Tekoäly on monelle innostava aihe. Monesti sillä nähdään teologisia implikaatioita ja keskustelu pyörii lähinnä siinä voiko kone olla älykäs vai ei. En ymmärrä miksi tämä on oleellisesti teologinen kulma teistien mielessä ; Yleensä sielu nähdään eialgoritmisena, mutta toisaalta on vaikeaa olla välttämättä Paley -tyyppistä analogisuutta jos se onkin kuvattavissa algoritmisesti. Mutta moni kokee tietoisen tekoälyn ihmisyydelle ja eksistentiaaliselle olemiselle uhaksi. Tai jos ei uhaksi niin ainakin joksikin jossa yritetään jotain joka on a priorisin hengellisin syin mahdotonta tieteelle. Onkin tervettä että tätä jätetään joskus vähemmälle ; Moni lähestyy asioita lähinnä tekemisen kautta. Ja näin esimerkiksi Turingin testi on lähinnä jokin joka tehdään. Se on sitä että saadaan kone tekemään jotain. Tällöin vain puuhataan ja jätetään sieluasiat niille jotka osaavat sellaisia ohjelmoida, rakentaa tai eristää.
Mutta minua, kuten varmasti aika montaa muutakin, tässä kiinnostaa enemmän se että "onko tietokone oikeasti tietoinen". (En ole kovin kiinnostunut koneista, teknologiasta tai rakentelusta noin yleisesti.) Ja siksi asiat menevät helposti soveltamisen ja tulkinnan puolelle. Ja tämä onkin suosittua muutoinkin. Monista syistä.
1: Kysymys voi olla etiikasta, eli milloin tietokoneille tulisi antaa oikeuksia. Tämä on tietysti samantapaista kuin kaikki soveltava etiikka. Eli melko löyhässä suhteessa tietoisuuteen.
2: Tai sitten huomio siirtyy transhumanismiin ja tätä kautta "toiseen suuntaan", eli siihen että missä kohden ihminen voi muuttaa itsensä koneeksi menettämättä tietoisuuttaan. Tällöin puhutaan joko kyborgeista ja androideista tai sitten vaihtoehtoisesti ns. mind uploadingiin, oman tietoisen mielen lataamiseen tietokoneelle.
Mutta vaikka olenkin tietoisuusfiksoitunut, nämä sovelluksetkin ovat jonkinlaisia harhautuksia. Niissä ei oikeastaan puhuta tietoisuudesta ja siitä mitä se on, vaan jostain muusta joka on kytköksissä tietoisuuteen. Siksi ajattelin purkaa hieman joitain ajatuksiani. (Etenkin kun olen varsin ahkerasti ottanut kantaa noihin erilaisiin "sivupolkuihin". Ihan siksi että ne ovat tärkeitä ja kiinnostavia.)
Itse pidän Turingin testiä kiinnostavana haasteena joka ei mitä luultavimmin ole mahdoton edes nykyteknologialle. Ja samalla se on melko nähdäkseni "herttisen yhdentekevä" tietoisuuden kannalta. Tämän eron kuvaamiseksi voidaan katsoa aikaisempi kirjoitukseni, jossa korostin miten etologia ja eläimet ovat kenties tietoisuuden kannalta paljon relevantimpi kuin shakkipeli. Toki shakinpeluukyky kertoo jotain tekoälyn tasosta. Mutta tietoisuuden kohdalla se ei ole niin keskeinen. Tämä kertautuu siihen, miten suhtaudun ns. filosofiseen zombieen. Määritelmissäni se on perimmiltään pseudo-ongelma. (Jos joku kysyy minulta miltä tuntuu olla filosofinen zombie, vastaan että brains. Tai jotain muuta yhtä "fiksua" ja "hassunhauskaa".) Kenties hieman yllättävää onkin se, että havainnointi-reagointi-homeostaasinäkemykseni (tietoisuus toimintakyvyn jatkamiseen keskittyvänä reseptori-termostaattina) tarkoittaa sitä että bakteeri on tietoisempi kuin ohjelma joka selviäisi Turingin testistä. Se tarkoittaa myös sitä hupsuna turhakkeeksi helposti mieltyvä "ultimaattikone" on minun kirjoissani "tietoisempi" kuin Turingin testistä selvinnyt algoritmi.
Arkikielelle näkemykseni tiivistyy siihen että tietoisuutta lähestytään liian logiikkakeskeisesti. Kuitenkin tietoisuudessa on kysymys reagoinnista ja tunteista. Näin käsien pystyyn laittaminen painaa tietoisuusasioissa enemmän kuin kyky laskea yhteen kompleksisia yhtälöitä.
Tämän ilmituonti toki latistaa itse ideaa, mutta sen ymmärtämisen avuksi voi olla hyödyllistä tiedostaa että en usko että tietokoneeseen ohjelmoitu kalkyyli voisi olla oikealla tavalla tietoinen kovinkaan helposti. Näen nimenomaan että tekoälyä saavutetaan toiselta puolelta. Liikkuvien erialisilla antureilla kulkevien robottien kautta. (Etenkin niiden joiden sisäisessä mallissa ratkotaan ristiriitoja kun yksi anturi sanoo yhtä ja toinen toista ja niiden välillä tehdään kompromisseja.) Tässä on toki oltava varovainen. Sillä riskinä on se, että päädytään "denialistiseen kuiluun". Mielenfilosofiassa tiedetään että emme perimmiltään voi tietää muuta kuin sen että olemme olemassa koska olemme itse tietoisia. Mutta meillä ei ole mitään tietä ulos solipsismista emmekä voi olla aivan ehdottoman varmoja siitä onko edes toisilla ihmisillä tietoisuutta. (Pidän tätä vain samanlaatuisena osoituksena kuin loogisen positivismin kohdalla kävi tieteenfilosofiassa. Ehdottomasti totta, mutta ei se tieteentekoa täysin estä. Kaikki vaan muuttuu enemmän rajanvetokysymyksiksi.) En siksi mene sille tielle jossa selitetään että ei ole yhtä tietoisuuden määritelmää josta kaikki olisivat samaa mieltä tai että emme voi todistaa että tietokonealgoritmi ei olisikin tietoinen. Tämänlaisia näkemyksiä on paljon. Sen sijaan heittäydyn röyhkeästi lähtökohtaani ja katson mihin suuntaan se vie.
Tunnenäkökulma korostaa että mehiläisen toiminta on kenties esitietoista loogisella tasolla, eli se ei sisällä reflektoivaa tietoisuutta. Mutta se on kuitenkin hitusen tietoista, koska siinä on reseptorisuhde jonka kautta mehiläinen muuttaa toimintaansa. Siksi on vaikeaa nähdä että liiskattu mehiläinen maassa kituessaan vain toteuttaisi jotain mutkikasta refleksitanssia. (Paitsi siinä mielessä että brains.) Mehiläisen tietoisuus on käytännössä aivan varmasti erilaista kuin ihmisen, ja luultavasti ihmisellä on myös enemmän tietoisuutta kuin mehiläisellä. Mutta toisin kuin ohjelmoitu keskustelubotti, mehiläisellä on jonkinlainen tietoisuus. (Niihin on siis järjellistä kohdistaa sääliä. Koneisiin voi niihinkin kohdistaa sääliä mutta se on järjetöntä sääliä, toki inhimillistä on antropomorfisoida koneita.)
Tätä kautta esitän että periaatteessa tietokonealgoritmin saa tietoiseksi kun sen laittaa reagoimaan ympäristöön. Digikamerat jotka johtavat tietokoneen homeostaasihakuisuuteen tekevät siitä selviytymisrobotin jolla on hyvin alkeellinen tietoisuus. Ja väitän että tämänlaisten toimintojen lisääminen muuttaa oleellisesti sitä tapaa jolla tämä tietokone on olemassa. Joten tätä kautta elämän piirteet myös ulkoisesti tulevat väkisin ikään kuin kaupantekijäisinä. Viimeistään siinä vaiheessa kun tietokoneeseen asetetaan antureita jotka mittaavat sitä toimivatko muut sen anturit oikein, ollaan saavuttamassa jonkinlaista sisäistä ymmärrystä joka viimeistään avaa polut "aidolle, joskin äärimmäisen alkeelliselle, tietoisuudelle". Tätä kautta syntyy syvä yhteys ulkoisen ja sisäisen havainnoinnin ja näihin havaintoihin reagoimisen kautta. Turingin testi yrittää matkia reagointia. Mutta siinä ei ole tietokoneen omaa tilaa mittaavia "sisäisiä reseptoreja". Ja niin kauan kuin yksikin puuttuu, minä en pidä sitä minkäänlaisena tietoisuutena. Sen jälkeen alkaakin sitten creepy. Ihan jo nykyteknologialla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti