Perusoikeus, perustarve, peruspalvelu

Minä, aikana jolloin Suomen Valtio henkilökohtaisesti
takasi minulle kaikki perustarpeeni. (Eli kenttäehtoollisen.)

Omana armeija-aikanani on jännittävää huomata että kasarmille mennessä otettiin melko paljon asioita pois. Kaikkien piti pukeutua samalla tavalla. Kaikkien piti asua yhteisnukkumatiloissa de facto satunnaisesti arvottujen ventovieraiden kanssa. Ideologinen julistus oli ehdottomasti kiellettyä vaikka armeija on maallis-poliittinen. Sen sijaan uskonnonharjoittamista pidettiin hyvänä ja tähän kannustettiin. Ikään kuin uskonto olisi jotenkin aivan eri asia kuin muu aatteellinen toiminta.

Armeijassa mielenkiintoista oli sekin että paikka kahlitsi vapautta hyvin tarkasti. Nukkumapaikkaa ja aikaa myöten. Armeija myös tarvittaessa kontrolloin valvomista, ennen kaikkea sitä oli tehtävä tarpeettoman pitkiä aikoja. Myös kaapissa olevat tavaroita oli standardisoitu ja niiden asettelunkin piti noudattaa tiettyä kaavaa. Aamukusi tehtiin komennettuna rituaalina jossa tärkeintä oli ymmärtää että ei oikeasti kuse vaan tekee sen sitten myöhemmin. (Koska annettu vajaa minuutti ei riitä mihinkään. Eikä kukaan olettanutkaan että se riittää.) Miksi armeijan tuli tarjota jotkut asiat mutta ei toisia? Koska toiset ovat perusasioita jotka armeija hoitaa. Ja hyvin moni muu asia sitten ei. Eiperustavanlaatuiset eiperusasiat voidaan ottaa pois ja nauraa päälle. Pilkata sillä päivärahalla joka on niin pieni että se on jo vittuilua. (Parempi täysin ilman. Sanonko mihin koloseen voitte tunkea päivärahanne? Teillä armeijalaisilla on tiettävästi niitä ruhtinaalliset kaksi, molemmissa päissä. En välitä kumpaan peräsuolenmutkaanne ne tungette. Mutta tunkekaa!)

Perusasiat kuntoon?

Teologian ylioppilaiden lehti "Kyyhkynen" haastatteli tähän sopien kenttäpiispa Pekka Särkiötä. Hän komppaa ajatusta uskonnon erityisasemasta. "Kenttäpiispan samoin kuin sotilaspappienkin palkan maksaa valtio, ei kirkko. Etenkin vapaa-ajattelijoiden suunnalta tämän järjestelmän mielekkyys on kyseenalaistettu. ”Minusta siinä ei ole mitään epäselvää”, Särkiö vastaa. ”Uskonto on yksi ihmisen perustarpeista. Lähdetään siitä, että kun valtio kerran määrää varusmiehen palvelukseen, sen on huolehdittava perustarpeista. Yhteiskunta hoitaa silloin ravinnon, majoitukset, terveydenhuollon, lomamatkat ja uskonnon. Uskonto kuuluu ihmisoikeuksiin.”"

Se mikä on ihmisoikeus on sitten kuitenkin hyvin vaikea asia. Miksi kristinuskolla on annettu suurempi merkitys kuin vaikka evolutionismille tai poliittiselle vihreydelle? (Ensimmäistä syytetään usein uskonnoksi, jälkimmäinen näyttää monin paikoin sellaiselta omiin silmiini. Siksi esimerkit.) Toisaalta ihmetyttää miksi kenttäateisteja ei ole. Kenties siksi että "ateismi on uskonto" siihen asti kunnes "uskonto" tarkoittaa sellaista asiaa johon liittyy oikeuksia. Ja joka nähdään tärkeänä asiana.

Särkiön strategia : "ihmisoikeus" -sanan ylikäyttäminen on suosittua. Ihmisoikeudet ovat mukava asia. Jokainen kannattaa ihmisoikeuksia ja jokainen joka tunnustaa vastustavansa ihmisoikeuksia on paha ihminen. Tätä tematiikkaa käytettiin melko paljon myös ns. tasa-arvoisessa avioliittolaissa. Olen, tunnetusti, tämän lainmuutoksen ystävä. Mutta minua ihmetytti se että asiaa myytiin nimenomaan ihmisoikeuksien nimellä. Mielestäni asia koski enemmän hyviä oikeuksia kuin ihmisoikeuksia sanan vahvimmassa mielessä. Kysymys ei ollut siitä annetaanko homoille ihmisoikeuksia vaan siitä annetaanko homoille ihmisinä oikeuksia. (Toki asiassa tehtiin kikkailuja myös toiseen suuntaan. Eräät ihmiset kehtasivat kirjoittaa esimerkiksi kirjoja joiden henkenä on että homojen avioliitto rikkoo lasten ihmisoikeuksia. Ja eräiden mukaan se oli suoraan YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastainen laki.) Ero on pieni mutta relevantti. Ja tämä ero johtaa sen tyyliseen henkeen jossa erimielisyys tekisi pahan ihmisen. Toki aivan liian moni sukupuolineutraalia avioliittoa vastustanut on kammottava nyylä kusipää joka tekee asenteellista juttuaan koska haluaa sortaa eikä tunnusta tätä sortamiseksi koska tekee tätä uskontonsa nimessä kuten kunnon emotionaalisesti turmeltuneen psykopaattisen teokraattitampion odottaa voikin. Mutta tämä ei ole kuitenkaan mikään tämän lainmuutoksen vastustamisen "irrottamaton attribuutti".

Näen Särkiön käyttämässä strategiassa samaa omituisuutta.
* Toki syynä saattaa olla se että Särkiö on varsin hyvin palkatussa työssä jossa tärkein tehtävä on keksiä oikeutuksia siitä että tämä palkansaanti jatkuu tulevaisuudessa.
* Kenties syynä on myös se, että hän toimii virassa armeijan puolella. Eli laitoksessa jolla on omituinen tapa jossa kuolinpaikan kertominen on jotain jonka toivotaan lähentävän instituutiota sotilaisiin. Tällä viittaan tuoreeseen ilmoitukseen "palvelupaikan kertomisesta". "Pääesikunta pohtii parhaillaan sitä, pitäisikö Puolustusvoimien ottaa yhteys kaikkiin asevelvollisiin. HS:n tiedon mukaan Puolustusvoimat harkitsee kirjeen lähettämistä kaikille reserviläisille. Kirjeessä olisi muun muassa tieto vastaanottajan sodan ajan sijoituksesta. Tavoitteena on lähentää reserviläisten ja Puolustusvoimien suhdetta." Juttu on kaiken kaikkiaan niin absurdi että sitä ei voi kuin ajatella että Pääesikunnassa ollaan aivan helvetin tyhmiä. Tai sitten kyseessä on sota-aikaan valmistautumista jota tehdään Putin -nimen kaikujen takia. Ja perustelut on tehty diplomatiasyistä kun suora ja avoin tunnustus siitä että "idän ihme, lännen kauhu" saattaa todella tarkoittaa sitä että "perästä nousee sankka sauhu" haiskahtaa avoimelta sotatoimiin ryhtymiseltä.
* Mutta Särkiön strategia taitaa kuitenkin noudattaa pääasiassa "kirkon virallista kantaa". Tässä viittaan siihen mitä esimerkiksi Elias Tanni on sanonut "Yleinen pappeus taas perustuu siihen, että pappeus on lähtökohtaisesti maallinen virka, ei sakramentti. Pappia tarvitaan yhteiskunnassa kuten tarvitaan maanviljelijöitä, sairaanhoitajia, lakimiehiä… siksi on tärkeää, että kukin ammattikunta osaa asiansa."

Mikä on perustavaa?

Peruskysymys sitten onkin että mikä on perustarve jolla oikeutetaan asia perusoikeudeksi - ja jonka kautta syntyy tämänlainen peruspalvelu. Usein haiskahtaa että takana on lähinnä homo religiosus -ihmiskuva. Eli malli joka on psykologisesti liioiteltu. Ja jota joudutaan puolustamaan tavoilla joissa uskonto -sanan merkitys pakosti katoaa ja laimenee. "Ateismista tulee uskontoa" koska muuten homo religiosus -ihmiskuva falsifioituisi. Ja tässä sitten käy toisin kuin uskontotieteen peruslähtökohdan mukaan jossa uskonto on esimerkiksi uskontotieteilijä Matti Kamppisen mukaan "kaavoittunutta vuorovaikutusta kulttuurisesti postuloitujen yli-inhimillisten olentojen kanssa". Uskonto alkaa tarkoittamaan niin laajaa asiaa että se ei enää tarkoita sitä mihin sillä viitataan kun puhutaan jostain niinkin eksaktista kuin kenttäpiispan virasta.

Samanaikaisesti moni selittää että esimerkiksi seksin harjoittamiseen liittyvät asiat eivät ole ihmisoikeuksia. Itse asiassa niitä koskee asia joka tuli tuoreesti vastaan erotiikkakaupan yhteydessä. "Yrittäjät yllättyivät saadessaan kielteisen rahoituspäätöksen Finnveralta. Heidän mukaansa Finnvera ei pitänyt toimintaa eettisten arvojen mukaisena" ... "He sanoivat, että eettiset arvot ovat esteenä meidän tukemiseen. Lähdettiin ajamaan asiaa vaatteiden ja naisten seksuaali- ja terveystuotteiden kauppana. Meillä on esimerkiksi geisha-kuulia, joilla pidetään kuntoa yllä. Ilmeisesti erotiikkavälineet olivat heille liikaa." Perusteeksi on usein kerrottu sen tyylisiä asioita että ilman ruokaa ja juomaa ihminen kuolee, mutta selibaatit eivät kuole.

Logiikka on tietenkin aivan mahtavaa. Sillä sitä kautta voitaisiin nostaa esiin vaikkapa se että perusasiat ovat Maslown tarvehierarkian pohjalla tai mahdollisimman alhaalla. Silloin tarve pienenee mitä ylemmäs tarvehierarkiassa kiivitään. Valitettavasti tämä tekee seksuaalisuudesta keskeisemmän perusasian kuin itsensä toteuttamiseen liittyvästä uskonnosta. Uskonto ei tuo kaloreita, ja vaikka moni uskovainen muuta väittääkin, Jeesus ei suojele luonnonvoimilta, viruksilta, kylmältä tai päähän impaktinomaisesti lentäviltä suurnopeuksisilta pienikokoisilta metallisilta kappaleilta.

Mielenkiintoista on että seksuaalisuus on yleisinhimillistä. Mutta armeija ei taannut runkkukoppeja. Vaikka juuri niille olisi erityistä tarvetta paikassa jossa nukutaan ja jopa käydään suihkussa yhteisissä tiloissa käytännössä vailla yksityisyyttä. Runkkukoppia ei nähdä perusoikeutena vaan epäeettisyytenä. Eli sitä ei vain järjestetä vaan sellaisen järjestämistä pidettäisiin eitoivottuna. Mikä on käsittämätöntä kun samanaikaisesti uskonnonharjoittaminen on ihmisen erottamaton perustarve joka pitää siksi liittää sotilasvalaan asti.
1: Rehellisyyden nimissä. Jos armeija ei järjestä tätä, se rakennetaan. Käytimme armeijan laajakulmakalusteita yöaikaisiin. Myös eroottisiin julkaisuihin. Kuvittelivat että joku armeijan yhdestä valvovasta armeijatoverista muodostuva valvontajärjestelmä, pari turvakameraa ja lukko toimisi minään esteenä yritteliäälle mielelle! Itse tosin tarvitsin keinoja lähinnä koska halusin pelata playstationia. Tosin kulutin armeijassa paljon aikaa kaikkeen kyseenalaiseen. Esimerkiksi leireillä kulutin aikaani ruuan varasteluun. Oli nälkä, laihduin koko ajan. B -ryhmään siirtämisen aikaan painoin jo alle 50 kiloa (olin yli metri kahdeksankymmentä pitkä.) So there is perustarpeet in your priesthood's fucking arse!

Kaiken kaikkiaan:

On siis selvää että ainakaan Maslown tarvehierarkia ei toimi ihmisoikeuksien perustana. Tosin filosofisen analyysin avulla on vaikeaa sanoa mikä on tai ei ole ihmisoikeus. Sillä ilmoilla on ainoastaan kannanottoja siitä mikä on ihmisoikeus ja mikä ei ole. Argumentit eivät ole kovin laajasti sovellettavia, niitä vaivaa hyvin läpitunkeva domeenispesifisyys. Kaikki argumentit ovat spesiaalisti juuri tätä tiettyä kysymystä koskevia. Sama argumentti ei osu kaikkeen mitä kuvataan ihmisoikeudeksi. Oikeastaan ainut tapa ymmärtää ihmisoikeudet on ymmärtää ne poliittiseksi peliksi. Silloin ainut tapa oppia ihmisoikeuksien sisältö on tehdä se mihin isoäitini minut patisti. Eli lukea YK:n ihmisioikeusjulistus. Ja tehdä tämä ulkolukuna, kuin dogmaatikko. Ei minkään laajakirjoisen filosofisen ideologia-analyysin kautta. Tilannekohtainen etiikka ei mitään yhtä Kantin kategorista imperatiivia noudata. Ja kenties tämä on hyväkin. Tai sitten se on vain mielivaltaa. (Oikeus nimeen ja uskonnonharjoittamiseen ovat ihmisoikeuksia vaikka ne eivät ole elintärkeitä kuten oikeus ruokaan. Eikä niille tarvita argumentteja koska ne lukevat ihmisoikeusjulistuksessa. Period.)

Oli miten vain niin laajassa mielessä "ihmisoikeus" on sellainen oikeus jolla on riittävän hyvin rahoitettu lobbausjärjestö. Ja siksi Särkiö kokee hoitavansa asioitaan perustarpeiden äärellä.