Tasa-arvoisen avioliittolain käsittely on ollut kuuma peruna. Yhtenä syynä tietenkin oli se, että tämän piti olla niitä aiheita joihin ei pitänyt tarttua. Että saadaan hallitussopu ja muut asiat sujumaan mallikkaasti. Mutta sitten asia tulikin kansalaisaloitteiden kautta, ja tämänlaisia asioita ei voida nykysysteemissä suhmuroida puoluekurilla ja eduskuntasovuilla.
Lakivaliokunta torjui muutoksen niukasti. Kiitos mm. Mikael Jungnerin. Nyt asia on kuitenkin tulossa varsinaiseen lopulliseen päätökseen. Ja tähän liittyen on uutisoitu henkilöstönmuutoksista. Ryhmä joka päättää asiasta on kooltaan pieni. Ja siitä on vaihtunut ihmisiä toisiin ihmisiin. Joilla ei välttämättä ole samaa mielipidettä. Näkemys on hyvin tasainen ja päätöksessä voi käydä miten vain. "Kansanedustajat ovat jakautuneet asiassa lähes tasan kahtia. On hyvin täpärällä, tuleeko lakiesitys hyväksytyksi vai hylätyksi, kun lakivaliokunnan mietintö tulee syksyllä eduskunnan täysistunnon käsittelyyn." ... "Eduskunnan voimasuhteet tasa-arvoisen avioliittolain suhteen ovat muuttuneet kesän aikana. Kolme uutta kansanedustajaa vastustaa homoparien avioliittolakia, kun heidän edeltäjänsä ovat lakiesitystä kannattaneet."
Josta päästäänkin tämän päivän varsinaiseen aiheeseen. Se ei ole syvällinen (tai edes pinnallinen) eettinen argumentisto jolla jompi kumpi ratkaisuista "torjutaan" tai "todistetaan". Kysymys on tätä laajempi. Tai suppeampi. Kyseessä on puhdas tilastomatematiikka. Niistä merkittävin on se, että Suomen kansalaisia on miljoonia. Mutta päättäjien määrä on hyvin pieni. Nämä päättäjät ikään kuin edustavat itseään suurempaa joukkoa. Ja tässä kohden jokainen pieni empiristi ja tilastomatemaatikko tietää, että pieni otos voi sattumalta poiketa paljonkin perusjoukosta. Tämä niin kutsuttu otantavirhe on sitä suurempi mitä pienempää otosta käytetään.
Jos demokratiassa ideaalina olisi Kansan Tahto, voitaisiin ajatella että kansalaiset muodostaisivat perusjoukon. Jos kokonaistutkimus ei ole mahdollinen, eli ei voida kysyä jokaiselta, syntyy jonkinlainen edustajajoukko. Tietoa tavallisesti kerätäänkin vain osasta perusjoukkoa. Jos valinta ei ole päätettyä vaan arvottua, tätä pientä joukkoa kutsutaan otokseksi. ; Toki tässä pienen ryhmän valinnassa voi olla suhmurointia, eli tietoista koijaamista jonka takia vähemmistö pärjäisi liian hyvin enemmistön kustannuksella. Mutta en lähde tälle tielle vaan postuloin sen sijaan istelleni epäluontevan, muutoinkin hyvin epätodennäköisen ja kaikkien mielestä naïvin premissin siitä että kansanedustajat eivät nyt tässä yhtään kikkaile vaan ovat 100% rehellisiä. Eli otos on valikoitunut satunnaisesti, jotta se ei systemaattisesti vääristäisi kansan tahtoa jo lähtökohdiltaan, vaan mahdollisuus otoksen ja kokonaiskuvan vastaavuuteen olisi mahdollisimman hyvä.
Demokratian ihanne olisi se, että otos jotenkin oleellisesti edustaisi kansaa. Eli otoksen keräämisen tarkoituksena on saada tiivistettyä Kansan tahto, eli tuoda lakiin tieto koko perusjoukon näkemyksestä. Ongelmana on se, että vaikka oltaisiin tosi satunnaisia niin pieni otos voi sattumalta poiketa paljonkin perusjoukosta. Tätä kutsutaan otantavirheeksi. Ja se on sitä suurempi mitä pienempää otosta käytetään. Epäluotettavuus taas tarkoittaa tässä sitä että systemaattista virhettä ei ole joten virhe voi olla mihin suuntaan tahansa. Tulos on siis satunnainen, eikä painotu mihinkään tiettyyn suuntaan.
Mutta tässä päätöksessä ongelma johtuu vain osittain "edustuksellisesta demokratiasta". Otoskoko ei yksin riittäisi tekemään asiasta todella hankalaa. Suurin ongelma on siinä, että päätöstä ei tehdä keskiarvon vaan kynnysarvon mukaan. Toteutuvassa päätöksessä ei tehdä mitään asteittaisuutta vaikka sen mukaan että olisi eri lakiversioita jotka toteutuisivat sen mukaan miten monta prosenttia antaa äänensä puolesta ja vastaan. Nyt, kun tietty prosenttimäärä ylittyy niin päätös vain toteutuu ja jos sen alle niin päätös ei toteudu. Harmaansävyisyyttä ei ole. Peli on täysin binaarista Kyllä/Eitä. Ja se kumpi tapahtuu riippuu hyvin pienestä heilahtelusta. Viime hetken mielenmuutokset ja työpaikkasairastelut ja vastaavat heiluttavat ja keikuttavat päätöstä äänestysmääriä katsellen vain vähän, mutta ratkaisun kannalta oleellisia määriä.
Kun päätös on hyvin tiukalla, se tarkoittaa sitä että pienikin häiriö voi muuttaa tuloksen suuntaan tai toiseen. Tämä tarkoittaa sitä että eduskunta ei perimmillään toteutakaan kansan tahtoa vaan itse asiassa suorittaa arvonnan. Tervetuloa demokratiaan. Tässä tämän viikon arvonta. Onnea kaikille illan arvontaan. Onnittelut voittajille. Tämän luonteen vuoksi voitaisiinkin tavallaan kehittää yhtä paljon kansan tahtoa mittaava järjestelmä, jota pyörittämään ei tarvittaisi niin monia kansanedustajia. Päätöksetkin saataisiin edistymään ripeästi.
1 kommentti:
Tämä on siis niin väärin. Esimerkiksi keskiajan kaksintaisteluissa oli usein sellainen henki että Jumala ratkaisi voittajan. Ja Jumala ratkaisi juuri siten että kaikki ympäristötekijät eliminoitiin.
Eli jos liukastui ja kaatui niin toisen piti odottaa että nousee ylös. (Jos taas heitti toisen maahan niin tätä sai puukottaa.) Jos toisen miekka särkyi koska ei kestänyt impaktia, niin annettiin uusi miekka. Jos toinen sen sijaan pistonvaihtoi toisen kärjen maahan ja tallasi sen lappeelle ja toinen piti miekkaansa tukevasti käsissään niin että toisen miekka vääntyi ja murtui, niin sitten sen toisen sai ihan rauhassa seivästää.
Mikä on se Jumala joka tälläisen satunnaisarvonnan takana on? Että Jumala on noppien Jumala. Ei ole Einsteinin Jumala tämä kyllä, ei. Noppaa pelaa tämä Jumala. Onko tämä nyt viimeinen porttiteoria Darwinismille? Että Mutaation&Luonnonvalinnan Jumalaa tällä järjestelmällä palvotaan? Ei saatana!
Lähetä kommentti