Keskusohjaamatonta eugeniikkaa?

Kreationisti Reijo Helttula kirjoitti tuoreesta eutanasiaan liittyvästä kansalaisaloitteesta. Samassa yhteydessä hän puhui myös abortista. Ja liitti ne nimenomaan eugeniikkaan. Tämä kysymys on hyvin kiehtova. Sillä tietyllä tasolla hän on hyvin oikeassa. Aborttia on todellakin käytetty eugeniikassa. Ja tätä on tapahtunut Suomessa. Itse asiassa Suomen lainsäädäntöä tutkimalla voidaan havaita eräs jännittävä asia. Helttula tosin tuskin pitää tästä asiasta.

On selvää että jos puhutaan rodunjalostuksesta ei ole mitään mieltä väittää että eutanasia olisi eugeniikkaa. Eugeniikka koskee pääasiassa vanhuksia ja kuolemansairaita. Tuskaiset syöpäpotilaat joilla on muutama viikko elinaikaa ja viimeisiään vetelevät mummot eivät satu olemaan niitä jotka lisääntyvät ja voisivat levittää geeninsä geenipooliin. Tältä osin lausunto siitä että eutanasia olisi eugeniikkaa lähellä on enemmän kieliopillinen siinä mielessä että eutanasia ja eugeniikka pitävät sisällään samoja kirjaimia. Muuten tuo ajatus on tietenkin mieletön ja vihjaa että kenties Helttula ei tiedä oikein mitään eutanasiasta eikä eugeniikasta. (Mutta silti pitää niiden ääneenlausumisesta. Ehkä papukaija on kuullut jossain näitä äänteitä ja matkii niitä mekaanisesti kuin keisarin konesatakieli jonka kilke ei valitettavasti koskaa pärjää ehdalle tieteen  satakielelle. )

Mutta abortissa on jotain mieltäkin. Tälläisiin on mielenkiintoista ja asiallista tarttua.

On hyvä miettiä minkälainen rooli abortilla on ollut Suomen historiassa. Voisin puhua entisaikojen kummituksista, liekkiöistä. Mutta katson kuitenkin lakia. Sillä lain käyttö ja se mihin lait perustavat norminsa on tässä hyvin oleellinen asia.

Abortti, eli sen ajan termeillä raskaudenkeskeytys, oli karkeasti sanoen laitonta aina 1950 -luvulle asti. Ensimmäinen heinäkuuta 1950 abortista tuli mahdollista. Raskaudenkeskeytykeen vaadittiin tällöin lääkärin diagnoosi siitä että äidin henki on vakavassa vaarassa. Kun abortista tehtiin laillista muissa tilanteissa, kysymys ei ollut abortin avaamisesta. Vaan siitä, että haluttiin ehkäistä ns. henkariabortteja joissa kuoli paljon naisia. Ymmärrettiin että abortin kohdalla täyskielto on vastaava kuin yrittäisi torjua viinanjuontia kieltolaeilla. (= Eihän siitä mitään tule, vaikka yritetty onkin.) Laki oli tarkoitettu nimenomaan vähentämään näitä sikiönlähdetyksiä.

1950 -luvun lain ydin oli se, että abortti oli mahdollista 16. raskausviikolle asti. Kahden lääkärin täytyi antaa abortille lääketieteellinen tai eugeeninen syy. Sosiaaliset syyt olivat sellaisia että niitä kuunneltiin mutta ne eivät yksinään voineet olla riittäviä. Toisin sanoen niiden perusteella ei saanut aborttia. Koska vanhat säännöt tunsivat lääkärien hengenvaarakriteerit, lääketieteelliset muutokset lakiin eivät olleet suuria. Eugeeniset piirteet olivatkin se asia joka muuttui tässä eniten. Tämä 1950 -luvun aborttilaki oli tavallaan korostetusti eugeeninen projekti. Ei siksi että abortista olisi tullut eugeniikkaa vaan juuri siksi että tämä eugeenisuus nousi projektissa alleviivatusti esille. Nyt voitiin karsia "perinnöllisiä taipumuksia, jotka jälkeläisissä tulisivat aiheuttamaan mielisairautta, tylsämielisyyttä, ja vaikean ruumiillisen vamman tai muun vian". Suomi oli tuolloin kristillinen maa ja tämä oli kristittyjen mieleen. (Eugeniikan takana kun on pahamainen "mikroevoluutio". Kreationistit tahtuvat unohtaakin esimerkiksi kreationismin historialle tärkeän hahmon nimeltä Tinkle. Joka oli kreationistien johtohahmo ja kova pro-eugeniikan puuhamies. Asiassa on toki enemmänkin yhteyksiä...)

Tämän lainmuutoksen yhteydessä tehtiin toinenkin säädös. Tämän tehtävänä oli saattaa ei-toivotuista raskauksista kärsivät kohtaamaan äitiyden ilot. Toisin sanoen tässä tehtiin sinänsä vastuullisesti että aborttia ei vain nähty ongelmallisena vaan ymmärrettiin että abortteja voidaan vähentää ainoastaan jos yksinhuoltajaäitejä ja vastaavia tuetaan erityisesti. Naisia ohjattiin äitiyshuoltoon.
1: Nykyään tämä on nähdäkseni abortinvastustajilta unohtunut. He vain syyllistävät abortintekijöitä ja puolustavat abortin tekemättömyyttä eettisellä jargonilla ilman käytännön toimia. Ja korostavat perinteisen perhemallin ihanuutta unohtamatta että abortti on relevantimpi jos olet yksinhuoltaja ja näin he ovat kaivamassa arvostusta ja lisäämässä häpeää yksinhuoltajaäideille. Abortin vastustajat väittävät kovasti olevansa pro life, mutta tosiasiassa he ovat moralisteja jotka huutavat ongelmaa ja syyttävät ongelmasta kärsiviä sen sijaan että ratkaisisivat sitä ongelmaa. He ovat myös usein idiootteja jotka vakavalla naamalla ilman mitään häpeää voivat julkisesti ilmoittaa että eutanasia on eugeniikkaa. Ja heidän yhtä tylsämieliset kanssatoverinsa lähinnä johdattavat tolkun ihmiset miettimään sitä vaihtoehtoa että entä jos tämä tylsämielisyys onkin todella seuraus siitä että nykyään ei enää ole käytössä 1950 -luvun eugeeninen aborttiprojekti. He ovat niin tylsämielisiä että eivät mieti yksinhuoltajuutta kuin irrallaan, sinänsä perinteisestä perhemallista poikkeavana ja siksi moitittavana asiana. He eivät kombinoi mitä tapahtuu kun näitä eri elementtejä törmäytetään keskenään. Eli he pystyvät miettimään vain yhtä dikotomiaa kerrallaan. Piikidekin pystyy parempaan. Ja miljoona kertaa nopeammin. ; No kristityt nyt kykenevät vastustamaan itsemurhaakin mutta olemaan samalla sellaisia paskapäitä että heidän kanssaan ollessaan kaikista mieluiten vetäisi itselleen kuulan kalloon...

Aborttilaki ei ollut tyhjiössä. Se liittyi sen ajan perhepolitiikkaan. Abortit nähtiin ennen kaikkea yhteiskunnallisena. Naisten jonkinasteinen velvollisuus oli lisääntyä. Kansakunnan väestönkasvu nähtiin tärkeänä asiana. Aborttien tekeminen oli tätä kautta ennen kaikkea teko jonka kohteena oli yhteiskunta. Tämä ei ollut sattumaa. Äitiysavustuslaki (1937) ja lapsettomuusvero (1937) lähestyivät samaa yhteiskunnallista ongelmaa toisella tavalla. (Äitiysavustuslaki muuten voidaan nähdä positiiviseksi eugeniikaksi. Mutta yleensä vain negatiivinen eugeniikka koetaan ongelmallisena. Geenipoolissa olevien geenien frekvenssejä voi muutella monilla eri tavoilla.) Myös perhelisälaki (1943) ja lapsilisäjärjestelmä (1948) tukivat sitä että kansakunnan lisääntyminen ja kansalaisten määrä oli halutunsuuntainen.

Tämä tilanne kuitenkin muuttui. 1967 viritettiin muutoksia edellämainittuun aborttilakiin. Muutamaa vuotta myöhemmin, tarkalleen ottaen 1.6.1970, voimaan astui liberaalimpi aborttilaki. Tässä aborttilaissa raskaudenkeskeytys muuttui henkilökohtaiseksi. Sen sai tehdä sosiaalisin syin. Esimerkiksi köyhyydestä. Tässä tilanteessa abortti ei enää vaatinut lääkäreiden eugeenista analyysiä. Itse asiassa se muuttui yksilökeskeiseksi. Tämä taas on anti-eugeenista. Sillä jos väestöä halutaan jalostaa geneettisesti aborteilla, se vaatisi keskusjohtamista. Tässä mielessä abortti oli tämän kammotun lainmuutoksen jälkeen monta astetta vähemmän eugeeninen projekti kuin se oli 1950 -luvulla.
1: Siihen jäi jäljelle lähinnä vammaisten syrjintä. Tätä on paha nähdä eugeniikkana koska vammaisten lisääntymisprosentit ovat ilman abortointiakin melkoisen pieniä. Toisin sanoen se voi olla ilkeää ihmisten surmaamista mutta se on eugeniikkaa suunnilleen saman verran ja yllättävän samoin syin kuin eutanasiakin! Tämä ei varmasti vielä hämmennä ajattelukykyistä.

Prosessimuutokssa on takana tärkeä sosiologinen kulma.

Kun aborttia tutkitaan, on Suomen aborttilainsäädännön muutosta kuvattu siten että ennen 1950 -lukua kyse oli rikosoikeudellisesta kysymyksestä. 1950 -luvulla ongelma muutettiin yhteiskunnalliseksi ja medikalisoitiin. Eli toisin sanoen abortista tuli yhteiskunnan ylhäältä ohjaamaa lääkärivaltaa jossa yksilöiden tahto oli mitätön verrattuna kansan parhaaseen. 1970 -luvun muutos taas korostaa kansalaista moraalisen päätöksen tekijänä - eli jonain joka tekee päätökset myös silloin kun hän kenties tekee pahuutta. Tässä yhteydessä puhutaan muutoksesta pluralismiin.
1: Pluralismi on btw. se ideaali jota Tapio Puolimatka väittää kannattavansa aina kun puhuu siitä miten hänellä itsellään olisi oltava enemmän kunnioitusta ja tilaa puhua mediassa, jonka hän naamioi tietenkin jollain retorisella pikkutempullaan vainotuksi olemiseksi.

Esimerkiksi uskonnonvapaus on sellaisenaan pluralistinen laki ; Kun Nyky-Suomen alueella oli jumalanpilkasta tarjolla kuolemantuomiota (vuodesta 1734), oli tämän argumentaatio juuri siinä että tällä suojeltiin yhteisöä. Pelättiin kollektiivisia rangaistuksia. Homoseksuaaleja tukevat lait aiheuttamat hurrikaaneja ja vastaavia eräiden modernienkin kristittyjen päissä, ja näiden takana on sama yhteiskunta-kollektiivin oikeudet joita puolustetaan.

Tässä mielessä onkin kuvaavaa katsoa millä asioilla näkökulmia puolustetaan ja vastustetaan. Esimerkiksi homoseksuaalien avioliittoa vastustavat argumentit ovat olleet selkeästi yhteiskunnallisia. Jopa niin-maar-muka-pluralistisen Tapio Puolimatkan lehtijutuissa kerrotaan miten Rooman valtakunta tuhoutui homosteluun. Puolimatka on huolissaan yhteiskunnan arvopohjasta ja yhteiskunnan jatkuvuudesta, vaikka aidon pluralistin tulisi antaa ihmisten päättää asioista ns. itse omalla harkinnallaan.
1: Oma harkinta kuuluu vain heille jotka vapaasti omasta halustaan kannattavat kreationismia. Mikä on kieltämättä hyvin kristillinen näkemys vapaudesta. Valitettavasti kristinusko ja vapaus eivät vain näiltä tulkintakulmiltaan ole kovin järkeviä konsepteja. Muistuttavat kolmikulmaisia ympyröitä ja kuivaa vesijauhetta josta saadaan vettä kun se...

Tässä mielessä eugeeninen kontrollivalta - esimerkiksi sallittavien perhesuhteiden säätelyn kautta - on paljon lähempänä kristittyjä moralisteja kuin mitä se on heidän haukkumiaan evolutionisteja. Mutta tietenkin kaikenlainen menee läpi sellaiseen ihmseen joka ymmärtää sosiologiasta ja yhteiskuntatieteistä ja jalostuksesta niin vähän että luulee että eutanasia on eugeniikkaa...

---

En käsitellyt tässä itsemurhaa. Siinä ei ollut tässä kontekstissa hirveästi mieltä ja järkeä. Itsemurha nähdään ongelmana eikä ratkaisuna, pääasiassa siksi että aiheesta puhuvat enimmäkseen ne jotka eivät halua sitä tehdä tai jotka eivät ole sitä kokeilleet. Eutanasia ja itsemurha ovatkin tätä kautta vähän kaksipiippuinen juttu. Bang. Bang.

Pakoonlähtijät, vainotut sellaiset

MV -lehti kertoi turvapaikkaa hakeneesta perheestä joka oli varsin erikoislaatuinen. "Griesbachin perhe, äiti Carola, 51, isä Andre, 45, ja heidän kaksi tytärtään ja näiden neljä lasta ajoivat 2300 kilometriä pakettiautolla Pohjois-Saksasta Moskovan Punaiselle torille." ... "Perhe on kertonut lähtönsä syyksi Saksan massamaahanmuuton, lasten varhaisen seksuaalistumisen, demokratian puutteen ja pakolliset rokotukset."

Näkemys on kiinnostava ja tilanne herkullinen. Ei vain sitä kautta että demokratiavajetta pakenee Saksasta maahan nimeltä Venäjä, joka kyllä kertoo jostain joka selittää myös mielipiteitä rokotteisiin liittyen. Mutta myös sitä kautta kiinnostava että kun katsotaan niitä "maahantunkeutujia" on heidän kohdallaan Suomessa kuulemma liian löysä linja. Ja se linja on sellainen, että "Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt tosiseikaksi myös sen, että järjestö on räjäyttänyt sekä työpaikkasi että talosi, mutta Maahanmuuttovirasto on katsonut, että niin on tapahtunut Mosulin yleisestä turvattomasta tilanteesta johtuen. Talon räjäytys on luonteeltaan omaisuuteen kohdistuva teko eikä Maahanmuuttovirasto pidä sitä vainona."

Olen kuitenkin jossain määrin maahanmuuttomyönteinen joten tietenkään en vastusta maastapakoa edes sen vuoksi että pakenemisen syy on siinä että kouluissa puhutaan seksuaalisuudesta, mainoksissa vilata ei-säkkeihin pukeutuvia naisia (btw. yleinen teema jossain muissakin maissa joista maahantullaan esimerkiksi Suomeen) ja ihmisiä rokotetaan.

Itselleni Griesbachin perhe näyttää siltä miltä näyttää moni. He todella demonstroivat sitä osaa kansasta joka jotenkin omilla mielipiteillään kutsuu itseensä kohdistuvaa kontrollia hyysäämistä, juuri sitä samaa jolla tekee mieli hyysätä vammaisia, mielenterveysongelmaisia ja vastaavia. Joten jossain määrin koen heitä kohtaan ristiriitaisia tunteita joista yksi harvinaislaatuisimmista on sellainen hyvin erikoislaatuinen sympatia. Siitä kontrastoivasta tunneskaalasta ei ole kohteliasta puhua. Mutta sen sisällön voi ymmärtää sitä kautta että vainotuksi tulleiden kotia ei ole räjäytetty - vaikka tämäkin olisi tietysti ilmeisesti vain jotain vandalismia josta ei pitäisi välittää - vaan heidän terveydestään on päinvastoin yritetty pitää huolta vaikka päinvastainen voisi olla houkutteleva keino passiiviseen suvaitsevaiseen eugeeniseen projektiin.

Minun on toki vaikeaa nähdä miten maastamuutto ja Venäjään tunkeutuminen olisi hyväksyttävää niistä joista maahanmuutto on kategorisesti niin paha ilmiö että "rajat pitäisi laittaa kiinni". Mutta toki Griesbachin perhe ei vaikuta islamilaisilta eivätkä näytä ulkonäkönsä perusteella "neekereiltä" joten tätä kautta ymmärrä varsin hyvin miksi löytyy ihmisjoukko joka tukee tätä maahanmuuttolinjaa.

Suosittelenkin jokaiselle maahanmuuttokriitikolle jonka mielestä Suomi on nyt kusessa ja massaraiskausten uhan alla muistamaan sen, että jos uhka on heistä todella relevantti niin heidän pitäisi olla pelossaan. Heidän kannattaisikin kenties muuttaa maasta ensi tilassa. Toivoisin monien kohdalla että mahdollisimman pian. Jonkun täytyy saada sanoa tämä epäkorrekti totuus heille ääneen.

Me muut voimme sillä aikaa harjoittaa malttia ja kohtuullista tervettä järkeä.

Pitäisikö ihmisiä jalostaa paremmiksi?

Kun eugeniikkaa lähestytään, näkökulma on ymmärrettävästi kriittinen. Ja tässä aiheessa kriittinen tarkoittaa yleensä ottaen myös vastustavaa. (Muutenhan kriittinen ei tarkoita aina muuta kuin harkitsemista.) Eugeniikka on käytännössä varmasti pahan asialla.

Kuitenkin sitten toisaalta ei voi olla miettimättä sitä, että eugeniikasta annetaan usein sellaisia esimerkkejä jotka ovat huonoa jalostamista. Ja jossa jalostus palvelee huonoja päämääriä. Eli sillä tehostetaan vallankäyttöä ja sorretaan vaikkapa vammaisia. Eugeniikalla tuotetaan supersotilaita ja karsitaan heikkoutta. Ainakin mielikuvissa.

Mutta teoriassa asia ei ole näin yksinkertainen. Kun esimerkiksi luetaan siitä miten "Suomalaistutkijat löytävät kaksi väkivaltageeniä", muistutetaan siitä että tosiasiassa jalostus ei välitä mikä ominaisuus yleistyy tai huononee. Jalostus etenee kohti jalostustavoitetta jonka määrittelee ihminen ja kulttuuri. (Luonnossa jalostustavoite on luonnonvalinnan koodaama "kelpoisuuskartta". Mutta jalostus on melko lailla by definition geenipooliin puuttumista kulttuurisin keinoin.) Entä jos sosiaalisia piirteitä yleistettäisiin ja vain lempeimmät ja ystävällisimmät saisivat lisääntyä? Entä jos paras diplomaatti saisi eniten jälkeläisiä ja sotaa edes ajatuksena esilletuovat kärsisivät jälkikasvun vähäisyydestä sukupolvesta toiseen? (Ilmaisu on tarkoituksellinen. Monelle eugeniikasta tulee mieleen tappaminen, etenkin vammaisten tappaminen. Tosiasiassa jalostus tapahtuu enemmän valikoinnilla ja painotuksilla. Lasten saaminen ja kuoleminen eivät ole täysin yksi ja sama. Esimerkiksi itselläni ei ole lapsia - eikä tule, ellei jotain hyvin omituista tapahdu - mutta olen silti valitettavankin elossa.) Ihmiskunta voi tälläisen valikoinnin tehdä, luonnostaan sellainen tuskin tapahtuu.

Tästä saadaankin erittäin mielenkiintoinen kysymys siitä, että jos ihmisille ajatellaan väkivaltaisuutta lisääviä geenejä, niin pitäisikö meidän tehostaa näitä keinotekoisesti. Yleinen havainto monissa yhteiskuntajärjestelmissä on ollut se, että ne toimivat ihanteellisen hyvin niin kauan kuin sitä ei sovelleta elävillä ihmisillä. Toisin sanoen ihmisluonto on sellainen, että se tunkee näihin utopioihin väliin, usein epämiellyttävällä ja yllättävällä tavalla.

Ja ei. Tämä ei ole pelkästään rasismia jossa halutaan suojella suomalaista rotua joltain väkivaltaiselta ihmisryhmältä jolle terrorismi ja väkivalta on kulttuurinen ellei peräti geneettinen erityispiirre. Tai sitä että olen kehittämässä näppärää oikeutustyökalua vallanhomoisille ihmisille jotka haluavat siivota vaikka vihaiset Odinin Soturit pois aggro-heimoajattelemasta yhteiskunnasta. (Ei, vaikka olen tietoinen että rotujen geneettiset erot ja niihin tehtävä yhteiskuntasuunnittelu innostaa natsistisia mengeleidejä aivan yhtä paljon kuin eugeniikkaa kammoava liberaali kuitenkin vetoaa "sisäsiittoisuusargumenttiin" leimatessaan perussuomalaista...)

Eugeniikkakysymys voidaan liittää laajempaan kontekstiin. Moraalifilosofit ja yhteiskuntafilosofit ovat joutuneet esimerkiksi ottamaan kantaa siihen miten ihmiskunta voisi tulla toimeen kun samanaikaisesti tiede tukee ilmastonmuutoksen olevan hyvin perusteltu teoria, mutta ihmiset silti käyttäytyvät saastuttavasti. Tässä ilmapiirissä tuotetaan sellaisia kirjoja kuin Ingmar Persson in ja Julian Savulescun "Unfit for the Future". He esittävät että ihmiskunta on tällä hetkellä useiden isojen riskien alla. Ja ongelmien ratkaisuun ei ole saatu apua valistuksella, teknologisella parantelulla eikä poliittisilla instituutioilla. Heistä ihmiskunnan olisikin syytä muuttaa myös itseään. Sellaiseksi että ihmisen käytösnormit olisivat yhteensopivat luonnon kantokyvyn ja muiden vastaavien asioiden kanssa. Toki tämä voi tarkoittaa muutakin kuin eugeniikkaa, erityisesti transhumanismin alueella on monia ajatuksia jotka käsittelevät enemmän ihmisen ja teknologian suhdetta kuin sitä mitä olemme geneettisesti. Mutta jos ihminen puhuu ihmisen muuttamisesta, on jalostustekniikka ihmisyydenmanipulointikeino muiden joukossa.

Jotenkin tämänlaisissa tilanteissa eugeniikka ja muut vastaavat asiat nousevat esiin. Ja ne näyttävät jotenkin perustelluilta. Joka tavallaan kertoo siitä miksi sen takana oleva ajattelu nousee suosioon kerran toisensa jälkeen. Harva ihminen on sellainen että tekee tietoisesti asioita jotka ovat pahoja ja vahingollisia. (Heitäkin on, mutta he ovat vähemmistö. Kuten psykopaatitkin.)

Katso minne menee 2% RAY:n rahoista!!!!!

Numerotaidottomuus ja suhteellisuudentajuttomuus ovat ihmisissä hyvin yleisiä. Yksi tapa jolla numerotaidottomuus ja matemaattisten kykyjen puute näkyy melko usein ovat suuret luvut. Ihmiset eivät ymmärrä sitä että numeron pituus kasvaa lineaarisesti mutta lukujonon takana oleva määrä taas kasautuu eksponentiaalisesti.

Tämä kyvyttömyys hahmottaa suhdelukuja on yksi syy miksi moni kreationisti ei ymmärrä evoluution ja miljoonien vuosien suhdetta. Mutta täsmälleen sama näkyy myös maahanmuuttokritiikissä. ; Minulle erikseen mainostettiin "hyvänä analyysinä" MV -lehden artikkelia jossa kerrottiin siitä mihin RAY laittaa rahoja. "Katso minne RAY:n rahat menevät" -otsikko viittaa siihen että RAY halutaan monikulttuurisuutta ajavana kauheana laitoksena. Otsikko ei ole esimerkiksi "katso minne rahaa menee" vaan nimenomaan muodossa joka vihjaa että rahaa menee pääasiassa monikulttuurisuuteen ja monikulturismiin.

Itse juttu koostuu luettelosta eri rahoitustahoja. Luettelo on pitkä. Luvut kiertävät yleensä kymmenien tuhansien euromäärissä/kohde. Luettelo on pitkä ja sitä on ilmeisesti tarkoitettukin. Jos nimittäin kiinnittää huomiota, voi huomata että mukana on ajatuksena se, että "jos menee yhtään MaMuille niin mukaan vaan". Esimerkiksi voidaan ottaa listan suurin yksittäinen summa; "959 000 euroa Hiv-säätiö, Yleisen HIV-tietoisuuden edistämiseen ja tartuntojen ennaltaehkäisyyn (avustusta on käytettävä myös miesten kanssa turvallisesti – ja maahanmuuttajiin kohdistuvaan preventiiviseen toimintaan)" kertoo jo tuossa muodossa että rahaa menee muuhunkin. Samoin koko Martat -järjestön saama avustus on otettu mukaan kokonaan koska heillä on myös monikultturismilta maistuvaa toimintaa. Joskaan kukaan tuskin uskoo että "kaikki".

Listan tekee ilmeisesti "hyväksi" se, että se on pitkä. (Pitkä sellaisella lattealla arkisella tasolla. Itse olen työkseni käsitellyt, esim. ristiinkertonut, listoja joissa voi olla kymmeniä tuhansia kohtia. Enkä pelkästään tuijottanut niitä silmät kiiluen että "ompa listas mittaa". Ehkä tämän eron vuoksi minua ei viedäkään kuin litran mittaa tälläisiin "analyyseihin".) Mitään analyyttisyyttä siinä ei ole. Ja näistä tärkein ei ole edes se, että kohteeseen on valittu mukaan avustuskohteet tuollaisella asennetavalla. Oikeasti. Minun ei tarvinnut kuin nähdä muutama numero ja tiesin heti miten pihalla "analyysin" tekijä on ollut.

Ihmiset näkevät tonnitkin isoina rahoina. Eivätkä tajua että jos 10 000 annetaan niin listan pitää olla sikapitkä jotta siitä saadaan miljoona. Tämä taas on tärkeää tiedostaa koska RAY:n avustuskohteet ja muut ovat sellaista joista saa hyvin helposti ja avoimesti tietoa. (MV -lehti esittää kuin se olisi tehnyt jotain "vaikeaa". Mutta ehkä sillä kognitiolla kengännauhojen sitominen on vaikeaa.) Jopa 2016 avustusehdotus ja budjetti ovat aivan julkista RAY:n itsensä kertomaa tietoa. Lukuja on lisäksi analysoitu tyypeittäin niin että tiedetään miten monta prosenttia rahamääristä menee minkäkinlaiseen toimintaan. Siinä ei näy mitään maahanmuuttajahyysäysteemaista. Monikulttuurisuuskaan ei paista.

Varmemmaksi vakuudeksi voin kuitenkin muistuttaa että RAY:n vuosibudjetti on 315 miljoonaa euroa. Sillä on 1711 avustuskohdetta. MV -lehden lista oli sellainen että tungin sen exceliin. Ja sain tällä yksinkertaisella prosessilla aikaan jännittävän tiedon. Listassa - joka siis on generoitu "MaMukeskeisyydessään varsin cherry pickaavalla tavalla" on 50 kohdetta. Jo tämä näyttää että otoskoko on hyvin pieni. Itse lukumurskauskin on hauskaa. Kun laskin yhteen kaikki nuo hyvin asenteellisestikin valitut kohteet, nousi MV -listan vuosi budjetti huikeaan 7 421 995 euroon. (Josta aikas suuri osa tulee tuosta jo mainitsemastani HIV -luvusta yksinään. Koska kymppitonnin listauksessa saa aika monta laittaa peräkkäin jotta kykenee nousemaan summa tuon tasolle.) Joka selvästi ei ole kovin paljon tuon edellä mainitsemani monen sadan miljoonan euron kokonaisbudjetissa. Suuruusluvut ovat niin valtavat, että tosiasiassa jopa silloin kun RAY:n avustuskohteet on valittu siten että mukaan otetaan ne joista menee maahanmuuttoon edes prosentuaalisesti pieni osuus, ja niiden budjetti otetaan mukaan kokonaisuutena ilman että otetaan vain se osa joka menee siihen Maahanmuuttoon. Niin jopa tässä omituisessa ja hyvin asenteellisesti maahanmuuttokriittisille mahdollisimman ison luvun antavassa laskutavassa 2,35% RAY;n vuosibudjetista menee maahanmuuttoasioihin.

Tämä ei tietenkään ole ymmärrettävää niille joista "tonni on iso raha ja lista näyttää minuta pitkältä, en kyennyt muistamaan listan kohtia ja lista vilisi tl;dr -katsontavallani aika kauan ruudussa, joten tottakai RAY syytää valtaosan rahoista tuohon". Kun ei eroteta kymppejä sadoista ja ymmärretä ekspontentiaalisesta kasvusta mitään, niin mitäpä parempaakaan näiltä kriittisiltä ajattelijoilta voi odottaa?

Jokainen joka on pitänyt tätä listaa älykkäänä on idiootti. Jokainen joka pitää sitä analyyttisenä on tampio. Jos pitää sitä kuvaavana ja jonain joka todella kertoo miten maahanmuuttajia hyysätään paljon enemmän kuin kantaväestöä, niin on pelle jonka hänen kannattamansa ideologiat olisivat muutama sukupolvi sitten vakavasti ehdottaneet hänen tasoistensa ajattelijoiden asettamista eugeenisten toimenpiteiden kohteeksi jotta kansan perimää saataisiin suojattua. En tosin ymmärrä miten tätä ongelmaa voisi ratkaista edes rodunjalostuksella. Sillä en ymmärrä mistä tuon tasoisia pällejä sikiää. Luulisi että näiden imbesillien analyysikyvyllä ei kykenisi ymmärtämään sellaisia konsepteja kuin "pippeli menee pimppiin ja sitten hyrskyn myrskyn". Tässä mielessä nämä analyysikyvyttömät jotka arvostavat tämänlaisia "analyyseinä" - ja peräti "hyvinä" sellaisina - ovat kieltämättä kova haaste kaltaiselleni evolutionismille. Se, että on olemassa ihmisiä jotka arvostavat tämänlaisia asenteellisia ja merkityksettömiä lukulistauksia on kenties vankin tietämäni todiste luomisopin puolesta.

En minäkään ymmärrä...

Minulla on ollut mallivastauksia. Niillä pääsee elämässä pitkälle. Sillä suuri osa "arvokeskustelusta" koostuu kliseistä. En ymmärrä miksi sellaista pitää käydä ja miksi kliseilijöiden rajaaminen keskustelun ulkopuolelle on "kuplaan menemistä". Mutta näin monet väittävät.

Homojen avioliiton kohdalla keskusteluun nousi usein teema "en oikein ymmärrä miksi homojen pitäisi päästä naimisiin". Aiemmin vastaukseni oli pelkästään siinä, että "ei kaikkea tarvitsekaan ymmärtää". Joka tavallaan käänsi haastamiseksi tarkoitetun kysymyksen ja sen "tee kaikki työt" -asenteen kysyjän ignoranssin korostamiseksi. Se on passiivinen, ilkeä mutta ei aggressiivinen vastaus.

Jokin on kuitenkin viime aikoina tiukentunut. Sillä nyt kn avioliittokonseptissaan perhekeskeinen/lisääntymiskeskeinen ihminen sanoi, että "minä en oikein ymmärrä miksi homojen pitää päästä naimisiin" ja minä vastasin, että "minä en oikein ymmärrä miksi sinun on annettu lisääntyä, mutta kaikkea ei kai tarvitsekaan ymmärtää". Tässä on jo sen verran tiukempi sävy, että hämmästyttää itseänikin. Se oli aktiivinen, aggressiivinen ja ilkeä. Tuollaista vastausta voisi odottaa joltain Olli "neekerien pallit vex" Sademieheltä, ei minulta. No, ehkä evolutionismi sittenkin johtaa väistämättä eugeniikkaan. (Tai sitten olin vain äkäinen.)

Toki oikeasti minun ei pitäisi ymmärtää sitä miksi esimerkiksi minun tyylisten ihmisten avioliitot eivät ole ongelma. Emme hanki lapsia. Ja jos vahinko tulee niin abortoidaan. Joten miten tässä olisi se lasten saamisen tärkeys muka jotenkin eri tavalla kuin umpihomoilla? Luulisi että kristittyä loukkaisi sen abortin verran enemmän. Ja mikä se abortti oli? Heiltä kuulemani mukaan se on "murha".

Tuhmageenien eliminointia Herran lailla

Hyvin usein kreationistit korostavat että eugeniikka on darwinistinen projekti. Evolutionismia liitetään tähän hyvin vahvasti. Evoluutiota näytetään kuoleman oppina. Ja siksi korostetaan että hyvä kristitty on elämän puolella. Kun taas evoluutiossa heikot voidaan tappaa vahvojen tieltä. Ja tämä liitetään aborttiin, eutanasiaan ja jo mainittuun eugeniikkaan.

Kuitenkin kun asioita hieman kaivelee, ei voi olla huomaamatta että melkoisen usein eugeenisia ajatuksia ja niiden kannattamista nykypäivänä löytyy vaikeasti evoluution kannattajien mutta sitäkin useammin oikeistolaisten konservatiivien puolelta. Ja tässä kulmassa kytkökset uskontoon ja kreationismiin ovat olemassa.

Tästä hyvänä esimerkkinä on fundamentalistikristitty ja kreationismin levittäjä Kent Hovind, joka vankilasta käsin tekemässään haastattelussa kertoo kuolemanrangaistuksesta. Hän puolustaa "Vanhassa Testamentissa" määrättyjä kuolemanrangaistuksia. Ja puolustus nojaa vahvaan mikroevolutiiviseen periaatteeseen. Periaatteeseen siitä että käyttäytyminen on vahvasti geneettistä. "I think it's something in their genetic code that deals with dispositions towards gentleness or meanness." ja siksi rikollisten, murhaajien ja vastaavien teloittaminen on hyvä koska sitä kautta ihmiskuntaan jää vähemmän ilkeitä geenejä ("mean genes.") Kuolemanrangaistuksista Hovind sanoi että "It's just, it's right".
1: Toki tässä on erikoista huomata se linkissä mainittu homoseksuaalisuuspuoli että vanhassa testamentissa homoseksuaalejakin halutaan teloittaa, ja se taas ei ole fundamentalistikristittyjen mielestä geneettistä vaan valinta. Ja sen yhteys siihen miten pastori kehuu sitä että Raamattu käskee tappamaan homoseksuaalisesti toimivat koska se on "cure for AIDS" sen sijaan että tuhlattaisiin miljoonia dollareita.

Selvää on että kun johonkin asiaan sidotaan uskonto, syntyy kaikkea mielenkiintoista. Ja hyvin harvoin asioita puolustetaan kokonaisuutena. Hovindkaan tuskin suostuisi muuttamaan pro life -näkemystään abortista koska siitä on hänen uskonnossaan tehty Jumalan käsky. Ei vaikka se tehtäisiin geenitestillä jossa on ilkeitä geenejä. Sillä kyseessä ei ole koherenttius tai se että luotaisiin järkevä kokonaisuus jossa noudatetaan tiettyjä periaatteita. Kyseessä on uskonnon puolustaminen tiettyjä argumentteja vastaan. Ratkaisua haetaan vain tässä yhdessä kontekstissa ja siitä miltä kokonaisuus näyttää ei välitetä.
1: Hovindin tilanne kuolemanrangaistuksen kanssa tuokin jossain määrin mieleen William Lane Craigin ongelmat ns. hyvien kansanmurhien kohdalla. Hän kun toisaalta puolustaa objektiivista moraalia, mutta toisaalta hänen täytyy puolustaa Jumalaa joka on vanhasta testamentissa käskenyt surmaamaan kaikki, miehet, naiset ja lapset ja halkaisemaan raskaana olevat naisetkin.

Eugen

Kirjoitin hikipedian eugeniikka -artikkelin kuin ilmiö käsittelisi Eugen Schaumania. Kyseessä on tietenkin "sattuma". Sillä eugeniikan nimi ei tule kenenkään nimestä, vaan kreikan sanasta εὐγενής, hyväsyntyinen. (Tosin nimi yleistyi valtavasti juuri eugeniikan kautta, joten näiden kahden välillä tosiasiassa on epäsuora yhteys.) Asiassa on kuitenkin myös jännittävä yhteys tahoon joka nykyään kannattaa rotuoppeja, ja nimenomaan Suomen kontekstissa.

Eugen Schaumanilla ja Nikolai Bobrikovilla on nimittäin jotenkin oleellisen tärkeä osa kotimaisessa patriotismissa. Kun Olli Immonen poseerasi, lehdistö kiinnitti huomiota seuraan, eli uusnatseihin. Ja olipa mukana muutakin hauskaa seuraa "Paikalla oli myös Sarastus-verkkolehteä toimittava kirjailija Timo Hännikäinen, joka piti puheen Schaumanin haudalla, sekä Espoon kaupunginvaltuutettu ja Suomen Sisu -aktiivi Teemu Lahtinen."

Minua innosti enemmän lokaatio, Eugen Schaumanin hauta. Jopa maltillisemmat perussuomalaiset pitävät tilannetta symbolisena. Muistutuksena tästä voi olla se kun Timo Soini kutsui Olli Rehniä "Brysselin Bobrikoviksi".

Tämä ällistyttää. Ymmärrän toki jos Venäjän sortokaudesta halutaan muistaa se, että se oli sortokausi. Mutta luulisi asialle parempiakin symboleita löytyvän. Itse asiassa kotimaisten natsien - ja heidän liepeillään syystä tai toisesta pyörivien - kannattaisi kenties valita symbolikseen aivan mitä tahansa muuta kuin maan harvoja  - ja ehdottomasti kuuluisimpia -  poliittisia murhaajia.

Tilannetta voisi nimittäin verrata ulkomaihin. USA:ssakin moni kannattaa etelävaltiolaismeininkiä ja on uusnatsi. Siellä on kuitenkin, noin yleisesti ottaen, ymmärretty että valtaosa alueen natseista ei halua identifioida itseään Abraham Lincolnin ampuneeseen John Wilkes Boothiin. Sillä vaikka Lincoln onkin merkittävin rasismin ja orjuuden vastustaja ja tätä kautta merkittävä symboli, olisi poliittiseen salamurhaan identifioiminen ja sen tekijän glorifiointi iso PR -tappio...

Pieni vinoilu; libertaristien kouluista.

Libertaristit luottavat vapaaseen markkinatalouteen. Heidän ajatusmaailmassaan asiat ratkaistaan yksityistämällä ne. Samalla he korostavat sitä että jokainen yrittää itse. Valtion tai jonkun muun tukema toiminta ei toimi. Ihmisille ei pidä antaa ilmaista rahaa ja tukea, se passivoi. ; Tässä näkökulmassa ei katsota toimeentuloa. Siinä missä esimerkiksi minua kiinnostaa se, että miten palkalla tulee toimeen, he puhuvat siitä montaako työtöntä heidän veroillaan maksetaan. Ja kuinka monta prosenttia työstään he tekevät työtä ilmaiseksi valtiolle. Tässä kulmassa 40% veroprosentti on - paitsi naurettavan pienituloisuuden signaali -  niin myös 40% orjuutta.

Olen esimerkiksi tavannut erään nuoren libertaristin jonka mukaan jokainen joka yrittää pystyy hankkimaan 10 000 kuukausitulot. Sittemmin hänestä on tosin tullut vanhempi ei-libertaristi. Kenties sen vuoksi että hän ei päässyt aivan tuolle palkkatasolle yrittämällä. Jos häntä olisi onnistanut hän varmasti ajattelisi samoin kuin nuorempana.

Koulutuksen kohdalla libertaristien asenteesta itse asiassa paljastuu oleellinen. Jos mietitään maksullisia kouluja, libertaristit tuntuvat sekoittavan kaksi asiaa. Nimittäin sen että lahjakkaat ihmiset panostavat koulutukseensa. Ja sen että isällä on varaa maksaa koulun maksut. Tämä on hieman omituinen huomio. Sillä lahjakkuus ja varallisuus maksaa eivät ole sama asia. Systeemi kun menee siten että ensin käydään koulua ja sitten saadaan työ ja sitten saadaan rahaa. Jos kouluun mennään rahalla täytyisi olla tienestit. Ja mistä se lahjakas lapsi olisi ne ansainnut omalla työllään?

Ja se johtuu siitä että libertaristit suhtautuvat valtion rahaan eri tavalla kuin vanhemmilta saatuun rahaan ja muuhun etuuteen. Libertaristille lapset ovatkin jonkinlaisia vanhempien jatkeita. Jokainen saa itse päättää mihin käyttää rahansa. Ja siksi rikas voi kouluttaa lapselleen vaikka kreationismia koska se on hänen vapautensa ja hänen rahansa.

Valitettavasti tässä on melko vähän kysymys lapsen lahjakkuudesta. Tässä toki nostetaan esille stipendikortti. Eli se että köyhä lapsi voi saada stipendin. Mutta niin kauan kuin 100% koulua käyvistä ei ole stipendioppilaita niin tilanne on se että opiskella voi jos on köyhä ja älykäs tai rikas ja älykäs jolloin opiskelee stipendillä. Tämän lisäksi vähempilahjainen lellipentu pääsee opiskelemaan isän rahoilla kuin kultalusikka suussa syntynyt rakastettu loinen.

Tämä kokonaisuus onkin tietenkin ahdistava monille libertaareille joten en ihmettele miksi suomen kokoomusnuorista on paljastunut libertaareja markkinatalouden ystäviä joiden argumentistosta paistaa jopa aivan ääneenlausuttu eugeniikka. Tämä toki muuttaa tämän "yrittämisen" konseptin melko erikoiseksi. Ihmiset itse asiassa jotenkin ilmentävät geenejäään niin että rikkaat ovat lahjakkaita koska he ovat rikkaita ja tämä on periytynyt heidän lapsiinsa. Yrittäminenkin on siis jonkinlainen peritty ominaisuus. Erinomaiseksi syntyneet Atlasin ravistamat sitten menevät kouluun rahalla koska kaikki on jotenkin omituisella tavalla yhtä jälleen.

Itseäni tosin huvittaisi luoda aivan oikeasti sellainen yhteiskunta jossa todellinen lahjakkuus paistaisi.

Tässä omille lapsille lahjojen ostaminen olisi lahjaveron piirissä. Perinnönjako olisi helppoa koska perintö menisi valtiolle. (Valtionvelan ongelmat olisivat ratkaistu. Tai jos eivät olisi niin yritteliäs valtionkassan paikkaaja voisi paikata budjettia taktisilla cantarella -annoksilla. Historiassa itse asiassa on tehty hieman tämänsuuntaisia asioita.) Tällöin vaikka isä olisi hirvittävän rikas niin elämä voisi olla suoraan kuin Anssi Kelan "Puistossa" -kappaleesta.

Koulut voisivat tehdä oppilasaineksen investointeja. Pääsykokeet ja älykkyystestit olisivat lahjomattomia. Palkalle halutaan vastinetta eikä mikään isin rahakukkaro auttaisi. (Eikä sieltä voisi antaakaan kun ne eivät ole lapsen itsensä tienaamia joka penni.) Tutkimukset sitten tilaisivat ulkopuoliset tahot.

Moni humanistinen ala tietenkin jäisi tälläisen ulkopuolelle. Ja humanistit, taidepuolen opiskelijat ja muut joiden tuotosta ei voi laittaa suoraan viivan alle voitaisiin sitten kouluttaa, ei suinkaan opintotukipuolelta, vaan maksullisina kouluina. (Koska ne eivät saa rahaa jos se ei hyödytä markkinataloutta, ovat nämä alat hauskoja ja siksi viihteestä maksettaisiin.) Näin rikkaiden perheiden opintotuet menisivät valtionkassaan.

Tälle on varmasti tilausta sillä melko moni nykyajan libertaarinuori näyttää olevan joko jonkinasteinen sosiopatian fanittaja tai älykkyysjakauman vasemmassa laidassa. En usko että massaan painava opetus enemmistön tyrannialla, keskivertoa tyhmemmiksi tai keskivertoa ilkeämmiksi. He ovat sen verran pihalla elämän realiteeteista että heistä voisi tulla hyviä taiteilijoita. Olen käsittänyt että moni arvostaa taiteessa sitä että taiteilija on omissa maailmoissaan, jossain omassa todellisuudesta vieraantuneessa kuplassaan jota kautta sitten voi tuoda meidän tavallisten ihmisten ulottuville taidetta. Libertaarinuoret joiden isällä olisi varaa panostaa siihen että lapsi toteuttaa itseään "hampuusihipiksi opiskeluun" olisivat selvästi vähintään potentiaalisia.

---

En oikeasti väheksy humanistisia aloja. Tämä teksti on "semisti-vaikka-tavallaan-aika-vähän" ironinen ja soveltaa libertaristien omia lausuntoja niin itsestään kuin humanististen aineiden opiskelijoista. Tätä sitten on höystetty ns. havainnoilla libertaareista itsestään. Sekä tietenkin siitä miltä maailma näyttää niiden silmissä jotka eivät ole syntyneet kultalusikka suussa ja kokoruumispersereiän kanssa..

Konservatiivien "etninen, kenties jopa geneettinen erityispiirre"

"Mitä mieltä Suomessa saa olla" -kirjasta voi ottaa esille erikoisen argumentin. Se löytyy Joonas Konstigin kirjoittamasta luvusta "Kulttuurisodan anatomia eli miten suvaitsevaisuus ruokkii suvaitsemattomutta" Siinä viitataan Karen Stennerin näkemykseen siitä miten kohtaaminen erilaisuuden kanssa usein ruokkii konfliktia. Henkenä on että "Erilaisuuden kasvattaminen ja korostaminen lisäävät suvaitsemattomuutta, päinvastainen vähentää sitä." Luku korostaa että on olemassa ihmistyyppi johon kuuluvia kutsutaan kirjassa autoritaarisiksi. "Autoritaarinen tarkoittaa sisäsyntyisiä taipumuksia, jotka ajavat ihmisiä korostamaan yhteisyyttä ja samanlaisuutta (oneness and sameness). Autoritaariset ihmiset ovat ryhmäihmisiä, groupish." Merkittävää on että "Autoritaarit eivät ole ongelma silloin, kun yhteisö on homogeeninen. Autoritaarisuus voi silloin nukkua, ja autoritaarit ovat suvaitsevaisia, koska he eivät koe yhteisyyttä uhatuksi. Kun taas yhteisöä uhkaa normatiivinen uhka (siis uhka ryhmän yhteisyydelle ja samanlaisuudelle ja sääntöjen noudattamiselle), sen kokeminen herättää ihmisten latentit taipumukset autoritaarisuuteen. Uhka voi olla todellinen tai ei, mutta jos uhka koetaan, se on faktisesti totta, koska sillä on todellisia seurauksia. Tällaisen uhkan kokevaa väkeä ei edes tunnista samaksi kuin se oli vielä hetki sitten. Niinpä nykyäänkin moni suvaitsevainen ihmettelee, miksi suomalaiset ovat yhtäkkiä muuttuneet rasisteiksi."

Ajatus on siitä kiinnostava, että siinä käytöstä kohdellaan biologisena. Ajatus ei minua lähtökohtana haittaa. Geenien ja poliittisen vakaumuksen välillä on aivan uskottavasti olemassa yhteys. Kiinnostavaa onkin katsoa sitä miten näitä geneettisiä yhteyksiä käsitellään ja miten yhteiskunnan pitäisi niihin liittyviä asioita ratkaista.

Usein tämänlaista argumentaatiota on ajateltu jonain jossa tietty ihmisryhmä tuomitaan. Tätä onkin kieltämättä tehty. Esimerkiksi "soturigeenin" nimellä kulkenut MAOA -geeni on aikaisemmin liitetty maoreihin ja tätä kautta maahanmuuttokeskusteluun. Tällöin sävy on ollut tuomitseva. Aggressiivisuus on nähty etnisenä ja kenties jopa geneettisenä erityispiirteenä. (Viittaus Halla-ahoon tahallinen.)  Ja tätä linjaa voi vetää aina "magneettimediaan" asti. Siellä esitettiin että "MAOA-”soturigeenin” lisäksi professori Raine ei uskalla sanoa mitään rotujen välisistä eroista geeneissä ja aivojen rakenteessa. Aihe on kuitenkin hyvin tärkeä. Richard Lynn on todistanut, että psykopatia on erityisen yleistä mustien keskuudessa ja että julma väkivalta on epätavallisen yleistä juuri Afrikassa sekä mustien populaatioiden keskuudessa ympäri maailmaa. Jossain vaiheessa tämä tulee nousemaan julkisen keskustelun aiheeksi, mutta tutkijat tekevät kaikkensa aiheen sensuroimiseksi." ja tähän liittyen tiedusteltiin että "Onko eugeniikka todella epäinhimillisempää kuin ”riskilasten” laittaminen karanteeniin?"

Konstig ei tietenkään ehdota eugeniikkaa. Sillä hän on itse konservatiivi ja puolustamassa tätä puolta. Tässä on kuitenkin enemmänkin kyse tietyn käyttäytymismallin luonnollistamisesta. Koska tietyt olosuhteet altistavat tietylle käytösmallille, ja tiettyjä käytösmalleja pidetään epäsopivina näitä olosuhteita on muutettava. Sillä kyseessä ei ole vain etninen vaan myös geneettinen erityispiirre.

On hyvä huomata että geenien ja käytöksen suhde hyväksytään myös silloin kuin se koskee itseä. Pidän siitä ajatuksesta että joku oikeasti tunnustaa että ideologia ja asenteet eivät olekaan rationaalisen ja tieteellisen ajattelun seurausta vaan tunteilua joka johtuu siitä että on geenit. Siinä on jotenkin melko vähän tilaa ylimielistelylle oman ideologian ja asennevamman erinomaisuudessa paistetteluun. Erikoista on kuitenkin se, miten toimenpiteet helposti muuttuvat sen mukaan sattuuko epämiellyttävä piirre koskemaan itseä vai jotakuta muuta.

---

Itse en tosin usko että autoritaarit voitaisiin oikeasti vain rauhoittaa marginalisoimalla erilaisuus ja luomalla heitä suojaava yhtenäiskulttuuri jossa ollaan siinä mielessä sekulaareja että uskonto, tästä yhtenäiskulttuurista poikkeava uskonto, siivotaan täysin pois katukuvasta. (Mikä on hieman ironinen jos ollaan valittamassa siitä että Suomessa ei saisi olla avoimesti konservatiivi.) Muistan miten minun nuoruudessani kohkaannuttiin roolipeleistä. Ja miten maahanmuuton lisäksi ateismi herätti kovasti kiukkua. Tosiasia on että jos on ryhmähenkinen, valitsee helposti sen erilaisuuden kohteen sen mukaan. Jos tarjolla ei ole ihonväriä niin sitten huomio keskittyy pienempiin ja pienempiin "ahdistaviin piirteisiin". Siksi Suomessakin on ollut autoritaarista asiatonta pelleä käyttäytymistä myös ennen kuin roolipelejä, uusateismia ja maahanmuuttajia olikaan. Esimerkiksi lestadiolaiset suhtautuivat Beatlesiin ja televisioon luomalla henkistä väkivaltaa ja laumahenkisyyttä korostavan "hoitokokous" -konseptinsa. Aivan varmasti tämä liittyi siihen että erimielisyys ahdisti. Mutta tämä näyttää että jos erimielisyyttä näissä ei olisi niin sitten autoritaarit olisivat ahdistuneet jostain muusta. Kenties hyvä yhteiskunta mitataankin sen mukaan miten tämän aggressiivisen ongelmajoukon geneettiset erityispiirteet huomioidaan niin että niiden negativiiset toimet eivät kohdistu geneettiseti terveempiin yksilöihin.

Ärsyttäviä evoluutioon uskovien luokkia

Evolutionismin kohdalla kyseessä on usein viha ateisteja kohtaan. Itse katson evoluution kannattamiseen liittyvän inhottavia lieveilmiöitä. Mutta militantti ateismi ei ole niitä. Olen jakanut nämä ihmiset kahteen pääluokkaan. Ne molemmat ovat ärsyttäviä mutta keskenään eri tavalla ärsyttäviä. (Mikä on parannus, sillä esimerkiksi kristityissä kaikki ärsyttävät kristityt tuppaavat olemaan ärsyttäviä täsmälleen samalla tavalla.) Näissä vastenmielisissä evoluutioasioissa ärsyttävä puoli on juuri maailmankuvassa. Joten tässä ei ole armoa saatavilla.

Arjalan kauhukoirat. Ihmiset jotka näkevät evoluution pelkästään yksilövalintana. Tämä ihmisryhmä näkee kehityksen jonkinlaisena sankaritarinana. Stephen Jay Gould onkin moittinut sitä miten evoluutio liian usein nähdään tarinana jossa voittajat glorifioidaan. Ärsyttävimmillään tämä ajatustapa johtaa eugeniikansävyisiin rasistisiin ajatuksiin. Joissa rotujen eroista vedetään päätelmiä liian pitkälle siksi että ei ymmärretä mitä eroa on implikaatiolla ja ekvivalenssilla. (Noin tiivistäen ; rotuteoria vaatii geneettisiä eroja mutta geneettiset erot eivät tarkoita samaa kuin rotu.) Heikkoja ei tarvitse auttaa, koska se kuuluu osana luonnonjärjestystä. Usein tätä ajavat sen tyyppiset ihmiset jotka selvästi itse uskovat olevansa sitä eliittiä joka jää eugeniikan ja sortamisen jälkeen henkiin. Mutta jotka ironista kyllä ovat mitä luultavasti sitä porukkaa joka lajin parhaan nimissä tulisi eliminoida ensimmäisenä. Ovat vaikeuksissa jos katsovat poikasiaan pelastavia eläimiä, koska se vaatisi geenitason ymmärtämistä. Mutta ei hätää, yksilötasolla liian riskialttiisiin toimintoihin osallistuminen myydäänkin sankaruustarinalla.

Äiti-Maammat. Ihmiset, jotka elävät ryhmävalinnan mukaan. Tässä maailmankuvassa evoluutio on jonkinlainen perimmiltään kaikkivoipa ja lempeä voima, jonka avulla ihminen on sosiaalinen ja hyvä. Tämä liittyy joskus ns. Gaia -hypoteesiin jossa biologinen itsesäätely takaa että elämä ei voi mitenkään kuolla pois. Ja silloinkin kun sitä ei liitetä suoraan tähän, niin se on asenteissa mukana. Richard Dawkins onkin ymmärrettävästi moittinut ryhmävalinnan kannattajia siitä, että näillä moraaliset ja poliittiset tavoitteet ja ihanteet sekoittuvat siihen miten maailma nähdään. Eli idealismi ohjaa sitä miten maailma toimii sen sijaan että maailman toiminta ymmärrettäisiin ja tätä käytettäisiin apuna jotta maailma voitaisiin muuttaa sellaiseksi kuin halutaan.

Ymmärtäisivät edes sen että evoluutio on määritelmällisesti geenifrekvenssien määrien muuttumista populaatioissa. Yksilöt eivät kehity evoluution kannalta lainkaan, valinta vain suosii ja karsii niiden kautta seuraavan sukupolven. Geenitasolla on vielä paljon tilaa.

Lisenssi perheeseen

Olen viime päivinä mietiskellyt kohtuullisen paljon homoseksuaalisuuteen liittyviä argumentteja. Eräs pääongelmani on ollut siinä että:
1: Vakiintuneet konventiot näyttävät sisältävän varsin rajallisen määrän argumentteja. Homoseksuaalisten avioliittoa rajoitetaan siis hyvin maltillisella määrällä erilaisia perusargumentteja.
2: Nämä konventiot voidaan sitoa yllättävän vahvasti teistisiin argumentteihin, niin että käytännössä maallistuneet homoseksuaalisuuden vastaiset argumentit ovat kuitenkin sitä "yhden funktion teologiaa" jota katoliset harjoittivat keskiajalla. Jumala jätetään mainitsematta ja näin argumentteihin koostuu enemmänkin piilo-oletuksia ja heikkouksia sen sijaan että ne olisivat jotenkin aidosti maallisia.
3: En ole kuitenkaan vakuuttunut että homoseksuaalien vastustaminen olisi jotenkin määritelmällisesti jotain jota voi tehdä vain uskonnon kautta.

Siksi ajattelin korjata asian tämän päivän aikana. Tämä tarkoitti sitä että tavoitteenani oli joko purkaa kohta kolme, ja osoittaa että homoutta voi vastustaa vain uskonnollisesta kautta. Tai sitten vaihtoehdoksi tulee laajentaa argumentteja jollain joka ei ole lähtökohtaisesti teististä. Ja koska filosofia on yllättävän suuressa määrin systematisoitua saivartelua, minun ei tarvinnut luottaa johonkin inspiraatioon. Päätin tehdä asian metodilla. Eli ilman mielikuvitusta, pelkästään perslihaksilla.

Koska out of box onnistuu ilman luovuutta, voidaan muistaa että kaikki mitä meidän tarvitsee tehdä on purkaa asiat. Tehdä kuten Descartes joka kyseenalaisti kaiken ja irrotti kaiken löysän ja vasta sitten kun perustalla oli jotain, lähti tästä rakentamaan eteenpäin.
1: Tämä on jossain määrin ratkaisuna hieman sama kuin nettimeemissä. Jos ensin rukoilisi pyörää Jumalalta, kunnes tajuaisi että homman voi tehdä toisinkin. Että Jumala ei anna pyörää, mutta jotain muuta hän antaa. Siksi on helpompaa varastaa pyörä ja rukoilla sitten Jumalalta anteeksiantoa. Profit!

En toki lähtenyt niin pitkälle, että olisin olettanut rakentavani tutkimukset tukemaan argumenttiani. Niiden kerääminen vaatii aikaa. Sen sijaan minulle riittää vain se että päihitän tämän hetken homojen avioliittoa kannattavat argumentit. Tähän riittää hyvä rakenne. Jos niissä käytetään jotain todistusaineistoa ja viitataan joihinkin teemoihin, voidaan mukaan vain olettaa niiden "fakta-aineisto". Tässä mielessä erityisesti Puolimatkan ajatukset ydinperheen erinomaisuudesta tulevat uuteen käyttöön.

En myöskään muuttanut mieltäni tämän argumentin kehittelyn yhteydessä. Kehitin argumentin vain koska voin. Suhtaudun syvällä epäilyksellä niihin ihmisiin joista jokin tietty puoli voi olla vain väärässä. Niihin jotka eivät edes yritä miettiä millä ehdoin asia voisi olla perusteltu.

Sainkin melko helposti rakennettua argumentin joka on "hieman poikkeava".

Ensin mietin mikä aikaansaa aiheen kliseisyyden. Totesin että uskottavin syy tähän on siinä että ihmiset lähestyvät aihetta valmiiksi lyödyn mielipiteen kanssa. Loppuaika kulutetaan sitten siinä että mukaan halutaan tietyt konseptit. Ja näitä konsepteja määritelmällisesti hienosäädetään tai uudelleenmääritellään jotta ne sopisivat haluttuun tavoitteeseen. Kokonaisuudesta tulee tätä kautta helposti hyvin konventionaalinen. Kaikki määritelmät on ikään kuin pakko hioa hyvin täsmällisesti tiettyyn versioon tai kokonaisuus kaatuu. Tämänlainen "täsmällisyys" on filosofisesti huonoa koska se vaatii käsitteiden hyvin saivaremaista käsittelyä. Ja tämän lisäksi hyvin hienovarainen erimielisyys missä tahansa määritelmässä johtaa koko korttitalon romahtamiseen. Mikä rehellisesti sanoen näyttää tapahtuvan aiheesta keskustelussa toistuvasti.

Tämän voi sitten tehdä uusilla osilla, tai vielä parempaa, joustavammilla osilla. Siksi päätin että luovun kaikesta mistä voi. Minulla oli hetken hankaluuksia, kunnes tiedostin että avioliittoa voidaan lähestyä puhtaasti juridisena konseptina. Siis jonain jossa ei ole lainkaan "luonnollisuusteoriaa". Ei teologiaa. Pelkkää fucking byrokratiaa. Siitä ei edes minun mielikuvituksellani hevillä rakenna teististä.

Tässä mallissa oleellista on se, että avioliitto on kahden ihmisen välinen sopimus. Tämä ajatus tukee nimenomaan ihmisen täysvaltaisuutta. On ihmisiä jotka saavat määrätä omasta elämästään. Tämä autonomisuus sitten sidotaan yhteen toisen autonomisen ihmisen kanssa. Tämä johtaa luonnollisesti siihen että on hyvin kyseenalaista estää polyamoriaa, homoseksuaalien aviota tai lähisukuisten aviota. Määritelmä on libertaristisehkoa minuani viehättävä.
1: Minussa on libertaari puoli. Ja jos joku kysyy että miksi konservatiivi kannattaa itse tasa-arvoista avioliittoa ja vastustaa uskonnollista valtaa, niin vastus on se, että "not just conservative. Conservative libertarian." Tämä kaikki on viehättävää kunnes saan rahaa tai valtaa.

Mutta tarkoituksenani ei ollut luoda tilaa homojen avioliitolle. Lisäksi argumentti "sopimus on sopimus" on liian tautologinen ja simppeli makuuni. Kun rakenne ja argumentin suunta ovat vääriä, on syytä muuttaa asiaa. Ja tässä korostuukin se, että avioliittokeskustelu on hyvinkin fiksoitunut erääseen asiaan jota pidetään ilmiselvänä. Se on kuitenkin enemmänkin hegemoninen diskurssi kuin tosiasia.

Tosiasiassa kaksi ihmistä ei mene naimisiin. Sen sijaan valtio antaa heille tilaa tehdä erilaisia asioita. Kyseessä ei ole kahden ihmisen sopimus, vaan valtion ohjaama lailla säätelemä sopimus johon byrokratia liittää kaksi ihmistä. (Joka on aivan eri asia.) Tämän hetken avioliittolaki on fiksoitunut yhteiseen sukunimeen ja adoptio -oikeuteen. Näiden lisäksi joukossa on perimysoikeutta ja vastaavia koskevia pykäliä. Nämä nähdään ihmisten saamina oikeuksina. Mutta ei pidä kysyä miksi ihmiset haluavat naimisiin. Sen sijaan pitää kysyä miksi valtio haluaa heille tarjota tämänlaisia oikeuksia. - Itse asiassa ensin on tiedostettava se, että valtio antaa oikeuksia paperityöllä. Avioliitossa on kysymys lisenssistä.

Lisenssistä mihin?

Tämän hetken avioliittolakikinan adoptiopuoli vihjaa että kysymys on nimenomaan oikeudesta hoitaa lapsia. On oikeasti aivan turhaa sotkea asiaa sellaisilla ontologisilla (luontoa koskevilla) asioilla kuin biologinen vanhemmuus. Kun kiista tiivistyy adoptioon on pakko huomata että asia koskee erityisen vahvasti ei-biologista vanhemmuutta. Kysymys ei ole biologiasta. Kysymys on lisenssistä jolla saa hoitaa lapsia.

Tämä johtaa erinomaisen tärkeään kysymykseen. Onko valtion asia tehdä vanhemmuudesta privileegio. On syytä unohtaa kaikki tasa-arvoa koskevat käsittelyt. Lisenssi tarkoittaa nimenomaan sitä että toiset vanhemmat ovat oikeutettuja erioikeuteen omata lapsia. Tämä sopii erinomaisen hyvin vallitsevaan avioliittokeskusteluunkin. Toki nykyään homojen avioliittoa vastustavat saivartelevat hyvinkin hienovaraisesti siitä mitä tasa-arvo on. Mutta on inaisen omituista puhua samanarvoisuudesta ja "jos annetaan samat oikeudet eri nimellä" kun tosiasiallinen pääargumentti on se, että lapsella on oikeus isään ja äitiin. Ja oiekus perustellaan hyödyllä. Hyöty taas tarkoittaa tässä sitä että homoseksuaalit ovat paskoja vanhempia ja tuhoavat yhteiskunnan. On todella kylmäävän idioottimaista ja asennevammaista leikkiä suvaitsevaa ja tasa-arvon ystävää ja taputtaa sitten Tapio Puolimatkan "Aito Avioliitto" -tilaisuuden esitelmälle. Esitelmälle joka on otsikoitu messevästi "Miten sukupuolineutraali avioliittolaki murentaa yhteiskuntaelämän perustaa". Turpa kiinni, ääliöt. Kysymys on privileegioista. Siitä että kaikki ihmiset eivät ole yhtä hyviä. Tämän minä sitten otankin näkemykseni perustalle.

Monesta privileegioajatus tuntuu pahalta. Mutta think about it again. Lasten kasvatus on vakavaa hommaa. Lasten hyväksikäyttö ja huolimaton vanhemmuus ovat hyvin tuhoisia. Traumatisoidut, rikolliset ja "muutoin yhteiskuntakelvottomat" lapset voidaan liittää erilaisiin korrelaatteihin. Lisensointijärjestelmä on varmasti tarpeen että lapset saavat hyvän vanhemmuuden. Emme pidä lisenssejä muutenkaan epäoikeudenmukaisina. Ne aina jossain määrin korostavat epätasa-arvoisuutta. Sitä että toiset ihmiset eivät ole oikeutettuja tekemään kaikkia asioita. Tämä ei iske ihmisarvoon vaan siihen mitä he saavat tehdä.

Auto on väärissä käsissä vaarallinen. Siksi meillä on ajokortit. Kuka tahansa ei saa tehdä aivokirurgiaa koska riskinä on vahingoittaminen. Tulityökortti takaa luvan käsitellä räjähteitä. Tämä näyttää että jokin määrä kompetenssia on syytä demonstroida. Jos asian väärin hoitamisessa on riskiä yksilöille ja yhteiskunnalle, on perusteltua lisensoida siihen liittyvää toimintaa. Turhaa puhua tasa-arvosta ainakaan oikeuksien tasa-arvon mielessä ; Voidaan puhua vaikka ammattitaidosta.

Voimme siis sanoa että Lisensointi on haluttavaa ja oikeutettua jos ja vain jos
1: Niihin liittyy riski jossa ihmisen onnellisuus ja/tai hyvinvointi vaarantuu.
2: Lisensointi on hyvä nyrkkisääntö ja ne ovat yleensä ottaen kustannustehokkaita.
3: Lasten kasvatuksessa voidaan epäonnistua ja lopputulos joskus demonstroidusti haittaa lasten terveyttä ja hyvinvointia, yhteiskuntaa ja voi ajaa lapsia jopa itsemurhaan.
J: On perusteita tehdä lastenkasvatuksesta lisensoitua touhua.

Tämä koskee myös adoptiovanhempia. Ellei peräti etenkin heitä. Jo nykymallissa maailmassa on niin että lähes kuka tahansa voi tehdä lapsia. Mutta jos haluaa adoptoida lapsen, joutuu läpikäymään tiukan seulan ja hirveät tarkistukset. Adoptiovanhemmuuden lisensointi on jo nyt hyvin pitkällä.

Ongelmia version logiikassa:

Tuo on hyvin karkea lähtökohta. Se sisältää hyvin paljon jo tällä hetkellä vallassa olevia adoptioargumentaation teemoja. Mutta se toisaalta ohittaa valtaosan niihin kohdistuneista vasta-argumenteista. Tämä raakile on kuitenkin jotain jota on hyvä kritisoida. Se paljastaa sen heikkouksia ja niiden kautta argumenttia voi korjata. Silloin siitä tulee parempi, eikä tarvitse odottaa mitä kriitikot keksivät vastaukseksi. Argumentti lähtee ilmoille muunakin kuin sellaisena perseestä revittynä kyhäelmänä mitä ne tuppaavat aivan liian usein tekemään. Maailmankuvallisesti sitoutunut ei helposti näe premissien taakse, vaihtoehtoihin. Mutta fiksua argumenttia perselihaksen voimilla rakentava ihminen osaa kritisoida omaa argumenttiaan paremmin kuin yksikään kriitikko.

Heikkouksiksi saadaan varsin helposti seuraavat:
1: Argumentti nojaa vahvasti analogiaan. Tämä ei ole vain tekninen huomautus vaan se auttaa löytämään heikkoja paikkoja. Sillä kaikkia analogisia argumentteja vaivaavat tietyt ongelmat. Johtuen siitä että ne ovat analogisia. Voidaan sanoa että analogia itsessään on jotain jonka vahvuus voidaan helpostikin kyseenalaistaa. Leibnizin laki suorastaan pakottaisi että esimerkkien ja sovelluksen välillä on epäanalogisuus. Joten kenties lasten vanhemmuus ei olekaan verrannollista aivokirurgiaan. Niissä voi olla jotain oleellisia epäanalogisuuksia. Kuten vaikkapa se, että vanhemmuuteen ei ole yksiselitteisiä päntättäviä toimintaohjeita jotka voidaan tiivistää kirjoihin ja kansiin ja joista voidaan tehdä eksakti tutkimusohjelma. Kasvatustiede on tänäkin päivänä jossain määrin ns. "esiparadigmaattisessa vaiheessa". Aivokirurgia on eksaktimpaa. Sosiologisissa ilmiöissä on myös niin monta muuttujaa että aineistossa vääristyksiä on aina mahdollisesti mukana. Riskinä on jopa Simpson's paradox jossa havaittu korrelaatio kääntyykin ympäri kun joku toinen vaikuttaja onkin jäänyt huomaamatta. Aivokirurgia on tässäkin eksaktimpaa.
2: Toinen heikkous on siinä että kuinka pragmaattista lisensointisysteemi lastenkasvatukseen oikeasti on. Ajokortin hankkiminen on kallista mutta se, että tarkistetaan vanhempien kelvollisuus lapsille on vielä kalliimpaa. Tämän rahan voi kenties käyttää muuhunkin. Kustannustehokkuuskohta on kuitenkin melkoisen oleellinen osa sitä millä lisensointi oikeutetaan.

Logiikan paikkaus kritiikiltä

Tämä auttaa kenties huomaamaan tärkeän asian joka koskee kaikkea lisensointia. Nimittäin sitä että lisenssisysteemi ei ole koskaan täydellinen. Kustannustehokkuuspuoli on ratkaisevaa sen vuoksi että lisenssi on tosiasiassa laatustandardi jossa tietyt piirteet liitetään lopputulokseen. Kysymys on kuitenkin enemmänkin profiloinnista jossa luodaan todennäköisyyksiä kuin siitä että mitattaisiin itse asiaa. Jokaisesta lisensointijärjestelmästä menee läpi vääriä ihmisiä ja joskus hyvä ei saakaan lisenssiä. Tässä mielessä se on herkkä väärille positiivisille (epäkelpo tulkitaankin kompetentiksi koska hän osaa oikeat vastaukset) ja väärille negatiivisille (hyvä saatetaan tulkita epäkelvoksi muotoseikan tms. vuoksi).

Koska haluan puolustaa tässä sitä että homot eivät mene naimisiin eli saa "perhelisenssiä" tai "lisenssiä perheeseen", voidaan korostaa että valtaosa kritiikistä koskeekin varmasti sitä että ei ymmärretä tunnistuksen tilastollista luonnetta. Riskit täytyy voida hallita. Siksi nämä epätäydellisyydet on hyväksyttävä utilitaristiselta kannalta. Minimoidaan rikollisuutta ja masennushoitoja jotka haittaavat sekä kansalaisten hyvinvointia että yhteiskunnan lompakkoa. Niille jotka ovat epäkelpoja vanhempia, kakkosluokan tai kolmosluokan vanhempia, on sitten substituutteja lapsille. Joku voi ansaita koiran, toinen ruukkukasvin. Pahimmat tapaukset saavat ehkä lisenssin omaan terapiatamagotchiin.

Lapset ovat utilitaristisesti liian riippuvaisia vanhemmistaan jotta heidän hyvinvointiaan voitaisiin riskeerata. Vanehmmilla on ehdoton vastuu joka on raskas. Lapset ovat myös saatanan ikäviä. Joten kenties on hyvä että huonoja vanhempia ei rasiteta tämänlaisilla esteillä.

Eettinen vastalause.

Vanhemmuuslisenssin perusongelmana on se, että tosiasiassa on hyvin kyseenalaista miksi tämä lisenssi pitäisi kohdistaa vain niihin jotka adoptoivat lapsia. Koska nykyhetken argumentaatio kohdistuu adoptioon, tämä voi helposti unohtua. Mutta tarkkaavainen argumentinrakentaja voi huomata että tässä kyseessä on kuitenkin väärä kohdennus. Tosiasiassa voidaan katsoa kaikkia lapsia.

Menneisyys tuntee tämänlaisen järjestelmän. Sitä kutsuttiin eugeniikaksi. Se katsoi pelkästään geneettistä puolta. Mutta periaatteessa eugeniikkajärjestelmän saa varsin helposti modifioitua ei-eugeniikaksi joka on kuitenkin sortojärjestelmä. Nimittäin sillä tavalla että tietyiltä sosioekonomisilta luokilta poistetaan lisääntymisoikeus tyystin.

Ajatuksia korjaamisesta.

Tätä voidaan lieventää siten että tosiasiassa nykyäänkin adoptiossa on lisensointijärjestelmä eikä tätä pidetä eugeniikkana. Omien biologisten lasten kohdalla on ihminen itse joka ottaa fyysisen riskin. Jossain määrin heillä on ikään kuin "lupa hieman tappaa itseään". Adoptoiva taas käyttää lapsen saamiseen jonkun toisen elimistöä. Raskaus kestää 9kk ja tämä on periaatteessa jotain josta tulee menetettyä työaikaa ja muita kuluja. Lisäksi raskaus voi olla terveydelle vahingollinen ja raskas asia. Nämä eivät aina toteudu mutta kyseessä onkin tilastollisesti katsottava riski.

Voidaan jopa esittää että kenties heikomman sosiaalisen, biologisen tai muun vastaavan aineksen määrää voitaisiin löyhentää jossain tilanteissa. Esimerkiksi voi olla epäeettistä tehdä aborttia. Näin ollen vanhemmuudessa voi olla riskejä mutta nämä eivät ylitä abortin eettistä ongelmaa. Ja näin ollen osa ihmisistä ei kenties ole lisenssikelpoisia vanhempia. Mutta se että heidän antaa pitää lapsen on pienempi riski kuin vauvan abortointi. Tätä tilannetta ei homopareilla tule vastaan. Ja näin ollen lapsen syntymän yhteydessä voidaan antaa automaattinen poikkeussopimus. Kokonaisuus näyttäisi varmasti hyvin paljon samalta kuin nykyinen.
1: Kenties syntynyt kakkosluokan kansalainen voidaan laittaa taitojaan vastaiseen työhön, sotaan tykinruuaksi, orjatöihin minimipalkalle. Tai mitä yhteiskunta nyt köyhälistöllään on muutenkin tehnyt.

Tilastollisuuden ongelma; Kasvanut riski yliedustuksella vs. aito riskin suuruus

Ja viime aikoina mediassa onkin keskusteltu rikollisuuden korrelaateista. Tiina Raevaara onkin kirjoittanut tuoreesti siitä, miten ulkomaalaisten yliedustus raiskaustilastoissa on mielenkiintoinen asia. Heillä on nimittäin valtava yliedustus tässä. Hän nostaa tässä esille mielenkiintoisia seikkoja
1: Miehet raiskaavat 90% tapauksissa. Miesten yliedustus on huikea. Pitäisikö heitä kohdella samalla tavalla kuin maahanmuuttajia aiheessa käydyssä keskustelussa?
2: Raiskauksen moninkertaistuminen on siitä jännittävä että raiskaajia on itse asiassa melkoisen vähän. Siksi se, että joku ryhmä raiskaa tilastoissa moninkertaisesti tarkoittaa hirveän pientä fragmenttia kaikista miehistä tai maahanmuuttajista.

Riskianalyysissä on huomioitava riskien vakavuus ja todennäköisyys. Profilointia on tehtävä tehokkailla tavoilla. Ei pelkästään siten että "tuon tyylinen rikos on tuon tyyppisen ihmisryhmän tekemä". Vaan jos tavoitteena on yleishyöty on karsittava niitä jotka lisäävät rikollisuuden määrää rikoslukumäärällisesti paljon. Yhteiskunta ei nimittäin "ratkaise prosenttiosuuksia" vaan "rikollisia yksi tuomio kerrallaan". Tässä mielessä voi olla perusteltua lähteä perustelemaan asiaa "homojen huonolla vanhemmuudella". Puolimatkan "fakta-aineisto" auttaa tässä varmasti paljon.

On toki katsottava paitsi "ovatko biologisten vanhempien luona onnellisempia kuin adoptioperheessä" ja tämän lisäksi on katsottava kuinka paljon. Ja verrattava tätä muihin riskeihin. Ja kaikkia riskejä on käsiteltävä samalla tavalla.
1: Kysymys onkin siitä mihin rajanveto laitetaan. Tämä on vaikeaa mutta harmaasävyistä. Osa vastauksista on parempia kuin toiset. Kustannustehokkuus edellä asia voidaan hyvinkin ratkaista.
2: Toisalta on kuitenkin jäljellä hyvin suuri riski tietynlaiseen ongelmaan. (Joka ei ole vertailussa nykyisiin malleihin mitenkään ongelmallista koska niillä on tämä täsmälleen sama ongelma. Kun tarkoituksenani on luoda maallinen argumentti joka on vähintään yhtä hyvä kuin nykyinen piiloteistinen konventio, ei minun mallia haittaa virheet jotka kaikki muutkin homoavioliittoa kritisoivat mallit tekevät.) Utilitarismin ja tilastollisuuden perusongelma näyttää tosin olevan se, että jos kenties voidaankin näyttää että homojen adoptioon liittyy ongelmia, niin vastaavia saadaan myös avioeroperheistä. Sosioekonomisista korrelaatit harvon noudattavat kovinkaan tarkasti ideologioiden siveysmallien ja muiden vastaavien rajoja.

Sitä voidaan helposti huomata että onkin rakennettu malli jossa köyhillä on rajoitettu lisääntymisoikeus. Kun heillä riskejä on vähintään yhtä paljon kuin homoseksuaaleilla. Samoin malli voi johtaa pakkoadoptioihin, sillä vauvana adoptoitu lapsi saattaa elää paremman elämän kuin juoppojen perheessä. Jossain määrin nämä ongelmat tosin toteutuvat jo nykymallin lastensuojelussa. Joten mikään periaatteessa ylitsepääsemätön este tämäkään tuskin on.

Loppukommentti.

Argumenttini ei ole vailla puutteita. Siinä on induktiivisen ajattelun ja utilitaristisen ajattelun perusongelmat. Varsin tunnetut sellaiset. Se on kuitenkikn selvästi maallinen joskaan ei antiteistinen tai ateistinen joten se voidaan sovittaa nykyiseen avioliittokeskusteluun varsin näppärästi.

Toisaalta se mikä tässä oikein huutaa itseään esille on se, että irrottautumalla teistisistä taustaoletuksista argumentti on monin paikoin jopa vahvempi kuin monet vakiintuneen keskustelun homojen avioliiton vastaiset argumentit. Se ei sisällä käsite-erimielisyyksiä ja niihin liittyviä saivarteluja joten se ohittaa valtaosan olemassaolevasta kritiikistä. Se on siis tässä mielessä jopa varsin voitokas.

Sen suurimmat heikkoudet ovat sitten yllättäviä. Suurin ongelma tulee siitä että vaikka argumentti on loogisesti kohtuullisen vahva, se on retorisesti epämiellyttävä. Harva haluaa ajaa yhteiskunnan etua menettämättä eettistä pehmyttä kuortaan. Harva haluaa sanoa että on julma ja kova ihmisten esineellistäjä joka luokittelee ihmisiä ja perheitä laatuun ja sekundaan. Kaikki haluavat sen sijaan kannattaa tasa-arvoa.
1: Ällistyttävintä tässä on kuitenkin lähinnä se että itse toimintaa ei muuteta. On itse asiassa järkyttävää miten helposti ja vaivattomasti varsi nykymallia muistuttava rajoituskokoelma saadaan rakennettua vahvasti eugeniikanmakuisilla käsitteillä. Sen sijaan nykymallin tasa-arvopuolustusta korostavilla esiin nousee hyvinkin omituisia ja saivartelevia tasa-arvon määrittelemisiä. He joutuvat työllä sovittamaan tasa-arvon sopimaan malliinsa. Minun mallissani eugeniikka tunkee suunnilleen väkisin läpi, kysymättä rajoittamatta. Mielestäni jo tämä kertoo jotain oleellista siitä miten avioliittolaki on suhteessa tasa-arvoon. Se on privileegiomalli, tätä ei vain haluta tunnustaa. Kuitenkin se, että huono vanhemmuus ja uhka yhteiskunnalle ovat niin suosittuja teemoja homojen adoption ja avioliiton rajoittamisessa kertoo että tosiasiassa privileegioajattelu on nykymallissakin varsin vahvasti mukana. Tätä vain oikeutetaan selittämällä jotain sen suuntaista että nykyaikana puhutaan oikeuksista ja onnellisuudesta. Ja että tässä ilmapiirissä ei haluta keskustella lasten tulevaisuudesta ja yhteiskunnalle haitallisista seurauksista. Joka on sekä privileegioajattelua että utilitaristista ajattelua kuten minunkin mallini.
2: Utilitarismi on muuten keskusohjattua etatismia. Jota usein pidetään kommunismina tai sen sukuisena. Tosi konservativiikristitty yleensä halveksuu tätä asennetta. On kauheaa jos ihminen alistetaan välineeksi ilman absoluuttia ihmisarvoa. Paitsi tietenkin silloin kun Puolimatka selittää että yhteiskunnan on keskussäädettävä adoptioperheitä yhteishyvän nimissä keskusohjatulla juridiikalla.

Surullisinta tässä kaikessa oli kuitenkin se, miten helppoa uuden argumentin rakentaminen itse asiassa oli. Ei minulla ollut vaikeaa 24 tunnin aikarajani kanssa. Tässä on myös monta sellaista osaa joita ei juurikaan näe nykyisessä keskustelussa. Helppous on siitä vaivaannuttavaa että se kertoo siitä miten vähän tätä meidän aikamme repivintä kysymystä on aidosti analysoitu ja keskusteltu eri kulmista. Käytännössä suuntia on vain kaksi ja näistä poteroista ei poistuta. Kenties tätä kautta vastaan ei tule eugeniikkaa.

Mutta tosiasiassa eugeniikka tulee mukaan joka tapauksessa. Sillä argumentin tekeminen jotenkin konkretisoi juuri tämän. Huolestuttavampaa kuin uuden keksimisen helppous oli se, että ongelmat ovat hyvin paljon jaettuja. Minun mallissani on epäesteettisiä piirteitä, jotka mallini tunnustaa suoraan. Nykykeskustelu sen sijaan ei korjaa ongelmia, ei yritä peittää niiden ikäviä seurauksia vaan kiistää niiden olemassaolon tyystin. Esimerkiksi privileegioluonnetta yritetään väkisin peittää erilaisin ad hoc -oletuksin joissa käytännössä tasa-arvon määritelmää hienosäädetään käsiterunkkaussyistä jotta mielipidettä ei tarvitsisi muuttaa mutta ei kuitenkaan tunnustaa itseä privileegioiden ystäväksi.

Minun mallini ratkaisee ne ongelmat. Se hylkää ne argumentin perusidean kanssa irrelevanteiksi. Se seisoo eri premisseillä. Ja ainut millä se maksaa ne on itse asiassa retorinen miellyttävyys. Mallini ei rapsuta kannattajansa hyveellisyyttä korusanoin. Sen sijaan se on pragmaattinen. Ja se käyttää vallitsevan homojen avioliiton vastaisen keskustelun "faktoiksi hyväksyttyjä aineistoja" ilman että niistä tarvitsee vääntää uusia versioita.

---

Miettikää minkälainen tästä tulisi jos antaisin aiheelle toisen päivän. Miettikää jos kuluttaisin viikon siihen että hakisin sosiologisista tutkimuksista juuri tätä näkemystä tukevia tutkimuksia vaikka cherry picking -metodilla, miten laaja lähdeaineisto siihen saataisiin tukemaan ajatusta! Miettikää että osa jauhaa nykyisiä homojen avioliitto -aiheisia luennointeja ihan työkseen yleisölle palkasta. Ovatko he nähneet edes sitä yhtä päivää aitoa kehitystyötä argumentilleen kun heidän argumenttejensa taso on mitä on?

Pieni ajatus ; Evoluutiopsykologian mannermaisista kipinöistä

Termi "evoluutiopsykologia" herättää erikoisia mielikuvia. On erityisen kiinnostavaa miten (a) osa sen vastustajista näkee sen eugeniikan eufemisminä (b) osa sen kannattajista näkee sen pelkästään seksuaalivalinnan kautta vaikka luonnonvalinta pitää sisällään monta muutakin asiaa. Siksi esille näyttää usein tulevan keskusteluja rasismista ja sellaista materiaalia josta Henry Laasanen olisi ylpeä.

Feminismi ja muu mannermaisen filosofian suosima seikka

Toisaalta evoluutiopsykologia ärsyttää monia feministejä. Jos ottaa esille Niemelän ja Tammisalon "Keisarinnan uudet (v)aatteet" on se nostanut esiin naistutkimuksen ja evoluutiopsykologian. Ja selvästi näiden välille saatiin melko vahva vihollisuussuhde. Tämä hämmentää mieltäni. Koska niin usein sitä saa kuulla virallisen selityksen jonka mukaan feminismi tarkoittaa tasa-arvon kannattamista. Mutta selvästi tässä tasa-arvossa sitten pitää sitten ottaa kantaa tiettyjen ominaisuuksien perinnöllisyysasteen voimakkuuteen. Tämä hämmentää koska jonkun ominaisuuden tilastollinen jakauma ja sen periytyvyysaste eivät kerro kuin korkeintaan siitä onko naisten ja miesten ominaisuuksissa keskimäärin jotain eroja.

Ja sitten mukaan voivat iskeä ne ns. mannermaisen filosofian ystävät joiden mielestä evoluutiopsykologia luokittelee ihmisiä. Ja kaikki luokittelu on väärin. Tässä yhteydessä kävin tuoreesti varsin hämmentävän keskustelun jossa käsiteltiin kysymystä siitä miksi ihmiset kostavat toisilleen. Oma selitykseni aiheesta liittyi altruismin peliteoriaan ; Ollakseen kannattavaa rangaistuksen tulisi hyödyttää jotenkin. Ja ihmisen hypersosiaalisissa piireissä tarkoituksena on ennaltaehkäistä vapaamatkustusta ja pettämistä. Ylikompensointi tekee huijaamisesta peliteoreettisesti kannattamatonta. Keskustelukumppani pahastui tästä selityksestä. Hänestä oli tärkeää ymmärtää että ihminen suuttuu koska jokin paha teko uhkaa MINUA. Ja ihminen suojelee MINÄÄ. Siksi kostaminen on nähtävissä pelon kautta, MINÄ koetaan uhatuksi. (Suurilla kirjaimilla kirjoittaminen ei ole minun ratkaisuni.) Tämänlainen selittäminen on yleistä. Teot redusoidaan tähän piirteeseen. Mutta sitten toisaalta ei selitetä miksi ihmisillä on tämä MINÄ ja miksi tätä MINUUTTA ja MINÄÄ ylipäätään täytyy puolustaa. Ihmisen toiminta kahlitaan rajoittaviin konsepteihin jotka ovat essentiaalisia. Mutta tätä ei pidetä kahlitsevana, toisin kuin evoluutiopsykologiaa.
1: Tosin moni kritisoi evoluutiopsykologiaa siksi että jotkut ihmiset tekevät toisin. Mikä on ällistyttävää kun periytyvyysaste on yleensä ottaen tilastollinen käsite. Tiukkaa geneettistä determinismiä jossa kasvatus ja ympäristö ei vaikuttaisi mitenkään kannattaa todellakin harva. Kenties ei ainutkaan asiaan kunnolla tutustunut.

Kenties siksi että tässä pelätään enemmän aitoa selittämistä kuin rajoittamista. Sillä jos minun pitää katsoa miten paljon enemmän tiedämme kostosta tuollaisen essentiaalisen MINÄ -konseptin avulla tulee mieleeni lainaus Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisesta etsivätoimistosta" ; "...ihminen jonka saattaa olla vaikeaa tietoisesti laskea päässään 3 x 4 x 5, pystyy vaivattomasti differentiaalilaskentaan  ja koko joukkoon sen sukuisia laskutapoja niin ällistyttävän nopeasti että kykenee ottamaan kiinni ilmaan heitetyn pallon. Ne, jotka väittävät sitä 'vaistoksi' ovat vain antaneet tälle ilmiölle nimen osaamatta selittää sitä." Itsekkyys on käsite joka kuvaa tiettyjä toimintatapoja. Se, että voimme katsoa miten ihmiset usein toimivat antava rajoitteet ja kuvauksen näille toimintamalleille. Se, että tämä tiivistetään MINÄ -konseptin varaan on reduktiivista mallintamista. Se, mikä evoluutiopsykologiassa eroaa tähän nähden on se, että teleologisesta selittämisestä luovutaan. Kun MINÄ saadaan murrettua käytökseen voidaan miettiä miten tämä MINÄ ylipäätään on ihmisissä. Ja tässä vaiheessa on aivan asiallista siirtyä puhumaan muusta kuin ihmisen psyykestä. (Mikä on nähdäkseni lähes väistämättömästi hyvä ratkaisu.) Selitystä ei enää haetakaan ihmisten tavoitteellisista attribuuteista koska tässä ei selitetä käytöstä käytösmalleilla vaan sitä miksi ihmisillä on tämänlaisia käytösmalleja.
1: Onhan se toki nöyryyttävää kun kaikessa ei olekaan aina kyse MINUSTA. Egoismia on monenlaatuista. Evoluutiopsykologiassa sen voi unohtaa, etenkin itsekkäiden geenien kohdalla. Ne kun eivät niin vahvasti välitä yksilöistä.

Feminismin kohdalla onkin varmasti niin että evoluutiopsykologia ärsyttää lähinnä niitä feministejä jotka ajattelevat samaan tapaan naiseudesta kuin mitä tuossa ajateltiin minuudesta. Evoluutiopsykologia nähdään kahlitsevana ja tätä kautta heteronormatiivisena. Osan, kuten minun, on vaikeaa nähdä tässä vielä kuitenkaan automaattisesti tasa-arvosta luopumista. Jos mietitään vaikka älykkyysosamäärän maantieteellistä jakautumista, voi syntyä tilanne joissa toiset geneettiset klusterit saavat tilastollisesti hieman parempia tuloksia. Erojen tunnustaminen ei tarkoita samaa kuin normatiivisella tasolla tapahtuva eriarvoistuminen.
1: Miksi ylipäätään palvoa älykkyysosamäärää? Oma tulokseni on sen verran mairitteleva että kehtaan sanoa että jos se on ainut millä brassailla niin heikolla tasolla ovat ihmisen ansiot. Etenkin jos ei viittaa omiin tuloksiinsa vaan gloriaa haetaan tilastollisen korrelaatin kautta epäsuorasti. Jakauma on olemassa ja puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä.

Ongelmana näyttääkin olevan se, että ihmisarvoa jotenkin sidotaan ominaisuuksiin. Olen hieman ihmeissäni miksi mannermaisen filosofian ystävät ovat kaikista vahviten leikkaamassa humen giljotiinia pois filosofisista työkalulaatikoista. Eli sanomassa että se että jokin ihmisryhmä on tilastollisesti katsoen jotenkin sanoo jotain siitä miten tätä ihmisryhmää pitää käsitellä eettisesti. (Se kun tarkoittaisi että tiede voisi ratkaista etiikkaa. Ja tätä vastaan tässä linjamassa aika usein ei olla. Korostetaan mekaanisen tieteen irrallisuutta hyvyydestä ja sitä miten kauneus ja hyvyys eivät tiivisty kaavoihin.) Jos ihmisen erilaiset ominaisuudet eivät tee heistä eriarvoisia - kuten vanhat sloganit kuten "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" ja "erilaisuus on rikkautta" esittävät - ei evoluutiopsykologia itsenään voi olla eriarvoistavaa. Kuten monista on.

---

Kirjoittaja ei mielellään puhu rodusta vaan useiden eri ominaisuuksien korrelaattien muodostamista geneettisistä klustereista. Sillä pitkä sivistyssana joka vähentää väärinkäsityksiä on hyvä. Rotu -sana kun vie mielikuvat helposti ihonväriin ja vastaaviin piirteisiin. Muutaman kirjaimen kirjoittaminen lisää antaa lisäksi snobistisen vaikutelman jolla ylpistellä.

Ne ovat hurrrjan ironisia.

"Kellogg's" murojen uusi kampanja on ollut varsin ylpeyden syntinen, "PRIDE" -ylpeä. Kristityistä monet ovat, tietenkin, loukkaantuneet. Ja siitä on tullut tärkeä vastustettava kohde homojen vastustajille. Luonnollisesti myös suomen kielellä. Kunnian kruunu menee kenties Hannele Palomäelle jonka lausunto oli ”Aika erikoista mainontaa, onkohan tuo edes laillista.... :(” Sillä jos se loukkaa Palomäkeä sen täytyy olla paitsi hänestä inhottavaa, myös ehdottomasti laitonta.
1: Tosin samalla logiikalla Suomessa on ja on aina ollut jumalanpilkkalainsäädäntöä joten Palomäen asenne kumpuaa kristittyjen yleisestä asenteesta heidän arvojensa kanssa erimielisiä kohdataan. Voi tankata vaikka mitä "Pahategon Caari" ehdotti. . Islamin vastaaville järkyttyvät ja tähän liittyvien kristittyjen käsittelystä kovin suuttuvat eivät kohauta olkapäitäänkään tuon edessä. Sillä se on ihan eri asia. Ilmeisesti kristityt ovat ihmisiä ja muut eivät. Siinä ero!

Perushenkenä on se, että tämän takia tuote menee boikottiin. Myös jeesusmuroja osataan kaivata. Lisäksi kristityt osaavat tässä kohden kertoa että puuro on parempaa kuin murot.

Itsekään en syö Kellogg'sin muroja. Ihan osittain sen takia että nuo murot kehitettiin masturboinninvastustus mielessä. Sillä vaikka ikonoklasmia kannatankin, jotkin minulle tärkeät ja merkitykselliset Pyhät arvot ovat loukkaamattomia ja boikotoin sen vuoksi mielelläni tuotteita. Minua ei haittaa että John Harvey Kellogg oli ns. lepakonkakkahullu. Ja vieläpä sellaisella tavalla että hänen tekemisensä voidaan liittää näihin ideoihin. Kellogg, syvästi hengellisenä ihmisenä, kannatti ajan muodin mukaista eugeniikkaa ja segregaatiota. Eli sen lisäksi että hän nautti eugeniikasta hän liitti siihen myös rotukysymykset. Hänestä rotujen väliset avioliitot olisivat uhka ihmiskunnalle.

Koska Kellogg oli seitsemännen päivän adventisti hän oli luonnollisesti kristitty. Siksi häntä ja hänen murojaan on kehuttu kristillis-uskonnollisilla sivuilla. Kun nyt tämä boikotti-into on kovana, ihmettelen sitä että olen kuullut kristittyjen intoilevan etiikan perään ja kauhistelevan monenlaisia asioita. Kuitenkin näyttää olevan nimenomaan niin että kristillisyyden nimessä annetaan paljon anteeksi - kunhan siitä ei tule mediassa PR -katastrofia jolloin "ei ollut oikea kristitty". En voi kuin kysyä muroboikotin kohdalla muuta kuin että tuoko on se teidän etiikan raja. Rasismi ja eugeniikka ei mitään. Idiotia, no se tavallaan kuuluu seitsemännen päivän adventismin pakettiin. Runkkauksenkielto tekee muroista ihanteellisia jeesusmuroja. Mutta homottamista. Hyi!

Paradokseja, ideologiapuhtauden komisaario Puolimatka

Tapio Puolimatka on kirjoittanut "Keskisuomalaiseen" tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tämä teksti ei ollut ensimmäinen. Ahkeruus on tietysti ajankohtaiseen poliittiseen päätöksentekoon sidottua ja siksi odotettavissa. Sellainen tietenkin kuuluu myös poliittiseen päätöksentekoon ja julkiseen keskusteluun. Toisaalta jokainen myös tietää sen ihmistyypin joka on aina kirjoittelemassa mielipidepalstoille. Ja kieltämättä Puolimatka sopii myös tähän mielikuvaan varsin mallikkaasti.

Otan aivan aluksi esiin mielenkiintoisen seikan. Puolimatka otsikoi mielipidekirjoituksensa "Uuden avioliittolain paradokseja". Paradoksi taas on looginen käsite jolla on määritelmäsisältö. Sivistyneenä ihmisenä Puolimatkan tulisi tietää mitä sana tarkoittaa. Merriam-Websterin sanakirja kuvaa sen käsitteeksi jossa on kolme eri vaihtoehtoista mallia (1) "something (such as a situation) that is made up of two opposite things and that seems impossible but is actually true or possible" (2) "someone who does two things that seem to be opposite to each other or who has qualities that are opposite" (3) "a statement that seems to say two opposite things but that may be true".

Puolimatkan teksti näyttää kuitenkin käsittelevän aihetta kuin se tarkoittaisi "eettisesti epämiellyttäviä seurauksia" tai "sisäisesti ristiriitaista asiaa". Olisi siis terveenpää kritisoida samaa sukupuolta olevien avioliittoa epäeettiseksi tai loogisesti ristiriitaiseksi. Paradoksi -sanan käyttö kun tarkoittaisi kaiken kaikkiaan sitä että jos aiheessa olisi todellinen ristiriita se olisi itse asiassa illuusio ja asia tästä huolimatta olisi tosi. Otin tämän esiin koska tämänlaatuinen terminkäyttö on oireellista ; Puolimatka selvästi valitsee epätäsmällisen ja epäpätevän termin asiallisen ja pätevän sijasta jos tällä valinnalla saadaan luotua älyllisyyden auraa sillä että valittu termi on sivistyssana. Ja oikeastaan tämäntapaisen lähestymisen kautta voidaan lähestyä sitä mistä Puolimatkaa aivan liian usein kehutaan.

Nimittäin analyyttisyydestä.

Onpa sukupuolineutraali avioliitto sitten oikein tai väärin, Puolimatka käyttää väitelauseita soveltavia rakenteita joiden looginen rakenne voidaan purkaa ja läpikäydä. Niiden uskottavuuskin voidaan arvioida Ja näin spoilerina uskallan sanoa että jokainen joka kehuu tätä Puolimatkan kirjoitusta kiittää mielipidettä eikä rakennetta. Tai sitten on vaihtoehtoisesti idiootti. Vaihtoehtoja kun ei oikein ole.

Kirjoituksen syvin virhe on se, miten se käsittelee adoptiota. Perhemalli on biologinen. Puolimatka toistaa tätä teemaa hieman varioiden. Tämä saman asian toistaminen on toki vänkkäävää, mutta se toisaalta lyhentää loogista analyysiä todella helvetin paljon. Sillä kun väitteet toistuvat, käytetty argumentaatio lyhenee. Päätelmä voi tietysti olla inttämisestä huolimatta oikea. Mutta toisaalta väitteen toistuminen näinkin lyhyessä tekstissä tuo vahvan mielikuvan siitä että substanssia ei ole paljon kun sanottavaa pitää toistaa jotta edes noin lyhyt asia saadaan sanotuksi. "Kun aikuiselle annetaan oikeus määritellä avioliitto vaihtelevien seksuaalisten taipumustensa ehdoilla, lapsen normaalitilaksi määrittyy elämä irrallaan biologisista juuristaan." ... "Niin kauan kuin avioliitto määritellään miehen ja naisen väliseksi, avioliittolaissa säilytetään YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittelemä lapsen ihmisoikeus tuntea biologiset vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan."

Biologinen vanhemmuus on siis keskiössä. Perhe määritellään tätä kautta. Tämä premissi on tärkeää muistaa. Siitä ei nyt luovuta. Puolimatka täydentää vielä aivan koherentisti että "Mutta kun avioliitoksi määritellään myös samaa sukupuolta olevan parin suhde, tämä lapsen oikeus poistuu avioliittolaista, sillä samaa sukupuolta olevan parin kodissa elävä lapsi on aina erotettu joko biologisesta isästään tai äidistään." Tämä on luonnollisesti totta. Ja siksi samaa sukupuolta olevien avioliitto ei sovi yhteen biologisen perhemallin kanssa. Tämä sinänsä koherentti argumentti ei tosin vakuuta ketään koska se on maailmankuvallinen. Itse asiassa tämä on julistus eikä argumentti. Se ei ole dialogia siinä mielessä että jossain määrin arvokeskustelussa keskiössä on ollut juuri se, että samaa sukupuolta olevien avioliitossa tätä biologista pohjaa ei hyväksytä. Puolimatka on tässä vaiheessa sisäisesti koherentti mutta ei muuta vastapuolen perustaa tällä.

Siksi häneltä löytyykin argumentteja omalle puolelleen. Niiden yrityksenä on selvästi ylittää tämä maailmankuvallisuuden ongelma. Tuoda esiin jokin yhteinen pohja jolla asia voitaisiin ratkaista, ikään kuin "maailmankuvariippumattomasti", siinä mielessä että eri puolet ovat näistä perustoista yksimielisiä. "Lapsen moraalisen identiteetin kannalta on tärkeä kokea olevansa isänsä ja äitinsä rakkauden hedelmä. Monet lapset kokevat eron biologisesta isästään tai äidistään traumaattisena hylkäämiskokemuksena. Lapselle herää kysymys, miksi oma äiti tai isä alun perin hylkäsi hänet. Lisäksi lapsen erottaminen biologisesta isästään tai äidistään siirtää lapsen ulottumattomiin paljon sellaista informaatiota, jota hän tarvitsisi oman identiteettinsä ja jopa oman terveytensä hoidon perustaksi." En toki oikein ymmärrä miten ihmeessä biologinen vanhemmuus erityisen hyvin takaa lapsen kokemuksen eihylättynä. Adoptiolapsen, toisin kuin avioliitossa eläneen lapsen, kohdalla hylkääminen on helpompaa. Vauva ei ole persoona samalla tavalla kuin se joka kokee hylättynä ja eirakastettuna olemista omassa kodissaan. Tämä on tosin aiheen parissa normaalia. Ihmiset tietävät sellaisia asioita kuin avioero ja adoptio. Molemmat konsepteja joita ei ole kielletty tai kriminalisoitu.

Ja tässä Puolimatkalla on sitten suuria heikkouksia. "Vaikka tällaista erottamista tapahtuu myös avioerojen seurauksena, biologista juurettomuutta ei aikaisemmin ole lainsäädännössä määritelty lapsen normaalitilaksi. Adoptiossa lähtökohtana on lapsen, ei aikuisen tarve: isättömäksi tai äidittömäksi jääneelle lapselle etsitään korvaava koti." Tämä on argumentatiivisesti todella huono. Nimittäin mikä on se prosessi joka tekee homoseksuaalien adoptiosta normaalitilan? No se, että laki sallii sen tekemisen. Joka ikinen adoptiolapsi joutuu eroon biologisista vanhemmistaan. Tieto terveydestä seuraa samoja ehtoja heteroilla kuin homoseksuaaleilla. Se, että adoptio sallitaan tekee adoption mahdolliseksi joten sekin määrittelee sen "normaalitilaksi" juuri sillä tavalla mikä tekee homoseksuaalien adoptiostakin "normaalitilan". Eli sillä että laki mahdollistaa sen tekemisen vaikka biologinen vanhemmuus tässä prosessissa katkeaakin ja tilalle tulee potentiaalinen lapsen hylkäämiskokemus. Jos taas tämä lain tilan anto adoptiolle ei tee "biologisen vanhemmuuden katkeamista normaalitilaksi" niin sitten ei ole mitään syytä uskoa että täsmälleen sama, lain sallima mahdollisuus prosessiin, muuttaisi "homoperheeseen adption normaalitilaksi".

Argumenttina tämänlainen on ekvivokaatio tai red herring. Joko samasta asiasta aletaan puhumaan eri termein tai sitten argumentti viedään sivupoluille harhaanjohtamalla. Puolimatka puhuu homoseksuaalien kohdalla eettisistä seurauksista jotka koskevat kaikkea adoptiota, mutta hän ei tartu siihen että kaikki mainitut argumentit toimivat myös kaiken adoption kohdalla. Samoin voidaan sanoa että adoptiolapsella on tarve perheeseen, biologinen suhde on joka tapauksessa katkennut. Ja homoparit tarjoavat tämän kodin aivan kuten heteroparitkin. Adopitio ei yksinkertaisesti luo isättömiä ja äidittömiä lapsia. Adoptiotilanteeseen päädytään koska tämä suhde on jo katkennut. Ollakseen koherentti Puolimatkan pitäisi siksi
1: Tunnustaa että hänen samaa sukupuolta vastustavien argumentit eivät itsessään ole kovin vahvoja. Siksi ne eivät päde heteroperheisiin adoptoimista. Joka tosin tarkoittaa sitä että jos samat argumenttirakenteet pätevät samanlaisissa tilanteissa - kuten logiikassa ja argumentoinnissa ja todistamisessa ajatellaan - eivät argumentit ole relevantteja homoseksuaalien adoptionkaan kohdalla. Eli Puolimatka on täyttänyt juttunsa tyhjillä tekoargumenteilla. Kenties relevantteja argumentteja on mutta jos näin on, ne eivät ole tässä kirjoituksessa vaan kenties jossain muualla. Jolloin herää kysymys että miksi arvon professoristatuksellaan jatkuvasti TV7 rehvasteleva älyn jättiläisemme ei kirjoita näitä argumentteja vaan listaa vain sellaisia jotka eivät ratkaise heteroadoption ja homoadoption suhteen. Että miksi niitä hyviä argumentteja ei esitetä vaan kirjoitetaan vaan noita huonoja.
2: Tunnustaa että argumentit ovat itse asiassa vahvoja ja ylipäteviä. Joka taas johtaa väistämättä siihen että heteroidenkin tekemä adoptio pitäisi täyskieltää. Ja hyväksyä tätä kautta myös se mikä vaikutus tällä päätöksellä on aborttiargumentteihin. Niihin joissa korostetaan että ei pidä abortoida vaan tunkea adoptioon. Tässä vaiheessa ei korosteta sitä hylkäämiskokemuksen relevanttiutta ja muita vastaavia asioita.

Voidaan jopa sanoa että Puolimatka sotii tässä kirjoituksessaan vahvasti omia periaatteitaan vastaan. Hänhän korostaa kaikessa dialogisuutta ja pluralismia. Hänestä ihmisillä on Jumalan antama järki ja ajattelukyky. Ja siksi pitäisi keskustella avoimesti. Ei pidä sensuroida jotain näkemystä vain siksi että pitää sitä vaarallisena tai typeränä. Ihmisten pitäisi antaa valita, koska siten he voivat myös valita oikein. Voitaisiin sanoa että jos Puolimatkan yleinen avomielisyystematiikka otettaisiin esiin, niin silloin kaikki adoptiot pitäisi sallia ja ihmiset saisivat itse miettiä ja päättää miten asia koskee juuri heitä. Näin ollen ihmiset voisivat aivan itse valita oikein. Sillä homoseksuaaleja ei tässä lainmuutoksessa pakoteta tekemään adoptiota. Eikä heteroseksuaaleja pakoteta antamaan ainuttakaan lastaan adoptioon. Joten he voivat oikeasti miettiä ja valita. On kuin nämä tekstit tulisivat aivan eri eetoksesta. Tämänlainen sisäinen ristiriita tarkoittaa sitä että Puolimatkan omassa maailmassa on joko ristiriita tai paradoksi. Mikä on hieman ironista kun otetaan huomioon hänen otsikkonsa.

Mukaan tulee myös todella ontto ja omituinen heitto.

Väitelause joka muuttuu argumentiksi Puolimatkalle tyypilliseen tapaan. Siten, että löydetään joku joka sanoo jotain. Tämä heitetään esille auktoriteetilla eikä argumentilla. "Alana Newman on ilmaissut näin syntyvän moraalisen ongelman terävästi: ”Miten voit odottaa tulevan sukupolven taistelevan vapauden, demokratian, puhtaan ilman ja veden puolesta, kun heiltä on varastettu jotakin niin kallisarvoista ja perustavaa kuin äiti tai isä?”" Tätä kehutaan teräväksi, mutta ei millä mekanismein. Jos takana olisi todella argumentti, se olisi kannattanut tuoda esiin. Se olisi helppoa kun väitelauseiden toistamista olisi vältetty ja heteroadoption ja homoadoption välillä olevat täysin analogiset piirteet olisi jätetty pois tekstissä jonka sisältönä on se että heteroperheeseen adoptointi on hyvä kun taas homoseksuaalien perheeseen adoptio on kauheaa ja pahaa.

Tämä lausunto on tunteisiin vetoava, siinä oikein rypevä. Emotionaalinen kohkaaminen on toki tehty Puolimatkalle tyypillisesti siten että sisältö pidetään mutta sanavalintoja viilataan. Tämänlaatuinen retoriikka on äärimmäisen epäargumentatiivista. Itse asiassa siinä yritetään olla tehokkaita argumentaation puuttumisesta huolimatta. Ja rehellisesti sanoen Puolimatkan toiminnasta valtaosa nojaa tämän taidon osaamisen varaan. Väite ilman arugmenttia on itse asiassa varsin epäuskottava monestakin syystä:
1: Jos mietitään miksi ihmiset ylipäätään taistelevat oikeuksista, voidaan huomata että yleensä tähän ajaa epämukavuus. Miksi minä olen aktivisti? No koska olen ärsyyntynyt kusipää paska. Ja se voima joka minut on ärsyynnyttänyt on ollut nimenomaan se, että asiat eivät ole olleet ihanteellisia. Jos Puolimatka siis olisi oikeassa että homoseksuaalien adoptioon olisi todella ongelmallista - (en itse usko tähän mutta filosofi osaa ottaa tämänlaisen ajatuskokeena - niin sittenhän niiden pitäisi lisätä taistelunhalua. ; Voidaan jopa sanoa kääntäen että jos ihmiset laiskistuvat moraalisesti se johtuu siitä että heillä on moraalisesti helppoa. Ja kenties homoseksuaaleille adoption salliminen olisi sellaista. Moni jopa selittää että "milläs sitten kohkaisit kun laki menee läpi". Ikään kuin kohkaaminen jollekin olisi välttämätöntä tai väistämätöntä. (Tai että tämä todella olisi ainut asia elämässä. Kenties tämä on projektiota ja kertoo siitä että kristittyjen ainut elämänsisältö on yhdestä asiasta kohkaaminen kuin pikku idiootti.)
2: Maslown tarvehierarkiaa katsoen voidaan huomata että identiteetti on itse asiassa varsin korkealla portaissa. Vesi on melko matalalla. Adoptioperheissä saa ruokaa ja turvallisuudentunnetta. Ongelmat ovat henkisempiä ja kulttuurisempia. (Lasta kiusataan koulussa koska heidän vanhempansa. No toisaalta lapsia kiusataan jos heidän vanhempansa on köyhiä. Minua kiusattiin koska jotain. Mutta siis jos oletettaisiin että Tapio Puolimatka olisi oikeassa ja kanta olisi relevantti. Niin silloin tulisi vastaan tuo ongelma.) Näin ollen on turhaa luulla että ihminen ei taistelisi paremmista perusasioista vain siksi että heiltä puuttuu jokin korkeampi arvo. Kääntäen on pikemminkin niin että tuollainen ylemmän tason arvoilla kohkailu on sellaista joka kertoo siitä että perusasiat ovat kunnossa ja siksi ihmiseltä jää aikaa pyöriä ns. hedonic threadmillissä kohti uusia vaikeuksia. Identiteetti Puolimatkan kuvaamana on itse asiassa jotain rikkaiden luksusta ja se soveltuu vain sellaisiin paikkoihin joissa Puolimatkan ja Newmanin korostamia ongelmia ei ole.
3: Ja historiallisesti on mietittävä sellaisia asioita kuin "Aku Ankka". Siinä ei toki eletä tosielämää. Mutta kyseessä on adoptioperhe jossa on yksinhuoltajaisä, eikä isää ja äitiä. (Akun selvästä heteroseksuaalisuudesta huolimatta ; Mutta Puolimatkalle näyttää olevan tärkeää että hän ei suoraan vastusta homoja vaan sen sijaan epäsuorasti puhuu "biologisesta äidistä ja isästä". Tämä on toki onttoa sillä jos hän pitäytyisi tässä "oikeus nimenomaan biologiseen äitiin ja isään" -kulmassa hän huomaisi heteroperhdadoption ongelmat. Mitä hän ei tee, joten selvästi hän dissaa homoja koska nämä ovat homoja mutta on luonteelleen tyypillisesti pelkurimasen epärehellinen propagandistidemagogi joka yrittää piilottaa tätä. Ikään kuin luonteen näkyvimmän piirteen ja käyttäytymistä leimallisimmin kuvaavan asenteen voisi muka jotenkin piilottaa. Hänen "kohteliaasta analyyttisyydestä" kumpuaa huvittunut olo. Vaikutelman ja sisällön  jännite on samankaltainen kuin minkä saa Karismaattisesta mr. Hitleristä.) Tähän on osittain nähty syyksi sota. Sodassa kuolee isiä. Helvetisti. Sota tekee sotaorpoudesta yleistä. Adoptiosta tulee normaalitila. Tässä ei kyse ole siitä onko tämä eettistä tai toivottavaa. Vaan siitä että jos isättömyys ja äidittömyys todella estää lapsiltaan hyveellisen asioista taistelun, niin miksi ihmeessä emme ole nähneet tätä kun asiaa on isoissa mittakaavoissa yhteiskuntakokeiltu, esimerkiksi täällä kotimaassamme talvisodan ja jatkosodan jäljiltä.

Loppukaneetti.

Kaiken kaikkiaan Puolimatka tekee kuitenkin pahimman virheensä jo siinä että hän nostaa tämän äiti- ja isäkysymyksen esille. Sillä kun avioliittolainmuutos oli arvokeskustelussa, korostettiin usein sitä että asia saataisiin aivan täysin läpi eri nimillä. Oli korostunut ns. symbolinen näkökulma jossa korostettiin että homoseksuaalit eivät tarvitse avioliittoa koska lait antavat samoja oikeuksia. Tässä esimerkiksi perinnönjakokysymykset korostuivat. Ja korostettiin että homot eivät taistele yhtään minkään konkreettisen muutoksen vuoksi. Että juttu on pikkumaisuutta. Tämä oli hyvin leimallista. "Sisällöiltään identtiset mutta rinnakkaiset lait" toistuivat homojen avioliittoa vastustavien suusta. Puolimatkan arugmentti pakotti esille sen että tosiasiassa muutoksessa on yksi valtavan suuri seikka. Eli tämä "identtiset oikeudet" on paskaa ja vahvin todiste tästä tulee eräältä vahvimmalta homoavioliiton kieltäjältä!

Ironiaa toki lisää sekin, että klassisesti homoseksuaalisuudessa on tuomittu lähinnä itse seksuaalinen aktio. Tätä ei ole lavennettu koskemaan koko ihmistä ja koko hänen elämäänsä. Puolimatka sen sijaan laajentaa homoseksuaalisuuden vastustamisen muihin homoseksuaalien elämän osa-alueisiin. Itse asiassa vastustus on ymmärrettävä pakosti jotenkin niin että ei enää vastustetakaan homoseksuaalista aktiota vaan jotain laajempaa homoseksuaalista elämäntapaa, joka ilmeisesti koskee monenlaisia asioita sisustusratkaisuja myöten. Puolimatka on siksi hieman hassussa tilanteessa. Hän ei pinnallisesti korosta sitä että hän vastustaa homoseksuaaleja vaan kiertää asiaa siten että seksuaalisuus ei kiinnosta vaan lasten oikeudet. Hän tekee tämän omituisella kaksoisstandardien läpitunkemalla tavalla joka itse asiassa vastustaa homoseksuaaleja laajemmin ja vahvemmin kuin mitä klassiset homoseksuaalien vihaajat ovat tehneet. (Lisäksi homojen vastustaminen rehellisesti homojen dissaamisena on rehellistä. Puolimatkalle tämä hyve on luonnollisesti täysin vieras.)

Itse asiassa pahempaa. Puolimatkan mukaantulo pakotti mukaan sen seikan mikä on hämmästyttävää. Avioliitolla ei oikeasti ole juuri mitään väliä jos olet heteroseksuaali. Sillä avoliitossa perinnönjaot ja muut voidaan hoitaa mitenkuten. Avioliitto ei tuo moderneissa nuorissa piireissä erityistä statustakaan. "Susipareihin" on syvästi totuttu. Ja jos vaikkapa minä haluan lapsia, ei minun tarvitse mennä avioon sen vuoksi. Valtion väliintuloa avioliittolainsäädännön kohdalta ei tarvita lainkaan sosiaalisessa perhesidoksessa. Voin elää kenen kanssa haluan siten että talossa on myös lapsia. Homoseksuaaleille ainut tapa saada taloon lapsia on sama kuin lisääntymiskyvyttömillä heteroseksuaaleilla. He tarvitsevat avioliittoa koska adoptio. Avioliitto on juridisena konseptina tyhjä, paitsi jos se annetaan homoseksuaaleille. Kaikki muut kulmat ovat sitten ideologisia päällemaalauksia joissa tähän juridiseen konseptiin liitetään maailmankuvallisia sidoksia. Ja jos nämä sidokset ovat rajoitteita niillekin jotka eivät näitä ideologioita kannata, niin silloin harrastaa maailmankuvallista rajoittamista. Jota Puolimatka vastustaa ihan sikana. Paitsi silloin kun tekee sitä itse, jolloin siihen pitää kannustaa kaikki ja mahdollisimman ahkerasti.

Kysymys on laaja ja huolestuttava. Sillä tosiasiassa Puolimatka ajaa hyvin yhteiskuntakontrollikeskeistä perhekuvaa. "Perheen ihmissuhteet ovat perustana koko yhteiskuntaelämälle. Rikkoessaan lapsen suhteen biologiseen isäänsä ja äitiinsä sukupuolineutraali avioliittolaki heikentää lapsen perusluottamusta ja siten yhteiskuntaelämän perustaa." Tätä asennetta ei ole eettisenä pidetty kovinkaan laajasti. Tämä on sitä kulmaa perhe-etiikassa jota on kannatettu ja vahvana argumenttina pidetty lähinnä rotyhygieniassa, eugeniikassa ja ideologista puhtautta korostavissa teokratioissa. Ei tähän voi paljoa sanoa. Ei siksi että ei voisi. Vaan siksi että ei tarvitse.