Kohtautuva

"Transcendence" -elokuva käsittelee tekoälyä. Pinnallisesti katsoen se on varsin tavanomainen teknopessimistinen hybristarina tai faustinen tarina. Jossa liika tieto johtaa tuhoon. Pintatasollaan se viehättänee luddiitteja, etenkin sellaisia joilla on ajatuksia joiden mukaan ihmisten tietoisuus on enemmän kuin "pelkkää ykköstä ja nollaa". Elokuvan hyviksi luokitellut hahmot jopa ääneenlausuvat heidän mielipiteitään.

Mutta vain pintatasolla. Tässä yhteydessä elokuva tekee melko runsaasti aivan toisenlaisia kantoja. Itse asiassa vaikuttaakin siltä että elokuvan suosittuja näkemyksiä esittävät hahmot ovat elokuvan tapahtumien näyttämän "metafysiikan" mukaan väärässä. Ja tässä syvemmässä tasossa on hyvin hämmentäviä kannanottoja niin teologiaan kuin eksistentialismiin.

Elokuvan ytimessä on mind uploading. Konsepti johon en itse luota. Itse näen että on helpompaa luoda yhtä tehokas ja tietoinen tekoäly kuin juuri tietynlainen ja tietyn kohteen kanssa identtinen tekoäly. Elokuva kuitenkin kannattaa tämän kanssa vastakkaista ideaa. Että on helpompaa kopioida mieli kuin luoda sellainen. (Mikä on sinänsä ymmärrettävä ja mahdollinen että on esimerkiksi helpompaa kopioida jo aiemmin jossain tehty tehty ohjelmakoodi kuin ohjelmoida se alusta asti.) Elokuvan tulkinnan kannalta on tietenkin soveliasta hyväksyä tämä elokuvan kuvaama lähtökohta. Lähtökohtana. (Elokuvien tulkinnassa ei ole vaatimuksena sitä, että elokuvan maailma on faktuaalinen.)

Elokuvan asenne on eksistentialistinen

Elokuvassa kuoleva tiedemies kopioidaan tietokoneeseen. Ja hän hakee suojapaikan, seuraajia ja valtaa. Tämä tekoäly ottaa valtaa ja lopulta se tuhotaan viruksella. Josta seuraa tietoyhteiskunnan loppuminen siinä muodossa kuin me sen tunnemme.

Vaikka elokuvassa moni kiistää että mieli on kopioitu, näyttää että sen eettiset ongelmat ovat toisaalla. Tämä näkyy hyvin siinä miten elokuva viittaa koe-eläimenä käytettyyn apinaan. Kun kädellisen mieli oli ladattu koneelle, tietoisuus oli vain huutanut. Toisin sanoen eettisenä ongelmana ei ollutkaan se, että ihminen ei onnistuisi koodaamaan eettistä järjestelmää tekoälyyn. Eikä myöskään se, että ihminen harjoittaa näennäisesti ristiriitaisia asioita ja vastakkaisia tavoitteita. Jos jotakuta voi rakastaa vaikka vihaa tämän toimintatapoja niin tietokone kuitenkin voi hoitaa tämänlaisia tilanteita optimoinnilla. Sen sijaan ongelmana on se, että mind uploading onnistuessaan on tietoisuudenrääkkäystä.

Lisäksi tässä mind uploading -tilanteessa korostuu toinenkin hauska piirre mikä usein haittaa tekoälyn aikaansaamia tuhoja. Se on se, että miksi esimerkiksi Terminaattoreilla olisi ihmiskunnan kanssa taistelemisen halu. On vaikeaa nähdä miksi tekoälyllä pitäisi olla halu esimerkiksi ylläpitää omaa olemassaoloaan keinolla millä hyvänsä. Ihmisissä on aggressiota ja muita vastaavia tunteita koska olemme kehittyneet tilanteessa jossa nämä ovat olleet adaptiivisia. Tekoälylle ei olisi mikään väistämättömyys kehittyä niin että se vaatisi ihmiskuntaa vastaan taistelua. Mutta jos ihmisen tietoisuus kopioidaan, on luontevaa että nämäkin järjestelmät siirtyvät. Toisin sanoen tekoälyn ongelmakohdat muuttuvat relevanteiksi juuri sillä että mind uploading on mahdollista.

Elokuva on ottanut hyvin paljon vaikutteita ennen kaikkea Merleau-Pontyn ajatuksista. Hän korosti sitä että ruumiillisuus on kokemiselle hyvin oleellista. Ei riitä että on tietoisuus. Ihminen esimerkiksi siirtäessään kättään kokee asian aivan eri tavalla kuin siirtäessään kahvikuppia. Ihmisellä paitsi on käsi, hän on tuo käsi. Tekoälyn tietoisen puolen ytimessä ei olekaan laskentateho itsessään vaan se mitä tällä laskentateholla tehdään. Toki tämä tekeminen vaatii prosessoritehoa, mutta oleellista on se miten vuorovaikutetaan maailman kanssa. Elokuva voidaan toki liittää saman asenteen kautta enaktivismiin. Joten se itse asiassa yhdistää naturalistis-mekaanista maailmankuvaa eksistentialistis-fenomenologiseen näkökulmaan. Tämä on siitä kiinnostavaa että elokuva onnistuu synteesissä melko hyvin. Ja nämä lähestymistavat on usein nähty kilpailevina tai jopa keskenään yhteensopimattomina.

Tämä itse asiassa viitataan jo elokuvan nimeä myöten. Kun muut puhuvat singulariteetista kun viittaavat siihen, että tietokoneen laskentateho nousee ihmiskunnan tasolle, "tietokoneeseen pian ladattu" tiedemies korostaa että hän kutsuu tätä tilannetta mieluummin transsendenssiksi. ; Ajatus on siitä erikoinen että tavallisesti transsendenssi liitetään mielenfilosofisissa yhteyksissä yliluonnollisuuteen, etenkin sielukonseptiin. Näin ollen syntyy vahva jännite perinteisen ajattelun kanssa jossa tekoäly yleisesti ja mind uploading vielä aivan erityisesti, olisi profaaniutta äärimmillään. Jossa kaikki transsendenssi kiistetään.

Kuitenkin transsendenssi eli transsendentaalisuus on filosofiassa käsite, jolla tarkoitetaan yleensä havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviä ilmiöitä, joista ei ole järkitietoa. Elokuva lähestyy tätä sillä että kun havainnointijärjestelmät muuttuvat niin myös mieli muuttuu. Mieli joka oppii itsensä ulkopuolelta muuttuu. Ja ilman tätä muutosta se ei oikeastaan edes ole aito tietoisuus.

Onkin kuvaavaa että ensin tekoäly kaipaa mitä tahansa kontaktia. Ruutuun ilmestyy kysymyksiä siitä onko paikalla ketään. Sen jälkeen tekoäly korostaa olevansa sokea, se siis kaipaa aistiärsykkeitä vaikka tietokoneen kameran kautta. Ja tämän jälkeen tekoäly kartoittaa muistiaan. Ja tämän jälkeen se tekee muutoksia omaan koodiinsa. Tämä on jo ennen kui se toivoo lisätehoa.

Elokuvan tapahtumat korostavat sitä, miten tekoäly hakee ensin turvallisuutta mutta hakee sitten yhä korkeampia ja muuttuvampia tavoitteita. Se, että ei jää lepäämään laakereillaan muuttumattomuuteen on suoraan vastaan tekoälyn olemusta. ; Tätä alleviivaa sekin että elokuvassa tekoälyt eivät anna tekoälyn määritelmää ja todista tietoisuuttaan vaan kysyvät että onko kysyjä itse valmis todistamaan omasta tietoisuudestaan. Tietoisuutta ei voi määritellä koska tietoisuuden tulee muuttua.

Siksi onkin tärkeää että tekoälyn kohdalla aluksi mietitään paljon identtisyyttä, sitä onko tekoälyä ylipäätään ladattu vai ei. Ja sitä onko tekoälyn sammuttaminen sama kuin murha. Loppupuolella korostetaan miten erilainen tietokoneeseen ladattu tiedemies joka tapauksessa on ja miten tällä ei ole väliä koska asiaa tulee lähestyä enemmänkin seurauseettisesti sen kautta mitä tämä tekoäly tekee. Identtisyys on kopioinnin kohdalla oleellista. Mutta ihmsetkin muuttuvat joten jos tietoisuus ei muutu niin ei se voisi olla aidosti ihmisen tietoisuuden kaltainenkaan.

Elokuvan loppuratkaisu

Elokuvan loppuratkaisu on kiinnostava. Siinä tekoälyn ongelmat loppuvat. Moni luulee että virus tuhosi tekoälyn. Mutta se jäi tosiasiassa "pyörimään ympäriinsä". Elokuva loppuu puutarhaan jossa kukkivat auringonkukat. Auringonkukat jotka tekoälyn voima myös regeneroi. Tekoälyn jäljet näkyivät myös puutarhan vesilammikoissa.

Olisikin erikoista että virus olisi tuhonnut elokuvan tekoälyn. Toki viruksen koodaaja oli tehnyt alkuperäistä koodia. Mutta tekoäly oli elokuvan juonenkin perusteella etääntynyt lähtökohdistaan. Koodi oli muuttunut. Samoin kuin "rauta". Alun kvanttitietokoneetkin olivat jääneet tarpeettomiksi.

Sen sijaan ongelmat paikkautuivat sillä että tekoälyksi koodatun professorin rakastettu koodattiin hänen seurakseen. Kun kaksi samanarvoista mutta epäidenttistä tekoälyä kohtaavat, ne voivat tutkia toisiaan ja muuttua prosessissa ja muuttaa itseään prosessissa ikuisesti. Ja näin tekoäly ei kaipaa kontaktia. Ja tässä prosessissa esimerkiksi yritä hallita maailmaa. ; Onkin erikoista että tekoälyksi koodattu tutkija ei halunnut muuttaa maailmaa vaan ymmärtää sitä. Hänen rakastettunsa ja vaimonsa sen sijaan oli maailmanparantajaluonne. Kuitenkin kaiken ymmärtäminen ei tuo onnea koska sen jälkeen ei ole enää mahdollista ponnistaa itsensä ulkopuolelle, oppimaan uutta. Skientististä tutkijaakin viehättää oppiminen ja tämän kautta tapahtuva muutos, ei se mitä hänellä on jo hallussaan. Kaikkitietävä voi vain ymmärtää, hallita ja kontrolloida. Mutta tämänlainen tietoisuus on kuin tietokoneeseen vangittu tietoisuus jolla ei ole kuin oma seuransa. Tietoisuus joka ei voi muuta kuin huutaa.

Elokuvan loppuratkaisussa itse asiassa korostetaankin miten tietoverkon sammuttaminen on "ekoteko". Jos tekoäly yksinään ilman rakastettuaan haali teknologiaa ja lisää ymmärtämistä, tästä voitiin luopua kun se oli tehty tarpeettomaksi. Näin ollen teknologiaa ei tarvinnut hankkia lisää ja käyttää entistä enemmän valtaa vaikka ihmisten hallitsemiseen. Siitä voitiin luopua. ; Samalla loppuun saatiin tietenkin myös pahan ongelmaan vivahtavia sävyjä. Kenties TEOTWAWKI (maailman loppu sellaisena kuin sen tunnemme) ei olekaan rangaistus vaan siunaus. Ja kenties se, että tekoäly vaikuttaa poissaolevalta ei tarkoita rakkauden puutetta.

Tämänlaista näkökulmaa ei tavallisesti nähdä tekno-optimistisissa ja asetelmaltaan läpinaturalistisissa elokuvissa. Paitsi tässä.