Näytetään tekstit, joissa on tunniste mensur. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mensur. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Jotta oikeus toteutuisi?

Dumasin "Kolme muskettisoturia" kuvaa melko yleistä mielikuvaa kaksintaisteluista ; Se nähdään individualistisena aktiona jossa on kapinahenkeä. Kirja kuvaa voimakkaasti sitä historian aikaa jolloin kaksintaistelut olivat suosittuja, mutta laittomia.

Kuitenkin aiemmin kaksintaistelut olivat paitsi lainmukaisia, myös laki.

Keskiaikaisen miekkailun kenties sävyttävin piirre on siinä, että niiden ytimessä on kaksintaistelu joka on monta astetta enemmän kuin pelkkä yksilöiden välienselvittely. Ne olivat julkinen asiantila. Kaksintaistelujen lopputuloksessa ajateltiin taustalle filosofia jossa kaksintaistelu toteutti oikeuden kaksi roolia samanaikaisesti ; Kyseessä oli sekä oikeudenistunto että tuomio. Voittaja oli siis ollut oikeassa juridisesti ja vastustajan kuolema oli samalla toimeenpantu tuomio. Todiste, oikeudenkäynti ja tuomio olivat tässä kohden kaikki samassa. (Montesquieu ei olisi innoissaan mutta hän ei ollut keskiaikana ollut vielä olemassakaan.) Tätä perinnettä oikeutettiin esimerkiksi "Raamatulla", jossa heikon Davidin ja jättimäisen Goljatin välillä ollut taistelu kertoi että Jumala suojeli ; Ajan maailmankuvalle oli luontevaa että Jumala vaikutti kaksinstaistelun lopputulokseen ja oli oikeuden puolella. ; Siksi kaksintaisteluilla oli myös seuraajia.

Kaksintaistelujen perinteeseen onkin yritetty liittää jonkinlaista reiluusastetta. Säännöt olivat hyvin paikallisia ja niissä oli paljon eroja.
1: Esimerkiksi alkuun laittamani kuva esittää tilannetta joka ohjeistaa laittamaan kaksintaistelijat siten että aurinko ei ole kummankaan heistä takana. Näin tilanne on kamppailijoille tasapuolisempi. Nykyaikainen ihminen voisi ajatella että Jumala vaikuttaisi nimenomaan jos toinen arvottaisiin selkä aurinkoa kohden ja että loppu olisi ihmisen taidoista. Keskiajalla taas ajattelutapa oli lähes päinvastainen. Jos kamppailussa esimerkiksi hajosi miekka, tämä ei suinkaan ollut Jumalallinen interventio vaan kaksintaistelu keskeytettiin ja annettiin uusi ase. ~ Jumalallisuus näkyi tietysti myös siten että joissain alueissa kaksintaistelualueet suojattiin loitsuilla joiden tarkoitus oli taistella noituutta ja vastaavia poppakonsteja vastaan. Näin estettiin Saatanan voimien interventio oikeustilanteessa ja taattiin tilanteen tasapuolisuus paitsi auringon kaltaisten konkreettisten kappaleiden, myös yliluonnollisten voimien varalta.
2: Kaksintaisteluperinteisiin liittyi myös monia hyvin omituisia piirteitä. Esimerkiksi syytetyillä oli monin paikoin lupa haastaa myös todistajia ja silminnäkijöitä kaksintaisteluun. Esimerkiksi Ranskassa oli tapauksia joissa oikeudesta selvittiinkin poistamalla todistajat, haastamalla kaikki silminnäkijät. (Kun silminnäkijää syytettiin värinteosta syytettyä kohtaan, oli asia käsiteltävä heidän välisenä riitanaan.) Asian huomioimiseen tehtiinkin jotain korjauksia, jotka voivat toki näyttää nykyajan silmissä hieman erikoisilta. Esimerkiksi lasten ja naisten todistusoikeutta rajoitettiin koska heitä ei katsottu kyvykkäiksi vastaamaan kaksintaisteluhaasteeseen jos syytetty sellaista olisi halunnut. Tälläkin kuitenkin haettiin jonkinlaista "omituista ja äijämäistä" reiluutta systeemiin. ~ Samaa kuvannee vanhempien aikojen (esimerkiksi 1400 -luvun alun) italialaiset alueet. Oli nimittäin mahdollista haastaa myös tuomari päätöksistään. Tuomareilla oli tässä kohden tosin pieni ässä hihassaan. Oli nimittäin mahdollista että tuomio oli sellainen että tuomaria syyttävä joutui taistelemaan useaa tuomaria vastaan samanaikaisesti. Ja koska lainvalvojat olivat usein vanhoja ja vielä useammin varakkaita miehiä, heillä oli varaa ottaa tähän kaksintaisteluun edustaja (champion) joka oli tietysti verevä nuori kamppailutaitoinen mies. Mutta periaatteessa Jumala olisi tietysti voinut olla laumaakin vastaan ja voittaa haastajan voittoon. (Mutta epäilemme.)
3: Monissa kulttuureissa arvostettiin paitsi voittoa, myös sitä miten se tehtiin. Voitoista haluttiin saada myös kunniaa koska ne olivat julkisia. Näin ollen heiveröisen voittaminen ei vielä välttämättä tarkoittanut kunniaa. Sen sijaan jos tämän päihitti hienolla tekniikalla, kunniaa saattoi hyvinkin saada. Tämänlaista kunniahenkeä löytyy hyvin erilaisista perinteistä ; Yhdessä perinteessä kamppailijat lähestyivät toisiaan kaukaa ja heidän oli pyöriteltävä miekkojaan samalla kun he kulkivat lähemmäs toista. Näin ollen jo kauan ennen "osumisetäisyyttä" miekalla huidottiin. Tässä perääntyminen nähtiin kunnialle huonona asiana ja kohtaaminen onkin varmasti ollut mielenkiintoisen näköistä. Mensur -perinteessä taas kunnioitettiin kamppailua jossa osoitettiin oma "damagensietokykyä", eli saatiin päihittämisen lisäksi näyttää että itse kestettiin myös iskuja.
4: Italiassa harjoitettiin aikanaan perinnettä jossa haastaja oltiin velvoitettu tekemään ensimmäinen aktiivinen hyökkäys. Haastettu toisin sanoen joutui aloittamaan kamppailunsa jonkinlaisella torjunnalla ja vastaiskulla. Nykyaikana tämä voisi tuntua jopa epäreilulta, kun haastaja saa tavallaan aloitteen. Tässä haastetavassa oli mukana myös aikaraja. Jos kamppailu kesti auringonlaskuun asti (puhutaan jo varsin pitkästä kamppailusta, parista tunnista) katsottiin että haastaja oli esittänyt haasteen, haastettu oli torjunut tämän haasteen ja siksi haaste oli väärä. Näin ollen haastaja hirtettiin.
5: Talhofferin manuaalisto onkin osittain pullollaan omituista materiaalia juuri siksi että se otti huomioon erilaisia paikallisia kamppailuperinteitä ja tilanteita ; Omituisuus on voinut olla jopa itsetarkoituksellista ; On kenties ajateltu että kaksintaistelu on tasapuolisempi jos sitä ei käydä tavanomaisilla aseilla joihin ollaan muuten harjoiteltu ja totuttu. Tällä on kenties haluttu hallita taidosta johtuvaa epäreiluutta.

Itse asiassa valtavan suuri osa keskiaikaisista manuaaleista ei käsittele oikeastaan lainkaan klassisenkaltaista itsepuolustusta. Tämä on tietysti ymmärrettävää jos huomataan että kirjojen tavoiteostaja oli ritariston jäsen ; Heillä oli tavallisesti ulkona mukanaan aseistautuneita avustajia. Lisäksi etenkin vanhempien manuaalien kohdalla on huomattava, että myöskään sodassa ritarin kuolemanriski oli yllättävän pieni. Syynä ei ollut pelkästään ritarien varustus, aseistus ja haarniskointi. Ritarin hengissäpidon takana oli myös lunnasrahaperinne. ; Sodissa oli yksinkertaisesti taloudellisesti kannattavaa kaapata ritari, pitää tämä hengissä ja kerätä tästä lunnaat. Koska varallisuuserot olivat mielettömän suuria, rikkaiden tarjoamat rahasummat olivat "tavallisen ihmisen mittapuulla" valtavia ja niiden hinnalla voitiin käytännössä turvata loppuelämä. ; Tässä mielessä kaksintaistelu on ollut merkittävä riski verrattuna moneen muuhun ritarin toimeen verrattuna. Siihen on siksi ollut syytä varustautua.

Onkin kenties omituista, että siinä missä nykyään keskitytään voimakkaasti itsepuolustusteemaan (jopa kamppailulajeissa tämä kulma on läsnä ainakin Suomessa vaikka jaottelu itsepuolustuslajeihin ja kamppailulajeihin ei tietysti olekaan aivan tuulesta temmattua) jossa ollaan rikoksen uhreja. Keskiaikana tämä kulma oli kirjoissa turha. Niissä tärkeimpänä taustana oli se, että keskityttiin reiluuden ja oikeuden toteutumisen tilanteeseen. Oletuksena on ilmeisesti ollut että kirjan hankkinut ritari on ollut hyveellinen gentleman. Tosin ainakin Fiore dei Liberin tuotannossa on kertomus myrkytettyn aseeen käytöstä, ja tässä kerrotaan että jotkut muut saattavat tehdä näin. On vaikeaa sanoa onko tämä "oletus lukijan hyveellisyydestä" ollut realisminsävyttämää itseironinen lausuma vai vilpitön toive vai molempia.
Kirjoittaja on ihmeissään etiikkakäsitysten historiasta. Mutta toisaalta ; Hänelläkin on obskurantti käsitys jonka mukaan hänkin miekkailee osittain sen vuoksi että voisi olla parempi ihminen.

lauantai 5. heinäkuuta 2008

Ämpäripää.

-"Larppaatko sinä?"
-"'Keskiaikaista miekkailua', onko se sitä missä on niitä johtoja?"


Edellisen kaltaiset kysymykset ovat melko yleisiä, kun selviää että henkilö harjoittaa keskiaikaista miekkailua. Edellä olevat arvailut johtuvat siitä, että harrastus on melko harvinainen, kun taas larppaaminen sekä urheilumiekkailu ovat näkyvämpiä ja suositumpia. Tiedon puute johtaa siihen, että aina välistä tekee mieli vihjata siihen, että 1300 -luvulla ei ollut sähköä ja että minulla, kuten kaikki näkevät, ei ole ämpäriä päässä. Esittelen tässä hieman erilaisia miekkailuun viittaavia tai siihen usein liitettyjä asioita, ja erittelen niitä hieman. Selviää mitä puuhailuni on ja ennen kaikkea se, mitä se ei ole. Erottelu on toki hieman karkea, eikä korosta erilaisia liukuvarajaisuuksia muuta kuin maininnan verran, mutta siinä kuitenkin nousevat esiin tärkeimmät erilaiset lähestymistavat.

1: Miekkailu itsepuolustustaitona:
___1.1: Itämaiset miekkailutaidot, joita ovat muun muassa
_____1.1.1: Taijiquan(太极拳)-miekkailu, eli arkisemmin "Tai-Chi" tai "Taiji" jonka juuret ovat kiinassa. Lajissa harjoitteet tehdään pehmeästi ja hitaasti. Taito on kuitenkin tehokas ja "käytössä" laji on itse asiassa nopea. Lajia voidaan käyttää myös puhtaasti henkisenä, "meditatiivisena voimisteluna, jossa voimistelutikun korvaa miekka". Taijimiekka voi olla puinen tai metallinen. Se on melko pitkä ja suora. Sen terä on kahdelta puolelta teroitettu. Väistimet ovat melko lyhyet ja miekka on tyypillisesti vain yhden käden käyttöön tarkoitettu.
_____1.1.2: Kendo(剣道), joka on japanilaista miekkailua. Siinä korostuvat oikeat osumispaikat. Lajissa käytetään tekniikkaharjoituksissa puista miekkaa, bokkenia. Myös bambunsäleistä tehty shinai on käytössä, etenkin kun harjoitellaan varsinaista miekkailua ilman että suoritetaan juuri ennalta määrättyä tekniikkaharjoitusta. Lajissa on kontaktia, ja "pehmennetyllä välineistöllä" taataan turvallisuus.
_____1.1.3: Iaido(居合道) eli iaijutsu tai battojutsu joka on japanilainen miekkailutaito, joka keskittyy miekan vetämisen tekniikkaan. Lajissa harjoitetaan paljon myös oikeaa viiltotekniikkaa, tameshigiri -harjoitteissa kasteltuja bambumattoja viilletään palasiksi: Tämä taas on terävälläkin miekalla erittäin vaikeaa, jos tekniikka ei ole kunnossa. Iaidossa käytetään korkealla tasolla teräksistä katanaa, joka on pitkä japanilainen miekka, jonka terä on kaareva ja se on teroitettu vain yhdeltä reunaltaan.
_____1.1.4: Miekkailua on myös monissa muissa lajeissa. Esimerkiksi ninjutsussa(忍術) harjoitellaan erilaisia aseita, ja mukana on myös miekka. Samoin Kung Fussa(功夫) ja Aikidossa(合気道) on miekkalilutekniikoita. Miekka on siis osana todella montaa pääasiassa aseettomaan kamppailuun keskittyvää perinnettä
___1.2: Eurooppalainen miekkailu, joka on euroopassa kehittyneitä miekkailuperinteitä.
_____1.2.1: Historiallinen miekkailu, jossa harjoitetaan erilaisia historiallisia taistelutaitoja. Niiden sisältöä haetaan muun muassa vanhoista miekkailunopetuskirjoista - joita kirjoitettiin ahkerasti muun muassa gladiaattoreiden tai ritarien koulutukseen tai myöhemmin kaksintaisteluoppaiksi - sillä vaikka perinteen takana onkin ajatus siitä että Jumala suojeli oikeassa olevaa, eurooppalaiset ylhäisön miehet kunnioineen päättivät hieman avittaa Jumalaa tässä touhussa. Eurooppalaisen miekkailun vanhimmat jäänteet ovat hoplomakhia, joka oli peräti kreikkalaisten olympialaisten arvostettuna lajina. Roomassa miekkailuperinnettä harjoitettiin nimellä armatura, jossa korostettiin että rohkeus ja oikea tekniikka johtavat pitkälle. Kyseisille kamppailutaidoille ei ole katkeamatonta opettajien ketjua, eli "elävää traditiota", eli kyseessä ovat aina rekonstruktiot. Tämä ei tosin tarkoita sitä että laji eroaisi vähemmän alkuperästään kuin esimerkiksi kendo samuraiden perinteestä; Opettajathan kuitenkin pakosti hieman mukauttavat tekniikoita hieman itselleen ja ympäröivään kulttuuriin sopiviksi ja suorittavat tekniikoihin liittyvää ajatustyötä, joka toki voi johtaa systeemin hienostumiseen, mutta toisaalta tämä samalla muuttaa perinnettä. Nämä muutokset taas opetetaan useimmiten oppilaillekin.
______1.2.1.1: Keskiaikainen miekkailu taas painottuu keskiaikaisiin miekkailutekniikoihin ja rakentaa niiden varaan toimivan taisteluperinteen. Tämä voidaan jakaa melko siististi kahteen osaan : Italialaiseen ja saksalaiseen perinteeseen. Keskeisin väline on pitkä miekka, eli suora miekka, jossa terä on molemmin puolin. Aseessa on tyypilliseti pitkä väistin ja kahva on sen verran pitkä että kahden käden otteet ovat mahdollisia. Harjoittelussa voidaan käyttää sekä teräsaseita, että puumiekkoja, "wastereita".
_____1.2.2: Länsimainen urheilumiekkailu taas on sitä miekkailua, jossa on niitä johtoja ja jota näkee olympialaisissa. Välineinä ovat pistomiekat ; linjoja on kalpalle, floretille ja säilälle.
2: Miekkailu sivutuotteena: Tässä miekkailun tavoitteena on olla viihdettä tai sen kuuluu elävöittää tilannetta jotenkin.
___2.1: Historian elävöittäminen korostaa oikeaa asustusta ja ajanmukaisuutta. Toki osa historian elävöittämisestä sisältää myös tekniikkaharjoittelua, jolloin ero historialliseen miekkailuun on osin häilyvä. Ne voidaan kuitenkin erottaa sen mukaan, korostetaanko taistelulajiluonnetta vai historiallisuusluonnetta.
___2.2: Elokuvamiekkailu/näytelmämiekkailu (l'escrime artistique), jossa suoritetaan tietty, mahdollisimman näyttäävä, koreografia, joka on usein ennalta suunniteltu. Tosin tekniikat voivat olla myös ihan autenttisia kamppailulajien tekniikoita. Tämä on tosin melko harvinaista eikä välttämätöntä. Pääasiana on hyvä show, näyttävyys, joten tekniikat ovat usein toteutettu liioitellusti ja suurieleisesti, vaikka olisivatkin ihan toimivia. Kaikki harrastajat eivät harjoita tätä taitoa teatteria tai näyttelyä varten.
___2.3: Sabre à champagne taas on taito, jossa shampanjapullo avataan miekalla napauttamalla pullon kaulaa napakasti oikeaan kohtaan. Koska pulloissa on sauma kaulassa, oikeaan kohtaan suoritettuna kaula irtoaa siististi jättäen tasaisen reunan. Tämä on lähinnä miekkaan liittyvä kuriositeetti, tunnelmaa kohottava ohjelmanumero juhlissa tai vastaavaa.
3: Edellisten välimuodot:
___3.1: Bofferointi, joka on usein larppaamiseenkin liitettyä muovipehmusteisilla aseilla suoritettua kamppailua. Aseet ovat usein erilaisia, ne eivät välttämättä ole edes miekkoja. Pääasiassa on se, että vaahtomuovipäällyste maksimoi turvallisuuden, jolloin lajissa voidaan harjoittaa paljon "freeplaytä". Boffereilla suurin osa miekkojen tekniikoista ei toimi, ja se käytännössä onkin puhtasti kamppailun tunteeseen liittyvää kontaktia, kuin teknistä kisaamista. Bofferiin ei väistämättä liity larppaamista, vaikka tämäkin on yleistä. Käytännössä jos larpeissa on miekkailun tai taistelun simulointia yhtään eläytyvästi, se on juuri tätä. Kaikkia bofferoijia ei kuitenkaan kiinnosta leikkiä ritaria tai muuta roolia samalla.
___3.2: Rottinkimiekkailu, jossa henkilöt pukeutuvat raskaisiin suojuksiin, jopa haarniskoihin. Tämä mahdollistaa sen, että aseet voivat olla hieman boffereita vaarallisempia: Ne on tehty yhteen nivotuista rottingeista, eli käytännössä aseet ovat erilaisia hieman mutta ei paljon joustavia puuaseita. Laji on jo selvästi edellistä tekniikkapainotteisempaa, mutta se kuitenkin keskittyy enemmän itse "freeplayhyn". Joskus tämä liittyy myös historian elävöittämiseen. Aseet ovat kirjavia, rottinki voi edustaa sauvaa, keihästä, miekkaa ja jopa hilparin tyylisiä varsikirveitä.
___3.3: Stage combat, jossa keskitytään näyttävyyteen. Tämä on erittäin liukuva näytelmämiekkailun kanssa. Erona on tosin se, että joskus "gladiaattorit" harjoittelevat oikeita historiallisia tekniikoita - tai käyttävät pelkästään niitä. Pääasiana on kuitenkin hyvä show. Tätä on joskus vaikea erottaa historian elävöittämisestä.
___3.4: "Mensur" eli akateeminen miekkailu on ottelua joka suoritetaan rengaspanssariin, ja muihin vastaaviin suojuksiin puettuna. Kamppailut käydään terävillä säilillä. Ruumiilla iskemistä vältetään ja liikkuminen, eli kävely ja jalkatyö on kiellettyä. Tarkoituksena ei ole välttää itseen kohdistuvaa vahinkoa vaan ennemminkin kestää rökitystä.