Musta lippu liehumaan ; Anarkiaa vai sekularismia?

"Niinpä ruukinmatruuna esittää kompromissia. Lipun poltto sallittakoon, kunhan se tehdään valvotusti krematoriossa."
("Takkirauta", Lippu palamaan)

Vihreät ovat ehdottaneet sitä että Suomen lipun käsittelyyn ei liitettäisi rikoksia. Eli lipun kaltoinkohtelusta tulisi eettinen, sosiaalinen ja esteettinen rike eikä jotain josta rangaistaan lain edessä. Lipun häpäisy dekriminalisoitaisiin. "Sivistyneessä yhteiskunnassa on pyrittävä kunnioittavaan keskusteluun, mutta sananvapauden idea on se, että sallitaan myös loukkaavien ilmaisujen käyttö". Asiassa on paradokseja. Esimerkiksi moni vasemmistolainen joka on vastustanut Muhammadin kuvien esittämistä pitää tätä aloitetta hyvänä. Toisaalta taas perussuomalaisista löytyy paljon ihmisiä jotka kannattivat Charlie Hebdon kuvia mutta jotka siunailevat nyt melko ankarasti kuinka kauheaa ikonoklasmi Suomen Tunnuksilla on.
1: Mutta mikä tahansa on tietenkin mahdollista nyt, kun oppositiossa toisinajattelijoiden sananvapautta korostava linjama jossa poliittinen korrektius on nyt selittämässä miten olisi tarpeen pistää "pulinat pois" kun on "demokraattisesti valittu hallitus". Ja kaikkea mitä Esko Valtaoja on huomauttanut. "Oppositio on pahoittanut mielensä kun ei päässyt hallitukseen. Hallitus on pahoittanut mielensä kun oppositio tekee samaa kuin se itse oppositiossa ollessaan. Vihreät ja vasemmistoliitto ovat pahoittaneet mielensä kun eivät päässeet siihen vastuuseen, josta itse vetäytyivät pois."

Hannu Kiuru kirjoitti "kotimaan" blogiinsa Suomen lipun polttamisesta. Siinä oli joitain hyvin erikoisia ja kulmakarvoja kohottavia kohtia.
1: Niitä on itse asiassa otsikkoa myöten "Suomiko nousuun anarkistisin keinoin". Kiuru puhuu kirjoituksessa Suomen kilpailukyvystä ja taloudesta. "Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista. Anarkismiko**) sopisi kaikille suomalaisille tässä ja nyt selviytymiskeinoksi ulos henkisestä ja aineellisesta ahdingosta?" Tämä on hyvin omituinen kannanotto. Hannu Kiuru kun on niitä pastoreita jotka ovat usein syyttämästä materialismista ja kilpailuyhteiskuntaan menemisestä ja pinnallisuudesta ateismin kohdalla. Kuitenkin näyttää siltä että hänen perusasenteensa on se, että jos se ei ratkaise talouskriisiä se ei ole mikään aito kannanotto. Olen virallisesti huvittunut. Etenkin kun esityksen tekijät eivät väittäneet että temppu lisäisi valtion tuloja. Näkökulma oli aivan toinen.
2: Hän esimerkiksi sanoi että "Tänään, 4.6.15, on puolustusvoimain lippujuhlapäivä. Ruttopuiston rovasti yrittää sielunsa silmin nähdä tilanteen, jossa lipputankoihin on nostettu mitä erilaisimpia Suomen lipun irvikuvia: puoliksi palaneita, repaleisia, spreijattuja, ulosteila töhrittyjä siniristejä. Monihan on jo pitkään himoinnut ristiä pois itsenäisyytemme symbolista."
     2.1: Voisin kirjoittaa siitäkin että miten Kiuru kontekstoi "pahimman mahdollisen skenaarion" mukaan. Hän puhuu lipun häpäisystä liputuspäivänä liputuksen yhteydessä. Kun tosiasiassa jos esimerkiksi minä pilaisin lipun olisin ensinnäkin ostanut sen lipun (omistusoikeuskysymys) ja tekisin siitä erillisen performanssin. Ymmärrän hänen osallistuttavaa tilannetta koskevan huolensa. Jos on yhteinen lippujuhla johon kaikki yhdessä osallistuvat, niin performanssi sotkee tämän yhteisen tilaisuuden. Olenkin puhunut usein osallistuttamisesta uskonnollisten yhteislaulujen kohdalla. Mielestäni ei ole asiallista pakottaa ketään seuraamaan ja ottamaan osaa lipun häpäisyyn tai virrenlauluuseen. Jo se että paskottu lippu tuodaan tilaisuuteen ja sitten sanotaan että "ne jotka eivät tahdo osallistua voivat kävellä pois tai laittaa silmänsä kiinni" ei ole tekosyy. Itse tosin haluaisin sallia lipun rienaamisen hyvinkin monenlaisissa muissa tilanteissa.
   2.2: Olen tietoinen että rististä lipussa puhutaan paljon. Mutta tietääkseni se ei ole mikään asia jota oltaisiin ajettu. Se on päinvastoin asia jota liitetään puheissa jonain absurdisoijana sekularisteille että "kun et halua laulaa suvivirttä niin sitten haluat ristin pois suomen lipusta." Tämä liittyy ristin pois himoitsemiseen yhtä paljon kuin Oinonen tai homoseksuaalit haluavat harrastaa seksiä koirien kanssa. Vaikka "jos homot menevät naimisiin niin sitten pian mennään avioon koirien kanssa" onkin iskulauseena ja kliseenä. Itse asiassa ristin kohdalla keskustelukulttuuri on niin keskittynyt siihen että (a) risti on yksinkertainen muoto, eikä se tee plussistakaan kristinuskon mukaisia (b) risti on etääntynyt synnyn syistä niin että se ei enää viittaa siihen että Tosi Suomalaisen olisi pakko olla kristitty. Kaikista nettikeskusteluista lähimpänä on oma teoreettinen ajatuskokeeni jossa korostin sitä että periaatteessa lippua voitaisiin  muuttaa ja että näitä lippumuutoksia on monien maiden kohdalla tehtykin. Tosin tässäkin jopa minä korostin että Suomessa nämä ehdot eivät toteudu. En tiedä mistä Hannu Kiuru on keksinyt lippusensuurijoukot. (Kuva tai ei tapahtunut.)
3: Hän reagoi varsin omituisella tavalla. "Toki monissa muissa maissa ihmiset käyvät messuissa henkensä kaupalla. Meillä tällainen pelko ei ole ajankohtainen. Ainakaan vielä." Eli kun uskonrauhan pykäliin halutaan tarttua, niin se sitten tarkoittaa sitä että uskovaisia saa kohdella miten tahansa. Kiurun ajatus on selvästi kopioitu Komulaiselta. Sääli että se oli epäargumentti jo alkuperäisessä yhteydessään. Valitettavasti uskontoon liittyy privileegiolakeja. Näiden purkaminen ei poista niitä lakeja jotka eivät ole uskovaisten privileegioita. Esimerkiksi minä olen käynyt Skepsis RY:n tilaisuuksissa ja niitä ei mikään uskonrauhan suojelua koskeva säädös suojele. En kuitenkaan koe "käyväni henkeni kaupalla" niissä. (Koska siellä ei ole kreationisteja.)

Jotain kiinnostavaakin tuosta irtoaa.

Kiuru kuitenkin demonstroi yhtä tärkeää asiaa joka olisi syytä huomioida. Hän toki puhuu anarkismista varsin omituisesti. Nimittäin siten että jos on jokin ikonoklastinen projekti niin sitten sallitaan kaikki. "Anarkismi on siis uuden sosiaalisen järjestyksen filosofia, joka perustuu täydelliseen vapauteen ilman rajoittavia lakeja. Sen mukaan kaikki erilaiset hallitusmuodot perustuvat väkivallalla uhkailuun ja siten ne ovat valheellisia, vahingollisia ja tarpeettomia. Anarkismi hyökkää erityisen voimakkaasti kolmea ihmistä eniten sortavaa, keinotekoista käsitettä vastaan: uskontoa, omaisuutta ja valtiota." Kiurun ajatus mukailee kaavaa "anarkistit haluavat asiaa X" + "vihreät haluavat asiaa X" = "vihreät ajavat anarkiaa". Valitettavasti näin ei mitenkään välttämättä ole. Se, että ajaa mitä tahansa yksittäistä partikulaaria vapautta tai oikeutta on analoginen anarkismin kanssa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että mikä tahansa täydellisestä erimielisiä teloittavasta kotejakin vahtivasta totalitaariseta teokratiasta poikkeaminen olisi anarkismin ajamista.
1: Kiurulla on todellakin asenne jossa mikä tahansa on jotain joka vedetään aina kaikkeen. Eli jos kannattaa sananvapautta yhdessä asiassa niin kannattaa sitä kaikessa. "Sananvapausko on aikamme uusin kultainen vasikka? Kun ennen valtion kukkaronnyörien vartijat vetosivat siihen, että ei ole rahaa, niin sillä saatiin kansa hiljaiseksi, pulinat pois.  Kun nyt vedotaan sananvapauteen, niin kaikki kynnelle kykenevät selittävät suureen ääneen omia sekavia aivoituksiaan aivan niin kuin sananvapaudesta olisi tullut suoranainen sanomisen pakko." Tämä asenne on sitä että joko ihmiset olisivat ekstremistejä tai sisäisesti ristiriitaisia. Asenne on sama kuin jos selittäisi että perinteiden kunnioittaminen tarkoittaisi sitä että vaatisi että ateistit eivät pääsisi naimisiin lainkaan koska kirkko ja ripiltäpääsy on perinteisesti ollut oikeus avioitumiseen. Ja korostaa että perinteinen jumalanpilkkalainsäädäntö tarjosi Suomessa kuolemanrangaistusta jumalanpilkasta joten kun perinteitä kunnioittaa yhdessä niin väistämättä kunnioittaisi tässäkin kohdassa. Tämänluonteonen slippery slope on tuollaisena ehdottomuutena osoitus syvistä analyyttisyyskyvyn rajoitteista, joka on toki tuttua esimerkiksi homoseksuaalien avioliittokysymyksen tiimoilta. Jos argumenteissa on useampi kriteeriattribuutti, ne unohdetaan ja kaikki nähdään "kun tuo yksi kriteeriattribuutti on argumenteissa niin sen on pädettävä kaikkialla" -teemaisesti. Vaikka useamman muuttujan kohdalla käy toistuvasti niin että ne muut muuttujat lisäävät rajoitteita ja kontekstoivat sen milloin mitäkin sovelletaan. Ja tällöin jotain yhtä kriteeriattribuuttia voidaan välillä noudattaa ja välillä ei. Hannu Kiuru ei ole analyysikyvyttömyydessään idiootti^*), mutta sitäkin debiilimpi hän todennäköisesti on. (Hannu Kiuru itse liittää mielenterveysanalyysiä varsin löyhästi asioihin, joten tämä ei minun tekemänä ole loukkaus vaan "kiinnostava asiallinen näkökulma".)

Mutta teemana anarkismi on kiinnostava. Etenkin jos se liitetään "ristien sensuuriin". Sillä sekularismi ja anarkismi itse asiassa nojaavat keskenään vastakkaisiin näkemyksiin soveliaisuudesta.

Itselleni lipun polttamisen dekriminalisointi on "kannatettava asia". Syynä on se, että ajan kaiken kaikkiaan hyvin vahvaa ilmaisemista. (Ja olen myös jossain määrin äärimmäinen, flamboyant ja liioitteleva tässä asiassa.) Mielestäni Suomessa pitää olla julkista tilaa siihen että saa tunnustautua olevansa paska ja ääliö ihmisenä. Siksi minä en esimerkiksi aja sekularismia tai sensuuria. Oma tapani on päinvastoin se, että jos jokin asia on oikein nolo ja tyhmä niin sitten käytetään omaa sananvapautta ja haukutaan tämä asia, mielellään argumenttien avulla jolloin viestistä tulee "vaikeammin vastaanpantava". Ihmiset osaavat kyllä sitten valita puolensa aivan itsekseen. (Vaikka se usein onkin "se puoli missä se tuomoääliö ei ole".) Tässä huomataan että kritiikki ja mollaaminen ei ole sensuuria vaan sekin on ilmaisua. Koska ajan ilmaisua on minusta aivan luontevaa että jos tilanne niin vaatii niin Koraanilla sytytetään nuotio, vanhaan ohutsivuiseen Raamattuun kääritään sätkä. Ja Helluntailaisten huokoisiin papereihin painettuihin uskonnollisiin pamfletteihin pyyhitään perse. Tässä ilmiselvää on että näkemyserot johtavat kiistoihin. Näitä on sitten kestettävä. Ja jos joku haluaa vetää uskonnollisella argumentaatiolla politiikassa niin sen parempi - sittenpähän tiedän ketä en äänestä. Ja jos koululaitos tunkee Jeesuspatsaita yleisiin tiloihin, niin sen parempi. Sitä enemmän siihen Jeesuksen naaman paikalle voi liimata printtitarran jossa on Muhammad -pommihatun kuva.

Sekularismi sen sijaan on kohteliaisuuden kulttuuria. Siihen jumalanpilkka sopii huonosti. Sillä miksi uskonto ei saa näkyä julkisissa tiloissa? Koska erimielisyys luo skismaa. Koska uskonnot ovat monesti riitelyn ja erimielisyyden lähteitä. Koska monia ihmisiä ahdistaa nähdä erimielisiä toisen maailmankuvan ihmisiä katukuvassa. Tässä kulttuurissa voidaan pahastua niin että siniristilipun risti ärsyttää niin että se on pyyhittävä pois.

Minä olen kulkenut oman valitsemani tien koherentisti loppuun. Moni kuitenkin tasapainoilee. Ja vaikka tämä on joskus tasapainoista ja kohtuullista, niin aika usein silti näyttää että moni ateisti näyttää tässä kohden kristityiltä. Siis siinä mielessä että esimerkiksi Hannu Kiurullakin on pitkä historia täynnä ateistejen vakaumuksen ja mielipiteiden haukkumista "vitsin" nimissä. (Ja hän ei ole pahoitellut näitä tekoja tai halunnut niitä vältellä.) Mutta anna olla kun hänen läsnäollessaan kerrot kuollut Jeesus -vauva vitsejä niin hän pahastuu. Samoin moni ateisti haluaa harrastaa jumalanpilkkaa julkisuudessa mutta samanaikaisesti uskovaisten katujulistajat lapunjakajat ja megafoniinhuutajat ovat heistä sikaärsyttäviä ja olisi parasta jos heidät saataisiin pois katukuvasta. Tämä ei ole sitten sitä kohtuutta. Tämä on sitä että itse saadaan hakata muita mutta muut eivät saisi sanoa mitään poikkipuolista itselle. Minun näkemykseni reilusta onkin ihminen joka antaa muille tilaa hakata itseään yhtä kovaa kuin hakkaa itse muita.

---

*) Käsitteellä idiootti viittaan muinaiskreikan käsitteeseen ἰδιώτης, idiōtēs, joka tarkoitti henkilöä, joka ei osallistunut julkiseen elämään kuten demokraattiseen kaupungin hallitsemiseen, mitä pidettiin vapaiden miesten velvollisuutena. Tässä käsittein toivoisin Hannu Kiurun olevan idiootti. Mutta ei. Hänen kaltaisensa kyllä pitävät puolensa ideologioiden maailmassa ... ja vievät tämän politiikasta puhumiseenkin. Vaikka muiden ilmaisua ovat kyllä rajoittamassa jos kokee sen itselleen ahdistavaksi ja repiväksi.

Uskonnon ja ideologian ja hengellisen erosta

"Suomen Kuvalehdessä" oli Jyri Komulaisen "sponsoroitu blogaus". Sen mukaan vapaa-ajattelijoiden pitäisi käydä uskontotieteen peruskurssi ennen kuin kritisoisivat uskontoa. Ajatus on periaatteessa loukkaava mutta erinomaisen hyvä. Sillä kritiikin minimivaatimus todellakin on kritiikin kohteen tai aiheen tunteminen. Olisin itse asiassa itse suosittelemassa että esimerkiksi valtionkirkossa piispat saisivat kirjoittaa kritiikkejään siinä vaiheessa kun ovat tenttineet uusateistien pääteosten sisältöä yliopistossa kurssejen kautta. Jari Jolkkosen demonstroima luetunymmärtämättömyys vihjaa että asialle olisi tarvetta. Olisikin hienoa kieltää uskovaisia sanomasta mielipiteitä asioihin joista heillä ei ole yliopistotutkintoa. Komulainen tuskin pitää ajatuksesta, mutta rehellisesti sanoen se on se mitä siitä pitäisi seurata. Tämä olisi itse asiassa huonoksi sananvapaudelle ja uskonnonvapaudelle ja ideologianvapaudelle ja kaikelle mitä Komulainen tekstissään esittää puolustavansa. Mutta toisaalta siinä oleva "kova rakkaus" olisi osaamistason kautta keskustelun keskimääräistä laatua parantava. Se tekisi internetissä sompailusta miellyttävämpää ja vähemmän päitä räjäyttävää. Ihmiskunta ei niillä ohjein olisi kovin vapaata mutta ei ehkä ihan nykyisellä tasolla demonstroisi toistuvasti sitä miten sammutetuin lyhdyin sitä elämän läpi voidaankaan seilata.
1: Niiden sisällöstä voi tehdä kursseja vaikka ei pitäisi niitä faktuaalisena tai asiallisina. Samaan tapaan kuin Mirecki piti Intelligent Design -luentoja joissa läpikäytiin Intelligent Designin oppeja, ja tässä sivussa sitä miksi ne ovat epätieteellisiä. Tutkimusaiheena on siis ID.

Mutta valitettavasti muu tekstistä ei sitten ole yhtä hyvää kuin tämä ihastuttava joskin asenteellinen "kova rakkaus".

"Vapaa-ajattelijoiden viimeaikainen kärki on vakaumusten tasa-arvo. Vyörytystä varten on jopa perustettu oma yhdistyksensä nimeltään Vakaumusten tasa-arvo VATA ry." ... "Vakaumusten tasa-arvoa ajava yhdistys määrittelee tavoitteensa seuraavasti: ”Vakaumusten tasa-arvolla tarkoitetaan, että lainsäädännön ei pidä suosia tiettyjä aatteita, ideologioita tai vakaumuksia toisten kustannuksella. Esimerkki aatteesta, ideologiasta tai vakaumuksesta voi olla tietyn poliittisen puoleen kannatus, tietyn uskonnon harjoittaminen, elämäntapa tai filosofia, tai muu vastaava.” Vakaumusten tasa-arvoa pitäisi edistää siis suomeksi sanottuna siten, että uskonnolliset yhdyskunnat pantaisiin lainsäädännöllisesti samaan koriin kuin muutkin yhdistykset."

Tuo ei itse asiassa kuulosta pahalta. Kuvaus on vähintään jokseenkin osuva. Tästä vain väännetään sitten erikoisia asioita. Komulaisesta on katastrofaalista että "Suomen ortodoksinen kirkko tai Helsingin juutalainen seurakunta olisivat vapaa-ajattelijoiden määrittelemässä maailmassa samalla viivalla kuin kasvissyöntiä edistävä aatteellinen yhdistys tai ruotsinkielen asemaa puolustava lobbausjärjestö!" Ja hänen perusteensa on seuraava "Tämä logiikka johtaa luonnollisestikin lopulta siihen, että erillistä uskonnonvapauslakia ei tarvittaisi. Harvoin uskonnonvapauden lakkauttamista sentään tohditaan ääneen sanoa. Eräs aktiivinen vapaa-ajattelija myönsi minulle twitterissä julkisesti asian kuitenkin niin olevan. Argumentaatiokokonaisuus on näppärä. Retorisesti se kiinnittyy ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Oikeasti kyse on kuitenkin kovemman luokan silmänkääntötempusta: vaaditaan katsomusten tasa-arvoa ja lopputuloksena näyttäisi olevan uskonnonvapauden lakkauttaminen."

En ymmärrä miten joku twitterviesti  - etenkään nimeämättä ja lähteistämättä jätetty twitterviesti - voisi olla relevantti keino määrittää vapaa-ajattelijoiden "todelliset tavoitteet". Mutta tämän metodisen omituisuuden lisäksi voidaan huomata ironinen asia. Komulaisen argumentti perustuu puhtaasti retoriikkaan. Ja mikä kiinnostavinta, tämän retoriikan takana on ekvivokaatio.

Komulaisen "juridinen päättelyketju" etenee siten että (1) Uskonnoilta poistetaan privileegiot (2) tämän jälkeen ei ole uskonnonvapauslakia (3) joka johtaa siihen että uskonnonvapautta ei ole olemassa.

Ongelmana tässä on se että erillinen uskonnonvapauslaki on eri asia kuin uskonnonvapaus valtiossa ; Jos uskonnoilla on privileegioita suhteessa muihin ideologioihin, niin niiden poistaminen asettaa ne samalle tasolle muiden ideologioiden kanssa. Tämä poistaa tarpeen erillislaille. Mutta tosiasiassa tämän jälkeen uskonnonvapautta koskee sama vapaus joka koskee muita ideologioita. Itse asiassa Komulaisen päätelmäketju toimii jos ja vain jos nykyajan suomessa ei ole mielipiteenvapautta, kokoontumisvapautta tai vapautta kannattaa vaikka poliittista ideologiaa tai kasvissyöntiä. Tosiasiassa suomessa voi olla vaikkapa vegaani tai makkaransyöjä. Tai äänestää vasemmistoa tai oikeistoa. Uskonnon asettaminen samalle linjalle näiden kanssa ei ole siksi samaa kuin uskonnonvapauden puute.

"Uskonnonvapaus" muuttuukin spesifistä erillislaista joksikin yleiseksi oikeudeksi. Tämänlaista retoriikkaa tietysti tarvitaankin jos ollaan taistelemassa privileegioiden poistamista vastaan. Ideologioilla on oikeuksia. Joten jos uskonto riisutaan sen erioikeuksista ja asetetaan samalle rinnalle niiden kanssa niin silläkin on oikeuksia. Sillä on samat oikeudet. Evankelis-Luterilaisen kirkon erikoisaseman menettäminen käännetään uskonvapauden kieltämiseksi. Selvää on että tämä ei ole kovin järkevän tai asiallisen ihmisen puhetta. (Siksi tälläisiä kai saadaankin lehtiin vain "sponsoroituina blogauksina".

Komulaisella onkin sitten hihassaan red herring jolla sysätään huomio syrjään tästä.

"Ristiriitaisen logiikan lisäksi syytä on huomata argumentaation olevan ristiriidassa empiirisen uskontotieteen kanssa. Vaatimus vakaumusten tasa-arvosta perustuu virheelliseen väitteeseen: Vapaa-ajattelijoiden mukaan uskonnollinen vakaumus olisi vain mielipide siinä kuin poliittinen mielipide tai mikä tahansa aatteellinen vakaumus. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Ehdotanpa keskustelua jo vuosia seuranneena, että kaikkien vapaa-ajattelijoiden tulisi käydä uskontotieteen peruskurssi!"Tästä päästään siihen "kovaan kouluun". Sillä Komulainen kertoo mitkä ovat samoja ja mitkä ovat eri asioita.

"Ensinnäkin uskonto ei tyhjenny tiedolliseen ulottuvuuteen. Maailmanuskonnot eivät ole mielipiteitä tai edes vakaumuksia – saati ideologioita." ... "Hindulainen moottoripyörän siunaus ei ole käännettäviksi iskulauseiksi, jotka voisi banderolliin tai rintanappiin kirjoittaa. Ei, sillä toimituksen ydin on osallistumisessa, voimaantumisessa ja ikiaikaisen tradition elämisessä todeksi. Kun moottoripyörän omistaja huristeli pois, hänen mielensä oli vallannut rukouksen henki eikä mikään ideologinen ohjelma." ... "Rituaalit ja tunteet ovat keskeinen osa elävää uskontoa. Uskonnot ovat kokonaisvaltaisia elämänmuotoja. Uskonnollisen identiteetin samastaminen puoluekirjan omistamiseen on yksinkertaisesti tyhjää puhetta."

Valitettavasti Komulaisella on työn alla enemmän jokin eksistentiaalinen filosofinen ohjelma kuin empiirinen uskontotiede. Toki tuosta lähtökohdasta voisi vetää hauskoja johtopäätöksiä siihen että jos Komulaisen premissit ovat tosia niin sitten iskulause "ateismi on uskonto" olisi määritelmällisesti väärin. Ateismi on ideologia ja siinä on oletuksia jne. mutta se ei olisi uskontoa. Tämä olisi tietenkin huvittava asia hieroa hänen naamaansa. Mutta en hiero. Koska hänen ongelmanaan on se, että hän ei selvästi ole opetellut kognitiivisen uskontotieteen tai neuroteologian perusteita.

Nimittäin ideologiatkaan eivät ole "vain puolueohjelmia". On turhaa uskoa että mikään ideologia johon ihminen on identiteettinsä sitonut olisi pelkkä lista ulkoaopeteltuja filosofisia dogmeja. Komulainen onkin triviaalisti oikeassa. Eli hän esittää faktoja joilla ei ole mitään argumentatiivista voimaa hänen johtopäätöstensä kanssa. Hän yrittää luoda eroa ideologioiden ja uskonnon välille. Erot ovat kuitenkin melko pieniä.
* Sampo Syreeni muistuttikin tässä yhteydessä minua siitä miten neuroteologiassa ohimolohkon aktivointi on liitetty sekä uskonnolliseen että ideologiseen hurmokseen. Se kertoo että kenties "ateismi on uskonto" -heitossa onkin takana jotain. Gazzaniga on huomioinut myös ohimolohkon yhteydestä uskonnollisiin kokemuksiin. Neuroteologian näitä puolia ohitetaan mielellään siten että selitetään vaikka että ne ovat "vähän kuin kasvonilmeitä", eli samasta ilmeestä ei voi tulkita samaa tunnetilaa. Omituista kyllä muistan kuinka neuroteologia alkoi innostamaan teologeja lähinnä kun meditoivien munkkien päässä aktivoitui jotain jota muutoin ei aktivoitunut ja tätä pidettiin ehdottomana ja objektiivisena todisteena siitä että uskonnoissa on jotain erityistä. Jotenkin neuroteologiaa tuntuu ylipäätään vaivaavan se, että se on objektiivista kun se tukee omia ajatuksia ja silloin kun ei, niin se on vain tulkinnan apuväline.
* Kognitiivisessa uskontotieteessä taas on havaittu että rituaalit ja tunteet tulevat mukaan jos opissa on usko johonkin valvovaan tahoon jolla on pääsy strategiseen tietoon eli suunnilleen identiteetin tai sosiaalisten suhteiden kannalta noloihin salaisuuksiin. Ei ole väliä uskotaanko valvonnan olevan Jumalalta, ajatuksia lukevilta avaruusolioilta tai teoriassa vaikka Josif Stalinin kaikenkattavista vakoiluoperaatioista. Tässä mielessä ateismi harvoin on uskontoa. Joskin esimerkiksi avaruusolento-oppi raelilaisuus on todellakin uskontoa ateisteille koska avaruusolennot eivät ole Jumala joten joissain spesifeissä olosuhteissa ateismi sopii yhteen uskonnollisen käytöksen kanssa.

Komulaisen toivoisikin käyvän empiirisiä uskontotieteitä. Mutta sen sijaan hän käyttää jotain joka on lähempänä normaalia rationalistista käsiterunkkausta käyttävää teologiaa ja sen dogmatiikkaa. Jota sävytetään sillä että tunteiden avulla mukaan otetaan eksistentiaaliset teologian suuntaukset. Tämä ei toki ole mitään uutta. Ateisteja moititaan hyvin usein siitä että he eivät ota kantaa Tillichiin. (Jostain syystä kaikista eksistentiaalisista teologeista Tillich mainitaan. Se on klisee samalla tavalla kuin hyvän kristityn täytyy jostain syystä arvostaa Bonhoefferia vaikka käyttäytyisi aivan eri tavoin kuin hän.)

Itse asiassa jos katsotaan Komulaisen tekstiä tarkemmin, esiin nousee hauska teema.

Eksistentialismi sopii siihen mihin sitä usein käytetään. Siihen että valitetaan siitä että kriitikko puuttuu liikaa dogmatiikkaan ja uskontoon eikä puutu hengellisyyteen. Komulainen joka ei ymmärrä että jos "uskonnot ovat maapallon merkittävimpiä voimavirtoja" niin sen kritisointi on sitä tärkeämpää, on tietenkin pahastunut siitä että uskontoa ei oteta hengellisenä. Uskonto ei siis ole vain ideologia koska siinä on hengellinen ulottuvuus.
1: Tämä voisi olla oikeasti kiinnostava asia. Voidaan nähdä että uskonto ja hengellisyys määritellään usein toisiinsa nivotuiksi kehäisesti. Mutta jos hengellisyys ajatellaan mielentilana ja tunnetilana, eikä määritellä sitä kehäpäätelmän omaisesti uskonnollisen entiteetin kautta, on mahdollista kokea hengellisyyttä täysin uskonnollisten yhteyksien ulkopuolella ja siihen liittymättä, aivan kuin on yhtä mahdollista ja yleistä sekä olla osana että suorittaa uskonnollisia menoja tuntematta tippaakaan hengellisyyttä, ihan vaan koska se kuuluu asiaan. Esimerkiksi tunnen ateistin joka harrastaa shamaanirummutusta koska hänestä transsi on mielentila. Ideologian ja hengellisen kokemuksen välinen eri ei ole kovin suuri. Toisaalta siinä on jotain erityistä ja tavallisuudesta poikkeavaa. Jota taas moni ideologiakin tarjoaa.

Yhdistäessään uskontoa ja hengellisyyttä Komulainen unohtaa erottaa uskonnon ideologiasta. Tämä on klassista, uskonnossa paperissa olevissa dogmeissa suositaan a priorisin maailmankuvalilsin taustaoletuksin selitysmalleja jotka suosivat kokemusten tulkintaa. Ja kokemus on uskonnon maailmankuvan selittämisessä osana. Hengellisyys ja kokemukset siis määritellään uskonnolla mutta se on toisaalta myös väline sen vahvistamiseen. Kehää on vaikeaa katkaista jos on teologiasta innostunut tyyppi jolla on intoa selittää omaa vakaumusta parhain päin etsimällä mitä tahansa sitä tukevaa aineistoa jota sitten kutsuu objektiiviseksi siksi että se tukee omaa maailmankuvaa.

En tiedä mitä tähän oikein pitäisi sanoa. Larry Moran on tuskastunut tähän samaan toistamiseen ja hän kutsuu temppua "The Courtier's replyksi". Maailmassa olisi siis jokin sofistikoitunut ja hengellinen teologia joka on muuta kuin se fundamentalismi jota uusateistit ihan väärin moittivat. Kritiikki on aina irrelevanttia mutta tätä hienoa teologiaa ei kuvata ja tuoda kritisoitavaksi. Se on jossain kuplassa ja ilmiselvästi järkevä ja hieno asia ja enemmän kuin mitä on kritisoitu.

Moranin blogiin tuli asiaan liittyvä mainio kommentti siitä miten hengellisyysasia näyttää toimivan. "If religion and faith are not the same, as claimed, why are religious people always called "people of faith"? When a politician praises "people of faith", and says those bad atheists are attacking "people of faith", why is it that no religious person ever, ever, ever objects and says, "How dare you call us people of faith, we are people of religion and they're not the same at all!" To answer my rhetorical question, religious people never say that because they understand marketing. "Faith" has a positive connotation, while "religion" got a negative connotation from its association with the behavior of religious people for 2,000 years. So "faith" is better marketing, and religious people know marketing."

Ongelmana onkin oikeasti se, että kun teologi tarttuu hengellisyyteen, siitä puuttuu empiria. Komulainen puhuu empiirestä uskontotieteestä mutta hän nojaa siihen että aihe kritiikki-immunisoidaan. Uskonnoista ei saa puhua viitaten dogmaan. Koska dogma on irrelevanttia, vain uskontoa joka ohitaa elävän elämän. Samoin uskontoja ei saa moittia niitä kannattavien käytöstä tilastoimalla koska jokainen ihminen on syntinen ja niissä katsotaan maallista eikä hengellistä. Eksistentialistinen näkökulma on tunnetusti sellainen että sen kautta ei voi järjestää objektiivista kumoamista. Hengellisyyteen on kätevää vedota koska siinä voidaan pestä kädet uskontojen tekemistä pahuuksista historiassa ja nykyajassa ja kieltää keskustelusta muutenkin kaikki sellainen jota voidaan tehdä objektiivisesti. Jäljelle jää positiviisia mielikuvia joita ei voi kritisoida. Temppu on tuttu jokaiselta pseudotieteilijältä : Ensin luodaan jotain eifalsifioitavissa olevaa ja sitten pidetään tätä järkevänä mielipiteenä, jopa objektiivisena mielipiteenä, niin kauan kunnes joku falsifioi sen. Ei tälläinen temppu osoita mitään kunnioitettavaa.

Oma kannanottoni on se että koska uskonnon jako uskontoon ja hengellisyyteen on enemmän filosofinen konsepti kuin mitään empiiristä, ei voi torjua näkemystä irrelvantiksi tai vääräksi jos tuota jaottelua ei hyväksy. Ja kun tämän ottaa niin voi huomata että Komulaisen riemuilusta ei jää oikein mitään jäljelle. Hänen argumenttinsa on kärkäs ja nenäkäs - jos ateisti sanoo samaa kuin hän, niin hän on ylimielinen tyyppi jonka kanssa ei voi keskustella koska hän on niin militantti - ja sen nenäkkyys on kupla. Hän nojaa jaotteluun josta on erittäin helppoa irtautua. Komulainen korosti että on pakko tehdä jaottelu jota ei ole pakko tehdä. Ymmärrän jos tälläistä tekee puhtaasti a priorisesti ns. filosofisin syin. Osa ihmisistä on kuitenkin foundationalisteja esimerkiksi. Mutta jos argumentti on "ootte pällejä, ette osaa edes perusasioita" ja tämä argumentti naulataan näihin premisseihin on selvää että kritiikin ydin on se että "teette juttuja väärästä näkökulmasta, meidän kristittyjen näkökulma on oikea". No kun keskustelussa on tavallaan kyse siitä kumman näkökulma on paremmin perusteltu. Tämä ei tee hyvää Komulaisen asiallisuudelle, asennevammatasolle, argumentin rationaalisuudelle eikä sen empiiriselle uskontotieteellisyydelle.

Temppu ei tietenkään ole mikään uusi. Se oli klisee jo silloin kun blogasin siitä neljä vuotta sitten. Ateistien näkökulma ohitetaan irrelevanttina koska uskovaisilla on erilainen taustaoletusto. He eivät pidä siitä että uskontoa kutsutaan taikauskoksi, ja korostavat siksi että kyseessä on hengellisyys ja tämä tekee teismistä rationaalisempaa ja jotain muuta kuin ideologian. Voi hyvänen aika. On aivan sama onko rituaali dogmaattinen, metafyysinen, metaforinen vai mitä jos sen yhteys Jumalan olemassaoloon ei ole todistettu. Ja siihen tunnepuoleen voin sanoa että en ole tavannut ihmistä joka ei olisi elänyt kokonaisvaltaista elämää riippumatta siitä onko hän kristitty, ateisti, kommunisti tai vegaani. Tyhmiä ihmisiä on paljon - osa heistä esimerkiksi kirjoittaa sponsoroituja vittuilutekstejä Suomen Kuvalehteen - mutta eksistentiaalisesti vajaata muita ihmisiä enemmän filosofista zombieta ei ole tullut vastaan. Ei varsinkaan empiirisen uskontotieteen alueella.

---

Uskovaiset tuntuvat pitävän Komulaisen tekstiä jonain jossa korostetaan sitä miten samanarvoisia ja kunnioitettavia vakaumukset ovat. Se toimii kuitenkin jos ja vain jos uskonnot eivät ole ideologioita ja jos ja vain jos ideologiat ovat jotain vähemmän kunnioitettavaa. Hän puolustaa privileegioita, ei tasa-arvoisuutta. Kunnioitusta esimerkiksi uskonnottomia kohtaan ei ole. Vapaa-ajattelijoita hän halveksuu avoimesti ja olkiukotellen käyttäen retorisia temppuja syyttäen vastapuolta retorisista tempuista. Jos tämä on sitä uskonnollista suvaitsemista ja hengenmiehen hienoutta ja sivistystä niin ymmärrän miksi uskontokritiikille on niin saatanasti tarvetta. Jos tuo on asiantuntemusta ja laatua niin mikä on sitä huonoa?

Älkää ampuko vitsintuojaa!

"Charlie Hebdo" -satiirilehteen isku nosti hyvin vahvasti esiin sananvapauden. Lehti oli varsin räävitön laaduttoman huumorin lähde. Mutta siihen iskeminen on nähty nimenomaan iskuna länsimaisia arvoja vastaan. Stubb näki tämän "muistutuksena sananvapauden tärkeydestä". Presidenttimme esitti asiasta viralliset surunvalittelut  "Presidentti Niinistö esitti osanottonsa omasta ja Suomen kansan puolesta uhrien omaisille ja läheisille sekä koko Ranskan kansalle. ”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi surunvalitteluissaan." Tämä tiivistää taatusti yleisimmän kannan asiaan.

Jossain mielessä tämä on tietenkin huolestuttavaa länsimaisille arvoille. Että sen symboliksi kelpaa jokin sellainen joka rinnastuu suomessa lähinnä "Myrkky" -lehteen. Tai enemmän."Charlie Hebdo" -lehti itse asiassa sisältääkin materiaalia joka olisi kiellettyä Suomessa. Siksi sitä ei ole tuotu Suomeen myyntiin. Saati käännetty. ; Lehti onkin siitä erikoinen että se on samanaikaisesti äärimmäisen vasemmistolainen että sisältää materiaalia jota lievemmästä Halla-aho on jo saanut tuomion uskonrauhan häirinnästä.

Lehdessä on ollut tuutin täydeltä huumoria joka miellettäisiin kulttuurissamme erittäin huonoksi mauksi. Ja juuri tämä huumorin banaalius onkin taatusti syynä iskuun. (Eikä esimerkiksi se, että lehden nimi olisi vahingossa luettu väärin "Charlien Hebrew", kun arabialaisilla ei ole teksteissään aakkosia vaan ihme kiekuroita niin voisi liika Koraanin lukeminen aikaansaada lukihäiriöitä..) Mutta tämän näkökulman korostaminen on ymmärrettävissä. Itse asiassa juuri tämän vuoksi. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miten jumalanpilkkaan reagoiminen on tärkeä testi. Provokaatio kun kertoo siitä miten tuon ideologian parissa suhtaudutaan asioihin kun niihin loukkaannutaan. Siksi näen että kyseessä on juuri sananvapausasia.

Suomi onkin siitä jännittävä että täällä isku on herättänyt keskustelua ilmaisusta ja uskonrauhasta. Ranskassa kritiikin kulttuuri on erilaista kuin täällä. Siksi muutamat tuohtuivat kun Marko Forss kuvasi deskriptiivisesti tämän hetken lainsäädäntöä. Se nähtiin liiaksi iskun tekijöitä puoltavaksi. Minun on vaikeaa nähdä hänen tekstiään tässä valossa. Mutta hän viittasi lainsäädäntöön joka on meillä tiukempi. Ja tämä on näkynyt monenlaisissa lausumissa Kuitenkin jännite on johtanut siihen että Forssin kanta ei edusta mitään harvinaista genreä. Itse asiassa monella on paljon vahvempia kantoja. Sellaisia joissa katsotaan sellaista kuin Pyhän loukkaaminen. Pyhää pitää puolustaa. Ja Suomessa tätä on tehty melko voimakkaasti.

Kiusaamisvertaus

Kun Pyhää puolustetaan on hyvä huomata että meillä on lainsäädäntö. Se määrää toimiamme. Ja usein totumme lakiin ja siitä tulee ilmapiiri. Suomessa jumalanpilkkaa koskevat säädökset luovat turvasatamia joissa ollaan yllättävän laajasti pilkalta suojassa. Kun joku sitten ylittää nämä rajat syntyy helposti mielikuva kiusaamisesta.

Mielikuva on ymmärrettävä. Kyllähän koulun pihalla tönitään mutta kiusaaja voi olla myös ilkeäkielinen. Pilkkahuudot ovat kiusaamista ja seuraukset tästä ovat sosiaalisia ja kovia. Joku voisi selittää että Voltairen älykkyys teki hänen uskonpilkastaan jotain muuta kuin kiusaamista. Mutta tämä ei toimi kovin hyvin "Charlie Hebdo" -lehden kohdalla. Sillä se ei ole missään nimessä tasokas lehti.

Sen sijaan tässä unohtuukin se että kun satiirilehti pilkkaa henkilöä tai vakaumusta, se kritisoi vallassa olevia henkilöitä ja instituutioita. Koulun pihalla taas kiusataan avuttomia. Niitä joilla ei ole valtaa. Satiirilehdet kääntävät ja purkavat ja murskaavat valtahierarkioita ympäri siinä missä koulukiusaaja vahvistaa ja rakentaa niitä.

Suomessa esimerkiksi kirkkokriitikko ja kristittyjen moittija saa "militantti" -leiman sen verran äkisti että on selvää että aihetta pilkkaamalla on underdogin asema. (Jos sinua sen sijaan kiinnostaa mitä underdoggystyle tarkoittaa , goolaa "Pentti Oinonen" ja "hauveli".) Tätä heikompaa statusta korostaa se että järjestelmässä toisilla uskonnoilla on mainostustilaa että vallassa olevia etuoikeuksia joita toiset vakaumukset voivat vain haaveilla. Ja nämä vallassa olevat kyllä moittivat ateisteja ja uskontokriitikoita näkyvästi ja varsin vähästä.

PYHÄpyhäpyHÄPY se on ihan käpy joka leikistä suuttuu.

On hyvä tiedostaa että esille on tullut kulmia jotka jossain ulkomailla olisivat hyvinkin vahvasti pelkkää "terroristien liiallista halailua".

Toki osa näistä lausumista on vaikeita. Poen lain ongelmat demonstroituvat Ari Alsion tekstissä "Vapaa luotisade". Minun on mahdotonta avata onko teksti ironinen, satiirinen, sarkastinen, trollaava vai oikea mielipidekirjoitus. "Ihmetyttää tämä nyyhkytys ja muslimien kyykytys. Meillä on vapaa sana ja heillä on vapaa luotisade. Jos me irvimme heidän jumalaa he irvivät meidän sananvapauttamme." ... "Kukaan ei sano, että olemme menettäneet sananvapautemme, jos lopetamme vapaaehtoisesti pilkkaamasta toisten jumalia." ... "Minulle ei tule mieleen edes piirtää toisen jumalasta pilakuvaa, ei edes vapauden toidistamiseksi. Jo lapsena huomasin, että vittuilu on turpavärkkiä vääristävä taiteenlaji." ... "Mitä kannattaa nyyhkiä enää silloin kun on jo paskat housussa, olisitte miettineet viime viikolla mitä piirustelette lehtiinne."

Mutta osalla on sitten vakavampia lausuntoja asiasta. "Helsingin Sanomiin" oli haettu kannanottoja neljän eri valtauskonnon edustajalta. Vastauksia on yllättävän laajakirjoisesti laidasta laitaan. Olen itse asiassa suunnilleen samaa mieltä kuin juutalaisten edustaja Simon Livson. Kaikilta muilta kommentoijilta sen sijaan löytyy asenne jossa jotenkin erityisesti korostetaan että teot tuomitaan mutta nostetaan esiin myös lehden väärä tapa toimia. Mistä voidaan päätellä että tuomitaan teot mutta ei kuitenkaan mennä siihen että kyseessä olisi sananvapaus. Luterilaisia edustava Jyri Komulainen sanoo "Se mitä tarvitaan enemmän, on vieraanvaraisuus eli kohteliaisuutta vieraita kohtaan. Sen sääntöihin kuuluu, että ei pilkata sitä, mikä on toiselle pyhää. Tällaisen eettisen ajattelumallin ja pelisääntöjen löytäminen olisi tärkeämpää kuin inttäminen siitä, saako vai eikö saa piirtää ja onko sananvapaus sitä, voiko pilkata toisen pyhää." Ortodoksien arkkipiispa Leo edustaa taas linjaa joka näyttää olevan liikaakin lellitylle ortodoksikirkolle tyypillinen "Sekulaarinen (maallinen) maailma ei tahdo aina ymmärtää pyhyyden käsitystä ja mitä se maailmassa miljoonille ja miljoonille merkitsee. Pitäisi puhua myös pyhyyden loukkaamisista, ei pelkästään sananvapauden loukkaamisesta. On muutakin pyhää kuin sananvapaus. Niin uskonnon kuin viestinnän alalla on aina muistettava vastuullisuus." Islaminuskoa edustava Anas Hajjar taas tasapainoilee harvinaisen kaikenkattavasti lausunnossaan. Mutta sama teon vastustus yhdessä sananvapauden rajoittamiseen on hänelläkin. "Jos sananvapauden käytön tarkoitus on synnyttää keskustelua, siinä pitää toimia vastuullisesti. Jotkut ihmiset haluavat yllyttää sanojen kautta, silloin ei saavuteta rauhallista keskusteluilmapiiriä." ... "Oikea ratkaisu mielestäni ei nyt ole yllyttää ihmisiä tekemään väärin eli levittämään uudestaan loukkaavia kuvia. Muutama vuosi sitten moni lehtihän ei niitä julkaissut."

Tässä kohden on tietenkin asiallista huomata että nämä vastaukset näin pian ampumisten jälkeen ovat jotain jotka voidaan nähdä epäkunnioittavina. Monessa kulttuurissa kuolleista pahan puhuminen on kiellettyä. Etenkin jos vainajat ovat tuoreita. Joten tosiasiassa näissä lausunnoissa käytetään sananvapautta toisen Pyhän kokemuksen yli. On jotenkin kuvaavaa että Pyhä edellä mediaan menevissä kulttuureissa uskonto kieltää erimielisiä ja sensuroi heitä. Sananvapauskeskeiset taas sallivat jopa sananvapautta rajoittavien mielipiteet ja antaa niille palstatilaa.

Tosin en usko että tässä valtauskontojen johtajat ovat ajatelleet kuolleita ihmisinä. Kysymys on selvästi siitä että teot edustavat jotain. Tekijät ja uhrit ovat symboleja. Kuolema on näin ollen valmis tarina. Jolle halutaan sitten saada jonkinlainen opetus. Sananvapaus vs. Pyhän rauhoittaminen ovat kiinnostava jännite koska aika monet kannattavat molempia samanaikaisesti. Ja niiden välissä on kuitenkin usein jännite ja jossain tapauksissa jopa ristiriita.

Silti "jostain syystä" tässä on minulle vahvoja assosiaatioita Räsäsen ja Maanselän taannoiseen "pride-provokaatioon" jossa viitattiin ymmärtäväisesti pridekulkuetta vastaan kaasuttaneelle miehelle. Koska homot ärsyttivät "tiettyjä ideologisteja" niin teko oli välittömästi ymmärrettävä. Ja moni tulkitsi sanoman siten että tämä tarkoittaa sitä vikaa on siis myös homoissa. Ellei peräti etenkin heissä. Tätä ei nähdä tavallisissa rikoksen uhreissa. Usein tätä näkee arvokeskustelussa vasta kun rikoksen uhri edustaa jotain ideaa tai ideaalia tai kansanryhmää. "Charlie Hebdo" on siitä hyvä symboli että harva on lukenut lehteä. On helpompaa puolustaa lehteä sananvapauden symbolina jos ei tiedä mitä Palle Runqvisteja ja Myyntimies Mynttisiä sitä on itse asiassa puolustamassa. (Pallet ja Mynttiset olivat tosin mainioita eritehuumorin klassikkoja. Ikoneja.)

Jos ei palvotakaan symbolia vaan toimitaan symbolin ideaalia korostaen?

Kaikenkattavaa onkin tietty tekoja ympäröivä hymistely. En tietenkään mene väittämään että asiaa ei pitäisi kauhistella. Se lienee jopa ainut terve ja eettinen tapa reagoida monen ihmisen murhaan. Mutta tässä hymistelyssä on melko vahvasti sellainen sävy että tosiasiassa ihmiset eivät puhu kuolemista. Vaan he puhuvat symboleista. Ja sitten he palvovat näitä symboleita sen sijaan että toimisivat niiden mukaisesti. Itse yritän tehdä toisin. (Ja teen sen tavalla mikä voi mennä katastrofaalisesti pieleen. Joka tavallaan vahvistaa tarkoittamaani viestiä sananvapaudesta.)

Kun kaikki näyttävät kuitenkin hyväksyneen ajatuksen symboliikasta voin huomauttaa että kirjoitin Hikipediaan "uutisen" "Ammutuksi tuleminen ja hikipediaan kirjoittaminen tuli muodikkaaksi". (Otsikon kielivirhe on ärsyttävä mutta tahallinen. Tietyissä muodista kirjoittavissa lehdissä tehdään jostain syystä tuon tyylisiä virheitä.) Näkökulma oli jossain määrin häijy ja uhreja välineellistävä. Kun kuolemat latistetaan tavoitteelliseksi mainoskampanjaksi jossa ""Charlie Hebdo" muuttui nopeasti halveksittavasta pissakakkalehdestä joksikin joka edustaa länsimaiden tärkeimpiä arvoja ja kulttuuria. Yhdessä päivässä!" tehdään jotain melko makaaberia. (Jonkinlaisesta "Matalimman Totuuden" satiiri-iskusta on joka tapauksessa kyse.)

"Too soon" saattaa joku sanoa. Heistä minun pitäisi pitää pidempi toipumisaika tragedian jälkeen. (Tämä tragikoomisuus ei ole kohdallani poikkeuksellista. Melko pian Utøyan saaren verilöylyn jälkeen kehitin vitsin joka meni suunnilleen näin : "Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saareen. Norjalainen ampui kaikki.") Usein liian pieni viive onkin tyylivirhe, se on epäeettinen ja epäesteettinen tempaus joka syö vitsin huumoriarvoa ja kuulijoiden mielenterveyttä. Mutta juuri tässä satiirilehti-iskussa kaikki "liian aikaiset" menettävät tehonsa. Tai sitten kuolemien latistaminen ideaalien symboliksi menettää. ; Jos lehti on todella sananvapauden asialla, ja räävittömyys on sitä. Niin siinä tapauksessa on sananvapautta korostavaa karnevalisoida kaikki tähän liittyvä ja tehdä niistä satiiria ja huonoa huumoria.

Joku loukkaantuu. Mutta onkin hyvä katsoa mitä tämän jälkeen tapahtuu. Se on kuin nakkikioskille mennessä. Ärsyttävä käytös on useimmiten laillista, lyöminen ymmärrettävää mutta laitonta. Suvaitsevaisuus taas näyttäytyy parhaimmillaan sietämisenä. Se taas näkyy lähinnä niissä hetkissä kun ärsyttää niin että tekisi tintata turpaan. Mutta sitten ei teekään niin. Vaan jos kehittää jotain meheviä vastapilkkoja niin on rakentavampaa. Ja kunniaksi testistä selviäminen on myös ideologioille joiden parista löytyy erityisen paljon tämänlaisia pitkämielisiä ja lempeitä, jotka eivät korskeile...

---

Jos Takkiraudassa korostetaan että "Tässä pätee Kennedyn motto: Don't get mad - get even! Älä suutu - anna takaisin!"  Minun mottoni taas on tässä enemmänkin "Don't get even - Get MAD (magazine)" Se on edellistä lempeämpi. Ja ennen kaikkea kaupallisempi. Toivottavasti sillä myydään ainakin miljoona vitsilehteä.

Julistuksellisuutta kouluihin?

John Pieret kertoi siitä, miten "Brookside Baptist Church" yritti saada 10 käskyä luokkahuoneisiin. Koska amerikoissa sekularismi, kirkon ja valtion erottaminen, on hyvin voimakasta, tämä on tietysti hieman arkaluonteinen ja ongelmallinen asia. Eräs kreationismin voimanannon takana onkin nimenomaan se, että uskonnollista opettamista ei sallita kouluissa ja moni haluaisi koulusta vakaumuksellisemman ; Kun tiukka kreationismi ei mene läpi, tehtiin "Scientific Creationism" joka oli eri asia kuin vanha kreationismi. Ja kun tämä tie meni poikki, kehitettiin Intelligent Design jonka kerrottiin olevan eri asia kuin "Scientific Creationism". Brookside Baptist Church kuvasikin omia asenteitaan seuraavalla tavalla "We're not wanting to do anything to get the county in trouble," Medley said. "We're not trying to do anything that is not peaceful. If this doesn't work, there are other ways we can do it." Lainrikkominen ei siis ole itsessään takana, vaan uskonnollisella linjamalla on yksinkertaisesti selkeä kouluopetuksen luonnetta koskeva tavoite, ja loput ovat vain sitä että yritetään keksiä sellainen strategia jolla tämä tietty agenda saadaan läpi. Näin kokeillaan esimerkiksi sitä löytyykö erilaisia lakien porsaanreikiä ja mikä on se raja joka juuri ja juuri onnistuu.

Tämän asenteen ydin on yleinen ja sen tiukin raamitus löytyy "Wedge -strategiasta" jossa ideana oli se, että ID saisi jalansijaa pikku hiljaa. Kiilaamalla keskustelukenttään olisi lopputulos lopulta se, että yhteiskunta, mukaanlukien taiteet, saatasiin vapaaksi ateismista, jota Wedge mainitsi tuhoisaksi maailmankuvaksi joka oli yhteiskunnassa vallitsevin turmelluksen lähde. Tässä lopputilaa ei voitu tietenkään saavuttaa heti, vaan tähän haettiin muutosta iskemällä pikku hiljaa. Suunnitelmassa oli saavuttaa suosio vuosien aikana, pikku hiljaa ja vaiheittain.

Siksi ei pidä yllättyä jos asiasta nostetaan esille joitain ideoita jotka eivät, selkeästi, ole kovin hyviä, järkeviä tai rakentavia. Aihe on yksinkertaisesti sellainen, että vaikka julistus kouluissa kiellettäisiin ties missä muodoissaan, se ei koskaan ole julistavuutta kouluun haluaville muuta kuin väliaikainen tappio. He hakevat tilannetta jossa he voittavat kerran, mutta jossa lukuisatkaan hävityt oikeusjutut omalla puolella ovat pelkkä hidaste, irrelevantti päätös jonka irrelevanttius keksitään kehittämällä jokin uusi idea.

Tämä kuvaa hyvin voimakkaasti USA:an kreationismikeskustelua. Suomeen tätä ei yhtä helposti liittäisi, sillä Suomessa on tunnetusti uskonnonopetusta. Itse asiassa maassamme uskonnonopetuksee on panostettu ja sitä on määrällisesti "vain ihan helvetisti" verrattuna muihin tärkeiksi nähtäviin aineisiin. Kuitenkin maamme uskonnonopetuksessa on piirre, joka tekee Amerikkavertauksestani osuvan. Maassamme ei sallita vakaumuksellista, julistavaa, uskonnonopetusta.
1: Toki esimerkiksi omien kokemusteni puolelta tiedän että opettjilta lipsahtelee vakaumuksellisiakin asioita yllättävänkin paljon eikä tähän oikeasti puututa, eikä tästä oikeasti tule uskonnonopettajille vaikeuksia. Syynä on tietysti se, että vaikka juridiikka sanoo tietynlaisen mallin ei opettaja väistämättä seuraa sitä, ja kun oppilailta puuttuu oikeustietoisuus tässä aiheessa eivät he välttämättä tiedä että tässä tempussa on jotain laitonta. Ja koulukin siirtää ylilyönnit yksittäisiksi vahingoiksi tai siirtää asian vain nuhteluksi, jolloin asia ikään kuin käsitellään pois tieltä ilman että oikeastaan mikään muuttuu - paitsi valittajan uskonnonnumero ja muut arviot joita tälläinen kieliminen varmasti alentaa. Eli kyseessä on hyvin suurelta osin "kuollut kirjain", mutta teoriassa jos tunneilla olisi oikeustietoinen oppilas, ongelmia voisi tulla. Kenties uusateismin nousu onkin tältä osin voinut jopa tarkentaa opettajia ja vähentänyt lipsauttelua, koska riskit ovat konkreettisemmat kuin minun opiskeluaikoinani.

Ilkka Pyysiäisen "Jumalaa ei ole" -kirja nostaakin tässä kohden esiin sen, että Suomessakin halutaan saada julistuksellisuutta kouluun ; Nykyinen uskonnonopetuksen strategia kun on sellainen että se näyttää loukkaavan hyvin monia. Uskonnottomat eivät näe hyvänä sitä että heidät pakotetaan keskittymään yhteen uskontoon, siihen jota eivät koe tärkeänä itselleen ja johon heillä on jo valmiiksi antipatioita. Ja monet dogmeistaan tarkemmat uskovaiset näkevät että uskonnonopetus ilman vakaumusta ja sydämen uskon mukaantuomista on pinnallista ja alistuu historianpänttäämiseksi, jolloin kyse ei tavallaan enää ole "uskontouskonnosta" ollenkaan.

Pyysiäisen mukaan tätä yritetään kiertää Suomessa soveltamalla keskustelu -sanan ympärille asetettua diskurssia. Pyysiäinen ottaa luvussa "Kunnioitettava vakaumus" esiin Komulaisen näkemyksen dialogista. Virallisesti katsoen Komulaisen puhe on kaunista ja monikulttuurista ja mainitsee esimerkiksi että "oppilaat uskontokunnasta riippumatta kokoontuisivat yhteen oppiakseen toinen toisiltaan." ja tämä nähdään "uskonto voimavarana, jonka avulla tulevia sukupolvia voidaan valmistaa vuoropuheluun." Pyysiäinen korostaa kuitenkin sitä, että tosiasiassa debatointiin keskittyvällä strategialla saadaan aikaan riitelyä, joka ei todellakaan paranna moniarvoisuutta. "Miten ihmeessä lapsia voidaan valmistaa vuoropuheluun opettamalla heille juuri sitä - siis uskontoa -, joka jyrkimmin erottaa eri ryhmiä toisistaan? Komulaiselle uskonto on lääke siihen vaivaan jonka se on itse aiheuttanut! Ilman uskontoa ei olisi tarvetta "vuoropuheluun" erilaisten uskomusten välillä vaan ihmiset voisivat kohdata toisensa ihmisinä. Miten voimme nähdä toisemme ihmisinä niin kauan kuin meitä kahlitsee uskonnon rautainen pakkopaita, joka pakottaa erottamaan "meidät" "heistä" jonkin mielikuvituksellisen opin pohjalta?" Pyysiäisen lausunto voi ensivilkaisulla tuntua erikoiselta, jopa tiukalta ja jopa uskonnonvastaiselta. Kuitenkin Pyysiäinen ei selvästi ole ajamassa uskonnon totaalikieltoa. Pyysiäinen huomauttaakin selvästi siitä että kun eri maailmankatsomukset nostetaan keskustelemaan, on selvää että kyseessä ei ole dialogia vaan riitelyä. "Siihen voin toki mielihyvin yhtyä, että tarvitsemme uskontojen "kriittistä lukutaitoa". Epäilen vain, että Komulainen tarkoittaa tällä jotain muuta kuin minä, sillä tuskin uskonnonopetuksen puolustaja on vaatimassa uskontokritiikkiä kouluun."

Pyysiäisen kannasta voidaankin johtaa siihen, että kun opettajia ei saada vakaumukselliseksi, niin sitten oppilaista tehdään sellaisia. Toisin sanoen "oman maailmankuvan esittelyllä ja sen puolustamisella argumentaation keinoin" saadaan aikaan sitä että koulussa olisi aktiivista ja julistuksellista opetusta. Keskustelukenttä on monestakin syystä painottunut siten, että on selvää että "tasapuolisena" esitetty keskustelukenttä syrjii nimenomaan uskonnottomia joilla on muutenkin vaikeaa saada itselleen hyväksyntää:
1: Ja evankeliointiin keskittyvät aktiivisemmat uskontorintamat ovat luonnollisesti tämänlaisen kannalta, koska se on vähän kuin koulu antaisi hyvää harjoitusta siihen julistustehtävään jota näissä uskonsuuntauksissa kehotetaan. Keskustelun takana on siis enemmänkin lähetyskäsky, tai tarkemmin käännytyskäsky. Tätä tukee tietysti sekin, että tosiasiassa uskovaiset treenaavat lapsiaan jo aivan pienestä asti. Esimerkiksi tuntemani lastenhoitajat ovat kertoneet miten Jehovan Todistajien lapset miettivät oppikysymyksiä ja kertovat niitä muillekin lapsille. Vanhemmat ajavat ja treenaavat käännytystyöhön, joten jos takana on tämänlaisen aktiivisemman linjan kasvatti, hän on hyvin voimakkaasti treenatumpi kuin vastapuolen tyypit. Tällä on varmasti vaikutusta, ja tämä julistuksellinen lisäsärmä on varmasti mietitty kun strategiaa on alettu miettimään.
2: Takana ei siis selvästi ole sitä että mukaan saadaan uskontokritiikkiä, vaan se että uskontokriitikot saadaan jyrätä jo lapsina sillä että lapsia on "uskontolinjan fanaattisuuden vuoksi" treenattu vuosikymmeniä heittämään ihmeellisiä asioita termodynamiikasta iänmääritykseen - termejä joita julistajat eivät itsekään osaa, vaan kyse on papukaijamaisesta toistamisesta, jossa pohjana on kliseinen denialistinen tiedevääristely. Mutta kun kohtaava ei ole edes kuullut koululaisena näistä asioista, saati että olisivat opetelleet alojen metodologian, eivät he tietysti ole varustettuja tämänlaista kritiikkiä vastaan.
3: Onkin selvää, että keskustelukenttä on uskontoaiheesse muutenkin valmiiksi painottunut tavalla jossa vallitseva kulttuuri puolustaa jo perustaltaan uskontoa ja moittii uskonnottomuutta ; Uskonnonvapaus ikään kuin antaa luvan uskoa Jumalaan ja ateistit nähdään loukkaavina ja uskontokritiikki nähdään loukkaavana. Näin ollen perustalla on monivaiheinen tuplastandardi joka keskustelutilanteessa puolustaa uskovaista. Uskovaisella ei ole todistuksen taakkaa, eli hän on ikään kuin standardisti vahvemmassa asemassa. Ja uskontokriitikolla on lausunnoissaan kovennetut kohteliaisuusvaatimukset, hänen täytyy ottaa voimakkaammin vastapuolen vakaumus huomioon ja varoa sanojaan, jolloin tuo vaadittu perustelu lisäksi vaikeutuu.

Vastaavaa eri maailmankuvien keskusteluun nojaavaa asennetta ajetaan tiukasti uskonnollisissa piireissä enemmänkin. Esimerkiksi kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkalle tämä on suorastaan hänen perusideansa. Ajatus kypsästä ja molemminpuolisesta keskustelusta voisikin olla teoriassa hyvä idea. Sitä kautta koulussa ateisti ja uskovainen keskustelisivat ja uskontokritiikkiä saataisiin kouluun. Kuitenkin tämänlainen kypsyys on harvinaista, enkä puhu tässä pelkästään koululaisista vaan myös aikuisista.

Esimerkiksi Puolimatka on itse tästä hyvä esimerkki. Hän ei kykene reiluun ja tasapuoliseen keskusteluun edes aikuisena. Hän on kuitenkin odottamassa sitä lapsilta ja teini-ikäisiltä. Moni uskovainen toki puolustaa häntä tiukasti suvaitsevaisena monikulttuurisuuden kannattajana - ja samaa retoriikkaa hän harjoittaa itsekin. Tässä peruargumentaationa on Puolimatkan monessa paikoin harjoittama ns. postmodernistisen maailmankuvan rakenteellinen ajaminen. Tämän argumentin voi tiivistää esimerkiksi kommenttiin "Nk. kiilastrategian yhdistäminen Puolimatkan teksteihin ja kannanottoihin on nähdäkseni hieman maalailevaa ja ymmärtämätöntä. Kirjojen eräs ansio on juuri se, että ne kannustavat tieteenharjoituksen maailmankatsomullisten taustojen tiedostukseen." Ongelmana on kuitenkin se, että:
1: Puolimatka on sisäisesti todella todella ristiriitainen. Hän harrastaa postmodernia diskurssia vain silloin kun sillä ajetaan uskonnon vapautta. Muutoin hänen perusteologiansa on lähtökohdiltaan maailmankuvia eriarvoistavaa. Hän nojaa esimerkiksi Plantingan (kehäpäätelmälliseen) warrant -argumentaatioon, jonka pohjalta hän esittää että evoluutio kumoaa naturalismin. "Avaimia Raamattuun":in -"Usko, tiede ja Raamattu" -haastattelussa Puolimatka kuvaa tätä kaikkea muuta kuin ateismille lisätilaa keskusteluun pyytäen "Meillä on syntynyt filosofiassa aika voimakas suuntaus, jonka mukaan me emme pysty luottamaan järkeen ja havaintoihin ellemme me ensin usko, että järki ja havainto ovat kaikkitietävän kaikkivaltiaan jumalan luomusta. Tällainen filosofi kuin Alvin Plantinga on esittänyt argumentin naturalismia vastaan, jonka mukaan evoluutioteoria kumoaa ateismin. Toisin sanoen ateisti joutuu välttämättä uskomaan, että hänen järkensä on kehittynyt ilman järjellistä ohjausta, eikä hänellä ole syytä voi luottaa järkeensä, eikä sen tuottamiin uskomuksiin." Eli ateisti joka uskoo evoluutioon ei hänestä voi olla rationaalinen ihminen.
2: Kun katsotaan mitä herra laukoo "Tiede, usko ja evoluutio" -kirjassaan, ei ole vaikeaa huomata että hän harjoittaa laajasti ns. natsikorttia. Esimerkiksi pahat kielet viittaavat kirjan sivulle 25 jossa esitetään että. "Adolf Hitler uskoi saavansa oikeutuksen teoilleen darwinistisesta evolutiosta. Hän sanoi: Jos emme kunnioittaisi luonnonlakia ja pakottaisi tahtoamme vahvemman oikeudella, tulisi päivä, jolloin villieläimet jälleen söisivät meitä - sitten hyönteiset söisivät villieläimet ja lopulta ei olisi olemassa muuta kuin mikrobeja. Taistelun kautta eliitit jatkuvasti uudistuvat. Valinnan laki oikeuttaa tämän jatkuvan taistelun sallimalla sopivimpien eloonjäämisen. Kristinusko on kapinaa luonnonlakia vastaan, protestia luontoa vastaan." (Mikä on omituista kun muistetaan luonnollisuus ja sen rooli kristillisessä objektiivisessa moraalissa ja siinä että esimerkiksi tae perustuu siihen että ihmisen luonnollinen aistimaailma on Jumalasta ja jumalallisen erhetymätöntä, mutta näin hän sanoo.)Kun lisäksi huomioidaan että Puolimatkan "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" sisältää sen verran rajua ja häijyä tekstiä Enqvististä, että on selvää, että hän ei itsekään onnistu olemaan neutraali eri maailmankuvien hyväksyjä joka näkee toisen kannan ja omansa ja synnyttää tästä rakentavan kohtaamisen erimielisyyksistä huolimatta. Hän selvästi argumentoi kaikkea muuta kuin suvaitsevaisesti, että "naturalismi" (on hänelle evoluutioteoriaan uskomista ja ateismia) on sekä väärässä että moraaliton. Tältä lähtökohdilta on selvää, että samanlaisen tasapuolisen keskustelukentän hakeminen on suoraan ristiriidassa tämän argumentaation kanssa. Koska on selvää että professoriksi ei päästä ristiriitaista maailmankuvaa heittämällä, on syytä olettaa että takana ovat maailmankuvalliset syyt.
3: Lisäksi on huomioitava, että Puolimatkan kanssa erimieltä olleet luennoissa debattivastustajina esiintyneet ovat olleet Puolimatkaan hyvin pettyneitä. Esimerkiksi Jussi K. Niemelä peruutti debattinsa "Savonlinnan suureen uskontokeskustelu II":en koska koki että debattijärjestelyt olivat epäreilut ja että häntä ei oltu tähän valmisteltu. Kritiikkiin ei annettu tarpeeksi aikaa, ja saatu kritiikki ohitettiin myöhemmissä tilaisuuksissa totaalisti, jolloin keskustelu ei edennyt. Kun pettymys purkautui siihen että vastadebatointi olisi niin epämieluisaa että oli pakko olla palaamatta - kun läsnäolo tiivistyy lähinnä siihen että Puolimatka saa kuuluisan mediahahmon sulan hattuunsa ja tätä kautta kuvan vakavasti otettavana on poisjääminen tälläisestä statusnuken asemasta tietysti ymmärrettävä. Puolimatkan piirit syyllistivät kuitenkin Niemelän aika voimakkaasti, häntä pidettiin lupauksenpettäjänä - vaikka hän koki että sopimus purkautui koska Puolimatka ei antanut mitä antoi ymmärtää jolloin sopimusrike tuntuu omituiselta syytteeltä. Ja muutenkin tätä ratkaisua moitittiin sulkusilmäisenä, vaikka tämä kritiikki nostaakin esiin vain sen tosiasian että Puolimatkan piirit halusivat mieluummin pakottaa aikuisen juridisesti täysivaltaisen ihmisen keskustelemaan heidän epäreiluilla ehdoillaan julkisesti isojen massojen edessä kuin kunnioittamaan toisen kokemusta epäreiluudestaan ja sen panostamiseen että tehdyt virheet korjataan tulevaisuudessa tyystin. (Ilman tunnustusta ei tietysti tule korjaustakaan, joten tila jämähtää eikä virheistä opita.) Ainoaksi puolustukseksi käytännön surkeista puitteista oli vetoaminen intentioon, sisäinen sydän tavoitteli tasapuolisuutta. Valitettavasti tämänlainen on tyhjää puhetta; Se on hieman sama kuin lakituvassa kuultu "olen syytön" jota sanovat sekä syylliset että syyttömät. Puitteet paljastavat että jos tasapuolisuutta tavoiteltiin, niin sitä ei ainakaan osattu saavuttaa. Kykenemättömyys toisen asemaan asettumiseen ja toisen lähtökohtiin mukautumiseen ovat aika selvät. Puolimatkalle onkin hyvin vaikeaa löytää puolustajaa joka olisi keskustellut hänen kanssaan erimielisyyslähtökohdasta. Tämä kertoo omalta osaltaan melko paljon siitä, miten tasapuolinen Puolimatka on. Jos vain yhden, peräti harvinaisen tiukasti fundamentalistis-kristillisen tai kristillisen dogmatiikan sävyttämäm maailmankuvan sävyttämät ihmiset, kykenevät näkemään Puolimatkan reiluna ja järkevänä ja asiallisena keskustelukumppanina, on selvää että hän ei ole kovinkaan uskottavasti sellainen. Tämä ei kenties olisi muuten tärkeää, mutta kun Puolimatkan tärkeimpinä PR -teeseinä on maailmankuvien ymmärtäminen, suvaitsevaisuus ja keskustelu, on käytännön kontrasti jotain joka näyttää että tämä sanahelinä on vain pintaa ; Kaksoisstandardi sanojen ja tekojen välillä sen sijaan kertoo kaiken oleellisen reiluudesta ja asennemaailmasta -ja etenkin niiden puutteesta.
4: Kun tässä kohden otetaan huomioon Puolimatkan erittäin voimakas vakaumus, muuttuu kokonaisuus konsistentiksi ; Hänellä on agenda jota hän yrittää toteuttaa. Siksi Wedge -strategia - johon ID -n perustaja Johnsson nimenomaan liitti tärkeään ja oleelliseen rooliin postmodernistisen evoluutioteorian dekonstruoinnin, eli taustaoletusten esilletuomisen, muuttuu Kiila -strategiasta etääntyminen omituiseksi jos sitä yritetään nähdä minään muuna kuin retorisena kikkailuna ; Nyky -yhteiskunnassa ei kannata olla sortaja ja syrjijä, vaan sen sijaan kannattaa kikkailla ongelmat maton alle ja yrittää määritellä suvaitsevaisuus itselle sopivasti aina tilanteen mukaan. Tässä syntyy tietysti kaksoisstandardeja, joiden merkit olenkin Puolimatkan kohdalla yllä esilletuonut. Se, että Puolimatka on lisäksi voimakas ID:n puolustaja, joka kirjoissaan lainaa "Discovery Instituten" jäseniä, kuten Beheä, on selvää että hän ei voi kovin uskottavasti etääntyä Discovery Instituten sisäisestä suunnitelmasta, eli edellämainitusta Wedge -strategiasta/Kiila -strategiasta.
5: Maailmankuvien taustaoletusten penkominen on itsessään hyvin kyseenalaisesti käytetty metodi, jossa puolueellisuus naamioidaan. Omalle maailmankuvalle tehty perusoletuslistaus on koherentisointinäyte joka näyttää avoimuuden ja tutkimuksen runsauden. Muille sen näyttäminen paljastaa maailmankuvan oletuksenvaraisuuden ja mielivallan. Kikka "tarkoitushakuisuudettomasta avoimuudesta" ja "vain kysymisestä" tällä tavalla ovatkin kreationistien vakiojärjestelyä (tavalla jossa ironista on se, että heikkous on tunnettu, mutta sitä käytetään jostain syystä vain silloin kun sitä kohdistetaan vastapuoleen, ja oman itsen kohdalla vakuutetaan pelkkää viattomuutta.) Se, mitä kreationisti sanoo "harhauskon tunnistamiseksi" saa ID -läisillä (metodin muuttumatta) uuden nimen ja sitä vain lähestytään teologisen kielen sijasta postmodernistien kielellä ja dekonstruktion käsittein. Jos Puolimatka haluaa erkautua kiilasta, joka on yritys saada julistuksellistuutta vähittäin ja joka sanoo "ei täällä ID -leirissä olla kreationismia", hän ei kyllä kovin hyvin onnistu tässä. Itse asiassa hän noudattaa tätä kreationistien esillepanemaa strategiaa ja kaavaa niin täydellisesti että juuri minkään muun asian takanaolo näyttää erittäin epätodennäköiseltä.
+: Puolustautuminen jo tehtyjen virheiden jälkeen on kummaisaa. Vainoamisesta ei voi puhua, se vaikuttaa todistusaineiston edessä samaa kuin ilmselvin syin murhasta tuomittu syyttäisi ajojahdista vain siksi että muut eivät enää tehtyjen todisteiden valossa kykene näkemään hänen syyttömyyttään. Ratkaisu on jo tehty, ja se on tehty todisteiden valossa ja vertauksen murhaajan kannattaisi miettiä sitä, että olisiko tehnyt niitä temppujaan in first place ; Jos olisi tehnyt niin todistusaineisto olisi toisenlainen eikä syytteitäkään tietenkään olisi. Tämä näyttää unohtuvan Puolimatkan reiluuden puolustajilta, ja he voivatkin heittää retorisia kysymyksiä siitä millä olisi syytä muuttaa mieltä ja uskoa että Puolimatka hakee tasapuolisuutta.

Tästä epäreilusta ja asenteellisesta katsannosta ei kuitenkaan voi syyttää Puolimatkaa. Sillä tämänlainen suuttuminen, juhmurointi, junttaaminen, saivartelukikkailu ja narsistisen hymyn takaa sivistyssanoilla heitetyt massamurhaajiin rinnastamiset, ja yleinen fixideé jonka kautta kaikki asiat tulkitaan yksisilmäisesti kykenemättä tämän jälkeen näkemään muita vaihtoehtoja järkevinä on yleisinhimillistä - niin yleisinhimillistä että keskustelun vaatima kypsyystaso ei onnistu käytännössä kuin harvalta aikuiseltakaan ihmiseltä, saati että koululaisena sellaiset saataisiin molemmille puolille samanaikaisesti keskustelemaan.

Kun puhutaan omasta maailmankuvasta, nousee esiin se, että "tämä ja tämä on minulle arvokas". Kun tästä sitten nostetaan riitaa, on selvää että tässä kyseenalaistuu koko ihmisen oma maailmankuva. Tämä taas tarkoittaa kognitiivisen dissonanssitilanteen syntyä. Joka kulminoituu erittäin helposti ahdistukseen ja vihaan. Etenkin kun esimerkiksi Jehovan Todistajien kohdalla osaamistaso yhdistyy siihen että keskustelija käytännössä edustaa koko ideologiaa. Häviö on siis symboli suuremmasta, kysymys on siitä että koko oma ryhmä ikään kuin häviää oman epäonnistumisen takia - ja siksi esimerkiksi Jehovan Todistajien kanssa erimielisyys tuottaa yleisesti ottaen ongelmia. Häviö on erittäin raskas, koska kysymys on oman epäonnistumisen ja mahdollisesti väärän mielipiteen lisäksi siitä että on tullut pettäneeksi koko alakulttuurin ja vaikuttanut sen arvostukseen hyvinkin laajasti. Sitä on häviönsä vuoksi pettänyt seurakunnan ja Jumalankin.

Lisäksi keskustelussa oman kannan esilletuominen on identifiointimerkki. Se auttaa tunnistamaan eri alakulttuuri toisistaan. Näin aiheutuu helposti ihmisen leimautumista. Kunnioituksen sijasta syntyy tiettyjen ihmisten välttelyä ja jopa kiusaamista. Eri alakulttuurit ikään kuin nivoutuvat yhteen. Lisäksi argumentaatiomaailma yksipuolistuu, kun keskusteluissa tavallaan leimaudutaan vahvemmin tietyn maailmankuvan sisään. Kun eri leirit luodaan, leirit vahvistavat omaa imagoaan ja tästä seuraa näkemysten monotonisoitumista ja kilpailuhenkistymistä.

Sama on tietysti muidenkin julistuksellisten tahojen kanssa ; Voimakas vakaumus tarkoittaa sitä että erimielinen kohdataan siten, että toisen sanomasta mietitään vain sitä, miksi tuo argumentti oli väärässä. Kysymys muuttuu "kumpi voittaa" -henkiseksi. Ei keskusteluksi vaan riidaksi.

Tämä on itse asiassa niin ilmiselvää, että voidaan sanoa että asian pitäisi olla tiedossa. Siksi kun koulutukseen halutaan "dialogia jossa jokainen saa esittää kantansa ja jossa kaikkia kuunnellaan ja jossa saa ihan itse harkita ihan itse muuttaako mieltään" tiedän että lausuja todennäköisesti tarkoittaa "haluan yksisilmäisiä dogmaattisia julistajia kouluun jotta saadaan murrettua harhaoppiset joka on heikompi maailmankuva kun sen kannattajat tässä häviävät ja muuttavat mieltään". Kun oikeasti tämänlaisessa dialogissa taipuu vain se joka on valmis taipumaan, eli se vähemmän fanaattinen ja joustavampi. ~Uskontokeskustleu onkin minusta sellainen aihe, että siihen ei saisi pakottaa yhtään ketään koskaan missään. Se sopii taistelunhaluisille, kovanahkaisille, stressiä sietäville ja pilkalle herjalle ja uhkauksille lähes immuunille henkilöille. Ja jotka tekevät sitä vapaaehtoisesti ja näiden ominaisuuksien avulla haluavat tehdä sitä toisenakin päivänä.

Näitä strategioitakin näyttää yhdistävän se, että niidenkin kohdalla asenne näyttää olevan se, että on selvä tavoite julistuksellisesta uskonnonopetuksesta koulussa. ja jota haetaan sillä tavalla että esitetään että ollaan rauhantahtoisia ja lainkuuliaisia. Mutta jossa yritetään aina löytää keino mikä tahansa jotta tämä tietty tavoite saataisiin läpi. Olisi kenties niin että uskontokeskustelukenttä olisi suvaitsevaisempi jos "riidanhaluisia haastajia" ja aggressiivista uskontoboostausta ei tungettaisi esiin yleisesti ottaen siinä määrin missä sitä tehdään. Vakaumuksellinen keskustelu on kulttuurissamme hyvin voimakasta, ja tässä sävynä on usein vain ja ainoastaan vastapuolen murskaaminen "tyhmäksi ja pahaksi". Tämä ei ole rakentavaa, eikä se voi olla rakentavaa. Ja kun metsä tunnetusti vastaa miten sinne huudetaan, on dialogisävyinen oman maailmankuvan puolustaminen erimielistä vastaan sama kuin "minä ja minun koko uskonyhteisö" jota suojellaan "vihollisen harhaoppisia hyökkäyksiä vastaan".

Dialogikeskeisyydessä haetaan voimaa asioista jotka yleisesti koetaan positiivisina. Tämän vaikutuksen sitten esitetään siirtyvän vakka aiheessa ei olisikaan niitä jotka antavat näille sanoille niiden positiivisen voiman. Asia on vähän sama, kuin koulujen uskontopakko-osallistuttamisella ; Esimerkiksi koulun kirkko, todistustenjakotilaisuuksien virret ja uskonnonopetukseen liittäminen vanhempien eikä oppilaan vakaumuksen pohjalta ovat jotain jota perustellaan sopeuttamisella ja tutustuttamisella ja yhteydellä. Ajatellaan että kun näkee miten uskovaiset ovat kivoja ja miten uskonto on heille riemun lähde saisi kohtelemaan heitä asiallisemmin. Kuitenkin käytännössä on helppoa huomata että näistä elementeistä on tullut suuria - asioiden tuntimäärään nähden jopa ylisuuria - symboleita. Pakottaminen ei selvästi johda yhteyteen ja suvaitsevaisuuteen vaan vihaan, jonka oikeuttajaksi nämä yhtenäisyyttä ja yhteisyyttä korostavat positiivisesti kaupatut asiat ovat keskutleussa selvästi muuttuneet.

Tätä ei ole vaikeaa ymmärtää, sillä pakko-osallistuttamisessa on hieman sellaista henkeä, että jos joku haluaisi esimerkiksi parantaa homoseksuaaleihin suhtautumista vähemmän syrjiväksi, ei osallistuttaminen ja näkeminen olisi hyvä ratkaisu. Suvaitsevaisuus ei taatusti paranisi jos SETA sitouttaisi lapset pakolliseen homoseksuaaliseen aktiin tai jos heterot pakotettaisiin katsomaan homomyönteisiä tarinoita ja homopornoa. Nämä koetaan vastemielisenä, ja näiden esittely ja osallistuttamispakottaminen lisäisi tätä vastemielisyyttä. Täsmälleen sama toteutuu uskonnonkin kohdalla. Siinä mielessä tuskin mikään asia ajaa yhtä lujasti uskonnottomien asiaa "noin laajemmassa mielessä" kuin kevätjuhlan suvivirsi. Se on symbolina jo jotain joka toimii erittäin hyvänä etäännyttäjänä uskonnosta.
1: Tämä ei ole mielestäni syy laittaa sitä kouluopetukseen. Sillä uskontodebatitikin taatusti tiivistäisivät uskonnottomien rivejä. He alkaisivat treenaamaan ja treenauttamaan lapsiaan jo pienestä pitäen omilla argumenteillaan. Fanaattisuus vastustajissa pakottaisi valmistautumiseen ja on selvää että näin myös tapahtuisi. Tämä ei yksinkertaisesti toimi. Suvivirsi on tästä hauska esimerkki, että Jehovan Todistajathan ovat saaneet erivapauksia uskontoasioihin osallistmisesta aktivisminsa takia. Muut eivät vapautuksia saa, koska eivät ole yhtä fanaattisia vakaumuksensa kanssa ; Tämä opettaa sen, että suvivirsi hakee yhtenäiskulttuuria, johon pakko-osallistutaan ellei heittäydy fanaattiseksi. Jos et pidä siitä, pitää siis heittäytyä fanaattiseksi. Tämä ei rakenna rauhaa ja monikulttuurista yhteisymmärrystä vaan heikentää sitä.

Siksi en voikaan olla lainaamatta Pieretin reagointia alussa mainitsemaani 10 -käskyn strategiaan. "Oh, wait! I think I know ... you can post the 10 Commandments in your church or in your home and then everyone can be "peaceful" without your sneaking around for other ways to "do" it." Rauha ja suvaitsevaisuus kasvaa kun tämänlaiset ihmsiet pysyvät poissa ilman että yritävät keksiä mitä ihmeellisimpiä ja retorisilla kaunopuheilla kätkettyjä strategioitaan agendansa ajamiseen. Sillä tämänlaiset julistajat lietsovat lähinnä erimielisyyttä ja vihaa, ja heidän ainut voimansa on se, että he yrittävät tämän riidan vähentäviä kohdella ilkeästi sanomalla "ette hyväksy keskustelua". Kysymys ei kuitenkaan ole keskustelun arvostamisesta, vaan keskustelun reunahedoista, jotka uskontoaiheessa ovat erityisen huolestuttavat, ja tekevät sen tavalla joka oikeasti vie järkevän oikeutuksen käyttää sellaisia positiivissävytteisiä sanoja kuin "keskustelu", "kommunikaatio", "ymmärtäminen" - ja etenkin "rauhaarakentava".

---

Tämä blogi keskustelee omasta maailmankuvasta, etsii sille perusteluja ja käy dialogia sekä debattia myös uskontoaiheesta. Uskoisitteko löytävänne montakin uskovaista ihmistä, joiden mielestä tämän blogin kaltaisen sisällön tuominen osaksi kouluelämää on todella se, mikä kasvattaa sopuisuutta ja rauhaa? Ne syyt jotka he keksivät syiksi tehdä esto minun blogilleni kouluissa ovat ne syyt joilla minä heitän koko "dialogin kautta julistuksellisuutta kouluihin" -näkökulman syrjään. Sillä olen vakaasti sitä mieltä että jos tämä blogi olisi mukana kouluopetuksessa ja kasvatuskeskustelussa, niin kyseinen koulu olisi arvoiltaan perverssi, kieroutunut, sairas. Tämä blogi on selvästi sellainen että sinne pitää tulla omasta halusta jossa on aina mahdollisuutena lähteä pois koskaan palaamatta.