Laatikkoni sisällä, Omissa ympyröissäni (Joita ei ole paree sotkea...)

Olen pitänyt omaa blogiani jonkinlaisena "opiskelublogina" tai "harjoittelublogina". Tämä erottaa sen vahvasti ns. asiantuntijablogeista. Asiantuntijablogeissa on yleensä hyvin rajattu aihe, ja sen kirjoittaja kirjoittaa omasta erikoisalastaan. Minä olen harrastelija. Kun kirjoittaa joka päivä, tulee harjoitelleeksi. Kun rastit ovat julkisia, ne vaikuttavat vaikka kukaan ei katsoisi. Toisaalta tästä samasta syystä en ole yhtä kommunikatiivinen kuin ne pätijäblogistit jotka haluavat vaikuttaa asioihin. Niihinkin blogillani on ero. (Ainakin minun päässäni.)

Mielestäni olen rytmittänyt harjoitteluni hyvin. (Ja harjoitteluasioihin joudun kiinnittämään huomiota sillä en tässä usko valtavan eron tekeviin sisäsyntyisiin kykyihin näissä asioissa. Älynlahjat tuntuvat annettuna tulleilta niistä jotka eivät mieti mitä taitojen hankkimiseen vaaditaan ja heille on varmasti helpompaa ulkoistaa kunnia harjoittelun sijasta johonkin jonka puutteeseen he eivät ole voineet aktiivisesti vaikuttaa.)

Kun katsotaan John Danaherin ajatuksia syvän tekemisen rytmittämisestä, näkyy että tekeminen voidaan jaotella kahtia On syvää (aivo)työtä (Deep Work) jota kuvaa häiriötön ja keskittynyt tekeminen jossa taitoja viedään äärimmilleen: "...activities performed in a state of distraction-free concentration that push your cognitive capacities to their limit. These efforts create new value, improve your skill and are hard to replicate." Sen vastakohtana on pinnallinen (aivo)työ (Shallow Work) jossa ei olla yhtä rasittuneita. Näitä voi tehdä kiireessä ja häirittynä. "Non-cognitively demanding, logistical-style tasks, often performed while distracted. These efforts tend not to create much new value in the world and are easy to replicate." Teen molempia. Danaher luokittelee erilaisia tapoja rytmittää tekemistä näiden eri työasenteiden kautta. Ja oma "filosofiointiasenteeni" on "The Journalistic Philosophy". Olen toki strategiassani tavoitellut jotain muuta, olen yrittänyt olla "The Rhythmic Philosophy". Etenkin viime aikoina minulla on ollut elämässäni varsin erikoisia haasteita ja se on itse asiassa vahvistanut.

Olen tietenkin pyrkinyt täydentämään tietojani. Ja tietojani nimenomaan sanan episteemisessä mielessä. Sellaisessa mielessä jossa voi olla erikoistakin lähestyä esimerkiksi Kari Turusen "Tieto ja Tiede" -kirjaa jossa tieto karkeistetaan kolmeen lokeroon joita teos esittelee tiedon kolmijakoisena. Tieto voi hänestä olla positivistista, fenomenologista ja hermeneuuttista. Ja näitä pidetään samanarvoisina, ei kilpailijoina vaan yhtä tärkeinä eri näkökulmina samaan asiaan. (Pidän tätä luokittelua moottorisahalla tehtynä, osittain virheellisenä, mutta on siinä kuitenkin monia hyviä ajatuksia. Ja koska kyseessä on populaariteos ymmärrän että moottorisahakäsittely on helposti tarpeen. - Se tosin helposti muuttaa teoksen "pinnalliseksi (aivo)työksi...

Tässä mielessä en ole ehkä täysin hyvä filosofina. Filosofi joutuu helposti hyvin erikoiseen tilanteeseen. Kuten em. Danaher muistuttaa siitä miten naturalistina tunnettu Daniel Dennett on nostanut esiin ajatuksia "faustisesta sopimuksesta". Filosofin rooli eroaa jossain määrin tiedemiehen roolista siinä mielessä että filosofit eivät tee empiirisiä löytöjä vaan enemmänkin vastaavat kysymyksiin. Ja tässä dilemmana on se, haluaako filosofi olla Totuudessa vai Vaikutusvallassa. Syntyy dilemma "(A) You solve all the major philosophical problems of your choice so conclusively that there is nothing left to say (thanks to you, part of the field closes down forever, and you get a footnote in history) (B) You write a book of such tantalizing perplexity and controversy that it stays on the required reading list for centuries to come." Filosofit voivat pärjätä pelkästään sillä että ovat kontroversiaaleja, provokatiivisia, ärsyttäviä ja haastavia. Itse asiassa Dennettin mielestä juuri näin tapahtuu.

Olen toki itsekin provokatiivinen, ärsyttävä ja haastava vähintään persoonana. Silti katson että esimerkiksi vakiintuneet tieteenalat ovat usein vakiintuneita syystä. Toisin sanoen kaikki uudet paradigmat ovat mullistavia. Mutta kaikki mullistava tideat eivät ole uusia nousevia paradigmoja. Itse asiassa suurin osa ei ole. (Jokaista neroa väärinymmärrettyä Uus-Galileita kohden on ainakin tuhat aivan oikein ymmärrettyä jästipäätä.) Tässä mielessä voinen unohtaa vähintään maineen ja kunnian. (Joka tietenkin on oikea paikka harrastefilosofiblogaajalle.)

Mutta toisaalta Turunen näkee että tiedon kannalta tieteen ymmärtäminen vaatii hyvin laajan kulttuurin ymmärtämistä. Ja tässä mielessä tieteellisestä ajattelusta tulee perinteitä jotka lähestyvät hermeneutiikkaa. Jotain jossa jokainen oppi vahvistaa merkitystä. Sen mitä minä psykologiasta tiedän, tämä vaikuttaa jopa uskottavalta. Kun jokin tukee omaa näkemystä se vahvistaa omia tunteita ja omaa maailmankuvaa. Jos ei, sitä helpommin selittää parhain päin. Tässä mielessä pitää kenties eniten haastaa itseään. Mutta toisaalta tämä voi olla vaikeaa koska on kuitenkin itse sisällä siinä laatikossa jonka ulkopuolelta pitäisi ajatella.

Kenties blogeissa on tämän vuoksi toinen laatikko. Kommenttiboksi. Sen hyödyntäminen on ainakin itselläni heikkoa. Koska en halua vaikuttaa enkä väitä olevani asiantuntija, minulta puuttuu näihin liittyvät sosiaaliset ambitiot. Enkä oikein jaksa välittää muista. Kenties siksi että he eivät elä minun elinpiirissäni eivätkä tätä kautta kuulu minun laatikkooni.