IltaLehti teki pienen haastattelun tilanteesta jossa iltapäiväkerhossa oli rukoiltu. Perheen tytär oli laitettu helluntailaisten iltapäiväkerhoon. Tässä tilanteessa rukouksesta valittaminen tuntuu tietysti hyvin kummaisalta. Mutta lapsi oli laitettu päiväkerhoon siksi että jonkun täytyy hoitaa lapsia kun äiti on töissä. Ja muut ryhmät olivat täynnä. Asiasta oltiin huolehdittu etukäteen. "Olin huolissani, miten helluntaiseurakunta aikoo pitää kirkkotoimintansa erillään iltapäiväkerhotoiminnasta. Opetusvirastosta vakuutettiin minulle, ettei iltapäiväkerho ole kristillinen kerho, eikä lapsille opeteta siellä uskontoa" ... "Myös iltapäiväkerhotoimintaa käsittelevässä vanhempainillassa vakuutettiin, ettei uskonto näy kerhon toiminnassa muuten kuin kristillisinä arvoina, kuten ystävällisyytenä kanssaihmisiä kohtaan."
Kiistan kohteena oli se, että ennen syömistä oltiin rituaalirukoiltu tavalla jossa ei ollut pakko rukoilla, mutta oli pakko olla paikalla. "Tytär kertoi heidän rukoilleen ennen välipalaa. Lapsille oli sanottu, että rukous on vapaaehtoinen, mutta kukaan ei ollut saanut ruokaa, ennen kuin rukous oli lausuttu." Ja tästä nyt sitten kinataan. Äiti näkee tässä jopa slippery slopen "Rukoilusta on aika lyhyt matka muuhun." Lopuksi äiti korostaa että perhe on kristillinen perhe, ja että vakaumus kuuluu kotiin eikä yhteiskunnalle ja julkisiin tiloihin. Vastapuoli taas määrittelee vakaumuksettomuuden miten määrittelee. "Nimettömänä pysyttelevä kansliapastori ei osaa sanoa, miksi iltapäiväkerhon ohjaajat ovat laittaneet lapset rukoilemaan, koska ei ole ollut paikalla. Sopiiko rukoilu vakaumuksettomaan iltapäiväkerhotoimintaan? - Kyllä, miksi ei sopisi?"
Ensivilkaisulta tämä tilanne muistuttaa hyvin vahvasti suvivirsikiistaa.
Ytimessä on osallistuttaminen ja vakaumuksen tai vakaumuksettomuuden ilmituominen. Sitä kautta voidaan sanoa että kenties tämä on pikkumaisuutta, mutta toisaalta esimerkiksi kristityt oikeuttavat että lapsi kastetaan ennen täysi-ikäisyyttä sanomalla esimerkiksi että "Alaikäisten vanhemmat päättävät lapsensa asioista. Lapset ja etenkään vauvaikäiset eivät ole kykeneviä päättämään myöskään ruokailusta, äidinkielen valinnasta tai säänmukaisesta vaatetuksesta. Lähtökohtaisesti yhteiskunnassa on luotettu siihen, että he pyrkivät toimimaan lapsensa parhaan edun mukaan niin ravinnon, vaatetuksen äidinkielen kuin uskonnollisen kasvatuksen suhteen." Tässä on silti olemassa jokin jossa juuri tätä ohitetaan. Esimerkiksi kastaminenhan on kristinuskon ulkopuolisen silmissä tyhmä taikauskoinen rituaali jossa valellaan vettä. Ja siksi olisi pikkumaista valittaa jos tätä oikeutta rikottaisiin. Mutta tämä ei tietenkään menisi läpi.
Samoin kristityt ovat kovasti puhuneet sen puolesta miten esimerkiksi se, että koulussa lauletaan kauheita vääränlaisia pakanallisia vääriä arvoja sisältäviä lauluja on jotain joka loukkaa esimerkiksi lestadiolaisten vakaumusta, kuten Sebastian Tynkkynen on vakavissaan esittänyt. Ja toiveena ei ole ollut erillisryhmä tai se, että ei ole pakko laulaa mutta on pakko olla läsnä. Vaan se, että näiden laulujen laulamista vältettäisiin. Ilmiö sensuroitaisiin koska toisten tunteita ei saa loukata. Samoin Leena Rauhala on iskenyt sensuroimalla koko nuortenkirjan tulemisen koko yhteiskunnassa. Eli hän on vienyt sekularismin ja wicca -vakaumuksen ilmentämiskiellon niin pitkälle että sitä ei ole ollenkaan ei julkisessa tilassa eikä edes privaatissa. Nämä prosessit ovat periaatteessa se, että "Suvivirren" sanojen painaminen kirjoihin kiellettäisiin kautta maan. Mutta tätä yhteyttä ei nähdä.
Itse asiassa tuon uutisen kommenteista paistaa se, että jos kysellään että miten kristityt suhtautuisivat jos heidän lapset käytettäisiin islamrituaalissa ja pakotettaisiin seuraamaan - ja kannustettaisiin hymyillen osallistumaan - islamilaiseen rukoukseen. Tässä korostuu se, että islam on niin äärimmäinen uskonto. Mikä on omituista, koska rukous on kuitenkin rukous. Islamilaisilla on tällä hetkellä päiväkerhoja. Ja jos kristittyjen lapset olosuhteiden pakosta jouduttaisiin laittamaan sinne tai heitteelle, niin yhteiskunnassa ei tarvitsisi muuttaa yhtään mitään muuta kuin tuo rukous. Mutta taustalla onkin ajatus siitä että kristillisyydellä on erikoisnormi. Se on Suomalaista Perinnettä ja Kulttuuria. Jossa yhteiskunta saisikin periaatteessa keskustella mahdollisuudesta että tämä asia nyt laitetaan lapsilla kuntoon. Mikä on sitten tyystin vastentahtoinen jos ajateltaisiin kastamisen kriminalisoimista edes teoreettisena kysymyksenä. (Koska ajatus islamilaisen rukoustilaisuudesta ahdistaa, mutta kristillinen rukous ateistille viehättää, kognitiivinen dissonanssi pyyhitään pois sepustelemalla ja saivartelemalla. Tällä kaavalla, ja vahvasti, toimii jokaisen asennevammaisen mieli - ja yllättävän suuressa määrin kaikkien muidenkin.)
Syynä on todennäköisesti se, että helluntailaisilla ei ole kokemusta vastaavista tilanteista. He ovat kuin tavalliset ihmiset miettimässä miltä tuntuu olla pahoinpideltynä. Mieleen tulee se miten muiden hakkaamiseen menisi väliin ja miten sankarillisesti puolustautuisi hyökkääjää vastaan. Ja miten pitäisi paeta ja muita niksejä. Tosiasiassa sivustaseuraaja on kuitenkin katsojavaikutuksen alainen sääliö joka yllättyy ja hyytyy jo ensimmäisestä iskusta, jota ei ole osannut odottaa, ennakoida saati reagoida. Ja tokenee vasta sen jälkeen kun on muuntunut suurelta osin jauhelihaksi - jos sittenkään. Helluntailainen tai keskiverto kristitty ei edes ymmärrä miksi joku voisi haluta jotain tämänlaista. Minkä pitäisi tarkoittaa sitä että heidän sanansa merkitysarvo olisi nolla. Mutta maailma ei tietenkään toimi näin.
Kun "Suvivirsi" on nyt jonkinlainen jo keskusteltu ennakkotapaus, ja siinä kävi miten kävi, tätä voidaan pitää ohjenuorana siitä miten laki toimii. Sen mukaan on mentävä. Lainmuutos on ensin tehtävä, ei rikkomalla lakia vaan säätämällä ensin laki siten että sen jälkeen saadaan tehdä mitä halutaan. Demokratia toimii näin. En toki viehäty siitä että osallistuttamista - eli nimenomaan sitä että Suvivirsi ei ole vaikka edessä tehty esitys vaan nimenomaan yhteislaulu jossa on julkisesti joko laulettava tai oltava hiljaa - pidetään jonain jota saa tehdä. Mutta elämä on.
Mutta sitten toisaalta.
Tämä on nähdäkseni monella tavalla hyvin poikkeava tilanne. Ensimmäinen asia on se, että iltapäiväkerho ei ole koulua. Koulu on velvollisuus jonne on pakko mennä. Valmistumisjuhlat ja muut rituaalit ovat taas samanaikaisesti sekä koulupäiviä että etuoikeuksia. (Jää ateisti kotiin jos et laula yhteislaulua tai koet olon kiusaantuneeksi jos joudut olemaan yhteislaulun aikaan hiljaa ja paljastamaan että olet tässä kohden omituinen ja poikkeava friikki -tyylinen asenne on perimmiltään rankaisu väärästä mielipiteestä.)
Iltapäiväkerhot sen sijaan eivät ole velvollisuus. Slippery Slopekaan ei tässä toimi, koska rukous ei ole muutakin toimintaa. Ajatus on samantapainen kuin niillä jotka uutisen kommenteissa lesoavat että islamissa tehtäisiin niin paljon enemmän. Ei se ole argumentti tuohon tiettyyn kontekstiin vaan tilanteen uudelleenkirjoittamista omien asennevammojen mukaan. Se ei ole faktaa ja argumentointia vaan paljastusta siitä miten vähän tosiseikat ja todelliset syy-yhteydet vaikuttavat tämänlaisen ihmisen riemuidiotiaan. (Slippery Slope on joskus perusteltu induktio. Mutta 90% tapauksissa sen soveltaja lähinnä huutaa omaa tyhmyyttään ilmoille.)
Olisi kohtuutonta vaatia että kirkko tai helluntaiseurakunta muuttaisi esimerkiksi rituaalejaan vain sen vuoksi että minä uskonnottomana tungen sinne juomaan pienen kierroksen viiniä. Maailma ei vain toimi näin. On ihan ymmärrettävää jos helluntaiseurakunnan iltapäiväkerhossa on yhteinen rukoushetki. Jos itse ei tarvitse rukoilla, niin asia on ihan ymmärrettävä. Ei ehkä ihanteellinen mutta "normaalin jouston rajoissa" kuitenkin.
1: Itse asiassa olen itse ollut helluntaiseurakunnan kesäleirillä muutamaankin kertaan, ja niissä on yörukoiluja joista ei pääse nukkumaan muutoin kuin esirukouksen kautta. Ei puhettakaan että saisi valita haluaako tämänlaisen käsittelyn vai ei. Mutta siihen aikaan helluntaiseurakunnan leireillä lapset "saivat pyhän hengen", joka näyttää yllättävän paljon psykoosilta. Tästä oltiin sitten jotenkin iloisia. Tämä ei enää olisi kohtuullista.
Mutta tosiasiassa kysymys on sitten ihan jostain muusta.
Huvittavinta tietysti on se, että periaatteessa se vahvin argumentti joka tässä on liittyykin sopimiseen. Rehellisyyteen. Kun asiasta on sovittu, siitä pitäisi pitää kiinni. Suuttumus ei siis ole niin oikeutettu uskonnonvapauskysymyksenä. Mutta se on oikeutettu sopimuskysymyksenä. Helluntaiseurakuntalaisten tulisikin ymmärtää että deal is a deal. Eikä sopimuksesta voi joustaa "koska uskonto". Minä en voi laittaa auton myyntiin lisäehtoja, kuten saatananpalvontarituaalia, vain sen vuoksi että minun uskontoni pitäisi sitä oikeutettuna.
Moni tietysti selittää että Helluntaiseurakunnalle pitäisi jopa olla kiitollinen. Kun lapsi saa hyvää hoitoa. Uutisen perusteella hoitoa ei toki voi arvioida, joten ihmettelen miten kommentoija kykenee sanomaan että se on hyvää hoitoa. Ja vaikka en pidä asiaa "niin isona asiana", niin en kuitenkaan näe että tämä olisi mikään päähäntaputtelun paikka. Enemmän sitä että asia on vähän ikävästi, mutta tavalla josta pitäisi voida katsoa läpi sormien. Kehu olisi sitten sitä että tämä olisi jotenkin erityisen mainiota. Ja tämänlaiset kiitosta vaativat ihmiset ovat sitten joko asennevammaisia idiootteja tai uskonnonvapauden täysvihollisia. (Mutta nämä kulkevat yleensä käsi kädessä, ja samassa ruumiissa.) Muutenkin helluntaiseurakunnan vastaus kysymykseen on huvittava kun sen kontekstoi sen kanssa että ystävällisyys ja suvaitsevaisuus olisivat kristillisiä arvoja.
Mutta sitten toisaalta tämä palauttaa asiat siihen kastekeskusteluun. Nimittäin jos todellakin mietitään miten se hyvä hoito määritellään, niin tämä palaa ihan oikeasti siihen periaatteeseen jolla kastetta oikeutin ylemmässä lainauksessa. Vanhemmat päättävät lapsensa parhaasta. Ja kun vanhemman kanssa sovitaan jotain, niin tämä on se määritelmä sille hyvälle hoidolle. Jos asiasta lipsutaan, hoito on by definition huonoa. Ja siitä olisi ainakin eettisesti, kenties jopa juridisestikin - juridiikkaa en ole toki tarkistanut - ihan reilua saada jonkinlainen korvaus. Halvempi kerhohinta esimerkiksi. Tai nöyrä anteeksipyyntö helluntailaisilta. Eikä sitä että näitä helluntailaisia pitäisi jotenkin kiitellä kun ovat ottaneet kerhoonsa "ulkopuolisen kerettiläisen".
Silti tekisi mieleni sanoa että vilpittömän mielen määritelmä on se, että ei tiennyt eikä pitänytkään tietää. Itse en luottaisi yhdenkään helluntailaisen sanaan uskonnottomuuden antamisessa. Ihan siksi että heillä ei oikein näytä olevan edes käsitystä siitä mitä se tarkoittaa. Jos yhteinen ääneenrukoilutilaisuus ei heistä ole jotain joka tuhoaisi tilaisuuden "vakaumuksettomuuden", niin tästä lähtökohdista on paha ponnistaa mihinkään sellaiseen diiliin jonka molemmat puolet sekä ymmärtäisivät että hyväksyisivät. Kukaan joka luottaa helluntailaiseen tälläisissä kysymyksissä ei voi valittaa jos käy kalpaten näissä asioissa. Se pitäisi tietää jo ennalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti