Helsingin Sanomissa oli pari vuotta sitten kirjoitus jossa sosiaalista mediaa pidettiin viidentenä valtiomahtina. "neljäs valtiomahti jää entistä tehokkaammin kiinni virheistä, heikosta ammattitaidosta, kritiikittömyydestä, kiireestä ja klikkausten tavoittelusta. Näin on käynyt, koska sosiaalinen media antaa kansalaisille mahdollisuuden osallistua toimittamiseen entistä paremmin." Toisaalta on hyvä miettiä onko sosiaalisella medialla tai muulla vastaavalla niin suurta merkitystä. Itse asiassa voidaan nähdä että sosiaalinen media usein levittää materiaalia. Ja tämä materiaali on usein lehdiltä. Ja tätä kautta voidaan palata siihen mitä kirjoitin pari päivää sitten. Tällä kertaa aihe on vain astetta enemmän se, miten kaikki kansalaisaloitteet eivät synny tasa-arvoisina.
Otan ytimeen kansalaisaloitteen johon itsekin ilmoittauduin.
Se oli kansalaisaloite arkikielisesti "jumalanpilkkapykälän" poistamisesta. Tämä klassinen uusateistien lempiaihe on otettu ajettavaksi toisella poliittisella ryhmällä. Ryhmällä jonka luonne selviää katsomalla aloitteesta lainaus "Kristilliseen uskoon kohdistuva pilkka jätetään tuomitsematta siinä missä esimerkiksi islaminuskoon kohdistuvasta pilkasta annetaan tuomioita herkästi ja toistuvasti. Tämän aloitteen yhtenä tarkoituksena on tuoda eri uskonnot keskenään tasa-arvoiseen asemaan. Nykylainsäädännön mahdollistama eriarvoinen kohtelu on omiaan rapauttamaan kunnioitusta lakia kohtaan." Kampanja on ollut liikkeellä jo kauan ja kuulin siitä itse aivan vahingossa. Sen mainostaminen ja ajaminen on toteutettu melko heikosti. Mitä ilmeisimmin tukea sille on haettu vain omasta viiteryhmästä. Eli kampanjan aloittaja on hakenut äänet omasta ryhmästään eikä sen ulkopuolelta.
Näkisin että kampanjan sisältö on sellainen että moni liberaali uusateisti hyväksyy sen riemuiten. Toki esiin ottamani lainaus voi etäännyttää heitä, mutta kuitenkin tässä kohden kyseessä ei ole aloitteen sisältö vaan aloitteeseen liittyvä argumentti. Joku muu voi keksiä erilaisia koska -syitä. Muutettaviin lakeihin tulkintaerot eivät tietenkään törmää. Tavoitteissa ei selvästi ole skismaa, mutta retorisella tasolla voi.
Sain asiaan liittyen aivan täysjärkistä kommentointia. "Mutta jos monet liberaalisuusateistit äänestävät mieluummin Kokoomusta tai Vihreitä ja pitävät aloitteen alullepanijoita väärämielisinä." Eli ajateltiin että vika olisi uusateisteissa. Kun itse laittelin asiaa esiin heidän puolelleen, vastanotto näytti kuitenkin varsin positiiviselta. Tämä ei yllätä kun tiedostaa että jumalanpilkkasäädännön purkaminen on ollut Suomalaisessa uusateismissa hyvin näkyvä piirre. Näkyvämpi kuin "Suvivirren" poistaminen.
Mikä johtaa siihen mikä kansalaisaloitteissa näyttää olevan keskeinen asia. Jos katsotaan mikä "Aito Avioliitto" -kampanjan toteuttamisessa oli vikana, näen että sama osuu tässä kyseisessä jumalanpilkka -kampanjassa on yhteistä on se, että niissä on aihe joka teoriassa voisi kiinnostaa laajempiakin piirejä. Mutta tästä kuitenkin sitten vedotaan vain yhteen tiettyyn fragmenttiin.
1: Aito avioliitto toki väittää olevansa uskontoneutraali mutta se lähinnä piilottelee uskontoa niin että se on uskontoa joka valehtelee luonteestaan kuin aidosti asiallaan ja artumenteillaan myös muihin vetoava. Tästä jumalanpilkka -aloitteesta taas tuli sellainen olo että oikeastaan muu ei ole edes tullut mieleen eikä esimerkiksi uusateistejen piirejä ole osattu edes miettiä. Ilmeisesti ajatus "vihollisleiristä" on hyvinkin vahva. Sieltä ei ikään kuin edes lähtökohtaisesti voisi löytyä myötämielisyyttä. Ero on tässä osin näiden aloitteiden välillä jonkinlainen. Mutta aste-ero.
Niillä pelataan vanhan median ja ideologisen sisäpiirin ryhmänhallinnan keinoin. Kuitenkin aloitteeseen saadaan ääniä vain jos osataan ottaa huomioon se kirjo joka tätä asiaa voi ajaa. On vedottava moniin. Ja tässä ei käännytysuskonnollisella tai perinteisellä "näkyvyyttä saadaan vain ostamalla mainoksia" -näkökulmalla pääse juuri mihinkään. Ja tämä on mielestäni kaunis asia.
Sillä aivan kuten blogiini fiksusti kommentoitiin "Aito avioliitto" -kampanjan kohdalla "On näet oikeasti mielenkiintoinen kysymys, voivatko konservatiivikristityt ja konservatiivimuslimit löytää toisensa erillisissä taisteluissaan ihmisten yhdenvertaisuutta vastaan. Ideologisesti se ei välttämättä ole mahdotonta. Rakas punadosenttimme ylistää Neuvostoliiton loistoa ja veljeilee neofasistien kanssa. Huippukatolinen Ranska liittoutui kalifia (muodollisesti) seuranneen ottomaanivaltion kanssa paavin voitelemaa keisaria vastaan. Lehi-porukka halusi liittoutua Hitlerin ja Mussolinin kanssa Churchilliä vastaan, ja alkoi pian tämän jälkeen kannattaa stalinismin natsiversiota. Ja niin vain Molotov ja Ribbentropkin löysivät toisensa - lopullista kamppailua odottaessa, mutta sellainen merkityksellinen loppurysäys on tämäntyyppisten ideologioiden sisuksiin päätyneellä aina aikajanalla."Ja tämä on hyvä asia. Kansalaisaloitteet vaativat läpimenokseen diplomatiakykyjä, strategiointia joka ylittää puhtaan ideologisen paatoksen ja oikeaoppisuuden. Ja muuta älyttömän nerokasta jota juuri tämänhetkinen tilanne mielestäni vaatii.
Unilaakson tarinoissa kuvataan sitä mikä on äärimmäisen totta nykyhetkisessä politiikanteossa jossa arvokeskustelu, identiteetit ja muu vastaava ovat keskiössä. "Poliittisten vastustajien patologisoinnissa on kaikki pielessä. Molemmilla puolilla tehdään usein se virhe, että vastapuolesta halutaan vain eroon, ikään kuin kompromissi ei voisi tulla kyseeseen. Vastapuolen edustajat ovat vain ”väärässä, ja heidät pitäisi saada tajuaman se”. Mutta yhteiskunta ei toimi niin. Se rakentuu yhteispelin ja ristiriitojen kautta, vastapuolet tarvitsevat toisiaan. Kulttuurisodaksi muuttuva antagonismi ei ole enää rakentavaa ristiriitaa, vaan hajottavaa." Kulttuurisodassa pärjää poteroitumalla ja luomalla vihollisen. Kansalaisaloitemaailmassa tähän strategiaan jumiutunut ei saa asiaansa helposti lainkaan läpi. Siinä mielessä kansalaisaloite on nerokas kenties muulla tavalla kuin uskotaan. Hyvin suuri osa läpimenneistä ehdotuksista on torjuttu. Kansalaisaloite kun ei ole uuden lain tekoa vaan jotain joka nähdään enemmänkin relevantiksi ehdotukseksi. En usko että kansalaisaloitteiden kautta saa kovin paljoa kansanvaltaa läpi. Mutta järjestelmänä se pakottaa luomaan diplomaattisia suhteita vaikkapa nyt sitten konservatiivimuslimien ja konservatiivikristittyjen (avioliittolaki) liberaaliuusateistien ja perussuomalaishenkisehkön piirin (jumalanpilkkalaki) kohdalla.
Toki tässä on varsin vahvasti huomattava se että tosiasiassa neljäs valtiomahti päättää yllättävän paljon.
Nimien saaminen täyteen tuntuu riippuvan lähes puhtaasti siitä, ottaako joku iso media asian omakseen. Jo siinä aiemmin linkittämässäni oli läpimenneitä lakialoitteita joissa menestys oli hyvin marginaalista ja läpimeno johtui sopivista kohu-uutisista jotka tukivat aloitetta. Esimerkiksi lasten seksuaalirikoksia koskenut aloite meni läpi piikkimäisesti. Itse asiassa vain medianäkyvyyttä saaneet ovat saaneet asian läpi. Toki mediassa näkyminen ei ole sama kuin aloitteen automaattinen läpimeno. Mutta ilman sitä se on hyvin hyvin vaikeaa.
Tähän mennessä kai ainoa poikkeus tähän sääntöön on "Järkeä tekijänoikeuslakiin" -aloite, jonka media vaikeni kuoliaaksi. Tässä tilanne meni jopa niin erikoisesti että Yle kirjoitti jutun kansalaisaloitteista, joissa se mainitsi viidestä eniten kannatuksia saaneesta neljä mutta jätti sen mainitsmeatta. Vaikka aloite oli äänimäärältään toisena tai kolmantena. Tämä aloite oli omituinen koska heti kun tarvittava 50 000 ääntä saatiin, kun läpimenoraja ylittyi, kaikki mediat uutisoivat aloitteesta nopeasti.
Ja tätä medianäkyvyyttä ei oikeastaan osteta millään mainoksilla. Toisin sanoen diplomatiaa tehokkaampi keino on satsata siihen että omistaa jonkin näkyvän mediakolhoosin. Tämä tuo tietenkin mieleen esimerkiksi "FOX" -kanavan uutisineen. Riittävän iso ja yhtenäiseksi mediassa mielipiteltään ohjattu alakulttuuri ei tarvitse diplomatiaa. Sille riittää keskusjohdettu media.
1: Ajatus on itse asiassa siitäkin hupaisa, että sosiaalisessa mediassa on käytetty clickfarmeja. Eli köyhien maiden ihmiset painavat like -nappulaa rahasta. Siinä mielessä ei ole itse asiassa lainkaan mahdotonta että joku keksisi ostaa 50 000 työtöntä töihin. Heidän tehtävänään olisi, pientä korvausta vastaan, kirjata tietojaan kansalaisaloitteisiin. Tällä tavalla rahalla saisi aivan minkä tahansa aloitteen läpi. Tämänlaisella kikkailulla voisi tienata luultavasti yllättävänkin paljon rahaa. Ja tämänlainen köyhien aloiteklikkausfarmin omistaja olisi äkkiä mahtava ja vaikutusvaltainen mies.
Olen siinä mielessä kyyninen ihminen, että uskon että jos jokin asia voidaan hoitaa diplomatialla tai rahalla niin raha voittaa pitkällä aikavälillä. Rikollinen kieroilustrategia voi tuottaa lyhytaikaisia voittoja, mutta jos raha voi järjestää laillisen kanavan toiminnalleen, siitä tulee vakiotila jossa petospuoli on luultavasti väkisinkin olemassaoleva marginaali. Mutta marginaali. En silti voi olla näkemättä jotain hyvää tässä kansalaisaloitesepeilyssä. En, vaikka oletankin sen johtavan siihen että "kulttuurisotaa" aletaan jonkin ajan kuluttua käymään jonkinlaisena mexican standoffina jossa ei ole pysyviä liittolaisia, vaan stategiointia, taktikointia ja selkäänpuukotusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti