Pieni ajatus ; Pärjäilen samasta syystä kuin maailma on erikoinen

Viime aikoina on puhuttu "totuudenjälkeisestä ajasta". Erityisesti liberaalit ovat kannattaneet tätä ajatusta ; Heidän kannaltaan politiikka onkin mennyt "väärään suuntaan". On ollut maahanmuuttokriittisyyden nousua, brexitiä ja Trumpin voittoja. Tämä on saanut itseltäni pienen annoksen ihmetystä, ihan siksi että liberaalit ovat pitkään olleet sellaisia että he ovat korostaneet moniarvoista kulttuurien yhteentörmäämistä johon ei käytetä ajatusta kulttuurien sulatusuunista ("melting pot") vaan salaattikulhosta.
1: On erikoisen merkillepantavaa huomata, että "totuudenjälkeisestä maailmasta" puhumista vastustetaan kahdelta rintamalta. Osasta se antaa voimaa natseille. Ja osasta se on hölynpölyä jota huonot häviäjät kertovat. Ensimmäinen on postmodernismin kannattajia joiden kohdalla "kulttuuristen normien dekonstruktio" on koettu eettisenä voimana ja jolle on epämiellyttävää törmätä siihen että siihen voidaan liittää vastenmielisiä ilmiöitä. Ja toisaalta ne jotka eivät mielellään halua mainita itseään ja postmodernismia samassa lauseessa koska postmodernismi on kuitenkin assosiatiivisessa suhteessa niihin "virallisesti väärän puolueen poliittisiin vihollisiin". 

Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata että postmodernismi on vallannut lisää alaa. Ne suuntaukset, jotka perinteisesti ovat vastustaneet postmodernismia ovat ottaneet sen keinoja käyttöönsä. Uuskonservatiivien tilalle ovat tulleet esimerkiksi "alt-right"-piirit. Lilja Tamminen blogasi mainiosti asiasta.

"Sinun mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi. – Timo Soini
Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan. – Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo
Jos nimet jättäisi pois, nuo lainaukset voisivat olla kuin suoraan amerikkalaisen queer-vasemmistolaisen postmodernin kirjallisuuden opiskelijan opinnäytetyöstä. Postmoderni suhde faktoihin ei ole aivan uusi ilmiö; sitä on akateemisesti kritisoitu ainakin 1990-luvulta asti. Tämä relativismi ja subjektivismi voi tuntua harmittomalta, mutta laajasti kansan keskuuteen levitessään se on 2010-luvulla luonut erinomaiset apajat kasvavalle identiteettipolitiikalle ja lopulta tämän hyväksikäyttöön perustuvalle propagandalle ”totuudenjälkeisessä” maailmassa."

Tässä tilanteessa voidaan nähdä että moni on ollut optimistinen valistushenkisellä tavalla. Ja tämä on virheellistä. ; Internet on tannut sen että on entistä isompi mahdollisuus päästä käsiksi tietoon. Mutta tiedon lisäksi kaikki informaation jakaminen on helpottunut. Kaikelle on niche.

Olen itse asiassa itse elänyt tälle voimaa antaneen ilmiön kautta. Tätä valottaa valistusihanteissaan pettynyt tiedeyoutubettaja Derek Muller. Hänkin puhuu post-truth -maailmasta. Hän ihmettelee miten erilaisuuden kohtaaminen ei ole lisännyt faktakeskeisyttä ja suvaitsevaisuutta. Ja miten tieto on helpommin saavutettavissa, on faktojen paino elämässä vähentymässä. Valeuutisten lisääntyminen ja muut vastaavat ilmiöt on selitettävä jotenkin.

Hän muistuttaa maailmasta josta olen hyötynyt. Olin lapsena ja nuorena nörtti. Tämä tarkoitti sitä että minulla ei ollut kovin laajaa piiriä joiden parissa jakaa kiinnostuksenkohteita. Internetin myötä asia muuttui. Ympäri maailmaa löytyi samanmielisiä. Syntyi esimerkiksi erilaisia kaveripiirejä evoluutioteoriasta kiinnostuneiden kesken. Ei ole niin hullua ihmistä että internetistä ei löytyisi jotain hikipediaa tai ylilautaa hänelle sopivaksi yhteisöksi!

Ja tämä täsmälleen sama on sitten koskenut myös kaikkia muita ääriryhmiä. Internet on tehokas keino etsiä, suostutella ja rekrytoida uusia jäseniä. Ja koska emme ole valistusihanteen taustaolettamia viisaita ihmisiä, emme konfliktitilanteessa ota opiksemme. Eli mene keskusteluun virhekäsityken kanssa, opi sitä virheeksi ja nauti prosessista. Sen sijaan kyse on juuri siitä mistä Tamminen kirjoitti "Ensinnäkin yhteisö luo heimovaistojemme mukaista yhteishenkeä, joka tuntuu hyvältä, koska se korostaa omaa oikeassaolon kokemustamme, joka samalla erottaa meidän muista, ”vääristä” ryhmistä. Toisaalta, koska yhteisöt koostuvat lukemattomista ihmisistä, yhteistä todellisuuskäsitystä pyritään jatkuvasti muokkaamaan, yleensä tiukentamalla ”puhtauden” ehtoja sallitun todellisuuskäsityksen ympärillä." Tämä on ollut aina läsnä, mutta internet levittää sen tehokkaammin ympärilleen. Ihmistä ajaa confirmation bias ja konflikti koetaan usein riidan eikä oppimisen lähtökohdaksi - ja tässä asiassa myös itse ns. "kuulun lajiin".

Oikeusvaltio

Meille on opetettu, että Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltio viittaa melko tietynlaiseen konseptiin. Konseptiin jonka vastakohtana on ennalta ennustamaton päättäjien harrastama valtapeli jota kutsutaan arkisesti "mielivallaksi". Toisaalta sen vastakohtana on myös "näkökulmien tasa-arvo". (Näkökulmien tasa-arvo tarkoittaa tässä lähinnä sitä, että ihmiset saavat olla mitä mieltä tahansa ja sitten esittää sen ääneen ja sitten yleisin näkemys voittaa. Tässä syntyy tilanne jossa näkemykset ovat tasa-arvoisia mutta ihmiset eivät. Samat oikeudet eivät koske kaikkia, vaan esimerkiksi enemmistöuskonnon edustajilla on valta määrittää kulttuuri.)

Oikeusvaltiossa tilanne onkin se, että joskus näkemykset eivät ole vallankäytöltään tasa-arvoisia mutta ihmiset ovat. Sama laki koskee kaikkia. Kaikilla on samat oikeudet. Edustivatpa sitten enemmistöä tai vähemmistöä. Köyhää tai rikasta, vallatonta tai vallassaolevaa. Privileegiot eivät määrittele "tilannetajuista käytäntöä".

Oikeusvaltio nojaa valtiosäädäntöön ja perustuslakiin. Sen ideana on se, että laki on sama kaikille. Tässä mielessä oikeudet nähdään ei-privileegoina. Tässä mielessä esimerkiksi maahanmuuttokriittiset ovat usein nimenomaan nojanneet oikeusvaltioperiaatteeseen viitatessaan sananvapauteensa. He näkevät että enemmistön valta ei voi määrittää poliittisesti korrektia kulmaa jossa pitää olla ja jonka rajoissa pitää ilmaista. (Toki moni vaihtaa kelkkaansa enemmistön tasa-arvoon monissa kulttuurikysymyksissä. Koska ihmiset harvoin ovat kovin konsistentteja. Poliittiset klusterit vielä harvemmin.)

Viime aikoina tässä on nähty muutos.

Jaakko Jonkka on moittinut eduskuntaa. Tästä on keskusteltu melko paljon. Esimerkiksi "Helsingin Sanomissa" nykytilaa verrattiin sortovuosiin "Sortovuosina perustuslaista pidettiin kiinni lähinnä vain silloin, kun se tuki jotakin poliittista tarkoitusta. Valitettavasti nykyisin on palattu samaan ajattelutapaan: perustuslaki on vain väline johonkin poliittisen päämäärään ja tarvittaessa se voidaan sivuuttaa." Ironista kyllä tämä on johtanut siihen että parhaat todistukset tämän asiantilan vallitsemisesta saadaan katsomalla Jonkan kriitikoiden lausuntoja. Esimerkiksi Slunga-Poutsalo on moittinut perustuslain säätämään viittaamista "politikoinniksi". Jonkka mainitseekin tähän aika kuvaavasti, että "Oma havaintoni on, että oikeudellisetkin ongelmat saatetaan kuitata "teknisinä yksityiskohtina", Jonkka kirjoittaa." (Tässä mielessä lestadiolaispääministerin juntan alla kaikille perustuslain oikeuksille uhkaa käydä sama miten on käynyt esimerkiksi uskonnottomien uskonnonvapauteen liittyville oikeuksille on käynyt lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Ehkä lestadiolaisuudessa ei ole tähän syy-yhteyttä. Mutta ei tuollainen yhteensattuma ainakaan siunaus ole.)

Ironisinta tässä on se, että "ihmisoikeus" -sana on sekin sellainen että vaikka ihmisoikeudet ovat viittanneet periaatteessa sitoviksi tehtyihin sopimuksiin esim YK:n kanssa, ne ovat jo aikaa sitten muuttuneet relativistisiksi. Ihmisille tulee erikoisia oikeuksia, jossa homoseksuaalien avioliitto on ihmisoikeuskysymys ja toisaalta vastapuolen mukaan homoseksuaalien saamat adoptiot rikkoisivat oikeutta isään ja äitiin jota väitetään ihmisoikeudeksi (Päivi Räsäsen tapaan jopa YK ääneen mainiten).