Mites olisi "Lakialoite yksityishenkilöiden poikkeuksellisen vahvojen voimankäyttötilanteiden oikeuttamisesta"?

Muistan kun törmäsin kerran junassa vanhempaan naiseen, joka selitti miten ennen lehdissä levitettiin väkivallantekijöiden ja raiskaajien tiedot. Hän huvitteli - siis oikeasti huvittuneena - jopa sillä miten otsikoissa oli ollut "Karhu pani Oravaa" -tyylisiä otsikoita. (Sukunimet eläinten nimiä.) Hän oli mainio ihminen. Sittemmin journalistit ovat päättäneet että väkivaltarikollisia ja pedofiileja ei usein tuoda nimellä ja naamalla julkisuuteen. Tällä yritetään välttää lynkkaamismentaliteettia. Eli tavoitteena on ennaltaehkäistä tulevia väkivaltarikoksia. Nykyään suosiota ovat kuitenkin saaneet paikat/julkaisut joissa tämäntapaisia tietoja jaetaan. Sitä myydään tiedostamisen nimellä. Mutta pelottavinta näissä on oikeastaan se, että kun näiden julkaisuja ei ole virallistettu ja valvottu, voi journalistisen tarkkuuden kanssa olla vähän miten sattuu. Ja tällöin mukaan saattaa tulla ihmisiä jotka eivät ole oikeasti pedofiileja. Ja tämän riski on se minua huolestuttavin yksityiskohta.

Kauhistelun erikoisia puolia on tosin muuallakin. Viime päivinä on puhuttu siitä miten kolmeen lapsen raiskaukseen ja murhaan syyllistynyt on vapautumassa. Näissä keskusteluissa on noussut jopa esille "kaksoisstandardi". Kuitenkin näen että tässä ongelmana on se, mikä usein on näissä "kaksoistandardi" -keskusteluissa. Tosiasiassa syvin ongelma on se, että laki on sama kaikille. Kun taas normaali ihminen näkee että rangaistukset ovat vääränlaisia (yleensä liian lieviä) heidän omaan oikeustajuunsa nähden. Näin ollen "kaksoisstandardi" voi olla vaikka se, että saat pidemmän tuomion piratoimalla ahkerasti jonkun taiteilijan levyjä, kuin hakkaamalla tämän em. taiteilijan sairaalakuntoon. Asia tuntuu epäreilulta, mutta takana on kuitenkin konsistentti lainsäädäntö joka on sitten sama kaikille. Se, voiko "oikeustajutestejä" pitää vakavasti voi olla kahta mieltä. (Tai oikeasti, vain yhtä.) Se onko laki reilu on irrallinen siitä onko laki sisäisesti ehyt ja ristiriidaton. Ihmisille näin ei ole. Laki ilmeisesti on jonkinlainen ihanne jonka ajatellaan karkeasti ottaen säätävän sen mikä itsestä tuntuu reilulta. (Mitä tuohon uskomukseen voi sanoa. Good luck with that!)

Pedofiilit ovat rikollisia jotka todella kaivavat ihmisiä jostain oikein syvältä. Ja rehellisesti sanoen, I totally get that point. Monilla ihmisillä tuntuu kuitenkin olevan hyvin heikko kyky erottaa moraalista vihaa koston oikeutuksesta. (En ole varma onko heidän "moraalinen kompassinsa" rikki vai luottavatko he liikaa "moraaliseen kompassiinsa" jotka ovatkin vain tunteilua ja kohkaamista.) Moni ajattelee että pedofiileihin kohdistuva moraalinen raivo olisi oikeudenmukaisuutta. Minä kykenen näkemään eron (tavallisten) raivontuntemusteni ja tekoon oikeuttavan (korkean) kynnyksen välillä. On tietysti ero lynkkaamisesta fantasioinnin ja lynkkauspartion välillä. Mutta kun asiasta keskustellaan ikään kuin vakavasti otettavana vaihtoehtona, on jokin oleellinen moraalinen kynnys monilla pelottavan alentunut. Ja minä pelkään jossain määrin heitä enemmän kuin pedofiileja. (Toki ehkä siksi että en ole lapsi eikä itselläni ole sellaisia.)

Lynkkaaja Hannu Kiuru -paradoksissa

Tässä kaikessa sotkussa tuntuu tapahtuvan virhe johon törmäsin Hannu Kiurulla hänen tuoreessa blogauksessaan. Hän blogasi asiasta joka on hyvin vanha. "Journal of Medical Ethics -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan vastasyntyneet eivät ole vielä "oikeita ihmisiä" eikä heillä ole "moraalista oikeutta elämään." ... "Artikkelin ovat kirjoittaneet Oxfordin yliopistoon kytköksissä olevat Alberto Giublini ja Francesca Minerva, joiden mukaan vanhemmilla pitäisi olla oikeus antaa lapsensa surmattavaksi, jos lapsi syntyy yllättäen vammaisena."
1: Itse asiassa kirjoitin aiheesta omaan blogiini vuonna 2012. Tein siitä logiikkapohjaisemman lähestymistavan, joka itse asiassa korosti sitä että "kysymys on premisseistä". Kiurun analyysiä lukiessa korostuu se, että hän esittää johtopäätöksiä eikä päättelyketjuja. Joka taas on oma pinnallisuuden määritelmäni. Asia on tärkeä siinä mielessä että artikkelia lukeva voi huomata että temppuna on abortin argumenttejen laajentaminen. Joten eetikko voi oikeasti tuon tuloksen pohjalta päätellä sellaisen erikoisen asian että jos jälkiabortti on pahasta niin se on argumentti myös aborttia vastaan. Tämä taas miellyttää monia kristittyjä aivan taatusti.

Hannu puhuu kristillisestä näkökulmasta, arvoiden johtopäätöstä omilla premisseillään. Tämä on hieman hassua mutta tavallista. Siihen on syytä antaa jonkin verran tilaa. On tosin hyvä tiedostaa että mistä on kysymys. Mutta arvokeskustelussa on kysymys hyvin usein nimenomaan erilaisista moraalilähtökohdista, joten asia ei ole virhe sanan vahvimmassa mielessä. Hieman hupsua se toki on. Kun sentään käsitellään tiettyä tutkimusta ja kaikkea. Osa meistä elää vielä todellisuudessa jossa kaipaillaan ajatusta jossa kritiikin kohteen tunteminen olisi kritisoinnin minimivaatimus. Tässä omalähtökohtakeskeisessä painotuksessa se ei ole välttämätöntä.

Kiuru puhuu ihmisarvosta "Kristinusko on aina pitänyt elämää pyhänä. Kyse on Jumalan antamasta lahjasta tai pikemminkin lainasta. Meille on annettu elämä elettäväksi alusta loppuun. Elämän pituus vaihtelee, mutta vain Jumalalla on oikeus päättää, milloin laina-aika on täysi. Hän on mitannut jokaiselle elämän pituuden, pannut määräajan, jota ihminen ei voi ylittää. Alittaa (ikävä) kyllä voi." Tämä on ironista, kun nostetaan huomioon Kiurun taannoinen tempaus minun kanssani. Mutta ironia ei ole tärkeää. Tärkeää on tiedostaa että Hannu Kiurulla on statement jonka mukaan ihmiselämä on pyhää. Kun kysymykset ovat "Mistä asiantuntijat mahtavat hakea oikeutuksensa määritellä, ketkä ovat oikeita ihmisiä? Mitä tarkoittaa moraalinen oikeus elämään?" hän puhuu absoluuttisesta ihmisarvosta. Siitä että moraalinen oikeus elämään on tavallaan siinä että on syntynyt. Että siinä ei ole ehtoja.

Mutta valitettavasti ilmoille nousee se, että tämä eettinen tutkimus on saanut tappouhkauksia. Tämä onkin totta ja osa kohukiemuraa. Hannu Kiurun suhtautuminen näihin tappouhkauksiin on jännittävä "En yhtään ihmettele tappouhkauksia. Asiantuntijaparat saisivat näin maistaa omaa lääkettään. Asennevamma kun on paljon pelottavampi vammautumisen muoto kuin kehitysvamma. Niille, jotka tekevät pahaa pienille ihmislapsille, pitäisi Jeesuksen mukaan laittaa myllynkivi kaulaan."  Ymmärrettävää. Ja tästä saadaan statement jonka mukaan ihmisen hengen riisto, lynkkaaminen, on joskus oikeutettua.

Valitettavasti tappouhkailu on lynkkaamisen legitimoinnissa oleellisessa osassa. Ja ihminen joka esittää että elämällä ei ole ehtoja, ei voi sanoa että teloittaminen, kuolemantuomio tai lynkkaaminen voivat olla koskaan oikeutettuja. (Koska niissä henki riistetään ehdoin.) Siksi ihminen joka elämän arvoa pyhittäen lähtee kirjoittamaan tappouhkailuja ja lynkkailemaan esittävät ultimaattumia ja statementia jonka mukaan elämän arvo on ansaittava joillain kriteeriattribuuteilla. Kuten "ei-pedofiili" ja "ei etiikan premissejä tavanomaisesta poiketen julkistava tutkija". (Hyvään kansalaisuuteen on sitten liitetty erilaisia instrumentalistisia attribuutteja aivan tavallisesti. Kysymys liittyy kuitenkin vain löyhästi ihmisen elämän arvoon. Tosin ilman ansaittua kansalaisuutta absoluuttisen arvokas elämä on helposti viheliäinen. Tähän kulmaan uskovaiset puuttuvat yllättävän harvoin. Kenties siksi että heistä moni näyttää komppaavan siihen liittyviä ajatuksia paljonkin.) Nuo ovat toki hyviä ja humaaneja ihanteita jokaisen noudatettavaksi. Mutta sävy on liian pitkälle menevä.

Tämä ei tietenkään yllätä. Kirjoitin hyvin kauan aikaa sitten tekstin jossa huomasin että vaikka abortissa ollaan "pro life" niin samooissa piireissä kuolemanrangaistusta kannatetaan. Ja tarkastelu huomasi itse asiassa että molemmat nähtiin rangaistuskontekstissa. Aborttia ei siis tavallaan kielletä elämän arvon takia sanan filosofisessa määritteissä. (Tai ainakaan oikeudenmukaisuusasiat eivät seuraa tätä koherentisti.) Lapsi on synnin palkka. Kun elää haureudessa pitää kärsiä seurauksista.

Näkisin että Hannu Kiuru -paradoksin reflektointi on edessä jokaisella lynkkausfantasioijalla. (Siis myös itselläni joskus, pakko tunnustaa. Mikä tuskin yllättää kovin montaa ihmistä. Olen niitä tyyppejä joiden emootiomaailmassa koulukiusaajia ei pidä ymmärtää vaan heidät täytyy yksinkertaisesti tappaa.) Jos elämä on niin arvokas ja pyhä asia, että sen puolustamiseksi ollaan valmiita tappamaan, ollaan varsin erikoisilla linjoilla. Ollaan, vaikka ideologia puoltaisi miten.