Kelpo kansanmiehen pärjäämisestä

"Kun on sirkeät silmät ja kerkeä kieli ja kympillä ostaa ja kahdella myy / kun on puhtaat munat ja vilpitön mieli niin elämässä kaikki järjestyy."
(Ilkka Vainio, "Puhtaat munat ja vilpitön mieli")

Minua facebookissa seuraavat ovat tienneet että olen ollut jo "minun mielestä aika monennen päivän" sairaslomalla. Syynä oli äärimmäisen harvinainen komplikaatio. Joka syntyi juurihoidossa. Yleensä juurihoidon tehtävänä on nimenomaan estää suurempia ongelmia. Ja yleensä jos tulehduksia tulee, ne tulevat ensimmäisillä hoitokerroilla. Olin tässä kohden äärimmäisen epäonninen ja ongelmat lähtivät vasta kun se aivan viimeinen hoitokerta oli tehty.

Ja voi minkälainen tulehdus se olikaan. Käytännössä sanoen kuoleminen oli vähintään kohtuullisen lähellä. Kuolema yhdistettynä siihen että kotona pakkonyhjääminen sairaslomalla on varsin tylsistyttävää, ollut minulla ollut tavallista kovempi pakko pysähtyä ja miettiä asioita. Pysäyttäminen sekä henkisessä että fyysisessä mielessä ajoi syvään itsetutkiskeluun. Esimerkiksi mietin mitä itseltä puuttuu ja mitä olen saavuttanut. Ja mikä on hukassa ja mikä hallussa; Onkin kieltämättä hyvä silloin tällöin pysähtyä tarkistamaan onko hallussa esimerkiksi järki, tunteet ja housut.

Siinä reflektion pyörteissä mieli herkistyy miettimään että mitä elämästä on jäänyt käteen. Ja kuten kirjoitettu on ; Kysykää niin teille vastataan ; Ja niin tapahtui että katsoessani oikeaa kättäni ja sitä mitä siinä on, tiedostin että WC:n seinäkirjoitukset ovat väärässä. Ei minulla mitään tulevaisuutta ole kädessäni. Jotain ihan muuta. Tulevaisuuden kanssa sillä yhteistä on lähinnä se, että molemmat vaikuttavat aina liian lyhyiltä.

Kokemuksen kiusallisen tarkka kuvaus.

Kommenttini oli tarpeellinen. Tavallisesti tulehdus, ainakin hammaslääkärin kertoman mukaan, kasvattaa pienen kipeän osan josta sitten kasvaa tulehdus. Minulla se sen sijaan levisi varsin nopeasti. Kun illalla menin nukkumaan normaalilla naamallani kokien korkeintaan välttävää iensärkyä, heräsin tilaan jossa ientaskun tulehdus on levinnyt silmäkulmaan asti. Tämä oli luonnollisesti suhteellisen vakava tilanne. (Ja rehellisesti sanoen miekkailija ilman 3D -näköä on jokseenkin surullinen hahmo.) Sain tähän sitten hyvin tehokasta antibioottia. Tämä olikin varsin tehokasta, ja seuraavana aamuna mätäpaise ylsi enää peukalonpaksuuden päähän silmästä. (Tällä hetkellä se on lähinnä sellainen kuin joku olisi työntänyt ylimääräisen peukalon poskionteloon.)

Mutta asia ei jäänyt tähän. Jatkotilanteen voisi kuvata mainoksena. Canesten -tuotemerkin "info/mainos" - josta ei tule minulle yhtään rahaa vaikka pitäisi - selittää kaksi oleellista faktaa. "Antibioottikuuri on yleisimpiä riskitekijöitä hiivatulehdukselle. Hoito olisi hyvä aloittaa heti, kun ensimmäiset oireet ilmaantuvat, jotta limakalvot eivät pääse turhaan huonoon kuntoon." ja "Miehellä intiimialueen hiivatulehdus on harvinaisempi, sillä naisen emättimessä sienellä on paremmat edellytykset elää."

Sain siis ironisen ja kiusallisen sairauden joka johtui siitä että yritin tehdä itsestäni elossapysyvän. Tai ainakin ei-kuolleen. Tai ainakin sellaisen että minulla vielä olisi edes välttävä 3D -näkö. Hiivatulehdus oli käytännössä jotain joka oli vähän tulehduksenkaltainen tila paikassa johon ei halua minkäänlaisia tulehduksenkuuloisiakaan asioita. Ja se on vieläpä perin epäesteettinen tehden elimestä sen näköisen minkälaisena siitä ei koskaan haluaisi nähdä. Vaarallinen tila ei toki ole. Joskus luonto vaan muistuttaa ironisesta ja yrjöttävästä puolestaan. Tila oli sen verran kiusallinen että en edes nauttinut päähäni pälkähtäneestä ajatuksesta jossa ostaisin ohrajauhoja ja alkaisin kirjaimellisesti panemaan olutta.

Minulla oli tuossa vaiheessa vielä kuumettakin, joten olin varsin ikävässä tilanteessa. Ajatus ympärileikkauksesta tuntui ensimmäistä kertaa elämässä miellyttävältä vaihtoehdolta. Jopa siinä tapauksessa että se olisi pitkäaikainen ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan.

Mitä tämä raju kokemus minulle opetti?

Mielestäni tämä sairaus pakotti minut miettimään elämän tärkeimpiä ja syvimpiä asioita. Nimittäin evoluutiota. Oma tilanteeni on nimittäin siitä erikoinen että se iski kelpoisuutta molempiin päihin. Ensinnäkin se demonstroi että nykymaailmassa on teoriassa mahdollista kuolla tulehduksiin. Lääketiede pelasti minut, mutta kenties joku muu olisi voinut kuolla tuossa tilanteessa. Ja moni olisi voinut olla aivan täysterve. (Evoluutiossa kelpoisuusasiat ovat usein jatkumoita.) Ja sitten toisaalta koko ruljanssi on vähentänyt minulta ns. sellaisia päiviä jolloin tuotetaan lisääntymään pääseviä jälkeläisiä. (Siis teoriassa, olemme päättäneet antaa geneettisen imperatiivin hypätä kaivoon.)

Tämä muistuttaa itse asiassa siitä että arkijärjellä katsoen kelpoisuus on ns. "vernacular fitness". Tämä on evoluutiobiologejen harvemmin käyttämä ajatusmalli, mutta siihen törmää joskus niiden parissa jotka suhtautuvat evoluutioon astetta filosofisemmin. (Eikä ihme "vernacular" on kaikkea muuta kuin kansankielinen sana joka tarkoittaa "kansankielistä". Se on intuitiokeskeisyydessään arkiajattelua huutava näkökulma.) Esimerkiksi vuonna 2002 "Journal of Philosophy" julkaisi  tätä näkökulmaa koskeva kirjoitus "Two ways of thinking about fitness and natural selection". Ja sen kautta näkökulma tiivistettiin siten, että x on kelpoisempi kuin y jos ja vain jos x on ominaisuus joka mahdollistaa ratkaisemaan "design-ongelmia" joita ympäristö tekee ja tekee tämän täysivaltaisemmin kuin y -ominaisuus tekee.

Tässä peruskysymys on tietysti siinä että mikä on tämä paljon puhuttu ongelma jota ollaan ratkomassa. Tässä kysymyksessä on sekä laadullinen että määrällinen puoli. Ongelmien ratkaisemisessa on mietittävä sellaisia kysymyksiä kuin että montako ongelmaa ympäristö tunkee, miten oleellisia nämä ongelmat ovat, ja miten niiden onnistumisessa on erilaisia aste-eroja. Näiden kahden peruskysymyksen avulla haetaan sitten jonkinlainen "utilitaristishenkinen tasapaino" ; Se jonka kokonaiskuva on parempi on se jonka kelpoisuus on suurempi.

Ei ole kovin haasteellista nähdä että kohtasin muutamankin designongelman. Ja varmasti on geenejä jotka auttavat taistelemaan tulehduksia ja sienitauteja vastaan. Nämä olisivat varmasti kelpoisuutta parantavia. Tämä on todella järkeenkäypää. Toki tätä ajatusta pyöritelleet ovat tietoisia että tässä muodossa ollaan hyvin lähellä vaikeuksia. Koska se kohtaa helposti tautologiaongelman. Kun mietimme "designongelmaa" se on helposti metaforinen. Riskinä on että heilutellaan käsiä. Silloin voidaan päätyä evolutiivisesti todellakin siihen tilanteeseen (joka ei evoluutioteoriassa itsessään ole) jossa kokonaisuus on kehäpäätelmäinen. Kun ongelmia ei ole määritelty, ja voidaan aina sanoa että ympäristön muutokset voivat hämmentää tuloksia ja ongelmia voi olla useita jotka konkretisoituvat ja ratkeavat eri tilanteissa. Ja niin kädessä olisi se, että designongelmien ratkaiseminen olisi sitä, että syntyisi paljon jälkeläisiä. Jos ongelmien määrä on laskematon ja niiden ratkaisun trivialiteetti-relevanssikysymykset ratkaistaan mittaamalla pelkästään jälkeläisiä, on kokonaisuus hoopo.

Siksi onkin syytä mitata oleellisesti tutkittavia ilmiöitä. Tätä kautta voidaan kvantitatiivisesti mitoittaa eroja. Tällöin tutkitaan sitä minkälaisia designongelmia on ja ei ole. Tältä kannalta voidaan ajatella että kokemani ensimmäinen tulehdus oli hyvin harvinainen. Sellaiselta suojautuminen voi olla jopa äärimmäisen triviaalia. Sen vaikutus on toki suuri, mutta riskianalyysin kannalta voidaan nähdä että merkityksellisyydessä on aina tapahtuman todennäköisyys yhdistettynä sen haittaan. Toisaalta taas myös miesten hiivatulehdus on varsin harvinainen ja loppujen lopuksi vaikutukseltaan varsin lyhytaikainen. Se oli kiusallinen mutta evolutiivisesti katsoen ei kovinkaan relevantti ongelma. Se on sekä harvinainen että kelpoisuushaitaltaan lähes triviaali. Toisin sanoen kelpoisuusongelma ei ole evoluution kannalta merkittävän suuri. (Se vain olisi voinut tappaa minut. Mutta jos tarkastellaan geenisekvenssien muuttumusta populaatiossa, kaikki on tilastollista ja yksilöiden murskaantuminen ei ole tutkimusongelman kannalta kovin relevanssi. Henkilökohtainen merkittävä ongelmani trivialisoituu helposti tässä näkökulmassa.)

Usein tässä harvinaisen arkijärjen mukaisessa kelpoisuudenmäärittelyssä käytetään vielä lisäksi nimenomaan suhteellista kelpoisuutta. Sillä moni ajattelee että ajatus absoluuttisen kelpoisuuden mittaamisesta tällä keinoilla on liian epäeksaktia. Että ei pidä katsoa vain jälkeläisiä vaan verrata asioita keskenään. Silloin on katsottava eri versioita ja lopullinen vastaus ei ole että kuinka monta designongelmaa ratkaistaan, kuinka relevantteja ne ovat ja miten tehokkaasti ne ratkaistaan. Vaan se, onko x tehokkaampi vai vähemmän tehokas kuin y. Suhteellinen kelpoisuus kiertää ongelmia. Mutta moni näkee että tämä kikka trivialisoi tämän kelpoisuusmääritelmän. Se ei ole kehäpäätelmäinen mutta se ei kerro kovin paljoa sellaista joka olisi kiinnostavaa. (Kiinnostavuus on jossain määrin subjektiivinen asia, mutta on siinä sen verran totta että suhteellinen kelpoisuus kertoo aika vähän siitä onko ominaisuus todella hyvä vai huono. Se kertoo vain onko se parempi vai huonompi kuin jokin toinen.)

Siksi evoluutioteorian parissa varmaan suositaankin näitä vähän vähemmän intuitiodenmukaisia kelpoisuusmalleja, kuten esimerkiksi populaatiogenetiikkaa.

Jotkin epäkelvot asiat eivät koskaan kuole (jotkut jopa yrittävät yleistyä ilman ansioita)

"x is fitter than y in E = x has a probabilistic propensity  \.5 to leave more offspring than y"
(Beatty & Mills, "The propensity interpretation of fitness", 1979)

"Uncommon Descentissä" Barry Arrington on ottanut evoluutiokritiikissä esille luonnonvalinnan tautologisuuspuheen. "... there is no way to tell whether a particular engineering trait, in isolation, caused an organism to be more fit. And this drives us back to where we started. The only way to measure “fitness” is by reproductive success, which is obviously tautological if “fitness” is defined as “reproductively successful.”" On toki klassista kreationismia selittää että luonnonvalinta on kehäpäätelmä. Siksi evoluutiokin on luonnollisesti uskonto.

ID, joka ei tietenkään ole kreationismia, ja jonka suunnasta kuullaan sellaisia asioita kuin että "ongelma ei ole mikroevoluutiossa vaan makroevoluutiossa" voi tietysti kritisoida tätä "mikroevoluution" perusilmiötä. Samoin ID:ssä korostetaan usein että evoluution kannattajat ovat sokeita koska eivät tiedosta että luonnonvalinta on teleologinen. Että evolutionistit näkevät oikein että eliöt ovat toiminnallisia ja funktionaalisia. Kreationistit vain näkevät että tämä funktionaalisuus, eli kelpoisuus, on Jumalan valmistamaa. Nyt Arrington siis väittää että evoluutikot eivät mittaa kelpoisuutta ja että mikroevoluutiokin on roskaa. So to be it. Lähdetään tälle tielle.

Hämmentävää.

Voisin toki selittää asiasta pitkästi. Mutta on kenties syytä katsoa että syynä on enemmän se, että evoluutiota ei ole ymmärretty. (Se on sääli, sillä evoluutiokäsitteen mallintaminen voi olla varsin hauskaa.) Vaan sanallistettu. Arrington ja kaltaisensa eivät siis oikeasti osaa evoluutiota, he vain ovat opetelleet joitain arkitajuisia lauseita jotka eivät ole esimerkiksi sellaisia asioita kuin kelpoisuuden määritelmä. Ne eivät ole sanallisia vaan tilastollisia ja matemaattisia kuvauksia.

Karkeasti sanoen kokeellisessa evoluution tutkimisessa ytimessä on populaatio. Tässä katsotaan selviytymisiä tilastollisesti ja todennäköisyyksistä käsin. Tässä tutkimusaiheena ovat fenotyypit ja yhä useammin myös genotyypit. Esimerkiksi jos merkitään ja irtipäästetään yksilöitä voidaan havaita kuoleeko kohteita satunnaisesti vai ei. (Kuten vaikkapa niiden koivumittarien kohdalla.) Jos tilasto näyttää että kuolema on satunnaista, ei siihen hevin mikään luonnonvalinta vaikuta. Ja jos luonnonvalinta voidaan näin eliminoida aineistosta, se ei selvästi ole kehäpäätelmä tai "triviaali analyyttinen määritelmäkikkailu" joka on vain konstruktio jolla luokitellaan aineistoa riippumatta siitä miten ilmiöt toimivat maailmassa.

Asia on toki vielä pahempi. Evoluution arvioissa on täysin mahdollista että vähemmän kelpoinen yleistyy. Itse asiassa näiden kaavojen voisi luulla olevan evoluutiokriitikoiden tiedossa, ihan sen vuoksi että usein näihin mahdollisuuksiin viitataan kun halutaan korostaa että evoluutio ei voi hienosäätää asioita. Silloin evoluution pitää voida heikentää kelpoisuutta. Ja tämä kelpoisuus taas on juuri sitä samaa evoluutikoiden mittaamaa kelpoisuutta. Joten selvästi Arrington on pulassa. Ja oikein mitään mutkia poiskaan tässä ei ole, koska kyseessä ei ole se että käytettäsiiin "eri evoluution määritelmää". Nimittäin neutraaliteorian kuvaamien ilmiöiden ja adaptationistien painottamien piirteiden erottaminen toisistaan ei ole mielipidekysymys. Neutraalisti fluktuoivat voivat yleistyä, mutta matemaattisesti tarkastellen ne käyttäytyvät eri tavalla kuin sellaiset joiden takana on adaptiivisuutta.

Evoluution arviointi perustuu mittauksiin ja kaavoihin.

Olen toki tässä lähinnä kuvannut sitä mitä evoluutioteorian kautta voidaan tehdä. Siinä olevia kaavoja on sitten enemmän noiden linkkien takaa. Mutta niissä kaikissa henkenä on juuri se, että niissä esille pomppaa jotain joka ei selvästi sovi kuvaukseen.

Koulutettuna jalostajana olen tietysti varsin konkreettisesti asiassa kiinni sitäkin kautta että lapsuudenkotiini hankittiin koira "jalostuskoiraksi", eli koira asui meillä ja oli teoriassa jonkinlaisessa jalostusssuhteessa kenneliin. Tässä kävi vähän huvittavasti, sillä Bella -koiraa ei kiinnostanut kuin naapurin sekarotuiset, intoa puhdasrotuisille ei löytynyt. Selvästi jalosusarvo, tässä kohdden jalostettavien yksilöiden fittness, ei vastannut suoraan jälkeläisten määrää. Bella ei silti ollut geneettisesti heikko. (Sillä oli jalostusarvon odotusarvo jo ennen ensimmäistäkään jälkeläistä.) Arkijärjelläkin voi tätä kautta kenties ymmärtää että genotyypin ja fenotyypin erottaminen on evoluutiossa arkipäivää. Ja silläkin on relevanssia kun mietitään fitnessin ja luonnonvalinnan suhdetta.

Se, miten tämä onnistuu on juuri se että irtaudutaan jostain koulukirjan sanallisista kuvauksista. Ne ovat karkeistuksia, niillä on tiedettä popularisoivaa voimaa enemmän kuin tieteellistä voimaa. Evoluutioteoria sen sijaan nojaa esimerkiksi populaatiogenetiikkaan. Evoluutiotutkimuksessa on karkeasti ottaen kysymys siitä että on erilaisia malleja joilla ennustetaan asioita. Ja sitten katsotaan miten tässä pitäisi tapahtua. Kun näitä malleja verrataan siihen miten seuraava sukupolvi toimii, voidaan huomata mitkä niistä osuvat paremmin kuin toiset.

Ja koettelu ei ole edes vaikeaa.

Toki kelpoisuuden ennustelu ja mittaaminen onnistuu muutenkin. (Tätä voi tehdä jopa kotonaan.) Luonnonvalintaa ja kelpoisuutta ja niiden suhdetta voidaan testata aivan alusta, kädestä pitäen ja tavalla joka voidaan tehdä jopa kotioloissa.

Oletetaan että meillä on genotyyppi A josta emme tiedä mitään. Laskemme niiden lukumäärän. 65 yksilöä. Sitten voimme odottaa kunnes ne saavuttavat aikuisuuden. Tässä vaiheessa voidaan huomata että yksilöitä on 44 jäljellä. Voimme huomata myös että A -genotyypillä on kaiken kaikkiaan 187 jälkeläistä. Voidaan ajatella että kelpoisuus on selviytymisen todennäköisyys kerrottuna sillä paljonko jälkeläisiä selviytyjää kohden on, joka kerrotaan ½. Näin ollen kelpoisuudelle voidaan rakentaa genotyypille arvo [(44/65) * (187/44)] / 2. Tämä on 1.438. Kun otamme käsille seuraavan sukupolven, voimme asettaa ennustuksen että jos luonnonvalinta on totta niin silloin seuraavassa sukupolvessa tuossa luvussa on jotain oikeansuuntaisuutta. Jos luku on aina sama, tiedetään että voidaan varsin hyvin sanoa että olemme kokemuksesta oppineet että tuo on se voima jolla valinta vaikuttaa noissa olosuhteissa.

Kun tätä toistetaan voidaan huomata variaatiota. Jos A:n kelpoisuus ei oikein tahdo pysyä tasaisena, eikä se pysy tasaisena eri koeryhmien välillä joita on tehty samalla lähtötilanteella ja genotyypillä ja toimintaympäristöllä, se tarkoittaa että ominaisuus fluktuloi.joten sen takana ei ole kelpoisuus vaan neutraalien ominaisuuksien seilaaminen geneettisen ajautumisen voimalla. Katsokaa. Tämä on ennuste jossa luonnonvalintahypoteesin voimakkuus ja läsnäolo voidaan arvioida sekä suuruudeltaan että relevanssiltaan. (Adaptaatio on luku jossa on sekä suuruus että luottamusväli.) Ja kun näemme koejärjestelyn, sitä käsitteleviä yhtälöitä ja sen että havaintoaineisto muuttaa arvioita relevantisti voidaan huomata että se mitä tehdään ei mitenkään voi olla kehäpäätelmä. Sen sijaan se on empiriaa jossa on työhypoteeseista vedettyjä ennusteita joita koetellaan hypoteettis-deduktiivisesti. Eli kysymys on aivan suorasta tieteenteosta.

Nämä ovat muistutuksia. Mutta loppujen lopuksi kaikki tämä vaiva on ollut ylenmääräistä. Sillä Arrington on kliseeväitteensä kanssa niin monisyisesti ja syvällisesti väärässä että seasta löytyy niin yksinkertaisia kulmia että ne ymmärtää käytännössä kuka tahansa blogini seuraaja jolla on riittävästi älyä siihen että oppii lukemaan. (Itse asiassa jo kengännauhojen sitominen riittää jos löytyy joku joka lukee blogitekstit puolesta. En tosin tiedä voiko tätä fiksumpia blogini seuraaminen kiinnostaakaan.)

Hetkinen. Eihän yksilöä määritetä kelpoiseksi sitä kautta miten hyvin tämä yksilö itse tuottaa jälkeläisiä...

Tässä toki mitataan sellaisia asioita kuin syntyneitä jälkeläisiä ja ikään sidottuja kuolinaikoja ja myös "sukulaisten kuolinikien jne. tilastojen frekvenssejä". Mutta tässä tilastollisuus ja monien muuttujien interaktio muuttavat asian luonnetta. Tilastollisuus on tässä oleellinen. Itse asiassa tautologia-argumentti nojaakin siihen että argumentin näkökulmaa väännetään yksityisestä tilastolliseen ja tilastollisesta yksityiseen. Se on ovelasti ja mutkikkaasti piilotettu ekvivokaatio -päättelyvirhe. Päättelyvirhe joka perustuu siihen että ei ymmärretä että kelpoisuus on tilastollinen ilmiö kun taas luonnonvalinta toimii siten että yksilöitä karsiutuu ja geenialleelit harvinaistuvat tätä kautta. - Huvittavaa kyllä, ID -liikkeen perustaja Phillip Johnson kirjoissaan korostaa usein sitä että evoluutikot sotkevat argumentteja vaihtamalla evoluution määritelmää lennosta. Ja että tarkkaavainen huomaa epäloogisuuden tarttumalla juuri tähän. Luonnonvalinnan tautologia -syytteessä tätä tehdään hyvin konkreettisesti.

Kun otetaan tämä huomioon voidaan huomata varsin arkijärkinenkin huomio siitä että jopa kaikista laveimmilla ja simppelemmeilläkin tavoilla luonnonvalintaa ja kelpoisuutta katsoen voidaan huomata että yksilön kelpoisuutta ei määritetä suoraan tämän yksilön lisääntymiskelpoisuudesta. Päin vastoin ; Luonnonvalinnan kaavat odottavat variaatiota ja että joskus huonommallakin kelpoisuudella pärjää. Kelpoisuus on "tilastollinen ennuste", ei jokin joka sidotaan yksilöön. Kaavat on suunniteltu siten että jos yksilö ei ole kelpoinen mutta onnistuu tuurilla lisääntymään onnekkaasti, tätä ei lasketa kelpoiseksi. Sillä muut saman genotyypin hahmot eivät lisäänny usein kelpoisesti. Ja jos kelpoinen yksilö kuolee meteoriitti-iskuun (tai siihen että istuu lattialle jalostuskennelissä) sitä ei lasketa luuserigenomien joukkoon. Sillä jopa aivan yksinkertaisimmillaan kelpoisuus on tilastollinen ja ne jotka lisääntyvät ja kuolevat ovat yksilöitä. (Minkä pitäisi toki olla selvää jo sitäkin kautta että yksilöt eivät kehity evolutiivisesti, evoluutio tapahtuu sukupolvelta toiselle siirryttäessä, ja sen ytimessä on geenifrekvenssien muuttuminen populaatiossa.)

Teknisemmin voisi sanoa että voimme määritellä odotettavissa olevan kelpoisuuden(A) organismille(O) ympäristössä(E) esimerkiksi seuraavalla kaavalla:
A* (O, E) = ΣP(Qi^OE)Qi^OE − f(E, σ²) Jossa Qi^OE on mahdollisten jälkeläisten määrä sukupolvessa i, P(Qi^OE) on tilastollinen todennäköisyys jossa Qi^OE toteutuu sukupolvessa i. Ja f(E, σ²) on tutkittavaa ominaisuutta koskeva varianssi, joita jälkeläisissä on odotettavissa. On itse asiassa selvää että todennäköisyydet ovat olemassa jo ennen kuin ainuttakaan jälkeläistä on pykätty, ne on haettu tilastolliselta tasolta. Lisäksi kun ympäristö, varianssi ja vastaavat ovat havaittavissa, voidaan ympäristönmuutoksella havaita muutoksia kelpoisuudessa. Kuten kaikissa mittauksissa joissa on monia muuttujia, hyvää testaamista voidaan tehdä siten että otetaan yksi muuttuja jota yritetään muuttaa hallitusti samalla kun muut osiot pidetään mahdollisimman ennallaan. (Jos joku kreationisti osaisi vaikka peruskoulun matematiikkaa, hän voisi tietää että matematiikka mahdollistaa sen, että voidaan ratkoa muitakin muuttujia kuin sitä mikä on yhtälömerkin vasemmalla puolella yksinään. Siirtely puolelta toiselle mahdollistaa käytännössä sen että jos se on kaavassa, se voi olla jotain jonka avulla mitataan jotain muuta tai sitten sitä mitataan muiden avulla.) Joka tarkoittaa sitä että kelpoisuuden mittaaminen on todellakin paljon muutakin kuin sitä että katsotaan sukupuusta montako jälkeläistä tuolla tietyllä yksilöllä on.
1: Oikeastaan ainut järki joka Arringtonin typerehtimisestä voidaan pumpata on se, että adaptaatio ei todellakaan tarkoita niitä juttuja joita se intuitiivisesti voisi tarkoittaa. Esimerkiksi huonon alleelin deleetio voi olla adaptiivinen. Ja kaduntallaaja ei pidä tätä minään "ominaisuutena". Tämä oikeastaan herättää enemmän ongelmia siitä että miten ID:istit voivat käsitellä ydinkäsitettään informaatio ja funktionaalisuus kun he kieltäytyvät käsittelemästä sitä suhteessa Suunnittelijan intentioihin. Sen puolella kehäpäätelmäisyys voikin siis olla yllättävän syvällä. Mikä ei toki yllätä kun muistetaan sitä ad hoc -viidakkoa joka kohtaa kun puhutaan pahan ongelmasta. Siinähän teknisesti ottaen katsotaan miksi maailmassa oleva ihmisten julmaksi kokema ominaisuus on Jumalan mielessä kelpoisempi kuin sen poissaolo. Joten evoluutiokysymyksen ulkopuolella voitaisiin todella palata siihen ajatukseen jossa evolutionistit muka "näkevät funktionaalisuuden" ja selittävät sen vain eri tavalla kuin ID-istit. Kenties tautologia -argumentti onkin enemmän projektio siitä mitä ID:istien omat näkemykset funktionaalisuudesta ovat. (Kenties eivät, mutta evoluution adaptaatiota ne eivät ainakaan ole. Eli annan tässä kyllä ihan oikeasti tilaa avomielisesti sille vaihtoehdolle että Arringtonin argumentissa ei ole järjenhiventäkään.)

Barry Arrington on siis naurettava. Hän toki muistuttaa jostain. Monesti korostetaan että kritiikin idea on siinä että huonot asiat voidaan ampua alas ja tuhota. Ja näin opimme ja voimme ikään kuin jatkaa entistä viisaampina tulevaisuuteen. Näin voidaan sanoa että pitkään pysyvät asiat olisivat jotenkin hyvin perusteltuja. Mutta silti jokainen tietää että puupäisyys ja jääräpäisyys ja ideologinen dogmatismi riittää silti usein ideoiden säilymiseen. Jotkin epäkelvot pseudotieteet ja moitteet eivät katoa koskaan. Silti suurin osa ihmisistä tietää että kriittisellä ajattelulla on merkitystä. Että tunnustaa sen että maailmassa on dogmaattisia ihmisiä. Arringtonin kannattaisikin kenties miettiä sitä, että onko hän omine höperöimisineen jotenkin oleellisesti sen laatuinen että tuo omilla toimillaan esiin asioita jotka ovat ongelmallisia hänen omalle asioiden väittämisiin. ; Arringtonin kliseeperustainen argumentti osoittaa että jotkin huonot argumentit eivät koskaan kuole, mutta toivon että tämä ei tarkoita että tämä muuttaa kriittisen argumentoinnin käsitteen kehäpäätelmäiseksi, maailmankuvallisuudeksi jossa kritiikinkestävyys on samaa kuin hyvä perusteltavuus. Ja hyvä perusteltavuus on samaa kuin sitä että on kestänyt kauan kritiikkiä...

Elementary, mr. Dembski

Joe Felsenstein kirjoitti "Panda's Thumbiin" lyhyen kritiikin William Dembskin viimeisimmitä lausumista. Itse Dembskin argumentissa ei ollut mitään varsinaisesti uutta. Jo 2000 -luvun alkupuolella ID -piireissä oli esillä ajatus siitä että evoluutiota ei voi tapahtua koska evoluutio toimii vähittäisin muutoksin ja funktionaaliset mutaatiot ovat niin kaukana toisistaan että toimiva funktio ei voi korvautua vain vähän kelpoisemmalla versiolla. Esimerkiksi Douglas Axen laskelmien yritettiin saada sopimaan tähän.
1: Tässä ei onnistuttu kovin hyvin, koska Axe ei käsitellyt kuin yhden hyvin täsmällisen proteiinin muodostamistapaa, eikä hän tehnyt fittness landscapea kaikista funktionaalisista proteiineista. Joka vaaditaan jos käsitellään sitä voiko evoluutiota tapahtua. Funktion ei tarvitse pysyä identtisenä. Itse asiassa adaptiivisen mutaation synty jotain jossa se on erilaista. Siinä ei haeta mutaatiota joka muuttaa proteiinin kuvauksen ilman proteiinin muutosta.

Tämän ytimessä on kuitenkin fittness-landscape. Ja Dembski on panostanut paljon siihen ajatukseen että evoluutio ei voi toimia koska "se ei muodosta vuoria" vaan on enemmänkin satunnaista kohinaa. Ja jos Dembski olisi oikeassa, ID -argumentti olisi melko vahvoilla. Tähän asti argumenteista on kuitenkin löytynyt isoja ongelmia. Mutta ne on ikään kuin jouduttu käsittelemään kohta kerrallaan.

Felsensteiniltä löytyi kuitenkin yksinkertainen argumentti. Sellainen joka on sekä ilmiselvä että maallikonkin helppoa ymmärtää. Se nojaa siihen mitä Dembskin kuuluttama tasainen jakauma on. Ja se käsittelee asian siten että sen avulla käytännössä tiedämme että jos joku esittää että evoluutio joutuu toimimaan täysin satunnaisessa fittness-landscapessa niin siinä argumentissa täytyy olla vika. Tämän jälkeen ei tavallaan edes tarvitse etsiä miksi siinä argumentissa on vika. Sillä vian olemassaolo on käytännössä todistettu. Ja argumentaatiota tarvitaan vain detaljien tarkistamiseen. Siihen, miksi vika tällä kertaa tässä argumentissa on. Vaihtoehtona se, että evoluutio joutuisi toimimaan satunnaisessa fittness-landscapessa on käytännössä havaintojen edessä falsifioitu.

"What if, instead of changing one base, we took the drastic step of mutating all of the bases in the genotype at the same time? If the Bernoulli Principle applied, we would get to a genotype whose fitness was also chosen at random. So in that case, on average, that would be no better and no worse than changing just one base. In other words, when fitnesses are randomly assigned to genotypes making a single typographical error is exactly as bad as changing every letter in the text. Real biology doesn’t work anything like that. Making one mutation in one of my genes will on average make it worse, though sometimes not. If it produces a protein, a single amino acid change often leaves the protein still functioning. But making changes in every site of its DNA is the same as replacing every protein by a random string of amino acids. Which will be a complete disaster."

Toisin sanoen jos fittnessavaruus on täysin satunnainen, se on satunnainen. Ja silloin jos se on satunnainen, mikä tahansa mutaatiotyyppi olisi yhtä vaarallinen. Yhden kohdan muutos olisi keskimäärin yhtä tuhoisa kuin viidensadan aminohapon muutos. Sillä fittness-landscape jossa geenit hyppisivät on satunnainen. Ja satunnaisuus tarkoittaa juuri sitä että lähelläolo ei tarkoita yhtään mitään verrattuna kaukanaoloon. Yksittäistapauksissa muutokset voisivat olla mihin päin tahansa. Mutta kun katsottaisiin tilastollisella tasolla niin keskimäärin yhden kohdan muutoksen pitäisi olla yhtä dramaattinen ja tuhoisa kuin kahden, kolmen tai sadan kohdan tuhoaminen. Ja tämä kaikki on automaattinen seuraus siitä mitä satunnainen hakuavaruus tarkoittaa. Koska todellisuus näyttää toisenlaiselta, Dembskin argumentin tuomat esteet sille että evoluutio ei voi toimia eivät voi toteutua. Sillä Dembski argumentoi siitä mitä tapahtuu satunnaisessa fittness-landscapessa. Ja argumentti toimii vain tässä kontekstissa.

---

Jotkin argumentit ovat vain niin yksinkertaisia että tehokkaita että hävettää että ei ole itse keksinyt niitä.

Mitä "typhoid" Mary Mallon opettaa meille evoluutiosta?

Keskustelin eilen jonkin verran ihmisten evoluutiosta. Tai oikestaan siitä, että monesta ihmisten evoluutio olisi pysähtynyt. Kantana on siis ollut jonkinlainen "käänteinen kreationismi" - siinä mielessä että kun kreationistit uskovat mikroevoluutioon mutta eivät makroevoluutioon, eli siihen että evoluutio toimii nykyään mutta ei selitä menneisyyttä kun taas ne joista ihmisten evoluutio on pysähtynyt esittävät että evoluutio selittää historian mutta teollistuminen on nostanut ihmisen evoluution yläpuolelle.
1: Termi "rappeutuminen" on tietysti jo siitä erikoinen, että niissä ei huomata soveltaa populaatiogenetiikasta opittua. Tiedetään että hirvittävän pienet valintapaineet riittävät ominaisuuksien yleistämiseen. (Tein tästä pienen esimerkin.) Sillä evoluutio on korkoa korolle -järjestelmä. Silti monella on ajatus siitä että "luonnonvalinta on olemassa mutta liian pientä voidakseen vaikuttaa". Joka on varsin vaikeasti uskottavaa. Karkeasti ottaen ihmisten evoluutio ei ole pysähtynyt. ; Ihmiset kuolevat yhä sydänkohtauksiin. Ja tämänlaisten merkitys vain kasvaa kun lastensaanti-ikä nousee. Sama koskee diabetesta, joka aikaansaa kuolemia nykyään, toisin kuin historiallisina aikoina jolloin, kuten Spede Pasanen asian kiteytti, "ruoka oli huonoa mutta onneksi sitä oli vähän".

Tässä blogauksessa keskityn kuitenkin lähinnä yhteen asiaan. Nimittäin siihen, miten ihmisten mielikuva luonnonvalinnasta on hyvin "kynsin, hampain verisin" -metaforan sävyttämää. Ja tämän kysymyksen demonstrointiin joudun ottamaan esille Mary Mallonin. Hän oli oireeton lavantaudin kantaja, joka levitti tautia työnsä ohessa. Ei tarkoituksella, vaan piittaamattomuutta tai tietämättömyyttään. Keittäjänä ja pyykkärinä toiminut Mallon tartutti lavantaudin ainakin 53 ihmiseen, joista 3 kuoli tartuntaan. Tässä kohden on kysyttävä edistikö hän evoluutiota?

Pienessä määrin kyllä. On selvää että jos otetaan populaatiokooksi 53, ja kolme kuoli, selvästi lavantauti kohdisti valintapainetta tähän pieneen populaatioon. Tilastollisesti katsoen osa saattoi kuolla vaikka heillä olisikin ollut hyväkin lavantaudin kestävyys, sillä tartunnassa myös kontaminaation määrä vaikuttaa ja tässä on variaatiota. Joten ei voida sanoa että valintapaine olisi kattanut nämä kolme uhria. Mutta on selvää että jonkinlainen valintapaine kohdistui.

Kuitenkin kokonaisuuden kannalta on hyvä ymmärtää mitä tämä laajemmassa määrin tarkoittaa. Ja mistä se saa voimansa. Tässä kohden nyrkkisääntönä on se, että jos satunnaisiin paikkoihin läimitään pommeja, se tappaa ihmisiä mutta kysymys ei ole luonnonvalinnasta. Sen sijaan kansakunnan yli pyyhkivä rutto, etenkin jos sen epidemiat toistuvat, pitävät sisällään hyvin tehokkaan valintapaineen.
* Luonnonvalinta, ollakseen tehokasta, vaatii jonkinlaista konsistenttia painetta. Esimerkiksi mainitsemani populaatiogenetiikka antaa luonnonvalinnalle mahtia sen iteratiivisen luonteen vuoksi. Luonnonvalinta yhdessä sukupolvessa ei tee juuri mitään, mutta pysyvät ja konsistentit valintapaineet keräävät korkoa korolle. Ja pienikin korko muuttuu toiston myötä suuriksi summiksi. (Ajatus siitä että jokin adaptaatio ei yleistyisi luonnonvalinnan vaikutuksesta koska luonnonvalinta on liian pientä on yleensä vähättelyä. Kysymys on enemmän siitä onko valintapaine riittävän kauan läsnä)
* Luonnonvalinta tehoaa parhaiten kun se on melko kattavaa. Eli se ei käy läpi arvottuja osioita populaatiosta vaan on jotenkin erityisen yleistä.
* Luonnonvalinta tehoaa piirteisiin joiden kohdalla on relevanttia geneettistä variaatiota joka on jotenkin ratkaisevaa kohdistuvan valintapaineen suhteen.

Laajassa mielessä "Typhoid Mary" ("Lavantauti-Mary") ei itse asiassa edusta luonnonvalintaa vaan sattumaa. 1800 -luvulla ihmiset kuolivat lavantautiin tai sairastuivat lavantautiin pääasiassa sellaisten syiden vuoksi joilla ei ole mitään tekemistä geenien kanssa. Sijainti oli merkittävää. -  Itse asiassa "Typhoid Mary" varmasti kärsi miesmarkkinoilla maineestaan ja siitä että häntä pidettiin North Brother Islandilla, paradoksaalisesti juuri siksi että hän kesti lavantautia harvinaislaatuisen hyvin. Tämä on käänteinen valintapaine sen kanssa mitä lavantautikuolemien valintapaine ohjasi..

Samoin jos olit Lontoossa 1800 -luvun koleraepidemian aikana, se syy jolla sairastuttiin koleraan johtui siitä että asuit Broad Streetin vesipumpun lähistöllä. Syy oli maantieteellinen ja luonnonvalinnan osuus lyhytaikainen ja mitätön, koska
1: Ihmisten geneettinen variaatio kolerankestossa ei ole "niin suurta" että se olisi merkittävää tämäntyylisessä kovassa tautipaineessa. Voimme kestää tulta eri suuruudella mutta ja tätä voi valintapaine yleistää, paitsi jos joku pistää suoraan täyden höngän päälle ja räjäyttää pommeilla satunnaisia tyyppejä.
2: Valintapaine ei koskenut läheskään koko Lontoota tai ollut kovin kattava. Itse asiassa jos tämänlaatuiset geenit antavat valintapainetta jollekin, se tuskin on kolerankesto, vaan sosiaalinen. Tuohon aikaan tautiepidemiat kun velloivat kaupungeissa. Ja tätä kautta voidaan nähdä että epidemiat eivät kenties tarjonneet konsistenttia valintapainetta kovinkaan monelle kulkutaudille, mutta ne kaikki kuitenkin toivat valintapainetta geeneihin jotka koskevat sosiaalisuutta. Nimittäin tautiepidemioilla on jännittävä suhde sosiaalisuuteen. Suositut ihmiset sairastuvat samasta syystä kuin lastentarhanhoitajat. He törmäävät useampaan ihmiseen. Sosiaalisuus-epäsosiaalisuus taas on piirre johon on geneettinen korrelaatti.

Itse asiassa monesti luonnonvalintaan liitetään ominaisuuksia ja tapahtumia jotka kuvaavat evoluutiossa enemmän kaaoksen, sattuman ja muun vastaavan vaikutusta. Kuitenkin monilla sattumillakin on ollut enemmän vaikutusta. Esimerkiksi jos mietimme dinosaurusten kuolemaa ja otamme perusoletukseksi "meteoriittituhoteorian", voimme huomata että dinosaurukset tavallaan kuolivat sattumalta. Ja että meteoriitinkestävyys ylittää kaikkien eläinten kyvyt joten meteoriitinkestäviä eläimiä tuskin tulee. Meteoriitit ovat liian harvinaisia ja rajuja tuottaakseen meteoriitinkestäviä eläimiä valintapaineen kautta. Kuitenkin meteoriitti-iskun jälkeen oli tiettyjä oloja jotka koskivat koko eliökuntaa hyvin konsistentisti ja luultavasti pitkän aikaa, joten on selvää että siihen liittyi paljon vahvaa luonnonvalintaa. Meteoriitinjälkeiset olosuhteet olivat konsistenttia luonnonvalintaa.

Lontoon Towerin näyttelijä-opas
demonstroi katolisvitseillään, että
kuolema oli joskus säännönmukaista.
Mutta luonnonvalintaa tämä olisi
jos ja vain jos katolisuus on heidän
geeneissään. Mikä lienee vähintään
sangen epätodennäköistä...

Ja tässä mielessä meteoriitti-isku oli enemmän luonnonvalintaa ja vähemmän sattumaa kuin "Typhoid Mary". ; Ei yksinkertaisesti ole ilmiselvää että ihmiset selvisivät vaikka keskiajalla siksi että heillä oli paremmat geenit. Ihmiset kuolivat kaikenlaisista syistä joilla oli hyvin vähän tekemistä geenien kanssa. Jos kuolit nälkään, syynä ei usein ollut geenit vaan ympäristö tavalla jossa oli sattumaelementti. ; Sattumalta kuollut taas ei edusta luonnonvalintaa. Kaikki kuolemat eivät ole luonnonvalintaa.

En siis kiistä että evoluutiota ei tapahtuisi tai olisi tapahtunut. Esimerkiksi ruttoepidemia joka toistui on aivan taatusti vaikuttanut. Samaan tapaan kuin katson että HI -epidemia vaikuttaa laajasti Afrikassa luonnonvalinnallisena voimana, yleistäen HI-virusresistenssiä aikaansaavaa geeniä. Kuitenkin kun katsotaan, niin usein taudit ovat olleet liian purskauksenomaisia ja paikallisia ollakseen aidosti luonnonvalintaa menneisyydessä. Tällä on merkitystä nykyajankin kannalta. Voidaan nimittäin esittää että ihmisten teollistuminen on nostanut kaikkien hyvinvointia, joten luonnonvalinnan erotkaan ovat tuskin mihinkään kadonneet.
1: Kenties ne ovat jossain kohden muuttuneet joissain poikkeuksellisissa piirteissä ja ne rapisevat geenistöstämme. - En esimerkiksi osaa sanoa vaikuttaako laktoosi-intoleranssi enää haittana, ja jos vaikuttaa johtuuko se seksuaalivalinnasta, kuten siitä että piereskely ensitreffeillä ja töissä voi vaikuttaa palkkatasoon ja sosiaaliseen hyväksymiseen jotka taas ovat liitoksissa avioliittotilastoihin. On mahdollista että silläkin on riittävä ja pysyvä valintapaine, mutta tämänlaisen just so -storyn kertominen ei ole valintapaineen laskemista populaatiogeneettisin keinoin, enkä osaa numeroittaa tarinaa joten se on vain tarina. Mutta nämä ovat poikkeuksia, ja kuten jo alkuun ilmoitin, ihmisen evoluutio ei ole pysähtynyt joten nämä ovat vähemmistössä.

Evoluutiossa kenties hämmentävin piirre johtaakin heritabiliteettiin. Ja siihen liittyvään erityiseen paradoksiin. Matt Ridley on kuvannut tilannetta siten, että ihmiseen vaikuttaa sekä ympäristö että hänen geeninsä. Kun olosuhteet ovat vaihtelevat, menestys seuraavat pääasiassa tuurista. Kun olosuhteet ovat vakaat, etenkin jos ne ovat hyvät, geenien merkitys kasvaa. Tätä voi demonstroida vaikka pituuskasvulla. Keskiajalla pituus määräytyi pääasiassa elinolojen mukaan. Siksi aateliset olivat pidempiä. Pituus liittyi siis yhteiskuntaluokkaan. Ympäristötekijät vaikuttivat lujasti. Teollistuneena aikana kaikki saavat enemmän ruokaa ja siksi pituus ei ole yhteiskuntakysymys vaan ihminen kasvaa lähemmäksi geneettistä potentiaaliaan. Ja tätä kautta on aivan rationaalista uskoa että nykyään geenit vaikuttavat enemmän siihen oletko keskimääräistä pidempi vai lyhyempi. Ja näin geenien merkitys kasvaa hyvinvoinnin myötä. Tässä valossa ei ole ollenkaan väistämätöntä että hyvinvointi katkaisee evoluution. Kenties se lisää sitä.
1: Toki se voi kohdistaa sitä uudestaan. Kenties laktoosi-intoleranssi ei haittaa elämää kuten aikana jolloin karja toi pääosan ravinnosta alueella. Mutta ainakin seksuaalivalinta näyttää vaikuttavan avioliittomarkkinoilla erityisen paljon nykyään. Tämä johtaa siihen että terveyteen ja sosiaalisuuteen liittyvät geenit painavat luultavasti enemmän kuin kyky kestää ruttoa. Mutta toisaalta voidaan kysyä onko ruttogeenien katoaminen mitään rappeutumista. Funktion ja adaptaation suhde arkiajattelun, hyödyn ja evoluution välillä kun helposti tuottavat omituista virheilysotkua. Ja tätä on ihan oikeasti hyviä syitä välttää. Sillä sekaantumisesta johtuva hieman paradoksaalinen - ellei peräti parodiallinen -  "Evoluutio ja heikomman yleistyminen" on toki ihan tärkeä mietittävä asia, hieman erikoinen ajatus, joka näissä asioissa tuntuu toistuvan. Sen voi kuitenkin tehdä fiksusti ja typerästi, ja tässä kohden se usein tehdään juuri tyhmästi.

Abortti, kelpoisuus ja sikiön ihmisarvo

Esa Turkulainen otti osaa pieneen debattiin aborttiasioista. Aborttia vastustettiin hieman erikoisesti. Tavallisesti on totuttu siihen että evoluutio johtaa jotenkin eugeniikkaan ja että tämä on ihmisarvolle tuhoisaa. Ja että lähestytään asiaa ihmisen potentiaalisen arvon kautta. Tällä kertaa argumenttina olikin, että abortti olisi evolutiivisesti huono strategia.

Esa Turkulainen on tietysti toisaalta tullut muistetuksi siitä että hän soveltaa Saganin argumenttia jossa potentiaalinen ihmisyys johtaa väistämättä katolistyyppiseen ehkäisykieltoon ja maksimoi myös yhdyntöjen määrän. Sillä jokainen munasolukin on potentiaalisesti ihminen. ; Tätä vastaan on paha sanoa oikein muuta kuin että hedelmöittynyt sukusolu on jotenkin eri asia. Mutta rajanveto on yhtä keinotekoinen kuin se, että selittää että neuronien sykäykset sikiössä muuttaisivat asian ja että tämä on eri kysymys. Potentiaalinen ihmisarvo ei siksi johda mihinkään keskustelulliseen tulokseen vaan johtaa idioottimaiseen jänkkäykseen joka muistuttaa siitä että pohjimmiltaan etiikkaa ja moraalia myydään oppina hyvyydestä, mutta useimmiten se kuitenkin näyttää käytännössä olevan enemmänkin taito hakea tekosyitä omille mieltymyksille.

On hyvä että esiin tuodaan jotain uutta. Se johtaa edes siihen että jaksaa nähdä vaivaa ja kiinnostua. Toki tämä tekee etiikasta eugeenisen projektin. Mutta kenties ainoastaan eugeniikka jossa karsitaan epäkelpoja koetaan pahana ja ideana on enemmänkin "uusliberalismin hengessä" antaa kaikkien yrittää maksimoida omaa kelpoisuuttaan positiivisen eugeniikan hengessä.
1: Luonnollisuusvetoinen näkemys jossa "luonnollisuus" on aina hyvää on teistiselle maailmankuvalle tyypillinen. Ja tässä maailmassa jo mikroevoluutioonkin uskominen johtaa käytännössä eugeeniseen ajatteluun. Siksi ei pidä ihmetellä että kreationismia rakentamassa mukana oleva kreationistien johtohahmo William Tinkle oli eugeenikko eugeniikan kaikissa sävyissä.

Jos otetaan arvoaksiooman jossa ihmisarvon käsittely sidotaan kelpoisuuteen, ja kysytään "mikä on biologisesti järkevää", voidaan todellakin sanoa että oman jälkikasvun tappaminen on helposti "about tyhmintä mitä voi tehdä". Tässä onkin paljon perää; Abortoitu sikiö on taatusti geneettisesti 50% äidistä. Kaksi aborttia on siis vähän sama kuin tekisi itsemurhan. Onkin hyvä huomata, että evoluutio voi todellakin tätä kautta nostaa esille ihmisarvoa jossa ei tarkastella yksilöä. Evoluutio ei siis aja itsekkyyteen ja hedonismiin. Itse asiassa evoluutio-opin opetus on varsin Schopenhauerin elämäntahtoa koskevia ajatuksia mukaileva. Ytimessä on jälkeläisten tuotanto ja onnellisuus ei välttämättä kuulu prosessiin.

Samalla lausunto on tieteellisesti omituinen.

Eikä pelkästään siksi että voidaan kyseenalaistaa onko oman kelpoisuuden maksimointi todella etiikan ydintä. Jos tämä tie vietäisiin loppuun asti, hyvä yhteiskunta tukisi maksimaalisesti miesten haaremikäyttäytymistä. Ja se kannustaisi kaikkia naisia osallistumaan lisääntymiseen enemmän kuin mitä Lestadiolaiset tekevät ateistejen pahimmissa lapsitehtailufantasioissa. Myös raiskauksen tukeminen olisi hyvä. Ja hedelmättömien naimisiinmenoa ja vastaavaa voitaisiin rajoittaa koska sehän poistaisi puolison kelpoisuutta. Hedelmättömän kanssa avioituminen olisi siis synti samaan tapaan kuin ehkäisy katolisille.

Se kun maksimoisi kelpoisuuksia. Se johtaisi tietysti myös kilpailuun jossa olisi paljon häviäjiä, mutta he olisivatkin huonoa elämää viettäviä jotka eivät huonon kelpoisuutensa vuoksi olisi eettisesti järkeviä. Jostain syystä tätä ei kuitenkaan tuoda esiin aborttikeskustelun yhteydessä ja henkenä on enemmänkin se, että oletetaan että klassinen perhemalli jotenkin maksimoi kelpoisuuden.

Jos nimittäin vaikka uskoisimmekin että kelpoisuuden maksimointi on "biologisesti fiksuinta", ja siksi eettisyyden ydinmehua, ja ottaisimme kaikki sovellukset käyttöön, voisimme nostaa esiin sen mitä evoluutio tekee. Evoluutio on perimmiltään optimointistrategiointia. Ja tässä tavallisena muotona on erilaisten tilannekohtaisten vaihteluiden olemassaolo. Ja sekastrategioiden käyttö on peliteoriankin kohdalla monesti se oikea ratkaisu. Olisi omituista olettaa että olisi vain yksi tietty lopputulos aina ja kaikkialla.
1: Moni evoluutiokriitikko on tietysti konservatiivikristitty ja aborttia vastustamassa. Ja heillä näyttää olevan omituinen tapa "kritisoida" sillä että evoluutio antaa eri tilanteissa erilaiset strategiointiohjeet. Tämä kertoo lähinnä siitä miten vähän he ymmärtävät evoluutiosta ja näin he tunnustavat oman osaamattomuutensa ja tampiousytimensä, joka osaltaan varmasti selittänee miksi heillä on kaikenkattavalla kirjolla typeriä ja epätieteellisiä mielipiteitä.

Voidaan esimerkiksi kysyä että jos abortti olisi evolutiivisesti tyhmintä mahdollista toimintaa, niin miksi monet lajit syövät omia jälkeläisiään. Joskus tämä on omituista. Esimerkiksi omat kirjoahveneni ovat usein kuteneet ja ne puolustavat poikasiaan jonkin aikaa raivoisasti. Sitten tämä vaihe menee ohi ja omat jälkeläiset muuttuvat ruuaksi. Syy on se, että ilman akvaariota poikaset poistuisivat ja ahventen pesänhoitovaisto loppuisi. Jälkeläisten syöminen on tällöin sivutuote eikä oikeastaan mikään evoluutiostrategia. Jälkeläisiä on järkevää suojella ja se, että akvaariossa on seinät kertoo vain siitä että kirjoahveneni ovat ekologisessa loukussa ; Niiden adaptiivinen käytös toimii aivan erilaisessa ympäristössä, eivätkä ne ole kehittyneet "akvaariokaloiksi" sanan perimmäisessä mielessä. Ne vain elävät akvaariossa, eivätkä ole kehittyneet spesifisti juuri akvaarioympäristöön. Evoluutiossa muutokset vaativat aikaa, ja strategiamuutokset ovat siksi joskus jäljessä.

Evoluutiossa ongelmana onkin se, että ihmiset menevät idioottimaisesti joko yksilövalinnan tai jonkinlaisen ryhmävalinnan ideaan. Geenikeskeinen näkökulma on ihmisille hyvin vaikeasti ymmärrettävä. Ja se paistaa läpi myös aborttiargumentissa. Evoluutio selittää miksi omia jälkeläisiä syödään joissain ehdoissa. "The reason infanticide is such an interesting area of study—aside from the fact that there are examples in all walks of animal life—is that it refutes a pervasive misconception about the mechanics of evolution: That animals act in the interest of their species. The ‘survival of the species’ idea makes sense and has no messy morality issues. It suggests that animal behavior would be directed by a desire to propagate the species, likely in order to keep their potential mates alive." Kelpoisuusasiat ovat matemaattisesti tarkasteltavissa ja omien jälkeläisten surmaaminen on jossain tilanteissa kelpoisuudenmaksimointistrategia. "Biologisesti typerintä" onkin tässä mielessä omituinen ja itse asiassa varsin pseudotieteellinen väite. Se kun esitetään jonkinlaisena absoluuttina, sen sijaan että mietittäisiin strategioita ja katsottaisiin onko se osuvaa juuri ihmisille.

Itse asiassa jos katsomme ihmistä, voimme sanoa että meitä kuvaa se, että emme ole r -strategikkoja ensinkään. Emme siis panosta jälkeläisten määrään. Sen sijaan hoivaamme jälkeläisiämme pitkään ja lisäännymme melko harvoin. Tämä ei ole "biologisesti typerää" vaan sitä kutsutaan K -strategiaksi. Ja se on strategia nimenomaan sitä kautta että se toimii. Ja mikä mielenkiintoisinta, toiminta on tässä nimenomaan sitä joka tarkastelee kokonaiskelpoisuutta. Abortinvastustus automaattisesti kelpoisuudelle haitallisena on ehdotonta vain r-stratgiaa harjoittaville eläimille. Joka ihminen ei ole, joten argumentti vaikuttaa yllättävän heikolta juuri siinä kohden missä sen pitäisi toimia ja jossa siihen nojatatan ikään kuin automaattisena ilmiselvyytenä.
1: Ilmiselvyys on useimmiten asenteena jotain josta paistaa ihmisen yksinkertainen ajattelu, tyhmyys ja stereotyyppiset ennakkoluulot ajattelussa. Kutsutaan tätä tilannekonhtaisuustajuttomuutta vaikka maailmankuvalliseksi lukkiutumiseksi. Horse laugh kertookin usein siitä että esittäjällä ei ole argumentteja, vaan asennevammaista paatosta.

Aborttiargumentissa myös sukulaisvalinnan vaikutus unohtuu. Ihmiset kun ovat sosiaalisia ja hyödyttävät lähisukulaisia. Minun sisareni lapset ovat geneettisesti osittain samanlaisia kuin minä. Heidän auttamisensa on hieman kuin itseäni auttaisin. Menneisyydessä vanhempien kuolema on voinut olla tavallista. Tällä on hyvin omituisia epäsuoria vaikutuksia. Esimerkiksi rottapopulaatioissa populaation tiheys vaikuttaa rottien lisääntymisstrategiaan. Tiiviissä yhteisöissä ei lisäännytä yhtä ahkerasti. Syynä on jo sekin, että jälkeläiset kilpailisivat keskenään ravinnosta ja tämä yksistään laskee jälkeläisten kelpoisuutta - riippuen ravinnon määrästä ja vastaavista. Kilpailu koskee myös sukulaisten jälkeläisiä.
1: Narkomaanin lapsi voi mennä sukulaisen hoiviin. Lähisukuiset kilpailevat keskenään samoista resursseista kuten hoivasta ja ravinnosta. Verkostot toimivat hyvin kompleksisesti.

Ihmisetkin elävät nykyään varsin tiiviissä yhteisöissä, joten ei olisi ihmeellistä jos halu välttää jälkeläisten saamista olisi jossain määrin "perua niukkojen resurssien ajoilta". Kysymys voi siis olla erikoisesta ekologisesta loukusta jossa ihmiset toimivat kuin eläisivät yhä metsästäjä-keräilijäyhteisössä. Tämä kertoo että on hyvinkin vaikeaa arvioida milloin abortti on hyödyllinen ja milloin hyödytön. Ilman laskelmaa asiaa ei voi arvioida. Ja sellaienaan "biologisesti typerintä" on itse asiassa ilmaan heitetty väitelause eikä argumentti. Vedotaan eikä argumentoida.

Suoraan sanoen ; Tämänlaisen asennepaatosväitelausetehtailu osoittaa niitä käyttävien ihmisen yleinen rationaalisen kyvykkyyden heikoksi ja ylipäätään järki keskustella heidän kanssaan vakavasti mistään asettuu vakavasti kyseenalaiseksi.

Bonuspisteitä läpi elämän

"We all use math every day;
to predict weather, to tell time, to handle money.
Math is more than formulas or equations;
it's logic, it's rationality,
it's using your mind to solve the biggest mysteries we know. "

("Numb3rs" -televisiosarjan alkutunnus)

David Sklansky on kehittänyt matemaattisen menettelyn jolla arvioidaan pokerin pelaamiseen liittyviä strategioita. Tässä ytimessä on ns."Sklansky Dollar". Se on kuvitteellista rahaa jota jaetaan pelitilanteen odotusarvojen mukaan. Tässä voidaan arvioida peliä pelaamisen jälkeen ja voidaan samalla korjata virhestrategioita. ; Tämä on tarpeen koska pokeri on "osittain satunnainen peli" ; Pelitilanteissa voitoilla on tilastolliset todennäköisyydet ja joskus huono strategia saakin epätodennäköisen voittonsa. Tälläisessä voitossa Sklansky Dollareita ei rapise, koska tyhmä strategia on tyhmä strategia. Jos voittaa strategiastaan huolimatta eikä sen avulla, ei sillä ole hirveästi arvoa. Näin ollen Sklansky dollareiden ropiseminen ei välttämättä liity pelissä oikeasti saatuun rahamäärään - se vain odotettavasti lähestyy tätä tilastotieteen lakien mukaisesti kun pelitilanteet toistuvat ja toistuvat.
1: Tosin koska pokeri on muutakin kuin puhdasta tilastotiedettä ja toisia pelaajia luetaan - ja koska voitossa on tasapelisten pelaajien välillä tuurikysymyksestä kun yhtä hyvät strategiasilmät nollaavat toisensa - on tässä erikoinen ilmiö joka esiintyy myös antamassani linkissä "Almost every winner of the WSOP Main Event has more real money earned than Sklansky money earned."

Tämänlainen imaginäärinen konsepti jossa tilannetta ei oikeasti arvioidakaan suoraan toteutuneen tilanteen kautta on yleinen. Esimerkiksi evoluution kelpoisuus on perimmiltään tilastollisessa analyysissä näkyvä ilmiö. Luonnossa moni hyvän kelpoisuuden yksilö kuolee ja huonon kelpoisuuden yksilö jatkaa sukuaan. Kuitenkin tilastollisesti näkyy sama mikä pokerikädessäkin ; Tilastollisella tasolla osa lisääntyy geenejensä avulla ja toiset niistä huolimatta - ja kääntäen sama koskee karsiutumistakin. Melko usein kelpoisuus tuo mielikuvia yksilötasolle - ihmisillä on taipumus luoda tarinoita jotka koskevat yksilöitä eivätkä populaatioita, joka riivaa vain lähes kaikkea evoluutioon liittyvää.

Sain sentään SP:tä vaikka naiset torjuivatkin minut yksilönä

Ja koska olen sellainen kun olen, on hyvä muistaa että luonnonvalinnan lisäksi voidaan puhua myös seksuaalivalinnasta joka sekin on tilastollinen ilmiö. Hikipediassa tämä yhteys tunnetaan. Siellä puhutaan sumeilematta Sklansky -pillusta. (Eli "SP".) Se iskee siihen sinkkumiesten machoalakulttuuriin joita kuvaa olutmainoksista tuttu tilanne, jossa epäonnistunut seuranhaku ei saa kommentiksi "ei onnannut" vaan "melkein sain". Optimismin sijasta SP on tilastollinen ilmiö, jossa se saatiinko oikeasti vai ei on irrelevanttia. "Sklansky -pillu määritellään pillun saamisen ehdollisena odotusarvona E(pillu  I Y = y) jossa pillu on saadun pillun määrä ja y valittu toimintatapa." Tässä tausalla on tiettyä optimistisuutta, koska mikä tahansa yritys tuottaa paremman tuloksen kuin yrittämättä jättäminen. Syntyy ajatusmaailma jossa logiikkana on ainainen onnistuminen. "Aivan kuten pokerissakin tappiota ja omien valintojen erinomaisuutta voidaan perustella ansaituilla Sklansky-taaloilla, myös naisonnessa voidaan vedota saatuun Sklansky-pilluun, vaikka todellisuudessa matka baarista grillin kautta kotiin tapahtui ylhäisessä yksinäisyydessä. Yhtäältä konseptia voidaan käyttää siis kuvailemaan "oli näin lähellä" -tilanteita, kuin myös toisaalta motivaattorina lähteä ylipäänsä kotoa, koska kävi miten kävi, Sklansky-pillua ropisee."

Ajatus on tietystä alatyylisyydestään huolimatta tärkeä. Sillä esimerkiksi Laasasen markkina -arvoteorian kannattajilla juttu tuntuu menevän anekdoottien listaamiseksi. Onnistustarina ja epäonnistumistarina kertoo siis suoraan sellaisenaan markkina-arvosta. Joka on kuitenkin enemmän tilastollinen ilmiö. Laasasen markkina-arvoa tulisikin mitata suoraan "Sklansky -pilluna". Itse asiassa, aivan kaunistelemattomasti, Laasasen ajatus siitä että ihmisen toimilla ja ulkonäöllä ja strategialla on vaikutusta on laadukkaimmillaan tilastollisiin ilmiöihin perustuva analyysi. Joten mitään kaunistelematta voidaan sanoa että markkina-arvoteoria on vain kaunisteltu nimi "Sklansky -pillulle".

Yksittäisiin tapauksiin vetoaminen on itse asiassa tehotonta. Pokerissa voi voittaa tuurilla ja sama käy monessa muussakin elämän osa-alueessa. Itse asiassa Laasasen seuraajista monet muistuttavat tässä kohden aivan mitä tahansa pseudotiedettä tai vaihtoehtohoitoa, joissa tyypillistä on se, että "oma kokemus" ratkaisee. Yksittäistapauksia valikoidaan ja sitten katsotaan että kasa anekdootteja todistaa jotain. Se on kuitenkin aivan sama kuin etsisi ihmisiä jotka ovat voittaneet pokerissa tuurilla ja ottaisi ison listan näitä ja ottaisi heidän strategiansa voittoisana, jonain joka suurilukuisuudessaan todistaisi voittoisiksi tilastollisella analyysillä havaitut pokeristrategiat huonoiksi. Siksi esimerkiksi kaksoissokkokoe tuottaa havaitun tilastollisen paranemisen. vaihtoehtohoitajilla taas on vain kasa irrallisia anekdootteja. (Koska jos heillä olisi, kyseessä ei olisi enää vaihtoehtohoito vaan todistettu lääketiede.)

Bonuskaupunki

Itse asiassa vastaavaa logiikkaa voi soveltaa aivan kaikissa muissakin elämänalueissa. On kannustavaa antaa elämälleen tavoitteita. Erilaisia tekoja voi sitten pisteyttää. Esimerkiksi jos haluaa ansaita kuvitteellista rahaa, voi muistaa että palkka riippuu monesta muustakin elementistä kuin työpaikalla olemisesta. Et esimerkiksi voi tienata jos nukut kotona. Aamu-uninen voikin jakaa palkkansa siten että pisteyttää eri toimintoja niin että tosiasiassa palkkaa tulee monestakin työn ulkopuolisesta seikasta.

Monesta voi olla kannustavaa nousta sängystä kun siitä saa 3 aivan imaginaarista bonuspistettä. Ja kun aamutoimia laittaa yhteen ajallistettuina tehtävinä, jossa ajan kuluminen vähentää saatuja pisteitä, muuttuu työpaikalle matkustaminenkin siksi että on pärjännyt pelissä niin hyvin että pääsee bonuskaupunkiin. (Ja jos juna on myöhässä ja rikki, niin on kuitenkin hengessä päässyt sinne jo!) Tämä toimii etenkin jos tekee töitä provisiopalkalla jossa palkka saattaa vaihdella työpäivän mukaan. Saatu palkka edustaa palkkaa, mutta tyhjänäkin päivänä on sentään saanut bonuspisteitä.

Matematiikka ei todellakaan ole vain kaavoja ja yhtälöitä ; Sillä voidaankin ratkaista elämän suurimpia mysteereitä - jopa naisonni.

kelpoisuudesta, funktiosta ja rakennesuunnitelmista

Evoluution kelpoisuusajattelu nojaa hyvin usein teleologisena perusteluna esiteltyyn päättelyyn ; Tällöin kun vedotaan funktioon, sydämen toiminta viittaa siihen että vaikka sydän pumppaa verta. Kuitenkaan näiden piirteiden syntytapa, mutaatio, ei suinkaan ole intentionaalinen voima. Teleologia ei siis ole evoluutiossa koskaan syntymisen syy, ja tässä mielessä se valloittaa teleologian, päämääräselittämisen, tavalla joka ei noudata sitä mallia johon Aristoteles ja katolisen kirkon pitkä teologiaperinne suurine kirkkoisineen ovat opettaneet. Että teleologia on jotenkin mielen toiminnan tuotosta ja että teleologia olisi tekijän mielen sisältöjen kartoitusta.

Se on aina vain piirteen säilymisen syy. Lisäksi teknisesti ottaen evoluutiosta puhuttaessa ei tekniseti ottaen useinkaan perustella asioita funktiolla vaan kelpoisuudella. Esimerkiksi jos elinolosuhteet muuttuvat - tai laji valloittaakin aivan uuden ekologisen lokeron -  voidaan surkastumia, teknisesti funktion katoamista, selittää evoluutiolla. Esimerkiksi lentokykyisen siiven rakentamiseen kuluu energiaa jota ei tarvita uudessa ympäristössä tai uudessa ekologisessa lokerossa.

Ja tässä ero on oleellista ; Evoluutiossa muoto on funktio, mutta funktio seuraa muotoa. Ja muoto on paitsi ohjelmariippuvainen, niin se on myös kontekstiriippuvainen. Evoluutio ei tuota myöskään itsessään moraalisuutta ; Käärmeiden myrkky voi koostua useasta eri kemikaalista ja niiden yhteisvaikutuksesta, ja ne voidaan injektoida nerokkaalla hammasjärjestelmällä, mutta tämä ei tarkoita sitä että tämä olisi hyvyyttä.

Intelligent Designissä - ja apologetiikassa johon palaan myöhemmin - taas on ajateltu että funktio on lähtökohta jota muoto seuraa, ja tässä funktio on ensi sijassa ohjelmariippuvainen ja luonto on vain se ympäristö ja paikka jossa ohjelma sitten toteutuu ja toimii. ID:n kohdalla tässä oleellista on kuitenkin myös se, että samalla on kiistetty yhteys tekijän tavoitteisiin. ID -piireissä intention luonteen selvittäminen, tietäminen ja ratokominen ei seuraa siitä että funktio on suunnittelijan lähtökohta. Tämä yhteys kiistetään usein. Tämä tulee tietysti korostetusti vastaan silloin kuin puhutaan Pahan Ongelmasta, eli vaikkapa myrkkyeläimistä. Intelligent Designin kannattajilla on herkkä paikka jos heitä utelee kysymyksiä siitä että jos joku löytää sähkötuolin, ja havaitsee tämän funktion, niin eikö tämä todellakaan kerro mitään tekijän intentioista. Mutta pääasiassa tämä argumenttipuoli on syntynyt halusta irtautua ns. naturalistisesta virhepäätelmästä ja katkaista selkeimpiä yhteyksiä uskontoon

Karkeasti ottaen ID:ssä intention tuntemisen mukaanottaminen johtaisi ongelmiin, koska luonto käyttäytyy tietyllä tavalla. Ja tätä kautta jos Tekijän tarkoitukset voidaan selvittää, on selvää että se torjuisi toisia uskontoja ja tukisi toisia. Lisäksi funktion intentiot ovat perinteisesti olleet kristinuskon teologian ydinalaa, joten Augustinuksen teologinen argumentaatio vaikkapa seksuaalietiikasta voitaisiin välittömästi kaivaa Naftaliinista. Ja tätä ID ei halua tehdä. Sillä on ollut riittävästi ongelmia jo siitä, että se lainaa analogisiin vertauksiinsa apua kristillisestä argumentaatiopohjasta soveltamalla Paleyn kelloseppävertausta ja tähän liittyvää luonnonteologiaa. Augustinus olisi siitä inhottava, että jos ID tukisi sitä, se olisi selvästi tietyn uskonnon puolella. Ja jos se moittisi sitä, se menettäisi suurimman osan sille taloudellisesti oleellisista tukiryhmistään (oikeistofundamentalistit) - ja rehellisesti ottaen luultavasti myös enemmistön jäsenistään.

Apologeetikoilla tämälaisia jarruja ei tietysti ole. Esimerkiksi Juha Leinivaara on vääntänyt viime aikoina hieman Pasi Turusen kanssa. Suomen poliittinen homoseksuaalisuus on vilkastuttanut keskustelua aiheesta ja Turunen on tässä kohden korostanut että homoseksuaalisuus on enemmän kuin uskonnollisista syistä tuomittava. Hän perustelee asiaa rakenneusuunnitelmilla. Homoseksuaalisuus on yksinkertaisesti luonnonvastaista. Ja tässä funktio jossa tiedetään tavoitesuunnitelma on jotain joka voidaan tehdä ilman että viitataan Jumalaan. Kyseessä ei ole loukkaus tai uskonto. "Viittausta luonnon vastaisuuteen ei edellisen valossa myöskään tule pitää loukkauksena tai herjana silloin kun sillä viitataan sukupuolisuuden biologiseen rakennesuunnitteluun. Tällöin kyse on pikemminkin kuvailusta, josta tosin voidaan tosin tehdä asianmukaisesti moraalisia johtopäätöksiä. Rakennesuunnittelun pohjalta voidaan näet sanoa, että ihmisen ei tulisi harjoittaa homoseksiä, koska se on luonnon vastaista ja potentiaalisesti ihmiselle vahingollista." Tämä kuulostaa toki jännittävältä koska siinä on hieman ID:n argumenteista tuttuja sävyjä. Mutta siinä otetaan kantaa siihen mikä on eettisesti soveliasta ja mikä ei. "Tätä rakennesuunnittelusta johdettua johtopäätöstä alleviivaa se tosiasia, että luonnon, eli rakennesuunnittelun vastaisesta homoseksuaalinen akti, varsinkin miesten välisessä seksissä, on todistetusti terveydelle monella tapaa vahingollista. Aivan niin kuin lasinsirujen syöminen voi vakavasti vahingoittaa ruoansulatuselimistöä, ja siksi ihmisen ei pidä, syödä lasinsiruja. Lasi ei ole ravintoa, vaikka sitä voi syödä." Turunen peräti selittää että naturalistinen virhepäätelmä on oikea virhe jota ei tässä tehdä "On helppo ymmärtää miksi esiintyvyyttä luonnossa–esimerkiksi eläinten käyttäytymistä–ei sellaisenaan voi käyttää moraalisen päättelyn lähtökohtana. Luonnossa esiintyy esimerkiksi kannibalismia, joidenkin eliölajien emot syövät poikasiaan, rukoilijasirkka naaras puolestaan surmaa uroksen parittelun jälkeen jne. Olisi siksi ongelmallista johtaa ihmisten moraalivelvoitteita pelkästään esiintyvyydestä luonnossa." ... "luonnossa esiintyy monenlaista käyttäytymistä, jota perustellusti ei voida ottaa inhimillisen eettisen päättelyn lähtökohdaksi sellaisenaan. Eläinkunnan käyttäytymisestä ei voida johtaa sääntöjä siihen mikä ihmisten parissa voidaan pitää oikeana tai vääränä." Tässä kohden teologista luonnollisuutta ei haeta (1) eläimistä vaan ihmisistä, eli esimerkiksi käärmeen myrkkyhammas olisi relevantti etiikassa jos ihmisillä olisi sellaiset. (2) Funktion sijasta katsotaan pragmaattisesti haittaa. Eli jos jokin asia vahingoittaa ihmisiä, se ei ole eettisesti soveliasta.

Pasi Turusen argumentti on tietysti siltikin rakenteellisesti pelkästään sitä että sanotaan että "tämä ei ole naturalistinen virhepäätelmä koska tämä ei ole naturalistinen virhepäätelmä." Siitä mikä on ihmisessä ja mitä seurauksia asioilla on ihmisissä ajatellaan olevan sama kuin eettisyys. Tässä on selkeästi päätelty asioiden olemisesta niiden pitämiseen (is - ought). Tämä on luonnollisesti väistämätöntä. Ja sillä voidaankin sanoa että Turusen naturalistisessa virhepääteömässä on piilo-oletettu se, että ihmiselämää olisi suojeltava käytännössä keinoista ja elämänlaadusta riippumatta. (Joka on kristilliselle ajattelutavalla hyvin tyypillistä olipa sitten aiheena eutanasia, itsemurha, abortti tahi mikä tahansa missä ilmenee sana "tapainturmellus" jotka nähdään haittaavan ihmisen pelastusta eli rajoittavan tämän elämisen mittaa.)

Itseäni tässä ketjustossa kiinnostaisi kuitenkin eniten se, mitä ei ole käytännössä tehty. Kolme eri tapaa suhtautua luonnossa oleviin funktioihin ja niiden soveltuvuus etiikkaan on jäänyt kinastelematta Intelligent Designin kannattajien ja apologeetikkojen välille. Intelligent Designin kannattajista Luojan tarkoitusperät ovat mysteeri, joten etiikkaa siitä ei voida vetää. Heistä rakennesuunnittelun tunnistus jää kompleksin spesifin informaation tahi palautumattomasti kompleksisen solukoneen havaitsemisen tasolle, eikä tästä voida miettiä oikein mitään eteenpäin. Luojan tarkoitus siitä mikä olisi eettistä jää tästä täysin auki. Heille intentio jää subjektiiviseksi ja funktion havaitseminen on kaikki. Apologeetikot taas esittävät että tarkoitusperä on funktion havaitsemisen jälkeen täysin objektiivista - eli heistä tilanne on aivan päinvastainen kuin ID:n kannattajien parissa.

Haluaisin nähdä tämän debatin. Kuinka apologeetikko selittää että homostelu on objektiivisesti luonnotonta ja että tässä on eettinen tieto joka viittaa luojan tarkoitusperien tuntemiseen. Ja ID:läinen selittää takaisin että päinvastoin, ihan tulkinnanvaraista on tuo tarkoitusperien kaivelu funktiosta. Tämänlaista debattia ei ole käyty. Mutta se johtunee siitä että ID:läiset ovat oikeasti apologeetikkoja joilla on päällä jarrut. He suojelevat apologeetikkojen tunteita ja vaikenevat aiheesta sen sijaan että moittisivat että näiden asioiden päättely olisi höpöä. Luultavasti juuri kukaan heistä ei ajattele edes että näiden ajattelu olisi höpöä, vaan että asian esiintuominen olisi ID(kreationismin) poliittisen vaikutusstrategian kannalta sosiaalinen itsemurha joka palauttaisi uskonkeskustelun ja poliittisen vallan uskontojen johtajille, Raamatullisemmille YEC -kreationisteille ja apologeetikoille.

Leimakirves

Sam Harris ja Bruce Schneier debatoivat aiemmin tänä vuonna turvallisuudesta. Aiheena oli se, kannattaako terroristeja profiloida rodun kautta. Eli jos halutaan tehdä ympäristöstä mahdollisimman terroristiton, niin kannattaako kiinnittää erityistä huomiota terroristien kansallisuuteen, rotuun ja ihonväriin ja vastaaviin piirteisiin.

Moni saattaa yllättyä, mutta en tässä kohden ole (uskontokriitikko) Sam Harrisin puolella. (En ole. Koska hän on väärässä.)

Harris otti aiheeseen seuraavan kannan "TSA should stop doing secondary screenings of people who stand no reasonable chance of being Muslim jihadists." Schneierin kannat voidaan tiivistää siihen että hän korostaa yhden korrelaatin sijasta kokonaiskuvaa. "You’ve proposed a correlation between being Muslim and being a terrorist. I could propose other correlations with terrorism: wearing a gun, carrying a certain kind of reading material, having a certain micro-facial expression, appearing on a particular government list, buying a one-way ticket, holding a passport from a particular set of countries. There’s no shortage of correlations. You’ve gone further, though. You’ve advocating a nationwide security system with two tiers of security based on your correlation. What you’re missing is that your correlation is just a small piece of that complex system and, as such, you’ve skipped a lot of steps along the way." Schneier ei siis kiistä korrelaatiota mutta pitää sen pohjalta tehtyä profilointia huonona.

Syynä ei ole se, että Schneier kiistäisi korrelaation olemassaolon. Moni voi ihmetellä tätä ; Heistä jos korrelaatio on tosi on se vahva argumentti joka todistaa että Harris olisi oikeassa. Koko jippo on kuitenkin siinä että näin ei ole. Tilanne tuntuu absurdilta mutta ei ole sitä ; Ihmisen intuitio on vain sen laatuinen, että jos asioiden välillä on korrelaatio, niin sen pohjalta profiloimisen tulisi olla järkevää. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja tässä syynä ovat aivan yksinkertaisesti ehdollisen todennäköisyyden lait ;  Profilointi, joka on pohjimmiltaan tutkimustehon maksimointia, eli sitä että tietyllä määrällä työtä saadaan paras mahdollinen kiinnisaatujen määrä tottelee todennäköisyyksiä. Ja siksi syntyy pseudoparadoksi jossa vaikka suurin osa tunnetuista terroristeista olisikn ulkomaalaisia, terroristeja ei välttämättä kannattaisi seuloa rodun mukaan. Tämä yllättävyys johtuu siitä että ihmiset ovat aivan käsittämättömän huonoja todennäköisyyksissä ja riskien arvioinneissa.

Normaali ihminen näkee että kompleksia asiaa voidaan lähestyä siten että siitä löydetään yksi korrelaatio ja sitten tämä otetaan asian ytimeksi ja näin koko taito tai tieteenala saadaan tiivistettyä kätevästi hyvin pieneksi. Tämä tietysti jättää selittämättä sellaisia kysymyksiä kuin "miksi turvallisuuskäytänteitä tarvitsee tutkia niin ahkerasti" tai "miksi turvallisuusalalle ja profilointiin tarvitaan isoja määriä ammattikirjallisuutta". Näitä kysymyksiä ei esitetä koska niihin vastaaminen toisi esiin sen tosiasian, että niitä tarvitaan siksi että aiheen ymmärtäminen vaatii tarkkuutta kun taas kokemus ymmärtämisestä vaatii rankkojakin yksinkertaistuksia ja typistyksiä.

Monen on vaikeaa erottaa rasistista stereotypiaa joka on tehty rodun perusteella siitä että tarjotaan profiili jossa esille tulee rodullinen korrelaatti. ; Harris ei tätä selkeästi tiedosta omalla kohdallaan. Hän ei ole tyhmä mies, mutta tämä virhe muistuttaa siitä että ihmisillä - jopa akateemisilla sellaisilla - on usein ennakkoluuloja ja stereotypioita joiden kautta he luokittelevat ihmisiä. Ja tämä tekee leimakirveellälyömisestä rationaalisen oloista. Tilastotiedettä vääristetään tässä yhteydessä usein. Korrelaatio on hyvin usealle ihmiselle samaa kuin "lupa leimakirveen heilutteluun". Tämä on typerää mutta inhimillistä. (Joskus niihin ei tarvita korrelaattia. Horoskoopit ovat stereotypioita jotka eivät perustu havaittuihin korrelaatioihin vaan oletettuihin sellaisiin.)

"Skeptics Play" -blogissa - jossa ollaan profiloinnin suhteen aivan samoilla linjoilla kuin itsekin - tehdään matemaattisia arvioita klassisen todennäköisyyden ja peliteorian kautta. Niissä ytimessä on matemaattisia laskelmia joissa etsitään strategioita joissa profilointi on kannattavaa eli mahdollista ja hyväksyttävää.

Tämä on olennaista koska Kysymys ei ole profiloimisen vastustamisesta per se. Kysymys on siitä että "profilointi" -sanaa käytetään usein tekosyynä, jonain jolla leimataan ihmisryhmää johon itsellä sattuu olemaan pakkomielle, sellaisessa "Profilointi" on vain kiertoilmaus joka ikään kuin antaa luvan stereotypioiden käyttämiseen. Oikea huomio onkin huomata että jos moittii vaikkapa Harrista tämän asenteellisuudesta ei suinkaan "vastusta profilointia" vaan "vastustaa huonoa profilointia". Tässä on valtava ero.

Harrisin rasismi voidaan liittää toiseen ilmiöön. Suomessa Laasanen on puhunut ahkerasti markkina -arvoteoriasta. Tässä korostetaan sitä että ihmisen seksuaalinen arvo olisi arvioitava asia. Usein tähän näkökulmaan on lähestytty siten että markkina -arvo olisi näkökulmana aivan väärä. Itse olen usein korostanut sitä että markkina -arvo on yksi näkökulma asiaan. Eli jos seksuaalinen menestys on itsestä kiinnostava ja oleellinen niin siinä tapauksessa kannattaa miettiä markkina -arvoaan.

Tämä lähestymisstrategiani toimii mielestäni erinomaisesti paristakin syystä.
1: Se toimii liennytyksenä niille joilla on vastenmielisyys sitä kohtaan että markkina -arvossa ihminen redusoidaan seksiin tai rahaan tai vastaaviin. Näin pelosta päästään irti ja voidaan arvioida argumentteja. Eli voidaan siirtyä kysymyksestä "onko näkemys ideologinen" siihen "onko näkemyksen argumentit koherentteja ja vastaavatko ne havaintoja maailmasta".
2: Nähdäkseni markkina -arvo on yksi relevantti näkökulma kun tarkastellaan ihmisiä. Se tarjoaa mielestäni varsin pirtsakan ja rehellisen vaihtoehdon erityisen pahaksi kokemalleni ilmiölle, jolla parisuhdemarkkinoilla huonosti pärjääviä lohdutellaan. Ihmiset eivät tarjoa asiaan ratkaisuja vaan olettavat että ratkaisu valahtaa itsestään. Että ihmisen pitäisi vain olettaa että "kyllä se sieltä nurkan takaa saapuu". Tämä johtaa hyvin helposti tilanteeseen joka muistuttaa Godotin odottelua Beckettin kirjassa "Huomenna hän tulee" . On hyvä että joku joskus mainitsee että ulkonäöllä on oikeasti merkitystä ja vaikutusta. Tämä ei kenties ole eettisesti oikein, mutta se on se mitä tapahtuu.

Itse asiassa markkina -arvoteoria voidaan liittää omaan mielenkiinnonaiheeseeni eli evoluutioteoriaan. Siinä tarkastellaan sellaista ilmiötä kuin "kelpoisuus". Se on lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrän (ja pidemmällä tähtäimellä syntyneiden lastenlasten määrän) kautta arvioitava ilmiö. Tässä on mukana sekä elossapysymisen että seksikkyyden kaltaisia ilmiöitä.
1: Teknisesti ottaen on hyvä huomata että seksikkyys toki liittyy syntyviin jälkeläisiin mutta se ei ole sama asia. Laasasen laskelmissa voidaan ajatella olevan ihmiskulttuuri jossa ei luonnonvalinta ei vaikuttaisi ja jossa on vain kulttuurinen seksuaalivalinta. En usko että (a) tälläistä ihmiskuntaa on, esimerkiksi tasapainoaistin laatu voi vaikuttaa portaissa kompastumisien määriin meidänkin yhteiskunnassamme (b) Fylogenisen inertian vuoksi vaikka kulttuuri olisi karsinut kaikki luonnonvalinnalliset syyt, niin ihmisten perimä ei olisi vielä ehtinyt muuttaa niin montaa alleelia että olisimem vapautuneet synnynnäisistä taipumuksista jotka ovat tottuneet "metsästäjä-keräilijän elämään". Näin ihmisten seksuaalista käyttäytymistä ohjaisivat silti biologiset taipumukset jotka tähtäisivät kelpoisuuden maksimoitumiseen eikä tuijottaisi pelkkää seksuaalivalintapuolta (~markkina-arvo). Näin ollen tarkka kantani on että markkina-arvoteoria tutkii seksuaalivalintaa ihmisissä. Ja tämän tutkiminen on tärkeää. Mutta tämän ottaminen seksuaalielämän ytimeksi karsii liikaa jo pelkästään biologiselta kannalta jotta se olisi koko totuus.

Evoluution kohdalla on hyvä huomata että siinäkin on riski typistellä. Tämä tulee esiin monissa stereotypioissa joita evoluution kannattaja joutuu kohtaamaan - eikä pelkästään kreationisteilta vaan ihan tavallisilta ihmisiltä jotka kokevat kannattavansa evoluutioteoriaa. Niissä korostuu usein joko "vahvuus" jossa kelpoisuus tiivistyy isoiksi lihaksiksi ja vastaaviksi. Sekä "raaka lisääntyminen" eli syntyvien jälkeläisten määrä. Se, mitä evoluutiobiologia ja kelpoisuuslaskelmat sen sijaan ovat opettaneet ovat hyvinkin monisyisempiä
1: Dawkins on pitkästi kirjoittanut siitä, miten evoluutiossa on "mersustrategioita" ja "ladastrategioita" -ja usein jopa samanaikaisesti. Eli evoluutiossa kaikessa on kysymys siitä että johonkin panostetaan ja tästä saadaan etulyöntiasemaa ; Näin ollen jos eliöissä menee usein jokin tietty asia rikki, tähän kohdistuu valintapainetta ja se tuppaa vahvistumaan. Tämä on intuitionmukaista. Epäintuitiivista mutta kelpoisuuden kannalta ovelaa onkin se, että samanaikaisesti jos jokin osa on niin kestävä että se ei käytännössä ole koskaan se, joka menee rikki, siihen ei kohdistu valintapainetta ja siihen ei panosteta niin paljoa. Kun tuo osa ei koskaan ole tuhoutumisen syy, on järkevämpää panostaa esimerkiksi kallisarvoinen ruuasta hankittava energiaa vaativa kalkkiakuluttava ylivahvan luun rakennus jonnekin muualle, siellä missä se on aidosti elämän ja kuoleman kysymys. Evoluutio voi siis oikeasti ajaa jotkin osaset vähemmän toimiviksi ja tämä on juuri kelpoisuutta eikä kelpoisuudessa epäonnistumista.
2: Esimerkiksi toimivia strategioita edustaakin hyvin erilaiset toimintatavat ; r -strategiassa tuotetaan paljon jälkeläisiä joihin ei panosteta ja K -strategiasa tuotetaan muutama jälkeläinen joihin panostetaan hyvin tehokkaasti. R -strategiassa kuolleisuus on suurempi mutta tämä korvataan lisääntymistehokkuudella ja K -strategiassa kuolleisuutta rajoitetaan ja tämän vuoksi ei ehditä tuottamaan niin paljoa jälkeläisiä. Kysymys on siis resurssienjaosta jossa optimoidaan kahden ristikkäisen paineen alla.

Stereotyyppisesti ajatellen joku jonka mielestä r -strategia on hyvä voisi moittia K -strategikkoa siitä se tuhoaa lisääntymisen kannalta oleellista lisääntymistä. Että kun määrä on hyvä niin määrän vähentäminen muun kustannuksella olisi tyhmää. Tämänlainen kritiikki on kuitenkin enemmän osoitus huonosta kokonaisuudentajusta. Tälläinen moittija toimisi juuri kuten Sam Harris. ; Sama kohta iskee vastaan siinä kun Laasanen korostaa markkina -arvon merkittävyyttä korostamalla että naisen ei kannata ottaa tatuointia koska naiset muutoinkin korostavat markkina -arvoaan esimerkiksi meikkaamalla ja pukeutumalla ja panostamalla näihin. Tämä on kuitenkin juuri sitä puhetta jota voisi olettaa r -strategikolta joka ihmettelee kuinka K -strategikko "panee niin vähän ja näin rajoittaa geeniensä leviämistä vaikka muutoin kovasti panostaakin siihen että lapset eläisivät lisääntymiseen asti".

Tämä monisyisyys tulee esiin kaikkialla missä peliteoriaa tarvitaan. Ylläoleva profilointi ja evoluution kelpoisuuslaskut ovat tästä vain yksittäisiä esimerkkejä. Itse asiassa taloudessakin on hyvä huomata että yritykset segmentoituvat ja miettivät kohderyhmiä juuri maksimoidakseen tulosaataviaan. Niissä harjoitetaan sumeilematonta asiakasprofilointia, jossa toisiin asiakkaisiin panostetaan ja toisien - usein heitä on jopa enemmistö ihmisistä - kiinnostusta vähennetään. Moni ihmettelee että miten ihmeessä joidenkin potentiaalisten asiakkaiden poisajaminen voisi ajaa yrityksen taloutta. Mutta tosiasiassa tässä on kyse juuri siitä että toiset piirteet ajavat vähemmän rahaa (ja/tai asiakkaita) pois kuin mitä ne tuovat kaiken kaikkiaan sisään. Pinnallinen ja kokonaiskuvaton ajattelu ei voi ymmärtää segmentointia ja kohderyhmäajattelua. Markkinatalouden osaajille ne ovat kuitenkin enemmänkin ilmiselvyys. (Ja sen vuoksi ei ole yhtä kannattavaa mallia tehdä vaatekauppoja tai muita vastaavia.) Ja mitäpä muuta markkina -arvo on kuin todennäköisyyttä jossa tiettyjen piirteiden kautta yritetään maksimoida lisääntymiskumppanien ja seksin harjoittamiskertojen määrä?

Tämä on oleellista kun mietitään vaikkapa aiemmin esillenostamaani tatuointikriisiä. Laasasta moitittiin siitä että hän nosti esiin korrelaation jossa moni mies kokee tatuoinnin "turn offina". Moni tatuointien ystävä loukkaantui ja halusi kiistää tämän ja koki tämän alakulttuuriin kohdistuvana vainona. Laasanen ja hänen kannattajansa kokivat että tässä ohitetaan tosiasia, olemassaoleva korrelaatti. Oma kantani taas oli se, että kenties tatuoinnit ovat huonoksi markkina -arvolle. Mutta tavalla jolla Laasanen sen tekee ei voida tätä päätellä. Moni Laasasen vastustaja kiistää mahdollisuuden tatuointejen turmelluksesta ja koko markkina -arvosta koska he kokevat sen ideologiseksi ja siksi "vain korkeintaan mielipiteeksi". Laasanen taas käyttää aineistoa puolihuolimattomasti eikä siksi tuota tässä kohden uskottavia tuloksia. (Eli nähdäkseni kaikki ovat väärässä. Pyytäisin tätä anteeksi, jos siis olisin tästä pahoillani. Mutta perusteleminen ei ole käsiäänestyskysymys.)

Se, että moitin Laasasen markkina -arvoarvioita ei siis johdu siitä että kokisin markkina -arvon erityisen vastenmieliseksi. (Se on toki minusta typistävä verrattuna eleganttiin evoluutioon verrattuna ; Se on muuten elegantti näkökulma siitä huolimatta että tahallinen lapsettomuus, eli elämäntapa jota itse harjoitan, on sen näkökulmasta "luuserien hommaa". Kenties se jopa tukee sitä miten hieno ja elegantti tämä järjestelmä on koska se osaa rajata minut menestyneiden joukosta!) Vaan pääasiassa sen vuoksi että hänen markkina -arvolaskelmansa esimerkiksi tatuointejen kohdalla eivät oikeasti laske markkina -arvoa ; Ne ovat markkina -arvolle suunnilleen samassa suhteessa kuin Sam Harrisin näkemyksellä profiloinnista on tekemistä kunnollisen profiloinnin kanssa. En siis usko että Laasanen olisi typerä mies. Hän on vain huolimaton. (Ympyrä sulkeutuu.)

Parannuksia

Utilitarismin tausta-ajatus on intuitiivisella tavalla hyväksyttävä ; Siinä tavoitellaan yksinkertaisesti maksimaalista hyötyä. Utilitarismin ongelmana onkin ollut se, että vaikka se onkin esitetty usein sisällöllisesti objektiivisena - jopa arvoneutraalina - se kuitenkin enemmänkin jää ohjeistoksi jolla päästään lopputulokseen. Eli vasta kun ensin tiedämme mitä hyvä on (usean mielestä tässä riittää "kun hyvä on määritelty"), ja tiedetään tekojen seuraukset, voidaan tehdä utilitaristinen arvio.

Näin ollen se latistuu välineelliseksi. Eli kun meillä on tavoite, ja yhdistämme sen tekojemme seurausten analyysiin tiedämme miten sitä tavoittelemme. Päättelyketju on suorastaan deduktiivinen tähän asti.

Ongelmana on toki jo se, että arvot voidaan määritellä monella tavalla ; Utilitarismi on itse asiassa käsittämättömän huono ratkaisemaan arvokeskustleukinoja, koska niissä tyypillisesti tavoiteltavat hyvyydet on nimenomaan eri tavalla määriteltyjä. Mutta myös toteuttamispuolella tulee ongelmia. Utilitarismi on vaikeuksissa kun aiheena ovat pahat teot joiden seurauksena syntyy hyviä tekoja. Tarkalleen ottaen utilitaristi voi hyvinkin hyväksyä pahan juuri  siksi että siitä tulee enemmän hyvää jossain muualla.

Ongelmana on se, että näiden vaikutusketjut on tunnettava jotta hyvyys-pahuusanalyysi voidaan tehdä. Tämä on usein mahdotonta, joten utilitaristi ajautuu utiliteetin arvioimisessaan erilaisiin mahdollisesti hyvinkin kaukaa haettuihin spekulaatioihin jotka ovat helposti salaliittoteorioita, pelkopaniikkia ja utooppisia tyhjiä toiveita. Tämä tekee siitä varsin epäkäytännöllisen etiikan. Tämä on kova isku, koska utilitarismin voimasta ja uskottavuudesta valtaosa nojaa nimenomaan pragmaattiselta vaikuttaviin lähtökohtiin.

Craig on "Ateismi" -kirjassaan kritisoinut ateistejen argumentointitapaa pahan ongelmasta juuri tämän utilitaristisen ongelman kautta.¹ Hänestä pahan ongelma näkee vain läsnäolevan ja suoran ja lyhytaikaisen pahuuden, mutta ei kykene tarttumaan pitkäjänteisiin seurauksiin. Näin ollen Craig viittaa että utiliteetti olisi oleellinen etiikkakäsitys Pahan ongelman ymmärtämisessä, sen heijastevaikutukset olisivat kaiken takana perimmäisenä selityksenä. Kärsimys olisi siis pinnallista. Toki tämä on Jumalan kohdalla hieman kyseenalaisempi, koska Jumala kaikkivoipana voisi tehdä kaksi asiaa:
1: Esittää sen utiliteettiarvion. Tällöin voisimme nähdä että utiliteetti on todellinen seuraus. Ilman kaavaa voimme vain luottaa että se on hyvin. Stephen Law onkin kääntänyt tämän argumentaatiotavan siihen että kaiken takana voisi olla täysin läpipaha Jumala, ja että kaikki hyvä johtuu käänteisestä utiliteetista. Tässäkin me voimme vain luottaa, että Jumala loi parantamiskyvyn jotta sairaus olisi pelkän kuoleman sijasta kidutusta.
2: Toinen on siinä että Jumala on täydellinen. Utilitarismin ongelmana on se, että ihminen ei voi kaikkea. Voidaan sanoa että juuri epätäydellisyys ja pragmaattisuus johtaa siihen että voidaan joutua tekemään pahaa jotta saadaan hyvää. Koska oikotietä ei ole. Tämä ongelma on oleellinen ; Esimerkiksi kerran minulle selitettiin että vaikka tuska on ikävä asia, niin se on hyödyksi. Jos ihminen lyö vasaralla itseään sormeen niin sormi menee rikki ja uusi isku siihen olisi pahasta. Itse ihmettelin että jos ongelma on tämänlainen, on ymmärrettävää jos mutaatioiden kautta asioita ratkova evoluutio päätyy pelkkään funktioon. Eli että vältetään hajoamista. Jumala sen sijaan voisi luoda totaalisen vasarankestävät peukalot. Kun Jumalaa selitetään utiliteetilla, ongelmana on helposti juuri tämä ; Pitää kieltää mahdollisia skenaarioita mahdottomana. Tämä tarkoittaa sitä että kaikkivoipuus sidotaan "mahdollisen" ympärille. Ja tämä mahdollinen joudutaan määrittelemään hyvin tietynlaisella tavalla. Tämä kaikkivoipuus tuntuu omituisen keinotekoiselta ja suppealta useille (ellei peräti useimmille) ; Kun keksitään tämänlainen tehdään itse asiassa rajoite Jumalalle. Kun sanotaan että se ei ole mahdollista ollenkaan tehdäänkin siksi kaksi asiaa
___2.1: Miltei mikä tahansa rajoite Jumalalla olisikin, se ei olisi kaikkivaltiuden puutetta koska heillä on mahdollisuuden rajat. Samalla logiikalla voisin määrittää että avaruusolennot ovat kaikkivoipia ja jos heidät voi ampua hengiltä norsukiväärillä, se johtuu van siitä että norsukiväärin luodin kestäminen olisi "mahdotonta". Näin kaikkivaltius on kenties totta mutta triviaalia
___2.2: Ihminen esittää tietävänsä mikä on mahdollista ja mikä on mahdotonta. Jos ihminen tietäisi tämänlaisia asioita, ei utilitarismin arvoinnissa olisi oikeastaan kovin paljoa ongelmia. Ollakseen koherentteja kristitty joutuu vain sanomaan että hän olettaa että Jumala on kaikkivaltias ja että on vain luotetava että tuo asia vain on mahdotonta. Tämä on pohjimmiltaan väite, ei argumentti. Se kehties pelastaa kristityn maailmankuvan epäkoherenttiudelta, mutta se samalta tappaa neuvottelun, keskustelun ja argumentoinnin tästä asiasta. Se muuttaa asian "hyvin perustellusta uskomuksesta" dogmaattiseksi maailmankuvaa ylläpitäväksi ja vahvistavaksi uskonkappaleeksi.
+: Bonuskortti on tietysti se, että jos Jumala on kaikkihyvä, on mahdollista että Taivas ei olekaan kovin mukava paikka. Jos Jumala ei kerran voi tehdä ilman tuskaa asioita, on selvää että taivaassa meitä odottaa katonpaikkaushomissa laastaria sen sijaan että kestäisimme vasaraniskut. Eli aina kun keksitään argumentti jonka mukaan pahuus on hyväksyttävää, rakennetaan argumentti siitä että tämä kyseinen asia olisi vallitsevana myös Taivaassa. Tosin kun olen kuullut tarinoita Taivaasta, on selvää että se ei vaikuta kovin selkeältä paikalta. Oikein kukaan ei näytä kertovan mitä siellä on. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi USA:lainen pastori joka oli itse aivan täysin varma että taivaassa on sorsanmetsästystä.

Kun ollaan selitetty utiliteetista tähän asti, on likimain pakko ottaa esille evoluutioteoria. Itselleni Craigin ajatukset nostivat esiin potentiaalista evoluutiokritiikkiä tältä osalta. Onhan evoluutiossakin adaptaatio ja kelpoisuus joka on usein vaikeaa sitoa kokeellisesti yhteen geeniin tai vastaavaa. Gouldin tunnetut selitykset siitä miten adaptationistit tekevät "Just so storyja", spekulatiivisia tarinoita, funktioiden keksimisiä vain koska geeni on yleinen ... (voit keksiä oman saman asian junnaamisen tähän_____) ... Selvästi utilitarismin epäselvyys osuu jotenkin oleellisesti evoluutioon.

Lisäksi on muistettava että klassisestihan oppihistorioitsijat kertovat miten evoluutiteoria liittyy talousteorian käsitteisiin. Darwinia innoittivat esimerkiksi sen ajan kulttuurissa olleet näkemykset kilpailusta ja taloudellisesta menestyksestä. Evoluutio on siis taloudellisten ajatusten soveltamista hieman modifioiden luontoon ja eläimiin.

Se, mikä ero talousteorioissa ja adaptaatiossa kuitenkin on, liittyy kuitenkin juuri tässä mainittuihin modifiointeihin. Ja niiden ytimessä ovat nimenomaan heijastusvaikutukset ja niiden arvioinnin yksiselitteisyys. Evoluutiollakin on heijastusvaikutuksia, mutta ne on havaittavissa melko yksinkertaisesti. Kelpoisuus liittyy suoraan geenien yleistymiseen. Näin ollen esimerkiksi altruistista käyttäytymistä selittävä mallisto voi oikeuttaa sen, että ihminen vaarantaa henkensä pelastaakseen lähisukulaisensa. Tämän taustakaava on laitettu Hamiltonin sääntöön. Se tarjoaa selvät reunaehdot hyödylle. Mittaaminen on myös yksiselitteistä, koska geenien yleistyminen on populaatioiden, yksilöiden ja geenifrekvenssien prosenttiosuuksien mittaamista. Tämä taas ei ole mitenkään kyseenalaista tai arvionvaraista. Näin ollen "evoluution utilitarismilta vaikuttava on eri juttu".

---

1 Kyllä. Tämä on ateistien kirja joka määrittele ateismia. Kyllä sen sisällä on eräs äkäisemmistä teologeista kritisoimassa ateisteja, antamassa kovan kriittisen äänenpainonsa. Jostain syystä ateisteja pidetään militantteina ja dogmaattisina verrattuna esimerkiksi niihin uskonveljiin jotka kirjoittavat evoluutiodenialistisia tai ateistikriittisiä kirjoja ilman että siellä tämänlaista vastustavaa kantaa olisi ollenkaan esillä. Tämä ON ihmeellistä. Lisäksi on ihmeellistä, miten "Ateismi" -kirjan kritiikeissä vilahtelee säännönmukaisesti Dawkinsin nimi mutta unohtuu Craigin läsnäolo. En tiedä minkä kirjan nämä kriitikot ovat lukeneet, kun näkevät jotain joka siinä ei kirjoita mutta ohittavat sen joka on siihen kirjoittanut. En ehkä tiedä mitä kirjaa he ovat lukeneet, mutta he eivät selvästi ole pitäneet siitä. Jos törmäätte joskus tähän aivan erinäköiseen, ilmeisen huonoon kirjaan, jota nämä "Ateismi" -kirjan arvioijat ovat lukeneet, niin voisitteko lähettää siitä minulle kopion? Se pääsisi epäkunniapaikalle naurettavimpien tuotosten vierelle, seurana olisi esimerkiksi Jehovan Todistajien "Ihminen - kehityksen vai luomisen tulos" -kirja ja skientologian perustajan, Hubbardin, tuotantoa.

Geenipoolista hyppivät

Vanhempieni/lapsuuskotimme venäjänvinttikoira Bella oli hyvin pitkäikäinen. Tämä viittasi siihen että sillä olisi hyvät geenit. Toki tässä on takana myös hyvää hoitoa ja geenien yhdistelmää, mutta perimälläkin oli varmasti osuutta asiaan. Se ei kuitenkaan lisääntynyt. Sitä toki käytettiin astumassa, mutta koira päätti "istua lattialla" oikeanrotuisten kanssa ja osoitti mielenkiintoa vain muunrotuisiin. Näin pentuja ei tullut.

Tämä viittaa tärkeään evoluutiota koskevaan asiaan, joka tuntuu usein unohtuvan etenkin niiltä jotka evoluutioteoriasta pitävät. Genotyyppi on ainoastaan korrelaatiossa fenotyypin kanssa, joten geenin ilmeneminen on tilastollista. Ja myös hyvien geenien ja lisääntymisen yhteydessä on kysymys tilastollisesta paremmuudesta.

Toki Haldanen laskelmat näyttävät että luonnonvalinta on hyvin tehokasta, ja hyvinkin heikko kelpoisuuslisä riittää sille että asiat luonnonvalinnan puolesta toimivat. Mutta valitettavasti hyvällä geenistöllä onkin siksi vaikea "alkuunpääsemisvaikeus" ; Ne voivat pyyhkiytyä geenipoolista geneettisen ajautumisen johdosta. Esimerkiksi jos meillä on yksilö (esimerkin vuoksi edesmennyt koiramme Bella) jolla on erityisen hyvä uusi alleeli, on huomattava että geeni on vain yhdessä kromosomissa. Näin ollen vaikka Bella olisi saanut poikasen, olisi 50% mahdollisuus että tällä ei olisi sitä kromosomia jossa on tämä geeni vaan sen vastinkromosomi. Jos poikasia on kaksi, on todennäköisyys että geeni ei leviä 25% jne. Toki tähän vaikuttavat monet muutkin asiat.

Siksi onkin kenties hyvä tehdä tarkempi määrittely. Kuvitellaan että (esimerkin vuoksi venäjänvinttikoirien) populaatioon ilmestyy uusi alleeli joka parantaa valintatehoa 0.1 (selection coefficient = 0.1). Tämä on jo kohtuullisen hyvä mutaatio. Kun ruvetaan miettimään mikä on tämän kelpoisuutta parantavan alleelin kohtalo populaatiossa jossa on 10 000 yksilöä on tietysti rajattava muutama reunaehto. Oletetaan että populaatio on vakaa ja että Wrightin tehokas populaationkoko (Ne) on sama kuin populaation koko (N). Olettamalla sattumalta lisääntyvä populaatio (ilman seksuaalivalintaa) jossa populaatio on diplopidista, voidaan käyttää Kimuran laskelmaa (kaava 10). Kaavan arvoiksi saamme s= 0.1, N = 10 000 ja p = (1 - exp(-2*s))/(1 - exp(-4*N*s)) ja kun tästä jatketaan eteenpäin, on fiksaation todennäköisyys tarkalleen ottaen 0.1813, joka on likimain 18%. Tämä tarkoittaa sitä että geeni fiksoituu populaatioon vain 18% tapauksista. 82% tapauksista se siis katoaa populaatiosta. ~ Toisin sanoen kaikista todennäköisintä on, että mutaatio katoaa populaatiosta vaikka se onkin hyödyllinen. Luonnonvalinnalla on valtaa oikeastaan vasta kun "alkuvaikeuksista" on päästy. Kun alleelia on populaatiossa kohtuullisesti, sen karsiutuminen tässä vaihessa on jo hyvin epätodennäköistä ja luonnonvalinta pääsee yleistämään sitä.
1: Vertailun vuoksi sama kaava samassa tilanteessa antaa neutraalin ominaisuuden yleistymiseksi 0.00005, joka on jo huomattavasti pienempi. Tässä mielessä on hyvä ottaa luonnonvalinnalla tapahtuva selviytymisprosentti ja jakaa se neutraalilla yleistymisellä ja näin saadaan suhdeluku 0.1813/0.00005 = 3 626 ; Tämä suuri luku kertoo että luonnonvalinnalla on siis paljon väliä ; Se monituhatkertaistaa geenin yleistymismahdollisuuden.

Ylläoleva toivon mukaan muistuttaa siitä että evoluutiossa ilmiö joka on tilastollinen muuttuu helposti arkijärjellä ajatellen totaalisuudeksi. Koska yleistyminen on aina harvinaista, kestää populatio paremmin mutaatiopainetta tuhoutumatta ; Kun valtaosa mutaatioista karsiutuu, ei niiden karsimiseen nähtävä aika ole kovin kummoinen. ; Virhekatastrofilta vältytään.

Kuitenkin geneettisen ajatumisen seurauksena käy niinkin, että populaatioon kertyy neutraalia variaatiota. Tämä taas johtaa hyvinkin yllättäviin asioihin. Itse asiassa on paljon erilaisia ominaisuuksia jotka vaativat taakseen "neutraalin" askeleen.

Tästä hyvänä esimerkkinä on Richard Lenskin bakteereilla tekemä koe. (Joudun vaihtamaan koirista eteenpäin, toiseen aiheeseen.) Hän kasvatti useita populaatiota bakteereita siten että otti vanhasta joka päivä näytteen, josta viljeli uuden populaation. Vanha lähti pakkaseen, joten talteen tuli kehittymisen koko historia. Populaatiota kasvatettiin normaalissa ravinnossa, johon oli laitettu myös sitraattia jota kyseiset bakteerit eivät käytä ravintona. Lenski huomasi, että vain yksi populaatio kehitti sen. Syynä oli se, että edistysaskel vaati kaksi mutaatiota jotka olivat turhia ilman toista. Eli minkäänlaista parantumista ei tapahtunut ennen kuin molemmat osuivat yhteen. Lenski kutsui "Lasarus-klooneiksi" tämän kyseisen sitraattia käyttävän bakteeriston "historiaa siellä pakkasessa" ja sen parissa olikin populaatioita joille sitraatin syömisen kehittyminen oli todennäköistä, koska niillä oli jo se toinen mutaatio valmiina. Tätä oli turhaa odottaa koko "Lasarus-kloonien historiaan", osalle sitraatinsyöminen ei onnistunut. Koska tähän mennessä nille ei ollut vielä sattunut sitä ensimmäistä näistä neutraaleista mutaatioista. Jos kombo toimii, on selvää että ensimmäisen mutaation saaminen on se vaikein. Kun viimeinen osa naksahtaa paikalleen, siitä tulee hyvin tehokas. (Bakteerit kloonautuvat, toisin kuin koirat joten niillä karsiutumista ei tapahdu samalla tavalla.)
1: Lenskin ei kannata yrittää toistaa identtisenä tämänlaisa evoluutiohistoriaa. "Liian vanhalle Lasarus -kloonien" joukolle syntyy kenties toinen - kenties jokin muu kaksiaskeleinen tapa - käyttää sitraattia. (Jos koko aikaa vienyt koe toistettaisiin.) Lenskin ei siis kannata laskea jälkikäteen todennäköisyyksiä ja saada tästä tietystä tuloksesta "liian epätodennäköistä". Evoluutio ei ole determinismiä, eikä todennäköisyysarvioita voida laskea vain toteutuneesta kikasta, vaan se olisi tehtävä kaiksta mahdollisista kikoista.

Tämä muistuttaa siitä että joskus neutraalit ominaisuudet ovatkin kullanarvoisia (koirillakin), ja itse asiassa esittämäni luonnonvalinnan jarru onkin olennainen osa myös silloin kuin mietitään adaptiivista historiaa. Neutraaliteoria on tärkeämpää - sekä evoluutiivisen kehityksen mahdollisuuden että luonnon ymmärtämisen kannalta - kuin moni kenties osaa ajatellakaan.