Kävin puolisoni kanssa kaupassa. Ostoksia oli kohtuullisen paljon. Ennen kassaa kävin vielä kääntymässä hakemassa sellaisen ison pakan talouspaperia. Kun sitten palasin säkkeineni takaisinpäin, huomasin miten kaupan kassalla puolisoni takana oli nainen joka katsoi ostoksia.
Näin että hän kärkkyi jotain. Ilmeisesti hänen huomionsa kiinnitti kaksi asiaa (a) Puolisoni on ylipainoinen ja (b) linjalla oli melkomoinen määrä prosessoituja suklaavanukastyylisiä ratkaisuita. (Tämän lisäksi hän saattoi katsoa että puolisoni ei käytä sormuksia.) Tulkitsen että hänen päähänsä iski mielikuva suklaata ahmivasta ylipainoisesta sinkkunaisesta, sellaisesta josta puuttuvat kaikki "Bridget Jonesin päiväkirja" -elokuvan positiiviset puolet. Kykenin miltei kuulemaan kuinka naisen mieli kääntyi ajattelemaan yksin itkettynä katsottuihin romanttisiin komedioihin ainoastaan suklaa lohtuna.
Ilmoilla oli suuren läskivitsin tuntua kun hän aloitti kontaktinsa kysymyksellä. "Kuka Teidän taloudessanne syö nuo." Hän osoitti vanukkaita. Kysymyksen äänensävy oli asenteellinen, paheksuva. Minä tulin Davy Crockett -hattuineni hänen takaa ja mainitsin lievällä savon korostuksella "Miehän se, mässytän kuin ahma ; Toihan on kato niille allerginen ja kaikkee." (Molemmat faktoja.) Minä taas olen ruumiinrakenteeltani ruipelompaa sorttia. Kuitenkaan en sellaisella tavalla jota nyhjäävät ihmiset ovat vaan sellaisella tavalla kuin jotkut liikunnalliset ihmiset ovat. (Toki tämän lisäksi nyhjään.) Hymyilin ja olin kuin mitään piikkiä ei olisi ollut kenenkään suunnasta.
Naisen ilme oli näkemisen arvoinen. Hän ei ollut niin hyväkuntoinen tai hoikka että hänellä olisi ollut mitään millä arvostella mitään minun terveyteeni tai ruokailuuni liittyvää.
Tämä toimi paremmin kuin kyttääjämoralistin kutsuminen vitun ämmäksi. Näin blogissani voin häntä kuitenkin tälläiseksi kutsua. Etenkin kun tässä ei tullut nimiä kysellyksi.
1 kommentti:
Kertomus elävästä elämästä.
Lähetä kommentti