Miksi sinäkin koet olevasi väärinymmärretty toisinajattelija?

Pseudotieteitä ja muita on helppoa lähestyä hölmöysteoriat edellä. Itsekin helposti sanon että jokin mielipide on idioottiutta. Tässä voi syntyä sitten ironisiakin hetkiä kun tiedostaa että esimerkiksi itse TJT itse sanoo sinulle että hän ei ymmärrä miten joku voi olla evolutionisti sen jälkeen kun on tutustunut kreationistien nerokkaisiin argumentteihin. ; Itse kuitenkin näen että matala älykkyysosamäärä ei ole oikeastaan edes se asia jota kannattaa katsoa kun mietitään sitä miksi ihmiset uskovat hölmöihin asioihin. Käytän tässä enemmänkin nelikenttää jossa tarkastellaan kahta akselia. Tähän liittyy kaksi hyvin erilaisesta ympäristöstä tulevaa konseptia.

Ensinnä katson kuinka vahvasti ihminen assimiloi tai harrastaa akkomodaatiota. Tämä on Piagetin psykologiassa oleva malli jossa, hyvin ankarasti karkeistaen, katsotaan sitä miten ihminen käsittelee informaatiota suhteessa omaan maailmankuvaansa.
1: Assimilaatiossa joka tarkoittaa uusien käsitteiden lisäämistä yksilön olemassa olevaan sisäiseen malliin. Olemassa oleva malli ei assimilaatiossa muutu, vaan pysyy entisellään. Uusi käsite liitetään siihen uutena tietona.
2: Akkomodaatiossa yksilön olemassa olevien sisäisten mallien muuttumista niiden ollessa ristiriidassa ulkoisten kokemusten kanssa.

Tämä akseli katsoo toisin sanoen sitä miten vahvasti ihminen suojelee vallitsevaa näkemystään esimerkiksi ad hoc tai post hoc -selityksin. Rakenne on tavallaan analoginen paradigmojen ja tieteen välillä. Jos tehdään muutoksia paradigman sisällä kysymys on assimilaatiosta ja jos ollaan valmiita vaihtamaan paradigmaa on kyseessä akkomodaatio. Tämä on tietenkin siitä kiinnostavaa että vaihtaminen ei ole sinällään automaattisesti kunniakasta, mutta niin ei jääräpäisyyskään.

Toinen asia jota sitten katson on sitä onko ihminen intuitiivinen vai rationaalinen. Tai Kahnemanin tunnetuksi tuomalla tavalla; Käyttääkö hän Systeemi1 vai Systeemi 2 ajattelua. Tähän liittyvän ja aika vallitsevan kaksoisprosessiteorian mukaan, ihmisen järkeily perustuu kahteen toisistaan erilliseen, mutta toisiaan tukevaan järjestelmään, joita kutsutaan arkisesti intuitioksi ja reflektioksi. Ensimmäinen tyyppi (T1) huolehtii perustavista kognitiivisista tehtävistämme. Se on nopea, tehokas ja alitajuinen, ja suurin osa ajattelustamme ja päätöksenteostamme nojaa siihen. T1 toimii automaattisesti ja säästäväisesti eikä se ole suoranaisesti tietoisen kontrollin alaisuudessa. Haitalliset kognitiiviset vinoumat (engl. bias) voivat helposti kaapata T1:n. Järkeilyn voidaan ajatella koostuvan systeemistä, joka koostuu perusteista ja niihin pohjautuvista johtopäätöksistä. Se ei ole yhtä herkkä vinoutumille, joskin sekään ei itse asiassa ole konemaisen virheetön. Tässä ovat akselit. Joista saadaan nelikenttä.

Assimilaatio + intuitio
Akkomodaatio + intuitio
Assimilaatio + reflektio
Akkomodaatio + reflektio

Tämä skaala ei tavallaan ole loukkaava. Voidaan sanoa että niissä on tiettyjä ongelmia ja etuja. Esimerkiksi intuitio on tunnetusti tietynlaisille virhepäätelmille altis. Mutta se toisaalta on nopea ja tärkeä normaalielämässä. Se ei kuitenkaan ole idiotiaa vaan päinvastoin mahdollistaa nopean päätöksenteon. Joskus on tärkeämpää rakentaa hyvä optimointialgoritmi kuin varmistaa että on saatu juuri ehdottomasti paras mahdollinen ratkaisu.

Totuus ja objektiivisuus ei välttämättä ole selviytymisessä se tärkein asia. Intuitioihin kuitenkin liittyy tietyiltä osin voimakkaampi emotionaalinen side: intuitiomme eivät vain kerro meille sen, että me olemme oikeassa, vaan että minä olen jollakin tapaa aktiivisesti kyseisen intuition takana, jolloin intuition yhdistyy tunto kognitiivisesta kompetenssista ja erityisestä itseluottamuksesta. Intuitioilla on näin meihin lähes vastustamaton auktoritatiivinen voima. Se tuntuu kuitenkin samalla jotenkin vapaalta.

Jos nyt palataan siihen nelikenttään niin voisin sanoa että oman kokemukseni perusteella siihen miten itse karkeasti leimakirveilen kun katson pseudotieteilijöitä tarkemmin;
1: Assimilaatio + intuitio ; Tämän lokeron tyypin voisi karkeistaa tyypiksi jolle asiat ovat nopeasti ilmiselviä. He tulevat puuskahtelemaan asioita niinsanotusti arkijärjellä. Tutkimukset tukevat omaa intuitiotani tässä. Intuitiiviseen, vähän vaivaa tekeviä nopeita ratkaisuja tukeva, ajattelu on liitoksissa konservatiiviseen asennoitumiseen. Eikä siksi että konservatiivit tukisivat tälläistä ajattelua vaan nimenomaan sitä kautta että tämänlaiset ajatusprosessit johtavat helposti konservatiivisuuteen. Kun meillä on nopeaa intuitiota käyttävä ihminen jonka ajattelutavat muuten haluavat liittää uudet tiedot vanhaan tietoon syntyy monille tuttuja puuskahtelijoita jotka vahvistavat omaa maailmankuvaansa äärimmäisen vahvasti. Koska heille asiat ovat ilmiselviä.
      1.1: Tässä epäsymmetria on siinä että he kokevat että he ovat varmalla pohjalla. Jalat maassa. Asiasta ei tavallaan edes kannata keskustella. Tai tarvitse. Mutkikkaampi on norsunluutorneilua. Etenkin jos se tuottaa vääriä ja epämieluisia lopputuloksia. Kaikki muut tietävät nämä puuskahtelijat puuskahtelijoiksi ja he voivat ulospäin vaikuttaa jopa paljon typerämmiltä kuin he oikeasti ovat.
2: Akkomodaatio + intuitio ; Silloin kun ihminen vaihtaa maailmankuvaansa helposti ja käyttää intuitioitaan, siitä syntyy helposti hörhömäinen vaikutelma. Itselleni tästä mallista tulee mieleen esimerkiksi sen tyypin vaihtoehtoajattelijat jotka tuottavat sirpalemaisia teorioita ties mistä ja jotka saadaan helposti pienelläkin impulssilla nappaamaan teorioita. Jopa omikseen. Mielessäni on eräs okkultismista kiinnostunut elämäntapataiteilija jonka suggeroin erään kerran uskomaan teoriaan jonka kyhäsin itse persiestäni ja hän jotenkin vielä uskoi että hän itse oli kehittänyt oman teoriansa. Hän tekee tätä muutoinkin. Kuulee ideioita ja unohtaa mistä on sen kuullut ja käsittelee tätä hyvinkin intuitiivisesti.
     2.1: Tässä korostuu se, että he ajattelevat olevansa luovia. Mutta toisaalta he kuitenkin päätyvät intuitiosysteemien kautta ennustettaviin lopputuloksiin. Jotka sisältävät tietynlaisia viitteitä maagisesta ajattelusta ja jo tuhat kertaa toistettujen ideoiden varianteista. Tässä tilanteessa epäsymmetria on siinä että he näkevät olevansa luovia ja vapaita ajattelijoita mutta ulkopuoliset kokevat että he eivät ole luovia – he vain vaihtavat mieltään kuin tuuliviirit. Mutta he kuitenkin ovat omalla tavallaan perinteisellä tavalla outoja ajattelijoita. Intuitioista onkin turhaa olettaa tulevan mitään out of box -ajattelua.
3: Assimilaatio + reflektio ; Tämä on nähdäkseni yleisin ja relevantein kun puhutaan taitavasti tehdystä ja tätä kautta keskustelunarvoisesta pseudotieteestä. Tässä mieleeni tulee erityisesti vanha kirjoitelma Pandas Thumbissa jossa puhutaan tortucoista. Eli sellaisista pseudotieteilijöistä jotka ovat vaivaa näkeviä ja teräviä. Heidän ongelmakseen ei nähty se että heidän päätelmänsä olisivat epäloogisia vaan siinä että he ovat puolueellisia. Heillä on perusteoria jota he kannattavat ja heidän elämäntyönsä on tämän tietyn asian todistaminen. He käytännössä tekevät pseudotieteestään niin hienon kuin se vain voi olla. Ja tämä on heille sama kuin tae siitä että kaikki muut ymmärtävät heidät väärin.
     3.1: Tässä epäsymmetria on siinä että he näkevät että heillä on vankasti perusteltu vaivalla rakennettu maailmankuva joka on mietitty ja harkittu. Ulkopuolinen näkee helposti pakkomielteisyyden ja maailmankuvaan solahtamisen jossa tyyppi älykkäästi ja ovelasti keksii mitä tahansa jotta ei joutuisi taipumaan tosiasioiden edellä.
4: Akkomodaatio + reflektio ; Tämä mukailee perinteistä tiedemiesihannetta. Robert Mertonin Cudos -ehdon mukainen ajattelija. Mertonin mukaan tieteellä on eetos, sosiaalinen hyvejärjestelmä, joka ylläpitää tieteen tavoitteiden toteutumista yksilöiden ja ideologioiden paineista ja rikkomisyrityksistä huolimatta. Hänestä ne ovat seuraavat: Tieteen perustelu ei ole henkilösidonnaista, vaan tapahtuu yleispäteviin kriteereihin. Näin kansalaisuus ei ratkaise teorian hyvyyttä. Toki tässäkin kohdassa otetaan huomioon se, että joskus voi olla vahvoja syitä epäillä kannanottoa. Jos olet vaikka huumeissa, voi näkemillesi avaruusolennoille ja vaaleanpunaisille elefanteille löytyä muukin syy, kuin se että olet ollut silminnäkijänä. Tämä on tietenkin henkilökohtainen ominaisuus, ja se vaikuttaa arvioinnin painoarvoon. Mutta näiden ottamisen pitäisi aina olla hyvin perusteltuja. Tutkimustulokset on julkaistava ja pistettävä avoimesti muiden saataville. Tutkija saa nimen ja maineen, mutta itse tutkimus on yleistä omaisuutta. Tuloksia ei saa varastaa tai vääristellä, eikä niillä saa ajaa omaa agendaa. Järjestelmällinen epäily, jossa johtopäätöksiä ja arvioita lykätään, kunnes niille on hyvää pohjaa.
     4.1: Syvällinen analysoija joka on valmis muuttamaan mieltään tarvittaessa. Vaikuttaa myös olevan taruolento. John Ziman PLACE -normissa taas otti mukaan sen, että käytännössä tutkimuksia tehdään sen mukaan miten niille saadaan rahoitus. Tämän vuoksi seuraavat piirteet kuvaavat "uutta eetosta" paremmin. Suuri osa tiedosta on salattua, ja sitä käytetään esimerkiksi yksinoikeudella. Tutkimuksia voidaan myös tilata ja niitä suojataan esim. teollisuusvakoilulta, tai muuten vaan kilpailijoilta. Tiedon omistaa jokin yhtiö, ei niinkään tutkimuksen tekijä. Tietoa käytetään paikallisesti, ja ongelmat eivät ole yhtä laaja -alaisia. Ne keskittyvät ongelmanratkaisuun teoreettisen edistymisen sijasta. Itse työn tekeminen on johdettua, eli tieteentekijä toimii komennusketjun osana. Hän ei ole yksilönä tutkimassa ja miettimässä. Tutkimus ei ole teoreettisesti generoitua, vaan toimeksiannettua. Rahoittajan päämäärä, ei tutkijan kiinnostus tai teoretisoimishalut päättävät tutkimuksen sisällöstä. Tutkija on asiantuntija, jonka osaamista lainataan. Häntä ei valita sen vuoksi mitä hän osaisi luoda, vaan sen mukaan mitä hänellä on jo, se mitä hän hallitsee.

Jos päädyt tähän tieteilijän ruutuun, kannattaakin miettiä uudestaan. Jos luulet itse kuuluvasi tähän lokeroon, mieti kahdesti uudestaan. Sillä pahin asia on se, että Dunning-Kruger -efektin mukaan kaikista varmimpia itsestään ovat kaikista toopeimmat. Tällöin asenteen lisäksi saatetaan tarvita myös niitä loukkaavia älykkyyttä tai muuta kompetenssia kyseenalaistavia juttuja. Toisaalta itsen lokerointi on kenties vaikeinta. Yleensä jokainen kokee olevansa fiksu ja vain muut tietävät millä tavalla emme ole. Usein tuskastuttavallakin tavalla.

---

Viitteet:
Michael Shermer, ”Why People Believe Weird Things” (1997)
Hakkarainen, Lonka & Lipponen, ”Tutkiva oppiminen - Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä” (2004)
Daniel Kahneman, ”Thinking, Fast and Slow” (2011)
Eidelman, Crandall, Goodman & Blanchar, ”Low-Effort Thought Promotes Political Conservatism” (2012)
Pandas Thumb, ”An Ill Wind in Tortuca”
Robert Merton, ”The Sociology of Science” (1973)
John Ziman, ”Real Science: What It Is and What It Means” (2000)
Kruger & Dunning, ”Unskilled and Unaware of It: How Difficulties in Recognizing One's Own Incompetence Lead to Inflated Self-Assessments” (1999)

Miten tieteen kristillistäjät tulevat todistaneeksi että heidän kristillisyytensä ei koskaan kehittäisi tiedettä...

Monet kristityt korostavat nykyään sitä miten luonnontiede ja kristinusko sopivat hyvin yhteen. Tässä osa menee astetta vahvempaan. Heistä luonnontiede on kristinuskosta syntynyt. Osa heistä menee vielä pidemmälle ja selittää että luonnontiede on jotain joka syntyy luontevasti vain kristinuskosta tai sen kaltaisista uskonnoista. Tämä blogaus on näistä aivan viimeisimmistä.

Tämä näkemys on kiinnostava. Näissä toistuu tietty teema. Teema jonka voisi tiivistää ajatukseen siitä, että tiede nojaa terveeseen järjen käyttöön - järjen, jonka Jumala on meille antanut. Tämä teema on hyvin keskeinen. Esimerkiksi Tapio Puolimatka on puolustanut tätä. Thomas F. Torranceen, jolle empiirinen metodi on Jumalallisen mielen tapaan toimimista ; Jumalisen Logoksen järkevyys tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja johdonmukainen eikä mielivaltainen. Eli sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Torrancelle se, että maailmankaikkeuden rakenne on tehnyt rationaalinen olento, sen ymmärtäminen on mahdollista : Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi mikä tekee mahdolliseksi järkiperäisesti ymmärtää ja selittää maailmankaikkeutta. Puolimatka on täydentänyt tätä ajatuksella jossa nojataan Alvin Plantingan warrant -teologiaan. Jonka ytimessä on ajatus siitä että Jumala on taannut aistimme ja järkemme. Tätä kautta Puolimatkan mukaan voimme tieteen lopulta varmasti tietää asioita tavalla jonka kautta skeptisyys voidaan kiertää. Hän valaa luottamusta järkeen ja havaintoihin ja tätä kautta korostaa sitä että jos jäljelle jää ajatus havaintoskeptisyyden olemassaolosta niin sitten ei ole taetta. Ja näkee että Jumalaa tarvitaan juuri siihen että tämä varmuus voidaan saada.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska toisaalta vaikka kuinka naturalistiselle tieteenteolle annetaankin näin kaikkitietävyys ja jos se pitää paikkaansa niin Puolimatkan ”maailmankuva” -sanaa ylihokeva naturalismikritiikki muuttuisi tehottomaksi koska luonnontiede voisi tietää varmasti ja ilman skeptisyyden ongelmaa monia asioita. Kuten sen pitääkö evoluutioteoria paikkaansa. Näin kysymys ei olisi se onko evoluutio maailmankuvallista vaan onko se totta tai epätotta.

Mutta takana onkin itse asiassa syvempiä ajatuksia. Ja ne ovat sidoksissa kristilliseen filosofiaan ja sen historiaan. Tarkalleen ottaen keskiöön nousee se, että keskiajalla oli hyvin laadukasta ja älykästä filosofiaa. Mutta ei luonnontieteitä. Renessanssin aikana tapahtui selvästi kulttuurissa sellaisia asioita että sen jälkeen luonnontieteillä oli mahdollisuus syntyä ja nousta.

Tarkalleen ottaen  keskiaikainen ajatus tiedosta ja tietämisestä oli oleellisesti erilaista. Hän nostaa esiin sen miten katolisen kirkon tomistisessa linjassa painotettiin ihmisjärkeen luottamista. Järkiuskon hylkäämisen nähtiin uhkaavan katolisen uskon rationaalisuutta ja palauttavan teologian takaperoisempiin aikoihin.

Renessanssi itsessään oli tietenkin menneiden kulta-aikojen haikailemista sellaisella tavalla jolla monesti nostalgioidaan kun puhutaan mielikuvista aikaan jona ei ole elänyt – ja jota ei kuvitelmienmukaisena ole koskaan edes ollut olemassa. Näin ollen paluu antiikin ajatteluun oli keskeisimpiä teemoja renessanssissa. Tässä yhteydessä esille tuli kuitenkin skeptisiä virtauksia.

Renessanssihumanistit, pyöreästi siinä 1400 -luvulla, saivat skeptisestä koulukunnasta oppeja lukemalla Ciceroa, Diogenes Laertiosta ja Sekstos Empeirikosta. Näitä teoksia saattoi ajattelija lukea vaikka mesenaatti Lorenzo di Medizin kirjastossa vieraillessaan. Näissä teoksissa järkeen ei luotettu ehdottomasti.

Aluksi tämä tuotti varsin erikoisiakin iskuja. Koska Medizit halusivat elävöittää filosofista keskustelua, he kutsuivat toisinajattelija Girolamo Savonarolan kaupunkiinsa. Tässä yhteydessä tämä toisinajattelijamunkki tutustui skeptisyyteen ja lähti sen avulla puhdistamaan kristinuskoa pakanallisista harhaopeista. Tässä oli tärkeää tutustua perinteisiin ja siivota antiikin pakanallisia vaikutuksia teologiasta. Savonarola oli koulutettu tomisti joka tässä yhteydessä kävi myös tämän oppitaustansa kritiikkiin. Hän näki että katolinen kirkko oli rappiolla ja tämän siivoamiseksi piti sitten tehdä kaikenlaista.

Savonarola näki että antiikin filosofit olivat pakanallisia alkuperiä jotka tuli siivota. Niiden yhdistely teologiaan oli kerettiläisyyttä. Sekstos Empeirikoksen näkemyksiä tarvittiin siihen että näitä antiikin auktoriteetteja voitaisiin kritisoida ja osoittaa että ne olivat huonoja. Empeirikoksen skeptisyyttä ei kuitenkaan sitten sovellettu Savonarolan omaan puhdasoppisuuteen. Sen tehtävä oli ainoastaan väärien ainesten kritiikin ja vastustamisen oikeuttamisessa ja muualla ne saivat mennä.

Hän esittikin aivan viimeisinä aikoinaankin että ”antaa filosofien olla filosofeja ja kristittyjen kristittyjä.” Ja hän itse oli sitten kristillinen profeetta jolla oli ainutlaatuista tietoa. Hänellä oli ainutlaatuista tietoa asioista mukaan lukien mennyt ja tuleva. Tämä ainutlaatuinen tieto sitten ilmeni siten että Savonarolasta tuli toisinajattelijan sijaan vallassaoleva ajattelija jonka kanssa erimielisyys tiesi vaikeuksia. Hän tuhosi ”turhuuksien roviolla” taidetta ja kerettiläisiä asioita tavalla jota ei voi sanoa oikein muuksi kuin ankaran sensuristiseksi. Hänelle kävi lopulta huonosti. Osa voisi sanoa että hän sai ansionsa mukaan. Merkittävää on että Savonarola ei ollut mikään arkkiskeptikko. Mutta hänen toimintansa itse asiassa toi skeptiset ajatukset suureen tietoisuuteen. Hän ei toki ollut ainut. Mutta hän oli merkittävä.

Tämä yhdistelmä on kiinnostava. Toki meillä ei Suomessa ole ”Suvivirttä” laulavia Puolimatkan seuraajia kolkuttelemassa ovia ja riistämässä Darwinkirjoja roviolle poltettavaksi. (Joskin Puolimatkan ilmeisen tahallinen osallistuminen Pianka -skandaaliin vihjaa että hänellä on sopiva persoonallisuus joka voisi ilmetä tällä tavalla heti jos hän ei olisi "toisinajattelijastatuksella".) Mutta Savonarolan asenne jossa skeptisyysargumentit otetaan varmana tietona vastustajien kritisoimiseen mutta jotenkin positivismin ongelmat eivät ole asia kun pitää puhua siitä miten oma maailmankuva on varma. ; Puolimatka puhuukin relativismista tieto-opillisena väistämättömyytenä evoluutikoita moittiessaan ja silloin korostuu että kaikessa ja kaikilla on maailmankuva. Asenne loistaa poissaolollaan kun Puolimatka siteeraa Plantingaa ja selittää warrantista. Eli siitä että skeptismi on perimmiltään epätosi ja turha huoli. Ja että sen ongelmat voidaan pysyvästi ja lopullisesti kiertää koska meillä on warrant ja warrant määritelmällisesti vaatii tätä tai se ei ole warrant lainkaan.

Tai, oikeastaan tämä ei ole mikään kovin ihmeellinen asia.

Savonarola vaikutti 1400 -luvun loppupuolella. Jean Calvin eli myöhempinä aikoina, 1500 -luvulla. Galileo Galilein aikalaisena. Elettiin aikaa jona tieteellinen tieto alkoi näyttämään tehokkuutensa. Se toimi käytännössä ja vakuutti tätä kautta ihmisiä. Tieteen saavutukset olivat aikamoisen kovia. Tämä johti ilmapiiriin jossa piti jotenkin sovittaa näkemyksiä. Jean Calvin oli protestanttisen liikkeen perustajajäsen. Hänelle empirian vaikutus meni siihen että hän oletti ihmiselle erillisen jumaluusaistin, sensus divinitatiksen, jonka avulla Jumalasta saatiin havaintoja. Näin kristillinen kokemus oli oikestaan empiirinen kokemus joka vertautui kaukoputkella katselemiseen. On selvää että tämä oli melkoisen pieni parannus tomistien ajattelumaailmaan. Perusasenteena oli edelleen se, että tiede on havaitsemista joten havaintojen tulee olla vapaita skeptisestä epäilystä.

Tämä on se asenne joka on Puolimatkalla ja kumppaneilla nykyaikanakin. Tämä ei ole mikään ihme. Sillä olen huvittunut miten Suomalaiseen luterilaiseen ilmapiiriin on tullut kalvinistisia vaikutteita hyvinkin vahvaksi osaksi fundamentalistien uskonpuolustusargumentteja. Esimerkiksi Alvin Plantingan reformoitu teologia on kalvinistista teologiaa jonka ytimessä in muun muassa Calvinin sensus divinitatis. ; Plantinga taas on koristanut 1600 -luvulta peräisin olevia René Descartesin rationalistisia jumalanvarmuustodistuksia ja liittänyt siihen empiristisiä mausteita antamaan jumaluusaistin. Ajatukset ovat selvästi kauan tieteen nousun jälkeen.

Tässä kohden ongelmana onkin se, että kristillisessä kulttuurissa luottamus järkeen oli kieltämättä vahvaa keskiajalla. Aatehistorian professori Puolimatkalla on tätä kautta pohjaa argumenteillaan. Mutta tämä pohja on varsin heikko. Koska hänen selityksensä ei kykene selittämään miksi luonnontiede kehittyi itse asiassa varsin nopeasti sitten kun se lähti kehittymään.

Puolimatkan aatehistoria siltä osin kuin se toimii yrittää selittää muuttujaa vakiolla. Toisin sanoen hän yrittää selittää muutosta jollain jonka muutos olisi aikaansaanut tälläisen efektin. Tätä on melko vaikeaa ymmärtää hyväksi selitykseksi. Toinen ongelma on sitten se, että silloin kun Puolimatka puhuu uusista ajatuksista ja muuttujista ne ovat tapahtuneet asenneilmapiirin muutoksen jälkeen. Calvin on enemmänkin reaktiivinen hahmo jonka teologia heijastelee sitä että hänen aikanaan uudenlainen toimintaympäristö pakotti sovittamaan uskomuksia vallitseviin ehtoihin jotta niille saa suosiota ja valtaa. Ensin on tapahtunut jotain muuta ja sitten on tultu selittämään miten tämä muutos sopii hyvin yhteen sen vakiona pysyneen kristinuskon kanssa.

Jos Calvin olisi ollut Savonarolan aikalainen argumentti olisi hyvin erilaisella pohjalla. Nyt joudumme hyväksymään ajatuksen jossa syy ja seuraus ovat ajallisesti sidoksissa toisiinsa siten että ajallisesti vanhempi on syy ja myöhempi muuttuja on seuraus. Tai ainakin niin että myöhempi muuttunut ei ole aikaisemman asian syy. Calvin ei ole tieteellisen vallankumouksen rakentaja ja perustaja tai taustavoima. Pikemminkin luonnontiede pakotti Calvinin ajattelemaan kristinuskoa uusiksi. Velkasuhde ei olekaan tieteestä teologiaan vaan toisinpäin.

Perusongelma onkin oikeastaan se, että kun Puolimatkan tyylinen puhuu tieteestä hän hakee perinteistä varmuutta. Tätä kautta he vastaavat tiedekysymykseen vastaamalla kysymykseen ”miten voimme luottaa järkeemme ja aisteihimme”. Tätä kautta unohtuu empirian tärkein yksittäinen elementti. Testaaminen. Jos aistimme ja järkemme toimivat, miksi emme olisi perinteiseen keskiaikaiseen tyyliin nojatuolifilosofeja jotka teemme asioita ilman luonnontieteellistä testaamista?

Tieteen koko kokeilun ydinfilosofia on lähtöisin siitä narraatiosta jossa erehtyväinen ihminen ”kysyy luonnolta joka ei ole hänen päänsä sisäinen konstruktio”. Tässä ollaan antisolipsistisia skeptikoita tavalla joka ei tietenkään vastaa hyvin sitä miten esimerkiksi nykyään ajattelen itse tieteestä. Mutta tämä tarina on se jonka varassa empiria on kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Tätä kautta vastatessaan ”miksi luotamme itseemme” annetaan antivastaus kysymykseen ”miksi kokeilemme”.

Tällä on toki syviä vaikutuksia esimerkiksi kreationismin kohdalla. Niissä on tavallista, että tiede ja ilmestykset liitetään hyvinkin samanlaisiksi rationaalisiksi prosesseiksi. Puolimatkakin on puolustanut sitä miten järkevä modernin ajan ihminen voi luottaa ilmestyksien ja uskonnollisen kokemustiedon mahdollisuuteen eikä hänen tarvitse hylätä niitä ollakseen rationaalinen. Tämä sopii tietenkin hyvin yhteen sensus divinitatis -aistinelinnarraation kanssa.

Näissä tieteellinen koe, Raamatussa mainitut ihmekertomukset ja omakohtaiset enkelikokemukset ovat keskenään samanlaisiksi nähtyjä ilmiöitä. Niissä kaikissa on kysymyksessä suorasta havaitsemisesta jossa on ytimessä silminnäkijäkertomus. Tutkimusraportit ovat silminnäkijätodistuksia laboratoriosta. Samoin kuin se hurmoshenkinen tyyppi kokouksessa kertoo tosia enkelihavainnoistaan. Ja myös Raamattu nähdään silminnäkijäkertomuksia kuunnelleiden raportteina.

Takana on vahva positivistinen ajatus jossa havainnot ovat objektiivisia verifioitavia asioita. Nämä ovat hyvin kaukana fallibilistisesta ajattelusta jossa teorioita yritetään kumota. Puolimatka onkin ottanut esimerkiksi sellaista kantaa, että hänestä falsifiointiperiaate on ”naturalistien sisäistä peliä” josta hänen ei tarvitse välittää. Tämä on tietenkin ymmärrettävää sillä esimerkiksi evoluutioteoria on kestänyt falsifiointiyrityksiä kun taas sen kritiikki vaatii positiivista verifiointia jossa esimerkiksi löydetään ”puuttuvia lenkkejä” ja vaaditaan välimuotoja ja lisää välimuotoja jotka konkreettisesti näyttävät suoraan miten kissa muuttuu koiraksi.

Tämä kertoo syvemmästä oireesta; Nykyäänkin on olemassa ajatussuuntauksia jotka kannattavat tiedettä ja jotka haluavat olla tieteellisiä. Intelligent Design ja kreationismi jos joku kertoo että tiede ja totuus liitetään yhteen niin vahvasti että uskonnonkin täytyy olla tiedeihanteen mukaista. Tässä on kysymys reaktiosta jossa vanhoja oppeja muutellaan yhteensopiviksi tieteen periaatteiden kanssa. Kuitenkin tämä tehdään tavalla jossa pikemminkin vastustetaan tiedettä.

Ironisuus onkin siinä miten evoluutiota vastustetaan naturalismiksi käyttämällä positivistisinta ja verifiointikeskeisintä mahdollista näkemystä jossa Warrantusko on perimmiltään loogisen positivismin ihanteen hakemista +1 aistilla, jumala-aistilla. Koska nämä tyypit yltävät laadukkaimmillaan Savonarolan tasolle. He käyttävät skeptisiä argumentteja vain vihollisiaan vastaan mutta eivät sovella niiden seurauksia omaan ajatteluunsa. Oman puolen järkevyys taas halaa varmuutta ja positivismia jossa ei ole tilaa testaamiselle.

Nämä ihmiset eivät vielä tänä päivänäkään osaa selittää miksi heidän oma teologiansa sopisi yhteen empirian periaatteiden kanssa. He mukautuvat tieteen hallitsemaan maailmaan korostamalla että aistitkin ovat luotettavia. Mutta eivät osaa selittää miksi testaamista tarvitaan.

Itse lähestyisinkin tätä asenne-eroa viittaamalla moderniin psykologiaan ja kognitiotieteeseen. Jolla on heijastuksia myös talousteorioiden puolelle. Daniel Kahnemanin ajatukset jossa ihmisen ajatteluprosessi jaotellaan systeemi 1 ja systeemi 2 -osiin on tässä varmasti tunnetuin teema. Kun ihmisten annetaan tehdä vaikutelmia, he esittävät ennustettavalla tavalla virheellisiä näkemyksiä. Hitaampi looginen mietintä antaa taas hyvin erilaisia tuloksia.

Jos luottaa aisteihin päätyy helposti seuraamaan vaikutelmia. Silloin Savonarolan ilmestykset ja silminnäkijähavainnot ja välitön verifioiva asioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat ovat narraatioita joita käytetään. Logiikka ja tieteellinen ajattelu taas on työlästä ja vaikeaa. Ja itse asiassa ne eivät ole usein edes arkijärjen mukaisia. Niitä pitää harjoitella jotta niitä voi tehdä edes sillä harkitsevammalla ja hitaammalla ajattelulla.

Ei siis ole ihme että Intelligent Design on viime aikoina seurannut esimerkiksi Douglas Axen teosta jonka mukaan tieteen tekeminen on vain arkijärjen jatketta ja että ihmisten tulee luottaa omiin vaikutelmiinsa koska ne ovat käytännössä tieteen tekemistä. Tätä on helppoa myydä kalvinistisia argumentteja nielleissä yhteisöissä joissa kyseenalaistaminen on heresiaa joka väittää että Jumala ei ole kaikkivoipa tai rakastava vaan jokin joka yrittää huijata meitä…

Näenkin että loogisen positivismin katastrofi oli tavallaan viimeinen niitti positivistishenkiselle ajatukselle jossa metafysiikka ja skeptisyys voidaan siivota ja saada jokin suoraan havaittu tieto ilman että tarvitsee elää epäilyksissä. Nykyajan maailma on tämän asian kanssa monesti kriisissä sillä moni "skeptikon" nimellä kulkeva tiedeihminen on itse asiassa verifikatiokeskeinen positivisti. Ja sitten toisaalta Puolimatka ja kumppanit painivat luomalla Savonrarolan kaksoisstandardin elämäntavaksi jossa positivismin ongelmat koskevat vain vastapuolta kun taas itse voi olla kristitty ilman tämänlaista pahaa perimmiltään ateismista peräisin olevaa ongelmaa... Tämä onnistuu ilmeisesti ainoastaan mutiloimaan kokeellisen luonnontieteen taustaidean muotoon "miksi luottaa havaintoihin" josta ei saa poiketa siihen oleelliseen tieteen syntyyn vaikuttaneeseen ajatukseen siitä "miksi ylipäätään koetella näkemyksiä jos ne ovat niin Jumalan antamia ja erinomaisia ja perimmiltään erehtymättömiä tavalla jonka epäily olisi kristillistä heresiaa"...

Teleologian luonnollisuudesta ei pidä tehdä liian hätäisiä päätelmiä

THUNK:issa on mainio video teleologisista selityksistä. Tässä yhteydessä kuvattiin mitä teleologinen selittäminen on. Karkeasti ottaen teleologia on sitä että asioita kuvataan tarkoituksen kautta. Asioissa nähdään intentioita ja tarkoituksia. Näin ollen asioita ei selitetä syy-seuraussuhteen kautta vaan syy-seuraussuhde päinvastoin käännetään päinvastyaiseksi ; Seuraus on se syy miksi asia on. Selitetään mitä hyötyä tai mikä funktio jollain asialla on. Tämä on tietenkin luontevaa jos mietitään vaikka teräaseita. On aika luontevaa ajatella että veitsi on terävä siksi että ihmiset voisivat leikata sillä asioita.

Mutta tartun tässä videossa esitettyyn psykologiseen puoleen. Video korosti että ihmisillä on taipumus tulkita asioita teleologisesti. Video nosti esiin useita, etenkin Deborah Kelemenin työryhmässä olleita, tutkimuksia joissa havaittiin että lapset tulkitsevat luontoa teleologisesti. Ja niin vuoret ovat korkeita jotta ihmiset voisivat kiivetä niille. ; Samoin havaittiin että aikuisetkin ajavat tämänlaisia selityksiä jos heille annetaan vain vähän aikaa miettiä kysymyksiä. Akateeminen koulutuskaan ei muuttanut tätä preferenssiä. Toki jos aikaa annettiin enemmän tai piti palata kysymyksiin joihin oli jo vastattu, akateemisesti koulutetut ihmiset huomasivat korjata näitä päätelmiä useammin kuin vähemmän kouluttautuneet ihmiset.

Tämä teema on jotain joka nousee usein esiin uskonnollisessa keskustelussa. Tällä hetkellä Suomessa fundamentalistikristityt ovat viitanneet näihin tutkimuksiin innolla. Syynä on se, että heistä se että taaperotkin uskovat teleologisiin selityksiin on tärkeää kun kuvataan sitä miten järkevää usko on. Ajatellaan että ateismi olisi epäluonnollista ja siksi epätotta.

En moiti näitä tutkimuksia vaan näitä niistä tehtyjä tulkintoja. Ne ovat nähdäkseni hyvin pitkällevietyjä. Kuten THUNK -videossa osattiin kertoa, syyt teleologiseen selitykseen eivät ole kovin helppoja. Ilmiö voi johtua monesta eri syystä. Ja filosofille ne kaikki ovat kiinnostavia.; On mahdollista että ihmiset näkevät teleologiaa jotenkin syntymälahjanaan. Ja tämä on kiinnostavaa koska se kertoo siitä miten aivomme toimivat. Mutta koska teleologiaa kartottavat kysymykset ovat kielellisiä ei voida täysin sulkea pois myös oppimisen ja kulttuurisen iskostuksen vaikutusta, ihan siksi että kielen oppiminen vaatii jotain kulttuuripiiriä. Ja tämäkin on kiinnostavaa koska se sitten kertoo siitä miten asioita kannattaa opettaa lapsille niin että oppi menee perille.

Uskovainen toki haluaa käyttää näitä asioita tarkoitushakuisesti ja tällöin kaikki asiat eivät ole yhtä kiinnostavia. Tässä mielessä heille nämä tutkimukset ovat lähinnä keino heiluttaa uskon luontaisuutta oikeutuksena omalle ideologialleen. Luonnollinen on hyvää -hengessä. Tätä toki kytketään yhteen myös erilaisiin Jean Calvinin tai C.S. Lewisin ajatuksiin joissa korostetaan että ateistit ovat valehtelijoita. Eli he tietävät olevansa väärässä ja he eivät oikeasti ole ateisteja vaan vihaavat Jumalaa.

Tässä mielessä on kiinnostavaa että olen itse asiassa itse kognitiivisen uskontotieteen syvä ystävä. Ja tässä on ollut esillä ylihavaitsemisteorioita. Jotka korostavat että teleologinen ajattelu on todella ihmisille luontaista. Siksi korostankin että Suomessa tehty tutkimus joka kartoitti suomalaisten aikuisten ateistien ajattelua johti samoihin teleologisten selitysmallien käyttämiseen. Ja tässä itse asiassa olen sillä kannalla millä monet fundamentalistikristitytkin; Pidän varsin uskottavana että piirre on synnynnäinen.

Kognitiivisessa uskontotieteessä on korostettu esimerkiksi Justin Barrettin ajatusta jossa mukaan uskonnollisten uskomusten syntyyn vaikuttaa esimerkiksi ihmismielen mekanismi, jonka tehtävänä on havaita ympäristössä vaikuttavia toimijoita. Puhutaan ”yliherkäksi toimijuuden havaitsemismekanismista” Tälle nähdään evolutiivinen syy; Jos liikumme esimerkiksi metsässä ja kuulemme oksien rahinaa, tämä mekanismi saa meidät vaistomaisesti ajattelemaan, että tämän äänen on aiheuttanut joku toimija (luultavasti villieläin). Mekanismi on kehittynyt yliherkäksi, koska selviytymisen kannalta on ollut hyödyllistä havaita ympäristössä liikkuvat toimijat mahdollisimman nopeasti ja tarkasti. Vaikka se tuottaisikin väärän uskomuksen, että pusikossa piileskelee petoeläin, turha varuillaan olo on paljon pienempi harmi kuin syödyksi tuleminen. Kognitiivisen uskontotieteen mukaan tämä mekanismi on uskonnon synnyn kannalta relevantti siksi, että se saa ihmiset näkemään toimijuutta ja tarkoituksellisuutta myös luonnonilmiöiden taustalla.

Monet uskovaiset eivät pidä näistä ajatuksista koska nämä nähdään ateistisina. Jonain jossa korostuu ei-tieteellinen ja ideologinen ja maailmankuvallinen asenne siitä että uskonto on harha ja virhe. Tässä mieleen tulee toki esimerkiksi malttia toivova Van Inwagen jonka mukaan kognitiivisen uskontotieteen antama naturalistinen selitys uskonnon alkuperälle on kuitenkin yhdistettävissä täysin luontevasti laajempaan yliluonnolliseen selitykseen. Mikäli ajatellaan, että maailmalla on kaikkivoipa ja kaikkitietävä luoja, voidaan täysin järkevästi uskoa hänen ohjanneen evoluutiota siten, että ihmisen kognitiiviset toiminnot johtavat todennäköisesti uskonnollisen uskon syntymiseen. Näin ollen evolutiiviset uskonnon alkuperää käsittelevät teoriat eivät van Inwagenin mukaan ole ristiriidassa uskonnollisen uskon kanssa eivätkä muodosta uhkaa sen rationaalisuudelle.

Itse näen että tässä suhteessa on syytä kiinnittää huomiota jumalan olemassaolon tai olemassaolemattomuuden sijaan ihan muihin asioihin. Nimittäin siitä että ”luonnollinen uskonto” ei takaa että toiminta olisi jotenkin automaattisesti järkevää tai adaptiivista. Itse asiassa intentioiden ylihavaitsemisteoria saa adaptiivisen hyötynsä puskissa hyppivistä leijonista eikä siitä että säikähtää tyhjää pensasta. Itse asiassa evoluutio tuottaa useitakin menetelmiä jotka tuottavat joissain yksittäisissä tapauksissa haittaa vaikka ne yleisesti ovat hyödyllisiä. Tästä johtuu esimerkiksi perhosen taipumus lentää kynttilän liekkiin. Piirteestä on hyötyä tavallisissa olosuhteissa. Näin ollen se että uskonto selittyy evoluutiolla ei ole jokin josta sellaisenaan voidaan päätellä että uskonnosta myös on hyötyä. Tässä mielessä onkin erikoista että moni mieluummin korostaa miten evoluutio ja Jumala saadaan ristiriidattomasti yhteen ja moittivat maailmankuvallisista oletteluista kun samalla sallitaan tämänlaisia logiikkaloikkia ilman vastaavaa evidenssivaatimustasoa.

Olenkin suoraan sanoen ihmetellyt sitä miten nämä ”ihmiset ajattelevat luonnostaan teleologisesti” -ajatukset ovat niin suosittuja jumalatodistuksienkorvikkeita nykyaikana. Sillä kun itse opettelin kognitiotiedettä, opin varsin pian että ihmisten ajatteluprosessointi on kaikkea muuta kuin järkevä. Ja tämä korostaa ennen kaikkea nopeasti tehtyjä päätelmiä – eli niitä ajattelutapoja joita näissä teleologisten selitysten preferointia löydetään.

Asia on saanut aika paljon medianäkyvyyttäkin kun Kahnemanin kirjasta tuli myyntimenestys. Hän on tehnyt pitkän linjan tutkimusta – myös edesmenneen Amos Tverskyn kanssa – Tversky taas tuli tunnetuksi nimenomaan kognitiivisten vinoutumien tutkijana. ; Tässä korostuu ajatus siitä että ihmiset ajattelevat usein ennustettavilla ja odotettavissa olevilla tavoilla väärin ja huonosti. Tästä prosessista syntyi ajatus siitä että ihmisten ajattelussa on erilaisia heuristiikkoja. ; Karkesti ottaen kyseessä on kahdesta erilaisesta heuristisesta menettelytavasta. On nopeita ja kohtuullisen hyviä tuloksia helposti tuottava prosessointisysteemi ja analyyttistä tarkkaa ja oikeaa tulosta tuottava systeemi.

Näin esimerkiksi jos annetaan vain vähän aikaa, eli on tehtävä nopeita vastauksia, ihmiset vastaavat väärin esimerkiksi seuraavaan kysymykseen; Jos pallo ja maila maksaa 1 € 10senttiä Ja maila maksaa euron enemmän kuin pallo, niin kuinka paljon pallo maksaa.

Nopeassa vastauksessa ihmiset vastaavat huomattavasti useammin väärin. On jotenkin intuitiivista ja luontevaa ajatella, että pallo maksaisi 10 senttiä. Analyyttinen mieli kuitenkin tietää että jos pallo maksaa 10 senttiä ja maila euron tätä enemmän, kokonaishinnaksi tulisi 1 euro 20 senttiä. Joka on tietenkin eri kuin euro 10 senttiä jonka ne maksavat yhteensä. Tämä taipumus on tilastollinen aivan kuten teleologisten selitysten antaminen.

Tämänlaiset tulokset syntyvät juuri samanlaisissa koejärjestelmissä joissa teleologista ajattelua löydetään. Ja harva silti näiden tulosten kohdalla sanoisi että tämä kertoo siitä että ihmiset luonnostaan järkevästi tietävät että tuollaisten pallojen hinta olisi 10 senttiä.

Luonnollisuus ja ajattelun yleisyys ei ole samaa kuin tuloksen eksaktius ja hyödykkyys käytännön elämässä. (Itse asiassa monet heuristiset virheajattelut ovat takana kun mietitään sitä miksi ihmisten huijaaminen onnistuu tietyillä tavoilla todella helposti. Assosiaatio uskontoon on tässä asenteellinen mutta jossain määrin ymmärrettävä, vähintään sitä kautta että uskonnoissa on paljastunut myös rahanhimoisia huijareita jotka ovat leikkineet vilpittömiä uskonmiehiä. Toki tätä ei ole asiallista alleviivata jonain ehdottomana asiantilana. Se on lähinnä yksi vaihtoehto jota ei sellaisenaan voida vain torjua ja kieltää muuta kuin maailmankuvallisesti torppaamalla vaihtoehdot dogmaattisesti.)

Vastaavia virheajatteluja on paljon. Olen itse nauttinut tässä yhteydessä esimerkiksi Dan Arielyn kirjoista joissa kerrotaan paljon vastaavia ajatusvinoutumia joilla on paljonkin kontaktipintaa aivan arkisessakin elämässä. Hän käyttää tässä yhteydessä mielellään ilmaisua ”ennustettavalla tavalla irrationaalinen”. Aiheesta löytyy myös populaaria kirjallisuutta suomeksikin, esimerkiksi Joni Martikaisen kirja ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet”. Nämä viehättävät minua koska kognitiotieteen puolella opin varsin nopeasti sen että ihmiset, mukaan lukien minä itse, olemme alttiita kaikenlaisille illuusioille ja harhoille. Tässä kontekstissa oman empiirisyyteni ytimessä ovatkin erilaiset illuusiot ja ajattelun kompastelut joita vastaan taistelu on oleellinen osa älyllisyyden tavoittelua ja muuta vastaavaa älyllistä pyristelyä. Nyrkkisääntöni on jopa se, että jos jokin ajattelu on sinusta helppoa, se on todennäköisesti väärin tehtyä ja virheellistä.

Olenkin tavallaan huvittunut siitä miten suomessa fundamentalistit ovat laajasti hyväksyneet ajatuksen siitä että ihmiset ajattelevat maailmankuviensa kautta. Jos tämä on totta, he eivät luontevasti ajattele totuuskeskeisesti vaan ideologiakeskeisesti. Ja tässä yhteydessä on vaikeaa uskoa että ihmiset luontaisesti olisivat jotain jumalan takaaman Plantingan warrant -ajattelun ruumiillistumia. He samanaikaisesti hyväksyvät ajatuksen ihmisestä jonain jonka Jumala on luonut havaitsemaan totuuden (kuten luontaisan ja helpon teleologisen selittämisen luonnossa) ja ajatuksen ihmisestä joka ajattelee väärin ja ideologisesti ja maailmankuviensa kautta.

”Luonnollisuus” ja se että ”imeväisikäiset ja kiireessä ajattelevat ovat teleologiataipuvaisia” ei ole mielestäni kovin hyvä pohja sille että näkemystä argumentoidaan jotenkin erityisen totuudenmukaisena. Jos joku ajatus tuntuu korostuvan nopeassa ajattelussa, on selvää että siinä korostetaan nopeutta laadun sijaan. Mieleni tekisi jopa lainata Colin Camererin vertausta ; Hän on kuvannut nopeasti ajattelevaa systeemi 1 heuristiikkoina vahtikoiraan joka haukkuu kaikille vieraille, pitää kaikki vorot kaukana mutta sitten toisaalta aina välistä yrittää purra postimiestä. Tämänlainen pohja tuskin on perusta sille että halutaan varmistaa jonkin maailmankuvan todenmukaisuus. Kyllä se Jumalan lopullinen järkevyys on osoitettava sillä ankaraa pähkäilyä ja analyysiä käyttävällä menettelyllä; Toisella tavalla ajattelevat ovat tässä sellaisia että he sitten kyllä antavat haastetta ajatukselle että heidän näkemyksensä olisi rationaalinen..

---

Lähteet:
THUNK, ”Teleological Bias”
Deborah Kelemen, ” Why Are Rocks Pointy? Children's Preference for Teleological Explanations of the Natural World” (1999)
Deborah Kelemen & Cara DiYanni, ”Intuitions About Origins: Purpose and Intelligent Design in Children’s Reasoning About Nature” (2005)
Deborah Kelemen, ”The Human Function Compunction: Teleological explanation in adults" (2009)
Järnefelt, Canfield & Kelemen, ”The divided mind of a disbeliever: Intuitive beliefs about nature as purposefully created among different groups of non-religious adults” (2015)
Callahan, ”Moth and candle: the candle flame as a sexual mimic of the coded infrared wavelengths from a moth sex scent (pheromone)” (1977)
Daniel Kahneman, ”Thinking Fast and Slow” (2011)
Dan Ariely, ”Predictably Irrational” (2008)
Joni Martikainen ”Älä usko kaikkea mitä ajattelet” (2012)

Yhdistämisvirhe

Kahneman ja Tversky ovat kehittäneet lukuisia erilaisia kysymyksiä joissa ihmiset valitsevat epätoden vastauksen hyvin säännönmukaisesti. Yksi niistä on conjunction effect ; Siinä luetellaan stereotyyppisesti johonkin ammattiin liittyviä piirteitä jotka ovat myös ihmisten yleisiä piirteitä. Ja ihmiset päättelevät että he harrastavat tätä ammattia todennäköisemmin kuin ovat jossain hyvin yleisessä ammatissa.

Malliesimerkki tästä on kysymys Lindasta joka on 31 vuotias, sinkku, huolestunut sukupuolten välisestä eriarvoisuudesta, ja opiskellut yliopistossa. Hänet arvioidaan tältä pohjalta ennemmin ammattifeministiaktivistiksi kuin pankkivirkailijaksi. Samanlaisia efektejä saadaan olipa sitten vertailukohteena kirjastonhoitaja ja maanviljelijä tai mitä tahansa.

Tässä kohden ilmiö on tosi, mutta sen selityksissä on käyty debattia.

Kahneman ja Tversky ajattelevat että toistorakenne saa mielen enemmän hakemaan sitä mitä tällaiset asiat edustavat kuin mitä ne ovat. Siksi stereotyypit "puhuvat" feminististä mutta eivät pankkivirkailijasta.

Kriitikot, kuten Gerd Gigerenzer and Ralph Hertwig selittävät että ilmiö johtuu siitä että kysymyksenasettelu perustuu kysymyksenasettelun harhaanjohtavuuteen. Joka tietenkin vaatii selitystä siitä miksi tälläinen harhaanjohto toimii. (Miksi ihmisiin saadaan tälläinen efekti tälläisellä tempulla niin säännönmukaisesti.) He korostavat sitä että ihmisillä on tapana olettaa että pulmapähkinöissä annetut tiedot ovat relevantteja.

Efektiä voi myös heikentää monilla tavoilla, kuten ankaralla oikeanlaisten sanavalintojen käytöllä kysymyksenasettelussa mutta se on kuitenkin aika vahvasti olemassa. Joten selvästi kyseessä on jonkinlainen ilmiö. Aihetta on tutkittu melko paljon ja se on kestänyt toistot ja uusinnat. (Debatointi on tuonut ilmiölle tiettyä varmuutta, testaamista on tehty aika paljon.)

Yksinkertaisin yleiskuva onkin se että jostain syystä ihmisten mieli muuttaa mutkikkaan kysymyksen yksinkertaisiksi kysymyksiksi. Mutkikas "miten feminismiin liittyvät mielikuvat painottavat todennäköisyyksiä, ja kuinka vahvasti tämä painotus muuttaa tilannetta ottaen huomioon pankkivirkailijoiden määrä" muuttuu helpoksi kysymykseksi "liittyykö mielikuvasto feminismiin, edustaako attribuuttilista mielikuvien feministiä vai pankkivirkailijaa".

Tosielämässä maailma on toinen. Sitä kuulee uusnatseista jotka asiakaspalvelijalle kertovat pitävänsä lapsista ja kukkasista. Ensimmäinen tuntemani homoseksuaali dissasi biseksuaaleja enemmän kuin heteroseksuaaleja ja oli sitä mieltä että hän on kristitty. Ja kirkkohäihin hän ei menisi koska homoseksuaalisuus on uskon mukaan synti. Maailma ei aina mukaile stereotypioita.

Tästä seuraa myös ongelmia. Ja sen ytimessä on islamkritiikki. Usein väitetään että Suomessa ei kritisoitaisi islamkritiikkiä. Mutta tosiasiassa sitä on paljon. Hyvin moni tuohtuu. Itse asiassa islamkritiikkiin on helppoa törmätä. Se, mitä se sen sijaan on, niin politisoitunutta. Islamkritiikki vetää aika vahvasti siihen "perussuomalaislinjalle". Määrän sijaan tämä polaarisuus tuottaa ongelmia. Sillä tätä kautta rakentuu mielikuvia ja stereotypioita. Ja ihmisten mieli yhdistää näitä asioita väärin.

Tästä syntyy itseäänruokkiva tilanne.

Vähän sama mitä on käynyt uusnatsien ja leijonatunnuksen kanssa. (En siis väitä että perussuomalaiset ovat uusnatseja. Puhun taustailmiöistä, en tässä kutsu edes maahanmuuttokriittisiä natseiksi.) Eihän Suomen vaakuna ole mitenkään ytimeltään rasistinen, mutta kun uusnatsit ovat niin innolla käyttäneet sitä niin mielleyhtymä on kova. Ja tämä tarttuu niihinkin jotka eivät käytä leijonasymbolia uusnatsistisin syin.

Tilanne muistuttaa niitä intuitiivisia yksinkertaistuksia jossa vaikea kysymys korvataan helpolla ; Leijonatunnus on kuitenkin melko yleinen asia. Mutta se on kuitenkin stereotyyppisesti kaikilla uusnatseilla. Osana heidän ideologista kieltään peräti. Ja tästä syntyy tulkintoja, jos vaikka sattuu ottamaan leijonavaakunasta tatuoinnin.

Tässä myös islamkritiikki johtaa vääriin tulkintoihin.

Olen itse joutunut jonkin verran tilanteisiin. Islam on jännittävä aihe. Uutenavuotena minua ympäröi jonkinlainen rasismikohu. Ja kun taannoin reagoin muslimiviisaaseen joka loi kriteeriattribuutteja naisten hakkaamiselle, tämä vei muutamien mielikuvia kohti jotain.

Päätelmä tuntuu noudattavan kaavaa "Mies 34v, heteroseksuaali, ei sosiaalinen, paikoitellen vihainen, puhuu usein sananvapaudesta, katkeroitunut, puhuu pahaa islaminuskosta, kuvaako tämä todennäköisemmin uusnatsia vai sihteerikköä." Assosiaatio on selvä, päätelmä väärä.

On selvää, että jos nyt vaikka sattuu dissaamaan suurinta osaa maahanmuuttokritiikistä tai ei ole rasisti niin nämä leimaukset varmasti välttävät asiaan tarttumista. Ne vaikuttavat tunteisiin. Itsellenikin kohut olivat ärsyttäviä eivätkä vain huvittavia. Normaali ylemmyydentunteenikaan ei täysin siivonnut kaikkia kolhuja. Koin rinnastukset epäreiluiksi tai liian vahvoiksi. Vaikeaa on etenkin sen vuoksi että tässä moittijat ovat "enemmän omasta jengistä". Ja kehujat niitä joista ei tykkää. Ja jotka vetävät niistä itse asiassa niitä samoja stereotypioita joita ne "oma jengikin".

Tästä seuraakin se, että silloin kun islamkritiikille tuntisi aihetta sitä voisi arastella. Ja toisaalta silloin kun sitä sanoo niin ei vaikutakaan "suvakilta" vaan "paljastuu perussuomalaiseksi tai maahanmuuttokriitikoksi" myös siellä perussuomalaisten ja maahanmuuttokriitioiden puolelta. Ja tämä islamkritiikki on sitten muuttunut perusteeksi vaikka laittaa rajat kiinni. Olitpa ajamassa tätä asiaa tai et. Tälläinen stereotypiarakennelma on vahva. Sitä on vaikeaa murtaa koska islamkritiikkiä antavaa "suvakkia" ei nähdä "suvakkina" ja sitten mielikuven "suvakit" eivät tietenkään edelleenkään harrasta sitä edelleenkään kun asiasta ei ole kunnollisia vastaesimerkkejä.

Kaikki tekevät sinusta aika laajalle vietyjä päätelmiä sen kautta että teet islamkritiikkiä. Ja on aika ikävää olla ainut joka ymmärtää itsensä oikein. Etenkin kun ihmisten mielet yhdistelevät asioita tavalla jotka ovat rakenteeltaan käytännössä falsifioimattomissa, kritiikki-immunisoituja.

Ajattelun outouttamisesta

Nykyaikana urvaanissa yhteiskunnassa hipsterit ja nörtit ovat "jokseenkin muodikkaita" vaikka he ovatkin samalla "outoja". (Tosin he ovat cool vain niin kauan kuin he ovat undergroundissa. Sitten kun he ovat mainstreamia se muuttuu jotenkin pointless.) Tässä on jotain poikkeuksellista. Ei vain sitä kautta että vielä 1990 -luvulla nörttejä halveksittiin. Nimitys oli pilkkanimi eikä alakulttuurinimitys. Nörtit rakensivatkin itseironisia "Irti elämästä" -järjestöjä kuultuaan riittävän monta kertaa siitä että heidän tulisi hankkia elämä.

Mutta evoluutiopsykologisesti tilanne on erikoinen. Sillä menneisyydessä ihmiset ovat usein tehneet fyysistä työtä ja ihminen on saavuttanut menestystä olemalla hypersosiaalinen eläin. Nörtit taas ovat individualistisia ja usein "ei-fyysisiä" ja vailla "sosiaalisia taitoja". Tämä setti on ollut evolutiivisesti ei-kannattava. Evoluutio on siitä jännittävä, että se vaatii aikaa. On selvää että sukupolven aikana tapahtunut asennemuutos ei johdu siitä että yhteisön genomi olisi hyvin erilaista.
1: Kulttuurin muutokset ovat niin nopeita että geeniperäinen evoluutio on näiden muutosten rinnalla "jokseenkin merkityksetöntä" ; Onkin nähtävä että genotyyppi ja fenotyyppi ovat lähinnä liitoksissa toisiinsa. Kuten Matt Ridley on kirjoittanut toistuvasti, esimerkiksi "Perimä: Ihmisen historia 23 kappaleessa" ja "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen" -kirjoissa ; Geenit tarjoavat usein enemmän mahdollisuuksia ja potentiaalia. Ja tästä seuraa se, että geenit eivät suinkaan ole vapautta vastaan. Vaikka monesti esimerkiksi ihmisten geenien määrän vähyyttä korostetaan jos halutaan kuvata että ihmiset ovat vapaita, ollaan tässä hieman harhateillä. Kysymys "nature vs. nurture" on siksi oikeastaan väärä kahtiajako. Hyvin usein on kysymys molemmista. Esimerkiksi ollakseen joustavasti älykäs tarvitsemme aivot jotka kykenevät tälläiseen. Ja tämän rakentamiseen tarvitaan geenejä ja niiden säätelyä.

Nykyisessä ympäristössä nörttiys on hyöty. Nörttydessä on etuja, koska yhteiskunta on teknologistunut. Ja tässä yhteydessä näihin liittyvät sosiaaliset hierarkiat ovat nekin muuttuneet. Tämä kuvaa ihmislajin joustavuutta. Ja tässä älykkyydellä on suuri merkitys. Kykenemme oppimaan ja tämä tekee meistä joustavan lajin. Tämä on toki melko selvää kun katsoo älykkyysosamäärää. Monissa maissa tunnetaan ns. Flynnin efekti. Ja se on niin nopea että muutosta ei voi selittää evoluutiolla. Toisin sanoen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat ilmiön takana.

Tämä joustavuus unohtuu usein kun käsitellään ihmisten toimintaa. Kun tutustuu vaikka Joe Henrichin tarkastelua siitä miten ihmisten ajattelutavat vaihtelevat eri paikoissa, voidaan huomata että ihmisten kognitiiviset tyylit vaihtelevat aikamoisen paljon. Osassa alueilla harrastetaan paljon useammin analyyttistä ajattelua, kun taas toisaalla ollaan intuitiivisempia. Intuitiivisuus on jossain määrin "luonnollisempaa" ajattelua. "Generally, humans are intuitive thinkers, and analytical thinking – which is far more energy-intensive and difficult than intuitive reasoning – is reserved for relatively rare situations. But Henrich’s work shows that certain societies value and reward analytical thinking more than others." Tällä on merkitystä uskonnollisuuden kannalta. "The difference is, in part, exemplified by the distinction between analytical and intuitive reasoning. Several studies in the past few years have demonstrated that analytical thinking – that is, thinking that overrides intuitive hunches and parses information finely in order to produce logical, but often counterintuitive, answers – is anti-correlated with religious belief. Intuitive thinkers tend to rely on gut feelings and intuitions, and also to be more religious. Analytical thinkers override hunches and intuitions, and tend to be less religious." Tämä ei toki ole mitenkään erityisen yllättävää; On esimerkiksi havaittu että konservatiivisuus liittyy melko vahvasti siihen että mietitään vähemmän analyyttisesti. Tämä ei toki tarkoita sitä että konservatiivit eivät ajattelisi lainkaan. He vain luottavat oleellisesti erilaiseen päättelyjärjestelmään ja ajattelutapaan. Ajatteluprosesseissa kun on erilaisia tyylejä. Daniel Kahneman on kuvannut näitä varsin hyvin "Thinking fast and slow" teoksessaan. Samaa teemaa korostavat myös esimerkiksi konservatiivien suosiossa oleva Jonathan Haidt (jota itsekin kyllä arvostan). Hän on esimerkiksi ollut mukana tutkimusprojektissa joka näytti että liberaalit ajattelevat analyyttisemmin kuin konservatiivit. (Mikä on varmasti osaltaan selittämässä miksi liberaalius ja uskonnottomuus näyttävät kulkevan yhdessä aivan kuten konservatiivius ja uskonnollisuus.) Tätä kautta liberaalit ovat ajatuksiltaan joustavampia ja vähemmän sitoutuneita. Abstraktiot ja niiden väliset suhteet voidaan rakentaa loogisesti eheiksi sellaisilla tavoilla jotka muuten olisivat arkijärjenvastaisia ja epäintuitiivisia.

Tämä vihjaa siihen että vaikka aika usein ateisteja ja uskovaisia rinnastetaan toisiinsa, niin yhteydet eivät välttämättä ole niin vahvoja tai perusteltuja. Jos heitetään että ateismi olisi vain yksi uskonto, ollaan kenties ohittamassa jotain oleellista. Ja kun korostetaan että homo religiosus -ihmiskuva on tosi ja ihminen on luontaisesti ja irrottamattomasti uskonnollinen ihminen, niin tässä esitetäänkin puolitotuus - jos sitäkään. ; Tässä unohtuu helposti se, että nörtit ja ateistit ja hipsterit ovat kokemuksena "outoja". Ja tämä johtunee siitä että he ajattelevat hyvinkin oleellisesti eri tavalla.

Lapsista ja diktaattoripelistä

Viime päivinä on puhuttu melko paljon tutkimuksesta joka on nimetty "The Negative Association between Religiousness and Children’s Altruism across the World". Siinä havaittiin että uskonnollisten perheen lapset ovat ilkeämpiä kuin uskonnottomien. Kirjoitin tähän liittyen omaan blogiinikin hitusen. Viittasin tällöin sen yhteydessä ankarasti sanamanipulointiin ja mielikuviin. Tähän oli syy. Tämän syyn tarkempi läpikäyminen on minusta asiallista. Jos ei muutoin, niin sen vuoksi että aihe on selvästi herättänyt tunteita, maailmankuvasta riippuen intoa tai vihastusta. Ateistit ovat pitäneet tätä jopa todisteena siitä että uskovaiset ovat pahoja. Ja toisaalta olen esimerkiksi saanut kuulla sosiologi Muukkoselta, että tämä tutkimus oli niin huono että se asettaa koko sen julkaiseen lehden julkaisulinjan kyseenalaiseksi.

Nähdäkseni totuus on jossain tässä välissä. Kritiikin ytimessä on diktaattoripeli ("dictator game"). Se on menetelmänä hieman ongelmallinen. Se ei ole täydellinen mittari koska sen antamiin lopputuloksiin vaikuttaa hyvin paljon se, mitä koehenkilö uskoo häneltä odotettavan. Siksi diktaattoripelin kohdalla voi käydä niin, että samat ihmiset, jotka ovat antaneet eniten, ovat myös ottaneet toisilta eniten kun testiasetelma on käännetty.

Diktaattoripelistä

Diktaattoripeli on mm. taloustieteen nobelisti Daniel Kahnemanin kehittämä malli. Kahneman julkaisi sen Jack Knetschin ja Richard Thalerin kanssa 1986 julkaisussa "Fairness And The Assumptions Of Economics". Diktaattoripeliä on käyttänyt sitä ennen kaikkea käytetty behavioral economicsin kehittämisessä. Sen pääsovellusaluetta on ollut se, että ihminen ei ole itsekäs omaa etuaan rationaalisesti laskelmoiva olento. Se on testijärjestelmänä kuitenkin hyvin paljon tutkimuksessa käytetty. Se on menetelmänä enemmän "suuntaa antava kuin väärä" ja "kontroversiaali kuin roskaa". Tässä mielessä Muukkosen lausunto on selkeästi liioitteleva.

Peli muistuttaa hieman klassista ultimaatumipeliä jossa on kaksi osapuolta. Toinen saa jakaa "potin" haluamallaan tavalla ja toinen joko suostuu tai ei suostu jakoon. Jos ultimaatumipelissä toinen ei suostu diiliin kumpikaan ei saa mitään. Ja jos tämä suostuu, niin sitten jaetaan sen mukaan mitä on ehdotettu. Teoriassa "suostuja" saa aina enemmän suostumalla vaikka miten huonoon diiliin, mutta näin ei käy. ; Diktaattoripeli ei ole ultimaatumipeli. Se on kuitenkin siitä tehty muunnelma. "Jakaja" on diktaattori joka jakaa potin. Suostujaosapuoli on passiivinen eikä tee mitään. Tämä muutos johtaa siihen että diktaattoripeliä ei itse asiassa pidetä lainkaan pelinä. Sen sijaan sen avulla mallinnetaan ja testataan valintateorioita.

Diktaattoripelin käyttö tässä tutkimuksessa oli melkoisen helppotajuista. Jean Decetyn tutkimusryhmä antoi 1 170 lapselle tarroja. Lapset olivat 5-12 vuoden ikäisiä ja olivat kuudessa eri maassa, USA:ssa, Kanadassa, Jordaniassa, Turkissa, Etelä Afrikassa ja Kiinassa. Ja heille sanottiin että he saavat pitää tarrat. Sen jälkeen lapsille sanottiin että kaikki koulun lapset eivät saa tarroja. Kaikille jakamiseen ei olisi aikaa. Joten jos lapset halusivat, he voisivat laittaa osan tarroistaan kirjekuoreen joka sitten jaettaisiin muiden kanssa. Kuoreen ei saanut omaa nimeä.

Se, mikä tutkimuksen teema oli noin pääpiirteittäin oli se, että sen perusteema oli esitelty kielen ja käytöksen välinen jännite. (Tämä ns. teologisen korrektiuden teema on itselleni hyvin rakas.) Vanhemmat saivat kuvata lapsiaan ja sitten lasten käytöstä arvioitiin. Havaittiin, että uskonnollisten kotien vanhemmat kuvasivat lapsiaan positiivisemmin. Lapsia kuvattiin empaattisimpina, oikeudenmukaisimpina, reilumpina ja herkimpinä. Mutta kuten koulukiusaajaperheissä joskus käy, vanhempien tunteet tosiasioiden edessä voi olla "ei meidän poika". Ja kun lasten tosiasiallisia asenteita ja käyttäytymistä katsottiin, niin ne eivät vastanneet vanhempien odotuksia siinä mielessä että uskonnottomat lapset olivat testitilanteessa anteliaampia kuin uskonnolliset ja olivat halukkaampia antamaan tarroja tovereilleen. Koe näytti myös, että uskonnottomat lapset myös epätodennäköisemmin tuomitsivat toisten ihmisten loukkaamista tahallisiksi muiden pahantekoa. Halu rangaista oli pienempi.

Lisäksi tutkimuksessa havaittiin että kristityt olivat anteliaampia kuin muslimit. Mikä herätti itsessäni hieman huvittuneisuutta siinä mielessä että ainakin Suomessa on viime aikoina keskusteltu erityisesti islamkysymyksestä. Ja jos itse tutkimuksen aineistoon olisi tutustuttu "metakeskustelun" sijaan uskoisin että tämä "muslimit on pahempia" olisi otettu varmasti jossain paikoissa esiin. Mutta koska näin ei ole tehty on tartuttu käytännössä poikkeuksetta "ateismi vs. kristinusko -teemaan".

Sitten itse tutkimuksen katsomiseen.

Olin ilahtunut siihen tapaan jolla areiopagilla käsiteltiin tätä tutkimusta. Siinä on Jonathan Jongin tutkimuksen läpikäynti. Sen perusteesi on se, että tutkimus ei ole täysin roskaa. Se on "monella tavalla vaikuttava". Artikkelia koristavat uskonnollisten ihmisten lähteissä melko harvinaiset lausunnot, kuten "On varmasti totta, etteivät ihmiset tarvitse uskontoa ollakseen moraalisia." Kokonaisuus toki puolustaa että tutkimus ei tue sitä että uskovaiset olisivat pahoja ihmisiä tai että uskonto tuhoaisi yhteiskunnan. "Voimme kuitenkin jo nähdä, ettei siihen ole vain yhtä vastausta, kuinka uskonto tarkalleen ottaen vaikuttaa moraaliin." Kokonaisuuden voisi tiivistää ajatukseen "Kirjoittajat saattavat olla oikeassa sanoessaan, että heidän tuloksensa haastavat ajatuksen siitä, että uskonto on välttämätön moraaliselle kehittymiselle, mutta tämä tuskin on uusi löydös. Toivottavasti tämä on viimeinen naula siihen arkkuun. Mutta mitä siihen tulee, että onko sekularisaatio hyvä asia ”ihmisten hyväsydämisyydelle”, sen osalta asia riippuu siitä, mitä ”ihmisten hyväsydämisyydellä” tarkoitetaan."

Tässä areiopagin kritiikissä keskityttiin hyvyyden kontekstointiin ja sen määrittelyyn. Esimerkiksi siinä kysyttiin että "Onko todella niin, että on hyväntahtoista sallia pahanteko toisia ihmisiä kohtaan näitä loukkaamalla ilman rangaistusta (tai kevyesti rangaisten)?" Kysymys on, omasta kostonhimostani johtuen, hyvin relevantti. Voiko olla niin että halu rangaista on osa hyvyyttä? Onko niin että jos ihmisen tavoitteet lukee ilkeimmän kautta ja tirvoo heitä varmuuden vuoksi tiilellä naamaan niin että tässä opetettaisiin ihmisille puhdasta seurausetiikkaa hyvin konkreettisesti? (Oikeasti kysymys pitää tietenkin muotoilla hieman lempeämmäksi. Mutta kysymys säilyy.) "Itse asiassa myös tarrojen luovuttaminen on tulkinnoille avoin asia. Ehkäpä uskonnolliset lapset ovat herkempiä jakamaan tietyille ihmisille, kuten heidän omaan viiteryhmäänsä kuuluville lapsille (tai sellaisille ihmisille, jotka ovat puutteenalaisia tai ansaitsevat sen)." Tässä otettiin määrittelyn tueksi sen että tätä nimenomaista tutkimusta voi kritikoida myös sitä, ettei siinä missään näy miten sosioekonomiset ja kulttuuriset tekijät on vakioitu vai onko niin tehty lainkaan. Lopputulema on näin ollen enemmän "suuntaa antava" kuin lukkoonlyöty. Tämä ongelma tosin on kaikissa tällaisissä tutkimuksissa. Yhteiskunnassa ja ihmisissä on niin paljon muuttujia että niiden kaikkien kontrolloiminen on vaikeaa.

Itse haluaisin kuitenkin huomauttaa että diktaattoripeliin liittyy itse asiassa jännittävä lisämutka ; Epiphenom -blogissa korostetaan, että jo edellä mainitsemani pelin heikkoudet itse asiassa eivät tuhoa tämän kyseisen tutkimuksen relevanssia. Koska sitä kautta saadaan irti lähinnä muutos siihen mitä tämän tutkimuksen tulokset tarkoittavat. Blogissa viitataan annettuun kritiikkiin - kritiikkiin joka keskittyy diktaattoripeliin. Ja jos mahdollisena vääristymän lähteenä on se, että "...altruism in the ‘Dictator Game’ might be a result of conforming to social expectations under the watchful eye of the experimenter." niin se muuttaa tulkintaa eikä tuhoa tutkimusta. "But that does not undermine this study, nor any of the other studies that have found religious people are more altruistic (under certain circumstances) in the very same Dictator Game." Sillä se itse asiassa antaa vaihtoehtoja siihen mikä selitys havaitun olemassaolevan altruismin takana voi olla "What it shows is that kids in atheist families are either brought up with greater social expectations of altruism, or are more sensitive to and aware of cultural norms around altruism. It might explain why they are more altruistic – but it doesn’t take away from it!" Silti epiphenomissakin korostetaan - juurikin areiopagin hengessä - että tutkimusten mukaan uskontojen vaikutukset vaihtelevat paikasta toiseen hyvinkin runsaasti. Näin ollen tuloksista ei voi tulkita "niin paljoa" että voitaisiin tuomita koko uskonnon pahuus.

Tämä blogaus johtuu vain siitä että me INTP:t emme usko MBTI -luokituksiin...

Hikipediaan tuotettiin vihdoin artikkeli MBTI -testistä. Se syntyi yhteistyönä "Humppakuution" aka "Takkirauta" -blogin "Ruukinmatruunan" että "NPOV"in aka "Aleksanterin Ratkaisu" -blogin "Squirrelin" voimin. (Joista ensimmäinen puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja jälkimmäinen on niin keisaria että häntä teititellään monikkomuodossa.)

Merkittävää projektissa on lähinnä se, että kantamme MBTI -testiin ei voisi olla erilaisempi. "Ruukinmatruuna" pitää testiä hyvänä. Minua se ei miellytä. Teksti on rakenteellisesti tuotettu kenties parhaalla mahdollisella tavalla ; Testiä kannattava "Humppakuutio" on kirjoittanut sen vähän kuin minä olisin tehnyt sen sarkastisesti. Ja minä olen kuvittanut ja väritellyt artikkelia sillä asenteella kuin olisin tehnyt sen ironisesti. Minusta kokonaisuus toimii sortumatta liialliseen asennevammaan suuntaan tai toiseen.

Kannattaa kenties tehdä oma mielipide lukemalla itse artikkeli. Tosin hikipedia ei ole ollut toimintavarma viime päivinä joten artikkeli on olemassa hyvin abstraktilla tavalla, sellaisella jossa se ei kenties ole havaittavissa olevassa virtuaalitodellisuudessa. Mutta kyllä se siellä jossain on. (Sillä lailla metafyysisesti, ontologisesti. Piilossa kuin deistien Jumala.)

Olen kuitenkin tietoinen niistä asenteista jotka artikkelin innoittamisessa ovat vaikuttaneet. "Ruukinmatruunan" blogissa on tuore artikkeli joka puolustaa MBTI:tä. Se taas on selvästi vastareaktio niihin suuntauskiin joita olen itse edustanut. Ja siinä mielessä siihen on tärkeää myös vastata. Toki tässä Ruukinmatruunan artikkelissa on hämmentävän vähän lähteistystä ja hirveän paljon väitteitä. Tämä tekee siitä melko heikon puolustuksen. Yritän kuitenkin ohittaa tämän puolen. Vaikka rehellisesti sanoen tuntuu kuin kritiikiltä puolustautunut olisi lukenut huolimattomasti esim. vakavastiotettavamman aikaisemman kirjoitukseni ja reagoi tähän ei-tieteellä. Tässä blogauksessa ei ole paljoa viitteitä eikä yksikään niistä ole vaikea. Syynä on oikeastaan se, että kaikki tarvittava data on jo aikaisemmissa MBTI -blogauksissani ja tämä on vain niiden aukikirjoittamista. Tekstit saa näkyviin painamalla auki MBTI:n blogin alla olevasta hakusanavalikosta. Kaikki saa yhdellä kertaa auki, mikä on kätevää kuin poni. (Valitettavasti ilman niitä tämä blogaus ei varmasti tunnu kovin järkevältä, ja valitan jos tästä syntyy tarpeetonta vaivaa.)
1: En itse asiassa tiedä onko suomenkielisissä blogeissa oikein intouduttu MBTI -kritiikistä. Ja minulla on vähän sen tyylinen olo että vähän humoristisempaan vetooni MBTI -stä tekemääni juttuun reagoinut nimimerkki "Puskistahuutelija" on todennäköisesti Ruukinmatruunan alter ego. Tai jokin joka pseudonyymillä on kakkosalanimenä. Eli sukkanukke. Tämä on toki vain teoria, mutta luonteen samanlaisuus ja vastaavat korostavat että yhteys tuntuu varsin vahvalta. Ehkä tästä ei pitäisi nostaa mitään meteliä mutta en malta olla pikkuisen mainitsemasta asiasta.

On hyvä ottaa diplomaattisesti.

Monessa kohden näkee että olemme itse asiassa hyvinkin samaa mieltä yksityiskohdista. Vaatimustasomme ovat vain erilaisia. Tässä kohden on todellakin asiallista minulta täsmentää muutamia detaljeja. Ensimmäinen asia on yhteys Jungilaisuuteen ; Ruukinmatruuna esittää että "Carl Jung ei perustanut MBTI:tä, vaan sen perustivat Katherine Briggs ja Isabel Myers, ja se on ensisijaisesti MB-tyyppi-indikaattori, ei J-indikaattori. Jungin osuus rajoittuu lähinnä siihen, että hän loi arkkityypin käsitteen (vrt. roolipelien "hahmoluokka") ja siihen, että hän löysi nuo sekundaariset ja tertiääriset funktiont." ja "Jungilaista psykologiaa mukana on lähinnä siteeksi, ja MBTI perustuu lähinnä Myersin ja Briggsin havainnoille ihmisistä ja asioista."

Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä jungilaisuudella on hyvin määrätynlainen tapa luokitella ihmisiä. Jungilaisuuteen liittyy arkkityypin käsite. Ja tässä jo pikainen kepeään sivustoon tutustuminen muistuttaa että arkkityypit ovat tavallaan vain puolet jungilaisuudesta. Jungilla oli 12 arkkityyppiä ja ne voitiin karkeasti jakaa siten että oli ikään kuin neljä asennoitumistapaa jotka voitiin nähdä kahtena jatkumona. Oli kaaos-järjestys ja ego-sosiaalisuus -akseli. Joista sitten oli "karkeasti ilmaisten" kolme arkkityyppiä kaaoottiselle, järjestykselle, egolle ja sosiaaliselle. (Asia ei toki ole niin simppeli mutta se on riittävän tarkka tämän blogauksen tarpeisiin.) Tämän lisäksi Jung toki puhui muista täydentävistä seikoista. Ja voidaankin suoraan nähdä mikä tämä on. Yhteyden tuntee vaikkapa "human metrics" -sivuston kuvaus Jungilaisesta luokittelusta;

"According to Carl Jung's typology, all people can be characterized using the following three criteria:
Extraversion - Introversion
Sensing - Intuition
Thinking - Feeling
Isabel Briggs Myers added a fourth criterion:
Judging - Perceiving
These four criteria are called "dichotomies" since each of them represent a continuum between two opposite poles."

Joku voisi sanoa että tämä tekee yhteydestä käytännössä validin. Ruukinmatruunahan korostaa että ns. "Big Five" on seuraavanlaatuinen "Nuo akselit ovat täsmälleen samat kuin Big Fiven akselit miinus neuroottisuus." Yhteys onkin aivan taatusti olemassa. Onko Big Five siis argumentti MBTI:n puolesta vai ei? Nähdäkseni on mieltymyskysymys näkeekö analogian suurena vai pienenä. MInä en pidä MBTI:hin tehtyä uudistusta kovin merkittävänä mutta Hans Eysenck on esittänyt "The Natural History of Creativity":ssä että ero olisi oleellinen "This (the MBTI) creates 16 personality types which are said to be similar to Jung's theoretical concepts. I have always found difficulties with this identification, which omits one half of Jung's theory (he had 32 types, by asserting that for every conscious combination of traits there was an opposite unconscious one). Obviously the latter half of his theory does not admit of questionnaire measurement, but to leave it out and pretend that the scales measure Jungian concepts is hardly fair to Jung." Toisaalta minä pidän "Big Fiveä" oleellisesti parempana kuin MBTI:tä, ja tämä on minulle suoranainen argumentti jonka mukaan MBTI:tä ei oikeastaan kannattaisi tehdä. Moni ei varmasti koe hirveää jännitettä tai ristiriitaa Big Fiven tulosten ja MBTI -testauksen tulosten välillä. Mutta jos on perfektionistin luonne niin on. Mutta syy sille miksi Big Five eroaa enemmän MBTI:stä kuin MBTI Jungilaisesta luokittelusta on minulle tärkeä ja laajempi kysymys. (Tästä myöhemmin tässä samassa blogauksessa.)

Toisaalta "Ruukinmatruuna" on kanssani täysin ja täsmälleen samaa mieltä siinä että mihin testiä ei voi käyttää. "MBTI kertoo sen, mille alalle ihminen todennäköisesti tulee hakeutumaan tai ajautumaan. Se ei kerro sitä, miten hän siinä pärjää Myers ja Brigs itse totesivat, että testin käyttäminen rekrytoinnissa on erittäin epäeettistä. Samalla tavoin jos ihminen alkaa käyttää MBTI-tuloksia ihmissuhteissaan, tulokset yleensä ovat erittäin huonot." Tosin meillä onkin tässä suunnaton erimielisyys siinä että mikä on MBTI -kritiikkin asiallinen kohdistus ja mikä ei. Karkeasti ottaen hän varmasti kokee että moittiessani rekrytointijärjestelmiä olkiukotan testiä koska se ei ole sellainen testi. Joka on taas minusta lähinnä triviaalilla tavalla tosi, ja että tosiasiassa kaikki nämä henkilötestaukset ovat "sosiologisen MBTI -ilmiön" kannalta relevantteja. (Josta on myös myöhemmin tässä blogauksessa. Kyllä. Avaan sitä miksi käytän nimitystä "MBTI -kultti"...)

Vastustavampaa otetta.

Sitten on jotain joiden kohdalla en voi olla kovin samanmielinen. Otan alkuun tavan jolla Ruukinmatruuna tuottaa vastauksia kritiikkiin. Hän huomaa reliabiliteetin. "50% ihmisistä saa eri tuloksen eri kerralla, koska heidän attribuuttinsa sijoittuvat hyvin lähelle akselin puoltaväliä, ja tällöin yksi tai kaksi kysymystä eri tavoin vastattuna riittää kääntämään neulan sinne puolenvälin toisella puolen olevaan lokeroon riippuen päivän fiiliksistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö akseleita ja varsinkaan niiden ääripäitä olisi olemassa."

Vastaus on siitä kiinnostava että olen itsekin aikaisemmissa blogauksissani korostanut että tämä on varmasti syynä siihen että testin reliabiliteetti on huono. Mutta tässä näyttää hieman siltä että Ruukinmatruuna on minulle hieman kuten Jehovan Todistaja teologille. Jehovan Todistaja on hyvin uppoutunut omaan järjestelmäänsä. Teologilla on kuitenkin erilainen ns. kokonaiskuva. ; Usein tästä seuraa se että teologia on epätarkka Jehovan Todistajan näkemyksistä, ja Jehovan Todistaja kokee tämän olkiukottamisena. Mutta kokonaiskuvaa on syytä katsoa tarkemmin.

On nimittäin taatusti niin että en ole hirvittävän paljoa keskittynyt MBTI -mittarin yksityiskohtiin. En nimittäin ole nähnyt mitään kannustinta tutustua siihen sen paremmin. Sillä se, että onko jokin asia syvemmän tarkastelun arvoinen on pikemminkin jotain jota lähestytään psykometrialla. Minulla on takanani jonkin verran kognitiotieteen opintoja yliopistolla, ja tätä kautta minulle on tullut jokseenkin tutuksi se miten päätetään että onko jokin jotain vaiko ei.

Karkeasti ottaen psykometriaakin voidaan lähestyä jatkumolla. Eli ajattelutavalla jota MBTI -mittarikin käyttää. Eli jossa on tavallaan neljä ominaisuutta joita sitten kuvataan käyttämällä ääripäitä. Jatkumossa on sitten ääripäitä joita kuvaa tietyt piirteet ja näin niistä syntyy eräänlaisia "arkkityyppejä". Psykometriassa on totuttu tekemään arvioita katsomalla reliabiliteettia ja validiteettia. Reliabiliteetti on sitä että eri testaukset antavat peräkkäin samat tai lähes samat tulokset. Ja validiteetti on sitten sitä että testi todella kuvaa maailmassa todella olevia piirteitä. Psykologiassa validiteetti todistetaan tietynlaisilla testeillä. Ja näin voidaan luoda testejä joiden:
1: Reliabiliteetti on korkea ja validiteetti korkea. Nämä ovat hyviä testejä. Ja toimivat usein itsereflektiossakin, paitsi jos ovat rakenteiltaan mutkikkaita.
2: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti hyvä. Tämänlaiset kertovat tilastollisia totuuksia maailmasta. Mutta niitä on vaikeaa käyttää vaikkapa itsereflektiossa koska itsereflektio vaatii sitä että "yleisestä voidaan vetää hyvin yksityiseen". Nämä toimivat yhteiskunnallisissa ja muissa vastaavissa joissa otoskoot ovat suuria ja katsotaan yksilöiden sijasta vaikkapa trendejä.
3: Reliabiliteetti on korkea mutta validiteetti huono. Tämänlainen testi "mittaa jotain" mutta sitä ei oikein voi soveltaa mihinkään. Soveltuu itsereflektioon aika heikosti koska on vaikeaa sanoa mitä tämä testi sitten oikeastaan tarkoittaa. Tosin voivat käydä itsereflektioon jos ovat rakenteeltaan yksinkertaisia ja muistettavia. ; Se, mitä "jokin" on on hankala koska monissa ennustusperinteissä on konventioita. Esimerkiksi käden tietyt viivat tarkoittavat tiettyä asiaa ja tietty syntymäaika ja syntymäpäivä tietää tiettyjä merkkejä. Näin erilaisissa kulttuurisissa ennusjärjestelmissä voi olla korkea reliabiliteetti mutta olematon validiteetti. "Jokin" on silloin jonkin asian tulkinta jossain ideologiassa tai kulttuurissa.
4: Reliabiliteetti on matala mutta validiteetti matala. Tämä on horoskooppiosastoa. On kenties epäreilua laittaa MBTI tähän luokkaan. Mutta osuu se tähän huomattavasti paremmin kuin siihen jossa on tarjolla laatua ja gloriaa.

On pinnallista käsitellä vain yksi kerrallaan. Kokonaisuus syntyy siitä että on reliabiliteetti ja validiteetti. Ja puolutuksessa nämä molemmat on huomioitava. Ja lopputuloksesta syntyy kokonaisuus. Tämä ylläoleva toikin esiin sen mistä olen tohottanut. Ruukinmatruuna korostaa että MBTI on hyvä itsereflektiossa. Tähän ei kuitenkaan näytä olevan kovin hyviä syitä. Itse asiassa ainut syy näyttää olevan se, että muu soveltaminen työ-ja-parisuhde -tyylisissä asioissa on hänestäkin heikoilla kantimilla. En voi ymmärtää miten voi olla että samanaikaisesti "...kun puhutaan suurista ihmisjoukoista - 10 000+ - niin sitä vähemmän yksilöllisyys ja yksilölliset tulokset merkitsevät ja sitä enemmän ollaan tilastomatematiikan kanssa tekemisissä. Jos joku ihminen saa tuloksen vaikkama ISFP, niin on erittäin todennäköistä, ettei hän vastaa 1:1 tuota arkkityyppiä "taiteilija". Mutta mitä isommasta joukosta on kyse, sitä enemmän tuon joukon keskiarvo muistuttaa tuota arkkityyppiä. On todennäköistä, että kun otetaan otos 10 000 ISFP:stä ja tutkitaan heitä joukkona, niin tällöin tuon joukon keskiarvo vastaa aika hyvin tuota lokeron arkkityyppiä." että "...kertoo kaikkein parhaimmin, millainen jokainen ihminen itse on ja miten hän toimii joutuessaan pois tolaltaan ja käyttäytymistä esimerkiksi huumaavien aineiden vaikutuksessa, paniikissa, voimakkaassa stressitilanteessa, merkittävässä ympäristön muutoksessa jne. Tällöin ihmisen käyttäytyminen muuttuu persoonallisuustyypin mukaan riippuen tyypin preferenssijärjestyksestä." Tätä jännitettä ei pelasta edes jännittävä anekdootti merihädästä. Jos jokin toimii tilastollisesti sillä voi olla yhteiskunnallisia sovelluksia. Voidaan vaikkapa selvittää jonkun suuren ihmisryhmän käyttäytymismalleja. Ja nähdä että mitä suurempia joukot sitä paremmin ne yleisesti ottaen seuraavat tiettyä mallia. Mutta jos tästä yleisestä pitää vetää yksityiseen niin tilanne on sitten jo paljon mutkikkaampi.

Se, miten näen Ruukinmatruunan tekemän puolustuksen on se, että olen huvittunut siitä miten hänen tarjoamansa selitys miksi reliabliliteetti on huono ei ole samaa kuin testin pelastus. Se on päin vastoin jotain jossa ikään kuin on kuopassa ja luulee että ongelma ratkeaa kaivautumalla vielä syvemmälle. ; Jos Ruukinmatruunan puolustuksesta haluaa löytää sen oivalluksen kultajyväsen, se on siinä että hän antaa sellaisen selityksen sille miksi reliabiliteetti on huono että testin validiteetti ei mene samalla pilalle. Eli hän pelastaa validiteetin selittämällä miksi reliabiliteetti on huono. Tätä kulmaa tietysti korostaa sekin että Ruukinmatruuna kertoo esimerkiksi että "MBTI:llä on vakavastiotettava psykologinen pohja (nuo neljä attribuuttiakselia, joita ei käy kiistäminen). Tämä pohja tekee MBTI:stä luotettavan, mutta vain tilastollisesti, siis puhuttaessa isoista ihmismääristä."
1: Koska olen aiemmin maininnutkin siitä että jakauman keskikohta heikentää reliabiliteettia, kuten se tekeekin, se johtaa siihen että testiä voisi parantaa. Useinhan jos testiin lisätään luokitelmia sen reliabiliteetti heikentyy koska on "pienempi maali" johon osua. Mutta jos ajatellaan gaussin käyrää on hyvä tehdä jaotelmia samalla tavalla kuin älykkyysosamäärätestien kohdalla on tehty. Siinähän ei jaeta gaussin käyrän paksuun kohtaan luokitusta jossa alle 100 on tyhmä ja yli 100 on fiksu. Vaan sen sijaan on enemmänkin jaoteltu siten että 80-120 on normaalin rajoissa ja yli 120 on lahjakas ja alle 80 "jotain ihan muuta". Reliabiliteetti saataisiin tältä osin kuntoon varsin helpolla tempulla. Ja kiinnostava kysymys onkin että miksi tätä ei ole tehty.

Kuten olen aiemmin kirjoittanutkin, MBTI -testin reliabiliteettia ja validiteettia on testattu melko paljonkin. Ja se ei ole mitenkään mainittavan hyvä kummassakaan. Ruukinmatruuna korostaa että "Myers-Briggs -tyypitys perustuu neljälle akselille, jotka varmasti ovat meissä jokaisessa olemassa ja joiden kiistäminen on typerää." Valitettavasti jos on ihminen jonka bullshittoleranssi on nolla, ei todisteeksi riitä väite. Dogmaattisuus ja varmuus tämänlaisissa asioissa ei ole sama kuin se että asia on todellakin vankasti tosi.

Se, että sanoo jonkun kiistämisen olevan typerää on horse laugh -argumenttivirhe jos tätä ei tue psykometrisellä todisteilla.

Itse asiassa näkisin että MBTI -testin validiteettiin iskee se, että vaikka testattavilla yksilöillä onkin intuitiivinen ajatus siitä mitä käsitteet tarkoittavat, niin tosiasiassa käsitteet ovat laajemmassa mielessä moniselitteisiä. Jos otetaan vaikkapa ajatus introversiosta ja ekstroversiosta, voidaan vaikka lainata Michael Moffan ajatusta "Note how vague, ambiguous, unclear and confusing the ISFJ “friendly”, like “quiet”, is: Suppose you operate out of a clique—friendly to insiders, hostile to outsiders, which is in fact an all too common occurrence in daily life, including in the workplace. Are you “friendly” or not? How could you possibly not agree you are friendly, even though you are unfriendly to the vast majority of human beings? Therefore, anyone who has any kind of in-group—which is most people, can be called “friendly”. There’s nothing special about that." Moniselitteisyys syö aina validiteettia. On yhä epäselvempää mihin testi tähtää. Vaikka sama testattava vastaakin aina oman mieltymyksensä mukaan, tämä ei syö välttämättä reliabiliteettia. Mutta reliabiliteetin puolustus ei syö sitä asiaa että tämä on vain tekosyy sille miksi validiteetti on heikko. ; Ongelma on toki siitä mielenkiintoinen että MBTI -näkemyksessä validiteetti on hyvin jännittävä. Osa siitä nimittäin toimii kohtuu hyvin. Introversio-Ekstraversio -näkemys on niistä itse asiassa validiteetiltaan parhain. Ja se on juuri sitä suuntausta joka koskee tuota ylläolevaa moniselitteisyyttä. Muiden kohdalla asiat ovat siis vieläkin vaikeampia.

Ja syy miksi Big Five on minusta parempi johtuukin juuri siitä että se ei ole täysin identtinen MBTI -mittarin kanssa. Siinä on nimittäin pohdittu asioiden välisiä yhteyksiä ja eroja. Jos kyseessä on todella ominaisuus, niiden välillä on tiettyjä yhteyksiä ja jos ne ovat erillisiä ne klusteroituvat erikseen. Kun "Big Five" on minusta oleellisesti erilainen ja parempi, nipotan tietyssä mielessä. Mutta korostan kuitenkin että kyse on laadun kannalta relevantista nipottamista. Mutta en malta olla lainaamatta "correlational analyses showed that the four MBTI indices did measure aspects of four of the five major dimensions of normal personality. The five-factor model provides an alternative basis for interpreting MBTI findings within a broader, more commonly shared conceptual framework" ... "there was no support for the view that the MBTI measures truly dichotomous preferences or qualitatively distinct types, instead, the instrument measures four relatively independent dimensions." Eli toisin sanoen MBTI ei mittaa aivan sitä mitä voisi ajatella jos asiaa lähestyisi pelkästään intuitiivisin ennakkokäsityksin. Tosiasiassa validiteetin kohdalla jännittävin piirre onkin se, että MBTI:n puolustajat osaavat kyllä kertoa miksi validiteettiin ja reliabliliteettiin perustuvat kritiikit ovat virheellisiä, koska "kyseessä ei ole sellainen testi". Mutta heiltä toisaalta puuttuu sen tyyppinen ajatus kuin selittäminen. MBTI -testille ei tässä "ei sellainen testi" -muodossa ole esitetty falsifiointikriteeriä. Eli ei ole sellaista aineistoa joka voisi kumota teorian. Tämänlainen on yleisesti ottaen oireellista. Mutta tämä tietenkin syntyy sivutuotteena jos reliabiliteetti ja validiteetti ovat vähän mitä ovat.

Se, miten moniselitteisyys sitten tarkoittaa voi vaatia esimerkin kautta selittämistä. Voitaisiin kuvitella että minä loisin nelikenttäisen psykologisen testin joka perustuisi Fiore dei Liberin miekkailun hyveisiin. Voisin ottaa niistä yhden (celeritas), jota kuvaa susi(ilves). Se tarkoittaa sekä älykkyyttä että nopeutta.
* Nämä toki sopivat yhteen siinä mielessä että älykkyysosamäärätesteissä on aikarajoja ja kysymyksessä onkin prosessointinopeuden arviointi.
* Mutta tässä on kuitenkin paradoksi. Joka liittyy siihen miten taannoin kohistiin reaktioajasta, siitä miten se korreloi älykkyysosamäärän kanssa. Ja miten reaktioaika on hidastunut. Mutta silti tällä hetkellä vaikuttaa Flynnin efekti. Eli nopea reaktioaika korreloi älykkyyden kanssa, mutta älykkyysosamäärä on trendinä kasvussa vaikka reaktioaika on hidastumassa. Ihmismieli hämmentyy mutta tosiasiassa nämä johtuvat lähinnä siitä että yhteenniputus on virhe. Jos ajatellaankin asiaa analogisesti voidaan huomata että ihmisen massa korreloi voimakkuuden kanssa positiivisesti. Mutta kun katsotaan läskejä niin monet heistä eivät ole vahvoja vaikka heillä onkin suuri elopaino. Kun tämän tiedostaa, ajattelee monisärmäisemmin ja paradoksit avautuvat.
* Lisäksi Kahnemanin havainnot ihmisen ajatteluprosessien toiminnasta tietää kertoa että ihmisessä on nopea intuitiivinen järjestelmä ja tälle vaihtoehtoinen laadukas ajattelujärjestelmä joka on hidas. Näin ollen nopeus ja ongelmien ratkaisu eivät olekaan toisiinsa nivoutuneita vaan jopa toisilleen vastakkaisia.
* Ja sitten voidaan huomata että toinen mittarin hyve (audatia), rohkeus, voikin lisätä myös nopeutta ja toimintavalmiutta joten näiden kahden välillä onkin korrelaatio. Ja muitakin yhteyksiä voidaan kuvitella
* Joka kaiken kaikkiaan tarkoittaa sitä että vaikka voinkin ottaa kellon ja mitata reaktioaikoja ja laittaa pikatestejä siihen miten osataan toimia ripeästi hädän hetkellä. Ja tehdä kyselyjä siitä miten nopeaksi itsensä tuntee ja miten älykkääksi. Ja mitata sitten miten hyvin osaa matematiikkaa ja pisteyttää tämän. Tämä voidaan tehdä objektiivisesti kellojen ja pisteiden kanssa. Mutta silti tämä ei tee celeritaksesta jotain sellaista ominaisuutta jonka kritisoiminen olisi automaattisesti typerää. Se, että testit voidaan tehdä ja niistä saadaan tulos ja keskiarvo tjsp. ei tee siitä samaa kuin laadukas mittari.

Ylläoleva on kuitenkin minusta kätevä tapa luokitella ihmistä. Celeritas -hyve on kompromissi. Mutta ei siksi että se olisi jokin ihmisen ominaisuus jossain gaussinkäyrällä. Vaan siksi että se on näkökulma ja se voidaan tehdä. Celeritas -reliabiliteetin testi voitaisiin saada suureksi. Mutta se mitä tämä tulos sitten tarkoittaisi on todellakin haasteellisempi asia. Toki näihin on hyveellistä sitoa identiteettinsä. (Niin minäkin olen tehnyt. Oikeasti. Ja varmasti tieteellisesti heikommin kuin MBTI -mittauksissa!) Kysymys on siis siitä että mikä on ihmisen ominaisuus ja mikä on vain näkökulma joka voidaan ottaa. Kaikki MBTI -skaalat eivät ole mitenkään ilmiselviä ominaisuuksia, mutta ne ovat varmasti monille käteviä näkökulmia.

Näkökulmia mihin?

No ei ainakaan itsereflektioon. Kun blogauksen alussa viittasin "Puskistahuutelija" -nimimerkkiin, nostan esiin sen että hän sanoi vain "no shit Sherlock" kun korostin että MBTI -testissä voi valehdella. Ja että se on oikeasti vain kasautuva testi jossa kysytään kysymyksiä ja vastaaja vastaa niihin itsetuntemuksensa pohjalta. Tämä on jotain jota voi saada vain ihmiseltä joka on vähintään kohtuullisen huono psykometriassa. Sillä virhelähteiden huomiointi, eikä pelkästään se että niiden kautta selittää miksi testissä on puutteita vaan niiden huomiointi, on juurikin tärkeää kun asioita testataan. Se on ilmiselvää jokaiselle joka ei ole dogmaattinen vaan joka päinvastoin tietää että on parasta että on nollatoleranssi hevonpaskalle. Se tarkoittaa juuri asioiden varmistelua eikä sitä että asia käy "arkijärkeen ja intuitioon kuin nyrkki oravan silmään ja kenkä tämän kulkusille".
1: Moni toki uskoo että hänellä on nollatoleranssi typerehtimiselle, esimerkiksi moni uskovainen dissaa tiettyjä asioita humpuukina hyvinkin vahvasti. Mutta joskus tämä nenä harhaopeille johtuu siitä että on hyvin leimalliset dogmaattiset näkemykset joiden vastainen tuomitaan suoralta kädeltä automaattisesti idioottimaisesti yhtä nopeasti kuin hevonen nauraa. Tällöin on helppoa väittää asioita vankalla kokemuksella ja kutsua tätä realiteettientajuksi. Syvä ajautuminen hyvin spesifiin huuhaaseen ja kaiken tämän vastaisen dogmaattinen torjunta jossa sitten menee paljon huuhaatakin roskiin ei ole ihan sama asia kuin huuhaaimmuniteetti tai nollatoleranssi paskapuheille.

Tämä kahdesta syystä.
1: Nimittäin jos mietimme testejä, osa niistä on sellaisia että niissä saa varsin helposti haluamansa tuloksen. Osa taas on sellaisia että tuloksissa manipulointia on vaikeutettu huomattavasti.
   1.1: Kognitiotieteessä käytetään usein esimerkiksi aukontäyttötehtäviä joissa on useita eri tapoja vastata oikein. Ja se vastaustavan valinta on jotain josta ollaan ensi sijassa kiinnostuneita. Ihminen helposti kiinnittää onnistumiseen ja älykkyyteensä huomiota ja yrittää ratkaista nämä tehtävät. Tämänlaisessa on melko vaikeaa valehdella koska vastaaja joutuu miettimään useita ratkaisuja kaikkiin kysymyksiin ja valitsemaan niistä. Ja tämän kanssa menee sitten enemmän aikaa. (Näihin tosin yleensä voi vaikuttaa jopa tavalla joka muistuttaa manipulointia. Eli aukkotehtävät ratkeavat kontekstin mukaan hyvin odotettavissa olevilla tavoilla.) Tämä vaikeus on symmetristä. Eli jos poikkeaa siitä "omimmasta ratkaisusta" niin joutuu näkemään enemmän vaivaa. (Valehtelu ja manipulointi on vaikeutta jossa on harmaasävyisyys. Mahdottomuus ei ole kysymys. Helppous ja vaikeuskysymys on sitten asia erikseen.)
   1.2: Älykkyystestit ovat sellaisia että niissä on epäsymmetria. On hyvin helppoa valehdella itselleen huono älykkyysosamäärätestitulos. Mutta jos yrität valehdella testissä että älykkyysosamääräsi on superhyvä, sen valehtelu onnistuu vain kaikkia todennäköisyyksiä ja odotusarvoja vaivaavalla tuurilla. (Sillä älykkyystestit mittaavat sitä älykkyyttä jota älykkyystestien suorittaminen vaatii.) Et voi vain manipuloida mitä tahansa tulosta.
2: Toinen, jo aiemmin korostamani asia onkin sitten se, että itsetuntemuksen apuvälineeksi MBTI toimii heikosti koska saat tietää sen mitä jo tiedät. Se ei huomioi lake wobegon efektiä (testin tekemisvaiheessa). Se ei huomioi forer -efektiä (tulosten saamisen ja sen vaikutukset identiteettiin). Ja siksi testi on heikko tältä osin. Tosin tässä paradoksina on se, että näen että MBTI todella mittaa ja on hyödyllinen yhdessä asiassa. Juuri se, että se ei huomioi näitä ihmisen itsepetoksen muotoja se kertoo siitä minkälaisena ihminen kokee itsensä. Lopputulos on enemmän ideologinen kuin itsetuntemuksellinen. (Paitsi jos itsetuntemus on hyvä. Mutta kaikilla meillä on tietenkin myös ideologia eikä tässä ole mitään pahaa.)

Mikä helvetin MBTI -kultti?

Ylläolevasta kritiikistä voinee huomata että moitteeni on "moitetta ehdoilla". Se ei ehkä ollut aiemmissa teksteissäni yhtä vahvasti esillä. (Osittain siksi että osa niistä oli humoristis-sarkastisessa kulmassa. Ja se perustelluin oli kirjoitettu itsetarkoituksellisen häijysti.)

Jos lähdetään aivan siitä että mihin "Ruukinmatruuna" on blogauksessaan tarttunut. Hän tarttuu "horoskooppi" -sanan käyttöön. Se on kenties epäreilu, mutta tosiasiassa se on kuitenkin enemmänkin retorista koristelua kuin argumentti. Argumentti on muualla. Ja on kiinnostavaa huomata mihin ihmiset kiinnittävät huomiota. "Ruukinmatruuna" puolustautuu psykoanalyysikytkökseltä ja horoskooppirinnastukselta. Ne ovat ideologisia yhteyksiä. Tosiasiassa psykoanalyysiyhteys on ikävä jos ja vain jos ei pidä psykoanalyysistä. Ja siihen reagointi on lähinnä sitä että ihmistä kiinnostaa aatehistoria enemmän kuin vaikka psykometrian kannalta relevantit validiteetti ja reliabiliteetti.

Tämä on vihje. Vihje siitä mikä on oleellista. Kun katsotaan MBTI -mittauksia, niissä on taso jota kognitiivisessa uskontotieteessä kutsuttaisiin "teologisesti korrektiksi tasoksi". Eli se on se taso missä MBTI -mittausta pitää tehdä ja mitä siitä saa tulkita. Tämän lisäksi on se sosiologinen taso jossa MBTI -mittauksiin vedotaan ja niitä käytetään. Tässä kohden kiinnostavaa on, että MBTI -testin suosion syyt ja keksimisen ideat on pidettävä erikseen. MBTI:n suosion takana on se, että se on iso bisnes jossa on sovelluksia työnhakuun ja parisuhdemarkkinoihin. Samalla testin kehittäjä ja testin teoriaosuus korostaa että jokaisen pitäisi tehdä testi vapaaehtoisesti ja että sitä ei voi käyttää tuollaisiin. (Jos työpaikkojen testit ja nettitestit jätetään pois, ei moni törmää koko ilmiöön. Ja näiden heikkous tunnustetaan käsittämättä mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta.) Ihanteiden ja käytänteiden välinen kuilu on suuri. Ja tämä kertoo että MBTI -testin yliarvostuksen (eli sitä että testiä tehdään ja sen tuloksiin viitataan mielellään, usein ja useammin kuin tätä laadukkaampien testien tuloksia).

"Ruukinmatruuna" myöntääkin että "Myers-Briggs -tyyppi-indikaattori (MBTI) on asia, jota tässä blogissa on käyty aika lailla läpi ja käytettykin - INTJ:stä on tullut ruukinmatruunalle osa identiteettiä. Se onkin psykologiassa aika paljon käytetty tyypitys." (Tosin testin kehittäjillä ei ollut psykologista koulutusta. Eikä tyypitystä oikeasti käytetä vaikkapa kliinisessä psykologiassa. Kuten aiemmin tähän liittyen kirjoitinkin blogissani MBTI -testien käsittely on hyvin eriytynyt oma klikkinsä. Mutta annetaan tämän nyt olla.) MBTI on nimenomaan identiteettikysymys. Ja tällöin tietysti tyypityksen kritisoiminen uhkaa tätä identiteettiä. (Etenkin jos selittää että luottaa vain luonnontieteisiin ja että on nollatoleranssi hevonkukulle.) Takkiraudan kommenteista onkin hauskaa lukea siitä miten monelle ihmiselle on tärkeää esitellä itsensä tuloksensa kautta. Ja miten tärkeää on että näitä tyyppejä on yksi. Ja miten tämä tyyppi ikään kuin muokkautuu identiteetiksi jota ei oikein haluta vaihtaa kuin paitaa.

Tätä henkeä korostaa se, miten MBTI -mittarin käyttö ammatinvalinnassa voidaan nähdä huonona. Mutta sitten kuitenkin käytännössä esitetään sen tyylisiä lausuntoja kuin "tarvitaan INTJ toteuttamaan asioita joita ENFP ideoi." Joka viittaa toteuttavaan asteeseen. MBTI -stereotyypit oikeutetaan tosina "suurilla tilastoilla" tavalla jossa katoaa se että virallisen totuuden mukaan tyypitys mittaa enemmän asennetta kuin taitoja.

Tässä kohden Ruukinmatruunalla on toki jonkinlainen melko hauska vastaveto. Hänhän todellakin korosti että MBTI -mittari voidaan liittää myös negatiivisiin asioihin. Syynä on se, että MBTI -testien tarjoamat pelkät positiiviset vastaukset ovat optimistisia ja siksi houkuttelevat ihmisiä. Testi "joka vittuilee" tuomitaan helposti huonoksi testiksi vaikka sillä olisi reliabiliteettia ja validiteettia. Tässä jännittävä piirre on kuitenkin se, että virallisia MBTI -tekstejä läpikäydessä tämä positiivisuus tulee vastaan. Mutta sitten kun tarjolla on negatiivisia niin niissä on enemmänkin humoristisuuden sävy. Ja siksi Ruukinmatruunan generoimat negatiiviset kuvaukset muuttuivat hikipedian MBTI -vitsiartikkelin perusmalleiksi. Sillä ne ovat jotenkin erilaisia ja hauskoja ja niihin suhtaudutaan eriyttävästi huumorilla. Mutta jos piirteet ovat positiivisia niin niihin nyökytellään. Että kyllähän minä olen juuri kuten tuo sanoo.
1: Varsin ansiokkaasti minusta kyllä. Ruukinmatruuna tuo hikipediaan lisäarvoa, joskin hän ei selvästi osaa rakentaa vitsejä vaan on enemmän sarkastinen tai inspiroitunut. Minä en osaa inspiroitua vaan rakennan huonoja vitsejä. Joista minulla onkin vuosien kokemus...

Tämä ei tietenkään tarkoita että MBTI olisi huono. (Siihen liittyvän olen käsitellyt jo aiemmin.) Ei myöskään ole huono asia että ihminen ottaa jonkun konseptin ja tekee tästä osan identiteettiään. (Vrt. minä ja Fiore dei Liberin hyveet. Ja se että blogini on tunnettu siitä että jaottelen "evoluution" ja "evolutionismin" toisistaan erikseen, ja pidän itseäni evoluutioteorian kannattajana ja jossain määrin tästä huolimatta myös evolutionistina. Samaan tapaan on ihan ymmärrettävää että ottaa sen hyvän MBTI -testistä ja ryhtyy MBTI -istiksi.) On kenties epäreilua kutsua tätä sosiaalista pöhinää - MBTI -testien sosiaalisen suosion syytä - kulttitoiminnaksi. Mutta toisaalta. Jos nimityksessä ei olisi loukkaavaa hyperbolaa, se en olisi minä.
1: Ja tämä sosiologinen puoli on se, jonka vuoksi minä rinnastan MBTI:tä horoskooppeihin ja käytän "kultti" -sanaa. Sillä suosion syyt ja ihmisten käytös näiden testien äärellä (ja jossain määrin myös heidän suhtautumisensa kriitikoihin) muistuttavat juuri sitä miten horoskooppien kannattajat tekevät ja suhtautuvat tämän mittarin kanssa. Tämä on hieman epäreilua sille "teologisesti korrektille" MBTI:lle. Mutta yllättävän vähän.

Reifikaatio ; Nopeammin, Kompleksisemmin ja Vääremmin?

"Epiphenomissa" on kuvattu Marjaana Lindemanin tekemää kognitiivista uskontotiedettä koskevaa tutkimusta. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä onko erilaisilla vakaumuksilla yhteyksiä minkäkinlaiseen ajatteluun.

Tutkimus taustoitti sitä mikä on itse asiassa tuttua jo aivan arkisestakin uskontokeskustelusta ; Ateistit pitävät uskontoa typeryytenä. ("belief in the supernatural is founded upon a misunderstanding of how the world works (see: You either believe in it all, or you don’t".) ja uskovaiset taas ovat sitä mieltä että ateistit ovat kylmiä eivätkä ymmärrä asioita ("Atheists lack empathy and understanding".) Molempiin on itse asiassa saatu jonkin verran tukea todistusaineistosta. Lindemanin tutkimuksen mukaan uskontoon liittyy se, että he ovat noin yleisesti ottaen ateisteja empaattisempia. Mutta heidän todellisuuskuvansa on sitten toisaalta myös epätäsmällisempi.

Jos minun pitäisi käsitteellistää tulokset, en käyttäisi kohteliasta kieltä. Vaan korostaisin jotain sellaista millä asenteella hikipedia kommentoi F. Scott Fizgeraldin vaimon ja Ernst Hemingwayn välistä kiistaa. "Zeldalle tuli riitaa Fitzgeraldin ryyppykaverien, erityisesti Hemingwayn, kanssa. Hemingway luonnehti Fitzgeraldin vaimoa seinähulluksi; Zelda vastasi arvelemalla, että Hemingway oli surkea, ämmämäinen juoppo, joka yritti epätoivoisesti esittää machoa kelvatakseen itselleen. Molemmat osuivat naulan kantaan, mikä ei ainakaan auttanut kiistan ratkeamista."

Lindemanin tutkimus todellakin näytti siltä että ateistit eivät ole yhtä empaattisia kuin uskovaiset. Mutta toisaalta uskovaiset ovat sitten herkempiä sekoittamaan maailman jäsentämisessä käytettyjä skeemoja. Lindeman onkin usein tutkinut nimenomaan maailman skeemoittamista joten ei ole ihme että tutkimus koski tätä aihepiiriä. Kuitenkin tässä itseäni kiinnosti tapa jolla tutkimus otti asian esille ; "It’s worth spelling out how they tested ability to think clearly. The first test was around something called teleological bias. This happens when people habitually think in terms of things existing or happening for a purpose, even though logically they do not. For example, agreeing with the statement “Earthworms tunnel underground to aerate the soil”. The other was ‘core knowledge’ confusion. Basically this involves confusing metaphors with reality – for example thinking that when someone says “A house knows its history” they mean it literally does!"

Toisin sanoen siinä missä moni käyttää "todellisuudentajuna" jonkinlaista fysikaalista tapahtumaa, on tässä tutkittu enemmänkin sellaisia asioita kuin taipumusta reifikaatioon. Reifikaatiossa on kysymys argumenttivirheestä jossa abstrakti sekoitetaan konkreettiseen. Olen toki tietoinen konseptista. Mutta olen pitänyt sitä melko epäkiinnostavana. Pääasiassa siksi että yleensä reifikaation taustalta löytyy jokin muu looginen päättelyvirhe. Esimerkiksi jonkin konseptin ekvivokaation kautta sen määritelmä muuttuu ja tämän vuoksi abstrakti kielikuva ja konkretia hämärtyvät. Tai sitten argumentti pitää sisällään olkiukon. Tämän vuoksi käsite on ikään kuin sateenvarjokäsite joka on vähemmän tarkkarajainen - ja on tätä kautta vähemmän informatiivinen - kuin se että viittaa näihin spesifimpiin virhetyyppeihin. Psykologisesti niiden takana on kuitenkin yhteys.

Miksi konservatiivit oikovat?

Ja tämä yhteys on oikeastaan aika ilmiselvä. Samalla on hyvä huomata että uskonnollisuus liittyy varsin helposti mielikuvissa konservatiiviuteen ja ateismi liberaaliuteen. Nämä ovat toki keskenään hieman eri käsitteitä. (Ei ole ihan suoraviivaista puhua uskonnosta ja siirtyä konservatiiviuteen.) Mutta jotain relevantteja yhteyksiä tähän selvästi tuntuu olevan.

Olen ihmetellyt miten hyvin moni konservatiivi harjoittaa perustelua jossa ytimessä on ajatustapa jossa tietyt moraaliset käyttäytymiset ovat jotain joita ei enää pidetä eettisenä vaan täysin pragmaattisina konsepteina. Esimerkiksi "Syvemmällä" -blogin kirjoittajalla on vahva taipumus tämänlaatuiseen ajatteluun. Toisaalta "Takkiraudasta" on aivan osuvasti sanottu että hänen teksteissään on usein taipumusta hyvin vahvaan reifikaatioon. Hänen spesiaaliutensa on sanontojen konkretisointi "esitellään näkemys, jossa joukko aforistisia heittoja pätee teräksenlujien aksioomien tavoin." Ja he eivät edusta mitään tyhmäistöä, päinvastoin. Tämä vihjaa että Lindeman on ollut oikeilla jäljillä.

Tämä on toki ymmärrettävissä sitä kautta että esimerkiksi kommunismi voidaan nähdä nimenomaan utopistisena järjestelmänä jossa tavoitellaan utopiaa, ihanneyhteiskuntaa. Utilitarismin perusongelma on kuitenkin se, että ei tosiasiassa ole mitään "pelkkää logiikkaa" ilman arvoja ja niiden arvottamista. Sillä utilitaristisessa ajattelussa pragmaattinen osuus tarkoittaa vain sitä että jos teemme asian tavalla A₁ päädymme asiaan B todennäköisemmin kuin tekemällä tavalla A₂. Mutta utilitarismin avulla ei voida sanoa onko B tavoittelemisen arvoinen asia vai ei. Esimerkiksi yhteiskunnan säilyminen ja rikastuminen nähdään usein joksikin joka ei enää olekaan arvovalinta vaan käytäntöä. Tätä asennetta kuvaa ihan laadukas kommentti jonka sain aikaisempaan tekstiini joka käsitteli homoavioliittojen vastustajien argumentaation suhdetta seurausetiikkaan. Se sisältää konservatiivisen lukija-kommentoijani näkemystä jonka avulla kokonaiskuvaa voi kenties täsmentää ; "Se muuten, että kannattaa homoliittoja ei tietenkään tarkoita, että pitäisi kannattaa moniavioisuutta tms. Mutta se riippuu siitä, mihin perustaa argumenttinsa. Jos perustaa silkkaan logiikkaan olisi moniavioisuus ja samaa sukupuolta olevien insesti hyväksyttävä samoilla periaatteilla kuin homojenkin avioliitto hyväksytään. Jos sen sijaan perustaa argumenttinsa arvoille eli mielivallalle, kysessä on ratkaisematon kiista. Avioliitto on minulle miehen ja naisen välinen asia piste. Jollekulle toiselle se on kaikkien täysi-ikäisten ja samaa sukupuolta olevien ei-sukulaisten oikeus. He saavat olla sitä mieltä, mutta arvokysymyksenä heillä ei ole sen taaksen kummempia argumentteja kuin minullakaan. Paitsi, että itse luotan traditioiden viisauteen nykyajan kotkotuksien sijaan." Tradition viisaus on viisautta suhteessa johonkin. Yhteiskunnan säilyminen ei enää olekaan arvovalinta eli mielivaltaa vaan jotain aivan konkreettista ja mielipideriippumatonta.

Joskus enemmän on enemmän

Lindemanin ajatus reifikaatiosta on hyvä, sillä skeemojen sekoittumisen kautta voidaan vetää huomiota muihin asioihin. Intuitioihin. Viittasin aikaisemmin tuloksiin joiden perusteella konservatiivit käyttävät enemmän intuitiota kuin muita järjestelmiä. Kahnemanin käsitteisiin viitaten voidaan sanoa että konservatiivit käyttävät nopeaa mutta virhealtista. Tämä ns. systeemi 1 harjoittaa prosesseja jotka ovat nopeita, automaattisia, toistuvia, stereotyyppisiä ja alitajuisia (fast, automatic, frequent, emotional, stereotypic, subconscious). Ja tämä tarkoittaa myös sitä että tämä tarkoittaa sitä että konservatiivinen ajattelu on ihmiselle helpommin luontevaa ja "luonnollista". Ei siis ole ihme että asioita pidetään "ilmiselvyyksinä". Toki tämä tarkkuuden kannalta tarkoittaa lähinnä vaivatonta. Ajattelun helppous ja lopputuloksen ilmiselvyys sekoittuvat keskenään. Kenties prosessin taustalla on se arjesta tuttu kokemus että vasta kun vastauksen saamiseksi joutuu ponnistelemaan sen täytyy olla vaikea asia.

Toisaalta tämä ei ole uskovaisia tai konservatiiveja pilkkaava asia. (Toisin kuin voisi luulla.) Sillä tämänlainen tilanne voidaan varsin napakasti sitoa Jonathan Haidtin ajatuksiin. Haidtin mukaan moraalikysymyksissä Haidt aloitti uransa löytämällä todisteita sille että ihmisten moraaliarvostelmat eivät ole rationaalisia vaan emotionaalisia. Perustelut luodaan pään sisällä myöhemmin. Ensin on johtopäätös ja sitten mietitään millä vakioargumenteista tähän lopputulokseen päädytään. Tämä sepittämisprosessi ei ole tietoinen. Ihminen kokee moraalisuutensa aivan eri tavalla kuin miten heidän mielensä asian rakentaa.

Myöhemmissä tutkimuksissaan Haidt on panostanut siihen miten moraali-intuitiot pohjautuvat evolutiivisiin adaptaatioihin. Ja että konservatiivien ja liberaalien kohdalla näissä prosesseissa on eroja. (Tosin Haidt on itse käännynnäinen, liberaalista konservatiiviksi muuntunut joten ero ei ole oikeasti niin kiveen hakattua. Hän uskaltaa olla oman teoriansa vastaesimerkkinä.) Haidt korostaa että argumentit jossain määrin heijastelevat näitä perustason tiloja. Liberaaleilla näitä perustasoja on vähemmän. He korostavat ihmisoikeuskysymyskiä jossa kaikki ovat samanarvoisia. He panostavat reiluuteen ja vahinkojen estämiseen. Sen sijaan konservativeilla on näiden lisäksi taipumuksia lojaaliuteen, pyhyyteen ja auktoriteettien kunnioittamiseen. Nämä Haidtin arvostelmat eivät ole moralisoivia. (Liberaali ei ole huonompi vaan erilainen. Mikä kieltämättä kuulostaa samalta millä käsitellään vammaisia ja muita ... erilaisia sen nolostuttavan ylimääräisen tauon jälkeen.)

Merkittävää tässä on myös epäsymmetria ; Haidtin huomioiden mukaan konservatiivi ymmärtää yleensä paremmin liberaalin ajattelun kuin liberaali konservatiivin. Konservatiivit spottaavat harhaoppisen liberaalia parodioivan olkiukon paremmin kuin liberaalit konservatiiveista väsätyn olkiukon. Toisaalta on hyvä havaita sekin että Haidtin näkemys on aika raju myös konservatiiveille. Esille kun tulee esimerkiksi se, että jos puhutaan insestin tai abortin moraalittomuudesta, tälle löytyy hyvin lukuisia perusteluja. Mutta näiden elementtien poistaminen ei muuta konservatiivin mielipidettä yhtään. (Jos insestin kohdalla argumenttina käytetään sitä että jälkeläisistä tulee vammaisia, korostetaan että seksissä käytetään ehkäisyä jne.)
1: Kokemus on muualta tuttu niille jotka muistuttavat homon ja Raamatun välisestä suhteesta  vanhatestamentillisista väkivaltaisista käskyistä. Konservatiivilla on tuhat ja yksi selitystä sille miksi nämä "olisi ihan tyhmiä". Itse asiassa jos näitä tuo esiin niin ateisti koetaan idioottina. Itse asiassa heillä on tähän toki jotain taulukoitakin joissa eri syntejä luokitellaan eri lokeroihin. Mutta niiden objektiivisuus onkin sitten vähän niin ja näin. Psykologisesti nämä väärät raamatunjakeet ovatkin psykologisesti samanlaisia kuin kondomi sisartaan panevalla. Se ei ole relevanttia koska moraali ei perimmiltään ole sellaista loogista tai argumentatiivista.
 
Summa summarum

Mielestäni on kiinnostavaa että Lindemanin tutkimus näyttää osuvan hyvin tähän lokeroon. Koen hänet jopa jonkinlaisena siltana Pascal Boyerista Jonathan Haidtiin. Mikä on kiinnotavaa koska nämä aihepiirit ovat olleet aiemmin mielessäni "jokseenkin toisistaan irrallisia asioita" ; Mieleni on ikään kuin pitänyt Boyeria "hengellisessä regimentissä" ja Haidtia "maallisessa/poliittisessa regimentissä". Kuitenkin liimana näiden välillä on tradition auktoriteetti ja Pyhän konsepti. Ja näiden suhde intuitioon. Etenkin moraaliseen intuitioon.

Boyer korostaa että uskonnolliset ja hengelliset konseptit eettisine näkemyksineen ja pyhyyttä korostavine rituaaleineen johtuvat siitä että skeemoja sekoitetaan. Tämä on todellakin reifikaatiota. Ei kenties arjen kannalta typerästi tai haitallisesti mutta tieteellisen ajattelun kannalta turhan oikovasti. Toisaalta Haidt korostaa että tässä samassa maailmassa asioita nähdään enemmän tai kenties jopa syvemmin.

Samalla en voi olla miettimättä sitä miten ainakin oma etiikkani näyttää olevan äärimmäisen vahvasti situationistista. Intuitioissani tuntuu olevan kaikilla tasoillaan jokin syvästi väärin. Mikä taas on ollut syynä siihen että en oikein voi luottaa siihen. Peruskokemukseni itsestäni onkin se, että olen itse itseni pahin vihollinen. Tämä ei toki paikkaa intuitiotani, vaan johtaa enemmänkin siihen mitä eilinen turhaumatekstini heijastelee ; Minulla on selviä moraalisia intuitioita jotka ovat loogisessa järjestelmässä argumentoituja mutta jalosti keskenään ristiriidassa. Kokonaisuus ei ole tolkullinen. (Intuitioni puute pakottaa minut huomaamaan nämä paremmin kuin muut. Ja tämä tekee minusta lähinnä itseeni tyytymättömämmän, ei laadukkaamman eettisen ajattelijan saati hyvän ihmisen. Kahnemanin hidas mutta laadukas Systeemi 2 on tarpeen lähinnä jotta tiedostaa että "taikauskohömppä on jo oman pääni sisällä". Kysymys on kontrollista ja varovaisuudesta, ei siitä että tämä olisi jotenkin ylitetty ja ohitettu.)
1: Haidtin ajatusten mukaan syynä on varmasti se, että minä - kuten blogiini kommentoinut konservatiivikin - käsittelee argumenteissa yleensä muutamaa erikseen esilletuotua piirrettä. Eikä tasapainoile kaikilla mahdollisesti keskenään ristiriitaisilla moraaliperustoilla samanaikaisesti. Kun laskelmassa on liian vähän muuttujia, on kokonaisuus stereotyyppinen. Ja mitä intuitiivisemmin päätös tehdään sitä vähemmän sitä luultavasti prosessoidaan. Ja sitä stereotyyppisempiä ja keskenään ristiriitaisempia ilmiannetut tulokset ovat. (Päätös ei tietenkään ole sen kummempi koska rationalisointi tapahtuu päätöksen jälkeen, ei ennen sitä.)

Jossain määrin Haidtin ajatuksissa huomiota herättää myös aiheen biologisen kulman korostaminen. Haidt pitää evoluutiosta. Yllättävänkin paljon. Tässä maailmassa arvot eivät tosiasiassa enää ole perimmiltään mitään mielivaltaa. Ne lähestyvät ajatusta joka kattaa Sam Harrisin "Moraalisen maiseman". Eli ajatuksen siitä että moraalisia asioita voidaan lähestyä tieteellisesti tarkkailemalla ihmisiä ja heidän käytöstään, tekemällä psykologisia kokeita ja aivotutkimusta ja vastaavia. Jossain määrin tämä taas alustaa näkemystä nimenomaan objektiivisen moraalin mukaan. Tosin Harrisin tilanteesta poiketen tämä vie kohti maailmaa jossa näitä moraalisia malleja on sitten useampia.
1: Ajatus siitä että arvolauseet eivät olekaan relativistisia loukkaa tietysti valtaosaa nykyajan ihmisistä. Mutta toisaalta minua viehättää esimerkiksi bioestetiikka jossa mietitään tilastollisia yhteyksiä siitä mitä ihmiset kokevat kauneudeksi vaikkapa "seksikkäissä naisissa". Ihmiset pitävät tätä yleensä latteana. Ja kenties minulta puuttuu tasoja Lindemanin kuvaamasta empaattisesta elementistä, eli olen jotenkin keskivertoa kyvyttömämpi "antamaan oikeaa vastausta". Mutta olen huomannut että bioestetiikan hylkääjät saattavat hurmioitua renessanssinerojen korostamista kultaisista leikkauksista. Että tässä matematiikka, harmonia, kauneus ja muut ovatkin sitten varsin kaavamaisesti kuvattavissa! Eli ilmeisesti en olekaan bioestetiikka-ajatusteni kanssa niinkään yksin kuin voisi luulla.

Itse tosin olen yleensä kannattanut situationistista etiikkaa. Jossa ei nojata mihinkään kategorisiin imperatiiveihin vaan asia katsotaan siinä kontekstissa missä ne sattuvat vastaan tulemaan. Syynä on juuri se että olen huomannut miten intuitionvastaisiin tuloksiin periaatteideni seuraaminen yleensä vie. (Ja tässä luotan intuitiooni enemmän, eli jos eettinen laskelma tuottaa vääriä tuloksia teeskentelen että tiedän laskelmaa paremmin ja että käyttämäni teoria ei sovi tilanteeseen.) Siksi on parempi tehdä asiaa koskeva päätös tilanteessa. (Joskin tästä huolimatta reaktio näyttää usein olevan spontaani ja ärhäkkyydessään stereotyyppinen.) Tässä ei tiedostetulle ja jäsennetylle objektiiviselle moraalille ole tilaa. Siinä moraali jää perimmiltään mysteeriksi, joksikin joka tapahtuu just because. (Ja usein nämä tapahtumat johtavat jonkinasteisiin vaikeuksiin.)