Ennen ei ymmärretty skitsofreniaa tai muita mielenterveysongelmia. Harhoja ei ajateltu aistien ja järjen toimintahäiriöinä. Ajateltiin että ihmiset kokevat todellisuutta.
Tässä kohden on luontevaa tietenkin nähdä mielenterveysongelmat demonien riivauksena ja vastaavana. Tämä on tavallaan järkevää. Samoin näitä henkiä tavattiin eksorsistisissa rituaaleissa piinata jotta possessoinut henki välttäisi kärsimystä ja poistuisi valloittamastaan ruumiista.
Sanoisin muuten, että asialle on luultavasti olemassa luonnontieteellinen selitys, mutta koska sellaisen toteaminen ääneen on naturalismia ja ateismin tuputusta ja loukkaa toisinajattelijoita, ollen sensuristinen uskonnonvapautta vastaan oleva ajatus, voin sanoa että jossain mielessä esimerkiksi aistiharhainen ihminen on järkevää laittaa ihmeparannusrukouskeskukseen vierailuun.
Jos päässä on jokin vieras tietoisuus, niin kannattaa mennä karismaattiseen seurakuntakokoukseen rukoilemaan Jumalaa, niin sen hermot pettävät ja se lähtee kotiinsa! Tehokkuus vaikuttaa tältä käsin itse asiassa perinjuurin uskottavalta!
Aina ei kannata jumittaa naturalismiin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herjaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herjaaminen. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 1. lokakuuta 2017
torstai 27. lokakuuta 2016
Kreationismin ymmärtämisestä.
Suomessa on tehty monenlaisia väitöskirjoja teologian puolella. Mainittavaksi tulee esimerkiksi tuore suomalainen väitöskirja kreationismista. Petteri Niemisen "A Unified Theory of
Creationism — Argumentation, experiential thinking and emerging doctrine" Tässä vaiheessa mieli voisi vetää siihen suuntaan, että kyseessä olisi jokin astetta vahvempi toisinto Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen demoni-graduista. Mutta ei. Väitöskirja lähestyy kreationismia pitkälti sen retoriikan kautta.
Näkökulma on perusteltu, sillä vaikka kreationistit korostavat puheissaan tiedettä ja miten kysymys on tieteellisyydestä, keskustelu häiritsevän usein ajetaan ei-tiedeasioihin. Tämä johti väitöskirjan näkökulman valikoitumiseen hieman erilaisemmaksi. "At the onset of the project, my goal was to assess how good their case against evolution actually was. Of course, from the viewpoints of biology, astronomy and geology, that had been thoroughly analyzed and it was most unlikely that significant new contributions could be made by simply scrutinizing creationist claims scientifically. Thus; irritation entered via the creationist rhetoric mostly absent from science—accusations and innuendo about the evil nature of evolutionary theory itself as well as that of its proponents." Eli Niemisen tavoitenäkökulma muuttui. Tämä oli tärkeää.
"Gradually I became fascinated. What if the fallacious ballast instead of the oft-repeated scientific analysis were to be a principal goal of the project? This proved more fruitful and the number of side issues—arguments that had nothing to do with the actual scientific evidence for or against evolution or creationism—was utterly intriguing. This finally suggested a method to understand not only what the creationists have to say but also why. Cognizance made its entry with the concept of experiential thinking: there were testimonies instead of observations or experiments, confirmation bias instead of equally balanced consideration of facts, attachment of moral values to scientific results instead of careful deliberation of ethics. Patterns and connections began to emerge."
Strategioita löytyikin monia. Siitä voisi lainata hyvinkin pitkiä rimssuja. Annan tästä kuitenkin vain kohtuu pitkän näytteen ; "The studied creationists relied heavily on ad hominem arguments when attempting to disprove evolutionary theory. These included demonization of evolutionary scientists by character assassination, such as claiming them to be, for instance, mentally instable, plagiarist, cowardly or racist. The tu quoque fallacy appeared frequently when quoting evolutionary scientists allegedly confirming problems in evolutionary theory. The poisoning the well fallacy included statements that evolutionary proponents would refuse to consider supernatural explanations not based on science but on a worldview. Appeals to consequences and guilt by association appeared when evolutionary theory was associated with atrocities or deterioration of moral values. There were several appeals to authorities, presenting historical scientists as having been religious and quoting evolutionary scientists themselves as “admitting” that the creation model was correct. False dilemmas represented complex issues as a choice between only two alternatives, for example, by polarizing ethics into the creationist view of high morality and the naturalist worldview of “genocide as a part of natural selection”."
Otan tämän esiin mielenkiintoisesta syystä. Tylsä syy olisi se että muistuttaisin miten Tapio Puolimatka osallistui Piankan maineen mustamaalaamiseen "ilmalevitteinen ebola" -kikallaan. Miten evoluutiota on debunkattu tuottamalla jotain "Expelled" -tyylisiä dokumentteja joiden perusideana on sanoa että evoluutioteoria aiheutti holokaustin ja sen kannattajat ovat pahoja ihmisiä. Tai kuten Ben Stein itse on asian esittänyt "Love of God and compassion and empathy leads you to a very glorious place, and science leads you to killing people." Samoin on tiettyä erikoisuutta katsoa miten kreationistien bussikampanjat eroavat paheksutuista uusateistien bussikampanjoista. En jaksa nyt katsoa sitä, miten kreationistit ovat häijyjä. Tämä on pitkästyttävä, joskin hämmentävän usein tosi, tilanne.
Kiinnostavampaa itselleni on se, että kreationistit retorisesti myyvät itseään uutena ja kokeellisena tieteenä ja nousevana paradigmana ja tutkimusohjelmana. Kuitenkin näyttää siltä että he ovat hämmentävän vähän käyttämässä näitä paradigmojaan mihinkään. Kun seuraa Uncommon Descent -blogia voi nähdä että esimerkiksi Dembskin CSI -informaatio ei ole jotain jota siellä mittaillaan tai haetaan eri asioista. Sen sijaan siellä voidaan puhua esimerkiksi aselaeista ja ateistien pahuudesta. Aivan kuin heitä ei innostaisi se paradigma vaan sitä mitä tämän uuden hienon mallin ajatellaan antavan maailmankuvalle.
Tässä kohden en tarkoita että uusi paradigma ei voisi olla maailmankuvallisesti inspiroitu. Tiede ei välitä vaikka teoria olisi uskonnollisessa käyttöyhteydessä vedetyissä shamaanihuumeissa tuotettu hypoteesi. Kysymys on siitä että miten nousevissa paradigmoissa näistä tutkimusleluista innostutaan. Niillä tehdään asioita maailmassa. Ja tätä kautta syntyy se paljon puhuttu tutkimusohjelma. Kreationistien parissa on enemmänkin tuotettu useita tutkimuskeskuksia ja instituutioita jotka eivät sitten tuota edes sisäisesti tutkimusta niillä hienoilla uusilla paradigmaleluilla. Jos tiedemaailman vaino on selitys sille miksi niitä ei oikein nähdä vertaisarvioiduissa tutkimuksissa, niin on sitä vaikeampi selittää miksi näiden ID -tutkimuslaitosten sisällä ei synny räjähdysmääräisesti tutkimuksen vyöryä.
Sen sijaan asioille tapahtuu kuin innolla kyhätyille "Criticoille" Suomessa tai legendaarisesti rummutetulle "International Society for Complexity, Information, and Design":ille. (Ei nykyään edes internetissä.) Erilaisia laitoksia pykätään mutta ne eivät tuppaa olemaan lähde sadoille tai tuhansille tutkimuksille. Sen sijaan niiden toiminta näyttää lopahtavan. Vain PR -puoli näyttää pysyvän vakaasti olemassaolevana. Vaikka luulisi että jos kyseessä olisi tiede niin ensin tutkittaisiin jotta saataisiin jotain levitettävää. Ja siksi PR olisi ensimmäisenä leikkurissa.
Kreationistejen kohdalla näyttää että he haluavat pikemminkin tehdä (1) yhteisöjä ja (2) mainostaa sitä pitämällä keskustelutilaisuuksia joissa heidän omat staransa saavat medianäkyvyyttä ja kuulijoita. Sen sijaan he eivät halua leikkiä omalla huippuparadigmallaan joka on cutting edge -tiedettä. CSI -informaation määriä ei estimoida kolmanteen ja neljänteen desimaaliin.
Kreationismi ei toisin sanoen näytä tieteeltä. Siinä nimenomaan keskitytään ei-tieteellisiin systeemeihin. Ytimessä on persoona. Tämän vuoksi olenkin itse asiassa aika pitkään kirjoittanut samalla twistillä kuin Nieminen. Kun aloitin "evonkeliumini" oli näkökulmani debunkata argumentteja. Nykyään puhun pääasiassa etiikasta ja paljastan kreationistien harjoittamia moraalisia likaisia temppuja. Liike ei ole tiedettä joten sellaisena sitä on turha käsitellä. (Toki argumentit ovat pääpiirteissä samat yhä joten virheiden uudelleenkorjaaminen ei olisi järkevää eikä motivoivaa.) Kreationisteja itseään ei motivoi käyttää omia hienoja älyllisiä työkalujaan joten niistä keskusteleminen on turhaa. Ei ole mitään mistä keskustella koska tulokset ja tutkimukset ne painavat jos kyse on tieteestä. Toki me kaikki tiedämme että kyse ei ole tieteestä vaan jostain muusta.
Näkökulma on perusteltu, sillä vaikka kreationistit korostavat puheissaan tiedettä ja miten kysymys on tieteellisyydestä, keskustelu häiritsevän usein ajetaan ei-tiedeasioihin. Tämä johti väitöskirjan näkökulman valikoitumiseen hieman erilaisemmaksi. "At the onset of the project, my goal was to assess how good their case against evolution actually was. Of course, from the viewpoints of biology, astronomy and geology, that had been thoroughly analyzed and it was most unlikely that significant new contributions could be made by simply scrutinizing creationist claims scientifically. Thus; irritation entered via the creationist rhetoric mostly absent from science—accusations and innuendo about the evil nature of evolutionary theory itself as well as that of its proponents." Eli Niemisen tavoitenäkökulma muuttui. Tämä oli tärkeää.
"Gradually I became fascinated. What if the fallacious ballast instead of the oft-repeated scientific analysis were to be a principal goal of the project? This proved more fruitful and the number of side issues—arguments that had nothing to do with the actual scientific evidence for or against evolution or creationism—was utterly intriguing. This finally suggested a method to understand not only what the creationists have to say but also why. Cognizance made its entry with the concept of experiential thinking: there were testimonies instead of observations or experiments, confirmation bias instead of equally balanced consideration of facts, attachment of moral values to scientific results instead of careful deliberation of ethics. Patterns and connections began to emerge."
Strategioita löytyikin monia. Siitä voisi lainata hyvinkin pitkiä rimssuja. Annan tästä kuitenkin vain kohtuu pitkän näytteen ; "The studied creationists relied heavily on ad hominem arguments when attempting to disprove evolutionary theory. These included demonization of evolutionary scientists by character assassination, such as claiming them to be, for instance, mentally instable, plagiarist, cowardly or racist. The tu quoque fallacy appeared frequently when quoting evolutionary scientists allegedly confirming problems in evolutionary theory. The poisoning the well fallacy included statements that evolutionary proponents would refuse to consider supernatural explanations not based on science but on a worldview. Appeals to consequences and guilt by association appeared when evolutionary theory was associated with atrocities or deterioration of moral values. There were several appeals to authorities, presenting historical scientists as having been religious and quoting evolutionary scientists themselves as “admitting” that the creation model was correct. False dilemmas represented complex issues as a choice between only two alternatives, for example, by polarizing ethics into the creationist view of high morality and the naturalist worldview of “genocide as a part of natural selection”."
Otan tämän esiin mielenkiintoisesta syystä. Tylsä syy olisi se että muistuttaisin miten Tapio Puolimatka osallistui Piankan maineen mustamaalaamiseen "ilmalevitteinen ebola" -kikallaan. Miten evoluutiota on debunkattu tuottamalla jotain "Expelled" -tyylisiä dokumentteja joiden perusideana on sanoa että evoluutioteoria aiheutti holokaustin ja sen kannattajat ovat pahoja ihmisiä. Tai kuten Ben Stein itse on asian esittänyt "Love of God and compassion and empathy leads you to a very glorious place, and science leads you to killing people." Samoin on tiettyä erikoisuutta katsoa miten kreationistien bussikampanjat eroavat paheksutuista uusateistien bussikampanjoista. En jaksa nyt katsoa sitä, miten kreationistit ovat häijyjä. Tämä on pitkästyttävä, joskin hämmentävän usein tosi, tilanne.
Kiinnostavampaa itselleni on se, että kreationistit retorisesti myyvät itseään uutena ja kokeellisena tieteenä ja nousevana paradigmana ja tutkimusohjelmana. Kuitenkin näyttää siltä että he ovat hämmentävän vähän käyttämässä näitä paradigmojaan mihinkään. Kun seuraa Uncommon Descent -blogia voi nähdä että esimerkiksi Dembskin CSI -informaatio ei ole jotain jota siellä mittaillaan tai haetaan eri asioista. Sen sijaan siellä voidaan puhua esimerkiksi aselaeista ja ateistien pahuudesta. Aivan kuin heitä ei innostaisi se paradigma vaan sitä mitä tämän uuden hienon mallin ajatellaan antavan maailmankuvalle.
Tässä kohden en tarkoita että uusi paradigma ei voisi olla maailmankuvallisesti inspiroitu. Tiede ei välitä vaikka teoria olisi uskonnollisessa käyttöyhteydessä vedetyissä shamaanihuumeissa tuotettu hypoteesi. Kysymys on siitä että miten nousevissa paradigmoissa näistä tutkimusleluista innostutaan. Niillä tehdään asioita maailmassa. Ja tätä kautta syntyy se paljon puhuttu tutkimusohjelma. Kreationistien parissa on enemmänkin tuotettu useita tutkimuskeskuksia ja instituutioita jotka eivät sitten tuota edes sisäisesti tutkimusta niillä hienoilla uusilla paradigmaleluilla. Jos tiedemaailman vaino on selitys sille miksi niitä ei oikein nähdä vertaisarvioiduissa tutkimuksissa, niin on sitä vaikeampi selittää miksi näiden ID -tutkimuslaitosten sisällä ei synny räjähdysmääräisesti tutkimuksen vyöryä.
Sen sijaan asioille tapahtuu kuin innolla kyhätyille "Criticoille" Suomessa tai legendaarisesti rummutetulle "International Society for Complexity, Information, and Design":ille. (Ei nykyään edes internetissä.) Erilaisia laitoksia pykätään mutta ne eivät tuppaa olemaan lähde sadoille tai tuhansille tutkimuksille. Sen sijaan niiden toiminta näyttää lopahtavan. Vain PR -puoli näyttää pysyvän vakaasti olemassaolevana. Vaikka luulisi että jos kyseessä olisi tiede niin ensin tutkittaisiin jotta saataisiin jotain levitettävää. Ja siksi PR olisi ensimmäisenä leikkurissa.
Kreationistejen kohdalla näyttää että he haluavat pikemminkin tehdä (1) yhteisöjä ja (2) mainostaa sitä pitämällä keskustelutilaisuuksia joissa heidän omat staransa saavat medianäkyvyyttä ja kuulijoita. Sen sijaan he eivät halua leikkiä omalla huippuparadigmallaan joka on cutting edge -tiedettä. CSI -informaation määriä ei estimoida kolmanteen ja neljänteen desimaaliin.
Kreationismi ei toisin sanoen näytä tieteeltä. Siinä nimenomaan keskitytään ei-tieteellisiin systeemeihin. Ytimessä on persoona. Tämän vuoksi olenkin itse asiassa aika pitkään kirjoittanut samalla twistillä kuin Nieminen. Kun aloitin "evonkeliumini" oli näkökulmani debunkata argumentteja. Nykyään puhun pääasiassa etiikasta ja paljastan kreationistien harjoittamia moraalisia likaisia temppuja. Liike ei ole tiedettä joten sellaisena sitä on turha käsitellä. (Toki argumentit ovat pääpiirteissä samat yhä joten virheiden uudelleenkorjaaminen ei olisi järkevää eikä motivoivaa.) Kreationisteja itseään ei motivoi käyttää omia hienoja älyllisiä työkalujaan joten niistä keskusteleminen on turhaa. Ei ole mitään mistä keskustella koska tulokset ja tutkimukset ne painavat jos kyse on tieteestä. Toki me kaikki tiedämme että kyse ei ole tieteestä vaan jostain muusta.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2016
Uskontokritiikki "Hintti" -sarjakuvissa
"Hintti" -sarjakuvat edustavat banaalia ja makaaberia linjaa. Se on sellaista yhden idean varaan rakennettua komiikkaa jonka tyylistä voisi kuvitella löytävän lähinnä (edesmenneen) "Myrkky"-lehden tyylisistä julkaisuista.
Sarjakuvien ideana on se, että niissä mukaillaan "Tintti" -sarjakuvan hahmoja. Kirjoittaja joka tunnetaan lempinimellä Herpé. (Hieman kuin "Tintin" piirtäjä Herge. Mutta sellaisella tavalla joka huutaa herpestä.) Kust'anusosakeyhtiön julkaiseman sarjakuvan keskiössä onkin Hintti ja kapteeni Maddog. Joista toinen vetää huumeita ja toinen juo. Paitsi silloin kun toinenkin tekee sitä mitä ei yleensä tee. Teokset eivät ole Tintti -sarjakuvien uudelleentekstitystä vaan teokset on kuitenkin piirretty tämän idean ympärille "aivan itse".
Minulla on omana teos "Hintti ja lumimiehet". (Otsikko viittaa kokaiiniin.) Peräti numeroituna erikoispainoksena. Kirjoittaja on kirjannut siihen sivistävästi "Vai numeroitu, voihan vittu!" Tämän lisäksi teosta koristaa kirjoittajan puumerkki joka jostain hämmentävästä syystä muistuttaa ällistyttävän paljon svastikaa.. Teos kertoo hyvin paljon uskonnosta. Tai käsittelee siihen liittyviä asioita. Muissa Hintti -sarjakuvissa ei käsitellä uskontoa yhtä vahvasti. Koska Hintti -sarjakuvien kulttuurikritiikki on ylipäätään sen luonteista että jos minä en sitä tee niin sitä ei tee oikein kukaan muukaan, on hyvä vaikka aloittaa tällä teoksella. (Hintti -sarjakuva, ei Raamattu.) Uskonto on itselleni sen verran tutuksi tullut aihe että uskallan lähestyä näinkin vakavaa teosta. (Hintti -sarjakuvat, ei Raamattu.)
Tarinaa pähkinänkuoressa
Sarjakuvassa käydään periaatteessa rinnakkain tarinoita jotka kietoutuvat yhteen. Osa niistä on mainittu lähinnä jotta hahmojen motiivit olisivat tiedossa ja ne voivat olla hyvin lyhyitäkin. Esimerkkinä tämänlaisesta voisi mainita pahojen korruptoituneiden poliisien Koskisen ja Keskosen (Dupond ja Dupont) juoniminen huumerahojen saamiseksi.
Sarjakuvassa on kaksi hieman suurempaa juonta. On Hintin tarina ja Maddogin tarina. Maddogin tarina käsittelee upseerin kunniaa ja etiikkaa. Joka tiivistyy siihen että tekee kuten Maddog sanoo. Ja sitä miten Maddog saa juoppohulluuskohtauksessaan syvän yhteyden elämää suurepaan hallusinaatioon nimeltä Styrgkh, joka sitten kommentoi eri asioita ja jonka kautta saadaan tietoa. (Sivu 39.) "Styrgkh sen huomasi, en minä. Ei ole hallu." (Jonka tyylisiä voi kuulla uskovaisiltakin heidän näkyjään koskien.) Tämä tarina on kuitenkin lähinnä löyhästi analoginen Hintin tarinan kanssa. Hinttiin panostetaan enemmän. Ja jossain määrin Maddogin tapahtumat ovat alleviivaamassa sen tyylisiä kysymyksiä kuin että jos hallusinoi Jeesuksesta, miksi sen sanomat kannanotot etiikkaan ovat erilaisia kuin jos hallusinoi Styrgkhistä. Maddog ei saa kuuntelua tai arvostusta tai uskottavuutta. Hintti sen sijaan saa. Ja näin on siitä huolimatta että Styrgkhin huomiot ja ohjeet ovat itse asiassa käytännöllisempiä ja järkevämpiä. Siksi on syytä panosta kunnolla Hintin tarinaan.
Teoksen alussa Hintti on vankilassa. Hän yrittää tehdä itsemurhaa. Hän potkii sätkiessään poliiseja munille joten he päättävät antaa tämän roikkua jotta sätkiminen lakkaa. Sivulla kolme poliisimestari toteaakin että "Tästä hyvästä pääset terapiaan". Terapian luonne jää eksplikoimatta mutta seuraavassa kuvassa Hintti saa pampusta ja hänet laitetaan eristysselliin. Tämän oikeutuksena ; "Häviää se hirttäytymishalu".
Eristyksessä Hintti hallusinoi. Toisen maailmansodan natsien puolella tapahtuva seikkailu päättyy kun hallusinaatio saa erikoisen muodon (sivulla 7); Hän näkee tankilla ajavan pujopartaisen hahmon joka ilmoittaa "Tiedotus:Olen messias". Hintti toteaa "Minä olen syytön!" Johon messias toteaa "Sillä ei ole merkitystä. Sinut on päätetty pelastaa." Ehtoja on vähän, syitä kenties paljonkin. Hintti kysyy tuleeko hän uskoon. Ja vastaus on "Tulit. Sillä Jeesushan ei anna vähäisimmänkään meistä homoilla, runkata ja vetää kamaa tuohon malliin."
Hintin parannus koetaan hyvin monella tavalla. (Sivu 8) Vartijat ovat huolissaan "Annettiin sen roikkua liian pitkään." ... "Joo, sillä jäi hissi jumiin." Myös vankilan johtaja on epäilevä. "Voisiko se olla aivovaurio?". Siihen selitetään "Ehkä, mutta se ei ole ydinkysymys." Kääntynyttä eristyssellissä olevaa Hinttiä pidetään turvallisena vapauttaa. Hän on kenties hullu mutta harmiton. Kääntyminen ilman tekoja nähdään riittäväksi. Vankilanjohtaja on yhä epäileväinen. "En ole aivan vakuuttunut. Minusta on epäilyttävää, että ne tulevat aina uskoon parin viikon eristyksen jälkeen."
Vankimielisairaalan johtajalla ei kuitenkaan ole hirveästi sanottavaa kun häntä suuremmat voimat astuvat kuvioihin. (Sivu 12.) "Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut siunauksensa kirkon perustamalle päihdeongelmaisten, psykopaattien ja homojen ja vastaavien oikaisuohjelmalle jonka tarkoituksena on osoittaa, että aito usko meidän Herraamme voi muuttaa ihmisen." Tässä mielenkiintoista on tietenkin se, että homous, rikollisuus ja psykopaattius liitetään yhteen. Kuin se, että tavoitteena ei ole tuottaa terveitä ihmisiä ja parempaa yhteiskuntaa. Hintti pääsee vapaaksi. Joskin vankilanjohtaja antaa oman epäilynsä "Tehän nyt tempun keksitte! Laittakaa kaikin mokomin murhanhimoinen narkkari niiden lapsellisten pedofiilien joukkoon! Siitä tulee hauskaa." ... "Siitä tulee enemmän hommaa Pietarille kuin Jeesukselle. Saa vielä rasitusvamman jatkuvasta avaimen kääntämisestä."
Eheytynyt Hintti otetaankin ilolla uskovaisten joukkoon. (Sivu 13-14.)Hänet pistetään heti kertomaan elämäntarinaansa edessä esiintyen. Tätä toki alustetaan. Murhista ja huumeista puhutaan vähemmän kuin seksuaalisuudesta. Hintin vastaukset tulkitaan uskonnollisessa viitekehyksessä vaikka Hintti selvästi itse ei tätä samaa tulkintaa tunne kun asioita häneltä kysytään ; Kerrotaan esimerkiksi kuinka "Homoseksuaalinen elämäntapa on jättänyt hänet rikkinäiseksi." - "Joo - ja ne piiskaleikit myös." ; "Hintti, sinä olet ristisi kantanut ja nyt Jeesus on antanut velkasi anteeksi" - "Ei oikeastaan Jeesus vaan se perijä kuoli." Itse asiassa Hintti kertoo huumehallusinaatioista ja tekemistään huumepahoinpitelyistä. "...niin paskapöntöstä kömpi viisipäinen hirviö ja sillä oli jalkapallon kokoiset munat. Ja niihin oli kirjoitettu verikirjaimin rienaavia nimiä." Tarinoissa esiintyy Jeesuskin "Mutta Jeesus pölähti siihen jostain ja rusikoi siltä nyrkkiraudalla paskat pellolle!" Yleisö on haltioissaan. Etenkin naiset tahtovat että "Kosketa minua" ja "Ota minut, Herra". Näitä vahvoja näkyjä löytyy toki pitkin albumia. Mutta niiden rakenne on tältä osin toistuva joten en palaa niihin.
Sivu 18 ja 19 Hintti saakin jo tärkeän osansa yhteisössä. Hänet löydetään pilleripäissään. (Joka tulkitaan parhain päin;"Onko hää hurmoksis?") Ja hänelle annetaan uskovainen tyttöystävä. Isä kertoo tyttärelleen että näin on. Hintti on siis tytön isän valitsema. Syy tähän selviää myöhemmin (Sivu 24.) Siellä lahkon johtaja kertoo että Hintti menee nyt avioon tämän samaisen tytön kanssa. Ja kun Hintti kysyy "Miksi mun pitää mennä ton pimun kanssa naimisiin?" Johon vastaus on "Koska hän sattuu olemaan raskaana." Hintti ihmettelee, että "Mutta enhän mä ole sitä nykässyt - muistaakseni" ja vastaus tähän on "Sovitaanko, että olet." Ja jos diiliin ei suostuta uhataan että Hintti joutuu sitten vain menemään takaisin vankilaan. ; Muutkin lahkolaiset vaikuttavat harrastavan samaa. Keskustelu Maikun ja hänen isänsä kanssa (Sivu 25) valottaa sitä miten "Jeesus pelasti sinut noilta saastaisilta tunkeutumisilta" ... "olemme käyneet todistustasi läpi kerta kerran jälkeen" ... "Kuvottavaa". Samalla kuvissa kouritaan omaa biologista tytärtä takamuksesta.
Pian Hintti joutuukin mieron tielle. (Sivu 28) Hänen huumemenneisyytensä kaivautuu esille. Häntä tarvitaan alalle. Kieroutuneet poliisit haluavat jatkaa kannattavia bisneksiään. Lahkolaisten johtaja ei halua tätä. Hän tarvitsee puhujaa. Oikein esimerkki uskon parantavasta voimasta. Raha muuttaa hieman mielipidettä. Mutta epäilyjä jää, etenkin lahkonjohtajan oman maineen vuoksi; "Oletteko aivan varma, ettei tässä ole mitään valonarkaa takana, liikkeen johtohahmona minun on oltava-" - "Liikkeen johtohahmona sun on oltava ensinnäkin tarkkana, ettei sulta ala hampaat irtoilla, kuules kun mä selitän ... Jos et ole sattunut huomaamaan, kaikki seurakuntaanne kohdistetut pedofiliaepäilyt on jätetty tähän mennessä tutkimatta. Siis?" Hintti lankeaakin pahoille teille. Maddogin kanssa koetaan kovaakin kilvoittelua. Esimerkiksi sivulla 36 "Se ei onnistu - mä oon uskossa! Persettä saat, mutta poskeen en ota - enkä anna persettä!" Mistä seuraa välitön loveen lankeaminen. Koska Hintti saa tietää suoraan Jeesukselta että "Ai joo. Jeesus sanoi, että kyllä se tämän kerran vielä käy päinsä." Hintti ja Maddog ajautuvat velkoihin ja kaikki huipentuu Wacko tyyliseen tulitaisteluun. Lahkonjohtaja päätyy surmaamaan Hintin. Sarjakuva päättyykin (sivu 46) "Isä!" ... "Sie tapoit miun sulhasein!"
Ylläoleva kaava on tragedian kaava.
On selvää että Hintti -sarjakuvien maailma on äärimmäisen negatiivinen ja makaaberi. Sarjassa ei esitetä ainuttakaan tahoa juuri mitenkään mainittavasti positiivisella tavalla. Sen maailma on negatiivisten attribuuttien läpitunkemaa. Siksi ei varmasti ole ihme, että lajityypiksi sopiikin tragedia. Sarjakuvan kutsuminen tragikoomiseksi on toki sarjakuvan tarpeetonta "sivistämistä". Mutta se ei kuitenkaan ole väärä huomio. ; Hintin lakeemus sarjassa, hänen hamartiansa, on yllättäen uskoon tuleminen. Tämä on se joka muuttaa alun tilanteen toiseksi ja joka perimmiltään altistaa hänet häntä itseään suurempien voimien riepoteltavaksi.
Tässä tietenkin läpikäydään jokainen käytetty klisee. Hintti -sarjakuva ei kuitenkaan nojaa siihen että se loisi jotain uutta vaan se rakentuu nimenomaan vanhan ja totutun varaan. Uskonnon kliseisyys on "harkittua". Siinä mielessä kuin tälläisen lajityypin sisällä nyt ylipäätään on mahdollista olla yhtään mitään "harkittua".
Sarjakuva kuitenkin jossain määrin onnistuu tiedostamaan. Kun katsoo oikeita parantumistarinoita, niissä herää helposti juuri sellaisia kysymyksiä kuin mitä sarjakuvassakin tulee vastaan. Jos vankilassa ollut vanki tulee uskoon, kuinka voimme tiedostaa että hän ei vahingoita ketään? Uskonaikahan on vietetty sellissä tai eristyssellissä. Vakaumuksen mukaan voidaan kuitenkin tehdä kovia luokitelmia.
Samoin alleviivattu sävy voi nostaa sitä että uskonnoissa sekä omien puhujien sanomisia selitetään parhain päin että kaikkea muutakin tulkitaan. Samoin huomio voi keskittyä siihen että usein uskovaiset tekevät aika kauheita asioita. Ja arvostavat kauheasti sellaisia ihmisiä jotka kuvaavat itse tekemiään kauheita asioita. Prosessissa mennyttä ei-kristittyä halveksitaan paheista jotka yleisesti ottaen ovat (a) omituisesti valikoituneita, kun Hintillä puhutaan homoudesta eikä murhista tai huumeista (b) ja niitä rinnastetaan omituisesti suhteessa omiin tekoihin, kun esimerkiksi kauhistellaan menneisyydessä tapahtunutta homostelua vaikka itse ollaan juuri nyt ja lähitulevaisuudessa tekemässä jotain joka vaikuttaa hyvinkin paljon pahemmalta.
Toki tämänlainen halpa sarkasmi todennäköisesti toimii lähinnä niihin joiden suhde uskontoon on jo valmiiksi negatiivinen. Kritiikki iskee aihevalintojensa nojalla "liepeisiin jos sinnekään". Ja tätä kautta uskovainen voi pitää tätä pinnallisena ja huonona. Tämän tekijä ja minä tietenkin varmasti tunnustammekin. Mutta sillä ei ole väliä sillä "tämä ei ole sellainen teos" jossa tämänlaisilla olisi väliä. Kysymys on itse itsensä tunnustavasta nollapistehuumorista.
Sarjakuvien ideana on se, että niissä mukaillaan "Tintti" -sarjakuvan hahmoja. Kirjoittaja joka tunnetaan lempinimellä Herpé. (Hieman kuin "Tintin" piirtäjä Herge. Mutta sellaisella tavalla joka huutaa herpestä.) Kust'anusosakeyhtiön julkaiseman sarjakuvan keskiössä onkin Hintti ja kapteeni Maddog. Joista toinen vetää huumeita ja toinen juo. Paitsi silloin kun toinenkin tekee sitä mitä ei yleensä tee. Teokset eivät ole Tintti -sarjakuvien uudelleentekstitystä vaan teokset on kuitenkin piirretty tämän idean ympärille "aivan itse".
Minulla on omana teos "Hintti ja lumimiehet". (Otsikko viittaa kokaiiniin.) Peräti numeroituna erikoispainoksena. Kirjoittaja on kirjannut siihen sivistävästi "Vai numeroitu, voihan vittu!" Tämän lisäksi teosta koristaa kirjoittajan puumerkki joka jostain hämmentävästä syystä muistuttaa ällistyttävän paljon svastikaa.. Teos kertoo hyvin paljon uskonnosta. Tai käsittelee siihen liittyviä asioita. Muissa Hintti -sarjakuvissa ei käsitellä uskontoa yhtä vahvasti. Koska Hintti -sarjakuvien kulttuurikritiikki on ylipäätään sen luonteista että jos minä en sitä tee niin sitä ei tee oikein kukaan muukaan, on hyvä vaikka aloittaa tällä teoksella. (Hintti -sarjakuva, ei Raamattu.) Uskonto on itselleni sen verran tutuksi tullut aihe että uskallan lähestyä näinkin vakavaa teosta. (Hintti -sarjakuvat, ei Raamattu.)
Tarinaa pähkinänkuoressa
Sarjakuvassa käydään periaatteessa rinnakkain tarinoita jotka kietoutuvat yhteen. Osa niistä on mainittu lähinnä jotta hahmojen motiivit olisivat tiedossa ja ne voivat olla hyvin lyhyitäkin. Esimerkkinä tämänlaisesta voisi mainita pahojen korruptoituneiden poliisien Koskisen ja Keskosen (Dupond ja Dupont) juoniminen huumerahojen saamiseksi.
Sarjakuvassa on kaksi hieman suurempaa juonta. On Hintin tarina ja Maddogin tarina. Maddogin tarina käsittelee upseerin kunniaa ja etiikkaa. Joka tiivistyy siihen että tekee kuten Maddog sanoo. Ja sitä miten Maddog saa juoppohulluuskohtauksessaan syvän yhteyden elämää suurepaan hallusinaatioon nimeltä Styrgkh, joka sitten kommentoi eri asioita ja jonka kautta saadaan tietoa. (Sivu 39.) "Styrgkh sen huomasi, en minä. Ei ole hallu." (Jonka tyylisiä voi kuulla uskovaisiltakin heidän näkyjään koskien.) Tämä tarina on kuitenkin lähinnä löyhästi analoginen Hintin tarinan kanssa. Hinttiin panostetaan enemmän. Ja jossain määrin Maddogin tapahtumat ovat alleviivaamassa sen tyylisiä kysymyksiä kuin että jos hallusinoi Jeesuksesta, miksi sen sanomat kannanotot etiikkaan ovat erilaisia kuin jos hallusinoi Styrgkhistä. Maddog ei saa kuuntelua tai arvostusta tai uskottavuutta. Hintti sen sijaan saa. Ja näin on siitä huolimatta että Styrgkhin huomiot ja ohjeet ovat itse asiassa käytännöllisempiä ja järkevämpiä. Siksi on syytä panosta kunnolla Hintin tarinaan.
Teoksen alussa Hintti on vankilassa. Hän yrittää tehdä itsemurhaa. Hän potkii sätkiessään poliiseja munille joten he päättävät antaa tämän roikkua jotta sätkiminen lakkaa. Sivulla kolme poliisimestari toteaakin että "Tästä hyvästä pääset terapiaan". Terapian luonne jää eksplikoimatta mutta seuraavassa kuvassa Hintti saa pampusta ja hänet laitetaan eristysselliin. Tämän oikeutuksena ; "Häviää se hirttäytymishalu".
Eristyksessä Hintti hallusinoi. Toisen maailmansodan natsien puolella tapahtuva seikkailu päättyy kun hallusinaatio saa erikoisen muodon (sivulla 7); Hän näkee tankilla ajavan pujopartaisen hahmon joka ilmoittaa "Tiedotus:Olen messias". Hintti toteaa "Minä olen syytön!" Johon messias toteaa "Sillä ei ole merkitystä. Sinut on päätetty pelastaa." Ehtoja on vähän, syitä kenties paljonkin. Hintti kysyy tuleeko hän uskoon. Ja vastaus on "Tulit. Sillä Jeesushan ei anna vähäisimmänkään meistä homoilla, runkata ja vetää kamaa tuohon malliin."
Hintin parannus koetaan hyvin monella tavalla. (Sivu 8) Vartijat ovat huolissaan "Annettiin sen roikkua liian pitkään." ... "Joo, sillä jäi hissi jumiin." Myös vankilan johtaja on epäilevä. "Voisiko se olla aivovaurio?". Siihen selitetään "Ehkä, mutta se ei ole ydinkysymys." Kääntynyttä eristyssellissä olevaa Hinttiä pidetään turvallisena vapauttaa. Hän on kenties hullu mutta harmiton. Kääntyminen ilman tekoja nähdään riittäväksi. Vankilanjohtaja on yhä epäileväinen. "En ole aivan vakuuttunut. Minusta on epäilyttävää, että ne tulevat aina uskoon parin viikon eristyksen jälkeen."
Vankimielisairaalan johtajalla ei kuitenkaan ole hirveästi sanottavaa kun häntä suuremmat voimat astuvat kuvioihin. (Sivu 12.) "Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut siunauksensa kirkon perustamalle päihdeongelmaisten, psykopaattien ja homojen ja vastaavien oikaisuohjelmalle jonka tarkoituksena on osoittaa, että aito usko meidän Herraamme voi muuttaa ihmisen." Tässä mielenkiintoista on tietenkin se, että homous, rikollisuus ja psykopaattius liitetään yhteen. Kuin se, että tavoitteena ei ole tuottaa terveitä ihmisiä ja parempaa yhteiskuntaa. Hintti pääsee vapaaksi. Joskin vankilanjohtaja antaa oman epäilynsä "Tehän nyt tempun keksitte! Laittakaa kaikin mokomin murhanhimoinen narkkari niiden lapsellisten pedofiilien joukkoon! Siitä tulee hauskaa." ... "Siitä tulee enemmän hommaa Pietarille kuin Jeesukselle. Saa vielä rasitusvamman jatkuvasta avaimen kääntämisestä."
Eheytynyt Hintti otetaankin ilolla uskovaisten joukkoon. (Sivu 13-14.)Hänet pistetään heti kertomaan elämäntarinaansa edessä esiintyen. Tätä toki alustetaan. Murhista ja huumeista puhutaan vähemmän kuin seksuaalisuudesta. Hintin vastaukset tulkitaan uskonnollisessa viitekehyksessä vaikka Hintti selvästi itse ei tätä samaa tulkintaa tunne kun asioita häneltä kysytään ; Kerrotaan esimerkiksi kuinka "Homoseksuaalinen elämäntapa on jättänyt hänet rikkinäiseksi." - "Joo - ja ne piiskaleikit myös." ; "Hintti, sinä olet ristisi kantanut ja nyt Jeesus on antanut velkasi anteeksi" - "Ei oikeastaan Jeesus vaan se perijä kuoli." Itse asiassa Hintti kertoo huumehallusinaatioista ja tekemistään huumepahoinpitelyistä. "...niin paskapöntöstä kömpi viisipäinen hirviö ja sillä oli jalkapallon kokoiset munat. Ja niihin oli kirjoitettu verikirjaimin rienaavia nimiä." Tarinoissa esiintyy Jeesuskin "Mutta Jeesus pölähti siihen jostain ja rusikoi siltä nyrkkiraudalla paskat pellolle!" Yleisö on haltioissaan. Etenkin naiset tahtovat että "Kosketa minua" ja "Ota minut, Herra". Näitä vahvoja näkyjä löytyy toki pitkin albumia. Mutta niiden rakenne on tältä osin toistuva joten en palaa niihin.
Sivu 18 ja 19 Hintti saakin jo tärkeän osansa yhteisössä. Hänet löydetään pilleripäissään. (Joka tulkitaan parhain päin;"Onko hää hurmoksis?") Ja hänelle annetaan uskovainen tyttöystävä. Isä kertoo tyttärelleen että näin on. Hintti on siis tytön isän valitsema. Syy tähän selviää myöhemmin (Sivu 24.) Siellä lahkon johtaja kertoo että Hintti menee nyt avioon tämän samaisen tytön kanssa. Ja kun Hintti kysyy "Miksi mun pitää mennä ton pimun kanssa naimisiin?" Johon vastaus on "Koska hän sattuu olemaan raskaana." Hintti ihmettelee, että "Mutta enhän mä ole sitä nykässyt - muistaakseni" ja vastaus tähän on "Sovitaanko, että olet." Ja jos diiliin ei suostuta uhataan että Hintti joutuu sitten vain menemään takaisin vankilaan. ; Muutkin lahkolaiset vaikuttavat harrastavan samaa. Keskustelu Maikun ja hänen isänsä kanssa (Sivu 25) valottaa sitä miten "Jeesus pelasti sinut noilta saastaisilta tunkeutumisilta" ... "olemme käyneet todistustasi läpi kerta kerran jälkeen" ... "Kuvottavaa". Samalla kuvissa kouritaan omaa biologista tytärtä takamuksesta.
Pian Hintti joutuukin mieron tielle. (Sivu 28) Hänen huumemenneisyytensä kaivautuu esille. Häntä tarvitaan alalle. Kieroutuneet poliisit haluavat jatkaa kannattavia bisneksiään. Lahkolaisten johtaja ei halua tätä. Hän tarvitsee puhujaa. Oikein esimerkki uskon parantavasta voimasta. Raha muuttaa hieman mielipidettä. Mutta epäilyjä jää, etenkin lahkonjohtajan oman maineen vuoksi; "Oletteko aivan varma, ettei tässä ole mitään valonarkaa takana, liikkeen johtohahmona minun on oltava-" - "Liikkeen johtohahmona sun on oltava ensinnäkin tarkkana, ettei sulta ala hampaat irtoilla, kuules kun mä selitän ... Jos et ole sattunut huomaamaan, kaikki seurakuntaanne kohdistetut pedofiliaepäilyt on jätetty tähän mennessä tutkimatta. Siis?" Hintti lankeaakin pahoille teille. Maddogin kanssa koetaan kovaakin kilvoittelua. Esimerkiksi sivulla 36 "Se ei onnistu - mä oon uskossa! Persettä saat, mutta poskeen en ota - enkä anna persettä!" Mistä seuraa välitön loveen lankeaminen. Koska Hintti saa tietää suoraan Jeesukselta että "Ai joo. Jeesus sanoi, että kyllä se tämän kerran vielä käy päinsä." Hintti ja Maddog ajautuvat velkoihin ja kaikki huipentuu Wacko tyyliseen tulitaisteluun. Lahkonjohtaja päätyy surmaamaan Hintin. Sarjakuva päättyykin (sivu 46) "Isä!" ... "Sie tapoit miun sulhasein!"
Ylläoleva kaava on tragedian kaava.
On selvää että Hintti -sarjakuvien maailma on äärimmäisen negatiivinen ja makaaberi. Sarjassa ei esitetä ainuttakaan tahoa juuri mitenkään mainittavasti positiivisella tavalla. Sen maailma on negatiivisten attribuuttien läpitunkemaa. Siksi ei varmasti ole ihme, että lajityypiksi sopiikin tragedia. Sarjakuvan kutsuminen tragikoomiseksi on toki sarjakuvan tarpeetonta "sivistämistä". Mutta se ei kuitenkaan ole väärä huomio. ; Hintin lakeemus sarjassa, hänen hamartiansa, on yllättäen uskoon tuleminen. Tämä on se joka muuttaa alun tilanteen toiseksi ja joka perimmiltään altistaa hänet häntä itseään suurempien voimien riepoteltavaksi.
Tässä tietenkin läpikäydään jokainen käytetty klisee. Hintti -sarjakuva ei kuitenkaan nojaa siihen että se loisi jotain uutta vaan se rakentuu nimenomaan vanhan ja totutun varaan. Uskonnon kliseisyys on "harkittua". Siinä mielessä kuin tälläisen lajityypin sisällä nyt ylipäätään on mahdollista olla yhtään mitään "harkittua".
Sarjakuva kuitenkin jossain määrin onnistuu tiedostamaan. Kun katsoo oikeita parantumistarinoita, niissä herää helposti juuri sellaisia kysymyksiä kuin mitä sarjakuvassakin tulee vastaan. Jos vankilassa ollut vanki tulee uskoon, kuinka voimme tiedostaa että hän ei vahingoita ketään? Uskonaikahan on vietetty sellissä tai eristyssellissä. Vakaumuksen mukaan voidaan kuitenkin tehdä kovia luokitelmia.
Samoin alleviivattu sävy voi nostaa sitä että uskonnoissa sekä omien puhujien sanomisia selitetään parhain päin että kaikkea muutakin tulkitaan. Samoin huomio voi keskittyä siihen että usein uskovaiset tekevät aika kauheita asioita. Ja arvostavat kauheasti sellaisia ihmisiä jotka kuvaavat itse tekemiään kauheita asioita. Prosessissa mennyttä ei-kristittyä halveksitaan paheista jotka yleisesti ottaen ovat (a) omituisesti valikoituneita, kun Hintillä puhutaan homoudesta eikä murhista tai huumeista (b) ja niitä rinnastetaan omituisesti suhteessa omiin tekoihin, kun esimerkiksi kauhistellaan menneisyydessä tapahtunutta homostelua vaikka itse ollaan juuri nyt ja lähitulevaisuudessa tekemässä jotain joka vaikuttaa hyvinkin paljon pahemmalta.
Toki tämänlainen halpa sarkasmi todennäköisesti toimii lähinnä niihin joiden suhde uskontoon on jo valmiiksi negatiivinen. Kritiikki iskee aihevalintojensa nojalla "liepeisiin jos sinnekään". Ja tätä kautta uskovainen voi pitää tätä pinnallisena ja huonona. Tämän tekijä ja minä tietenkin varmasti tunnustammekin. Mutta sillä ei ole väliä sillä "tämä ei ole sellainen teos" jossa tämänlaisilla olisi väliä. Kysymys on itse itsensä tunnustavasta nollapistehuumorista.
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Ristiin rasistiin
"Rajat kiinni!" -mielenosoituksessa oli esillä isoja ristejä. Kirkko otti siihen kantaa. En tiedä edustaako evankelisluterilaisen kirkon twitteri oikeasti kirkon virallista kantaa. (Mitä ilmeisimmin ei.) Mutta selvää on että tämänlaisella viestinnällä on merkitystä. Viesti oli kokonaisuudessaan "Jos jokin on väärä paikka ristille ja muille kristinuskon symboleille, niin #rasistimielenosoitus." Tätä voi pitää positiivisena asiana. Ja moni pitääkin : "Uskonnon ei tarvitse olla ongelma, kunhan sen harjoittajat haluavat huolehtia heikommista ja puolustaa kaikkien vapautta.".
Vastapuolella on tartuttu rasismi -sanaan. Reijo Tossavainen esitti kysymyksen arkkipiispalle. (Blogissaan joka vaatii rekisteröitymistä palveluun johon arkkipiispa ei tietääkseni ole rekisteröitynyt. Mutta avoimet kysymykset ovat sellaisia että niitä käyttävät lähinnä "tietynlaiset ihmiset" ja "tietynlaisin motiivein" käytännössä poikkeuksetta.) Tossavainen vetosi enemmistön mielipiteeseen. "Arvelen, että ev.lut. kirkon rasisteiksi leimaamien ihmisten joukossa oli enemmän kirkkoon kuuluvia kuin maahanmuuttoa puoltavien joukossa. Mielipidekyselyjen mukaan suomalaisten ja samalla kirkon jäsenten selvä enemmistö kannattaa maahanmuuton rajoittamista tai rajojen kokonaan sulkemista. Miksi kirkon johto suhtautuu avoimen myönteisesti niiden maahantuloon, joista merkittävä osa suhtautuu joko kielteisesti tai hyvin kielteisesti kristittyihin ja kristilliseen kirkkoon?" Tossavaisen tulkinta vaikuttaa intuitiivisesti uskottavalta, joskin kaipaisin väitteen tueksi ns. evidenssiä.Ihan siksi että vaikutelmat ja tunteet eivät ole perusteluja tai tosiasioita vaan tunteita ja vaikutelmia.
"Rajat kiinni!" sen sijaan lähti rakentelemaan kunnianloukkaussyytettä kirkolle. "Meidän mielestämme kirkko ei todellakaan älähtänyt, vaan leimasi Rajat Kiinni! -kansanliikettä ja sen mielenosoittajia "rasistimielenosoitukseksi" ja syyllistyi täten kunnianloukkaukseen." ... "Jätämme tutkintapyynnön valtionkirkon kunnianloukkauksesta".
Mielestäni ristiä saa kuljettaa. Ja sen mauttomuudesta saa siitäkin sanoa omat mielipiteensä. Ei mielipiteenvapaus tarkoita sensuuria jossa kritiikkiä ja vastenmielisyyden tunteita ei saa esittää. ; Mielenosoitus on performanssi ja jos siihen on varattu lupa niitä saa tehdä. On tavallista että niitä propataan. Ja näille ei yleensä tarvitse pyytää ennakkotarkastusta.
Ja ihan suoraan kantaa ottamatta siihen onko Rajat kiinni! rasistinen vai ei. (Koska se on tai ei ole riippuen rasismin määritelmästä. Joita on olemassa useita.) Näen että ristillä on oleellinen perinne rasismikulkueissakin. Etenkin jos sen ymmärtää polttaa. Vihaamiensa ihmisten takapihoilla. Näin ollen kirkko ei kenties ymmärrä rasismin historiaa tässä twiittauksessaan vaan lähestyy symboliaan vain sitä kautta että se olisi sen institutionaalisessa hallinnassa. Mikä on tietenkin aika rajoittunutta.
Mutta on vaikeaa ymmärtää tuota kunnianloukkauspuolta. Rajat kiinni! kun toistuvasti esittää että se puolustaa jotain joka ei ole poliittisesti korrektia. Eli toisin sanoen jos jotakuta vituttaa niin sananvapaus voittaa. Tässä kulttuurissa kunnianloukkausta ei oikein voi olla. Päättäkää kummalla hevosella ratsastatte. Kunnianloukkaussyytteiden vetäminen ei ole kyllä muuta kuin poliittisen korrektiuden rakastamista, sitä että laissa olevia hyysäysperinteitä käytetään hyväksi heti kun hyysäys ja poliittinen korrekitus on omalla puolella. Ja tämänlainen ei tässä ole sovelias näkökanta koska Rajat kiinni -ilmiötä tulee lähestyä sen omien arvojen kautta. Silloin sen pitää hyväksyä että joku ilmaisee dissaavansa heitä. Siinä yleistetään aivan samalla tavalla kuin jos syytetään kaikkia maahantulijoita vaikka maahantunkeutujiksi jotka raiskaavat ja tuhoavat ja tappavat ja paloittelevat. Tai että jos yksi tekee niin koko ryhmää tulee rangaista kollektiivisesti tästä.
Jos jonkun mielestä Rajat kiinni! -tyypit ovat rasisteja niin se on samaa mielipideklusteria sen kanssa että ateismi=nihilismiä tai vastaavaa. Näitä virheitä kannatetaan yleensä. Ne ovat kenties virheitä mutta ne ovat myös mielipiteitä. Jos niistä voisi haastaa oikeuteen voitokkaasti, olisin henkilökohtaisesti merkittävän rikas mies. Provosoivia mielipiteitä toistuvasti heittelevä "Rajat kiinni!" -ryhmä joka itse suuttuu ja haastaa oikeuteen melko kevyesti muotoillusta lauseesta synnyttää vahvan mielikuvan niistä tyypeistä jotka tykkäävät lyödä muita mutta jotka eivät kestä jos heitä itseään yhtään edes tönäisee. Heille on nimitys. Kategorinen nimitysjoukko joka koskee mielestäni joka ikistä tälläistä ihmistä. Pelkuri. Rassukkaraukka. Munaton. Epämiehekäs. Antisankari. Epäsuomalainen.
Good luck with that. Tuskin menee läpi. Olen valmis lyömään viinapullon vetoa että ei mene tämä syytös lakituvassa voittoon. Noin niinkun siltä pohjalta mitä maallikkona tuota lakia tunnen. (Osittain siksi että on olemassa nollaa paljonkin suurempi riski että minut oikeasti sen mukaan tuomitaan jossain elämäni vaiheessa...
Vastapuolella on tartuttu rasismi -sanaan. Reijo Tossavainen esitti kysymyksen arkkipiispalle. (Blogissaan joka vaatii rekisteröitymistä palveluun johon arkkipiispa ei tietääkseni ole rekisteröitynyt. Mutta avoimet kysymykset ovat sellaisia että niitä käyttävät lähinnä "tietynlaiset ihmiset" ja "tietynlaisin motiivein" käytännössä poikkeuksetta.) Tossavainen vetosi enemmistön mielipiteeseen. "Arvelen, että ev.lut. kirkon rasisteiksi leimaamien ihmisten joukossa oli enemmän kirkkoon kuuluvia kuin maahanmuuttoa puoltavien joukossa. Mielipidekyselyjen mukaan suomalaisten ja samalla kirkon jäsenten selvä enemmistö kannattaa maahanmuuton rajoittamista tai rajojen kokonaan sulkemista. Miksi kirkon johto suhtautuu avoimen myönteisesti niiden maahantuloon, joista merkittävä osa suhtautuu joko kielteisesti tai hyvin kielteisesti kristittyihin ja kristilliseen kirkkoon?" Tossavaisen tulkinta vaikuttaa intuitiivisesti uskottavalta, joskin kaipaisin väitteen tueksi ns. evidenssiä.Ihan siksi että vaikutelmat ja tunteet eivät ole perusteluja tai tosiasioita vaan tunteita ja vaikutelmia.
"Rajat kiinni!" sen sijaan lähti rakentelemaan kunnianloukkaussyytettä kirkolle. "Meidän mielestämme kirkko ei todellakaan älähtänyt, vaan leimasi Rajat Kiinni! -kansanliikettä ja sen mielenosoittajia "rasistimielenosoitukseksi" ja syyllistyi täten kunnianloukkaukseen." ... "Jätämme tutkintapyynnön valtionkirkon kunnianloukkauksesta".
Mielestäni ristiä saa kuljettaa. Ja sen mauttomuudesta saa siitäkin sanoa omat mielipiteensä. Ei mielipiteenvapaus tarkoita sensuuria jossa kritiikkiä ja vastenmielisyyden tunteita ei saa esittää. ; Mielenosoitus on performanssi ja jos siihen on varattu lupa niitä saa tehdä. On tavallista että niitä propataan. Ja näille ei yleensä tarvitse pyytää ennakkotarkastusta.
Ja ihan suoraan kantaa ottamatta siihen onko Rajat kiinni! rasistinen vai ei. (Koska se on tai ei ole riippuen rasismin määritelmästä. Joita on olemassa useita.) Näen että ristillä on oleellinen perinne rasismikulkueissakin. Etenkin jos sen ymmärtää polttaa. Vihaamiensa ihmisten takapihoilla. Näin ollen kirkko ei kenties ymmärrä rasismin historiaa tässä twiittauksessaan vaan lähestyy symboliaan vain sitä kautta että se olisi sen institutionaalisessa hallinnassa. Mikä on tietenkin aika rajoittunutta.
Mutta on vaikeaa ymmärtää tuota kunnianloukkauspuolta. Rajat kiinni! kun toistuvasti esittää että se puolustaa jotain joka ei ole poliittisesti korrektia. Eli toisin sanoen jos jotakuta vituttaa niin sananvapaus voittaa. Tässä kulttuurissa kunnianloukkausta ei oikein voi olla. Päättäkää kummalla hevosella ratsastatte. Kunnianloukkaussyytteiden vetäminen ei ole kyllä muuta kuin poliittisen korrektiuden rakastamista, sitä että laissa olevia hyysäysperinteitä käytetään hyväksi heti kun hyysäys ja poliittinen korrekitus on omalla puolella. Ja tämänlainen ei tässä ole sovelias näkökanta koska Rajat kiinni -ilmiötä tulee lähestyä sen omien arvojen kautta. Silloin sen pitää hyväksyä että joku ilmaisee dissaavansa heitä. Siinä yleistetään aivan samalla tavalla kuin jos syytetään kaikkia maahantulijoita vaikka maahantunkeutujiksi jotka raiskaavat ja tuhoavat ja tappavat ja paloittelevat. Tai että jos yksi tekee niin koko ryhmää tulee rangaista kollektiivisesti tästä.
Jos jonkun mielestä Rajat kiinni! -tyypit ovat rasisteja niin se on samaa mielipideklusteria sen kanssa että ateismi=nihilismiä tai vastaavaa. Näitä virheitä kannatetaan yleensä. Ne ovat kenties virheitä mutta ne ovat myös mielipiteitä. Jos niistä voisi haastaa oikeuteen voitokkaasti, olisin henkilökohtaisesti merkittävän rikas mies. Provosoivia mielipiteitä toistuvasti heittelevä "Rajat kiinni!" -ryhmä joka itse suuttuu ja haastaa oikeuteen melko kevyesti muotoillusta lauseesta synnyttää vahvan mielikuvan niistä tyypeistä jotka tykkäävät lyödä muita mutta jotka eivät kestä jos heitä itseään yhtään edes tönäisee. Heille on nimitys. Kategorinen nimitysjoukko joka koskee mielestäni joka ikistä tälläistä ihmistä. Pelkuri. Rassukkaraukka. Munaton. Epämiehekäs. Antisankari. Epäsuomalainen.
Good luck with that. Tuskin menee läpi. Olen valmis lyömään viinapullon vetoa että ei mene tämä syytös lakituvassa voittoon. Noin niinkun siltä pohjalta mitä maallikkona tuota lakia tunnen. (Osittain siksi että on olemassa nollaa paljonkin suurempi riski että minut oikeasti sen mukaan tuomitaan jossain elämäni vaiheessa...
tiistai 1. syyskuuta 2015
Arvotäysiö
 |
| Jumalani, jumalani, miksi heität minua kananmunilla? Eivätkö nuo dildoja ravistelevat hipit olleet tarpeeksi? |
Uuskonservatiivi sanoisi toki muutakin.
En ole tästä yllättynyt. Kaivan tästä esiin "Takkiraudan" tuoreen kirjoituksen "Sananvapaus. Nyt". Siinä kommentoidaan tätä NYT -lehden ratkaisua. Hän kontekstoi oman vapauskäsityksensä seuraavalla tavalla ; "Meille Kekkoslovakian lapsille, jotka olimme saaneet koulussa jälki-istuntoa sopimattomista mielipiteistä ja niiden liian kovaan esittämisestä ja jotka olimme tottuneet itsesensuuriin, Usenet oli todella kova juttu. Koska se oli peräisin USA:sta, siellä myös vallitsi amerikkalainen käsitys sananvapaudesta. Eli absoluutti sananvapaus. Kaikkea saa sanoa eikä siitä rangaista paitsi Rikoslain puitteissa - jos joku viitsii nostaa jutun, sananvapausrikokset kun ovat asianomistajarikoksia. Ja siitä myös ruukinmatruuna omaksui oman sananvapauskäsityksensä." Arvot tiivistyvät sen tyylisin tavoin kuin sanomalla kuin "Don't get mad - get even. Älä suutu - anna takaisin. Eli että jos joku käy kimppuusi, niin älä nosta äläkkää tai ala ulvoa saati ruikuttaa. Anna takaisin ja anna kahta kovempaa - ja tee se asiallisesti ja faktaperustein. Myös poliittisesti epäkorrektit mielipiteet olivat sallittuja - jos ne vain perusteli asiallisesti ja sitovasti."
Toisaalta on mielenkiintoista huomata miten "Takkiraudassa" ei pidetty Kemppisen ratkaisusta. Kemppinen ei ollut sensuroinut vaan julkaissut kommentit ja asettanut ne todisteeksi em. rikoslakien rikkomisesta. "Miksi hän ensin sallii siellä kovan keskustelun, ja sitten tekee rikosilmoituksen? Virittikö hän ansan keskustelijoille?" Viittaamisena on jälleen käytänne "Takkirauta on moderoitu blogi. Toisin sanoen täällä julkaistaan vain sellaiset tekstit, jotka a) eivät mene henkilökohtaisuuksiin b) eivät riko Suomen lakia ja c) eivät ole trollausta tai sellaiseksi katsottavaa kirjoittelua. Tämä siksi, että ruukinmatruuna on itse vastuussa siitä, mitä täällä julkaistaan, ja siksi sellaiset tekstit, jotka saattaisivat rikkoa kiihoituspykälää, menevät bittiroskikseen."
Ylläoleva vapauskäsitys on periaatteessa kiinnostava.
Pinnallisesti katsoen on tietenkin helppoa olla sitä mieltä että asia-argumentein keskustelu on ihanne. Moni esittääkin ihanteekseen sen, että "asiat riitelevät eivätkä ihmiset". Eli mikä tahansa mielipide saisi tulla ilmi, kunhan se perustellaan.
Itse kuitenkin käytännössä pidän tätä hyvin elitistisenä. Kun nimittäin katsoo nettikeskustelua, niin 90% tai isompikin määrä kommenteista on laaduttomia. Ja suoraan sanoen miltei yhtä suuri prosenttimäärä ihmisistä on idiootteja. (Syynä on se että fiksutkin ihmiset sortuvat joskus asiattomuuksiin mutta tampiot eivät osaa kuin perseillä.) Kommenttiestoa on tuskin tullut sen vuoksi että ei sallita asiallista maahanmuuttokritiikkiä, vaan nimenomaan sen vuoksi että suuri osa mekkaloinnista on niinmaansaaterin perustelematonta.
Ollaan tilanteessa jossa kommenttien blokkaaminen on sensuuria. Eikä heitä saa haastaa oikeuteenkaan kun "käy kemppiset". Siis jopa sillä ihan rationaalisella suuntauksella puhumattakaan siitä änkyrämmästä jengistä. (Joita kyllä löytyy käytännössä jokaisesta ideologiasuuntauksesta.) Kemppisen puolella ollessa voidaan jopa kysyä että jos teko ylittää rikoksen ja moderoija joutuu sen joka tapauksessa lukemaan, niin voidaan kysyä että onko laki sitten kaikille sama ja pitäisikö yhteiskunnan toimia sen mukaan että laki ei olisi sama kaikille?
Toki asiassa on sitten enemmän kaikkea.
"Jostain syystä" "Takkirauta" ei ole yhtä innokkaasti valittanut konservatiivien moderointilinjasta. Kun katsotaan ns. Putkosen listaa, ei nimilistaluonne ole kenties se kiinnostavin asia. (Joskin on hyvä tiedostaa että siihen liittyy vihafloodaamista...) On kentis syytä tiedostaa asia "hikipedian tyyliin" ; "Putkosen listalle päätyneet henkilöt ovat syyllistyneet kansanedustaja Olli Immosen (ps) toiminnan arvosteluun senkin jälkeen, kun poliisi totesi, ettei Immosta ole syytä epäillä rikoksesta. ”Vain rikollista toimintaa saa kritisoida, eikä keskustelua saa jatkaa asiasta, jota poliisi ei vie syyttäjälle”, ilmoitti anglosaksiseen tuomariperuukkiin sonnustautunut Putkonen". Putkonen nimittäin vaati että Immosen natsiyhteyksiä ei saa journalisti penkoa ja kertoa näkemystään niistä. (Kuvat osoittavat vähintään syvää yhteyttä vaikka niiden todistusarvo on vaikeasti arvioitavissa. Siis ei vain siinä mielessä ovatko ne todiste vaan myös siinä mielessä miksi ne eivät ole todiste.) Kun Putkonen kielsi mediaa kyselemästä Immoselta hän teki täydellisen moderointipäätöksen. Medialla ei ole lupaa kysyä ja näin ei synny edes sitä uutista jonka alle voisi kommentoida.
1: Ymmärrän että moni ihminen katsoo sanojatahoa. Heille hikipedia voi olla lähtökohtaisesti kekkilää. Näillä ihmisillä on ad hominem lähtöasetelma. Eli heille sanojan identiteetti ja vastaava vaikuttaa sisältöä enemmän. Argumenttien kannalta looginen rakenne ja premissien paikkaansapitäminen ovat tärkeämpiä kuin esimerkiksi retoriset ratkaisut. (Ilkeästi muotoiltukin totuus on totuus. Moni ei tosin erota ad hominemia herjaamisesta. Ad hominem on sitä että joku on tyhmä ja siis väärässä. Herjaus on usein epämiellyttävä totuus jossa se että toinen on perustelujen kautta ilmiselvällä ja syvällä tavalla väärässä josta voidaan sitten sanoa että on tyhmä.) Mutta mitäs minä tälle 90% välittämään. Huomenna minä olen selvä mutta he ovat yhä idiootteja.
Tässä Immoskohussa on ollut se hyvä puoli että se on nostanut esiin lausuntoja joissa puhutaan siitä miten absoluuttinen sananvapaus voi olla ns. "ajojahti". Myös se, että perussuomalainen puhuja sai buuauksia sai moitetta. Puhumattakaan siitä että kun Sipilä avasi puheen Helsingin yliopistolla hänelle huudeltiin. Sipilä oli tehnyt vaalilupauksia siitä että ei leikata, joten hän on lupauksensyöjä olipa leikkaaminen sitten miten pakollista tahansa. Tämä on hyvin perusteltu huutelu joka ei riko rikoslakia joten sille pitäisi olla tilaa. Paitsi jos konservatiivi luopuukin "Takkiraudan" ihanteista.
Vastapuoli näkee että kun vaikkapa Forssan ratkaisu torjua hätämajoitus iskee Forssan maineeseen, kyse on siitä että ensin tehdään valinta ja siihen sitten tehdään kannanotto. Ja ihmiset sitten noudattavat mielipiteenvapauttaan ja boikotoivat Forssaa. Boikotointi, kritisointi ja "harjaamisen" vaatiminen ovat ilmaistu mielipide. Samoin "punavihreässä kuplassa" elämisestä syytetty voisi sanoa että "Helsingin Sanomat" ajaa omaa linjaansa aivan samaan tapaan kuin "Sarastus". Ja siksi arvon uuskonservatiivien ei pitäisi olla pahoillaan mistään. Koska tosiasiassa Helsingin Sanomilla on valtaa vain koska moni ostaa ja lukee sitä. Se, että "Sarastus" ei myy kertoo siitä että miten moni haluaa maksaa sen sisällöstä. Eli miten lehden sisältö tukee ihmisten arvoja, on näistä samoista ihmisistä tärkeää ja kiinnostavaa. Ja miten lehti on tai ei ole hintansa arvoinen. Kuitenkin valtaero taatusti tuntuu ajojahdilta. (Olen esimerkiksi itse saanut ns. paskaa niskaan kristityiltä ja se tuntui ajojahdilta. Vaikka siinä noudatettiin ihan normaalia absoluuttista sananvapautta noiden arvon kristittyjen toimesta.)
Lehdistönvapaus kun nimenomaan on oleellinen osa julkaisunvapautta joka on osa sananvapautta. (Se on hyvin oleellinen osa modernin ajan sananvapauden käsitettä länsimaissa.) Lehti voi päättää julkaisulinjansa. Se, että minun kirjoituksiani ei suostuttaisi julkaisemaan "Sarastus -lehdessä" ei tee lehdestä sensuristista. Em. "Sarastus" -lehti ei myöskään ole sensuristinen vaikka siinä ei ole kommentointimahdollisuutta. (Katso vaikka heidän juttunsa "Nykyvasemmiston psykologiasta". Jutun jälkeen on tilaa. Joka tarjoaa tietoa mainostajista. Ja mahdollisuuden jakaa ja tykätä sivusta. Mutta ei kommentointiruutua.) Se, että jokaiselle suuntaukselle on omia lehtiä on sitä lehdistönvapautta. Tässä mielessä NYT -in syyttäminen on hieman omituista ellei enemmänkin.
1: Moderointi jossa joku lukee kommentit on kallista. Paitsi meillä hikipediassa. Mutta tiettävästi paikkaa pyörittävätkin erilaiset mielenterveydeltään ja moraaliltaan vääristyneet apinat joiden prioriteetit ovat epäterveet. Mikä toki vastaa kohtuu hyvin kirjoittajakuntaa ja jossain määrin lukijakuntaakin.
2: On muuten jokseenkin huvittavaa että Takkiraudan puolustus on vain se että hän sanoo moderoinnin olevan eri asia kuin sensuuri. Hän ei argumentoi asiaa vaan esittää vain rinnastuksen. "Ihmisen, joka ei ymmärrä, mitä eroa on moderoinnilla ja sensuurilla, ei aikuisen oikeasti pitäisi ottaa osaa nettikeskusteluun. Syystä että hän on myös kyvytön tällöin ymmärtämään, mitä eroa on asiakeskustelulla ja huutomellakalla." Rakenteelta tämä ei ole asiallista keskustelua ja argumentointia vaan horse laugh -argumentointivirhe. Se ei kerro miksi moderointi ei ole sensurointia. Se vain asenteellisesti sanoo että niissä on ero. Joka palauttaa kommentin siihen paljonpuhuttuun 90%. Ehkä osittain syynä on se että Takkirauta ei ole elänyt "Uncommon Descent" -ID -blogin tyylisen moderoinnin alla. Siellähän henkenä on juuri se että kaikki väärät mielipiteet menevät moderointiin. Ja kun itse kommentti ei ole näkyvissä voidaan esittää syytöksiä siitä että se olisi osunut johonkin kiellettyyn. Samoin moderointijonoon jättäminen kuukausien ajoiksi on keino harrastaa mielivaltaa. Tavalla jota vastaan on mahdotonta puolustautua. Sillä moderoinnissa sananvapauden loukkaus ja sensurointi voidaan aina oikeuttaa eikä väärintekijä voi puolustautua koska se kommentti ei ole koskaan ollut näkyvissä tavalla jota muu yleisö voisi arvioida luotettavasti. Tosiasiassa syynä on se, että toiset sananvapauden rajoitteet on vain määritelty "ei oikeiksi rajoitteiksi". "Kaikille vielä: Ei ole tärkeää, mitä sanot. Se on tärkeää, miten sen sanot. Pitäkää tämä mielessä. Näin vältetään sekä moderaattorin delete-nappula että leivätön pöytä." Tuolle strategialle on sellaisia nimiä kuin "poliittinen korrektius". Jos retoriikkaa on muotoiltava, se rajoittaa jonkinlaista sananvapautta. Onkin hyvä tiedostaa että tämä ei ole absoluuttista sananvapautta vaan sitä että on hyväksytty että tietyt rajoitteet ovat erittäin tärkeitä. Ihan sen takia että niiden ulkopuolella on kaaos. Huomio on varmasti ymmärettävä. Mutta se johtaa siihen että NYT -linja onkin järkevämpi kuin voisi luulla. Sananvapauden rajoitteet jotta tilanne ei muutu mellasteluksi on molemmilla tavoitteena. Keinot ovat sitten tähän erilaiset. Ja niissä kysymys on siitä että mikä nähdään eettiseksi rajoittamiseksi ja mitä ei.
Ylläoleva opettaa
Ei ole itse asiassa vaikeaa nähdä että kukaan ei kannata absoluuttista sananvapautta sanan täydessä mielessä. Jokaisella on jokin linja. Jo moderointi on sensuuria. (Itse asiassa jos moderoi kaikki kommentit pois tiukalla seulalla se näyttää samalta kuin kommentointia ei sallittaisi suoraan lainkaan. Kommenttiblokki on tavallaan vain hirvittävän tiukka moderointilinja.)
Se, miten tämä asia on sitten hoidettu eroaa vahvasti. Ei ole vaikeaa huomata että liberaali puoli on vakiintunut kannattamaan jotain Rawlsin tyylistä vapautta jossa ei ole lainkaan ristiriitaista olla suvaitsematon suvaitsemattomuudelle. Kun suvaitseva vapaus on sitä että saa olla mitä mieltä tahansa kunhan ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin ollaan tilanteessa jossa suvaitsemattomuus puuttuu toisten vapauksiin, ei niiden sensuurissa tallata mitään "samanlaista oikeutta". Tässä maailmassa korostetaan sitä että "freedom from bigotry". Se on ristiriidatonta. (Moni ei tätä tajua vaan luulee olevansa niin fiksu väittäessään liberaaleja sisäisesti ristiriitaisiksi jos vastustavat mitään. "Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" -heitto ja sen suosio demonstroi omalta osaltaan mainiosti sitä mitä aiemmin sanoin 90% ihmisten kommenteista.)
Konservatiivit ovat yleensä hyvin tiedostaneet tämän poliittisen korrektiuden luonteen. He kannattavat hyvin erilaista vapauden ajatusta. Heistä häijyydelle ja epäkunnioittavuudellekin on tilaa. (Tässä kulmassa on tosin vaikeaa ymmärtää miksi esimerkiksi perussuomalaisista on tullut nyt puolue joka valittaa siitä että media moittii heitä. Tai valittavat siitä että ihmiset ovat niin hirvittävän epäkohteliaasti loukkaamassa Immosta ja jahtaamassa tämän ärsyttäviä natsikytköksiä. Ei natsiksi kutsuminen ole laitonta, ihan sen vuoksi että natsius ei ole laitonta! Joka ilmeisesti on Putkosen määritteissä se relevantti asia.)
Itsekään en toki pidä tuosta mallista (ristiriidattomuus on vasta hyvä alku).Minun maailmaani mahtuu myös häijyys. Syynä on käsite "kaikkien arvojen uudelleenarviointi". Olen tiedostanut että nykyään valtaosa asioista ovat maailmankuvasodan keskiössä. Asiat kiinnostavat identiteetin ja niiden välisten skismojen kautta. Ja olen oppinut sen että väärä mielipide uskonnosta tulkitaan melko automaattisesti "militanttiudeksi".
1: Lisäksi olen niitä ihmisiä jotka saavat kuvauksen "Kannattaa varoa, estää nopeasti ja sanoo ilkeesti, joskin jälkimmäiseltä voi suojata se, että siitä puurolla kirjoitetusta jahkailutyylistä et ehkä tajua kuitenkaan." ja luokituksen "Todella kiukkuiset tyypit". Freedom from bigotry in my ass. And soon in your's too. Thank you!
Kuitenkaan en voi olla huomaamatta että tosiasiassa konservatiivit pahastuvat ja vaativat sensuuria melko vahvasti. Hekään eivät elä kaksoisstandardissa. Heitä kuvaa hyvinkin vahvasti se, että he vastustavat moniakin asioita. He eivät kannata oikeasti absoluuttista sananvapautta tai mielipiteenvapautta. ; Tämän ilmiön seuraaminen ei vaadi kuin kaiken "saatio" -päätteisen huomaamisen. Sananvapautta kannattavat voivat pitää homojen liikaa absoluuttista näkyvyyttä ja epäkunnioittavien kommenttien lausumista homosaationa. Samoin jos ihmiset isosti ovat aivan oman päänsä sisällä oppimansa perusteella islamilaisia puhutaan islamisaatiosta jota pidetään uhkana ja ongelmana jota vastaan pitää taistella.
Osa on tässä ihan rehdisti rehellisiä. Sanovat että kannattavat sananvapautta muualla, paitsi. He ovat minun silmissäni vähän samantapaisia kuin ne tyypit jotka ovat avomielisiä kaikelle paitsi maahanmuuttokritiikkikysymykselle. Se, että jokin on poikkeus ja "siksi eri asia" kertoo enemmän näistä ihmisistä kuin mitä he haluavat kertoa.
Konservatiivien pahastumista ei tule kuitenkaan ymmärtää samalla tavalla kuin liberaalejen asiaa. Liberaalit ovat usein utopiakeskeisiä joten heidän on varmasti tätä kautta luontevampaa seurata ideaaleja. Rawlsilaisesti sävytetyt periaatteet ovat tällöin ymmärrettävämpiä. Konservatiivit seuraavat kuitenkin asioita siten kuin kulttuuriperinne ajaa. Voidaan sanoa karkeasti että jos liberaalit haluavat ohjata yhteiskunnan toimintaa de jure -tasolta, niin konservatiivit elävät de facto -tasolla. "Näin on aina tehty" -muutosvastarintasysteemi näkyy sitten siinä että "fleimisodan veteraani" osaa kertoa miten asiat ovat aina ennenkin olleet. Jossain määrin konservatiivit elävät sitä kautta miten on eletty - ja itse asiassa tämä on aina hitusen jäljessä siitä mitä lainsäädäntö sanoo. Tämä on "terve järki" ja perusoletuksena on että faktat ovat tämän asian puolella ja tätä vastaan toimiminen on riskibisnestä ellei peräti automaattisesti typerää himphamppuhumpuukia.
1: Minun lapsuudessa selkäsauna oli de jure laitonta mutta de facto siihen suhtauduttiin sallivasti. Ja sen vuoksi asioista ei esimerkiksi kerrottu eteenpäin koska lakia pidettiin, juuri tottumuksen voimasta, kohtuuttomana. Nyt käytäntö vastaa lakia paljon vahvemmin ja moni valittaa sitä miten yhteiskunta "tunkee nenäänsä" perheiden asioihin.
Mitä kukaan ei kestä?
Jos minulta kysytään mitä kukaan ei kestä, niin ilmoitan karusti että absoluuttista sananvapautta. Tälle absoluuttiselle sananvapaudelle on henkilö johon se voidaan tiivistää. Friedrich Nietzsche. Tosiasiassa jos kannatat absoluuttista sananvapautta sinun tulisi olla nietzscheläinen. Ja jos kestät katsoa siihen kuiluun mitä on koko yhteiskunnan kattava suomi24 niin olet yli-ihminen.
Tämä on niitä asioita joita monet eivät tiedosta tai tajua. Sillä Nietzsche on eräs vähiten osattu - joskin hyvin paljon viitattu - filosofi. (Häneen viitataan väärin. Mikä demonstroi sen mitä aiemmin sanoin siitä 90% keskusteluista ja siitä hieman pienemmästä prosentista keskustelijoita.)
Moni ymmärtää aivan oikein että Niezsche on tallaaja. Hän ei keskustele vaan murskaa huonompinaan pidetyt lokaan. Hän halveeraa silloin kuin moni muu keskustelisi. Moni käsittää Nietzschen suhteen kaikkien arvojen kyseenalaistamiseen ja nihilismiin. Ja moni käsittää että Nietzsche ajoi yli-ihmisyyttä jossa ihmisiä arvotetaan eri hierarkioihin. (Jopa natsismiin asti.) Ongelma tässä on siinä että he eivät ymmärrä miten nämä kolme asiaa yhdistyvät. Ne ovat ikään kuin domeenispesifejä osia joihin viitataan eri yhteyksissä. Mutta Nietzshelle nämä kaikki ovat yksi ja sama asia. Ja jos tätä ei näe, on pakotettu väärintulkitsemaan häntä.
1: "Iloisessa tieteessä" hän puhuukin siitä miten ihanteelliset ihmiset ovat alemmilleen käsittämättömiä. Mikä on sama kuin sanoisi että "jos et tajua niin voivoi, mitäs olet paska." "Olemmeko milloinkaan valittaneet sitä, että meitä on ymmärretty väärin, luultu muuksi kuin olemme, paneteltu, kuultu väärin eikä ole oltu kuulevinaan. Se on juuri meidän osamme... Se on meille kunniaksi; me emme kunnioittaisi itseämme kyllin, jos toivoisimme sen olevan toisin."
Nietzsche kyseenalaisti kaikki arvot. Ja tässä hän näki myös maailmankuvan osaksi. Hän vastusti esimerkiksi esi-natsistisia aikansa kansallismieli-intoilijoita ja evoluutioteoriaa. Syynä oli nimenomaan näiden molempien dionyysisyys. Ne hahmottivat ja jäsentivät maailmaa joksikin jonka vallassa yksilöt sitten ovat. Ja tämä liittyi ideaaleihin ja siihen miten asioita ja ihmisiä tuli kohdella. (Nietzschen "Ecce homo" onkin hyvin antikansallismielinen, siinä pilkataan kirjoittajan omaa synnyinmaata niin paljon että vain harva teos yltää vastaavaan. Hän sanoo siinä esimerkiksi että "Minne Saksa sitten ulottuukaan, siellä se pilaa kulttuurin.") Nietzsche keskittyi kaunattomaan arvottamiseen ja luomiseen. Maailmasta luodut käsitteistämiset ovat keinoja hallita massaa. Nietzschen "Hyvän ja pahan tuolla puolen" korostaa näkökulmaoppia jossa jokainen luo perspektiivinsä ja maailmansa. Hän selittää asiaa "Hyvän ja pahan tuolla puolen" kuvaten objektiivista ihmistä "Objektiivinen ihminen on todellakin kuvastin: tottunut alistumaan kaiken edessä, mikä tahtoo tulla tiedetyksi, ainoana mielihyvänään se, minkä tietäminen, heijastaminen, suo."
1: Hermann Hesse oivalsikin jotain oleellista kirjassaan "Zarahustran paluu" - joka on toki nimeään myöten viittaus herraan joka kehtasi sanoa että Jumala oli kuollut (kenties häpeään koska oli tulluut luoneeksi maailman joka mahdollisti em. tyypin viikset) - "On olemassa henki, joka ei ilmaissut itseään lauman jylinässä tai massakiihkossa; sen hengen viimeinen välittäjä oli Nietzsche." Silti on hupsua että massakäsityksissä Nietzsche on natsien rotuopin oikeuttaja. Mutta he ovatkin 90%a.
Ja voi miten maailma onkaan internetissä nietzscheläisimmillään. Siellä kyseenalaistetaan kaikki arvot. Etsiipä sitten jumalanpilkkaa tai mitä tahansa, niin sitä löytyy sieltä. Tämä johtaa echo chamber -paradoksiin jossa esimerkiksi uusateistit koetaan sekä antifeministisenä että feministisenä samanaikaisesti. Syynä on se, että internetissä moni on kovaan ääneen eri mieltä. Ja tämä alkaa todella todella todella usein tuntumaan ajojahdilta. Kuten myös näyttämään ja maistumaan ajojahdilta. Tämä on yleensä "fleimisodan" ytimessä riippumatta siitä mitä mieltä olet. Sananvapauden sortamisen sijaan tässä on nimenomaan kysymys siitä että absoluuttinen sananvapaus pitää sisällään myös luvan tulla haukutuksi. Ja tämä on oikeasti aika paljon vaadittu ihmisiltä.
Ja myös perspektiivioppi on internetissä vallassa. Onko tiedemaailma jotain mieltä ilmastonmuutoksesta? No, internetissä on siihen saatavilla denialismia. Evoluutioteorian kohdalla kreationistit valittavat siitä että tiedemaailma sortaa heitä kun ei tue heidän luomisteoriaansa. Ja tässä hoetaan maailmankuva -sanaa niin kovaa kuin vain mahdollista. Vähemmän marginaaliset konservativiitkin selittävät että liberaalit harrastavat maailmankuvallista diskauspeliä, myös asioissa joita pidetään noin karkeasti ottaen tieteellisinä faktoina.
Tämä on äärimmäisen nietzscheläistä. Kaikkien arvojen kyseenalaistamista. Ja tämä on se kuilu johon katsominen on Nietzschen tematiikassa niin keskeistä. Joka kertookin siitä miten moni on ymmärtänyt arvotyhjiön koko olemuksen väärin. Onkin syytä huomata että Nietzsche ei arvostanut "viimeisten aikojen ihmisiä" mutta arvosti yli-ihmistä. Molempiin voidaan kuitenkin heittää samaa "nihilismiä" ja "arvotyhjiötä". Onkin tarpeen tehdä kuten Kalle Haatanen joka teoksessaan "Ei voisi vähempää kiinnostaa - Kirjoituksia nihilismistä" jakaa nihilismin passiiviseen ja aktiiviseen nihilismiin.
* Passiivinen nihilismi on sitä että ei kestä lukea internettiä ja siksi jää kotiin katsomaan televisiosta kevyttä viihdettä ja raapimaan persettä.
* Aktiivinen nihilisti taas näkee kaikkien arvojen alasrepimisen, pystyy katsomaan sitä ja hyväksyy sen. Sen sijaan tässä henkilö keskittyy itse luomaan tässä ympäristössä jotain. Tähän ei tarvitse liittyä kunnioitusta tai halailua. Päin vastoin. Nietzschestä on aivan oikein kyseenalaistaa toisen esittämät faktat ja hyökätä sen jälkeen tallaamaan ihmistä.
Tässä kannatetaan absoluuttista sananvapautta joka onkin jotain jota minusta voisi kutsua "arvotäysiöksi". (Koska ihmiset ymmärtävät "arvotyhjiön" väärin. Koska he eivät ymmärrä kaikkien arvojen uudelleenarviointia ja luulevat "hyvän ja pahan tuolle puolen menemisen" ikään kuin pahan puolelle menemiseksi.) Nietzsche suhtautuukin tässä siihen että on oltava kova. On kestettävä itsekin kritiikkiä. "Hyvän ja pahan tuolla puolen" tiivistääkin "jokainen joka luo on kova." Moni käsittää tämän pelkästään lupana hakata. Mutta he eivät ymmärrä miten kovasti Nietzsche tuomitsee ressentimentin. Tosiasiassa aito kunnon yli-ihminen luo. Ja tässä prosessissa voi murskautua passiivisesti jotain ihan siksi että uuden luominen vaatii usein jonkin tuhoutumista. Arvostuserimielisyydessä joku jää jalkoihin ja jos näin käy niin sitten niin käy. Tosi luova kuulee kritiikkiä ja hänen olisi kestettävä sekin. Hakkaaminen on siis molempisuuntaista. Tämä kipinöinti on sitten sitä Nietzschen kuvaamaa "tahtoa valtaan".
No.
Ylläoleva on melko selvä demonstroija monelle asialle. Liberaalit harjoittavat poliittista korrektiutta koska he eivät kestä arvotyhjiötä/arvotäysiötä. Hymistelevä kulttuuri onkin hyvin ali-ihmismäinen joten tämä ei yllätä. Toisaalta konservatiivit vastustavat nietzscheläisiä osittain siksi että he ymmärtävät aivan oikein siitä mitä kaikkien arvojen kyseenalaistaminen tarkoittaa. Heillä on "asia joiden mukaan on toimittu". Tässä maailmassa asioita ajatellaan "jämptisti niin" tajuamatta että tässä ollaan käsittelemässä sitä että konservatiivi joutuu pitämään kiinni sekä arvoista että mekanismista. Tosi mekanismi kun johtaa objektiivisesti kohti tiettyjä asioita. Ja ollakseen perusteltu tämän tavoiteltavan asian tulisi olla eettinen tai muuten haluttava. Ei siis ihme, että sananvapautta puolustetaan jos ja vain jos se ajaa "jämptisti niin" konventioita ja jos se on niitä vastaan se on "hyysärien propagandaa" tai muuta vastaavaa jota ei pidetä mielipiteenvapauden piirissä koska se on määrittynyt propagandaksi eli mielipiteenohjaukseksi ja jotenkin erikoisesti sananvapauden vastakohdaksi. (Suostuttelu ja manipulointi nähdään toki aina vain vastapuolen asiana. Oma puoli vain esittää tosiasioita ja faktoja aina.)
1: He eivät toki osaa sitoa tätä absoluuttiseen sananvapauteen koska uuskonservatiivien kulttuuri on päättänyt käyttää tätä termiä ja irtautua haukkumaan nietzscheläisyyttä. Kun konseptien taakse ei nähdä, vaan katsotaan pelkkiä kirjoitusmuotoja sanoista, niin kaikenlaisia pieniä temppuja voi tehdä ja se menee läpi vajaaseen 90% joka on niin vajaata että on hyvä korostaa että he todella ovat se vajaa 90%
En itsekään ole kovin kummoinen yli-ihminen. Kannatan esimerkiksi ns. faktoja. Olen toki siinä mielessä Nietzscheläinen että kannatan luokitusta jossa voidaan mennä tarpeen niin vaatiessa herjaamisen ja solvaamisen tasolle. (Osa ihmisistä kokee tarpeelliseksi erottaa herjaamisen ja solvaamisen. He miettivät vanhaan malliin tavalla jossa on aivan eri asia sanoa epäkohteliaita asioita kuin sanoa toisista syytöksiä joissa tämän väitetään rikkoneen lakia.) Oma tapani onkin se, että "asioista debatoidaan mutta vain ihmisten kanssa voi riidellä".
1: Asiat mitään riitele ; ne ovat abstraktioita jumaliste sentään, ettekö te tampiot saa noin arkista ja helppoa asiaa päähänne, pitääkö se ikään kuin erikseen vittu opettaa että ääliö hiffaa? Mitä seuraavaksi? Pitääkö tulla sitomaan kengännauhat ja pyyhkimään peppu kakkaamisen jälkeen?
Toisin sanoen jos ihminen tekee huonoa argumentointia hän on idiootti ja tämä on aivan asiallista paljastaa hänelle. Samoin jos hän käyttäytyy ääliömäisesti tämä voidaan mainita. (Minulla onkin itse asiassa tarkkoja luokituksia. Esimerkiksi kusipääksi tulkitsen jos ihminen oikeuttaa huonon käytöksen jonkin ideologisen tai muun asian kustannuksella. Hän siis tietää tekevänsä ikävästi. Paskapää taas on olemukseltaan vihjeettömällä tavalla paska. Häntä tuskin edes saadaan katumaan. Vertauksesta voi tuskin tehdä kovin valtavaa kusen ja paskan metafysiikan analyysiä kuitenkaan.)
Olen enemmänkin ihminen joka tunnustaa olevansa kokonainen. Ja että tämä tarkoittaa sitä että "ihminen on pohjimmiltaan kaikkea". Jos ihminen pitää tiivistää vertaukseen, se on vertaus jossa "ihminen on kuin kananpaska. Toiselta puolelta musta ja toiselta valkea. Ja kokonaan paskaa." Inspiraatiota tähän tulee Montaignelta joka korosti sitä miten teeskentelevää hienostoälymystö usein on. Ja miten he teeskentelevät kuin he eivät kävisi paskalla ja pierisi. ; Vaikka pyrinkin panostamaan argumentteihin - jos ei muuten niin siksi koska minulla pilkka oikeutetaan siten että ensin perustellaan jotain jota kautta se pilkka on ikään kuin epämieluisa johtopäätös - niin olisi teeskentelyä väittää että mikään tunnerekisteri ei menisi raivon puolelle koskaan. (En pidä tunnetta ja järkeä jonain joista voisi saada vain toisen. Itse asiassa jos väittää että on vain kliinisen järkevä niin on mitä todennäköisemmin teeskentelijä. Tai sitten muuten vaan niin pihalla että kuuluu siihen paljonpuhuttuun hieman alle 90%.)
Olen liian objektiivinen ja kaunainen ollakseni yli-ihminen. Siksi minulla onkin sensuurimenettely "anonyyminkielto". Vittuilen omalla nimelläni ja vaadin muiltakin vähintään pseudonyymiä. Tämä kun sitoo yksilön vastuuseen sanomisistaan. Tässä on sävynä eksistentialistinen vastuun ja vapauden samuus. Jossa on hieman herooisiakin sävyjä. En esimerkiksi pidä jumalanpilkkalainsäädännöstä. Mutta oma suhteeni ei ole se, että jos laki tuomitsee minut jumalanpilkasta että se olisi tuomarin vika. Laki on sama kaikille. Itse asiassa voin ladata paljon enemmän merkitystä ja sankaruutta jumalanpilkkaamiseen kun se on laitonta. Lain kohtuutomuuden paras demonstraatio olisikin se, että ihminen joutuisi linnaan niinkin pikkumaisesta syystä. Se on inhottavaa ja iljettävää. Ja siksi sille alistuva muuttuukin sankariksi. Ja näin käy siitä huolimatta että jumalanpilkkalainsäädäntö pitäisi muuttaa ja perua. Tässä asenteessa Immosmainen kellariin meneminen ja se, että häntä jopa tiedotustilaisuudessa suojellaan kysymyksiltä on äärimmäisen vieras. Vain sankarin negaatio toimii kuten Immonen ja Putkonen. Etenkin jos reagointi Immoseen on ollut yliampuvaa.
1: En jarruta sanomisiani juurikaan, mutta se mitä minusta voidaan sanoa on se, että moitteen ääressä korostan että miltei mikä tahansa on ymmärrettävä reaktio asiaan. Kun sanon jotain se vaikuttaa siihen miten minut koetaan ja mihin minut lokeroidaan. Joudun kantamaan vastuuni vapaudestani monesti ja saan huutia verbaalisesti. Koska minulla on sananvapaus ja kriitikoillani on sananvapaus voin ylipäätään joutua tähän tilanteeseen.
Bannin idiootteja. Koska he ovat usein essentiaalisesti tyhmiä ja kyvyttömiä tai haluttomia muuttumaan. He ovat 90%. He saavat floodata typeryyksiään ties minne paikkoihin internetissä. Ja joskus menen katsomaan tätä arvotäysiökuilua. Ja kuilu katsoo takaisin. Siksi minusta onkin tullut osa-aika trolli. Joka on peräti ylpeä trollaamisestaan.
1: Örkiksi en sentään suostu. Eli sellaiseksi joka ärsyttää tyyppejä tarkoituksenani juuri se että nämä ylilöisivät ja joutuisivat vaikka vankilaan lain edessä rikollista tehtyään. Koska olen kuitenkin rippusen nietzscheläinen. Pyrin tässä mielessä olemaan kova, raivoisan häijy mutta sinnikäs ja pilkankestävä. Sellainen joka ei "toimi järkevästi" saadessaan kreationisteilta tappouhkauksen. Nykykonservatiivi tosiaan voisi varoa ja lopettaa - koska laumasieluisuus ja pelkurimaisuus ja erimielisten mielenilmausten kohuilun alla kellariinmeno jotenkin oleellisesti liittyvät yhteen - ja kutsua tätä "järkevyydeksi". Ja ajatella että vastapuoli olisi samanlainen, luoda tästä projektiona fatwakateus -teorian. Itse olisin kenties kyllästynyt kreationismiin. Mutta kun uhkaillaan niin onhan siinä sitten jotain innostavaa kaikkien arvojen uudelleenarvioinnin paikkaa. Minä kestän, huudan vaan takaisin. Kirjoitan sellaista informaatioteoreettista purkua että kreationistilla menee sormi suuhun, toinen perseeseen ja välistä sormet vaihtavat paikkaa. Jos ei muuten niin siksi että kreationisteilla on varmasti samoja vaikeuksia kuin minullakin. Vaikeuksia tiedostaa kummassa päässä on suu ja kummassa on perse. Paskaa kun tulee molemmista. Kiitos.
maanantai 31. elokuuta 2015
Herjaamisen konventioista
Sain perjantaina päähäni ajatuksen herjageneraattorista. Ja tältä pohjalta hikipediaan rakentuikin yhteistyön voimalla mielestäni vähintään kohtuu toimiva satunnaispilkkaaja. Kun laite generoi sen tyylisiä lausumia kuin "Sinä paatunut koliikkinen mullisaukon poika , lattapäinen rotankimpale , skitsofreeninen mätäpaviaani ja apinantissinnylkyttäjä !!!!! Ei oo sullakaan kaikki mummot bingossa! Muuta urpo Pohjois-Koreaan!" ollaan luonnollisesti jonkin kauniin äärellä. Voisi olla haastavaa keksiä yhdyssanoja kuten "siivoton märkähattu" ja "drontin varpaanvälien rouskuttaja", mutta herjageneraattori tuottaa niitä sitä tahtia kuin klikkaamaan ehtii. Edes kaltaiseni kaiken kokenut mutta muutoin mitätön tuulenpieksemä öykkäri ei kykenisi tuottamaan yhtä nopeasti kaikenmaailman tunkkaisille ruttotautisille räkämärännöille sitä mitä he ansaitsevat.
Tätä tehdessä tuli tietenkin jonkin verran mietittyä konventioita. Ainakin omalta osaltani olen hyödyntänyt G. B. Milnerin ajatuksia siitä että huumorissa on tiettyjä "attraktiokeskuksia", kuten esimerkiksi seksuaalisuus, erityisesti heteroseksuaalisesta poikkeava seksuaalisuus, sekä ruumiintoimintoihin liittyvät seikat, kuten eritteet, imetys, raskaus, alastomuus, ruuansulatus, vessahuumori, sekä tietyt kuoleman aspektit. Monet pilkkasanat liittyvätkin näihin aiheisiin. Näiden lisäksi sanalistoihin on liitetty päihtymykseen ja mielenterveyteen liittyviä attraktiokeskuksia joita Milner ei mainitse.
Toki aiheen lisäksi on tarkasteltava keinoja. Herjaamisessa tutut mielenterveyshäiriöt, sairaudet, visva, kuvottavat asiat ja tiettyihin eläimiin rinnastamiset on kaivettu esiin hyvällä huonolla maulla. Asiaa on väritetty siten että osa em. termeistä voidaan korvata uskonnollisilla tai poliittisilla vakaumuksilla jolloin pilkka kohdistuu ideologiaan tai uskontoon. Lisäksi negatiivisia konnotaatioita sisältävät murresanat ovat saaneet oman "aliohjelmansa". Kun näitä laitetaan yhdyssanoiksi, syntyy lisäksi yllättäviä yhteyksiä. Joka lisää melko usein termien mehevyyttä tai yllättävyyttä. Siksi yhdyssanojen käyttäminen on näppärä. Arvonta-algoritmi tekee sitä luovasti, tai siis satunnaisesti. Ihmisillä sen sijaan olisi konventioita.
Mielestäni tämä algoritmi on tärkeä. Osittain siltä osalta että voin sen avulla korvata itseni sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tämän hetken yleisesti polarisoitunut keskustelukenttä tarvitsee sitä että voi suoraan sanoa riivatuille troglodyyteille, että "ansaitset 20 klikkausta tuota". Mielestäni tämä innovaatio myös tekee suomi24:n tarpeettomaksi ja sinne kirjoittaville simpuran umpimahoille rankkikorville voidaan antaa potkut. Kilometritehtaalla suomi24 -aktiiveista ne infantiileimmatkin kommariturilaat voinevat työllistyä johonkin rakentavampaan. Tai jos eivät, niin voivat mennä tekemään jotain rakentavaa, kuten mennä leikkimään tehosekoittimeen.
Tätä tehdessä tuli tietenkin jonkin verran mietittyä konventioita. Ainakin omalta osaltani olen hyödyntänyt G. B. Milnerin ajatuksia siitä että huumorissa on tiettyjä "attraktiokeskuksia", kuten esimerkiksi seksuaalisuus, erityisesti heteroseksuaalisesta poikkeava seksuaalisuus, sekä ruumiintoimintoihin liittyvät seikat, kuten eritteet, imetys, raskaus, alastomuus, ruuansulatus, vessahuumori, sekä tietyt kuoleman aspektit. Monet pilkkasanat liittyvätkin näihin aiheisiin. Näiden lisäksi sanalistoihin on liitetty päihtymykseen ja mielenterveyteen liittyviä attraktiokeskuksia joita Milner ei mainitse.
Toki aiheen lisäksi on tarkasteltava keinoja. Herjaamisessa tutut mielenterveyshäiriöt, sairaudet, visva, kuvottavat asiat ja tiettyihin eläimiin rinnastamiset on kaivettu esiin hyvällä huonolla maulla. Asiaa on väritetty siten että osa em. termeistä voidaan korvata uskonnollisilla tai poliittisilla vakaumuksilla jolloin pilkka kohdistuu ideologiaan tai uskontoon. Lisäksi negatiivisia konnotaatioita sisältävät murresanat ovat saaneet oman "aliohjelmansa". Kun näitä laitetaan yhdyssanoiksi, syntyy lisäksi yllättäviä yhteyksiä. Joka lisää melko usein termien mehevyyttä tai yllättävyyttä. Siksi yhdyssanojen käyttäminen on näppärä. Arvonta-algoritmi tekee sitä luovasti, tai siis satunnaisesti. Ihmisillä sen sijaan olisi konventioita.
Mielestäni tämä algoritmi on tärkeä. Osittain siltä osalta että voin sen avulla korvata itseni sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tämän hetken yleisesti polarisoitunut keskustelukenttä tarvitsee sitä että voi suoraan sanoa riivatuille troglodyyteille, että "ansaitset 20 klikkausta tuota". Mielestäni tämä innovaatio myös tekee suomi24:n tarpeettomaksi ja sinne kirjoittaville simpuran umpimahoille rankkikorville voidaan antaa potkut. Kilometritehtaalla suomi24 -aktiiveista ne infantiileimmatkin kommariturilaat voinevat työllistyä johonkin rakentavampaan. Tai jos eivät, niin voivat mennä tekemään jotain rakentavaa, kuten mennä leikkimään tehosekoittimeen.
tiistai 11. elokuuta 2015
Schaumanista ja ihailijoistaan
Kesäkuun 16. päivä 2015 tuli kuluneeksi 111 vuotta Eugen Schaumanin kuolemasta. Siinä missä monet maailmanhistorian merkittävät laukaukset tunnetaan nimellä - kuten Sarajevon laukaukset tai Mainilan laukaukset - on Schaumanin kuolema lähinnä "laukaukset jotka tappoivat Bobrikovin". 111 -vuotispäivät, "yhtä vajaat sentaalijuhlat", eivät jääneet huomaamatta, vaikka tilanne onkin absurdi ja vertautuu siihen että kunnioitettaisiin Lincolnin ampunutta Boothia.
Sillä erolla että Booth tarvitsi kohteeseensa osumiseen vähemmän luoteja ja teki niillä murhaavampaa jälkeä. Ja Booth oli tiettävästi kyvykäs näyttelijä kun taas Schauman ei ollut kyvykäs oikein missään.
Jostain syystä huomio on siirtynyt siihen kuka on ja ei ole natsi eikä siihen tärkeään ja keskeiseen pääasiaan. Eli siihen että Eugen Schauman oli elämässään epäonnistunut luuseri joka ansaitsi mainetta vähintään yhtä väenväkisellä yrittämisellä kuin pahimmat BB -taloon tunkevat pyrkyrit. Kunniaa tässä ei ole. Poliittisen henkilön attentaatti ei ole rohkeaa soturitoimintaa tai muutenkaan minkään kunnioituksen arvoinen. Schauman kirjoitti nimensä historiaan vain kahden avuttoman ihmisen murhalla. (Joskin Bobrikovin avuttomuus oli kieltämättä sortiltaan erilaista kuin Schaumanin itsensä.) Näistä vain toinen voidaan nähdä kunniakkaaksi teoksi, jonkinlaiseksi terveen itsetuntemuksen osoitukseksi, jonkinlaiseksi hopeareunukseksi muuten synkässä mutta muutoin ilmeisen satamiskyvyttömässä pilvessä. Joksikin joka muistuttaa että kaikessa pahassakin on hyvää ja että esimerkiksi Adolf Hitler teki jotain maanmainiota ampuessaan Adolf Hitlerin.
Mielestäni Schauman ei edes ansaitse hautakiveä. Hän ei ole edes muistamisen arvoinen. Paitsi siinä mielessä että hänestä voisi tehdä elokuvia jotka mukailisivat sellaista klassikkoelokuvaa kuin "The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford". Terve ihminen voisi muistaa sortokautta toisella tavalla. Pyrkimällä hienostuneeseen tilanteen muistamiseen. Mutta tietenkin moni maassamme sen sijaan katsoi paremmaksi häpäistä sortoajan muistoa ylistämällä kunnioitetuksi sankariksi kurjaa assassiinia murhaajaa, mokomaa luihua, verenhimoista pikkuterroristia, joka ei osannut edes ampua lähietäisyydeltä. Hän käytti viisi luotia, joista osa meni totaalisen hukkaan. Etäisyyttä ei ollut paljon. Jos salamurha on halveksuttava niin se, että sitä suorittaessa demonstroi tämän tasoista tarkk'ampumisen taiteen hallintaa jotenkin lyö lukkoon sen teeman mitä ylipäätään tarkoitti olla Eugen Schauman.
Ja jos miettii että minkälaisia ovat ihmiset jotka tietoisesti valitsevat idolikseen yhtä ilmiselvällä ja kyseenalaistamattomalla tavalla läpimädän ihmisen ja glorifioivat hänen haisevan limaisen muistonsa, niin. No.... Siis.... Niin.... Kun monia nykyisiä uusnatseja katsoo, ei ole ihme että samastuvat moiseen. Timo Hännikäinen taas tuskin on natsi, mutta hän varmasti samastuu Schaumaniin kirjaksi asti taipuneen naismenestyksensä kautta.
Sillä erolla että Booth tarvitsi kohteeseensa osumiseen vähemmän luoteja ja teki niillä murhaavampaa jälkeä. Ja Booth oli tiettävästi kyvykäs näyttelijä kun taas Schauman ei ollut kyvykäs oikein missään.
 |
| Kuvassa älykkäintä on koiran ilme. (Sen sijaan Schaumanin vertaaminen koiraan esim väittäen että hän on kuvassa vasemmalla loukkaisi koiria.) |
Mielestäni Schauman ei edes ansaitse hautakiveä. Hän ei ole edes muistamisen arvoinen. Paitsi siinä mielessä että hänestä voisi tehdä elokuvia jotka mukailisivat sellaista klassikkoelokuvaa kuin "The Assassination of Jesse James by the Coward Robert Ford". Terve ihminen voisi muistaa sortokautta toisella tavalla. Pyrkimällä hienostuneeseen tilanteen muistamiseen. Mutta tietenkin moni maassamme sen sijaan katsoi paremmaksi häpäistä sortoajan muistoa ylistämällä kunnioitetuksi sankariksi kurjaa assassiinia murhaajaa, mokomaa luihua, verenhimoista pikkuterroristia, joka ei osannut edes ampua lähietäisyydeltä. Hän käytti viisi luotia, joista osa meni totaalisen hukkaan. Etäisyyttä ei ollut paljon. Jos salamurha on halveksuttava niin se, että sitä suorittaessa demonstroi tämän tasoista tarkk'ampumisen taiteen hallintaa jotenkin lyö lukkoon sen teeman mitä ylipäätään tarkoitti olla Eugen Schauman.
Ja jos miettii että minkälaisia ovat ihmiset jotka tietoisesti valitsevat idolikseen yhtä ilmiselvällä ja kyseenalaistamattomalla tavalla läpimädän ihmisen ja glorifioivat hänen haisevan limaisen muistonsa, niin. No.... Siis.... Niin.... Kun monia nykyisiä uusnatseja katsoo, ei ole ihme että samastuvat moiseen. Timo Hännikäinen taas tuskin on natsi, mutta hän varmasti samastuu Schaumaniin kirjaksi asti taipuneen naismenestyksensä kautta.
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Mikä tekee ateisteista "fanaatikkoja"?
Kun katsotaan fanaattisuutta, se on käsite jolla on relevanttia sisältöä.
* Esimerkiksi Russellin mukaan "Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky." Eli hän korosti sitä että kun näkemyksellä ei ole älyllistä ulottuvuutta, se on fanaattista.
* Usein fanaattisuus liitetään kuitenkin asenteeseen. Eli siihen että jotain asiaa tehdään kiihkomielellä. Asiassa ollaan dogmaattisia, sitä harrastetaan liian paljon ja sen ajamisessa ollaan paitsi ahkeria niin myös vihaisia.
* Fanaattisuus liittyy myös jonkin asian eteen käytettyjen keinojen äärimmäisyyteen.
Voidaan nähdä että fanaattisuus voidaan tiivistää vahvasti käsitteeseen jossa jotain älytöntä ei-tieteellistä asia sitouttaa elämän pakkomielteenomaisesti ja sen levittämistä harrastetaan vihaisesti ja kovia keinoja käyttäen. Tämänlaisessa maailmankuvassa on käännytettäviä ja vihollisia. Mielipiteet on naulattu dogmeilla seinään. Ja niin edes päin.
Kuitenkin John Passmore on kuvannut sitä miten fanaattisuus on "kulunut käytössä". Se on muuttunut lähinnä haukkumasanaksi. Jokin jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Etenkin kun nämä yhdistyvät.
Tämä näkyy hyvin vahvasti uusateisteista puhuttaessa. Tätä asennetta löytääkseen ei tarvitse mennä kauas. Monista, kuten Henrik Himbergistä, on aivan kohteliasta selittää että ateistit nyt vaan ovat laumasieluisia militantteja neckbeardläskejä joita on oikein vihata. Ja jos haemme muistutusta dipolomaattisuuttaan ja sillanrakentamisestaan mainostavasta Sami Liedeksestä, voimme muistaa että takana on enemmänkin. Erityisesti Dawkinsin kohdalla tilanne on aivan yleisesti muuttunut sellaiseksi että on tiedostettu että militanttiuden ja fanaattisuuden kaltaiset termit voivat jossain tilanteissa olla perusteltuja, joten niitä voi sitten vain tunkea mihin tahansa koska ei ole tärkeää katsoa mitä nämä relevantit fanatismin ja militanttiuden muodot määritellään ja osuvatko nämä määritelmät militantiksi ja fanaattiseksi kutsuttuun kohteeseen.
Bussien kylkiin laitetut mainokset saivat aikanaan julkisuutta. Ja jo silloin puhuttiin "militanttiateisteista" jotka olivat niin "vihaisia". Onkin hämmentävää miten esimerkiksi Dawkinsia pidetään usean kristityn mielessä fanaatikkona. Hän kuitenkin lähinnä luennoi ja on nokkava. Tämä voi ärsyttää mutta ei se ole vihaisuutta tai fanaattisuutta. Astetta ymmärrettävämpi oli se tilaisuus jossa pornolehtiä vaihdettiin raamattuihin. Joskin olen sitä mieltä että tuokaan temppu ei ollut kovin radikaali.
Muutenkin Dawkins näyttää olevan "fanaaatikko" koska hänellä on vääriä mielipiteitä. Esimerkiksi jos hän kannattaa aborttia, tätä mielipidettä pidetään jonain joka vain fanaatikolla voi olla. Joka on hyvin kätevä tapa piilottaa se, että tämänlaista fanaattisuuden määritelmää käyttää vain joku joka on niin dogmaattinen että fanaattisuuden relevantit määritelmät alkavat hipomaan häntä itseään. Jos väärä mielipide eettisissä kysymyksissä - etenkin jos tätä mielipidettä häneltä itseltään kysytään ja hän ei ole levittämässä sitä yleiseksi laiksi joka koskee kaikkia ihmisiä vaan esittää asian tätä kautta omana mielipiteenään ja ehdotuksena jonka vastaanottaja joko ottaa tosissaan tai ei - on fanaattisuutta kristityistä niin se kertoo sen että kristityillä on aikamoinen asenne. Asenne joka jo paljon mainittua vahvemmin astuu siihen "fanaattisuuden" ja "militanttiuden" maaperälle.
Tosiasiassa jos katsotaan argumentteja tarkemmin voidaan huomata että lähimmillään uusateistien fanaattiudesta moittijat ovat kun he demonstroivat sitä miten uusateistit harrastavat samanlaista asiaa kuin uskonnolliset toimijat ja instituutiot. (Tai kuten nämä demonstroijat viittaavat "kuin muutkin uskonnot".) Lappujen jako kadulla, bussien kyljissä olevat pibliamainokset, erilaiset kertarykäistyt kampanjat, internetissä riitely ... nämä kaikki ovat tosiaan jotain jota uusateistit ja vaikka fundamentalistikristityt harrastavat. Mutta niitä harrastavat myös kansankirkon jäsenet joita kutsutaan vaikkapa "passiivisluterilaisiksi". Eikä fundamentalistejakaan kutsuta fanaatikoiksi ja militanteiksi jos he tunkevat lappuja.
Itse asiassa jos lähdet kovin ankarasti haukkumaan lappuhihhulia militantiksi vain koska tämä jakaa lappua, joudut naurunalaiseksi koska tuo syyttelyasenne on vihaisempaa ja enemmän militanttia kuin se lapunjakaminen. Kunpa tämä sama ymmärrettäisiin myös tässä ateistien mollaamisessa. Kunpa ymmärrettäisiin että Dawkins on lähinnä ärsyttävä. Ja että jos ateisti ärsyyntyy on syytä miettiä että ovatko ihmisen tunteet kaksisuuntaisia. Eli katsoa sitä että käyttäytyvätkö kaikki kristityt itse mallikelpoisesti ja täydellisen kohteliaasti ilman asennevammarikkomuksia. Ja jos eivät niin kuinka laajasti. Koska uusateistit käyttäytyvät "kuin kaikki muutkin" ongelma, kuten aggroilu, ei ole ateisteissa eikä ateismissa. Tällöin ateisteja ei voi leimata yhtään mistään. Sen sijaan vika on jumankavita sentään aivan kaikissa.
* Esimerkiksi Russellin mukaan "Fanaattisuus on ensisijaisesti järjen käytön älyllistä vajavaisuutta, sellaista johon filosofiasta löytyy älyllinen vastamyrkky." Eli hän korosti sitä että kun näkemyksellä ei ole älyllistä ulottuvuutta, se on fanaattista.
* Usein fanaattisuus liitetään kuitenkin asenteeseen. Eli siihen että jotain asiaa tehdään kiihkomielellä. Asiassa ollaan dogmaattisia, sitä harrastetaan liian paljon ja sen ajamisessa ollaan paitsi ahkeria niin myös vihaisia.
* Fanaattisuus liittyy myös jonkin asian eteen käytettyjen keinojen äärimmäisyyteen.
Voidaan nähdä että fanaattisuus voidaan tiivistää vahvasti käsitteeseen jossa jotain älytöntä ei-tieteellistä asia sitouttaa elämän pakkomielteenomaisesti ja sen levittämistä harrastetaan vihaisesti ja kovia keinoja käyttäen. Tämänlaisessa maailmankuvassa on käännytettäviä ja vihollisia. Mielipiteet on naulattu dogmeilla seinään. Ja niin edes päin.
Kuitenkin John Passmore on kuvannut sitä miten fanaattisuus on "kulunut käytössä". Se on muuttunut lähinnä haukkumasanaksi. Jokin jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Etenkin kun nämä yhdistyvät.
Tämä näkyy hyvin vahvasti uusateisteista puhuttaessa. Tätä asennetta löytääkseen ei tarvitse mennä kauas. Monista, kuten Henrik Himbergistä, on aivan kohteliasta selittää että ateistit nyt vaan ovat laumasieluisia militantteja neckbeardläskejä joita on oikein vihata. Ja jos haemme muistutusta dipolomaattisuuttaan ja sillanrakentamisestaan mainostavasta Sami Liedeksestä, voimme muistaa että takana on enemmänkin. Erityisesti Dawkinsin kohdalla tilanne on aivan yleisesti muuttunut sellaiseksi että on tiedostettu että militanttiuden ja fanaattisuuden kaltaiset termit voivat jossain tilanteissa olla perusteltuja, joten niitä voi sitten vain tunkea mihin tahansa koska ei ole tärkeää katsoa mitä nämä relevantit fanatismin ja militanttiuden muodot määritellään ja osuvatko nämä määritelmät militantiksi ja fanaattiseksi kutsuttuun kohteeseen.
Bussien kylkiin laitetut mainokset saivat aikanaan julkisuutta. Ja jo silloin puhuttiin "militanttiateisteista" jotka olivat niin "vihaisia". Onkin hämmentävää miten esimerkiksi Dawkinsia pidetään usean kristityn mielessä fanaatikkona. Hän kuitenkin lähinnä luennoi ja on nokkava. Tämä voi ärsyttää mutta ei se ole vihaisuutta tai fanaattisuutta. Astetta ymmärrettävämpi oli se tilaisuus jossa pornolehtiä vaihdettiin raamattuihin. Joskin olen sitä mieltä että tuokaan temppu ei ollut kovin radikaali.
Muutenkin Dawkins näyttää olevan "fanaaatikko" koska hänellä on vääriä mielipiteitä. Esimerkiksi jos hän kannattaa aborttia, tätä mielipidettä pidetään jonain joka vain fanaatikolla voi olla. Joka on hyvin kätevä tapa piilottaa se, että tämänlaista fanaattisuuden määritelmää käyttää vain joku joka on niin dogmaattinen että fanaattisuuden relevantit määritelmät alkavat hipomaan häntä itseään. Jos väärä mielipide eettisissä kysymyksissä - etenkin jos tätä mielipidettä häneltä itseltään kysytään ja hän ei ole levittämässä sitä yleiseksi laiksi joka koskee kaikkia ihmisiä vaan esittää asian tätä kautta omana mielipiteenään ja ehdotuksena jonka vastaanottaja joko ottaa tosissaan tai ei - on fanaattisuutta kristityistä niin se kertoo sen että kristityillä on aikamoinen asenne. Asenne joka jo paljon mainittua vahvemmin astuu siihen "fanaattisuuden" ja "militanttiuden" maaperälle.
Tosiasiassa jos katsotaan argumentteja tarkemmin voidaan huomata että lähimmillään uusateistien fanaattiudesta moittijat ovat kun he demonstroivat sitä miten uusateistit harrastavat samanlaista asiaa kuin uskonnolliset toimijat ja instituutiot. (Tai kuten nämä demonstroijat viittaavat "kuin muutkin uskonnot".) Lappujen jako kadulla, bussien kyljissä olevat pibliamainokset, erilaiset kertarykäistyt kampanjat, internetissä riitely ... nämä kaikki ovat tosiaan jotain jota uusateistit ja vaikka fundamentalistikristityt harrastavat. Mutta niitä harrastavat myös kansankirkon jäsenet joita kutsutaan vaikkapa "passiivisluterilaisiksi". Eikä fundamentalistejakaan kutsuta fanaatikoiksi ja militanteiksi jos he tunkevat lappuja.
Itse asiassa jos lähdet kovin ankarasti haukkumaan lappuhihhulia militantiksi vain koska tämä jakaa lappua, joudut naurunalaiseksi koska tuo syyttelyasenne on vihaisempaa ja enemmän militanttia kuin se lapunjakaminen. Kunpa tämä sama ymmärrettäisiin myös tässä ateistien mollaamisessa. Kunpa ymmärrettäisiin että Dawkins on lähinnä ärsyttävä. Ja että jos ateisti ärsyyntyy on syytä miettiä että ovatko ihmisen tunteet kaksisuuntaisia. Eli katsoa sitä että käyttäytyvätkö kaikki kristityt itse mallikelpoisesti ja täydellisen kohteliaasti ilman asennevammarikkomuksia. Ja jos eivät niin kuinka laajasti. Koska uusateistit käyttäytyvät "kuin kaikki muutkin" ongelma, kuten aggroilu, ei ole ateisteissa eikä ateismissa. Tällöin ateisteja ei voi leimata yhtään mistään. Sen sijaan vika on jumankavita sentään aivan kaikissa.
lauantai 4. heinäkuuta 2015
Uskonpuhdistus (eli pesänlikaamisesta)
Kirkkohallitus on iltalehden mukaan kieltänyt uskonpuhdistus -termin luterilaisten juhliessa 500 -vuotisjuhlaansa. Taustalla on se, että katolinen kirkko on suhtautunut termiin kyräillen. Tosin sen mielestä on asiatonta ja epäkunnioittavaa juhlia kirkon hajaannusta.
Oikeasti kyseessä ei ole kielto, kyseessä on enemmänkin muutamaa yksittäistä kohtaa koskeva sanavalinta "Suomessa puhutaan kansainvälisesti yleisen linjan mukaan reformaation merkkivuodesta, ei esimerkiksi uskonpuhdistuksen juhlavuodesta. Syitä on monia. Yksi tärkeimmistä on ekumenia. Merkkivuosi kuuluu luterilaisia laajemmalle joukolle. Lutherin löydöt ovat kristittyjen yhteistä omaisuutta. On mielekästä löytää merkkivuodelle terminologia, joka ei loukkaa tai sulje ulos ketään." Taustalla on ajatus jonka mukaan se voi olla jonkinlainen toivomuskin ; "Uskonpuhdistus asettaa sanana uskon ristiriitaiseen asemaan. Kristillinen usko ei tarvitse puhdistusta. Uskon ympärille syntyneet käytännöt sen sijaan tarvitsevat sitä usein. Lutherkin vetosi aitoon evankeliumiin vastustaessaan myöhemmin kehittynyttä anekauppaa väärinkäytöksineen. Uskonpuhdistus tullee pysymään käytössä reformaation rinnakkaisterminä." Mutta sanavalintakysymys on silti kiinnostava. Ja takana oleva katolisten asenne on sekin huomioitava.
Periaatteessa jollain tasolla ymmärrän miksi termiä halutaan muuttaa. Ei suinkaan vaadita että luterilaiset luopuisivat näkemyksistään. Vaan muuttaisivat sitä miten kutsuvat asioita. Jos jossain puhutaan puhdistamisesta, niin se pitää sisällään viestin siitä että jotain likaista on yritetty siistiä. Siksi uskonpuhdistuksessa on erilainen viesti kuin uskonmuutoksessa. ; Itse toki näen uskonpuhdistuksen lähinnä siltä kannalta että ei Luther vastustanut katolista instituutiota, vaan enemmänkin halusi puhdistaa uskon. (Tai siis hänestä usko oli tietysti aina puhdasta.) Kohteena ei ollut katolinen kirkko vaan katolisessa kirkossa olevat ikävät käytänteet.
1: Näiden kahden välillä on vaikeaa nähdä eroa joskus, moni ei käsitä että minun kirkkokritiikissä iso osa kohdistuu niihin käytänteisiin ja paskiaismaisiin yksilöihin joita kirkko helmassaan ja johtokunnassaan kehtaa pitää ja jopa maksaa palkkaa. Vaikka näiden ihmisten paikka ei ole sivistynyt yhteiskunta, saati sellainen joka kantaa minkään tasoista kytköstä etiikan miettimiseenkään.
Tämänlainen termikikkailu kuitenkin näyttää miten kirkkohallitus puuttuu mitättömiin first world problem:eihin On keksitty keinotekoinen ongelma johon annetaan keinotekoinen vastaus. Peruskäsitteen bannaaminen sujuukin nopeammin kuin kirkon ongelmallisten käytänteiden lopettaminen. Kirkkohallitus ei ole innolla tekemässä muutoksia jotka ovat rakenteellisia ja jotka kohdistuvat ihmisiin eivätkä johonkin viestinnässä vilahtaviin abstrakteihin sanavalintoihin. Mielestäni kannattaa priorisoida oikeisiin ongelmiin ja halkoa hiuksia sanoilla sitten kun toiminta on täysin eettistä niin että "talossa tehty" on sellaisia että ne kaikki kehtaa levittää näkyviin ja todeta ylpeänä että me tehtiin tämä. Jos ei, niin sanavalintamuutos ei tätä häpeällisyyttä korvaa.
Tämä on hyvä esimerkki siitä miten kaikki uudelleenrakentuminen on usein jonkin muun tuhoamista tai muuttamista tai hajauttamista. Tämä on tietenkin siitä kätevää että muutosvastarintaiselle riittää aina näkemyksiä siitä mikä milloinkin "tuhoaa yhteiskunnan perustavat arvot". Mutta toisaalta se näyttää että kyseessä on useimmiten eräänlainen illuusio. Luterilaiset juhlivat olemassaoloaan ja aloittavat sen olemassaolonsa alusta. Eivät he juhli "hajaannusta". Asia on hajaannusta toisessa kontekstissa, juuri siinä jossa luterilaiset eivät sitä juhli.
Toisaalta ihmettelen minkälainen Lutherin seuraaja on sanoillasievistelijä. Lutherin oma viestintä kun oli varsin kiinnostavaa. Luther olisi varmasti itse vastannut vatikaanin ininälle jotain sen tyylistä että "Listen, you ass, you are a particularly crass ass, indeed, you are a filthy sow!" (Joka on Lutherin "On the Councils and the Church":ista) Ja selittää katolisten vaateista että "Why would anyone tolerate such things from someone like you, a rotten paunch, crude ass and fart-ass?" (Joka taas on Lutherin "Against the Roman Papacy, an Institution of the Devil":istä) Että siinä teille vastaus, parempaa ette ansaitse! Että kiitos absurditeetistanne, menkää panemaan omia pikkupoikianne, tai mitä siellä Teidän helvetinkartanoissanne nykyään teettekään.
Toki Lutherin viestien sisältökin on innostavaa, esimerkiksi "Juutalaisista ja heidän valheistaan" käsittelee juutalaisuutta uskontona eikä rotuna, mutta tärkeää ja kiinnostavaa onkin katsoa miten siinä halutaan kohdella otosjoukkoa joka koostuu ihmisistä. Mikä johtaa siihen että uskonpuhdistus oli itse asiassa aika väkivaltainen prosessi. Yhteiskunnassa tapeltiin urakalla. Irtautuminen ei tapahtunut rauhanomaisesti. Luther tuskin suhtautui tähän kovin iloiten, mutta tapahtumat ovat tosia. Ja tässä mielessä uskonpuhdistus on kuten moni muukin etninen puhdistus. Tai muunlainen vastaava puhdistus. En tiedä mikä fiksaatio kuvottavilla ja vastenmielisillä ihmishirviöillä on hygieniaan. (Olipa tämä rotuhygieniaa tai uskon puhtautta.) Ja tämän jälkeenkään en ymmärrä miksi eivät aloita puhdistamista siitä mikä sitä ansaitsisi. Eli omasta sisimmästään. Mutta nämä tahot tekevät usein sen että "siivoavat" jotain vihaamaansa ryhmää ja pitävät kulissit kunnossa. (Sellaisessa kontekstissa "uusien askelien keksiminen poliittisen korrektiuden absurdisoimiseksi" -tyyliset proseduurit ovat tietysti hyvin kuvaavia.)
Olen karkeasti ottaen sitä mieltä että luterilaisuudessa parasta on se, että se ei ole katolisuutta. Ja katolisuudessa on parasta se, että se ei ole kalvinismia. Jos katolisuutta puhdistaa, on käytännössä varmasti tekemässä parannusta, lähtötaso huomioiden. Kalvinismi osoittaa että ihan aina näin ei kuitenkaan ole.
Oikeasti kyseessä ei ole kielto, kyseessä on enemmänkin muutamaa yksittäistä kohtaa koskeva sanavalinta "Suomessa puhutaan kansainvälisesti yleisen linjan mukaan reformaation merkkivuodesta, ei esimerkiksi uskonpuhdistuksen juhlavuodesta. Syitä on monia. Yksi tärkeimmistä on ekumenia. Merkkivuosi kuuluu luterilaisia laajemmalle joukolle. Lutherin löydöt ovat kristittyjen yhteistä omaisuutta. On mielekästä löytää merkkivuodelle terminologia, joka ei loukkaa tai sulje ulos ketään." Taustalla on ajatus jonka mukaan se voi olla jonkinlainen toivomuskin ; "Uskonpuhdistus asettaa sanana uskon ristiriitaiseen asemaan. Kristillinen usko ei tarvitse puhdistusta. Uskon ympärille syntyneet käytännöt sen sijaan tarvitsevat sitä usein. Lutherkin vetosi aitoon evankeliumiin vastustaessaan myöhemmin kehittynyttä anekauppaa väärinkäytöksineen. Uskonpuhdistus tullee pysymään käytössä reformaation rinnakkaisterminä." Mutta sanavalintakysymys on silti kiinnostava. Ja takana oleva katolisten asenne on sekin huomioitava.
Periaatteessa jollain tasolla ymmärrän miksi termiä halutaan muuttaa. Ei suinkaan vaadita että luterilaiset luopuisivat näkemyksistään. Vaan muuttaisivat sitä miten kutsuvat asioita. Jos jossain puhutaan puhdistamisesta, niin se pitää sisällään viestin siitä että jotain likaista on yritetty siistiä. Siksi uskonpuhdistuksessa on erilainen viesti kuin uskonmuutoksessa. ; Itse toki näen uskonpuhdistuksen lähinnä siltä kannalta että ei Luther vastustanut katolista instituutiota, vaan enemmänkin halusi puhdistaa uskon. (Tai siis hänestä usko oli tietysti aina puhdasta.) Kohteena ei ollut katolinen kirkko vaan katolisessa kirkossa olevat ikävät käytänteet.
1: Näiden kahden välillä on vaikeaa nähdä eroa joskus, moni ei käsitä että minun kirkkokritiikissä iso osa kohdistuu niihin käytänteisiin ja paskiaismaisiin yksilöihin joita kirkko helmassaan ja johtokunnassaan kehtaa pitää ja jopa maksaa palkkaa. Vaikka näiden ihmisten paikka ei ole sivistynyt yhteiskunta, saati sellainen joka kantaa minkään tasoista kytköstä etiikan miettimiseenkään.
Tämänlainen termikikkailu kuitenkin näyttää miten kirkkohallitus puuttuu mitättömiin first world problem:eihin On keksitty keinotekoinen ongelma johon annetaan keinotekoinen vastaus. Peruskäsitteen bannaaminen sujuukin nopeammin kuin kirkon ongelmallisten käytänteiden lopettaminen. Kirkkohallitus ei ole innolla tekemässä muutoksia jotka ovat rakenteellisia ja jotka kohdistuvat ihmisiin eivätkä johonkin viestinnässä vilahtaviin abstrakteihin sanavalintoihin. Mielestäni kannattaa priorisoida oikeisiin ongelmiin ja halkoa hiuksia sanoilla sitten kun toiminta on täysin eettistä niin että "talossa tehty" on sellaisia että ne kaikki kehtaa levittää näkyviin ja todeta ylpeänä että me tehtiin tämä. Jos ei, niin sanavalintamuutos ei tätä häpeällisyyttä korvaa.
Tämä on hyvä esimerkki siitä miten kaikki uudelleenrakentuminen on usein jonkin muun tuhoamista tai muuttamista tai hajauttamista. Tämä on tietenkin siitä kätevää että muutosvastarintaiselle riittää aina näkemyksiä siitä mikä milloinkin "tuhoaa yhteiskunnan perustavat arvot". Mutta toisaalta se näyttää että kyseessä on useimmiten eräänlainen illuusio. Luterilaiset juhlivat olemassaoloaan ja aloittavat sen olemassaolonsa alusta. Eivät he juhli "hajaannusta". Asia on hajaannusta toisessa kontekstissa, juuri siinä jossa luterilaiset eivät sitä juhli.
Toisaalta ihmettelen minkälainen Lutherin seuraaja on sanoillasievistelijä. Lutherin oma viestintä kun oli varsin kiinnostavaa. Luther olisi varmasti itse vastannut vatikaanin ininälle jotain sen tyylistä että "Listen, you ass, you are a particularly crass ass, indeed, you are a filthy sow!" (Joka on Lutherin "On the Councils and the Church":ista) Ja selittää katolisten vaateista että "Why would anyone tolerate such things from someone like you, a rotten paunch, crude ass and fart-ass?" (Joka taas on Lutherin "Against the Roman Papacy, an Institution of the Devil":istä) Että siinä teille vastaus, parempaa ette ansaitse! Että kiitos absurditeetistanne, menkää panemaan omia pikkupoikianne, tai mitä siellä Teidän helvetinkartanoissanne nykyään teettekään.
Toki Lutherin viestien sisältökin on innostavaa, esimerkiksi "Juutalaisista ja heidän valheistaan" käsittelee juutalaisuutta uskontona eikä rotuna, mutta tärkeää ja kiinnostavaa onkin katsoa miten siinä halutaan kohdella otosjoukkoa joka koostuu ihmisistä. Mikä johtaa siihen että uskonpuhdistus oli itse asiassa aika väkivaltainen prosessi. Yhteiskunnassa tapeltiin urakalla. Irtautuminen ei tapahtunut rauhanomaisesti. Luther tuskin suhtautui tähän kovin iloiten, mutta tapahtumat ovat tosia. Ja tässä mielessä uskonpuhdistus on kuten moni muukin etninen puhdistus. Tai muunlainen vastaava puhdistus. En tiedä mikä fiksaatio kuvottavilla ja vastenmielisillä ihmishirviöillä on hygieniaan. (Olipa tämä rotuhygieniaa tai uskon puhtautta.) Ja tämän jälkeenkään en ymmärrä miksi eivät aloita puhdistamista siitä mikä sitä ansaitsisi. Eli omasta sisimmästään. Mutta nämä tahot tekevät usein sen että "siivoavat" jotain vihaamaansa ryhmää ja pitävät kulissit kunnossa. (Sellaisessa kontekstissa "uusien askelien keksiminen poliittisen korrektiuden absurdisoimiseksi" -tyyliset proseduurit ovat tietysti hyvin kuvaavia.)
Olen karkeasti ottaen sitä mieltä että luterilaisuudessa parasta on se, että se ei ole katolisuutta. Ja katolisuudessa on parasta se, että se ei ole kalvinismia. Jos katolisuutta puhdistaa, on käytännössä varmasti tekemässä parannusta, lähtötaso huomioiden. Kalvinismi osoittaa että ihan aina näin ei kuitenkaan ole.
perjantai 26. kesäkuuta 2015
Suvaitkaa mua!
Debate.orgissa on keskustelu aiheesta "should tolerant people tolerate intolerance". Tässä on mielenkiintoisia teemoja. Tätä ei voi katsoa klassisten filosofien kautta. Mutta se varmasti auttaa näkemään miten tavalliset ihmiset katsovat suvaitsevaisuutta. Näkisinkin että asiasta on kaksi kantaa, jotka perustelevat itsensä sillä että käyttävät suvaitsemisesta keskenään aika erilaisia määritelmiä. (Ja kenties jopa keskenään useampia määritteitä, jopa keskenään ristiriitaisia sellaisia.) Tätä kulmaa katsoen ei ole varmasti ihmeellistä että keskustelu ei johda mihinkään.
Pitää suvaita suvaitsematonta
Jos katsotaan niitä joiden mielestä suvaitsemattomuuden suvaitseminen olisi väärin korostavat että käsite on ristiriitainen. "By definition, a tolerant person would say and do nothing to interfere with anything they objected to." Mikä herättää erikoisen huomion siitä että tämä esitetään usein sensuristisessa sävyssä. Miksi suvaitsevaisuus vaatii sitä että kriittisiä äänenpainoja sensuroidaan jos kaikki kuitenin voivat sanoa mielipiteensä ja tulla sen pohjalta tuomituiksi? "Otherwise you are intolerant ... Or worse a Hypocrite or have a hidden agenda behind your so called tolerance, that is, a limited tolerance is also intolerance."
Tässä näyttääkin olevan vahva sävy jossa joskus suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä että ei loukata ja toisaalla sitä että ei sanota mitään. Ja tässä on usein jopa aivan eksplisiittisesti sananvapauteen liittyviä sävyjä jotka liitetään nimenomaan uskonnonvapauteen. (Onko uskonto mielipide tai verrattavissa sanalliseen ilmaisuun? Mystikko antaa kysymykseen hyvin erilaisen vastauksen kuin joku muu.) "The closest thing to perfect tolerance would be martyrs who let themselves be tortured to death rather than renounce their beliefs." ja toisaalla "That shouldn't be confused with the modern abuse of the label "liberal". You are not obliged to tolerate, that is, to remain silent about, the intolerance displayed by self-described "liberals". "Liberal" tolerance is an oxymoron. "Liberals" mock the gentle Amish, advocate the murder of helpless innocents such as the unborn." On selvää että tässä korostetaan sitä että sananvapaus on suvaitsematonta ja liberaalit vastustavat epäeettisiä asioita joten he ovat suvaitsemattomia silloin kun käyttävät sananvaltaansa.
* On itse asiassa erikoista huomata miten samassa kommentissa suvaitsevaisuus voi yhtäällä tarkoittaa "ei loukkaavuutta", eli "herjaamisen puutetta" ja toisaalla taas "sitä että saa sanoa vapaasti mitä vain". On vaikeaa nähdä miten vaihtamalla tilanteen mukaan poliittinen korrektius sananvaapauteen johtaa järkevään argumentointiin. Jos suvaitsevaisuus on sananvapauden synonyymi niin loukkaavuus ja aborttikannanotot ovat vapautta eivätkä vapautta vastaan. Ja jos sitten suvaitsevaisuus on sitä että ei dissata toista ja loukata toista niin miksi sitten sitä voidaan valittaa jos joku vaatii poliittista korrektiutta...
Suvaitsevaisuus vaatii suvaitsemattomuuden tallaamista
Vastapuoli taas korostaa sitä että suvaitsevaisuuden määritelmä ei itse asiassa ole ollenkaan tuo esitetty. "It is absolutely absurd to allow the intolerant to set 'the rules' of tolerance." Tässä korostuu jonkinlainen kannustusaate. Suvaitsevaisuus näyttää monille tarkoittavan aa kannattaa mitä tahansa mutta vastustaminen muuttuu pahaksi "Intolerance = Negativity" eli toisin sanoen uskontoa saa kehua mutta sitä ei saisi moittia. Koska suvaitsevaisuus on määritelty näin. Jos joku siis vaikka haukkuu uskontoa ja suvaitsevaisuus koskettaa vain kehumista, ei ole mitään ristiriitaa. (Se, että tämä on mielestäni varsin typerä tapa määritellä suvaitsevaisuus ei ole merkitystä sisäisen ristiriidan kautta. Suvaitsemattomuudelle epäsuvaitsevaisuus ei ole määritelmän pohjata ristiriitaista. Typerää ja epäeettistä ja kenties vaarallista yhteiskunnallekin se on. Mutta ei loogisesti sisäisesti ristiriitaista.)
* Toki tässä on terveempiäkin kulmia "Tolerance from its definition means "a fair, objective, and permissive attitude toward those whose opinions, practices, race, religion, nationality, etc., differ from one's own; freedom from bigotry." It doesn't mean tolerance of something morally wrong." Se on määritelty negatiivisen vapauden kautta, ja ei sisällä ristiriitaa. Idea ristiriidan poistamiseen on hieman mutkikkaampi kuin tuossa negatiivisuus -kulmassa. Mutta helpon kautta sekin on kenties mahdollista ymmärtää Etenkin kun testaa ristiriitaa katsomalla mitä termin negaatio todella tarkoittaa ; "If we take the negation of the definition above, it's the definition of intolerance, and I think it is clear that something like that is morally (and can be also legally) wrong." Tässä määritelmässä negatiivinen vapaus muuten tekee sen että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on by definition jotain jota suvaitsevaisuuteen vaaditaan. "Freedom from bigotry" vaatii "bigotryn sensuroimista"...
Mielestäni asiallisin kulma on itse asiassa korostaa että on ihmisryhmä joka vaatii mustavalkoista maailmaa. Sellaista jossa yksityiskohdat eivät vaikuta kokonaisuuteen vaan jokin yksittäinen pikkuasia värittää kaiken mitä sanotaan. "It's Not An Absolute. If we were talking about the words in absolute terms then this would be a different debate. But we don't live in a world of absolutes" Jolloin koko kysymys tai vaatimus sisäisestä ristiriidasta tai sen puutteesta on jotain saivartelevaa filosofiaa jonka paikka tuskin edes on elävien ihmisten maailma. Etenkin kun "I am free to call your speech hateful idiocy, and abuse your evil opinions. My exercise of free speech in response to yours does not impinge on your right."
Nothing tastes as good as Kebab after a hard day of protesting immigration...
Pitää suvaita suvaitsematonta
Jos katsotaan niitä joiden mielestä suvaitsemattomuuden suvaitseminen olisi väärin korostavat että käsite on ristiriitainen. "By definition, a tolerant person would say and do nothing to interfere with anything they objected to." Mikä herättää erikoisen huomion siitä että tämä esitetään usein sensuristisessa sävyssä. Miksi suvaitsevaisuus vaatii sitä että kriittisiä äänenpainoja sensuroidaan jos kaikki kuitenin voivat sanoa mielipiteensä ja tulla sen pohjalta tuomituiksi? "Otherwise you are intolerant ... Or worse a Hypocrite or have a hidden agenda behind your so called tolerance, that is, a limited tolerance is also intolerance."
Tässä näyttääkin olevan vahva sävy jossa joskus suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä että ei loukata ja toisaalla sitä että ei sanota mitään. Ja tässä on usein jopa aivan eksplisiittisesti sananvapauteen liittyviä sävyjä jotka liitetään nimenomaan uskonnonvapauteen. (Onko uskonto mielipide tai verrattavissa sanalliseen ilmaisuun? Mystikko antaa kysymykseen hyvin erilaisen vastauksen kuin joku muu.) "The closest thing to perfect tolerance would be martyrs who let themselves be tortured to death rather than renounce their beliefs." ja toisaalla "That shouldn't be confused with the modern abuse of the label "liberal". You are not obliged to tolerate, that is, to remain silent about, the intolerance displayed by self-described "liberals". "Liberal" tolerance is an oxymoron. "Liberals" mock the gentle Amish, advocate the murder of helpless innocents such as the unborn." On selvää että tässä korostetaan sitä että sananvapaus on suvaitsematonta ja liberaalit vastustavat epäeettisiä asioita joten he ovat suvaitsemattomia silloin kun käyttävät sananvaltaansa.
* On itse asiassa erikoista huomata miten samassa kommentissa suvaitsevaisuus voi yhtäällä tarkoittaa "ei loukkaavuutta", eli "herjaamisen puutetta" ja toisaalla taas "sitä että saa sanoa vapaasti mitä vain". On vaikeaa nähdä miten vaihtamalla tilanteen mukaan poliittinen korrektius sananvaapauteen johtaa järkevään argumentointiin. Jos suvaitsevaisuus on sananvapauden synonyymi niin loukkaavuus ja aborttikannanotot ovat vapautta eivätkä vapautta vastaan. Ja jos sitten suvaitsevaisuus on sitä että ei dissata toista ja loukata toista niin miksi sitten sitä voidaan valittaa jos joku vaatii poliittista korrektiutta...
Suvaitsevaisuus vaatii suvaitsemattomuuden tallaamista
Vastapuoli taas korostaa sitä että suvaitsevaisuuden määritelmä ei itse asiassa ole ollenkaan tuo esitetty. "It is absolutely absurd to allow the intolerant to set 'the rules' of tolerance." Tässä korostuu jonkinlainen kannustusaate. Suvaitsevaisuus näyttää monille tarkoittavan aa kannattaa mitä tahansa mutta vastustaminen muuttuu pahaksi "Intolerance = Negativity" eli toisin sanoen uskontoa saa kehua mutta sitä ei saisi moittia. Koska suvaitsevaisuus on määritelty näin. Jos joku siis vaikka haukkuu uskontoa ja suvaitsevaisuus koskettaa vain kehumista, ei ole mitään ristiriitaa. (Se, että tämä on mielestäni varsin typerä tapa määritellä suvaitsevaisuus ei ole merkitystä sisäisen ristiriidan kautta. Suvaitsemattomuudelle epäsuvaitsevaisuus ei ole määritelmän pohjata ristiriitaista. Typerää ja epäeettistä ja kenties vaarallista yhteiskunnallekin se on. Mutta ei loogisesti sisäisesti ristiriitaista.)
* Toki tässä on terveempiäkin kulmia "Tolerance from its definition means "a fair, objective, and permissive attitude toward those whose opinions, practices, race, religion, nationality, etc., differ from one's own; freedom from bigotry." It doesn't mean tolerance of something morally wrong." Se on määritelty negatiivisen vapauden kautta, ja ei sisällä ristiriitaa. Idea ristiriidan poistamiseen on hieman mutkikkaampi kuin tuossa negatiivisuus -kulmassa. Mutta helpon kautta sekin on kenties mahdollista ymmärtää Etenkin kun testaa ristiriitaa katsomalla mitä termin negaatio todella tarkoittaa ; "If we take the negation of the definition above, it's the definition of intolerance, and I think it is clear that something like that is morally (and can be also legally) wrong." Tässä määritelmässä negatiivinen vapaus muuten tekee sen että suvaitsemattomuuden suvaitseminen on by definition jotain jota suvaitsevaisuuteen vaaditaan. "Freedom from bigotry" vaatii "bigotryn sensuroimista"...
Mielestäni asiallisin kulma on itse asiassa korostaa että on ihmisryhmä joka vaatii mustavalkoista maailmaa. Sellaista jossa yksityiskohdat eivät vaikuta kokonaisuuteen vaan jokin yksittäinen pikkuasia värittää kaiken mitä sanotaan. "It's Not An Absolute. If we were talking about the words in absolute terms then this would be a different debate. But we don't live in a world of absolutes" Jolloin koko kysymys tai vaatimus sisäisestä ristiriidasta tai sen puutteesta on jotain saivartelevaa filosofiaa jonka paikka tuskin edes on elävien ihmisten maailma. Etenkin kun "I am free to call your speech hateful idiocy, and abuse your evil opinions. My exercise of free speech in response to yours does not impinge on your right."
Nothing tastes as good as Kebab after a hard day of protesting immigration...
sunnuntai 3. toukokuuta 2015
"epäspesifinen erilaisuus ihmisyyden kirjossa"
"Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset, joiden tekisi mieli kiivetä puuhun, kätkeytyä oksien sekaan ja jäädä sinne, kauaksi mustien aukkojen näkymättömistä muurahaisleijona-antitötteröistä, joita väistämättä osuu kulkijan vaelluksen varrelle;"
(Markus Kajo, "Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset")
Markus Kajon alkuun viittaamani teksti on hyvin vaikuttava. Tai ainakin se oli minulle hyvin vaikuttava. Se pitäisi oikeastaan lukea kokonaan eikä pilkkoa esille fragmentteja. Olen jo melko kauan sitten sisäistänyt että minulle ei ole tarjolla viitekehystä johon voisin aidosti kuulua. Ja olen jo kauan aikaa sitten lakannut itkemästä moisen vuoksi.
Kajon kirjoituksen outojen ihmisten ja käsittämättömyyden tematiikka tuntui sitten osuvan siihen mistä näyttää tulleen tämän viikonlopun teema. Teeman "päätti" "maailma", en "minä" ; Toisistaan riippumattomat ihmiset nimittäin tuppasivat puhumaan minulle yksinäisyydestä ja eristämisestä. ("Jostain syystä" nämä kaikki mainitut tapahtuvat "kehäkolmosen pohjoispuolella".)
* Eräs henkilö oli ryhtynyt lapsen kummiksi. Ja sittemmin ateistiksi. Kummilapsen vanhemmat olivat olleet hyvin jyrkkiä tästä tiedosta. Kysymys ei ollut kristinuskon opin tuntemisesta, vaan siitä että kukaan "paatunut" ei voi opettaa lapselle edes kristinuskon oppeja ilman ateismistapuhumista. Siksi yhteys kummilapseen oli katkaistu. Lisäksi kummilapsen vanhemmat pitivät aivan kohteliasta ateismista kertomista loukkauksena. He selvästi kokivat itsensä petetyiksi vaikka kukaan ei ollut valehdellut missään vaiheessa kenellekään.
* Toisen ateistin lapsi on kuollut ja hän on saanut syvää kyseenalaistamista tukiryhmissä. Sillä useilla vanhemmilla on tärkeää luoda erilaisia kuvaelmia enkelilapsista taivaassa. Osalla mukana ovat jopa sulkia tiputtelevat enkelilapset. Mutta taivaselementin mukanaolo on mukana kaikilla. Tämä ei tietenkään ole se ongelma. Ongelma on siinä että jos näitä tarinoita ei ole on kyseenalaistettu koko surun kokemus. Ilmeisesti logiikka menee sillä tavalla että lapsen kuolema, silloin kun tuo aitoa surua, on niin musertavaa että siitä ei selviä ilman yliluonnollista voimaa. Ja jos sitten tulet toimeen ilman, ei surusi ole ikään kuin aitoa. Tämä ei tietenkään ole sitä mitä tarvitaan jos mennään tukiryhmään kun oma lapsi on kuollut.
* Kolmannen henkilön lapsi on jätetty kastamatta vanhempien vakaumuksen pohjalta. Paikalliset ihmiset, mukaanlukien pappi, ovat sitten kertoneet että lapsen kastamattomuus on heitteellejättöä. Se, että kastamattomuutta verrataan kielenkäytössä pahoinpitelyn tapaisiin termehin on tietenkin varsin loukkaavaa.
Kaikissa näissä on kysymys "jostain" normista. Ja niiden noudattamatta jääminen on tuottanut yleisen kokemuksen siitä että olisi helpomaa teeskennellä kristittyä kuin olla avoimesti omalla kannallaan. (Mihin minun kantani on, että miksiköhän he luulevat kristillinen valtajärjestelmä on tuollaiset käytänteet rakentanut. Että mitäköhän funktiota tuomitsemis-eristämis-savustus ajaa. Vihjaan että hyvyys ja lähimmäisenrakkaus eivät ole näitä funktioita.) Toisaalta esiin on tullut sekin miten mitä kohteliain kanssakäyminen koetaan pilkkana ja loukkauksena. Ei tarvitse sanoa että "sinun vauvaenkelitarinasi on hevonpaskaa" vaan riittää että ei usko Jumalaan. (Mihin minun kantani on se, että asia menee niin että uskonnottomuus koetaan usein loukkauksena ja pilkkana teki mitä teki joten saman tien voi edes saada huvin siitä pahanteosta. Kun joka tapauksessa syytetään niin ihan sama sitten mitä tekee. So to be it.)
Monia ihmisiä vaivaa tämänlainen pakotettu yksinäisyys. Minä olen tottunut olemaan yksin tässä mielessä. Monille sellainen on kuitenkin hyvin ahdistavaa. Ja ilmeisesti juuri siksi tämänlaisia ylläolevia asioita tehdään. Tahallaan. Rakkauden nimessä. Minulle tämänlainen on sen verran yleistä ja ilmiselvää, että en koe yksinäisyyttä. Kuka ja miksi joku ylipäätään kokee kaipuuta tuollaisten ihmisten joukkoon kuulumisesta? Mikä tarve tähän muka voisi olla? Miksi oikeastaan edes pitäisi kunnioittaa heitä. Tai välittää heistä ja heidän mielipiteistään, arvoistaan ja vakaumuksistaan?
"kulkijat sokeita joka ikinen - mutta tötteröiden imulle alttiita vain pienen pieni osa; kuka yksilöity milläkin kirjainyhdistelmällä, tai sukunimellä Kanner, Asperger, Tourette tai joku muu heppu, tai varustettu leimalla ”epäspesifinen erilaisuus ihmisyyden kirjossa”, taikka autismin, tahi ei leimana mitään selkeää, vain kyky maistaa osa yksinäisistä ajatuksista appelsiininmakuisina tai kyvyttömyys olla muuta kuin ihmisjousena jatkuvassa jännittyneessä, säikähdysvalmiissa valmiustilassa tässä oudossa, käsittämättömässä maailmassa, jonka säännöt ovat käsitettäviä vain (suurimmalle) osalle väestä eikä juuri yhdellekään meistä muista, ainakaan koko ajan."
(Markus Kajo, "Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset")
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Kuka on uskonnollisen mainonnan kohderyhmä? (Sen ehdoilla mennään.)
Vietin tänään tylsää Helsingissä. Odottelin puolisoa töiden jälkeen ja tässä meni kauan aikaa. Katselin odotellessani lappujulistajaa. Melko pitkän aikaa itse asiassa. Moni ihminen meni ohi, harva antoi syyn poistumiselleen. Hän oli täysin asiallinen, selvästi huomasi olemassaoloni mutta ei tunkenut. Siksi kävinkin kysymässä häneltä asiallisen kohteliaasti, että "käytsä usein täällä?" Koska hän vastasi tähän rehellisesti miten usein hän käy paikalla, tiesin että hän on aivan kunnon veikko. En kerinnyt puhumaan pitkään kun poistuin.
Minulle uskonto on ennen kaikkea absurdi asia, mutta silti minua ihmetyttivät nämä selitykset joita ihmiset sanoivat silloin kun kävelivät ohi. Ne voitiin luokitella kolmeen luokkaan (a) Oli jo löytänyt Jeesuksen joten ei ollut tarvetta mainonnalle (b) kuului johonkin toiseen uskontoon joten oli jo varattu toisaalle joten mainonnalla ei ollut väliä ja (c) ei uskonut Jeesukseen joten asia ei kiinnostanut.
Tämä kokonaisuus on siitä jännittävä että selitykset eivät ole keskenään kovin yhteensopivia. Kuitenkin kokonaisuuden kannalta tulee selväksi se, mitä ohikävelemisen runsaus itsessään kertoo. On hyvin epäselvää mikä on se kohderyhmä jolle uskonnollinen lappujulistus on tarkoitettu. Itse asiassa näyttää että tämä on niitä töitä jotka näyttävät olevan funktionaalisesti lähinnä uskovaisten sisäistä näyttämistä. Eli oma uskonvakaumuksen syvyys näytetään julkisesti. Julistuslappujen funktio ei selvästi vastaa ihannetta. Varmasti tämäkin lappujulistaja oli vilpitön myös siinä että hän saisi pelastettua kaikki. Kohderyhmänä on ihanteissa "joka ihminen ihminen". Valitettavasti käytäntö näyttää että toteutus tukee enemmänkin "ei kukaan" -luokkaa kuin "kaikkia". Teoriassa julistuslappu henkeyttäisi jo uskovia ja pelastaisi ateisteja, ynnä käännyttäisi eriuskoiset uskonnostaan kristityiksi. Käytännössä juuri ketään ei kiinnosta.
Yleinen kiinnostumattomuus-tyytmättömyys -tila.
Tämä tilanne on nähdäkseni laajempi. Kun esimerkiksi Hannu Kiuru valittelee papin työn nykytilaa sanomalla että "Me papit saamme kehuja niin ylen vähän, että emme osaa enää erottaa niitä parjauksesta. Ihmisistä on tullut vaatimuksissaan täyttymättömiksi kuin papin säkki. Vaikka me seisoisimme päällämme, niin silti heti alkaa vanha valitusvirsi sanoin I CAN’T GET NO SATISFACTION!" Tässä on tietenkin vähän se henki että jos uskonto ei kiinnosta, niin pappi voi kiistää epäonnistumisensa ja korostaa että vika on vastaanottajassa. Se on helppo asenne, jolla ei yleensä ole korjattu mitään missään koskaan. (En voi puhua kaikkien puolella, mutta Hannu Kiurulla on tilaa parannukseen jos jollakulla.) Syvimmillään ongelma on kuitenkin syvempi. Pappejen syyttäminen suurella linjalla on väärin. Sillä kysymys on perimmiltään kirkon merkityksestä. Kirkossa helposti korostetaan että heillä on "kurantti tuote" jolla on merkitystä jäsenilleen. Kansankirkko -nimitystä on lanseerattu tämän ajatuksen ympärille. Valitettavasti nyt kun merkitystä ei ole, on sitten tarpeen etsiä syyllisiä tälle tilalle. Kun ihmiset eivät koe kirkkoa merkitykselliseksi, syytä tähän haetaan papeista ja instituutiosta. Papit kuitenkin yrittävät parhaansa eikä instituutiokaan ole korjaamisen ulottumattomissa olevalle tasolle läpimätä.
Ongelmaa määritellään ja korjataan aivan väärin.
Valitettavasti näyttää että kirkon tapa ratkaista ongelma on lisätä viestintää. Itse asiassa jos katsotaan koko uskontokenttää, voidaan nähdä että se vastaa kaikkiin ongelmiin lisäämällä käännyttämisintoa. Tämä on strategiana erikoinen, koska selvästi jo havaitsemani pohjalla voi sanoa että Suomen ruuhkaisimmilla asemillakaan ei ole "työsarkaa" edes niille nykyään olemassaoleville julistajille. Tiedotus on selvästi riittävällä tasolla, ongelmat ovat toisaalla.
Itse olen siinä mielessä konu, että korostan että minulla on "periaatteessa myönteinen suhtautuminen sananvapauteen". En ole sekularisti, mutta ymmärrän että liian runsas määrä liian innokkaita julistajia voi olla häiritsevää ja tämä johtaa enemmänkin antipatiaan. (Sama kuin koulussa tapahtuva uskonnonopetus. Nykyään sitä on tarjottu ja sen on esitetty tuovan ymmärrystä uskonnosta ja vaikuttavan myönteisesti. Kuitenkin samalla korostetaan että nykyajan ihmiset ovat ongelma, ja ratkaisuksi tarjotaan jo kokeillun jatkamista. Ihmisille jotka toistavat samaa ja odottavat eri lopputulosta, heille on ihan oma nimityksensä...) Mutta kuitenkin aivan liikaa huomio on siirtynyt asian ytimestä lillukanvarsiin. Kun pitäisi puhua julistamisen tavasta, oppisisällöstä ja sen kuranttiudesta, puhutaan siitä saako uskonto näkyä yleisessä katukuvassa. Ja kun se on oikeutettu, asia ikään kuin niitataan siihen.
Siksi esimerkiksi "Seurakuntalainen" suhtautuu myönteisesti siihen miten poliitikot hyväksyvät ja ovat myönteisiä uskonnon katukuvassa näkymiseen. Niin suhtaudun minäkin, periaatteessa. Minulla vain on sellainen perverssi ajatus siitä että jos vakaumuksen ilmaisu on tärkeää ja luvallista, niin sitten jos vittuilee minulle niin minä saan vittuilla takaisin. Tämä on tärkeää sillä jos kristitty sanoo "homoseksuaalisuus on synti" hän sanoo synonyymisanakirjan mukaan "homoseksuaalisuus on pahuutta". Ja kun minä muotoilen asian niin sanon että "ovat paskoja ihmisiä". Jos on lupa sanoa asia, niin sitten vastapuolta pitää kohdella yhtä reilusti. Kristityt ovat onneksi jossain määrin ymmärtäneet asiaa. Junkkaala kirjoittaakin "Seurakuntalaisessa" miten herätysliikkeiden riskinä on norsunluutorniutua ja tämä johtaa asenneongelmiin. "evankelioiva herätysliike on vähän hankala, koska uskoontulovaatimuksineen se vetää uskon ja epäuskon rajaa selvemmäksi, eikä tällainen miellytä kaikkia. Näissä rajanvedoissa olemme epäilemättä syyllistyneet myös sellaisten barrikadien korottamiseen, jolla olemme suotta karkottaneet ihmisiä luotamme. Opillinen linjanveto kuuluu myös kutsumuksemme. Sekään ei luonnollisesti sovi kaikkien pirtaan. Meidän olisi hyvä ymmärtää, että kaikki kristityt eivät yksinkertaisesti ole opillisesti orientoituneita, jolloin heidän on vaikea ottaa harteilleen tiukan opillista kaapua." Tämä on mielestäni hyvä viesti, sillä moni kristitty kohdallani tuntuu olevan hyvin hämmästynyt siitä että olen "niin hyökkäävä". Minä kuitenkin yleensä lähinnä palautan asennevamman takaisin lähettäjälle. On hyvin suuri virhe olettaa että hyökkään uskontoa vastaan ja että vihaisin Jeesusta. Kusipäitä sen sijaan vihaan aidosti ja henkilökohtaisesti.
Tärkein ohje ; Lakatkaa olemasta kusipäitä.
Mutta toki tässä ei sitten olla uskovaisten sisällä kovin koherentteja. Nightwishin uusin levy jossa on yhteistyötä Richard Dawkinsin kanssa on erikoinen. "Seurakuntalaisessa" on myös omituinen olkiukkojen ja vastaavien rykelmä. Sen viesti oli ällistyttävä. Pertti Kurikan Nimipäivät otetaan tässä esiin erikoisesti ; "PKN:n mukaan tulon viisuihin toivoisin olevan kova kolaus sikiöseulonnan puolesta puhuville, joiden päänalusenaan ovat ennen kaikkea Downin syndrooman omaavat yksilöt – suurin osa seulonnan tuloksena abortoiduista kun on Down-tapauksia, joita PKN:n porukastakin osa on. Nyt heidät nostetaan valokeilaan uhoamaan epäkohdista! ”Hei haloo, me ollaan ihmisiä! Me voidaan menestyä samalla tavalla kuin tekin!”" ... "Toisena kiintoisana tapauksena on kohu, joka alkoi Nightwishin paljastaessa maailman tunnetuimman ateistin Richard Dawkinsin olleen suurin innoittaja heidän tulevan levynsä sanomalle. Dawkinsia ja hänen ajatuksiaan kuullaan myös tulevalla levyllä vierailijan roolissa. Dawkins on tunnettu räväkistä puheenvuoroistaan ja kirjoistaan erityisesti uskontoja vastaan, mutta myös mm. Down-sikiöiden abortoimiseen kehottavista kannanotoistaan. Samaan aikaan kun Nightwishin Tuomas Holopainen kummeksuu hänen herättämäänsä kohua valinnalleen, Dawkins siis ajaa abortin edistämistä, joka kohdistuu sikiöseulonnassa ennen kaikkea Downin syndrooman omaaviin sikiöihin. Tässä, eikä muissakaan Dawkinsin aatteellisissa kannanotoissa ole kyse tieteestä, vaikka Holopainen yrittää kuinka väittää." ... "Samalla viikolla, kun Suomen suurin rock-bändi hehkuttaa Dawkinsia fiksuna ja lämpimänä elämän ihailijana, Suomen kansa on kuitenkin äänestänyt valtavalla menestyksellä kehitysvammaisten bändin Euroviisu-edustajakseen. Oikeus toteutuu toisinaan. Huomionarvoista on, että samaan aikaan kun yhteiskunnassamme ajetaan rodunjalostusta (Downien aborttilukemat nousevat koko ajan), vammaisia ihmisiä ja heidän oikeuttaan hyvään elämään kannatetaan enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa. Mistä Dawkinsin edustamassa uusateismissa sitten on kysymys? Siinä ääri-ilmiöt tuomitaan, mikä on aivan oikein, mutta niistä tehdään laaja-alaisia yleistyksiä. Ei vain niin, että kaikki muslimit ovat itsemurhapommittajia, vaan jopa niin, että kaikki uskonnot sisältävät pohjimmiltaan saman ainesosan. Dawkins on nimittäin keksinyt aivoissa havaitsemattomille osasille nimen meemi."
1: Minun on vaikeaa nähdä miten tämä haukkuminen eroaa uusateistien "aggroamisesta". Itse asiassa näkisin että jos noin selkeästi vääristelee ja valehtelee, niin ei pidä ihmetellä jos joku vittuilee takaisin. Lausuntoja leimaa nimittäin ilmiselvästi se, miten pahantahtoiseen tulkintaan esimerkiksi Dawkinsin aikaisempi aborttilausunto on laitettu ; Asia on selvästi yhden twiitin varaan rakennettu tulkinta, joka otetaan tutustumatta siihen mitä alkuperäislähde on asiasta sanonut. Dawkins onkin itse asiassa kommentoinut asiaan täsmennyksiä. Dawkins on humanisti, joka esimerkiksi korostaa humen giljotiinia eettisissä kysymyksissä, joten ihmettelen että mitä helvettiä se vaatimus/naureskelu skientismin ja etiikan suhteesta tuossa Seurakuntalaisen kirjoituksessa oli?? Olkiukko. No, niitä rakennellen on helpompaa teeskennellä pärjäämistä. On helpompaa hokea "militantti" -sanaa kuin nojata vastapuolen näkemysten pänttäämiseen ja analyysiin.
2: Lisäksi uusateismi ei ole samaa kuin Dawkins, ja on huomattava että P.Z. Myersin kommentit korostavat hieman erilaista näkemystä vammaisten ihmisarvoon. Tässä mielessä on ironista, että kriitikko valittaa sitä että liioitellaan uskontojen ongelmia ja laajennetaan niitä koskemaan sellaisia tahoja joihin se ei osu. Jos tällä todella olisi merkitystä, samanlaista ei tehtäisi itse. Selvästi kirjoittaja hyväksyy itsellään asenteellisuuden ja valehtelun, mutta pahastuu jos joku lähtee opettamaan että uskonnoista on myös haittaa. (Dawkinshan ei ole missään tietämässäni lähteessä väittänyt että uskonto olisi pelkkä ongelma, hän korostaa päinvastoin sitä että uskonnossa on ongelmia joita helposti katsotaan sormien välistä. Jos hän väittää laajempaa jossain olen kyllä "kiinnostunut" näkemään lähteen joka lainaa suoraan Dawkinsia eikä jotain kristittyä joka luo Dawkinsin suuhun erikoisia sanomisia.)
+: Puhumattakaan siitä että "eugeniikka" ja "ihmisten jalostus" ovat erikoisia käsitteitä joita kirjoittaja väärinkäyttää nolosti. Kun ei tiedä mitä ihmisen rodunjalostus tarkoittaisi voi tietysti vääntää evoluutiovirheitä. Tämä on toki tavallista. En ymmärrä miten evolutiivinen jalostus voisi johtaa vammaisten abortointiin, kun käsittääkseni vammaiset eivät muutenkaan lisäänny keskivertoa tehokkaammin vaan juuri muita vähemmän. Rodun jalostus ei tieteelliseti toimi tuolla periaatteella. Se, onko ihmisen jalostus oikein vai ei on eettinen kysymys. Mutta jos jalostus otetaan tavoitteeksi, sen lähestyminen on sitten tiedeasia. Ja tässä on se syy miksi aborttia nykymallissa ei voida liittää evoluutioon ja rodunjalostukseen. Epäeettistä se toki voi hyvinkin olla. Tosin niin on tämänlaisten eugeniikkarinnastusten tekeminen ymmärtämättä asioiden tieteellisestä puolesta mitään.
Jos ateisti tai joku muu vittuilee teille, on tärkein keino tiedostaa että tämä vähenee kun lakkaatte toimimasta kuin valehtelevat ja idioottimaiset kusipäät. Jos ette osaa, niin sitten selittyy se miltä valtaosa "asiallisemmistakin" "Seurakuntalaisen" -tapaisen viestintäkanavan kristityt näyttävät. Tässä asenneilmapiirissä on aivan turhaa odottaa että merkitys yht'äkkiä palaisi. Parasta vaan aloittaa se päälläseisonta ja asenteiden korjaus. Siten metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Tänään minä olin humoristis-myötämielinen asialliselle julistajalle. Hyvin usein kuitenkin tulee kusipäisiä ääliöitä jotka sekoittavat heille suuttumisen - joka on rehellisesti sanoen ainut inhimillinen reagointitapa niihin - siihen että tässä halutaan sortaa koko sitä ideologiaa jota he edustavat. Ei, tätä rajoitusta halutaan tehdä yleensä vain sen verran kuin tuossa järjestössä on niitä kusipäitä. Joten sortamiseen päästään vasta jos kusipää väittää että jokainen hänen ideologiansa edustaja ilman ainutakaan poikkeusta on kusipää. Jos tämä olisi totta, se tosin selittäisi aika paljon kohtaamistani kristityistä kokonaisuutena. Mutta en usko että uskovaiset ovat itse tunnustamassa asiaa näin pitkälle.
Ainakin minulla on suuria vaikeuksia palata seurakuntaan jossa on esimerkiksi minun puolisoa epäilty-haukuttu saatananpalvojaksi siksi että hän on auttanut masentunutta ja suisidaalista ihmistä. (Minua voi pilkata, kykenen puolustamaan itseäni. Puolisoni on kuitenkin ns. ylikiltti tapaus ja tässä kohden minulla on tämän vuoksi kovennetut vaatimukset ja pahastumiset.) Samoin minun on vaikeaa suhtautua positiivisesti ihmsieen joka muuntaa kaikki mielipiteeni jonkinlaisiksi ismikysymyksiksi niin että evoluutioteorian kannattaminen on "evolutionismia" jne. Kenties joku voi pitää niitä identiteetin ytimessä - ja kenties minäkin todella teen niin - mutta tämänlainen arvotus on henkilökohtaisuuksiin käymistä. Kaikista asioita halutaan tehdä henkilöön käyvää pilkkaamista määrittelemällä tämä "ismiksi". (Ismit toki muodostuvat mielipiteistä, mutta kaikki mielipiteet eivät ansaitse ismin ytimeen tunkemista kaikilla.)
1: Tämä toki sopii nykyiseen pahastumiskulttuuriin. En kuitenkaan malta olla huomauttamatta että uskonnollisten ihmsiten kanssa keskustelua vaivaavia piirteitä on listattu. Yksi niistä kuvaakin perusongelmia varsin kiinnostavasti. Siellä on yhtenä teemana juuri edellämainittu "Even though you might criticize something they said or did, they will criticize your personality and make you out to be a terrible person, crazy, ambitious, a liar, abusive, or anything else to make you seem sick and on a crazy mission". Ja lisäksi mukana on ajanvientiin ja pakkopoteroitumiseen ajavia elementtejä "Bad leaders are like a very nasty virus It takes a lot of effort, work, and time, for them to change or stop. They’re sticky and are resistant to normal treatment. They are intransigent. You often have to be in it for the long haul to see any change." ... "Those with power seem to have unlimited support, both relationally and financially, to maintain a strong campaign against your efforts to expose and publish their abuses. They have tons of connections with power. You might be able to raise some support, but they are mostly powerless." Ja niiden toteutuminen estää keskustelun, muuttaa erimielisyyden kiusaamisen kohteeksi joutumiseksi. Mikä tietysti lisää ihmisten ärsyyntymistä ja sekularismitoiveita.
2: Kun uskovaiset saavat haukkua muita mutta kieltävät itsensä pilkkaamisen, ollaan nykytilassa. Tilassa jossa Nightwishin materiaaleja voidaan provokatiivisesti polttaa samalla kun jostain Raamatun heittämisestä lattialle raivostuttaan. Ja jossa voidaan "Seurakuntalaisen" tapaisessa materiaalissa haukkua kokonainen "uusateistien" ryhmittymä valehtelulla ja yleistyksillä kun samassa artikkelissa syytetään "uusateisteja" siitä että he valehtelevat ja yleistävät liiaksi. Kun peli on tällä tasolla, niin mitä muuta voi odottaa?
Kysynkin että eikö julistuslappusten kohderyhmä olekin ne jotka eivät vielä ole kadulla jakamassa lappuja? Eikö pitäisi suunnitella toimintaa niin että se tehtäisiin näiden ihmisten ehdoilla. Heitä miellyttävällä tavalla. Se olisi aidosti rakentavaa. Ei se, että vedotaan "yleiseen lupaan näkyä katukuvassa" ja "vaateisiin siitä että heitä ei saa pilkata vaan heitä pitää kunnioittaa". Täytyy muistaa että jokainen uskonnollinen tilaisuus koostuu myös sosiaalisesta samassa tilassa olemisesta. Ja jos on samassa tilassa pelottavien pilkallisten kusipäiden kanssa jotka käyvät persoonaan ja muuttavat mielipiteesi esimerkiksi "evolutionismiksi" niin on selvää että tällä on vaikutusta. Jos tätä ei ymmärrä niin ei voi muuta kuin toivoa että uskonnoillanne menee ihan sika huonosti jatkossakin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)