Tom of Finlandin suosion syitä

Tom of Finland on todella suosittu. Hänestä on tullut jonkinlainen symboli. Hänestä tehdään elokuvaa. Hänen piirroksensa kelpaavat kahvipaketteihin, postimerkkeihin ja lakanoihin. Häneen liittyviä mainoksia on valtavan kokoisina Helsingin metroasemalla. Samoin Turussa kävin taidenäyttelyssä jossa oli esillä Tom of Finlandin piirroksia, kirjeitä ja muuta materiaalia. (Tom of Finlandin musiikkipuolikin on kiinnostavaa. Jos ei muuten niin on hauskaa että hän on ollut musiikkiyhtye "Kulkusissa". Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat tämänlaisista "yhteensattumista ja sanaleikeistä".)

Tom of Finlandia on niin kaikkialla, että tekisi mieli jopa tarjota joitain vastakuvaa sille kuvalle mitä siitä nyt tarjoillaan aluiisti iloisena ja kivana "suomalaisena menestystarinana". Jo ihan sen vuoksi että hän näyttää saavan ällistyttävän paljon tilaa mediassa ja tuotemyynnissä. (Yleensä kun symboli on markkinavoimallinen muoti-ilmiö on siinä takana jotain jota kannattaa kyseenalaistaa. En sano tätä siksi että vihaisin markkinavoimia. Itse asiassa tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja työnkuvani on sen tyylinen että olen tavallaan "pieni Donald Draper"..)

Tässä mielessä kannattaa vähintään vilkaista Hankamäen tuoretta kirjoitusta jossa hän puhuu "uusrenessanssista". ) Hän viittaa tässä mm. siihen että jopa perussuomalaiset ovat ehdottaneet Tom of Finland -patsasta. Hänellä on mielestäni hyvä teoria Tom of Finlandin homoikonisuuden syistä. "Touko Laaksosen piirtämät maskuliiniset hahmot auttoivat räjäyttämään myytin homomiesten ”naismaisuudesta” ja ”neitimäisyydestä”." Mutta hän valitettavasti laajentaa tästä liian pitkälle. Toisin sanoen hänellä rakentuu mielestäni oleellisen väärä kuva nykyajan suosioiden syistä. "Tom of Finlandin kuvat elävät jälleen renessanssia, sillä homot pyrkivät vapautumaan nykyisestä seksuaalivähemmistöliikkeestä. Feministien valtaan ajautunut seksuaalivähemmistöliike on pitkään pyrkinyt kieltämään homoseksuaalisuuteen liittyvän maskuliinisuuden." ... "Tomin kuvat ja heteromiesten halu puolustaa omaa maskuliinisuuttaan liittyvät yhteen – eivät tosin suoraan vaan feminismin kautta välittyneinä ja feminismin ehdoilla. Koska maskuliinisena miehenä olemista pilkataan ja solvataan feministien toimesta niin julkisessa sanassa kuin tieteenä esiintymään pyrkivissä tutkimuksissakin, Tom of Finlandin kuvista on muodostunut heteromiehille poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto."

Oma näkemykseni on oleellisesti erilainen.

Hankamäen oma homoseksuaalisuus on kenties saattanut hänet tilaan jossa kaikki tulkitaan vain tästä viitekehyksestä. Teoria laajentuu mielestäni ylipitkälle. Itse näen että Tom of Finlandin suosion takana on oleellisesti nimenomaan se että "olemme hyvin juurettomia". On siis turhaa vetää aatehistoriallista yhteyttä Tom of Finlandin kuvaston alkuperäisen sanoman ja nykyisen suosion välillä.

Mielestäni tämä näkyy hyvin vahvasti siinä (1) minkälaiset ihmiset hyvin usein saavat mediatilaa Tom of FInlandin kannattamisesta ja (2) minkälaiset ihmiset vastustavat tätä. Tässä eteen tulevat jotkut Vesa Linja-ahon tyyliset feministimiehet ja sellaiset hahmot kuin Helsingin mainoskampanjassakin näkyvä Maria Veitola. Minutkin Touko Laaksosnäyttelyyn kutsui nainen joka on aika vahvasti feministi-identiteetillä liikkeellä.

Hankamäki puhuu siitä että Tom of Finland on poliittisesti korrektia kuvastoa. Ja hän viittaa että tästä on hyötyjä joita voidaan sitten soveltaa hänen kuvaamillaan tavoilla homoseksuaalisti tai "maskuliinis-heterollisesti". Mutta nämä ovat seuraus Tom of Finlandin poliittisesta korrektiudesta nykyaikana. Eivät sen syy. Ja nähdäkseni tämä tekee siitä aika huonon selityksen. Tom of FInlandin suosiosta on kasvanut kenties asioita jotka ovat juuri kuten Hankamäki kuvaa. Mutta tosiasiassa Tom of Finlandin suosion takana on enemmänkin se, että mm. feministit ovat hyväksyneet sen aika vahvasti. ; Tom of FInland ei ole noussut valtavirraksi Hankamäen mainitsemista syistä. Itse asiassa suosion takana olevat voimat ovat niitä joita Hankamäki näkee Tom of Finlandin kritiikin kohteiksi.

Tom of Finland on symboli.

Itse näen että on tarpeen irtautua aika monista perinteistä asian parissa. Tom of Finland on tässä mielessä hieman kuin Che Guevara. Häntä painetaan monenlaisiin tuotteisiin, kuten T-paitoihin. Ja näitä kuvia kannetaan vapauden ja kapinallisuuden ja vastaavien symboleina. Ja tässä mielessä kantajat eivät ole liitoksissa esimerkiksi siihen kaikkeen tappamistyöhön jota hän eläessään teki. Ne eivät ikään kuin kuulu kokonaisuuteen. Symboli ei enää ole liitoksissa ns. klassisiin normaaleihin tosiasioihin. Ja nähdäkseni täsmälleen sama on Tom of Finlandissa. Hänen teoksensa saavat suosiota koska ihmisillä on kanta homoseksuaalisuuteen ja hän oli homoseksuaali.

Vastustuspuolella on sama. Tässä mielessä kun joku kristillis-homokriittinen vastustaa vaikka Tom of Finland  -kahvipaketteja, paheksunnassa on kysymys suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen eikä siitä onko teos todella "pornografinen". (Hankamäki näpsäyttikin asiasta melko hienosti "Lasten ”suojeleminen” homoseksuaalisuudelta on tarpeellista vain siinä tapauksessa, että homoseksuaalisuus sinänsä arvotetaan kielteisesti, aivan niin kuin kaikenlaiset moralistit ovat käsi poskellaan tehneet.") Näin ollen Tom of Finlandin kohdalla homoidentiteetti on tärkeämpi kuin se minkälaista homokuvaa hänen teoksensa kysenalaisti tai kyseenalaistaa. ; Jopa se perussuomalaisten Tom of Finland -patsasehdotus oli nivottu verbaalisesti siihen yhteyteen miten se ärsyttäisi islaminuskoisia. Ja se ärsyttäisi islaminuskoisia koska tässä uskonnossa on tietty suhde homoseksuaalisuuteen. ; Tom of Finland -tuotteita on vastustettu tyypillisesti nimenomaan siitä näkökulmasta että ne ovat "etiikan vastaisia". (Joka sanoo että kritiikin mukaan taide esittää väärää mielipidettä väärässä kontekstissa mutta ei halua sanoa tätä ääneen koska haluaa muualla leikkiä sananvapauden sankaria joka sietää ja tukee ja kannattaa poliittista epäkorrektiutta...) Tom of Finlandin tukeminen ei ole hänen teoksiensa pitämistä kuin sekundaarisesti. Ideologiset syyt pikemminkin heijastavat sitä miten hänen kuvansa tulisi kokea. Ja pitäminen tai dissaaminen ovat enemmänkin ideologinen kannanotto kuin jokin joka liityy hänen teoksiensa taiteellisiin ansioihin tai epäansioihin.

Toisin sanoen teoksen tukeminen ja vastustaminen ei ole filosofista vaan sidottu tekijän identiteettiin. Niillä otetaan symbolisesti kantaa homoseksuaalejen kannattamiseen ja vastustamiseen. Ja tässä on itse asiassa aika vähän tekemistä sen kanssa mitä Tom of Finland teki eläessään tai mitä hän yritti taiteellaan sanoa.

Tom of Finland on tylipuhdasta kitchiä.

Tämä ei tosiasiassa riitä. Nähdäkseni Tom of Finlandin identiteetin ja maailmankuvan lisäksi tarvitaan se, että hänen teoksensa eivät ole tosiasiassa mitenkään kovin haasteellisia. Ne ovat visuaalisesti kitchiä. Ne ovat ihan kivoja ja niissä on iloista asennetta. Mutta lasken ne taiteellisesti samantyyliseen luokkaan kuin Rudolf Koivun joulukortit ; Ne ovat kauniita mutta ne eivät ole minulle tyydyttävää taidetta. ; Tässä nähden Tom of Finlandin taiteessa näkyy toki sellaista kuvastoa jota sellaisenaan mielletään rujoksi. Kuvissa on esimerkiksi paljastettuja pippeleitä, erektioita ja spermaa. Mutta näiden kohdalla on käynyt kuten kitchiytyneelle pääkallokuvastolle. Ne on kuvattu sellaisessa muodossa jossa tämä mielletty rujous piilotetaan ja jätetään käsittelemättä. Näin ne eivät haasta käsitystä näihin liitetyistä rujosta mielikuvista. Näen tämän asioiden lakaisuna maton alle.

Ja tässä ei ole takana ristiriitaa.

Moni voi ajatella että ideologia on sanomaa ja että kitchissä ei ole sanomaa. Tämä on ymmärretty puoliksi. Usein kitchissä on jotain sanomaa. Tämä sanoma vaan on yksinkertaistettu, muutettu onelinermuotoon ja levitetty kyseenalaistamattomina väitelauseina, jotka ovat toteavia eivätkä esilletuotuja premissejä sanan perinteisessä ja täydessä merkityksessä.

Tämä on itse asiassa kenties liitoksissa siihen miksi Tom of Finlandista on tullut suosittu ... sanotaanko ... "tietynlaisessa ideologisessa väännössä". ; Sillä propaganda on yleisesti ottaen kitchiä. Kitch mielletään pinnalliseksi ja tässä mielessä siitä helposti riisutaan sanomallisuus. Mutta tosiasiassa eivät ne useimmat ideologiset sanomatkaan ole kovin paljoa muuta kuin kitchiä.

Ideologia valitsee siihen sopivaa kuvastoa ja lopputulos on jonkinlainen "aforismiteksti-jättiperhoskuva" -kombinaatio. Jopa silloin kun kitchin sisältö on astetta synkempää. ; EIlen Yle Teemalta katsomani taidehistoriaohjelma käsitteli kreikkalaista estetiikkaa. Siinä puhuttiin myös siitä miten Natsisaksassa arvostettiin kreikkalaista klassista muotokieltä hyvinkin runsaasti. Tämä oli mielestäni arvokas muistutus. Sillä moni haluaa aina tuomita natsit aivan jokaisessa attribuutissaan. (Sama on toki siinäkin että jos joku sanoo että Che Guevara oli hyvä johtaja niin tämä tarkoittaisi samaa kuin että kannattaisi kansansurmia. Ikään kuin asiat olisivat joko läpihyviä tai että pahuus jotenkin turmelisi aivan kaiken mitä nämä ihmiset tekvät.) Moni pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn kirja "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.

Voisin jopa väittää että taiteen ei pitäisi palvella selvää alleviivattua poliittista agendaa tai tukea katsojan arvoja. Koska tämä tekee siitä propagandistista. Sen sijaan taiteen tulisi käsitellä maailman asioita ja saada meidät haastamaan itsemme. Tässä mielessä voisi kenties oikoa Platonin kautta niin, että perustaksi voidaan laittaa totuus, hyvyys ja kauneus. Kitsch on kauneutta ilman totuutta. Se on falskia, valheellista, teeskenneltyä vaikka se muodollisesti on kaunista ja miellyttävää.

En toki tässä lähde selittämään PeruSuomalaiseen Mika Niikon ja Teuvo Hakkaraisen malliin että Tom of Finland -kuvissa olisi jotain natsisymboliikkaa. (Hankamäki tuntui jostain syystä unohtaneen tämän episodin. Kenties siksi että se ei oikein tue hänen esittämäänsä teoriaa.) Näen että Tom of Finland on samantyylistä kitchiä joka viehättää itseäni vaikkala "L.A.Noire" -playstationpelissä tai "Mad Men" -televisiosarjassa ; Ne ovat toki paikoin syvällisempiä mutta monin paikoin ne ovat enimmäkseen visuaalisesti "nättiä".

Näenkin että on turhaa etsiä Tom of Finlandin suosiosta sen suurempia taustasyitä. En ole optimistinen siinä mielessä että olettaisin että muoti-ilmiöiden takana olisi aina jotain suurempaa kuluttajien ajatteluprosessia, analyyttisyyttä, harkintaa, reflektiota tai muutakaan ymmärrystä. Asioista tulee symboleita ja sitten ne painetaan T-paitoihin. Ja jos joku viittaa siihen asiasisältöön, niin T-paidan kantaja järkyttyy tai närkästyy koska sanottu ei vastaa sitä miksi hän itse sitä T-paitaansa kantaa.