Descartesin mitta täyteen - ja muita detaljeja

Filosofiaa pidetään usein kynäniskojen puuhana. Jopa sellaisena joka näivettää. Se ei toki olekaan mitenkään fyysinen harrastus. Jotkut filosofit, kuten Michel de Montaigne (1533-1592), onkin korostanut sitä että hän oli huono miekkailija ja ratsastaja.

Mutta toisaalta ei voi olla huomauttamatta että Platon (427-347 eaa.) tunnettiin paitsi filosofina niin pankrationin taitajana. Ja se laji oli nykyajan mittapuihin verrattuna raaka. Ja osa filosofeista on myös ottanut kantaa itsepuolustuksellisiin asioihin. Mikä ei tietenkään yllätä siinä mielessä että miekkailutaitoja on pidetty osana kunnon sivistyneen gentlemannin kansalaistaitoja.

Ja kun filosofit eivät ole mitenkään erityisen yksimielisiä mistään, ei pidä yllättyä että ohjeet ovat hyvin kaukana toisistaan.
* René Descartes (1596-1650) tunnettiin miehenä joka kantoi miekkaansa mukanaan. Hän oli myös kuuluisan ranskalaisen miekkailusuuntauksen opettajan, Besnardin, opissa. Nuorena päivinään hän kävi myös kaksintaistelun niistä harvoista aiheista joissa se on kenties aiheellista, naisen vuoksi. Descartes voitti kaksintaistelun ja säästi vastustajansa hengen, joka on kenties hienoin tapa lopettaa kaksintaistelu. Descartesin ohjeena oli se, että hän piti aseen pituutta tärkeänä. Hänen ajatuksensa oli se, että etäisyydenhallinnan avulla se jolla on pidempi ase on etulyöntiasemassa. Miekkailussa ja rakkaudessa geometrian ja mitan ystävä tiesi että koolla on väliä.
* Tämän vastakohtaa edustaa sitten John Locke (1632-1704) joka korosti lähitaistelun ja painitaitojen merkitystä. Hänestä taitamaton miekkailuja jolla on painitaidot kohtuullisen hyvässä kunnossa pärjää kyllä huonolle tai keskinkertaiselle miekkailijalle. Hän korosti sitä, että hyviä miekkailijoita on vain hyvin vähän. Miekka oli Lockelle lähinnä väline jonka avulla pääsi miekkailuetäisyydeltä painietäisyydelle.

Luonnollisesti molemmissa näkemyksissä on puolensa. Eivätkä ne toki ole täysin toisensa poissulkevia, voihan painiin mennä hieman pidemmänkin aseen kanssa. Erityisesti taidon vaikutus siihen mikä on kannattavaa on kuitenkin se mihin kannattaa kenties eniten kiinnittää huomiota.

Onko itsepuolustus taidetta?

Suomessa termit itsepuolustuslaji ja kamppailulaji viittaavat nimensä mukaan suoraan urheiluun. Tämä on melko neutraali tapa lähestyä asiaa, erotteluja käytetään vain sen mukaan missä taiteita käytetään. Sen sijaan muissa kulttuureissa asiaa katsotaan toisin. Japanilaisessa jaottelussa lajit jaetaan do -lajeihin ja jutsu -lajeihin. Joissa do on enemmän filosofinen, jopa hengellinen. Ja jutsu on sitten enemmänkin vain taito. Englannin kielellä ollaan sitten hyvinkin henkeviä ; martial art viittaa nimenä taiteeseen.

Platon on tähän asiaan kenties mielenkiintoinen filosofi. Sillä hän lähestyi taiteita taitoina. Erottelu ei ollut hänellä tässä kohden voimakas. Ja toisaalta Platon oli myös taitava pankrationisti, joka oli sen ajan rankimmasta rankin showkamppailu-kontaktilaji ; Tämä tekninen lähestymistapa näkee taiteilijan käsityöläisenä. Näin puuseppä tai savimaljojen tekijä on joku jolla on mielessään lopputulos, jonka hän sitten toteuttaa siten että aluksi on jotain raakamateriaalia ja lopussa lopputulos. Tässä mielessä maalari joka maalaa taulun osaa käyttää värejä - kenties myös valmistaa värinsä - tuottaakseen näkemyksensä. ~ Tässä mielessä ei ole vaikeaa nähdä että kamppailulajit voidaan nähdä jonkinlaisena käsityöläistaiteena ; Siinä on tietty tavoite, jota sitten tavoitellaan valitsemalla sopivia tekniikoita, joiden valitsemisessa on varaa mieltymyksiin vaikka mikä tahansa ei olekaan hyvää kamppailutaitoa. Tavoitteeseen päästään useita teitä, mutta ei kaikkia. Toisaalta kamppailulajissa on hyvin vaikeaa nähdä mikä on raakamateriaali joka jalostuu. Jossain hyvin omituisessa mielessä vihollinen joka päihittyy voidaan nähdä joksikin jossa on saatu muutos. Mutta tämä kulma viittaa enemmän siihen suuntaan että kamppailulaji ei ole kovin hyvin käsityöläisyyteen rinnastuva taito (craft). Tämä ongelma vaivaa muutakin urheilua.

Analogia toimii vain jonkin aikaa ja sen jälkeen lopputulos näyttää epätyydyttävältä. Tosin monista tuntuu epätyydyttävältä väittää että taide olisi pelkkää käsityöläistaitoa. Taiteilijat eivät ikään kuin olisi mitään duunareita vaan jotain hienompaa. Syynä on kenties pelkästään se, että taiteilijat haluavat auktoriteettia ja portin sivistyksen ja intelligenttien pariin. Mutta tämä tie on kuitenkin hyvä tutkia.

Kenties itsepuolustuslajejen taiteellisuutta voisi lähestyä sitä kautta, että T. S. Eliot korosti että runoilija ei järjestele sanoja, vaan prosessi on hieman mystisempi. Runoilija siirtää tunteita eikä käsittele ennaltanäkemiään lopputiloja. Ja tämäntapainen mystinen elementti liittyy lähes kaikkeen itsepuolustustaitoon. (Myös jutsu -lajeihin.) Syynä on se, että tietoinen mieli ei ole itsepuolustuslajien kohdalla riittävän nopea. Itsepuolustus on vaikeaa juuri siksi, että taidot pitää päntätä ensin tietoiseen mieleen, hioa niitä eteenpäin samalla kun opittu painuu "automaattisiksi reaktioiksi". Tekniikat eivät ole valmiina mielessä, ja aloittelijan intuitio ei toimi. Taitajan intuitio sen sijaan toimii. Ja tätä kautta on helposti ymmärrettävää miksi itsepuolustuslajit keräävät ympärilleen myös kaikenlaista yliluonnollista täyteaineistoa.
1: Mielikuvaharjoittelukin on korkeintaan mutkan päässä tästä mystiikasta. Esimerkiksi jos on vaikeaa seisoa yhdellä jalalla, oikean asennon saa siten, että kuvittelee nojaavansa näkymättömään kääpiöön kädellään. Ja käsiä jaksaa pitää kämmenet ylöspäin suorina sivuille kun kuvittelee tökänneensä etusormensa jonkun ärsyttävän ihmisen sieraimeen. Ketään ei ole "aikuisten oikeasti" paikalla, mutta lihakset ja luut asettuvat juuri oikein. Ei ole vaikeaa kuvitella miksi vatsassa olevan Ki -voiman kuvittelu tuntuu uskottavalta. Se toimii samalla tavalla kuin kuvitteellinen näkymätön kääpiö.

Intuitiota ja alitajuntaa korostava näkemys voi tietysti johtaa mietteitä jopa siihen että onko taide sitten samaa kuin jonkinlainen hengellisyys tai uskonnollisuus. Japanilainen näkemys korostaa, että näin voisi olla. Do -lajeihin kuuluu tietynlaisen filosofisen elämänasenteen ja yleisen henkisen kasvun tukeminen ja niiden tärkeyden erityinen korostaminen. ; Kuitenkin tässä voi siirtyä myös siihen, että tietyssä mielessä "taide" on länsimainen yleinen käännös "do":lle. Se ei kuitenaan täysin vastaa 1:1 sitä mitä japanilaiset asialla tarkoittavat.
1: Muutenkin tämä käännöspuoli on tässä kohden haasteellista ja varsin epämääräistä. Kun Zen -klassikko "Zen ja jousella ampumisen taito" -kirjan tekijä Herrigel teki kirjan kyūdō:n taidosta, se suomennettiin taiteen sijasta taidoksi. Englanniksi se kääntyi taiteeksi "Zen in the Art of Archery". Länsimainen kulttuuri ja itämainen kulttuuri ovat hyvin erilaisia ja määritteet nojaavat niin erilaisiin lähtökohtiin että on vaikeaa sujauttaa edes denotaatiot, saati sitten konnotaatiot, kohdalleen niin että kieli olisi edes jokseenkin ymmärrettävää.

Toisaalta itsepuolustuslajit vain hyvin harvoin ovat suoraan uskontoa. Ne ovat enemmän jotain jota uskonnoissa käytetään apuvälineenä. Sen vuoksi melko harva kristitty vastustaa itsepuolustuslajien harrastamista. Moite siirtyy enemmän siihen jos joku do -laji yrittää livauttaa mukaan pakanallisia idän harhaoppeja. ; Ja kysymykseni kannalta relevantimpaa onkin se, että uskonto ei tunnu itsessään olevan taidetta. "Se vain koristelee temppelinsä taiteella ja vaikuttaa taiteen sisältöön ja muotoihin". (Mikä ei ole argumentti sen puolesta että uskonto ei ole taidetta, pikemminkin päinvastoin mutta se kuitenkin tuntuu intuitiivisesti relevantilta erolta.)

Näistä mietinnöistä syntyy sellainen mielikuva että itsepuolustuslaji olisi ehdottomasti haasteellinen taito, joka ei olisi käsityöläistaito, ja jolla on voimakkaita kulttuurisia yhteyksiä. Mutta se ei silti olisi oikein mikään taide. Ajatus itsepuolustuksesta pelkkänä taitona tuntuu olevan itsepuolustukselle lähes aina osuvin kulma. Mutta vain harvoin se esiintyy puhtaana. Konteksti tuntuu määrittelevän hyvin paljon.
1: Useimmiten se tuntuu kuitenkin olevan urheilua. Silloin näitä taitoja käytetään abstraktin ja absurdin tavoitteen (päihittämisen sijaan "pisteet") saavuttamiseksi liikunnallisessa konfliktitilanteessa jossa mitään oleellista ei muutu (vastustaja ei edes päihiinny).
2: Kadulla samoja tekniikoita voi käyttää itsepuolustamisessa. Tappelua harva pitää taiteena. Se on enemmän rikollisuutta tai rikollisuuden kohtaamisesta selviämistä. Tappelu on jotenkin epäesteettistä ollakseen monista taidetta. Ja se pyörii Maslown tarvehierarkian hyvin matalilla portailla, toisin kuin taide jota yleensä tehdään lähinnä siksi että voidaan - eli Maslown portailla ollaan hyvin korkealla, kenties jopa itsetoteutuksessa.
3: Itsepuolustuksen estetiikka on sitten jotain jota kyllä aivan varmasti voidaan soveltaa taiteissa niin että niistä tulee taidetta. Puhutaampa sitten elokuvien taistelukohtauksista tai vaikka tanssista joka käyttää itsepuolustuslajeista tuttuja liikkeitä ja liikeratoja, kysymyksessä on jossain määrin itsepuolustuksen soveltamisesta. Ja tässä mielessä tekijöiden intentio ja konteksti voi ratkaista hyvinkin paljon. - Tosin tässä prosessissa yleensä tapetaan itsepuolustuslajin funktionaalisuutta. Ja ainakin minä raastan tämän puhtaasti taiteena myydyn itsepuolustuksen soveltamisen iskulauseella joka kuuluu englanniksi "This is bullshit ballet, not martial art!"

Jos Platon menisi terapiaan.

Platonin luolavertauksessa on esitelty ihmisiä jotka ovat kahlehdittuina pimeän luolan perään. He näkevät luolaansa vain varjoja. Sitten yksi vapautuu kahleistaan ja käy ulkona. Hän näkee että varjot ovat vain heijasteita suuremmista aidoista asioista. Hän ei kuitenkaan saa kovin hyvin selitettyä tätä niille joiden kokemusmaailma ei pidä sisällään mitään muuta kuin varjot.

Tässä muodossahan tarina muistuttaa sitä, että ihmisillä on ymmärryshorisontteja. Viisautta ei voi vain kaataa korvasta sisään. Näin ollen luolasta vapautunutkin voi korkeintaan rikkoa kahleet ja ohjata valoon. Selittämällä asia ei muuksi muutu. Tällä Platon vastasi myös kätevästi kritiikkiin jota hänen ideamaailmansa kohtasi. Hän vertasi empiiristä todellisuutta varjomaailmaan ja ideamaailma on tarinassa se "oikea maailma". (Ajatus voi tuntua omituiselta koska tosimaailma on Platonilla ikään kuin vajavainen iteraatio. Luolasta vapautunut voisi vapautua tajuamaan ideoiden maailman.)

Koska Platon oli nykymaailman silmin varsin epäeettinen. Koska hän kirjassaan "Valtiot" kannattaa hyvin tiukkaa kontrollia ja yksinvaltaisuutta, tämä voitaisiin nähdä nykymaailmassa ongelmana. Asiaa ei auttaisi se, että Platon "paini" pankrationia, joka on nykyihmisten silmiin hyvin väkivaltainen - eikä näyttäisi oikeasti painilta. Siksi, kun nykyään väärinajattelijoita ei polteta roviolla tai laiteta kotiarestiin - kuten vanhoina hyvinä aikoina tehtiin - ei olisi yllättävää laittaa Platonia terapeutille. (Tämä ei ole oleellista, jos tarinani ei vedonnut niin oleta ajatuskokeen vuoksi että Platon menisi terapeutille.)

Terapeutti sitten näkisi Platonin ja katselisi hänen tuotoksiaan. Hän näkisi luolavertauksen aivan eri tavalla.
1: Hän "ei voisi olla huomaamatta" luolan feminiinistä symboliikkaa. Voidaankin siksi sanoa että luolavertauksen alussa ihmiset olivat istukalla kohdussa. He näkivät varjojen liikehdintää, mutta eivät tienneet mitä se tarkoitti. Tämä viittaa tietysti siihen että vanhemmat olivat harjoittaneet seksiä. Ja koska varjot kuvasivat erilaisia tavaroita, on luultavaa että tätä seksiä harjoiteltiin hyvinkin "luovasti" käyttäen sellaisiakin keinoja joita luonto ei ihmiselle ilmiselvästi tähän suorittamiseen anna. Tämä varjo oli sitten jäänyt tuntemattomana kokemuksena piilotajuntaan. Näin ollen kyseessä on ennen syntymää alkaneesta traumasta.
2: Luolasta vapautumista, eli syntymää, tarina pitää vapauden saavuttamisena. Tämän voidaan nähdä viittaavan lapsille tyypilliseen kaikkivoipaisuusihanteeseen. Onhan esimerkiksi Kristevan mukaan niin, että lapsi ei aluksi ymmärrä omia rajojaan vaan ajattelee että maailma on ikään kuin osa häntä ; Hän kokee olevansa kaikkivoipa. Todellisuus murskaa tämän tilan ja seurauksena on luonnollisesti pettymys ja ahdistus. Kysessä on jokaisen ihmisen elämää koskeva trauma. - Tätä vasten onkin jo ymmärrettävää miksi Platon ei tyydy siihen mitä tarina opettaa; että varjoja heijastavat todelliset asiat. Platon on luolasta tultuaan ollut hetken aikaa kaikkivoipaisuusfantasiassaan mutta pettynyt sitten. Voidaankin nähdä että Platonin ideamaailma on defenssi. Kyseessä on joko rajallisuuden kiistäminen (torjunta) tai taantuma juurisyntyneen lapsen tasolle (repressio). Ideafilosofia on siksi vain traumasta johtuva oire; Se huutaa siitä että Platonin mielenterveys paukkuu ja vaatii siksi palata kaikkivoipaisuuskuvitelmiin.
3: Tätä kautta Platonin seksuaalisuuskin on vääristynyttä. Hän ei näe seksiä seksinä, vaan yrityksenä palata luolaan. Platon ei siksi yhdy vaan yrittää tunkeutua luolaan jotta voisi palata esiluolaan vapauttajana. Yhdyntä on siksi lisääntymiskeskeistä ; Platon yrittää opastajan roolillaan saada kokea tuoreesta syntymätä tuleva kaikkivoipaisuuden tunne. Jälkikasvu nähdään luolassa vankina olevina hahmoina jotka yritetään vapauttaa ja itselle annetaan tässä kaikkivaltias ylivertaisen pelastajan rooli. Vastasyntyneen lapsen kaikkivoipaisuuskuvitelma glorifioidaan kuvaamalla sitä ihanteena ja antamalla sille painoarvo ymmärtämisenä. Syntymän kaikkivoipaisuusmaailmaa kuvataan ihmiskasvuna, joka tietysti vaikuttaa lapsien elämänkäsitykseen turmiollisesti, ja tämä ohjaa välineelliseen hallitsevaan ja egoistiseen käyttäytymiseen. Tämä luonnollisesti vääristää myös Platonin omaa roolia isänä, jonain jonka roolina on täyttää kaikkivaltiaan saappaat. Kaikkivaltiaan isän ajatus on ihmiselämän kannalta kestämätön, koska se heikentää epäonnistumisenkestoa ja altistaa jatkossa tulevillekin traumoille. Myös Platon itse kärsii, koska hänen roolinsa vapauttaja-opastajana, kaikkivaltiaana isänä, on psykologisesti tuhoisa, siinä ei kestetä epäonnistumisia ja tätä kautta Platonin traumoista selviämisstrategia johtaa siihen että hän traumatisoituu jatkossakin mahdollisimman helposti.

Tämän viitekehyksen kautta Platonin yksinvaltias-filosofi on vain luonteva jatkumo ajatuksesta omasta kaikkivoipaisuudesta. Ideamaailma on vain keino joka antaa tälle hallinnan harhalle luvan. Platonin elämänkokemukset - mukaanlukien hänen perverssioita harjoittaneet vanhempansa - ovat muokanneet hänen maailmankuvastaan hyvin omituisen. Tämän takia Platon tarvitsisi terapiaa - kuten ilmeisesti jokainen muukin filosofi joka on koskaan missään milloinkaan erehtynyt tekemään ajatuskokeita ja yrittäneet selventää näkökantojaan esimerkiksi vertauksin.

Kaikista homoin urheilulaji.

"Real Fighter" on MMA (Mixed Martial Arts) -lehti. Luin sattumalta numeron 25/2009, normaalisti en seuraa alaa, enkä lue kovin ahkerasti itsepuolustuslehtiä muutenkaan. Siinä oli nostettu esiin tällä hetkellä paljon ääntä saanut MMA:n suhde homoseksuaalisuuteen. "Out magazine" oli tuominnut sen leimalla "the gayest sport in America". Syykin on melko selvä. Hyväkuntoiset ja paidattomat nuoret miehet pyöriskelevät kehässä.

"Real Fighter" itse asiassa vertasikin sitä pankrationiin, kreikkalaisten "painiin", jossa sallittiin hyvin monenlaiset tekniikat ja taistelutavat, ja joka myös oli hyvin aggressiivinen. Sen jäsenet painivat alasti. Ja itse asiassa painijoilla oli tapana sitoa esinahkansa ennen kamppailua. (Ilmeisesti hiekka esinahassa ei ole mukava asia.) Pankrationissakin on selvästi sävyjä joista homoseksuaalitkin voisivat pitää. Jopa saada siitä seksuaalisia kicksejä.

Minusta jo asiasta kirjoittaminen on hyvä asia. Sillä MMA edustaa "aggressiivista linjaa" kamppailu -urheilun tiimoilta. Tähän taas on yleisesti liitetty nimen omaan heteroseksuaaliseen miehisyyteen. Homojen on perinteisesti ajateltu olevan kukkasista ja vaatteista ja muodista kiinnostuneilta, miltei naisilta. Kun homoseksuaalisuus liitetään näin poikkeukselliseen yhteyteen, saa homoseksuaalisuus uusia kulmia, ja samalla heteroseksuaalien suhtautuminen heteroseksuaaliseen miehisyyteen on pakko ottaa keskusteluun. (Homotkin ovat miehiä, joten "miehisyydestä" sinällään ei voida puhua, ellei sitä katsota vain heteronormatiivisuuden kautta.)

Lehdessä keskustelua aiheen piirissä pidettiin lähinnä tarkoitushakuisena yrityksenä tuottaa sille vaikeuksia. MMA:ta on yleisesti katsottu alaspäin sekä itsepuolustuksen että urheilun piireissä. Syy ei ole niinkään se, että homoseksuaalisuus olisi paha asia, vaan se että Amerikkalaisten suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on tietynlainen. Ja tämäntakia yhteys homoseksuaalisuuteen vaikuttaa suosioon. (Ja tätä kautta myös kassavirtaan, mikä lienee MMA:n puolella tärkein "vaiettu motiivi".)

Esiin on noussut myös tuplastandardeja. MMA -ammattilaisissa naisille ollaan oltu suopeampia. Heidän lesbouteensa on suhtauduttu positiivisesti. Sen sijaan miesten homoseksuaalisuus on ollut jotain jota on ikään kuin hävetty ja haluttu vaientaa. Lesbot saavat julkisuudessa enemmän arvostusta kuin pilkkaa. Miesten kohdalla tilanne on päinvastainen.

Tietenkin pieni marginaalinen osa on lähtenyt puolustamaan kiivaasti lajin heteroseksuaalisuutta. Heille MMA:taistelijat ovat sotureita, jotka ovat testosteronisupermiehiä, jotka saavat paremmin naisia kuin muut, ja siihen liittyviä asioita. Heitä pelottaa ajatus siitä että ringin sisäpuolella ja ulkopuolella on homoseksuaalisuutta. Heistä laji on heteroseksuaalinen aggressionesitys, ja ajatus siitä että "horny homosexual" olisi katsomassa, tuo tietysti ikäviä mielikuvia. Osa on tietysti vain avoimesti homoja vastustavia, mutta jotka eivät kiellä että MMA:ta harjoittaa ja seuraa homoseksuaaleja. Eli näitä "I don't like gays" -tyyppejäkin on sekä harrastajina että seuraajina. Yleisin homoseksuaalisuutta kielteisesti kohteleva suhtautumistapa on yleisin. Se edustaa USA:n armeijasta tuttua "Don't ask, don't tell" -linjaa. Jos vaikenemisen konnotaatio olisi siinä, että asia on MMA:n kannalta irrelevantti, joten sitä käsiteltäisiin kuten vaikka uuden ostamansa kiväärin hienouksien esiintuontia harjoituksissa, se olisi OK. MMA ei ole kivääri tai seksuaalisuuskerho, joten aihe ei tätä kautta ole keskeinen. Mutta tässä on takana enemmänkin se, että koko asiaa ei tarvitse käsitellä jos sitä ei mainita. Tällöin suhtautumistavassa vaikenemisen henki on enemmänkin kiistoa. Jos asiaa ei mainita, sitä ei ole olemassa. (Näiden vaikenemisten sävyerot kyllä huomaa sosiaalisessa interaktiossa, koska ihmisellä on eleisiin ja asentoihin perustuvaa viestintää.)

Silti homojen suosiota alalla on.

Itse lajin kannattajien sisällä ongelmaa ei tietenkään ole, koska lajissa täytyy keskittyä johonkin muuhun kuin seisokin hankkimiseen. Se vaatii keskittymistä. Tätä kautta lajin harrastajilla, olivatpa he homoja tai heteroita, on pääasiassa yksi tavoite. Tekniikkansa ja taitonsa kehittyminen. (Sekä tietenkin joko nykyinen tai tuleva kassavirta.)

Yleisön kannalta tilanne muuttuu selvemmäksi: "I take two guys, I put them in a Oktagon and they can use any martial art they want. At the end of day, we're all human beings, and we like to fight. It's in our DNA. I don't care if you are black, white or what your sexual orientation is - we [all] get it."

Olen itse samaa mieltä. Harjoittelussa on kyse jostakin joka on aika kaukana seksuaalisesta toteuttamisesta. Ulkopuoliset, lajia harrastamattomat, esittävät helposti että siihen liittyy mieskuvan rakentamista ja muita vastaavia asioita. Minusta(kin) itsepuolustus on melko aseksuaalista : Treenaaminen vaatii keskittymistä, ja seksuaalisuuden miettimiset vain "vaikeuttavat toimimista". Mieskuvan sitominen voittamineen taas tekisi voittamisesta ja häviämisestä egokysymyksen - ja yllätys yllätys, se mitä itsepuolustuslajin aloittava joutuu ensimmäisenä kohtaamaan, on se, että häviäminen on tavallista. Siksi egonsa voittamiseen sitovan minäkuva heikkenisi taatusti.

Ja lisäksi mielestäni homo ja heteroseksuaalisuus käsitellään usein muutenkin liian suoraviivaisesti. Minua ei pelota toisen homoseksuaalisuus, koska on harvinaista että niitä ajatuksia edes kohdistettaisiin minuun. Heteroseksuaalikaan harvoin katsoo jokaisen naisen perään eroottiset asiat mielessään. Viriileimmätkin katselevat useita, mutta eivät kaikkia. Ainakaan jos on potentiaalisesti saamassa maistaa tämän saapasta. Sama koskee tietysti homoseksuaalejakin. En usko että edes MMA:ssa painiessa ei tulee homoseksuaaleille mitään eroottisia kliimakseja, ei vaikka kuinka vääntäisi toista solmuun väen vängällä.

Tältä kannalta tulkitsijan sanomiset kertonevatkin enemmän tulkitsijasta itsestään. Jostain syystä itsepuolustus nähdään heteronormatiivisena maskuliinisuutena, ja muut sen harrastajat olisivat väärässä asiassa. Ja sen nähdään korostavan ja tukevan näitä arvoja. Ihmettelen sitä, miten paljon tästä tulee "ulkopuolelta", ei itsepuolustuspiireistä itsestään, ja miten paljon se harrastajillakin ollessaan heijastaa ulkopuolelta opittuja arvoja ja näkemyksiä. Tähän ei kummassakaan tapauksessa ole kovin suuresti syytä tai tarvetta. Minulle itsepuolustus on aseksuaalista.

Jumalauta, treenaan kevytmielisesti joskus pienen sisareni kanssa. Ja itse asiasa pyrin treenaamaan lähes kaikkien kanssa, jotka käyvät meillä kylässä.

Nyrkit, asema ja pehmusteet.

Nyrkkeily on vanha harrastus.

Selviytymiskamppailu ja sotakäytössä erilaiset nyrkkirautojen kaltaiset esineet ovat olleet melko tasaisia. Niillä nyrkeistä tehdään vaarallisempia aseita. Mutta jos nyt keskitytään pelkkään urheiluun.

Kreikan olympialaisissa oli pankration, jossa alastomat nyrkkeilijät takoivat toisiaan. Heillä oli nyrkkeilyhansikkaat, jotka olivat nahkahihnaa. Tällä nyrkistä saadaan tiiviimpi paketti, joka tekee enemmän vahinkoa. Tätä voitiin näihin aikoihin tehostaa vielä metalliraudoituksilla. Jälki on ollut rujoa. Voittajalle oli luvassa "vakaa elämä". Eli voitolla voitiin saavuttaa toimeentulo loppuelämäksi.

Ennen nykynyrkkeilyä pehmohansikkaineen oli myös pugilismi, joka oli "kiellettyä mutta yleisesti hyväksyttyä" tappelemista. Näissä treenattiin ankarasti, ja nyrkkeilijöiden kuolema ei ollut tavatonta. Suojahansikkaita ei ollut. Nyrkkeilijät hankkivat sen sijaan kovat rystyset esimerkiksi hakkaamalla puita nyrkeillään. Tämä saattoi tietysti tuoda vaurioita sormien taipumiseen, mutta tässäkin oli mahdollista tienata ihan hyvin.

Nykyinen pehmohansikas taas tuli mukaan kuvioihin, kun nyrkkeilystä tehtiin enemmän "herrasmiesten laji". Herrasmies nyrkkeilee enemmän huvikseen. Hänellä on jo vakaa elintaso. Hansikkaissa on pehmusteita muun muassa sen vuoksi, että nyrkkeilystä ei jäisi pysyviä vaurioita, esimerkiksi naamaan.

Tämä soveltuu tietysti myös miekkailuun ja etenkin roolipelaajien harjoittamaan bofferointiin. Nykyisin vakaasta elintasosta nauttivat eivät halua kärsiä pysyviä vaurioita, joten bofferointi, miekan pehmustaminen, mahdollistaa sen että voidaan huitoa ilman että tulee vahinkoa. Jos bofferoinnilla noustaisiin "ryysyistä vakaaseen elintasoon", siinä olisi luultavasti epätoivoisempia keinoja käytössä.

Ideapark.

Idaoppia pidetään usein Platonin tärkeimpänä saavutuksena. (Hänen saavutuksiaan painissa, tarkemmin pankrationissa, ei kuitenkaan pidetä yhtä merkittävinä. Vaikka Diogenes Laertioksen historiikin "Merkittävien filosofien elämät ja opit" mukaan hän opetusta Argoslaiselta painijalta, Aristonilta, ja olleen hyvä painissa, niin hyvä että sai tunnetun nimensä hyväkuntoisuutensa vuoksi: "Oikea nimi" Aristokles vaihtui ja uusi, kaikille tuttu, nimi tuli joko sanasta platys, leveä tai platytes, lavea. On mahdollista että hän paini jopa Pyrhmian ja Isthmian kisoissa. Pankration ei ole mitään neitien hommaa.)

Toisaalta se on myös kritisoitu oppi - Jo Aristoteles kohdisti sitä kohtaan kritiikkiä, vaikka hänen monet ajatuksensa voidaan sanoa siitä eteenpäin kehitetyiksi. Platon hahmotteli eräänlaista ydinkäsitteiden (universaalien) varaan rakentunutta käsitystä. Tämä tarkoittaa sitä, että jotta jokin asia olisi ymmärrettävä, sillä täytyy olla muuttumaton luonne, "määritelmänkaltainen" merkitys. Platonin mukaan jos lausumme että "jokin on oikeudenmukaisuutta", sillä on eksakti ja yksiselitteinen merkitys vain jos sillä on jokin muuttumaton vertailukohta. Platonille tämä määritelmä oli ylemmän tason entiteetti, Se, mitä ymmärrämme aistimaailmasta ja näemme siinä on vain sen heijastumaa, jotain joka on alemmalla tasolla. Platonin mukaan muistamme vain pysyviä asioita, ja että todellisuudessa asiat, esimerkiksi ruukut, ovat keskenään samankaltaisia koska ne ovat saman muuttumattoman idean heijastumia, ja erilaisia koska ne olivat vain epätäydellisiä heijastuksia.

Tähän kohtaan on hyvä laittaa luolavertaus. Se on klisee ja se täytyy sen vuoksi laittaa.

Luolavertauksessa ihmiset ovat luolassa kahlehdittuna. He näkevät vain takaseinän luolasta. Koska ovi on heidän selkänsä puolella ja ulkopuolelta tulee valoa, he näkevät vain varjoja seinällä. Varjot ovat heijastuksia asioista jotka kulkevat luolan oviaukon ohi. Luolan vangeille nämä varjot ovat todellisuutta. Kun yksi vangeista pääsee vapaaksi, hän ei voi selittää muille mitä on nähnyt, koska muilla ei ole kokemusta muusta kuin luolan takaseinästä ja sen varjoista. Platonin mukaan ihmiset olivat kuin noita luolan vankeja. Ja todellisuus "ideamaailman varjo vain".

Platonin ideamaailma on siis ikään kuin geometriset kuviot. Kun piirrän harpilla ympyrän, tulos ei ole täydellinen ympyrä. Matemaattiset ympyrän säännöt taas koskevat jotain hieman muuta kuin sitä, jonka olen paperilleni piirtänyt. Tämä tarkoittaa sitä että matemaattinen ympyrä on idea, joka epätäydellisesti heijastuu harppipiirroksissa.

Platonin mukaan tieto (episteme) voi koskea vain ideoita (eidos, idea), kun taas mielipiteet ja käsitykset (doksa) koskivat alemman tason heijastuksia. Platonille ideat ovat abstrakteja, ne ovat vain ajattelun tavoitettavissa. Ne ovat aivan kuten ympyrä, jota ei luonnossa ole ja jota kukaan ei ole aidosti nähnyt, toki sen eritasoisen hyvin onnistuneet heijastukset ovat ihmisten ulottuvilla, ja niitä kautta ideoita voidaan lähestyä ajattelemalla vaikka niitä ei suoraan nähdäkään. Koska ymmärtämistä pidettiin tärkeänä, Platon laittoi ideat huipulle. Ne olivat tärkeimpiä. Ideat olivat pysyviä ja arvokkaampia kuin niiden heijastukset. Kuitenkin Platonilla ideoilla oli myös vastaideansa, hyvää vastaan oli paha ja niin edespäin. Tämä tarkoittaa sitä, että nämäkin olivat ideoiden alempia muotoja. On siis ylemmän tason ideoita, joista voidaan muodostaa alemman tason ideoita. Tämän alla olivat aineelliset olennot ja tätä alempana olivat kuvat. Platonin ideat olivat myös luonnonilmiöissä, joten idea tapahtumasta korvaa teologian. Platon itse suhtautui teologiaan jopa torjuvasti, mikä voi olla yllättävää, kun ottaa huomioon sen, että historian aikana Platonin oppeja on kannatettu nimen omaan uskonnollisessa katolisessa perinteessä.

Platonin ideoita tuli tietysti voida jotenkin lähestyä. Tosin Platonista tämä oli vaikeaa, se vaati sitä että oppilas oli opettajan seurassa kauan aikaa:
1: Valtiossa hän viittaa dialektiikan mahdollisuuteen idean tutkimisessa. Dialektiikassa keskustellen otetaan huomioon molempien keskustelijoiden kokemukset ja näin asiaa voidaan lähestyä.
2: Myös käsiteanalyysi oli ideoiden tavoittelemisessa keskeistä. Ajatukset pilkottiin osikseen, jotta saadaan parempi ymmärrys siitä, mistä asiassa on kysymys.
3: Ja vaikka Platon harvemmin yhdistetään hypoteettis-deduktiivisen lähestymiseen, Platon vihjasi myös Menonissa ja Faidronissa siihen, että ideoita voitaisiin tavoitella myös deduktiivisesti. Platon puhui näissä "hypoteesista", joka voitiin todentaa käytännön esimerkeillä. Tämä ei riittänyt vaan "Valtion" jaetun janan esimerkissä Platon vihjaa siihen, että on tehtävä myös induktio, noustava deduktion yläpuolelle. Hyvä idea tulee suodattaa aineistosta.
4: Platon kuitenkin vihjaa myös siihen että nämä ajatukset ovat ihmisissä myös synnynnäisesti, sillä hän kertoo Menonissa muistiinpalautuksesta (anamnesis), jossa Sokrates dialogissa saa orjan oivaltamaan geometriset asiat kysymällä tältä oikeat kysymykset. Kyseessä on siis väitteiden kumoamiseen (elenkhos) perustuva tiedostaminen. Toisaalta Platon itsekin kritisoi tätä näkemystään toisessa teoksessaan, Timaioksessa. Siinä Platon on sitä mieltä että sielulla ei ole tuntemusta yksittäisistä ideoista.

Timaioksen tarinassa keskeisessä sijassa on demiurgi, maailman luoja, joka avustajiensa avulla luo maailman. Kirjassa demiurgi sekoittaa maan ainekset, jotka edustavat kahta eri tasoa. Nämä sisältävät kaiken käsitteistön (ousia). Lisäksi ne sisältävät vastakohtaparit, kuten "samuus - eriys" ja "pysyvyys-liike". Huomattavaa on, että kahtiajako sisältää myös sellaiset yhdistelmät kuin "ykseys-moneus", jossa jälkimmäiset ovat ikään kuin heijastuksia ylemmästä. Tämän teoksen mukaan ihmisellä on a priorista tietoa ainoastaan kategorioista ja kyky matemaattiseen ajatteluun. Ihminen joutuu valitsemaan elämäntapansa itse, oman puutteellisen tietonsa perusteella. Keskeisintä on yrittää elää kosmosen lakejen mukaan. Platon on selvästi vakuuttunut kosmoksen orgaanisesta luonteesta: Kosmoksella, kuten ihmisilläkin, on sielu ja ruumis. Ihmisen sielu on sukua kosmoksen sielulle, ja tämä yhteys toimii välittäjänä ideamaailmaan. Tosin yksittäisistä asiosita korkeammasta totuudesta tai hyvästä ihmisen sielulla ei inkarnoituessaan ole.

Uusplatonismissa Platonin ajatuksiin oltiin sidottu myös stoalaisten ja epikurolaisten kannanottoja. Uusplatonistit eivät nähneet Aristoteleen ja Platonin eroa kovin suurena, ja he näkivät Aristoteleen Platonin johdantona, kuin toisin päin. (Mitkä ovat jälkeen päin ajatellen melko uskomatonta: Oppilas on ennen opettajaa ja valtavia eroja ei huomattu. Syynä oli luultavasti aineistojen huono levinneisyys ja tunnettuvuus.) Uusplatonistit kehittivät oman näkemyksensä Platonin ideakehittelystä. Platonin ajatukset siitä, että ideat ovat perusluonteeltaan lukuja ja matemaattisesti ymmärrettäviä, sellaisia joista voidaan johtaa metafyysisiä päätelmiä, johti heillä siihen että heille rajaamaton kakseus kuului alemman tason piiriin, vaikka se onkin abstrakti ja kategoriana läsnä kaikkialla alemmalla tasolla. Platonin mukaan se ei kuitenkaan ollut läsnä ykseydessä. Uusplatonisti Porfyrios herätti kysymyksen siitä, ovatko olioiden suku (genus) ja laji (species) reaalisia ja ajattelusta erillisiä olentoja, vai onko kyseessä pelkästään ajattelun omasta luonteesta, jolla ei ole reaalista vastinetta mielen ulkopuolella. Tämä onkin merkittävä metafyysinen kysymys. (Itse luotan jossain määrin ideoiden kaltaisuuteen: Tosin ajattelen tilanteen täysin nurin kurin Platoniin nähden. Minulle teoriat ovat karkeistuksia todellisuudesta, abstraktioita joihin karkeistamme ominaisuudet, jotta voisimme ymmärtää niitä. Siksi esimerkiksi kun ajattelen kissaa, se on vain "eräänlainen teoria/määritelmä kissasta", joka on karkeistus siitä mitä esimerkiksi oikea kissanpentu tai kujakolli on luonnossa. Käsite "kissa" on induktio, joka tehdään jotta meillä ei olisi vain epämääräinen kasa aistimuksia, vaan jotta voisimme ymmärtää jotain. Ymmärtäminen on luokittelua ja tämä tehdään aina jäsentämällä havaintodataa ideoiden kaltaisella periaatteella - ja tietenkin tästä seuraa "induktion ongelmaa" ja havaintodatan karsimista. Mutta kuka muka väitti että tässä kohden tarjolla jotain "ilmaisia lounaita"?)

Uusplatonismilla oli melko paljon merkitystä, esimerkiksi Augustinuksen "tunnustukset" -teoksessa kerrotaan kuinka platonistien kirjoitukset olivat auttaneet irrottautumaan manikealaisten dualistisesta näkemyksestä. Hän muutti kahtiajaon valon ja pimeyden taistelusta siihen, missä ylevä rakkaus yliaistilliseen Jumalaan kilpailee alemman tason lihallisen ja egoistisen nautintorakkauden kanssa. Augustinus keskittyy uusplatonistiseen unio mystica -kokemukseen. Uusplatonismia sovellettiinkin ahkerasti teologiaan, luultavasti sen vuoksi että sen terminologia sopi siihen hyvin.