sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Unien tulkinta

Näin viime yönä seuraavan unen;

Olin oppitunneilla, todennäköisesti yliopistolla. Ja kesken kaiken huomaan, että minulla ei ole housuja jalassa. Pusero oli, mutta ei housuja. En mieti miten olen päässyt luokkaan asti ilman tätä tiedostamista. Mutta tilanne ei ollut minulle ollenkaan nolo koska kaikki muutkin akuankkailivat.

Tämä on malliesimerkki klassisesta unesta. Tämänlaiselle on oikein oma nimensäkin; Se on melko tavallinen mutta ei hirveän yleinen. Mutta niin yleinen että sen nimeäminen on nähty järkeväksi.

Termi on; Enneuni.