miten paljon tietotaitoa vaaditaan jotta istukasta saadaan validia käsityöainesta. Ja jos mietitään sitä ajatusprosessia jossa mietitään miten istukan varsin vähäinen pinta-ala saadaan leikattua ja muotoiltua, jotta siitä saadaan oikeasti nalle, niin minun mieleni hyytyisi tämän haasteen edessä. Mutta tarkka ja älykäs 3D -ajattelu sekä kemiallinen nerokkuus on tuonut meille eteemme lelun joka on taatusti henkilökohtainen, itse tehty ja kaiken puolin innovatiivinen. Ja ei, tämä ei ole vitsi. Arvostan sitä prosessointimäärää ja työtä jota tämänlainen haaste vaatii.
Toki jos joku erikseen kysyy, että "But is this not quite so cuddly creation cute or cringe-worthy?", niin saatan kyllä kyseenalaistaa projektin relevanssin ja hienouden. Mutta paha tässä on tietysti valittaa muille tekemisten prioriteeteista kun itse harjoittelee taitoa joka keskittyy kaksintaistelun käymiseen aikana jolloin kaksintaistelut ovat (a) laittomia (b) moraalittomia ja eiarvostettuja sekä ennen kaikkea (c) äärimmäisen harvinaisia. En siis vain harjoita shokkisensaatiota ja kauhistelua. Kyllä minun avomielisyyteni tämänlaisiin elämäntaparatkaisuihin taipuu. Kyllähän vanhemmat muutoinkin kouluttavat lapsensa oman maailmankuvansa omituisuuksiin. Ja tässä ei sentään vahingoiteta kenenkään ruumista, toisin kuin vaikka ympärileikkauksissa.
Sillä se mikä minua rupesi karmimaan, on ajatus siitä että miltä tuntuisi jos omana olisi tuollainen inhimillisten käsityötaitojen ihme. Ennen kaikkea se, että vaikka istukkanallesta on ohjeita ja kaavakuvia ladattavissa internetistä, niin ohjeista puuttuu yksi asia. Silmät. Nallelle ei ole laitettu silmiä. Ja jotenkin, jotenkin, se nalle kuitenkin tuntuu ... tuijottavan. Hyvää yötä, lapset. Tuudittakoot nettimeemi teidät uneen. Isona äiti sitten kertoo mistä on tehty se lelu mitä nyt suussanne imeskelette.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti