Jalan leveys.

Kun katsotaan erilaisten itsepuolustuslajien harjoittajia, on hyvä katsoa miten leveästi he astuvat. Tässä on karkeasti kolme pääluokkaa:
1: Nyrkkeilyssä jalat ovat melko kapealla. Syynä on se, että tämä tarjoaa nopeaa väistelyä ; Pieni pinta -ala nostaa painopistettä ja on huono horjutuksissa, mutta toisaalta tässä astuessa ei tarvitse siirtää isoa määrää painoa ympäriinsä. Nyrkkeilyssä toisia ei työnnetä tai heitellä, vaan lyödään.
2: Monessa käytännön itsepuolustukseen keskittyneessä lajissa jalat ovat kohtuu leveällä. Syynä on se, että se tarjoaa kohtuulliset määrät liikkuvuutta että vakautta. Tämä on hyvä jos vastassa voi olla hyvin monenlaisia asioita.
3: Painissa jalat ovat hyvin leveällä. Tämä tarjoaa matalan painopisteen ja suuren tukipinta -alan. Tästä on hyötyä jos on oltava vakaa tai nostettava isoja painoja. Tai jos pohja on liukas. Painissa ei väistellä, vaan väännetään.

Tämä kolmijako on varsin toimiva perussääntö, joka sopii useisiin itsepuolustuslajeihin. Liikkuvuus tarjoaa väistelyä ja leveä asento vahvan tasapainon. Se, miksi kirjoitin asiasta, on se että keksin tähän vahvan poikkeuksen: Capo Ferron rapiirissa. Hänen kirjansa on täynnä leveitä haara -asentoja ja eteenpäin kurottuvuuksia. Syynä on se, että pistomiekassa ulottuvuus on tärkeää. Kyky yltää kaukana olevaan viholliseen on ytimessä. Siksi Ferro voi väistellä yläruumiillaan kuin nyrkkeilijä ja tehdä jaloillaan syöksyjä kuin olisi painija.
1: Tätä kautta mukaan tulee tietysti se, miksi minä en juurikaan tällä tyylillä leiki : Se on harjaantumattomalle tuskallista (fyysisesti) tehdä. Jo pelkkä asento on hyvin raskas. "Rapier is pain."

Rakenteiden repivyys.

Kirjoitin päivänä muutamana "rakenteesta". Maanantaina kohtasin varsin konkreettisesti pariinkin otteeseen siihen liittyvistä lisäasioista. Varhaisempi juttuni keskittyi siihen miten tukirakenteiden järjestys on olennaista. Näin tietysti onkin. ja itse asiassa -tasapainokin liittyy tätä kautta "rakenteeseen" olennaisesti. Asento ja tukien suunnat ehdottomasti kertovat siitä miten tuleva impakti jakautuu. Ja sillä taas on suuri merkitys sillä, mikä antaa periksi tai hajoaa impaktissa ja mikä pysyy kasassa.

Kuitenkin voima on tässä kuviossa mukana. Tässä apunani on kätevä tieteellinen tutkimus voimasta. Löydös voi yllättää. "Strength is about at least two things: neural adaptations - muscle firing patterns - to be able to lift stuff, and structural changes to be able to support these loads without tearing ourselves apart." Voiman kasvu on sitä että hermotus on erilaista ja että rakenteet muuttuvat niin että ne kykenevät kestämään siihen kohdistuvat ja sen itsensä aikaansaaneet kasvaneet voimat ilman että lihakset menevät rikki.

Maanantain harjoittelu alkoi yllättäen lukotuksilla. Salilla oli henkilö joka kykenee tekemään sellaisia asioita joiden tekeminen rikkoisi minun paikat, esimerkiksi ranteen, jo itsessään. Jos rakenne olisi pelkkää asentoa, niiden tekeminen olisi hänelle haitallista. Mutta ideana onkin vain kehittää ja harjoitella niitä. Harjoitteita voidaan muuttaa sitä mukaa "kun paikat kestää enemmän". Pääsin yrittämään lukkoa kyseiselle henkilölle. Aloitin tietysti Fioren tikarisektion peruslukosta. Hän vain käänsi itsensä pois. Yritin uudestaan tukemalla samaa lukkoa toisella kädellä (joka on toinen tekniikka) ja tunsin että asento oli minun puolelta paljon tiiviimpi. Silti hän onnistui vain kääntämään kättään (toisen tekniikan mukaan) ja minä olin lukossa. Minä en olisi kyennyt tekemään samaa hänelle koska minun käsi ei olisi kestänyt sellaisia vääntöjä.

Myöhemmin harjoittelimme tikarinkäyttöä (melko rauhallisesti). Eri tyyppi, sellainen ihan mukava, ja 192 -senttinen jäntevä lihaskasa oli harjoitusparinani. Yritin tehdä yhtä peruskikkaa, jossa otetaan toisen kädestä ja väännetään. Näin saadaan disarmtilanne itselle. Tikari toimii tässä apuna, kun se nojaa rannetta vastaan. Toinen tyyppi oli kuitenkin "kuin tiiliseinä". Minun väliintulo ei vaikuttanut ulkoisesti yhtään mitenkään. Asentoni oli tässä ihan hyvä, joten jotain olisi pitänyt tapahtua. Siksi päättelin että voin lisätä vääntöön voimaa - sillähän se hoituu. Päättely oli sinällään oikea, mutta minun rakenteeni pettivät silti ensin. Eli käytännössä väänsin oman käteni rikki omalla voimalla kun toinen vain piti kättään paikallaan. Kysymys ei ollut pelkästään siitä että tein asiaa väärin vaan siitä että minun paikat menevät rikki kun taas toisen käsi kestää : Minun rakenteet on ikään kuin tehty villalangasta ja hänen teräsvaijerista. Siksi vaikka tekisin asiat teknisesti hyvinkin, ei tulos ole tälläisissä rakenteen rikkomiseen perustuvissa jutuissa niin selviö.

Joissakin muissa tekniikoissa vastaava tuskin tulisi esiin, koska monissa tekniikoissa ideana on se, että iso osa voimaaa kohdistetaan toisen pienelle alueelle. Harvan - jos kenenkään - sormi esimerkiksi voisi kestää sitä minkä minun käsivarret ja lantio saavat irti. Kyseisessä tekniikassa on kuitenkin osasia, joissa erot eivät ole näin massiivisia. Tekninen hiominen tietysti parantaisi tilannetta minun osaltani, mutta asian korjaamisen kannalta olennaisempaa on vahvistaa rakenteita. Se tarkoittaa treeniä jossa ei mietitä strategioita ja tekniikoita, asiaan liittyviä historiallisia maailmankuvia tai muuta vastaavaa.

Eli juuri sitä tavaraa jota olen laiminlyönyt kauan koska se on "tylsää", ja se kaikki muu on niin paljon "kiinnostavampaa".

le chevalier sans peur et sans reproche (eli filosofin asenne III)

Tämä on osa komboa, josta on ilmestynyt jo osa II & osa II. Koska tässä blogissa "filosofiaa tehdään miekalla", on ihan luonnollista ottaa mukaan juuri asenne, jota juuri miekkamiestaidossa odotetaan. (Nakuttelen esimerkiksi näitä tekstejä ihan tietokoneella.)

Fiore dei Liberin miekkamiestaidon ymmärtämisessä on tärkeitä symboleja. Perusta löytyy sivulta, joka tunnetaan nimellä "Seven swords". Listaan ominaisuuden, symbolin ja mitä tämä edustaa.
1: Prudentia : Pään päällä oleva ilves pitää kompasseja, ja tämä edusti Fioren aikana harkitsevaisuutta, jopa tiedelaitoksia on aikanaan nimetty ilveksen mukaan. Hyvän miekkamiehen tulee olla tarkkaavainen ja pitää huolta geometriasta ja strategiasta. Tästä seuraa se, että voittamiseen tarvitaan etäisyyden, ajoituksen ja strategian tajua. Ei ole sattumaa että eläin on pään päällä, jonne ajattelu oli yhdistetty.
2: Celeritas : Vasemmalla puolella nuolta pitävä tiikeri symbolisoi Fioren aikana nopeutta. On osattava toimia nopeasti. Tämä nopeus ei ole pelkkää kykyä riehua isoilla nopeuksilla, vaan enemmänkin kykyä toimia nopeasti siten että tarkkuus ei kärsi. Tätä kautta tähän nopeuteen liittyy sekä vauhti että tarkkuus. Koska tämä on katsojaa kohti katsovan miekkamiehen kuvan vasemmalla puolella, tämä vihjaa että miekkamiehen oikea käsi on tämän tiikeri. Eli miekkakäden nopeus on tässä kohden ratkaiseva tekijä.
3: Audatia : Oikealla puolella oleva leijona jonka käsi on sydämellä symbolisoi rohkeutta. Leijona on pitkän aikaa yhdistetty rohkeaan ritarillisuuteen. Fiore korostaa tässä sitä, että on oltava rohkea. Miekan kanssa tämä on tärkeää, koska rohkeuden puute johtaa pelkkään torjumiseen. On siis voitettava normaali pelko ja uskallettava toimia.
4: Fortitudo : Jalkojen alla oleva elefantti jolla on torni selässään symbolisoi voimaa, kestävyyttä ja tasapainoa. Fioren aikana uskottiin että elefantti joka kaatuu ei pääse ylös. Ei ole sattumaa että norsu on laitettu jalkojen kohdalle.

Takkirauta korostaa tässä aiheessa tyypittelyjä strategianvalinnan kriteerinä. Mutta Fiorella oli takanaan syvempi teema.

Guy Windsorin "Swordsman's Companion" nimittäin kertoo sivulla 23, kuinka Fiore korosti sitä miten hyvällä miekkamiehellä nämä ovat tasapainossa. "The message here, as in most philosophies, is that balance is all. The virtues symbolized by these animals are useless on their own. Prudence is nothing without the Boldness to fight, the Swiftness to fight well and the Strength to make your actions work. Take away any of these qualities, and you will lose. Exaggerate any one beyond reason, and you will lose. Achieve a harmonious blend of all four and you will overcome."

Tämä asenne soveltuu myös filosofian tekemiseen. Moni tyypittelee itsensä helposti tiettyyn lokeroon, ja lopputuloksena on helposti tunnistettavia arkkityyppisiä hahmoja. Taistelijoiden kohdalla niitä on helppo löytää erilaisista tappelupeleistä: On iso ja hidas kaappi painija, ja nopea ja heikko ninja... Selvästi nämä hahmot toimivat ainakin viihteessä. Ja eri lajit korostavat niiden tärkeysjärjestyksiä korostamalla jotain. Ja persoona valitsee samoin.

But this is not how swordsmanship works.

Tasapainoa ei tässä kohden saa sekoittaa harmoniaan. Sillä tyypittely itsessään on juuri se, joka kuvaa kaikkia systeemeitä jotka korostavat harmoniaa. On ymmärrettävä ja tasapainoinen järjestelmä. Iso kaappi tappelijana on "helppo ymmärtää", ja sen rakenne on hyvin simppeli. Se on säännönmukainen, selkeä ja sisällöltään koherentti. Tämä on yksi syy sille, miksi totalitarioissa korostetaan usein yhtenäisyyttä ja rakennetaan tätä kautta oman tyyppistä harmonisuutta. Harmonian haku korostaa selkeyttä. Ja selkeys kutsuu luokseen simppeliä ja säännönmukaista rakennetta. Luonnon monimutkaisuus täytyy yksinkertaistaa vaikka Jingiin ja Jangiin.

Sen sijaan siellä missä on tasapainoa, on aina riitaa. Sillä ihminen synnyttää helposti sisäpiirejä ja leirejä. On ikään kuin kaksi vaihetta: "Kuuluuko kirjoittaja meihin vai niihin", ja vasta tämän tiedon värityksen jälkeen käsitellään se itse juttu. Tasapainotilaa hakeva on konfliktialueella, eikä häntä katsota leiriin kuuluvaksi. Tätä kautta hänellä on kaksi roolia (1) vihollisen ja (2) käännytettävän. Tätä kautta juuri tämä positio on kaikista raskain. Siinä oleminen vaatii eniten rohkeutta ja se vaatii kykyä olla yksin. Tasapuolinen joka ei ota askelta "meidän" tai "niiden" puolelle on helposti ihmisille kammotus.

Toisin sanoen tasapuolisuus edustaa varsin helposti rauhan ja tasapainon ja yksimielisyyden sijasta maksimaalista konfliktia. This is right place to be a fighter.

Tasapuolisuutta korostavassa filosofin asenteessa filosofin ei tarvitse kuulua korostetusti mihinkään pelkän kuulumisen vuoksi. On vain arvioitava kohdattuja erilaisia argumentteja, iskettävä oikeaan aikaan näppärällä vasta -argumentilla ja hyväksyä tai hylätä niitä prosessin mukana. On kuitenkin uskallettava ottaa kokeilevia positioita ja oltava niissä vahvasti. Tämä ei siis tarkoita mitään relativismia tai ignoraatiota jossa ei suostuta olemaan mitään mieltä. Filosofiaa pitää vain tehdä hyvin - aivan kuten soturikin voi olla taitava soturi, vaikka olisikin ostettava mies joka on vuorotellen sodan toisella ja toisella puolella. Hänen taitonsa on harmonista suhteessa sotataitoon samalla tavalla kuin tätä näkemystä korostavan filosofian harmonisuus on taitoa käyttää filosofian työkaluja. Sosiaalisella tasolla tälläinen herättää tietysti isosti konflikteja. Ostosoturi on helposti kaikissa sodissa, yhteen maahan sitoutunut vain omaa maata koskevissa.

Siinä missä vastavuoroisessa keskustelussa ja kinassa odotetaan että on jokin lähtökohta jota puolustetaan, ja jossa pysytään, korostaa tämä myös mielen muuttamisen mahdollisuutta. Onhan miekkailussakin toisen ominaisuudet ja omat ominaisuudet tunnettava ja sovitettava tasapaino juuri sen mukaan.

Tämä on tietysti hyvin vaikeaa, ja vaatii harjoittelua. Ehkä siksi niitä yhteen asiaan keskittyviä on paljon enemmän.

---

Patsas esittää Pierre de Bayardia, joka oli hyvin kova miekkamies, hän pärjäsi yksin satoja espanjalaisia vastaan Marignanon taistelussa. Häntä on kuvattu otsikon tekstillä, joka kääntyy likimain muotoon "Ritari joka on ilman pelkoa sekä arvostelun yläpuolella."

Aktuaalinen ja potentiaalinen.

Aristoteles käsitteli voimaa - ja itse asiassa hänen näkemyksensä voiman periaatteista on vaikuttanut jopa siinä määrin, että fysiikka jota keskiaikaisissa miekkailumanuaaleissa esitetään, on aristoteelista. Se eroaa hieman nykyfysiikan näkemyksistä, ja tämä tulee niissäkin ottaa huomioon. Tällä kertaa nostan esiin yksityiskohdan, joka on aika keskeinen. Aikanaan se oli jopa tuore. Nyt sitä kutsutaan kai klassikoksi.

Aristoteles käsitteli voimaa aktuaalisuuden ja potentiaalisuuden kautta. Yksinkertaisesti on jotain, joka on, ja jotain joka voi olla. Asioilla on kykyjä, jotka määräävät mikä on mahdollista. Kaikkia niitä ei toteuteta koskaan. Aristoteleen näkemys oli näitä vanhan ajan teorioita, joihin voisi lainata Markus Kajoa kirjasta "Kettusen Kannettava". Se "Että kuuntele, minä olen keksinyt kaikenkattavan teorian: se selittää kaikki psykologian, matematiikan, judon ja vaikka eläkeläisten tamburiinivaraston ilmiöt." Esimerkiksi vauva oppii puhumaan, koska tällä on potentiaali oppia puhumaan, puun siemenessä on potentiaali muuttua puuksi. Silmälasit pysyvät nenällä, koska nenän rakenteella on sellainen potentiaali. Purhehtijat kulkevat ympäri meriä koska heillä on sellainen potentiaali. Kana kulkee tien yli koska sillä on sellainen potentiaalinen taipumus.

Potentiaalisuus nykyhetkessä on tavallaan typerä. Se, mikä tapahtuu tapahtuu koska se voi tapahtua. Ja jos jokin ei voi tapahtua, sitä ei nähdä. Asia siis tapahtui koska se voi tapahtua. Tästä ei vielä päästäisi pitkälle. Näkemys ei oikeastaan ennusta tässä muodossa maailman tapahtumia. Sitä ei voi oikeastaan edes osoittaa vääräksi tai oikeaksi. Ellei sitten oteta avuksi ajallista ulottuvuutta ja tilastollisuutta. Sillä kun potentia alkaa ottamaan tehoa tulevaisuudesta, ja asiaa aletaan käsittelemään tilastollisuuden kautta, se alkaa saamaan yllättävää voimaa.

Sillä siinä vaiheessa minulla oli potentiaali lyödä pyykkiä varastellutta naapuriani turpaan, vaikka asiantila ei toteutunut. Formulakuskilla on potentiaali ajaa nopeasti autolla vaikka hän onkin katsomassa televisiota. Ja kun otetaan esimerkiksi lauma kanoja, voimme arvioida kuinka potentiaalisesti kana ylittää tien saamalla jonkinlaisen todennäköisyyden tälle tapahtumalle. Eli asiat ovat potentiaalisia ja tärkeitä ottaa huomioon vaikka ne eivät aktualisoidu. Ja jotkut asiat ovat vaikeita ja toiset helppoja. Potentiaalisuuskin on erilaista. On todennäköisiä ja epätodennäköisiä asioita. Ja tätä tietoa voi käyttää hyväkseen vaikka pokeripelissä.

Eli idea olikin hyvä vaikka käytinkin rienaavia esimerkkejä. Juoni oli se. Seuraavaksi lähetän sellaisia kryptattuja viestejä, joiden avaaminen on teille hieman vaikeaa, mutta joka ei ole niin hienoa että ette osaisi avata sitä. Näin saan teidät uskomaan että viesti on kätkemisen arvoinen ja saan teidät luulemaan sitä mitä luulen. Ja teen mahdollisesti muita vastaavia juonia, jotka tekevät elämästänne yllättävää, rasittavaa ja hankalaa. Lopulta elätte paranoian vallassa kun ette tiedä mitä seuraavaksi tulee vastaan! Mitä pahaa olitte tehneet ansaitaksenne sen? Ette mitään! Silti tämä kammottava potentiaalisuus aktualisoitui pahaa -aavistamattomien silmienne eteen puskasta kuin sissi. (Tai sitten se jää aktualisoitumatta.)

Aristoteles liitti aktuaalisuuteen muutoksen. Tässä vaiheessa mukaan hänestä tulevat päämäärät. (Eli muutoksessa on mukana myös tavoite/halu/toive, ja muutosta arvotetaan, toivottavuuden ja jonkinlainen arvonormituksen kautta.) Eli teleologia. Toisin sanoen kun potentiaalinen koko ajan muuttuu aktuaaliseksi, ilmenee aktualisoitumista, jolla on suunta ja tämä tarkoittaa tavoitetta. Tämä eroaa aika paljon Sokrateesta, joka ei tehnyt metafyysisiä mietelmiä vaan oli enemmän härnäävä kärpänen, joka keskittyi dialogiin, ollen näin metodologisti metafyysikon sijasta. Se erosi myös Platonista, joka oli ensisijaisesti metafyysikko (metodologistin sijasta) ja keskittyi tätä kautta ikuisiin ja muuttumattomiin ideoihinsa, ja tämä toi staattisuutta asioihin. Aristoteleen maailma oli muutostilassa, se miten asiat muuttuivat oli tärkeää. Tosin hänen muutoksensa oli kohti jotain tiettyä päämäärää. Potentia, joka on pysyvä tavoitteen kohde on itse asiassa aika samantapainen kuin Platonin muuttumaton idea, jota maailma vain epätäydellisesti heijasti. Lukuunottamatta sitä että Platonin maailma ei välttämättä muuttunut paremmaksi heijastajaksi.

Teleologia joka konseptiin liitettiin on tuonut omia vaikeuksiaan kielenkäyttöön. Ja kaikesta siitä ei ole vieläkään "päästy eroon". Yhteys aristoteelisen teleologian ja sen rinnastaminen olemassaolevaan älyyn ja tavoitteeseen on sellainen, johon aina silloin tällöin törmätään.

Otetaan esimerkiksi maan vetovoima, tämä on helppo huomata. Kun nykyään tiputetaan pallo, ja se kulkee kohti maata tietyllä kiihtyvyydellä, kirjoitetaan tutkimusten pohjalta kaavoja kiihtyvyydestä joka riippuu massoista ja nopeuksista ja etäisyyksistä. Aristoteles taas ajatteli että tämä tarkoitti sitä että pallo aktiivisesti tavoittelee maata kohti pääsemistä tai että maa tavoitteellisesti kutsuu palloa kohti itseään. Toisin sanoen se, mikä Aristoteleellä oli jo merkki tavoitteesta ei välttämättä nykyään ole sitä. Kun näemme kaavan, ajattelemme että se riittää, eikä sen taakse tarvita mitään älyä jonka suunnitelma tuo kaava on. Maan vetovoima ei siis vaadi mitään tavoitteellista toimintaa, samoin kuin eivät tulivuorenpurkaukset ja paljon ihmisiä tappavat luonnonmullistuksetkaan. Eli jos meillä on jokin laki tai sääntö, joka selittää maailman ilmiön ja ennustaa mitä sieltä löydetään, niin tämä sääntö sinällään selittää asian, joten siihen ei tarvitse välttämättä liittää mitään älyllistä toimijaa jonka tavoitteen aktualisoituminen se kaava tai sääntö on.

Kuitenkin Aristoteleen teleologistakin näkökantaa voi soveltaa aivan mainiosti. Nimittäin politiikassa. Politiikassa Suomen Seksikkäin Mies moni miettii, Ikeakalusteiden nettiyhteyden lisäksi, mikä on tavoiteltavaa, mihin halutaan maata hiihtää johtaa. Tässä on mietittävä myös sitä mikä on mahdollista ja mikä ei. Utopiat ovat politiikassa tavallaan tärkeitä, koska ilma näkemystä siihen "mitä pitäisi" tulee helposti vain muutoksia muutosten vuoksi. Kuitenkin tavoitteiden kannattaisi olla myös sellainen että se voidaan oikeasti saavuttaa, tai ainakin lähestyä. Niissä täytyy siis olla potentiaalia, ja olla sitä nimen omaan tässä aristoteelisessä mielessä.

---

Aristoteleen voima oli asia, jota oli tietty määrä. Hän ajatteli, että kun työnnät vankkuria, siirrät siihen voimaa ja kun voima loppuu, vankkuri pysähtyy. Nykyään taas ajatellaan että kun työnnät vankkuria, voima siirtyy vankkuriin ja kitkaan ja muihin ilmiöihin, eikä se kulu mihinkään. Aristoteleen aktualisoitumiseen liittyi tämänkaltaisia juttuja, mutta ikään kuin "unohdin nämä" tarkoituksellisesti. Eli oletan että Aristoteleen väärinymmärryksiä ei siirretä vaan otetaan vain se "hyvä tavara".