"Epiphenomissa" on kuvattu Marjaana Lindemanin tekemää kognitiivista uskontotiedettä koskevaa tutkimusta. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä onko erilaisilla vakaumuksilla yhteyksiä minkäkinlaiseen ajatteluun.
Tutkimus taustoitti sitä mikä on itse asiassa tuttua jo aivan arkisestakin uskontokeskustelusta ; Ateistit pitävät uskontoa typeryytenä. ("belief in the supernatural is founded upon a misunderstanding of how the world works (see: You either believe in it all, or you don’t".) ja uskovaiset taas ovat sitä mieltä että ateistit ovat kylmiä eivätkä ymmärrä asioita ("Atheists lack empathy and understanding".) Molempiin on itse asiassa saatu jonkin verran tukea todistusaineistosta. Lindemanin tutkimuksen mukaan uskontoon liittyy se, että he ovat noin yleisesti ottaen ateisteja empaattisempia. Mutta heidän todellisuuskuvansa on sitten toisaalta myös epätäsmällisempi.
Jos minun pitäisi käsitteellistää tulokset, en käyttäisi kohteliasta kieltä. Vaan korostaisin jotain sellaista millä asenteella hikipedia kommentoi F. Scott Fizgeraldin vaimon ja Ernst Hemingwayn välistä kiistaa. "Zeldalle tuli riitaa Fitzgeraldin ryyppykaverien, erityisesti Hemingwayn, kanssa. Hemingway luonnehti Fitzgeraldin vaimoa seinähulluksi; Zelda vastasi arvelemalla, että Hemingway oli surkea, ämmämäinen juoppo, joka yritti epätoivoisesti esittää machoa kelvatakseen itselleen. Molemmat osuivat naulan kantaan, mikä ei ainakaan auttanut kiistan ratkeamista."
Lindemanin tutkimus todellakin näytti siltä että ateistit eivät ole yhtä empaattisia kuin uskovaiset. Mutta toisaalta uskovaiset ovat sitten herkempiä sekoittamaan maailman jäsentämisessä käytettyjä skeemoja. Lindeman onkin usein tutkinut nimenomaan maailman skeemoittamista joten ei ole ihme että tutkimus koski tätä aihepiiriä. Kuitenkin tässä itseäni kiinnosti tapa jolla tutkimus otti asian esille ; "It’s worth spelling out how they tested ability to think clearly. The first test was around something called teleological bias. This happens when people habitually think in terms of things existing or happening for a purpose, even though logically they do not. For example, agreeing with the statement “Earthworms tunnel underground to aerate the soil”. The other was ‘core knowledge’ confusion. Basically this involves confusing metaphors with reality – for example thinking that when someone says “A house knows its history” they mean it literally does!"
Toisin sanoen siinä missä moni käyttää "todellisuudentajuna" jonkinlaista fysikaalista tapahtumaa, on tässä tutkittu enemmänkin sellaisia asioita kuin taipumusta reifikaatioon. Reifikaatiossa on kysymys argumenttivirheestä jossa abstrakti sekoitetaan konkreettiseen. Olen toki tietoinen konseptista. Mutta olen pitänyt sitä melko epäkiinnostavana. Pääasiassa siksi että yleensä reifikaation taustalta löytyy jokin muu looginen päättelyvirhe. Esimerkiksi jonkin konseptin ekvivokaation kautta sen määritelmä muuttuu ja tämän vuoksi abstrakti kielikuva ja konkretia hämärtyvät. Tai sitten argumentti pitää sisällään olkiukon. Tämän vuoksi käsite on ikään kuin sateenvarjokäsite joka on vähemmän tarkkarajainen - ja on tätä kautta vähemmän informatiivinen - kuin se että viittaa näihin spesifimpiin virhetyyppeihin. Psykologisesti niiden takana on kuitenkin yhteys.
Miksi konservatiivit oikovat?
Ja tämä yhteys on oikeastaan aika ilmiselvä. Samalla on hyvä huomata että uskonnollisuus liittyy varsin helposti mielikuvissa konservatiiviuteen ja ateismi liberaaliuteen. Nämä ovat toki keskenään hieman eri käsitteitä. (Ei ole ihan suoraviivaista puhua uskonnosta ja siirtyä konservatiiviuteen.) Mutta jotain relevantteja yhteyksiä tähän selvästi tuntuu olevan.
Olen ihmetellyt miten hyvin moni konservatiivi harjoittaa perustelua jossa ytimessä on ajatustapa jossa tietyt moraaliset käyttäytymiset ovat jotain joita ei enää pidetä eettisenä vaan täysin pragmaattisina konsepteina. Esimerkiksi "Syvemmällä" -blogin kirjoittajalla on vahva taipumus tämänlaatuiseen ajatteluun. Toisaalta "Takkiraudasta" on aivan osuvasti sanottu että hänen teksteissään on usein taipumusta hyvin vahvaan reifikaatioon. Hänen spesiaaliutensa on sanontojen konkretisointi "esitellään näkemys, jossa joukko aforistisia heittoja pätee teräksenlujien aksioomien tavoin." Ja he eivät edusta mitään tyhmäistöä, päinvastoin. Tämä vihjaa että Lindeman on ollut oikeilla jäljillä.
Tämä on toki ymmärrettävissä sitä kautta että esimerkiksi kommunismi voidaan nähdä nimenomaan utopistisena järjestelmänä jossa tavoitellaan utopiaa, ihanneyhteiskuntaa. Utilitarismin perusongelma on kuitenkin se, että ei tosiasiassa ole mitään "pelkkää logiikkaa" ilman arvoja ja niiden arvottamista. Sillä utilitaristisessa ajattelussa pragmaattinen osuus tarkoittaa vain sitä että jos teemme asian tavalla A1 päädymme asiaan B todennäköisemmin kuin tekemällä tavalla A2. Mutta utilitarismin avulla ei voida sanoa onko B tavoittelemisen arvoinen asia vai ei. Esimerkiksi yhteiskunnan säilyminen ja rikastuminen nähdään usein joksikin joka ei enää olekaan arvovalinta vaan käytäntöä. Tätä asennetta kuvaa ihan laadukas kommentti jonka sain aikaisempaan tekstiini joka käsitteli homoavioliittojen vastustajien argumentaation suhdetta seurausetiikkaan. Se sisältää konservatiivisen lukija-kommentoijani näkemystä jonka avulla kokonaiskuvaa voi kenties täsmentää ; "Se muuten, että kannattaa homoliittoja ei tietenkään tarkoita, että pitäisi kannattaa moniavioisuutta tms. Mutta se riippuu siitä, mihin perustaa argumenttinsa. Jos perustaa silkkaan logiikkaan olisi moniavioisuus ja samaa sukupuolta olevien insesti hyväksyttävä samoilla periaatteilla kuin homojenkin avioliitto hyväksytään. Jos sen sijaan perustaa argumenttinsa arvoille eli mielivallalle, kysessä on ratkaisematon kiista. Avioliitto on minulle miehen ja naisen välinen asia piste. Jollekulle toiselle se on kaikkien täysi-ikäisten ja samaa sukupuolta olevien ei-sukulaisten oikeus. He saavat olla sitä mieltä, mutta arvokysymyksenä heillä ei ole sen taaksen kummempia argumentteja kuin minullakaan. Paitsi, että itse luotan traditioiden viisauteen nykyajan kotkotuksien sijaan." Tradition viisaus on viisautta suhteessa johonkin. Yhteiskunnan säilyminen ei enää olekaan arvovalinta eli mielivaltaa vaan jotain aivan konkreettista ja mielipideriippumatonta.
Joskus enemmän on enemmän
Lindemanin ajatus reifikaatiosta on hyvä, sillä skeemojen sekoittumisen kautta voidaan vetää huomiota muihin asioihin. Intuitioihin. Viittasin aikaisemmin tuloksiin joiden perusteella konservatiivit käyttävät enemmän intuitiota kuin muita järjestelmiä. Kahnemanin käsitteisiin viitaten voidaan sanoa että konservatiivit käyttävät nopeaa mutta virhealtista. Tämä ns. systeemi 1 harjoittaa prosesseja jotka ovat nopeita, automaattisia, toistuvia, stereotyyppisiä ja alitajuisia (fast, automatic, frequent, emotional, stereotypic, subconscious). Ja tämä tarkoittaa myös sitä että tämä tarkoittaa sitä että konservatiivinen ajattelu on ihmiselle helpommin luontevaa ja "luonnollista". Ei siis ole ihme että asioita pidetään "ilmiselvyyksinä". Toki tämä tarkkuuden kannalta tarkoittaa lähinnä vaivatonta. Ajattelun helppous ja lopputuloksen ilmiselvyys sekoittuvat keskenään. Kenties prosessin taustalla on se arjesta tuttu kokemus että vasta kun vastauksen saamiseksi joutuu ponnistelemaan sen täytyy olla vaikea asia.
Toisaalta tämä ei ole uskovaisia tai konservatiiveja pilkkaava asia. (Toisin kuin voisi luulla.) Sillä tämänlainen tilanne voidaan varsin napakasti sitoa Jonathan Haidtin ajatuksiin. Haidtin mukaan moraalikysymyksissä Haidt aloitti uransa löytämällä todisteita sille että ihmisten moraaliarvostelmat eivät ole rationaalisia vaan emotionaalisia. Perustelut luodaan pään sisällä myöhemmin. Ensin on johtopäätös ja sitten mietitään millä vakioargumenteista tähän lopputulokseen päädytään. Tämä sepittämisprosessi ei ole tietoinen. Ihminen kokee moraalisuutensa aivan eri tavalla kuin miten heidän mielensä asian rakentaa.
Myöhemmissä tutkimuksissaan Haidt on panostanut siihen miten moraali-intuitiot pohjautuvat evolutiivisiin adaptaatioihin. Ja että konservatiivien ja liberaalien kohdalla näissä prosesseissa on eroja. (Tosin Haidt on itse käännynnäinen, liberaalista konservatiiviksi muuntunut joten ero ei ole oikeasti niin kiveen hakattua. Hän uskaltaa olla oman teoriansa vastaesimerkkinä.) Haidt korostaa että argumentit jossain määrin heijastelevat näitä perustason tiloja. Liberaaleilla näitä perustasoja on vähemmän. He korostavat ihmisoikeuskysymyskiä jossa kaikki ovat samanarvoisia. He panostavat reiluuteen ja vahinkojen estämiseen. Sen sijaan konservativeilla on näiden lisäksi taipumuksia lojaaliuteen, pyhyyteen ja auktoriteettien kunnioittamiseen. Nämä Haidtin arvostelmat eivät ole moralisoivia. (Liberaali ei ole huonompi vaan erilainen. Mikä kieltämättä kuulostaa samalta millä käsitellään vammaisia ja muita ... erilaisia sen nolostuttavan ylimääräisen tauon jälkeen.)
Merkittävää tässä on myös epäsymmetria ; Haidtin huomioiden mukaan konservatiivi ymmärtää yleensä paremmin liberaalin ajattelun kuin liberaali konservatiivin. Konservatiivit spottaavat harhaoppisen liberaalia parodioivan olkiukon paremmin kuin liberaalit konservatiiveista väsätyn olkiukon. Toisaalta on hyvä havaita sekin että Haidtin näkemys on aika raju myös konservatiiveille. Esille kun tulee esimerkiksi se, että jos puhutaan insestin tai abortin moraalittomuudesta, tälle löytyy hyvin lukuisia perusteluja. Mutta näiden elementtien poistaminen ei muuta konservatiivin mielipidettä yhtään. (Jos insestin kohdalla argumenttina käytetään sitä että jälkeläisistä tulee vammaisia, korostetaan että seksissä käytetään ehkäisyä jne.)
1: Kokemus on muualta tuttu niille jotka muistuttavat homon ja Raamatun välisestä suhteesta vanhatestamentillisista väkivaltaisista käskyistä. Konservatiivilla on tuhat ja yksi selitystä sille miksi nämä "olisi ihan tyhmiä". Itse asiassa jos näitä tuo esiin niin ateisti koetaan idioottina. Itse asiassa heillä on tähän toki jotain taulukoitakin joissa eri syntejä luokitellaan eri lokeroihin. Mutta niiden objektiivisuus onkin sitten vähän niin ja näin. Psykologisesti nämä väärät raamatunjakeet ovatkin psykologisesti samanlaisia kuin kondomi sisartaan panevalla. Se ei ole relevanttia koska moraali ei perimmiltään ole sellaista loogista tai argumentatiivista.
Summa summarum
Mielestäni on kiinnostavaa että Lindemanin tutkimus näyttää osuvan hyvin tähän lokeroon. Koen hänet jopa jonkinlaisena siltana Pascal Boyerista Jonathan Haidtiin. Mikä on kiinnotavaa koska nämä aihepiirit ovat olleet aiemmin mielessäni "jokseenkin toisistaan irrallisia asioita" ; Mieleni on ikään kuin pitänyt Boyeria "hengellisessä regimentissä" ja Haidtia "maallisessa/poliittisessa regimentissä". Kuitenkin liimana näiden välillä on tradition auktoriteetti ja Pyhän konsepti. Ja näiden suhde intuitioon. Etenkin moraaliseen intuitioon.
Boyer korostaa että uskonnolliset ja hengelliset konseptit eettisine näkemyksineen ja pyhyyttä korostavine rituaaleineen johtuvat siitä että skeemoja sekoitetaan. Tämä on todellakin reifikaatiota. Ei kenties arjen kannalta typerästi tai haitallisesti mutta tieteellisen ajattelun kannalta turhan oikovasti. Toisaalta Haidt korostaa että tässä samassa maailmassa asioita nähdään enemmän tai kenties jopa syvemmin.
Samalla en voi olla miettimättä sitä miten ainakin oma etiikkani näyttää olevan äärimmäisen vahvasti situationistista. Intuitioissani tuntuu olevan kaikilla tasoillaan jokin syvästi väärin. Mikä taas on ollut syynä siihen että en oikein voi luottaa siihen. Peruskokemukseni itsestäni onkin se, että olen itse itseni pahin vihollinen. Tämä ei toki paikkaa intuitiotani, vaan johtaa enemmänkin siihen mitä eilinen turhaumatekstini heijastelee ; Minulla on selviä moraalisia intuitioita jotka ovat loogisessa järjestelmässä argumentoituja mutta jalosti keskenään ristiriidassa. Kokonaisuus ei ole tolkullinen. (Intuitioni puute pakottaa minut huomaamaan nämä paremmin kuin muut. Ja tämä tekee minusta lähinnä itseeni tyytymättömämmän, ei laadukkaamman eettisen ajattelijan saati hyvän ihmisen. Kahnemanin hidas mutta laadukas Systeemi 2 on tarpeen lähinnä jotta tiedostaa että "taikauskohömppä on jo oman pääni sisällä". Kysymys on kontrollista ja varovaisuudesta, ei siitä että tämä olisi jotenkin ylitetty ja ohitettu.)
1: Haidtin ajatusten mukaan syynä on varmasti se, että minä - kuten blogiini kommentoinut konservatiivikin - käsittelee argumenteissa yleensä muutamaa erikseen esilletuotua piirrettä. Eikä tasapainoile kaikilla mahdollisesti keskenään ristiriitaisilla moraaliperustoilla samanaikaisesti. Kun laskelmassa on liian vähän muuttujia, on kokonaisuus stereotyyppinen. Ja mitä intuitiivisemmin päätös tehdään sitä vähemmän sitä luultavasti prosessoidaan. Ja sitä stereotyyppisempiä ja keskenään ristiriitaisempia ilmiannetut tulokset ovat. (Päätös ei tietenkään ole sen kummempi koska rationalisointi tapahtuu päätöksen jälkeen, ei ennen sitä.)
Jossain määrin Haidtin ajatuksissa huomiota herättää myös aiheen biologisen kulman korostaminen. Haidt pitää evoluutiosta. Yllättävänkin paljon. Tässä maailmassa arvot eivät tosiasiassa enää ole perimmiltään mitään mielivaltaa. Ne lähestyvät ajatusta joka kattaa Sam Harrisin "Moraalisen maiseman". Eli ajatuksen siitä että moraalisia asioita voidaan lähestyä tieteellisesti tarkkailemalla ihmisiä ja heidän käytöstään, tekemällä psykologisia kokeita ja aivotutkimusta ja vastaavia. Jossain määrin tämä taas alustaa näkemystä nimenomaan objektiivisen moraalin mukaan. Tosin Harrisin tilanteesta poiketen tämä vie kohti maailmaa jossa näitä moraalisia malleja on sitten useampia.
1: Ajatus siitä että arvolauseet eivät olekaan relativistisia loukkaa tietysti valtaosaa nykyajan ihmisistä. Mutta toisaalta minua viehättää esimerkiksi bioestetiikka jossa mietitään tilastollisia yhteyksiä siitä mitä ihmiset kokevat kauneudeksi vaikkapa "seksikkäissä naisissa". Ihmiset pitävät tätä yleensä latteana. Ja kenties minulta puuttuu tasoja Lindemanin kuvaamasta empaattisesta elementistä, eli olen jotenkin keskivertoa kyvyttömämpi "antamaan oikeaa vastausta". Mutta olen huomannut että bioestetiikan hylkääjät saattavat hurmioitua renessanssinerojen korostamista kultaisista leikkauksista. Että tässä matematiikka, harmonia, kauneus ja muut ovatkin sitten varsin kaavamaisesti kuvattavissa! Eli ilmeisesti en olekaan bioestetiikka-ajatusteni kanssa niinkään yksin kuin voisi luulla.
Itse tosin olen yleensä kannattanut situationistista etiikkaa. Jossa ei nojata mihinkään kategorisiin imperatiiveihin vaan asia katsotaan siinä kontekstissa missä ne sattuvat vastaan tulemaan. Syynä on juuri se että olen huomannut miten intuitionvastaisiin tuloksiin periaatteideni seuraaminen yleensä vie. (Ja tässä luotan intuitiooni enemmän, eli jos eettinen laskelma tuottaa vääriä tuloksia teeskentelen että tiedän laskelmaa paremmin ja että käyttämäni teoria ei sovi tilanteeseen.) Siksi on parempi tehdä asiaa koskeva päätös tilanteessa. (Joskin tästä huolimatta reaktio näyttää usein olevan spontaani ja ärhäkkyydessään stereotyyppinen.) Tässä ei tiedostetulle ja jäsennetylle objektiiviselle moraalille ole tilaa. Siinä moraali jää perimmiltään mysteeriksi, joksikin joka tapahtuu just because. (Ja usein nämä tapahtumat johtavat jonkinasteisiin vaikeuksiin.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti