Tom of Finland on todella suosittu. Hänestä on tullut jonkinlainen symboli. Hänestä tehdään elokuvaa. Hänen piirroksensa kelpaavat kahvipaketteihin, postimerkkeihin ja lakanoihin. Häneen liittyviä mainoksia on valtavan kokoisina Helsingin metroasemalla. Samoin Turussa kävin taidenäyttelyssä jossa oli esillä Tom of Finlandin piirroksia, kirjeitä ja muuta materiaalia. (Tom of Finlandin musiikkipuolikin on kiinnostavaa. Jos ei muuten niin on hauskaa että hän on ollut musiikkiyhtye "Kulkusissa". Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat tämänlaisista "yhteensattumista ja sanaleikeistä".)
Tom of Finlandia on niin kaikkialla, että tekisi mieli jopa tarjota joitain vastakuvaa sille kuvalle mitä siitä nyt tarjoillaan aluiisti iloisena ja kivana "suomalaisena menestystarinana". Jo ihan sen vuoksi että hän näyttää saavan ällistyttävän paljon tilaa mediassa ja tuotemyynnissä. (Yleensä kun symboli on markkinavoimallinen muoti-ilmiö on siinä takana jotain jota kannattaa kyseenalaistaa. En sano tätä siksi että vihaisin markkinavoimia. Itse asiassa tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja työnkuvani on sen tyylinen että olen tavallaan "pieni Donald Draper"..)
Tässä mielessä kannattaa vähintään vilkaista Hankamäen tuoretta kirjoitusta jossa hän puhuu "uusrenessanssista". ) Hän viittaa tässä mm. siihen että jopa perussuomalaiset ovat ehdottaneet Tom of Finland -patsasta. Hänellä on mielestäni hyvä teoria Tom of Finlandin homoikonisuuden syistä. "Touko Laaksosen piirtämät maskuliiniset hahmot auttoivat räjäyttämään myytin homomiesten ”naismaisuudesta” ja ”neitimäisyydestä”." Mutta hän valitettavasti laajentaa tästä liian pitkälle. Toisin sanoen hänellä rakentuu mielestäni oleellisen väärä kuva nykyajan suosioiden syistä. "Tom of Finlandin kuvat elävät jälleen renessanssia, sillä homot pyrkivät vapautumaan nykyisestä seksuaalivähemmistöliikkeestä. Feministien valtaan ajautunut seksuaalivähemmistöliike on pitkään pyrkinyt kieltämään homoseksuaalisuuteen liittyvän maskuliinisuuden." ... "Tomin kuvat ja heteromiesten halu puolustaa omaa maskuliinisuuttaan liittyvät yhteen – eivät tosin suoraan vaan feminismin kautta välittyneinä ja feminismin ehdoilla. Koska maskuliinisena miehenä olemista pilkataan ja solvataan feministien toimesta niin julkisessa sanassa kuin tieteenä esiintymään pyrkivissä tutkimuksissakin, Tom of Finlandin kuvista on muodostunut heteromiehille poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto."
Oma näkemykseni on oleellisesti erilainen.
Hankamäen oma homoseksuaalisuus on kenties saattanut hänet tilaan jossa kaikki tulkitaan vain tästä viitekehyksestä. Teoria laajentuu mielestäni ylipitkälle. Itse näen että Tom of Finlandin suosion takana on oleellisesti nimenomaan se että "olemme hyvin juurettomia". On siis turhaa vetää aatehistoriallista yhteyttä Tom of Finlandin kuvaston alkuperäisen sanoman ja nykyisen suosion välillä.
Mielestäni tämä näkyy hyvin vahvasti siinä (1) minkälaiset ihmiset hyvin usein saavat mediatilaa Tom of FInlandin kannattamisesta ja (2) minkälaiset ihmiset vastustavat tätä. Tässä eteen tulevat jotkut Vesa Linja-ahon tyyliset feministimiehet ja sellaiset hahmot kuin Helsingin mainoskampanjassakin näkyvä Maria Veitola. Minutkin Touko Laaksosnäyttelyyn kutsui nainen joka on aika vahvasti feministi-identiteetillä liikkeellä.
Hankamäki puhuu siitä että Tom of Finland on poliittisesti korrektia kuvastoa. Ja hän viittaa että tästä on hyötyjä joita voidaan sitten soveltaa hänen kuvaamillaan tavoilla homoseksuaalisti tai "maskuliinis-heterollisesti". Mutta nämä ovat seuraus Tom of Finlandin poliittisesta korrektiudesta nykyaikana. Eivät sen syy. Ja nähdäkseni tämä tekee siitä aika huonon selityksen. Tom of FInlandin suosiosta on kasvanut kenties asioita jotka ovat juuri kuten Hankamäki kuvaa. Mutta tosiasiassa Tom of Finlandin suosion takana on enemmänkin se, että mm. feministit ovat hyväksyneet sen aika vahvasti. ; Tom of FInland ei ole noussut valtavirraksi Hankamäen mainitsemista syistä. Itse asiassa suosion takana olevat voimat ovat niitä joita Hankamäki näkee Tom of Finlandin kritiikin kohteiksi.
Tom of Finland on symboli.
Itse näen että on tarpeen irtautua aika monista perinteistä asian parissa. Tom of Finland on tässä mielessä hieman kuin Che Guevara. Häntä painetaan monenlaisiin tuotteisiin, kuten T-paitoihin. Ja näitä kuvia kannetaan vapauden ja kapinallisuuden ja vastaavien symboleina. Ja tässä mielessä kantajat eivät ole liitoksissa esimerkiksi siihen kaikkeen tappamistyöhön jota hän eläessään teki. Ne eivät ikään kuin kuulu kokonaisuuteen. Symboli ei enää ole liitoksissa ns. klassisiin normaaleihin tosiasioihin. Ja nähdäkseni täsmälleen sama on Tom of Finlandissa. Hänen teoksensa saavat suosiota koska ihmisillä on kanta homoseksuaalisuuteen ja hän oli homoseksuaali.
Vastustuspuolella on sama. Tässä mielessä kun joku kristillis-homokriittinen vastustaa vaikka Tom of Finland -kahvipaketteja, paheksunnassa on kysymys suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen eikä siitä onko teos todella "pornografinen". (Hankamäki näpsäyttikin asiasta melko hienosti "Lasten ”suojeleminen” homoseksuaalisuudelta on tarpeellista vain siinä tapauksessa, että homoseksuaalisuus sinänsä arvotetaan kielteisesti, aivan niin kuin kaikenlaiset moralistit ovat käsi poskellaan tehneet.") Näin ollen Tom of Finlandin kohdalla homoidentiteetti on tärkeämpi kuin se minkälaista homokuvaa hänen teoksensa kysenalaisti tai kyseenalaistaa. ; Jopa se perussuomalaisten Tom of Finland -patsasehdotus oli nivottu verbaalisesti siihen yhteyteen miten se ärsyttäisi islaminuskoisia. Ja se ärsyttäisi islaminuskoisia koska tässä uskonnossa on tietty suhde homoseksuaalisuuteen. ; Tom of Finland -tuotteita on vastustettu tyypillisesti nimenomaan siitä näkökulmasta että ne ovat "etiikan vastaisia". (Joka sanoo että kritiikin mukaan taide esittää väärää mielipidettä väärässä kontekstissa mutta ei halua sanoa tätä ääneen koska haluaa muualla leikkiä sananvapauden sankaria joka sietää ja tukee ja kannattaa poliittista epäkorrektiutta...) Tom of Finlandin tukeminen ei ole hänen teoksiensa pitämistä kuin sekundaarisesti. Ideologiset syyt pikemminkin heijastavat sitä miten hänen kuvansa tulisi kokea. Ja pitäminen tai dissaaminen ovat enemmänkin ideologinen kannanotto kuin jokin joka liityy hänen teoksiensa taiteellisiin ansioihin tai epäansioihin.
Toisin sanoen teoksen tukeminen ja vastustaminen ei ole filosofista vaan sidottu tekijän identiteettiin. Niillä otetaan symbolisesti kantaa homoseksuaalejen kannattamiseen ja vastustamiseen. Ja tässä on itse asiassa aika vähän tekemistä sen kanssa mitä Tom of Finland teki eläessään tai mitä hän yritti taiteellaan sanoa.
Tom of Finland on tylipuhdasta kitchiä.
Tämä ei tosiasiassa riitä. Nähdäkseni Tom of Finlandin identiteetin ja maailmankuvan lisäksi tarvitaan se, että hänen teoksensa eivät ole tosiasiassa mitenkään kovin haasteellisia. Ne ovat visuaalisesti kitchiä. Ne ovat ihan kivoja ja niissä on iloista asennetta. Mutta lasken ne taiteellisesti samantyyliseen luokkaan kuin Rudolf Koivun joulukortit ; Ne ovat kauniita mutta ne eivät ole minulle tyydyttävää taidetta. ; Tässä nähden Tom of Finlandin taiteessa näkyy toki sellaista kuvastoa jota sellaisenaan mielletään rujoksi. Kuvissa on esimerkiksi paljastettuja pippeleitä, erektioita ja spermaa. Mutta näiden kohdalla on käynyt kuten kitchiytyneelle pääkallokuvastolle. Ne on kuvattu sellaisessa muodossa jossa tämä mielletty rujous piilotetaan ja jätetään käsittelemättä. Näin ne eivät haasta käsitystä näihin liitetyistä rujosta mielikuvista. Näen tämän asioiden lakaisuna maton alle.
Ja tässä ei ole takana ristiriitaa.
Moni voi ajatella että ideologia on sanomaa ja että kitchissä ei ole sanomaa. Tämä on ymmärretty puoliksi. Usein kitchissä on jotain sanomaa. Tämä sanoma vaan on yksinkertaistettu, muutettu onelinermuotoon ja levitetty kyseenalaistamattomina väitelauseina, jotka ovat toteavia eivätkä esilletuotuja premissejä sanan perinteisessä ja täydessä merkityksessä.
Tämä on itse asiassa kenties liitoksissa siihen miksi Tom of Finlandista on tullut suosittu ... sanotaanko ... "tietynlaisessa ideologisessa väännössä". ; Sillä propaganda on yleisesti ottaen kitchiä. Kitch mielletään pinnalliseksi ja tässä mielessä siitä helposti riisutaan sanomallisuus. Mutta tosiasiassa eivät ne useimmat ideologiset sanomatkaan ole kovin paljoa muuta kuin kitchiä.
Ideologia valitsee siihen sopivaa kuvastoa ja lopputulos on jonkinlainen "aforismiteksti-jättiperhoskuva" -kombinaatio. Jopa silloin kun kitchin sisältö on astetta synkempää. ; EIlen Yle Teemalta katsomani taidehistoriaohjelma käsitteli kreikkalaista estetiikkaa. Siinä puhuttiin myös siitä miten Natsisaksassa arvostettiin kreikkalaista klassista muotokieltä hyvinkin runsaasti. Tämä oli mielestäni arvokas muistutus. Sillä moni haluaa aina tuomita natsit aivan jokaisessa attribuutissaan. (Sama on toki siinäkin että jos joku sanoo että Che Guevara oli hyvä johtaja niin tämä tarkoittaisi samaa kuin että kannattaisi kansansurmia. Ikään kuin asiat olisivat joko läpihyviä tai että pahuus jotenkin turmelisi aivan kaiken mitä nämä ihmiset tekvät.) Moni pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn kirja "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.
Voisin jopa väittää että taiteen ei pitäisi palvella selvää alleviivattua poliittista agendaa tai tukea katsojan arvoja. Koska tämä tekee siitä propagandistista. Sen sijaan taiteen tulisi käsitellä maailman asioita ja saada meidät haastamaan itsemme. Tässä mielessä voisi kenties oikoa Platonin kautta niin, että perustaksi voidaan laittaa totuus, hyvyys ja kauneus. Kitsch on kauneutta ilman totuutta. Se on falskia, valheellista, teeskenneltyä vaikka se muodollisesti on kaunista ja miellyttävää.
En toki tässä lähde selittämään PeruSuomalaiseen Mika Niikon ja Teuvo Hakkaraisen malliin että Tom of Finland -kuvissa olisi jotain natsisymboliikkaa. (Hankamäki tuntui jostain syystä unohtaneen tämän episodin. Kenties siksi että se ei oikein tue hänen esittämäänsä teoriaa.) Näen että Tom of Finland on samantyylistä kitchiä joka viehättää itseäni vaikkala "L.A.Noire" -playstationpelissä tai "Mad Men" -televisiosarjassa ; Ne ovat toki paikoin syvällisempiä mutta monin paikoin ne ovat enimmäkseen visuaalisesti "nättiä".
Näenkin että on turhaa etsiä Tom of Finlandin suosiosta sen suurempia taustasyitä. En ole optimistinen siinä mielessä että olettaisin että muoti-ilmiöiden takana olisi aina jotain suurempaa kuluttajien ajatteluprosessia, analyyttisyyttä, harkintaa, reflektiota tai muutakaan ymmärrystä. Asioista tulee symboleita ja sitten ne painetaan T-paitoihin. Ja jos joku viittaa siihen asiasisältöön, niin T-paidan kantaja järkyttyy tai närkästyy koska sanottu ei vastaa sitä miksi hän itse sitä T-paitaansa kantaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linja-aho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Linja-aho. Näytä kaikki tekstit
perjantai 24. helmikuuta 2017
lauantai 2. tammikuuta 2016
Viimeinen Niitti
Monessa maassa luodaan koheesiota jollain yhdistävällä voimalla. Tämänlaisen yhdistävän voiman puutetta pelätään. Ajatellaan että ilman tällaistä syntyy arvotyhjiö. Tämän seurauksena pelätään sotia. Amerikoissa tällaiseen rooliin on otettu esimerkiksi maan perustajat. Ns "founding fathersit" ovat jotain josta kaikki ovat yhtä mieltä. Siitä mitä perustuslaki ja "founding fathersit" ovat ja eivät ole hakeneet on sitten se mistä voidaan riidellä.
Suomessa mitään aivan vastaavaa ei ole. Tai kenties pienessä määrin maassamme arvostetaan sotaveteraaneja tavalla joka muistuttaa siitä, miten se että koulut on aikanaan jääneet kesken kun on pitänyt mennä rintamalle hankkimaan trumoja on juuri se tapa jolla hankitaan näkemys ja ymmärrys aivan kaikkeen. Toki maamme ongelmana on se, että jos USA:n perustuslaki ja "founding fathersit" koulussa päntättävine puheineen ovat jonkinlaisia ikuisia instituutioita, niin talvisodan veteraanit alkavat olemaan vanha ja katoava osa.
Toki USA:ssakaan tämä ei riitä kansan yhtenäisyyteen riitä positiiviset voimat. Pahat kielet vihjaavat että presidentit usein ja helposti yhdistävät kantaa "yhdellä sodalla presidentinkautenaan". Yhteinen vihollinen on jopa tärkeämpi kuin selvästi määritelty yhteinen linja. Ironisena lopputuloksena onkin se, että arvotyhjiötä pelätään sen seurausten vuoksi. Ja sitten näitä seurauksia harrastetaan itse jotta voidaan estää arvotyhjiön syntyminen.
On kuitenkin oleellista ymmärtää ennen kaikkea yhteisen vihollisen voima. Etenkin nykyaikana. Jos katsotaan tämän hetken puoluelinjauksia, voidaan huomata että niin PerusSuomalaiset kuin monet muut pienemmät "protesipuollueet" ovat tunnettuja siitä, että ne ovat hyvin avomielisiä sen suhteen mikä ideaali yhdistää kaikki. Sen sijaan helpommin tunnistettavaa on se, keitä ja mitä asioita nämä ihmiset vastustavat. "Someaikana" hyvä vihollinen onkin mainio.
Mutta tässä suhteessa en olisi kauhuissani ainakaan arvotyhjiöinnin vuoksi. Tämän todisti (Valt)Teri Niitti.
Eilen minä, eikä luultavasti suurin osa muistakaan ihmisistä ollut kuullutkaan mistään TeriNiitistä. Jos joku sen niminen olisi tungettu eteeni olisin kysynyt että "kuka". Ja sen lisäksi olisin uskonut kyseessä olevan ns. pseudonyymin. Tänään sosiaalinen media on kuitenkin räjähtänyt yhden hänen postauksensa seurauksena. Eli kun periaatteessa-ei-juuri-kukaan tekee mitättömän mielipiteenilmaisun, siitä voi syntyä valtava kohu. Ja tässä kohussa ei nimenomaan ollut kyse siitä, että TeriNiitti olisi jakanut mielipiteitä. Itse asiassa käytännössä kaikki olivat häntä vastaan.
Iltalehti jouti/joutui uutisoimaan että Teri Niitti oli moittinut sitä että ihmiset imettävät julkisilla paikoilla. Hän oli ottanut mukaan valokuvan jossa oli imetystä. Kuva oli otettu Finnairin lennolla. "Nettikansa" (mitä tämä sitten onkin) raivostui Voicenkin mukaan kovasti. Ja mikäli katsotaan sinänsä asiallisesta - joskin kaltaiselleni kieromielelle alasynnytysmielikuvia tuovasta - "mutsiavautuu" -http: -osoitteesta, niin tottakai kyseessä on #GATE. Koska tottakai se on. Se kertoo että "Terin ottama kuva äidistä vauvoineen on kaunis." ... "Teri nokkelana paparazzina nappasi kuvan tuntemattomien ihmisten ruokailutilanteesta ja latasi tunnistettavan kasvokuvan paheksuen nettiin, siihen omien nännikuviensa viereen."
Kun kohu alkoi, lausuin itsekin siihen muutamia löysiä kommentteja. Esimerkiksi Swiftimäinen vaatimaton ehdotukseni oli, että lentokoneisiin ei pitäisi ylipäätään ottaa vauvoja. Vauvathan ovat siitä ikäviä että ne huutavat tavalla joka iskee jonnekin syvälle tietoisuuteen. Tavalla johon on pakko reagoida. Ne ovat, silloinkin kun niitä ei imetetä, pelottavia. Etenkin silloin kun niitä ei imetetä. Siksi vauvat pitäisikin nukuttaa kloroformilla, laittaa kissanhäkissä käsimatkatavaralaatikkoon tai ruumaan kissojen ja koirien kanssa. Lisäksi suosittelin että vauvoja kasvatettaisiin ensin viisi vuotta tynnyrissä ja sen jälkeen niitä fermentoitaisiin tynnyrissä seuraavat viisitoista vuotta.
Toisaalta ihmiset ovat vastanneet häveliäisyyskohuun siten että ovat pahastuneet siitä että toisten kuvia levitellään netissä ilman lupaa. Mutta samalla Niitin eräs "sukkahousukuva" joka ... sanotaanko "ei jätä esimerkiksi miehen peniksen koolle hirveästi arvaamisen varaa" ... on otettu symboliksi. Symboliksi jonka näkee #TeriNiitti -hashtagien takaa kaikkialla. Tätä on taatusti levitetty ilman lupaa. Toki tämä ilmituo sitä että Niitti harrastaa kaksoisstandardeja. Mutta toisaalta. Niin harrastaa sekin joka tätä kuvaa levittää.
1: Olen hieman huvittunut myös siitä että moni on provokaatioksi ja vastineeksi julkaissut omia imetyskuviaan. Toki tämä demonstroi että heistä imetyksessä ei ole mitään rivoa. Ja toki he ovat itse antaneet luvan oman kuvansa ottamiselle ja levittämiselle. Mutta kuitenkin tämä julkistelu jotenkin undermineaa juuri sitä että toisen valokuvien ottaminen ja levittely ilman heidän lupaansa - etenkin jos kuvan sisältöä pitää häiritsevänä ja pervona - on kyseenalaista. Jos kuvissa ei ole mitään jota ei saa levitellä, niin Niitin teko on heti sen verran vähemmän vakava. ; Jos kuva todella on kaunis ja luonnollinen, sen luvatta julkaisemisen pahuus pienenee oleellisesti. Minulla onkin vähän sellainen kutina, että kenties syynä onkin se että kuvaan tulee rivouselementti, jos ei muusta niin "ulkopuolisen katseesta". Ja tätä kautta kuva ei olekaan läpeensä kaunis ja luonnollinen vaan jotenkin "rivosti tahrittu". (Joko näin tai sitten allergialääkärilläni on asiaa.)
Niitti itse reagoi paskamyrskyyn inhimillisesti mutta mediataidottomasti. Hän sulki tilinsä, teki niistä ei-katsottavia. Ruudunkaappaukset ja Streisand -efekti luonnollisesti tekivät loput. Ja nyt ihmiset ovat sitten kirjoitelleet Niitin firman sivuille. Eli asia on mennyt sosiaalisesta mediasta suoraan työasioihin. Käymättä koskaan lähtöruudun kautta.
Teri Niitistä tuli yhdessä päivässä merkittävä yhdistävä vihollinen
Suomessa ei ole hirveästi ollut keskustelua julkisesta imetyksestä. On selvää että Teri Niitti iski johonkin hyvin laajaan. Koska häntä vastaan iskettiin hyvin laajalla aineistolla englanninkielisiä meemikuvia. Siellä keskustelu onkin jotain joka jakaa ihmisiä. Taustalla siellä on ollut nimenomaan siveys vs. käytännöllisyys ja luonnollisuus -teemat.
Valitettavasti Niitin imago stylistinä estää häntä olemasta moralisti. Hänen sukupuolensa miehenä ei myöskään anna tähän hyvää pohjaa. Äitiys on jotain jota mies ei saa maassamme kritisoida, noin yleisesti. (Tämä lienee muuttumassa. Ja voi jopa olla että feministi-identiteetillä menevät ovat tässä edistyksellisempiä kuin konservatiivisia perhearvoja rummuttavat pullantuoksuiset tädit.) Ja koska hän on homoseksuaali, tämä voisi vielä mennä. Mutta homoseksuaalien tulee ikään kuin olla suvaitsevaisia ties mitä muuta kohtaan ikään kuin sen takia että he ovat muille jollain omituisella tavalla velkaa tämän. Homoseksuaalit nähdään helposti siten että he ovat liberaalien puolella moralismia vastaan, ikään kuin olemuksellisesti.
Tätä kautta hän kohtasi hyvin yhtenäisen paskamyrskyn. Hän oli poliittisesti epäkorrekti mutta identiteetiltään sellainen että hän ei voisi mitenkään mennä niiden puolelle joille "tietty törkeily" on elämäntapa ja identiteetinrakennusaine.
Tietenkin lausunnon suosiota haittasi se, että siinä ei oikeastaan ollut argumentatiivista sisältöä. Mutta tämä ilmeisesti haittasi vain minua. Ja ehkä paria muuta. Niitti ei ottanut siveys-kohteliaisuusvaatimusteemaansa hyvin käyttöönsä. Ja koska Somessa kaikki kasautuu, niin tässäkin hänellä kävi huono tuuri. (Jonka estämiseksi hän ei tehnyt mitään. Koska. No. Useimmiten ei tarvitse.) Pikkumainen moralistinen valitusviesti - jonka tasoisia vinkuiluja olen varmasti itsekin tuottanut, kuten luultavasti suuri prosenttiosuus kaikista ihmisistä - johti siksi yhden päivän paskamyrskyyn ja luultavasti kohtuu myös taloudellisiin menetyksiin.
Mietin jossain välissä jo sitäkin että missä menee asiakritiikin ja kiusaamiskampanjan raja. Tämä on tietenkin ollut asiallista teemaa Olli Immosten ja vastaavienkin tapauksessa. Joskin sillä erolla että Niitti ei ole mikään poliitikko ja maan hallitsija. Hän on "neverheard" -tyyppi joka tunnetaan kuollessaan luultavasti vain tästä yhdestä asiasta. Tästä yhdestä tissikuvakohusta. (Jossa ei edes ollut tissiä, joten se ei tavallaan edes ollut tissikuva. Pettymykset ne on pervoillakin!)
Kuitenkin;
En pelkäisi arvotyhjiön puolesta. Kun Sotaveteraanit ja Venäjän hyökkäys ja Talvisodan Henki ovat unohtuneet, meillä on aina Teri Niitti. Tai tosiasiassa ei ole. Luultavasti suurin osa ihmisistä on enimmäkseen unohtanut hänet ensi maanantaihin mennessä. Mutta silloin on jo jokin uusi yhtä oleellinen kohu kohistavana. Tällä lailla sitä voidaan mennä päivästä toiseen aina muutama päivä kerrallaan. Mitään suurta yhteistä tarinaa ei tarvita. Ei tarvitse palvoa maan perustajia, Mannerheimia tai edes kuulua Kansankirkkoon. Riittää että jostain tulee Teri Niitti ja on hetken provokatiivisesti kanssamme Hyvänä Troolina ja poistuu kolmantena päivänä someunohdukseen. Sitten on aika jollekulle toiselle astua viidentoistaminuutin julkisuuteensa, joka ei kestä juuri kauemmin, mutta tuntuu kestävän kauemmin ja joka jättää pitkäaikaiset jäljet. Kenties sinulle.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Tragediahierarkia
 |
| Your mother was a hamster and your father smelt of elderberries! |
Tähän liittyen voin näyttää ohessa oman osallistumiseni tämänlaiseen muoti-ilmiöön. Facebook liitti yhden klikin ominaisuuden, jonka avulla voi muuttaa profiilikuvansa väliaikaisesti Ranskan lipun trikolorin väreihin. Ominaisuus oli varmasti opittu menneisyydestä ; Profiilikuvien modifiointi on tärkeä osa "ottaa osaa" ties mihin.
Luonnollisesti tästä syntyi antiteesi. Tiedostamisen eräs tärkeimpiä, mutta implisiittisiä, ominaisuuksia näyttää olevan elitismi. Tiedostavan täytyy jotenkin olla muita parempia. Tämä on tietenkin sinänsä kannatettava asia, että minäkin aivan oikeasti arvostan sitä, että asioita järjestetään tiedolla ja osaamisella. Olen siinä mielessä meritokraatti että elitismi ei ole minusta lähtökohtaisesti epäeettistä, huonoa tai edes epätoivottavaa. ; Koska facebook teki kampanjaan osaaottamisesta liian helppoa, se ei tietenkään voinut olla tiedostavaa. Liian helppo on vain kritiikitöntä muodin seuraamista. Tai näin ainakin käy helposti jos hipsteriltä kysytään.
Tähän trikoloriin otettiinkin paljon kantaa.
Sen nähtiin olevan jotain muutakin kuin kannanotto Pariisissa kuolleiden puolesta. Sen ei toki nähty olevan kaikkia islaminuskoisia vastaan. Vaan sen sijaan se nähtiin priorisointiharhana jossa toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tämä ajatus on itse asiassa mielestäni onnistuneesti tiivistetty tragediakarttaan. Tietyillä alueilla tapahtuneet iskut nähdään relevantteina ja toisia ei.
Esimerkiksi Vesa Linja-aho otti asiaan kantaa "... pari viikkoa sitten ISIS murhasi 200 venäläistä lentokoneeseen niin siitä ei tullut vastaavaa solidaarisuusryöppyä. Miksi? Johtuiko tekotavasta vai uhrien kansallisuudesta vai siitä että rivilänsimaalainen voi kuvitella itsensä istumaan pariisilaiseen kahvilaan muttei venäläiseen lentokoneeseen?" Ja Martti Muukkonen totesi, että "Löytyykö täältä jotain sellaista applikaatiota, joka laittaisi profiilikuvan päälle Libanonin lipun Beirutin iskun muistoksi?" Molemmat edustavat varmasti jonkinlaista arvostettua tiedostavaistoa. (En käytä sellaisia termejä kuten "suvakki" tai "vihakki". Ne kun ovat banaaleja mutta eivät hirveän hauskoja.)
Suuressa mittakaavassa nämä huomiot ovat tosia. On ilmiselvää että pelkästään ISIS on iskenyt moneen paikkaan ja niiden kohdalla ei ole tehty samaa. Länsimaisuus uhreissa nostaa aina näkyvyyttä. Toisaalta Suomessa uutisoidaan eniten jos uhreina on Suomalaisia. (Jopa omissa suomalaisissa nettitutuissa oli niitä jotka klikkasivat itsensä olevansa "safe". Eli olleensa kaupungissa mutta olevansa nyt elossa. Ja tämänlaisen tiedottaminen on järkevää Suomessa, joten painottumiselle voi olla muitakin syitä kuin abstrakti ihmisarvon kunnioittaminen koko ihmiskunnan jokaisessa yksilössä.)
Minä en edes tiennyt koko Libanonin iskusta ennen kuin tuli muodiksi, että siitä tehtiin Ranskan terrori-iskuihin verrattava kohde. Joten kenties Ranskan terrori-isku toikin Libanonissa tapahtuneelle näkyvyyttä. Ja koko Libanon -asiasta tiedetään ylipäätään lähinnä tätä kautta. Selvästi ei ole muodikasta ääneen tunnustaa, että montaako ihmistä joku toinen vertaa. Ei ole ollut kohteliasta diplomaattisesti keskustalla esimerkiksi siitä, montaako venäläistä sotilasta yksi suomalainen sotilas vastaa. Tai montaako valkoihoista hukkunutta turistia tarvitaan että tsunamikatastrofista tulee ilmiö jota muistellaan kaikenmaailman kriisejä kertaavissa ohjelmissa. (Vai riittääkö Aki Sirkesalo.) Virallisesti ihmiset yleensä arvostavat ihmisarvoa abstraktiona, mutta käytännössä asiat eivät ole näin yksiselitteisiä.
Monitulkintaisuusongelma
Mutta toisaalta syynä voi olla se, että symboli tosiasiassa harvoin symbolisoi vain yhtä asiaa. Ja liput ovat siitä ikäviä, että kansallissymboleihin ladataan järkyttävän paljon erilaisia viestejä. Vesa Linja-aho otti tähän kantaa selittämällä, että "Ranskan lipun värit solidaarisuudenosoitukseksi uhreille. Idea oli suora kopio kivasta sateenkaarikampanjasta keväältä ja tulipa itsekin tuota nappulaa painettua. Siinä missä sateenkaarilippu symboloi positiivisia asioita, valtion lipun käyttö ei ole noin suoraviivaista. Joillekin lippu symboloi Ranskan valtion harjoittamaa siirtomaasortoa ja sodankäyntiä."
Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen lippu. Käytännössä se on Suomen symboli. Sitä voisi pitää myös kansallismielisyyden symbolina. Tämä ei vielä tarkoittaisi mitään negatiivista. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa pitämään Suomen lippua profiilissaan, käy helposti niin, että sinut tulkitaan sen sijaan natsiksi. Sillä jostain syystä uusnatsit ovat pitäneet niin heimohenkisesti Suomen valtioon liittyviä symboleita tunnuksenaan, että mielikuvat värittyvät tätä kautta.
Libanonin lippu on esimerkiksi siitä tulenarka, että sitä ei ehkä kannata läimiä mihinkään että ei esittäisi vahingossa symbolina jolla tuetaan hirmuhallitsija Assadia. (Jokainen joka esittää että Lähi-idän tilanne on niin yksinkertainen, että sen kuin vaan vastustaa ISISiä, niin ei voi olla kovin väärässä, ei selvästi ole kovin tietoinen kokonaiskuvasta.)
Samoin Venäjän lipun välttelyssä voi olla kysymys siitä, että esimerkiksi Venäjän toimet Ukrainassa - tai Putinin toimet oikein missään - eivät miellytä monia. Ja tämänlaiset ulkopoliittiset ja johtajiin liittyvät teemat liittyvät helposti nimenomaan maan lippuun. (Etenkin jos maalla on maine, jonka mukaan maan johtaja johtaa maata autoritaarisesti.) Näin ollen voi syntyä antipatioita jotka vaikuttavat epäsuorasti lipun välttelyyn. Toki tässä helposti käy niinkin että maan symboli alkaa symbolisoimaan koko kansaa ja tämä voi aivan oikeasti vähentää sympatiaa venäläisiä kohtaan.
En itse näe asiaa aivan noin suoraviivaisesti. Sillä yleensä symbolin tarkoituksella on vakiintuneita tulkintakenttiä. Monitulkintaisuus ei tarkoita samaa kuin viestin katoaminen. Tämä näkyy jopa siinä miten tätä trikolorimeemiä on kritisoitu ; Ei ole sanottu että jos klikkaat meemiä niin sitten olet oikeasti tarkoittanut että tuet vaikka Ranskan sotimista. Vaan on vihjattu että sinut voidaan ymmärtää väärin. En suhtaudu tähän hirveän vakavasti.
Toki ymmärrän että etenkin kirkollisten tahojen antipatiat trikoloria kohtaan voivat johtua muustakin. Ranska on sekulaari maa, ja ranskassa kannatetaan laïcité -näkemystä joka on sekulaari sellaisella tasolla että Suomessa jopa vapaa-ajattelijoilla on usein laïcité -henkisiä tavoitteita mutta lievemmällä tasolla kuin miten niitä toteutetaan Ranskassa. Sekularismia dissaavat ihmiset eivät tietenkään mielellään halua ottaa käyttöön trikoloria jonka alkuperäisiin merkityssisältöihin on ladattu laïcitén henkeä - ja jopa Ranskan vallankumouksen asenteita ja ajatuksia, joita sellaisinaan ei nykyään taida kannattaa kukaan terve. Tämä sekulaarihenkisyys on siitä hankala että osalle ateisteista se on todella ollut yksi tärkeä lisäsyy ottaa tämä Ranskan trikolori käyttöön.
Ja monitulkintaisuus voi olla osasyynä siihen miksi erityisesti tiedostavaiset kristityt ovat mielellään derailanneet tälläistä väärän ideologian läpitunkemaa symboliikkaa pois. Tämä on toki siitä ironista, että siinäkin alkaa olemaan se henki että jos katsotaan saman suuruusluokan terrori-iskuja niin tässäkin toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. ; Oma kantani on se, että jokainen pitäkööt niitä symboleja joita haluaa. Jos ei pidä siitä trikolorista, niin ei ota sitä käyttöön. Jos pitää Libanonin lipusta, niin harvapa sitä facebookin klikkiapuvälineen apua on aidosti tarvinnut niihin "sateenkaarimeemeihinkään". Että menee ja tekee niin sitten saa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa.
Tämä "antaa mennä vaan" -asenne johtuu suoraan sanoen siitä, että siinä vaiheessa kun tämänlaista arvokeskustelua aletaan käymään on selvästi törmätty tilanteeseen jossa symbolit painavat asiaa enemmän. Libanonissa on kuollut ihmisiä. Venäjällä on kuollut ihmisiä. Ranskassa on kuollut ihmisiä. Ja ihmiset puhuvat symboleiden käytöstä jotka viittaavat eri asioihin. Jos viestinä on aidosti osoittaa myötätuntoa ja tukea kuolleille, ja tavoitteena on kunnioittaa uhreja, ei tämänlaiseen metatasolla käytävään vaahtoon edes pidä mennä. ; Kuten Milan Kundera sanoi : "Kypsyyden merkki: kyky vastustaa symboleita. Mutta ihmiskunta sen kuin nuortuu nuortumistaan." No, sosiaalinen media ei ole koskaan ollut kovin kypsää tai aikuista. Kyllä tälläinen arvokeskustelupahastuminen mahtuu kissavideoiden lomaan. Olisi vain hurjan typerää olettaa että tämä vaikuttaisi tai muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan. Paitsi tietysti siihen että saa osoittaa oman tiedostavaisuutensa olemalla jotenkin fiksumpi kuin joku muu. (Mikä tuntuu aina pirun kivalta hänelle itselleen.)
Itse en vaihtanut profiilikuvaani mitään Libanonin lippua tai Venäjän lippua, sillä jokainenhan sen tietää, että vaakaraidat lihottavat ja pystyraidat hoikistavat! Prioriteetit kuntoon, ihmiset! Käyttäkää symbolejanne tärkeiden ja oleellisien asioiden kautta! Vaakaraitaa käyttävät vain anoreksiaansa piilottelevat!
maanantai 19. lokakuuta 2015
bɔːˈdɛləʊ
 |
| Ensivaikutelma. Se on aina tärkeä. |
Minua ei pidä väärinymmärtämän. Esimerkiksi Hännikäisen lausumat "Minulle ei mikään ole pyhää" ja "panen teitä perseeseen" edustavat toki riemukasta arvojen postmodernismia. Mutta en silti laskisi Hännikäistä rohkeaksi ja luovaksi ajattelijaksi. Enkä vähiten siksi että tähän vaadittaisiin (a) luovuutta (b) ajattelua (c) rohkeutta. Ja tätä kautta näen keskustelutilanteen olevan mallia "rigged". Ei ole reilua jos toista puolta edustamassa on Hännikäinen. Feminismin kritiikille on mielestäni hyvä olla tilaa. Mutta sitä ei pitäisi nolata päästämällä sitä edustamaan vain Hännikäisen tasoisia epäargumentatiivisia urpoja.
Toki ymmärrän että tämänlainen esiintyjä on kenties viihdyttävä, mutta se nyt on samantasoinen virhe, kuin se että päästäisi minut opettamaan tapakäytöstä. On ilmiselvää että Hännikäisen asettaminen keskustelijaksi kontrastoituu väistämättä hänen julkisuudessa muuten esittämiinsä asioihin. (Facebook on julkinen foorumi, ei privaattitila.) Osoittaa jokseenkin mielenkiintoista makua kutsua feminismiä käsittelevään seminaariin hänet. Ja hänen kutsumisensa on epäreilua nimenomaan feminismikritiikin kannalta. (Lasken itsenikin joskus ja jossain määrin sellaiseksi.)
Tilaisuus oli luonnollisesti ajatuksena niin hupaisa, että valmistelin kaikenlaisia irtovitsejä. Esimerkiksi sellaisia jotka vaativat hieman lukeneisuutta. Kun Hännikäinen kirjoitti "Ilman" -teokseensa, hän ehdotti siinä mm. kunnallisia julkisia bordelleja. Idea saattaa olla hyvä, mutta nyt hän huomiohuoraa siihen malliin kuin julkisuus olisi hänen bordellinsa.
Fuck off!
Tänään sitten alkoi tapahtumaan. Feministipuolen keskustelijat vetäytyivät. Vesa "julkkisbloggari" Linja-aho ei halunnut antaa Hännikäiselle mediatilaa. (Nähdäkseni Linja-aho ei blogaa julkkiksista, joten oikea termi olisi varmaan "bloggarijulkkis"...) "Esiintyminen samassa tilaisuudessa ruokkii mielikuvaa siitä, että feminismi ja antifeminismi olisivat jotenkin tasavertaiset näkemykset joista voi kivasti valkata itselleen sopivan, ihan niin kuin laittaako mustan vai vihreän paidan töihin, kirjoittaa Linja-aho. Hänen mukaansa pelkkä samaan tilaisuuteen suostuminen vaihtoehtoväen kanssa nostaa ”höpöväitteiden uskottavuutta"." Samaa viestiä esitti Linja-ahon blogaus. Myös Modig ja Milla Pyykkönen peruivat osallistumisensa.
Pyykkönen korosti sitä, että seminaarissa oli sovittu hieman eri asioita. Pelkkä alustus ja kommentointi vaati myös paneelikeskusteluun osallistumista vaikka tästä ei oltu sovittu. Toisaalta Hännikäisen läsnäolosta ei ollut kerrottu. Lausunnoissa korostettiin että ihminen joka on facebookissa kertonut (joka rehellisellä eli kuuntelun arvoisella ja keskusteluun yleisesti ottaen kelpaavalla ihmisellä tarkoittaa lupaamista) raiskaavansa. Juuri yhteydessä jossa raiskattujen joukkoon kuuluu tämä ihminen itse. On tälläisessä kontekstissa kenties mahdollista todella viitata siihen kokeeko olonsa turvalliseksi.
Tilaisuuden järjestäjät reagoivat asiaan seuraavalla tavalla. "Sen verran voin sanoa – Hännikäisen kirjoitukset itsekin lukeneena – että kuvittelisin, ettei Pyykköstä tai Linja-ahoa haittaa, jos Hännikäinen tekee itsestään pellen meidänkin seminaarissa. En ymmärrä, minkälaisen uhan Pyykkönen ja Linja-aho näkevät Hännikäisessa, Keto sanoo."
Lausunto on kiinnostava. Pyykkönen korostaa "uhkaa" joka liittyy Hännikäisen verifioituihin raiskauspuheisiin. Linja-ahon kommentaari myös selventää hänen motiivejaan. Ja ne ovat ymmärrettävät. Asenne on sama kuin pseudotieteissä. (Olen itse asiassa kirjoittanut livetilaisuuksista ja pseudotieteistä tekstin joka vaikuttanee kohtuu relevantilta.) Richard Wein on kommentoinut Linja-ahon hengessä (ID)kreationismista "Critics of Intelligent Design pseudoscience are faced with a dilemma. If they discuss it in polite, academic terms, the Intelligent Design propagandists use this as evidence that their arguments are receiving serious attention from scholars, suggesting this implies there must be some merit in their arguments. If critics simply ignore Intelligent Design arguments, the propagandists imply this is because critics cannot answer them. My solution to this dilemma is to thoroughly refute the arguments, while making it clear that I do so without according those arguments any respect at all." Ja samassa hengessä en voi kunnioittaa Ketoakaan.
Olisi pitänyt olla enenmmän "fuck you".
Mediaa pakoillut Immonen, jonka kanssa Hännikäinen kuuluu samaan sosiaaliseen piiriin, varmasti tunnustaa että kenties vaikeneminen julkisessa keskustelussa ei olekaan muiden sananvapauden rajoittamista. Toki tästä kieltäytymisestä on jo pienessä määrin yritetty tehdä sananvapausrike.
Kuitenkin näkisin että tässä tapauksessa keskustelusta kieltäytyminen on jonkinasteinen virhe. Syynä on se, että jo pyyntö seminaariin on itsessään antanut sen mediatilan Hännikäiselle. Kun jo sovittu seminaariin osallistuminen perutaan, se antaa kieltämättä viestin. Viestin joka nykyisessä mediakulttuurissa vaikuttaa Streisand efektiltä siitä huolimatta että kyseessä ei teknisesti ottaen ole sensuuri. Ihmiset eivät ole vapausfilosofeja vaan tunteista vedeltäviä vähemmän analyyttisiä hoopoilijoita.
Näen että Hännikäisen kunnioitus on se virhe joka PS Nuorilla on ollut syvimpänä virheenä. Ja olisi kenties ollut hyvä että tämä olisi tullut julkisessa mielipiteessä esiin. Keskustelulla kun tulee olemaan myös yleisö. Ja kun muistellaan miten PerusSuomalainen kansanedustaja sai huutelua facebookissa syntyneessä mielenosoituksessa, tiedetään että ongelmat olisivat olleet heidän käsissään. Tätä olisi tavallaan vaan "pitänyt käyttää opportunistisesti hyväksi". Antifeministit olisivat tämän jälkeen joko joutuneet luopumaan uskottavuudestaan tai Hännikäisestä. Nyt näin tuskin tulee tapahtumaan. Ainoastaan turvallisuusargumentti tässä tilanteessa voisi toimia. Linja-aho teki mielestäni mediankäyttövirheen. Joka luonnollisesti haittaa ennen kaikkea feminismiä. Heitä ei pidetä rohkeina ja keskusteluun valmiina. Joka on nykyään lähes yhtä paha kuin sensuristiksi tai moralistiksi tunnustautuminen.
torstai 25. kesäkuuta 2015
Feministi vaietkoon Tapanilasta?
Tapanilan paljon kohutusta joukkoraiskauksesta tuli lievä tuomio. Yhdeksi tuomion alhaisuuden syyksi annettiin juuri se, että kohinaa oli käyty paljon. En tiedä miten sosiaalisesta häpeästä ja medianäkyvyydestä on tullut osa rikollisen kompensaatiota. (Minua paremmin tietävät sanovat "Rikoslain 20 luvun §7"..) Ja onko tällä laajempia seurauksia esimerkiksi seksiviestikohujen, dopingskandaalien ja vastaavien kohdalla? Ja saammeko pian perinteiset häpeärangaistukset takaisin ; Niissähän rangaistuksesta osa tai kaikki hoidettiin häpeäpaalussa eikä sakolla tai vankeudella.
1: Itse en olisi pienentänyt raiskaustuomioita julkisuusmyllyn vuoksi. Päin vastoin, sehän on syy suojella tekijöitä. Yleiseen oiekustajuun liian löysä rangaistus yhdistettynä siihen että tekijöiden asuinpaikat ja pärstät ovat olleet julkisesti esillä ties missä oikeistolaisissa blogeissa ovat yhdistelmä joka miltei kannustaa "lynkkaamiskulttuuriin". (Ja nettiä katsellessa raiskauskulttuuri on mutkikas asia. Mutta raiskaajien ja pedofiilien lynkkaamiseen faniutuneita löytyy jopa huolestuttavia määriä.)
Liian kevyt tuomio on innostanut monia keskustelemaan asiasta vakavasti ja paheksuen. Näkemyksiä on ollut paheksunnasta vihaisuuteen ja yli. Ja jostain syystä feministien lausuntoja asiaan on jääty erityisesti kaipaamaan. Monista tilanne on näyttänyt siltä kuin feministit olisivat ongelmissa. Että Tapanilan joukkoraiskaustapaus on feministille vakavan kognitiivisen dissonanssin paikka. Hieman kuin olisi luonnonsuojelija joka näkee kun harvinainen eläin syö harvinaista kasvia. Ei tietäisi mitä tehdä.
Vesa Linja-aho kirjoittikin pian puolustusta siitä miksi hän ja muut feministit ovat hiljaa. Hänestä keskustelussa huomio on siirtynyt rasistiseen öyhöttämiseen. "Feministit eivät pidä meteliä asiasta, koska: ei kannata, ja siitä taas rasistit saavat syyttää ihan itseään. Aiheesta on turha kirjoittaa, koska kaikki siitä kirjoittaminen ruokkii rasistista vaahtoamista sen sijaan että keskusteltaisiin miten raiskausten määrä saataisiin vähenemään – eli kirjoittamisen haitat ovat moninkertaiset hyötyihin verrattuna, joten on parempi jättää kirjoittamatta."
Samuli Pahalahti tarttuu tähän, hän ymmärtää asian ilmeisesti vain puoliksi. Hän korostaa sitä että (a) Tapanilan raiskaustapaus on raiskauskulttuuria ja (b) feministit ovat yleensä kovia paheksumaan sosiaalisessa mediassa. "Tapanilan tapauksessa on kyse raiskauskulttuurista. Sellaista feministit ovat yleensä vastustaneet, mutta jostain syystä aihe ei ole noussut tässä yhteydessä keskusteluun heidän puoleltaan." ... "feministejä harvemmin pidättelee mikään, jos mediaan nousee jokin asia, mistä he eivät pidä. Hyvin usein seurauksena on säälimätön paskamyrsky, jossa hyökätään kaikkia mahdollisia kanavia pitkin syyllisten kimppuun."
Minuakin kieltämättä hieman ihmetyttää vaikeneminen. Mutta Pahalahti ei selvästi ole ymmärtänyt että
1: Tämän Tapanilan raiskauskohun kohdalla keskustelu on leimautunut siihen että haukutaan maahanmuuttajia. Eli jos vastustaa raiskausta niin lausunto tässä leimallisesti menee vastustamaan maahanmuuttoa. Itse asiassa tapauksesta on vaikeaa sanoa yhtään mitään ilman että se muuttuu joksikin jolla voidaan tukea jotain aivan muuta. Kaikki Pahalahden esittämät esimerkit kohuista taas ovat sellaisia että kun feministi ajaa asiaa niin hänen ajamansa asia ajaa feministien asiaa eikä sada jonkun aivan muun jengin laariin.
2: Toisaalta Pahalahti ei tiedosta että tässä raiskauskeskustelussa näkökulma on toisaalta, kenties feministien vaikenemisen vuoksi, mielenkiintoinen. Se, että tietyt näkökulmat ovat puuttuneet on (entisestään) korostanut siitä että keskustelu on siirtynyt vankeusrangaistukseen. Kun liberaalit ovat hiljaa, äänessä ovat vain konservatiivit. Ja he taas korostavat ylipäätään muutenkin sitä että pitää saada kovempia tuomioita. Feministit ovat vaahtoamassa mutta Pahalahden esimerkeistä voi huomata että ne eivät keskity vankeusrangaistusten pidentämisiin vaan niissä itse nettikirjoittelu nähdään välineeksi muuttaa rakenteita. Ja tässä sivutuotteena tulee häpeää niille jotka feministejen aatemaailmaa vastaan rikkovat. Pahalahden esimerkeille ei ole vaadittu kovempia rangaistuksia. Itse asiassa ajattelu siitä että rikosoikeudellinen tuomio ja sen pituus ovat sama kuin teon vähättely ovat eri asia. Konservatiiveille nämä ovat helpommin sama asia. Toisaalta feministit ja muut saavat syyttää itseään siitä, sillä he ovat olleet hiljaa.
Ja sitten se tärkein kysymysosio raiskauskulttuurista.
1: Miten niin Tapanilan joukkoraiskaus on raiskauskulttuuria? Voisin lähteä asiaa kohti jo siitä että usein feministit käyttävät termiä niin epämääräisesti että en tiedä onko sillä heille mitään sen kummempaa sisältöä kuin se että se liittyy raiskaukseen ja on jotain asennetta jota feministit eivät aatemaailmaansa hyväksy. Mutta täsmennän että joskus raiskauskulttuurista on validia puhua. Tällöin keskustellaan aika harvoin siitä että miehille opetetaan machokulttuuri jossa naista saa raiskata. Sen sijaan korostetaan shamingia, jossa raiskatulle kerrotaan miksi hän oli teoillaan ansainnut tai tehnyt raiskauksen todennäköiseksi. (Tästä löytyy hyviä esimerkkejä YLE:n kirjoituksessa jossa selitetään miksi ilmapiiri on sellainen että raiskatun kannattaa olla hiljaa.) Eli raiskaus olisi jotenkin raiskatun vika. Joka helposti onkin raiskauksen vähättelyä. Tapanilan joukkoraiskauksen kohdalla ei ole löydettävissä kirjoittelua jossa raiskaajien tekoa olisi puolusteltu tai jossa olisi selitetty että uhri olisi jotenkin ansainnut kohtalonsa, kun ei ollut ymmärtänyt että julkinen kulkuväline on uusi puska. Ei. Ainut syy jolla Pahalahti tuomitsee teon on se, että hän olettaa että maahanmuuttajat ovat islamilaisia ja että islamilaisessa kulttuurissa raiskaukseen jotenkin kannustettaisiin. Pahalahti ei ole näyttänyt että tätä liittyisi maassamme oleviin islamilaisiin. Raiskauskulttuuri -heitto voidaankin tässä liittää siihen mitä Linja-aho kommentoi. Asiat väännetään maahanmuuttokriitikoiden parissa olevien teemoihin ikään kuin mahdollisimman huomaamatta joskin perustelematta eli väenväkisin, typerästi ja idioottimaisesti. (Jos väite on tosi, se pitää jotenkin perustella. Pahalahti ei tee tätä logiikan eikä sitä tukevan fakta-aineistojen ja lähteiden kautta.)
2: Olen luullut että tässä puhutaan Tapanilan joukkoraiskaustapauksesta eikä jossain Tapanilan joukkoraiskausilmiöstä ; On tavallaan erikoista että tämä tuomio nähdään hyvin erikoisella tavalla. Itse olen opiskellut jonkin verran tieteenfilosofiaa ja tältä pohjalta olen Tapanilan joukkoraiskauksen kohdalla ihmetellyt jo sitä että miten ihmeessä sen pohjalla on tehty laajoja päätelmiä. Tietääkseni joukkoraiskaukset ovat harvinaisia. Niiden kohdalla on kuitenkin korostettu että joukkoraiskaukset ovat yleisesti, eivätkä vain tässä kyseisessä tapauksessa partikulaaristi, maahanmuuttajien tekosia. Miten niin pienikokoisesta otoksesta tehdään laajoja päätelmiä siitä että tilanne ei mene pelkän hajonnan piiriin? Tämän tuomion kohdalla ihmetyttää enemmän. Sillä tätä on koettu mokutuskulttuurin tuotokseksi. Se ikään kuin kuvastaa jotain suurempaa maan linjaa. Miten tämä päätelmä tehdään? (Mihin otoskoko 1 riittää noin niinkun tieteellisen validisti?)
Toki itse pidän feministien hiljaisuutta huonona asiana. Vesa Linja-ahon puolustuspuhekin vihjaa että hiljaisuuden syy on väärä. On tavallaan jätetty keskustelukenttä muiden haltuun, koska pelätään jotain joka vaatii vain tarkempaa muotoilua. Jos ongelman voi ratkaista argumentoinnilla ja retorisilla ratkaisuilla, viestinnällä, ei sitä pidä käyttää kuin se olisi jokin olotila.
1: Toki keskustelun maailmankuvaistaminen on kiinnostavaa. Feministit eivät ole suurella linjalla puolustaneet tuomion keveyttä. Vaikeneminen on luultavsti enemmän häpeän asia, eli juuri sitä että siitä ei pidetä joka tarkoittaa että se ei ole liberaalien tai feministienkään linjan mukainen mutta tästä ei haluta puhua koska muut asiat. Mutta silti esimerkiksi "Takkiraudassa" sitä kuvataan "Tapanilan junaraiskaustapauksesta on nyt jaettu tuomiot, ja ne olivat, mitenhän sen nyt nätisti sanoisi, varsin edistysmielisiä ja liberaaleja." Mikä on kuvauksena varsin kiinnostavaa. Miksi "Oi Kurjulaiset Kultamunatkin" tietävät että "Toisaalta monikulttuurisuus voi kuitenkin edelleen Suomessa hyvin. Tapanilan joukkoraiskauksesta nimittäin annettiin kolmelle syylliseksi todetulle ehdolliset tuomiot." Asiaa katsotaan selvästi näkökulmasta joka korostaa ns. "kulttuurisotaa". Ja yhteyksiä liitetään sen verran toistuvasti ja ikään kuin ilmiselviöinä että asia hämmentää. Asian maailmankuvallisuutta korostaa tietenkin sekin että Bandidoksen tiloissa tehdyssä raiskauksessa tuli ehdollista, tuomio pysyi hovissa, ja asia ei herättänyt syvää kiinnostusta juuri missään. Ei ole yllätys että "Takkirauta", "Oi Kurjulaiset Kultamunat", "Aleksanterin ratkaisu" ja monet muut blogit ovat reagoineet Tapanilan joukkoraiskaukseen mutta eivät Bandidokseen. Koska tosiasiassa nämä asiat ovat maailmankuvaistuneet. Tekijöiden identiteetti on tärkeänä osana maailmankuvasotaa, ja tärkeintä on saada tukea omalle joukolle internetkeskusteluissa. Eettisyys on tässä prosessissa korkeintaan sivutuote.
Vaikenemisstrategia on samanlaista poteroihinkaivautumita, kuin (1) se ihmeily joka saa oikeistolaisen floodaamaan innolla "vaihtoehtouutiskanavalleen" jokaisen rodullisen tekemän myymälävarkauden ja muun pikkurikkeenkin, mutta joka saa sitten vähättelemään oikeistolaisten tekemiä kirjastopuukotuksia false flag -operaatioina. (2) Tai sitten se, että monikulttuurisuutta vastustava korostaa sananvapautta ja uskonnonvapautta, tajuamatta että jos ihmisillä on sananvapaus ja uskonnonvapaus se tarkoittaa sitä että he valitsevat erilaisia mielipiteitä ja uskontoja. Josta seuraa monikulttuurisuus. Ja siksi tässäkin on ihmeellisiä vaikenemisia ja äänekkäitä asioista huutamisia joissa ei tunnu olevan sisäistä koherenssia. Syntyy ilmapiiri jossa Muhammadpilakuva on tärkeä osa sananvapautta mutta homosaatio pitäisi saada kuriin.
Tässä poteroitumisessa perusongelma on siinä että monilel tärkeintä on olla oikealla puolella ja ennen kaikkea oikeita tyyppejä vastaan. Ja jos vastustaa jotain ilmiötä sitä pitää vastustaa kaikilla tavoin. (Itse näen taas että jokaisen asian takana on monta asiayhteyttä. Ja lähes kaikissa asioissa on hyviä asiayhteyksiä ja huonoja asiayhteyksiä. Se onko asia hyvä vai huono on kokonaisuuskysymys kuin jokin essentiaalinen ominaisuus. Ja siksi ei ole järkeä siinä että jos vaikka vastustaa maahanmuuttoa niin pitäisi vastustaa sitä joka ikisessä kohdassa ja jos jossain yksityiskohdissa on mielipide-ero niin tämä ei olisi jotain mokuttamista. Paitsi tietysti siinä mielessä että kaikki mielipiteenvapaus on jonkinasteista mokuttamista.) Tästä syntyy jotain jossa moraali, oikeudenmukaisuus ja reiluus on vaihdettu jengiin. Oikea yhteisö-oikea identiteetti - oikea mielipide -linjamaksi jossa ei katsota mitä kukakin tekee vaan sitä mitä kukakin edustaa.
Toki Vesa Linja-aho on sittemmin korostanut sitä linjaa että tosiasiassa feministit puhuvatkin asiasta. Vaikeneminen on ollut illuusio "Naisasialiitto Unionin pääsihteeri kommentoi heti samana iltana Uudessa Suomessa – se oli vain mennyt ohi" ... "osittain vain hitautta: nyt on kesä ja feministeilläkin on muuta tekemistä kuin istua koneen äärellä kirjoittamassa blogeihinsa. Feministi Anna Kontula kirjoitti Facebook-seinälläni että häntä haastateltiin eilen useaankin otteeseen aiheesta. Ainakin yksi niistä on tullut jo ulos." Tämä olisi tietenkin uskottavampaa jos hän ei olisi ennen selittänyt miksi feministit eivät puhu asiasta.
MAAHANDULOGAIN YOUCO RAISCASI
- TUOCAA HIRTTOLAWA.
1: Itse en olisi pienentänyt raiskaustuomioita julkisuusmyllyn vuoksi. Päin vastoin, sehän on syy suojella tekijöitä. Yleiseen oiekustajuun liian löysä rangaistus yhdistettynä siihen että tekijöiden asuinpaikat ja pärstät ovat olleet julkisesti esillä ties missä oikeistolaisissa blogeissa ovat yhdistelmä joka miltei kannustaa "lynkkaamiskulttuuriin". (Ja nettiä katsellessa raiskauskulttuuri on mutkikas asia. Mutta raiskaajien ja pedofiilien lynkkaamiseen faniutuneita löytyy jopa huolestuttavia määriä.)
Liian kevyt tuomio on innostanut monia keskustelemaan asiasta vakavasti ja paheksuen. Näkemyksiä on ollut paheksunnasta vihaisuuteen ja yli. Ja jostain syystä feministien lausuntoja asiaan on jääty erityisesti kaipaamaan. Monista tilanne on näyttänyt siltä kuin feministit olisivat ongelmissa. Että Tapanilan joukkoraiskaustapaus on feministille vakavan kognitiivisen dissonanssin paikka. Hieman kuin olisi luonnonsuojelija joka näkee kun harvinainen eläin syö harvinaista kasvia. Ei tietäisi mitä tehdä.
Vesa Linja-aho kirjoittikin pian puolustusta siitä miksi hän ja muut feministit ovat hiljaa. Hänestä keskustelussa huomio on siirtynyt rasistiseen öyhöttämiseen. "Feministit eivät pidä meteliä asiasta, koska: ei kannata, ja siitä taas rasistit saavat syyttää ihan itseään. Aiheesta on turha kirjoittaa, koska kaikki siitä kirjoittaminen ruokkii rasistista vaahtoamista sen sijaan että keskusteltaisiin miten raiskausten määrä saataisiin vähenemään – eli kirjoittamisen haitat ovat moninkertaiset hyötyihin verrattuna, joten on parempi jättää kirjoittamatta."
Samuli Pahalahti tarttuu tähän, hän ymmärtää asian ilmeisesti vain puoliksi. Hän korostaa sitä että (a) Tapanilan raiskaustapaus on raiskauskulttuuria ja (b) feministit ovat yleensä kovia paheksumaan sosiaalisessa mediassa. "Tapanilan tapauksessa on kyse raiskauskulttuurista. Sellaista feministit ovat yleensä vastustaneet, mutta jostain syystä aihe ei ole noussut tässä yhteydessä keskusteluun heidän puoleltaan." ... "feministejä harvemmin pidättelee mikään, jos mediaan nousee jokin asia, mistä he eivät pidä. Hyvin usein seurauksena on säälimätön paskamyrsky, jossa hyökätään kaikkia mahdollisia kanavia pitkin syyllisten kimppuun."
Minuakin kieltämättä hieman ihmetyttää vaikeneminen. Mutta Pahalahti ei selvästi ole ymmärtänyt että
1: Tämän Tapanilan raiskauskohun kohdalla keskustelu on leimautunut siihen että haukutaan maahanmuuttajia. Eli jos vastustaa raiskausta niin lausunto tässä leimallisesti menee vastustamaan maahanmuuttoa. Itse asiassa tapauksesta on vaikeaa sanoa yhtään mitään ilman että se muuttuu joksikin jolla voidaan tukea jotain aivan muuta. Kaikki Pahalahden esittämät esimerkit kohuista taas ovat sellaisia että kun feministi ajaa asiaa niin hänen ajamansa asia ajaa feministien asiaa eikä sada jonkun aivan muun jengin laariin.
2: Toisaalta Pahalahti ei tiedosta että tässä raiskauskeskustelussa näkökulma on toisaalta, kenties feministien vaikenemisen vuoksi, mielenkiintoinen. Se, että tietyt näkökulmat ovat puuttuneet on (entisestään) korostanut siitä että keskustelu on siirtynyt vankeusrangaistukseen. Kun liberaalit ovat hiljaa, äänessä ovat vain konservatiivit. Ja he taas korostavat ylipäätään muutenkin sitä että pitää saada kovempia tuomioita. Feministit ovat vaahtoamassa mutta Pahalahden esimerkeistä voi huomata että ne eivät keskity vankeusrangaistusten pidentämisiin vaan niissä itse nettikirjoittelu nähdään välineeksi muuttaa rakenteita. Ja tässä sivutuotteena tulee häpeää niille jotka feministejen aatemaailmaa vastaan rikkovat. Pahalahden esimerkeille ei ole vaadittu kovempia rangaistuksia. Itse asiassa ajattelu siitä että rikosoikeudellinen tuomio ja sen pituus ovat sama kuin teon vähättely ovat eri asia. Konservatiiveille nämä ovat helpommin sama asia. Toisaalta feministit ja muut saavat syyttää itseään siitä, sillä he ovat olleet hiljaa.
Ja sitten se tärkein kysymysosio raiskauskulttuurista.
1: Miten niin Tapanilan joukkoraiskaus on raiskauskulttuuria? Voisin lähteä asiaa kohti jo siitä että usein feministit käyttävät termiä niin epämääräisesti että en tiedä onko sillä heille mitään sen kummempaa sisältöä kuin se että se liittyy raiskaukseen ja on jotain asennetta jota feministit eivät aatemaailmaansa hyväksy. Mutta täsmennän että joskus raiskauskulttuurista on validia puhua. Tällöin keskustellaan aika harvoin siitä että miehille opetetaan machokulttuuri jossa naista saa raiskata. Sen sijaan korostetaan shamingia, jossa raiskatulle kerrotaan miksi hän oli teoillaan ansainnut tai tehnyt raiskauksen todennäköiseksi. (Tästä löytyy hyviä esimerkkejä YLE:n kirjoituksessa jossa selitetään miksi ilmapiiri on sellainen että raiskatun kannattaa olla hiljaa.) Eli raiskaus olisi jotenkin raiskatun vika. Joka helposti onkin raiskauksen vähättelyä. Tapanilan joukkoraiskauksen kohdalla ei ole löydettävissä kirjoittelua jossa raiskaajien tekoa olisi puolusteltu tai jossa olisi selitetty että uhri olisi jotenkin ansainnut kohtalonsa, kun ei ollut ymmärtänyt että julkinen kulkuväline on uusi puska. Ei. Ainut syy jolla Pahalahti tuomitsee teon on se, että hän olettaa että maahanmuuttajat ovat islamilaisia ja että islamilaisessa kulttuurissa raiskaukseen jotenkin kannustettaisiin. Pahalahti ei ole näyttänyt että tätä liittyisi maassamme oleviin islamilaisiin. Raiskauskulttuuri -heitto voidaankin tässä liittää siihen mitä Linja-aho kommentoi. Asiat väännetään maahanmuuttokriitikoiden parissa olevien teemoihin ikään kuin mahdollisimman huomaamatta joskin perustelematta eli väenväkisin, typerästi ja idioottimaisesti. (Jos väite on tosi, se pitää jotenkin perustella. Pahalahti ei tee tätä logiikan eikä sitä tukevan fakta-aineistojen ja lähteiden kautta.)
2: Olen luullut että tässä puhutaan Tapanilan joukkoraiskaustapauksesta eikä jossain Tapanilan joukkoraiskausilmiöstä ; On tavallaan erikoista että tämä tuomio nähdään hyvin erikoisella tavalla. Itse olen opiskellut jonkin verran tieteenfilosofiaa ja tältä pohjalta olen Tapanilan joukkoraiskauksen kohdalla ihmetellyt jo sitä että miten ihmeessä sen pohjalla on tehty laajoja päätelmiä. Tietääkseni joukkoraiskaukset ovat harvinaisia. Niiden kohdalla on kuitenkin korostettu että joukkoraiskaukset ovat yleisesti, eivätkä vain tässä kyseisessä tapauksessa partikulaaristi, maahanmuuttajien tekosia. Miten niin pienikokoisesta otoksesta tehdään laajoja päätelmiä siitä että tilanne ei mene pelkän hajonnan piiriin? Tämän tuomion kohdalla ihmetyttää enemmän. Sillä tätä on koettu mokutuskulttuurin tuotokseksi. Se ikään kuin kuvastaa jotain suurempaa maan linjaa. Miten tämä päätelmä tehdään? (Mihin otoskoko 1 riittää noin niinkun tieteellisen validisti?)
Toki itse pidän feministien hiljaisuutta huonona asiana. Vesa Linja-ahon puolustuspuhekin vihjaa että hiljaisuuden syy on väärä. On tavallaan jätetty keskustelukenttä muiden haltuun, koska pelätään jotain joka vaatii vain tarkempaa muotoilua. Jos ongelman voi ratkaista argumentoinnilla ja retorisilla ratkaisuilla, viestinnällä, ei sitä pidä käyttää kuin se olisi jokin olotila.
1: Toki keskustelun maailmankuvaistaminen on kiinnostavaa. Feministit eivät ole suurella linjalla puolustaneet tuomion keveyttä. Vaikeneminen on luultavsti enemmän häpeän asia, eli juuri sitä että siitä ei pidetä joka tarkoittaa että se ei ole liberaalien tai feministienkään linjan mukainen mutta tästä ei haluta puhua koska muut asiat. Mutta silti esimerkiksi "Takkiraudassa" sitä kuvataan "Tapanilan junaraiskaustapauksesta on nyt jaettu tuomiot, ja ne olivat, mitenhän sen nyt nätisti sanoisi, varsin edistysmielisiä ja liberaaleja." Mikä on kuvauksena varsin kiinnostavaa. Miksi "Oi Kurjulaiset Kultamunatkin" tietävät että "Toisaalta monikulttuurisuus voi kuitenkin edelleen Suomessa hyvin. Tapanilan joukkoraiskauksesta nimittäin annettiin kolmelle syylliseksi todetulle ehdolliset tuomiot." Asiaa katsotaan selvästi näkökulmasta joka korostaa ns. "kulttuurisotaa". Ja yhteyksiä liitetään sen verran toistuvasti ja ikään kuin ilmiselviöinä että asia hämmentää. Asian maailmankuvallisuutta korostaa tietenkin sekin että Bandidoksen tiloissa tehdyssä raiskauksessa tuli ehdollista, tuomio pysyi hovissa, ja asia ei herättänyt syvää kiinnostusta juuri missään. Ei ole yllätys että "Takkirauta", "Oi Kurjulaiset Kultamunat", "Aleksanterin ratkaisu" ja monet muut blogit ovat reagoineet Tapanilan joukkoraiskaukseen mutta eivät Bandidokseen. Koska tosiasiassa nämä asiat ovat maailmankuvaistuneet. Tekijöiden identiteetti on tärkeänä osana maailmankuvasotaa, ja tärkeintä on saada tukea omalle joukolle internetkeskusteluissa. Eettisyys on tässä prosessissa korkeintaan sivutuote.
Vaikenemisstrategia on samanlaista poteroihinkaivautumita, kuin (1) se ihmeily joka saa oikeistolaisen floodaamaan innolla "vaihtoehtouutiskanavalleen" jokaisen rodullisen tekemän myymälävarkauden ja muun pikkurikkeenkin, mutta joka saa sitten vähättelemään oikeistolaisten tekemiä kirjastopuukotuksia false flag -operaatioina. (2) Tai sitten se, että monikulttuurisuutta vastustava korostaa sananvapautta ja uskonnonvapautta, tajuamatta että jos ihmisillä on sananvapaus ja uskonnonvapaus se tarkoittaa sitä että he valitsevat erilaisia mielipiteitä ja uskontoja. Josta seuraa monikulttuurisuus. Ja siksi tässäkin on ihmeellisiä vaikenemisia ja äänekkäitä asioista huutamisia joissa ei tunnu olevan sisäistä koherenssia. Syntyy ilmapiiri jossa Muhammadpilakuva on tärkeä osa sananvapautta mutta homosaatio pitäisi saada kuriin.
Tässä poteroitumisessa perusongelma on siinä että monilel tärkeintä on olla oikealla puolella ja ennen kaikkea oikeita tyyppejä vastaan. Ja jos vastustaa jotain ilmiötä sitä pitää vastustaa kaikilla tavoin. (Itse näen taas että jokaisen asian takana on monta asiayhteyttä. Ja lähes kaikissa asioissa on hyviä asiayhteyksiä ja huonoja asiayhteyksiä. Se onko asia hyvä vai huono on kokonaisuuskysymys kuin jokin essentiaalinen ominaisuus. Ja siksi ei ole järkeä siinä että jos vaikka vastustaa maahanmuuttoa niin pitäisi vastustaa sitä joka ikisessä kohdassa ja jos jossain yksityiskohdissa on mielipide-ero niin tämä ei olisi jotain mokuttamista. Paitsi tietysti siinä mielessä että kaikki mielipiteenvapaus on jonkinasteista mokuttamista.) Tästä syntyy jotain jossa moraali, oikeudenmukaisuus ja reiluus on vaihdettu jengiin. Oikea yhteisö-oikea identiteetti - oikea mielipide -linjamaksi jossa ei katsota mitä kukakin tekee vaan sitä mitä kukakin edustaa.
Toki Vesa Linja-aho on sittemmin korostanut sitä linjaa että tosiasiassa feministit puhuvatkin asiasta. Vaikeneminen on ollut illuusio "Naisasialiitto Unionin pääsihteeri kommentoi heti samana iltana Uudessa Suomessa – se oli vain mennyt ohi" ... "osittain vain hitautta: nyt on kesä ja feministeilläkin on muuta tekemistä kuin istua koneen äärellä kirjoittamassa blogeihinsa. Feministi Anna Kontula kirjoitti Facebook-seinälläni että häntä haastateltiin eilen useaankin otteeseen aiheesta. Ainakin yksi niistä on tullut jo ulos." Tämä olisi tietenkin uskottavampaa jos hän ei olisi ennen selittänyt miksi feministit eivät puhu asiasta.
MAAHANDULOGAIN YOUCO RAISCASI
- TUOCAA HIRTTOLAWA.
torstai 28. toukokuuta 2015
PersKustarallaa ~ "Eli tämä koskee minuun enemmän kuin sinuun"
 |
| Tanakat erektiot tulevaisuuteen. |
Asiasta on levinnyt paljon monenlaista paheksuntaa.Osa niistä on jopa melko lystikkäitä. Vesa Linja-aho päivitteli asiaa "Meillä on rokotekriittinen sosiaali- ja terveysministeri ja kuolemantuomiota kannattava oikeusministeri. Enää puuttuu luudalla lentämiseen uskova liikenneministeri." Mika Sipura kiteytti ajatuksen analyyttisemmin "Olenkohan ymmärtänyt tämän demokraattisesti valitun suunnan oikein? Koulutus, sivistys, kulttuuri, hyvinvointi ja ympäristö eivät ole suomalaisten mielestä niin kovin tärkeitä. Aseet ja asfaltti ovat." Tässä tärkeää on nyt vain että paheksuntaa on ollut.
Olen jossain määrin sitä mieltä että asia ei ole aivan niin katastrofaalinen kuin voisi luulla. Suoraan sanoen : Taloustilanne ei ole kovin kaunis. Kenties paras todiste tästä on se, että Timo Soinille ei kelvannut valtionvarainministerin salkku. Hän on ulkoministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin Teuvo Hakkarainen kulttuuriministerinä. Tämä on kenties yhtä ironista kuin kokemusasiantuntijuuden läpitunkema Timo Soinin lausunto "Helppohan oppositiosta on räksyttää". Mutta ironiasta huolimatta ratkaisu on ymmärrettävä. Tässä valtiontalouden tilanteessa valtionvarainministeristä tulee taatusti hyvin vihattu. On pakko leikata. Ja se minkä olen oppinut ihmismielestä ja menetyksestä on endowment effect. Ihmiset arvostavat enemmän asiaa siksi että ne omistavat sen. Siksi myyjä ylihinnoittelee asian arvoa. Luopuminen on vaikeaa. Tämä koskee myös saavutettuja etuja. Ja taantumassa jostain on pakko leikata.
1: Ja valitettavasti Sademiehen leikkausehdotukset eivät paikkaa valtiontaloutta, kenties siksi että islamistitaustaisten maahanmuuttajamiesten irtileikattujen pallien jälleenmyyntiarvo ei ole ollut entisellään sitten sen jälkeen kun Ilse Koch loi postmodernia tekotaidetta lampunvarjostimineen.
Olen tässä Timo Tiaisen linjoilla ; "Jos oppositio olisi tekemässä hallitusohjelmaa ja on pakko tasapainottaa julkinen talous niin miten oppositiopuolueet sen tekisivät paremmin, koskapa isoimmat rahat liikkuvat sosiaali- ja terveysministeriön sekä opetusministeriön sektoreilla. Ja jos säästää pitää on säästöt vaikea aikaansaada ilman noihin hallinnonaloihin kajoamista, valitettavasti." (Tiainen on hyvin maltillinen, ei fanita lujasti kaikkia ratkaisuita. Laajempi konteksti tai siitä mainitseminen on tarpeen väärinkäsitysten välttämiseksi.)
Toki itse näen että tässä on tehty muutamia omituisia ratkaisuita. Kilpailukyvyn kannalta ymmärrän että viedään terveysministeriöltä. Kilpailukyvyn kannalta mummot ja papat esimerkiksi eivät ole enää tuottavia kansalaisia eikä heistä sellaisia tule joten he eivät ole "näppärä investointi". Tällä tavalla saadaan rahaa moraalisesti kyseenalaisin keinoin mutta helposti. Asioista jotka vievät mutta eivät tuo. Valitettavasti tiet lisäävät mukavuutta mutta eivät paranna kilpailua. Suomessa myyntivalttina on ollut perinteisesti aivovienti ja koulutus. Se parantaa kilpailukykyä. Probleema on tietysti se että se tuo rahaa kassaan vasta "liian myöhään". Persnetto iskee nyt eikä kymmenen vuoden päästä.
Olen sitä mieltä että ongelmana ei ole se, että äänestyksellä tuotettu omasta mielestäni epämiellyttävä hallituskokonaisuus tuottaa ratkaisuja joista en pidä. Suoraan sanoen ; Olemme saaneet juuri sellaisen hallituksen kuin olemme äänestäneet. Demokratian ydin tiivistyy tähän. Saamme sellaisen eduskunnan kuin ansaitsemme. Toki kansalaisen tehtävänä ei ole pistää suutaan kiinni epäkohdista vaalien välillä. (Äänestämisellähän piti muka olla joku Stetson-Harrison -menetelmällä vedetty yhteys valitusoikeuteen monista.)
Mutta näen joka tapauksessa päätöksissä ongelman. Aivan toisenlaisen ongelman. Väittäisin että syvemmän ongelman. Sellaisen joka ei ole miellyttävä. Sellainen jonka miettiminen yöllä ei kuiski lohdun sanoja. Asian ydin on siinä että kun katsotaan oikeutuksia valinnoille katsotaan jostain syystä vain siltä kannalta että onko kyseessä ovela byrokraattinen manööveri vai ei. (Ja yleensä tämä liittyy siihen että onko strategiat itselle miellyttäviä jota sitten oikeutetaan after the fact. Tervetuloa normaaliin poliittiseen keskusteluun siis.)
 |
| Luotetava hieno mies, jonka kanssa toisaalta tietää aina mitä saa koska "KePu pettää aina". |
Lopputuloksena on tietenkin se että tämänlaiset "kepu pettää aina" -pääsäännöt mahdollisesti ilman poikkeusta nakertavat suoraan demokratian uskottavuutta. Miten demokratia jossa äänestäjä eitiedä mihin hänen äänensä vaikuttaa eroaa harvainvallalta jossa päätäntävalta suoraan delegoidaan jollekulle jonka sitten toivotaan tekevän "ovelia byrokraattisia temppuja". Ovela virkamieskunta on eri asia kuin demokraattinen virkamieskunta.
Jos asiaa kysyttäisiin minulta niin tämä asia olisi helppo ratkaista. Vaatimaton ehdotukseni (viittaa ironian alkamiseen) on se, että tehtäisiin todellakin kipeä ratkaisu. Tällä kertaa kipeä edustajille. He joutuisivat tekemään vaalilupauksia ennen vaaleja. Ne listattaisiin ylös papereille. He eivät voisi käyttää muita lupauksia tai jos käyttäisivät nämäkin tulisivat listalle. Hallintoaikana sitten jokainen petetty lupaus läpikäytäisiin julkisessa televisiossa aina perjantaisin. (Tai lauantaisin, ei sillä ole niin väliä, kunhan on viikonloppu ja kansalla juhlamieli.) Ja jokaista petettyä vaalilupausta kohden ehdokkalta amputoitaisiin yksi sormi. Sormien loputtua jatkettaisiin varpaisiin. Sitten lopulta mietittäisiin karsitaanko petturiehdokkaalta korvia vai palleja. (Puhelinäänestys!) Väittäisin että tällä saataisiin rehelliset poliitikot että hilirimpsis! Eihän tämä tietenkään eettistä ole. Mutta luottamuspersnetto on vähän kuin rahapersnetto. Jos sitä ei ole niin se on tehtävä. Tai muuten eduskunnalla ei ole mitään virkaa.
Toki sitä on kokeiltu persnettoa kerääviä valtioita. Ja sitä että ollaan humaaneja niillekin jotka sitä eivät kunniansa (honour) puolesta ansaitse. Ne toki nojaavat nykyhallitukselle ilmeisen vieraisiin ihmisarvon (dignity) konsepteihin, joten en tiedä miten koherentti on ihminen joka kannattaa nykyhallitusta ja näitä ajatusmalleja. Kun kerran alkuun on päästy niin miksi ei? Kyllä nyt on turha niuhottaa kun pitäisi kääriä hihat, uhrautua ja olla valmis kestämään kipeitäkin päätöksiä. Kaikkien parhaaksi!
Modernissa UFO -populaarikulttuurissa humanoidit ovat äimistyttävän kiinnostuneita anaalisondauksesta. Tämä mieltymys persläpiin voi tuoda uutta kulmaa perinteiseen avaruusmuukalaisen pyyntöön "viekää meidät johtajanne luo".
perjantai 1. toukokuuta 2015
Hattu. Päästä.
Minulla on hattu. Se on hyvin perusmallinen hattu. Josta voi pienellä muokkailulla tehdä toisenlaisia hattuja. (Tämä ei ole mitenkään tavatonta. Suuri osa hattumalleista on muutettavaksi toisille muutaman tikin purkamisella ja toisen ompelulla.) Sen peruspohjana on ollut fedora jota sitten olen modifioinut mielestäni melko raskaasti.
Kävin vähän aikaa sitten eräässä miitissä. Siellä minulle suositeltiin että kannattaa välttää tietynlaisten hattujen käyttämistä. "Fedorasta" kun on tullut suosittelijan mukaan symboli naisvihamielisyydelle. Hattua käyttävätkin hänestä vain ne jotka ovat naisvihamielisiä tai jotka eivät tiedä ilmiöstä. Hän siis suositteli minulle että minun ei pitäisi pukeutua jotenkin, kertoi sen olevan provokatiivista ja oletti ilmeisesti että ottaisin neuvon tosissaan. ; Kuten selvää on, hän ei tuntenut minua kovin hyvin.
Olisin unohtanut koko asian. Mutta sitten Vesa Linja-aho kirjoitti artikkelin antifeministeistä. Ja hän käytti tälläiseen antifeministin kuvaamiseen ilmeilyä valkoisessa fedora -hatussa. (Sittemmin kuva on poistunut, ilmeisesti koska sanoin asiasta hänelle.) Kyseessä on aika levinnyt muoti-ilmiö. Asiasta on puhuttu myös feministisessä ulkomaalaisessa blogissa. Kyseessä on tyylin ja ideologisen blogin risteymä "There appears to be a mostly-unspoken dichotomy regarding the recent trend of fedora-wearing: that of the men who wear and love them, and that of the women who avoid men who wear them. It’s not the most recent style of headwear for either men or women, nor is it by any means universally considered likable or stylish. Yet for the past few years, it’s been a persistently-worn article of clothing, and one that has taken severe beatings from feminists and other women fed up with the men who insist on wearing them–men who either deny the stigma or are unaware of it." ... "One needn’t even Google “fedoras and nice guys” to become aware of how intertwined the two are–all a woman has to do is sit at a bar and wait for the first fedora’d man who approaches her to attempt to engage her in some sad attempt at banter about how “there are so many jerks in this bar” and “you look like you could use a really good man in your life” (seriously, these are direct quotes)." ... "The stigma, popularized by blogs such as Fedoras of OKC and the now-defunct You Shouldn’t Wear That Fedora, is simple: the fedora has, for many, come to symbolize “Nice Guys”–men (often Reddit users and/or gamers and/or self-proclaimed “nerds”) who insist that they are “nice guys” for not overtly making their romantic or sexual intentions clear, while shaming women for not being interested in them." Otsikonkin mukaan vika ei ole fedorassa vaan miehissä jotka kantavat niitä.
Voisin tietysti huomauttaa, että minä olen niitä jotka kantavat hattuaan. Enkä koe olevani antifeministi. Mutta tämä ei toki ole ensimmäinen asia. Sillä tätä ennen olivat "fedora -ateistit". Silloin fedora liitettiin vihaisiin militantteihin Ayn Randia kannattaviin ateisteihin. Nykyään asia tuntuu unohtuneen monilta. On hieman erikoista miksi ateismi linkittyi fedoraan niinkin vahvasti. Siitä voi todella olla syytä kysyä jotain. Lisäksi näyttää että fedora on jotenkin lävähtämässä käsiin. "It's not just "angry atheists", though that is a big part of it; the fedora symbolizes basically the entire internet image board subculture and all the negative stereotypes it has picked up, like My Little Pony obsession, hentai, rabid misogyny, social cluelessness, narcissism, casual racism, immaturity, STEM circlejerking, Ayn-Rand libertarianism, and poor hygiene." Merkittävää on myös se, että tämä stereotyyppinen ulkonäköleimaaminen on iskenyt hyvin mielenkiintoisiin alakulttuureihin. Näyttää että postmodernin vasemmistolaisuuden kanssa erimieliset negatiiviset stereotypiat on ikään kuin nivottu tämän fedora-dissauksen kanssa. ; (Postmodernit vasemmistolaiset eivät ole pitäneet uusateismista koska se on skientististä. Ateistiviha näyttääkin yhdistävän postmodernit vasemmistolaiset feministit ja moralisoivat oikeistokonservatiiviset fundamentalistit.)
Kyseessä on kuitenkin stereotyyppi. Ja hyvin moni sortava järjestelmä ja syrjintä nojaa juuri siihen että tietyt ulkonäköpiirteet tulkitaan joksikin joita ei kannata julkisesti tehdä. Esimerkiksi siksi että "sellainen olisi homoa". Olenkin siksi kokenut moraaliseksi velvollisuudekseni ottaa käyttöön uuden keskusteluvälineen. Haukun päin naamaa jokaisen postmodernin vasemmistolaisen pukeutumista ja suosittelen heitä pukeutumaan konservatiivisemmin, koska muutoin pukeutuminen on tyylittömyydessään tuova ongelmia ja hankaluuksia heidän elämäänsä. Ja jos henkilö on feministi niin sitten täytyy muistaa haukkua vahvemmin. Sillähän se asia korjautuu. Paitsi että tietenkään en tee mitään tuollaista. Sehän olisi aivan idioottimaista. Mutat jos käyttäytyisin noita ihmisiä kohtaan kuten he kohtelevat muita ja käyttäisin strategioita ja kielipelejä joita he pitävät rationaalisina niin juuri siltä maailma näyttäisi.
Minun voi olla vaikeaa unohtaa koska sain kuulla asiasta fedora-ateisminkin aikana. (Siitä huolimatta että hattuni ei modifiointejen jälkeen edes teknisesti ottaen ole fedora! Tunnistakaa edes hatut joita vihaatte!) Enkä tuolloin identifioitunut ateistiksi sen enempää kuin identifioidun antifeministiksikään. Ja nähdäkseni tarvitaan melko asenteellista kikkailua jotta minusta saataisiin militanttiateisti tai sovinisti sanan täydessä mielessä. Olen pitänyt samanmallista hattua 1990 -luvulta, joten se on vanhempi kuin "fedora -ateismi" ja tämä tuoreempi antifeminismikytkös. I have this kind of hat before it was uncool!
Nyt minun on kuitenkin tavallaan kannustavaa pitää hattua juuri sen vuoksi että se lietsoo valheellisia stereotypioita. Ja provosoi ihmisiä tämän vain heidän päässään olevan illuusion pohjalta. Ja tämänlaisesta minä nautin paljon. Tuollaisesta materiaalista minun erektioni syntyvät. Saan syvää mielihyvää ihmisten typeryyden moninaisesta ilmitulemisesta ja siitä miten he nolaavat itseään tajuamatta sitä itsekään. Etenkin jos tekevät sen tavalla jonka olen esiin kutsunut. Ja reagoivat siten, että näen sen.
Kävin vähän aikaa sitten eräässä miitissä. Siellä minulle suositeltiin että kannattaa välttää tietynlaisten hattujen käyttämistä. "Fedorasta" kun on tullut suosittelijan mukaan symboli naisvihamielisyydelle. Hattua käyttävätkin hänestä vain ne jotka ovat naisvihamielisiä tai jotka eivät tiedä ilmiöstä. Hän siis suositteli minulle että minun ei pitäisi pukeutua jotenkin, kertoi sen olevan provokatiivista ja oletti ilmeisesti että ottaisin neuvon tosissaan. ; Kuten selvää on, hän ei tuntenut minua kovin hyvin.
Olisin unohtanut koko asian. Mutta sitten Vesa Linja-aho kirjoitti artikkelin antifeministeistä. Ja hän käytti tälläiseen antifeministin kuvaamiseen ilmeilyä valkoisessa fedora -hatussa. (Sittemmin kuva on poistunut, ilmeisesti koska sanoin asiasta hänelle.) Kyseessä on aika levinnyt muoti-ilmiö. Asiasta on puhuttu myös feministisessä ulkomaalaisessa blogissa. Kyseessä on tyylin ja ideologisen blogin risteymä "There appears to be a mostly-unspoken dichotomy regarding the recent trend of fedora-wearing: that of the men who wear and love them, and that of the women who avoid men who wear them. It’s not the most recent style of headwear for either men or women, nor is it by any means universally considered likable or stylish. Yet for the past few years, it’s been a persistently-worn article of clothing, and one that has taken severe beatings from feminists and other women fed up with the men who insist on wearing them–men who either deny the stigma or are unaware of it." ... "One needn’t even Google “fedoras and nice guys” to become aware of how intertwined the two are–all a woman has to do is sit at a bar and wait for the first fedora’d man who approaches her to attempt to engage her in some sad attempt at banter about how “there are so many jerks in this bar” and “you look like you could use a really good man in your life” (seriously, these are direct quotes)." ... "The stigma, popularized by blogs such as Fedoras of OKC and the now-defunct You Shouldn’t Wear That Fedora, is simple: the fedora has, for many, come to symbolize “Nice Guys”–men (often Reddit users and/or gamers and/or self-proclaimed “nerds”) who insist that they are “nice guys” for not overtly making their romantic or sexual intentions clear, while shaming women for not being interested in them." Otsikonkin mukaan vika ei ole fedorassa vaan miehissä jotka kantavat niitä.
Voisin tietysti huomauttaa, että minä olen niitä jotka kantavat hattuaan. Enkä koe olevani antifeministi. Mutta tämä ei toki ole ensimmäinen asia. Sillä tätä ennen olivat "fedora -ateistit". Silloin fedora liitettiin vihaisiin militantteihin Ayn Randia kannattaviin ateisteihin. Nykyään asia tuntuu unohtuneen monilta. On hieman erikoista miksi ateismi linkittyi fedoraan niinkin vahvasti. Siitä voi todella olla syytä kysyä jotain. Lisäksi näyttää että fedora on jotenkin lävähtämässä käsiin. "It's not just "angry atheists", though that is a big part of it; the fedora symbolizes basically the entire internet image board subculture and all the negative stereotypes it has picked up, like My Little Pony obsession, hentai, rabid misogyny, social cluelessness, narcissism, casual racism, immaturity, STEM circlejerking, Ayn-Rand libertarianism, and poor hygiene." Merkittävää on myös se, että tämä stereotyyppinen ulkonäköleimaaminen on iskenyt hyvin mielenkiintoisiin alakulttuureihin. Näyttää että postmodernin vasemmistolaisuuden kanssa erimieliset negatiiviset stereotypiat on ikään kuin nivottu tämän fedora-dissauksen kanssa. ; (Postmodernit vasemmistolaiset eivät ole pitäneet uusateismista koska se on skientististä. Ateistiviha näyttääkin yhdistävän postmodernit vasemmistolaiset feministit ja moralisoivat oikeistokonservatiiviset fundamentalistit.)
Kyseessä on kuitenkin stereotyyppi. Ja hyvin moni sortava järjestelmä ja syrjintä nojaa juuri siihen että tietyt ulkonäköpiirteet tulkitaan joksikin joita ei kannata julkisesti tehdä. Esimerkiksi siksi että "sellainen olisi homoa". Olenkin siksi kokenut moraaliseksi velvollisuudekseni ottaa käyttöön uuden keskusteluvälineen. Haukun päin naamaa jokaisen postmodernin vasemmistolaisen pukeutumista ja suosittelen heitä pukeutumaan konservatiivisemmin, koska muutoin pukeutuminen on tyylittömyydessään tuova ongelmia ja hankaluuksia heidän elämäänsä. Ja jos henkilö on feministi niin sitten täytyy muistaa haukkua vahvemmin. Sillähän se asia korjautuu. Paitsi että tietenkään en tee mitään tuollaista. Sehän olisi aivan idioottimaista. Mutat jos käyttäytyisin noita ihmisiä kohtaan kuten he kohtelevat muita ja käyttäisin strategioita ja kielipelejä joita he pitävät rationaalisina niin juuri siltä maailma näyttäisi.
Minun voi olla vaikeaa unohtaa koska sain kuulla asiasta fedora-ateisminkin aikana. (Siitä huolimatta että hattuni ei modifiointejen jälkeen edes teknisesti ottaen ole fedora! Tunnistakaa edes hatut joita vihaatte!) Enkä tuolloin identifioitunut ateistiksi sen enempää kuin identifioidun antifeministiksikään. Ja nähdäkseni tarvitaan melko asenteellista kikkailua jotta minusta saataisiin militanttiateisti tai sovinisti sanan täydessä mielessä. Olen pitänyt samanmallista hattua 1990 -luvulta, joten se on vanhempi kuin "fedora -ateismi" ja tämä tuoreempi antifeminismikytkös. I have this kind of hat before it was uncool!
Nyt minun on kuitenkin tavallaan kannustavaa pitää hattua juuri sen vuoksi että se lietsoo valheellisia stereotypioita. Ja provosoi ihmisiä tämän vain heidän päässään olevan illuusion pohjalta. Ja tämänlaisesta minä nautin paljon. Tuollaisesta materiaalista minun erektioni syntyvät. Saan syvää mielihyvää ihmisten typeryyden moninaisesta ilmitulemisesta ja siitä miten he nolaavat itseään tajuamatta sitä itsekään. Etenkin jos tekevät sen tavalla jonka olen esiin kutsunut. Ja reagoivat siten, että näen sen.
torstai 23. huhtikuuta 2015
Mene(s)tys
"Miksi puhutaan "uskoon tulemisesta", mutta "uskosta luopumisesta" ja "uskonyhteisöstä irtautumisesta". Miksei voi puhua yksinkertaisesti "järkiin tulemisesta"?"
(Vesa Linja-aho)
Vesa Linja-aho kirjoitti ylläolevan kysymyksen. Jossain mielessä tämä on oneliner. Järkiin tuleminen on melko asenteellinen tapa ilmaista asia. Mutta siinä on kuitenkin hyvin merkittävä kysymys. Uskonto nähdään johonkin liittymisenä, ja vaihtoehtoinen mielipiteenmuutos nähdään luopumisena.
Tämä alisteisuus näkyy siinäkin mielessä että ateismi on etymologisesti a-teismia, ei-teismiä. Uskonnoton on selvästi samalla tavalla puutteen kautta kuvattu kuin jalaton on, no vailla jotain. Eikä ole ilmiselvää miksi. On toki ymmärrettävää että uskovaiset haluavat esittää että uskonto tarjoaa jotain ja että tämän ulkopuolella luovutaan jostain. Mutta jostain syystä sama nimeämiskulttuuri on myös ateistien puolella "sisäisesti".
Ateistipiirit yrittivät korjata tätä piirrettä vuosituhannen alkupuolella lanseeraamalla "bright" -käsitettä. Joka ei sitten saanut hirveästi suosiota ateistien eikä teistien puolella. Käsite ei jäänyt elämään ateismin "sisällä" eikä sen "ulkona". Ajatus on hieman erikoinen. Sillä jo uskonnoton jollain tavalla korostaa että hänellä ei ole jotain.
Toisaalta tämä saattaa liittyä laajempaankin ilmiöön.
Olen nimittäin miettinyt sitä että pitäisikö minun nimetä panssarini. Olen nimennyt miekkani. Niissä on aina erilaisia hyveitä. Sellaisia kuin "Kunnia", "Omatunto" ja niin edespäin. Ideana on esittää, että jos joku väittää että minulla ei ole omistuksessani näitä, voin aina demonstroida väitteen vääräksi. Näitä ei voi kovin hyvin asettaa panssareihin. Mielestäni niille sopisi antaa sellaisia nimiä kuin "Arvotyhjiö" ja "Rappio".
Vitsinä on tietenkin se, että kunnia ja omatunto ovat jotain jossa ei eletä. Ne ovat ominaisuuksia, attribuutteja. Kun taas rappio ja arvotyhjiö ovat negaatioita joissa eletään. (Kuten vaikkapa ketjupanssarissa voidaan elää ja kokata.) Hyveet siis ovat attribuutteja joita edustetaan ja omistetaan mutta joihin ei mennä. Kun taas rappioon mennään eikä niissä ole mitään omistettavaa.
Tässä mielessä ymmärrän miksi "tullaan uskoon" ja "ollaan uskossa". Ymmärrän myös miksi siitä vanhurskauden haarniskasta niin paljon puhutaan.
Mihin uskonnoton tulee? Kirjoittaja ei tiedä. Hän tulee minne haluaa, kuten pyyhkeisiin, sukkiin ja nenäliinaan. Uskoon tulemista en ole kuitenkaan harrastanut. Vaikka periaatteessa kyllä kannatankin tasa-arvoista avioliittoa oikeutena. Minulla on sellainen sopimus että Uskoon en tule eikä Toivo tule minuun. Exit only.
(Vesa Linja-aho)
Vesa Linja-aho kirjoitti ylläolevan kysymyksen. Jossain mielessä tämä on oneliner. Järkiin tuleminen on melko asenteellinen tapa ilmaista asia. Mutta siinä on kuitenkin hyvin merkittävä kysymys. Uskonto nähdään johonkin liittymisenä, ja vaihtoehtoinen mielipiteenmuutos nähdään luopumisena.
Tämä alisteisuus näkyy siinäkin mielessä että ateismi on etymologisesti a-teismia, ei-teismiä. Uskonnoton on selvästi samalla tavalla puutteen kautta kuvattu kuin jalaton on, no vailla jotain. Eikä ole ilmiselvää miksi. On toki ymmärrettävää että uskovaiset haluavat esittää että uskonto tarjoaa jotain ja että tämän ulkopuolella luovutaan jostain. Mutta jostain syystä sama nimeämiskulttuuri on myös ateistien puolella "sisäisesti".
Ateistipiirit yrittivät korjata tätä piirrettä vuosituhannen alkupuolella lanseeraamalla "bright" -käsitettä. Joka ei sitten saanut hirveästi suosiota ateistien eikä teistien puolella. Käsite ei jäänyt elämään ateismin "sisällä" eikä sen "ulkona". Ajatus on hieman erikoinen. Sillä jo uskonnoton jollain tavalla korostaa että hänellä ei ole jotain.
Toisaalta tämä saattaa liittyä laajempaankin ilmiöön.
 |
| This is my "Pride&Joy" ; Kukaan ei vie omaan käyttöönsä treeneissä. |
Vitsinä on tietenkin se, että kunnia ja omatunto ovat jotain jossa ei eletä. Ne ovat ominaisuuksia, attribuutteja. Kun taas rappio ja arvotyhjiö ovat negaatioita joissa eletään. (Kuten vaikkapa ketjupanssarissa voidaan elää ja kokata.) Hyveet siis ovat attribuutteja joita edustetaan ja omistetaan mutta joihin ei mennä. Kun taas rappioon mennään eikä niissä ole mitään omistettavaa.
Tässä mielessä ymmärrän miksi "tullaan uskoon" ja "ollaan uskossa". Ymmärrän myös miksi siitä vanhurskauden haarniskasta niin paljon puhutaan.
Mihin uskonnoton tulee? Kirjoittaja ei tiedä. Hän tulee minne haluaa, kuten pyyhkeisiin, sukkiin ja nenäliinaan. Uskoon tulemista en ole kuitenkaan harrastanut. Vaikka periaatteessa kyllä kannatankin tasa-arvoista avioliittoa oikeutena. Minulla on sellainen sopimus että Uskoon en tule eikä Toivo tule minuun. Exit only.
maanantai 20. huhtikuuta 2015
PersKustarallaa
* Toivottu kuin lampaan kanssa naimisiin menevä homoseksuelli.
* Ironinen kuin simpanssin kanssa sekstaava darwinisti.
* Tasa-arvoinen kuin lapsiin sekaantuva kääpiö.
Sikälimikäli äänestystuloksilla on oikeasti mitään syvällistä merkitystä, niin jos minulla olisi jotkin pyhät arvot, niin nämä vaalit olisivat oksentaneet ja paskantaneet niiden päälle ja sen jälkeen perseraiskanneet ne ; Olen aina ollut sitä mieltä että olen erinomaisen nerokas ja suurin osa ihmisistä on idiootteja. Nämä vaalit ovat vahvistaneet näkemystäni. Vaalit siis tukivat ja vahvistivat itsetuntoani. Tai ainakin egoani.
Toisaalta on huomattava, että vaaleissa menestyi sekä liberaalilla etiikalla että konservatiivisella politiikalla. En näe näiden yhdistämistä kovin helppona. Yllättävintä oli kuitenkin se, että lopputulos oli sen laatuinen että olen itse asiassa hieman tyytyväinen siihen, että äänestin Päivi Räsästä. Sillä vaalejen lopputuloksessa oli kysymys siitä että vaikka en pidäkään Keskustaa niin huonona puolueena kuin sen maine on - missä on hyvin tarkasti asetettuja sanoja - niin keskustan voitto oli sen verran suuri, että olisin ollut pettynyt mittasuhteisiin. Tämä on merkittävää koska olisin todennäköisesti muutoin äänestänyt Keskustaa. (Jälleen.) Se on minulle sopivan ihanteeton, opportunistinen ja idealismin sijaan arvot myyvän strateginen. Sille on kysymys eduista ja niiden jakamisesta, ei mistään objektiivisesta moraalinäkemyksestä jonka alle alistaa koko Suomi. (Paitsi ilmeisesti poikkeuksena keskiolut, jonka takana on wanha kehno moralismi. Olut vetää minut itseni ripulille, mutta teko on silti minusta ylettömän kummaisa. Ei minun tarvitse ymmärtää miksi jokin oikeus on. En minä kykene ymmärtämään miksi ihmiset homoilevatkaan. Eikä se silti ole minulta pois.)
Olenkin siksi hieman yllättäen Jori Mäntysalon ajatusten kannoilla. Hän on alleviivannut sitä, miten uskonnollinen vakaumus menee helposti asioiden yli niin uskovaisilla kuin ateisteillakin. Kirjoitin tähän liittyen jopa melko pitkän tekstin Uuden Suomen blogiini. (Todellisuus ei anna samanlaisia saavutuksia, Trophyja, kuin PlayStation 3. Mutta tuon koko tekstin lukemisesta voisi antaa sellaisen.)
Tätä kautta voisin sanoa viimeisen, vaalien kannalta hieman myöhässä olevan, kannanoton vaalikoneisiin. Nykyään voidaan jopa sanoa että vaalikoneet ovat algokratiaa. Vesa Linja-aho kirjoitti siitä miten vaalikoneista puuttui monia monista tärkeitä kysymyksiä. On selvää miten tällä on vaikutusta lopputuloksiin. Perinteinen tapa seuloa - etenkin vallinneessa ympäripyöreässä hengessä - tietoja puolueista on taas ollut liian aikaavievää ja muutoinkin tuskaista.
Itse näkisin että vaalikoneisiin pitäisi unohtaa myös koko "yhden puolueen ajatus". Keskustan liian suuri menestys korosti sitä, miten keskusta on minulle hieman kuin libertarismi. Pidän molempia pienessä määrin oikein hyvinä. Ne parantavat kokonaisuutta. Mutta eivät enemmistönä ollessaan. Silloin puolue muistuttaa Elias Koskimiehen "Korusähkeitä" -kirjan opettamasta : "Joten jos olet saanut keskustan jäsenkortin vaikka et kuulu puolueeseen - muista että olet osa suurempaa hyvää. Sinut on kutsuttu mukaan. Olet osa yhteisöä, joka kulkee läpi Suomen pitkänä kahisevana lietelannalle tuoksahtelevana kähmintäjonona."
Siksi olisikin iloista jos vaaleissa saisi äänestää siten että saisi ehdottaa puoluejakoa jossa on ikään kuin isommasta paikkajaosta. Yksi ihminen-yksi puolue -äänestysjärjestelmä kun ei huolehdi kokonaisuudesta.
torstai 16. huhtikuuta 2015
Tuuliviirihörhöt
Kristityt kertovat usein ja mielellään kääntymiskertomuksia. Olenkin kertonut tästä tarinaperinteestä. Niissä kuvataan aika ennen kristittynä oloa. Mielisairaus, masennus, ahdistus ja alkoholismi ovat tässä tärkeitä viitattavia. Sillä ne kertovat miten paljon parempi uusi maailmankuva on. Lisäksi henkenä on se, että jos on muuttanut maailmankuvaansa on avomielinen ja ymmärtää vastapuolen näkemykset joten kääntynyt on ikään kuin molempien puolien kokemusasiantuntija. Siksipä ei ole ihme että "Mahdollisuus Muutokseen" -tyyliset kristilliset kampanjat ovat suosittuja. Niitä kerrotaan ja niihin pitäisi suhtautua kunnioittaen.
Siksi olikin mielenkiintoista katsoa evankeelisten kristittyjen reagointeja. Vesa Linja-aho kirjoitti blogiinsa tarinan jossa kertoi ajastaan entisenä kristittynä. Tämä tarina oli lisäksi siitä kiinnostava että se tuettiin blogin ulkopuolisella aineistolla. Linkit näyttävät esimerkiksi ajasta jolloin Linja-aho oli ollut kristillisdemokraattien ehdokkaana. Toisin sanoen hän on tehnyt sen, mitä Pekka Reinikainen ja Matti Leisola eivät ole tehneet omien kääntymiskertomustensa kohdalla. Heistä molemmat ovat kertoneet menneisyydestään ateiteina. Mutta jostain syystä heillä ei ole tukea tätä tarinaa ainoallakaan lehteen kirjoitetulla mielipidekirjoituskella ja vastaavalla. Ateismikausi pitää vain uskoa, samassa syssyssä kuin täytyy uskoa se että heidät molemmat vakuutti supertieteellinen 1980 -luvun nuoren maan kreationismi. (Moderni kreationismi on paljon tätä parempaa. On aivan oikeasti järkyttävää tiedostaa että minkälainen jopa nykykreationistien mielestä idioottimainen argumentisto on ollut se heidät vakuuttava.)
Kiinnostavaa tässä oli tietenkin se, miten uskovaiset reagoivat. Tyypillinen kommentti on seuraava ; "artikkeli ei sisältänyt mitään järkevää: artikkelin kirjoittaja tyypillinen mielenterveysongelmainen (myöntää blogissaan sen itsekin). Kuin tuuliviiri joka jo seuraavissa vaaleissa saattaa hyvinkin olla vihaamansa puolueen ehdokkaana - riippuu ihan lääkityksen määrästä / tehosta, heh" Nyt he tietävät miltä minusta tuntuu kun kuuntelen heidän kääntymiskertomuskiaan. Eivät ne miltään argumentilta tai vakuuttavalta kuulosta. Ymmärrän reaktion. Kun joku kertoo olleensa juoppo ja ahdistunut, näen elämäntaidottoman tuuliviirin joka vaihtaa päihteen toiseen. Että uskaltaako sinne tilaisuuteen tullakaan jos vieressä ollut entinen LSD -nisti saa flashbackin ja luulee minun olevan appelsiini ja alkaa kuorimaan. HEH.
Toisaalta he kertovat myös siitä että miten he toivovat itseään kohdeltavan. Sillä kristittyjen - ei esimerkiksi ateistien - normistossa on kultaisen säännön ajatus siitä että kristitty toimii muita kohtaan kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Joten selkeästi he toivovat että heitä kohdellaan tuolla vastaavalla asenteella. Kristityt toimivat aina ja kaikkialla tätä sääntöä noudattaen ja tällä tavalla heitä on reilusti kohdeltava. Se on minun ohjenuorani. Minä en sitä kultaista sääntöä ole dogmeihin laittanut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)