Upotetaan hanskat moraaliongelmaan

Jos katsotaan tapaa jolla ihmiset puhuvat moraalista ja etiikasta, ei ole vaikeaa huomata että he käsittelevät moraaliarvostelmia ikään kuin ne olisivat kohteen attribuutteja. Tällöin ne muodostavat sen tyylisiä lauseita kuin "ruoho on vihreää". Tai koska kyseessä on etiikka on väitelause enemmänkin muotoa "masturbointi on väärin". Uskonnot ovat tässä usein samalla linjalla. Ne opettavat etiikkaa siinä mielessä että ne kertovat että tietyt asiat ovat väärin ja tietyt asiat eivät ole. Eli ne kertovat minkä laatuinen tämä "moraalinen attribuutti" jossain asiassa tai tapahtumassa on.

Moni on tähän tasoon tyytyväinen. Se tuntuu antavan selityksen ja antavan vastauksen. Kuitenkin tämä on tavallaan vähän sama kuin yrittäisi vastata olemassaolon kysymykseen, kysymykseen siitä että "miksi jotain on olemassa sen sijaan että ei olisi mitään". Vastauksena Jumala tuntuu jossain määrin selittävältä. Mutta ongelmana on se, että se ei tosiasiassa kerro muuta kuin että Jumala on olemassa, eikä se vastaa kysymykseen miksi Jumala on ollut olemassa sen sijaan että ei olisi mitään.

Tätä pulmaa aukomaan otettiin sitten etiikan kohdalla metaetiikka. Se ei vain kerro "moraalisista attribuuteista" vaan siitä mitä moraali on. (Ruohoesimerkkiä katsoen se ei tavallaan pyri kuvaamaan ruohoa vaan selittää vihreää väriä.) Tässä kohden on tietenkin monia erilaisia tapoja vastata kysymykseen. Taustalla on yleensä jonkinlainen ontologinen kannanotto siitä mitä moraali on. Ja tätä kautta moraalisuus sitten selitetään.

Yksi tapa katsoa asiaa on nihilismi. Siinä moraali on illuusio. Se on yksi tapa hoitaa metaetiikka filosofisesti kuntoon. Toinen on emotivismi joka taas kertoo että moraaliset lauseet eivät kuvaa tosiasioita vaan tunteita. Näin ollen moraalissa ei ole kysymys siitä mitä se on vaan mitä sillä tekee. Siksi jos joku sanoo että "masturbointi on väärin" hän itse asiassa emotivistisen metaetiikan mukaan sanoo jotain tunteistaan. Tässä toiset koulukunnat panostaisivat ajatukseen siitä että masturbointi ällöttää häntä. Toiset taas korostavat sitä että masturbointi voi hyvinkin ihastuttaa, mutta sitä pidetään vaikka pidemmällä tähtäimellä rappiollisena ja vahingollisena. (Toisaalta joku voi inhota masturbointia yleisesti mutta nauttia masturboimisesta tietyn henkilön läheisyydessä. Tällöin on vaikeaa tietää onko masturbointiin koettu vastenmielisyys yhteiskunnan normi vai onko tiettyyn ihmiseen obsessoituminen vaikkapa pornoviihteen aikaansaamaa turmellusta. Kun mielessä on sisäinen ristiriita niin kumpaa tunnetta pitäisi seurata. Emotivisti joutuu miettimään mitä hänen tunteensa todella ovat. Että onko jompi kumpi kuitenkin ideologiaa joka vain on opetettu selkäytimeen. Ja sen jälkeen metaeetikon kannattaa miettiä että miksi emootio on eettisempi kuin yleinen moraalinormi, koska silloin hän tietää miksi emootio on parempi tapa määrittää moraali kuin vaikka uskonnon dogmatiikka.)

Olen laittanut nihilismin ja emotivismin esille sen vuoksi että tässä kohden asia muuttuu hieman tahmaiseksi. Niillä on nimittäin yhtymäkohtia performativismiin (non-cognitivism), metaeettiseen näkemykseen jonka mukaan eettiset väitelauseet eivät ole rationaaliselta tasoltaan tosia eivätkä epätosia. Eli kun joku puhuu moraalista hän puhuu asiasta jolla ei ole lainkaan totuusarvoa. Kun joku esittää moraalilauseen, on katsottava vain mitä toimintaa hän haluaa tukea tai rajoittaa. Ja mitä hän itse toimii tai mistä aktiosta hän pidättäytyy.

Tämän konseptin kohdalla on mainittava kaksi eetikkoa, Frege ja Geach. Heillä on ongelma nimeltä "embedding problem". Se on kenties merkittävin yksittäinen metaeettinen ongelma. Nimittäin jos meillä on vastaus tähän ongelmaan, annamme väistämättä performativistille suuren merkityksen, joka taas on tuhoisaa lähes kaikille muille etiikan teorioille. Toisaalta jos tähän ei ole ratkaisua on väistämättä ajateltava että olisi käytettävä sellaista metaetiikkaa jossa moraaliväitteillä on totuusarvo.

Lähtökohta asiaan on varsin helppo ymmärtää. Jos esimerkiksi sanomme että "masturbointi on väärin" moni ajattelee että se tarkoittaa sitä että se on ristiriidassa lauseen "masturbointi on moraalisesti kannustettavaa". Mutta jos lauseilla ei ole totuusarvoa, tämä ajatus ei olekaan mitenkään väistämätön. Jos kyse ei ole totuusarvoista, molemmat lauseet voidaan esittää samanaikaisesti.

Mutta tämä ei ole se varsinainen probleema. Se on hieman hienostuneempi. Se on kuitenkin itsessään melko yksinkertainen ; Tietyt moraaliset lauseet ja niitä koskevat väitteet muodostavat semanttisesti mutkikkaita lauseita jotka ovat rakenteeltaan sellaisia että niitä on hyvin vaikea selittää jos niillä ei ole totuusarvoa.

Jos esimerkiksi esitämme että "masturbointi on väärin", katsomme että se koskee paitsi meitä itseämme myös muita. Ja näin voimme rakentaa lauseita "Jos masturbointi on väärin niin se, että houkuttelet veljesi masturboimaan on myös väärin." Logiikan kannalta päätelmä on modus ponens. Kyseessä ei ole päättelyvirhe ; Siinä ei ole ristiriitaa tai kehäpäätelmää. Premisseistä seuraa johtopäätös, eikä ekvivokaatiota tapahdu. Performativistin mukaan tässä ei olisi itse asiassa ilmaistu mitään. Kuitenkin tämänlaisia lausumia tehdään ja niiden käsittely ei tuota mitään ongelmia.

Itse asiassa filosofiassa on käsitelty analyysiä usein siten että lauseissa on usein kokonaisuus jota ei ole esitetty aikaisemmin. Mutta sen sisältö voidaan ymmärtää koska sen osaset tunnetaan muutoin (compositionality constraint). Jos "masturboin keittiön lattialla", voi lukija teeskennellä että ei ole koskaan törmännyt lauseeseen. Mutta koska hän tietää mitä "lattia", "keittiö" ja "masturbointi" tarkoittavat, syntyy kokonaisuudesta ymmärrettävä. Lukija saa päähänsä ajatuksen. Häiritsevän ajatuksen. Likaisen ajatuksen. Mahdollisesti impulsseja osallistua toimintaan.. Mutta jos moraali on absurdia, arationaalista tai irrationaalista (eli sillä ei jostain syystä ole totuusarvoa) on vaikeaa ymmärtää miksi näitä moraalilauseita rakennetaan, lausutaan ja niiden lausumien sisältö myös käsitetään.

Embedding problem on merkittävä haaste. Se itse asiassa käytännössä tuhosi performativismin. Se ei ole kovin innostanut eetikoita. Ongelmalle on toki helppoja intuitiivisia ratkaisuja jotka ovat enemmän tai enemmän vääriä. Jos esimerkiksi korvataan päättelyä muotoon (P1) Jos minä ajattelen että masturbointi on väärin, niin se tarkoittaa sitä että veljeni kannustaminen masturbointiin on väärin. (P2) Olen sitä mieltä että masturbointi on väärin (J) eli minun tulisi ajatella että veljen kannustaminen masturbointiin on väärin. Tämä tekee lauseesta validin ja se vastaa jossain määrin performativistista asennetta. Kuitenkin tässä ohitetaan se että tässä ei puhuta enää ei-loogisesta konseptista. "Olen sitä mieltä että masturbointi on väärin" ei ole eettinen lausunto vaan väite joka on joko tosi tai epätosi. Näin ollen se välittää kyllä asenteen mutta ei moraalin absurditeettia. Väitelauseet tässä korjatussa muodossa eivät enää ole ytimeltään performativistisia. Haaste onkin paljon mutkikkaampi. Kuten siihen liittyvät myöhemmät ratkaisuyrityksetkin.

Moni performativisti kykenee lähinnä virnistämään ongelmalle. Jos moraali on absurdia se on kenties hauskin tapa hoitaa ongelma, tunnustamalla se ja lakaisemalla se maton alle ; Voidaan vaikka esittää että käsittelemme moraalia koskevia analyysejä kuin ne olisivat oletuksia. Oletuksien ei tarvitse olla totuudenmukaisia jotta niitä voidaan analysoida loogisesti. Päättelyn validius ei kuitenkaan ole sama kuin johtopäätöksen totenaolo. Carbage in-carbage out. Jotkut ovat halukkaampia pitämään kiinni eettisestä päättelystä eivätkä halua hylätä logiikan validiutta. But I prefer Grin. Minulle moraali on elämän kannalta tunteita ja tämän tason ulkopuolella meillä ei ole siitä tietoa saati järkeviä perusteita, mutta samalla ontologisesti se on jonkinlainen mysteeri. Voimme puhua etiikasta politiikassa ja vallankäytössä ja tunteilla miten mielimme. Silloin se sentään nojaa johonkin. Mutta metaetiikka on perimmiltään sitä että ihminen joko mitätöi tätä tunteilua turhaksi tai yrittää pumpata egopäissään siitä jonkin erottamattoman osan kosmoksen rakennetta. I definetly prefer Grin. Jos kikkelinhieronta on tyhjää se on lähes yhtä kornia kuin ajatus siitä että kikkelinhieronta jotenkin värisyttää laajasti jotain maailmankaikkeuden perusrakenteita. I just can not not Grin.