Uskallan menestyä

Et in Arcadia ego

Ajattelin tänään panostaa täydelliseen blogipostaukseen. Sellaiseen, joka saa Suomen nousuun. Sellaiselle joka takaisi apurahani seuraavalle 10 vuodelle. Sellaisen joka on syvällinen ja kriittinen mutta ei sellainen joka esittäisi mitään negatiivisesta mistään merkittävästä aiheesta, koska sellainen yleensä sammuttaa rahahanoja mitä yllättävimmistä suunnista.

Tilanne oli haasteellinen, mutta mutta sitten tiedostin että kaiken ratkaisu on filosofiassa ja sen tuomassa kyvyssä käyttää ajattelua. Sillä kukapa uskaltaisi astua obsessiivista filosofioijaa vastaan - etenkään sellaista, joka maanisessa pakkomielteisyydessään märehtii samoja tiettyjä kysymyksiä edestakaisin kuin bulimikko ateriaansa? Kun tämänlainen säkenöivän sähäkkä ajattelija fasinoituu, hänen ajatuksensa sinkoilevat dynaamisesti edestakaisin kuin Oprah Winfreyn paino! Kuka uskaltaisi vastustaa tämänlaatuista luonnonvoimaa? Kuka uskaltaisi astua hänen ja apurahoituksen välille? Ei kukaan! Tässä ilmapiirissä voi onnistua missä vaan, kunhan vain yrittää riittävästi!

Ja miksipä tämä ei toimisi? Minut tunnetaan pessimistinä mutta sanotaan nyt vaikkapa esimerkin vuoksi mainiten 70 000 euroa varmasti kaivaisi minustakin esiin innostuneen optimistin. Sellaisen tukevan positiivisuutta huokuvan tyylitajun salaman. Tällä optimismilla, etenkin jos sitä värittävät globaaliksi yhteistyöksi kutsuttu ystävien kanssa hauskanpito ja ruotsin prinsessa Madeleinen alushousut, voisin minäkin demonstroida suomalaista menestystä ja kannustaa muitakin yrittämään. Tässä asenneilmapiirissä onkin sitten lystikästä tallata humalapäissään koiria ja muita kyynikoita.

Valitettavasti käytäntö usein iskee vainoa intellektuellien tielle. Sitä tekee päivityksen ja vartin sisällä sillä ei ole yhtään likeä. Siinä sitä tuijottaa ruutua ja odottaa. Että miksi ei saa yhtään isoa peukaloa? Miksi valtio ei pyydä riemuiluselontekoa nimellistä muutaman kymppitonnin palkkiota vastaan? Miksi?

Voi vainottua kyyneltä!