Kuvitellaan, että saamme käsiimme taikasauvan. Tiedämme että sen päähän syttyy valo jos sillä osoitetaan kohteita jotka ovat "asdasdasdasdaa". Voimme osoitella sauvalla ja se osoittautuukin jossain määrin johdonmukaiseksi ; Kun sillä osoittaa laatikkoa se syttyy aina. Mutta ei koskaan kun osoitetaan kahvipannua. Kissat ovat "asdasdasdasdaa" mutta koirat eivät. Jotkin asiat, kuten mahutölkit voivat olla "asdasdasdasdaa" joihinkin kellonaikoihin.
Voimme kokeilemalla luoda hyvinkin tarkkoja arvauksia siitä milloin taikasauva syttyy ja ei. Tätä kautta tiedämme luettelomaisesti mitkä asiat ovat "asdasdasdasdaa".
Onko taikasauva tieteellinen? Osa näkee että tieteellisyyteen voisi riittää se, että se luokittelee asioita. Taikasauvan kohdalla ei tarvitsisi tietää että miten taikasauva toimii tai mitä taikasauva itse asiassa mittaa. Voisimme käyttää sitä luokittelevana filtterinä joka kertoisi mitkä asiat ovat "asdasdasdasdaa" ja mitkä eivät.
Kuitenkaan tämänlaisessa luokittelussa ei olisi sisältöä. Meillä on vain mittari jonka toimintaperiaatteesta meillä ei ole tietoa. Eikä mitään mitä mittarin tulos tarkoittaa. Meillä olisi käsillä vain luokitelma ilman merkitystä ja sisältöä.
Vasta kun meillä on lisää tietoa "asdasdasdasdaa" ei ole pelkkä nimilappu vaan se myös tarkoittaa jotain. Karkeasti sanoen empiristiset näkemykset ovatkin jotain jossa on luokitus joka on sidottu jonkinlaiseen syy-seurausketjuun. ("Classification with consequence.") Tämä seuraus voi olla käytännöllinen tai epäkäytännöllinen. (Sovellettavuus on mahdollista mutta ei väistämätöntä.)
Michael Dummett on esittänyt, että ollakseen merkityksellinen, sellainen jolla on mitään sisältöä, ei riitä että on konsepti. Ei riitä että on merkkijono, kuten "asdasdasdasdaa". Eikä riitä edes että on luokittelujärjestelmä jotka ovat "asdasdasdasdaa" ja "ei-asdasdasdasdaa". Sisällöllisyyteen ei riitä että on jokin reaktio joka tapahtuu jossain tilanteessa. Tästä sisällöstä täytyy tietää jotain. Tämä koski analyyttistä filosofiaa ja tiedettä.
Tämä on hyvin merkittävää. Se liittyy William Dembskin 10 vuoden ennustukseen. Hän ennusti paria kuukautta vajaa 10 vuotta sitten että evoluutioteoria kumoutuisi ja unohdettaisiin 10 vuoden päästä. (Tästä hetkestä parin kuukauden kuluttua.) Hänellä oli tässä apuvälineenään erityinen selityssuodatin. Intelligent Designistä intoutuneet selittivät että he eivät ota kantaa siihen mitä Suunnittelu on. He kuvasivat Dembskin eliminatiivista lähestymistapaa luokittelevana filtterinä. Filtterinä joka kertoi oliko kohde "designed" vai ei. Design oli "jämäluokka" johon päätyi jos ei ollut luonnonlainomaista eikä satunnaista.
Eliminointiprosessissa oli syviä matemaattisia ongelmia ja pukkeja. Ja vaikka se olisi onnistunutkin, käsissä olisi ollut konsepti joka ei olisi täyttänyt merkityksellisen konseptin sisältöä. (Toisin kuin ID -teoreetikkojen luokittelevaksi työkaluksi kuvaama alkuaineiden jaksollinen järjestelmä jossa luokittelu nojaa tietoon atomipainosta ja muusta koeteltavasta.) Ja tämän vuoksi vaikka ongelmia olisi ratkottukin, ei sillä olisi ollut siltikään analyyttistä tai tieteellistä arvoa. Ja tämän vuoksi nyt, 10 vuotta ennustuksesta, on käynyt niin että 10 vuotta sitten uusi ja mullistava uusi ID -paradigma on sellainen että kun otan sitä esiin blogiteksteissäni nykyaikana saan kuulla "hakkaavani kuollutta hevosta".
Toki ymmärrän että ID -kannattajilla oli toki merkitystä Design -konseptissa. Syynä oli se että vaikka he eivät ottaneet tieteellisesti kantaa siitä mitä "Suunnittelu" tarkoitti, heillä oli maailmankuvallinen mielipide siitä mihin tämä konsepti "oikeasti viittasi". Valitettavasti tämän mielikuvan ja "design" -filtterikuvauksen yhteyteen ei viitannut mikään. Ei edes ajatuskokeellinen taikasauva. Ja siksi he joutuivatkin niin paljon puhumaan siitä miten he "eivät ota kantaa" ties mihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti