Huonosti suunniteltu on jo puoliksi ID

Monesti evoluutiota puolustetaan – tai oikeastaan kreationismia vastustetaan – sellaisella tavalla jossa viitataan siihen miten luonnossa on ”huonoa suunnittelua”. Tämä on usein argumenttina aika lähellä pahan ongelmaa. Voidaan jopa sanoa, että se on yksi tapa osoittaa että luonnossa ei ole hyvä ja kaikkivaltias Jumala.

Tämänlaisella argumentaatiolla tuppaa olemaan hyvin vähän vaikutuksia perinteisiin kreationisteihin koska heillä paras mahdollinen maailma on falsifioimattomissa oleva. Heillä on kokoelma ad hoc -selityksiä joiden avulla he estävät väitteensä parhaasta mahdollisesta maailmasta kumoutumisen. Näin siitä huolimatta että itse voisin uskoa että he olisivat mukana jos väittäisin että maailma olisi vähän parempi paikka kuin nykyään jos minä tai kuka muu tahansa ateistiyksilö kääntyisi kristityksi. Intelligent Designissä asialla on vielä vähemmän merkitystä koska siellä etsitään designiä miettimättä sitä kuinka hyvää se on.

Tässä kohden on hyvä miettiä miten paha suunnittelu -argumenttia voisi tehostaa. Itse asiassa helpoin tapa on tehdä se miten Esko Valtaoja on tehnyt. Hänhän herätti ärtymystä kreatinisteissa kertomalla evoluutiota puolustavia argumentteja ollessaan kotona maailmankaikkeudessa ja tehdessään kävelyretkiä kaikkeuteen. Hän esitti tässä yhteydessä argumentin huonosta suunnittelusta jossa hän korosti että selkäkivut ovat tavallisia ja että syynä on se, että selkä on monin paikoin rakenne jossa on tuttu vaakasiltaan liittyvä rakenne joka on sitten nostettu pystyyn. Tässä argumenttina ei enää ole pelkkä huono suunnittelu vaan se miksi se on juuri tällä tavalla huono. Taustalla on ajatus fylogeneettisesta inertiasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihmisillä on viisi varvasta. Samoin simpanssilla. Syynä ei ole se, että viisi olisi jotenkin pakotettu lukumäärä. Se ei ole mikään "selvästi paras lukumäärä". Lukumäärä johtuu siitä että ne liittyvät sukulaisuuteen. ; Tässä yhteydessä Reinikainen jämähti pahan ongelma -näkökulmaansa eikä voinut muuta kuin väittää että selkä on kuitenkin rakenteena ylivertainen. Se että voimme tanssia ja nostaa painoja ei tee siitä kuitenkaan jotain muuta kuin mitä Esko Valtaoja sen toteaa olevan. Taipumuksemme alaselkäsärkyihin jää lääkäriltä selittämättä. Tässä mielessä pahan ongelman näkökulma tekee sen mitä pahan ongelmaan tottunut tekee, eli selittää miksi epätäydellisyys onkin jotenkin kenties ehkä parasta mahdollista. Mutta se ei kykene selittämään miksi juuri tämälaiset jutut sitten ovat odotettavissa.

Tämä viekin huomion tavallaan suurempaan ja syvempään huomioon. Nimittäin siihen miten kreationismi on sitoutunut funktioon. Ja samalla funktion filosofia on äärimmäisen heikosti määritelty. Tässä näkökulma on usein teleologinen ja tässä yritetään luoda analogisuutta sen kanssa että monet adaptiiviset selitykset evoluutionkin puolella synnyttävät teleologisia perustelurakenteita.

Kuitenkin evoluution puolella on se, että adaptaatiota ei selitetä yhtä tiukasti funktion toiminnallisen kuvauksen kautta kuin ID:ssä. Adaptaatio nimittäin on määritelmällisesti sitä että jonkin DNA -juosteen kanssa on jossain kontekstissa ei-fluktuoiva korrelaatio lisääntymään pääsevien jälkeläisten kanssa.

Toisin sanoen evoluutiossa ei lainkaan tarvitse tuottaa mekaanista kuvausta miksi jokin toimii. Periaatteessa riittää että (1) löydetään DNA juoste tai (2) proteeini tai (3) ilmiasussa oleva rakenne joka korreloi jonkin DNA juosteen ja proteiinin kanssa ja tämä sitten antaa lisääntymisedun. Adaptiivisuuden todistaminen ei vaadi siksi sitä että ajatellaan että evoluutiolla on jokin tavoite tai funktio sellaisessa mielessä joka kutsuisi mitään näiden korrelaatioiden ulkopuolelta.

ID:n ongelma on tavallaan siinä että kaikessa puhutaan funktiosta mutta tälle ei anneta kunnon määritelmää. Tämä ongelma on monella tavalla kiehtova kun he puhuvat esimerkiksi siitä miten jokin on kauhean epätodennäköinen. Näissä onglmana on se, että tosiasiassa näissä ei määritetä kohdeavaruutta vaan luodaan käsienheiluttelu kuvitteellisilla numeroilla tai yliyksinkertaistetulla kombinaatioiden kartoittamisella joissa tuotetaan ehdoton yläraja kohteen kompleksisuudelle.

Yliyksinkertaistettu analyysivirhe tunnetaan Hoyle fallacyna. Siinä ajattelutapa on varsin simppeli. Jos meillä on DNA sekvenssi jonka pituus on tietty, niin ajatellaan että joka ikisen kohdan tulisi olla täsmälleen tuo tai sitten osutaan yli maalin. Ja että tähän päädytään suoraan pelkästään arpomalla kuin DNA syntyisi puhtaasti kuin täydellisellä nopanheittosarjalla eikä jostain muusta sekvenssistä. Tämänlaista näkökulmaa on tavattu myös Douglas Axen tuotannossa jossa korostuu ajatus jossa katsotaan yhden tietyn proteiiniytimen muotoa ja katsotaan miten kaukana ne ovat keskimäärin muista samanlaisista. Ja komplelksisuus katsotaan tästä avaruudesta eikä kaikkien mahdollisten funktionaalisten ytimien avaruudesta. Mikä on tietenkin tärkeää koska tällä saadaan maksimaalisen vaikeasti lähestyttävä kartta joka antaa vaikeimman kuviteltavissa olevan avaruuden eikä sitä mikä voisi olla hyvinkin mahdollista.

Eli todennäköisyyspeli pistetään mahdollisimman hankalaksi todistamatta että se on mahdollisimman hankala. Tämä on tietysti tarpeen koska jos mietitään jotain Dembskin kompleksia spesifiä informaatiota, niin siinä ongelma ei ole pelkästään kompleksisuudessa vaan myös spesifisyydessä. Joka näkyy hänen esimerkeistään. Esimerkiksi jos meillä on korttipakka joka sekoitetaan ovat kaikki järjestykset yhtä todennäköisiä mutta suurin osa ei ole spesifiä mutta kuningasvärisuora on. Kompleksisuutta tarvitaan jotta saadaan mahdollisimman pieni todennäköisyys ja funktion määritelmä jätetään epätäsmälliseksi jotta tilanteen mukaan mitä tahansa voidaan väittää spesifiksi.

Todennäköisyysavaruutta katsellen voidaan sitten katsoa vaikka Royal Societyyn julkaistua Dryden Thomsonin ja Whiten kemiaperustaista tutkimusta jossa he vuonna 2008 osoittivat että tosiasiassa proteiinien rakenteet eivät ole niin yksilöllisiä kuin voitaisiin kuvitella ja siksi erilaisten proteiinien määrä on huomattavasti pienempi kuin jos vain oletettaisiin että joka ikinen DNA:n pienikin mutaatio johtaisi totaalisesti erilaiseen lopputulokseen. Tässä itse asiassa syntyi hyvinkin helposti evoluutiolla pompittava kokonaisuus jossa aminohapot eivät ole analogisia kirjaimille ja proteiiniketjut eivät ole verrannollisia lauseisiin Shakespearen töissä. Itse asiassa tämän kokoinen avaruus on sellainen että jo maaplaneetalla ollut elämä olisi ehtinyt skannata sen varsin hyvinkin. ; Kun proteiineissa onkin redunanssia niin sekä Axen kuvaama proteiinista toiseen -avaruus pienenee. Että Hoylen kuvaama maali siitä mikä pitäisi saada arvottua kasaan pienenee. Ja tätä kautta sama havainto pienentää evoluution kokemia ”todennäköisyysesteitä” kahtaa eri kautta ja lopputuloksessa oleva ero on matemaattisesti todella huikaisevan valtaisa. Näin käy tietenkin odotetustikin jos ymmärretään että realismi ja oikeat todennäköisyydet asetetaan vastakkain sen kanssa että joku on tehnyt kaikkensa saadakseen todennäköisyyden vaikuttamaan edes jollain teoreettisella viitekehyksellä mahdollisimman vaikealta.

Toisaalta ID taitaa tietääkin tämän kikkailunsa. Sillä jos katsomme sen argumentteja niin monesti siellä törmää asiaan joka on nimenomaan syvästi ristiriidassa sen kanssa, että vain harva DNA -sekvenssi olisi funktionaalinen ja miten proteiineihin on vaikeaa osua. ID piirit nimittäin pitävät yllä näkemystä jossa he taistelevat tilke-DNA:ta vastaan. Heistä kaikessa siinä joko on funktio tai voi olla funktiota. Tässä heillä on täysin falsifioimattomissa oleva peli jossa nollahypoteesina on että siinä on jotain toiminnallisuutta ja jossa se että ei todisteta funktiota ei ole todiste että siinä ei voisi olla toiminnallisuutta. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä että tässä kontekstissa ei eletäkään missään ”vaikeasti osuttavien proteiinien maailmassa” vaan yht’äkkiä kaikki sekvenssit joita DNA vaan missään pitää sisällään ovatkin spesifejä. Ja he vaativat että spesifisyys todistetaan puuttuvaksi. Mikä on tietenkin kätevää koska tätä spesifisyyttä ei ole määritelty ja näyttääkin että kun IDisti laskee näitä niin maali määritetään vaan tilanteen mukaan. Eli vaikka väitetään että CSI vaan jotenkin ilmentyy niin laskentatapa kuitenkin lähtee siitä että ensin oletetaan onko kohde suunniteltu vai ei ja sitten todennäköisyyslaskut rakennetaan after the fact tämän ympärille ja tässä keskeisin osio on nimenomaan spesifisyyden ja funktion huono ja epätäsmällinen määrittely. Funktio on heille intuitiivinen konsepti, ei jokin joka voidaan objektiivisesti mitata. Mikä on tietenkin kiehtovaa koska niin kauan kuin jotain tapahtuu todellisuudessa – kuten käy aina kun atomi liikahtaa ja molekyyli reagoi toisen kanssa – voidaan sanoa että se on funktio. Ja tässä ei sitten tarvitse ID:n kohdalla edes miettiä onko tämä funktio täydellistä.

Esimerkiksi itse näen että on lukuisia syitä katsoa että intronit ovat enimmäkseen ei-funktionaalisia. ;
1: Intronien määrä ja suhdeluku eri eläimillä ei ole vakio tai pysyvä.
2: Intronijaksojen muutosnopeudet – mitattava asia – ovat suoraan sidottavissa neutraaliteorian populaatiogeneettisiin kaavoihin jotka mittaavat neutraalia muutostahtia ja fiksoitumista neutraalin ajautumisen kautta. Geneettinen ajautuminen selittää niiden muutokset. Tätä tukee sekin että introneihin tunkee erilaisia transposoneita ja muita jotka viittavat siihen että luonnonvalinta ei karsi mitenkään näitä mukaan putkahtaneita muutoksia.
3: Monet eliöt ovat menettäneet introneita. Tutkijat myös rutiininomaisestu tuottavat intronittomia versioita eukaryoottien geeneistä ja liittävät niitä genomiin. Geenimanipuloinnissa ja muussa käytetyt geenit toimivat aivan normaalisti.
4: Hiivasta on evoluution ja tutkijoiden toimesta poistettu miltei kaikki intronit ja tällä ei ole mitään vaikutusta toimintaan. Itse asiassa jos mietitään ei-proteiininkoodaamiseen liittyviä proteiineja niin vain hyvin pienessä murto-osassa sille on löydetty jotain vaikutuksia. Valtavat määrät poistoja eivät kuitenkaan näy mitenkään toiminnassa joten on vaikeaa selittää miten ne olisivat funktionaalisia. Jos niillä olisi edes minimaalinen vaikutus voisi monien monien tuhansien intronien poistamisten yhteisvaikutusten näkyvän. Etenkin kun tässä poistuu aika iso määrä kokonaisDNA:sta. ; Intronien poisto ei ole heikkoa evidenssiä koska se sitoutuu suoraan adaptaatiomääritteeseen ja siihen liittyviin korrelaatteihin. Joku voisi aina sanoa että yksittäisessä intronissa voisi olla jokin hyvin pieni ja vaikeasti havaittava vaikutus. Mutta jos niitä voidaan poistaa jättimääriä ilman että efektiä voidaan huomata olisi niiden yhteisvaikutuksenkin oltava havaittavissa olevan pieni. Tämä on aika vahva todiste sille että joko mitään funktiota ei ole tai sitten se on niin mitätöntä että siitä ei oikeastaan edes voida relevantilla tavalla puhua. Ja vaikka olisikin ei tätä tiedettäisi vaikka tässä nyt on annettu testi jossa se voisi osoittaa tilanteen toisenlaiseksi. ; Intronien poisto voisi falsifioida väitteen funktiottomuudesta joten testi korroboroi funktiottomuutta mutta ei sen sijaan korroboroi mitenkään sitä että jokin funktio olisi.

Intronien funktionaalisuuden selitykset ovatkin ad hoc -selityksiä jotka ovat hyvin samantapaisia kuin pahan ongelman kritiikit. Ne eivät itse asiassa osoita että vasta-argumentit ovat väärässä eivätkä rakenna ennusteita siitä miten maailma on. Vaan ne suojautuvat kritiikiltä epämääräistämällä asioita. Käsiä heiluttamalla päästään aina livahtamaan kritiikiltä. Valitettavasti tämä ei riitä perustelemaan miksi asiat ovat totta vaan pikemminkin miksi ollaan sitä mieltä kuin ollaan tosiasioista huolimatta. Tämä on ad hoc -puolustusrakenteiden perusolemus. Tilke DNA:kin on siis spesifiä koska se oletetaan maaliksi ja sitten leikitään Hoylen fallacya ja vaaditaan että vastapuoli falsifioi funktionaalisuuden joka on ad hoc -selityksin muutettu falsifioimattomissa olevaksi..

---

Viitteet:
Esko Valtaoja, ”Kotona maailmankaikkeudessa” (2006)
Esko Valtaoja, ”Ihmeitä: Kävelyretkiä kaikkeuteen” (2007)
Älykkään suunnitelman idea, ”Selän suunnittelusta”
Kupuramiekka, ”Hermoon ottaminen” 
Tryden, Thomson & White ”How much of protein sequence space has been explored by life on Earth?” (2008)
The Skeptical Zone, ”Journal club – Protein Space. Big, isn’t it?”
Hooks, Delneri & Griffiths-Jones, ”Intron Evolution in Saccharomycetaceae” (2014)
Sandwalk, ”Are introns mostly junk?” 

Pasi Turunen haluaa sinun vetävän paljaalla

En yleensä seuraa Pasi Turusen kirjoituksia säännöllisesti. Hän kokenee edustavansa jonkinlaista universumin viisautta letkautuksillaan. Ylimielisyys ja "minä olen aina oikeassa" -blogit tökkivät. (En yksinkertaisesti siedä kilpailua.)

Lisäksi, vaikka Turunen onkin komea ja olisi mukavaa jos häneen saisi sellaisen suhteen että siitä tehtäisiin suosiota saanut elokuva kuten "Bareback Mountain", niin koen Turusen egon - en rehellisesti sanoen voi sanoa Turusesta itsestään mitään koska ego on kohtaamisen tiellä - sen verran ikäväksi että en ole avaamassa sydäntäni ja peräsuoltani hänelle vaikka hän pyytäisi. (Mitä hän ei toki tee.)

On kuitenkin syytä jättää tämänlainen nimittely syrjään. (Tein sen vain vastareaktiona Patmoksessa lausutuille kommenteille.) Ad hominem on turhaa. Paitsi tietenkin tavallaan kristillisessä yhteydessä. Sillä Turusen ja hänen kannattajiensa tapana näyttää olevan se, että vastustajan epäeettisyyteen tai epämiellyttäviin piirteisiin tarttuminen on jotenkin oleellista. Jos se kerran on niin kaikki ylläoleva muuttuu relevantiksi argumentaatioksi. (Sen sijaan että se on pelkkä provokatiivinen letkauttelu-vitsauttelu jolla sitoutetaan lukijaa tunnetasolla.)

Otan kuitenkin käsittelyyn Turusen Patmos lähetyssäätiön alustalle kirjoitetun tekstin "Homoseksuaalisuus - Luonnollista vai vastoin luontoa?" Siinä Turunen haukkuu Enbuskea. En ihan hirveästi pidä Enbuskesta joten lukeminen on joka tapauksessa nautinnollista ja kognitiivisen dissonanssin lähde. Sen lisäksi koen tarvetta täydentää ja kritisoida Juha Leinivaaran kirjoitusta "Pasi Turunen haluaa sinun masturboivan" joka on suunnattu tähän samaan Turusen tekstiin. Nähdäkseni Leinivaara ei ota huomioon modifikaatioita joita Turunen on tekstissä tehnyt kliseiseen toistamaansa klassiseen rakennesuunnitelma -argumenttiinsa.

Aiheeni on kuitenkin laajempi ; Filosofian todella tekeminen

Olin nuorempana hakkeroinnista kiinnostunut. 1990 -luvulle jääneet tietoni eivät tietenkään nykyään riitä yhtään minkään tekemiseen. Mutta tästä opin asian josta on hyötyä kaikessa filosofian ja tieteellisen ajattelun tekemisessä. Ja tämä on asia joka tuntuu olevan useimmalle vieras.

Kun ihminen saa esineen, hän kysyy mitä sillä voi tehdä. Esineellä on design. Kun ihminen saa esineen hän kysyy mitä tarkoitusta varten se on tehty. Ja hänelle kerrotaan mitä esine tekee. Hakkerin kanssa tilanne on enemmänkin se, että miten se toimii. Ja mitä tämä toimintatapa saa sen tekemään. Hakkerille "se mitä se on tarkoitettu tekemään" on enemmän tai vähemmän sosiaaliseen sopimukseen sidottu illuusio joka kertoo varsin rajallisesti yhtään mistään. Se mitä esineellä voidaan tehdä on kuitenkin rajoitettua. Mielikuvituksella se saadaan tekemään ällistyttäviä asioita. Mutta ei mitä tahansa.

Tästä on hyötyä filosofiassa. Sillä hyvin tavallisesti moni ryhtyy opettelemaan filosofiaa motivoituneena. Ja tämä motivaatio tulee siitä että filosofia antaa työkaluja ajaa tiettyä agendaa. Filosofiaa opettelemalla löytyy argumentteja käytännössä mitä tahansa asiaa vastaan ja minkä tahansa asian puolesta. Ja vaikka argumenttien hyvyyden arviointi on tiukkaa ja kaikki eivät ole yhtä hyvällä ja vakaalla pohjalla, filosofian osaaminen antaa mahdollisuuden siihen että omalle asialle saadaan annettua ns. paras mahdollinen case. Filosofiassa -toisin kuin vaikka puhtaissa luonnontieteissä - näkökulma ja arugmentaatio saadaan sopimaan juuri omaan asiaan.

Siksi kun tarjolla on vaikkapa Turusen rakennesuunnitelma -argumentti, siitä ihminen kysyy helposti lähinnä sitä mihin se on tarkoitettu. Ja sitten kun tämä tarkoitus on nähty, katsotaan sopiiko esine juuri ja vain siihen hyvin vai ei. Ja jos tätä tarkoitettua asiaa vastustaa niin argumentissa haluaa nähdä jotain huonoutta. Ja tekee casen tälle. Ja jos taas tukee tätä tavoitetta, argumentin hyväksyy helpommin. Tällä tasolla katsotaan lähinnä tukeeko argumentti johtopäätöstä ja onko siinä ristiriitoja.

"Hakkerimielelle" tämä ei riitä. Eikä hyvälle filosofille. Sillä Sokrateesta lähtien filosofia on eronnot sofismista siinä että filosofia tavoittelee totuutta eikä parasta mahdollista casea mille tahansa agendalle. Sen vuoksi monien motivaatio filosofiaan ja se mistä moni filosofi saa palkkansa ovat ristiriidassa filosofian syvimpien tavoitteiden kanssa. Parhaita mahdollisia caseja vertaillessa voidaan huomata että argumentit johtavat johonkin muuhun. Ja että osa argumentaatioperinteistä ovat kaikesta yrittämisestä huolimatta varsin heikonoloisia. Eivätkä vain siksi että ovat vihollisia joita vastaan kerätään mahdollisimman hyvä case. (Niiden puolustaminen argumentein on vaikeaa ja vastustaminen helppoa.)

Otan tämän näkökulman esille koska hakkeroinnissa katsotaan usein designiä. Sitä mitä asia tekee, mihin se on tarkoitettu tekevän ja mitä sillä voidaan tehdä. Funktioiden tiedostaminen on tärkeää. Toisaalta tämä voidaan liittää myös tietynlaiseen asioiden käsittelyyn. Koska molemmat tapahtuvat samanaikaisesti koen että asian lähestyminen (ja sen tarinallistaminen) voi olla opettavaista ja kiinnostusta herättävää tehdä tällä tavalla.

Tämä aivan pintataso ei ole kuitenkaan turha.

On selvää että Turusen agumentaatiossa on jotain omituista. Sama teksti
1: Tunnustaa is -ought -argumentin virhepäätelmäksi. "Moraalisten velvoitteiden johtamista luonnossa esiintyvistä ilmiöistä kutsutaan filosofisessa kirjallisuudessa naturalistiseksi virhepäätelmäksi (naturalistic fallacy), tai "is–ought" –virhepäätelmäksi. Selkokielellä tämä tarkoittaa: Siitä miten asiat ovat, ei voida päätellä sitä miten asioiden pitäisi olla." ... "Luonnossa esiintyy esimerkiksi kannibalismia, joidenkin eliölajien emot syövät poikasiaan, rukoilijasirkka naaras puolestaan surmaa uroksen parittelun jälkeen jne. Kaikki tämä on "luonnollista", koska sitä esiintyy luonnossa. Mutta tämä ei vastaa kysymykseen siitä miten ihmisten tulisi käyttäytyä ollakseen moraalisia."
2: Että kuitenkin vetoaa siihen mikä luonnossa on olisi kuitenkin sitten jotain joka kertoisi siitä mikä on oikein ja ei. "Toinen tapa tarkastella ”luonnollisen” käsitettä on viitata luonnossa havaittavaan rakennesuunnitteluun. Tällöin ei ainoastaan havainnoida jotain tosiseikkoja luonnossa esiintyvistä asioista, vaan järjen avulla tehdään päätelmiä niiden rakenteellisesta tarkoitushakuisuudesta." ... "Lasinsirut eivät ole ravintoa vain siksi, että niitä voi syödä. Vastasyntyneiden silmien puhkominen ei olisi luonnollista, vaikka luonnossa esiintyykin eliöitä, joilla ei ole silmiä. Tämän määritelmän mukaan ”luonnollista” siis on se, mikä on sopusoinnussa havaitsemamme rakennesuunnittelun kanssa. Näin tarkasteltuna sillä mikä on luonnollista / luonnon vastaista voi joissakin tapauksissa olla myös moraalisia implikaatioita." Turunen toki korostaa että tämä on erilaista näkökulmaa. Mutta tämäkin tömähtää naturalistiseksi virhepäätelmäksi.

Turusen "temppu" onkin tavallaan lähinnä siinä miten hän näkee että "kaikki luonnollisuus ei ole samanlaista". Osasta ei saa vetää moraalisia päätelmiä ja osasta saa. Taustalla on tietenkin oletus siitä että Turunen tietää mikä on Jumalan alkuperäinen tarkoitus ja mikä on synnillistä turmellusta jossa imitoidaan ja väärinkäytetään alkuperäistä tarkoitusta. (Palaan tähän seuraavassa aliluvussa.)

Naturalistiseen virhepäätelmään liittyvän Humen giljotiinin argumenttiperinteen ja avoimen kysymyksen argumentin taustalla olevan argumenttiperinteen vahvuus on siinä, että se ei koske vain luonnonilmiöitä vaan kaikkea olemassaoloa. Se, että luonnossa on jokin rakennesuunnitelma ei tarkoita että rakennesuunnitelman toteutuminen on moraalista. Ellei sen taustalle oleta että sen on tehnyt joku joka tietää mitä hyvä on ja joka myös osaa tätä hyvyyttä tavoitella. Samoin se, että Jumala on olemassa ei johtaisi automaattisesti siihen että hänen tahtonsa olisi todella hyvä. Jotta moraalisuuspäätelmä vedetään joudutaan aina ottamaan metaeettisiä perustelemattomia taustaoletuksia. Ilman näitä törmätään tilanteeseen jota klassisessa syllogismissa on kutsuttu virhepäätelmäksi nimeltä non distributio medii. Se, että käyttää implikaatio -sanaa ei tarkoita juuri mitään siitä että tehty asia todella on implikaatio sanan täydessä tai oikein missään mielessä.

Turunen ei oikein tuo näitä piilo-oletuksien mielivaltaisuuspuolta esille tekstissään.  Mutta hän onkin tunnetusti ajamassa agendaa. Ja hän näyttää muutenkin demonstroivan sitä että ne ihmiset jotka osaavat metaetiikkaa tekevät sitä yliopistolla, ja ne jotka eivät osaa sitä opettavat sitä herätysliikkeiden yhteydessä olevissa instituutioissa. Hän korostaa miten metaetiikka todistaa että naturalisti joutuu ottamaan oletuksia ja tätä kautta heidän moraalillaan ei olisi perustaa (foundation). Hän unohtaa että metaetiikassa ne ongelmat jotka johtavat olemassaolemisesta etiikkaan koskevat kaikkea, myös Jumalaa. Ja näin ollen kristinusko ei ole ratkaisu. Ei vaikka kristityt saavat tunteen että Jumala jotenkin paikkaa jotain. Logiikka on tässä mielessä julmaa. Premisseistä joko seuraa johtopäätös ilman tyhjiä maailmankuvallisia premissejä tai ei. (Ja valitettavasti vastaus on aina se "ei".) Olen kuitenkin sillä kannalla, että metaetiikassa on tämän vuoksi syytä aina antaa löysää. On hyvä nähdä että Sam Harrisin naturalistisessa etiikassa on järkeä, kunhan vaan olettaa että moraali todella syntyy ihmisyhteisöissä ihmisten kesken jne. Ja tätä kautta Turusellekin on annettava tilaa.

Seuraava vaihe onkin sitten katsoa vaihtoehtoja.

Juha Leinivaaran, jo aiemmin linkkaamani teksti, korostaa monifunktionaalisuutta. Tekstin sisältö vaikuttaa kiitettävän paljon sellaiselta että siinä olisi ns. vaikutteita omasta "fucktionaalista" -tekstistäni. Tässä kohden voisin kuitenkin haluta korostaa sitä että argumentaatiota voisi lähestyä sitä kautta että se ei olisikaan ateistisesta lähteestä.

Suomessakin on ollut aika paljon ID -henkisiä kristittyjä. Tässä yhteydessä on mainittava etenkin Michael Behen esitykset. Behe on ID -liikkeen puolella USA:ssa selittänyt sitä miten funktion filosofia on hyvin ongelmallista. Behen pääpointti on se, että jos mietitään miksi jokin esine on valmistettu ja miksi se on siinä missä se on on aina jotain johon voidaan antaa useita erilaisia vaihtoehtoisia selityksiä. Ne eivät ole hänestä tieteellisiä tai tietoa.

Tämä oli tärkeää koska Intelligent Design korosti että se ei ole uskontoa juuri siksi että se vain tunnistaa "designiä". Se ei ota kantaa "designin" suunnittelijaan, ei siihen millä tavalla "design" on toteutettu eikä sitä mikä on "designin" tarkoitus. ID -liike nojasi toisin sanoen siihen että Turusen rakennesuunnitteluargumentti on täynnä filosofisia aukkoja. Itse asiassa tässä mielessä heidän analyysinsä olivatkin suunnilleen niin hyviä kuin voi olla. Behe korosti esimerkiksi sitä että funktio on hyvin vaikeasti erotettavissa siitä että jotain voi tehdä ja jostain vain yleensä seuraa jotain. Tämä iskee melko vahvasti siihen miten Turunen joutuu olettamaan tapahtumista ties mitä. Kun hän miettii seksiin liittyvistä sairastumisriskeistä tai raskauden syntymisistä on selvää että hyvä ja paha on paitsi se, että jotain tapahtuu säännönmukaisesti niin myös sitä että nämä väritetään eettisillä taustaoletuksilla tavoiteltaviksi tai ei-tavoiteltaviksi.

Itseäni huvittaisikin että tehtäisiin suuri debattitilaisuus jossa olisi mukana Tapio Puolimatka jonka ego ja maine sidottaisiin ID -liikkeen kannattamiseensa ja siihen miten ID:n perusteesi kaatuu jos rakennesuunnitteluargumentti on tosi. Häntä vastaan laitettaisiin Turunen jonka maine sidottaisiin aluksi siihen että hän puolustaa rakennesuunnittelua ja tässä Behen mainitsemia filosofisia aukkoja tulisi peitota. Emme näe tämänlaista keskustelua koska kristityt ovat harvoin kiinnostuneita Totuudesta. He kokevat tärkeämmäksi sen, että he voivat taistella yhteisen ideologian puolesta. Siksi emme näe Puolimatkaa vääntämässä Turusen kanssa, vaan näemme miten kristityt kokoavat voimiaan saadakseen vastustettua yhdessä homoseksuaalejen avioliittoa ja vastaavia asioita.
1: Toki minua huvittaisi tuoda keskusteluun myös ID -liikkeen perusasioita. Turunen ja Behe molemmat olisivat varmasti kiusaantuneita siitä tiedosta että ID -liike on tarkasti kuvannut bakteeriflagellaa, bakteerin siimamoottoria. Se on karkeasto sanoen sairauksia aiheuttavan ripulibakteerin persemoottori. Kun otetaan ID -liikkeen, eli Church of Butt Propellorin, rakennesuunnitelma nähdään siinä hyvin hieno design jolla on rakennesuunnitelma joka aiheuttaa tauteja. Ja taudinaiheuttaminen vaatii hienostuneita järjestelmiä. Ei vain sitä että "on helppo rikkoa eli aikaansaada tauteja ja vaikea rakentaa". Mitä moraalisia implikaatioita tästä voidaan tehdä? Jos Beheltä tai Turuselta kysyy että jos löytää käytävältä giljotiinin, eikö siitä voi päätellä että siinä on rakennesuunnitelma jonka tarkoituksena on teloittaa ihmisiä, molemmat ovat kiusaantuneita. Mutta eri syistä.. Jos tässä ei näe rakennesuunnittelua on pakko hylätä ID:n ja Turusen teesi siitä että voimme luonnossa olevista asioista ylipäätään nähdä funktioita... Lisäksi on tietenkin moraalikysymykset jotka ovat kiusallisia. Beheä fanittavalle Puolimatkalle kiusallisia siinä mielessä että hän joutuu tunnustamaan funktion ja tarkoituksen tunnistamisesta jotain. Mutta Turuselle ongelmat ovat sitä että luonnon rakennesuunnitelmien moraali viittaa "aika tietynlaiseen Jumalaan". Pahan ongelma tulee rakennesuunnitelmassa takaportista.

Fucktionaalista -tekstini nojasi aika vahvasti Behen näkökulmaan. Toki minun tavallani muokattuna se menee paremmin läpi esimerkiksi ateistisiin blogisteihin. Se on kuitenkin lähinnä sitä että vastustetaan osoittamalla reikiä vastustajan päättelyssä. Se on jo astetta filosofisesti haastavampi kuin aiemmassa väliluvussa oleva pelkkä argumentaatiossa olevan ristiriidan havaitseminen. Se ajattelee jossain määrin "laatikon ulkopuolelta" siinä mielessä että se valjastaa (herätys)kristillisen argumentaatioperinteen (herätys)kristillistä argumentaatioperinnettä vastaan.

Mutta tämä on kuitenkin vielä jotain joka tapahtuu argumentaatioiden alkuperäisten tarkoitusperien tasolla. Niitä vain käytetään eri yhteyksissä. Kun otetaan kristittyjen domeenispesifisti käyttämiä argumentteja ja näitä käytetään ei-domeenispesifisti, tämä vihjaa että monesti kristitty näkee vain sen mihin argumentti on tarkoitettu. Ja täten hän voi samanaikaisesti kannattaa keskenään ristiriitaisia argumentteja. Eikä hän välitä tai huomaa tätä koska hän käyttää niitä eri tilanteissa. Ja tärkeintä on saada pointteja omalle agendalle. (Se nähdään Totuudeksi joten sitä ei viitsitä tai haluta selvittää. Mikä on suora viittaus blogauksen alussa mainitsemaani Turusen perusolemukseen.)

Kun Leinivaara tekee oman rakenneanalyysin hän kirjoittaa siitä että "Näyttäisi siltä, että sieltä löytyvä elin on aivan kuin tarkoituksella edessä ja käsiemme ulottuvilla. Meillä miehillä homma toimii aivan kuin käsi olisi muotoiltu funktiota varten viritetyn elimen stimuloimiseen. Naisilla sama toiminto saadaan aikaan myös sormin. Onko se muka sattumaa, että penis sujahtaa kouraan niin sujuvasti tai sopiva määrä sormia liukuu tiedätte kyllä missä? Ei! Se on rakennesuunnitelmaa!"

Tämä on jotain josta Behe olisi ylpeä. Sillä Turunenhan väittää että se, että homoseksistä saa helposti sukupuolitaudin kertoo siitä, että homoseksuaalisuus on huono asia. Vaikka voitaisiin nähdä että kenties se on tavoite. Osa kristillisestä moralismiperinteestä taas on nojannut siihen että e-pilleri ja kondomi ovat ikäviä asioita koska ne opettavat että olisi "sin without consequences". Lapsi nähdään myös rangaistuksena synnistä. Lapsi tuntuukin monelle ihmiselle rangaistukselta. Joten miksi se ei olisi syy harjoittaa muunlaista seksiä? (Esimerkiksi meidän talossamme harrastetaan ehkäisyä ja mielenkiintoisia seksintoteutusvaihtoehtoja sen vuoksi että niistä ei tule lapsia. Kristityt moittivat homoja mutta eivät minun runsaita suihinottojani. Johon palaan seuraavissa tämän blogauksen alaluvuissa.) Haluan kuitenkin täydentää asiaa vielä pidemmälle, loppuun asti, Ihan sen vuoksi ettei pää jäisi (käteen)vetävän käteen.

Aina roiskuu kuin raiskataan.

Turunen puhuu rakennesuunnittelussa "imitaatiosta" ja "aidosta asiasta". Tämä on mielestäni se asia johon Turunen on panostanut ja joka Leinivaaran kirjoituksessa ohitetaan. Mielestäni Turusen lisäämi twisti on filosofisesti kiinnostava. Ja vaikka en koe että se oikeasti ratkaisee tai poistaa "Behe-Leinivaara -argumentaatiolinjan" osoittamia maailmankuvallis-olettelullisia premissiaukkoja, niin se on kuitenkin hieman mielenkiintoinen lisä hänen oman rakennsuunnitteluargumenttinsa kannalta.

Haluan ottaa Turusen argumentaation ja katsoa mihin se vie. Masturbaatio on mukavaa, mutta se jättää syrjään Turusen pääsanoman. (Ehkä siksi että se ei paikkaa logiikkapuutteita.) "On siis täysin luonnollista, että samaa sukupuolta olevat parit eivät voi keskenään saada omia biologisia jälkeläisiä. Kuitenkin homoseksuaalinen akti, toisin kuin heteroseksuaalinen, on rakennesuunnittelun valossa vastoin luontoa. Rakennesuunnittelusta johtuen homoseksuaalinen akti kykenee ainoastaan imitoimaan rakennesuunnittelun mukaista heteroseksuaalista luonnollista aktia." ... "Heteroseksuaalisen parinmuodostuksen luonnollisuus ei perustu siihen, että jokaisen yhdynnän seurauksena on oltava lapsia. Ikääntymisestä tai sairaudesta johtuva lapsettomuus (tai edes ehkäisy) ei katkaise biologisen rakennesuunnitteluun perustuvaa luonnollista periaatteellista yhteyttä suvunjatkumiseen, niin kuin ei iästä tai sairaudesta johtuva näön heikkeneminen tai menetys tarkoita, että silmien luonnollinen tarkoitus ei olisi näkeminen." ... "Tätä havaintoa ja sen merkitystä ei lainkaan heikennä se havaittava tosiasia, että kaikissa yksittäisissä tapauksissa mies ja nainen eivät jostain syystä saa jälkeläisiä. Kyse on poikkeuksesta, joka vahvistaa biologisen säännön. Samaa sukupuolta olevat parit eivät voi muodostaa sellaista ruumiillista ja elimellistä yhteyttä keskenään, jonka seurauksena edes periaatteessa olisi mahdollista saada jälkeläisiä. Lapsettomuus samaa sukupuolta olevien parien kohdalla on biologinen sääntö ilman ainuttakaan tunnettua poikkeusta."

Turunen lainaakin J. Budziszewskia "Jos ihmisellä ei ole Jumalan antamaa naimattomuuden lahjaa, mieheltä puuttuu jotakin, jonka vain nainen voi antaa, ja naiselta puuttuu jotakin, minkä vain mies voi antaa. Tämä on kaikkein ilmeisintä fyysisellä alueella. Kaikkien muiden paitsi yhden biologisen toiminnan alueella tarvitaan kulloinkin vain yksi ruumis toiminnon suorittamiseksi. Ihminen pystyy sulattamaan ruuan itse käyttäen ainoastaan omaa ruuansulatuskanavaansa. Hän pystyy näkemään itsenäisesti käyttäen vain omia silmiään. Sama pätee kaikkiin hänen toimintoihinsa ja niissä käytettyihin elimiin. Kukin meistä pystyy toteuttamaan jokaisen elintärkeän toiminnon itsenäisesti, paitsi yhden. Ainoa poikkeus on lisääntyminen."

Masturbointi on selvästi siitä hauska esimerkki että voidaan nähdä että jos sydän ja kaikki ruumiin toiminnot ovat sellaisia että vain yksi ruumis riittää niihin niin masturbointihan on hyvin analoginen näiden ruumiillisten toimintojen kanssa. Tartun toki mielelläni kikkiin. Mutta Turunen voi sanoa että kun seksi redusoituu siten että rakennesuunnitelman kannalta seksi=lisääntyminen, masturbointi on vain imitointia. Masturbaatio on siis hieman kuten lasinsirujen syöminen tai sorsien homosuhteet tai lehmien laajakirjoinen keskenään lesboilu. (Joka muuten on asia. Jos agrologin tutkintoa hankkiessani opin jotain nautojen seksuaalisuudesta niin tämän...)

Mutta otetaan Turusen premissit ja katsotaan mihin ne vievät ; Ensinnäkin Budziszewski osoittaa että hänellä on omituinen aukko logiikassaan. Miksi lisääntyminen voi olla rakennesuunnittelua mutta naimattomuus on Jumalan antama lahja? Se on argumenttina sama kuin vapaaehtoinen sokeana eläminen olisi jotain erityistä Jumalan lahjaa. Rakennesuunnittelu päin vastoin vihjaa että selibaatissa on jotain suunnitelman vastaista. Sillä selibaatissa eläminen on jotain jossa lapsettomuus on biologinen sääntö ilman ainuttakaan tunnettua poikkeusta.

Selibaattilupauksen pettäminen kun vertautuu lesbojen muumimukimenetelmään. Voisiko lesbojen muumimukimenetelmä olla vastaus? Luultavasti ei. Sillä seksissä on monta erilaista funktiota jotka kaikki tapahtuvat samaan aikaan, tai potentiaalilsesti samaan aikaan. Muumimukia itse asiassa käytetään juuri siksi että hedelmöittymiseen liittyvät intiimit ja sosiaaliset puolet tuntuvat kiusallisilta siinä yhteydessä. Muumimukimenetelmä voi siis olla sekin imitaatio. Kunhan Turusen premisseille vain annetaan lupa olla - paitsi mielivaltaisia ja maailmankuvallisia jota ne ovatkin - niin myös hyväksyttyjä.

Turusen ongelmaksi tuleekin muutaman asian kombinaatio. Ensimmäinen on se, että se selvästi koskee nimenomaan homojen avioliittokysymystä. Se on se poliittinen konteksti jossa teksti ilmenee. Kuitenkin hänen rakennesuunnitteluargumenttinsa ei kiistä haaremeita. ; Hyvin järjestetyssä haaremissa ei leviä sukupuolitautejakaan. Koska sukupuolitaudit syntyvät kontaktissa ulkopuolisiin ja haaremi on sisäpiirijärjestelmä. Samoin jos haluaa harrastaa irtoseksiä neitsyiden kanssa, tämä on täysin hyväksyttävää koska Turusen mainitsemat tautiriskit puuttuvat. Avioliitto ei liity lisääntymiseen. Avioliiton lakkauttaminen ei lopettaisi lisääntymistä. Toisin kuin heteroseksin lopettaminen tyystin. Avioliittoasia ei siis oikeastaan mitenkään liity tähän.

Syvempi ongelma on siinä että Turusen argumentaationsa rakennesuunnittelusta ei ole teologisesti uusi. Katolisessa perinteessä sen varaan on nojattu paljon kun on tuomittu ehkäisyn käyttö. Kun mietitään kondomia, niin sehän voidaan nähdä joksikin joka on keinotekoista. Ja keinotekoista nimenomaan siten että sillä yritetään poistaa lisääntymiselementti yhtälöstä. Näin ollen e-pillerien ja kondomin kanssa paneminen on samaa kuin muuttaisi rakennsuunnittelu-lisääntymiskoneisto -pimppiseksin samanlaiseksi vääristyneeksi ja luonnottomaksi imitaatioksi kuin homojen peppuseksin.

Toisin sanoen jos Turunen on argumentaationsa kanssa johdonmukainen, hänen on todettava että rakennesuunnitteluargumentti näyttää että
1: Irtosuhteet, moniavioisuus ja haaremi ovat irrelevantteja paheita rakennesuunnitelman antaman viestin kanssa, joten sen torjuminen vaatii jotain rakennesuunnittelun ulkopuolelta tulevia premissejä. Toisin sanoen jos olet oletuksellisesti mies sinua viehättää threesome tai laajempi kimppakiva tai creampie surprise (naisen vaginaan laukeaminen ilman lupaa) niin sinun tulee vain tarkistaa että et saa seksitauteja, koska ainut rakennesuunnitelmiin liittyvä kritiikki joka näissä esiintyy perustuu kasvaneseen tautiriskiin. Ja tautiriskiä voi kontrolloida monella tavalla. (Näistä sallituista seksuaaliaktioista voi muotoilla naisiin aivan vastaavat toiminnot. Pahoittelen sukupuolikeskittynyttä argumentaatiotapaa. Se on tällä kertaa "mutkattomampaa näin". Vahvistaa viestiä kristillisien miesten piireihin.) Rakennesuunnitelma ei sodi näitä tapoja vastaan. Moralisointi rakennesuunnitelman pohjalta on tästä kohden irrelevanttia.
2: Sen sijaan relevantteja syntejä ja rakennesuunnitelmaa vastaan rikkomisia ovat homoseksuaalisuus, suihinotto, persepano, tissipano, käteen vetäminen, handjob, facial (kasvoille laukeaminen) tai keskeytetty yhdyntä niin ne ovat kovia syntejä jotka sotivat rakennesuunnitelmaa vastaan.

Joku voisi nähdä että rakennesuunnitelma hyväksyy ikävämpiä ja perverssimpiä ja moraalittomampia seksinharjoittamisen muotoja kuin mitä se vastustaa. Lisääntymiskeskeisyydessä masturbointi, homoseksuaalisuus ja kondomin käyttö näyttävät ilmiselvän "imitaatioluonteensa", tavalla joka puuttuu monista kovina perversiona pidetyistä asioista. Voisi jopa sanoa että rakennesuunnitelma-argumentin kannalta on niin että jos kondominkäyttö on ilmiselvä imitaatioksi latistuminen niin ei ole ollenkaan ilmiselvää että raiskaaminen olisi paha juttu - kunhan olettaa että raiskaaja laukeaa raiskattuun eikä ehdottomasti käytä kondomia.

Ja osa voisi nähdä että tämä on osoitus siitä että moraalijärjestelmä on huono koska "moraaliargumentti antaa moraalittomia hyväksymisiä ja tuntuu puuttuvan moraalittomuudessaan joko neutraalien tai triviaalinoloisten" asioiden kohdalla. Nämä merkitykset ovat kuitenkin maailmankuvallisia. Joten kenties vika ei olekaan argumentissa vaan argumenttien johtopäätösten analysoijassa. (Ylipäätään jos argumentaatio hylätään siksi että se antaa vääriä lopputuloksia niin eikö se tarkoita sitä että lopputulos tiedetään ilman argumenttejakin joten mihin sitä argumentaatiota ylipäätään tarvitaan?) Siksi luotankin siihen että Turunen luottaa argumentaatioonsa kuin pässi sarveensa (pun and freudian joke intended). Eli toisin sanoen [lisää otsikko tähän].

Algoritmitaide

Viime aikoina erilaiset taidealgoritmit ovat saaneet suosiota. Teknologia on kehittynyt. Ne ovat vielä hieman gimmickinomaisia. Mutta ne tekevät varsin mielenkiintoisia asioita. Tietokoneohjelmien hahmontunnistus toimii merkittävän hyvin. Ja tämä on mielenkiintoista. Ennen kuvienkäsittelyn efektit, kuten maalauksennäköiseksi renderointi, oli parasta mitä voitiin tehdä. Tässä tekstuuria modifioitiin hyvin karkeasti. Tämä taso on selvästi menneisyyttä. Aihe on saanut uusia kierroksia.

Itselleni hyvin vakuuttava on Ostagram. Siinä ideana on se, että siinä ei ole Googlen DeepDreamin tyylistä vakiintunutta hahmontunnistusta. Vaan se hakee kahdesta kuvasta sille tyypillisen hahmonmuodostuksen. Ja yhdistää nämä. Lopputulokset ovat minusta varsin vakuuttavia ja taiteellisia.

Tässä suhteessa olenkin siinä mielessä huvittunut että Ostagram toi mieleeni maalauksia joita monet oikeat ihmistaiteilijat tekevät. Jos joku läimäisisi esiini Ostagram -kuvia ja kysyttäisiin näyttääkö se tietokoneohjelman vai ihmisen tuotokselta, vastaisin että se on ihmisen tuotantoa. Tämä tilanne on jokseenkin inhottava jos on vaikka ideologisista syistä sitä mieltä että taide on jotain joka on henkistä ja vaatii ei-naturalistisen komponentin. Että taide on jotain johon kylmä kone ei mitenkään koskaan ikinä taivu.

Intelligent Design -debatissa onkin tähän verrattavat kuhmut tullut jo käydyksi. ID -liikkeen eräs perusidea oli että biologisissa kohteissa olisi CSI -informaatiota jota luonnolliset prosessit eivät voisi tuottaa. Ja jos jokin kohde sitten näytti tuottavan designiä, se johtui siitä että algoritmit tekevät mitä ne ohjelmoidaan tekemään ja koodari salakuljettaa informaatiota algoritmiin. Odotankin milloin taideihmiset alkavat arvostamaan William Dembskiä, tuota informaatiotieteen Paris Hiltonia.

Luokittelevia filttereitä

Kuvitellaan, että saamme käsiimme taikasauvan. Tiedämme että sen päähän syttyy valo jos sillä osoitetaan kohteita jotka ovat "asdasdasdasdaa". Voimme osoitella sauvalla ja se osoittautuukin jossain määrin johdonmukaiseksi ; Kun sillä osoittaa laatikkoa se syttyy aina. Mutta ei koskaan kun osoitetaan kahvipannua. Kissat ovat "asdasdasdasdaa" mutta koirat eivät. Jotkin asiat, kuten mahutölkit voivat olla "asdasdasdasdaa" joihinkin kellonaikoihin.

Voimme kokeilemalla luoda hyvinkin tarkkoja arvauksia siitä milloin taikasauva syttyy ja ei. Tätä kautta tiedämme luettelomaisesti mitkä asiat ovat "asdasdasdasdaa".

Onko taikasauva tieteellinen? Osa näkee että tieteellisyyteen voisi riittää se, että se luokittelee asioita. Taikasauvan kohdalla ei tarvitsisi tietää että miten taikasauva toimii tai mitä taikasauva itse asiassa mittaa. Voisimme käyttää sitä luokittelevana filtterinä joka kertoisi mitkä asiat ovat "asdasdasdasdaa" ja mitkä eivät.

Kuitenkaan tämänlaisessa luokittelussa ei olisi sisältöä. Meillä on vain mittari jonka toimintaperiaatteesta meillä ei ole tietoa. Eikä mitään mitä mittarin tulos tarkoittaa. Meillä olisi käsillä vain luokitelma ilman merkitystä ja sisältöä.

Vasta kun meillä on lisää tietoa "asdasdasdasdaa" ei ole pelkkä nimilappu vaan se myös tarkoittaa jotain. Karkeasti sanoen empiristiset näkemykset ovatkin jotain jossa on luokitus joka on sidottu jonkinlaiseen syy-seurausketjuun. ("Classification with consequence.") Tämä seuraus voi olla käytännöllinen tai epäkäytännöllinen. (Sovellettavuus on mahdollista mutta ei väistämätöntä.)

Michael Dummett on esittänyt, että ollakseen merkityksellinen, sellainen jolla on mitään sisältöä, ei riitä että on konsepti. Ei riitä että on merkkijono, kuten "asdasdasdasdaa". Eikä riitä edes että on luokittelujärjestelmä jotka ovat "asdasdasdasdaa" ja "ei-asdasdasdasdaa". Sisällöllisyyteen ei riitä että on jokin reaktio joka tapahtuu jossain tilanteessa. Tästä sisällöstä täytyy tietää jotain. Tämä koski analyyttistä filosofiaa ja tiedettä.

Tämä on hyvin merkittävää. Se liittyy William Dembskin 10 vuoden ennustukseen. Hän ennusti paria kuukautta vajaa 10 vuotta sitten että evoluutioteoria kumoutuisi ja unohdettaisiin 10 vuoden päästä. (Tästä hetkestä parin kuukauden kuluttua.) Hänellä oli tässä apuvälineenään erityinen selityssuodatin. Intelligent Designistä intoutuneet selittivät että he eivät ota kantaa siihen mitä Suunnittelu on. He kuvasivat Dembskin eliminatiivista lähestymistapaa luokittelevana filtterinä. Filtterinä joka kertoi oliko kohde "designed" vai ei. Design oli "jämäluokka" johon päätyi jos ei ollut luonnonlainomaista eikä satunnaista.

Eliminointiprosessissa oli syviä matemaattisia ongelmia ja pukkeja. Ja vaikka se olisi onnistunutkin, käsissä olisi ollut konsepti joka ei olisi täyttänyt merkityksellisen konseptin sisältöä. (Toisin kuin ID -teoreetikkojen luokittelevaksi työkaluksi kuvaama alkuaineiden jaksollinen järjestelmä jossa luokittelu nojaa tietoon atomipainosta ja muusta koeteltavasta.) Ja tämän vuoksi vaikka ongelmia olisi ratkottukin, ei sillä olisi ollut siltikään analyyttistä tai tieteellistä arvoa. Ja tämän vuoksi nyt, 10 vuotta ennustuksesta, on käynyt niin että 10 vuotta sitten uusi ja mullistava uusi ID -paradigma on sellainen että kun otan sitä esiin blogiteksteissäni nykyaikana saan kuulla "hakkaavani kuollutta hevosta".

Toki ymmärrän että ID -kannattajilla oli toki merkitystä Design -konseptissa. Syynä oli se että vaikka he eivät ottaneet tieteellisesti kantaa siitä mitä "Suunnittelu" tarkoitti, heillä oli maailmankuvallinen mielipide siitä mihin tämä konsepti "oikeasti viittasi". Valitettavasti tämän mielikuvan ja "design" -filtterikuvauksen yhteyteen ei viitannut mikään. Ei edes ajatuskokeellinen taikasauva. Ja siksi he joutuivatkin niin paljon puhumaan siitä miten he "eivät ota kantaa" ties mihin.

Intelligent Design ja ensimmäinen syy...

Intelligent Designistien "EvolutionNews" sisälsi todellakin uutisia. Uutisia siitä, että ID on uskontoa. "Darwin's Robot" -artikkeli pitää sisällään kannanoton jonka mukaan vapaa tahto on merkittävä ero darwinismin ja luomisen välillä. "The testimony of universal human experience is that humans are personal beings capable of willing and choosing -- which means their origin must be a personal Being, not the blind forces of nature. Even materialists often admit that, in practice, it is impossible for humans to live any other way." Eli ihmisen kokemus on että hän on vapaa, ja ihmisen on mahdotonta ajatella muutoin. Jatkokantana on että "But if humans "can't really live with" the implications of a worldview, is it a reliable map to reality?" Ja muistuttaa että Raamattu opettaa jotain tärkeää ihmisistä ; "The Bible teaches that humans are fallen sinners, but the fall did not make us less than human. It did not make us machines. Our actions are not simply links in a closed chain of causally connected physical events. We have the capacity to be first causes, starting a new chain of cause and effect."

Kysymys on erikoinen. Suoraan sanoen M; mielenfilosofian kannalta argumentti ei onnistu (a) vakuuttamaan että ihmisellä todella on vapaa tahto ja (b) että naturalismi ei mitenkään voi sellaista luoda.
1: Ensinnäkin on hyvä tiedostaa että itse tahdonvapausargumentti on rakenteellisesti hyvin heikko. Se nojaa premissiin että naturalismi ei voi tuottaa vapaata tahtoa. Ja jos tästä on erimielinen, koko rakennelma kaatuu. ID selittää että naturalismi vaatisi että ihmiset ovat mekaanisia koneita vailla vapaata tahtoa. Ja tätä vaadittaisiin koska vapaa tahto ei voi olla naturalististen ilmiöiden tuotos. Jos tämä ajatus ei tunnu uskottavalta ei ole itse asiassa mitään syytä uskoa että evoluution olisi pakko johtaa vapaan tahdon puutteeseen. (Moni toki tekee niin. Mutta ID -artikkeli nojaa sen varaan että tämä olisi ainut mahdollinen vaihtoehto.)
2: Toisaalta se nojaa hyvin vahvasti siihen että ihminen on warrant -tyylisessä tilassa jossa hänen kokemuksensa, intuitionsa ja arkijärkensä ovat sama kuin totuus. Kokemuksellisuuden ja totuuden välinen yhteys on hyvin vahva. Tätä käytetään jonain jolla luodaan ristiriita darwinismin ja todellisuuskuvan välille. Mutta kuitenkin jos katsomme warrant -tyylisiä evoluutiokriittisiä filosofeja kuten Alvin Plantingaa, heidän teemansa on juuri se että jos uskot evoluutioon ja olet ateisti niin sinun ei pidä uskoa että todellisuus on sama kuin kokemuksellisuusmaailmasi. Ei sinun aisteihisi luottaman pidä.

Joten tosiasiassa tässä ei rakenneta yhtään mitään ristiriitaa jossa evolutionisti joutuisi tunnustamaan jotain. Ei darwinisti joka uskoo olevansa "We Are Robots Designed Not to Believe That We Are Robots" tee yhtään mitään noloa tunnustusta jossa "Evolutionary Materialists Admit that Their Own Worldview Fails". Ei se että darwinistin intuitio ei hyväksy hänen maailmankuvansa sisältöä ole väistämättä ristiriidassa. Eksistentiaalinen ristiriita - jo sellainen nyt ID -piirien mieliksi oletetaan universaalisti kaikille darwinisteille, joka on itse asiassa äärimmäisen epäuskottava - ei tarkoita maailmankuvan virheellisyyttä. Ei paitsi niille jotka uskovat että Jumala on heille antanut erehtymättömät aistit ja järjen.

Suurin ongelma onkin sitten yllättävä. Se ei koske mielenfilosofiaa vaan ID:n omaa metodologiaa.

Voinkin itse asiassa alleviivata muutakin kuin sen, että tässä suoraan viitataan nimenomaan "Raamatun" Jumalaan. ID on perinteisesti väittänyt että siinä ei kysymys ole mistään uskonnosta. Mikä tahansa Suunnittelija, myös ei-jumalalallinen avaruusolento, kelpaisi. Kenties voidaan tehdä jotain. Ehkä voidaan äärimmäisesti venyttäen rakentaa tulkintaa ID:läisten puolelle. Sanottua voidaan vääntää heille mieleisesti venkoillen niin pitkälle että teksti ei sitä oikeastaan enää sano. Ja tällöin voidaan ajatella että ID ottaa kristinuskon Jumalan esimerkiksi, ja tosiasiassa kaikki Jumalat ja Suunnittelijat ovat tämänlaisia. On kenties vaikeaa ymmärtää miten avaruusolento voisi olla tämänlainen. Mutta ohitetaan tämäkin. Maksimireiluudessa.

Siltikin tuo malli on itse asiassa ristiriidassa ID -mekaniikan ytimen kanssa. He ovat selkeästi hyvin intoutuneet luonnollinen-yliluonnollinen -jaosta tuossa tekstissä. Ja kun joku ei ole naturalismia se on Designiä. Valitettavasti tässä on unohtunut se mikä on Behen solukoneissa ja Dembskin matematiikassa ytimessä. Paleyn ajatusperinne.

Ensimmäiseen syyhyn viittaaminen on tärkeää koska halutaan korostaa vapaata tahtoa. Mutta ID:n perushenki on nimenomaan se, että ihminen on analoginen koneelle ja roboteille. Ja että Suunniteltu ihminen ei eroa taskukelloista ja nämä voidaan erottaa kivistä juuri siksi. Tämän mallin mukaan voidaan luokitella luonnonlain mukaiset, satunnaiset ja rakennetut asiat toisistaan. Tämä näkökulma tosin korostaa sitä että ID itse asiassa uskoo että sama CSI -informaatio (jne) joita Jumala on lurittanut Shakespearen sonetteihin ja taskukelloihin on nimenomaan analogisuutta robottien kanssa. Ihminen on design koska hän näkee itsessään samaa mitä ihmisten suunnittelemissa asioissa.

Ja tämä juuri tässä yhteydessä on huvittava huomio. Sillä jos tiedämme jotain, niin tietämämme Suunnitellut asiat eivät omista vapaata tahtoa. Kun näemme taskukellon tiedämme että se ei ole tietoinen vapaalla tahdolla varustettu olento. Evolutionistin kohdalla ongelmia tulee vasta kun oletamme alkuun premissin että luonto ei voi vapaata tahtoa tuottaa. Kun taas ID:n kohdalla vaadittaisiin itse asiassa jo jotain jonka mukaan kellojen tulisi olla vapaalla tahdolla varustettuja jotta mekin olisimme. Tämä on melko ironista, ottaen huomioon tuon artikkelin sisällön.

Entä jos ; Ricky McCormic ei vaan osannut kirjoittaa?

Eräs facebookryhmä esitti kryptografisen haasteen, älypelin. Se on kuvattuna alla.

"ALPNTE GLSE-SE ERTE
VLSE MTSE-CTSE-WSE-FRTSE
PNRTRSE ONDRSEWLD NCBE
NWLDZLRCMSPNEWLDSTSMEXL
DULMT6TUNSE NCBEXC
(MUNSAISTENMUNARSE)
KLSE-LRSTE-TRSE-TRSE-MKSEN-MRSE
(SAE6NSE SE NMBSE)
NMNRCBRNSEPTE2PTEWSREBKNSE
26MLSE74SPRKSE29KENOSOLE173RTRSE
356LE CLGSEOUNUTKEDKRSE PSESHLE
651MTCSEHTLSENCUTCTRS NMRE
99.84.5 5UNEPLSENCRSEADLTSENSKSENBSE
NSREONSE PVTSEWLDNCBE (3XORL)
NMSENRSEIN2NTRLERCBRNSENTSRCRBNE
LSPNSENGSPSEMKSEKBSEPCBEAVXL’R
HMCRENMREFCBE 1/2MUNDPLSE
D-W-M14HIL XDRLX"

Kykenin tunnistamaan merkkijonon välittömästi. (Olen yksinkertaisesti niin hyvä.) Tosin syynä ei ollut kryptologinen etevyyteni, vaan se että kyseessä on kuuluisa mysteerinen selvittämätön rikos. Kyseessä on Ricky McCormickin lappu. Lappu jolle on jopa oma wikipediasivu. Kukaan ei ole onnistunut avaamaan viestiä. Joten se että tunnistan merkkijonon ei auttanut sen sisällön ymmärtämisessä. Sen arvellaan kenties voivan auttavan rikoksen selviämisessä.

Huomiotaherättävää on se, että Ricky McCormick, jonka lapusta on kyse, ei vanhempiensa mukaan osannut kirjoittaa kuin oman nimensä. Itse asiassa olen jopa taipuvainen uskomaan että viestiä ei ole kirjoitettu salauksella jonka voisi purkaa. Uskon että se on raapustelua. Olisi omituista kuvitella että käytännössä luku- ja kirjoitustaidoton olisi suunnitellut salauksen josta on tullut eräänlainen kryptologien ihailema suuri mysteeri jota etevät tyypit ovat yrittäneet purkaa ahkerasti. Ja onnistumatta. Tältä pohjalta uskon että jos lapussa on merkityksellinen viesti, se on jonkun muun tekemä. Jos siitä on yritetty tehdä merkityksellistä niin lukukyvyttömyys johtuu siitä että viestiä ei ole alkujaankaan kirjoitettu sanan täydessä mielessä.

Tämä on kuitenkin arvio, eikä absoluuttinen totuus. Turha työ vihjaa vaikeudesta, mutta voi olla että kaikkea ei ole osattu katsoa oikein. Ja siksi moni kaipaakin vahvempaa argumenttia. Tieteellis-matemaattista todistusta asialle.

Jossain mielessä tässä on kuitenkin haaste Intelligent Designin ystäville. Heillä on usein väite siitä että heillä on jokin matemaattinen malli jolla he voivat filtteröidä havainnot "satunnaiseen", "lainomaiseen" ja "suunniteltuun". Ja että tämä luokitteleva filtteri. Moni heistä uskoo että tunnistus ei ole kontekstisidonnainen. Osa uskoo että tunnistaminen vaatii kontekstin kuten solun tai paperilapun. Tässä puhutaan emäsjonoista ja merkkijonoista. Eli konteksti koskee nimenomaan merkkijonojen yhdistelmiä, informaatiota. Molemmissa tapauksissa filtterin pitäisi tunnistaa onko tämä raapustus älykkäästi suunniteltu viesti vai pelkkää raapustelua. Molemmissa näkökulmissa pitäisi selvitä onko merkkijono sisällyksellinen vai ei. Jostain syystä evoluutiokriitikot eivät kuitenkaan ole osallistuneet näihin prosesseihin. Ei vaikka sillä voitaisiin saada rikoksia selvitetyiksi.

Selvästi tämänlaisesta prosessista olisi hyötyä. Esimerkiksi McCormicin lapun kohdalla olisi jo tieto siitä onko paperi todella vain raapustelua vai jokin merkityksellinen viesti olisi tärkeää. Tulos auttaisi kertomaan suoraan siihen kannattaako panostaa kryptografien murtoyrityksiin. Siksi ei ole väliä vaikka ID selvittääkin että se ei tunnista suunnittelun motiiveja tai merkityksiä. Että se havaitsee vain suunnittelun. Se ei ehkä avaa viestiä luettavaksi mutta se joka tapauksessa kertoisi onko kyseessä ylipäätään viesti.

On itse asiassa jossain määrin huvittavaa että ennustajia käytetään joskus poliisityössä, ja miten populaarikulttuuri on ottanut ennustaja-avustajat osaksi tarinoidenkerrontaa. Jostain syystä Intelligent Design -huuhaat eivät ole lähteneet noille markkinoille. Teoriassa he voisivat. Jostain syystä he kuitenkaan eivät. Vaikka hehän tunnistavat Suunnittelua kaikkialla. Että kun SETI:ssä ja arkeologiassakin tutkitaan niin voidaan myös biologiassa -asenteella. Jota ei sitten sovelleta missään.

---

Todistus egon kautta ; Allekirjoittanut on yrittänyt purkaa McCormicin viestiä varsin huonolla menestyksellä. Siksi se ei voi olla muuta kuin purkamatonta roskaa! Olenhan niin etevä!

Ateismista, vihasta ja militanttiudesta

Pitkäaikainen näkemykseni on ollut se, että uskovaiset käyttävät ateisteja epäreilujen olkiukkoisten käsitystensä kohteena. Ja kohtelevat näitä varsin epäreilusti ja häijysti. Ja että muutenkin ateismia käsitellään usein hyvin erikoisesti. Eikä puhe ole pelkästään ärtyisistä fundamentalistikristityistä. "Filosofisena" itseään pitävät kristityt, jopa monet agnostikot, käsittelevät sitä sellaisella tavalla joka ei osoita mitään ymmärrystä viitattuun aineistoon. Tai edes sitä että se olisi luettu in first place. Keskustelua kuvaa tietty puolueellisuus. Ei osata referoida Dawkinsin mielipiteisiin vaan osataan referoida toisiin kristittyihin jotka ovat aiheesta kirjoittaneet. Ja näiden kristittyjen aineiston vertaus ateistien sanomaan on jäänyt etäiseksi. Läpitunkevaa on että moni kristitty tuntee hyvin mitä McGrath sanoo Dawkinsista mutta he eivät osaa esitellä Dawkinsia tämän omien sanomisten kautta.

Tässä usein toistuva teema on ajatus siitä että ateismi ottaa pois Jumalan mutta ei anna mitään tilalle. Tosiasiassa tässä ei kuitenkaan olla huolissaan siitä että ateismi ottaa pois Jumalan. Kysymys on enemmänkin siitä että hyvin monet asiat on täysin mielivaltaisin uskonnollisin premissein uskonnollistettu. Ja huoli koskeekin enemmän sitä että ateistit ottavat elämästä pois "Rakkauden" kun Jumala on ensin määritelty Rakkaudeksi by definition uskovaisten toimesta. Ja sama tehdään moraalille, kauneudelle ja altruismille. Ja tässä kohden ihmiset laittavat yleensä sormet korviin jos näille asioille annetaan vaihtoehtoinen selitys. Tälläisten sanaleikkien edessä tekisi mieli antaa periksi ja käskeä ihmisten määritellä omat olutkolpakkonsa täyteen samalla kun minä turvaudun naturalistiseen nestevirtausdynamiikkaan. Että katsotaan sitten näiden lähestymistapojen mielenterveyttä ja katsotaan kuka kuolee janoon ja kuka maksakirroosiin.

Osittain tässä on syynä sekin että ateismi halutaan nähdä joskus klimppinä jossa ateismi on ateismia vasta jos jumalan olemassaolon puute jotenkin oleellisesti määrittäisi suhtautumisasiat asioihin. Tällöin ateismi ei tuo tiettyä merkitystä ja tiettyä sisältöä ilman lisäoletuksia, koska muutenhan ateistit rikkoisivat humen giljotiinia. Ja osittain sitten halutaan nähdä että mikä tahansa mikä ei ole ristiriidassa jumalan olemassaolon kanssa onkin täysin oikeaoppista ateismia jolloin ollaan maailmassa joka kohdattiin Jokelan surmissa. Niissä surmia pidettiin oikeaoppisena ateismina joka oli kenties erilaista mutta täysin yhtä oikeaa kuin humanistijärjestöjen puheenjohtajien ateismi. Jolloin ateismi siis yht'äkkiä ei olekaan nihilististä vaan kehottaa tappamaan ja pitää sisällään objektiivisen moraalin jossa heikot sortuvat elon tiellä. ; On selvää että molempia ei voi saada samanaikaisesti. Mutta yleensä molemmat otetaan vastaan riemuiten ja niitä käytetään tilanteen mukaan mahdollisimman häijysti.

Siksi olinkin kiinnostunut siitä miten "Areiopagin" vieraskynässä oli Mikko Sillforsin teksti ateistien henkisyydestä. Kirjoittaja on tekemässä väitöskirjaa ateistien henkisyydestä ja teksti ei lainaa toisilta kristityiltä vaan nimenomaan erilaisten ateistien kirjoituksista. Siinä oli ensimmäinen oikein millään kielellä kohtaamani teksti jossa ei leikitty sillä että "ateismi on uskonto" ja sitten selitetty perään että "ateisteilla ei voi olla syvähenkistä elämää". (Joka on omituinen väitepari samanaikaisesti kannatettavaksi.) Sen sijaan tekstin ydin näyttää olevankin se, että ateismi ei ole uskonto. Mutta ateismissa on monia eri tapoja suhtautua maailmaan ja suuressa osassa niistä saadaan liitettyä jonkinlaisia henkisiä ulottuvuuksia.

Esimerkiksi tavallisesti piispatasoiset koulutetut miehetkin kertovat Dawkinsista vain että tämä on militantti. Sillfors sen sijaan kertoo hänestä että "Richard Dawkins on sanonut suhtautuvansa henkisyyteen myönteisesti ja pitävänsä itseään jopa uskonnollisena ihmisenä ”einsteinilaisessa panteistisessa mielessä”, missä jumalalla viitataan syvästi arvoituksellisiin ja kunnioitusta herättäviin luonnonlakeihin." Samoin hän kertoo että variaatiota on uskontokielteisestä uskontomyönteiseen ja osa katsoo asiaa tieteellä ja osa taas hakee käytännön hyötyjä jolloin meditaatiokin on mahdollista. Sillä transsihan on aivojen tila. "Havainnollistan ateistisen henkisyyden moninaisuutta ja sen sisäisiä erottelevia tekijöitä tarkastelemalla seuraavaksi lähemmin kahta esimerkkiä, jotka esittelemäni jaottelun puitteissa ilmenevät toisilleen vastakohtaisina. Ensimmäinen on Center for Naturalism -liike, joka näyttäytyy uskontokriittisenä sekä teoria- ja yksilöllisyyspainotteisena. Toinen on Alain de Bottonin kirja Religion for Atheists (2012), jota hallitsee uskontomyönteisyys, käytännöllisyys ja yhteisöllisyys." Samoin esille nostetaan että "vain ainetta" on todellakin kristillinen konsepti joka ei ole mikään ateisteja koskeva syvä ylitsepääsemätön haaste "Esimerkiksi aine ei ole ”vain” ainetta, vaan suurin mahdollinen ihmetyksenaihe, koska se kykenee luomaan itsestään elämän moninaisuuden ja tietoisuuden. Ihminen on osa paljon suurempaa aineellista kokonaisuutta, universumia. Tämän asian syvällisen ymmärtämisen katsotaan synnyttävän ykseyskokemuksen, jossa raja oman minuuden ja muun universumin välillä ylittyy. Samalla ylittyy myös itsekeskeinen päämäärähakuinen mielentila."

Minulle tämä on kannustavaa siinä mielessä että aivan liian harva ylipäätään viitsii erotella ateismia ja agnostismia toisistaan. Suuri osa niin kristityistä kuin ateisteistakin tuntuu ajattelevan että jumalusko tai sen puute - tai vaihtoehtoisesti usko jumalan olemassaoloon ja sen puute - on se merkittävä raja. Ja sitten agnostikkoa heitellään määritelmäpelissä rajan yli aina sen mukaan miten se on kätevää uskovaisten ja ateistien omissa aatesodissa. Kenties minullakin on jossain vaiheessa toivoa tässä kohden. Vaikka olenkin pinnallinen ihminen, niin on käytännöllistä että ei tarvitse aina tämän aihepiirin keskusteluissa joko (a) olla nurkassa ilman ihmiskontaktia, (b) verbaalisen hakkaamisen kohteena (c) tai verbaalisena hakkaajana. (Vaihtoehtoja näille on aika vähän itse asiassa ollut tarjolla, ainakin toistaiseksi.)

Lisäksi on tietysti omille pitkäaikaisille näkemyksiäni vahvistavaa, että ateismia moittivat kristityt ovat syvästi perehtyneet kristillisiin näkemyksiin mutta joiden koulutus - ja tätä kautta asiantuntemus - eivät ole osuneet kuvaamaan kohdettaan. Kun taas tämänlainen asiallisempi teksti tulee ihmiseltä joka lainaa ateisteja ateistien omista teksteistä tavalla jossa olkiukkoja yritetään välttää ja sen sijaan yritetään selvittää mistä asiassa on kyse. Tämänlainen asenne ei selvästi ole ihmiselle eikä kristitylle mahdotonta. Sitä voi vain toivoa että tämänlaatuiset tekstit yleistyvät myös ns. kristillisissä konteksteissa.

Pieni ajatus ; Algoritmihuoneesta ja sen kriittisyyden tasoista

Wesley Elsberry kirjoitti "Algorithm room" -ajatuskokeen koettelemaa William Dembskin näkemystä Intelligent Designin luonteesta. ID -linjamassa on nähty että Suunnittelijan persoonasta, luomistavasta ja intentioista ei tarvitse tietää mitään. Riittää että eliminoidaan sattuma ja lainomaisuus ja vastaavat "naturalistiset hypoteesit".

Elsberryn haasteena on tila johon syötetään materiaalia ja josta tulee ulos vastauksia. Dembskin pitäisi sitten kyetä tunnistamaan mikä niistä heijastaa designiä ja missä vastaus on koneen tuottama.

Kiinnostavinta on kenties se, että ajatuskoe on hyvin läheistä sukua John Searlen kiinalaiselle huoneelle. Eli mielenfilsofian ajatuskokeiden klassikolle. Searlen näkemys oli että se, että huoneen teko imitoi ihmistä ei tarkoita että se olisi tietoinen tai intentionaalinen tai suunniteltu.

Koska ID:n perusviestinä on että design eroaa eidesignistä essentiaalisesti - koska vain silloin ei tarvitse tietää "Kuka, miten, minkä vuoksi" - on ajatuskokeen seuraus se, että jos ongelman ratkaisee niin olisi ikään kuin pakko olla erimielinen Searlen kiinalaisen huoneen sisältämän pääargumentin kanssa. Jos jokin näyttää älylliseltä se on älyllistä. Eli olisi jokin tunnistettava ero generoidun ja älyllisesti kehitetyn vastauksen välillä. Tämän tunnustaminen taas on monille ID -läisille häiritsevää koska he korostavat että mekanistinen maailmankuva on ikävä ja miten he eivät ole "vain kemiaa". Ja tässä yhteydessä he ovat mielellään ja usein käyttäneet argumentteja Searleasta Thomas Nageliin. Ja näitä rinnastuksia on tehty osoituksena naturalismin onttoudesta.

Periaatteessa tämä voidaan toki kiertää sillä millä aina. "Algoritmihuone" on tehty joten vastaus näyttää designiltä koska huoneen rakentaja on salakuljettanut CSI -informaatiota algoritmihuoneen rakenteisiin.
1: Tässä kuitenkin pakotetaan tunnustamaan sellainen seikka että kenties ihmisen tuottanut prosessi ei olekaan tietoinen, jolloin huomiota olisi ikään kuin pakko siirtää poispäin siitä että ID:lle olisi tärkeää tuijottaa sellaisia piirteitä joita evoluutio ei voi tuottaa. Huomio siirtyisi tällöin enemmän antrooppisen periaatteen kaltaisiin hienosäätökysymyksiin kuin evoluution kykyjen tutkimiseen.
2: Samalla ihmisen tietoisuuskin voi sisältää Jumalan salakuljettamaa CSI -informaatiota jonka seurauksena meillä ei välttämättä olisi sielua. Tämä antaa monelle ID -läiselle epämiellyttävää tilaa sille että "olemme vain kemiaa".

Tätä kautta voidaankin huomata että Elsberryn argumentti on vain pinnallisesti filosofista ID -kritiikkiä. Se on jotain jonka ongelmat voidaan kiertää ID:n perusitsesuojauskäsienheilutteluilla. Sellaisilla jotka ovat olleet kliseitä jo silloin kuin Elsberry on ajatuskokeensa kirjoittanut. Kritiikki onkin syvemmillään eksistentiaalista. Se iskee ID -filosofian sijasta siihen mikä on ID:läisten oikea maailmankuva. Jossa on mukana sellaisia asenteita ja kannanottoja joista ID filosofiana periaatteessa irtautuu. (Kognitiivisessa uskontotieteessä erotetaankin ideologiatason teologinen korrektius käytännön asenteista joita uskovaiset uskontoonsa liittävät. Ihan siksi että niillä on varsin löyhä suhde toisiinsa, usein teologinen korrektius on käytössä after the fact, asenteiden ja toimintojen rationalisoinnin muodossa.) Ja tämä on sen ikävin seuraus. Ongelma on ikään kuin pakko paikata koska muuten tulisi tunnustaa että ID ei ole järkevä filosofia. Ja kun tämän ratkaisun tuottaa se tuo väistämättä takaovesta sellaista materiaalia joka ahdistaa suurinta osaa opin seuraajista.

Evoluutioteoriaa ja semanttista hiustenhalontaa

Dawkins ja Dennett ovat sekä uusateisteja että evoluutioteorian suuria ystäviä. Heitä voisi pitää samanmielisinä hahmoina. Heillä on kuitenkin hyvin erikoinen erimielisyys. Erimielisyyden aiheena on design. Dawkins katsoo että luonnossa ei ole aitoa suunnittelua (design), vaan ainoastaan näennäistä suunnittelua (designoid). Dennett taas katsoo että luonnossa on aitoa designiä, ja että on väärinkäsitys olettaa että tämä design tarkoittaisi samaa kuin että sen takana olisi pakosti äly.

Molempien ideoiden takana on jotain jonka voisi nähdä koskevan enemmän tieteen popularisoimista koskevaa retoriikkaa ja semanttista termikikkailua kuin mitään millä pitäisi olla yhtään mitään väliä.
1: Dawkinsin mukaan jos sanoo että luonnossa on suunnittelua, ohjaa se ihmisten intuitioita väärään suuntaan. Designoid kertoo että takana nimenomaan ei ole tai ei tarvita mitään älyllisyyttä. Eli nimeäminen designiksi johtaisi ihmisiä harhaan.
2: Dennettin mukaan taas designoid -termi ohjaa intuitioita harhaan, sillä sen jälkeen ihmiset helposti ajattelevat että biologit väheksyvät luonnossa olevaa kompleksisuutta. Designoid saisi ihmiset siis oikeasti ajattelemaan että biologit pitäisivät elollisia olentoja jotenkin sikayksinkertaisina.
+: Tarkemmin katsoen voidaan kuitenkin huomata että molempia yhdistää se, että he ajattelevat että luonnossa on kohteita jotka näyttävät suunnitelluilta, mutta joiden synty selittyy aivan mainiosti ilman älyä luonnonvalinnan voimasta.

On kuitenkin hyvä muistaa että
1: Biologit kyllä voivat käyttää antropomorfistettuja termejä, mutta he tietävät että tämä on enemmän kielikuva ja asian esittämistä arkikielellä ymmärrettävästi. (Sanavalintakikkailu on sama kuin selittäisi että jos sanoo "aurinko nousee" että kannattaisi maakeskisyyttä. Eli aika kaukaa tässä joudutaan hakemaan. Niin kaukaa että jos argumentti on todella tässä, niin täytyy vain sanoa että jos tätä relevantimpia argumentteja ei ole, niin aika heikoilla on kriitikon ideat.)
2: Biologit kyllä tietävät kompleksisuudesta "enemmän kuin laki sallii". Maallikot tietävät vähemmän. Maallikotkin ovat vaikuttuneita. Ja vaikka designoid -termi todella saattaa tuoda mielikuvia siitä että biologit väheksyisivät kompleksisuutta, niin tosiasiassa he nimenomaan tuskin tekevät niin. Ongelma on siis jotain joka kohdistuu ulkopuolelta tiedeyhteisöä kohtaan.

Kaiken kaikkiaan mitään ongelmaa ei olisi jos tavallisissa ihmisissä ei olisi ihme öyhöttäjiä jotka intoutuvat esimerkiksi esittämään sen tyylisiä ajatuksia että "Kun Dawkins nimesi itsekkään geenin itsekkääksi, hän tunnusti että geenit liittyvät tietoisuuteen ja älyyn". (Toivoisin keksineeni esimerkin läpällä hatusta, mutta en. Olen vain muotoillut sitä lyhyemmäksi.) Mikä on tietysti tyhmää koska kun katsotaan itsekkään geenin idean määrittelyä voidaan huomata että se koskee geenin replikaatiomääriä jotka taas riippuvat oman menestyksen lisäksi sukulaisista joilla on samoja geenejä. Tieteen ja vouhotuksen voikin erottaa siitä että tiede käsittelee denotaatioita ja argumentteja argumenttien kautta, kun taas vouhotus on sitä että sanojen konnotaatiot ja sivumerkitykset ja mielikuvat ja vaikutelmat painavat enemmän kun keksitään että mitä tuo sanominen oikeasti perimmiltään tarkoittaa. Tiedeargumentissa tarkoitetaan perimmiltään sitä mitä denotaatiot sanovat.

Muunlaisia selityksiä tarvitaan vasta jos denotaatiot ovat loogisesta tai empiirisestä mielestä roskaa. Silloin ideologia selittää miksi ajatus on keksitty ja miksi se saa suosiota - esimerkiksi uskovaisten kreationistien keskuudessa - vaikka sillä ei ole tieteellisiä meriittejä. Eli niidenkin kohdalla ensin on väännettävä denotaatiotaso läpi. Jos tähän ei kykene eikä viitsi, on varsin kyseenalaista osallistua edes aiheesta käytävään keskusteluun tai olettaa että oma näkemys tai mielipide olisi arvokas tai relevantti tai kuulemisen arvoinen. (Mielipiteenvapaus toki sallii sen pitämisen, mutta ei se muutu rationaaliseksi tai hyväksi sillä että niin saa uskoa. Se pikemminkin mittaa ympäristön suvaitsevaisuutta kuin tieteellisyyttä.)

Miksi suunnittelua ei etsitä eliöistä?

Juha Leinivaara kuvasi blogissaan ID -aiheesta tohtoroineen väitöstilaisuutta. Kojosen kannanotto tiettyyn yhteen asiaan on jotain jota halusin sitten nostaa esille tarkemmin. "Väitöstilaisuudessa Kojosen opponentti tiedusteli tällaisten tutkimusten perään. Behen IC-argumentti ja Dembskin Complex Specified Information mainittiin. Hän ei ollut onnistunut löytämään näiden ID-työkalujen käyttöä tieteellisissä julkaisuissa. Kojonen vastasi sen johtuvan siitä etteivät biologit usko elämän olevan suunniteltua. Varmasti pätevä selitys ID-tutkimusten puutteelle, mutta toisaalta IDeisteillä on ne omat pro-ID julkaisut (esim. BIO-Complexity ja Evolutionary Informatics Lab). Ongelma säilyy tästäkin huolimatta: kukaan ei näyttäisi soveltavan IDeistien työkaluja biologiassa. Väittäisin sen johtuvan siitä, etteivät ne toimi älyn havaitsemisessa."

Olen tässä asiassa varsin tiettyä mieltä. Jos mietitään ID:n designin päättelyn menetelmiä, vastaan syntyy varsin helposti erikoisia tilanteita. Otetaan esimerkiksi CSI -informaatio. William Dembski, informaatiotieteen Paris Hilton, kuvaa itse tätä aivan itse kehittämäänsä ja nimeämäänsä konseptia esimerkiksi sellaisessa neronleimauksessa kuin "Specification: The Pattern That Signifies Intelligence". (Luettavissa internetissä ilmaiseksi.) Sen ytimessä on juuri älysuunnittelun huomaaminen. Jos katsomme Dembskin spesifikaatiota vaikka sivuilta 9-12 voimme huomata että se viittaa matalaan Kolmogorov -kompleksisuuteen. Tämä täsmennys on tärkeää koska ollakseen suunniteltua täytyy kohteen olla kompleksia ja spesifiä. Ja jos se ei täytä spesifikaatiota se voi olla kompleksia mutta ei spesifiä. "It’s this combination of pattern- simplicity (i.e., easy description of pattern) and event-complexity (i.e., difficulty of reproducing  the corresponding event by chance) that makes the pattern exhibited by ( ψR) - but not (R) - a specification."

Dembskin esimerkit ovat tässä muutenkin kuvaavia. Hän on selityssuodattimessaan kuvannut sitä, miten hyvin säännönmukaiset ja toisteiset pätkät ovat spesifejä. Dembskin lempilapsi tässä on ollut Caputo-case. Tämä viittaa 1985 tapahtuneeseen Nicholas Caputon suhmurointiin. Hänet tuotiin oikeuteen koska hän oli manipuloinut poliittista vallanjakoa. Caputo kiisti huijanneensa mutta koska kukaan ei valvonut hänen prosessiaan, oli hänen syyllisyytensä arvioitu epäsuorasti todennäköisyysmatematiikalla. Jos voiton suhteet ovat fifti-fifti, niin miten ihmeessä demokraatit voittivat 40 kertaa 41. Liian monta kertaa tapahtunut tietty tulos vihjasi siitä että arpaa ei oltu heitetty vaan tulos oli peukaloitu. Caputo -casea on käytetty monessa paikassa mutta kenties helpoiten siihen voi tutustua lukemalla Dembskin "The Explanatory Filter:A three-part filter for understanding how to separate and identify cause from intelligent design" (Luettavissa internetissä ilmaiseksi.) Jos teemme kolikonheitosta sarjan jossa kruuna on 1 ja klaava 2, on "11111101111111111111111111111111111111111" spesifi ja siis mahdollisesti suunniteltu. ID -kielenkäytöllä sattuma eliminoidaan selityksenä. Tätä ideaa ei selvästi ole muutenkaan hylätty. Dembskin esitelmästä saa aivan selvästi napattua lausuman "Well, it turned out what was crucial for detecting design was this what I called Specified Complexity, that you have a pattern, where the pattern signifies an event of low probability, and yet the pattern itself is easily described, so it’s specified, but also low probability. And I ended up calling it Specified Complexity"
1: Mitä on enemmän kuin hieman hauskaa hieroa monien kreationistien naamaan, sillä moni heistä väittää toisaalla että mutaatiot eivät voi tuottaa informaatiota koska jos geeni kahdentuu, ei synny uutta informaatiota. Tuossahan on informaatiopätkä "1" jota on kopioitu moneen kertaan. Ja jos kahdentaminen ei tuota informaatiota, ei tuossa voi olla lisää informaatiota. Mutta tämä on nyt tämän jatkon kannalta irrelevanttia. Kunhan itsekseni huvitun.

Toisaalla sitten voidaan kaivaa ID -nero Stephen Meyer jonka tuotos "in Evidence for Design in Physics and Biology: From the Origin of the Universe to the Origin of Life" esittää aivan suoraan seuraavaa "Complex sequences exhibit an irregular and improbable arrangement that defies expression by a simple formula or algorithm. A specification, on the other hand, is a match or correspondence between an event or object and an independently given pattern or set of functional requirements." Tämä viittaa nimenomaan ja by definition pieneen pakattavuuteen eli siihen että Kolmogorov-kompleksisuus onkin korkea. Ja sen olisi oltava by definition korkea.

Peruspuolustus tähän ongelmaan on se, että CSI -informaatiossa on sekä spesifi että kompleksi osuus. Ongelmana vain näyttää olevankin se, että CSI -informaation kompleksi on määritelmällisessä ristiriidassa sen spesifin kanssa. (Mikä itse asiassa sopii siihen ajatukseen että tosiasiassa ei ole mitään CSI -informaatiota vaan kaikki on sattumaa ja lainomaisuutta.) Astetta sivistuneempi ID -counteri aiheeseen on kuitenkin se, että ID -läiset korostavat että "Shannon Complexity" viittaa Shannonin entropiaan, ja että tätä ei käytetä kun älysuunnittelua etsitään. Että yleensä kompleksisuutta arvioidaan tapahtumatodennäköisyyteen. Ja että tässä katsotaan mahdollisia "maallisia selitysmalleja" ja niiden todennäköisyyksiä. Kompleksisuus olisi vain logaritmilaskentaa tästä todennäköisyydestä. Että Shannonin entropiaa voitaisiin käyttää vain hyvin spesifeissä tilanteissa, kuten Caputo -casessa. Siis tilanteesta jossa tiedetään että syntyteoria on jotain jossa osien järjestäytymiset olisivat yhtä todennäköisiä. (Oma kannanottoni tähän sofistikoituneempaan malliin on jo kirjoitettuna.)

Mitä tuo tarkoittaa?

Ylläolevaa katsoen on helppoa huomata että Design -suunnittelua ei tehdä millään yhdellä mittarilla. Idean taakse tiivistyy enemmänkin jotain josta on vaikeaa sanoa mitä se on. Karkeasti ottaen vaihtoehdot ovat seuraavat:
1: Kyseessä on oikea Design -teoria, joka on laaja. Siinä on keskenään ristiriitaisia osia. Eli teoria on kokonaisuutena rikki ja perseestä ja epälooginen.
2: Ei oikeasti ole mitään Design -teoriaa vaan peruskäsitteiden taakse on koottu enemmänkin hajanainen kokoelma jonkinlaisia intuitiopumppuja. Näitä tunnistusmetodeja ei suostuta kieltämään vaan niitä kaikkia halutaan tukea. Ja lopputuloksena on se, että se, mitä työkalua käytetään riippuu siitä mitä intuitio ensin sanoo suunnitelluksi. Kun tämä lopputulos on sitten päätetty (joko tietoisesti tai esitietoisesti, luultavasti tietoisesti) voidaan hajanaisesta työkalupakista valita aina sopiva menetelmä. Se joka antaa halutun tuloksen. Juuri se että tarjolla on keskenään ristiriitaisia työkaluja takaa sen että sopiva tulos saadaan aina ja jokaiseen tarpeellisentuntuisen tilanteeseen löydetään aina siihen sopiva päättelytyökalu ; Kun viittauksissa on Kolmogoriv -kompleksisuutta, Shannonin entropiaa ja Shannonin yllättyneisyyttä, on enemmän kuin luultavaa että jokin näistä osuu kohdalle.
     2.1: Bonuksena on se, että taustahypoteeseja tutkiessa ei usein olekaan tehty mitään asiallista ehdotonta todennäköisyyslaskentaa. Usein sen takia että todennäköisyyttä ei voida arvioida. Näin ollen se mikä jää käteen on se, että heitetään hatusta mitä tahansa todennäköisyysarvioita ja muutetaan tämä tieteellisen näköiseksi silmänkääntötempulla jossa todennäköisyys muutetaan biteiksi logaritmikaavalla. Joka tietysti onnistuu koska se on vain toinen tapa sanoa sama asia. (1/100 on 1% so math there.)

ID joko on ristiriitainen tai ei teoria. Sen soveltaminen on enemmän sitä että ensin täytyy olla intuition antama selvä käsitys siitä mitä lopputulosta haetaan. Ja usein todennäköisyysarviotkin täytyy heittää hatusta tukemaan tätä koska argumentatiivisesti hienostuneemmat ja ei epäloogisiksi havaitut menetelmät ovat niin hienoja että niiden vaatimia syntyepätodennäköisyyslukuja ei voida useinkaan selvittää koska maailma ei ole mikään ajatuskoe. Tämä selittää sen miksi edes ID -laitoksissa ei tätä älytunnistusta käytetä. Ja miksi esimerkiksi Kojonen itse ei laskeskele sujuvasti kuinka monta bittiä CSI -informaatiota on luritettuna alkeelliseksi kivikirveeksi epäillyssä kivensirussa, biteiksi muutetussa kuvassa jossa voi olla DNA tai televisiovastaanottimeen tullutta kohinaa tai missä tahansa muussa asiassa. ID -myönteisen Kojosen syynä tuskin on se, että hän ei usko että sitä löytyisi.

Complementary, mr Watson

""Intentionality Problem - What was the intention of the designer in producing a given designed object?" and the "Identity Problem - Who or what is the designer?" are not "legitimate questions of science" at all!"
(William Dembski, "No Free Lunch")

Intelligent Designin kannattajat ovat toistuvasti korostaneet että se ei ota kantaa tiettyihin asioihin. William Dembskin lausunto heijastaa tätä varsin vahvasti. Tätä argumenttia käytetään pääasiassa sen korostamiseksi että ID ei ole kreationismia. Että se ei levitä uskonnollisia dogmeja faktoina. Lopputulos muistuttaa melkomoisesti alkuun laittamaani, camp -arvoltaan suurta, lastenlaulua Fixusta vekottimesta, jossa arvuutellaan että mikähän masiina se on. (Ja heti kun se paljastuu, siitä katoaa viimeinenkin uskottavuus.)

"Uncommon Descent", joka toimii nykyään yhtenä tärkeimpänä ID -ideoiden julkituomiskanavana on nyt sitten kuitenkin tehnyt jotain erikoista. Sen uudessa blogauksessa otsikolla "Denying the Obvious" se ei esittele omaa strategiaansa tai itsereflektoi toimintaansa viime vuosien aikana. Se koskee homoseksuaalisuutta. "A man’s body is designed to be complementary with a woman’s body and vice versa. All of the confusion about whether same-sex relations are licit would be swept away in an instant if everyone acknowledged this obvious truth." Uncommon Descent siis itse asiassa näin tehdessään argumentoi että he voivat tietää mikä tavoite on. Täydentävyys (~komplementtius) on siis jotain joka voidaan havaita objektiivisesti ja se on keino jossa ohjataan ajatus suoraan Suunnittelijan tavoitteisiin ja näin siitä syntyy normatiivinen asia jonka varaan rakentaa esimerkiksi lainsäädäntöä.

He korostavat myös tekstissä ja kommenteissa miten homoseksin täytyy olla laitonta ("not licit") ja että tämä on suoraan tieteellisen faktuaalisesti tosiasioissa. Koska Aatamin ruumis on Suunniteltu olemaan komplementaarinen Eevan, ei Eetun, kanssa. (~Eve not Steve). Ihastuttavaa miten "emme ota kantaa" asia muuttuu tieteelliseksi arvioksi jossa tietyt seksuaaliset asennot ja suuntaukset ovat ja eivät ole hyväksyttäviä Intelligent Designin Utopiassa.

Joku minua filosofisempi voisi sanoa, että jos funktionaalisuus on epämääräinen käsite, niin komplementaarisuus on vielä epämääräisempi. Kyllähän peräsuolikin kivasti kietoutuu peniksen ympärille. Ja itse asiassa heteroseksuaalisissa suhteissa (~lue : ainakin meillä) harjoitetaan mitä ihmeellisempiä vaihtoehtoisia keinoja. Jos ne eivät ole komplementaarisia, ID pakottaa ne perversioiksi ja niistäkin pitäisi tehdä laittomia. Jos ne ovat komplementaarisia, niissä on sellainen jännittävä piirre että ne ovat myös homoseksuaalien käytettävissä. Ja tätä kautta on selvää että komplementaarisuusargumentti on äärimmäisen vahvaa petitio principii:tä jossa perusasetelma oletetaan oikeastaan ennen kuin siitä aletaan argumentoimaankaan.

Mutta tämä on turhaa. Sillä pääasia on se, että jos ID -argumentaatio noudattaisi omia kriteereitään ristiriidattomasti, sen kautta ei voitaisi ensinkään tehdä tuollaisia päätelmiä. Jos legitiimi tapa kiertää ongelma olisi, eli aina ei ajauduttaisi kehäpäätelmäisyyteen, se itse asiassa kaataisi sen tärkeimmän kortin jonka varassa koko ID -liike on koko olemassaolonsa ajan toiminut. Eli sen kortin varassa että he eivät ole kreationismia koska eivät ota kantaa Suunnittelijan persoonaan ja tavoitteisiin. Ja siksi he ovat erillinen liike jolla on validi keissi. Jos siis tämä argumentti jotenkin olisikin pätevä, se itse asiassa osoittaisi että olisikin tieteellisesti validi, jopa "ilmiselvä" kuten tekstissä korskeasti esitettiin, tapa ottaa kantaa niihin asioihin jotka ID laittaa automaattisesti mahdollisten kysymysten ulkopuolelle. Nykyään ID kääntyy tänne, rullaa vaikka minne, se on out vaan ei in. Se ei ole kovin fiksu vekotin, eikä ole kovin selvää mihin tuota ideologista härveliä oikein tarvitaan.

Simulacres et Simulation

Kirjoitin pari vuotta sitten siitä miten Intelligent Designin kannattajat eivät ole katsoneet hyvällä Nick Bostromin simulaatioargumenttia. Korostin silloin sitä miten tämä paljastaa jotain mielenkiintoista. Sillä "teologisesti korrektilla" tasolla ID on nimenomaan sitä että suunnittelijasta ei oteta kantaa. Tässä kohden Nick Bostromin näkemys on kuitenkin jotain jossa he ovat pakotettuja ottamaan eriävän kannan. Osittain syynä on se, että Bostromin ajattelutapa on ristiriidassa ID:n eliminatiivisen prosessin kanssa. ID ajattelee kompleksisuutta eikä suostu näkemään Suunnittelua jonain jonka ominaisuuksia voitaisiin rajoittaa.

Nyt tätä näkökulmaa tukemaan on tehty tuore, minusta melko kiinnostava, julkaisu. Moti Mizrahin "The Fine-Tuning Argument and the Simulation Hypothesis" kuvaa sitä miten simulaatiohypoteesi todellakin haastaa klassisen teismin ajatuksia. Hän korostaa että antrooppisen periaatteen näkemä hienosäätö voidaan nyt selittää kolmella keskenään oleellisesti erilaisella tavalla. (Siis sen lisäksi että tämä hienosäätö kiistetään kokonaan.)
1: Multiversumihypoteesi selittää miksi yksi universumi voi olla epätodennäköinen ; Universumeita on monta erilaista ja emme voi katsoa satunnaisesti valittua universumia, koska olemme sen sisällä. Elämä tarkastelee universumia vain universumissa jossa on elämän sallivat parametrit.
2: Design -hypoteesissa oletetaan että universumi on luotu ja tämä selittää epätodennäköisyyden koska Jumala voi tehdä epätodennäköisiä asioita al kazam. (Näkemys on tässä laajempi kuin Intelligent Design, mukana on myös ns. sofistikoitunutta teologiaa joka itse korostaa sitä miten se ei ole kreationismia.)
3: Simulaatiomallissa universumi on ohjelmoitu. Tässä keskitytään enemmänkin siihen että universumin tekijöillä on teknisiä rajoitteita joten rajaavat parametrit on valittava huolella että väliin ei tarvitse tunkea poikkeuksin.

Mizrahinin pääargumentti on kuitenkin erikoinen. Hän näkee että simulaatiomalli haastaa nimenomaan design -hypoteesin hyvin konkreettisesti. Tässä Mizrahi harrastaa logiikkaa joka muistuttaa yllättävissä määrin omaani. Taannoin kirjoitin erilaisten premissien parsimoniasta alkusyyargumentissa, ja käsittelin sitä kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen parsimonian kautta. Mizrahi on samoilla linjoilla ja korostaa että simulaatiohypoteesi on paitsi koherentti (coherency) ja selittää hienosäädön, niin ennen kaikkea se on klassista design -argumenttia parempi koska sen yksinkertaisuus (simplicity) on suurempi kuin "klassisella designillä" ; Koska yliluonnollinen fysiikan lait ylittävä Jumala on oleellisesti erilainen (different in kind) kun taas ohjelmoija on meistä erilainen vain aste-erolla (different in degree). Ja lisäksi koska simulaatioargumentissa Suunnittelun ominaisuuksia tarkastellaan rajoitusten kautta, se tarjoaa ennusvoimaa. Se esittää asioita jotka tapahtuvat ja näin se tekee testattavia ja periaatteessa falsifioitavia ennusteita. "simulation hypothesis undercuts the alleged evidential connection between ‘designer’ and ‘ supernatural designer of immense power and knowledge’ in much the same way that the multiverse hypothesis undercuts the alleged evidential connection between ‘fine-tuning’ and ‘fine-tuner’ (or ‘designer’). If this is correct, then the FTA is a weak argument for the existence of God."

Itse näkisin että tämä paljastaa jännittäviä asioita monesta puolesta. Ensinnäkin koko tilanen johtuu tavallaan siitä että Bostromin ohjelmoija on "partikulaari design" kun taas teismissä on usein ajateltu suurempia ideoita joissa teemana on enemmänkin "general design". Tätä kautta on huomattava että se miksi ID:n kannattajat eivät pidä simulaatiohypoteesista onkin juuri siinä että
1: Se haastaa klassisen teismin hyvinkin vahvasti. Sillä tosiasiassa teologisesti korrekti Jumala on jotain jota hyvin harva itse asiassa kannattaa. Moni haluaa liimata tämän päälle ideoita jotka ovatkin kaikkea muuta kuin suoraan tämän määritelmissä. Rajoittamaton älykkyys joka päätellään rajallinen fysiikka eliminoiden on valittu enemmän "kaikkivaltias Jumala" mielessä kuin sitä kautta että ei otettaisi kantaa siihen mitä äly voi ja ei voi tehdä. Bostrom ottaa esiin vaihtoehdon jossa äly voi olla rajallinen. Tämä rajaamaton ei ole kaikkivaltias joten tätä on syytä vastustaa. Sillä Design -hypoteesi ei olekaan oikeasti yleinen idea (general) vaan se viittaa kätketysti ja kieroillen johonkin ihan tietyntyyppiseen Jumalaan. (Wink wink emme ole kreationismia, paitsi ne jotka ovat, mutta Designer voi olla kreationistien Jumala. Ja kyllähän me kaikki tiedämme sydämessämme mihin se nyt sitten viittaa...)
2: Toisaalta Bostromin ja muiden simulaatiohypoteesinäkökulman teorioiden mukaan Ohjelmoija on nimenomaan hyvin rajallinen ja se on tätä kautta by definition partikulaari, joten sitä tulee kenties vastustaa ihan siksi että se on partikulaari. (ID on hieman erikoisessa suhteessa avaruusolentoihin. Niihin viitataan mielellään jotta korostettaisiin että ei ole rajoitettu tiettyyn Jumalaan. Humanoidi on kuitenkin partikulaari. Ja siksipä humanoidiasiaa ei tosiasiassa huomioida argumenteissa, se on vain taktinen asia johon vedota tietyssä tilanteessa. Bostromin näkemys on tässä mielessä hyvin samantapainen. Paitsi että sitä vastustetaan noin yleisesti aina, eikä siihen koskaan vedota mahdollisena ratkaisuna design -hypoteesiin.)

---

Otsikossa on Jean Baudrillard -alluusio. Hänen ajatuksensa simulakrumeista ja simulaatiosta on jotain jolla lukija voi leikitellä lukiessaan tätä tekstiä. Sieltä löytyy teemaa vahvistava piiloargumentti kun oikein jaksaa kaivella.

Intelligent Designin UFOimmat teoriat ; eli lakitupakulttuurisodan piilottamisesta

Intelligent Designin kannattajat korostavat toistuvasti että kysymys ei ole uskonnosta. Tätä puolustetaan esimerkiksi ID -kirja "Of Pandas and People":ssa seuraavasti (sivu 7) "If science is based upon experience, then science tells us the message encoded in DNA must have originated from an intelligent cause. But what kind of intelligent agent was it? On its own, science cannot answer this question; it must leave it to religion and philosophy. But that should not prevent science from acknowledging evidences for an intelligent cause origin wherever they may exist. This is no different, really, than if we discovered life did result from natural causes. We still would not know, from science, if the natural cause was all that was involved, or if the ultimate explanation was beyond nature, and using the natural cause." Michael Behe on taas vahvistanut tätä lausunnoissaan avaruusolennoista. Hän kertoi vuonna 2001 "The Modern Ingelligent Design Hypothesis" -kirjoituksessaan miten ID eroaa Paleyn argumentista : "The most important difference is that is limited to design itself; I strongly emphasize that it is not an argument for the existence of a benevolent God, as Paley's was. I hasten to add that I myself do believe in a benevolent God, and I recognize that philosophy and theology may be able to extend the argument. But a scientific argument for design in biology does not reach that far. This while I argue for design, the question of the identity of the designer is left open. Possible candidates for the role of designer include: the God of Christianity; an angel--fallen or not; Plato's demi-urge; some mystical new age force; space aliens from Alpha Centauri; time travelers; or some utterly unknown intelligent being. Of course, some of these possibilities may seem more plausible than others based on information from fields other than science. Nonetheless, as regards the identity of the designer, modern ID theory happily echoes Isaac Newton's phrase hypothesis non fingo."

Tietyssä mielessä ajatus on melko huvittava. Sillä tällä haetaan uskottavuutta ID:lle. Ajatus siitä että "ei olla naurettavia, koska voimme uskoa avaruusolentoihin" on jotain jota ei nyt odota rationaaliselta ihmiseltä puolustuspuheeksi. Mutta tämä onkin tarpeen siltä kannalta että Jumalakysymys torjutaan. Käytännössä tämä puolustus on kuitenkin sitten pelkkä kupla. Kun katsotaan ID -läisten harjoittamia argumentteja on selvää että tätä kulmaa ei huomioida argumenteissa mitenkään koskaan. Kyseessä on domeenispesifi puolustus joka on osa oppia jos ja vain jos joku syyttää että ID on "jonkin sortin supernaturalismia".

Tämä näkyy vahviten siitä miten ja mitä ID vastustaa. Opinkappaleisiin on livahtanut vahinkoja. Varsin näkyviin paikkoihin. Discovery Instituten tärkeä strateginen dokumentti, ns. Wedge dokumentti, on livauttanut tavoitteekseen seuraavan ; "Governing Goals To defeat scientific materialism and its destructive moral, cultural and political legacies. To replace materialistic explanations with the theistic understanding that nature and human beings are created by God." Eikä tässä mainita sanallakaan Alfa Centaurilaisia. Toinen avainsana on "materialismi" ja "naturalismi. Se, joka vilisee ID -kuvauksissa. ID -liikkeen keskeinen oppeja tuottava, opettava ja levittävä taho "Uncommon Descent" on kuvannut itseään ja tavoitteitaan suoraan seuraavalla tavalla : "Uncommon Descent holds that… Materialistic ideology has subverted the study of biological and cosmological origins so that the actual content of these sciences has become corrupted. The problem, therefore, is not merely that science is being used illegitimately to promote a materialistic worldview, but that this worldview is actively undermining scientific inquiry, leading to incorrect and unsupported conclusions about biological and cosmological origins. At the same time, intelligent design (ID) offers a promising scientific alternative to materialistic theories of biological and cosmological evolution - an alternative that is finding increasing theoretical and empirical support. Hence, ID needs to be vigorously developed as a scientific, intellectual, and cultural project."

Naturalismi -sanan hokeminen argumentinkorvikkeena onkin oleellinen osa kaikkea ID -puuhastelua. Se on ymmärrettävää jos suunnittelija on teistinen supernaturalistinen kohde. Mutta heti jos Alfa Centaurilaiset ovat messissä, ei materialismi ja naturalismi ole missään määrin esteenä niiden tutkimiselle. Naturalismin kritiikki ja syytös siitä että "naturalismi estää ID -tutkimuksen koska naturalismi pitää sisällään a priorisia dogmia jotka estävät designin tutkimuksen" on omituinen välittömästi jos suunnittelija ei jotenkin väistämättä olekaan ylinaturalistinen. Tämänlaiset livahdukset keskeisien tahojen itsekuvauksiin viittaa siitä että tässä ID:llä on kyseessä tietty poliittis-ideologinen vastustettava kohde, ateismi, materialismi ja naturalismi. Ja tämä vastustaja on määrittynyt sillä tavalla että "puolustus avaruusolentojen avulla" muuttuu järjettömäksi.

Joko (a) naturalismi estää ID:n tai (b) ID ei ota kantaa suunnittelijan persoonallisuuteen tai luonteeseen ja sallii esimerkiksi avaruusolennot vaihtoehtoiseksi selitykseksi. Nämä ovat keskenään ristiriidassa. Joten jos ID pitää molempia peruskannanottojaan tosina, se on sisäisesti ristiriitainen ja tätä kautta läpitunkemattomalla tasolla typerä järjestelmä jota johtavat tampiot jotka eivät osaa oman liikkeensä toistettujen dogmien koherentisoimisesta mitään. Tai sitten he ovat sitä mitä uskon heidän olevan, älykkäitä crankeja joilla on tietty maailmankuva jonka avulla he haluavat murskata vääräoppisten kerettiläisten maailmankuvat. ID on ovelien miesten juridista fundamentalismia ja domeenispesifi avaruusolentoselitys on mukana vain lakitupasyin. Kysymys on teismistä ja siitä miten ateismi murskataan yhteiskunnasta ja tieteestä ja taiteesta ja jokainen joka uskoo toisin on ns. "hyödyllinen idiootti".

Tosin on pakko myöntää että täällä "kotosuomessa" ID onkin avoimemmin teististä. Varmasti iso syy tähän on se, että täällä juridiikka on erilaista. Tiukka sekularismi ajaa taatusti siihen että lakimanipulointi on USA:ssa enemmän tarpeen kuin täällä. Uskonnon toisten kurkusta väkisin tunkemiseen vahvemmin mieltynyt Suomen lainsäädäntö kun ei jarruta kreationisteja muuta kuin siinä että nämä eivät ehkä saa tappaa "darwinisteja" ihan niin innolla kuin haluaisivat. ~ Suomen ID:n teismi näkyy siinä että (a) kysymys on selvemmin Jumalasta kuin Behen avaruusolentofantasioissa sekä siitä että (b) USA:ssa ID:n käytännön tason oppivirtaukset ovat nimenomaan kristillisiä kun taas Suomen ID ei ole kristillistä yhtä ehdottomasti.

Ja itse asiassa ID suomessa on - siitä huolimatta että Leisolat ja muut vastavat ID -miehet ovat käytännössä tulleet aiemmin tutuiksi YEC -miehinä - vähemmän klassista kreationismia kuin USA:ssa jossa esimerkiksi ID:n nokkamiehenä oleminen ei suojellut William Dembskiä joka alkujaan esitti että hän ei uskonut globaaliin Nooan tulvaan. Hän kohtasi kovaa expellaamista, mutta ei naturalisteilta vaan Intelligent Designin piirissä. Tästä seurasi kaikenlaista. Dembski joutui sanomaan jotain Galilein tapaista pyörimisestä. Suomessa tämänlaista olisi tuskin odotettavissa. Tämä tarkoittaa sitä että Suomessa ID on lähempänä ID:n virallista kantaa kuin alkuperämaassaan. Ja toisaalta se on täällä myös astetta rehellisempää.

Huonona puolena on se, että kotimaan ID:läiset eivät pidä rationaalisena vakavastiotettavana vaihtoehtona runkkaavia avaruusolentoinsinöörejä ihmiskunnan alkusyynä. Heistä sellainen ei ole mitään sellaista jota tulisi halata kaiken muun ID -kohinan ympärillä, koska sekin on järkevä heti kun "naturalistiset taustaoletukset" unohdetaan. Sillä jos ollaan oikein vapaamielisiä maailmankuvallisesti, eikä Suunnittelijan tavoitteita, persoonaa tai muutakaan määritellä, ja on siksi rationaalista uskoa Jumalaan koska se on "yksi mahdollinen suunnittelija", niin kyllä näillä lähtökohdilla olisi aivan mahdollista uskoa että ihmiset on suunniteltu avaruusalieneiden pornoksi. Ja miehet ovat sivutuote tälle pääasialliselle tavoitteelle. Kotimaan ID ei sano että "suunnittelija johon ei oteta kantaa mutta joka voi olla runkkualieni". Se sanoo vain "suunnittelija johon ei oteta kantaa mutta joka voi olla kristinuskon Jumala, wink wink".