Päätöksenteko nähdään usein suoraviivaisena prosessina jossa on tietty päämäärä jota sitten tavoitellaan järkevillä toimenpiteillä. Näin valinta ja päämääräsuuntautuneisuus korostuvat. On maali ja sitten poikkeama nähdään virheenä. Tämä johtaa sen tyyliseen klassiseen teleologia-hamartia -näkemykseen joka oli suosittu antiikin kreikassa.
Moni korostaakin että ihmisen tulisi tavoitella jonkinlaista rauhaa ja yhteyttä. Että rationaalinen ja järkevä ihminen olisi siksi viileä. Eli objektiivinen ihminen olisi paitsi ei-subjektiivinen ja tunteeton niin päämääräsuuntautunut elämän tarkoituksen tunteva ihminen on sitten prioriteeteiltaan terve ja tasapainoinen. Sisäinen kiista ja erimielisyys nähdäänkin usein ongelmana joka pitäisi terapoida. Kognitiivinen dissonanssi on siis jossain mielessä paha asia, jokin joka vaatii maailmankuvan jäsentämistä tai psykoanalyysiä.
Tämä ei kuitenkaan ole ilmiselviö. Kognitiotieteessä ihmisen toiminta ei näytä tämänlaiselta. Eikä pelkästään siksi että ihmiset epäonnistuvat. Kurzbanin "Why everyone (else) is a hypocrite" kun kertoo että usein päätäntä on optimointia. Eli tosiasiassa samanaikaisesti tavoitellaan eri asioita. Ja prioriteetit ovat joskus keskenään ristiriidassa. Joskus yhden prioriteetin korostaminen johtaa vaikeuksiin. Tätä kautta ongelmat muuttuvat rajanvetokysymyksiksi joissa on aina olemassa ääripäiden välinen jännite. Kultainen keskitie ei siis itse asiassa korosta harmonista rauhaa vaan tunnustaa ristiriidan olemassaolon.
Jossain määrin toiminta on kuitenkin sellaista että teon joko tekee tai ei tee. Näissä tilanteissa valinta muistuttaakin "voittaja vie kaiken" -kilpailua. Erilaiset neuronien yhdistelmät mielessä joko tukevat tai sammuttavat toisiaan. Voittaja saattaa määräytyä hyvinkin pienestä syystä. Tässä näkemyksessä intentio ja aktio eivät enää olekaan siistejä. Ja ristiriidat ovat jotain jotka liittyvät siihen että kykenee harkitsemaan monenlaisia vaihtoehtoja ja valitsemaan tilanteenmukaisimman tavan toimia. Kriittinen monipuolinen ajattelu vaatii usein keskenään riitelevien asioiden harkitsemista ja punnitsemista samanaikaisesti. Sitä että ne molemmat ottaa jossain määrin vakavasti. (Tämän vastapoolissa on sitten se, että "aivoton ja pöljä" elämä voi kuitenkin olla mukavaa ja stressitöntä. Ja tällä taas on omat hyötynsä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti