Taikarenkaat

Olen viettänyt pääsiäistä Pohjanmaalla. Tämä on ollut hyvin erikoinen reissu, koska olen laulanut selvin päin. Tämän lisäksi minulla on ollut aikaa miettiä ja tämän seurauksena olen tehnyt kenties radikaaleimman maailmankuvamuutokseni sitten teini-iän. (Mistä en kirjoita nyt, asia vaatii aikaa ja lähteentarkistusta jota en voi tehdä koska matkustan kevyesti. Asiat ovat ulkomuistissani mutta en luota muistiini.) Minulla on ollut siis syvä maailmankuvallinen kriisi samalla kun vierailen äitini luona ja olen käynyt kirkossa ja karaokessa. Olen elänyt mielenkiintoisia aikoja.

Lomassa mielenkiintoista on ollut se, että sen voisi tiivistää harmonia -käsitteen ympärille. Olen, paremman tekstimateriaalin puutteessa, analysoinut ja purkanut hänen juttelujaan. Niiden taustalla on ollut hämmentävä asia joka selittänee monta asiaa. Hän tavoittelee harmoniaa. Tavoilla jotka vaikuttavat pinnallisesti omituisilta. Esimerkiksi hän saattaa soittaa keskiaikaista kirkkomusiikkia kovalla volyymilla mutta Lordia pitää soitta hiljaisella volyymilla. Minusta ne pitäisi mennä toisin päin. Mutta hänestä ensimmäistä on tuettava koska se on harmoniaa ja jälkimmäistä on vaiennettava koska se ei ole sopuisaa. Tämä selittää varmasti sen, miten kitchintäyttämää lomaa olen viettänyt. Kaikki on hirvittävän herttaista. Äitini näkee hirvittävästi vaivaa harmonian eteen, ja kun tämän vie riittävän pitkälle kaikki näyttää hieman kitchiytyvän.

Toisaalta tätä kautta kaikesta tulee hieman normatiivista. Äitini tavat luokitella maailman tapahtumia ovat eettis-käytännöllisiä. Maailmassa toimimisessa on tärkeää että ajaa oikeaa puolta tietä. Joka on mielivaltainen de jure -sopimus. Tämä kuitenkin palvelee käytännön elämää ja ajaa sitä että emme tapa toisiamme. Tämänlaisessa fyysisen todellisuuden sekundarisoinnissa on jotain niin poikkeuksellista ja jopa röyhkeää että en voi jossain määrin olla pitämättä siitä.

Tämä herttaisuus toki asettautuu myös testimuotoon. Esimerkiksi kun sain valita eri paidoitsa pitkänperjantain kirkkoon, oli annettujen vaihtoehtojen joukossa pinkki paita. Olisin halunnut sen. Kun kerran olen jo menossa kirkkoon niin voin sitten saman tien tehdä sen omilla ehdoillani. Kyseinen paita oli annetuissa ja tarjotuisa vaihtoehdoissa ja minun käskettiin valita. Tarjottuja vaihtoehtoja oli lisäksi kaksi joten kysymys ei ole kovin mielekäs jos molemmat eivät ole valittavissa. Siksi valinnallani ei ollut merkitystä ja se tiivistyi enenmmänkin jonkinlaiseksi hyvän maun testiksi. Joksikin jossa voi epäonnistua. Tämä on itse asiassa yhteensopiva harmonian kanssa siinä mielessä että jossain mielessä harmoniaa on vain jos sillä on olemassa vaihtoehto. Paidan väri ei toki ole kovin suuri kriisi. Eikä epäonnistumiesta tehty numeroa. Joten kyseessä on enemmänkin huomio. Joka kertoo sen tosiasian että harmonia on usein nimenomaan sensuurin varaan rakennettua.

Toisaalta myös karaokelaulu oli sinänsä kiinostavaa, että äitini sattui valitsemaan kappaleen josta minusta on tehtävä jonkinlainen optimismitesti. (Äitini on hyvä laulaja - minä en. On itse asiassa jännittävää miten hän katsoo musiikkia tavalla joka on itselleni musiikissa vieras mutta joka on tuttu miekkailussa. Hän luokittelee lauluja sen mukaan miten vaikeita tai helppoja ne ovat. Hän ei ole kovin historiatietävä, eli hän laulaa klassisia historiallisia kappaleita joista hän tietää suunnilleen sen että ne ovat vanhoja. Hän tietää miten ne tehdään. Minä mietin onko se siisti kappale, minkälaita asennetta se yrittää välittää ja onko siinä mikä sanoma ja mikä historiallinen konteksti. Hän valitsee kappaleen joka on harmoninen ja sitten merkittävää on vain se miten se lauletaan. Which is pretty cool when you think about it.)

Hän valitsi lauluksi "Kultaiset Korvarenkaat". . (Olisin halunnut laulaa karaokessa "jokainen on vähän homo" -kappaleen, mutta en osannut sitä, mutta se oli vaihtoehdoissa. Olisin halunnut laulaa myös "Urheiluhullu" -kappaleen mutta jostain syystä se ei ollut vaihtoehdoissa vaikka ainahan se on. Sen lisäksi olisin halunnut laulaa "Sorsanmetsästys" -laulun joka oli vaihtoehtona, mutta kun nostin ehdotuksen pöydälle ihmisillä tuli kiire poistua, joten se käytännössä kiellettiin minulta. Joten piti tyytyä muuhun. En nyt kerro mitä hävettävää lauloin. Laulun on joka tapauksessa esittänyt yhtye, jonka nimi ei yleisestä väärinymmärryksestä huolimatta käsittele vuorokaudenaikaa vaan sitä ääntä jota ihminen päästää pöntöllä kuultuaan kyseisen yhtyeen kappaleita.)

Nähdäkseni kappaleen voi tulkita kahdella tavalla. Äitini on optimistisehko harmonian ystävä, joten hän tulkitsee laulun siten että myydyt kultaiset korvarenkaat ovat oikeasti taikarenkaat joiden avulla saadaan ihania asioita. Minä olen kyynis-melankolinen ja näen että mustalaisämmä on kusettamassa rihkamalla ja taikauskolla. Väittäisinkin että jos katsot asioita pääasiassa hyvän kautta, näet laulun toivon etkä petoksen kautta. Ja jos olet optimisti pidät tästä positiivisesta tulkinnasta ja vihaat sitä negativista tulkintaa ja tämä valinta vaikuttaa siihen pidätkö kappaleesta. Optimisti pitää tämänlaisista kappaleista. Kyynikko näkee laulun negatiivisen kautta. Mutta siihen on tietysti parhaimmillaankin vaikeaa suhtautua muuten kuin ironisesti. (Minusta tuo laulu pitää tosin olla miehen laulama. Tai muuten se on omituinen kuin muuan "Aikuinen nainen" miehen laulamana.)