Kiinnostaa kiviäkin

"Elävät tietävät sen, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Heillä ei ole enää palkkaa saatavana, ja heidän muistonsa on unohdettu."
(Saarnaaja 9:5)

Uncommon Descent, joka on eräänlainen Intelligent Designin pää-äänenkannattelija, esitti haasteen. "If the physical states exhibited by brains, but absent in rocks, don’t account for human dreams (contemplation, etc.) then you’ve no basis for claiming rocks are devoid of dreams – at least not on the basis of the physical states present in brains and absent in rocks. Given that, on what basis do you claim that rocks don’t dream?" Eli argumenttina oli se, että jos ollaan "naturalisteja" ja älykkyys ja tietoisuus on pelkästään luonnonlakien seurausta, niin tästä seuraa se, että emme voi suoraan sanoa että kivet eivät tiedä mitään. Ehkä kivet nukkuvat. Ehkä ne huutavat tuskasta huonojen argumenttien äärellä.

Jossain mielessä ID -väki
saattaa olla oikeassakin.
Nimittäin heidän järkeilynsä
taso pakottaa ainakin minut
harkitsemaan sitäkin vaihtoehtoa
että kuvassa oleva kivi kykenee
heitä parempaan tieteelliseen
päättelyyn ja argumentointiin.

Argumentti muuttuu tietysti hyvin vähemmän vakuuttavaksi kun tajuaa että se tekee absoluuttiseksi jotain joka ei sellaista ole. Käsittelin aikaisemmin vastaavaa lähestymistapaa kun katsoin miten teismissä suhtaudutaan ateismiin siten että jotain otetaan pois, ja että jotain pitäisi antaa tilallekin. Argumentaatio muistuttaakin tässä sitä jos joku sanoisi että koska vesi on fysikaalista ja märkää niin sitten myös graniitin, joka on fysikaalista, pitäisi olla märkää. Fysikaalisilla asioilla on ominaisuuksia. Ja ne eivät ole keskenään identtisiä. Itse asiassa tiedämme tämän jo siitä että jos meillä on kaksi identtistä kohdetta, niin siltikin ne ovat eri kohteita jos ne ovat eri paikassa. Ja tämä on epäanalogia. Se vihjaa että argumentissa on jotain hyvin syvästi väärässä.

Toisaalta meillä todellakin on hauska filosofinen mielenfilosofian koulukunta joka kannattaa sitä että kivet todella ovat tietoisia. Olen itse asiassa jopa kannattanut itsekin tätä näkemystä joskus. Sen nimi on panpsykismi. Panpsyykokot ovat toki fiksussa seurassa. Näkemystä on kannattanut esimerkiksi Niels Bohr, jolle kvantti-ilmiöt muistuttivat tietoisen kokemuksen piirteitä. Ja Bohm on selittänyt että kvanttitasolla alkeishiukkaset vuorovaikuttavat toisiinsa ; Kvanttiaalto leviää laajalle ja vaikuttaa johonkin muuhun. Jolloin hiukkanen tavallaan ”tietää”, mitä sen ympäristössä tapahtuu. Bohmin mukaan on periaatteessa mahdollista, että tämä tieto johtaa tietoisuuteen. Tämänlaisessa ajattelussa taustalla on on mielenfilosofia jota ei oikeastaan voi osoittaa vääräksi tai todeksi. Se jäsentää todellisuutta ja havaintoja. (Joka tekee siitä mielestäni sen verran älyllisesti laiskan että en itse enää nykyisin kannata sitä. Ja panpsykismin kohdalla se olikin kenties tärkein opetus jota siitä sain. Että älä vain koherentisoi, ajaudut hulluuden spiraaliin.) Ja tästä voidaan ajatella että jokainen atomikin on tietoinen. Joten kyllä sitä riittää kivelle asti.

Toki panpsykismi on jossain määrin liennytettynä osa ajatteluani nykyäänkin. Jos otetaan vaikka aikaisempi tekstini. (Teksti, jonka käsimetaforan rakenteesta olen, luvalla sanoen, harvinaisen ylpeä. Puhumattakaan siitä että muutenkin tunnuin onnistuvan nivomaan asioita yhteen kivasti.) Viittasin siinä alaviitteessä Kakuun jonka mielestä tietoisuuden alayksikkö on reseptori. Ja tämä reseptoriajattelu taas on ollut pohjana toisessa aikaisemmassa tekstissäni, jossa mietitään matojen ja ihmisten tietoisuutta, jossa kokoonpanojen kompleksisuusastekysymys ja emergenssi antavat mahdollisen ratkaisun aiheeseen oleellisesti liittyvään filosofiseen ongelmaan. (Joten jotain kaikuja panpsykismistä on selvästi jäljellä. Tosin ei kvanttifysiikka -termistön ylikäyttönä. Mutta kuitenkin. Se on se ero jonka vuoksi tietokone saattaa joskus olla tietoinen, vaikka nykyisin tässä ei onnistutakaan.)

Se missä vaiheessa se, että asia A aikaansaa asian B muuttuu pelkästä reagoimisesta reseptoriksi on tietysti mutkikas asia. Mutta eivät ne välttämättä aivan sama asiakaan ole. Ja tätä kautta päädytään tietysti puhumaan toimintayksikköjen sijasta kokoonpanoista, järjestyksestä. Ja tämä johtaa huomion siihen mikä usein unohtuu kun fysiikkaa lainataan hautajaispuheissa. Niissäkin usein ajatellaan että fysiikka tuo lohtua, jos siinä viitataan aineen ja energian säilymislakiin. Sen voidaan ajatella pysyvyyttä ja ikuisuutta. Ja totta onkin että kyseisen ihmisen sisältämä aine ei katoa mihinkään. Eikä energiakaan. (Vaikka niitä voikin jossain määrin vaihtaa toisikseen.) Mutta kokoonpanot voivat muuttua. Hiili voi olla osa muurahaista. Ja energian kanssa jakauman kanssa käy samoin. Jos tietoisuus ymmärretään kokoonpanokysymykseksi, kysymys on toimintaperiaatteista. Ja tässä särkyminen ja tuhoutuminen on nimenomaan se jota voidaan odottaa tapahtuvaksi maailmassa jossa entropian lait toimivat miten toimivat. Ja jossa ikiliikkujat ovat mahdottomia. Tässä maailmassa kivet eivät nuku. Ja kuolleet eivät tiedä mitään.

Taivaan Herra ja ensisyyn oikeus

Universumin synty kiehtoo monien mieliä. Tuntuu omituiselta että olisi jotain jolla ei olisi syytä. Ja äärettömyyskin tuntuu mahdottomalta. Kuitenkin tämänlaatuisiin kysymyksiin haetaan usein vastauksia. Enkä usko, että olisi järkevää uskoa että joku kykenisi vain vastaamaan tähän kysymykseen.

Kysymykseen joka on itse asiassa jaettavissa kahdeksi kysymykseksi. On yleinen (general) ja erityinen (particular) ; Laajassa mielessä voimme kysyä, että (1) miksi on olemassa jotain sen sijaan että ei olisi mitään. Esimerkiksi universumi on olemassa ylipäätään. Ja erityisessä mielessä voimme miettiä (2) miksi universumi on juuri tämänlainen eikä muunlainen.
1: Ensimmäinen kysymys on mielenkiintoinen siinä mielessä että se tuntuu sopivan intuitioon siitä että universumi ei olisi itsestäänselvyys. Että todellakin voisi olla jokin "ei mikään" -tila. Ja että tämä ei-itsestäänselvä universumi sitten vaatisi selityksen.
2: Jälkimmäinen on itse asiassa kysymys jonka kohdalla on pakko kysyä sitäkin, onko se relevantti kysymys. Se nimittäin nojaa lähinnä intuitioomme jonka mukaan universumi voisi olla erilainen. Lisäksi indeterministinen malli voisi johtaa tietoon siitä että universumin tiettyys on jollain tavalla harhakysymys. Itse asiassa jälkimmäinen on melko relevantti ongelma juuri silloin kun luotamme että intuitiomme vaihtoehdoista pitää paikkaansa.

Teologiassa klassinen vastaus siihen miksi universumi on tietynlainen ja miksi se on olemassa palautuu Jumalaan. Monille älyllisille teologeille (esim.) alkusyyargumentti vastaa ensimmäiseen kysymykseen ja (esim.) antrooppinen periaate toiseen.
1: Erimielisyyttä syntyy sitten siitä että alkusyyperustaisissa argumenteissa ei itse asiassa ole selitysmallia. Ne karkeasti ottaen nojaavat siihen että jokin on ensimmäinen syy, ja perustelevat tämän ensimmäisen syyn olemassaolon. He eivät perustele miksi sen luonne olisi Jumalinen - tämä on toki mahdollista (possible), mutta ei suinkaan välttämätöntä tai väistämätöntä ; Ja Jumalatodistuksena jos premisseihin pitäisi sovittaa että ensimmäinen syy on väistämättä Jumala, syntyisi kehäpäätelmärakenne. Se siis oikeastaan vain nimetään Jumalaksi.
2: Jälkimmäisen kohdalla suurin osa hienosäätöargumenttien ja tietynlaisen universumin selittämisestä nojaa ajatukselle että universumimme on ainoa joka on olemassa. Eli universumi ei ole esimerkiksi osa multiversumia. Tässä kohden multiversumi on kuitenkin mahdollisuus (possibility) samaan tapaan kuin Jumalallakin sen alkusyyargumentin kohdalla. Ja tämä tarjoaa selitysmallin sille miksi universumimme olisi tietynlainen. Kaikenlaisia universumeita on, ja koska olemme elossa emme katso satunnaisesti valikoitunutta universumia, vaan pakosti sellaista jonka luonnonlait mahdollistavat elämän. ; Tässä kohden ei siis voida vedota siihen että multiversumi ei ole empiiristä fysiikkaa vaan hyvin teoreettista fysiikkaa ja pääosassa laskelmissa, rationalistisessa muodossa. Sillä kun viimeksi katsoin Jumalaa, ei tämäkään konsepti ole hurrannut empiirisyydellään.

Näin ollen keskustelu siirtyy usein yksinkertaisuuteen. Eli teistit alkavat käyttämään occamin partaveistä. Voi toki olla huvittavaa huomata miten kreationisti - joka on juuri aikaisemmin selittänyt että naturalismi on maailmankuva ja että kun skeptikot viittaavat occamin partaveitseen, ja että demkarkaatio-ongelma johtaa siihen että kysymykseen ei ole vastausta ja siksi pitäisi antaa tilaa (ID)kreationistiselle [super(ego)]tieteelle - viittaa jumalatodistusten kohdalla mielellään "yksinkertaisuuteen" olipa aihe sitten Swinburnen tai antrooppisen periaatteen paremmuuteenasettelu. Mutta tässä kohden on hyvä huomata, että kysymys yksinkertaisuudesta on relevantti. (Koska se on relevantti molemmissa kohdissa.)
1: Jos peruslähtökohtana on se, että uusia asioita voi syntyä vain vanhoista asioista, ex nihilo -luominenkin on itse asiassa yksi versio tästä. Jumalahan ei selitä miksi on jotain eikä mitään. Se vastaa vain universumin olemassaoloon. Se siirtää kausaaliketjun yhden askeleen kauemmaksi ja perimmiltään kutsuu Jumalaa joksikin jota kausaaliketju ei kosketa ja jota ei siksi tarvitse selittää.
     1.1: Kaikki mitä me olemme kokeneet kausaatiosta on aina liittynyt materiaalisiin syihin. Jumalisia syitä ei ole havaittu. Näin ollen on erikoista, eikä ainakaan välttämätöntä, olettaa että kausaalisuutta olisi materiaalisuuden ulkopuolella. Voidaankin sanoa että jos näemme jonkin aineellisen kappaleen, voimme ajatella että sillä on oltava kokemuksemme vuoksi aineellinen syy. Ja tämä taas on joko ollut aina paikalla tai sitten sillä on jokin vanhempi syy. Teistisessä filosofiassa Jumalaa kohdellaan usein välttämättömänä olentona (necessary being). Kuitenkin voidaan ajatella että kenties ainekin voitaisiin korottaa tämänlaiseen luokitelmaan ; Usein alkusyytä kohdellaan siten että aine ei saisi olla ikuista. Eli sen versiona on lähinnä se, että ei-mistään tulee jotain. Kuitenkin meillä on aineen ja energian säilymislait jotka viittaavat siihen että jos on ennen ollut ainetta ja energiaa, niin sitä on ollut aikaisemminkin. Teistien suosikit kuten termodynamiikka taatusti yhteen suuntaan kulkevine teineen on jotain joka koskee aineen ja energian jakautumista eikä sen määrää. Ja termodynamiikka on tilastollinen malli, jonka voima kumoutuu ikuisessa materiaalisessa maailmassa ; Mikä tahansa epätodennäköinenkin tapahtuma tulee väistämättä tapahtumaan jos sille annetaan riittävästi aikaa. Ja ikuisuudessa sitä riittää. (Toki muitakin malleja on, enkä edes suosi tätä versiota, mutta en ole aiemmin blogissani korostanut että itse asiassa se että "jotain tulee ei mistään" voi olla premissi jota oikeastaan kukaan ei kannata; Teistillä on Jumalansa ja ontologinen naturalisti voi hyvinkin elää ikuisuuksien kanssa.)
2: Klassisesti tässä teismiä puoltava on esittänyt että Jumala on yksinkertaisempi selitys kuin multiversumi. Tämä perustuu siihen ajatukseen että Jumalaa on yksi ja multiversumi koostuu monista osista. Ja että sama Jumala selittää sekä universumin alun että sen miksi se on juuri tietynlainen.

Ylläoleva teistien argumentisto ei ole aivan ansioton. Se ei toki nähdäkseni ratkaise sitä kysymystä mitä se lähtee ratkaisemaan. Mutta tässä kohden asiat jäävät ainakin nykytiedolla "mahdollisuuksiksi". Ja tämä lienee jonkinlainen syy olla jonkinlainen agnostikko. (Ei tosin sellainen kuin minä.) Pyhän Yksinkertaisuus on kuitenkin melko heikko jos asia otetaan parempaan, syvempään, tarkasteluun. Tai ainakaan se ei ole kovin ilmiselvää ja pakotettua. Erimielisyys teistin premisseihin on helppo ottaa, kenties jopa enemmän kuin helppo.

Olemassaolon (tai/eli) universumin alun kohdalla on vaikeaa arvioida, että onko ikuinen aine todennäköisempi kuin ikuinen Jumala. Sen sijaan kun kysymys on hienosäätö vs. multiversumi on kysymys hyvinkin erilaisesta tilanteesta.

Teisti huomioinut tässä kvantitatiivisen yksinkertaisuuden (quantitative parsimony) jossa lasketaan montako entiteettiä selityskonseptissa kaiken kaikkiaan on. On kuitenkin perusteltavampaa käsitellä asiaa kvalitatiivisen yksinkertaisuuden (qualitative parsimony) kautta ; Tässä mallissa yksinkertaisuus arvioidaan sitä kautta että konseptit kutsuvat vähemmän erilaatuisia entiteettejä. ; Voidaan huomata että vaikka teismi kutsuu vain Jumalan, niin multiversumimallissa on mukana vain aineen ja energian kaltaiset entiteetit. Teistit joutuvat manaamaan avukseen näiden lisäksi aivan toisenlaisia konsepteja.

Tämä johtaa siihen että teistien argumentti ei olekaan kovin vakuuttava. Voidaan jopa sanoa että se ei onnistu torjumaan vastapuolta, joten kysymys on vähintään "pattitilanne". Itse tosin korostan holistista tiedeverkkoa jossa konseptin arvo on siinä miten "tuttu" se on järjestelmässä. Tieteessä aine ja energia ovat hyvin "tavallisia" entiteettejä. Jumala on sen sijaan hyvin "eksoottinen" siinä mielessä että se ei tunnu näyttelevän tieteellisen selitysmallin roolia missään muualla. Eli universumin synnyn ja meidän universumimme tietynlaisuutta selittäessämme joutuisimme teistisen mallin kohdalla ikään kuin manaamaan jonkin hyvin "eksoottisen" konseptin jolla ei ole käyttöä missään muualla. Ja siksi se ei minusta oikein voi olla "yksinkertainen" sanan täydessä mielessä.

Itse asiassa eksoottisuutensa vuoksi Jumala herättää jopa sellaisia kysymyksiä kuin että miksi pitäisi olettaa yksi Jumala. (Ja jos tämä ei ole väistämätöntä, niin miten käy konseptin yksinkertaisuuden.) Ja että miksi ei mietitä että miksi tämä yksi ja tietty Jumala eikä joitain muita. (Ja hetkinen, eikö tämä kysymys vaikuttanutkin jotenkin tutulta?)

Kuinka monta enkeliä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?

"If the angels will be taking turns praising God forever, then the number of future praises must be the same as the number of past praises given the assumption that they have been taking turns praising God for an eternity. Craig insists that the number in the latter case is actually infinite. But if that’s right, then he cannot deny that the number in the former case is actually infinite as well, since the past praises and the future praises can be put in a one-to-one correspondence. Craig’s insistence that the future praises are not real is irrelevant, since past events aren’t real either on the presentist view."
(Landon Hedrick, "Heartbreak at Hilbert's Hotel")

Skolastikkojen klassinen mietelmä oli kysymys siitä, kuinka monta enkeliä mahtuu tanssimaan nuppineulanpäähän. Nämä liittyivät äärettömyyksiin. Kysymys on sittemmin redusoitunut lähinnä vertaukseksi jostakin jossa kysellään tarpeettomia ja turhan spekulatiivisia. Skolastiikallakaan ei tunnu oikein olevan mitään positiivista mainetta edes teologien tai uskonmiesten parissa. Mietin että jos minut jotenkin valikoitaisiin teologian käsittelijäksi, kysymykset todennäköisesti siirtyisivät pohtimaan sellaisia kysymyksiä kuin "kuinka monta enkeliä tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu?" Ja tottakai myös tämänlaisiin kysymyksiin voi liittää saivartelua.

Ensinnäkin on hyvä miettiä enkeleitä. Kuvastoissa enkelit ovat varsin kookkaita. Niiden nähdään liitelevän ja lentävän. Kuitenkin ne on itse asiassa kuvattu aineettomina, jotka ikään kuin materialisoituvat maailmaan. Aineettomuus selittää enkelien sukupuolettomuuden. Että sen että niitä mahtuu tanssimaan useampi nuppineulan päähän. Tuomas Akvinolaisella oli jopa jonkinlainen pakkomielle sepustaa enkeleistä kaikenlaista - hän sai tästä kiitokseksi erityisen doctor angelus arvonimen - ja hän selitti että enkelit eivät siirty paikasta A paikkaan B reittiä joka kulkee näiden kahden pisteen välissä olevasta paikasta, vaan teleportautuvat suoraan kohteeseensa. Kun angelos itsessään viittaa sanansaattajuuteen, teleportaatiota voidaan pitää kätevänä ominaisuutena. Se on lisäksi jotenkin scifimpi kuin klassisten uskontojen ajatus jumalten sanansaattjina jotka kiitävät matkoja ylipäätään jotain vauhtia. Akvinolainen selitti myös, että enkelit eivät tosiasiassa koostu aineesta vaan tiivistävät ilmaa siinä paikassa mihin ovatkin siirtyneet. Enkelit ovat siis tiivistettyä ilmaa.

Itse olen tosin viehättyneempi ajatukseen jossa enkelit ovat jonkinlaisia valo-olentoja. Yleensä ottaen siksi että valo on helppoa nähdä jonain ominaisuutena ja vaikeaa nähdä jonain substanssina. Kantilainen filosofioineen jossa aineen ilmeneminen ja aineen olemassaolo on erotettu, ja jako jossa asia on itsessään olemassa ja ilmenee maailmassa erilaisin ominaisuuksin, attribuutein, on korostanut jo kauan sitä että ominaisuus ja asia erotetaan toisistaan. Siksi enkelin kuvaaminen valo-olentona voisi tuntua yhtä järkevältä kuin sanoa että jokin koostuu vaikkapa vihreydestä. Kuitenkin kuten fysiikasta tiedämme, fotonit ovat varsin aineellisia. Tosin fotoneilla on myös nopeus, valolla on peräti nopeus joka on vakio! Tämänlainen erikoisuus jaksaa ilahduttaa niitä jotka pitävät tälläisestä.

Kuitenkin, puhutaanpa fotoneista tai aineen tiivistymisestä, on selvää että enkelit vaikuttavat materiaan ja vaikuttavat aineen ja energian säilymislakiin. Enkeli joka teleportautuu ja tiivistää ilmaa vaikuttaa ilmamolekyyleihin tavalla joka näyttäytyy empiirisissä laitteissa samana kuin se, että ilmamassaan kohdistettaisiin energiaa joka paineistaisi sitä. Ainemäärä pysyy kenties vakiona, mutta energiassa tapahtuu muutosta. Tämänlaisesta pitäisi jäädä merkki. Esimerkiksi jos enkeli sitten tekee jotain, kuten ilmoittaa sanoman äänivärähtelyllä - tai vaihtaa hehkulampun - tästä pitäisi jäädä merkki säilymislakeihin.

Sama pätee tietysti jos enkelit koostuisivat fotoneista (Akvinolaisen malli on vain helpompi esitellä arkitajuisesti.) Enkelit olisivat ikiliikkujien lähteillä : Ne tuottavat vähintään lyhytaikaisesti tilanteita joissa perinteinen ajatus koneiden hyötysuhteista ei toimisi. Termodynamiikka kun heittäisi häränpyllyä ja tätä kautta kaikki se mekaniikka joka on sidoksissa termodynamiikkaan muuttaisi koko olemuksensa.

Enkelien hehkulamput ja ID

Tästä päästään Intelligent Design -staran, Michael Behen, "*POOF*" -lausuntoon. Kun häneltä on kysytty ID:n toimintaa, hän on tiivistänyt aiheen tuohon sanaan. Siitä on revitty mediajulkisuutta ja se on diskreditoinut ID:tä runsaasti. En jaksa toistaa tähän liittyviä aukkojen Jumala -huomioita, koska ne eivät ole mitenkään uusia tai yllättäviä. Niiden esillletuominen on nähdäkseni vähemmän merkitystä kuin seuraava:

Howard Van Till on huomioinut että Intelligent Designin tulisi koostua sekä mielellisistä ("mind-like") ja fysikaalisista ("hand-like") aktioista. Keskustelu on usein korostanut sitä että suunnittelu olisi ikäänkuin puhdasta logosta, pelkää sanaa ja ideaa. Siksi onkin hyvä huomata että maailman Luojan täytyy olla paitsi insinööri, myös koneenrakejtaja. Vaaditaan jotain joka toimii "kädenkaltaisesti" ja järjestelee ainetta ja energiaa. ID on tähän asti ohittanut tämän kysymyksen ja selittänyt vain että "emme ota kantaa".  Kuitenkin tosiasiassa tämä puoli on oleellinen ja ylittämätön osa ID:tä. Voidaankin sanoa että tämä yksittäinen kysymys on suurin jarru sen välillä että ID voisi olla aidosti tiedettä, että se voisi tehdä testattavia hypoteeseja sen sijaan että se vain presuppositionistisesti olettaisi että maailmassa on Suunnittelija ja yrittäisi sovittaa todellisuuden siihen.

Voidaan nähdä että Akvinolaisessa prosessissakin enkelien toiminnassa on kaksi vaihetta, on mielellinen "Think" ja tekemisen "Poof". On teleportaatio ja se kun enkeli tiivistää itselleen vaikutusvälineen ilmasta. Teleportaatio ei tietysti ole fysikaalista sanan vahvassa mielessä, mutta periaatteessa tällä ei ole väliä. Jos enkeli vaihtaa hehkulampun maan päällä tiettyyn aikaan ja alle sekunnin kuluttua vaihtaa hehkulampun valovuoden päästä, ihmiset voisivat vuoden päästä tietää että enkeli todella kykenee tälläiseen teleportaatiotoimintaan ajassa ja paikassa. Ja tämä tekisi enkeleistä periaateessa aivan empiriisiä olentoja. Kenties perimmäinen olemus olisi salattu, mutta tosiasiassa ihmisillä ei olisi yhtään mitään järkevää syytä uskoa enkeleihin jos niillä ei olisi sitä ruumiillista muotoa jolla esimerkiksi kommunikoitaisiin ihmisten kanssa. Näin enkelit voisivat olla ontologisesti olemassa, mutta ihminen joka väittäisi niistä mitään ei olisi tiedollisesti ollenkaan vahvoilla.

Tämä huomautus selittäneekin miksi ID:ssä olisi syytä siirtyä insinöörinäkökulmasta asentajanäkökulmaan - paitsi tietysti jos tavoitteena on vain saada kreationismia edes jossain muodossa kouluopetukseen, jolloin kysymys on poliittinen ja silloin kenties kannattaa välttää riskejä, joita tieteen tutkimus tuo. Tiedehän voisi vaikka olla antamatta vakuuttavia todisteita tästä asentelupuolesta.

Voidaankin sanoa että ID ei ole saavuttanut Behen Poofia Se on pelkkä ajatustasolle jäänyt. Kuitenkin ilman Poof -tason materialisointia tai aineen manipulointia ei mikään interaktioi aineen tai energian kanssa, jolloin kohdeo n havaitsemisen ulkopuolella eikä sitä itse asiassa edes voida pitää minkään aiheuttajana universumissamme. (Joko aineen, energian tai molempien määrä muuttuu.) ; Siksi jos meidän pitää selittää jokin asia Suunnittelulla, tarvitaan Ajatus, ja Teko. Ja kun Ajatus ja Teko kohtaavat, tapahtuu jonkinlainen POOF, joka sitten tuottaa asian. Jos siis halutaan osoittaa että jonkin takana on POOF, on osoitettava sille toimija joka on kyvykäs Ajatukseen ja jolla on resurssit Tekoon. Ilman Suunnittelijaa, tämän Tavoitteita ja  Toimintamalleja tätä ei tietysti voida kuvailla.

 Ajatus on kenties ajaton, ja sellainen kuin ID:läiset sitä kuvaavat. Mutta se ei yksinään voi selittää yhtään mitään universumissamme. Ei kompleksisuutta, eikä CSI -informaatiota jonka tunnistaminen ja mittaaminen on ID;ltä jäänyt jostain syystä toistaiseksi väitetasolle jossa CSI ilmenee maailmassa koska ID:läiset väittävät että sitä on jossain. Jos Selitettävä on yhtä abstrakti kuin Ajatus, sitä ei voida pitää kovin relevanttina. Yleensä tieteessä on jokin yleisesti tunnettu ongelma, jonka selittäminen on ongelmallista ja johon liittyy anomalioita. ID jostain syystä on niin puhtaan logoksen pauloissa, että se on keskittynyt enemmänkin ongelman (CSI:n olemassaolon) väittämiseen kuin sen synnyn ratkaisuun.

Toivottavasti jossain on enkeli joka vaihtaa abstrakteja idealamppuja ID:läisten aivoissa. Sillä ainakin minä olen varsin tympääntynyt tähän heidän uudelleenlämmittelyynsä jota tällä hetkellä tapahtuu. Uudelleenlämmittelyyn jossa näyttää olevan täsmälleen samat argumentit ja ydinteesit kuin esimerkiksi vuonna 2004 - edellisen vakavan kreationistisuuden nostoyritelmän - aikaan.

Äärettömien enkelten tanssi ja Craig.

William Lane Craigin alkusyyhyn keskittyvä argumentaatio ei ole klassista kreationismia. Nostan sen esiin tässä yhteydessä kaikesta huolimatta. Ihan siksi, että universumin luomisessa aineen ja energian määrä muuttuvat. Ja siksi, että äärettömyysaihe on kiinnostanut skolastikkojakin enkeleitä ja nuppineulanpäitä miettiessään. Olen toki usein ennenkin kritisoinut miehen sanomisia, mutta tässä kohden aihetta on siirrettävä kulmiin joita en aikaisemmin ole pitänyt relevantteina tai kiinnostavina. Ne ovat vähän haihattelevia ollakseen minun silmääni vakuuttavia. Moni kokee ne kuitenkin vetoaviksi. Enkeliaihe jotenkin välitti tätä vetoa minun kylmään sydämeeni asti.

Tässä yhteydessä on katsottava Craigia kokonaisuutena. Tyypilisesti Craig esittää argumenttinsa neljän argumentin kasana, jossa on kaksi tieteellistä ja kaksi filosofista argumenttia jotka ikään kuin toimivat yhdessä. Koska nykyiset fysiikan mallit ovat enemmän mahdollisuuksia kun aktuaalisesti todistettua kovaa tiedettä, niihin vetoaminen on varsin vajaata. On vaikeaa keksiä rajoitteita ja kieltoja universumille jonka luonnetta ei täysin tunneta. Siksi valtaosa ajatteleekin taatusti että filosofiset argumentit suorittavat valtaosan Craigin argumentaation voimakkuudesta. Ja tämä tekee Craigista valtaosan silmissä aika irrelevantin. Hän kokoaa argumentteja joissa on tietyt premissit, ja jos niistä on erimielinen ei voi tehdä paljon asian edestä suuntaan tai toiseen.

Silti Craigin tematiikka voidaan nostaa oleellisesti esiin. Sillä jos mietimme mistä universumin synty koostuu, voidaan nähdä että se on muutos aineen ja energian määrässä. Itse asiassa tämä ominaisuus on juuri se, jota pidetään alkusynnyssä haasteena fysikalismille. Jos ainemäärä pysyisi vain samana, voitaisiin ajatella että kaikki olisi seurausta jostain muusta. Ja tästä päädyttäisiin äärettömään regressioon jossa aineellisia reaktioita olisi pohjaan asti.

Craig toki kieltää tämän vaihtoehdon. Ja tämän tehdäkseen hänen on torjuttava äärettömyys. Tarkalleen ottaen siten että aktuaalista äärettömyyttä ei ole. Ääretön ei siis ilmene fysikaalisessa todellisuudessa. Tässä kohden hänen pääargumenttinsa on matemaattinen. Hän esitettelee äärettömyyden toimintaa Hilbertin hotellin kautta. Ja esittää että tälläinen ajatus tosimaailmassa on absurdi. Arkijärkeen se ei itse asiassa sovikaan ; Ideahan on se, että on hotelli jossa on ääretön määrä huoneita. Hotelli on täynnä, mutta sinne haluaa vielä yksi asiakas. Häntä ei voida laittaa hotelliin koska hotelli on täysi. Siksi jokaisen hotellissa olevan on siirryttävä yksi huone isompaan huoneeseen. Näin voidaan tehdä, koska numeroita on aina olemassa yksi suurempi. Näin asiakas sopii ensimmäiseen huoneeseen. Craigin mukaan tälläinen hotelli todellisuudessa olisi absurdi. Hän ei tässä teknisesti ottaen falsifioi äärettömyyttä vaan vetoaa siihen että se ei ole arkijärjen mukainen. ; Craig korostaa tätä esimerkiksi kuvittelemalla ajatusleikissä äärettömiä kirjastoja jotka toimisivat Hilbertin hotellin tavoin. Hän siis korostaa että tämä rajoite koskee kaikkea aineellista todellisuutta.

Moni on moittinut tätä lähestymistapaa ja esimerkiksi Hedrickillä on tähän mielenkiintoinen vasta-argumentti. Koska Craig rakentaa filosofisen Kalam -argumenttinsa erityisen vahvasti tiettyyn ajan teoriaan, sillä on erikoisia yhteisvaikutuksia myös Hilbertin hotelliin. Hänen argumenttinsa keskittyy siihen että tosiasiassa todellisuudessa tapahtumia ei voida siirtää eteenpäin "seuravaan huoneeseen" eli tuottaa alkupuolelta tilaa. Ilman tälläistä lokaationvaihtoa analogia Hilbertin hotellin ja äärettömyyden välillä ei päde. ; Joko Hilbertin hotellin absurdius on irrelevanttia koska se on epäanaloginen unviersumin kanssa. Tai sitten äärettömien manipulointiin liittyvät rajoitteet joita Craig käyttää eivät päde. Molemmissa tapauksissa Craigin argumentaatiossa on ristiriita joka pitäisi ratkaista. Argumentaatio on kiinnostavaa ja "Philosophical Disquicitions" -blogi on purkanut sitä helppotajuiseksi ja valaisevaksi kahdessa eri blogauksessa.

Itse olen kyhäillyt hieman toisenlaisen lähestymistavan - joka on kuitenkin jollain omituisella tavalla juuri Hedrickin inspiroima, se ikään kuin putkahti mieleen hänen juttuaan lukiessa - Se ei ole erityisen elegantti - se on enemmänkin kirves kalloon tyylistä lähestymistä. Se antaa hyvän syyn olla ottamatta asioita liian vakavasti. ;Koska Craigin argmentti nojaa siihen että universumi on selitettävä, hän on vaikeassa tilanteessa. Tosiasiassahan klassinen ajatus alkusyystä nimittäin vaatii huomion siitä että jos asioilla on syy, niin joko päädytään äärettömään tapahtumaketjuun tai sitten on jokin syy jolla ei ole syytä. Eli on yksi asia jota ei tarvitse selittää toisilla asioilla. Jostain syystä Craig nojaa että tämän syyn olisi pakko olla Jumala. Päästäkseen edes tähän asti, hän fiksuna miehenä eliminoi äärettömyyttä korostamalla että aktuaalisia äärettömiä asioita ei ole, ja koska ikuinen sarja tapahtumia vaatisi äärettömän sarjan asioita, joten sitä ei tapahdu. Tähän Hilbertin hotelliargumentti on tarkoitettu.

Korostan aktuaalista äärettömyyttä juuri samasta syystä miksi Craigkin sitä käyttää. Koska se on oleellista hänelle. Ja koska se on oleellista vasta-argumentihkolleni. Craig nojaa aktuaaliseen ja potentiaaliseen varsin klassisesti. Hänellä ei ole mitään potentiaalista ääretöntä vastaan. Eli että maailmassa on potentiaalisesti tapahtumia jotka voivat jatkua ikuisesti niin että on aina seuraava tapahtuma. Menneisyyteen on kuitenkin aina vain rajallinen aika. Universumissa selitystä vaatii vain se että jokin potentiaalinen aktualisoi. Jumala taas on pelkkää aktuaalisuutta. Siksi potentiaalinen ääretön ei ole ongelma. (Samoin matematiikka on abstraktio, joten matematiikassa äärettömyydet eivät ole samalla tavalla rajoitettuja. Ne eivät ole olemassa "oikealla tavalla" ollakseen relevantteja Craigille.)

Kuitenkin voidaan nähdä selvä kuilu aktuaalisen äärettömän ja Kalamin välillä. Sillä jos mietitään tarkasti, voidaan huomata, että tosiasiassa se, että jollain asialla ei ole mitään syytä ei tarkoita että sen takana olisi jotain aktuaalista. Voidaan jopa sanoa että se, millä Craig rakentaa tilaa Jumalalle on sitä että hän ottaa universumin koko olemassaolemisketjun - joka voi olla ääretön koska Craig ei kiistä mahdollisuutta että universumissa tapahtumia olisi edessä ikuisesti tulevaisuuteen. Hän katkaisee sen alkupäästään, ja määrittelee että koko tapahtumaketjua siirretään eteenpäin yhdellä pykälällä ja tähän pykälään määritellään Jumala. Ensimmäinen syy ei siis ole ensimmäinen fysikaalinen tapahtuma, vaan Jumala.

Toisaalta on erikoista olla puhumatta aktuaalisesta alkusyystä ja mainita Craigin pahan ongelman vastustamisen kohdalla puolustama kaikkihyvä ja kaikkitietävä Jumala. Jos Jumala on täysin aktuaalinen, kaikkitietävä ja kaikkivoipa, en tiedä että jos tämä ei ole aktuaalinen ääretön, niin mikä on!

Voi tietysti olla että Jumala on erikoistapaus, koska se ei ole universumin normaalissa vaikutuskentässä. Mutta jos tälläisiä poikkeuksia ruvetaan tilaamaan, niitä voidaan oletella muuallekin. Näin esimerkiksi ensimmäinen fysikaalinen tapahtuma on jokin jota ei tarvitse selittää samalla mallilla kuin toista fysikaalista mallia, koska ensimmäisellä tapahtumalla ei ole syytä kun taas toisella on.

Jos meta rikkoo fysiikan.

Säilymislait ovat olleet fysiikassa hyvin kantavia. Itse asiassa 1800 -luvulla oli sellaisia tiedemiehiä jotka ajattelivat että "kaikki oli jo keksitty". Eli että fysiikan ilmiöt oli löydetty ja loppu olisi lähinnä tarkkuuden parantamista. Tässä mahtia näyttelivät esimerkiksi aineen säilymislaki ja energian säilymislaki. Sitten tuli löytöjä radioaktiivisuudesta. Niissä energiaa näytti tulevan hyvin paljon, ikään kuin tyhjästä.

Säilymislait vaativat hieman täydentämistä, mutta selitys löytyi siitä että radioaktiiviset aineet energiaa tuottaessaan hajoavat toisiksi aineiksi. Ja lopulta syntyi eiradioaktiivisia aineita. Kun laskettiin näiden syntyneiden tuotoksia yhteen havaittiin että radioaktiivisen aineen ainesten massojen summa on hieman vähemmän kuin alkuperäisen radioaktiivisen aineen. Tämä tarkoitti sitä että pieni määrä ainetta muuttui energiaksi. Näin energian ja aineen välille saatiin yhteys, ne ovat ikään kuin samaa asiaa. Ja tämä tiivistyy siihen kuuluisaan yhtälöön E=MC²

Säilymislait ovat myös hyvin voimakkaita, mikä näkyy siinä miten Pauli suojasi ad hoc -oletuksella aineen ja energiansäilymislain kokeessa ja oletti näkymättömän neutriinon. Sittemmin tämä neutriino löydettiin, myöhemmin. Siihen asti oltiin ikään kuin sen varassa että "aineen ja energian säilymislaki on niin voimakas että kutsumme neutriinoa enemmänkin työhypoteesiksi."

Tästä päästään teologian puolelle. Sillä vaikka monen mielestä uskonto ja tiede eivät ole samassa maailmassa, ja että ne käsittelevät aivan erilaisia ilmiöitä, uskontoon kuitenkin usein liittyy kaikenlaisia kannanottoja siitä miten maailma toimii.

Näin käy esimerkiksi ihmeparantumisissa. Tosin niitä monet uskovat pitävät enemmän tarinointeina, joten ne ovat vähemmän kaikenkattavia uskontokritiikin kohteita. Ihmeparanemisiin ja muihin ihmekertomuksiin keskittymällä isketään lähinnä tietyntyyppisiin fundamentalisteihin. Kuitenkin kaikenkattavuuttakin löytyy. Yllättävin ja oleellisin lienee ajatus sielusta. Sielun ongelmahanan on kuten Dennett sen esittää ; Jos meillä on eifysikaalinen mieli, se on ulkopuolinen vaikuttaja mielessämme. Ja että tämän pitäisi näkyä aineen ja energian säilymislain rikkoutumisena.

Uskovaiset voivat tässä kohden toki selittää - kuten eräskin teki - että uskovaisen ei tarvitse uskoa että aineen ja energian säilymislait eivät pätisi. Sill säilymislaeissa oleellinen yksikkö on systeemi ; Jos systeemiin virtaa ainetta ulkopuolelta, siihen voi tulla lisää ainetta. Ja jos systeemiin virtaa energiaa, entropiankaan ei tarvitse totella. Tällöin Jumala on vain ulkopuolinen joka tuo universumiimme ulkopuolelta jotain ja tekee universumista avoimen systeemin. Universumin sisällä, noin muutoin, säilymislait pätisivät tämän jälkeenkin. Tämä on toki oikea oivallus.

Valitettavasti Dennettin ajattelutavassa nojautuminen on juuri tämäntapainen. Hänen mukaansa aineen ja energian säilymislaki on niin vahva, että ihmisen on ikään kuin pakko tehdä kuten Wolfgang Pauli. Eli "olettaa neutriino" vaikka sitä ei havaittaisi suoraan. Se, mikä Dennetillä onkin olennaista, on se, että voimme havaita - kuten radioaktiivisuuden kohdalla - arvioida energiavirtaa ja ainevirtaa. Näin voidaan havaita jos systeemi on avoin. Koska tätä ei ole havaittu ja aineen ja energian säilymislaki näyttää päin vastoin vastaansanomattoman voimakkaalta, on itse asiassa pakko olettaa että systeemi on suljettu. Sielu vaatisi avointa järjestelmää, ja sen perustelu vaatisi olettamaan havaintoja joita ei ole koskaan havaittu. Sellaisia jotka peräti rikkovat fysiikan kenties vahvimpia periaatteita.

Näin ollen Dennett perusteleekin että meillä on tässä empiirinen haaste jossa on koejärjestelmä, joka voi antaa kaksi vaihtoehtoa. Näistä vaihtoehdoista toinen kuvaa aivoja fysikaalisena suljettuna apparaattina ja toinen kuvaa aivoja jonain johon kohdistuu tietoisuuden ohjausta. Olisi tieteenvastaista olettaa että se toinen olisi totta "havainnoista huolimatta".

Maxwellin enkeli.

Maxwellin demoni on tärkeä fysikaalinen ajatuskoe, joka on esitelty vuonna 1867 ; Siinä kuvitellaan demoni, jolla on hallussaan seinä johon hän voi avata ja sulkea portteja. Molemmilla puolilla liikkuu hiukkasia. Kun nopea hiukkanen lähestyy toiselta puolelta, se päästää sen portista läpi. Toisella puolella hidas hiukkanen päästetään läpi. Hiukkasiin ei kosketa missään vaiheessa, joten niiden liikemäärä ei muutu. Kuitenkin toisesta puolesta tulee kuuma ja toisesta kylmä, joten systeemin lämpötilaero nousisi. Ja tätä kautta termodynamiikan toinen päänsääntö rikkoutuisi ; Se, että molekyylit kasautuisivat lämpötilaeron mukaan on mahdollista mutta niin epätodennäköistä, että demoni kykenisi tekemään hyvin epätodennäköisen asian tavalliseksi.

Moni pitäisi tätä hyvänä esimerkkinä siitä, että älyä ei sido luonnonlakien rajoitukset, eli että henki voisi tätä kautta rikkoa energian säilymislakia. Huomio toki on siitä mielenkiintoinen, että tätä kautta voidaan saada argumentti, jonka mukaan esimerkiksi eifysikaalinen mieli voitaisiin osoittaa ; Jos ihmisessä on henki tai sielu joka olisi muuta kuin aivotoimintaa ja muuta fysikaalista toimintaa, se näkyisi helposti aineen ja energian säilymislain rikkoutumisena.
1: Tätä kautta Maxwellin demoni mahdollistaisi esimerkiksi ikiliikkujan tekemisen - jotain, jota pidetään nykytieteen pohjalta mahdottomana. Jos demoni voi rikkoa termodynamiikan toista pääsääntöä, ei universuminkaan tarvitsisi välttämättä ajautua kaaokseen. Tämä herättää mielessä tietysti toisenlaisia mielikuvia "ikuisista valtakunnista".

Tämänlaiselle demonille löytyi kuitenkin eksorsisteja ; Szilard kehitti tähän työkalun vuonna 1929. Hänestä demoni joutuisi jotenkin havaitsemaan hiukkaset jotta se osaisi toimia oikein. Tämä mittaustilanne vaatisi jotain joka itsessään kuluttaisi energiaa. Demoni tarvitsisi aistinelimen, joka toimisi esimerkiksi lähettämällä fotoneja. Näiden fotonien synnyttäminen vaatii tietysti energiaa, joille tarvitaan voimanlähde. Kun näiden entropia otetaan mukaan, kokonaisentropia kasvaisi.
1: Mielenkiintoinen yksityiskohta olisi myös muistuttaa demonin mittaustilanteen mahdottomuudesta ; Voidakseen avata portin sen täytyisi osata arvioida hiukkasen nopeus ja sijainti samanaikaisesti, joten Heisenberkin epätarkkuusperiaate rikkoutuisi jotta demoni voisi toimia. Tämä aihe ei kuitenkaan ole suoraan termodynamiikkaa ja veisi siksi syrjään itse aiheesta..

Yllä olevan argumentin kiersi Landauer. Hän lähestyi asiaa informaationkäsittelyn kannalta. He havaitsivat että hyvin monet asiat voitiin tehdä reversiibilisti ; Reversiibelissä prosessissa asiat voivat tapahtua myös päinvastaiseen suuntaan, ja asioita saadaan syntymään ilman että sillä on vaikutusta entropiaan. Landauer ajatteli että tälläistä prosessia käyttämällä demoni voisikin tehdä jotain ilman että tekee tähän työtä. Tämän jälkeen onkin mahdollista että demoni tekee mittauksen ja lajittelun ilman että toiminta kuluttaa energiaa ja vaikutta entropiaan. Se vain vaatisi sen, että informaatioteoria otettaisiin mukaan kuvioihin. Lajittelutilanteen mahdollistaminen vaatisi sen, että kerättyä informaatiota kerättäisiin eikä hävitettäisi. Toisin sanoen hiukkasen nopeutta katsoessaan demonin olisi tallennettava tieto mittaamastaan nopeudesta. Jos tietoa ei hävitettäisi, se lisäisi informaatioteoreettisesti tietoa saman verran kuin demoni lajittelee molekyylejä termodynaamisessa mielessä. Tallentamattomuus hävittäisi informaation, jolloin systeemi olisi mahdollinen.
1: Tämä vaatisi demonille kaiken kaikkiaan äärettömän tallennuskapasiteetin. Moni pitäisi tätä ongelmana, paitsi tietysti ne teologisesti suuntautuneet jotka pitävät äärettömistä tietoisuuksista. Tämä tietysti eräällä tavalla sinetöi Maxwellin demonin epäfysikaalisen essenssin... Ja itse asiassa yhdistää sen ajan kanssa toiseen ajatuskokeeseen, Laplacen demoniin, joka tietää jokaisen hiukkasen paikan ja nopeuden ja osaa tätä kautta tietää kaiken mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Earman ja Norton ovat kuitenkin huomauttaneet että Szilardin ja Landauerin laskelmat nojaavatkin molemmat siihen että termodynamiikan pätevyys oletetaan pitäväksi, näin ne ovat pohjimmiltaan kehäpäätelmiä - melko mutkikkaita ja vaikeita, mutta kehäpäätelmiä yhtä kaikki.

Einsteinin virhe ; inflaation kautta deflaatio.

Universumin laajeneminen on tähtitieteessä yllättävän uusi asia. Esimerkiksi Einstein kehitti kosmologisen vakion (Λ) jotta universumi olisi vakaa. Se oli ikään kuin voima, joka hillitsi universumin laajenemista. Tämä oli ikään kuin ad hoc -korjaus hänen teoriaansa. Vakio, jonka roolina oli vain olla vakio jotta universumi olisi odotetunlainen. Myöhemmin hän piti tätä pettymyksenä, kun universumin todettiinkin laajenevan. Mutta kosmologinen vakio selittänee kuitenkin sitäkin, miten moni haluaisi oppia tekemään edes samanlaisia virheitä kuin Einstein.

Hubblen havainnot tähtien punasiirtymistä olivat tärkeässä osassa laajenemisen havaitsemisessa. Kuitenkin laajenevassa universumissa oli mielenkiintoisia ongelmia.
1: 1970 -luvulla huomattiin horisonttiongelma ; Se perustuu siihen tietoon että informaatio ei kulje valoa nopeammin ; Ja kun maailmankaikkeuden reunat ovat noin 27,4 miljardin valovuoden päässä toisistaan, mutta maailmankaikkeuden ikä on vain 13,7 miljardia vuotta vanha, ei horisonteilla teorian mukaan voisi mitenkään "olla tietoa" toisistaan. Kuitenkin universumin lämpötila on suhteellisen vakaa.
2: Universumin ikää laskiessa oli paradoksi. Siinä tähdet näyttivät olevan vanhempia kuin koko universumi. Kun avaruuden laajenemista tutkittiin Hubblen vakiota hyväksikäyttäen, voitiin ikään kuin palata ajassa taaksepäin. Kun laajenemista katsotaan taaksepäin, on kyseessä tietysti "historiaan mentessä tapahtuva kutistuminen". Kun kaikki tähdet kohtaavat, on alkuräjähdyksen hetki. Moni tähti oli kuitenkin tätä tulosta vanhempi. Oli hyvin erikoista esittää että universumissa olevat asiat olisivat oikeasti vanhempia kuin universumi itse

Ratkaisuksi ehdotettiinkin kiihtyvästi laajenevaa universumia. Näin ongelmilta voidaan välttyä. Lineaarinen kutistuminen ei pidä paikkaansa, ja "yhä hitaammin kutistuva universumi" antaa enemmän aikaa. Ja niin universumi saa lisäikää, ja niin tähdet ovatkin nuorempia kuin universumi.

Tämä on toki siitä erikoinen, että tasaisesti laajeneva universumi ei rikkoisi aineen ja energian säilymislakeja : Fysiikan mukaanhan kappale jatkaa liikettään entisellään jos mikään voima ei siihen vaikuta. Näin laajeneminen onnistuu olematta energiasyöppö. Laajeneva universumi tarvitsee pimeää energiaa.

Ja itse asiassa "suuri lambda" (Λ) on ikään kuin jälleen tullut kuvioihin. Sen suuruus on vain ajan mittaan hieman erilainen, kuin Einsteinin aikana.

Lakien pysyvyys,

Luonnonlakien pysyvyydellä ja energian säilymisellä on havaittu olevan mielenkiintoinen yhteys. Asiaa voi selittää symmetrian kautta. Kaksiulotteisista kappaleista ympyrällä on maksimaalinen symmetria, koska sitä voi kääntää, heijastaa ja pyörittää vapaasti keskikohtansa kautta ja se pysyy muuttumattomana. Neliömäisilläkin on vahva symmetria, koska niitä voi heijastaa ja peilata ja pyörittää monella tavalla. Mutta huomattavasti vähemmillä kuin ympyrää.

Fysiikan laeilla on takanaan eräänlainen symmetrian ajatus. Esimerkiksi biljardipallot kimpoavat tietyssä kulmassa. Kulmat ovat riippuvaisia pallosta, eikä vaikuta onko kulmaa katsottu pohjoisesta vai idästä. Laeilla on myös symmetriaa ajassa : Jos koetta tehdään monta kertaa, on tulos samankaltainen. Tämä ominaisuus johtaa siihen että luonnonlait eivät muutu, eivät olit missä paikassa tai ajassa tahansa.
1: Lokaatio ja aika vaikuttaa vain sitä kautta että elementit ympäristössä muuttuvat. Kuun pinnalla kappaleen putoamisnopeus on eri kuin maassa, mutta massan takana oleva sääntö kuussa ja maassa on sama.

Noether tekikin tärkeän huomion symmetrisyyteen liittyen. Hän huomasi, että jos lakejen pysyvyys oletetaan, aineen ja energian säilymislait tulevat väistämättömänä lopputuloksena. Tietyistä symmetrioista seurasi tietyt säilymislait ; Esimerkiksi aikasymmetriasta on seurauksena se, että energia säilyy. Tätä kautta väittämällä että enegia säilyy, esittää myös että fysikan lait ovat samat nyt kuin menneisyydessä. Ja että ne ovat sitä myös tulevaisuudessa.

Toisaalta tästä seuraa myös se, että jos energian säilymislaki osoittautuu vääräksi, myös fysiikan lakien pysyvyys kumoutuu. Induktiivinen päättely nykyfysiikassa taas vaatii lähestymistapansa vuoksi oletuksen pysyvistä luonnonlaiesta jotka pysyvät nyt ja eilen ja huomenna. Väitteelle luonnonlakien pysyvyydestä saadaan siis empiirinen testi.

Tämä on hyvin tärkeä asia silloin kun puhutaan yliluonnollisesta. Useinhan ihmeitä lähestytään siten että ne olisivat anomalioita luonnonlaeista. Eli jos luonnonlaki selittää jonkin ilmiön, sen takana ei ole ihmettä. Taikuuden ydin on siksi siinä että luonnonlait rikkoutuvat joskus. Tätä kautta sen pitäisi jättää jälkiä ; Energian säilymislain rikkoutuminen on "välttämätön mutta ei riittävä ehto" jotta tälläinen yliluonnollinen ihme voisi tapahtua. Jos maailmaan manifestoituu jotain ulkopuolelta, se tarkoittaa sitä että joko (1) olemassaolevaa ainetta järjestöityy joka vaatii energiaa tai (2) syntyy uutta ainetta joka on Einsteinin oivalluksen mukaan energiaa. (Tämän vuoksi aineen ja energian säilymislain pitäisi olla jokaisen yliluonnollisen ystävän vihamies.)

Samoin vaikka mitään ei ilmenisikään, vaatisi esimerkiksi levitoiminen nostetta, joka vaikuttaa sekin energialta ; Jokin voimahan estää gravitaatiota vetämästä levitoijaa maahan. Tätä kautta aineen ja energian säilymiseen vaikuttaisivat hyvinkin monenlaiset paranormaalit ilmiöt, kuten kappaleiden leijunta, kummitusten ja räyhähenkien äänet (ääniaallotkin ovat paineaaltoja) ja niin edespäin.

Aineen ja energian säilymislain kannalta väite Jumalallisesta väliintulosta vaikuttaa siksi tieteenvastaiselta. Lakien rikkoutumista ei ole havaittu, ja laki on vahvasti koeteltu, joten se asettaa monet uskonnäkemykset kyseenalaisiksi. Deismi kuitenkin selviää tälläisestäkin haasteesta, koska Jumala on voinut vain laittaa lait päälle ja on sitten pysynyt hiljaa. Erimieliset selittävät harvinaisuutta, mutta ilmiön harvinaisuus tarkoittaa todistamisen vaikeutta, eikä niillekään anneta luonnontieteissä mitään erikoislupaa olettaa ne vain oikeaksi ilman todisteita. Se kun vähintään rikkoo koko empiiristä lähestymistapaa vastaan. Toinen vaihtoehto on selittää kaikkivoipaisuutta. Jumala kykenee pitämään aineen ja energian säilymislain manifestaatiossaan. Tämä on selitys miksi siitä ei ole saatu todistetta. Joka on tietysti aivan eri asia kuin väittää että asiasta olisi todisteita.

Kenties tätä kautta on helppoa ymmärtää miksi aineen ja energian säilymislain rikkoutumista on pidetty "klassisena vaatimuksena" jota odotetaan dualisteilta joiden mielestä erillinen henki toimii aivojen ohjaajana. Esimerkiksi Daniel Dennett on vaatinut dualismiin uskovilta tämänlaisia näyttöjä. Tämä vaatimus ei siis ole mielivaltainen, vaan sille on syy.

Mielenkiintoista kyllä, aineen ja energian säilymislaki on hyvin pitävä laki. Siksi esimerkiksi ikiliikkujen keksijöihin on pitkään suhtauduttu melkoisella kyynisyydellä. Inflaatioteorian mukainen universumin kiihtyvä laajeneminen tosin tekee punasiirtymää, jonka aikaansaama dopplerin efekti saa maailman näyttämään hieman siltä kuin universumista vuotaisi energiaa pois. Punasiirtymä kun viittaisi energian katoamiseen. Mutta sekin johtuu siitä että itse avaruutta tulee lisää, jolloin energiahävikkiä ei itse asiassa tapahdukaan.

---

Yläkuva on kuva bloggaajasta. Kuvaajana Erkki Hämäläinen.

Fysiikan synty.

Aika on fysikaalinen ilmiö. Samoin kaikki nykyaikana fysiikassa tutkittavat luonnonlait ovat fysikaalisia ilmiöitä. Tätä kautta on vaikeaa miettiä universumin alkua. Kun ajattelu sidotaan aikaan, käy niin että kun puhumme siitä "mitä tapahtui ennen alkuräjähdystä", kyselemme vähän samanlaisia asioita, kuin se "mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella". Näitä miettiessä päädytään turhan helposti "etelänavalta länteen" tai sitten "eedenistä itään".
1: Tämän vuoksi voidaan esimerkiksi päätyä miettimään sitä, että kun nykyiset tuntemamme luonnonlait sisältävät aineen säilymislain, jonka mukaan aine muuttaa muotoa mutta ei katoa, ja energian säilymislain, joka sanoo että energia ei katoa eikä sitä synny (tai oikeastaan E=mc² vihjaa että ne ovat erikoistapauksia laajemmasta massa-energian säilymislaista), niin ainetta ja energiaa ei voisi syntyä mitenkään. Sehän rikkoisi tätä vahvaa fysiikan lakia. Tässähän tehdään se, että samanaikaisesti vaaditaan fysiikan laeille alkutilanne, jossa on "tila ennen fysiikkaa" jossa fysiikan lait eivät päde. Fysiikan lait eivät olisikaan ikuisia ja tarvitsisivat alkusyyn. Ja silti kuitenkin oletetaan että fysiikan lait, kuten aineen ja energian säilymislait, silti olisivat ikuisia ja pätisivät aina, jotta näiden lakien tuloksia voisi soveltaa myös siihen "tilanteeseen jossa fysiikan lakeja ei vielä ole".
2: Tämän vuoksi ajatellaan, että jos mikään ei voi luoda jotain, eli kaikelle tarvitsee syyn, sama koskisi myös Jumalaa. Tällekin täytyisi olla selitys. Toki moni Jumalan ystävä ajattelee että Jumala on voinut olla aina, jolloin kaikelle ei tarvita alkusyytä. Tämä perustelu on toki mahdollinen: Hän on tässä selvästi fysikaalisen maailman ulkopuolella, emmekä me oikeasti tiedä minkälaisia "olosuhteita" tai "ehtoja" siellä on. Mutta sama koskee tietysti myös universumin "itsestään syntymistä". Senkin kohdalla ehdot täyttyvät, joten voitaisiin aivan täysin sanoa, että vaikkapa multiversumi tai jokin, mistä virtuaaliuniversumi pompahtaa, on vain "aina ollut", ja että tällä ei ole mitään älykkyyttä. Samoin tyhjästä syntyminenkin voi olla toisaalta ominaisuus, jota ei vain ole meidän fysiikassamme. Ehkä fysikaalisen maailman ulkopuolella tämä ei olekaan mikään ihme.
3: Toisaalta tämä lausuntohan koskee sitä, mitä tiedämme universumista. Se, että "tiede ei pysty selittämään miten asia tapahtui" ei (edes fysikaalisen maailman sisällä) tarkoita automaattisesti sitä että voitaisiin vain päätellä että asiassa on takana yliluonnollinen ilmiö, paranormaali ilmiö, kummitus, UFO tai Jumala. Nämä vaihtoehdot ovat toki periaatteessa mahdollisia siinä mielessä että niitä ei ole osoitettu mahdottomiksi. Mutta ne eivät ole silti pääteltävissä, ikään kuin ne olisivat "ainut vaihtoehto". muitakin vaihtoehtoja on. (Esimerkiksi tietomme ovat puutteellisia.) Tälläisen virheen tekemistä kutsutaan Aukkojen Jumala -päättelyvirheeksi.

Silti ei ola harvinaista että ateismia yritetään kumota viittaamalla siihen kuinka ateistit eivät voi viitata siihen hetkeen, jossa aine tulee olevaiseksi.

Toinenkin erikoisuus tässä on. Toisaalta ateismia on yritetty todistaa vääräksi sanomalla että jos universumi olisi ikuinen, emme voisi ikinä saavuttaa nykyhetkeä. Sillä olisi silloin oltava alku, johon nykyolemassaolo olisi suhteessa. Tämä toki viittaa siihen, miten teologit eivät tyytyisi mihinkään hyväksyäkseen ateismin, mikä kertoo lujasta maailmankuvaan sitoutumisesta. Toisaalta tämä on erikoista ajattelua:
1: Kun ajatellaan ikuista menneisyyttä, se tarkoittaa sitä että meillä on tästä pisteestä ikuisesti mentävää taaksepäin. Tämä tarkoittaa sitä, että suoralla ei ole alkupistettä. (Toisin kuin vaikkapa janalla tai puolisuoralla, joilla on alkupiste.) Tällöin jos kysytään kuinka olemme päätyneet tähän tiettyyn pisteeseen, teemme itse asiassa "viittauksen olemattomaan". Koko kysymys on tavallaan mieletön, paitsi tietenkin jos oletamme että täällä on alkupiste, johon ylipäätään voisimme verrata. Vihjaus sanoisi tavallaan sitä että ikuisuusolemassaolo olisi loogisesti mahdoton. Enkä usko että kukaan teisti haluaa soveltaa tätä Jumalaan, joka on "aina ollut" tai siihen "ikuiseen elämään" joka tuolla Jumalan kanssa on. Ei voisi esimerkiksi olla luomishetkeä, koska ikuisesti/aina/äärettömästi olemassaolleella Jumalalla olisi ääretön matka päästäkseen tähän luomishetkeen. En usko että kukaan pitää tätä kovin vakuuttavana.

Mutta vaikka tämänkin hyväksyisi, argumentti olisi erikoinen, outo: On kaikin tavoin erikoista kysellä alkupisteestä jota ei ole. Näiden kahden välinen ristiriita on siis vai laitettu yhteen ja tästä tehty loppupäätelmä. Mark Chu-Carroll näyttää että logiikkaan siirtämällä tämä näyttäisi seuraavalta:

A: ¬∃t₀ : ∀ t: t₀ < t
B: ∃ t₀: t_now - t₀ = ∞
C: ∀ i,j : t_i - t_j = ∞ ⇒ ¬∃t_i
B & C ⇒ ¬∃t_now.

B ja C sanovat loogisesti että sinulla ei voi olla hetkeä "nyt" jos täällä on ikuinen menneisyys. Valitettavasti tämä kuitenkin vaatii sen, että ei voi tehdä argumenttia ennen kuin ottaa käyttöön määritellyn ajanhetken t₀, jonka sitoo sen tiettyyn numeroon jotta siihen voidaan verrata. Kun etäisyys t₀ ja t_now(nyt -hetki) taas on määritelty äärettömäksi, se tarkoittaa että se ei ole sidottavissa tiettyyn numeroon. Joten varsinaisesti ongelma ei ole loppupäätelmä, vaan se, että argumentissa käytetään keskenään ristiriitaisia ehtoja, jolloin se ei itse asiassa ole rakenteeltaan väärä vaan mieletön. (Äärettömän sitominen tiettyyn numeroon on samanlainen temppu kuin jakaisi 0:llalla. Sitä ei saa tehdä.) Jos tilannetta yrittää korjata poistamalla "mielettömän" yhteensopimattomuusosan, haluttu johtopäätös ei silloin enää olekaan loogisesti pätevä, ja silloin argumentti ei toki enää ole mieletön, vaan väärä.

Tämä kaikki ei siis ole Argumentti Jumalaa vastaan, vain viittaus siihen että tämä toistuvasti esiintuleva lähestymistapa ei ole myöskään "argumentti ateismia vastaan". Ehkä näiden kysymysten miettiminen vain on ihmiselle verrattavissa siihen, kuinka pingviinit miettisivät kvanttifysiikkaa. Ehkä meidän on syytä miettiä hieman yksinkertaisempia kysymyksiä?

Ehkä tämä on yksi syy, miksi olen agnostikko.