Normalisoidaanhan kannibalismiakin

Netissä kiertää kuva jossa on afrikkalainen lapsi jonka molemmat kädet on amputoitu. Kuvatekstinä on ”afrikkalaisella ei mene sormi suuhun”. Tämä on materiaalia joka on tavallaan hauskaa, mutta sellaisella tavalla jota ei tavallaan halua jakaa vaikkapa sosiaalisessa mediassa. Tämänlaiset mustan huumorin jutut ovat sosiaalisesti vaikeita. Ja nimenomaan sellaisella tavalla että niihin ei oikein osaa suhtautua. Usein ihmiset osaavat selkeästi loukkaantua tai pitää jotain tiettyä vitsiä harmittomana. Mutta mainitsemani vitsi on selvästi monille vaikeasti tulkittavissa.

Ja onkin syytä kysyä miksi. Koska kuulin että huumorin analysoiminen olisi jotenkin mystistä, jotain jota ei voi tehdä koska huumori pakenee kaikkia määritelmiä, olin erimielinen. Päätinkin perustaa huumorilaboratorion. Ja koska kuulin että huumorin selittäminen on kuin sammakon dissektoimista, päätinkin tehdä juuri tämän. Dissekotoituani todella todella monta sammakkoa, joista osat ovat putkahtaneet erilaisten ihmsiten suista, päädyin esittelemään löydöksiäni tähän.

Ja tässä voidaan aloittaa huumorista joka herättää pahastumista.

Jos mietitään sellaisia vitsejä kuin ”Minne Amelie Ernhart katosi – toivottavasti keittiöön jonne nainen kuuluukin” on kyseessä selkeästi loukkaava vitsi. Tämänlaisten lausumisia vastaan nouseekin kiukkua. Tämänlaisten vitsien kertomista halutaan usein vastustaa. Ja tässä käytetään argumentteja.

Yleisimmät kritiikit tälle huumorille ovat se, että;
1: Tämänlainen on haitallista siksi että vitsi samanaikaisesti esittää avoimesti hostiilin ja ennakkoluuloisen viestin mutta se lähettää sen mukanaan implisiittinen viesti jonka mukaan sitä ei saa laskea hostiiliksi ja ennakkoluuloiseksi koska se ei merkitse mitään koska se on vain vitsi.
2: Vitsit, vaikka niihin ei uskottaisikaan, toistavat normalisoivat vitsin takana olevia asenteita ja sosiaalisia rakenteita. Selvästi tämä toimiikin melko vahvasti. Psykologian puolella puhutaan halventavasta huumorista (disparagement humor) jossa itse asiassa aika vahvasti uskotaan olevan perää. Selvää on ainakin että tämä on keino kritiikki-immunisoida sanomaa. Sillä jos vitsistä loukkaantuu niin jutun kertoja ei argumentoi miten hän ei ole ennakkoluuloinen vaan selittää että kriitikoiden tulisi ”hankkia huumorintaju” ja ”lopettaa olemasta niin herkkähipiäinen”. Toisaalta vaikka asiaan ei uskoisikaan, niiden sanominen toistuvasti ääneen muuttaa mielipiteitä niiden mukaisiksi joten periaatteessa tämä voi todellakin normalisoida

Tämä kaikki voidaan yhdistää vahvasti Thomas Hobbesin "Leviatanissa" olevaan teoriaan huumorista. Hobbesin mukaan huumorin tehtävänä on osoittaa ylivaltaa. Ja näiden vitsien rakenne ei todellakaan toimi siten että asiaan ei uskottaisi. Esimerkiksi Amelie Ernhart -vitsini toimii vain jos elää maailmassa jossa naisten tasa-arvoasiat otetaan vakavasti totena. Mutta niitä ei pidetä kahlitsevina. Tällöin vitsi kuvaa ihmisen mielipidettä eikä se tavallaan enää olekaan oikeutus kiertää asia.

Käytämme kulttuurissamme huumorin kaapuun verhoutumista aivan liian usein ikään kuin se, että sanoisi vitsi vitsi tarkoittaisi että ei tarkoita mitä sanoo. Kuitenkin vitsit ovat usein nimenomaan sitä että joku muotoilee liioittelevasti jotain joka on rehellisesti hänen oma mielipiteensä. Ja tämä vitsi menee läpi vain siksi että joku toinen uskoo tähän vitsiin. ; Disparagement humouria on käytetty paljon propagandassa ja täytyy muistaa, että esimerkiksi natsien valtakunnassa juutalaisten vainoja alkulämmiteltiin nimenomaan pilakuvilla, joissa juutalaisia esitettiin juuri niin vastenmielisinä kuin natsit heidät näkivät. Vaikka ne olivat teknisesti ottaen tunnistettavissa muodoltaan varsin perinteiseksi huumoriksi. ”Vitsi vitsi”ei ole sama kuin ”ei ole totta”. Ja jokainen joka rakentaa näiden välille yhteyttä tekee kikkailuja joka ei sellaisenaan ole loogisesti tai rationaalisesti perusteltavissa.

Tässä mielessä olisi syytä tuntea ironia ja sarkasmi. Ja niiden välinen ero. Samoin täytyy muistaa, että satiiri, ollakseen satiiria on jotain jossa täytyy olla kohde ja pointti. Näin kansankielellä ilmaistuna. Mutta mihin satiirin kärki kohdistuu ja mitä siitä halutaan sanoa. Aina kun joku sanoo ”vitsi, vitsi” täytyisi avata myös sitä mitä tällä vitsillä on sitten ajanut takaa. Ei ole mitään motiivien väärinymmärrystä jos oikeita motiiveja ei voida esilletuoda. Olkiukottamisen todistaminen vaatii kritiikin oikein kuvaamisen sekä alkuperäiseen vitsiin sopivan erilaisen tulkintaviitekehyksen esilletuomisen ja sen miten nämä kaksi ovat aivan eri asiaa. Napoleonin Komplekseissa on tästä mainio esimerkki; Hän rinnastaa Swiftin kannibalistisen ”Vaatimattoman ehdotuksen” ja Halla-ahon sotilasjunttaheiton. Ja näyttää että vaikka Swiftillä oli itse asiassa törkeämpi aihe kuin Halla-aholla niin se oli selvästi muotoilultaan että etiikaltaan ylivertaista huumoria.

Mikä ei siis tarkoita sitä, että tässä ajettaisiin sensuuria ja poliittista korrektiutta. Sen sijaan rehellisyyttä ja vastuunkantoa. Ja tästä päästään siihen ongelmaan että tässä yllä käytettyä huumorimallia ja siihen liittyviä onglemia käytetään usein nimenomaan siihen että kielletään eri aiheita. Ja tässä ilmapiirissä esimerkiksi Swiftin ”Vaatimaton ehdotus” muuttuisi joksikin joka normalisoi kannibalismia enemmän kuin mikään Leppävaaran alkon houkutteleva tarjous jostain kivasta Chiantista. *tstststststs*

Hobbesin kuvaama huumori ei kuitenkaan ole kaikki huumori. On tavallaan virhe kuvitella että olisi vain yksi huumoriteoria. Ja tässä yhteydessä on pakko ottaa iso nimeltämainitsematon esille. McGraw ja Warren ovat tulleet tunnetuiksi Benign violation -huumoriteoriastaan. He tutkivat paljon asioita jotka ovat hauskoja. Ja he huomasivat että suuri osa hauskoista asioista vaatii sen, että vitsi rakennetaan sellaisella tavalla, että siinä on samanaikaisesti jonkinlainen rikkomus ynnä se että se on jotenkin harmiton.

Siksi perinteisessä slapstickissa liukastutaan banaaninkuoreen ja kaatuu persielleen tai mahdollisesti suttaa itsensä. Jos tyyppi vain kävelee, se ei sellaisenaa ole hauskaa. Mutta jos tyyppi kaatuu ja kuolee, se ei ole hauskaa, koska se ei ole harmitonta. Tässä yhteydessä rike voi olla mikä tahansa rike. Looginen, moraalinen ja muuta vastaavaa. Usein moraaliset rikkeet aiheuttavat närkästystä, mutta jos se kontekstoidaan oikein johonkin harmittomaan, tämä närkästys muuttuu hauskaksi.

Tässä yhteydessä voitaisiin rakentaa vitsejä jotka koskevat myös sorrettuja vähemmistöjä, mutta tavalla jotka vaativat myötätuntoa. Jos esimerkiksi kerrotaan vitsi, jossa kysytään ”Monta poliisia tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu – ”He eivät vaihda lamppua. He vain hakkaavat tummuuden.”” Joka itse asiassa on sellainen vitsi että se närkästyttää kahdenlaisia tyyppejä
1: Moraalisesti yksioikoisia tyyppejä jotka eivät erota poliittista epäkorrektiutta ja moraalittomuutta. Ja joista rodullinen poliisiväkivalta on kielletty aihe.
2: Tyyppejä jotka eivät erota poliittisesta korrektiudesta kuin sen vapausaspektin. Eivätkä siksi erota poliittista epäkorrektiutta moraalittomuudesa. Heistä tummien hakkaaminen ei ole oikea ongelma lainkaan ja joista on väärin lietsoa tämänlaisia harhaluuloja koska jos poliisit hakkaavat tummia niin se johtuu tummista. Sen sijaan tavallinen ihminen joka suhtautuu negatiivisesti rodulliseen väkivaltaan pitää tätä hauskana koska siinä tummien hakkaaminen kohdistuu absurdisti johonkin joka ei vahingoitu pamputuksesta. Tai sitten he pitävät tätä ymmärrettävästi huonona vitsinä koska se ei ole kovinkaan luova.

Tämä vaatii tietenkin sitä, että vitsissä on pointti. Siksi vitsissä täytyy olla jonkinlainen set-up, jossa vitsin kertoja ohjaa katsojien ajatuksia tiettyyn suuntaan. Ja punchline joka sitten luo jännitteen joka rikkoo sääntöjä joihin ihmiset on viety.

Eli;

Kaikki syyt satiirin tunnistamisen vaikeutumiseen eivät piile vain siinä, että sähköinen tiedonvälitys on mahdollistanut tekstin julkaisemisen marginaalisille hörhöille, joilla ei aiemmin ollut sellaiseen taloudellisia edellytyksiä. Satiiria itsessään on yritetty tarkoituksella raiskata ja sen tilannekohtainen uudelleenmäärittely on näinä päivinä muodostumassa niin sanoakseni lurjuksen viimeiseksi (tai ensimmäiseksi) pakopaikaksi. Tämän pakopaikan muurilta hän kaataa laskiämpärillisen lokaa kriitikoidensa niskaan, kun nämä eivät hänen mukamas nokkelaa huumoriaan tajua. Kuitenkin täytyy kysyä; Onko väärinymmärryksen takana se, että vitsiä ei ole rakennettu oikein.

Puuttuuko siitä set-up tai punchline. Onko se itse asiassa rakenteeltaan huumoriksi tunnistettavaa? Ja sitten se vaoikein. Jos esimerkiksi nimetään poliitikkoja, joista sanotaan, että olisinpa pelkästään iloinen, jos suvakkifeministejä raiskattaisiin ja hän puolustautuu että ”tää oli sellainen humoristinen heitto” niin mitä se merkitsee? Sitä että raiskaus ei olisi jotenkin oikeudenmukainen ironinen kohtalon kosto? Sitä että on? Sitä että ei oikeasti olisi iloinen vaan surullinen raiskauksesta? Tämänlainen epäselvyys, tilanteen hämärrys ja pointin puute tekee vitsistä satiirina surkeaa. Asiaa pahentaa se, että joskus ”Kännissä ja läpällä” onkin tullut sanottua oma mielipide ilman että siinä on mitään vitsiksi tunnistettavaa kontekstia tai tilannetta.

Miksi huumoriin verhoutuminen olisi puolustautumista? Moni stand-up koomikko joka on erityisen poliittisesti epäkorrekti on nimenomaan ansiokkaasti väistänyt tätä huumorin taakse menemistä. Sen sijaan he ovat esittäneet sen avoimesti rehellisenä. Esimerkiksi Monty Pythonin ”Brianin elämä” oli selkeästi huumoria ja sarkastinen. Ja juuri siksi siitä olikin debattia. Pappishenkilöt asettuivat kritisoimaan elokuvaa vahvasti. Ja Monty Pythonit olivat esimerkiksi debattiohjelmissa tämän vuoksi. John Cleese esimerkiksi korosti miten ristiinnaulitsemiskohtauksessa ei ole kyse siitä että nauretaan ristiinnaulitsemiselle vaan siinä on kyse suhtautumisesta kuolemaan. Koska tällä kohtauksella oli pointti. Myöskään sandaali-kalebassikohtauksessa ei kierretä että ”se on vaan vitsi” koska selvästi siinä isketään kriittisesti ja aika terävästi uskontojenharjoittajien käytöstä kohtaan. Ja tämä pointti ja rehellisyys oli juuri se joka teki poliittisesta epäkorrektiudesta tärkeää; Huumori ei ollut keino siistiä itseä kritiikiltä vaan nimenomaan keino siihen että voitiin sanoa oma mielipide ja tuoda se rehellisesti ja avoimesti esiin. Tämä tosin vaatii vastuunkantokulman joka näkyy siinä että joutuu reagoimaan ties keiden idioottipiispojen avautumisiin. Poliittinen epäkorrektius toimiikin juuri siten että rohkea ihminen avaa suunsa asioihin ja uskaltaa seisoa niiden takana vaikka jotkut idiootit saavatkin raivoreaktioita. Eikä mene ”vitsi, vitsi” -tasoisen käsienheiluttelun taakse piiloon. Kertoo mikä oli vitsin pointti ja miksi sen teki ja miten seisoo vitsin sanoman takana.

Vitsiä ei saakaan ohittaa. Vitsit ovat tärkeitä. Vitsit voivat olla rehellisiä ja avoimia. Ja oikeasti rohkeaa ei ole heittää asioita ja sitten olla seisomatta niiden takana. Tai puhtaasti uhriutua. Sanotun takana kannattaa seisoa – etenkin jos vastapuoli vainoaa ja asiasi on oikea. Koska tällöin strategia on poliittisesti menestyksekkäämpi. Ja vaikka ei olisikaan niin olet itse eettisesti korkealaatuisempi kuin sellainen joka ohittaa vastuunkantoa mitätöimällä vitsejä. Joka on ongelma koska tässä helposti vähätellään narreja ja narreista saatavaa viisautta. Jolla on arvo.

Siksi tulee miettiä että onko vitsissä vitsirakenne. Jos ei, se on vain mielipide. Jos se on vitsi niin pitää katsoa onko se rakenteeltaan hyväntahtoinen, eli luoko se kauhistettavalle asialle jotenkin harmittoman kontekstin. Kuten huoneen tummuuden pieksemisessä. Ja jos se on ilkeämielinen niin onko se jotain jonka takana uskalletaan seistä. Seistä kuten minä seison sellaisten halventavien vitsien takana kuin ”Kreationistit ovat sitä mieltä että he eivät ole kehittyneet apinoista. Ja niin muuten olen minäkin”. Siinä vitsirakenne tulee kehitys -sanalla leikkimisestä. Vitsi on selvästi asenteellinen eikä perustu mihinkään hyväntahtoiseen tai vaarattomaan kontekstiin. Mutta siinä rehellisesti hyökätään kohdetta vastaan ilman että pelkurimaisesti selitetään että ”se on vaan vitsi, kreationisti voisi hankkia paremman huumorintajun ja pyytää enemmän ja uusia keinoja joilla halveksun häntä ja kaikkea mitä hän pitää tärkeänä”. Sen sijaan sanon että tällä vitsillä on pointti. Ja kohde. Joka myös ymmärrettävästi minusta ansaitsee tämän pointin.

Mitä tämä tekee sille alun afrikkalaisvitsille?

Nähdäkseni paljonkin. Siinä on selkeä vitsirakenne. Sanaleikki joka viritetään. Kuva tuo tiettyjä mielleyhtymiä. Samoin kuin se, että meillä on sanonta sormien suuhun menemisestä. Näiden välille tulee ristiriita ja jännite joka tekee jutusta tunnistettavasti huumoria. Toisaalta kuva on siitä hankala että siinä on todellisen maailman todellinen ongelma. Ja joku voisi pitää aihetta liian provokatiivisena. Mutta kuitenkin itse viesti on tavallaan voimauttava. Siinä ei pidetäkään afrikkalaista jotenkin heikkona ja typeränä tai jonain joka olisi ansainnut tilanteensa. Itse asiassa lause sormien suuhun menemättömyydestä voi olla jopa voimauttava. Näkisin että aihe on poliittisesti epäkorrekti aihevalintansa kautta. Mutta se ei ole moraalisesti ala-arvoinen, rasistinen tai rasismia normalisoiva. Sen sijaan jos se tekee jotain, niin inhimiliistää todellisen maailman todellista ongelmaa. Toki ihmiset ymmärrettävästi pelkäävät idioottien raivoreaktioita eivätkä siksi jaa tämänlaista materiaalia. Mutta minusta tuo oli varsin mainio vitsi.

Vitsistä saisi kenties vähemmän provokatiivisen jos sen kontekstoisi vaikka käsityöopettajakontekstiin. Ainakin itselläni oli yksi puukäsityönopettaja jolta puuttui sormia. Ne tosin saattoivat päätyä jonkun suuhun härkäpapujen ja kivan chiantin kanssa. *tststststs*

---

Viitteet:
Psychology Today/Shawn Burn, ”If You Laugh Does It Mean You’re Prejudiced?”
Thomas Hobbes, ”Leviathan” (1651)
Napoleonin Kompleksit, ”Vaatimaton ehdotus” 
TEDxBoulder, ”What makes things funny”
McGraw & Warren, "Benign Violations" (2010)
TEDxUniversityofNevada, ”More than Funny” 
”Friday Night, Saturday Morning”, ”Monty Python's Life of Brian” 

Sananwapaus

"On melko erikoista, että demokraattisessa oikeusvaltiossa toimiva kirkko kyseenalaistaa lailliset päätökset lukemalla niitä julkisesti ääneen."
(Eeva Oehlandt)

Demokratiassa ei siis kyseenalaisteta poliittisen vallan tekemiä päätöksiä lukemalla sen tekemiä päätöksiä ääneen tilaisuudessa jossa on ihmisiä.

Tämä on mielenkiintoista sillä olen luullut että konservativiit ovat tavanneet myydä fundamentalistista Raamatun käskyihin nojaavaa ideologiaa kuin se olisi jonkinlainen valtiota ja kansalaisten yhtenenväisyyttä ylläpitävänä hyväntekeväisyysyhdistyksenä, joka on muokannut kymmenestä käskystä itselleen oikeistopoliittisen agendan ja kisaa sillä mediassa ja julkisuudessa. Ja tässä monokulttuurin ihailussa ei ole ollut koskaan mitään ongelmallista. Päin vastoin, sen kritiikki on aina ollut asiatonta ja turhaa ja pahuutta.

Maagikot

"The Magicians" -televisiosarja on kuvitteelliseen Brakebillsin yliopistoon sijoittuva sarja. Se on vähän kuin Harry Potteria rivomielisille 30 -vuotiaille. Sarja käyttää kliseitä, mutta naureskelee niille. Joitain konventioita rikotaan itsetarkoituksellisesti. Lisäksi sarjassa on kohtuullisen rivoja asioita, esimerkiksi mystisten olentojen sperman juomista taikajuomana. (On melko erikoista katsoa toteutusta, joka sitten välttelee ja peittelee asioita, jopa sievistelee. Sarjan tapahtumien sisältö ja niiden kuvaamisen tapa ovat koko sarjan ajan jännitteisiä.)

Sarja tekee fantasiakliseille hieman samaa mitä "Deadpool" -hahmo tekee supersankareille. (Joskin huomattavasti laimeammin ja vähemmän hauskasti.) Kohteeksi otetaan (1) tuttu asia, jonka (2) konventioita käytetään tapahtumien perustana ja sitten (3) näitä konventioita jotenkin tiedostetaan sarjan sisäisessä maailmassa ja (4) sitten ne tehdään naurettaviksi.

Deadpool rikkoo "neljättä seinää", mutta tämä ohjelmasarja ei sentään tee niin. Se kuitenkin tunnistaa fantasiakliseet. Ja käyttää tähän materiaalina fantasiaklisettä, sitä että jokin fantasiakirja tarjoaa usein fantasiakirjoissa pääsyn fantasiamaailmaan. Tässäkin taikuussarjassa on fantasiamaailma ja tästä kertova kirja. Joka sitten luo maailman konventiot tutuksi. Katsojille tuttuihin konventioihin voidaan viitata tarinamaailmassa, kun ne ovat hahmoille kirjan kautta selviä.

Tämä tekee "The Magicianista" hyvin postmodernin sarjan. Tässä yhteydessä postmodernismi tarkoittaa sitä, että hylätään perinteisessä maailmankuvallisuudessa keskeiseksi asetetut narraatiot. Tarkalleen ottaen siten, että se kyseenalaistaa ilmiselvyyksinä ja tosiasioina kuvatut asiat. Perinteet ovatkin tätä kautta enemmänkin fakkiutuneita kliseitä.

Tämä voisi johtaa kyynisyyteen. Mutta tämänlaista voi olla vielä vaikeaa nähdä kunnollisena postmodernismina. Sillä niissä kuitenkin roikutaan siinä että maailman pitäisi olla niiden perinteisten konventioiden mukana. Tässä mielessä perinteinen komiikka voi monesti näyttää ikonoklasmissaan postmodernilta. Mutta ne ovat kuitenkin enemmänkin kiinni perinteisissä arvoissa. Charlie Chaplin esimerkiksi "Nykyaika" -elokuvassaan pilkkaa ja riipii alas teollistumiseen liittyviä utopioita. Mutta perusviesti ja "sadun sanoma" ovat kuitenkin hyvin perinteisiä. Ne eivät irtaudu tai pyri irtautumaan konventionaalisesta maailmasta, pikemminkin näyttää että perinteiset ihanteet eivät toteudu kaikilta osin asioissa joihin niitä usein tavataan liittää.

Moni "alleviivatusti" postmoderni tekele toimiikin kuten "The Magicians" -sarja. Ne sanovat, että "meille on valehdeltu koko meidän ikämme". Mutta tästä ei katkeroiduta. ; Tässä keinona on usein itse itseen referointi, metatasolle meneminen ja humorisointi. Tässä mielessä mittakaava on laajempi, kovempi ja ikonoklasmi laajempaa.

Kulttuurin tuntemustakin vaaditaan, sillä osa metatason itsetietoisuudesta on enemmänkin jonkinlaisia oikoteita nostalgiaan, kun sarja toisintaa tilanteita, kohtauksia ja vastaavia fantasiasarjoista ja elokuvista. Tämä viittausten ja sisäpiirinvitsien toistelu on irtautuvaa itsetietoisuutta jossa viitataan siihen että sarjan tapahtumat on jo nähty ennalta. Mutta samalla se näyttää tarjoavan samanlaisen paluun menneisyyteen kuin mikä paistaa jokaisen mummon elämäntarinaa (jälleen) kuunnellessa. (Ja joka ikisen humalaisen suomalaisen miehen inttijutuissa.)

Itsetiedostava ironinen naureskelu ei monien mielestä lisää mitään. Että tässä käytetään samoja konventioita kuin ennenkin. Näkemys on ymmärrettävä. Sillä "The Magicians" on hyvin vahvassa suhteessa modernismiin ja sitä edeltäviin arvomaailmoihin. Voidaankin sanoa että modernismi on postmoderneissa tarinoissa usein mukana samalla tavalla kuin modernismi kulkee sen nimessä. Se vaan kuvaa että ollaan sen jälkeen "Post". Mutta tätä osiota ei oikeastaan määritellä. Kerrotaan että nyt eletään jälkeistä aikaa. Mutta tätä uutuutta ei määritetä, ymmärrettävä ja määritelty asia on suhteessa menneisyyteen. Jota ei olla. Ainakaan siihen asti kunnes taas ollaan.

Tämänlainen reagointitapa vaikuttaa minusta olevan vähän samanlainen ongelma kuin Hegelillä. Ironian suhde jää tässä analyysissä vähälle. (Hegel ei oikein saanut ironisuutta mukaan apparaattiinsa.) Voidaan sanoa että postmodernismissa mukana oleva "uusi asia" on tavallaan vanha. Eli ironisuus. Tässä mielessä kyse ei ole vain siitä, että otetaan muiden tekemiä asioita, ei tehdä ja toteuteta mitään omaa, ja sitten vaan otetaan muutama halpa ja helppo nauru muiden kustannuksella.

Tämänlainen ylenkatseellisyys-särkemis -teoria unohtaa kyynistymisen voiman. Kyynistymisen jota vastaan postmodernismi taistelee ; Kyynistyminen on pettynyttä romanttisuutta, jossa ei osata päästää irti vanhan maailman suurista kertomuskista. Hieman kuten Nietzschen kohdalla tupataan unohtamaan se, että hänellä yli-ihmisyyteen kuului ajatus ikuisesta paluusta ja siitä että yli-ihmisyyteen ei kuulunut kaunaistuminen (ressentiment). En jaksa uskoa että tämä virhe molemmissa on satunnainen. Itse asiassa tuollainen virhe voi olla oleellista tehdä jos halutaan ajaa sitä, että kaikille olisikin hyväksi kertoa niitä suuria kertomuksia. (Joskus jopa olivatpa nämä totta tai eivät, joka on aika erikoista koska juuri tätä usein moititaan postmodernismissa. Kaksoisstandarditkin tuntuvat kuuluvan kuvioon tässä kohden.)

Jos joku näkee että metatason meneminen lisämetatasollekaan ei tuo mitään - eli että kierrättäminen ei ole uutuutta - unohtaa että filosofiassakin ajatteluperinteet ovat täynnä ideoita ja että hyvin harva itse asiassa tuottaa yhtään uutta ajatusta. (Harva edes ammattifilosofeista tekee niitä, vielä harvempi harrastelija.) Se mikä on uutta ovat yhdistelmät ja kompositiot.

Käkätin

Naapurikaupungissani Järvenpäässä on valtuutettu Seppo Heino esittänyt kannanottojaan maahanmuuttajiin. Tästä on seurannut kohinaa. Erityisesti on tartuttu kohtaan "joka kerta vetäiskää matua käkättimeen kun tilanne niin vaatii. Älkää kattelko sivusta kun matut ahdistelee, puuttukaa tilanteeseen välittömästi ja kovaa." Lisähaastattelussa hän kommentoi ja täsmentää näkemyksiään.

"Mitä tarkoittaa kehotuksesi "joka kerta vetäiskää matua käkättimeen kun tilanne niin vaatii"?
– Se on hieman provosoiva kehotus. Siinä on myös huumoria mukana. Sanotaan vaikka niin, että se tarkoittaa, että laittakaa kova kovaa vastaan.
– Se ei tarkoita sitä, että mennään lyömään suin päin käkättimeen, vaan että uskalletaan mennä väliin tarvittaessa.
Pidätkö oman käden oikeuden käyttöä kannatettavana?
– En pidä kannatettavana mutta se alkaa olla välttämätöntä. Poliiseilta on vähennetty henkilökuntaa. Ei poliisia voi odottaa tuntia, jos on joku tilanne päällä."

Ei ole ihmeellistä että asiasta on jouduttu keskustelemaan.

Keskustelun ytimeen on noussut puolustavia näkökulmia. MV -lehden parista löytää esimerkiksi lausuntoja joiden mukaan "Poliisi kiihottui Heinon henkilökohtaisesta mielipiteestä." Kysymys on tietenkin vain siitä, että "Seppo Heino kehotti puolustautumaan matuväkivaltaa vastaan".

Tässä kohden, vaikka usein puhutaankin siitä että Heinolla olisi jokin mielipide asiasta, niin tosiasiassa tässä vedotaan usein nimenomaan ei-mielipiteeseen. Eli viitataan juuri siihen että itsensä puolustaminen on luvallista. Tämä ei tietenkään ole jotain joka on mielipide. Se on juridinen tosiasia. Ja oikeusvaltio toimii siten että tämänlaiset asiat eivät ole mielipiteitä. Lain on oltava sama kaikille.

Toisaalta Heinon itsensä käyttämä huumoripuolustus on tässä suhteessa erikoinen. Sillä hän itsekin näyttää pitävän lausuntoaan rohkeutena ja korostaa (alussa linkkaamani lehtijutun yhteydessä antamassaan) haastattelussa että moni on kehunut häntä tästä rohkeudesta. Selvästi hän ei siis käytä ironiaa ja väitä päinvastaista kuin sanoo. Tämä tarkoittaa että hän harrastaa sarkasmia. Jolla taas täytyy olla pointti. Ja tässä yhteydessä kun sanoo että jutussa on huumoria, niin itse asiassa tunnustaa että "huumori", "pila", "satiiri" tai vastaava tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että hän on ilmaissut vilpittömän näkemyksensä todellisuudesta käyttäen alleviivaavia ja korostavia ilmaisukeinoja. Tässä mielessä "vitsi, vitsi" ei ole mikään pelastus.

Kysymys on kiinnostava.

Suomen laki nimittäin sallii itsepuolustuksen. Ja tämä onkin järkevää. Sillä on turhaa odottaa että poliisi tulee estämään. Se mikä itse asiassa pahoinpidellyksi tulemisessa eniten rikkoo perusturvallisuutta on se, että televisioviihde antaa kuvan jossa poliisi ennen kaikkea iskee rikollisiin kun nämä ovat vielä tekemässä rikosta. Tosiasiassa poliisi ei tule pamputtamaan pahoinpitelijää. (Se on todennäköisemmin vartija. Joskin harvoin edes tämä.) Ambulanssityöntekijä on tässä mielessä konkreettisempi ja nopeampi apu itse tilanteen kannalta. Poliisia tarvitaan rikosilmoituksentekemiseen ja tutkintaan ja vastaavaan. Tilanne on tuossa vaiheessa karkeasti sanoen ohi. On ollut kauan.

Rikoslain 4:ssä luvussa käsitellään ns. hätävarjelua. Joka on oikeutettua jos se täyttää tietyt hyvin määrätyt ehdot. Se vaatii että tilanteessa puolustetaan oikeushyviä (esimerkiksi henki, koskemattomuus, omaisuus, kotirauha). Tämän lisäksi ollakseen hätävarjelua se vaatii välitöntä tilannetta ja uhkaa. Ja toiminta on välttämätöntä jotta oikeudeton hyökkäys torjutaan.

Seppo Heino ei selvästi käsittele hätävarjelua tältä kannalta. Hän puhuu siitä miten pitää pistää kova kovaa vastaan. Tämä ei vastaa lain hengen vaatimaa pienintä mahdollista voimaa. Edes poliiseilla ei ole niin laajoja oikeuksia miten Heinon kommentit kehottavat muita ihmisiä toimimaan. Viesti on muotoiltu imperatiivimuotoon. Tämä on kehotusta joka koskee itseä ulkopuolisia ihmisiä. Hän ei kirjoita fantasioivansa mielikuvituksessaan jotain jota ei tekisi oikeasti. Tai että miten hänestä olisi mukavaa jos laki sallisi. (Tämänlainen saivartelu on toki keino kiertää vastuuta. Mutta ne onnistuvat juuri sitä kautta että ne ovat lain mielestä oleellista saivartelua.)

Itsepuolustuspuolella - ja siinä mitä itse vartijana ollessani jouduin oikeasti miettimään lakikirjan ääressä kun aiheena on oikea väkivalta oikeille ihmisille. (Eikä vain jossain kaupunginvaltuuston ei-edes-koskaan-pysyviä-ruumiinvammoja-saaneen mukakovisfantasioissa jotka kumpuavat liiallisesta määrästä televisiota ja liian vähäisestä määrästä oikeaa väkivallan näkemistä, kokemista ja kohtaamista.) Tässä korostuu se, että mitä saa tehdä on aina tilannekohtaista. (Tämä on jopa jossain määrin mieltävääntävää, sillä lakituvassa näitä voimankäyttöjä ja niiden asiallisuuksia voidaan tarvittaessa keskustella uskomattoman pitkiä aikoja. Ja lopputulos esitetään kuin se olisi pitänyt muutamassa sekunnissa tiedostaa.) On jotain nyrkkisääntöjä, kuten sitä että saa käyttää saman verran voimaa kuin toinen. (Tai "yhtä yksikköä enemmän" jos on hyvä keksimään tekosyitä.) Minimimäärä voimankäyttöä on kuitenkin se lain henki joka tulee varsin hyvin selville.

Vaikuttaakin siltä että Heino on jäänyt tässä kohden koulunpihan maailmaan. Sellaiseen, jossa tärkeintä on se, kuka aloittaa. (Ja jossa pahoinpitelijä voi yrittää oikeasti selittää opettajalle päin naamaa että teko oli huumoria ja vitsi ja leikkiä. Ja jopa luulla selviävänsä tästä kaikesta kuin koira veräjästä. Mikä ei tietenkään onnistu aikuisten maailmassa koska täällä ei mitata onko teko tehty vitsillä vaan sitä onko tässä käytetty perusteltu vai perusteltua isompi määrä voimaa ja aikaansaatu tässä minimimäärä vahinkoa.) Tässä maailmassa on tietenkin sellaista lain oikeudet ylittävää ajattelua, jossa esimerkiksi se että joku tönii sinua, niin hänen naamaansa voidaan hakata tiiliskivellä. Tai jos joku lyö sinua voit murskata jokaisen hänen kädessään olevan luun niin että hänet tehdään varattomaksi eikä hän enää lyö ketään koskaan tämän jälkeen.

Machokulttuurissa ja vastaavissa kenties emotionaalisesti luontevia reaktiotapoja, ja tämänlaisista fantasiointi on itsellenikin kaikkea muuta kuin vierasta, mutta ei tämä silti ole mitenkään lainmukaista. Ja tämä ei-lainmukaisuus on se joka tästä tekee hankala. Viesti ei kehota käyttämään minimimäärää voimaa ja siitä päinvastoin huokuu henki joka kumpuaa hyvinkin ankaraa voimankäyttöä.

Viestin sanamuoto on tässä mielessä nimenomaan "antihumoristinen". Ja tämä on ongelma. Koska se vie lausunnon helposti Rikoslain 17 luvun tienoille. Aletaan puhumaan rikokseen kehottamisesta. Siitä onko tämä toteutunut vai ei.

Heino on kirjoittanut kommenttinsa internetiin jossa se on julkisesti nähtävissä. Hän on siis sanonut näin jollekin ihmiselle. Mutta tämäkin on ongelmallista. Sillä rikokseen kehottaminen on kaikkea muuta kuin "mielipiteen kertomista". Tässä mielessä väkivaltaan kehottaminen on hyvin hankala kohta. Kenenkään ei toisaalta tarvitse totella ja toteuttaa väkivaltaa jotta siitä voitaisiin rangaista. Toisaalta viestinnän tulee olla jotenkin riittävän julkista. Ja ei-suljetuksi laitettu henkilökohtainen facebooksivu jossa on paljon seuraajia on varmasti hyvin hankalasti tulkittava. Itse en osaa sanoa onko teko laiton vai ei. Se on selvästi hyvin harmaalla alueella eikä mitenkään ilmiselvästi vain hyvä asia. (Tämänlaisten tilanteiden vuoksi tarvitsemme lakimiehiä, ammattilaisjoukkoja.)

Omassa käytöksessä kannattaa tietenkin jossain määrin pitää varaansa. Ja tämä "toimitaan varmuuden vuoksi niin että oma ahteri on turvassa" -asenteen kannalta on hyvä muistaa mitä Marko Forss on blogannut laista ja mielipiteistä ja loukkauksista ja uhkauksista. "Kiihottamispykälän mukaista solvaamista ja panettelua verrattiin ohjelmassa ajatusrikokseen. On kuitenkin eri asia konkreettisesti kirjoittaa ”ajatuksensa” sosiaaliseen mediaan, kuin hautoa asiaa mielessään. Sama logiikka toimii myös kunnianloukkauksen ja laittoman uhkauksen osalta. Voit loukata mielessäsi tiettyä henkilöä rajattomasti, mutta jos kerron sen hänelle kasvotusten, voi kunnianloukkaus täyttyä. Myöskään sillä ei ole väliä, että kyseessä on ”mielipiteesi”. Muistan esimerkiksi tapauksen, jossa yläkouluikäinen poika kertoi minulle, että hän voi kertoa luokkakaverinsa olevan ”huora”, koska se on hänen mielipiteensä. Vaan eipä se ”mielipidekään” oikeuta loukkaavaa puhetta."

Raamatun satukirjaistamisesta

Kun minulle näytettiin lapsena piirrettyjä ja luettiin kirjoja, niissä kuvattiin usein viattomia asioita, harmittomien konfliktien tai täysin konfliktittomien tilanteiden kuvausta. Ne olivat harmittomuustasollaan samaa tyyliä kuin nykyajan kissavideot internetissä. Tämä ei tietenkään ole sellaisenaan huono asia. Kissavideot ovat mukavia. On joskus aivan syytäkin muistuttaa että voi kävellä ulkona ja kaikki ei ole yhtä tuskaisaa taaperrusta häijyjen ihmisten keskellä.

Mutta tilanne on kiinnostava. Sillä periaatteessa lapsille kuvatut sadut eivät ole olleet useinkaan kovin "lapsille sopivia". Usein lapsille opetettiin nimenomaan erilaisia pelotteluasioita Näkeistä ja sormia leikkaavista Jörö-Jukista. Materiaalia joka on nykyisin tunnettu K16 tai jopa K18 -merkityistä kauhuelokuvista.

Sadut ovat siitä kiinnostavia, että hyvin monesta klassikkosadusta on olemassa "lastenkirjaversiot" ja "folkloreversiot". Ja nämä "folkloreversiot" ovat usein perinteisiin sidottuja. Mutta ne "lastenkirjaversiot" ovat niitä joita painetaan lastenkirjoihin. Syynä on osittain se, miten tarinat on kerätty talteen. Jacob ja Wilhelm Grimm esimerkiksi kuvasivat 1819 satukirjan "Kinder- und Hausmärchen" alkutekstissä että he ovat poistaneet saduista kaikki lapsille sopimattomat ainekset. Hans Christian Andersenin 1874 julkaisema "Sikopaimen" -satu taas oli alunperin ollut sellainen että sitä ei voinut painaa satukirjoihin. Vain pari mainitakseni.

Toisin sanoen kun oli muodikasta kerätä talteen kansanperinnettä, sitä kuitenkin editoitiin myyntisyistä. Ja useat klassikkosadut on kirjattu muistiin ja levitetty tässä sensuroidussa muodossa. Tätä kautta ei ole ihme jos sadut tuntuvat kliinisiltä ja harmittoman kitchin täyttämiltä teoksilta. Lapsillesopivaksi muotoilu on uudempi ilmiö kuin voisi ajatella. Tätä voi olla vaikeaa kuvitella aikana jolloin lapsia halutaan suojata kaikelta mahdolliselta. (Modernit sadut ovatkin vielä siloitellumpia kuin Grimmin ja Andersenin sadut.)

Saduista on tullut utopistisia ja eskapistisia. Näkki -tarinoiden tarkoitus on saattaa lapset "tolkuiksi", sellaisiksi että he tulevat paremmin toimeen arjen pulmissa niin että uhat voidaan tunnustaa, kohdata ja ratkaista. Mutta sensuroitujen satujen merkitys usein jokin muu. Mahdollisuus irtautua todellisuudesta jotta uhat ja riskit voidaan unohtaa. ; Tämä on ollut erityisen totta omassa lapsuudessani. Olen syntynyt 1980 -luvun alkupuolella, joten olen kohdannut tähän aikaan liittyneen syvän optimismin ja kannustushengen.

Tässä mielessä tekisi mieleni mukailla/tapailla/kääntää ulkomuistista Arthur Schopenhaueria. "Se, mikä häiritsee nuoruutta ja tekee sitä onnettoman on onnen tavoittelu siinä vakaassa uskossa, että elämällä on sitä tarjota. Tämä johtaa jatkuvaan väärään toivoon ja siten väärään tyytymättömyyteen. Harhaanjohtavat kuvat epämääräisestä unelmankaltaisesta onnesta leijuvat silmiemme edessä sattumanvaraisissa muodoissa ja etsimme turhaan niiden alkuperää. Olisi suurta etua, jos nuoret olisivat ajoissa annettujen neuvojen avulla voineet hävittää mielestään virheellisen käsityksen siitä, että maailmalla on heille paljon annettavaa."

Minun sukupolveani syytetään usein siitä että olisimme vapaan kasvatuksen kasvatteja. Mutta tämä on vain osa totuutta. Meidät on kasvatettu oikeasti siihen että uskomme että kaikki on mahdollista ja että tulisimme saamaan paljon. Olen sitä sukupolvea jonka kohdalla puhuttiin eläkepommista ja siitä miten sitä tullaan kultatuolissa kantamaan töihin. Todellisuus on kuitenkin pätkätyösarja, sellainen jossa edellisen sukupolven normi, käytännössä koko aikuisiän jatkuva työputki, on vain harvan saatavilla. Ei ihme että sukupolveni on myös kyynisen maineessa. Ei ihme että sukupolveani kuvaa hipsterien ironinen kidulttius. Optimismisointi ei kenties ole hyvä asia.

Tämä on toki vaikuttanut muuhunkin kuin satuihin ja populaarikulttuuriin. Nähdäkseni myös uskonto esiintyy hyvin kliinistetyssä muodossa. Ateistit puhuvat "Raamatusta" satukirjana. Mutta he kohtelevat teosta kuin se olisi "folkloresatuja". He tykkäävät kaivella teoksesta julmia ja raakoja kohtia. Ja korostavat miten muut vastaavat teokset saavat ikärajoja ja ties mitä muita kielto/varoitusleimoja. Mutta että tätä teosta kuitekin opetetaan lapsille sellaisinaan. Kristityt sen sijaan eivät pidä kirjaa satukirjana mutta he toisaalta laittavat "vain lempeimmät kohdat traileriin". He jostain syystä jättävät jopa koulun uskonnonopetuksessa opettamatta ekaluokkalaisille mitä Dinan ja Sikemin kaupungin kanssa kävi (1 Moos. 34)

Tosin uskonnolla ei ole samanlaista hengissäselviämisen ydintä kuin sillä selvästi ennen on ollut. Vanhan Testamentin puolelta löytää vaikkapa Kolmannen Mooseksen kirjan luvun jossa käsitellään hometaloja (tai lakia spitaalisen talon käsittelystä) ...  Ja kuinka sen monissa ohjeissa on selvästi kyse vaikkapa siitä että veriruoat muuttuvat helposti taudinaiheuttajapesiksi ja tämä tosiasia on tiedostettu muinaisjuutalaisissa aivoissa ja vastaavista ... niin nykyään uskonto käsittelee usein sitä miten ei tarvitse välittää maallisista vaikeuksista kun voi fantasioida turvallisessa kodissa ruokamyrkytysten välttämisen sijaan siitä miten ihanaa on elellä mukavasti kuoleman jälkeenkin.

Jos uskontoa - tai satuja - lähestytään Maslown tarvehierarkian mukaan, voidaan huomata että mitä sensuroidumpi satu, sitä korkeampaa tarvetta tyydyttämään sitä käytetään. Sensuroimattomat folkloresadut - Ja "Raamattu" sellaisenaan - kuvaavat maailmaa jossa puhutaan henkiinjäämisestä. Modernin ajan sadut - ja se "Raamattu" joka näkyy nykyajan kristittyjen sloganeissa ja kannanotoissa -  käsittelevät enemmänkin luovuutta ja identiteettiä.

Näen että portaita ylöspäin kiipiminen johtuu osittain siitä että ne eivät kiinnosta koska ne on jo tyydytetty ja uskonto ei tätä kautta voi olla miellyttävä tai houkutteleva vaihtoehto niiden täyttäjänä. Ja tämä tekee siitä abstraktimpaa, vähemmän kaikessa arjessa mukana olevampaa, ja eskapistisempaa. Sellaista jossa arki ja pyhä erottuvat yhä vahvemmin toisistaan koska arjessa selviytyminen ei enää ole uskonnon tehtävä. Vaan uskonnon tehtävä on laajentaa hedonistisia ideaaleja tämänpuolisen vaarattomasta elämästä kohti seuraavaa tuonpuoleista elämää. Toisaalta se tekee "Raamatusta" ja uskonnosta lastensatukirjaistetun. Joka taas vähentää oikeutta heittää teokseen kritiikkiä niiden "folklorekohtien" kautta.

Se oli vitsi, vitsi

Eräs miekkailutoverini oli vieraillut paikassa jossa oli runsaasti vasemmistolaisia feministejä. Hän oli kertonut siellä vitsin homoseksuaaleista. "Tiedätkö mikä on kauheampaa kuin holokausti?" - "No homoseksuaalisuus." "Mutta miksi homoseksuaalisuus on niin kauheaa?" - "No, koska se on kauheampaa kuin holokausti." Tässä kontekstissa vitsi ei tietenkään naurattanut ketään. Kuten ei ollut sen tarkoituskaan. Kyseinen henkilö ei ole homovastainen vaan "vitsin" synnytti nimenomaan tapahtumisen konteksti.

Josta päästäänkin suoraan etiikkaan.

Hyvin usein kun kerrotaan vitsi, se koetaan joksikin joka voi olla hyvinkin makaaberi ja loukkaava koska sitä ei tarkoiteta. "Se on vain vitsi" on puolustus. Mutta miksi näin ajatellaan olevan? Onko esimerkiksi loukkaava lausunto vähemmän moraaliton jos se on samalla hauska? Kysymys on relevantti sillä hyvin usein kun käytetään tyylikeinona ns. halpaa sarkasmia, niin tosiasiassa viestillä halutaan alleviivata sitä mitä tosiasiassa tavallaan tarkoitetaankin. Tämä vain tehdään liioitellen. Ja tässä tilanteessa hauskuus syntyy helposti siitä että jaetaan sarkastisen lausujan maailmankuva. Jolloin rasistien kesken kerrottu natsivitsi on itse asiassa kontekstissaan tehokas vitsi joka huomioi kertojan ja yleisön. Mutta tätä voidaan pitää jopa vihaa lietsovana. Näin ollen vitsiys voisi itse asiassa periaatteessa pahentaa teon moraalittomuutta.

Puolustus siitä että jokin asia on vain vitsi viittaakin usein nimenomaan siihen että vitsi on kerrottu tavalla jossa ei puhuta vakavasti. Voidaankin nähdä että vitsiys lieventää lausunnon moraalittomuutta jos tämä epätotuusluonne tuodaan vahvasti esille. Lisäksi voidaan nähdä että huumori voi herättää tunteita ja tiedostamista. (Puhumatta siitä että vakaville asioille nauraminen voi olla terapeuttista tai defenssi maailman kauheuden edessä.) Kun vitsi kerrotaan nimenomaan kaikinpuolin tiedostetusti epätotena, mauttomuus viittaa nimenomaan siihen että vitsin kertojalla on etiikan ja tyylin taju. Tyylirikko on tahallinen.

Tässä mielessä miekkailukaverini vitsitempaus oli eettisempi kuin jos se olisi tehty heteropride -kerhossa. Homofoobikkojen kerhossa se voisi naurattaa. Homofoobikkonatseille vitsi voisi olla hervottomasti naurattava. (Tai sitten ei ehkä kuitenkaan, koska vitsin laatu ei ollut kummoinen. Mutta olisi naurattanut tämä huomioonottaen aika paljon enemmän kuin feministejä kuitenkin.) Vitsi olisi vitsi sellaisessa tilanteessa jossa sen kertominen olisi ollut hyvinkin epäeettinen. Kun se kerrottiin paikassa jossa sen hyveellisyys oli suurimmillaan se ei itse asiassa naurattanut vaan tyrmistytti. Vitsin vitsiluonne jossain määrin tuhoutui tässä yhteydessä.

Ongelmana on tietenkin se, että huumori on useimmiten kuitenkin keino paljastaa totuutta. Moni kertoo vitsejä kuin narri. Tällöin vitsin tehtävänä on paljastaa epämiellyttäviä totuuksia vaikka vallanpitäjistä. Asioita joita ei uskalleta kertoa tai sanoa ääneen koska etiketti ja hyvät tavat estävät. Toisin sanoen vitsit kerrotaan useimmiten totena kuin epätotena. Silti "se on vain vitsi" -puolustus on yleinen. Käytän sitä joskus itsekin.

Viimeinen Niitti

Monessa maassa luodaan koheesiota jollain yhdistävällä voimalla. Tämänlaisen yhdistävän voiman puutetta pelätään. Ajatellaan että ilman tällaistä syntyy arvotyhjiö. Tämän seurauksena pelätään sotia. Amerikoissa tällaiseen rooliin on otettu esimerkiksi maan perustajat. Ns "founding fathersit" ovat jotain josta kaikki ovat yhtä mieltä. Siitä mitä perustuslaki ja "founding fathersit" ovat ja eivät ole hakeneet on sitten se mistä voidaan riidellä.

Suomessa mitään aivan vastaavaa ei ole. Tai kenties pienessä määrin maassamme arvostetaan sotaveteraaneja tavalla joka muistuttaa siitä, miten se että koulut on aikanaan jääneet kesken kun on pitänyt mennä rintamalle hankkimaan trumoja on juuri se tapa jolla hankitaan näkemys ja ymmärrys aivan kaikkeen. Toki maamme ongelmana on se, että jos USA:n perustuslaki ja "founding fathersit" koulussa päntättävine puheineen ovat jonkinlaisia ikuisia instituutioita, niin talvisodan veteraanit alkavat olemaan vanha ja katoava osa.

Toki USA:ssakaan tämä ei riitä kansan yhtenäisyyteen riitä positiiviset voimat. Pahat kielet vihjaavat että presidentit usein ja helposti yhdistävät kantaa "yhdellä sodalla presidentinkautenaan". Yhteinen vihollinen on jopa tärkeämpi kuin selvästi määritelty yhteinen linja. Ironisena lopputuloksena onkin se, että arvotyhjiötä pelätään sen seurausten vuoksi. Ja sitten näitä seurauksia harrastetaan itse jotta voidaan estää arvotyhjiön syntyminen.

On kuitenkin oleellista ymmärtää ennen kaikkea yhteisen vihollisen voima. Etenkin nykyaikana. Jos katsotaan tämän hetken puoluelinjauksia, voidaan huomata että niin PerusSuomalaiset kuin monet muut pienemmät "protesipuollueet" ovat tunnettuja siitä, että ne ovat hyvin avomielisiä sen suhteen mikä ideaali yhdistää kaikki. Sen sijaan helpommin tunnistettavaa on se, keitä ja mitä asioita nämä ihmiset vastustavat. "Someaikana" hyvä vihollinen onkin mainio.

Mutta tässä suhteessa en olisi kauhuissani ainakaan arvotyhjiöinnin vuoksi. Tämän todisti (Valt)Teri Niitti.

Eilen minä, eikä luultavasti suurin osa muistakaan ihmisistä ollut kuullutkaan mistään TeriNiitistä. Jos joku sen niminen olisi tungettu eteeni olisin kysynyt että "kuka". Ja sen lisäksi olisin uskonut kyseessä olevan ns. pseudonyymin. Tänään sosiaalinen media on kuitenkin räjähtänyt yhden hänen postauksensa seurauksena. Eli kun periaatteessa-ei-juuri-kukaan tekee mitättömän mielipiteenilmaisun, siitä voi syntyä valtava kohu.  Ja tässä kohussa ei nimenomaan ollut kyse siitä, että TeriNiitti olisi jakanut mielipiteitä. Itse asiassa käytännössä kaikki olivat häntä vastaan.

Iltalehti jouti/joutui uutisoimaan että Teri Niitti oli moittinut sitä että ihmiset imettävät julkisilla paikoilla. Hän oli ottanut mukaan valokuvan jossa oli imetystä. Kuva oli otettu Finnairin lennolla. "Nettikansa" (mitä tämä sitten onkin) raivostui Voicenkin mukaan kovasti. Ja mikäli katsotaan sinänsä asiallisesta - joskin kaltaiselleni kieromielelle alasynnytysmielikuvia tuovasta - "mutsiavautuu" -http: -osoitteesta, niin tottakai kyseessä on #GATE. Koska tottakai se on. Se kertoo että "Terin ottama kuva äidistä vauvoineen on kaunis." ... "Teri nokkelana paparazzina nappasi kuvan tuntemattomien ihmisten ruokailutilanteesta ja latasi tunnistettavan kasvokuvan paheksuen nettiin, siihen omien nännikuviensa viereen."

Kun kohu alkoi, lausuin itsekin siihen muutamia löysiä kommentteja. Esimerkiksi Swiftimäinen vaatimaton ehdotukseni oli, että lentokoneisiin ei pitäisi ylipäätään ottaa vauvoja. Vauvathan ovat siitä ikäviä että ne huutavat tavalla joka iskee jonnekin syvälle tietoisuuteen. Tavalla johon on pakko reagoida. Ne ovat, silloinkin kun niitä ei imetetä, pelottavia. Etenkin silloin kun niitä ei imetetä. Siksi vauvat pitäisikin nukuttaa kloroformilla, laittaa kissanhäkissä käsimatkatavaralaatikkoon tai ruumaan kissojen ja koirien kanssa. Lisäksi suosittelin että vauvoja kasvatettaisiin ensin viisi vuotta tynnyrissä ja sen jälkeen niitä fermentoitaisiin tynnyrissä seuraavat viisitoista vuotta.

Eli olihan pyyntö omituinen ja sen laatuinen että se suorastaan kutsuu sarkasmia. Mutta päivän mittaan kohu kasvoi ja kasvoi. Ja merkittävää oli, että kaikki olivat asiasta hyvin samaa mieltä. Esimerkiksi harvoin olen nähnyt että Vesa Linja-aho olisi samaa mieltä MV -lehden kanssa. Mutta Linja-aho osallistui asiaan monellakin päivityksellä. Ja hän oikein pyysi apuakin niiden tekemiseen. MV -lehti taas esitti asian toisenlaisella retoriikalla "Teri Niitti on julkkishomppeli, joka leipätyössään stylistinä jatkuvasti näkee mallien tissejä. Nyt häntä muka järkytti se, kun äiti syötti vauvaa ja teki sen vielä täysin häveliäästi. Niitti otti salakuvan ja julkaisi sen niin, että äidin ja kahden muun henkilön kasvot ovat täysin tunnistettavissa. Suvaitsevainen ei tuo "ritari" ole, mutta varmasti odottaa suvaitsevaisuutta muilta itseään kohtaan!"

Toki tämä kanpanja sai myös ironisia puolia. Toki tästä on esimakua jo sinä että MV -lehti itse mielellään julkaisee kasvokuvia joita on otettu kyselemättä. Ja silloin kyse on rohkeasta kansalaisjournalismista. Mutta suurin liittyy siihen miten Niitin valokuvaus-paparazzismiin suhtauduttiin. Se oli toki jotain joka edusti huonoa makua. Itse huomautan, että monesti valokuvaus on laillista mutta se osoittaa huonoa makua. Itse pyrin pyytämään luvan ihmisiltä joita kuvaan. Lisäksi olen pyrkinyt, etenkin viime vuosina, ottamaan sellaisen kannan että kuvien julkaisuun pyydetään lupa vielä erikseen. Pete Poskiparta kuvaakin tässä mielestäni maltillista ja asiapitoista kritiikkiä. Finnairkin joutui ottamaan "somekohuun" kantaa. Ja sen kannanotto asiaa oli "Imettäminen Finnairin lennoilla on täysin ok, samoin kuin pulloruokintakin. Se, mikä tekee matkustavat äidit, vauvat ja perheet tyytyväisiksi, on meillekin parasta. Kuvaamista lennoilla on mahdotonta kontrolloida ja kuvan julkaiseminen ja siihen luvan kysyminen on täysin kuvaajan oman harkinnan varassa. Toivomme, että matkustajamme ottavat kanssamatkustajat huomioon ja käyttävät hienotunteisuutta niin lennoillamme kuin missä muussa liikennevälineessä matkustettaessa."

Toisaalta ihmiset ovat vastanneet häveliäisyyskohuun siten että ovat pahastuneet siitä että toisten kuvia levitellään netissä ilman lupaa. Mutta samalla Niitin eräs "sukkahousukuva" joka ... sanotaanko "ei jätä esimerkiksi miehen peniksen koolle hirveästi arvaamisen varaa" ... on otettu symboliksi. Symboliksi jonka näkee #TeriNiitti -hashtagien takaa kaikkialla. Tätä on taatusti levitetty ilman lupaa. Toki tämä ilmituo sitä että Niitti harrastaa kaksoisstandardeja. Mutta toisaalta. Niin harrastaa sekin joka tätä kuvaa levittää.
1: Olen hieman huvittunut myös siitä että moni on provokaatioksi ja vastineeksi julkaissut omia imetyskuviaan. Toki tämä demonstroi että heistä imetyksessä ei ole mitään rivoa. Ja toki he ovat itse antaneet luvan oman kuvansa ottamiselle ja levittämiselle. Mutta kuitenkin tämä julkistelu jotenkin undermineaa juuri sitä että toisen valokuvien ottaminen ja levittely ilman heidän lupaansa - etenkin jos kuvan sisältöä pitää häiritsevänä ja pervona - on kyseenalaista. Jos kuvissa ei ole mitään jota ei saa levitellä, niin Niitin teko on heti sen verran vähemmän vakava. ; Jos kuva todella on kaunis ja luonnollinen, sen luvatta julkaisemisen pahuus pienenee oleellisesti. Minulla onkin vähän sellainen kutina, että kenties syynä onkin se että kuvaan tulee rivouselementti, jos ei muusta niin "ulkopuolisen katseesta". Ja tätä kautta kuva ei olekaan läpeensä kaunis ja luonnollinen vaan jotenkin "rivosti tahrittu". (Joko näin tai sitten allergialääkärilläni on asiaa.)

Niitti itse reagoi paskamyrskyyn inhimillisesti mutta mediataidottomasti. Hän sulki tilinsä, teki niistä ei-katsottavia. Ruudunkaappaukset ja Streisand -efekti luonnollisesti tekivät loput. Ja nyt ihmiset ovat sitten kirjoitelleet Niitin firman sivuille. Eli asia on mennyt sosiaalisesta mediasta suoraan työasioihin. Käymättä koskaan lähtöruudun kautta.

Teri Niitistä tuli yhdessä päivässä merkittävä yhdistävä vihollinen

Suomessa ei ole hirveästi ollut keskustelua julkisesta imetyksestä. On selvää että Teri Niitti iski johonkin hyvin laajaan. Koska häntä vastaan iskettiin hyvin laajalla aineistolla englanninkielisiä meemikuvia. Siellä keskustelu onkin jotain joka jakaa ihmisiä. Taustalla siellä on ollut nimenomaan siveys vs. käytännöllisyys ja luonnollisuus -teemat.

Valitettavasti Niitin imago stylistinä estää häntä olemasta moralisti. Hänen sukupuolensa miehenä ei myöskään anna tähän hyvää pohjaa. Äitiys on jotain jota mies ei saa maassamme kritisoida, noin yleisesti. (Tämä lienee muuttumassa. Ja voi jopa olla että feministi-identiteetillä menevät ovat tässä edistyksellisempiä kuin konservatiivisia perhearvoja rummuttavat pullantuoksuiset tädit.) Ja koska hän on homoseksuaali, tämä voisi vielä mennä. Mutta homoseksuaalien tulee ikään kuin olla suvaitsevaisia ties mitä muuta kohtaan ikään kuin sen takia että he ovat muille jollain omituisella tavalla velkaa tämän. Homoseksuaalit nähdään helposti siten että he ovat liberaalien puolella moralismia vastaan, ikään kuin olemuksellisesti.

Tätä kautta hän kohtasi hyvin yhtenäisen paskamyrskyn. Hän oli poliittisesti epäkorrekti mutta identiteetiltään sellainen että hän ei voisi mitenkään mennä niiden puolelle joille "tietty törkeily" on elämäntapa ja identiteetinrakennusaine.

Tietenkin lausunnon suosiota haittasi se, että siinä ei oikeastaan ollut argumentatiivista sisältöä. Mutta tämä ilmeisesti haittasi vain minua. Ja ehkä paria muuta. Niitti ei ottanut siveys-kohteliaisuusvaatimusteemaansa hyvin käyttöönsä. Ja koska Somessa kaikki kasautuu, niin tässäkin hänellä kävi huono tuuri. (Jonka estämiseksi hän ei tehnyt mitään. Koska. No. Useimmiten ei tarvitse.) Pikkumainen moralistinen valitusviesti - jonka tasoisia vinkuiluja olen varmasti itsekin tuottanut, kuten luultavasti suuri prosenttiosuus kaikista ihmisistä - johti siksi yhden päivän paskamyrskyyn ja luultavasti kohtuu myös taloudellisiin menetyksiin.

Mietin jossain välissä jo sitäkin että missä menee asiakritiikin ja kiusaamiskampanjan raja. Tämä on tietenkin ollut asiallista teemaa Olli Immosten ja vastaavienkin tapauksessa. Joskin sillä erolla että Niitti ei ole mikään poliitikko ja maan hallitsija. Hän on "neverheard" -tyyppi joka tunnetaan kuollessaan luultavasti vain tästä yhdestä asiasta. Tästä yhdestä tissikuvakohusta. (Jossa ei edes ollut tissiä, joten se ei tavallaan edes ollut tissikuva. Pettymykset ne on pervoillakin!)

Silti mieleeni tulisi monia joiden typerehtiminen internetissä ansaitsisi isomman kohun kuin se, että isketään lompakkoon tyhjänpäiväisen väninän vuoksi. Netissä voi sekoilla vaarallisemminkin. Esimerkiksi oheen laittamani kommentti minun paikkakunnalle tulevasta pakolaisista on erikoinen. Tekijä uhkaa pesismailalla. Muissa kommenteissa esiin tuli myös "pesari". Kyseisen alakulttuurin harrastajien kirjoitustaidon mukaan tuossa toisessa kohdassa kyseessä saattaa toki olla "pessaari". (Joka on kyllä pelottava mutta ei kovin letaali ase.)

Kuitenkin;

En pelkäisi arvotyhjiön puolesta. Kun Sotaveteraanit ja Venäjän hyökkäys ja Talvisodan Henki ovat unohtuneet, meillä on aina Teri Niitti. Tai tosiasiassa ei ole. Luultavasti suurin osa ihmisistä on enimmäkseen unohtanut hänet ensi maanantaihin mennessä. Mutta silloin on jo jokin uusi yhtä oleellinen kohu kohistavana. Tällä lailla sitä voidaan mennä päivästä toiseen aina muutama päivä kerrallaan. Mitään suurta yhteistä tarinaa ei tarvita. Ei tarvitse palvoa maan perustajia, Mannerheimia tai edes kuulua Kansankirkkoon. Riittää että jostain tulee Teri Niitti ja on hetken provokatiivisesti kanssamme Hyvänä Troolina ja poistuu kolmantena päivänä someunohdukseen. Sitten on aika jollekulle toiselle astua viidentoistaminuutin julkisuuteensa, joka ei kestä juuri kauemmin, mutta tuntuu kestävän kauemmin ja joka jättää pitkäaikaiset jäljet. Kenties sinulle.

Ehdotus uuden kansallislaulun paikaksi

Elämme Suomessa. Se on sivistysvaltio. Hyvinvointivaltio. Maa joka on kristillinen eikä koostu ISIS -terrorismista. (Tosin täytyy muistaa, että oikeasti ei saisi kutsua ISIStä ISIKseksi. Sen sijaan sitä piti kutsua sillä toisella nimellä. Mikä se oli? "douche"?)

Tämä tarkoittaa sitä, että kansallismieliset voivat olla rohkeita ja auttaa yhteisöään parhaansa mukaan. Ja tämä parhaansa mukaan. Tästä hengestä hyvänä esimerkkinä olkoot Markus Jansson; Tuo mies jonka luona Poe on aina vahvana. Onkin kieltämättä syytä miettiä sitä, minkälaisia puuhastelijoita ja kädettömiä amatöörejä maahanmuuttokeskusten polttelussa on.

Ja tietenkin hieman vaikutusvaltaisempi joukko. Sellainen joukko jonka puheita otetaan hyvin vakavasti. Sellaisella tavalla jossa kehotetaan enemmänkin kuuntelemaan. Sellainen jonka leimaaminen trollin provokaatioksi olisi punaviherkuplaan menemistä.

Tässä kontekstissa sitten on luettava MV -lehteä. Siellä kerrotaan, että "Seinäjoen VOK! Palomiehet kertoivat, että maksaa veronmaksajille noin 600€ kerta, kun he käyvät, eli 2-5 kertaa viikossa, ja kuukaudessa parhaimmillaan 20 kertaa." ... "Pakolaiskeskus Seinäjoki, 2- 5 kertaa viikossa kakarat pihalle. Lastensuojeluasia?" ... "Jos kotiisi tulisi palokunta 4 kertaa viikossa, niin olisiko lastensuojelu kimpussasi saman tien?"

Jossain menee ironiamittari rikki. Mieleni tekisi kysyä että mitä jos joku ulkopuolinen kävisi polttelemassa kotia kovin usein niin olisiko tämä syytä ottaa poliisiasiaksi. Mutta tässä unohtuisi se, että monille maahanmuuttokriitikoille polttamiset ovat vain ennaltaehkäisevää Suomen puolustamista. (Konsepti on kaduilla tuttu "ennaltaehkäisevän väkivallan" nimellä väkivaltarikoksissa.) Koska kysymys heille on kansallismielisyydestä joka vaatii hyvin uudenlaisia arvoja. Tarkalleen ottaen yhtä arvoa ja vain yhtä arvoa. Ehdotankin että uusi patrioottinen Suomi ottaa itselleen sopivan uuden kansallislaulun. Sellainen on jo sävelletty. Siinä lauletaan vain tuosta yhdestä arvosta.

Onko pyromania kulttuurinen vai geneettinen erityispiirre?

Niin. Onko? Joka tapauksessa täytyy toivoa että maahanmuuttajat integroituvat maahamme huonosti. Muuten he voivat tehdä tulkinnan siitä että perussuomalaisilla on tilastollinen yliedustus tuhopolttoihin, myös sellaisiin joiden kohdalla tehdään "evakuointeja", jolloin ero tuhopolton ja murhapolton välillä on helposti tuurissa.

Sillä jos luulevat että maassa eletään maan tavalla, niin valelisivat uusnatsien kerhotilat bensiinillä, naulaisivat ovet kiinni, raapaisisivat tulitikkua ja seuraavana päivänä selittäisivät että kännissä ja läpällä tekivät. Uhkaisivat tappaa kriitikkonsa jos nämä ovat miehiä. Ja raiskata jos nämä ovat naisia.

Viha ja järjen sumeneminen

"Ernest Hemingway once wrote, "The world is a fine place and worth fighting for." I agree with the second part."
(Seven)

Suomen vastarintaliikkeen toimintaa on arvosteltu kovasti. Yhtenä teemana on ollut se, että viha nähdään jonain joka sumentaa heidän arvostelukykynsä. Näkemys on vanha. Järki ja tunteet erotetaan toisistaan. Toisaalta nähdään että viha veisi jonnekin ihmisyyden vieraille teille, jonnekin joka on kaukana normaalista yleisinhimillisyydestä. Vihainen ihminen ei siis ole ikään kuin oma itsensä. Nämä yleistykset on hyvä ottaa liioitteluina. Mutta niiden kautta voidaan demonstroida jotain.

Ensimmäinen ja kenties tärkein asia on se, että viha ja kauna ovat ihmiselle hyvin tavallisia tunteita. Esimerkiksi itse olen äärimmäisen kiukkuinen ja kaunainen olento. Olen kenties täysin kyvytön antamaan mitään anteeksi. (Paitsi unohtamalla.) Ja elämäni koostuukin vahvoissa määrin syyllisyyden ja kaunan sekaisissa tunnelmissa. ; Uskallan sanoa että kaikki ovat jossain määrin vihaisia mutta toiset ovat vihaisempia kuin toiset. Ja kun katsoo niitä malleja joita vihaiset saavat ohjatakseen toimintaansa, ne ovat keinoja jotka tulevat niiltä vähemmän vihaisilta ja jotka ovat luultavasti sellaisia että ne toimivat heille. ; Teesini on, että vihaisuus on yleistä, jotain jota ei voi manata pois ja jolle pitää tehdä jotain muuta.

Vihaisuus on yleistä.

Enkä ole tässä yksin ; Martin Daly ja Margo Wilson ovatkin kirjassaan "Homicide" kuvanneet sitä miten verikosto esiintyy suurimmassa osassa kulttuureita. Itse asiassa viha on suoraan koodattuna aivoihimme. Aivoissamme on kohta vihalle (rage circuit), joka on yksinkertaisesti "reititin" joka yhdistää keskiaivomme hypotalamukseen ja amygdalaan. Tätä piiriä on tutkittu niin ihmisillä kuin eläimillä ; alueen aktivointi laitteilla saa eläimet käyttäytymään kuten sen lajin edustajat käyttäytyvät raivoissaan. Viha on itse asiassa mekaanisesti ja muutenkin melko keskeinen osa aivojamme. (Tämä ei varmasti yllätä ketään evoluutioteorian kannattajaa.)

Steven Pinker on tutkinut kostamisen innokkuutta ja hän on havainnut sen olevan tavallista, jopa niin että ihmiset saavat nautintoa kostamisesta ja erikseen etsivät siihen mahdollisuuksia. Hän on myös koostanut muiden alan tutkijoiden näkemyksiä kirjaansa "The Better Angels of our Nature". (Teos ei otsikostaan huolimatta ole teologinen.)

Matt Ridley kuvaa "Jalouden alkuperä" -teoksessa myös ihmisten kostamisherkkyyttä. Siinä erikoista on se, että kostamiseen usein panostetaan jopa enemmän kuin olisi kannattavaa kun otetaan huomio huijaamisen tuottamasta haitasta. Selitystä haetaan peliteoriasta. Ylirankaisulla vähennetään niiden strategioiden kannattavuutta joissa huijataan. Näin vahvaa yhteistyötä vaativat strategiat saavat tukea. Näin ollen kostaminen on eräässä mielessä äärimmäisen sosiaalista, sellaisessa heimoa puolustavassa hengessä.

Viha on siis yleistä. Ei ole mielenkiintoista selittää Suomen vastarintaliikkeen toimintaa vihan kautta. Kysymys on enemmänkin siitä miten tätä vihaa hallitaan ja kanavoidaan.

Vihan kanavoimisesta.

Ajatus on ollut tuttu kauan. Itse mielelläni katson asiaa Nietzschen kautta. Hän esitti että moni ihminen saa aikaan tulosta usein negatiivisiksi katsotuista piirteistä. Kateus voi kannustaa ahkeruuteen. Vihamies voi olla motiivi tutustua hänen esittämiinsä argumentteihin ja niiden debunkkaukseen. Nietzsche jakoikin negatiivisiin asioihin suhtautuvat asenteet kahtia ; Oli kaunaista ressentimentiä jossa ei olla luovia vaan haudotaan kostoa ja destruktiivista. Sen lisäksi on luovaa sublimointia jossa likaiset motiivit tuottavatkin jotain kaunusta joka on destruktiivista korkeintaan siinä mielessä että usein jokin vanha asia vaatii muuttamista tai jopa rikkomista jotta sen tilalle saadaan tuotettua jotain muuta, jotain uutta ja hienompaa.

Ihminen tarvitseekin keinoja vihan käsittelyyn eikä siihen että ihminen muuttuisi täysin ei-raivoisaksi. ; Hannu Lauerma kertoo "hyvän kääntöpuoli" kirjassaan miten esimerkiksi huumori on kypsän ihmisen suojausmenetelmä. Ihmisillä on usein jopa kostofantasioita ja vihaa, ja terveet ihmiset kykenevät näkemään niissä koomisuutta. Ongelmatapaukset eivät. Eipä ihme, että "Viiltävimpään huumoriin sisältyy tuskaa, ja se onkin keino käsitellä sitä. Monien suurien humoristien on sanottu olleen melankolisia ja vakavilta vaikuttavia persoonia. Huumorin avulla tarkastellaan usein ihmisen pienuutta ja vajavaisuutta, aggressiota, seksiä ja kuolemaa."

Stephen Pinker onkin katsonut että kostonhimon aktivoitumista on vähennettävä muutamalla tavalla;
1: Vahva esivalta tai jokin muu vastaava auktoriteetti joka voi rangaista teoista.
2: Usko siihen että on olemassa jokin legitimoiva voima joka vaikkapa antaa esivallalle oikeutuksen. Yleinen ajatus inhimillisistä arvoista ovat tässä tärkeitä.
3: Kasvattamalla empatiakykyä erilaisiin ihmisiin. Kun kykenee tuntemaan toisten ajatukset ja myötäelämään heidän kärsimyksiään, kostamisen tarve vähenee.
4: Löytämällä yhteisiä tavoitteita vihollistensa kanssa.
5: Luomalla itsensä ympärille harmittomuuden auran. Etenkin jos pyytää omia pahoja tekojaan anteeksi, ja tekee tämän itselleen kalliilla tavalla. Tämä on siitä hyvä keino, että se vähentää sekä omaa kostonhalua että muiden kostonhalua voimakkaasti.

Näiden lisäksi olen huomannut hedelmälliseksi ns. distraktion. Itsen häiritsemisen. Minun kaunaisuuteni on oikeasti ongelmallisella tasolla ja se vaikeuttaa elämääni huomattavasti. Kaunaiset ajatukset alkavat helposti pyörimään mielessä. Ja pelkkä niiden torjunta johtaa jotakuinkin siihen mitä Dostojevski kuvasi käskiessään että älä ajattele sinisilmäistä jääkarhua. Hän demonstroi miten vaikeaa tälläisen yrittäminen on. Dostojevski korostikin että yrittäminen saa jääkarhun mieleen ainakin kerran minuutissa. Daniel Wegner on tutkinut sitä miten ihmisen mieli toimii nimenomaan näin. Wegner liittää sen "ironisiin prosesseihin" (ironic processes). Hän on havainnoinut että ajatuksen saa pois mielestä tekemällä jotain muuta. Olen huomannut tämän olevan hyvin produktiivista. Kun viha pakottaa tekemään jotain, harjoittelutunteja kertyy kuin ilmaiseksi.

Maahanmuuttajataustaisista ranskalaisista

Kalevassa oli kirjoitus siitä miten britit ovat ranskassa kartoittamassa viikinkien kolonialismin reittejä 800-900 -luvuilla "Normandiaan saapuneet brittitutkijat ovat paikantaneet dna-näytettä varten noin sata paikallista, joilla on skandinaavinen tai vähintään lähes tuhat vuotta vanha sukunimi tai joiden kaikki isovanhemmat ovat asuneet samalla alueella." Tämä on pahastuttanut monia. Tutkimus liitetään rasismiin. "Se voi rakentaa käsitystä, että on olemassa aitoja ja epäaitoja normandialaisia. Rasistit voivat esimerkiksi sanoa, ettei heissä todistetusti ole yhtään arabiverta." Toki tutkijat eivät tutki koko genomia joten sen tuloksista ei voi tämänlaista sanoa "huoli on turha, koska tutkimukseen osallistuvien dna:sta tutkitaan vain kahta prosenttia".

Minun on vaikeaa ymmärtää miksi se, että jotain voidaan käyttää rasismiin olisi sama kuin se että koko asia pitäisi kieltää. Minä esimerkiksi näen silmilläni ihmisten ihon sävyjä ja teen tästä päätelmiä. Se että tämä mahdollistaa rasismin ei ole vielä syy repiä silmiä päästäni. (Toivon.) On toki syytä tarttua rasismiin mutta jos tämä tehdään tutkimusta rajoittamalla, etenkin kun itse tutkimusmenetelmässä ei tehdä tutkimuseettisesti kyseenalaisen tyylisiä ihmiskokeita, kysymys on jo jostain muusta.

Mutta asia sikseen. Sillä huvituin muusta.

Nykyään ei ole muodikasta olla rasisti. Pitää puhua maahanmuutosta. Tässä mielessä viikingit ovat hauska esimerkki. Moni arvostaa viikinkejä. Uusnatsit käyttävät mielellään viikinkisymboleita. Ihailu on valkoisen rodun ihailua. Kuitenkin on vaikeaa olla "ei rasisti vaan maahanmuuttokriittinen" jos ilmapiiri on viikinkejä ihaileva.

Globalisaatio ja maahanmuutto ei ole mikään uusi asia. Imigrantteja on vihattu usein. Ja tuskin mitään ihmisryhmää on yhtä syystä dissattu kuin viikinkejä. Nämä maahanmuuttopainajaiset tekivät jännittäviä asioita, ja usein kaikkea muuta kuin reiluin keinoin. Tuossa tilanteessa heitä ei ole kiinnostanut mikään "maassa maan tavalla" -ajattelu. Päällimmäisenä ajatuksena heillä ei ole ollut sekään, että miten he voisivat onnistua integroitumaan paikalliseen kulttuuriin. ( Toki tässä puhuttua aikaa edelsi aika, kansainvaellusaika. Puhutaan Rooman valtakunnan kaatumisen ajasta, vuosista 375-476. Globalisaatio on viikinkejäkin vanhempaa.)

Britit ovatkin Ranskassa kartoittamassa sitä miten monissa on ehtaa maahanmuuttajaverta.

Mäntsälän kapinasta ja "opposition napinasta"

Mäntsälä on yleensä ollut lähinnä paikka jonne joutuu jos yrittää mennä muualle. "Jos sä lähdet Lahteen, joudut Mäntsälään." Siellä tapahtui kuitenkin Mäntsälän kapina. Se alkoi Ohkolan työväentalolla ja laajeni 28 helmikuuta 1932 Mäntsälän suojeluskuntatalolle. Nelisen sataa kapinallista laajeni. Lapuan liike organisoi sille tukea. Liike oli oikeistolainen ja se vihasi kommunisteja ja sosiaalidemokraatteja. Lisäksi sitä leimasi antidemokraattisuus, eli pettymys lailliseen demokraattiseen päätäntätekoon.

Käsitellään oikeistolaista kulttuuripiiriä jonka mielestä sensuuri on kätevää. 1930 oli säädetty erityiset kommunistilait, joiden vaikutuksesta vasemmiston poliittista toimintaa tehtiin laittomaksi. Lehtiä lakkautettiin ja vankeustuomioita jaettiin. Kommunistit ja sosiaalidemokraatit olivat jotain jota pidettiin poliittisesti epäkorrekteina aina vankilatuomioihin asti.
* Tätä henkeä ei nykyään ole helppoa löytää, paitsi tietenkin siinä missä esitetään että kritiikki hallitusta vastaan on räksytystä joka pitää lopettaa. Oppositiossa aikaisemmin sananvapautta ja poliittista epäkorrektiutta ja toisinajattelijuutta korostava suuntaus  joka oman vallassaolon aikana lähettää viestiä "pulinat pois" ei itse asiassa ole sittenkään niin kaukana tuon ajan asenteista. On jännittävää miten "toisinajattelija" -termiä itseensä liittäjä puhuu nyt yhden vaalituloksen jälkeen "opposition" irrelevanttiudesta ja vähättelee kaikkea kritiikkiä kutsumalla sitä ties millä pejoratiivisilla termeillä "räksytyksestä" "kitinään". Väliä on pari viikkoa joten on selvää että sananvapaus on vain vapautta sanoa näitä "oikeita mielipiteitä". Moni nuiva ei selvästi kannatakaan sananvapautta vaan sitä että äänessä on juuri heidän omaa viestiään. Demokratiakin on jotain johon on tässä ollut ambivalentti suhde. Nyt demokraattisesti valittu hallitus on jotain jolle "marginaalista vikinä" on absurdi ja hassu asia koska sehän olisi epädemokraattista. Kun perussuomalaiset olivat oppositiossa, vastaavia viestejä ei näiltä samoilta ihmisiltä kuultu.

1930 -luvulla alkoivat "kyyditykset" joissa oli kyse vapaudenriistosta ja siirrosta toiseen maahan, Venäjälle. Marsilaisuus haluttiin kitkeä ja maastasiirtää. Tähän toki käytettiin myös vasemmistolaisten tilaisuuksien häiriköintiä ja vasemmistolaisten tilojen umpeennaulaamista ja muuta vastaavaa aktivismia.
* Asenne oli hieman samansuuntainen kuin nykyajan uusnatseilla jotka ovat halukkaita "pakkaamaan neekereiden muuttolaatikot" ja jotka ehdottavat uskonnottomille "muuttoa Pohjois-Koreaan".

Kapinan henki oli siinä että demokraattisesti valitun hallituksen olisi erottava jotta yhteiskuntarauha säilyisi. Eli on tehtävä kuten oikeisto sanoo tai. Iskulaiseena "On parempi kulkea laittomuuden kautta laillisuuteen kuin laillisuden kautta laittomuuteen."
* Liike esitti asian viittaamalla laillisuuteen ja laittomuuteen hyvinkin siinä hengessä jota Jouko Piho on sittemmin tuonut maassamme tutuksi. Ja se on kannattanut sen tyylistä suhdetta lain rikkomiseen jota Päivi Räsänen on pitänyt kristityille tärkeänä omantunnonkysymyksenä.

Kapinassa oli paljon ironisia piirteitä. Ne tiivistyvät pääasiassa presidentti Svinhufvudiin.
* Svinhufvud oli jossain määrin ironinen mies itsekin. Hän oli aikanaan ollut järjestämässä Suomeen kuningasta. Ja hän kuului niihin muutamaan vaikuttajaan jotka ajoivat kuningashanketta mutta jotka päätyivät sen kariuduttua toimimaan itse jonkin aikaa presidenttinä.
* Hän oli itse asiassa Mäntsälän kapinaan osallistuvien tahojen suosikkipresidentti. Kuitenkin hän itse korosti että hän on koko elämänsä puolustanut laillisuutta joten hän ei voi tukea kapinallisten tekemää lakia rikkomaan kannustavaa toimintaa. Hän itse asiassa aikoi soveltaa Mäntsälän kapinallisiin lakia, tarkalleen ottaen tasavallan suojelulakia. Tämä laki taas oli oikeiston säätämä ja sen tavoitteena oli olla marxilaisten kontrollointi. Siinä hengessä laki kirjoitettiin ja se mielessä se oli läpiajettu, joten tilanne oli hieman mielenkiintoinen.
* Svinhufvud oli kannattanut monarkistia mutta kun hänelle tarjottiin despootin paikkaa hän kieltäytyi. Moni demokratian kannattaja olisi voinut taipua häntä helpommin. (Rehellisesti sanoen en tiedä miten itse suhtautuisin tuonlaatuiseen tilaisuuteen.) Hän kuitenkin lähinnä vitsaili tilanteesta eduskunnassa.

Tämä tuli nyt vaan mieleeni kun nykyään eduskunnassa oikeistolaisesti sävyttynyt Kokoomus-Keskusta-Perussuomalaiset puhuvat yhteiskuntarauhasta jossa on erilaisia ukaaseja ja pulinat pois -mentalitettia. Ehkä me emme ole niin kaukana noista olosuhteista. Tosin näyttää siltä että Suomessa ei tällä hetkellä ole ketään joka taipuisi Svinhufvudin rooliin. Toki vallassaollessa ei voida puhua mistään uudesta Mäntsälän kapinasta. Jotain mänttien apinalaumailua vain...

Todellinen karma

Kuulin buddhalaisessa kulttuurissa elävistä kuuroista. Heihin suhtaudutaan vältellen, koska kuurous nähdään usein karman rangaistuksena edellisistä elämistä. Tiettävästi tämä asenne on hindulaisuudessa vielä vahvempi kuin buddhalaisuudessa. (Sen sijaan kristinuskossa tähän on nähty vain vähän yhteyksiä. Ja juutalaisuudessa hieman kristinuskoa enemmän. Mutta vähemmän kuin buddhalaisuudessa.) Itse asiassa karman julmuus onkin siinä että kuurous voidaan nähdä reiluksi.

Toisaalta jos minä olisin säätämässä karmaa, tekisin hyvin tietynlaisen karman. Kuuroiksi ihmisiksi rangaistaisiin esimerkiksi sellaiset ihmiset jotka ovat edellisessä elämässään olleet pahoja sillä tavalla että ovat hyljeksineet kuuroja sen vuoksi että nämä ovat kuitenkin ansainneet rangaistuksensa. Siinähän saisivat, kaikki!

---

Mutta minkäs tekisi, ihmisten kanssa. Kuuroille korvillehan se menisi kaikki oppi.

Uskallan menestyä

Et in Arcadia ego

Ajattelin tänään panostaa täydelliseen blogipostaukseen. Sellaiseen, joka saa Suomen nousuun. Sellaiselle joka takaisi apurahani seuraavalle 10 vuodelle. Sellaisen joka on syvällinen ja kriittinen mutta ei sellainen joka esittäisi mitään negatiivisesta mistään merkittävästä aiheesta, koska sellainen yleensä sammuttaa rahahanoja mitä yllättävimmistä suunnista.

Tilanne oli haasteellinen, mutta mutta sitten tiedostin että kaiken ratkaisu on filosofiassa ja sen tuomassa kyvyssä käyttää ajattelua. Sillä kukapa uskaltaisi astua obsessiivista filosofioijaa vastaan - etenkään sellaista, joka maanisessa pakkomielteisyydessään märehtii samoja tiettyjä kysymyksiä edestakaisin kuin bulimikko ateriaansa? Kun tämänlainen säkenöivän sähäkkä ajattelija fasinoituu, hänen ajatuksensa sinkoilevat dynaamisesti edestakaisin kuin Oprah Winfreyn paino! Kuka uskaltaisi vastustaa tämänlaatuista luonnonvoimaa? Kuka uskaltaisi astua hänen ja apurahoituksen välille? Ei kukaan! Tässä ilmapiirissä voi onnistua missä vaan, kunhan vain yrittää riittävästi!

Ja miksipä tämä ei toimisi? Minut tunnetaan pessimistinä mutta sanotaan nyt vaikkapa esimerkin vuoksi mainiten 70 000 euroa varmasti kaivaisi minustakin esiin innostuneen optimistin. Sellaisen tukevan positiivisuutta huokuvan tyylitajun salaman. Tällä optimismilla, etenkin jos sitä värittävät globaaliksi yhteistyöksi kutsuttu ystävien kanssa hauskanpito ja ruotsin prinsessa Madeleinen alushousut, voisin minäkin demonstroida suomalaista menestystä ja kannustaa muitakin yrittämään. Tässä asenneilmapiirissä onkin sitten lystikästä tallata humalapäissään koiria ja muita kyynikoita.

Valitettavasti käytäntö usein iskee vainoa intellektuellien tielle. Sitä tekee päivityksen ja vartin sisällä sillä ei ole yhtään likeä. Siinä sitä tuijottaa ruutua ja odottaa. Että miksi ei saa yhtään isoa peukaloa? Miksi valtio ei pyydä riemuiluselontekoa nimellistä muutaman kymppitonnin palkkiota vastaan? Miksi?

Voi vainottua kyyneltä!

buhuu-bu(tt)hurt

Ylläoleva teksti on ironinen. Mutta siinä on kuitenkin hyvin oleellinen asia. Olen itse asiassa erilaisissa keskiaikaisen miekkailun ryhmissä törmännyt siihen miten lajin parissa ollaan varsin leiriuskollisia. Monelle HEMA -aktiiville on noloa jos sekoitetaan larppaajaksi. Ja samoin on inhottavaa jos joku ei erota mitä eroa on HEMA (historical european martial art) ja HMB (historical medieval battles):llä. Ja sekoittumisia tulee hyvinkin usein.

Jos katsotaan vaikkapa Helsingin Sanomia, se uutisoi buhurtista "Keskiaikaisessa buhurt-kamppailulajissa lyödään lujaa". Nähdäkseni laji on kovien karjujen puuhastelua ja hyvää urheilua. Mutta jos se olisi taistelua täyskontaktissa ja sillä tavalla miten keskiajalla taisteltiin ja niillä varustein jolla keskiaikana taisteltiin sitä kokonaisuutta kutsuttaisiin itsemurhaksi. Siksi kaikki "historiallisuudet" on hyvä ottaa varovaisuudella. Vähintään siten että ymmärtää että mitä osaa historiallisuudesta siinä on haluttu tavoitella.

Näkisin että yllättävissä määrin skismoja herättävään keskusteluun on pakko ottaa sellainen ajatus että niissä tavallaan keskitytään eri aspektiin.
1: HEMA, jota itse harrastan, on tekniikkakeskeistä. Se on ns. martial art. Moni kriitikko ei pidä lajia historiallisena koska sen kilpailut ja sen säännöt ovat moderni innovaatio. (Minä en muuten kilpaile.) Tässä on kuitenkin huomattava että kilpailuissa pärjätään sillä että tehdään tekniikoita joita on kuvattu historiallisissa manuaaleissa. HEMA ei siis keskity realistiseen taistelutilanteeseen vaan siinä keskitytään nimenomaan siihen millä mekaniikalla taistelu tehdään. HEMA ei siksi tarkoita samaa kuin historiallisessa varusteissa taistelua.
2: HMB taas keskittyy "vaatepuoleen". Siinä järjestetään taisteluita joissa on usein rajattu sitä minkälaisia tekniikoita saa tehdä. Tavoitteena ei ole oikeasti tappaa ketään kentälle. Tämä on minun silmissäni enemmän showbisnestä ja historian elävöittämistä ja tätä kautta opettamista kuin martial art. HMB on tosin myös rohkeutta vaativaa hyvää urheilua.
3: Jos taas haluaa kokea kamppailun jännitystä ilman rajoitteita ei voida käyttää juurikaan oikeanlaisia välineitä koska se olisi vaarallista. Tätä kulmaa edustakoot äärimmillään bofferointi, jossa toisia lyödään pehmomuovimiekoilla. Tässä kontekstissa historiallinen varustus ja kamppailulajien tekniikat ovat melkoisen pienessä roolissa.

Tässä korostuu se, että voit valita tekniikat, varustuksen tai villin kamppailun. Mutta et voi valita kaikkia tai tästä tulee syviä ongelmia. Koska historialliset tekniikat on suunniteltu siihen että tapetaan ajanmukaisessa varustuksessa olevia vihollisia, voi olla järkevää suojata sellaisia alueita joihin tulee paljon iskuja. Koska varusteet taas suojaavat toisilta asioita älyttömän hyvin on varustuskeskeisessä hyvä käyttää oleellisesti erilaisia tekniikoita joilla kaverit eivät kuole. Ja jos kamppailusta halutaan säännötöntä ja jännittävää on tärkeintä pehmustaa käytetyt aseet turvallisiksi jolloin ne eivät enää ole samanlaisia kuin metalliset aseet. Eivätkä käyttäydy samalla tavalla. Ja näin varustuksen epähistoriallisuus muuttaa myös niillä tehdyn kannattavan kamppailun hyvin eriluonteiseksi.

En mene sanomaan että joku näistä olisi väärin. Itse asiassa monet harjoittavat montaa. Kiinnostus historiaan ja/tai taisteluun varmasti lisää mielenkiintoa kahteen tai useampaankin näistä kulmista. Kompromisseja on kuitenkin pakko tehdä.

Itse asiassa jos katsotaan kokonaisuutta niin kompromissittomuus näyttää vaivaavan erästä ryhmää jota en maininnut. Ns. backyard fighterit ovat hyvin erikoisia. Esimerkiksi he voivat olla pettyneitä siitä että HEMA -kilpailuissa tai alkeiskurssin harjoituksissa ei ole teroitettuja miekkoja ja/tai riittävästi actionia. Siksi heistä monet ilmoittavatkin ikään kuin ylpeillen että he mieluummin tutustuvat luotettavista lähteistä aiheeseen yksinään.
1: Valitettavasti ilman ohjausta on weekend warriorin hyvin vaikeaa ensinnäkään tunnistaa luotettavaa lähdettä. Itsepuolustus on siitä ikävä aihepiiri että siihen liittyy paljon ns. bullshidoa. nähdä kaikkia oleellisia detaljeja. Mekaniikasta ei välttämättä huomata katsoa nilkkoja tai sitä missä vaiheessa iskua sormia pitää käyttää. Jonka seurauksena tekniikka on joko hiomatonta, puutteellista tai jopa virheellistä. Näin ollen tekniikkaosa uupuu.
2: Toisaalta backyard warrior on siitä hupsu, että heillä voi olla käytössä erilaisia viiden dollarin turistimiekkoja. Ne ovat yleisiä ja siistejä ja niillä on kivaa leikkiä. On kuitenkaan turhaa pitää niitä kovin historiallisina.
3: Ja kolmanneksi. Näitä weekend fightereitä on aivan oikeasti kuollut ja vammautunut. Esimerkiksi sillä tavalla että he ovat lyöneet mattorullia takapihallaan ja jalkojen asento ei ole ollut loppuun asti mietitty. Ja tämän seurauksena he ovat lyöneet itse itseään jalkaan aivan yksikseen. Porukalla näyttää olevan myös yllättävän vähän ystäviä joten en ymmärrä miten he voivat harjoitella sitä actionpuoltakaan mitenkään uskottavasti. Ja jos kavereita olisi, niiden karsiutumismäärä olisi toisaalta uskomaton.

Itse suosin ajatusta että treenikavereita ei karsita hirvittävää tahtia. Se ei ole kovin historiallista mutta toisaalta sen avulla pystyy oppimaan edes yhden niistä näkökulmista ennen kuin joko kuolee tai joutuu vankilaan.

---

Muuten olen sitä mieltä, että Liechtenauerin harjoittelijat ovat kerettiläisiä.

Dumppauskulttuuri

Oletteko tietoisia, että vastasyntyneen lapsen tai vauvan roskiin hylkäämisessä naisilla on voimakas tilastollinen yliedustus? Ja kuten tiedämme, tilastolliset yliedustukset ovat kiinnostavia ja monista tärkeitä. Jopa silloin kun kyseessä ovat rikokset joita tapahtuu ihmisryhmän jäsentä kohden marginaalisesti. Yliedustus ja aliedustus merkitsee.

Feministeille raiskaustilastot kertovat että on raiskauskulttuuri. Miehiä tulee siksi ikään kuin opettaa moraalisesti ja eettisesti ja kertoa kaikille miehille että raiskaus on väärin. Ja pelätä iltasella kävellessä.

Maahanmuuttokriitikoille maahanmuuttajien rikostilastot kertovat että joissain yhteiskunnissa ei kyetä lainkuuliaiseen elämäntapaan. Vian täytyy olla kulttuurissa. Täytyy myös pelätä jos näkee väärän värisen kaupassa.

Minä taas. No, minä uskon naisten roskiindumppaamiskulttuuriin, jota yritetään uudelleennimetä poliittisesti korrektisti jälkiabortiksi. Kerron tästä jokaiselle naiselle ja moitin kun he eivät pidä asiasta kertomista relevanttina. Epäilen jokaista naista, etenkin laihdutuskuurin jälkeen. Että onko rantakunnon takana todella se paikallinen kuntosali-solarium ("Fit-Tan" vai mikä se oli.) Pelkään jokaista roska-autoa. Eikä pelkoni hälvene ennen kuin naiset siirretään ulkomaille. Enkä voi sietää sitä että tätä pidetään jotenkin absurdina!

Arvon mekin ansaitsemme (jos ei muuten niin tyhmillä teoillamme)

Alexander Stubb ei ole stubbisuu. Eilen hän oli stubbakkatauollaan soittanut spontaanisti Radio Suomipopin "Aamulypsy" -ohjelmaan. Hän reagoi siihen että "Jaajo" oli moittinut kokoomusta. Soitto oli Stubbin mukaan spontaani "Pakko oli soittaa, kaverit hälyttivät matkan varrella, että tuohon keskusteluun pitää puuttua, pääministeri sanoi." Tänään tämä uutinen täsmentyi. Stubb ei ollutkaan niin spontaani. Stubbin avustaja on valottanut : "Kuulimme keskustelunaiheesta etukäteen ja vinkattiin pääministeriä siitä." ... "Minä kilautin Suomipoppiin ja puhuin Aamulypsyn edustajan kanssa. En muista hänen nimeään, mutta Jaajon kanssa en puhunut. Heille passasi, että pääministeri ottaa yhteyttä."

Tämä on niin sanotusti "herättänyt keskustelua". Itse tapahtuma ja teko on sekä laillinen että mitätön. Se kuitenkin viestii asioita jotka ovat sen tyylisiä että ne tuovat assosiaatioita lähinnä Teuvo Hakkaraisen suuntaan. ; Hakkarainenkin kun on mennyt tekemään tyhmyyksiä, ja on sitten reagoinut syntyneisiin ongelmiin pahentamalla tilannettaan.

Tosin on epäreilua rinnastaa Stubbia Hakkaraiseen. Sillä Hakkarainen on omituisella pseudozeniläisellä avalla avoimesti ja rehellisesti se, no, mikä hän nyt on. Stubbilla taas näyttää olevan niin että koko tempaus oli laskelmoitua mediastrategiointia joka sitten yllättäen iskikin takaisin hyvin pahasti.

Hyvin moni näki asian niin että Stubbin soitto oli jonkinlaista puuttumista. Eli ei saa sanoa erimielisyyksiä kokoomuksesta tai muutoin Stubb soittaa kontrollipuhelun. Suomessa tämän tyylisiä temppuja taas saa tehdä vain Kekkonen, Urho Kekkonen.

Siksi Stubbin on tietenkin ollut tärkeää tiedottaa että tilanne oli alustettu. Koska silloin tämänlaista puuttumista ei ole tapahtunut. Valitettavasti tämä johti omituisuuksiin. Tässä uudessa selityksessä kun on tarjolla muutama kohta (a) ne kertovat että Stubb valehteli suorassa lähetyksessä väittäen spontaaniksi jotain joka ei sellaista ollut. (b) Toisaalta spontaanius oli niitä puolia jonka vuoksi puuttuminen voitaisiin antaa anteeksi. Ei ole kovin suuri ongelma jos vauhdikas ja reipas pääministeri haluaa ottaa yhteyttä ja keskustella ja on siksi harkitsematon (c) ja siitä huolimatta on selvää että radio-ohjelmien aiheita on katsottu ja niihin tarttuminen on nähty hyvin relevantiksi.

Tässä kohden on hyvä muistaa että terve poliitikko jalkautuukin kansan pariin. Toki olisi suositeltavaa että he tekisivät tätä koko ajan ja ennen vaalejakin. Mutta käytännössä tätä tehdään vain ennen vaaleja. (On muuten kiinnostavaa miten paljon ilmaista ruokaa saa pelkästään sillä että teeskentelee kuuntelevansa. Muina aikoina joudutaan pihiyspäissään popsimaan vapaaseurakuntalaisten hernekeittoja. Vaalikautena sapuskaa tungetaan ilmaiseksi suuhun niin että sitä monista puolueista kiinnostunut tiedostava äänestäjäkandidaatti ehtii hädin tuskin paskomaan kaikkea.) On tervettä keskustella tavallisten ihmisten kanssa ja näkyä turuilla ja toreilla.

Mutta mediaan, etenkin tämänlaatuiseen kommentoivaan-puuttuvaan sävyyn liittyy ongelmia. Stubbkin on ajatellut kenties sitä miten hän saisi mahdollisimman hyvää mainosta. Ajatukset ovat tuskin olleet pahat. Mutta sitten tämä viestintä on epäonnistunut ja epäonnistumiseen reagoimisessa on epäonnistuttu. Ja tästä seuraa ongelmia, niin paljon että joku voisi luulla että pääministerin nimi olisikin Stubido. (Entisenä koulukiusaajana hän on varmasti ansainnut kaikki tämänlaiset kypsät reaktiot ja nimivitsit.)

Mutta merkkittävin ongelma ei minusta ole kuitenkaan sensuuri. Kyseessä on nyrkkisääntö joka tulee Nassin Talebilta. Ihmisen merkitys näkyy hyvin vahvasti siinä miten merkittäviin kommentteihin hän vaivautuu vastaamaan. "laadun arvioimiseksi on katsottava korkeimman parjaajan kaliiberia ja alhaisimman parjaajan kaliiberia jolle kirjoittaja vastaa painetussa sanassa, mutta valitaan näistä alhaisempi." Jaajo on toki mainio miekkonen ja "Aamulypsy" ovat hauskaa viihdettä. Mutta on hyvin vaikeaa pitää ohjelmaa merkittävänä. Tähän tekee jo mieli heittää ironiataputuksia ja sanoa että "oh, snap snap snap"...

Pieni ajatus ; Post-apokalyptisen maailman rengasnuotiolla

Monessa televisiosarjassa esitellään maailmoja joissa ollaan post-apokalyptisiä TEOTWAWKI -hengessä. Eli meidän tietämämme maailma on romahtanut. Ja yleensä nopeasti. "Falling Skies" -sarjassa tuho on älykkäiden avaruusolentojen aikaansaama. "Walking Deadissa" älyttömät zombiet ovat tehneet saman. "Revolutionissa" kaiken takana on globaali sähkökatkos. Ja niin edes päin.

Tämä on jossain määrin ajan henkeä. Eräs tuttavani jopa luokittelee ihmisiä sen mukaan että onko heillä taitoja joista olisi hyötyä nykyisen järjestelmän romahdettua. Tämänlaisia asioita on ilmoilla.

Itse otan kuitenkin chillisti. Kaikki post-dystooppinen eskatologia tuntuu yhtä omituiselta kuin futuristinen utopiointikin. Jos nykyinen järjestelmä sortuu, niin etsin jostain nuotionsytytysvälineitä ja käytettyjä autonrenkaita. Kasaan niistä nuotion jonka ääressä kerron lapsille tarinoita.

Tarinoita siitä miten planeettamme tuhoutui ja miten saastutimme, ilmastonmuutimme, ydinpommitimme tai zombifioimme maailman. Tai tuho tulikin avaruusolennoista niin että olisimme voineet lähinnä polttaa maan ilmastonmuutoksella ja kaikki olisi nykyään paremmin. Miten kukin sitten haluaakin maailmantuhonsa nauttia. Mutta miten tätä ennen oli hieno korkeakulttuuri joka pienen kauniin hetken ajan tuotti paljon voittoa osakkeenomistajille.

Pimeyden ydin

Teemu Laajasalo esitti televisiossa tulkintansa siistä, miksi kirkosta erottiin viikonlopun aikana hyvin vahvasti. Yhtenä syynä tähän on arvioitu olleen kirkon näkyvyys seurakuntavaaleissa. "Laajasalon mielestä ”kirkko näkyy liikaa” -ajatus on ”pimeyden ytimestä tuleva trollaus”. Kirkosta eroaminen ei hänen mielestään auta muuttamaan kirkkoa." Laajasalon lausumaa on hyvä katsoa myös laajemmin. Ja selviää että "Se, että kirkon sanotaan näkyvän liikaa, on kyllä näitä ”paholaisen juonia”! Ei meitä hiljaiseksi pidä tehdä, ja meidän tehtävämme on näkyä. Ajatus siitä, että kirkon näkyminen ärsyttäisi ja ajaisi ihmistä eroamaan, on tuulesta temmattu, eikä meidän pidä siihen lähteä mukaan." ... "On joitain pieniä porukoita, jotka odottavat millaisen cocktailin kirkon mahdollisista mokailuista saisi aikaiseksi, ja kuinka sitä sosiaalisessa mediassa saisi trollattua mahdollisimman paljon." ... "Televisio-ohjelmistakin tuttu Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo kutsuu Vapaa-ajattelijoiden liittoa ja eroakirkosta.fi-sivustoa ”pimeyden ytimeksi”, tosin pilke silmäkulmassa." En tiedä miten kommentoisin asiaa Laajasalolle, joskus on vaikeaa välittää viestiä maailmankuvasta toiseen. Mutta kenties sanoisin sen näin:

Laajasalon kommentti on mielenkiintoinen. Tärkein sisältö tuntuu olevan se, miten hän käsittelee ns. vapaa-ajattelijoita. Selityksestä voisi saada sellaisen kuvan että he jotenkin masinoisivat eroamista ja olisivat jotenkin relevantti ilmiö. Vapaa-ajattelijoiden eropiikin koko ja sen syiden arvailu haki syitä muualta. Trollausta ei mainittu. Tämä määrä on oireellinen, sillä jos katsotaan kirkosta eronneita, viikonlopun eropiikissä yksinään oli noin tuhat ihmistä. Se on saman verran kuin (toki hieman vajaat) puolet kaikista vapaa-ajattelijoiden liiton jäsenistä. Yhdellä vapaa-ajattelijalla olisi siis hirvittävästi valtaa. He osaisivat mediapelin älyttömän paljon paremmin kuin kirkko. Mikä on epäuskottavaa, ottaen huomioon keskivertoisen vapaa-ajattelijan kommunikointi ja vakuuttamistaidot.

Kun Laajasalo analysoi sitä miksi sadat tuhannet ovat vuosien mittaan eronneet kirkosta, hän ei selvästi hae syyllisiä oikeasta kulmasta. Toisaalla Veikko Sorvaniemi on hakenut asialle monia syitä. (Hän on kirjoittanut asiallisen tekstin, ja niin minun ei tarvitse.) Ja niissä löytyy kulmia jotka osuvat Laajasaloon itseensäkin. "Eropiikit syntyvät vastalauseeksi epätasa-arvosta ja arvomaailman eroista. Laajasalo antaa ymmärtää, että nämä humanistiset arvot ovat lähtöisin pahuudesta. Ehkä niistä samoista pahuuden henkivoimista, joista Pirkko Jalovaara puhui Laajasalonkin kirkossa ennen kuin ikävä julkisuus pakotti sulkemaan ovet Jalovaaralta. Laajasalo julistaa, että kirkosta eroamisella ei voi auttaa kirkkoa. Tuskin kukaan erova edes kuvittelee auttavansa kirkkoa. He vain eivät jaa samaa ahdasta arvomaailmaa kuin kirkko."

Toisaalta Laajasalon selitys näkyvyyden vääryydestä tuntuu kumpuavan enemmän toiveajattelusta. Asia näyttää olevan nimenomaan niin että aina kun kirkko muistuttaa olemassaolostaan, siitä seuraa sivutuotteena myös eroamisia. Laajasalo kieltää tämän mahdollisuuden viitaten siihen että kirkon täytyy saada näkyä. Tämä on hyvin omituinen kulma. Laajasalon hengen mukaan koska kirkon täytyy jonkin eettisen periaatteen mukaan saada olla näkyvissä ja saada viestiä, siitä ei voida erota siksi että kirkon näkyvyys ärsyttää. Maailmassa on esimerkiksi sekulaareja ihmisiä jotka ajavat sitä että usko on henkilökohtainen asia samaan tapaan kuin seksi. Osa ärsyyntyy muutoin vain. Mutta jos he ärsyyntyvät ja eroavat rangaistukseksi tai koska haluavat ottaa pesäeroa, ei syy voi olla ärsyyntymisessä koska uskonnonjulistamisen ihanne on jollain abstraktilla tasolla eri. Ja jos tämä olisi totta, kirkolla ei olisi toivoa laajentaa jäsenkuntaansa. Mikä ei saa olla totta koska vaikeuksissa oleva kirkko olisi ilmeisesti jotenkin hirmu ikävä asia. Toiveajattelun ja tosiasioiden sekoittelu tällä tasolla ei tuo kuvaa älykkäästä uskosta johon haluaisi olla osallisena. Itse asiassa en korostaisi edes sitä että näkyvyysreagointi olisi rangaistus. Kenties näkyvyys on enemmänkin vain muistutus joka saa miettimään sitä miksi kuuluu kirkkoon. Ja tämän neutraalina eivihareaktiona saattaa olla kirkosta eroaminen. Eli kaikkea ei pidä nähdä rankaisuteemana. Ja itse asiassa jos joku miettii kirkkosuhdettaan, se on mielestäni hyvä asia. Siitä huolimatta eroaako vai liittyykö kirkkoon, asioiden miettiminen on parempi kuin passiivinen rahaa lypsävä jäsenyys tai ajattelemattomuuttaan tehty kirkon ulkopuolella hilluminen.

Kolmas asia koskee sitten sitä "pimeyden ydintä". Jostain syystä "Uutisvuoto" on tuonut näkyvyyteen varsin ärsyttäviä uskovaisia. Laajasalon lisäksi Heinimäki on ollut siellä. Molempia ihmisiä itse asiassa yhdistää noin yleisesti ottaen hyvä huumorintaju. Molemmat ovat suurimmassa määrin hauskoja veikkoja joilla on älyä ja kykyä tuottaa rakenteellisesti kiinnostavaa ja muutoinkin hauskuttavaa huumoria. Molemmilla on myös aivan karsea asennevamma ateismia ja uskonnottomuutta kohtaan. Ja tämä valitettavasti näkyy vitsien tasossa. Yleinen huumorimiehen maine näyttää myös antaneen molemmille luvan toimia kusipäisesti. Ja siksi jos Laajasalo sanoo että vapaa-ajattelijat ovat "pimeyden ydintä" hän tekee kuvauksen ideologisesta ryhmittymästä. Ja koska hän on huumorimies, hän tekee sen "pilke silmäkulmassa". Ja itse asiassa ymmärrän tämän. Itsekin väännän varsin aggressiivista vitsiä uskovaisista. Vastaavaa asenteellista huumoria löytyy tästä blogista paljon, esimerkiksi kun aikanani vihjasin siitä että Kari Mäkinen nukkuu arkussa. Tätä kuitenkin kutsutaan "militantiksi" ja "epäkunnioittavaksi" ja "törkeäksi". Eikä mikään "hikipedian ylläpitäjän status ja arvovalta"^(WUT?) tätä muuksi muuta.

Itse asiassa uusateisteja ja vapaa-ajattelijoita moititaan tyypillisesti juuri siksi että he eivät kielenkäytössään tunne joustavuutta vaan leimaavat uskovaiset tietynlaisiksi. Laajasalo itse saa kuitenkin tehdä tämänlaisia yleistyksiä ja kutsua näitä asennevammaisia stereotypioita jonkinlaiseksi "skenen tuntemiseksi" ja "sosiologiseksi ymmärtämiseksi".  Vastapuolella tämänlainen toiminta luokitellaan "militantiksi", "kusipäiseksi", "vihaiseksi" ja "trollaamiseksi", mutta kirkon puolelta tehtynä sama on pilkesilmäkulmassa -huumorintajuista modernia ja muodikasta sekä korkeintaan räväkkää. Laajasalon kannattaakin miettiä sitä, miten hän televisiossa Brotheruksen kanssa uskonnonopetuksesta debatoidessaan hoki sitä miten ateistit olivat fundamentalisteja, fundamentalisteja, fundamentalisteja. Joiden asioihin ei tarvitse puuttua koska he ovat fundamentalisteja. Ehkä kenties dogmaattinen joustamattomuus onkin hänen puolellaan - ja se ironista kyllä paistaa läpi juuri silloin kun Laajasalo hokee sellaisia sanoja kuin "fundamentalisti", "trolli" (ja kenties "fundamentalistitrolli"). Ja kenties normaali ihminen kykenee näkemään tämän asennevian muodikkaan kravatin takaa. (Ei sinänsä, eivät vapaa-ajattelijat minunkaan silmissäni mitään miellyttäviä ole.)

Laajasalo selvästi tiedostaa trollaamisen mahdollisuuden, jolloin hänen kannattaisi kenties valita sanojaan huolellisemmin. Sillä tuonlaista toimintaa pidetään trollaamisena, ja sellaisen ympärille on hyvin helppoa luoda erilaisia tulkintoja. Sellaisia jotka tuskin auttavat kirkon väkimäärän kasvussa. [Älä klikkaa!]