Ajatuksia siitä miten on kenties nimenomaan järkevää pilkkoa ja määritellä rakkautta

Skientismi ja analyyttinen filosofia nähdään usein jonkinlaisena loukkauksena ihmisyydelle. Syynä on se, että niissä tarkastelun kohde määritellään ja tätä kautta sidotaan se jonkinlaiseen vankilaan. Ja tämä kielikuva on mielikuva ja mielikuva ikävä tosiasia. Kenties tässä on kuitenkin hieman "rajoittunut" tapa katsoa asioita.

Moni toki käytännössä unohtaa tämän jos esille laitetaan jokin muu kuin "pahamaineinen evoluutiopsykologia". Esimerkiksi Platonin rakkauden kolmijako jossa on eros (eroottinen rakkaus), filia (veljellinen rakkaus) ja agape (jumalallinen rakkaus) eivät koe samanlaista tuomitsemista. Vaikka teknisesti niissäkin on kyse hyvin samantapaisesta asiasta.

Asiaa voi lähestyä kenties jopa paremmin ottamalla käyttöön ajatuksen jossa luokittelu voi tarjota näkökulmia hyvinkin erilaisiin rakastamisiin. Evolutiivisestikin on aivan eri asia selittää seksuaalista himoa kuin vaikkapa altruismia. Yleisnimi on tässä mielessä aivan liian ylimalkainen ja rajoittunut. Syntyy ikään kuin vääriä dikotomioita. Ja siksi, kun variaatiota ei nähdä, syntyy tilanteita joissa osiota tarkastelevat näkökulmat ovat vääriä. ; Jos ajattelee vain "rakkautta", on seksuaalisen himon selittäminen loukkaavaa koska rakkaus voi olla myös tuntemattoman auttamista. Tämä sinänsä osuva vastaesimerkki ei sitten vain osu siihen tässä tilanteessa tarkoitettuun maaliin.

"Psychology Todayssa" kirjoitettiin vähän aikaa sitten siitä miten psykologi voi nähdä aihepiirin. Ja yllättävää kyllä näyttää siltä että kun kuva tarkentuu, niin nimenomaan syntyy uusia erilaisen rakkauden lokeroita. Platon oli siis hyvinkin paljon liian yksinkertainen.
1: John Lee on tehnyt luokitelmia. Joita on enemmän kuin Platonin kolme. Niistä jokainen on omalla tavallaan tärkeä, keskenään erilainen eikä yksikään niistä ole täysin väärä. Eros, idealisoituun partneriin heijastetut romanttiset tunteet. Ludus, jännityksentunnetta luova rakastamisen tapa. Storge, vakautta ja ystävyyttä korostava rakkaus. Pragma, joka on käytännöllistä rakkautta jossa mukana on myös omia mieltymyksiä ja tarpeita, joiden kautta saadaan piirteitä - ja niihin voidaan jopa luoda "suositusluetteloja". Mania johon liittyy pakkomielteisyyttä, mustasukkaisuutta ja äärimmäisiä tunteita. Agape joka on epäitsekästä ja ehdotonta myötätuntoa ja myötäelämistä.
2: Robert Sternberg on määritellyt rakkauksia joissa huomataan että osa rakkauksista on kombinaatioita. Ei ole siis vain yksi lokero johon pitäisi jämähtää vaan mausteita voidaan ottaa useasta eri luokasta. Kenties jopa kaikista. Rakkaudessa on läheisyyttä (intimacy), seksuaalista ja romanttista viehätystä (passion) ja sitoutumista (commitment). Esimerkiksi teinien suhteet tuntuvat hyvin vakavilta ja muokkaavat persoonalisuutta mutta niistä puuttuu sitoutuminen. Pitkäaikaisessa parisuhteessa taas alkuinnostus saattaa hiipua ja muuttua kypsemmäksi kumppanuudeksi.

Mielestäni nämä yksityiskohdat ovat tarpeen jos pitää esimerkiksi ymmärtää sitä miksi nettideittipaikoissa annetaan toivelista ja ihannekuvia. Ja miten tämä oma ihanne ei sitten välttämättä herätä suuria tunteita. Mutta samalla tämä tapa voi olla rationaalisempi kuin lähimmän fyysisen ihastuksen herättävän partamotoristin tai biletytön kyytiin hyppääminen. Ja miten moni helposti sanoo että "väärin tehty" kun oikein tapa kuvata asiaa on nimenomaan "eri tavalla tehty". Näkisin jopa niin että analysoimaton mieli on asioita ymmärtämätön ja asioita arvostamaton mieli.

Jos siis määritelmien vankila ja dikotomisuus ahdistaa, voi syynä olla "liian vähän filosofiaa" eikä "liian paljon filosofiaa". Ylianalysointi on harvoin ongelma. Usein jos ongelma näyttää tältä, se voi olla jopa sitä että omat epävarmuudet, pelot ja asennevammaparanoijat naamioidaan mietiskelyksi ja itsereflektioksi.