I am ja jerk - or is someone jerking me?

Minulla on merkittävän usein nukahtaessa eitahdonalaista nytkimistä (hypnic jerk). Ilmiö ei ole mitenkään merkittävän harvinainen. Ja yleisesti ottaen se on lähinnä koominen. Ilmiön takana on se "arkielämässäkin ilmiselvänä otettu asia", että tietoisuus ja ruumiin hallinta unessa on erilaista kuin valveilla. Tai kuten Tom Stafford asian asettelee, "Nobody knows for sure what causes them, but to me they represent the side effects of a hidden battle for control in the brain that happens each night on the cusp between wakefulness and dreams."

Eilen illalla yritin valmistautua nukkumaanmenoon. Minua huvitti haeskella selkounia (lucid dreaming), pitkästä aikaa. Sopivan mielentilan löytäminen ei tuntunut vaikealta, jotkin asiat vain ovat vähän kuin polkupyörällä ajo. Oli hyvin erikoista nukahtaa, koska pystyin jollain tasolla olemaan tietoinen siitä mitä tapahtuu. Ja sitten kävi se, mitä ei koskaan aikaisemmin ole käynyt. Eli tämä sopiva mielentila kohtasi tämän nytkimisen.

Kokemus oli hyvin erikoinen, koska nimenomaan yritin olla nytkimättä. Ja tuntui että omalla tahdollani oli vaikutusta. Oli kuitenkin ponnisteltava. Ja siltikin tuntui että selkärankaan ja selkään kasautui jännitystä johon sai helpotuksen vain antautumalla nytkeelle. Lisäksi asiaa vaikeutti se, että kun sitten kivenkovaan päätin että nyt keskityn vain siihen että nytkin vain kun haluan, niin pian huomasin nytkiväni ja koin halunneeni tämän vaikka olin juuri ihan itse päättänyt toisin. Enkä voinut tietää onko tämä lyhytjännitteisyyttä vai konfabulointia. Kokemus oli sen verran omituinen että siitä ei voinut muuta kuin nousta.

Mielestäni tämä yksittäinen tilanne on sellaisenaan hyvin mielenkiintoinen ajatuskoe vapaan tahdon kohdalle. Monet kompatibilistit määrittelevät vapaata tahtoa sellaisella tavalla että se hieman eroaa monien muiden tavasta nähdä vapaa tahto. Tässä vapaa tahto rinnastuu autonomiaan. Johonkin josta Schopenhauer sanoi "Man can do what he wills but he cannot will what he wills." Eli vapaa tahto tarkoittaa sitä että voi tehdä mitä haluaa, ei sitä että päättää mitä haluaa. Oli selvää että tuossa tilanteessa sekä nytkiminen että sen vastustaminen olivat peräisin omista aivoistani. Silti kyseessä tuntui olevan jonkinlainen hyvin syvällinen konfliktitila.
* Itse unen ja valveen välinen konfliktitila on jo itsessään jonkinlainen kina. Molemmat, sekä uniminä että valveminä ovat "minä". Mutta ilmeisesti jotenkin oleellisesti eri tavoilla.
* Refleksitasolla ei ole välttämättä mitään tunteita. Esimerkiksi nukahtamisnytkintä on liitetty ajatukseen siitä että nukahtaminen tuntuu putoamiselta ja siihen reagoidaan reflekseillä kuten puusta putoava lisko tai muu mönkijäinen. Heilutetaan jotta voidaan tarttua johonkin, mihin tahansa.
* Päätös olla nytkimättä taas on enemmänkin tunteita ja päätöksentekoa. Useinhan nämä irrotetaan toisistaan, mutta juuri tässä kohden ne tuntuvat relevanteilta yhdistää. Entä jos tunteet ovat reflekseille hieman samaa kuin tietoinen ja työläs tietoinen analyysi on intuitiivisille päätöksenteoille? Eli ne tekevät samoja asioita mutta tietoisuus otetaan käyttöön vasta kun ongelmat ovat sellaisia että niihin ei ole totuttu tai ne ovat jotenkin muutoin niin hankalia että "nopea riittävän hyvä ratkaisu ei riitä".
* Halutessa sitä voisi kenties luoda lisäkonfliktia tunteiden ja järkeilyn välillä. Tämä lajityyppi on suosittua kulttuurissamme, joten selvästi näidenkin välille saadaan rakennettua jotain.
* Lisäksi olisi päätettävä milloin "vapaa tahto" on oma päätös ja milloin sitä voi ylipäätään sanoa konfabuloiduksi? Onko tälläistä eroa ylipäätään olemassa?

Kun mietitään mitä vapaa tahto on, joudutaan selvästi ottamaan kantaa hyvin moneen kysymykseen. Jos ei muuten niin sen vuoksi että voitaisiin vastata niin yksinkertaiseen kysymykseen kuin siihen että mitä helvettiä minä oikein puuhasin eilen nukahtaessani...

Rauhaa kuolemassa

"I died in my dreams. What's that supposed to mean?"
(Rasmus, "Funeral Song")

En usein puhu unistani. Ja silloin kun puhun niistä, ne ovat merkittävän hoopoja. Näin siis noin yleensä. Viime yönä näin unen joka oli hyvin vaikuttava. Eräässä mielessä jopa vaikuttavampi kuin pari vuotta sitten saamani "epäuskonnollinen hengellinen kokemus". Joka oli hyvin vakuuttava.

Monille on kerrottu että painajaisissa ei voi kuolla. Että unesta herätään aina ennen. Pahat taikauskot kertovat jopa että jos painajaisessa kuolee, ei oikeasti herää. Tai että jos painajaisessa kuolee se jotenkin ennustaisi oman kuoleman.

Olin Helsingissä. Katajanokalle oli noussut uusi maailmanpyörä, joka sinne kuuluukin. Se vaikutti hyvin samanlaiselta kuin Lontoon suuri maailmanpyörä, jossa olen ollutkin. Siinä oli läpinäkyvä pallo johon mentiin. Maailmanpyörä nousi ylös, ja ollessani aivan sen huipussa, koko "pallo" putosi suoraan maahan. Tiedostin, että tämänlaisesta putoamisesta voi vain kuolla. Varmuus tästä toi sisääni hyvin suuren varmuuden. Joka on minulle äärimmäisen vieras ja harvinainen tunne. Tavallisesti painajaisiin herätään säikähtäin, mutta tässä tapauksessa niin ei käynyt. Kun putoamista oli kestänyt riittävästi, tiedostin että olin unessa ja uni muuttui ns. selkouneksi jossa pystyin hallitsemaan tilannetta. Mikä ei ollut vakuuttavaa, koska tätä minulle tapahtuu kohtuullisen usein.

Eli teknisesti en kuollut unessa. Mutta sain jonkinlaisen kuolemanrajakokemuksen. Tai ainakin near death -experiencen. Tai jotain. (Joku voisi sanoa että leikin sanoilla ja että en ollut riittävän kuollut saadakseni near death experiencen. Ja tämä joku olisi oikeassa.) Joku voisi tietysti ajatella, että tämänlaiset kuolemisunet ovat typeriä. Että ne eivät kerro mitään. Eivät ne mitään tulevaisuutta ennustakaan. (Tai jos, niin voi minua, sillä aion käydä kyseisessä maailmanpyörässä. Kerran. Ja pian.)

Kuitenkin uniin reagoidaan unen aikana kuin ne olisivat tosia. Ja tässä tapauksessa tällä on väliä. ; Kokemus oli jotenkin niin vaikuttava, että monta kertaa pitkin päivää kykenin hakeamaan tämän varmuuden kokemuksen sisältäni. Ja tässä mielessä voidaan sanoa, että kenties joku todella putosi ja kuoli. Kenties katajanokan raunioista nousi uusi ihminen. Tai ainakin henkilö uudella mielenkontrollin keinolla.

Epäkriittinen uniminä.

Nukkuminen on kummallista. Kuitenkin nukkuessa kriittinen mieli hiljenee, jolloin sitä ei huomaa kaikkia outouksia. Toisaalta lucid dreamingissä, eli omien unien sisällön ohjailussa on tärkeää huomata, että on unessa. Tämä tarkoittaa jonkinlaisen kriittisen mielen käyttöä. Ainakin itselläni shamanismin kanssa pelleilyssä tulikin ongelmaksi se, että tulin tässä liian hyväksi. Lopputulos oli se, että kriittinen mieli oli sen verran lujasti päällä, että oli vaikeaa nukkua ollenkaan. Sitten kun nukkui, ei voinut olla hallitsematta niitä uniaan. (Asiaa ei auta se, että nukkumiseni on ollut likimain aina jumissa.)

Eräs omituisin unieni piirre on se, että jokin osa aivoistani ei ole selvästi koskaan valmistunut lukiosta, eikä täyttänyt 20 vuotta. Unimaailmassani elän ikuisesti nuoruuttani. Valitettavasti tämä sattui olemaan myös ns. elämäni paskinta aikaa.

Näen nimittäin hyvin usein unia siitä että minulla on pitkän matematiikan kokeet, joita sitten pitää stressata. Valmistumiseni lukiosta on vaakalaudalla toistuvasti vielä tässä 30 korvillakin, kun lukiosta valmistumiseen on mennyt puoli elämää. Ja siihen täytyy aina reagoida asiaankuuluvalla kylmällä hiellä ja lukupaniikilla. Olen myös niissä tappeluissa joissa olin siihen aikaan. En niissä pahemmissa, jotka kaivelevat valvetilaani ja jotka olivat myöhemmin, vaan niissä vähäisissä juuri tässä vaiheessa. Niihinkin pitää reagoida asiaankuuluvasti aggressiivisella ja ärstyisällä kuumalla hiellä. Samoin toistuvasti eroan sen ajan tyttöystävistäni joiden kanssa siihen aikaan erosin. Johon täytyy tietysti tuntea asiaankuuluvaa totaalista yksinäisyyttä vaikka on elänyt vakioparisuhteessa samassa talossa saman eukon kanssa ties kuinka pitkään. Ja joka kerran reagoin asiaankuuluvasti hien jäätymisellä joka kylmää niin että sitä tekisi mieli kutsua hikoilun negatiiviselle skaalalle menemiseksi.

Kaikki hyvät jutut nämä unet näyttävät ohittavan. En yleensä näe uusintoja niistä onnellisista päivistä. (Joita oli. Kai oli. Muistelisin että ihan varmasti jotain oli. ... Olihan?)

Pahinta tässä on tietysti se, että tunnetilat ovat hormoniohjattuja, joten vereeni päätyy addrenaliinia ja muita oleellisia aineksia. Ja ne jäävät sinne lillimään vielä heräämisen jälkeenkin. Tosiasiassa likimain jokainen aamu ensi töikseni kiroan syntymääni. Lisäksi toivon usein että psykoanalyysi olisi oikeassa. Ongelmani ei selvästi ole se, että mieleni torjuisi tietoisuudestani kaikenlaista roskaa. Ongelmana on se, että sen mieleenpalauttaminen on juurikin niin helppoa. Valitettavasti psykoanalyysin torjunta kuvaa olotilaani vähemmän. (Kenties minun tulisi traumatisoida itseäni enemmän jotta pääsisin näistä eroon?) Jostain syystä sitä muistaa - ei vain tapahtumatason kuvauksena, vaan myös kaiken siihen liittyvän tunteiston - eikä unohda. (Vaikka juuri muisti onkin kohdallani varsin seulainen, noin yleensä.)

Pahinta tässä on se, että tapahtumat näyttävät oikeasti jumiutuneet jostain syystä siihen itsemurhayritysaikaani. Jos fiilikset olivat tuolloin sitä koko ajan, en ihmettele sen aikaista ratkaisuani. Nyt valvetila hoitaa asian pois päiväjärjestyksestä ja mielentila paranee kun addrenaliini sekä muut olennaiset asiat poistuvat verenkierrosta.

Visualisointi (What Is it Like to Be a Squirrel?)

Muisti voi palauttaa jopa yllättävän voimakkaita yksityiskohtia. Muistissa voi olla paikka ja siihen liittyvät tunnelmat ja jopa tuoksut. Näin muisti on muutakin kuin näkyvän ja kirjoitettavan toistamista. Mukana tulee mielikuvia hyvin laajalla kirjolla.

Tätä käytetään apuna esimerkiksi urheilussa. Suorituksen kuvittelu mielessä auttaa oikeassa suorittamisessa. Metodi on tuttu zenin maailmasta; Herrigelin "Zen ja jousella ampumisen taito" kertookin miten suorituksen visualisointi ja kuvittelu on oleellinen osa harjoittelua. Kuvittelu auttaa kun harjoittelua tekee oikeasti. Näin mielikuvitus on mukana mutta ei pääse liian valloilleen. (Kuten käy esimerkiksi niillä pikkupojilla jotka katsovat kung-fu -elokuvia mutta eivät harjoittele. Heille voi syntyä vääriä käsityksiä ihmisen kyvyistä ja rajoista ja siitä mikä on helppoa, vaikeaa ja mahdollista.)

Mielikuvituksen voima on muutenkin yllättävä. Ihminen kykenee visualisoimaan erilaisia asioita. Toki toiset asiat ovat vaikeitakin ; Esimerkiksi tiedän ihmisiä jotka kertovat voivansa kuvitella mansikkajäätelön makua niin että he todella muistavat tämän maun ja ikään kuin visualisoivat tämän tietyn maun. Toiset taas kertovat että ruusun kuva voi auttaa visualisoimaan ruusun tuoksua. Itse en tämäntyyppisiin keinoihin taivu. Silti visualisointien tehot yllättävät minutkin, vaikka ne ovatkin vähäisempiä.

Visualisointi liittyy erityisen voimakkaasti shamanismiin. Sen meditointitekniikat eroavat hieman "perinteisestä" sillä, että ne keskittyvät nimen omaan kuvien tuottamiseen. Ne eivät tuota "pimeyttä" tai "ajatuksettomuutta", vaan rakentavat enemmän maksimaalisen analogiamyllyn jota ei rajoiteta vaan annetaan ryöpytä vuolaana. Vain kahlitsevaksi koettu mielenjuoksu sammutetaan. Tässä mukana ovat myös voimaeläimet ja erilaiset oppaat. Niihin samastuminen esimerkiksi shamanistisen tanssin muodossa on tärkeä osa shamanistisen hengellisyyden harjoittamista. Visualisoinnin teho heijastuu esimerkiksi lucid dreaming -tekniikoihin, joissa hallitaan unien sisältöä. Tätä voidan pitää eräänlaisen visualisoinnin huipentumisena. (Huipentumisena tietysti siksi että minä olen tässä aikasta hyvä.)

Shamanistisessa visualisoinnissa linja on aivan erilainen kuin Thomas Nagelilla, joka selitti että ihminen ei voisi tietää minkälaista on olla lepakko, koska lepakon aistinelimet ovat olennaisesti erilaiset. Shamaani samastuu eläimeen. Tässä on tietysti ongelmana se, että kokemuspinta puuttuu. Mansikkajäätelön maun visualisoija on kokenut mansikkajäätelön syömisen. Zen -jousiampujalla mielikuvat saavat palautetta siitä kun harjoittelutilanteessa mielikuvia yritetään toisentaa tekojen tasolla. Shamaani ei sen sijaan saa vastaavaa "varmistavaa feedbackiä". Siksi pelkkä subjektiivinen kokemus samastumisesta riittääkin. Tätä jopa pidetään suorana kokemuksena asiasta. Joten jos shamaani kokee samastumista vaikka peuraan, hän ajattelee että tämä kokemus kertoo jotain jakamatonta ja aitoa siitä millaista on olla peura. Kokemus aitoudesta ja aitous menevät sekaisin. Muistaminen ja mielikuvitus muuttuvat yhdeksi ja samaksi. (Mikä ei ole muutenkaan mitenkään harvinaista, kuten valemuistot meille opettavat.) Tämä tietysti nostaa yksilön ja väittäjän absoluutiksi, joksikin joka kykenee sanelemaan miten asia on.

Todellisuudentaju.

"It's not what it seems. / Not what you think. / No I must be dreaming. / It's only in my mind. / Not in real life. / No I must be dreaming."
(Evanescence, "I must be dreaming")

Itse olen melko hyvä lucid dreamingissa, jossa unia hallitaan. Sen olennainen osa on havaita että nukkuu, (ja olla heräämättä tähän huomioon). Käytännössä kykenen tunnistamaan usein nukkuvani, ja osaan myös herätä halutessani. Tämän taidon perustaustan takana on tavallaan "kyky tunnistaa virheitä". Kun tapahtuu tietynlaisia asioita, "on tapahtunut virhe", ja todellisuus ei tee virheitä. Eli jos todellisuus tekee virheitä, näen väärin.

Kuvitellaan että hallusinoit tai näet unta. Miten voisit tietää tästä? Yleensä tämä voidaan tunnistaa, koska ihmisillä on ns "todellisuudentaju", johon havainto ei sovi. Jos esimerkiksi näet lentävän sian, tiedät että uneksit, olet sairastunut skitsofreniaan tai vesijohtovettäsi on terästetty jotain, joka ainakin joidenkin katolisten käytöksen perusteella saattaisi olla pyhän vedenkin terästeaineena.

Ilmiö on olennaisesti sama, kuin maailmankuvaan jämähtäminen. Mikään mitä näet, koet tai tunnet ei muuta maailmankuvaasi. Silloin siitä poikkeava luokitellaan hallusinaatioksi ja valheeksi ja harhaksi. Mitä vahvempi ja itsestäänselvempi ja vahvempi sitoumus, sitä helpommin tälläinen tuomio tehdään. Jos jämähdetään ajatukseen että lentävää sikaa ei ole, voidaan kuvitella että vaikka asiaa käsittelevät lehtiartikkelitkin ovat samaa hulluuden tulosta.

Tätä kautta hallusinaation huomaaminen liittyy kykyyn tehdä ad hoc -oletuksia. Mitä tehokkaampi kognitiivinen dissonanssi tapahtumalla on, eli mitä vahvemmin olemme siihen ajatuksissamme sitoutuneet, sitä vahvemmin ollaan valmiita assimilaatioon. Eli sitä varmemmin olemme valmiita tunnustamaan että olemme hallusinoineet.

Toki myös sisäinen ristiriitaisuus on havaittavissa. Ja itse asiassa keskenään mahdottomien asioiden huomaaminen osoittaa hallusinaation mahdottomaksi. Voimme osoittaa näkemyksiämme vääräksi. Tässä kohden ongelmana on halu. Voimme paikata mitä ihmeellisimmillä ad hoc oletuksilla ristiriitoja.
1: Itse asiassa postmodernismissa on ytimessä halu vastustaa binaarisia vastakohtapareja. Ristiriidat ja virheet pyritään korvaamaan jännitteillä, joissa ristiriita kadottaa luonteensa.
2: Tieteenfilosofiassa melko usein kohdattu Duhemin-Quinen teesikin nojaa olennaisesti ajatukselle, jossa ristiriita voidaan korjata tekemällä sopivia ad hoc -oletuksia.
3: Kuhnin paradigman rytmiikka nojasi siihen että loppuvaiheessaan teorian kannattajat suojaavat näkemystään ristiriidoilta korjaamalla näkemytä lisäoletuksilla.
4: Imre Lakatoksen ajatus tutkimusohjelman itseään suojaamaan rakentamasta "suojavyöhykkeestä" perustuvat ajatukselle siitä että ad hoc -oletuksilla voidaan paikata käytännössä kaikki ristiriidat ja ongelmat.

Tätä kautta maailmankuva sekä auttaa että vaikeuttaa huomaamasta sitä että hallusinoi. Joku voisi tietysti kysellä sen perään että jos unimaailma on sittenkin totta, ja "arkielämä harhaa". Ehkä todellisuus onkin outo ja mielivaltainen, ja unimaailmamme on se. Tässä tapauksessa tämä keino onnistuu vain erottelemaan nämä kaksi aluetta. Ei sanomaan mitä ne ontologisesti, pohjimmiltaan, ovat.

Maailmankuvan kohdalla voidaankin sanoa kaksijakoisesti, että maailmankuva sekä auttaa tunnistamaan omaa hulluustilan, eli huomaamaan oman erehtyväisyyden. Se tarjoaa mahdollisuuden paikata havaintoaineistoasi sillä että "olet sekaisin". Kuitenkin se on myös oman hulluuden huomaamisen esteenä, koska jos ajattelet olevasi täysjärkinen, voit aina paikata havainnot koherentiksi kokonaisuudeksi maailmankuvan ympärille. Kysymys on siitä mitä halutaan kieltää. Molempien kohdalla ytimessä on kuitenkin olennaisesti sama asia, denial.

Eheyttävät mystiset kokemukset.

Joskus kannattaa olla ilkeä. Oljenkortta viilaillessa kohtasin nimittäin uudenlaisen asian, jota en ole tullut ajatelleeksi.

"Itse näen Vaillantin ongelmaksi sen, että hän katsoo hengellisyyden olevan jokin kaiken hyvän ja kivan lähde. Itse en näe asiaa pelkästään näin. Hengelliset tai mystiset kokemukset voivat olla myös ahdistavia. Tämä ei kuitenkaan johdu "uskonnosta" vaan siitä, että ihminen kohtaa omaan itseensä kuuluvat heikkoudet. Tätä ei tule kuitenkaan kieltää ja markkinoida hengellisyyttä jonkinlaisena kaiken kivan lähteenä. Vaillantin perusasetelma on kuitenkin mielenkiintoinen: usko voidaan nähdä merkityksellisenä psyykkisenä ilmiönä."

George E. Vaillant on nimittäin malliesimerkki siitä miten mystisten kokemusten ajatellaan aina vain eheyttävän. Hengellisyys nähdään vain tukevana voimana. Sitä tarjotaan ratkaisuksi moniin elämää koskettaviin ongelmiin. Kuitenkin historia on pullollaan myös pelottavia ja ahdistavia mystisiä kokemuksia. Tämä ei ole se uusi asia.
1: Minusta se, että sanoo että negatiivinen ei johdu "uskonnosta" vaan ihmisen heikkouden kohtaamisesta, on melko lailla sama kuin sanoisi että positiivinen ei johdu "uskonnosta" vaan siitä että ihminen kohtaa sisällään olevat vahvuudet, positiiviset tunteet, ilon, rakkauden ja rauhan, joihin me pystymme ihan itse samaan tapaan kun ihan itse voimme olla heikkoja.

Uusi asia oli se, että nämä pelottavat ja ahdistavat kokemukset olisivat mahdollisesti negatiivisia. Olen ikään kuin automaattisesti olettanut että ne olisivat kasvattavia. Ehkä syynä on se, että olen kasvattanut itseäni ulos muutamista fobioista väkisin, siedättämällä. Nämä ovat : kiputilat ja kärpäset. Jälkimmäinen tuli siitä kun astuin lapsena maamehiläispesään. En alkanut pelkäämään mehiläisiä, vaan sen sijaan kärpäsiä. Yliherkkyys kivulle taas tulee helposti jos saa riittävän kauan ja riittävän paljon turpiinsa. Kokemukset näiden poistelun parissa ovat olleet raskaita mutta parantavia. Niiden kautta on helppoa ymmärtää miksi jotkut hyppäävät laskuvarjolla. Itsensä voittaminen ja addrenaliini ovat samanaikaisesti inhottavia että hyvin mukavia asioita.

Mystikoista tälläistä "pahakin voi vahvistaa" -kantaa tukemaan saa vaikka Carlos Castanedan kautta. Hän kertoo miten peyote aikaansaa joskus pahoja asioita, mutta hänen shamaaniopettajansa sanoi että se maistuu juuri niin pahalta kuin käyttäjä. Castanedan luotettavuutta antropologina voidaan tietysti asettaa monin paikoin kyseenalaiseksi, mutta tässä kohden hän mukailee "muutenkin tunnettua". Nämä pelottavat kokemukset esitetään voimistavina. Castanedan tuotannossa muun muassa kerrotaan että soturiksi tuloon liittyy erityisiä hetkiä, joina hän kokee tuskaa. Ja mitä kovempi tuska on, sitä enemmän soturi kasvaa.

Tätä kautta mystiikassa on helposti esitys, jossa kaikki on hyvää kohti menemistä. Jos se tuntuu mukavalta, se on elähdyttävää ja terapeuttista. Jos negatiivista, se on kasvattavaa. Tätä kautta olipa kokemus mukava tai ikävä, mystiselle kokemukselle saadaan "sitä tukeva selitys". Astetta pahempi on tietysti se, jos hengellisyydestä otetaan vain hyvät asiat, jolloin negatiivisten kokemukset kielletään, tai niistä tehdään kokijan vika.

Toisaalta aina mystinen kokemus ei liity ihmisen omiin heikkouksiin. Kun minä tutustuin shamanismiin, opettelin lucid dreamingia. Sellaista jossa tunnistetaan että nukutaan, ja ollaan heräämättä ja sitten tehdään mitä halutaan. Minulla oli tähän "tiettyjä lahjoja", se vaatii todellisuuden kyseenalaistamista valveillakin. Ja olen aina nukkunut huonosti ja oudosti, joskin paljon juuri tämän vuoksi. Minulla oli joko tähän liittyen tai tähän liittymättä unihalvaus. Se ei ollut kovin miellyttävä kokemus: Sen koettuaan ymmärtää paremmin eräiden kansantarinoiden taustoja, ja sitä miksi niitä kohdanneet ovat voineet selittää tapahtumaa demonejen hyökkäyksellä. En pidä sen vaikutuksia välttämättä eheyttävinä. En usko että takana oli mitenkään väistämättä edes se paljon puhuttu "oman itsen heikkouden kohtaaminen". Ajatus siitä että kokemus olisi aito hengellinen kokemus voisi olla hyvinkin ahdistava. Tässä suhteessa on helppoa uskoa että takana oli "vain aivohäiriö".

Toki tämäkin kokemus voi olla kasvattava, koska se innosti "lopettamaa puuhastelut". Sshamaanina itseään pitävä tietysti pitää kohtaamistani aitona hengellisenä kokemuksena ja minua pelkurina. So to be it.

Mielen matkaajat.

Psykonautit (kreik. ψυχοναύτης, mielen seilaajat) ovat oma, melko erikoinen ryhmänsä, joka pyrkii ensin aikaansaamaan jollakin tavalla muuntuneen mielen tilan, ja jotka tätä kautta kokevat saavansa jonkinlaista tietoa tai ymmärrystä. Keinona matkaamiseen voi olla lähes mikä tahansa meditaatiosta lucid dreamingin kautta hallusinogeenisiin huumeisiin ja ärsyketyhjiön (sensory deprivation) käyttöön. Hän voi käyttää yhtä tai useampaa erilaista menetelmää näistä. Toisaalta osa saattaa myös kieltää jonkun menetelmän. Esimerkiksi monet psykonautit pitävät hallusinogeenisiä huumeita hieman tai paljon halveksittavana oikotienä joka toimii vain niille jotka "eivät muuten osaa".

Psykonautiikan nimesi ensimmäisen kerran Ernst Jünger, jonka kulttuurillisen, kamppailuun ja tässä menestymiseen perustuvan, ajattelun on esitetty auttaneen Adolf Hitlerin valtaanpääsyssä. Toisaalta hän oli edelläkävijänä myös taiteellisen rintaman, maagisen realismin alueella. Tässä taidelajissa ihmeelliset asiat esitettiin ikään kuin tavallisina, jolloin niiden paranormaaliutta tai yliluonnollista luonnetta ei itse asiassa lainkaan korostettu. Jünger kirjoittikin kirjan "The Glass Bees", joka luokitellaan science fictioniksi. Jünger kokeili elämänsä aikana monia huumeita, eetteriä, kokaiinia, hasista ja elämänsä loppupuolella meskaliinia sekä LSD:tä.

Psykonauteilla on havaittavissa samantapaista ajattelua, mitä maaginen realismi edustaa taiteessa. Heidän mielestään muuntuneilla tietoisuuden tiloilla on suuri hengellinen, henkinen ja tiedollinen merkitys. Heille tilanne ei ikään kuin ole mitään taikojen tekemistä, vaan enemmänkin mielen voittoa aineesta. Tämän avulla sitten saavutetaan tietoa kenties myös jumalista, psykonauttiyksilöstä riippuen. Psykonautiikka liitetään usein shamanismiin ja New Age -sävyiseen uusshamanismiin, jonka rakenne on yksilöllinen eikä kokonaisuutena kovin koherentti. Siinä saa olla melko vapaasti mitä mieltä haluaa. Suurin osa heistä kuitenkin edustaa jonkinlaista animistista tai panteistista kantaa. Uusshamanismi eroaa Michael Yorkin mukaan shamanismista koska "In traditional shamanism, the shaman’s initiation is an ordeal involving pain, hardship and terror. New Age, by contrast is a religious perspective that denies the ultimately reality of the negative, and this would devalue the role of fear as well"

Suoritteillaan psykonautit hakevat vastausta siihen miten mieli toimii, kuinka he voivat parantaa mielensä ja tunteidensa hallintaa, kehittyä henkisesti tai saada vastauksia henkisiin kysymyksiin, saada tietoa metafyysisen maailman rakenteesta tai vain jokapäiväisestä elämästä enemmän saamiseen. Tavoitteena ei siis ole pelkästään saada pää sekaisin. Keskeisintä on huomata, että siinä missä psykologit yrittävät tavoittaa ihmismielen toimintaa, eli ymmärtää miten ihmisten mieli toimii, psykonautit ovat liikkeellä subjektiivisemmasta lähtökohdasta. Heitä kiinnostaa miten heidän oma mielensä tuottaa. Se on siis enemmän itsensä kehittämistä, ja lähempänä uskonnollista kuin tieteellistä tarkastelutapaa.

Loppuosa onkin sitten niille valikoiduille psykonauteille, joiden mielestä kyseessä on perusteltu asia, eikä niinkään uskomustoiminta.

Ei ole aivan tavatonta löytää psykonauttia, jonka mielestä esimerkiksi aistiharhoista saadut näyt ovat jopa aidompia kuin normaalit havainnot ja siksi nämä olisivat luotettavampia tietolähteitä. Pyhtaasti hermeneuttisesti ajatellen tiedämme vain, että ne muuttavat ajattelutapaa, joten periaatteessa emme tiedä, onko todella näin. Kuitenkin tämänkin katsantokannan mukaan olisi aivan yhtä järkevää väittää että normaali itsetutkistelu ilman tajunnan muutosta toisi luotettavimman tiedon ja että huumeet ja muu mielen muuttaminen vääristää havaintoja ja tekee niistä tätä kautta epäluotettavia. Psykonauteista kokemus siitä että hallusinaatiot ovat aitoja, jopa aidompia kuin normaalisti nähty totuus on melko yhtenäinen ja se on tuttua lähes kaikkien huumeiden parista. Kokemus sinällään ei kuitenkaan tarkoita että näin on: Kysymys on loppujen lopuksi siitä, että jos "psyyken muuttaminen valehtelee", ne valehtelevat tämä kokemuksen aitoudesta ja jos "psyyken muuttaminen tekee todeksi" ne varmistavat aitouden. Mistään objektiivisesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse.
1: Itse olen aika vahvasti sitä mieltä, että psykonauttien suurin ongelma on konsilienssi. He eivät saa tukea näkemyksilleen muuta kuin omista muuntuneen todellisuuden maailmoistaan, kun taas normaaliaisteille on muutakin: Nimittäin jos näen hallusinaation junasta, muut eivät osaa kuvailla junaa samoilla väriominaisuuksilla, eikä siitä saa esimerkiksi valokuvaa joka säilyisi. Jos taas näen aidon junan, muut voivat kuvailla samanlaisen junan ja saan valokuvankin. Tämä jälkimmäinen vaatisi melkoisen mutkikasta harhanrakennussysteemiä, jossa on esimerkiksi muistilaitos jossa systeemi säilyy ja jossa koko maailma muokataan harhan mukaan, kun taas ensimmäisessä riittää että omat aistit vääristyvät. Kysymys on siis siitä, onko todennäköisempää että koko maailma on harha jossa on muisti vai onko vain itse näkemässä harhoja.
2: Lopullista todennäköisyyslaskua sille kumpi on aidosti todennäköisempi ei kyllä voi suorittaa. Mutta jotenkin en jaksa uskoa että moni uskoo harhamaailmaa yksinkertaisemmaksi kuin omaa harhannäköään. Tosin tässä kohden olen osittain väärässä. Osa nimittäin uskoo.

Silmäluomesi tuntuvat raskailta.

Uni ja lepo ovat tärkeitä perustarpeita. Laura Hännisen eläinlääkäri 1/2007 -lehden artikkelin "pikkuvasikan uni ja lepo" mukaan kaikki eläimet torakasta norsuun nukkuvat: Unen määrä ja nukkumisajan pituus taas riippuvat lajista: Tyypillisesti saaliseläimet nukkuvat lyhyitä rupeamia kun taas saalistajat nukkuvat pitempiä jaksoja. Kasvavat yksilöt nukkuvat enemmän kuin täysikasvuiset.

Ihmisten unille on annettu lisämerkityksiä : Unia on kautta historian pidetty osana mystiikkaa. Niitä on arvostettu viestien välittäjänä. Tästä esimerkkeinä on Carlos Castanedan shamanismia käsittelevät kirjat arvostavat unia, etenkin "unennäön taito" ja "Don Juanin opetukset: Yaqui-tietäjän tie" -kirjoissa nukkumiseen keskitytään paljon. Samantapaisia asioita on myös muissa shamanistisissa opeissa ympäri maailman. Ja kun otetaan huomioon se, että lisäksi näissä käytetään huumeita, joiden toiminta johtaa siihen että aivojen toiminnat sekoittuvat niin että unitilat eivät rajoitu nukkumiseen, vaan syntyy unenomaisia hallusinaatioita. Myös Raamatussa unien viestejä käytetään hyväksi: Etenkin tarina Joosefista(siitä Jaakobin pojasta) on selvästi unennäkijän tarina: Hänhän näki lapsena unia jotka symbolisoivat sitä kuinka hänen veljensä kumartavat hänelle. Ja faaraon lihaviin ja laihoihin lehmiin liittyvien unien tuoma tieto tulevien vuosien sadonkehityksestä mahdollisti tämän. Matkan varrella tietenkin selitettiin myös faaraon juomanlaskijan ja leipurin kohtalo unesta. Uudessa Testamentissa edellisen kaima, Joosef (Marian puoliso, Jeesuksen ottoisä) miettii Matteuksen evankeliumissa sitä, miten hänen tulisi suhtautua Marian raskauteen. Herran enkeli ilmoittaa että lapsi on Pyhästä Hengestä syntynyt. (Ilmeisesti lapsi on jotenkin vähemmän äpärä, jos hänen isänsä on Jumala tai muu ylhäinen henkiolento.) 1700 -luvulla Emanuel Swedenborg uskoi että unissa on jumalallisia salaisuuksia. Sigmund Freudin psykoanalyysiin taas liittyi unien tulkinta, ja siihen liittyen etenkin Carl Jungin työssä unien tulkinta korostuu: Heidän mukaansa unet ovat osa aivojen irrationaalista prosessointia, ja toimi siksi porttina tiedostamattomaan, ei ihmisen hallitsemiin asioihin mielessä. Unet olivat portti tiedostamattomaan ja etenkin torjuttuihin asioihin. Siksipä psykoanalyysissä ilmapallot ovat naisten rintoja ja tikapuut peniksiä. (Minun kantani psykoanalyysiin on se, että vaikka Freud ei kenties selvittänyt mitä ihmisten mielessä kulkee, meillä muilla lienee kuitenkin sangen hyvä arvio siitä mitä hänen mielessään liikkui.) Koska muistamme vain pienen osan unistamme - jonka vuoksi osa luulee virheellisesti että he eivät lainkaan näe unia - unien muistamiseen on erilaisia tekniikoita. Esimerkiksi surrealisti Salvador Dalí kannatteli kädessään esineitä jotka putosivat ja pitivät äänen joka herätti hänet. Näin hän sai napattua muistiinsa uniaan joita sitten käytti taiteessaan.

Ja nykyäänkin unien tulkintoihin myydään erilaisia kirjasia, jotka lähestyvät unia mystiikan, ennustamisen, uskonnon ja psykoanalyysin näkökulmista. Löytyypä aiheesta nettisivujakin, esimerkiksi "unien tulkinta".

Shamanismin ja unien selittämisen voisi tietenkin leimata pelkäksi typeryydeksi. Mutta tosiasiassa ne viittaavat kuitenkin ihmisen aktuaalisiin ja tärkeisiin kognitiivisiin ominaisuuksiin.

Unista onkin tehty myös muunlaisia lähestymistapoja. Esimerkiksi aktivaatio-synteesimallissa asiaa lähestytään biologisesta lähtökohdasta. Esimerkiksi Alan Hobson harjoittaa tutkimusta, jossa keskitytään siihen minkälaisia molekyylitason ja solutason muutoksia aivoissa tapahtuu unen aikana. Unethan ovat ulkoisesti eräänlaista tajunnantilan muutosta, johon liittyy eräänlainen hulluus, eli olemattomien asioiden näkeminen ja kokeminen. Aktivaatio-synteesimallin mukaan todennäköisesti tämä liittyy muistivarantojen uudelleenjärjestelyyn ja käsittelyyn: Unen aikana useimmat aistisyötöt katkeavat ja aivojen tietoiset osat aktivoituvat sisältäpäin aivorungosta tulevien virikkeiden vaikutuksesta. Tämän vaikutuksesta aivot vain tekevät sitä, mitä ne muutenkin tekevät: Ne tulkitsevat saamansa ärsykkeet. Nyt erona vain on se, että data ei olekaan tullut aistielimien välittämänä ulkomaailmasta, vaan on sen sijaan aivoista peräisin : Syntyy fantasia, jossa yhteys todellisuuteen on ainakin osittain katkennut. (Esimerkiksi kuuloaistimuksia käsitellään unessa ja ne vaikuttavat unien sisältöön.) Tämä tarkoittaa sitä että unet ovat prosessoinnin sivutuote, eivätkä niinkään varsinainen adaptaatio, joka sinällään edistäisi lisääntymistä. Toiset tosin ovat sitä mieltä, että unennäkö vahvistaa vasteita, jotka ovat hengissä selviämiselle ja seksuaaliselle toiminnalle tärkeitä. Naudoilla nukkumiseen liittyy selviä hyötyjä, kuten se, että tutkimusten mukaan lehmien tiineen kohdunsarven verenkierto tehostuu unen aikana ja naudat myös varaavat lämpöä tehokkaammin makuultaan. Mutta tämä ei poista itse unien sivutuoteluonnetta: Vasteiden vahvistaminen ilman aistittuja fantasioita toimisi yhtä hyvin.

Kuitenkin tämä on vain karkea versio, yleistys. Tämän osoittavat kaksi poikkeuksellista ilmiötä:
1: Unia pystytään myös hallitsemaan tietoisesti, lucid dreaming on taito, jossa olennaista on se että ensin täytyy tiedostaa nukkuvansa - helpoiten tämä onnistuu huomaamalla ristiriitaisuuksia ja irrationaalisuutta - ja tämän jälkeen olla heräämättä. Tämän jälkeen unia voidaan ohjata tahdonalaisesti. Itse olen tässä aika hyvä.
2: Joskus taas lihakset kuitenkin saavat viestejä, jolloin unen aikana ei halvaannutakaan. Tällöin seurauksena on unissakävelyä tai unissa puhumista. Minun vanhempi sisareni oli ainakin lapsena kova unissakävelijä.

Aivot nukahtavat, kun noradrenaliini, serotoniinin kaltaiset amiinit ja muiden vastaavien välittäjäaineiden pitoisuuksissa tapahtuu muutosta. (Mainittujen kohdalla laskua.) Asetyylikoliinin määrä nousee. Serotoniinin kaltaiset amiinit itse asiassa aktivoivat aivoja ja välittävät viestejä tahdonalaisille lihaksille. Asetyylikoliini sen sijaan pysäyttää näiden elinten aktivoitumisen, sekä estää aivojen tietoisten alueiden toimintaa. (Unihalvauksessahan tapahtuu sellaista, että henkilö herää mutta ei voi hallita lihaksiaan. Hän on tietoinen tilastaan mutta voi myös samanaikaisesti nähdä unia. Itselläni on ollut tälläinen kerran ja se on melko pelotava kokemus.) Nukkuessa lämmönsäätely heikkenee: Tämä ei ole kovin yllättävää, kun muistaa että Nobelin fysiologian palkinto vuodelta 1922 meni Archibald Hillille siitä että hän keksi että kehon lämmöntuotanto liittyy lihastoimintaan. Tällä on merkitystä esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin kannalta. Hännisen mukaan naudat nukkuvat epämukavissakin oloissa - Edward Wilson taas vihjaa "konsilienssi" -kirjassaan että ihmiset nukahtavat hypotermiassa, lämpötilan laskussa, lähes pakotetusti koska se saa aivot luulemaan että keho on nukahtamassa.

Uni ei ole mikään yksi tila, vaan siinä on useita eri vaiheita. Nukkumisessa vaihtelevat syvän unen vaiheet(NREM -uni eli Non REM -uni) joissa ei nähdä unia ja REM -univaiheet, joissa unia nähdään. (Nimi REM tulee sanoista Rapid Eye Movement, koska silmät liikkuvat tämän unen aikana nopeasti.)
1: REM -unen aikana aivojen tietoiset osat toimivat mutta ovat eristyksissä ulkomaailmasta. Tämä käynnistyy kun asetyylikoliinia erittyy tiuhaan tahtiin. Tämä muodostaa mitattavan ns. PGO -aallon. (Nimi tulee siitä että P=Pons, aivosilta, josta se siirtyy G=Genikulaattitumakkeeseen, josta se kulkee O=Occipitaliin eli takaraivolohkoon.) Aivosilta on tämän aikana hereillä ja ilmoittavat aivoille että keho liikkuu vaikka keho onkin samnaikaisesti halvaantunut. Koska asetyylikoliini sulkee erityisen tehokkaasti haju ja makuaistimien kanavat, on todennäköistä että unissa ei voida maistaa tai haistaa asioita. Kuitenkin REM -uneen voi liittyä tahattomia lihasten liikkeitä. Pikkuvasikat voivat imeä unissaan. Mutta naudoilla REM -unen tunnusomainen piirre on nopeat korvien liikkeet. (Voidaan vitsailla että niillä REM tuleekin sanoista Rapid Ear Movement, nopeat korvien liikkeet.) Naudat eivät märehdi REM -unessa koska sen aikana asetyylikoliini rauhoittaa myös pötsin lihaksiston. Sen sijaan NREM -unessa ne voivat märehtiä ilman ongelmia. Pikkuvasikat tarvitsevat sekä määrällisesti että laadullisesti enemmän REM unta verrattuna aikuisiin nautoihin. REM -unien määrä näyttää olevan erityisen keskeinen tietoisuudelle ja kehittymiselle ja oppimiselle; Vasikoiden REM -unen määrä voi aluksi olla 40% unesta ja ne voivat vaipua siihen suoraan valvetilasta. Myöhemmin uni sekä alkaa NREM -unella, että sen prosenttiosuus on pienempi.
2: NREM -unet taas jaetaan syvyytensä mukaan useisiin eri vaiheisiin, joita ihmisillä on tunnistettu neljää erilaista. Tyypillisesti uni alkaa NREM -unella ja vaihtuu myöhemmin REM -uneksi. Nämä kuitenkin vuorottelevat tämän jälkeen, joten ei pidä luulla että REM -uni vain käynnistyisi NREM -in aikana ja jatkuisi REM -unena heräämiseen asti. NREM -unelle tyypillinen on SWS -aalto, eli hidasaaltouni.

Heikkolaatuinen uni heikentää ihmisillä ja eläimillä elimistön toimintaa ja valvominen onkin siksi vaarallita: Väsyneenä rattiin meneminen on melko lailla sama asia kuin humalassa autoon meneminen. Eläinkokeissa naudoilla aggressiivisuus lisääntyy ja stressinsieto heikkenee valvottamisen aikana. Nukkumisen laatua heikentävät eläimillä ja ihmisillä myös poikkeukselliset tilat, kuten sairaudet, kivut ja vieras ympäristö. Nukkumisen syvyyttä ja siihen liittyviä asioita voidaan tutkia aivosähkökäyrää lukemalla. Tähän käytetään eläimillä ja ihmisillä esimerkiksi elektroenkefalogrammia - itse asiassa keskussotilassairaalan (ent. Tilkka) elektrodeja on käytetty nautojen unen tutkimisessa. Tosin lukukelpoinen aines oli 75% eli ihmistä pienempi. Eläinlääkäri 1/2007 mukaan syynä tähän olivat etenkin vasikoiden puskuleikit, joita "Tilkan kuorsaajat" olivat harjoittaneet nelijalkaisia ystäviämme vähemmän.